Ssh, Can't you hear the music? Let me sing to you

Keskiviikkoilta. Se oli ehkä joillekin viikonloppu keskellä arkea, sillä tällä jazzklubillla, joka sijaitsi hämärärrä kujalla, se tarkoitti sitä, että hanat olivat puolet halvempia kuin tavallisesti. Se siis johdatti vain yhteen asiaan. Jazzklubi oli täynnä kännääviä miehiä, jotka olivat reilusti yli 40-vuotiaita. Joukkoon saattoi välillä eksyä teinejä, jotka hakeutuivat aina halpojen kaljojen luokse. Ketä ei nyt halvat juomat kiinnostaisi?
Klubilla soi kevyt ja huoleton piano, jota soitti eräs tummahiuksinen nuorukainen hyvän tipin toivossa. Hän oli jo heti ensimmäisenä iltanaan tajunnut sen, että jos hän laulaa luikautti välillä parikin sanaa, se toi pianon päällä olevalle tippiastialle vain enemmän täyttöä. Onneksi texaslainen poika osasi laulaa edes jotekin.

Robert Hamilton työskenteli siis tällä hämärällä jazzklubilla keskiviikosta lauantaihin kello yhdeksästä siihen yhteen yöhön asti. Se oli ollut ainoa paikka, joka oli hyväksynyt tämän nuorukaisen töihin, sillä yleensä työnantaja, joka bongasi henkilökohtaisista papereista vankilareissun, heitti pojan melkeinpä välittömästi pihalle. Tämän klubin omistaja oli antanut Robertille ilomielin työpaikan ja oli jopa kertonut itsekin käyneensä pari kertaa vankilassa kavalluksesta ja pikkunäpistelystä. Robertin olisi mieli tehnyt sanoa, että hän ei ollut tehnyt mitään väärää, mutta päätti pitää huulensa tiukasti kiinni. Hän ei halunnut menettää tätä työpaikkaa, jota oli vaivalla etsinyt ja nyt viimeinkin saanut.

Nuoriherra oli pukeutunut mustaan frakkiin, jonka hän oli jättänyt auki ja sen alla oli valkoinen kauluspaita. Housuina hänellä oli tavalliset tummat farkut, jotka tasapainottivat sitä, ettei poika näyttänyt siltä kuin olisi menossa häihin tai muihin vastaaviin juhliin.
Robin sormet liikkuivat sulavasti ja nopeasti pianon päällä. Hänellä oli pari nuottipaperiarkkia edessään ja välillä joutui niitä vilkaisemaan varmistaakseen, että soitti edelleen jazzia. Mutta suurimmaksi osaksi poika improvisoi soittoaan eli soitti itse keksimiään kappaleita, joihin oli ujutettu mukaan jazzvaikutteisia säveliä. Eihän poika nyt voinut soittaa sellaista musiikkia, mikä ei olisi sopinut jazzklubille.

Nuorukainen oli nyt kaksi viikkoa ollut uudessa koulussaan, Astonissa. Mutta edelleenkin suurin osa sen koulun oppilaista oli tälle pojalle aivan tuntemattomia. Voisi olla ihan mahdollista, että tällä jazzklubilla olisi joku samasta koulustaan, mutta tuskin poika toista tuntisi. Hän oli onnistunut olemaan melko näkymätön - paitsi, että tyttölaumat kikattelivat aina hysteerisesti, kun Robert sattui kävelemään ohi. Eikö hän ollutkaan niin näkymätön kuin hän oli kuvitellut?
Hän lopetti tältä erää pianonsoiton ja päätti pitää pienen tauon. Hän keräsi rahansa tippikulhosta lompakkoonsa ja hörppäsi loputkin pianon päällä olevasta oluestaan suuhunsa. Olihan se toki hyvä, että tällaisessa työssä hänelle oli juomat ilmaisia. Nyt olisi tupakan paikka.
Robert suuntasi väkijoukon läpi kohti etuovea. Ulos päästyään poika vilkaisi ympärilleen. Pari vanhempaa miestä keskusteli keskenään varsin ymmärtämättömästi ja toisella suunnalla yksi mies oli sammunut. Niin tavallista tälle klubille.
Poika sytytti tupakkansa ja nojautui selällään nojaamaan klubin ulkoseinämää vasten. Vielä pari tuntia hän joutuisi soittamaan humalaisille ihmisille, sitten hän pääisisi kotiin nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna koulussa.

//Mukaan saa tulla kuka vain tahtoo<3

Heipä hei. Laitan Cheyennen tänne, tytön ensimmäinen peli.
Cheyenne käveli pitkin hämärää katua lyhyeen mustaan trenssiin kietoutuneena. Polviin ulottuvissa mokkasaappaissa oli korkoa kymmenen sentin hurjemmalla puolen, mutta tyttö käveli niillä luontevasti kuin jalassa olisi ollut lenkkarit. Luontevasti ja tietoisen viettelevästi. Joku vanha känniläinen räkäisen kapakan pihalta vihelsi tytön mennessä ohi ja sai vastaukseksi toivomansa kuuman katseen sijasta kansainvälisen käsimerkin.
"Älä edes ajattele sitä, kusipää."
Cheyenne jatkoi matkaansa ja hetken mielijohteesta pujahti sisään jazzklubin ovesta. Heitettyään takkinsa narikkaan tytön päällä oli mustat farkut ja punainen toppi, jonka kaula-aukko oli kiitettävän avoin. Vahvasti rajatut mustat silmät välähtäen Cheyenne suuntasi kulkunsa tiskille.
"Siideri."

Baarimikko ei kysynyt papereita, todennäköisesti häntä ei kiinnostanut. Tyttö heitti viiden dollarin setelin tiskille jaksamatta jäädä odottamaan vaihtorahoja. Huolimatta siitä, että oli keskiviikko, paikassa oli täyttä ja tunnelma oli utuinen. Cheyenne raivasi tiensä pöytään melko lähellä pianoa, jota kukaan ei sillä hetkellä soittanut. Jos Cedric olisi tiennyt hänen olevan tällaisessa paikassa, poika olisi samantien tullut raahaamaan siskoaan kotiin. Cedric oli olevinaan niin vastuullinen ja aikuinen, vaikka tyttöä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Hän nukkuisi sitten tunnilla. Cheyenne antoi katseensa kiertää paikallaolijoissa.

//Jepu jee ! (:

Robert poltteli aivan rauhassa tupakkansa loppuun ja tumppasi sen viimein takana olevaan tiilisenään pudottaen sen sitten maahan välittämättä siitä sen enempää. Sen jälkeen nuorukainen raivasi tiensä ihmismassan läpi takaisin sisälle. Poika kävi viemässä saamansa tipit takahuoneeseen omaan lokeroonsa, jonka avaimen sujautti housujensa taskuun. Hän oli laskenut saamansa tipit ja oli ollut erittäin tyytyväinen rahoihin. Se oli ollut enemmän kuin Robert oli osannut kuvitella. Tästä siis iso kiitos känniläisille miehille näköjään.

Poika kävi pyytämässä itselleen uuden tuopin, minkä vanhempi baarimikko nopeasti toimitti kaikista ensimmäisenä. Robert kiitti baarimikkoa käden heilautuksella ja suuntasi tietään sitten takaisin pianon ääreen, joka alkoikin mukavasti houkutella poikaa luokseen.
Tummansiniset silmät havaitsivat uudet kasvot (Cheyennen) istumassa aivan pianon lähellä, mutta enempää Robert ei toiseen huomiota kiinnittänyt. Poika laski tuoppinsa pianon päälle ja asettautui hyvin istumaan sen äärelle. Hän nosti hieman valahtaneita hihojaan ylemmäs ja selasi hetken aikaa nuottiarkkeja, joiden tarkoitus oli vain antaa suuntaa siitä, mitä poika aikoisi seuraavaksi soittaa.

Pian jazzklubi täyttyi taas kevyestä ja nopea tempoisesta musiikista. Jotkut juopuneet ihmiset alkoivat jopa tanssahdella ja silloin Rob tiesi, että jos hän nyt laulaisi pari säkeistöä jotakin, hänelle heruisi tippiä. Joten Robert avasi suunsa ja sieltä tuli pehmeää ja matalaa laulua, joka sopi hyvin yhteen pianonsoiton kanssa.

Cheyenne harkitsi juuri siirtymistä seuraavaan paikkaan, täällä kun ei vaikuttanut olevan kauheasti elämää. Tyttö huokaisi syvään, mutta vaikeni äkkiä jonkun pojan astuessa sisään. Tyyppi vaikutti kiinnostavalta, eikä ulkonäössäkään ollut valittamista. Kaiken huipuksi hän istui pianon taakse ja alkoi soittaa. Cheyenne katseli häntä lasinsa reunan yli.

Tytöllä oli aina ollut hemmetin huono viinapää. Jo yksi siideri sai maailman näyttämään paljon ruusuisemmalta. Musiikki virtasi Cheyennen suoniin suoraan pojan soittamista sävelistä, mutta vielä hän ei aikonut tanssia. Katse haki soittajan silmiä ja havaitsi ne syvänsinisiksi. Tyypin kanssa voisi vaikka jutella, mikäli hän sattuisi jossain vaiheessa pitämään tauon soitostaan. Sillä välin voisi kuitenkin pitää hauskaa.

Cheyenne astui pöydästään avoimemmalle tanssilattialle ja alkoi tanssia. Vuosikausien modernin tanssin harrastaminen oli jättänyt häneen jälkensä, musiikki muuttui suoraksi adrenaliiniksi hänen suonissaan ja pyyhkäisi hänet mukaansa.Cheyenne tiesi olevansa näyttävä, muttei ajatellut sitä, hän vain tanssi ja eli musiikille, kietoutui siihen. Se oli hänen suojaava viittansa, se kantoi häntä ja kuljetti hänet syvemmälle hänen omaan tajuntaansa.

Robert keskittyi pianonsoittoon niinkin tarkasti, että hän menetti ajantajunsa ja näki vain ja ainoastaan pianonsa, jota soitti. Kappaletta vaihtaessa poika kuitenkin havahtui hieman hereille syvistä ajatuksistaan ja huomasi tuntemattoman tytön alkaneen tanssia. Nuorukainen soi tytölle ystävällisen hymynsä ja päätti soittaa tytölle jotain sellaista, jonka tahdissa toinen saisi tanssia kunnolla. Nimittäin toinen näytti siltä, että hallitsi vartalonsa ja osasi käyttää sitä hyödyksi.

Nuorukainen soitti 20 minuuttia, kunnes lopetti soittamisen. Hän aikoi pitää aivan pienen tauon, sillä kyllä hänkin tarvitsi juotavaa. Laulaminen oli kuivattanut kurkkua ja ilma oli muutenkin tällä hämärällä klubilla hyvin tunkkaista. Rob pyyhkäisi niskaansa taskusta otetulla paperilla ja hörppäsi tuopistaan olutta, joka oli ikävästi ehtinyt lämmetä sen 20 minuutin aikana, mitä se siinä oli seissyt. Parempi se oli kuin ei mitään. Mutta ehkä hänen pitäisi hankkia jostain aivan tavallista vettäkin, että hän ei nyt aivan juovuksiin tämän illan päättyessä joutuisi.

//BÖÖ! Ajattelin kysäistä, että saanko vielä liittyä teidän peliinne? Kun vielä mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Ajattelin, että Milo voisi ilmestyä xD Toki ymmärrän, jos ei :'D

((Mulle ainakin ihan ok jos tulet mukaan))

Musiikki oli vaihtunut vielä paremmin tanssittavaksi, joten Cheyenne tarttui siihen ja väläytti hymyn soittajapojalle. Ei hän ollut näistä baareista mitään ikuista rakkautta etsimässä, mutta pieni flirtti ei ollut koskaan pahasta. Tyttö menetti täysin ajantajunsa, hän vain tanssi kunnes musiikki lopulta taukosi.

Pianisti oli keskittynyt hetkeksi pianonsa sijasta juomaansa, joten Cheyenne näki tilaisuutensa jutella hänelle tulleen. Tyttö nappasi siiderilasinsa ja ilmaantui nojailemaan pianon reunaan nakaten viitosen tippiastiaan.
"Soitat hyvin."
Tyttö hymyili utuisiksi meikatut silmät sädehtien, tai ainakin hän toivoi niin. Hän siemaisi viimeiset huikat siideristään ja lähti sitten hakemaan uutta juotavaa. Cheyenne antoi silmiensä irrota tyypistä hitaasti kääntyessään ja iski vielä olkapäänsä ylitse kissamaisesti silmää.

Tiskillä Cheyenne mietti vaihtoehtoja. Häntä ei huvittanut vetää päätään täyteen, joten siideri saisi jäädä ainoaksi. Lopulta tyttö päätyi lasilliseen sitruunavettä ja saatuaan juomansa palasi pianon lähettyville.
"Aikainen herätys aamulla", tyttö virnisti nostaen lasia.

Toivottavasti se nyt oli perinteinen piano, jotta Che voi nojailla siihen...

// Jee jee :'D

Nuorukainen saapui jazzklubille, jossa joskus aiemminkin oli sattunut käymään, tosin tällöin pojalla oli seuraa ja nyt hän saapui yksin. Milo käveli suoraan kohti baaritiskiä ja tilasi itselleen vesimeloninmakuisen breezerin, limuviinaa siis. Tänään ei tehnyt mieli olutta. Makea oli nyt hyväksi. Poika oli taas meinaan riidellyt tyttönsä kanssa ja riita oli päätynyt siihen, että nuorukainen oli lähtenyt vain ovet paukkuen kotoaan. Aivan, Mandy nyt yleensä aloitti riidat ja näin oli nytkin. Hirveät pultit oli neito ottanut siitä, että tämä sanoi lähtevänsä käymään, siis vain käymään, kaupungilla.
"Älä laita lasiin", Milo totesi baarimikolle ja nappasi pullon käteensä ottaen siitä ensimmäisen huikan. Täydellistä. Kylmä breezer oli hyvää. Jazzklubilla oli aina hyvä tunnelma, kuten nytkin. Ja koska poika osasi beatboxata, oli jazzin tahtiin hyvä tehdä sitä. Vaikka nuorukainen itsesanoikin, oli hän melkoisen taitava lajissaan, jota harjoitteli yksinään. Koskaan ei kavereiden annettu kuulla, paitsi ehkä kännissä. Ei selvinpäin, ei koskaan. Milo asteli pianon lähelle ja istahti vapaan pöydän luokse. Milo tutkaili ihmisiä ja keskittyi ottamaan sitten toisen hörpyn juomastaan.

Tällä nuorella miehellä oli tälläkertaa päällään ne vaatteet, jotka olivat olleet muutenkin päivällä. Ei sitä hirveästi ehtinyt vaihtamaan juhlavampiin. Nyt päällä siis oli musta printti t-paita, farkut ja päässä harmaa suuri pipo. Pipo siksi, että hiusilla sattui olemaan bad hair day. Pipolla sai ovelasti tämän ongelman piiloon. kuva Milo kiinnitti huomionsa tyttöön pianon lähellä, hmm.. jostakin tuttu. Ainakin naamalta. Ehkä kohta poika voisi käydä vähän juttelemassa. Kuitenkin tämä nuorukainen odotteli ensin pianistin aloittamista.

Robert huomasi hetki sitten tanssineen tytön tulevan luokseen ja piankos hänen tippiastiansa täyttyi tytön antamasta setelistä. Poika nyökkäsi syvään päätään tuolle tuntemattomalle tytölle.
"Kiitos. Monen vuoden harjoittelu on siis tuottanut tulosta", nuoriherra vastasi koomisesti tytölle, joka sitten liihotti baaritiskille mitä ilmeisemmin uutta juomaa hakemaan. Robert otti tilaisuusta vaartin ja alkoi järjestellä pianon päällä olevie nuotteja oikeaan järjestykseen. Hän asetti uudet, ne ei soitetut nuotit nuottitelineelle ja asettautui mukavammin istumaan pianojakkaralleen.

Samainen tyttö ilmestyi taas hänen lähettyvilleen ja poika soi tälle kohteliaan hymynsä, jonka tarkoituksena oli vain tuoda hyvä mieli.
"Ihan vinkkinä, että joskus on ihan hyvä ollakin ottamatta juuri mitään. Saa itsensä sitten paremmin ylös sängystä, jos on se aikainen herätys", poika puhui, naurahti hiljaa ja laski sormensa pianon soittimille. Katse pysyi kuitenkin tytössä.
"Soitetaanpas sulle jotain sellaista, mikä saa sun tanssijalkasi taas vipattamaan", nuoriherra ehdotti ja aloitti veikeän kuuloisen kappaleen soittamisen.

Pojan hymy oli ystävällinen, ei sen enempää, joten Cheyenne ei todellakaan aikonut nolata itseään alkamalla piirittää tätä. Niinpä tyttö hymyili kiitollisena tyypin soittaessa nopearytmistä kappaletta. Hän antoi jälleen rytmin viedä, tanssi kliseisesti sanottuna kuin huomista ei olisi. Hän ei pyrkinyt enää hakemaan kenenkään huomiota, kunhan piti hauskaa ja oli oma itsensä. Ainahan hän oli tanssia rakastanut.

Kappale oli suhteellisen pitkä ja jo aiemman tanssirupeaman väsyttämä Cheyenne ei viitsinyt riehua yhteen menoon sen enempää. Pianonrytmien ja viimeisten sointujen hiljalleen kadotessa puheensorinaan tyttö nyökkäsi kiitokseksi soittajajalle ja valloitti taas paikkansa pianon lähettyvillä olevasta pöydästä. Kivennäisvesi maistui raikkaalta, eikä hän koskaan ollut oikeastaan pitänyt alkoholin mausta. Siideri vielä meni jotenkuten. Cheyenne heilautti hiuksensa valumaan paremmin olkapäilleen ja tarkkaili ympäristöään lasin reunan yli.

// Sori keston määrä, koulu häiritsee elämääni.

Pianistin aloittessa soittamisen kuunteli Milo mielenkiintoisena biisin rytmiä. Mukavan nopea ja veikeä kappale. Hetken kestettyään hiljaa, alkoi nuorukainen kuitenkin itsekseen boksata biisin tahdissa. Tosiaan, vaikea oli olla hiljaa, kerta pianon kanssa oli ehkä mahtavinta beatboxata. Hetken hiljakseen ja itsekseen äänneltyään, poika kuitenkin lopetti ja hörppäsi juomastaan kulauksen. Milo katseli kun ainoa tanssija, tuo tyttö, palasi paikalleen ja pianisti lopetteli biisin. Nuorukainen nyökkäsi pienesti pianistille ja näytti peukaloa ylös päin, merkiksi että piti toisen työstä. Sitten Milo nousi ylös, kaivoi taskustaan äskettäin saaneet vaihtorahansa ja kävi heittämässä ne pojan tippikulhoon.
"Soitat aika hyvin, pitää yrittää hillitä itseä, etten rupeis viemään showta", Milo naurahti ja palasi pöytäänsä, joka oli aivan pianon lähellä. Nuorukainen otti juomansa käteensä ja käveli sitten tuon tutunnäköisen tytön pöytään.

"Tanssit hyvin, mut se ei ollut oikeastaan mun asia, vaan se, että näytät tutulta", Milo sanoi naurahtaen taas ja heitti pienen ystävällisen hymyn tytölle.
"Onks tässä vapaata?", Milo kysyi, mutta istahti jo ennen kuin toinen ehtisi vastata. Kyllähän hän voisi sitten nousta, jos paikka olisikin varattu.

Tällaiset illat olivat aina mukavia, kun Robert otettiin huomioon. Yleensä hänet vain sivutettiin täysin - tai no, välillä joku känninen mies saattoi tulla nojaamaan pianoon ja sopertamaan jotain aivan omaa.
Rob sai taas yhden kappaleen soitettua ja päätti pitää aivan pienen tauon. Hän nosti katseensa viereen tulleseen poikaan, kun toinen puhui hänelle antaen samalla tippiä. Nuorukainen naurahti kevyesti ja antoi kätensä hetken aikaa haroa hiuksiaan.
"Kiva, jos pidit. Ai miten niin viemään shown?" Rob kysyi hivenen huvittuneena ja katsoi poikaa tarkkaillen. Tämän hänet muisti, toinen oli aivan varmana Astonissa. Aivan varmasti Robert oli nähnyt toisen jossakin, varmaan ruokalassa tai käytävällä.

"Kerta te olette mun ainoat kuuntelijat, te saatte päättää, mitä mä seuraavaksi soitan", nuoriherra sanoi ja hymyili vinosti.

Tuntematon poika kehaisi Cheyennen tanssia ja tyttö vastasi hymyllä.
"Kiitos."
Pojan kysyessä istumapaikkaa Cheyenne nyökkäsi pohtien, oliko tosiaan nähnyt tyypin jossakin. Ehkä hän oli Astonin opiskelijoita, mutta tarkemmin tyttö ei tiennyt, niinpä hän esitteli itsensä.
"Cheyenne Fyr. Astonista, jossain siellä ollaan voitukin tavata."

Soittaja ja pöytään istunut poika vaihtoivat pari sanaa, mutta eivät ilmeisesti tunteneet toisiaan sen paremmin kuin Cheyennekään tunsi heitä. Pianistin pyynnöstä Cheyenne mietti kappaletta, jonka halusi kuulla.
"Osaatko sä Queenin We Will Rock Youn?"
Tyttö sanoi lempikappaleensa ja heitti hymyn päälle, kääntäen sitten katseensa toiseen poikaan.
"Muakin huvittaisi kuulla, millaisen shown osaat vetää?" tyttö kysyi uteliaan flirttailevasti.

Milo oli ehtinyt jo istuuntumaan, ennekuin pianisti ehti kysyä shown viemisestä. Samoin tuo Cheyenneksi esitttäytynyt tyttö kysyi, joten ehkä Milon pitäisi selventää asiaa. Toisaalta poikaa ei erityisemmin innostanut kertoilla pienestä lahjastaan, mutta mitäs oli mennyt avaamaan suunsa.
"Äh. No siis osaan jotenkuten beatboxata ja pianon tahdissa se on ehkä hauskinta puuhaa, ilman soittimia kuullostaa urpolta boxata mitään", Milo vastasi sitten naurun kera ja hörppäsi juomastaan taas kulauksen.

"Niin ja kiva tutustua Cheyenne, oon Milo. Ja Astonissapa tosiaan ollaan siis nähty", nuorukainen sanoi hymyillen ja mietti jotakin biisiä, jota olisi toivonut. Mutta koska tämä ei nyt keksinyt mitään mukavaa, niin Queen saisi kelvata, jos pianisti vain osaisi.
"Queen kelpaa hyvin", Milo nyökkäsi sitten pianopojalle ja hörppäsi loputkin juomastaan. Kohta voisi hakea vielä toisenkin. Itseasiassa ennen kuin toinen aloittasi soittamisen ja isompi väkijoukko saapuisi baaritiskille, nyt siellä oli vapaata.
"Haen juotavaa, niin tuonko teille jotain?", Milo sanoi sitten kysyvästi ja alkoi jo tehdä lähtöä kohti baaritiskiä.

Robertin kulmat kohosivat hitusen, kun tuo saapunut poika ilmoitti osaavansa beatboxata.
"Oikeasti? Vau, aika hienoo", Rob totesi aidosti ihastellen ja naurahti pehmeästi antaessaan kätensä liukua hitaasti pianon päällä.
"No mites, haluatko heti kokeilla boksausta, kun kerran otit asian puheeksi", poika ei oikeastaan kysynyt, vaan pikemminkin totesi huvittuneesti.

Nyt pianisti sai selville tytön ja pojan nimet. Cheyenne ja Milo. Tuntemattomia nimiä tämän nuorukaisen korvan, mutta sillähän ei ollut mitään väliä. Nytpä hän ainakin nämä kaksi tunsi.
"Queenia? Hmm, toivottavasti klubin omistaja ei pahastu. Onhan tää jazz klubi. Äh, tuskin se mitään sanoo, jos saan noi känniset ihmiset hoilaamaan täällä biisin tahdissa", Robert pohti enemmän itsekseen, mutta nyökkäsi sitten suuresti. Hän aikoisi soittaa ainakin tämän yhden biisin Queenia, kun sitä kerta toivottiin. Ehkä hän onnistuisi haalimaan lisää itselleen tippiä, jos soittaisi niin hyvin kuin vain osasi. Oli Queen sen verran ollut vaikuttava bändi hyvine kappaleineen, ettei sen mainetta sopinut pilata.

"Ei mulle mitään", nuoriherra vastasi Milon kysymykseen ja osoitti päällään pianon päällä olevaan vesilasiin. Sitten poika ryhdistäytyi, venytti sormiaan ja alkoi soittamaan Queenin we will rock you -kappaletta niin keskittyneesti kuin vain ikinä osasi pianoa soittaa. Hän käänsi pian päätään Milon suuntaan kuin odottaen, milloin toinen liittyisi mukaan kappaleeseen.
Tosiaan, vanhemmat juopuneet ihmiset tunnistivat melko nopeasti kyseisen kappaleen ja alkoivat hoilottaa railakkaasti mukana.

Cheyenne hymyili soittajan sekä Milon suostuessa kappaleeseen. Hän oli esittänyt soolotanssiohjelmansa viimeisimmissä kilpailuissa tämän biisin tahdissa ja saavuttanut kolmannen sijan. Milon tarjoutuessa tuomaan jotain tyttö käänsi hymyilevät kasvonsa häneen.
"Jos yhden sitruunaveden tuot mulle?"
Jäämättä odottamaan vastausta Cheyenne nakkasi muutaman dollarin setelin pöydälle Miloa varten ja nousi kuullessaan kappaleen alkutahdit. Muutamat muutkin yhtyivät kappaleeseen, ja tyttö toivoi että soittaja ei joutuisi ongelmiin erityylisen musiikin takia, niin kuin oli vähän vihjannut.
"Et muuten ole esitellyt itseäs?"

Tyttö heilautti kiharansa selkään ja naputti hetken aikaa korollaan lattia ensimmäisten tahtien tahdissa. Hänen kasvoilleen nousi utuinen, kuitenkin terävä hymy, kuten aina kun hän valmistautui kunnon showhun. Lähes tiedostamatta sitä itsekään tyttö yhtyi lauluun, hänen kohtuullisen hyvä äänensä liittyi muiden mukaan. Koreografia jota hän noudatti ei ehkä ollut 'kuumimpia' joita hän osasi, mutta se oli kappaleeseen sopiva, täynnä asennetta ja sopivan rock. Kappale vyöryi eteenpäin, Cheyenne iskosti pariinkin kertaan silmänsä Miloon. Ihmiset tekivät aavistuksen tilaa tytölle, ei paljon mutta tarpeeksi. Vuosien harrastus oli tuonut hänelle notkeuden, ja niinpä Cheyenne päätti tanssinsa putoamalla spagaattiin. Kämmenet oli painettu lattiaan molemmin puolin lantiota, leuka kohotettu ylös ja tytön katse kiersi ympäröivissä ihmisissä hakien haastajaa.

Milo naurahti toisen nuorukaisen reaktiolle.
"Kattoo nyt, uskallanko", Milo vastasi sitten ja kuunteli tytön tilauksen. Nuorukainen lähti kohti baaritiskiä ja tilasi itselleen samaisen juoman ja tytölle sitruunaveden. Saatuaan tilaukset ja maksettuaan lähti tämä kävelemään takaisin paikalle. Nuorukainen laski tytön juoman pöydälle odottamaan ja hörppäsi omastaan kulauksen laskien senkin pöydälle. Milo päätti kuitenkin istua alas, sillä hän ei halunnut kerätä kunniaa itselleen.

Pianon ensimmäisten tahtien soidessa Milo vielä kuunteli, mutta lopulta poika rentoutui avamaan suunsa. Pian tästä nuorukaisesta lähti mitä ihmeellisimpiä ääniä ja ne peräti sopivat soivan musiikin tahtiin. Milo nautti saadessaan tehdä asiaa josta piti ja pianon kanssa se oli mahtavaa. Queenin biisi oli muutenkin niin tuttu ja sitä oli tultu joskus kännipäissään kavereille boksattua. Musiikin soidessa ja Milon beatboksatessa käänsi poika katseensa hetkeksi tanssivaan Cheyenneen, ainakin tuo tyttö näytti osaavan tanssintaidot todellakin. Tässä jazzklubissa oli siis kolme asiansa osaavaa nuorta, yksi soitti pianoa, yksi beatboksasi ja yksi tanssi hienosti. Ei siis mikään huono ilta noille juopoillekkaan.

Biisin loppuessa poika hiljentyi ja antoi pianistin soittaa viimeiset sävelet. Milo käänsi katseensa tyttöön ja sitten juomaansa. Poika nappasi pullon käteensä ja hörppäsi siitä. Pitihän kurkkua kostuttaa. Sitten nuorukainen käänsi katseesa pianistiin.
"Niin, et tosiaan ole esitellyt itseäsi", Milo totesi toiselle, poika oli kuullut ohimennessä että tyttökin oli samaa kysynyt.

Cheyenne ja Milo näyttivät nauttivan olostaan jazzklubin hämäryydessä, aivan kuten Robertkin sillä hetkellä. Tällaiset illat, jotka poikkesivat huomattavasti rutiineistaan, olivat aina yhtä jännittäviä ja hienoja kokemuksia. Eihän kukaan normaali ihminen jaksanut koko ajan pysyä rutiineissaan, välillä oli hyvä irrotella, jotta saisi uusia tuulia elämäänsä. Rob keskittyi kappaleeseen, yritti samalla kuunnella toisen boksausta ja yritti samalla vilkuilla toisen tanssia. Oli hienoa, että ihmismassaan oli piiloutunut nuoria, jotka olivat lahjakkaita joissakin asioissa. Harvoin samassa huoneessa kuitenkin oli pianistia, tanssijaa tai beatboksaajaa. Tämä tosiaan oli kiinnostava ilta.

Robert nousi oikein seisomaan, kun kappale veti viimeisiään. Hän lopetti kappaleen pitkään loppusointuun, jolloin kumarsi syvään häntä kuunteleville juopoille, jotka ratkesivat huutamaan jotain epämääräistä. Rob virnisti huvittuneena kahdelle uudelle tuttavalleen ja ojensi kättään ensiksi Cheyennen puoleen aikoen esitellä itsensä virallisesti.
"Robert Hamilton, palveluksessanne", poika esittäytyi katsahtaen molempia silmiin ja hymyili ystävällisesti.