Hello, hello, baby, You called, I can't hear a thing.

//Jatkoa edelliseen~ Nova tänneeee ♥


Klo 14.45

Kotiin päästyään Lizbeth Rodriguez vaihtoi heti ensitöikseen koiriensa juomaveden, jonka jälkeen pystyi vapain mielin keskittymään itseensä ja ulkonäkönsä kohentamiseen. Hän jätti pilalle menneet korkokenkänsä eteisen kenkätelineeseen, josta hänen äitinsä ne kyllä noukkisi tultuaan töistä ja yrittäisi parhaansa mukaan kunnostaa niistä samanlaiset kuin ostohetkellä. Olisi tyttö toki voinut itsekin sen tehdä, mutta hänellä oli tällä hetkellä tärkeämpää tekemistä; Ulkonäön kohennus ja vaatteiden vaihto.
Tyttö vetäytyi omaan huoneeseensa ja meni seisomaan suuren peilinsä eteen, jonka heijastamaa metsänpeikkoa hän jäi tarkastelemaan suu mutrussa.
"Tässä onkin enemmän hommaa kuin luulin", ajatteli Lizbeth ja meni sitten pesuhuoneeseen, kunhan oli ensin pudottanu iPhonensa laukustaan sekaiselle sängylleen. Meikit pestiin pois kasvoilta, jonka jälkeen pilalle mennyt mekko riisuttiin yltä ja heitettiin lattialle, samoin tehtiin alusvaatteille ja pulahdettiin nopeaan suihkuun pesemään liat jaloista ja hiukset kaikesta roskasta.

---------------------------------------------------------


klo 16.00

Meikattuaan itsensä täydelliseksi, meni brunette kuivaamaan hiuksensa ja muotoilemaan niistä kihartavat ja tuuheat, kuten aina. Hän kuitenkin laittoi hiuksensa löysälle, vinolle poninhännälle ja siirsi hiuksensa lepäilemään oikealle olalleen. Kun se homma oli saatu pois alta, oli vaatteiden vuoro. Niiden valitseminen ei ollut vaikeaa, sillä neiti ei ollut koskaan pelännyt näyttäviä ja kirkkaita värejä, joten päätyi pirtsakkaan asukokonaisuuteen, joka kuvasti hyvin hänen tämän hetkistä mielialaansa. Lisänä vielä pari rannerengasta, kaksi kultaista ja yksi, paksumpi vihreä, sekä pari kaulakorua, sekä keltaiset korvarenkaat, jotka olivat samaa sävyä yläosan kanssa.

Sitten Lizbeth soittikin hyvin lyhyen puhelun Liam Wolflinille, jossa hän lähinnä päätti kaiken, eikä Liam ehtinyt muuta kuin pari sanaa sanoa, kun hän jo päätti puhelun. Tyttö vilkaisi vielä itseään peilistä ja totesi, ettei hänen ulkonäössään ollut pienintäkään virhettä, vaikka puuteria ei ollutkaan paljoa, jonka kertoivat heleät pisamat hänen kasvoillaan.
Valmis!
Eteiseen suorastaan hypähdeltiin kultainen laukku olalle vetäistynä, jonka kulta oli samaa, kuin hänen kengissään, jotka tyttö pujotti nopeasti jalkaansa ja lähti ovesta sanomatta edes hyvästejä koirilleen.

---------------------------------------------------------


klo 16.10

Cheerleader ajoi mustan, syntymäpäivälahjaksi saaneen avokattoisen Ferrarin Dusty's kahvilan läheiselle parkkipaikalle ja nosti aurinkolasit päälaelleen lepäilemään silmiltään, sillä hän ei tarvitsisi niitä kuin vain ajaessaan. Auton ovet lukittiin ja avaimet ujutettiin takapenkiltä nostettuun laukkuun, sitten neito kävelikin tyylikkäänä sisään kahvilaan, jossa oli sopinut tapaavansa Liamin.

Kahvilassa oli mukavasti porukkaa, pari tuttuakin löytyi, joita neito tervehti hurmaava hymy huulillaan, niin kuin aina. Hän sitten rakasti paistatella kaikkien katseiden alla! Komeat urheilijat katselivat häntä, jolloin Lizbeth lähetti näille lentosuukon sulkien leikkisästi toisen silmänsä. Yksi urheilijoista lähti mukaan pieneen flirttiin ja leikki nappaavansa suudelman nyrkkiinsä kiinni, johon tyttö naurahti huvittuneesti ja hakeutui sitten ikkunan läheisyydessä kököttävään, vapaaseen pöytään, josta oli hyvä näköetäisyys hänen rakkaaseen autoonsa, jota hän pystyisi vahtimaan sivusilmällään.
Pöydän alta vetäistiin tuoli ja sille istahdettiin, jonka johdosta laukku laskettiin pöydälle. Laukusta kaivettiin musta iPhone ja näyttöä kosketettiin hellästi manikyyratuilla kynsillä (kyllä, Lizbeth teki oikein ranskalaisen manikyyrin itselleen!), jolloin näyttöön syttyi valo ja kellonaika näytettiin.
Hmm.. Hän oli tullut hieman aikaisemmin, kuin oli sovittu puhelimessa, mutta ei se mitään. Kyllä hän jaksaisi odotella toisen saapumista kuin kuuta nousevaa!

Niinpä tuolissa otettiin hyvä asento; silkkiset, sheivatut jalat ristittiin ja tuolin selkänojaan nojattiin kädet rennosti puuskassa.

kiss kiss bang bang here we coom~

Avaimet kaivettiin taskusta ja ovi avettiin tottuneesti, remmistä irti päässyt Hyde juoksi oitis karkuun Liamilta kohti makuuhuoneen sängyn alusta, sillä tiesi, että edessä olisi kylpy, olihan koira muuttunut valkeasta melkein kokonaan ruskeaksi!
Et sinä karkuun pääse.. uhiteltiin ja kun kengät oli polkaistu eteiseen kuivumaan sekä remmi laskettu naulakkoon, poika pääsi hakemaan pienen paholaisensa.

yksi puolituntinen myöhemmin ja molemmat olivat putipuhtaita, sekä isäntä että hurtta. Liam kuivili itseään pyyhkeeseen kun Hyde oli jo murjottamassa omassa kopissaan.
Vaatteiden laitto oli seuraavana edessä eikä niiden valita ollut vaikeaa,hyvät farkut ja päälle musta paita, hiukset vedettiin geelillä siististi pystyyn, lopuksi vielä deodorantti ja klönivesi, nyt herra oli kokonaan valmis.

Ei aikaakaan mennyt kuin parikymmentä minuuttia ja Liz oli jo soittamassa, tosin poikaparka ei ehtinyt paljoa muuta sanomaan kuin hei , öö..,selvä..okei ja moi. Liz kun hoiti kaiken puhumisen ja päätökset missä nähtäisiin, huvittuneena poika pudisteli päätään ja sulloi kännykän lompakkoa vastakkaiseen taskuun.
Kello tosin oli vasta 16.00 ja sovittu aika oli ollut vasta puolelta niin hänellä ei ollut mikään kiire. Koiralle annettiin ruoka ja puhdas vesi, koko talo käytiin läpi oliko missään mikään päällä. Kaikki tosin oli tip top kunnossa niin ei muuta kuin avaimet kouraan ja mars matkaan, kohti Dusty'siä.

----16.25

Liam kaasutti paikalle moottoripyörällään ja parkeerasi sen osuvasti Lizin komean ferrarin vierelle. Kypärä oli tosin pojan harmeiksi lytnnyt tämän kampauksen joten sitä piti vielä hiukan kohentaa ennen kuin hän astuisi kahvilan sisään. Muutama pojankin tuttu oli viettämässä iltaansa joten heitä käytiin tervehtimässä, pojat tosin eivät millään meinanneet päästää poikaraukkaa jatkamaan matkaansa mutta hetkisen vakuuteltuaan, että tällä oli eräs toinen odottamassa parin pöydän päässä ei voisi jäädä heidän kanssaan juttelemaan, mutta myöhemmin sitten.
Lizbeth oli sydäntä lämmittävä ilmestys, Liam ei voinut kuin hengähtää tämän nähdessään, toinen oli kyllä säkenöivän kaunis ei muuta voinut sanoa, hassua sinällään sillä harvemmat naiset saivat tämän urheilija pojan näinkin haltioituneeksi.
'Hei Lizbeth, Et kai sä ole kauaa joutunu odottamaan? Mut yritettiin äsken kaapata..'' Hän naurahti hiukan sen sanottuaan ja riisui takkinsa penkin viereen ja laski kypärän siihen päälle. Vasta sitten Liam istahti itse penkille suorassa ryhdissä, pojassa ei ollut juurikaan rentoutta saatikka epävirallisuutta, tai siltä se vaikutti, mutta todellisuudessa hänen selkäänsä särki hiukan ja parhaimmalta tuntui kun istui mahdollisimman suorassa.

Lizbeth näppäili kännykkänsä kosketusnäyttöä ja tarkasti vähän väliä sen kelloa, joka tuntui etenevän tuskallisen hitaasti.
Ehkä olisi sittenkin kannattanut lähteä hieman myöhemmin kahvilaan? Hänellä kun tuntui olevan jostain syystä hoppu jo ajaessa. Hyvä, ettei poliisi ollut paikalla ja kiinnostunut hänen herkästä kaasujalastaan, joka pisti auton ajamaan 60 alueella 80.
Ja sitten, kuin taikaiskusta, kuului tuttu ääni tyttöä vastapäätä, joka nosti välittömästi katseensa tulijaan ja loi ystävällisen hymyn huulilleen, samalla ujuttaen kännykkänsä takaisin laukkuunsa joka laskettiin lattialle.
"Hei, Liam", vastattiin kohteliaasti silkkisellä äänellä, johon sekottui kehräävää sävyä, ja pöytää vasten painettuihin kyynärpäihin laskettiin hivenen painoa, kun kämmenillä kosketettiin omia poskia. Neito katseli toista kuin herkullista makeista, jonka kimppuun kävisi hetkenä minä hyvänsä.
Vesihän tässä oikein herahtaa kielelle! Nammm!
"En. Tulin vähän aikasemmin, kuin oli tarkotus. Syytetään siitä vaikka mun herkkää kaasujalkaa", tyttö kertoi toiselle ja naurahti sitten heleästi. Ilmeisesti hänen flirttivaihteensa oli hänen huomaamattaan mennyt päälle, jota ei ihan vähällä saataisikaan takaisin off-asentoon.
"Ei kai? Mä voin kyllä mennä sanomaan sieppaajille, että mulla on oikein virallinen sieppausvaraus, joten ne saa odottaa vuoroaan", ehdotti brunette ja pisti merkille tämän jäykkyyden.
Mistäköhän se johtui?

Hetken aprikoituaan asiaa, Lizbeth rypisti pienesti täydellisiä kulmiaan ja mutristi minimaalisesti heleän vaaleanpunaisia huuliaan.
"Ei mun seurassa nyt noin virallisesti tartte olla", hän sanoi rennosti, eikä hänen katseensa tuntunut saavan tarpeekseen tämän katselemisesta.
Tarjoilijatar ilmestyi kuin tyhjästä heidän pöytäänsä ja kysyi, mitä he tilaisivat, johon tyttö vastasi heti haluavansa kaakaota ja mansikkakakkua, mutta ei kääntänyt katsettaan hänen vaatimustaan ylös kirjoittavaan naiseen, joka katsoi Lizbethiä hieman paheksuvasti.
"Kaakaota?" toisti tarjoilijatar sitten epäuskoisena ja odotti tytön vastareaktiota, jonka saikin pian. Bruneten kasvoilta katosi ystävällinen, flirttaileva ilme, jonka tilalle kumpusi ärsyyntyneisyyden naamio. Hän siirsi hitaasti katseensa tarjoilijattareen ja tarkasteli nenänvarttaan pitkin toisen vaatetusta.
Huora.
"Onks siinä jotain valittamista?" tivaistiin lopulta ja nostettiin kulmia.
"Ihan näin ystävän neuvona, voisit vaan ottaa kiltisti tilaukses, ellet haluu saada tän päivän aikana potkuja. Usko pois, mä pystyn hankkimaan sulle potkut tuosta noin vain", esitti Lizbeth uhkauksensa ahdistavan tasaisella ja jäätävällä äänellä.

Oliko siinä muka jonkin ongelma, jos asiakas halusi kaakaota? Pitikö tuo huora häntä kakarana? Hei haloo! Hänen autonsa on tuossa aivan näköetäisyydellä. Hän voi näyttää sen tuolle typerykselle, jos se saisi tuon uskomaan, että hän oli kyllä yli 16!

Ah, brunette ei ollut vielä huomannut häntä joten hän ei huomannut varmaankaan viivästystä kun häntä koitettiin pitää poissa.
Nyt kun heidän kateensa kohtasivat taas poika ei voinut olla nauttimatta toisen kissamaisista silmistä ja täydellisistä kasvoista, puhumattakaan kaunottaren viehkeästä hymystä huhhu.
Toisella oli makeileva äänensävy puheissaan johon tämä vain naurahti hiukan samalla kun asettui paremmin istuvaltaan tuolille ja katse kohdistettiin uudelleen Lizbethiin kun käsivarret oli laskettu pöydälle, inhottavaa kun selkää alkoi tälläisellä hetkellä särkemään mutta minkäs teet, kyllä hän yhden illan kestäisi vallan hyvin ja pari tuntiahan tähän vain korkeintaan menisi.

Liam huomasi kyllä miten Lizbeth katseli häntä ja vaikka poika olikin vaatimattomampaa sorttia niin kyllä hänenkin piti myöntää, että toisen katseleminen tuntui mukavalle egossa.
''Selvä on, hyvä jos et joutunu venaamaan kauaa'' hymyiltiin kohteliaasti toisen kaasujalka letkautukselle.
Toisella oli selkeästi flirttiä elekielessä ja puheessa, mutta se ei haitannut poikaa ollenkaan, se vain hymyilytti häntä kun poika ei itse meinannut mitään, hän oli viattomasti pyytänyt kaunokaista kahville, mutta mikäs tässä.
''Hahaha, ei hätää. Mä sain kyllä selitettyä heille, että oon tällä kertaa varattu toisaalle, niin ei mitään hätää..''
Urheilija itse luuli, tai ainaki toivoi ettei tämän jäykkyys olisi näkynyt mutta turhaan, brunette oli tarkkanäköinen ja huomasi sen.

"Ei se sitä ole ollenkaan..'' Todettiin kohteliaasti ja kerrottiin asian todellinen laita, että Liamin suvussa periytyi selkärankareumaa ja se oli myös tullut pojan vaivoiksi, kuin myös että sitä särki aika ajoin ja valitettavasti se kipu oli iskenyt juuri nyt ja hän valitteli sitä hiukan. ''Joten virallisuudesta tässä ei ole kyse suinkaan, selkä suorassa sattuu vain vähiten.''
Katse kääntyi Lizbethin mahdolliseksi harmiksi tarjoilijaan kun tämä tuli kysymään mitä nämä tilaisivat.
Ennen kuin Liam ehti vastata kahvi mustana Lizbeth oli jo ehtinyt kertoa tilauksensa, mutta taas, juuri kun hän oli kertomassa omansa, tarjoilija kyseli purkkaa mäyläten "Kaakaota?" epäuskoisella sävyllä, kuin siinä olisi jotain vikaa.
Bruneten vastareaktio hämmästytti hiukan poikaa, toisen viileä katse ja painostava äänensävy, tytössä olisi myös siis tälläinenkin puoli.
Onneksi tämä brunette ei ollut kovin säikkyä sorttia, mutta ennen kuin syttyisi sota tarjoilijan ja Lizbethin välille Liam sanoi hallitsevalla äänellä tasan sen verran, että molemmat älysivät keskittää huomionsa tähän.
"Eli; Minä ottaisin kahvin mustana ja tämä viehättävä neiti seurassani ottaa kaakaota sekä palan mansikkakakkua, kiitän, ei muuta. Minä maksan kun lähdemme.''
Siihen tarjoilijatar ei uskaltanut enää sanoa mitään vaan sipsutteli matkoihinsa ja tyttö hänen edessään sai taas Liamin keskeyttämättömän huomion. ''Mihin jäimmekään?''

Liam kertoi kärsivänsä perinnöllisestä selkäreumasta, jolloin tytön ilme muuttui vakavammaksi.
"Ikävä kuulla", sanottiin pahoittelevasti, jonka myötä Liam sai kaiken sympatian puolelleen, halusi sitä tai ei.
"Mut jos yhtään lohduttaa, niin mä en sais kävellä korkokengillä, koska mulla on pariin otteeseen revenny vasemmasta jalasta nivelsiteet", brunette kertoi pieni, vino hymy nousten huulilleen ja vilkaisi pöydän alle jalkojaan, joiden lihakset rentoutuivat pikkuhiljaa lepoasennossa.
"Ja tässä sitä ollaan käytetty vaikka kuinka kauan korkokenkiä vaatimattomista koroista tappokorkoihin asti." päätti Lizbeth pienen tarinansa ja siirsi sitten katseensa takaisin vastapäätään istuvaan Liamiin.
Mutta eivät hänen tuskansa varmastikaan olleet samanlaisia, kuin tällä, mutta olivathan ne hyvin verrattavissa. Hän ei pystynyt kävelemään kunnolla nivelsiteiden repeytymisen takia ilman järjetöntä määrää tulehdus- ja särkylääkkeitä, mutta siltikään ne eivät auttaneet. Onneksi hänen jalkansa oli nyt kunnossa. Ainakin toistaiseksi. Tosin hän ei enää koskaan pystyisi kävelemään samalla tavalla kuin ennen tapaturmia, sillä oli omaksunut vasemmalle jalalleen hieman erilaisen astumatyylin.

Jos tyttö olisi ollut koira, hän olisi murissut uhkaavasti tarjoilijattaren perään, mutta koska hän oli hienoksi neidoksi kasvatettu naisenalku, tuli hänen ostata käyttäytyä, niin kuin hänen kasvatuksensa kehotti.
"Mikä noita-akka!" sanoi brunette ylidramaattisesti samalla, kun suoristi ryhtiään ja loi katseensa takaisin seuralaiseensa.
"Hmmm.. Jos alotetaan ihan perusasioista?" cheerelader ehdotti ja loi sitten pienen hymyn poikasen huulilleen, "Joten, mitä sun vanhemmat tekee työkseen? Ja sulla varmaan on rahaa kuin roskaa, koska ainahan kaikilla urheilijoilla on."
Oletuksista oli helppo lähteä liikkeelle. Koulun kermaan kuuluvat olivat hyvin usein rikkaasta perheestä ja syntyneet kultalusikka suussa, tosin Lizbeth kyllä oli kyllä syntynyt hopealusikka suussa, kunnes se vaihdettiin kultalusikkaan äidin vaatimuksesta.
Äsh! Mutta pointti on kuitenkin sama!
"Sulla on kypärästä päätellen moottoripyörä?" brunette varmisti ja käänsi sitten katseensa ulos ikkunasta, ja huomasi Ferrarinsa viereen ilmestyneen massiivisen moottoripyörän.
"Ei sattus olee toi, joka on ton mustan avo-Ferrarin vieressä?" tyttö viittasi kädellään moottoripyörän suuntaan.

Vau! Tuon kyytiin hän ehkä uskaltaisikin hypätä, mutta ei hameella kiitos. Eihän nyt kenellekään tarvitsisi vilautella ja sitä paitsi, moottoripyörällä ajaessa pitäisi olla farkut ja hyvä, kestävä nahkatakki. Ainakin näin hänen isänsä oli tytölle saarnannut, kun hän oli halunnut lähteä viimeisimmän poikaystävänsä kyytiin, mutta oli sitten pidättäytynyt kulkemaan mieluiten autolla.

Seuralaisen ilme muuttui veikistelevästä hiukan vakavemmaksi kun tämä kuuli minkä takia Liam oli hiukan jäykän oloinen, suloista empaattisuutta, mutta tarpeetonta,
hän oli aivan kunnossa.
Brunette tyttönen kertoi vuorostaan, että hän ei saisi kävellä korkokenkien kanssa, mikä kummastutti hiukan urheilija poikaa, jos se teki pahaa hänen jaloilleen, miksi toinen jatkoj sitä?
Ei kai tämä nyt niin turhamainen voinut olla... Vai voisiko sittenkin?
Hän mietti hetkisen mitä sanoisi.
Kysyisikö missä jalat olivat menneet tai miksi toinen jatkoi sitten korkokengillä kävelyä vaikka se rasittikin hänen jalkojaan.
Toinen käänsi siniharmaiden silmiensä vangitsevan katseen hänen omiin silmiinsä ja siinä he tuijottelivat toisiaan hetkisen aikaa kunnes Wolflinien esikoinen avasi suunsa.
''Missäs sun nilkat sitten ovat menneet? Ei kai teidän cheerleadereiden harjoitukset nyt niin rankkoja ole?''
Toista katseltiin arvioivasti, välillä katse kuitenkin siirtyi myös muualle; ulos ikkunasta, ohitse käveleviin ihmisiin. Sillä jatkuva tuijotteleminen ei ollut kohteliasta ja olisihan se myös tyhmää tuijotella toista koko ajan.
Samalla kun hän odotteli Lizbethin vastausta, mietti,
että voisi ottaa ja soittaa aamulla hierojalle -pojalla kun oli oma henkilökohtainen hieroja- josko tämä ehtisi tulemaan.

Liam vain katseli huvittuneesti Liziä kun toinen kyräili pahaa-aavistamattoman tarjoilijattaren perään joka tallusteli perse liioiteltuna keinuen ,korkokenkien kopinan saattelemana keittiön puolelle, luultavasti juoruamaan jonkun ystävättärensä kanssa.
Vai että ihan noita-akka?
Naurahdus kuului tämän huulien välistä ja hän vain hymyili pää hiukan kenossa, Lizille siihen malliin, ettei toisen kannattaisi ottaa nokkiinsa siitä.
Lizbeth ehdotti perusasioista aloittamisella, mikäs se siinä joten Liam nyökkäsi myöntäväksi vastaukseksi.
Tosin hänen ei tarvinnut edes valita mitä sanoisi sillä hänen seuralaisensa oli jo ehtinyt latelemaan parisen kysymystä mihin Liamin pitäisi vastata. Hän hymyili vain tämän määrätietoisuudelle ja vahvalle olemukselle.
''No joo, kyllähän meidän perheellä aika paljon rahaa löytyy, sen verran että sitä voi huoletta kuluttaa... Mutta ei siitä sen enempää, en välitä pröystäillä..'' Pieni hyväntahtoinen, vino hymähdys väliin ennen kuin jatkettiin ''Äiti on kirurgi, oikeastaan hän on erikoistunut aivokirurgiaan ja isä toimii arkkitehtinä, molemmilla on aika paljon töitä. Mitä sun vanhempas tekee työkseen, koska olettaisin, ettet säkään mistään kauheen köyhästä perheestä ole.''

Poika katsahti kypäräänsä ja vastattuaan myöntävästi toisen kysymykseen millä hän oli liikkeellä Liam vinkkasi päällään moottoripyöräänsä kohden.
''Joo-o, se on minun pyöräni..'' Enempää tosin ei ehditty sanoa kun jokin tuli takaapäin ja tarrasi Liamin ystävälliseen halaukseen samalla kun pörrötettiin hänen tukkaansa, tosin hän ärähti sillä selasta kuului ilkeä, selkeä naksahdus jonka varmaan kaikki kolme kuulivat.
''Ai saatana, päästä irti Caleb!'' Niin Calebiksi tunnistettu poika päästi irti ystävästään ja naurahtaen pyysi anteeksi. Tämä oli urheilijan näköinen nuori mies jolla oli vaaleat hiukset sekä siniset silmät, hieman pohjoismaisia piirteitä. Liam tervehti vuorostaan tätä lyömällä kevyesti alavatsan kohdalle, koska ei nyt muualle sillä hetkellä ylettynyt, selkää alkoi jomottaa ilkeästi joten selän suoristus oli ainoa mitä sillä hetkellä kyettiin tekemään.
Sekaisin menneet hiukset harottiin parilla liikkeellä takaisin kuntoon, tarjoilijatar rykäisi voivoitellen ja laski heidän tilauksensa pöydälle eikä vaivautunut muuta sanomaan kun sipsutteli jo pois näkyvistä, blondi poika röyhkeästi tarkasti tämän takamuksen ennen kuin kiinnostus kiinnittyi takaisin näihin.
''No mutta Liam, kuka tämä kaunotar seurassasi on?''
Vino hymy kasvoillaan tämä tulokas tarkasteli Liziä, koko ylävartaloa sillä päästä varpaisiin ei päästy näkemään, toisen ulkonäkö selkeästi miellytti häntä.
''Hän on neiti Lizbeth Rodriguez, Astonin cheerleadereitä, ja tämä tässä on Caleb Hendersson. Hän ei ole kylläkään astonista.''
Nopea esittely molemmille, samalla myös katseltiin miten molemmat katselivat toisiaan. Liam ei ollut mustasukkainen tästä häiriöstä tai siitä miten hänen ystävänsä oli selvästi iskuaikeissa, kun Lizbethin ja hänen välilläänhän ei ollut mitään.
Vai oliko?

"Eeei mitään sellaista. Möhlimistä portaissa ja muuta mukavaa.." sanoi Lizbeth välinpitämättömästi, josta pystyi hyvinkin päättelemään, ettei asia merkinnyt hänelle loppujen lopuksi tuon taivaallista.
"Äläkä aliarvioi cheerleadingin vaativuutta, sillä sitä ei kuka tahansa pysty harrastamaan", varoitettiin sitten leikkisästi ja luotiin taas hymy huulille, sekä vilkaistiin lattialle jossa laukku makoili täsmälleen samassa asennossa kuin tyttö oli sen siihen asettanut.
"Mut en mä voi elää ilman korkokenkiä! Ne on vaan niin kauniita ilmestyksiä ja onhan se sääli omistaa ja ostaa niitä, muttei ikinä käyttää niitä. Käytettäväks nehän on tarkotettu!" brunette kertoi hieman innokkaammin, sillä hän oli myös vain nainen, joka rakasti kaikkea turhaa; meikkejä, vaatteita, koruja, kenkiä jne. Hän vain uskalsi sanoa sen suoraan.
Saattoihan se kuulostaa hullulta, että hän käveli korkokengillä vain näön vuoksi, mutta niin se vain oli. Ulkonäkö merkkaa melko paljon loppupeleissä, esimerkiksi seurustelussa, sillä eihän kukaan kehtaa lähteä örmyn näköisen poika- tai tyttöystävän kanssa ihmistenilmoille nolaamaan itsensä!

Cheerleader kuuli Liamin naurahduksen, muttei viitsinyt reagoida siihen mitenkään, sillä jotenkin tiesi, ettei se ollut pilkaava, vaan pikemminkin huvittunut naurahdus. Ja naurahdus on aina naurahdus. Ei siitä kannata mitään paineita ottaa!
"Ahaa", henkäisi brunette mielenkiintoa uhkuvalla äänellään toisen kerrottua vanhempiensa ammatit. Varmasti olisi mahtavaa, jos edes toinen hänen vanhemmistaan olisi kirurgina tai vaikkapa lääkärinä! Sehän olisi hyvin kätevää! Ei tarvitsisi joka kerta lähteä yksityiselle, jos vähänkin kävi jotain, vaan silloin pienemmät tapaturmat pystyttäisiin hoitamaan ihan kotioloissa.
Tämä ajatus miellytti tyttö erityisen paljon, sillä hän vihasi, ja korostetaan vielä että VIHASI sairaaloita ja lääkäreiden vastaanottoja! Kummassakin paikassa oli inhottava tuoksu, joka pisti hänen vatsansa kiertämään ennen kuin hän ehti edes astua koko rakennukseen sisälle ja kylmät väreet alkoivat väreillä hänen selkäpiitään pitkin.
"Nooo... Ei ne mitään erikoista sit loppujen lopuks", vastasi Lizbeth vaatimattomasti ja kiersi hiussortuvaa sormensa ympärille.
Eiväthän heidän ammatit mitenkään ihmeellisiä olleet, ehei, kunhan vain olivat melkein joka päivä juorulehtien sivuilla hän mukaan lukien.
"Iskä on näyttelijä ja äiti on huippumalli. Ihan kiva tuottoisia töitä, mut ne joutuu olee aika paljon poissa, enkä mä jaksanu reissata niiden mukana, joten sain jäädä aina matkoilta pois, jos halusin. Oli se aika yksinäistä touhua aluks, mut sitten iskä kävi hakemassa mulle Rossin eläinsuojelusta ja yksinäisyys loppu siihen", kerrottiin huulta purren pieni tarina, josta hän jätti pois kaiken maailman lehtiotsikot ja paparazzit.

Tuntematon kundi lähestyi heidän pöytäänsä ja ennen kuin Lizbeth ehti avata suunsa, oli jo tämä Liamin kimpussa halimassa ja sekoittamassa toisen ruskeaa hiuspehkoa, jonka kampaus meni sekaisin.
"Ollaanpas sitä tänään harvinaisen hitaita, Liz", totesi neiti itsekseen ja katseli kundien touhuja.
Kun tarjoilijatar toi heidän tilauksensa pöytään, hymyili Lizbeth liioitellun maireasti ja kiitti siirappisella äänellä toista, josta tarjoilijatar meni hämilleen, jonka brunette pystyi näkemään tämän naamataululta.
Joka muuten oli täynnä kaiken maailman meikkivoidetta ja -puuteria, sekä aivan kamalaa luomiväriä! Yh!
Neiti otti kaakaomukin käteensä ja otti siitä pienen kulauksen, kun sitten vieras kundi kysyi hänen seuralaiseltaan, kuka hän oikein oli. Siinä vaiheessa kaakaomuki laskettiin takaisin sen mukana tulleelle lautaselle ja katse siirrettiin blondiin tulokkaaseen.
Liam esitteli heidät nopeasti, jolloin Lizbethin kasvoille ilmestyi jälleen se valttikortti, flirttihymy. Kulmia nostettiin pienesti ja suuta mutristettiin.
"Hei, Caleb", tervehdittiin lirkuttelevasti kehräävällä äänensävyllä blondia namupalaa ja katseen annettiin tarkastella tätä kaikessa rauhassa päästä varpaisiin harmailla silmillä.

Tosiaankin, tämä ehkä olikin hänen onnenpäivänsä, kun kerta tapasi uuden, hyvännäköisen kundin ja vielä toisen hyvännäköisen namupalan!

Kaverukset juttelivat hetken aikaa keskenään ja Liam teki hiukan tilaa Calebille joka mielellään istui heidän seurakseen näin hetkeksi aikaa.
Liz oli selkeästi onnensa kulluloilla tai ainakin kissansilmät loistaen kun kaksi poikaa kilpaili hänen huomiostaan, tai kilpaili ja kilpaili, mutta kuitenkin jakoivat seuraansa tälle samanhetkisesti.
Caleb varasti parrasvalot hetkeksi aikaa mutta se oli sopiva hetki ruskeahiuksiselle urheilijalle juoda kulaus kirpeää kahvia, hän oli unohtanut laittaa sokeripalan. Asia tosin korjattiin nopeasti tipauttamalla yksi pala samalla sekoittaen kuppiin.

Uuden kulauksen jälkeen siirrettiin kysymykset Calebiin, ja taas pojat alkoivat juttelemaan keskenään, mutta vähäsen ajan kuluttua Liam siirsi huomionsa Lizbethiin ettei toinen tuntisi oloaan ollenkaan ulkopuoliseksi, myös blondi urheilija kiinnitti huomoinsa ja katseensa tähän kaunottareen.
''Jos aston on täynnä yhtä kauniita naisia kuin sinä Liz, niin ehkä valitsin väärän koulun..'' Poika sanoi flirttiä äänessään, toisin kuin tämä, Liam oli itse ienovaraisempi eikä ollenkaan niin hyökkäävä, hänestä ei oikein saanut mitään selvää, välillä saattoi huomata miten tämä katseli kiinnostuneena brunettea neitoa,
mutta sitten taas toisena hetkenä hän näytti vain juovan välinpitämättömänä kahviaan.
Hyde karkasi ja Lizin koira löysin sen, kiitoksena ajattelin tarjota hänelle kahvit Selitettiin Calebille joka nyökkäili tarinalle, enemmän tai vähemmän tarinalle kiinnostuneena.
Jossain mielensä perukoissa Liamin olisi varmaan tehnytkin mieli käskyttää ystävänsä pois syyllä, että hän oli Lizbethin kanssa, mutta kun toisella ei näyttänyt olevan ongelmaa asian kanssa, päinvastoin, niin minkäs teet?

''Saako tiedustella neidin puhelinnumeroa? Josko minäkin veisin sut treffeille joku kerta''
Tämä kuului Blondin urheilijapojan suusta jolla oli varsin tyytyväinen ilme, mutta ei ollut vaikea päätellä mitä tällä oli mielessä, eikä se pahemmin miellyttänyt tätä ruskeahiuksista herraa hänen vieressään jonka mielestä naista kohdeltiin kuin herkkää kukkaa kämmenellä, eikä suinkaan esineenä joka vietiin, pantiin ja jätettiin taas seuraavan miehen otettavaksi.
Käsi laskeutui ystävällisesti Calebin olalle ja kun tämän katse kääntyi Liamiin päin kysyen hän näki ystävänsä kasvoilla ilmeen joka kieli vain yhtä asiaa;
Rauhoitu nyt hiukan.
Toinen nielaisi hiukan sillä tiesi kyllä miten toinen ajatteli, molemmat nyökkäsivät ja hetken aikaa ympärillä ollut jännite katosi.
''No joo, mulla on tällit sovittuna vartin päästä Ree'sissä joten lähden tästä hilppailemaan, mutta käske Liamin antaa mun numero, niin voit vaikka soittaa, jos kiinnostaa.'' Kättä heilautettiin molemmille ja Caleb lähti rivakoin askelin ovesta ulos.

Liam katseli hetkisen aikaa pojan perään ja pudisteli hiukan päätään tämän kovalle vauhdille, mutta jotta Liz ei luulisi Calebia täydeksi kusipääksi koki brunette poika, että hänen pitisi selitellä hiukan.
''Ei kannata välittää tosta, Caleb on oikeasti ihan mukava jätkä, sillä vaan menee välillä hiukan lujaa.'' Hymy koristi taas hänen raamikkaita kasvojaan, poika selvästi välitti ystävistään ja ohjaili heitä oikeille teille jos siltä tuntui.
Kahvikuppi tyhjeni taas hiukan, se oli jäähtynyt jo sopivaksi, ettei tarvinnut enää puhaltaa.

"Miehet", totesi Lizbeth mielessään ja pyöräytti pienesti silmiään seuratessaan kaverusten keskustelua. Tavallaan häntä ärsytti se, että joutui seuraamaan vierestä, mutta taas toisaalta hän sai hyvää aikaa nauttia rauhassa kaakaotaan ja käydä käsiksi mansikkakakun palaseen, joka suorastaan huusi haluavansa tulla syödyksi.
Brunette otti pienen lusikan käteensä ja lohkaisi pienen palasen kakusta, jonka hetken kuluttua lappasi suuhunsa ja antoi makuhermojensa nauttia hetkellisesti tuoreiden mansikoiden tuomasta, makeasta mausta, joka suorastaan kihelmöi hänen suussaan. Milloin hän viimeksi olikaan syönyt mansikoita?
Jos hänen äitinsä näkisi hänet nyt, saisi hän kuunnella koko päivän kestävän saarnan siitä, kuinka hänen tulisi tarkkailla painoaan ja pitää siitä oikein kirjaa, niin kuin tämä teki. Mutta ei tyttö siitä ollut ikinä ottanut varsinaisesti kuuleviin korviinsakaan, sillä se ei ollut tarpeellista hänen kohdallaan. Vaikka kuinka paljon hän söikin herkkuja, ei hänen vartalonsa suostunut hankkimaan yhtään enempää rasvaa, joten missä hänen äitinsä muka näki ongelman? Tosin olihan se täysin ymmärrettävää, että hänen äitinsä siitä saarnasi, sillä huippumallilla ei ollut varaa kerätä yhtään ylimääräistä kiloa, sillä sen huomasi heti. Ainakin niin äiti oli sanonut...

Caleb sanoi jotain, jolloin neiti havahtui mietteistään. Mitä tuo sanoikaan?
Välttääkseen nolon tilanteen, Lizbeth vain hymyili hurmaavasti ja lappasi kakun palan suuhunsa vetäen lusikan hitaasti suustaan pois, jota puraisi pienesti lopuksi. Selkeää flirttiä totta kai. Ei hän normaalisti noin tekisi.
Ja taas alkoi kundien välinen hölötys. Nuohan olivat pahempia kuin vanhat, yksinäiset mummelit, jotka pitivät marttakerhojaan neuloen samalla lapsenlapsilleen kauniita kaulaliinoja, lapasia, villasukkia, myssyjä jne.
Tyttö huokaisi huomaamattomasti nostaen kaakaokuppinsa lautaseltaan ja otti siitä pienen kulauksen. Voi kunpa hänellä olisi mummi. Hän olisi mieluusti ottanut tältä rakkaudella neulottuja vaatekappaleita ja pitäisi niitä suuressa arvossa!

Taas Lizbeth uppoutui aatoksiinsa, eikä kuullut lainkaan blondin kundin tungettelua, joten ei reagoinut siihen mitenkään erikoisesti. Eikä hän kaiken lisäksi tuntunut huomaavan toisen lähtöä.
Töykeää Liz!
Kun hän sitten tajusi nostaa katseensa kaakaokupistaan, jota piteli molemmin käsin kiinni lautasella, oli blondi jo kadonnut näköpiiristä ja pöydän vieressä kökötti tyhjä tuoli. Silloin brunette laski kätensä syliinsä kupin ympäriltä kumartuen lopulta nostamaan laukkuaan lattialta ja sijoitti sen kauniisti tyhjälle tuolille.
"Noin, nyt sinullakin on istumapaikka", hän ajatteli ja hymyili pienesti laukulleen.

"Huomasin", todettiin ja laitettiin toinen käsi poskea vasten, jonka kyynärpää sijoitettiin nojailemaan pöydälle, kun toisella kädellä otettiin lusikka kauniiseen käteen ja leikattiin palanen mansikkakakkua.
Voi Liam, jos vain tietäisit, millainen Lizbeth on miesten kanssa, et todellakaan pyytelisi anteeksi ystäväsi puolesta! Yhdenyönsuhteet olivat liiankin peruskamaa cheerleaderille, joihin hän oli kyllä jo kyllästynyt totaalisesti, joten oli lopettanut ne. Mutta kyllä niitä oli mukava vielä silloin tällöin harrastaa.
Samassa alkoi soida All Saints yhtyeen Rock Steady kappale, jolloin tyttö laittoi kakunpalan suuhunsa ja ryhtyi kaivamaan kännykkäänsä laukustaan.
"Anteeksi", pahoitteli Lizbeth ja vastasi puhelimeensa löydettyään sen laukkunsa uumenista.
"En mä nyt kerkee äiti... Mutta kun...!" brunette vänkäsi puhelimeen rypistäen kulmiaan.
"Okei, mä tuun auttaa sua. Nähdään kohta, heippa", lopetettiin sitten puhelu ja katse nostettiin puhelimesta Liamiin.
"Äiti tarttee apua sen tilaamien huonekalujen kantamisessa, kun iskäkään ei oo kotona.." tyttö selitti urheilijalle.
Sääli, hän olisi niin halunnut viettää aikaa toisen kanssa ja tutustua tähän paremmin, mutta ei hän voinut äitiään yksin jättää raahaamaan huonekaluja. Viimeksi, kun tämä alkoi raivaamaan tilaa olohuoneeseen - ikään kuin siellä ei muka olisi jo tarpeeksi tilaa - oli tapahtunut pieni tapaturma, jonka seurauksena oli pitänyt laittaa kipsi käteen.

Brunette sujautti iPhonensa laukkuunsa ja nosti sen olalleen. Sitten hän nousi seisomaan ja kiitti kauniisti kaakaosta ja mansikkakakusta, jotka oli juuri ehtinyt kipata alas kurkustaan.
"Nähdään myöhemmin", sanottiin ja siirrettiin tuoli takaisin pöydän alle.
Jos toisessa oli yhtään herrasmiestä, niin tämä kyllä tarjoaisi apuaan! Eihän naisia nyt voi jättää hoitamaan miesten hommia!
Eli tämä olikin Liamin ensimmäinen testi, josta tämän oli päästävä läpi tyylikkäästi, jos vielä aikoi joskus nähdä neiti Rodriguezin.

Kahvi oli ehdinnyt jo jäähtymään joten brunetelta pojalta pääsi pieni irvistys kun hän otti viimeisen kulauksensa.
Loppu saisi jäädä suosiolla.
Heidän keskustulutuokionsa, jos sitä nyt voisi siksi kutsua kun Caleb oli ollut enemmän äänessä kuin poika itse, häiriintyi sillä kaunottaren puhelin alkoi soimaan.
Kumpikana ei ottaisi enää mitään joten Liam nousi siksia aikaa pöydästä ja suuntasi kohti tiskiä maksamaan laskun, kukkaroa kaivettiin taskusta kun se sama tuttu purkkaa mäyläävä tarjoilijatar naputteli rakennekynsillään kassakoneen nappeja ilmoittaen hinnan,
maksu suoritettiin nopeasti ja kun poika palasi takaisin istumaan Lizbeth ilmoitti, että hänen pitäisi mennä.
Sääli.
Liamia kyllä harmitti kun heidän tapaamisensa oli jäänyt hiukan aiottua lyhyemmäksi, mutta minkös teet ja toinen olisi menossa kantamaan tavaroita äitinsä kanssa?
Kaksi hentoa naista roudaamassa painavia huonekaluja kaksin?
Ajatus ei oikein miellyttänyt poikaa jolla oli aikas ritarillisia taipumuksia kuten varmaan useimmat olivat huomanneet jotka ovat hänet tavanneet.

Lizbeth nousi ylös pöydästä ja pakkasi samalla tavaroitaan, jätkä katseli häntä selkeästi miettien;
Menisikö apuun?
Selkään sattui.
Mutta ei Liziä tai hänen öitiään nyt voisi kaksinkaan jättää.. Se ei olisi sopivaa.
Hän tosin katuisi sitä kyllä aamulla kun tuskat vääntäisivät hänet kaksinkerroin.
Paskat.
Tyttö kiitti kohteliaasti kakusta ja kaakosta, siihen vastattiin hymyllä ja tutulla eipä mitään lauseella.
Ennen kuin toinen ehti lähteä Liam nousi ylös ja nappasi takkinsa mukaan ilmoittaen, että tulisi apuun.
''Mä tulen auttamaan teitä, että on edes yksi mies auttamassa raskaiden huonakalujen kantamisessa... Ja eikä tässä ole mitään sovinistista, vain kohteliaisuutta.'' Pieni puolittainen vino hymy kasvoillaan, Liam oli kyllä selvitellyt päänsä sisällä, että toinen oli toivonut hänen tulevan apuun, mikäs siinä.
Takki oli kiskottu päälle ja kypärä nakkaistiin kainaloon, hän vinkkaisi että lähdetään sitten, kun toisen äiti oli jo odottamassa.
Ovi avattiin kohteliaasti neidolle ja vasta sitten astuttiin itse ulos Dusty'sin ovista.