Go little bad girl

// freya come heree!
look. ignooraa käsipuolen nainen ja musta silmä, ei sillä semmosia ole:----D

San Diegossa oli perjantai-ilta jo hyvässä vauhdissa. Brandon Moore oli eksynyt rikkaiden pentujen leikkikentälle – hän oli oikeastaan päätynyt tänne yhden blondin käsipuolessa, eikä kukaan ollut huomauttanut siitä, että hän oli väärä paikassa. Brandon ei enää muistanut, kenen kermalaisen koti tämä oli, jonkun urheilijan kai, eikä Moore normaalioloissa tänne olisi kuulunut, mutta nyt paikalla oli hänen lisäkseen muitakin Astonin pahiksiin ja muihin klikitettyjä – kuokkimassa useimmiten, mutta joko kerma oli niin draamanjanoista, ettei häätänyt noita pois, tai kaikki olivat liian humalassa ja rauhaa rakastavia sillä hetkellä välittääkseen.
Talo oli helvetillisen suuri, ei edes enää taloksi luokiteltavissa. Eipä mikään näistä kartanoa muistuttavista luksustaloista ollut, joita tällä alueella sijaitsi pilvin pimein. Siinä oli kolme kerrosta, kaksi ylimmäistä varsinaisia kerroksia, alakerrassa taisi olla kuntosali, biljardipöytä, pelihuone ja uima-allas... Ainakin tällaista Brandon oli kuullut, hän itse ei ollut vaivautunut niin paljon, että olisi jaksanut mennä katsomaan. Kaikki oli niin hienoa, viimeisen päälle laitettua vittu hedelmäkorin asetelmaa myöten, että jätkää suoraan sanottuna vitutti.

Brandon oli kadottanut sen blondin jo aikoja sitten jonnekin massan mukaan, mutta pahis ei tuntenut minkäänlaista menettämisen tuskaa. Aivan sama, tuo oli ollut keskinkertaisen näköinen ja typeräkin vielä, ei oikeastaan hänen tyyliään ollenkaan. Jätkä nojaili keittiön puolella pöytätasoon siemaillen kädessään olevaa olutta, hän kaipasi hieman tasokkaampaa seuraa kuin sen blondin kaltaiset vähä-älyiset typerykset. Oli häntä käynyt yrittämässä jos jonkin näköiset naiset sille illalle (näin vaatimattomasti sanottuna, eihän Brandon mitenkään suuri egoinen ollut ja olettanut, että kaikki naiset rakastivat häntä...) mutta jostain syystä poika itse ei ollut sen suuremmin kenestäkään innostunut.

Siniharmaat silmät tutkiskelivat ohi rymyävää jengiä arvioivasti, ja pikkuhiljaa nuorukainen alkoi katua sitä, että oli ylipäätään tullut tänne. Hän voisi parhaillaankin olla pokaamassa jotakin kaunista naista jossakin baarissa, eikä pyöriä täällä astonilaisten seassa tylsyyskuoleman partaalla.
Tummansinisiin farkkuihin, valkeaan kauluspaitaan ja mustaan puolihihaiseen nahkatakkiin pukeutunut jätkä kiskoi loput oluet naamaansa ja korkkasi samoin tein pöydällä olleen aukaisemattoman tölkin. Nahkatakki ei ollut hänen oma ideansa – Kelsey oli ostanut sen ja aluksi Brandon oli tuntenut olonsa hölmöksi se päällään, mutta saavuttuaan paikalle ja saatuaan useita enempi vähempi ihastelevia katseita paikalla olleilta neitokaisilta, oli hän vakuuttunut pikkusiskonsa stailaustaidoista. Sitä ei kyllä tuolle kerrottaisi, Kellyllä kilahti aina kaikki kehut hattuun.

Toiveikkaasti poika yritti uskoa siihen, että fiilis paranisi, kunhan saisi vähän tukevamman humalan päälle – hän ei tähän mennessä ollut juonut kuin seitsemän kaljaa, eikä se Brandonin mittapuulla ollut paljon mitään. Samoin tein pahis ryystikin kädessään ollen tölkin ja mietti, korkkaisiko vielä yhden vai kaivelisiko kaappeja sen toivossa, että löytäisi jotain hieman vahvempaa. Hyvin nopeasti Moore päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja jätti pöydällä olleen kaljan rauhaan, keskittyen sen sijaan tutkailemaan keittiötä. Pöydällä ainakin oli puoliksi tyhjä boolikulho – Brandon haistoi siitä lemuavan limen toiselle puolelle huonetta saakka. Joku oli pudottanut muutaman palasen sitä liikaa juoman sekaan... Kauhalla jätkä kippasi nopeasti itselleen lasillisen ja maisteli. Sen lisäksi, että siinä oli muutama limepala liikaa, siihen oli kaadettu aivan liikaa viinaa, jotta se täyttäisi hyvän boolin tunnusmerkit. Brandonia ei liikuttanut, se sopi paremmin kuin hyvin hänen tarkoituksiinsa ja seuraavaksi nuorukainen istuikin boolikulhon vieressä täyttäen lasinsa uudestaan sitä mukaa, kun sai edellisen tyhjennettyä.

// täältä tullaan : D (hieman tökkivän vuoron kanssa)
/// Hollyn mekko, kengät ja laukku.

Holly nousi ulos taksista ja loi arvostelevan katseen edessään seisovaan kartanomaiseen rakennukseen. Talo oli kieltämättä hieno, mutta kyllä Blanchardien koti oli vielä hienompi, varsinkin nyt kun uuden uima-altaan rakennustyöt oli saatu päätökseen. Hieman ylpeä hymy kasvoillaan Holly lähti kiipeämään talolle vieviä kiviportaita. Hänen oli tarkoitus tavata yksi parhaimmista ystävistään täällä, siksi hän oli tullut yksin. Useimmiten Holly tuli bileisiin ystäviensä kanssa samalla kyydillä, mutta tänään hänen oli tarkoitus bilettää Erican kanssa joka asui toisella puolella San Diegoa.
Holly oli ehkä hieman myöhässä, bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Minkä hän sille voi, että valmistautuminen oli kestänyt niin kauan...

Astuttuaan sisään ja ojennettuaan pari päivää sitten ostetun Gucci -takkinsa ovensuussa seisovalle hovimestarin vaatteisiin pukeutuneelle miehelle, Holly suuntasi välittömästi keittiöön. Aikeinaan hänellä oli hakea juotavaa ja yrittää soittaa Ericalle, ehkei tämä kuulisi puhelimensa soimista tässä melussa, mutta aina voisi yrittää. Hakemaankaan ystäväänsä hän ei ihmisvilinästä lähtisi.
Juuri kun hän oli ottanut kännykkänsä käteensä, ruudulle pamahti ilmoitus tekstiviestistä. Viesti oli Ericalta, tyttö ilmoitti että hänen Yalea käyvä poikaystävänsä oli tullut yllättäen kaupunkiin, eikä hän ehtisi bileisiin.
"Voi nyt vittu!" Holly huudahti heittäen kiukkuisesti puhelimensa takaisin laukkuun. Mitä hän nyt tekisi? Suunnitelmissa oli ollut vain Erican kanssa hengailua ja juomista, nyt hän ei varmaan edes voisi juoda, sillä hänellä ei ollut ketään katsomassa perään. Kumpa Erica olisi nyt vain tullut! Tyttö oli absolutisti, hän vahti jopa ihan mielellään ystäviään kun nämä bilettivät ja joivat. Yksinään Holly ei kyllä uskaltaisi juoda kuin muutaman, muuten hän tekisi tyhmyyksiä.
Tyttö seisoi paikallaan hetken siistien valtoimenaan olevia kiharrettuja hiuksiaan ja pohti jopa kotiinlähtöä. Mutta ei hän näin pienestä periksi antaisi, kyllä hän tänään vielä viihtyisi!

Hollyn katse kiersi keittiötä etsien jääkaappia. Löydettyään massiivisen, metallinkiiltoisen jääkaapin, tyttö tajusi huonon onnensa jatkuvan. Hänen lempisiiderinsä oli tietysti loppu, tai juhlien järjestäjä ei ollut edes hankkinut sitä. Turhautuneena Holly otti kaapista satunnaisen siideritölkin ja napsautti sen auki.
Käännyttyään pois jääkaapin luota, Holly havaitsi toisella puolella keittiötä istuvan nuoren miehen. Vaalea nuorukainen näytti ryystävän boolia kuin viimeistä päivää, ehkäpä se olisi hyvää? Hyvä booli voisi korvata sen, ettei talossa ollut tytön suosikkisiideriä.
"Onks se hyvää?" Holly kysyi lähestyen nahkatakkista miestä. Äkkiseltään tyttö ei tunnistanut tätä, mutta kun tämä nyt sattui näissä bileissä olemaan, niin tuskin kyseessä olisi mikään luuseri. Eipä nuorukainen luuserilta näyttänytkään, joten Holly kehtaisi puhua tälle.

Brandon oli ehtinyt kitata kaksi lasia vahvaa boolia alas, ennen kuin joku saapui keittiöön. Nuorukainen kohotti katseensa boolimaljasta ja katsahti sisään kävelleeseen jätkään, ennen kuin syventyi takaisin keskusteluun boolilasinsa kanssa. Kuului kolme lyhyttä sihahdusta, kun keittiössä oleva jätkä availi tölkkejä ja lähti sitten kantamaan niitä ties minne (Brandon veikkasi vahvasti sitä, että poika kantoi niitä joillekin naisille – ei kukaan mies voisi tosissaan juoda mango-päärynä-passion siideriä tai mansikka-vadelmaa...)

Seuraavaksi pahis kaatoi kolmannesta lasistaan puolet kurkustaan alas. Hän oli keskittynyt niin täysin saattamaan itseään vahvaan humalatilaan, ettei varmaan olisi tajunnut, että huoneeseen saapui joku, ellei korkokenkien kopina olisi herättänyt häntä. Katse kohosi uudestaan, Brandon vilkaisi sisään tullutta brunettea ja kääntyi takaisin – ennen kuin pysähtyi hetkeksi ja antoi katseensa liuku hitaasti nuoreen naiseen. Sähkönsininen mekko puki tummaverikköä upeasti, eikä Moore valittanut siitä, että se ylettyi noin puoleen reiteen ja paljasti anteliaasti neitokaisen sääriä. Jätkä vislasi päänsä sisällä ja totesi, ettei talon naistarjonta ollutkaan niin huono, kuin hän oli alun perin ajatellut.

Jätkä käänsi katseensa juuri boolimaljaan, kun kuuli kysymyksen, joka oletettavasti oli osoitettu hänelle – boolin luona ei ollut ketään muuta kuin hän.
Brandon kohotti päänsä ja kun hän tavoitti neitokaisen kasvot, nuorukainen oli jopa yllättynyt. Kyllä hän Holly Blanchardin tunnisti, mutta toinen ei ilmeisesti tunnistanut häntä, kun oli kerta vaivautunut juttelemaan. Eihän nyt Astonin cheerleader kapteeni kurjan pahiksen kanssa puhuisi... Ajatus huvitti poikaa ja tuo virnisti lyhyesti tytön kysymykselle.
"No jaa, jos haluat saada pään äkkiä sekaisin, niin suosittelen. Mikäli haet jonkin sortin makuelämystä, pysyttele vaan tossa siiderissä", Brandon vastasi ja viitasi tytön kädessä olevaan tölkkiin.

Nuori mies otti boolikauhan käteensä ja nappasi pöydällä olevasta puhtaiden lasien pinosta päällimmäisen ja kaatoi sen puoliksi täyteen.
"Voithan sä aina maistaa", jätkä totesi pienen, poikamaisen hymyn leikkiessä suupielessä, kun Brandon tarjosi lasia Hollyn suuntaan. Samalla jätkä kohotti omaa lasiaan kuin skoolaten ja kumosi loput kurkustaan alas. Siniharmaat silmät pysähtyivät cheerleader-kapteeniin: Holly oli varsin vetävän näköinen nuori nainen, sitä ei käynyt kieltäminen. Brandon ei jaksanut muistaa kaikkien huutosakkilaisten nimiä, niitä oli liikaa ja osa liian samannäköisiä, mutta kapteenin hän yleensä muisti, ja nyt kun Catin tilalle oli nostettu uusi likka, oli Moore ottanut luonnollisesti selvää, kuka se oikein oli. He olivat yhdessä muutaman kaverin kanssa arvioineet neitokaisen ulkonäköä, kun olivat katsomassa Astonin jalkapallojoukkueen peliä, jossa cheerleaderit olivat olleet kuvioitaan esittelemässä – kyllä Blanchardin ulkonäkö arvostusta oli saanut, eikä suinkaan turhaan.

"Ai, no... Siinä tapauksessa taidan juoda vain tätä siideriä", Holly vastasi hieman epäröivänä. Ei hän halunnut mennä kovinkaan sekaisin, koska kukaan ei ollut tarkkailemassa häntä. Tyttö ei todellakaan halunnut nolata itseään ja kuulla myöhemmin koulussa mitä typeryyksiä olikaan tehnyt.
Nuoren miehen tarjotessa boolilasia kohti Hollya, tyttö empi hetken tarttuako lasiin vai ei. Tummaverikkö kuitenkin ojensi kätensä ja tarttui lasiin niin, että pitkät rakennekynnet rapsahtivat sitä vasten. Hän ei juurikaan käyttänyt rakenne- tai tekokynsiä, mutta pari päivää sitten kosmetologilla ollessaan hän oli innostunut rakennekynsistä ja oli samantien saanut sellaiset kynsiinsä. Kauniit, ranskalaisella manikyyrillä koristellut kynnet olivat nyt Hollyn ylpeydenaihe, ehkä hän jatkossakin pitäytyisi rakennekynsissä, vaikka omatkin yleensä pysyivät nätisti pitkinä.

Hollyn katse tarkkaili nahkatakkista poikaa, tytön mieli rekisteröi että hän oli nähnyt nuorukaisen jossain aiemminkin. Poika näytti häntä vanhemmalta, joten saattoi olla etteivät he olleet tavanneet... Silti Hollylla oli siitä vahva tunne, kyllä hän oli nähnyt tämän jossain! Olikohan mahdollista että nuori mies oli astonilaisia? Holly tiesi ettei tämä ollut urheilija, mutta olisiko vaalea poika voinut olla koulun kermalaisia eikä tyttö tiennyt siitä? Vääryys olisi korjattava.
"Oon muuten Holly", tyttö hymyili kauniit valkoiset hampaat paljastavaa hymyä. Esittelemällä itsensä cheerleadertyttö toivoi, että boolimaljan vieressä istuva nuorukainen paljastaisi nimensä ja Holly osaisi yhdistää muistikuvansa pojasta johonkin nimeen.
Hän tutkiskeli hetken lasia vasemmassa kädessään ja päätyi siihen, että voisi maistaa boolia, ei maistaminen vaikuttaisi vielä yhtään mihinkään. Tyttö laski toisessa kädessä pitelemänsä siiderinsä pöydälle ja siemaisi lasista pienen huikan juotavaa.
"Hyi", Holly irvisti nieltyään nesteen alas. Hän ei välittänyt vahvoista alkoholeista juurikaan, ellei sitten makua oltu peitetty taidokkaasti. Tällä kertaa ei selkeästikään boolin valmistus ollut onnistunut. Tyttö kuitenkin otti toisen huikan kuin varmistaakseen, ettei juomaa todellakaan kannattanut juoda. Ei, ei kannattanut. Naamaansa rypistäen Holly laski lasin pöydälle ja otti siiderinsä takaisin. Ei sekään kovin houkuttavalta näyttänyt, mutta maistettuaan tölkin sisältämää juomaa, tyttö totesi että se oli juotavaa.

"Oliskohan täällä valkoviiniä? En tainnu kattoa sen verran tarkkaan jääkaappia että olisin huomannut..." Holly sanoi mietteliäästi, hän joi mieluusti valkoviiniä jos mitään muuta häntä miellyttävää juomaa ei ollut tarjolla. Tämän siideritölkin hän kyllä voisi viimeistellä, mutta sen jälkeen viini kyllä maistuisi. Pari kertaa Holly oli saanut kuulla ystäviltään ja sisareltaankin, että valkoviinin siemailu bileissä oli aivan liian tärkeilevää, mutta tytön omasta mielestä se teki hänestä vain elegantin. Äitikin joi aina valkoviiniä tai skumppaa juhlissa ollessaan, eihän hienot naiset koskeneet mihinkään rahvaanomaisiin juomiin...

Brandon kohautti olkapäitään tummaverikön vastaukselle siiderin litkimisestä. Haluttomasta vastauksesta jätkä pystyi päättelemään, ettei neitokainen etsinyt kovinkaan tukevaa humalatilaa, tai sitten ei vain pitänyt viinasta. Tai omisti niin huonon viinapään, että pysytteli suosiolla muutaman prosentin alkoholia sisältävissä juomissa.
Moore oli jo laskemassa lasia takaisin pöydälle (jos cheerleaderkapteeni sitä ei joisi, Brandon tyhjentäisi lasin kyllä tuon puolesta, ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa), kun brunette kuitenkin ojensi kätensä ja otti boolin vastaan. Brandon pystyi lukemaan epäröinnin toisen kasvoilta, mutta ainakin toinen maistoi. Pahis väläytti nopean hymyn tytölle, ennen kuin kääntyi täyttämään omaa lasiaan – vaikka toinen haluaisi pysytellä selvin, nuori mies itse ei halunnut. Ja hän tarvitsi vielä monen monta lasia tätä tavaraa, ennen kuin saavuttaisi humalatilan.

Toisen esitellessä itsensä Brandon laittoi merkille valkeat hampaat ja sievän hymyn: no, mitäpä muuta saattoikaan huutosakkilaiselta odottaa, kuin valkeita hampaita, rikkaat pennut varmaan kävivät ne valkaisuttamassa joka ikinen viikko.
Poika olisi hyvin voinut huomauttaa, että hän kyllä tiesi, kuka Blanchard oli, ja että oli nähnyt tuon useampaankin otteeseen koulussa – samoilla tunneilla he eivät koskaan olleet, tyttö kun oli vuotta alemmalla kuokalla, mutta oli Brandon tuon nähnyt monesti esimerkiksi ruokalassa huutosakkilauman ympäröimänä. Ja luonnollisesti koulun kori- ja jalkapallojoukkueiden pelejä kannustamassa.
Brandon siis olisi voinut huomauttaa tästä, mutta hän ei jaksanut vaivautua. Mikäli hän halusi tehdä lähempääkin tuttavuutta Hollyn kanssa, tuo ei varmasti siihen suostuisi, jos kuulisi, että oli tekemisissä pahisten klikkiin kuuluvan kanssa (toisaalta, eipä jätkä ollut koskaan olettanut päätyvänsä tyttöjen vessaan suutelemaan Gisele Kimin kanssa, tai rannalle tekemään intiimimpää tuttavuutta Cat Williamsin kanssa, joten kaipa ihmeitä sattui harva se päivä). Silti varmaan pitäisi esitellä itsensä, vaikkei Moore järin kohtelias ollutkaan, ei hän viitsinyt noin vain sivuuttaa omaa esittäytymistään.
"Brandon", jätkä esitteli itsensä ja virnisti itselleen ominaisesti, vinosti.

Siniharmaat silmät seurasivat kiinnostuneina, kun Blanchard otti boolilasin käteensä ja otti lyhyen siemauksen, jonka jälkeen irvisteli ja tuomitsi aika selvällä elekielellä ja sanoilla juoman pahaksi. Moore oli aivan samaa mieltä.
"Etpä paremmin sitä olisi voinut kuvailla", jätkä hymähti huvitusta äänessään ja nyökkäsi lasin suuntaan, "ei mitenkään mainittavan hyvää tavaraa."
Brandonille se kuitenkin kelpasi, tässä tilanteessa, kun omia juomia ei ollut ja muut tarjolla olevat olivat siidereitä, maku yleensä jotakin passion-mango-ananas-päärynä-omena-mansikka-raparperi tai jotakin muuta vastaavaa, eikä kundilla ollut aikomustakaan kaataa moista paskaa suustaan alas.

Kun brunette kyseli valkoviinin perään, Brandon kohotti toista kulmaansa ja loi lyhyen katseen Hollyyn. Tässä nähtiin elistin ja tavan tallaajan välinen ero – toinen kiskoi helvetin pahaa lime-viina-boolia, toinen haikaili valkoviinin perään. Varmaankin halusi jotakin ranskalaista vuosikertaviiniä, jota isi kuskasi Euroopan viinitilaltaan Amerikkaan ihan vain pikkuprinsessaansa varten. Ajatus nauratti Brandonia, mutta tuo kätki sen vain pieneen hymyyn. Jätkä nousi penkiltä ja suuntasi kulkunsa jääkaapille. Kahvaa käännettiin ja ovi nykäistiin auki, mutta sisältö oli melko mitään sanomaton, sotkusiidereitä ja pari hassua kaljaa, viiniä ei näkynyt. Brandon katseli keittiön kaappeja, jokaisella rikkaalla oli jonkin sortin viinikaappi, jossa oli kaikki kalleimmat viinat ja viinit, ties mitkä brandyt ja punaviinit, jota juotiin niiden härän sisäfileiden kanssa. Pahis arvioi hetken, ennen kuin käveli keittiön toiselle puolelle ja katsoi kahden kaapin sisään, todeten osuneensa toisella yrittämällä oikeaan – kaapin ylähyllyllä oli jos jonkinnäköistä pulloa rivissä. Hetken etikettejä tutkittuaan Brandon löysi valkoviiniä, jotakin ranskalaista, ilmeisesti melko kuivaa. No, nuorukainen ei näihin sen pahemmin ollut tutustunut.
"Jotain tällasta on", Brandon sanoi tökätessään kaapin oven kiinni. Poika käveli takaisin pöydän luo ja laski pullon sille, samoin kuin samaisesta kaapista nappaamansa korkeavartisen viinilasin.
"Mä en oikein näihin viineihin oo perehtyny, mutta uskallan villisti veikata, että tää on ainakin parempaa kun toi", poika tokaisi nyökäyttäen päätään boolisaavia kohti, jonka hän oli onnistunut tyhjentämään aika kiitettävästi, äsken puoliksi täynnä ollut astia oli tyhjentynyt ehkä yhden neljäsosan verran.

Nahkatakkisen nuoren miehen esiteltyä itsensä Brandoniksi, Hollyn aivot alkoivat raksuttaa. Sukunimeään toinen ei ollut sanonut, siitä olisi ollut apua kun hän yritti tunnistaa poikaa. Holly oli hetki sitten esitellyt itsensäkin vain etunimellään, koska oletti kaikkien samaa koulua käyvän tietävän cheerleaderkapteenin koko nimen. Eipä tietysti ollut edelleenkään aivan varmaa, että Brandon oli astonilaisia, sillä brunetti ei millään saanut yhdistettyä kasvoja ja nimeä johonkin tarkemmin. Siitä hän kuitenkin oli edelleen vakuuttunut, että oli tavannut pojan.
"Sä taidat kanssa olla Astonista?" Holly varmisti.
Tyttö tutkaili vaivihkaa pojan ulkomuotoa samalla kun joi siideriään. Nuori mies oli aikas komea, hän ei ehkä täysin edustanut sitä tyyppiä mistä cheerleader yleensä piti, mutta ei ollut siitä kovin kaukanakaan. Jotain räväkkää ja renttumaista pojassa oli, se omalla tavallaan kiehtoi Hollya, vaikkei tyttö yleensä ollutkaan niitä jotka huumaantuivat vaarallisen tuntuisista miehistä. Hän kiinnitti huomionsa rauhallisiin ja hyvin käyttäytyviin, hyvännäköisiin nuorukaisiin, mutta olihan hieman pahemmissakin pojissa tiettyä vetovoimaa.

Äkkiä Hollyn mieleen iskeytyi hieman epämiellyttävämpi ajatus, mitä jos Brandon oli koulun pahiksia? Se oli ihan mahdolllista, mutta miksi hän silloin olisi näissä juhlissa? Täällähän oli lähinnä vain urheilijoita ja suosituimpia tyttöjä.
Pahistyttöjä ja -poikia Holly ei voinut sanoa kovinkaan hyvin tuntevansa, sillä ei tehnyt näiden kanssa tuttavuutta, joten niinkin komea poika kuin Brandon olisi saattanut livahtaa häneltä lähes huomaamattomiin jos tämä nyt oli kyseisen klikin edustaja. Hieman epävarmana Holly keskittyi toivomaan ettei Brandon kuulunut pahiksiin ja päätti, ettei pojan kanssa hengailusta varmastikaan aiheutuisi minkäänlaista harmia ainakaan nyt, kukapa heitä täällä keittiössä näkisi. Eiväthän he edes tehneet mitään ihmeellistä.

Holly seurasi miten poika etsi viiniä ensin jääkaapista ja siirtyi sitten tonkimaan kaappeja. Toinen oli heti lähtenyt hakemaan hänelle viiniä, vaikkei hän ollut sitä suoraan pyytänytkään! Cheerleader oli tyytyväinen Brandonin käyttäytymiseen - herrasmiesmäisesti käyttäytyvä poika tuskin kuuluisi mihinkään ikävämpään sakkiin.
Nuorukaisen löytäessä pullon valkoviiniä ja tuodessa sen pöytään, Holly ei ollut aivan niin innoissaan kun oli hetki sitten ollut.
"Toivottavasti se ei oo lämmintä", tyttö nyrpisti nenäänsä tarttuessaan Brandonin tuomaan pulloon. Pullo ei ollut kylmä, muttei kovin lämmennytkään, eli ehkäpä sitä sitten voisi juoda. Holly vilkaisi nopeasti nimeä ja lukaisi etiketin, viini oli hänelle ennestään tuntematonta merkkiä, mutta vaikutti kuitenkin ihan hyvältä. Kuivaa ja puolihapokasta, se kyllä maistuisi.
"Kiitti", cheerleader hymyili Brandonille ja kaatoi juomaa lasiin. Maistettuaan sitä tyttö totesi, että se oli melkoisen hyvää, ehdottomasti juotavaa. Pöydällä nököttävä siideri ei vielä ollut tyhjä, joten Holly tyhjensi puolille kaatamansa viinilasin melko nopeasti ja nappasi siiderin takaisin käteensä.
"Kun kerran avasin tän, niin miksen jois loppuunkin", tyttö totesi ottaen pitkän kulauksen tölkistä. Viini kyllä odottaisi hetken, hän jatkaisi sen juomista saatuaan siideritölkkinsä tyhjäksi.

Brandon tunsi Hollyn tutkailevan katseen itsessään ja nuorukainen antoi tytön kaikessa rauhassa katsella – hän olisi voinut kuitata siitä jotain, mutta päätti loppujen lopuksi kuitenkin pitää vain kaataa suuhunsa lyhyen kulauksen boolia, jonka karvas limemäinen maku alkoi pikkuhiljaa etoa Moorea. Lopulta siniharmaat silmät kiinnittyivät toisen vastaaviin vihreänruskeisiin ja Brandon heitti uudelle cheerleaderkapulle vinon hymyn. Jos hän saisi houkuteltua Hollyn seurakseen täksi illaksi, hänen cheerleaderkapteeni suoransa saisi ihan mukavan jatkon, sillä tämä uusi tulokas oli varsin kuuma pakkaus.

Lyhyt hymähdys karkasi nuorukaisen huulien välistä, kun Blanchard nyrpisteli nenäänsä ja toivoi, ettei viini olisi kovin lämmintä.
"Eikö tollaset oo yleensä parhaita huoneen lämpösinä?" pahis kysyi kohottaen toista kulmaansa, kohauttaen sitten välttelevästi olkapäitään.
"Eipä sillä, kuten sanottu, en oo oikein perillä viineistä", ja tottahan se oli. Kyllä nuorukainen toisinaan jotain halpisviinejä saattoi ottaa, mutta todella harvoin. Usein kaljaa ja vielä useammin viinaa, kaikki muut litkut olivat vähän tuntemattomampia Brandonille. Holly näytti kuitenkin olevan perillä näistä, eikä Brandon sitä yhtään ihmetellytkään – kun oli yhtä rikas kuin Blanchard mitä luultavimmin oli, oli myös varaa tuhlata vähän kalliimpaan ja hienompaan viiniin. Senhän nyt saattoi jo päätellä siitä, että tummaverikkö oli ollut ensimmäisenä kyselemässä valkoviinin perään. Muut olisivat tyytyneet booliin, oli se sitten miten pahaa tahansa.

"Eipä mitään", nuorukainen tokaisi vastaukseksi toisen kiitokseen ja katseli vierestä, kun toinen kaatoi pullosta juomaa lasiin ja maisteli sitä. Brandon ehti lukea toisen kasvoilta, ettei se ainakaan pahaa ollut – ne eivät kääntyneet sillä tavalla nyrpistyneeseen ilmeeseen, kuin äsken. Brandonia se huvitti, kaikenlaisia kultalusikka suussa syntyneitä sitä maailmassa elikin. Holly kiskoi viinin melko äkkiä sisuksiinsa ja Moore uskalsi epäillä, että jos cheerleader tuota vauhtia jatkaisi kauankin, olisi tuo kohta tuhannen tuiskeessa. Jätkä itse oli harrastanut ryypiskelyä sen verta kauan ja usein, ettei hän enää kovin nopeasti humalaa saavuttanut, mutta Hollyn kaltainen kapoinen tytöllä kaikki saattoi nousta päähän hyvinkin äkkiä. Ja mitä Brandon omasta kokemuksestaan pystyi päättelemään oli se, että huutosakkilaiset useimmiten eivät juoneet kovia viinoja, vaan tyytyivät mieluummin siidereihin, lonkeroihin ja niihin perhanan viineihin. Eipä pahis ollut tullut katsoneeksi, moniko prosenttista viini oli, mutta luultavasti siinä nyt enemmän oli kuin parissa siideritölkissä.

"Eihän sitä hyvää hukkaan", Brandon naurahti Hollyn sanoihin vastaukseksi ja pyöritteli boolilasia kädessään. Maku tosiaan ällötti ja nuorukaisesta tuntui, että hän kohta oksentaisi pelkästään tästä inhottavasta limen mausta, ei niinkään siitä, että olisi juonut liikaa, vaikka hienoinen humina aivoissa jo tuntuikin.
"No, mitä tykkäät bileistä?" Brandon kysyi sitten jatkaakseen keskustelua. Keittiö oli tyhjillään lukuun ottamatta heitä kahta – olohuoneesta sen sijaan kuului melko villiäkin kiljuntaa, eikä Brandon edes halunnut arvailla, mitä siellä tapahtui. Rikkailla kakaroilla osasi olla aika sairaitakin juttuja, Brandon ei olisi ikinä uskonut kermalaisten tekevän sitä kaikkea, mitä hän oli nähnyt. Talossa jyskyttävät bassot tuntuivat räjäyttävän tajunnan lisäksi talon seinät ja Moore uskoi, ettei talonomistajan vanhemmat olisi kovin iloisia, kun saapuisivat kotiin. Tai ehkä ne vain soittaisivat siivoojalle ja käskisivät siivota pikku kullannupun jäljet pois.

"Mä ainakin juon mun valkoviinin aina viileänä, punaviiniä sitten taas huoneenlämpösenä", Holly sanoi melkeimpä närkästyneenä siitä, ettei tuo nuori mies ymmärtänyt miten viiniä kuului juoda. Punaviiniä cheerleader joi aika harvoin, hän piti enemmän valkoviinin mausta, mutta hän ei voinut olla lisäämättä koko tietoisuuttaan keskusteluun. Olihan hän käynyt kerran jopa pienellä viinikurssilla isänsä kanssa, joten tietoa tulisi hieman olla. Vaikkei Holly ollut virallisesti siinä iässä että hän saisi alkoholia juoda, perhe oli sallinut tummaverikölle viinin juonnin kotona jo pari vuotta. Säännöksi oli asetettu vain, ettei saanut humaltua.
"Huomaan kyllä", tyttö hymyili Brandonille, eihän Holly nyt loukkaantunut ollut toisen tietämättömyydestä, joten hänellä ei ollut mitään syytä käyttäytyä kylmästi.
"Etkö sä sitten tykkää viineistä?" Holly kallisti päätään niin, että hänen kiharretut hiuksensa valahtivat kokonaan vasemmalle puolelle. Lakkaus oli tehnyt hiuksista hieman jäykät, mutta ilmeisesti hän ei ollut käyttänyt tarpeeksi lakkaa että hiukset pysyisivät paikoillaan vaikka hän tekisi mitä.

Cheerleaderkapteeni kulautti viimeiset siiderit alas ja laski tyhjentyneen tölkin takaisin pöydälle. Hän katsoi hetken tutkailevasti viinipulloa ja arvioi kuinka paljon hän saattaisi juoda. Viini ei ollut järin vahvaa, vain tavallista kaksitoistaprosenttista, joten hän uskaltaisi varmasti juoda useamman lasillisen. Ei hänellä mitenkään kovin heikko viinapää ollut, muttei hyväkään. Yleensä Holly joi muutaman alkoholipitoisen juoman tai pari lasillista viiniä ja siirtyi sitten juomaan mehua tai alkoholittomia drinkkejä. Useimmiten tuohon alkoholittomaan siirtymiseen tarvittiin huomautus ystävältä, joka ei tänään sattunut olemaan paikalla.
Holly tuhahti itsekseen, kaatoi korkeavartisen lasin ronskisti täyteen ja kohotti sen sitten huulilleen. Mitä sitä turhan varovainen pitäisi olla, ei hän kuitenkaan tajuaan kankaalle joisi.
"No jaa... Oonhan mä mukavimmissakin bileissä ollut, ärsyttää kun mun kaveri ei päässyt tänne niin en uskalla juoda paljoa", Holly manaili itsekseen siemaisten samalla viinihuikan. Hän yrittäisi juoda lasillisen hitaasti, humaltuminen heti aluksi ei ollut kivaa.
"En mä koskaan mitenkään hirveästi juo, ei kuulu tapoihin. Mutta olisin kyllä voinut juoda enemmän jos Erica olisi täällä", tummaverikkö jatkoi ja pyöritteli lasia kevyesti kädessään, ei niin että neste olisi läikkynyt yli, mutta niin, että se liikahteli kevyesti puolelta toiselle. Holly ei liiemmin välittänyt korviahuumaavasta musiikistakaan vaan olisi mieluummin kuunnellut kevyempää poppia hieman hiljaisemmalla. Ei hän kuitenkaan voisi ketään mennä komentamaan musiikin suhteen, hänhän saisi vain naurut.
"Entä sä? Eipä sullakaan ystäviä mainittavasti ympärillä pyöri", Holly totesi tajuten samalla, että oli jokseenkin outoa että komea poika olisi tullut juhlimaan yksin. Ellei sitten tämän deitti ollut lempannut poikaa tai ystävä estynyt tulemasta... Siihen Holly ei uskonut, sillä pojathan kulkivat yleensä suuremmissa laumoissa, heillä oli aina jotain seuraa jos sattuisikin käymään niin että tyttöystävä ei päässyt paikalle.

"Käytkö sä useinkin tälläsissä bileissä?" Holly tunnusteli jälleen hieman, ehkä tämä kertoisi nyt että olikin toisesta koulusta tai jotakin vastaavaa. Aikaisemmin Holly ei ainakaan tarkasti muistanut nähneensä poikaa tuttujensa bileissä. Holly itse varoi tarkasti menemästä sellaisiin bileisiin joiden pitäjästä hänellä ei ollut tarkkaa tietoa tai josta ei ollut kuullut mitään. Näiden bileiden pitäjän Holly tunsi oikein hyvinkin, poika oli joskus yrittänyt lähennellä häntä, tosin tuloksetta. Hollya ei miellyttänyt kyseisen urheilijan ulkonäkö juurikaan, poika oli aivan liian karski hänen mieleensä. Tummaverikön katse jumiutui jälleen hetkeksi Brandoniin ja tytön silmät juoksentelivat nuorukaisen kasvoilla ja keholla. Tämä oli ainakin miellyttävämmän näköinen.

// no ohops jos unohdin reagoida tohon aston kysymykseen:------D sorii!

"Aivan", Brandon tokaisi ja nyökäytti päätään, "no, tämän päivän tietoiskukin on sitten saatu", nuorukainen vitsaili virnistäen päälle. Blanchard tuntui olevan miltei närkästynyt siitä, ettei hän tuntenut viinin saloja, ja se laittoi Brandonin miettimään, keskustelivatko kermalaiset useinkin siitä, oliko ranskalainen, tummista rypäleistä puristettu vuoden 1965 viini parempaa kuin italialainen vastaava? Ainakin pahiksen omien muistikuvien mukaan jokainen urheilija, joka vastaan oli tullut, oli kantanut viinilasin sijaan kaljakoria tai viinapulloa, joten ehkä se enempi oli naisten juttu... Tai sitten se vain oli Blanchardin oma juttu.
Hollyn kysymykselle jätkä naurahti matalasti ja kohautti sitten olkapäitään.
"No jaa, mä olen useammin tekemisissä kaljatölkin kuin viinipullon kanssa." Se ei ainakana ollut vitsailua, vaikka kaljapullokin oli jo melkein huijausta – nytkinhän Brandon kaulaili oluttölkin sijaan boolimaljan kanssa...

Siniharmaat silmät seurasivat tytön liikkeitä, kuinka tuo tyhjensi siiderin melkoisella vauhdilla ja sen jälkeen kaatoi lisää viiniä lasiinsa. Bileiden tykkäämiskysymykseen saatu vastaus sai Brandonin kohottamaan yllättyneenä kulmiaan – poika kun oli olettanut, että neiti Blanchardilla olisi vähintään kymmenen tyttöä esiliinana mukana, kantamassa laukkua ja kuskaamassa juomia, mutta että tyttö oli yksin? Melkoista.
"Aijaa", Moore tokaisi melkein pahoittelevaan sävyyn pystymättä kuitenkaan luomaan sellaista täysin uskottavaa, "ei siis ketään vahtimassa?"
Kysymys olisi voinut kuulostaa tylyltä, mutta kun Brandon höysti sitä poikamaisella hymyllä, se tuntui ehkä enemminkin vain uteliaalta.
Brunette huomautti, ettei hänenkään ympärillään juuri ystäviä pyörinyt. Brandon naurahti vastaukseksi.
"Totta, hyvä huomio", jätkä sanoi ja kallisti hieman päätään vasemmalle miettien, pitäisikö tunnustaa, että hänen tämän illan melkein-panonsa oli ollut niin tyhmä, että hän oli kylmästi jättänyt tuon jonnekin vai keksiä jotakin päästä. Moore koki kakkosvaihtoehdon paremmaksi ja päätyi laskettelemaan melkoiset määrät palturia päin Hollyn naamaa.
"Itse asiassa munkin kaveri peru tulonsa", Brandon sanoi tympääntyneesti, "ja ne pari, joiden kanssa meidän piti hengata... No, sanotaanko vaikka, että ne löysi jotakin parempaa tekemistä." Viimeisillä sanoillaan nuorukainen viittasi varsin räikeästi siihen, että nuo olivat löytäneet naisseuraa ja päätyneet sitten ties minne – se ei ollut ollenkaan mahdottomuus tällaisessa tapauksessa, jossa joka kulman takan tuntui olevan joku äijä, joka ilmeisesti yritti tukehduttaa naisen kielellään.

Kun Holly tiedusteli siitä, kävikö hän useinkin tällaisissa bileissä, Brandon joutui jälleen miettimään pari sekuntia vastaustaan.
"En oikeestaan", poika lopulta myönsi, "sillon kun kaverit saa houkuteltua mukaan... Eli esimerkiksi tänään." Totta oli, ettei Moore juurikaan tällaisissa bileissä pyörinyt, mitä nyt joskus sattui osumaan paikalle, mutta baareja hän sitten kiersi senkin edestä.
Se, mikä Brandonia miellytti, oli tapa, jolla Holly häntä lopulta päätyi tuijottamaan – se kertoi jotain siitä, ettei hänessä ainakaan ulkonäöllisesti ollut mitään valittamisen varaa. Se, että jätkä huomasi tummaverikön tuijotuksen huvitti tuota itseään siinä määrin, että tuo hymyili Hollyn tuijotukselle ja loi tuohon hieman kysyvän katseen neitokaiseen.

Holly ei voinut olla ajattelematta Brandonin tietoisku -kommentin jälkeen sitä mahdollisuutta, että poika piti häntä jotenkin tyhmänä bimbona. Nuoret miehet eivät kovin usein välittäneet viineistä ja pitivät niitä vain tyttöjen juttuina, mikä ärsytti Hollya. Kyllähän hänen isänsäkin piti viineistä kovasti ja tyttö tunsi nuoriakin miehiä, jotka nauttivat viineistä. Mutta kaipa Brandonin kaltaiset nuorukaiset vain haluavat nopeasti känniin, eikä viini yleensä siinä ole paras ratkaisu. Todennäköisesti viinipullon kera bileisiin saapuva poika saisi vain naurut päälleen, viini kuului nuorten, vahvemmista juomista pitävien miesten mielestä nössöjen juomiin. Holly nyrpisti nenäänsä, hän ei välittänyt siitä, että muut halveerasivat hänen juomavalintojaan, olihan viini hänen mielestään parempi ratkaisu kuin siideri! Ainakin hienostuneempi.
"Kalja on pahaa. Niin kuin tuo sun boolisikin", tyttö vastasi hörpäten ison kulauksen viinilasistaan. Ehkä hänen tulisi hidastaa tahtia, tai hän humaltuisi, niin ei ollut tarkoitus käydä.

"No eipä ole. Mä kun haluaisin jonkun joka ilmottaa millon oon täyttänyt alkoholikiintiöni... Yleensä kyllä osaan tarkkailla sitä itsekin, mutta... No, bileissähän se lipsahtaa joskus", Holly hymähti, hän ei ollut niitä ihmisiä jotka joivat kuin sienet ja konttasivat sitten jonnekin puskaan oksentamaan, mutta joskus hänenkin rajansa häilyivät. Siksi hän usein ottikin mukaan jonkun joka ei juonut, niin tämä voisi samalla tarkkailla hänenkin juomisiaan.
Holly oli myös ylpeä siitä, ettei ollut koskaan aamulla herännyt pää kipeänä jonkun tuntemattoman sängystä. Huhuja koulussa kyllä liikkui ihan tarpeeksi siitä, kenen kanssa hän muka viimeksi oli ollut, mutta ne eivät olleet koskaan totta. Holly oli edelleen neitsyt, eikä ollut ajatellut luopua siitä kuin tarkoin harkitun ihmisen kanssa.
"Ai? Mitä biletystä parempaa tekemistä sun kavereilla muka voi olla? Tai no, kyllähän tuolla varmaan on parempiakin bileitä kuin nämä", Holly vilkuili salin suuntaan missä väki riekkui humalapäissään. Häntä ei liiemmin kiinnostanut mennä muiden mukaan riehumaan nyt, kun hän oli yksin. Ehkä Brandon lähtisi hänen kanssaan tanssimaan, jos joku päättäisi laittaa soimaan jotain miellyttävämpää musiikkia...?

"Sun kaverit siis houkutteli sut tänne ja jätti sitten oman onnensa nojaan? Tosi reilua", Holly virnisti leveästi ja hörppäsi jälleen reilusti viiniä. Tyttö pyöritteli lasia kädessään ja katseli miten äskettäin vielä täysinäinen lasi oli jo lähestulkoon puolillaan. Jos hän tämän nyt joisi, seuraavaa lasillista ei tarvinnut enää ottaa.
"Tekis hieman kyllä mieli tanssia, mutta tuolla ei kyllä soiteta oikeen mun mieleistä musaa", cheerleader nurisi, koko talo tärähteli voimakkaan basson jytkeestä kun stereoista pauhasi jokin hänelle tuntematon kappale, jonka sanoistakaan ei saanut mitään selvää.

Brandonin suupieleen ilmestyi hymy, kun Holly tiedotti, että kalja oli pahaa, samoin kuin pöydällä kulhossa oleva booli. Pahis kohotti kulmaansa ja naurahti rennosti tytön sanoille – kyllähän sen oli nähnyt ensi hetkestä alkaen, ettei Blanchardin makumieltymykseen soveltunut sellaiset moskat, mitä Brandon kurkustaan alas kaatoi.
"Harvinaisen totta", Moore vastasi neitokaisen sanoihin, "ainakin kun boolista puhutaan." Väitettä oluen pahuudesta jätkä ei vain voinut kirjoittaa, sillä se maistui Brandonin mielestä hyvälle. Yleensä kaikki tytöt karttoivat kaljaa, eikä näiden lukuisten vuosienkaan jälkeen nuorelle miehelle ollut selvinnyt, miksi. Johtuiko se todella mausta, vai siitä leimasta, että kalja oli vain miehille... Brandon ei todellakaan tiennyt.

Nuorukainen nyökäytti päätään Hollyn sanoille – oli ihan mielenkiintoista tietää, että uusi cheerleaderkapu saattoi heittäytyä toisinaan bileissä villiksi, ellei tuolla ollut lapsenlikkaa.
"Harmi, että vielä sitä sisäistä alkometriä ei oo keksitty", Brandon heitti puoliksi läpällä, puoliksi tosissaan. Se olisi sinänsä ihan hyvä keksintö, ainakin tietäisi, milloin olisi aika lopettaa... Vaikka tuskin Moore silloinkaan olisi osannut.
"Meinaa itselläkin toisinaan lipsua... Sen takia en varsinaisesti tykkääkään lähteä bileisiin yksin." Brandon suolsi suustaan pajunköyttä, minkä kerkesi, vaan eipä Hollyn sitä tarvinnut tietää.
"Voidaan olla lapsenlikkoja toinen toisillemme", Brandon virnisti ja kohotti kulmaansa. Vitsihän se tietysti oli, mutta kyllä Moore ihan mielellään voisi Blanchardin perään katsoa.
"No sitä vähän mäkin mietin", Brandon myönsi – ei ihmisellä varmaan voinut parempaa tekemistä kuin biletys ollakaan. Sen sijaan se, että tummatukka hieman kiertoteitse tuomitsi bileet huonoiksi, herätti pahiksessa mielenkiintoa. Ja hän kun oli luullut, että Hollyn kaltaiset tytöt rakastivat tällaisia bileitä. Brandonista täällä oli ollut siihen saakka tylsää, kunnes Holly oli pelmahtanut keittiöön. Nyt ilta näyttäytyi jo hieman valoisammalta pojan silmissä.

"Varsinaisia kusipäitä, jos minulta kysytään", virne kertoi, etteivät sanat olleet täydellisen tosissaan lausuttuja. Ne kaverithan olivat toki kuviteltuja, mutta Brandon kyllä saattoi kuvitella tuollaisen tilanteen omalle kohdalleen erilaisiin bileisiin. Hän kyllä saattoi aivan hyvin itsekin tehdä noin kavereilleen, joten siinä mielessä tilanne oli tasan.
Siniharmaat silmät vaelsivat Hollyn ohi salin puolelle – muutama tyttö heilui siihen malliin, että Brandon uskoi noiden kohta lyövän päänsä yhteen. Mitä musiikkiin tuli, se oli varsin perinteistä, loppuun poltettua jyskytystä. Ei juurikaan Brandonin mieleen, eikä ilmeisesti Hollynkaan.
"Mä luulen, että musiikin vaihtamisen ei pitäis olla ongelma", jätkä tuumasi palauttaen katseensa viinityttöön, "minkälaisesta sä pidät?"

Hollyn kasvoilla komeili hieman itsetyytyväinen hymy kun Brandon sanoi hänen olleen oikeassa boolin maun suhteen. Eihän kukaan nyt tuollaista vapaaehtoisesti joisi... Brandon vain näytti edelleen kaatavan ainetta kurkkuunsa vaikka sanoikin, ettei se ollut hyvää.
"Miks sä sitten juot sitä? Olis täällä jotain parempaakin", tyttö hymyili ja hörppäsi viinilasistaan. Tuskin viini Brandonille maistuisi, mutta ehkä tämä löytäisi keittiöstä jotain muuta hyvää juotavaa.
Holly asettui istumaan pöydälle ja risti jalkansa sirosti. Cheerleader varmisti, ettei hameen helma noussut liian ylös ja vilkaisi sitten Brandonia kuin varmistaakseen, ettei hänen istuutuminsensa häirinnyt tätä. Ei hän enää jaksanut tuossa vieressä seistä, eikä käyttökelpoista tuolia ollut aivan lähellä... Miksei siis istua pöydälle?
Holly kulautti viimeiset pisarat viinistään alas ja tutkaili katseellaan viinipulloa mietteliäästi. Ehkäpä hän voisi ottaa vielä vähän... Ei se pahaa tekisi! Tyttö tarttui pulloon ja täytti lasinsa, hän katuisi huomenna.

"Sisäinen alkometri kuulostaa ihan hyvältä... Eiköhän joku fiksu vielä sellaisenkin keksi", Holly naurahti, hän alkoi jo hieman humaltua. Viinapäällään tyttö ei todellakaan voinut kehuskella, vaikkei hän ihan heti yhden siideripullon jälkeen humaltunutkaan, mutta useampi viinilasillinen oli jo hieman eri asia.
"Joo, saat vahtia mua. Mä oon kyllä ihan surkea vahtimaan yhtään ketään", tyttö hymyili toivoen, ettei Brandon huomaisi hänen nousevaa humalatilaansa. Olisi liian noloa jos Brandon huomaisi hänen humaltuneen jo nyt, tämä oli itse varmasti ryystänyt ainakin kaksi kertaa sen verran alkoholia kuin Holly.
"Mä en ainakaan jätä hyviä bileitä väliin. Nää ois kyllä voinu missata, en tiedä miksen lähteny heti pois kun kuulin ettei Erica pääse", tummaverikkö nurisi ärsyyntyneenä ja otti jälleen reippaan kulauksen viinistä. Ihan sama vaikka hän nyt olisi hieman enemmän huppelissa, kohta hän kuitenkin lähtisi kotiin ja voisi nukkua päänsä selväksi.

"Niimpä", Holly tyytyi toteamaan laimeasti huomaamatta ollenkaan että Brandon saattoi vedättää häntä. Tyttö oli yleensä melko tarkkanäköinen ja huomasi melkoisen helposti jos joku yritti kusettaa, mutta viinin vaikutuksen myötä Holly oli menettänyt tarkkaavaisuuttaan.
"Ai minkälaisesta? Öööm... Madonnasta, Christina Aguilerasta, BEPistä..." brunette listaili muutamia lemppareitaan ja mietti samalla mitä suosikeistaan kuuntelisi mieluiten. Hollyn musiikkimaku oli melkoisen laaja, mutta parhaillaan talossa soiva örinämusiikki ei miellyttänyt ollenkaan.
"Jos siellä ois Madonnaa, niin se ois kiva", tyttö hymyili ja toivoi, että Brandon tosiaan luovisi tiensä musiikkisoittimen luo ja vaihtaisi musiikiksi Madonnaa. Se ei varmastikaan miellyttäisi taloa vallanneita urheilijapoikia, mutta Holly tiesi että hän ainakin halusi tanssimaan jos saisi musiikikseen Madonnaa.
"Tuutsä sitten mun kanssa tanssimaan?" Holly kysyi ripsiään räpsytellen. Yksin tanssiminen ei ollut hauskaa, Brandonin oli tultava hänen kanssaan!

"Ei täällä oikein muutakaan ollut", Brandon vastasi Hollyn sanoihin ja viittasi tölkkeihin, joita pöydällä oli, ravistellen sitten yhtä. Mitään ääntä ei kuulunut, pelkkää kilinää, kun alumiini kopsahteli pöydän laitaan. Joka ikinen pöydällä oleva pullo tai tölkki oli tyhjennetty, jos ei boolimaljaa laskettu lukuun – ja Hollyn viinipulloa. Viiniä hän ei joisi, eikä Blanchard hänelle siitä varmaan suostuisi antamaankaan, kun kerran oli pullon löytänyt. Sen sijaan Brandon jätti kesken olleen boolilasinsa pöydälle ja kävi tutkailemaan jääkaappia. Pitkän kaivamisen jälkeen eräästä luukusta löytyi muutama kalja. Jätkä näytti niitä Hollylle ja kohautti olkapäitään virnistellen. Ainakin se olisi parempaa kuin booli, joskin nousisi huonommin päähän... Boolia jätkä oli ehtinyt kuitenkin kitata sen verran, että päässä oli sopiva humina päällä. Ei hänen enää tarvinnut lisää ottaa, muuta kuin pari tasoittavaa. Päässä humahti, kun Brandon istui hetkeksi takaisin alas korkatakseen toisen löytämänsä oluen.

Hollyn laskiessa takamuksensa pöydälle Moore kohotti kulmaansa, mutta tyytyi hymyilemään. Hymy syveni entisestään, kun tyttö varsin reippaasti kaatoi itselleen vielä uuden lasillisen. Siniharmaat silmät harhailivat hetken ristityissä säärissä, ennen kuin palasivat kasvoihin. Okei, huutosakkilainen todella oli aika kuuma.
"Kaiken toivon mukaan", Brandon naurahti, "siinähän se ois hyvä uravalinta." Mikäli Moore omistaisi jonkinnäköisiä matemaattisia lahjoja, hän todennäköisesti kuluttaisi aikaansa jonkin yhtä järjettömän keksimiseen. Ei sillä, sisäiselle alkometrille varmasti löytyisi kysyntää.

Kun Blanchard myötäili hänen sanojaan, nuorukaista nauratti – hän kyllä varmasti katsoisi oikein mielellään tytön perään...
Mitä bileiden väliin jättämiseen tuli, ei Brandonkaan niitä usein väliin jättänyt. Silloin tällöin lähti alle viiden minuutin jälkeen pois, kun oli todennut, että paskat bileet läpikotaisin ja lähtenyt sitten kotiinsa (tai vaihtoehtoisesti baariin).
Valitettavasti Brandonin ja Hollyn musiikkimaku ei oikein kohdannut. Madonna ei kuulunut Mooren suosikkeihin, Aguilerasta nyt puhumattakaan, mutta eipä jätkä kuolisikaan siihen, jos tuo soisi. Ja jos se tekisi Blanchardin iloiseksi, niin totta hitossa sitä Madonnaa laitettaisiin soimaan.
Mikä vielä parempaa, Holly aikoi tanssia, mikäli sitä Madonnaa vain saisi soimaan. Brandon virnisti – ei pitäisi ainakaan tuon jälkeen olla mikään ongelma.
"Mä olen kyllä aika surkea tanssimaan... Mutta en kai voi kieltäytyäkään, kun tuollainen kaunotar pyytään", Brandon tokaisi hymyillen jo aavistus flirttiä ilmeessään. Jätkä kittasi nopeasti avaamansa kaljan loppuun ja nousi pöydästä naamioiden pienen huojahduksensa hyvin kätevästi pelkäksi kumartumiseksi pöydän puoleen. Nuori mies haroi keskiruskeita hiuksiaan oikaistessaan selkänsä, tarjoten sitten kättään pöydällä istuvalle Hollylle.
"Neiti", Brandon sanoi ja nyökäytti juhlallisesti päätään, siniharmaiden silmien pilkahdellessa leikkisästi, "käydäänhän katsomassa, josko tuolle musiikkipuolelle saisi pientä muutosta."

Holly nyökytteli hajamielisesti Brandonin puhuessa, ei häntä oikeastaan enää kiinnostanut mitkään sisäiset alkometrit, kiinnostus oli keskittynyt täysin tähän poikaan joka tuntui tulevan komeammaksi hetki hetkeltä. Mitä siitä vaikkei Holly tiennytkään mistä päin tämä oikeastaan oli tai millaista väkeä hän edusti, mutta tyttö oli ehdottomasti kiinnostunut tästä nuorukaisesta. Kaiketi alkoholilla oli jotain tekemistä kiinnostuksen kanssa, sillä normaalisti Holly piti tarkasti tiedossaan kenen kanssa hengaili, eikä hän tiennyt juuri mitään nimeä enempää tästä komistuksesta. Tyttöä ei huvittanut enää edes ottaa selville tarkempia tietoja, hänelle riitti se, että Brandon oli hänen lähettyvillään ja he voisivat tutustua...

"Surkea tanssimaan?" tytön yllättyneessä äänessä oli ripaus pettymystä. Huono tanssiseura saisi hänetkin näyttämään surkealta tanssilattialla! Mitä jos Brandon olikin oikeasti aivan toivoton tanssija? Eihän hän sitten kehtaisi tanssia tämän kanssa, Holly ei todellakaan halunnut näyttää naurettavalta muiden edessä. Nousevan humalatilansa takia tyttö itsekin tulisi näyttämään lähinnä tyhmältä tanssiessaan, mutta eihän sellainen hänen mielessään sattunut käymäänkään, hänhän tanssi aina hyvin...
Holly tarttui kuitenkin Brandonin ojennettuun käteen hieman tirskahtaen, laskeutui alas pöydältä ja hörppäsi samalla viinilasistaan ison huikan. Hän ei halunnut ottaa lasia mukaan ihmispaljouteen, viinihän voisi vaikka kaatua hänen hienolle mekolleen ja tahrata sen... Sellaista nöyryytystä tyttö ei kestäisi. Viinilasi laskettiin kiltisti takaisin pöydälle vaikkei se ollutkaan vielä täysin tyhjä, hän ehtisi juomaan lisää myöhemminkin jos vielä haluaisi.

Luoviessaan porukan lävitse Brandonin käsipuolessa, Holly ei voinut muuta kuin hymyillä. Illasta oli tulossa oikein mukava, vaikkei aluksi siltä näyttänytkään!
Päästyään massiivisen stereolaitteiston luo, tyttö alkoi tutkailla levypinkkaa naama kurtussa. Eihän täältä tuntunut löytyvän ollenkaan hyvää musiikkia! Jonkin aikaa levyjä selattuaan Hollyn käsiin osui Madonnan kolmas albumi ja tytön kasvot kirkastuivat. Hän oli kyllä ollut etsimässä vähän tuoreempaa tuotantoa, mutta tämäkin kyllä kelpasi paremman puutteessa. Löytyihän albumilta kuitenkin muutama hyväkin biisi.
Cheerleader asetteli levyn soittimeen ja valitsi kappaleekseen La Isla Bonitan. Leveästi hymyillen tyttö asteli muutaman askeleen soittimelta pois päin ja jäi odottamaan milloin musiikki alkaisi. Sitä ei kuitenkaan alkanut kuulua, joten Holly katsahti takaisin soittimelle. Joku poika oli parhaillaan ottamassa levyä pois ja laittamassa tilalle muuta musiikkia.
"Näpit irti, kyyppä!" Holly ulvahti ja kiirehti nappaamaan levyn pois tältä nuorukaiselta niin nopeasti kuin koroillaan suinkin pystyi. Hämmentynyt poika antoi levyn Hollylle ja tyttö sijoitti sen takaisin soittimeen.
"Älä koske siihen enää", cheerleader komensi ja katsoi murhaavasti nuorukaista silmiin. Poika perääntyi ja Holly sai mieleisensä kappaleen soimaan.
"Idiootti", brunetti murahti Brandonille ärsyyntyneenä. Kyllähän hänkin sai kuunnella haluaamaansa musiikkia, jos muut huudattivat jotain räminää monta tuntia! Ei heillä ainakaan ollut oikeutta mennä vaihtamaan levyä ennen kuin se oli ehtinyt edes soida.
"Tanssitaanko nyt?" tyttö hymyili ja hyräili musiikin tahtiin.

Brandon pystyi hyvin erottamaan pettyneen, jotenkin hätääntyneenkin oloisen sävyn Blanchardin äänestä. Olisi voinut kuvitella, että Holly olisi tottunut nuorukaisen äskeisten sanojen kaltaiseen nöyristelyyn, mutta ei ilmeisesti. Pahista se lähinnä huvitti – ei hän oikeasti ollut varsinaisesti surkea tanssimaan, itse asiassa Moorella oli yllättävän hyvä rytmitaju. Varmaan johtui siitä, että hän oli pyöritellyt niin monia tyttöjä tanssilattioilla tässä ajan saatossa. Siitä Hollyn ei välttämättä tarvinnut tietää yhtään mitään.

Pitkän huiskea nuorukainen lähti kävelemään keittiöstä olohuoneen suuntaan päämääränään päästä musiikkisoittimen luokse. Jos hän näin helpolla pääsisi Hollyn kanssa läheisiin tunnelmiin, vain vaihtamalla musiikin Madonnaksi, niin totta hitossa Brandon sen tekisi.
Kun kaksikko lopulta oli päässyt stereoiden luokse (jumalauta, ne olivat korkeammat kuin Brandonin jääkaappi...) poika astui sivuun ja antoi cheerleaderkapun valita rauhassa mieleistään musiikkia. Valtavassa levypinkassa ei tuntunut olevan mitään Hollya miellyttävää, tyttö vilkaisi levynkantta ja nakkasi CD:n sen jälkeen takaisin pinoon. Lopulta brunette näytti saaneen itseään miellyttävän levyn soittimeen – Brandonkin odotti jo. Ei sitä, mitä musiikkia tyttö oli valinnut, vaan sitä, että pääsisi tanssimaan tuon kanssa. Pojat eivät varmaan uskoisi, kun hän kertoisi, että olisi pyöritellyt Holly Blanchardia tanssilattialla...

Tytön leveä hymy kertoi jotain siitä, että mieleisempi kappale ainakin oli tulossa – jos se nyt olisi koskaan päässyt alkamaan. Huudahdus oli niin ärhäkkä, että Brandonia olisi pelottanut olla stereoita säätävän jätkän tilalla. Auktoriteetilla kapteeni Blanchard ainakin sitä raukkaa komensi, ei varmaan menisi koskemaan mihinkään toista kertaa.
"Niitä löytyy", Brandon totesi naurahtaen Hollyn nurinalle. Hiljaiset sävelet kajahtivat ilmoille ja olivat aivan toista, mitä äskeinen bassomätke oli ollut. Talon seinät eivät ainakaan olleet enää yhtä uhkaavasti vaarassa levitä käsiin, sen verran matalampi taso Madonnan kappaleen bassoissa oli. Brandon huomasi, että muutamat sohvalla istuvat jätkät katselivat tympääntyneinä musiikkilaitteiden suuntaan, Madonna ei tainnut kuulua näiden suosikkeihin. Sen sijaan muutama tyttö oli pompannut innoissaan tanssimaan – joltain suunnalta Holly sentään sai tukea musiikkivalinnalleen.
"Totta kai", Brandon vastasi tytön sanoihin ja tarttui tuon käteen vetäen tummaverikön lähemmäs itseään. Jätkä asetti kätensä Blanchardin vyötärölle (ainakin toistaiseksi vielä hyvin säädyllisesti), pyörittäen neitokaista tottuneesti. Tempo ehkä oli hitaampi kuin yökerhon listahittien jyskytyksessä, mutta samanlaistahan se tämäkin oli. Siniharmaat silmät seurasivat kiinteästi tytön ilmettä, Brandon olisi mieluusti laskenut käsiään hitusen alemmaksi, mutta se ei ehkä ollut näin alkuun mikään maailman fiksuin veto. Suupielessä pysyi melkein jo nuoren miehen tavaramerkiksi tullut virneen omainen hymy, jossa oli aavistus flirttiä. Ja itsevarmana miehenä Moore oli varma, että Holly kyllä vastaisi siihen. Alun perin varsin tylsältä näyttänyt ilta alkoi näyttää piristymisen merkkejä.

// pahoittelut han järkyttävästä kestosta!

Brandonin asetettua kätensä Hollyn vyötärölle ja vietyä tytön tanssimaan tätä miellyttävän musiikin tahtiin, Hollyn ärtyneisyys hälveni hetkessä. Minuutin päästä tummaverikkö ei edes muistanut enää miten joku idiootti oli yrittänyt raivostuttaa hänet vaihtamalla levyä, tyttö oli jopa täysin unohtanut kaikki kostosuunnitelmansa, joita oli jo hetken ehtinyt hautoa mokoman typeryksen päänmenoksi.
Hymyillen vienosti Holly kietoi kätensä Brandonin kaulan ympärille, tyttö havaitsi miten tarkasti nuorukainen katseli häntä. Pojan silmät olivat kieltämättä kauniit, mutta kuinkahan montaa tyttöä hänen tanssipartnerinsa oikein oli katsonut tuolla tavalla? Holly ravisti ajatuksen muista tytöistä pois mielestään ja keskittyi kappaleeseen, ei hänen tyyliinsä muutenkaan kuulunut murehtia menneitä asioita.

Tanssiessaan Holly alkoi tuntea halua laskea päänsä Brandonin rintaa vasten, mutta hillitsi halunsa, eivät he olleet niin läheisiä eikä hän ollut tarpeeksi kännissä että tekisi niin! Vai oliko..? Poika tuoksui hyvältä, hän mieluusti tunnustelisi hajuvettä lähempääkin... Ei Brandon varmastikaan panisi pahakseen, jos hän laskisi päänsä tämän rinnalle...
Hetken vielä asiaa mietittyään, kappaleen rauhallisimmassa kohdassa Holly toteutti suunnitelmansa ja laski päänsä nuorukaisen rinnalle. Nahkatakin kylmä vetoketju ei tuntunut erityisen hyvältä poskea vasten, mutta tyttö ei viitsinyt vetäytyä poiskaan, varsinkaan kun Brandon ei ollut ainakaan vielä esittänyt vastalausetta Hollyn lähentymisyritykselle.

Jonkin aikaa Holly nojasi Brandonin rintaan, mutta rauhallisemman kappaleen loputtua ja railakkaamman biisin alettua soida, Holly vetäytyi hieman kauemmas ja katsoi tanssipariaan hieman unisesti silmiin.
"Haluatko sä jatkaa tanssimista, vai mennäänkö muualle, ehkäpä ottamaan vielä vähän juotavaa...?" Holly ei itsekään ollut aivan varma mitä tahtoisi juuri nyt tehdä, tanssimista hän oli itse ehdottanut ja hitaamman biisin tanssiminen olikin ollut kivaa, mutta vauhdikkaampi tanssi ei enää kuulostanutkaan niin hauskalta idealta. Viinilasillinen hänelle vielä maistuisi, vaikka ei keittiössä istuminenkaan kuulostanut kovinkaan hauskalta...
Nopean päätöksen tehtyään Holly nappasi Brandonia kädestä ja lähti luovimaan kohti keittiötä toivoen, että poika tosiaan seuraisi hänen perässään eikä lähettäisi häntä yksin matkaan, eihän Holly ollut kertonut Brandonille minne aikoi, joten ei tämä välttämättä halunnut seurata häntä.
Onneksi matkalla ei tarvinnut työntää kovinkaan montaa ihmistä pois tieltä, joten Holly oli nopeasti keittiössä. Ilokseen hän huomasi viinipullon ja lasin juuri siinä mihin hän ne oli jättänyt. Hihkaisten tyttö sieppasi pullon käteensä, täytti lasin ja otti heti siemauksen viiniä. Nyt hänen pitäisi vielä palata takaisin muiden joukkoon, keittiössä istuskelu oli liian nuivaa, mieluummin hän joisi niin, että kuuli musiikin kunnolla ja näki muut ympärillään, varsinkin Brandonin, vaikka tämän kanssa kahdenkin voisi olla mukavaa...

Brandonin suupielessä kareilevaan hymyyn syntyi ohikiitäväksi hetkeksi itsetyytyväinen sävy, kun Blanchardin käsi kiertyi nuorukaisen kaulan ympärille ja neitokainen hymyili varsin hemaisevan näköisesti. Siniharmaat silmät pilkehtivät flirttailevaan sävyyn ja jätkä kyllä näki, että cheerleaderkapu huomasi, miten hän katseli tyttöä. Ja vaikka toinen viiniä olikin ottanut, tuskin viesti jäi mitenkään epäselväksi. Pojan kädet laskeutuivat hitaasti muutaman asteen alemmas asettuen lopulta tummaverikön lanteille.

Kappaleen jatkuessa muutama muukin liittyi tanssivien joukkoon – suurimmaksi osaksi humalaisia tyttöjä, jotka heiluivat päämäärättömästi, mutta myös Brandonin ja Hollyn kaltaisia tanssivia pareja kerääntyi olohuoneen lattialle.
Brandonin katse eksyi hetkeksi harhailemaan jonnekin muualle, ja seuraavassa hetkessä pahis tunsikin, kuinka Hollyn pää painautui hänen rintaansa vasten ja hiuksista lähtevä kevyt shampoomainen tuoksu ja naisellinen hajuvesi tunkeutuivat Brandoninkin nenään asti. Nuorukainen hymyili hiljaa – hän oli varma siitä, että tämän illan seura oli harvinaisen selvä tästä eteenpäinkin. Toinen lanteilla olleista käsistä nousi hitaasti ylemmäs tytön selkää ja veti tuota vielä aavistuksen lähemmäs, viestien näin, ettei Brandon suinkaan pahakseen laittanut Hollyn läheisyyttä – kaikkea muuta.

Kappaleen viimeiset soinnut kaikuivat ilmoille ja sen jälkeen huomattavasti nopeatempoisemman kappaleen rummut löivät tahtia. Se oli sellaista musiikkia, johon Brandon ennemmin oli baareissa tottunut, mutta kun Holly nosti päänsä hänen rinnaltaan ja hieman utuisin silmin ehdotti lisää juomista, ei jätkä pyristellyt vastaan. Kurkun kostuke oli aina paikallaan, ja vaikka olotilassa olikin jo huomattavissa pienoista humalan poikasta (tai ehkä vähän suurempaakin, ne muutamat lukuisat boolilasit alkoivat tehdä tehtäväänsä) halusi Moore silti vielä ehkä vähän lisää.
"Haetaan vaan lisää juotavaa", nuorukainen myönsi virnistäen ja olikin samoin tein jo Hollyn vietävissä. Tyttö ei kyllä pukahtanut sanaakaan ja Brandon kohottikin kulmaansa huutosakkilaisen selälle, mutta seurasi vain perässä pitämättä sen kummempaa meteliä – oletettavasti brunetella oli suuntanaan keittiö, juurihan tuo itse oli juotavaa ehdottanut.

Ja kuten jätkä oli arvannutkin, keittiössä he pian olivatkin. Holly hihkaisusta päätellen löysi haluamansa ja Brandonkin hetken haeskelun jälkeen löysi jotakin juotavaksi kelpaavaa – ja vieläpä avaamatonta. Tähän aikaan illasta sekin oli jo saavutus sinänsä, sillä vaikka Brandonille nyt kelpasi kaikki, mikä nousi päähän (mitä nopeammin, sen parempi tietysti), ei hänkään halunnut juoda mitään, missä saattoi olla ties minkä sortin tyrmäystippoja.
"Mennäänkö käymään pihalla?" Brandon kysyi kääntyessään takaisin viiniään siemailevan Hollyn puoleen.
"Täällä meinaa olla vähän... tunkkaista", jätkä perusteli vetäen valkoisen kauluspaidan kaulusta kauemmas ihostaan leikkisästi virnistäen. Sisällä oli todella harvinaisen kuuma ja niin paljon ihmisiä, että Brandonia alkoi jo vituttaa.

sori kamalasta kestosta!

Holly piteli täyttä viinilasia kädessään hieman huterasti ja hymyili Brandonille, kun poika ehdotti pihalle menoa. Otettuaan askeleen nuorukaista kohti, Hollyn viini läikähti yli.
"Uuupss..." Holly naurahti, vilkaisi nopeasti vaatteitaan ja kenkiään, vahinkoa ei ollut tullut. Viinilasista otettiin pieni huikka, jonka jälkeen cheerleader kohotti katseensa takaisin Brandoniin.
"Joo, mennään vaan", tyttö nyökkäsi ja vilkaisi kohti ulko-ovea. Otettuaan vapaalla kädellään Brandonia käsikynkästä, Holly lähti kävelemään ulos. Ihan mukavaa päästä hengittämään raitista ilmaa, talon sisällä ilma oli kieltämättä hieman tunkkainen. Vaikka Holly ei mikään typerin kananen ollutkaan, tyttö ei tajunnut että nuorukaisella saattoi olla ajatuksena jotain muutakin kuin vain se, ettei raitista ilmaa sisällä oikeastaan ollut.

Ulos päästyään Holly henkäisi syvään, ilta alkoi jo kylmetä jonkin verran. Vaikka harvemmin San Diegossa päästiin edes alle kymmenen plussa-asteen, Holly olisi voinut vaikka vannoa, ettei nyt ollut juurikaan lämpimämpi.
Otettuaan taas huikat viinistään, tyttö tutkaili pihaa. Autoja oli jonkin verran, vaikka varmastikin monet olivat tulleet taksilla niin kuin Holly. Tyttö ei uskaltanut lähteä omalla autollaan kahdesta syystä, hän ei halunnut ajaa humalassa eikä uskonut että auto olisi säilynyt naarmuttomana biletalon pihassa. Oma sininen avoauto oli Hollylle sen verran tärkeä, että sitä suojeltiin aina kuin vain mahdollista.
"Tulitko sä omalla autolla?" hän kysyi Brandonilta. Jos niin, ehkä he voisivat mennä ajelulle? Olihan Brandonkin tietysti juonut aika tavalla, mutta eikö pojat osanneetkin ajaa kännissä? Ehkäpä se ei ollut kovin viisasta, muutakin tekemistä varmasti löytyisi, jos hän vain hieman etsisi.

Tytön katse jatkoi harhailua pihalla, kunnes se osui pieneen suihkulähteeseen puutarhassa. Siellä ei kumma kyllä ollut ketään, vaikka paikka oli varmasti mitä oivin kuherteluhetkelle.
"Mä ainakin meen tonne", Holly ilmoitti ja lähti astelemaan nurmikolla korkokengillään. Nurmi oli upottavaa ja eteneminen hieman hankalaa, joten päästyään suihkulähdettä ympäröivälle kiveykselle, tyttö huokaisi helpotuksesta ja riisui kenkänsä hetkeksi.
Istuuduttuaan suihkulähteen reunalle (ensin piti tietysti varmistaa ettei se ollut märkä) Holly otti pienen siemauksen viinistää varoen, ettei joisi sitä vielä loppuun.
"Täällä on vähän viileää. Olis pitäny ottaa jakku mukaan", tyttö nupisi lievästi ärsyyntyneenä.

Brandon ehti rekisteröidä Blanchardin hurmaavan hymyn lisäksi sen, että tuon käsi vapisi melko pelottavasti – ja samassa viiniä olikin läikkynyt lattialle. Moore kohotti kulmaansa cheerleaderkapulle ja naurahti, mutta ilmeisesti neitokaisen oma mekkokin oli säästynyt, kun mitään suurempaa haloota asiasta ei noussut.
Holly oli myötämielinen ulos menemiseen, joten Brandon lähti ottamaan jo askeleita ovea kohti, kun tyttö kiersi kätensä jätkän käsivarren ympärille. Nuorukainen vilkaisi sivulle ja hymyili sitten melkein itsetyytyväisesti, kun kaksikko suuntasi kulkunsa takapihalle.

Kun raikkaan illan tuntu törmäsi ensimmäisen kerran kasvoihin, Brandon huokaisi melkein helpotuksesta. Vapaalla kädellään jätkä korkkasi juomansa ja otti pitkän kulauksen antaen katseensa harhailla pihalla. Ökytalo mikä ökytalo, siitä nyt ei mihinkään päästy. Jätkä olisi saattanut tuntea kateutta jos olisi jaksanut, mutta loppujen lopuksi se oli turhaa, ja tässäkin talossa asuvan äijän elämä oli varmasti täyttä paskaa.

Hollyn kysyessä oliko hän tullut omalla autolla, Brandon hymähti huvitusta äänessään ja kääntyi hetkeksi vilkuilemaan pihatielle pysäköityjä autoja.
"En", jätkä vastasi kysymykseen kohottaen juomaansa, "aattelin olla juhlimislinjalla tänään." Brandon nyt saattoi kyllä ajaa kännissäkin – ei mitenkään järin vastuuntuntoista, ja poika teki sitä nykyään vain hätätilanteissa, kun muuta kyytiä ei vain ollut saatavilla. Nuorempana Brandon oli kruisaillut pitkin kyliä ja jos kytät olisivat pysäyttäneet, hän olisi ollut takuuvarmasti sen myötä vankilassa, auton ratissa kortittomana ja ympäripäissään. Ihme, ettei hän ollut ajanut ensimmäiseen vastaan tulevaan katutolppaan.

Brunette lähti hoippumaan nurmikon poikki jonnekin, ilmeisesti pihalla olevalle suihkulähteelle (ei hitto mitä hifistelyä). Jätkä katseli päätään aavistuksen kallistaen Hollya, ennen kuin astahti nurmikolle ja käveli neitokaisen perään. Brandonin eteneminen oli tasaisempaa kuin Blanchardin, johtuiko se sitten siitä, ettei hänellä ollut tuollaisia nilkkojentappaja korkoja vai siitä, että hän osasi kävellä suoraan kahden promillen humalassakin, tiedä häntä.
Siniharmaat silmät viipyivät hetken neitokaisen säärissä, kun toinen istui suihkulähteen reunalle, ennen kuin ne kipusivat takaisin Hollyn kasvoihin. Brandon virnisti toisen mutinalle laskien sitten juomansa kiviselle reunalle, tiputtaen nahkatakin omilta harteiltaan.
"En nyt tiiä lämmittääkö tää sen kummemmin, mutta on se kai parempi kun ei mitään..." Brandon totesi hymyillen ohimennen cheerleaderille, laskien sitten takkinsa tytön harteille. Moore osasi kyllä olla herrasmies, kuten tässä nähtiin, mutta useimmiten jätkä ei vain jaksanut vaivautua. Holly Blanchard nyt oli sen näköinen, että Brandonkin jaksoi maalailla valkoisia hevosia ja satulinnoja ilmaan.
"Kerroinko mä jo muuten, että näytät helvetin hyvältä?" jätkä kysäisi viattoman oloisesti, heittäen flirttailevan hymyn cheerleaderille, ennen kuin istahti toisen viereen ja otti juoman takaisin käteensä, kallistaen osan sisällöstä suuhunsa. Toinen käsi nousi kevyesti Hollyn selälle, lipuen varovasti aavistuksen alemmas – Brandon olisi voinut mieluusti vetää huutosakkilaisen paremminkin kainaloonsa, mutta ei viitsinyt (ainakaan) tässä vaiheessa. Ei naisista aina tiennyt, mitä mieltä ne loppujen lopuksi olivat, joten Moore jätti hieman liikkumatilaa. Tosin, jos noin kuuma pakkaus viihtyisi kovinkin kauan vieressä, saattaisi Brandon kuin vahingossa unohtaa moiset ajatukset.