All we hear is Radio ga ga

Satuinpa kuuntelemaan just WWRY-musikaalia täs ku rustailin tätä >< Siitä sit nimi ^^

Eli Jukkis Ja Hachi tänne näin =P

Sugita seisoskeli ostoskeskuksen edustalla molemmilla käsillään vaistomaisesti laukkuaan pidellen. He olivat sopineet menevänsä pitkästä aikaa Hachin kanssa shoppailemaan. Se oli aina hervottoman hauskaa. Heidän tyylinsä kun olivat täysin erilaiset. Ehkä hieman vinksinvonksin tosin, mutta se siitä tekikin hauskaa! Ystävää ei oltu pariin päivään edes keretty näkemään. Tai enempään kuin pariin päivään. Kahteen viikkoon! Sugi nyt oli ollut ihan omissa maailmoissaan Tobyn tapaamisen jälkeen ja kännykästäkin oli saldo mennyt loppumaan. Sitten oli ollut jalan lukkoon meneminen ja sairaalassa muutamien päivien viettely leikkauksen merkeissä. Hankalaa ja kipeää, mutta nyt metallijalka pelasi taas, vaikka nahkaan oli tullut lisää arpia ja jalka oli valahtanut entistä kalpeammaksi. Oli inhottavaa olla koekaniini.Poika oli pukenut päällensä tyypilliseen tapaansa tyttömäiset vaatteet. Tai ainakin monen muun mielestä tyttömäiset. Pitkä musta t-paita, pinkkimustaraidalliset leggingsit, valkoiset tennarit ja tietenkin ghettoblaster laukku. Vaatteet korostivat kyllä ikävän paljon hänen aliravittua olemustaan, mutta nyt sen ei annettu haitata. Hiukset olivat suoristetut, mutta sudittu takaa hieman puffisti. Kertakäyttö hiusvärillä oli sudittu myös pieniä tähtien kuvia pidempiin hiussuikaleisiin.

Toivottavasti Hachi ei olisi kamalan vihainen, vaikka huomiota tuolle ei ollutkaan kamalasti riittänyt viime aikoina. Mutta toisaalta, nyt Sugita kaipasi tyttöä entistä enemmän, kun Ronnykin oli lähtenyt pois. Oli tuo pari päivää sitten soittanut puhelinkopista ja kertonut karanneensa kotoa isoveljensä takia. Olihan Sugita aina tiennyt tuon olleen väkivaltainen pikkuveljelleen, mutta että niin paljon, että se ajoi Ronnyn mielummin kadulle? Se oli tuntunut aluksi scenepiojasta hyvin pahalle, mutta se oli ollut toisen oma valinta ja kyllä poika pärjäisi.

Ympärille katseltiin hieman. Aika paljon väkeä lappoi ostoskeskukseen sisälle. Olihan lauantai aamupäivä. Monien ihmisten shoppailu taivas. Kaikenlisäksi ostarilla oli alkanut tänään alennusmyynnit! Kyllä Sugita sen oli tiennyt. Eiväthän he muuten juuri tänne olisi sattuneet. Uusia vaatteita piti saada, nyt kun hän seurustelikin.

Keijumaisen siro tyttö pujotteli ihmisten lomitse skeittilaudallaan kohti ostaria. Hän oli vähän myöhässä, mutta ei se ollut oikeastaan hänen vikansa. Hachi oli pakoillut vanhempiaan ja sisaruksiaan huoneessaan koko päivän. Syy pakoiluun oli nyt tiukasti mustan huivin alle kätketyissä hiuksissa, joita tyttö oli yrittänyt värjätä eilen. Syykin hiusten värjäämiseen oli selvä: kundi nimeltä Harvey Reed.

Toisen tapaamisesta oli vain kolme päivää ja siitä lähtien neiti oli pohtinut pienessä päässään miten hän voisi tehdä toiseen vaikutuksen tai ainakin saada toisen huomaamaan hänet. Hachi oli päätynyt siihen lopputulokseen, että Harvey tuntui pitävän blondeista (kaikki miehet pitivät), käynyt ostamassa vaalennusainetta ja sulkeutunut illalla muiden nukkumaan mennessä kylpyhuoneeseen. Lopputulos ei kuitenkaan ollut kauniin vaaleansävy vaan jotain kusisen oranssia lähentelevää. Eikä H ollut uskaltanut kertoa kellekään, joten hän oli lukinnut huoneensa oven ja tuskin nukkunut yöllä neljää tuntia pidempään. Odotettuaan, että kaikki kotoa olivat lähteneet, oli aika suunnata ostarille. Kai Sugita osasi auttaa tässäkin asiassa, hän ei itse uskaltanut tehdä yhtään mitään. Kuitenkin häntä itketti hiustensa takia ja jos asia paljastuisi äidille, tuo luultavasti tappaisi hänet. Ei kai hiusten värjääminen muille ollut iso asia, mutta äiti oli kieltänyt sen.

Hachiko oli vähällä törmätä edellään kulkevaan mummoon, väistäen viime hetkellä. Ajatuksen harhailivat hiuksissa, uusissa vaatteissa ja tapauksessa nimeltä Harvey Reed. Miten ihmeessä joku henkilö sai hänen näin sekaisin? Hachi oli myös yön pimeinä tunteina päättänyt, että hän aikoisi saada kundin huomion itseensä, siksi hänellä olikin Sugille tärkeä pyyntö, jonka esittämistä hän jännitti kovasti. Ostoskeskuksen näkyessä, hymy nousi huivipäisen, lököihin housuihin ja liian suureen t-paitaan pukeutuneen, reppua selässään raahaavan tytön huulille. Sugin tapaamisesta oli kulunut ihan liikaa aikaa. Toista oli ollut kova ikävä varsinkin nyt kun kännykkä oli takavarikoitu isän toimesta. Eikä heillä ollut edes lankapuhelinta.

Mustanruskeat silmät suunnattiin nyt tarkkailemaan ihmisiä, Hachin hiljentäessä vauhtiaan ja siepatessa sitten skeittilaudan käsiinsä. Ystävän hahmo äkättiin kauempaa, lyhyen tytön huitoessa tuolle parin häntä itseään pidemmän blondin tytön takaa.
”Sugita! Sugita! Hei! Mä oon täällä!”
Hän osasi olla äänekäs sille päälle sattuessaan ja nytkin tyttö sai paheksuvia katseita osakseen raivatessaan tiensä niiden kahden blondin välistä kyynärpää-taktiikalla kohti Sugitaa. Kasvot olivat yhtä hymyä ja hiuksetkin unohdettiin hetkeksi.