Uuden elämän ensimmäinen päivä

//Vapaa liittyminen siis : ) Kuka vaan saa tulla tänne kiusaamaan mun Emery pojuani//

Tumman harmaa citymaasturi valui koulun pihan eteen ja jäi siihen paikoilleen. Emery tuijotti koulun pihaa ja huokaisi hiljaa itsekseen. Hän käänsi katseensa isäänsä hivenen anovasti mutta mies pudisti vain päätään hivenen.
-Äkkiä sinä saat kavereita Em, hänen isänsä tokaisi rohkaisevasti saaden vastaukseksi vain pään pudistuksen. Emery avasi auton oven ja nousi autosta pois kumartuen hivenen.
-Tää on ihan epäreilua, poika totesi ja sulki oven ennen kuin kääntyi katsomaan koulua. Kukaan ei varmaankaan pitänyt siitä kun piti vaihtaa koulua vielä kesken lukukauden. Hän huokaisi ja lähti astelemaan kohti koulua. Emeryllä oli yllään vaaleat farkut, puoleen reiteen asti yltävä pinkki hivenen löysähkö toppi. Vaaleita hiuksia kiersi paidan kanssa samaa sävyä oleva paljetti panta ja paljetti teema jatkui kengissä samoissa sävyissä. Hän piteli kädessään mustaa nahkalaukkua ja seisahtui hetkeksi paikoilleen. Isojen valkosankaisten aurinkolasien takaa hän katseli pihaa mietteliäänä. Emery vilkaisi olkansa yli ja näki isänsä auton olevan jo hävinnyt. Hän huokaisi ja kaivoi laukustaan puhelimensa näpyttelen kavereilleen viestin. Hän jatkoi samalla kävelyään.

Joku juoksi hänen ohitseen ja tönäisi vahingossa Emeryä niin että laukku sekä kännykkä tipahtivat maahan.
-Kato etees!, poika kivahti ja noukki tavaransa maasta. Hän huokaisi ja suoristi aurinkolasinsa. Hän sipaisi hiuksiaan nopeasti ja pudisteli päätään.
-Hengitä vaan syvään, hän totesi itekseen ja mietti tarvitsevansa ihanan kuuman kupin vihreää teetä.

/ kelvataanko seuraksi? < ; /

Fabian oli vaihteeksi myöhässä. Pojan olisi pitänyt olla tänään koulussa puoli tuntia muita aiemmin jonkun tukiopetuksen takia, hän oli kuitenkin enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti unohtanut asian ja muistanut sen nyt puoli tuntia myöhemmin koulun pihalla. Kohteliaana nuorukaisena blondi oli kuitenkin päättänyt käydä edes pyytämässä anteeksi, hyvällä tuurilla kun opettaja olisi odottanut häntä kiroten koko puolituntisen. Tukiopetuksen sivusuun meno ei sinänsä Fabiania haitannut, hän ei perustanut matematiikasta eikä rouva Hamshirestäkään, Haahka oli kuitenkin halpamaisesti uhannut repuuttaa urheilijanalun, jos ei hän edes yrittäisi tehdä suoralle nelosrivistölleen jotain. Fabian ei ollut opettajan kanssa laisinkaan samaa mieltä. Mitä hän muka olisi voinut tehdä sille, että omasi uskomattoman huonon matikkapään? Ehkä hän olisi voinut joskus tehdä tehtäviä tai kuunnella tunneilla, mutta muuten mitään ei ollut tehtävissä. Tyhmä kun tyhmä.

Koska vanhempien auto ei ollut suostunut käynnistymään aamulla eikä blondilla vieläkään ollut omaa, oli hän joutunut turvautumaan koulubussiin, joka tavoistaan poiketen saapui koulun pihaan muutaman minuutin etuajassa. Fabian nosti koulurepun olkaremmin paremmin mustan hupparin verhoamalle olalleen, pörrötti epähuomiossaan hiuksiaan ja oikoi tummanharmaita farkkujaan ennen ulos astelemista. Mistään ei olisi huomanut, että pojalla olisi kiire mihinkään. Tyynen rauhallisesti tämä käveli läpi täpötäyden pihan, moikkaili tuttuja ja vaihteli kuulumisia, töni muutamia tielle osuvia nörttejä ja käyttäytyi muutenkin täysin normaalisti. Urheilijanalku ehti hetken jo pelätä, että ehtisi sittenkin tukiopetukseen pariksi minuutiksi, onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.
Nuorukainen sattui olemaan aivan vieressä, kun joku kiilasi kännykkää toljottavan blondin ohi saaden tuon pudottamaan laukkunsa Fabianin jalkoihin. Selvästikin ajatuksissaan ollut aurinkolasipäinen huusi jotain tönäisijän perään ja alkoi sitten puhella itsekseen syvään hengittämisestä.

"Mitä hittoa sä raivoot?", urheilijanalku kysyi kettumaiseen sävyyn ja jäi paikalleen seisomaan edes harkitsematta, että auttaisi nostamaan tavarat. Ei blondi ollut hänelle puhunut, mutta väliäkö sillä. Avoimesti pörröpää mittaili toista katseellaan ja kohotti hiukan toista kulmaansa. Pinkillä paidalla ei tosiaankaan päässyt hänen suosioonsa.

Emery kaiveli laukustaan lappua jonka koulu oli lähettänyt kun joku alkoi haastamaan riitaa hänen kanssaan. Tai ainakin niin hän sen näki. Hän käänsi katseensa toiseen ja kohotti aurinkolasinsa päänsä päälle. Hän laski kädet lanteilleen.
-Mitä ikinä mä raivoonki ni uskon et se ei ole sun ongelmas, hän totesi kärkkäisesti ja tuhahti. Hänen itsesuojelunsa ei ehkä toiminut kaikkein parhaiten sillä olihan se selvää että toisen tarvisi vain tönäistä häntä niin joku luu voisi mennä poikki. Emery sipaisi hiuksiaan ja käännähti ympäi jääden katselemaan lappua taas mietteissään sillä ei tajunnut mihin hänen täytyisi ilmoittautua.
-Ei ole tosiaankaan mikään Hollywood, hän mutisi itsekseen ja taitteli lapun pois. Hän kääntyi takaisin toista kohden ja mittaili nuorukaita katseellaan.

-Nyt kun olet siinä niin kertoisitko mihin täytyy ilmoittautua kun on uusi täällä?, hän kysyi ja katseli toista kysyvästi. Emery laski uudelleen kädet lanteelleen. Hän soi kuitenkin kevyen hymyn toiselle ja laski aurinkolasit silmilleen. Niiden takaa olikin helpompi tarkkailla toista. Eikä Emery voinut kieltääkkään etteikö toinen olisi ollut omalla tavallaan aika hottis. Ei kuitenkaan ehkä aivan hänen tyylisensä mies mutta hyvänäköinen kuitenkin.

Hän hymyili itsekseen ja vilkaisi koulun suuntaan nopeasti. Emery mietti itsekseen että taisi tosiaan haluta tulla hakatuksi. Tosin kylä hänestä vastusta olisi.
-Sä olet ihan söpö jos et vois avannu suutas ollenkaa, hän tokaisi ja kallisti päätään hivenen. Emery kohotti kulmaansa kysyvästi ja hymyili sievää hymyään. Nyt tulisi turpiin niin varmasti!

//Toki seura kelpaa : ))//

"On se jos sä heittelet kamojas mun päälle", blondi huomautti teennäisen toruvaan sävyyn tehden selväksi, ettei aikoisi jättää toista ihan heti rauhaan.
Jos Fabian olisi ollut edes aavistuksen teräväkielisempi hän olisi ehkä osannut näpäyttää jotain vastaan, vaan ei. Ei ainakaan näin aamulla kun aivot kävivät muutenkin tavattoman hitaasti. Sitä paitsi pojalla ei varsinaisesti ollut mitään tarvetta puolustaa itseään sanallisesti, toinen oli niin pieni ja heiveröinen, että Fabian todennäköisesti murtaisi kevyesti pari luuta vain tönäisemällä. Urheilijanalku ei ollut tavattoman iso, mutta pinkkipaitaista katsoessaan tunsi itsensä kyllä harvinaisen suureksi. Pikkuruinen oli antanut aihetta epäillä mielenterveyttään jo vaatteidensa ja hengitysharjoituksista puhumisensa avulla, asiaa ei yhtään auttanut se, että poika puhui taas itsekseen, tällä kertaa jotain Hollywoodista. Se sai Fabianin tuntemaan itsensä vähän tyhmäksi ja kiusaantuneeksi.
"Mitä sä selität? Oleksä skitsofreenikko tai jotai?", urheilijanalku kysyi suorasanaisesti ja tuijotti toista salaamatta inhoa katseessaan. Kysymykseen jätettiin vastaamatta eikä sitä huomioitu laisinkaan.

Jo pinkki paita, oudot keimailevat asennot ja itsekseen puhuminen olivat alentaneet pojan pisteitä Fabianin silmissä, kun siihen vielä yhdisti seuraavaksi ilmoille kajahtavan homokommentin.. Fabian melkein mietti mitä tekisi kun jo nappasi toista paidan kauluksesta kiinni tarkoituksena rysäyttää tuo selkä edellä seinää vasten.
Blondi oli rasisti, sitä ei käynyt kieltäminen. Lisäksi hän oli toivottoman homokammoinen katsottuaan liikaa teinileffoja, joissa pinkkiin pukeutuvat pikkuhomot ryntäsivät suihkussa niskaan ja silmiään räpsytellen lepertelivät kierouksia. Urheilijanalku ei edes tiennyt oliko toinen haukkunut häntä homoksi ja tyhmäksi samassa lauseessa vai ilmoittanut itse olevansa homo ja kutsunut Fabiania tyhmäksi. Ihan sama se kai oli, loukkaus joka tapauksessa.

//Vaikee kirjottaa ku linnanjuhlat pauhaa tos vieressä :'D//

Emerya hymyilytti toisen kommentti hänen mielentilastaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata kun toinen oletettvasti hermoistui hänen sanoistaan ja nappasi hänenen paidataan kiinni. Hän aukaisi suunsa vilkaisten rypistynyttä paitaansa.
-Ouh! Sä et tosiaankaa koskenu mun Armanin paitaan, hän totesi kärkkäisesti ja kohotti katseensa nuorukaiseen. Hän siristi silmiään hivenen ja levitti kätensä.
-Päästä must irti ennen ku ihmiset saa vääriä kuvia siitä mitä sä mulle oikeen teet, hän totesi hivenen ironisesti ja vilkaisi miehen olan ylitse pihalla oleviin ihmisiin.
-Vai haluutko sä mut vaan lähelles, hän lisäsi huvittuneena ja kallisti päätään hivenen sivulle. Hän toivoi vain että kun tarpeeksi puhuisi niin toinen luovuttaisi. Ainankin toivottavasti. Sillä vaikka pienestä Emerystä kyllä olisi vastusta oli hän aika alakynnessä verrattuna toiseen mieheen.

Hän katseli aurinkolasiensa lävitse haastavasti mutta katse valui kuitenkin pihaan kun hänen silmiinsä osui vanhemman näköinen nainen joka voisi olla opettaja. Hetken hän mietti mitä tekisi jottei itse joutuisi vaikeuksiin. Niimpä Emery valahtikin täysi rennoksi siinä toisen otteessa niin että häntä poissa maasta piteli vain nuorukaisen ote hänen paidastaan.

Hän piti kuitenkin silmänsä auki varuulta jotta pystyisi seuraamaan tilannetta. Emery ei voinut estää pientä kivun voihkaisua pääsemästä huuliltaan vain kiusoitellakseen toista nuorukaista sekä kerätäkseen hivenen uteliaita katseita.

Fabian ei tuntenut olevansa laisinkaan niskan päällä, joten ei tosiaankaan nauttinut katseista joiden tunsi naulautuneen selkäänsä. Ihmiset katsoivat sivummalta, nauroivat ja kuiskivat. Ainakin urheilijanalku saattoi satavarmasti sanoa, ettei ollut se, jolle naurettiin. Yleensä hän nautti huomiosta sen kaikissa muodoissa, tosin yleensä blondi ei menettänyt hermojaan jollekkin säälittävälle ykkösluokkalaiselle. Olisi ehkä menettänyt useammin jos ne olisivat kaikki olleet samanlaisia kun tämä kääpiö, yleensä ne vaan pysyivät visusti hiljaa ja kiersivät kaukaa.
"Mikä vitun armani", blondi sähähti ja tiukensi otettaan paidan kauluksesta entisestään. Vähääkös Fabian välitti siitä repeäisikö tuon paita vai ei, hyvä vaan jos repeäisi niin ei tarvitsisi sitäkään nähdä enää koskaan.

Sekuntiksi kadonnut itsevarmuus löysi nopeasti takaisin kun pikkuinen heittäytyi täysin rennoksi ja vinkaisi. Myönnettäköön, että urheilijanalku tiesi joidenkin ajattelevan tilannetta kaksimielisesti, kukaan ei kuitenkaan oikeasti uskoisi Fabianin sortuvan niin alas. Sitä paitsi hän oli juuri painanut jonkun kurkusta seinää vasten, mitä pervoa siinä oli?
"Siitähän sä tykkäisit", blondi kuiskasi matalalla, tarkoituksellisen flirttaavalla äänellä ja kohotti aavistuksen toista suupieltään. Jos poika olisi nähnyt taakseen hän olisi ehkä miettinyt kaksi kertaa mitä teki, hän ei kuitenkaan nähnyt eikä kukaan viitsinyt varoittaa. Fabian potkaisi toista polvella vatsaan, irrotti otteensa, otti askeleen taaksepäin ja potkaisi uudelleen jonnekkin naaman seudulle. Hän ei tuntenut edes aavistuksen verran huonoa omaatuntoa, tyytyväisyyttä vain - pinkkipaidan oma vikahan se oli, että oli tullut kaivamaan verta nenästään. Sen pitäisi olla kiitollinen, Fabianilla oli jalassa tennarit, ei maihareita kuten useilla muilla. Käsiään hän ei toisen vereen sotkisi, opetti vain talon tavoille.

Urheilijanalku sylkäisi tuon viereen, tokaisi "vitun homo" juuri tarpeeksi kuuluvaan ääneen ja lähti kävelemään poispäin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Emery sai vihdoin sitä mitä halusi eli toisen menettään hermonsa. Eivät osumat edes pahoja olleet varsinkin kun oli tottunut lentämään jäälle luistelun parissa. Hän sipaisi jäi siihen maahan kun toinen oli tehnyt tehtävänsä ja näki opettajan silmäkulmaastaan.
-Enkä mä tehnyt yhtään mitään, hän vinkaisi suureen dramaattiseen ääneen ja osoitti toisen selkää nähden että opettaja nainen lähtikin ottamaan toisen kiinni. Hän nousi seisomaan ja nojautui seinää vasten sutien vaatteitaan kuntoon hetken aikaa. Hän taivutteli päätään hivenen ja naurahti itsekseen. Oli tässäkin ensimmäinn koulupäivä. Hän taivutteli niskojaan ja katseli nuorukaista hetken aikaa tuntien tarvetta avata suunsa.
-Tosi miehekästä käydä puollustuskyvyttömän kimppuu, hän huusi tuolle ja suoristautui. Emery sylkäisi pienen veritilkan maahan ja hieroi vatsaansa.

Hän pudisteli päätään hivenen itsekseen ja nosti laukun maastaan mihin se oli tippunut toisen käydessä häneen käsiksi. Emery ei alemntuisi mihinkään tyhmään valitteluun ja vikinään kuin vain silloin kun halusi jonkun vaikeuksiin. Hän loi katseen vielä kerran nuorukaisen suuntaan ennen kuin lähti koulu kohti rauhallisin askelin.