Where we can hear the songs of the whole world..?

//Kuka vaan seuraksi pahikselleni.
Ja otsikolla siis ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa..//

Pahistyttö Miki Kawai heilautti Dusty'sin ovet auki. Ne paukahtivat kovaa hänen perässään kiinni. Muutama kahvilan asiakkaista sattui vilkaisemaan oven paukuttelijaa. Pahis ei kuitenkaan ollut moksiskaan huomiosta. Hän asteli korkokengät kopisten tiskille ohitse parin nörttitytön, jotka vielä valitsivat listasta syötäviään.
"Caffé latte", Miki hymähti myyjälle.
"Tulee heti!" Myyjä sirkutti ja lähti valmistamaan hänen kahviaan. Nörttitytöt katsoivat pahista hieman vinoon, mutta Miki oli liian hyvällä tuulella välittääkseen. Kyllä, Mikilläkin sattui välillä hyviä päiviä, jolloin kaikki menee suunnitelmien mukaan! Ei se vielä saa neitokaista hymyilemään tai nauramaan, mutta saavatpahan nörtit ja muut luuserit pysyä jonkin aikaa rauhassa.
Miki kaivoi Pradan laukustaan lompakkonsa ja maksoi kahvinsa. Sitten hän otti lattensa tiskiltä ja kääntyi katsomaan kahvilaan. Näytti suhteellisen täydeltä. Hän ei siis ollut ainoa, joka oli päättänyt poiketa koulun jälkeen kahvilla. Lähellä näkyi kuitenkin olevan pieni tyhjä pöytä, joka oli tarkoitettu istuttavaksi kahdelle. Eipähän tarvitse mennä häätämään muita pöydästään, Miki tuumi astellessaan pöydän luo. Hän laski laukkunsa toiselle tuolille ja istahti itse toiselle.
Hetken kahvia hörpittyään ja ympäristöään tutkailtuaan, pahis kyllästyi ja nappasi kännykkänsä laukustaan. Miki syventyi näpräilemään kännykkäänsä, ettei huomannut ollenkaan mitä ympärillä tapahtui.

//Mä tuun, mä tuun! :D//

Punatukkainen tyttö saapui lähes täpötäyteen kahvilaan. Oli nähtävästi se aika päivästä, jolloin kaikki Aston Highin oppilaat ryntäsivät kupilliselle kofeiinipitoista juomaa. Nuori nainen asteli pitkin askelin tiskille jonottavien ihmisten perään ja otti aurinkolasit silmiltään pois.
Oli kuuma päivä ja sen huomasi myös kahvilan asiakkaista; ne vähäisetkin vaatteet jotka ihmisillä oli oli kääritty tai sidottu niin etteivät ne peittäisi kuin kaikista kriittisimmät paikat. Flavia naputti kengällään lattiaa ja kaivoi jo taskustaan rahapussiaan, kun viimeiset asiakkaat ennen häntä ryhtyivät tilaamaan.
"Vihreä tee, kiitos", tämä sinisilmäinen tyttö pyysi ja sai tilaamansa juotavan tuota pikaa.
Hän maksoi ja kääntyi ympäri nähdäkseen, onko enää yhtään tyhjää pöytää jäljellä. Melkein kaikki pöydät olivat täysiä, paitsi yksi kahdenistuttava ja yksi suurempi, jossa istui pari nörttityttöä ilmeisen syventyneinä keskusteluunsa. Kahdenistuttavassa pöydässä oleva tyttö oli taas syventynyt puhelimeensa ja näyttänyt varaavan toisen tuoleista laukulleen. Hetken yhtä hiustensa kiharaa nypläiltyään neiti päätti keskeyttää nörttien keskustelun. Hän lähestyi uhkaavasti korkokengät kopisten ja iloinen hymy naamallaan tyttöjen pöytää, mutta pahaksi onnekseen paikat ehtivät juuri täyttyä. Paikalle saapui lisää samaan klikkiin kuuluvia oppilaita, jotka valtasivat viimeisenkin vapaan paikan.
Kylläpä punapää olikin valinnut surkean kellonajan teehetkelleen! Flavia kääntyi uudemman kerran ja kipitti sitten toiselle puolelle kahvilaa kohti kännykkää näpyttelevää tyttöä.
"Hei sori, mahtuiskohan tähän istumaan?" nainen aloitti varovasti kysymällä. Punaiset hiuskiehkurat valahtivat takaa eteen kun Flavia kumartui hieman eteenpäin palauttaakseen puhelimeen syventyneen naisen takaisin tähän hetkeen.

//Jee! :D//

Pikkusisko näytti tarvitsevan kyytiä jonnekkin kaupungin toiselle puolelle, Miki totesi luettuaan juuri saapuneen tekstiviestin. Hän punnitsi vaihtoehtojaan: voisi leikkiä kilttiä ja todella viedäkkin Nanan sinne, minne siskon piti päästä tai sitten vain tylysti kieltäytyä, kuten useimmiten. Päätös oli yllättävän vaikea ja Miki hörppikin muutamaan kertaan kahviaan miettiessään. Hän oli todellakin syventynyt täysin omiin mietteisiinsä, ettei kiinnittänyt ulkomaailmaan mitään huomiota. Hän oli juuri vastaamassa pikkusiskon tekstiviestiin, kun punainen ilmestys lehahti paikalle.
"Hei sori, mahtuiskohan tähän istumaan?" kuului tulitukan suusta. Mikin kulmat kohottuivat aavistuksen ja hän nosti hitaasti katseensa hänelle puhuneeseen naiseen. Oliko tuo nainen todella kysynyt häneltä lupaa istua samassa pöydässä? Muutaman sekunnin naisen kasvoja ja olemusta tutkailtuaan, Miki totesi punapään olevan yksi kerman pennuista. Eikä hän voinut uskoa, että nainen oli tosiaan tullut puhumaan alempikastilaiselle. Ja vielä pahikselle.
"Mistä lähtien kermalaiset ovat alkaneet näyttäytyä alempi kastilaisten kanssa?" Miki hymähti kohottaen hieman toista kulmaansa. Huulilla koreili vino hymy. Ei niinkään ilmeä, mutta hieman ärsyttävä kuitenkin. Tästähän voisi jopa kehkeytyä jotain, Miki tuumi ja totta tosiaan, otti laukkunsa tuolilta ja laski sen viereensä lattialle.
Nopeasti Miki tekstasi pikkusiskolle vastauksen: kyllä, hän voisi viedä Nanan minne tuo nyt ikinä halusikaan mennä. Niin, hän oli todella hyvällä tuulella ja katsoi mielenkiinnolla, mitä tuo kermalainen tekisi. Istuisiko hän todella pahiksen seuraan vai luikkisiko nopeasti pakoon? Miki napsautti puhelimen kiinni ja tipautti laukkuunsa. Tästähän voisi tullakkin jotain..

Flavia tunnisti toisen kuuluvan pahiksiin, muttei antanut sen häiritä. Hän yllättyi, kun puhelimesta katseensa nostaneen naisen suusta kuului epäuskoinen lausahdus.
"Mistä lähtien kermalaiset ovat alkaneet näyttäytyä alempikastilaisten kanssa?"
Punatukkaisen suu loksahti auki, mutta hän sulki sen nopeasti ja vaihtoi yllättyneen ilmeensä suloiseen hymyyn. Toista ei nähtävästi kuitenkaan haitannut vaikka tyttö tulisikin samaan pöytään. Kun pahis laski laukkunsa lattialle, Flavia koki tehtäväkseen istuutua.
"Tästä lähtien", Flavia vastasi katsoen toista vakavana silmiin. "Merci", nainen mumisi lopuksi vetäen tuolia lähemmäs pöytää. Hän laski teekuppinsa pöydälle ja alkoi hiljakseen pyöritellä lusikkaa juomassa. Hiljaisuus oli kiusallinen, mutta punapää ei sitä osannut rikkoa niin että vaikuttaisi sekä kiinnostavalta että myös järkevältä. Siispä hän tyytyi maistamaan teetänsä ja lisäämään siihen vähän hunajaa.
"Kuuma päivä tänään, eikö?"
Sää oli aina hyvä aihe. Aina. Joskin todella kulutettu ja hirveän tylsä, mutta siihen ei voinut olla ottamatta kantaa millään lailla. Flavian mielessä kävi myös perinteinen vanhojen tekstiviestien selaaminen, jos juttelu tähän tyrehtyisi, mutta hän oli päättänyt rupatella niin kauan kuin vain pystyisi. Hän oli avoin uusille tuttavuuksille eikä pistänyt pahakseen vaikka ystävystyisi muidenkin kuin kerman ihmisten kanssa. Jostain melkein toiselta puolelta kahvilaa vapautui yksi pöytä, mutta Flavia ei näyttänyt sitä edes huomaavan. Punapää ei aikonut vaihtaa paikkaansa jos ei olisi pakko, se olisi epäkohteliasta ja siinä menettäisi mahdollisuuden tutustua toiseen. Pienten siemausten tahdittamana Flavia vilkuili välillä ympärilleen, välillä hän taas yritti luoda jonkinmoista katsekontaktia tyttöön, jonka seurassa istui.

Mikin arvioiva katse tarkasteli punatukkaista nuorta naista. Pieni hymähdys kuului, kun punatukan suu loksahti auki. Se muuttui nopeasti suloiseksi hymyksi. Vaihdos oli hyvin nopea, mutta Miki kyllä huomasi sen. Hänhän tuijotti täysin avoimesta silmä tarkkana toista. Mikin ilmeestä saattoi havaita pientä uteliaisuutta. Ja ivaa, kuten aina.
"Tästä lähtien", totesi punapää. Mikin huulille muodostui pieni hymy. Ei se mitenkään ystävällisyyttä osoittanut. Se ei oikeastaan viestittänyt mitään. Oli vain. Kuullessaan toisen kiitoksen, pahiksen kulmat kohottuivat hitusen.
"Ranskalainen?" hän kysähti. "Harmi, ne ovat kovin rasvaisia." Mikin ilme muuttui pahoittelevan näköiseksi. Hän pudisteli pienesti päätään. Pahistyttö käänsi katseensa muuhun kahvilaan. Kappas, he olivat saaneet jo mukavasti huomiota. Muutama oppilas supisi parin pöydän päässä vilkuillen heitä. Miki katsoi heitä vain hetken ja käänsi katseensa tulitukkaan.
"Kuuma päivä tänään, eikö?"
Ahaa, tyttö alkoi puhua säästä. Ehkä hän ei vain meinannut keksiä mitään muutakaan ja turvautui tuohon vaihtoehtoon. Miki katsahti hetken ikkunaa. Tosiaan siellä oli todella kuuma sää. Ei kai hän muuten olisi aamulla minihametta päälleen kiskonut? Ja nättiäkin siellä oli. Mukavan kesäistä.
"Tosiaan", hän hymähti. Miki otti kuppinsa pöydältä ja hörppäsi latteaan. Se oli alkanut jo viilentyä ja kohta se olisi juomakelvotonta. Lisäksi Miki vihasi kylmää kahvia.. Pahis laski kupin takaisin pöydälle ja keskittyi sitten tarkastelemaan kynsiään (alhaalla, vasen). Hänellä ei ollut mitään hinkua virittää keskustelua toisen kanssa, mutta toisaalta olihan hän kiinnostunut tietämään hieman lisää tuosta tytöstä, joka oli täysin vapaaehtoisesti istunut hänen seuraansa. Ja, joka ei siltikään poistunut vaikka eräs pöytä oli jo vapautunutkin.
"Olet uusi", Miki hymähti. Se ei ollut kysymys, mutta toki siihen sai vastatakkin. "Astonissa", hän lisäsi vielä perään selvyydeksi. Miki nosti katseensa kynsistä tuohon tyttöön. Tyttö ei vaikuttanut pahimmilta Astonin kerman jäsenistä, mutta mistäs sitä siltikään tiesi. Miki oli jopa hieman yllättynyt, että muisti nähneensä tuon punapään jossain. Yleensä hän ei kiinnittänyt edes suosittuihin huomiota, vaikka sellaisen käytävällä ohittaisikin. Sen on tuo punainen pehko, Miki päätti. Se oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Tosin siinä vaiheessa hän oli luultavasti mielessään ivannut ja nauranut tuolle tytölle.. Kuitenkaan tässä vaiheessa hänelle ei tullut mieleenkään antaa tuolle mahdollisuutta ja tutustua häneen. Ei todellakaan! Tässä vaiheessa.

Punapää huomasi pahiksen arvioivan katseen kulkevan hänen lävitseen, muttei antanut sen häiritä. Nyt nainen oli saanut istumapaikan ja aikoisi juoda teensä kaikessa rauhassa, välittämättä muista.
Kuullessaan kysymyksen ranskalaisuudesta Flavian kulmat kohosivat hiukan. Hän nyökkäsi, ja kun tyttö lisäsi pienen vitsin perään, punatukka naurahti kuivasti ja hörppäsi teetä siirtäen katseensa muualle kahvilaan.
Läheisessä pöydässä istui tyttö katsoen epäuskoisena heihin päin, sormien näpyttäessä jo kiihkeästi tekstiviestiä. Flavia porasi katseensa tuohon häpeilemättä tuijottavaan nörttityttöön ja sai toisen äkkiä kääntämään katseensa pois. Nuori nainen kiinnitti huomionsa takaisin pöytäseuraansa. Flavia oli pukeutunut keveään kesämekkoon, mikä oli ollut täydellinen valinta näin kuumalle päivälle.
Seuraavaksi tuli taas hiljaista. Kummallakaan ei ollut aikomusta jatkaa keskustelua, vaikka halua löytyi ainakin tulitukan suunnalta. Hän otti sormiinsa yhden hiuskiharan ja pyöritteli sitä katsellen samalla ulos kahvilan ikkunasta. Ulkona ihmiset yrittivät vältellä auringon paahtavaa kuumuutta, joka nosti hien iholle ja sai pahimmatkin auringonpalvojat kavahtamaan varjoon. Oma iho oli vaalea ja tuskin saisi päivetystä pintaansa koko kesänä, mutta Flavia oli tottunut olemaan valkoinen. Taas yksi pieni siemaisu vihreää teetä ja hiljaisuus.
"Olet uusi", toinen päätti vuorostaan muistuttaa olemassaolostaan. Hän tajusi heti mitä toinen oli tarkoittanut, vaikka pahis vielä selvensi asiansa varmuuden vuoksi. Flavia huomasi sen olevan vain pelkkä toteamus, mutta koki kohteliaaksi vastata edes jotain.
"Niin olen."
Siihen se sitten jäi. Yleensä tyttö olisi jo puhunut ummet ja lammet kaikesta häntä itseään kiinnostavasta, mutta ajatteli toisen olevan sitä sorttia jota ei välttämättä politiikka ja maailma niin kauheasti kiinnostanut. Eipä Flaviaakaan politiikka paljoa innostanut puhumaan, mutta hän piti väittelemisestä ja osasi perustella mielipiteensä useimmiten lähes loistavasti. Ja jos ei osannut, hän pysyi hiljaa.
"Mä olen Flavia", punainen päätti esittäytyä. "Guarantee", hän lisäsi hymyillen ystävällisesti. Yleensä ihmisen tunnisti paremmin sukunimeltä, mutta Flavian tapauksessa se varmaan oli yksi ja sama. Hän ei tuntenut kovin montaa Flavia-nimistä ihmistä, Astonissa niitä tuskin oli yhtäkään ylimääräistä. Punatukka odotti toisen vastavuoroisesti kertovan oman nimensä, sillä hänellä ei ollut oikeastaan hajuakaan mitä nimeä toinen kantoi.

Pahistyttö siemaisi loputkin lattensa. Juoma oli jo loppunut, mutta Miki ei ollut huomaavinaan. Hän ei aikonut poistua Dusty's:ista. Ei vielä. Hän halusi tietää lisää pöytäseuralaisestaan.
Miki naputti toisella kengällään hiljaa lattiaan. Se viestitti selvästi pienesti tylsyydestä ja malttamattomuudesta, mitä viestitti myös kasvoilla oleva ilme. Kuitenkin ilme muuttui pian pieneksi virneeksi, joka kohosi huulille punapään 'hoidellessa' erään tuijottavan nörttitytön. Mitähän tuo tyttö ja ne kaikki muutkaan mahtoivat juoruilla..? Miki mietiskeli. Hän oli kuullut juttua, että muutama suosittukkin olisi veljeillyt alempikastilaisten kanssa, joten ei kai se siis enää iso juttu ollut !
Hiljaista. Muutama sana ja taas hiljaista. Miki ei ollut tyyppiä, joka pälätti muiden kyllästymiseen asti. Hän puhui useimmiten vain, kun hänellä oli asiaa. Sitä hänellä oli yllättävän harvoin. Eihän hän koskaan ilmoittanut kotona minne meni (paitsi sitten, kun Nana kysyi) tai vastannut äitipuolen 'miten päivä meni?'-kysymyksiin. Tarkemmin mietittyään Miki totesi, ettei oikeastaan koskaan sanonut kotona koskaan mitään kenellekkään muulle kuin pikkusiskolle (jolla oli aina hirveä kysymystulva) ja tietysti isälle, kun hän halusi jotain.
Hieman yllättyneenä pahis käänsi katseensa tulitukkaan. Toinen oli juuri esittäytynyt. Flavia Guarantee. Eipä hassumpi nimi laisinkaan, Miki tuumi. Tosin hän ei ollut varma jäisikö se hänen päähänsä. Guarantee saattaisi jäädäkkin, sillä se kuulosti jotenkin hieman erikoiselta. Mutta taas toisaalta, mitä hän sitten myöhemmin tekikään tuolla tiedolla..? Hetken toista tarkasteltuaan ja harkittuaan, Miki päätti esittäytyä myös.
"Miki", pahisneitokainen hymähti. "Kawai." hän lisäsi vielä sukunimensä. Jotkut muistivat hänen nimensä juuri sukunimen takia. 'Kawai' muistutti aivan liikaa sanaa 'kawaii'(=söpö) ja Mikihän oli täysin söpön vastakohta. Toisinaan kyllä hänelle oltiin sukunimen takia auottu päätäkin, mutta tuo oli jäänyt vain harvoihin kertoihin (päänaukojat olivat tuskin selvinneet tapauksesta hengissä).
Kuten aikaisemminkin, tuli taas hiljaista. Mikillä ei ollut enää mitään sanottavaa toiselle ja se jäi hieman ärsyttämäänkin häntä. He olivat jopa esittäytyneet, joten miksei sitten kyseltäisi lisääkin? Uteliaisuus ei kyllä ollut Mikin juttu. Mutta joskus voisi tehdä poikkeuksen..
"Mistä päin Ranskaa olet kotoisin?" Miki heitti sitten. Äänensävy oli välinpitämätön, sillä olihan hänellä tarkoitus lähinnä vain aloittaa keskustelua. Ei hän kyllä pahakseenkaan laittaisi, vaikka Flavia siihen vastaisikin.

//syytän kestosta omaa laiskuuttani + sitä koulua :)//

Flavia pyöritteli lusikkaa teekupissa. Juoma alkoi jo jäähtyä ja tyttö yritti vauhdittaa siemailuaan. Oli hiljaista, kumpikaan ei avannut suutaan rikkoakseen sitä. Vaikka yleensä Flavia olikin puhelias, ilmaisi mielipiteensä ja perusteli taitavasti, hän ei viitsinyt häiritä pahiksen lattehetkeä. Hetken päästä hän huomasi, ettei tytöllä ollut edes enää juomaa jäljellä. Flaviankin tee oli loppumaisillaan.
Vastavuoroisesti toinen esitteli itsensä. Tytön nimi oli Miki Kawai, josta pystyi päättelemään kantajan piirteet hyvin. Flavia ei kommentoinut asiaa mitenkään, nyökkäsi vain näyttääkseen kuulleensa ja kaatoi loput teestään kurkusta alas. Hiljaisuus vallitsi taas heidän kahden välillä. Flavia naputti kynnellään kahvilan pöytää ja katsoi ulos. Aurinko peittyi lähes ainoan pilven taakse ja antoi hetken rauhan helteeltä. Pian se taas paistoi ulkona kulkevien silmiin ja poltti ihoa.
"Mistä päin Ranskaa olet kotoisin?" Miki kysyi ohimennen. Flavia osasi kuitenkin lukea ihmisiä sen verran, ettei sentään luullut toisen pelkästään pakonomaisesta kohteliaisuudesta rikkovan hiljaisuutta.
"Asuin Pariisissa", punatukka vastasi lyhyesti, lausuen rakkauden kaupungin nimen hellästi, melkein kaivaten. Olihan tuo pääkaupunki upea paikka ja siihen liittyi muistoja lapsuudesta. Kun molemmat taas olivat hiljaa, Flavia päätti vuorostaan kysyä jotain.
"Mistä itse olet kotoisin?" Kiharat hiukset heitettiin toiselle hartialle ja pienestä laukusta kaivettiin esiin huulipuna. Flavia paikkasi huulimeikkiään ja katsoi käsipeilistä ettei ulkonäössä ollut moittimista. Nainen kohensi ryhtiään ja nosti jalkansa polven yli.
Punapää mietti itsekseen, miksei jo lähtenyt Dusty's:istä. Miksi hän yhä istui pahiksen kanssa samassa pöydässä, vaikka heidän välinen kommunikointi oli yhtä vähäistä kuin kissan ja hiiren välinen kaveruus? Vastausta ei naisenalku tiennyt, hän päätteli olevansa vain kiinnostunut tustustumaan uuteen ihmiseen. Olihan hän itsekin uusi Astonissa, eikä kovin montaa tyyppiä vielä tuntenut.
Kahvilaan astui sisään kolmen tytön porukka kermalaisia. He eivät edes huomanneet Flaviaa ja Mikiä, vaan kipittivät tappajakorot jalassa tilaamaan juotavaa. Hihitellen jollekin makealle juorulle he kulkivat Flavian ohitse kauempana olevaan pöytään ja kumartuivat sitten lähemmäs lukemaan yhden tytön tekstiviestejä. Varmasti cheerleadereita, Flavia ajatteli ja huvittunut hymy pääsi kipuamaan hänen kasvoilleen. Flavia ei ymmärtänyt, miten kukaan voisi kiinnostua noista hihittelevistä ja typeristä tsirbuloista. Mutta mitäpä se punapäätä edes haittasi, häntä eivät komeat, itsestään puhuvat (kun eivät muusta mitään tiedä) naistennaurattajat kiinnostaneet, joten näin oli hyvä. Jokainen saakoot itselleen sopivimman, ja mikä olisikaan parempi yhdistelmä kuin tyhmä cheerleader ja oikeastaan yhtä tyhmä urheilijapoika? Tämä ajatus sai Flavian naurahtamaan itsekseen ja samalla hän tajusi kääntää katseensa pois tyttöporukasta. Hän katsoi hetken Mikiin ja siirtyi sitten taas tuijottamaan ulos aurinkoon.

Toinen ei kommentoinut sanallakaan, kun Miki esittäytyi. Eipä kai ihme. Heidän välisensä kommunikointi oli muutenkin kovin vähäistä ja jäätävää. Ei sillä, että Miki asiasta pahemmin välittikään. Ainakaan hän ei myöntänyt sitä itselleen.
Flavia oli kotoisin Pariisista. Niin hän sanoi. No jaa, olihan se aikalailla arvattavissakin. Miki muisteli käyneensä muutaman kerran Pariisissa shoppailemassa. Mutta siitäkin oli jo hyvän aikaa kulunut. Hän alkoi jo suunnitella uutta ostos-reissua kyseiseen kaupunkiin, ettei ollut kiinnittänyt mitään huomiota tapaan, jolla Flavia oli vastannut kysymykseen (eikä näin voinut mielessään eikä sanallisesti pilkata toista asiasta) eikä kysymykseen, jonka toinen oli esittänyt sen jälkeen. Vasta pienen hiljaisuuden jälkeen, hän tajusi mitä toinen oli kysynyt.
"Japanista", Miki hymähti, vaikka se nyt taisikin olla päivänselvää hänen ulkonäkönsä ja nimensä takia. Tosiasiassa hän oli asunut melkein koko ikänsä San Diegossa, eikä muistanut paremmin Japanissa asumistaan ajoista kuin äidistäänkään (joka kuolema oli heidän muuttonsa syy) mitään. Tokihan he kävivät monesti vuodessa Japanissa sukulaisilla sun muilla asioilla. Miki kävi vielä useimmin kuin kukaan perheessä.
Taas hiljaisuus laskeutui heidän ylleen. Tai välilleen ainakin. Miki jo melkein avasikin suunsa jatkaakseen aiheesta, mutta totesi sen olevan tarpeetonta. Miksi ihmeessä hän haluaisi kertoa turhia asioita itsestään? Hän katseli ympärillä oleviaan ihmisiä ilme tutun jäätävänä. Latte oli loppunut jo aikaa sitten. Joten miksei vain lähteä?
Mikinkin silmiin osui kikattava kermalais-kolmikko, joka ei nähtävästi huomannutkaan heitä. Pahistyttö pyöritteli silmiään, mutta seurasi kuitenkin katseellaan noiden menoa erääseen pöytään. Vasta Flavian äkkinäisen naurahduksen kuullessaan, Miki huomasi tuonkin seuranneen porukan menoa. Kuitenkin Flavian naurahdus oli jotenkin herättänyt yhden porukan jäsenen huomion ja tuohan sitten ilmoitti heti ystävilleen näkemästään. Kyllähän siitä pahis-kerma-ystävyydestä tulisikin hyvä juttu.
Pahiksen kasvoille kipusi väistämättäkin virne, kun oletettavasti cheerleader-trio alkoi supista tällä kertaa heitä vilkuillen ja kirjoittamaan puhelimella viestiä yhä kiivaammin. Miki saattoi jopa nähdä heidän silmiensä kiiluvan häijysti. Tosin se tuskin edes oli mahdollista, sillä noiden talipäiden aivoissa tuskin liikkui mitään järkevää.
"Taisit hankkia itsellesi ongelmia", Miki ilmoitti samassa pöydässä istuvalle kermalais-punapäälle. Hänen katseensa kuitenkin pysyi edelleen tuossa kolmikossa. He todellakin varmastikkin saisivat jotain järjestettyä Flavialle, sillä juuri tuollaisilla juorukelloilla oli tapana suurennella juttua entisestään. Mikiä itseään juttu tuskin häiritsi mitenkään, sillä hän ei ollut se, joka rikkoi 'sääntöjä'. Pahistyttö kylläkin arveli, ettei Flavia suuriin vaikeuksiin joutuisi. Olihan itse suosittuihin kuuluva Gisele Kimkin harrastanut pahisten ja muiden alempien klikkien kanssa veljeilyä ja silloin juoruajana oli kaikkien juoruilevien kanojen kukko Mary-Ann McAllister.
Supina ei enää yltänyt vain noiden kolmen kohdalle, vaan sana näytti kiertävän nopeasti ja koko kahvilan väki alkoi melkeinpä supista ja vilkuilla heidän suuntaansa. Oli heitä aiemminkin katsottu hieman vinoon, mutta ei nyt näin pahasti. Nuo kanat tosiaan osasivat suurennella juttua. Ja paljon.
Miki käänsi katseensa Flaviaan. Hän tarkkaili hetken tytön ilmeitä, mutta arveli, että tyttö oli liian itsepäinen välittämään tuommoisista juoruilijoista.

//Nää viestit pitenee joka kerta. ;D Yleensä se on just toiste päin//

Flavia nyökkäsi Mikille, kun hän kertoi olevansa Japanista. Sen tyttö olikin arvannut. Hän hörppäsi teetä, mutta huomasikin kupin olevan tyhjä. Edelleen.
Pitkä hiljaisuus katkesi, kun Miki ilmoitti tulevista ongelmista punapäälle. Flavia seurasi pahiksen katsetta juoruaviin kanoihin ja nopeasti ymmärsi cheerleadereiden kaakattavan heistä.
"Mm-m, niinpä taisin", Flavia myönsi hymyillen yhä huolettomana. Hän oli uusi Astonissa, joten voi hyvin olla, ettei ketään kiinnostanut rikkoiko joku uusi kermalainen oppilaiden sääntöjä. Tai sitten, Flavia ajatteli, siksi muita juuri kiinnostaisikin.
Mutta se ei punatukan päätä kauaa vaivannut, sillä cheerleaderit lopettivat juoruilun yhtä nopeasti kuin olivat kuiskimisen aloittaneetkin. Muut kahvilan asiakkaat jaksoivat vielä päätellä ja arvailla ja miettiä kahden eri klikkiin kuuluvien nuorten juttua, mutta lopulta hekin hiljenivät asiasta ja vain muutamat jaksoivat näpyttää tekstareita tuttavilleen.
Kermalaiskolmikko vilkaisi vielä viimeisen kerran heihin päin, mutta jatkoivat sitten muiden ihmisten asioista.
"Kai tästä saa vielä kuulla", Flavia totesi pyöräyttäen silmiään ja katsoi kuppiaan. Kohta kauempaa kuului yhä äänekkäämpää arvailua Flavian ja Mikin kaveeraamisesta. Oliko heillä jokin suurempi juttu, kenties jotain laitonta meneillään vai mitä tämä nyt oli? Huomasivatkohan kuiskijat edes kuinka epäkuiskaamalla he puhuivat. Flavia kääntyi katsomaan ja huomasi niiden nörttityttöjen, jotka olivat vallanneet suuremman pöydän itselleen, katsovan häpeilemättä suoraan punapäähän. Kesti kauan ennen kuin tytöt tajusivat Flavian huomanneen ja käänsivät päänsä äkkiä toisaalle.
"Mitä luulet heidät päättelevän?" Flavia kysyi katsoen pieni virne punatuilla huulillaan Mikiin. Juuri kun Flavia oli uskonut kolmen cheerleader-kanan jättäneen asian sikseen, heidän korviinsa kantautui nörttien päätelmät. Siitä he saivat lisää virtaa koneistoonsa ja alkoivat suu vaahdoten ja silmät suurina keksiä loistavaa tarinaa. Siinä Flavia ja Miki istuivat tyhjine kuppeineen, kumpikaan ei lähtenyt ja molemmat viihtyivät. Näinkö oli, sitähän tuo kolmikko ei tiennyt, mutta heistä asia oli päivänselvä. Jotain oli meneillään, siitä he olivat täysin varmoja. Flavia huokaisi syvään ja katsoi ensimmäistä äidinkielen esseetä puhelimella kirjoittaviin kermalaisiin.
Kai se oli ollut arvattavissa, ettei punakihara niin vähällä pääsisikään. Asia ei vaivannut Flaviaa, vaikka hän ei kovin iloiselta näyttänytkään.
"C'est la vie", Flavia mutisi itsekseen ja katsoi taas hetken ulos ikkunasta. Tuo fraasi kävi milloin tahansa kun sattui jotain vähemmän mukavaa. Pienenä, kun Flavia oli osallistunut ensimmäisiin kisoihinsa, mutta poni oli ollut esteistä eri mieltä, oli hänen äitinsä sanonnan Flavialle sanonut. Se lohdutti silloin, mutta nykyään Flavia piti sitä vain lausahduksena. Silti se oli hänestä totta. Elämäänhän kuuluivat myös vastoinkäymiset. Punapää suoristi ryhtiään ja antoi katseensa liukua kahvilan väen ja pysähtyi sitten Mikiin. Toinen ei näyttänyt myöskään kovin huolestuneelta, mutta asiahan ei niin paljoa pahista muutenkaan koskenut. Flaviahan se rikollinen oli. Ajatus nauratti punapäätä, sillä hänestä klikit olivat turhia, ainakin nämä kiellot alempiarvoisten oppilaiden kanssa kaveeraamisesta olivat naurettavat.

Aivan kuten Miki oli arvannutkin, toinen ei hirveästi hänen varoituksistaan hätkähtänyt, vaan suhtautui hyvin rauhallisesti niihin. Ehkäpä toinen punoi jonkinlaista suunnitelmaa mielessään, jolla saisi itsensä pois pulasta? Tuskin..
Mikin pieneksi pettymykseksi, cheerkanat antoivatkin asian noin vain olla. Hän olisi odottanut hieman suurempaa esitystä kermalaisilta! Koko juttu kävi jo melkein tylsäksi...
"Kai tästä saa vielä kuulla", hänen punatukkainen 'seuralaisensa', jonka takia nuo kanat olivat kuiskineetkin, totesi. Miki ei virkkonut toteamukseen mitään. Ehkä uusimmille ei annettu niin kovaa läksytystä, vai?
Nopeasti pahistyttö kuitenkin seurasi Flavian katsetta. Ahaa, nörtit eivät olleetkaan ihan vielä luovuttaneet! Flavian kyselikin hänen arvailujaan asiasta, mutta Miki pysyi taaskin hiljaa.. Hän vilkaisi Flaviaan, joka oli luonut häneen virnistävän katseensa, mutta Mikin ilme ei värähtänytkään siitä perusnamaasta. Mutta silmistä saattoi huomata, että tytöllä oli jotain mielessä.
"C'est la vie", Miki kuuli tutun sanonnan. Hän oli kuullut sen ennenkin ja ymmärsi merkityksenkin, ei hän auvan turhaan ollut ottanut ranskaa valinnaiseksi!
Vielä hetken hiljaisuuden jälkeen, pahistyttö vihdoin taas avasi suunsa. Hänen suupielensä kääntyivät pieneen vinoon hymyntapaiseen, jota ei nyt ihan ystävälliseksikään voinut kutsua, muttei se mitenkään pirulliseltakaan näyttänyt.
"Otetaanko selvää?" Miki kysäisi vilkaisten merkitsevästi Flaviaan. Hän ei alkanut täsmentämään vastanneensa punapään aiemmin esittäneeseen kysymykseen, joka koski nörttityttöjen keksimien tarinoita heistä.
Vastausta odottamatta, Miki nousi pystyyn suoristautuen. Koroilla hän yletti melkein jopa 180 cm, joten siksi hän osasi olla hieman pelottava näky, kun astui pitkin askelein, korot lattiaa vasten kopisten, nörttityttöjen luo.
Hymy vaihtui äkkiä ystävälliseen ja hän näytti siltä kuin tuntisi nuo nörtit jo vuosien takaa.
"Hei, huomasin kuinka tiirailitte minua ja ystävääni tuolla", hän viittoi Flaviaan päin, "joten ajattelin vain tulla vain kysäisemään, että millaisia tarinoita te pienet apinat olette tällä kertaa keksineet?" Hymy haihtui, kun hän kohotti toista kulmaansa kysyvänä. 'Pienet apinat' nimitys ei tosiaan kuulostanut pahalta, mutta Miki ajatteli pitää pelin ainakin toistaiseksi puhtaana. Hän ei tosiaan halunnut mitään kunnon hankaluuksia.
Nörtit katsoivat häntä silmät suurina ja yksi avasi suutaan, muttei saanut mitään sanotuksi. He eivät tosiaankaan olleet odottaneet pahiksen tekevän äkkiä tuolla tavalla lähemmin tuttavuutta.
"Niin?" Miki kysyi kärsimättömänä, joka kävi ilmi selkeästi äänen sävystä. Myös ilme kävi jo pitkästyneeksi.
"Tu-tuota.. Me vain.. tuota.. emme me mitään teistä puhuneet..." nörttityttö änkytti. Vastaus ei näyttänyt tyydyttävän Mikiä. Hän tarkasteli hetken nörttien rykelmää ja huomasi sitten eräällä vilkkaimmin juorunneella puhelimen kädessään. Hän oli nähtävästi juuri kirjoittamassa tekstiviestiä.
Äkkiä Miki nappasi (eikä edes kovinkaan nopeasti) toisen puhelimen hymyili nörteille kiitokset ja asteli takaisin paikoilleen. Kun hän pääsi takaisin istumaan, alkoivat sormet nopeasti selaamaan puhelimen viestejä josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista heistä.
"Hmm.. Eivät nähtävästi mitään mielenkiintoista", Miki hymähti Flavialle kertoen puhelimen ja viestien sisällöstä. Nörtit alkoivat kauempana protestoimaan hieman suurempaan ääneen kännykän vientiä.
"'Uusi kermalainen Flavia Guarantee nähty epäilyttävissä juttusissa pahis-Mikin kanssa..'" Miki luki pätkän yhdestä viestistä. Nörttitytöt näyttivät olevan hieman mielikuvituksen puutteessa..

Vaikka Miki olikin vähän tympeää seuraa, Flavia istui mieluummin siinä samassa pöydässä pahiksen kanssa kuin jossain muualla. Olivathan papukaijan lailla höpöttävät ihmiset myös mukavaa seuraa silloin tällöin, mutta pidemmän päälle se alkaisi ärsyttämään. Flavian toteamukseen Miki ei vastannut mitään, eikä tämän kasvoilla näkynyt minkäänlaista muutosta kun nainen väläytti pienen virneensä toiselle. Mutta yhtäkkiä, kuin lamppu olisi sytytetty palamaan, pahistytön suulle ilmestyi melkein huomaamaton hymy.
"Otetaanko selvää?"
Tyttö ehti tuskin vastata Mikin esittämään kysymykseen, kun pahis jos asteli juoruilijoiden luokse korkokenkien korot kopisten lattiaan. Toinen näytti hyvin pitkältä korkoineen, eikä Flavia ihmetellyt vaikka pöydässä olevat tytöt kalpenivat huomatessaan pahiksen. Hän mietti päänsä puhki, mitä Miki aikoisi tytöille sanoa. Ja saisiko toinen mahdolliset juoruviestit lukkojen taakse. Taatakseen kunnon katselupaikan, tyttö kääntyi tuolissaan ympäri ja nojasi selkänojaan käsillään.
Flavia katseli erittäin kiinnostuneena nörttityttöjen pöytään, jossa Miki näytti viettävän leppoisasti aikaansa. Kukaan ei ollut vielä kirkunut eikä kuollut, joten punatukka ajatteli pahiksen antavan tyttöjen elää ja vain vähän muistuttaa miten asiat oikein ovat.
Kun Miki palasi takaisin heidän pöytäänsä, Flavia kääntyi taas eteenpäin tuolissaan ja kohotti kulmiaan odottavasti. Hän ei ollut kuullut kunnolla pahiksen ja nörttityttöjen välistä keskustelua, mutta huomasi toisen pitelevän käsissään yhden tytön puhelinta. Ensimmäisenä mielessä kävi ajatus, ettei ollut kohteliasta varastaa toisen kännykkää noin vain, mutta samassa mietteen työnsi sivuun ajatus siitä, että nyt mitään turhaa ei vuotaisi ulkopuolisille.
Punapää hymähti huvittuneena nörttien aloittamalle tekstiviestille ja pyöräytti silmiään. Hän katsoi poispäin Mikistä ja risti käsivartensa. Tuo viesti olisi varmaan aiheuttanut vain pienen kulmankohotuksen, jos se olisi päässyt muiden nähtäväksi. Parempi kuitenkin oli, ettei muut saaneet tietää mitään ylimääräistä. Saihan Flavia itse päättää kenen kanssa jutteli, eikä muiden mielipiteet paljoa naista hetkauttaneet, mutta silti.
Samassa puhelimestaan eroon joutunut tyttö kuului menevän valittamaan jollekin kahvilan työntekijälle. Hän seisoi painaen käsillään pöytää vasten ja tuijotti miltei murhaavasti heidän suuntaansa. Flavia katsoi melkein huolestuneen näköisenä Mikiin, jota nörttitytön aikeet tuskin huolettaisi.
"Pitäisiköhän sun palauttaa se?" kermalainen ehdotti mietteliäänä ja nyökkäsi huomaamattomasti puhelimen suuntaan. Ei Flavialle siitä mitään vaikeuksia koituisi, eihän hän puhelinta ollut "lainannut", mutta asia koski myös tyttöä itseään. Nuori nainen seurasi katseellaan kun ilkeästi tuijottanut tyttö yritti raahautua pöydästään kohti tiskiä. Hän näytti jotenkin vastustelevan valittamaan menemistä, ehkä hän pelkäsi Mikin kostavan vielä.