One boy, one girl, comfortable lies

// Quinn ja Maddison !

Oli torstai-iltapäivä, ja Jared Hawkins oli juuri tulossa tuhlaamasta isänsä rahoja. Nuori mies oli ostanut loistokkaaseen kattohuoneistoonsa kaikkea täysin turhaa roinaa, ihan vain siitä syystä, että häntä huvitti ostella jotakin. Toki asuminen oli paljon hauskempaa, kun oli minibaari niin kylpyhuoneessa kuin makuhuoneessakin ja asunto oli täynnä uusimpia mukavuuksia. Ja mikäpäs siinä, jos rahaa kerta löytyi, ja sitä jos mitä Hawkinseilta oli vaikka muille jakaa.

Alun perin Jared oli kylläkin poistunut asunnostaan siitä syystä, että hän oli sopinut tapaavansa Maddison Morrisin, eli toisin sanoen niin sanotun "tyttöystävänsä". Hawkins ei kyllä käyttäisi sitä sanaa tytöstä luultavasti ikinä, koska se tuntui jotenkin niin... kahlitsevalta. Jätkä viihtyi hyvin sinkkuna eikä koskaan halunnut olla varattu, mutta jotenkin hän oli ajautunut tilanteeseen, jossa hän nyt käytännöllisesti katsoen oli sitoutunut Maddisoniin. Tosin Jaredin sitoutumiset tiedettiin, parhaillaankin hän heitteli flirttailevia silmäyksiä samassa liikkeessä olevalle kauniille brunetelle, jolla oli varsinaiset säihkysääret... Että se siitä omistautumisesta sitten.
Oikeastaan voisi pikemminkin sanoa, että Jared antoi Maddisonin olettaa, että he olivat yhdessä, vaikkei jätkällä oikeastaan ollut aikomustakaan pysyä saman tytön kanssa. Niiden muiden naisten, joita hän sitten Maddisonin ohella pyöritteli, pitäisi vain pysyä tästä edespäin salassa.

He olivat Maddisonin kanssa sopineet tapaavansa ostarilla, ja tämä olikin ensimmäinen kerta, milloin he liikkuisivat niin sanotusti julkisesti yhdessä... Barnesin bileitä ja sitä käytävillä hengailua ei laskettu mukaan.
No, siellä koripalloilija nyt seisoi, tarkasti sekaisesti aseteltujen hiustensa kanssa, pukeutuneena rennosti tummansinisiin farkkuihin, tuhottoman kalliisiin merkkitennareihin, valkeaan t-paitaan ja mustaan huppariin. Jared pyöritteli kädessään keskivertokansalaisen talon verran maksanutta puhelintaan ja katseli kelloa välinpitämättömänä, ollen kiinnostuneempi ohikulkevien naisten ulkonäöistä kuin siitä, miten aika kulki ja milloin se cheerleader saapuisi.
Jätkä vain toivoi, ettei Maddison myöhästyisi, sillä sitä jos mitä Hawkins inhosi – naisten odottelua. Niidenhän kuuluisi olla pikemminkin vähintään puolta tuntia ennen paikalla odottamassa häntä, kuin antaa Jaredin itsensä odottaa. Jared ei ollut tottunut odottelemaan, yhtään minkään suhteen. Ja se, että hän joutui jo käytännössä odottelemaan jotakin Maddisonilla (kun ei kerta ollut saanut tytöltä silloin Barneseilla), nuorukaisen miehinen itsetuntohan joutuisi koetukselle, jos hän joutuisi useinkin odottamaan blondia. Hänhän saattaisi päätyä tossun alle, ja se oli vihoviimeinen asia, mitä Jared Hawkins antaisi maailmassa tapahtua.

Mikä kesto?:----D Selvisin tänne asti nyt kuitenkin // Maddisonin vaatetusta; 1. ja 2.

Siitä käytäväepisodista oli jonkun verran aikaa (kuten myös siitä niin kutsutusta catfightista Beatrice Millsin kanssa). Oikeastaan ei voitu puhua edes viikoista, mutta kuitenkin. Maddison oli määrä nähdä Jared ostoskeskuksella ja tällä hetkellä hän olikin pari hassua minuuttia myöhässä, mutta siitä olisi hyvä syyttää Tayloria, joka oli heittänyt pikkusiskonsa keskustaan - ja vitkuitellut lähdön kanssa ihan tahallaan. Cheerleader oli pukeutunut lyhyeen, hennon roosan väriseen jumpsuitiin, mustaan pitkään trenssiin ja Friis&Companyn tavallisiin mustiin korkokenkiin.
Laukun virkaa toimitti F&C:n beige, suurikokoinen laukku. Muuten Maddison ei näyttänytkään niin huolitellulta, hiuksensa tuo oli jättänyt auki ja kasvoilla oli vain vähän meikkiä. Oli täysin turhaa pakkeloitua viiden sentin meikkikerroksen alle yksien treffien vuoksi - vai voisiko näitä edes treffeiksi kutsua?

Maddisonin oli pakko myöntää, että hän oli hieman hermostunut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän näyttäytyi Jaredin kanssa julkisesti yhdessä (mikä saattaisi tulla tietyille tahoille pienoisena yllätyksenä) ja niin pois päin. Kuitenkin cheerleaderin itsetuntoa pönkitti etenkin se, että nyt hän voisi haistattaa Beatricelle pitkät ja kiehnätä Hawkinsin käsipuolessa virne korvissa saakka - hahha!
Maddison huomasi Jaredin jo hieman kauempaa, mutta asteli paikalle kuitenkin vähin äänin. Eihän tässä sopisi tehdä itsestään liian suurta numeroa ja muutenkin kaikki turha esittäminen oli ehkä nolointa, mitä hän tiesi.
Vaaleaverikkö otti 'poikaystäväänsä' lyhyen katsekontaktin ja astuttuaan nuorukaisen eteen, hän painoi lyhyen suudelman tuon suupieleen.
"Moi", Maddison tervehti hieman hymyillen ja katsahti ympärilleen. Onneksi he eivät osuneet paikalle pahimpaan ruuhka-aikaan, eikä tuota tarvinnut edes perustella. Ruuhka oli aina ruuhka, kukaan ei viihtynyt hirveässä ihmishälinässä.

"Mihin me mennään?", cheerleader kysyi kulmiaan kohottaen ja tarttui vähäeleisesti Jaredin käsipuoleen.

// ei mitään ! mulla saattaa olla vähän sekavaa..

Minuutit valuivat hitaasti Jaredin ohitse ja mitä kauemmin jätkä seisoi paikallaan katselemassa naisten perseitä, sitä enemmän häntä alkoi ärsyttää. Maddisonin olisi parasta ilmestyä kohta, tai Hawkins itse lähtisi vetämään.
Omaksi onnekseen (ja samalla myös Maddien onneksi) blondi ilmestyi kohta Jaredin näköpiiriin, ja sinisilmä antoi normaalin, hieman leikittelevän hymyn nousta huulilleen. Maddison näytti seksikkäältä, itse asiassa äärimmäisen seksikkäältä, ja Jared olisi samoin tein voinut viedä tytön makuuhuoneeseensa.

Valitettavasti he kuitenkin olivat keskellä täpötäyttä ostaria. Siltikään sanat ja suupieleen sattunut suukko eivät riittäneet Jaredille tervehdykseksi, vaan urheilija kiersi omistavasti kätensä hetkeksi cheerleaderin ympärille ja painoi huulensa tuon huulille, painaen niille syvän, mutta lyhyen suudelman. Jared ei kuitenkaan halunnut yleisellä paikalla sen suuremmin kiehnäämään Maddien kanssa, eikä muutenkaan pitää kauhean suurta meteliä siitä, että oli tätä nykyä ’varattu mies’.
Jared ei tietenkään itse kyseistä termiä käyttäisi, hän nyt vain sattui olemaan pitkäaikaisemmassa suhteessa blondin kanssa samalla, kun pyöritteli muita puolihuolimattomasti siinä sivussa. Tosin, puolihuolimattomasti ei ehkä enää kärsinyt, koska jos Maddison saisi tietää... No, tyttö ei ollut ollut kovin iloinen, kun he olivat ruokalassa törmänneet ja blondi oli jostain saanut tietää Beatrice Millsistä.

Hawkins ei kuitenkaan jaksanut vaivata asialla päätään, vaan silmäili hetken Maddisonia ja kohautti sitten olkapäitään naurahtaen kevyesti.
"Onko sulla jotain paikkaa, jossa haluat käydä?" nuorukainen tiedusteli haroessaan tummia hiuksiaan rennosti.

Jared ei olettanut, eikä todellakaan myöskään toivonut saavansa vastaukseksi sataa ja kahtakymmentä vaatekauppaa, jotka olisi ehdottomasti kierrettävä, ellei kyseessä ollut alusvaateostokset, joissa hän pääsisi makutuomariksi. Pari kauppaa vielä meni, mutta kun naiset aina kiersivät vähintään kaksikymmentä ja kokeilivat jokaisessa liikkeessä varmaan viittäkymmentä eri vaatetta, aikaa kului ja Jared kyllästyi, tylsistyi ja turhautui.
Jos Maddison paljastuisi sellaiseksi, Jared kyllä hylkäisi työ alta aikayksikön, olisi tuo sitten miten kuuma tapaus tahansa.

Maddison tunsi silkan ilahduksen sykähtävän sisällään Jaredin suudellessa häntä - ja totta kai tyttö myös vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä hetkellisesti koripalloilijan niskan taakse. Salaa hän toivoi, että mahdollisimman moni tuttu ja tuntemattomampikin olisi nähnyt äskeisen, pitihän kaikkien sentään saada tietää siitä, että Hawkinsiin ei paranisi koskea!
Jos Maddison olisi osannut lukea ajatuksia, hän ei todellakaan olisi ollut mielissään siitä, mitä Jared sillä hetkellä sattuikin ajattelemaan. Mutta niinhän sitä sanottiin, se mitä ei tiedä ei myöskään satuta. Ehkä cheerleader olisi vapaaehtoisesti elänyt vaaleanpunaista unelmaansa tiedostamatta sitä tosiseikkaa, ettei Jaredin sitoutumiskyvyt olleet mitään huippuluokkaa. Eikä tuo tuntunut muutenkaan ottavan häntä kovinkaan vakavasti, mutta niin...

"Oikeastaan mä en ole edes miettinyt mitään", Maddison vastasi toisen kysymykseen ja kohautti harteitaan huuliaan hienoisesti mutristaen. Ei hän alunperinkään pitänyt tätä minään shoppailureissuna, joten tuskin Jaredilla olisi mitään sitä vastaan, ettei tuo tällä kertaa pääsisi kantamaan vaaleaverikön ostoksia tai arvostelemaan kymmentä eri mekkoa Maddisonin tuskaillessa valinnanvaikeutensa kanssa.
"Haluaisitko sä sitten käydä jossain?", tyttö esitti vastakysymyksen ja vilkaisi sivullaan kulkevaan koripalloilijaan, jonka käteen Maddison tarttui ihan niin kuin vaivihkaa.
Jos Maddison olisi saanut (tai edes halunnut) päättää, hän olisi mielihyvin käynyt syömässä. Mutta sitten taas toisaalta hänen ruokailutapansa eivät olleet sieltä parhaimmasta päästä, siksi cheerleader ei pitänyt hienoista ravintoloista. Ai niin, siitä taipumuksesta nirsoiluun puhumattakaan!

Maddison olisi mielihyvin kiehnännyt Hawkinsin kyljessä koko loppumatkan sisään ostoskeskukseen, mutta uskallus ei siihen ainakaan toistaiseksi riittänyt. Se huono puoli ihastumisessa oli, että ihminen rupesi käyttäytymään hieman varautuneemmin. Ainahan se ottaa aikansa, ennen kuin pystyy olemaan toisen seurassa täysin oma itsensä.
Maddisonille oli ehkä hieman haastavaa käyttäytyä niin hillitysti, hän ei ollut niiden bileiden jälkeen hengannut enää "roskasakin" kanssa, vaikka mieli olisi tehnytkin. Jared olisi saattanut pitää sitä outona ja muutenkin epäsopivana, vaikka toisaalta jätkä oli saattanut tietää siitä jo aikasemmin. Juoruthan liikkuivat nopeasti ja niin edelleen. Yhden hyvän puolen mainitakseni, ainakaan tyttö ei ollut joutunut viime aikoina ongelmiin, olihan sekin jo jonkinlainen savutus.

// lyhytkin vielä..

Nopea, tyytyväinen hymy kävi Jaredin huulilla, kun Maddison kertoi, ettei ollut edes miettinyt mitään sen kummempaa. Se sopi nuorukaiselle paremmin kuin hyvin, kun ei ollut suunnitelmia, ei tarvinnut mennä tarkalleen kellon mukaan ja sai tehdä ja mennä miten itse huvitti. Vapaa elämäntyyli sopi hyvin Jaredille ja hän piti siitä: isä Duncan Hawkins ei ollut toisinaan kyllä erityisen mielissään poikansa menemisistä ja tulemisista, mutta eihän sen isäukonkaan ihan kaikkea tarvinnut tietää... Sehän saattaisi vaikka sitten kuollessaan jättää koko perinnön Kylelle, eikä se oikein sopinut kuvioihin. Jared oli kuitenkin aina ollut se kultapoika, Kyle oli vähän kaivanut kaikilla tempauksillaan itselleen kuoppaa...

Hajamielisesti Jared puristi tytön kättä siirtäen katseensa ympäristöön, miettien hetken jotakin sopivaa tekemistä pariksi toviksi. Itse asiassa urheilijalla oli ollut jonkinnäköisiä ajatuksia niiden tekemisien suhteen, mutta... No, Maddien ajatukset eivät varmaan kulkeneet aivan samoilla linjoilla. Pitäisi keksiä jonkin näköinen suunnitelma, joka olisi ihan siveellinen ja toteutettavissa ostarissa tai sen lähistöllä.

"Mitä jos käytäisiin syömässä?" Jared kysyi kääntäen nyt katseensa käsipuolessaan olevaan blondiin, väläyttäen tuolle pikaisen hymyn. Illallinen (tai päivällinen, lounas, miten vain) oli aina sopivin tapa aloittaa. Elokuvissa tuijotti vain sitä ruutua ja keskitti kaiken huomionsa siihen, Jared kiinnitti mieluummin huomiotaan Maddisoniin.

Syömään? Maddisonin ilme oli hetken verran epäilevä, ehkä hivenen pettynytkin. Eihän hänellä ollut edes nälkä, ja sitä paitsi mikä olisikaan ollut nolompaa, kuin flirttailla Jaredin kanssa ravintolassa ruokatahrat suupielissä ja rinnuksilla. Cheerleader ei halunnut nolata itseään tai ottaa edes pientä riskiä mahdollisen katastrofin tapahtumiseen, mieluummin hän raahaisi poikaystävänsä vaikka makutuomariksi jonkun kivan vaateliikkeen alusvaate-osastolle... Mutta syöminen? Millaisena läskinä Jared häntä pitäisi, jos Maddison nyt ahtaisi itseensä suuren ravintola-annoksen?
"Hmm... Mulla on mielessä jotain vähän mielenkiintoisempaa", Maddison totesi, äänensävy ei paljastanut mitään ja kasvotkin pysyivät suhteellisen ilmeettöminä, vaikka pientä kujeilua olikin havaittavissa.
Niin ja mitä hän sitten keksisi? Alusvaateostokset taisivat olla turhan mauttomia, valokuvauskopissa muhinointi vähän liian extremeä ja... Oikeastaan ensimmäinen vaihtoehto kuulosti siihen tilanteeseen nähden täysin sopivalta, sopivan villiä olematta kuitenkaan mautonta. Ainakin mielenkiintoisempaa kuin syöminen ja ajatus siitä ruokatahra-katastrofista.

Maddison astui suurista liukuovista sisään ostoskeskukseen, raahaten Jaredia edelleen mukanaan. Tai no, raahaten ja raahaten, mutta tytön eteneminen teki varmasti koripalloilijallekin selväksi, että hänellä oli suunnitelma, joka toteutettaisiin ilman väittelyitä ja pakottamisia.
Liukuportaissa ei ollut turhaa ruuhkaa, joten cheerleader pysähtyi toiseksi alimmalle portaalle ja käännähti Jarediin päin. Portaat liikkuivat hitaasti, joten ajan voisi käyttää fiksummin kuin kattoa tuijotellen.
"Mä muistinkin juuri, että mun pitäisi ostaa pari juttua", Maddison hymyili alahuultaan mitättömästi puraisten ja katseli toista silmiin hetken aikaa, kunnes hän koki paremmaksi kietoa kätensä jätkän niskan taakse ja painaa huulensa tuon omia vasten. Vaikka suudelma jäikin varsin lyhyeksi, oli siinä varmasti edes pieni vihjaus siitä tosiasiasta, että cheerleader käytti aikansa mieluusti johonkin muuhun, kuin syömiseen.

Liukuportaista oikealle, noin muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen Maddison astui Jared vanavedessään pääasiassa naistenvaatteita tursuavaan liikkeeseen. Merkkiskaala ei rajoittunut vain tiettyyn suunnittelijaan, hyllyt rytkyivät tunnettujen-kuin tuntemattomienkin suunnittelijoiden vaatteita ja kenkiä, asusteita... Ja niitä alusvaatteita.
Teennäisen tutkiskeleva ilme kasvoillaan vaaleaverikkö asteli rauhallisesti alusvaateosastoa kohti, tutki tarjontaa katseellaan ja tarkasteli hintalappuja, vaikka tosiasiassa rahasta ei ollut kyse. Viiden minuutin kierroksen jälkeen Maddison oli koonnut käsivarrelleen pari korsettia ja muutamat rintaliivit, käännähtäen sitten Jaredin puoleen.
"Lähdetkö sä mun makutuomariksi vai odotatko kiltisti sovituskoppien ulkopuolella?", Maddison kysyi pientä haastetta äänessään, vaikka kieltävä vastaus vaikuttikin täydeltä mahdottomuudelta.

Ehdotus ei näemmä herättänyt minkäänlaista kiinnostusta Maddisonissa, mikä ei toisaalta jaksanut yllättää Jaredia – usein tytöt eivät halunneet syödä ollenkaan, jos halusivat, se oli vain joku olematon salaatinlehti tai puolikas banaani, jos sitäkään. Sen sijaan tumma nuorukainen kohotti kysyvästi kulmaansa, kun tyttö sanoi, että hänellä oli jotain mielenkiintoisempaa mielessään.
"Odotan innolla", koripalloilija sanoi matalasti antaen syvän sinisten silmiensä kiertää edessään olevan blondin kasvoissa, saamatta niistä kuitenkaan mitään muuta irti kuin pienen, aavistuksen omaisen kujeilun.

Maddisonin lähtiessä kävelemään ostoskeskuksen sisään, Jared seurasi enempi vähempi kuuliaisesti perässä – hän ei ollut mikään piski, jota vedettiin talutushihnassa perässä, ei todellakaan, mutta Maddien määrätietoinen kävely sai nuorukaisen kuitenkin seuraamaan perässä (tiedä sitten johtuiko se siitä määrätietoisuudesta, vai lyhyen jumpsuitin verhoamasta vartalosta ja niistä sääristä...)
Pitkä urheilija jäi aavistuksen cheerleaderia lyhyemmäksi, tyttö kuitenkin seisoi porrasta ylempänä ja korkokengillään, mutta siltikään miltei 190 senttisen Jaredin siniset silmät ei olleet kovin alhaalla. Itse asiassa aika mukavalla korkeudella, sen urheilija laittoi merkille silmäillessään ohikiitävän sekunnin ajan Maddisonin keskivartaloa.
Vaaleaverikön sanoihin vastattiin uudella kulman kohotuksella, ja Jared tunsi äsken syttyneen innostuksensa jostain mielenkiintoisemmasta laantuvan. Jos Maddisonin piti ostaa ’pari juttua’, ja tyttö todella aikoi raahata hänet satoihin vaatekauppoihin etsimään jotakin tietynsävyistä rytkyä, hän luoja paratkoon tappaisi itsensä.
Suudelmaan nuorukainen sentään vastasi mielellään – itse asiassa jätkällä oli suuri työ hillitä itsensä kietomasta kättään Maddisonin ympärille ja vetämästä tuota vielä hieman tiukemmin itseään vasten.
"Ehdinkö jo kertoa, että näytät todella hyvältä?" Jared mutisi flirttailevasti niin sanotun tyttöystävänsä korvaan ennen kuin he astuivat pois liukuportaista.

Hetkeksi kohonnut mieliala latistui kolmessa sekunnissa, kun Jared tajusi seisovansa jonkun vaateliikkeen ovella. Hetken urheilija jo suunnitteli pakoa, kertovansa, että itse asiassa hänellä olikin ollut kiireinen meno, pari bisnesjuttua isäukon kanssa, niin, mutta loppujen lopuksi niskaansa hieroen jätkä seurasi Maddisonia (no, ne sääret...) ja toivoi, että tyttö ei aikonut sovittaa kaupan koko valikoimaa läpi. Kyllä hän parit farkut jaksaisi tarkastella, takaa katsottuna ainakin.

Kun Maddison asteli korot kopsuen alusvaateosastolle, kohosi Jaredin mielenkiinto nollasta sataankymmeneen siinä puolikkaassa sekunnissa. Nuorukainen nojautui kevyesti lähimpään pöytään ja silmäili ohimennen pitsiunelmia, mutta siniset silmät seurasivat suurimmaksi osaksi varsin tiiviisti hyllyköiden välissä kävelevää Maddisonia. Tämä oli varsin yllättävä veto blondilta, mutta Hawkins ei laittanut lainkaan pahakseen.
"Et sä kuitenkaan osaa päättää ilman makutuomaria", jätkä totesi hymähtäen, näyttäen varsin kyllästynyttä naamaa onnistumatta siinä kuitenkaan täydellisesti. Hän paloi halusta nähdä nuo vaatteet Maddisonin päällä, mutta eihän hän halunnut vaikuttaa kuitenkaan liian innokkaalta... Silti matka sovituskopeille sujui hieman nopeammin kuin matka liukuportaita ylös tänne kauppaan.