I may hate you sometimes.

[A]

Liitu raapi taulun pintaa ja siitä aiheutuva ääni kuului hiljaisessa luokassa varsin selkeästi. Lisää ääntä toivat ainoastaan oppilaiden paperia raapivat kynät, kun oppilaat koittivat pysyä muistiinpanoissaan opettajan perässä. Ranskanopettaja kirjoitti taululle sellaista vauhtia, että hitaimmat kerkesivät kirjoittaa vain muutaman tärkeimmän sanan, ennen kuin Reed oli jo pyyhkinyt tekstit pois.

Eräs punatukkainen ei jaksanut kirjoittaa sanoja, vaan tiesi saavansa muistiinpanot yhdeltä ystävättäreltään, joka oli kuin kirjoituskone. Punatukkainen kuitenkin tuhersi jotain vihkoon, joka sattui kuitenkin olemaan musiikinvihko. Sinne kopioitiin parhaillaan laulukokeen nuottia, joka oli ystävällisesti lahjottu hänelle vasta tänään. Koehan oli vasta muutaman päivän päästä. Saatuaan nuotin kopioitua Aya kohotti katseensa ja kohtasi opettajansa katseen. Opettaja tuntui mittailevan häntä, tämä asia sai tyttösen vallan vaivautuneeksi.
”Neiti Gerrard. Jääppä tunnin jälkeen juttelemaan kanssani.” Opettaja sanoi sitten viimein ja koko muu luokka kääntyi tuijottamaan Ayaa, jonka kasvot alkoivat muuttua punertaviksi. Mitä hittoa? Miksi opettaja hänet haluaisi tavata.. Tämä oli niiiiin epäreilua.

Tunnin loputtua Aya hidasteli paikallaan, kasasi tavaroitaan ja viimein muiden poistuttua maleksi opettajan luokse.
”Niin opettaja” Aya sanoi hiljaa ja tuijotti opettajaa pitkään. Reed huokaisi ja vilkaisi pikkuruista kakkosluokkalaista pistävästi, mutta silti lempeä tuike silmissään. Opettajan katseessa oli jotain… ”Kuuleppas neitiseni.. Vaikka sinä oletkin kympin oppilas Aya, en voi antaa sinulle kymppiä näiden poissaolojen vuoksi. Ymmärrän, että sinulla on ollut vaikeaa.” Ayan sisin oli kylmä kuin kivi, ei hän ei voisi saada ranskasta huonompaa kuin kymppiä ei vain voisi.
”Opettaja voinko mä korvata ne poissaolot?” Aya kysyi ja tuijotti opettajaa toivoen ihmettä taivaalta. Opettaja sen sijaan tuijotti Ayaa hymyillen.

”On kyllä, siitä minun pitkin puhua. Voisit tehdä esitelmän yhden toisen ranskanopiskelijan kanssa.. Daniel Mathews on kolmosluokkalainen.. Hän tietää myös esitelmän teosta.. Teidän aiheenne on Ranskan kielen kehitys. Etsippäs Daniel mahdollisimman pian käsiisi. Palautatte esitelmän ensi viikolla”

Kuka hitto oli Daniel Mathews? No, herraa lähdettiin sitten etsimään kolmosluokkalaisten joukosta. Eräs kolmosluokkalainen tyttö vinkkasikin, että kundi kulki isossa poikaporukassa, oli tummatukkainen ja… Aasialainen.. Hmmn. Viimein tuo havaitsikin epämääräisen poikaporukan, jossa nauru raikui ja epämääräisyys kukoisti. Aya irvisti ja kokosi itsensä sisäisesti mahdollisimman nopealla tempolla. Sitten marssittiin vain pokkana kohti poikaporukkaa ja toivottiin parasta.

”Moi, sori ko häiritsen hmm.. Järkevää keskusteluanne. Kukahan teistä on Daniel Mathews? Mun pitäs kuulemma vääntää kyseisen herran kanssa ranskan esitelmää” Aya sanoi reippaasti ja sai osakseen poikien tuijotuksen.. Voi vittuAya ajatteli ja tiesi kyllä hyvin olevansa jälleen arvioinnin kohteena.

//asukokonaisuus + joku tumma t-paita

Mustahiuksinen nuorukainen laahusti käytävällä parin ystävänsä kanssa kädet takin taskussa. Käytävä kaikui tyhjyyttään ja nuorten äänet kuuluivat tavallistakin selvemmin, sekä pienet naurukohtaukset, joita ei aina välillä meinattu saada ollenkaan loppumaan. Autio käytävä viesti sitä, että tunnit olivat alkaneet. Tunnolliset oppilaat olivat hakeutuneet jo aikoja sitten luokkiin oppimaan asioita, mutta tämä poikakolmikko ei vain ollut kyennyt edes siihen. Tai no, kyllähän he olisivat siihen kyenneet, heitä ei vain tällä hetkellä motivoinut opiskelu. Varsinkaan Daniel Mathewsia, vaikka tiesi, että hänen ranskan tuntiensa poissaolokiintiönsä oli jo ylittynyt pariin otteeseen. Se ei häntä kuitenkaan tuntunut vaivaavan, ei sitten yhtään. Hän tiesi, ettei opettaja raaskisi heittää häntä pois kurssilta, olihan hän yksi tähtioppilaista, joka oikeasti myös OSASI puhua kieltä eikä vain nyhrännyt yksittäisten sanojen parissa.

”Käydään ulkona, tuli kauhea nikotiinintarve.” totesi yksi Danin ystävistä, joka lähti jo omatoimisesti suunnistamaan ulko-ovia kohden. Daniel, että toinen hänen toverinsa vilkaisivat vain vaiti toisiaan ja seurasivat nikotiiniriippuvaista ulos.
”Haluutsä Dan yhen? Mulla on näitä kerrankin tarpeeks”, kysäisi blondi laittaessaan huultensa väliin tupakkaansa, jonka oli ehtinyt kääriä tupakkapaikalle laahustaessaan. Pahis vain pudisti päätään ja loi pienen virneen kasvoilleen. ”Mä en halua tulla rapakuntoseks keltahampaaks, joka ei sitten hamassa tulevaisuudessa löydä koskaan itelleen yhtäkään naista.” Ja sen johdosta sai leikkimielisen nyrkiniskun olkaansa vasten, mikä pisti hänen virneensä vain leveämmäksi. Pakkohan sitä nyt oli vähän kiusata, kun ei itse halunnut pilata terveyttään syöpäkääryleillä. Mielummin hän halusi kuolla liialliseen treenaamiseen, kuin keuhkosyöpään.
Niinpä niin. Sitä tavallista kaverin kiusaamista. Hyvähän hänen oli toista härnätä, kun ei itse polttanut.

Koulun kello pirautti korvia särkevän äänen, joka sai Danielin kiroamaan kovaan ääneen sitä, että ilmeisesti opettajat halusivat kuollakseen pilata oppilaiden korvat, jotteivät he voisi enää kuulla yhtään mitään, kun ilmeisesti tunneillakaan kuunteleminen ei kiinnostanut. Kundit vaihtoivat nopeasti katseita keskenään ja repesivät sitten jälleen nauruun.
Tänään oli tosiaankin hyvä päivä, eikä mikään, ei sitten mikään saisi sitä pilattua. Siitä Daniel itse pitäisi huolen – ja niin varmasti myös hänen ystävänsä jos halusivat selvitä ehjin nahoin kotiin.

Oppilaita alkoi rynnätä ulos luokista, mutta melko harvat pääsivät nauttimaan ulkoilmasta, sillä aurinko oli piilossa ja taivas näytti siltä, että repeäisi hetkenä minä hyvänsä. Se ei kuitenkaan Danielia ja hänen seuruettaan haitannut yhtään, saati sitten niitä, jotka liittyivät mukaan porukan juttuihin. Pian heidän määränsä oli kasvanut kolmesta yhdeksään. Nyt koko porukka oli koossa. Ja he olivat rohmunneet itselleen suurimman osan tupakkapaikasta. No hei, näin iso lössi vaatii ison tilan, vai mitä? Ja kukapa sitä kiistämään, saati sitten valittamaan siitä? Eikä suurin osa munapääurheilijoista edes polttanut, joten heidän rauhaansa ei tultaisi häiritsemään.

Kun naisääni pääsi keskeyttämään miehenalun puheen, siirsi hän katseensa paikalle saapuneeseen, lyhyeen tyttöön. Porukan kundit siirsivät sitten odottavan katseensa Danieliin, josta tyhmäkin pystyi päättelemään, että kyllä, hän se oli, Daniel Mathews.
”Maikkako niin päätti?” oli ainut kysymys, jonka pahis jaksoi esittää. Häntä ei olisi tällä hetkellä kiinnostanut puhua yhtään kenenkään muun kuin ystäviensä kanssa ja punapäinen tyttö oli tullut pilaamaan heidän juttutuokionsa, joten totta kai hän suhtautui tähän nuivasti.

Ayan pään sisällä pieni hamsteri nakersi hänen hermojaan. Poikien tuijotukset eivät juuri nyt innostaneet tyttöstä, vaan päinvastoin aiheuttivat tuossa järkyttävää vitutusta. Siinä vaiheessa, kun Daniel oli lausahtanut ainokaisen lausahduksensa, Aya oli jo valmis tekemään esitelmän ihan itse, yksikseen ja onnellisena siitä, ettei tuon tarvitsisi työskennellä moisen idiootin kanssa. Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt liikahtaakaan, kun tuo tunsi jonkun tarttuvan käteensä.
”Aya mitä sä teet” Kuului hento ääni kuiskaavan hänen korvaansa. Ai jaaha, paikalle oli eksynyt yksi hänen parhaista ystävistään, ruskeahiuksinen neitokainen, jonka kanssa Aya suurimman osan päivistään viettikin.
”Näh en mitään tärkeää, mun olis vain pitänyt tehdä ton nuijan kanssa ranskan esitelmää, mutta kyllä mä siitä selviän ilman apuakin” Tyttö sanoi kyrsiintynyt ilme kasvoillaan, mutta loihti Danielille hurmaavan hymyn, joka kuitenkin kuoli yhtä nopeasti kuin oli syttynyt. Hemmetin jätkä.. Yksi Danielin kavereista taisi naurahtaa Ayan lauseelle ja tuijotti edelleen punapäätä vähintäänkin ahdistavasti. Ei, Daniel ei vaikuttanut läheskään niin pelottavalta, kuin tuo tuijottaja, josta saatiin vähintään perverssi kuva. Siksipä Aya piti katseensa tiukasti tuossa ”turvallisemmassa” Danielissa.

”Jos sä et halua saada ranskasta hyvää numeroa niin se ei sitten ole mun ongelma, mutta jos sua alkaa kaduttaa niin mä oon sitten kirjastolla.. ” Aya lausahti vielä, käännähtäen sitten kannoillaan ja lähti marssimaan takaisin koululla ystävätär vanavedessään. Se olikin järkevä teko, sillä muutama hento pisara putosi Ayan poskelle. Kohta alkaisi luultavasti sataa. Ihan oikein noille idiooteille, saisivat Ayan puolesta vaikka jäädä kunnon tulvan alle ja hukkua sinne.
”Miten sä uskalsit puhua noille noin.. Etkö sä huomannu, et ne kuuluu pahiksiin..” Ruskeatukkaisella oli vähintäänkin järkyttynyt ilme kasvoillaan. Aya viis veisasi. Miksi hän olisi kiinnostunut toisten klikeistä? Eihän tyttö ennenkään ollut ottanut huomioon sitä. Kaikille auottiin päätä samalla tavalla, samalla asenteella ja sama
”Siis mulle on aivan sama mitä noi ajattelee, ei mun tarvi niiden kanssa olla enää tekemisissä.” Väärin..

Kirjaston edessä Aya hyvästeli ystävättärensä ja marssi sisätiloihin sellaisella vauhdilla, että kirjastonhoitaja tuijotti Ayaa (jälleen kerran) paheksuvasti.
”Moro” Pitihän sitä nyt silti tervehtiä. Aya marssi suoraan sille osastolle, josta tiesi löytävänsä tietoja. Hyllystä napattiin pari kirjaa ja selattiin niitä hetki. Kun kirjat oli todettu sopiviksi, suunnattiin suoraan valkean pöydän ääreen, istuuduttiin ja ristittiin nätisti jalat. Seuraavaksi tongittiin jostain vihko, kynä ja alettiin selailla niitä kirjoja, jotka äsken oli mukaan napattu.

iPod napsautettiin päälle ja korviin tulvahti japaninkielistä musiikkia. Sitten tyttönen alkoikin jo kirjoittaa vihkoonsa ranskalaisin viivoin tärkeimpiä kohtia, joita halusi esityksessään mainita. Eipäs tyttönen tiennyt, että joutuisi kohta kysymään jonkun toisen mielipidettä jokaiseen siirtoonsa.

Ei ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Daniel ollut aivan yhtä ilahtunut opettajan määräyksestä, kuin lyhyt tyttökään. Häntä ei kyllä suoraan sanotusti kiinnostanut paskaakaan opettajan määräykset, mutta sitten mieleen pääsi puikkelehtimaan sellainenkin ajatus, kuin kummitäti Sarah raivokkaan ilmeensä kanssa nähdessään Danielin todistuksen, jossa koreili hieno K ranskan kohdalla. Ranskan. Hän tiesi yhtä hyvin kuin kummitätinsä, että oli huippuoppilas kielissä, joten ei hän voinut vain mennä ja ottaa keskeytysmerkintää kurssista sen vuoksi, ettei osannut. Ehei, silloin Sarah vasta kilahtaisikin, kun saisi selville, ettei hän ollut jaksanut käydä säännöllisesti tunneilla ja kun opettaja oli ’hyvää hyvyyttään’ tarjonnut keinon korvata ylittyneen poissaolokiintiön, hän ei ollut ottanut tarjousta vastaan.
Eli oljenkorsia ei oikein ollut enää jäljellä. Voisikohan hän vielä käyttää sen kaverille kilauttamisen oljenkorren?

Paikalle ilmaantui toinenkin tyttö, mikä ei saanut Danielia kiinnostumaan tytöistä yhtään sen enempää kuin jo oli punapäästä; eli tuskin ollenkaan. Hän vain katsoi syvän tummanruskeilla, läpitunkevilla silmillään edessään seisovaa pätkää, joka puhua pulputti, mutta suurin osa puheesta meni ohi hänen korviensa. Kun kaveri uskalsi naurahtaa, siirsi hän hitaasti jäätäväksi muuttuneen katseensa tähän, joka tajusi kyllä heti hiljentyä ja jatkaa muiden tavoin tytön katselemista. Sitten katse lipui takaisin riivatun omiin silmiin. Kasvot kovina Daniel vain katsoi tyttöä –hänen katseestaan taisi huomata, että hän kuunteli tätä kuitenkin jossain määrin, vaikka ei edelleenkään osoittanut minkäänlaista kiinnostuksen häivää ranskan numeroaan kohtaan. Kulmat kohosivat hivenen kun pätkä ilmoitti, että tämä olisi kirjastossa, jos häntä alkaisi kaduttaa. Hah! Häntä harvoin kadutti yhtään mikään ja mitä tuon kokoinen tyttö oli hänelle uhkailemaan? Jos hän halusi, hän voisi aivan hyvin nostaa tuon yhdellä kädellä seinää vasten ja tehdä vaikka mitä kamaluuksia, mutta se ei kuitenkaan ollut hänen tapaistaan.
Tai no, niin hän kyllä miehille teki, muttei naisille.

”Ihme tiitiäinen.” Daniel sanoi tarpeeksi kovalla äänellä, että varmasti myös pois kävelevä piru kuulisi sen. Pari pisaraa tipahti hänen kasvoilleen ja miehenalku nosti katseensa repeilevälle taivaalle. Häntä ei niinkään haitannut, vaikka kastuisikin, mutta ranskan arvosana olisi pelastettava.
”Mä meen tekemään sitä helvetin esitelmää sen kakaran kanssa”, hän vielä huikkasi ystävilleen, ennen kuin lähti harppomaan sisälle, oranssin patukan perään.
Kirjastoa kohti kävellessään pahis pudisteli takkiaan turhista vesipisaroistaan ja ei edes vaivautunut huolehtimaan hiuksistaan, vaikka ne olivat ehtineet kastua takkiakin enemmän. No, ei voinut mitään. Sitä paitsi komeat miehet eivät vedestä pilaannu. Vai miten se nyt menikään.

Kirjaston ovista astuttiin sisään ja käveltiin kylmästi kirjastonhoitajan ohitse, kuin tämä olisi ollut vain ilmaa. Tummatukka ei muutenkaan pitänyt kirjastosta, saati sitten niiden järjestyksestä vastaavasta rouva Strenistä, joten hänen ei tarvinnut olla yhtään sen mukavampi tälle kuin kenellekään muulle.
Pienen etsinnän jälkeen Danielin silmiin osui tuttu punapää, joka istuskeli iPod korvissaan yhden pöydän ääressä. Pahis käveli tämän viereen ja nappasi törkeästi kuulokkeen tämän korvasta, laittaen sen hetkeksi korvaansa kuunnellakseen ihan mielenkiinnosta, millaista musiikkia äkäpussi harrasti. Nopeasti hän kuitenkin totesi sen olevan täyttä paskaa, joten heitti kuulokkeen takaisin tytölle.
”Ei ihme, että oot niin vähä-älynen kun kuuntelet tällasta paskaa.” nätisti sanottu, mutta sitä mieltä hän oli. Daniel nappasi käteensä yhden kirjapinon kirjoista ja istahti tyttöä vastapäätä ristien jalkansa pöydälle. Tummatukka nuolaisi nopeasti suupieliään purren samalla kieltään joka jäi pilkottamaan pienesti suupieleen samalla, kun hän selasi kirjaa.
”Joten”, aloitettiin sitten ja otettiin jalat pois pöydältä, jonka jälkeen painettiin kyynärpäät pöytää vasten varaten niille painoa, kunhan herra oli ensin saanut ojennettua itseään tarpeeksi lähelle pikkupirun söpöä nassua, ”Mikä on aiheena?”
Olisihan se aihe kiva saada tietää näin aluksi. Halusihan hänkin tehdä jotain numeronsa eteen.

Aya lueskeli hiljakseen tekstiä eteenpäin ja samalla täysin ajattelematta moista asiaa, kiersi hiuksiaan sormensa ympärille. Samalla neitokainen vielä oikein ajatteli, kuinka helpolla pääsisikään, kun nuija ei ollutkaan halunnut tehdä esitelmää. Se oli oikeasti Ayan onni, ei hän olisikaan jaksanut alkaa tappelamaan jonkun random pahiksen kanssa. Pahikset olivat oikeastaan ainoa klikki, joita Aya ylitti vähän vältellä, varsinkin noita miespuolisia. Pahikset kun eivät välittäneet yhtään mistään ja pyrkivätkin tunkemaan iholle. Daneil oli kuitenkin vaikuttanut erilaiselta, tuon silmät olivat olleet täysin välinpitämättömät. Aya kohautti olkiaan mietteilleen ja yritti keskittyä jälleen kirjaan. Se oli kuitenkin yllättävän tuskaista, kun ajatukset tuntuivat jatkuvasti harhailevan siihen idioottiin. Pikkuhiljaa neitokainen rupesi jo suuttumaan itselleen, koska ei halunnut ajatella moista hyypiötä, joka oli vielä kehdannut nimitellä häntä TIITIÄISEKSI. Siis hemmetti, pienestä koostaan huolimatta Ayaa ei saanut nimitellä TIITIÄISEKSI. Se olisi voinut olla suloinen nimitys, mutta tuollaiselta idiootilta se oli epäilemättä tarkoitettu loukkaukseksi. Aya mutristi huuliaan, ei hän ei miettisi asiaa nyt, vaan hoitelisi mokoman idiootin ketoon joku toinen päivä. Näinhän se meni.

Äkkiä, joku nappasi kuulokkeen hänen korvastaan ja Aya nyt luonnollisesti saada halvauksen. Tyttö käännähti sähähtäen kuin kissa, vain törmätäkseen idiootin kasvoihin. Samassa tuo moukka alkoi jopa haukkua hänen musiikkiaan. Ayan vihamittari rupesi hiljakseen kohoamaan maksimitehoja kohden.
”Haista sinäkin vaan paska.. Sitä paitsi mitä vittua se sulle kuuluu mitä mä kuuntelen” Punatukkaisen silmät tummuivat hiljakseen ja mikäli paikalla olisi ollut joku Ayan ystäväpiiristä, olisi tuo viimeistään tässä vaiheessa livistänyt paikalta. Aya tuijotti toista ilmeettömästi ja vastusti halua repiä tuon pää irti. Hemmetin hemmetti, miksi tuo sitten kuitenkin oli raahannut ylimielisen perseensä tänne. Ärsyttävää, todellakin.. Toinen sai Ayan verenpaineen kohoamaan näinkin lyhyessä ajassa, se ei voinut olla hyvä merkki. Punapää seurasi lähes ilmeettömänä toisen istahtamista, ainoastaan ruskeista tai siis tällä hetkellä suunnilleen mustista nappisilmistä olisi kyennyt päättelemään toisen mielentilaa. Toinen näytti selailevan kirjaa, siinäpä selaili kun ei tiennyt aihettakaan. Aya kasvoille kiipesi ivallinen hymy, kun tuo katseli toista päästä varpaisiin.

Äkkiä toinen oli kuitenkin työntynyt lähemmäs, kasvot tulivat nyt ihan melkein omaan nassuun kiinni. Aya huitaisi kädellään toivoen toisen perääntyvän.
”Ei tarvi tunkee naamalle. Pidä mieluummin hajurako.. Kiitos” Aya murahti ja yllättäen itsensäkin näytti toiselle kieltään. Aikuismaista ja yllättävää, mutta oikeastaan tällainen käytös oli äärimmäisen ominaista punatukkaiselle porkkanalle. Episodin jälkeen toinen tyytyikin leikkimään kielikorullaan.
”Meidän pitää tehdä esitelmä ranskan kielen kehittymisestä” toinen murahti viimein ja nosti sitten suuren opuksen heidän väliinsä. Nyt Aya ei ainakaan yllättäisi itseään tuijottamasta toista. Se olisi oikeasti äärimmäisen noloa, jos toinen huomaisi hänen tuijotuksensa.

Miksi hän ei ollut koskaan ennen kiinnittänyt tuohon moukkaan mitään huomiota? Varmaankin juuri siksi, että toinen oli pahis ja sen klikin päälle vielä täysi idiootti. Harvoin oikeasti tapasi tuon tyylisiä ihmisiä, joita teki mieli tirvaista heti ensimmäisellä tapaamisella. Tai siis okei, Ayalle moinen oli arkipäivää, mutta tätä asiaa ei myönnetty itselle kovinkaan helpolla.

Äkkiä tyttönen laski kirjaseinämän ja kohotti suuret silmänsä niin, että voisi jälleen tuijottaa toista.
”Jaetaanko tää juttu jotenkin.. Koska mä haluan OIKEASTI saada sen kympin sinne todistukseen, voimpahan sitten osoittaa opettajalle mitä osat on minun tekemiä ja mitkä taas on sinun.” Kasvoilla oli oikein herttainen hymy, mutta samalla ilmeessä oli juuri sellaista ärsytetyn siilin piikikkyyttä. Pussipiru tyytyi kallistelemaan päätään ja räpsyttelemään pitkiä silmäripsiään odottavasti. Ihan kuin olisi puhunut vähä-älyiselle. Tämä asetelma kuitenkin sortui hyvin nopeasti, sillä toisen pöydälle asettama puhelin rupesi värisemään vaativasti. Näytössä luki yksinkertaisesti KUSIPÄÄ. Ayan silmät syttyivät jälleen, sillä tuo tiesi Kieranin tehneen jotain väärää, kun tuo vaivautui oikein soittamaan.
”No.” Aya vastasi ja kuunteli hetken aikaa Kieranin vuodatusta. Sitten tuon koko kehoa puistatti.
”Sä… Sä menit tekemään mitä.. MÄ EN VITTU TODELLAKAAN TULE TAPAAMAAN SITÄ KUSIPÄÄTÄ.Sitäpaitsi mun pitää tehdä koululla esitelmää että saan kympin ranskasta……. NO SANO SILLE ETTÄ PAINUU TAKAISIN ENGLANTIIN. ” Sitten puhelin suljettiin ja mäiskäistiin pöydälle. Aya hengitti raskaasti ja tuo epäilemättä näytti siltä, ettei kaikki ollut enää ihan kohdillaan.

Ilmeisesti äkäpussi ei pitänyt yhtään, että hän oli tullut lähemmäs, sillä alentui huitaisemaan kädellään Danin kasvojen edestä, joka kuitenkin pysytteli paikoillaan räväyttämättä edes silmiään. Hän oli nimittäin luottanut siihen, ettei toinen häntä alkaisi mätkimään. Ainakaan vielä.
Kun tyttö sitten ärisi jotain – niin, pahis ei edes kuunnellut, mitä tämä sanoi sillä hetkellä ja näytti kieltään, jossa koreili jonkinlainen koru, alentui miehenalku tekemään samoin, vaikka tiesi sen olevan todella lapsellista. Hänen vain oli pakko antaa aina samalla mitalla takaisin, oli se sitten kuinka lapsellista tahansa. Ainakaan kukaan ei voisi valittaa hänen antaneen kovemmin takaisin, kuin mitä toinen oli hänelle tehnyt.
Pieni painostus kuitenkin palkittiin, sillä punapää suostui lopulta kertomaan, mistä aiheesta heidän olisi ranskan esitelmä tehtävä. Sen tiedon saadessaan Daniel vetäytyi takaisin omalle puolelleen pöytää ja nosti jälleen jalkansa pöydälle. Huono tapa, josta monet olivat valittaneet, mutta minkäs sille voi? Tapa oli tapa, eikä sitä hevin muutettu. Saati sitten edes kiinnostanut muuttaa.

Olipas teepussin kokoinen tyttö ärhäkkä. Vaatetuksesta päätellen toinen taisi kuulua kerman kanoihin, jonka huomasi myös jossain määrin käyttäytymisestä. Aina ne käyttäytyivät tylysti niin pahiksia, kuin muita ’alempiklikkisiä’ kohtaan. Vaikka tässä tilanteessa näytti siltä, että tiitiäinen saattaisi olla yhtä häijy myös kermalaisia kohtaan. Outo tyyppi.

Oikeastaan Daniel olikin tässä jo ehtinyt odotella toisen aloitetta ehdottaa tehtävien jakamista. Sen vuoksi hän ei ollut edes kirjaa toista kertaa avannut. Sitä paitsi se näytti tylsältä ja teksti oli hyvin pitkäveteistä, joten kukapa selväjärkinen sellaista jaksaisi lukea? Hän voisi kyllä nostaa perseensä ylös penkistä ja käydä hommaamassa itselleen jostain paperia ja kynän, mutta… Nää.. Ei niitä tarvinnut. Hän voisi aivan hyvin lainata kirjastosta tarvittavat kirjat ja tehdä illalla saksan tunnin jälkeen oman osuutensa esitelmästä, tuskinpa sitä tänään tarvitsi palauttaa opettajalle. Eihän kukaan saanut parissa tunnissa tehtyä hyvää esitelmää, pikemmin sellaisen asiapidottoman paskan, josta saisi korkeintaan hylätyn.
”Mä voin tehdä alkuajoista siihen keskiajan loppuun asti niin neiti herneaivo voi tehdä siitä eteenpäin.” pahis ehdotti –oikeammin sanottuna päätti kysymättä edes toisen mielipidettä, mikä ei hänen mieltään muuttaisi, kävisi se sitten neidille tai ei. ”Ja haluanhan mäkin saada kympin. Ysi näyttäisi aika huonolta muiden kymppien seassa.” Tuosta voisi joko päätellä, että hän laski leikkiä tai sitten puhui täyttä totta. Mutta oikean vastauksen tiesi vain hän itse. Vaikka miksi hän edes vaivautuisi laskemaan leikkiä noin kyrpiintyneen henkilön kanssa, joka tuskin edes omisti minkäänlaista huumorintajun jyvää?
Ja hän avasi kirjan.

Ilmeisesti kakaran puhelin alkoi soida, kun pöydältä alkoi kuulua värinää, mutta Dan ei siihen reagoinut millään tavalla, keskittyi vain lukemaan kirjaa. Sitä paitsi hän vihasi matkapuhelimia. Ne eivät antaneet hetken rauhaa ja olivat muutenkin aivan turha keksintö. Hän arvosti paljon enemmän kasvokkain puhumista ja niiden pelit olivat niin kämäsiä, ettei hän voinut muuta kuin nauraa. Ja jotkut vielä pitivät niiden pelaamisesta! Niin ja ennen kaikkea hänestä tuntui, että kaikki vanhemmat olivat ostaneet lapsilleen sen vuoksi puhelimen, jotta voisivat vahtia näiden tekemisiä ja soitella kymmenen minuutin välein, missä nämä olivat. Ja kotiintuloajoistakin nykyään soitettiin. Oliko se niin vaikeaa sopia etukäteen?
Jotain kiukkupussi huusi puhelimeen – Danin korvaan ei tarttunut kuin vain alle puolet puhelusta, mutta miehenalku jatkoi rauhallisesti kirjan lukemista ja käänsi sivua. Tylsää, mutta pakkohan se oli tehtävä. Parempi nyt lukea niin sitten illalla voisi selata kahta muuta kirjaa ja verrata niiden tietoja yhteen kunnolla luettuun kirjaan. Silloin olisi esitelmänkin teko helpompaa. Oikeastaan hän voisi käydä nyt kalastamassa kaksi muuta kirjaa. Hänen korviinsa kantautui kyllä, kuinka kääpiö paiskaisi puhelimensa pöytää vasten, muttei hän tapansa mukaisesti välittänyt siitä.
Daniel tiputti jalkansa pöydältä lattialle, nousi ylös tuolilta ja suunnisti kirjahyllyn luokse, josta alkoi katseellaan etsiä erästä tiettyä kirjaa, josta hän tiesi löytävänsä tietoa. Kyllä, hän luki vapaa-ajallaan yhden jos toisenlaista kirjallisuutta ja sattumoisin hän oli kerran sattunut lukemaan kirjan, joka käsitteli ranskan kielen kehitystä aina alkuajoista tähän päivään asti. Kirja onneksi löytyi hyllystä, sillä mustatukkaa ei innostanut käydä pöllimässä työpariltaan haluamaansa kirjaa. Saipahan tuolla olla jonkinlaista aineistoa myös itsellään.

”Tää on hyvä kirja. Siinä on paljon tietoa nimenomaan ranskan kielen kehityksestä. Oon kerran aikaisemmin lukenut sen”, Dan ilmoitti istahdettuaan takaisin pöydän ääreen ja liu’utti kirjan pöydän halki tytölle merkiksi siitä, että tämä voisi ottaa siitä muistiinpanoja. Kirja oli hyvä, joten oli varmasti hyödyllistä heille molemmille käyttää sitä, jos kerta halusivat kympin itselleen kurssista kalastaa. Niin ja punapäällä kun oli muistiinpanovälineet esillä, toisin kuin hänellä, joka oli jättänyt ne kotiin.
Tänään oli niin turha päivä, ettei hän niitä olisi kuitenkaan tarvinnut.

//veeeeeenyyyyy vainnnnn :-DDDDDD

Aya värisi paikallaan, tuota inhotti. Isäpuoli oli heillä käymässä. Hän ei todellakaan halunnut tavat kyseistä miestä, joten nyt hän vaikka liimaisi perseensä tuoliin ja pysyisi kirjastolla. Silti, jo se että isäpuoli oli samassa kaupungissa, sai tyttösen värisemään ja tuijottamaan pistettä pöydän pinnassa. Kukaan ei tiennyt, miksi Aya loppujenlopuksi inhosi isäpuoltaan niin rankasti, mutta pelko ja viha oli silti juurtunut varsin syvään porkkanapäässä. Tyttönen hätkähtikin mietteistään hereille vasta, kun Danial palasi pöydän luokse, katse lipui väkisinkin kirjaan joka liukui pöydän pintaa kohti. Siltikin oli vaikea herätä siitä tilasta, jonne Kieranin soitto oli hänet ajanut. Mieli tuntui jumittuneen täysin. Niimpä Aya tarttui täysin unenomaisesti kirjaan, avasi sen ja rupesi silmillään seuraamaan tekstiä, mutta tajusi hetken päästä ettei ollenkaan sisäistänyt lukemaansa.

Hetken päästä Aya säpsähti hereille, vilkaisi Danielia nopeasti ja syventyi sitten kirjaan. Porkkanapään ihmetykseksi toinen oli todella löytänyt sellaisen kirjan josta olisi hyötyä. Eipä olisi uskonut.. Aya kohotti katseensa yllättynyt ilme kasvoillaan ja katsahti Danielia hyväksyvästi. Joo, Aya oli sen verran nörtti, että tällainen auttoi todella toisen hyväksymisessä. Aya nimittäin oli äärimmäisen hysteerinen koulunkäynnistään, vaikka istuikin jatkuvasti jälki-istunnoissa.. Arvosanat olivat kuitenkin tyttöselle tärkeitä ja tuo halusi pitää ne mahdollisimman hyvinä.

Äkkiä Aya muisti toisen jakaneen heidän esitelmäsä puoliksi. Niimpä tyttönen painautui vähän syvemmälle tuoliinsa ja rupesi tutkimaan kirjaa tosissaan. Oikeaan käteensä tuo nappasi kynän ja rupesi raapustelemaan muistiinpanojaan paperille. Daniel ei ilmeisesti aikonut tehdä muistiinpanoja, joten oli entistä tärkeämpää että Ayan raapustukset olisivat mahdollisimman kattavat.

Kun hiljaisuutta oli jatkunut jonkin aikaa, Aya laski kirjan kasvojensa edestä ja kohotti katseensa takaisin Danieliin. Ruskeat silmät tarkkailivat toista hetken ajan hyvin tarkasti. Porkkanapää kiinnitti aina huomiota ihmisten toimintaan erilaisissa tilanteissa, siitä sai yllättävän hyvän kuvan toisen luonteesta. Daniel vaikutti… Leppoisalta. Hmmn.. Aya tuijotti toista täysin häpeilemättömästi ja antoi ajatustensa lipua siellä sun täällä. Välillä tuon ajatukset olivat keskittyneet Danielin ällistyttävän ruskeisiin silmiin, välillä ne taas kävivät läpi ranskan kielioppia.
”Tiiätkö, jos sut näkis täällä tollasessa asennossa, sua ei ensimmäisenä yhdistäis pahiksiin.” Aya lausahti äkkiä yllättäen jopa itsensä äänensä pehmeydellä. Mistä lie oli tullut moinen hunaja ääneen.

Hetken siinä tuijoteltuaan Danielia palasi Ayan mieleen laukussa kulkeva karkkipussi. Pussi sisälsi lähinnä hedelmiä ja lakritsia. Makea oli aina ollut Ayalle jonkinasteinen heikkous, vaikkakaan tämä seikka ei toisessa näkynytkään. Kieran sen sijaan jaksoi aina marista siitä, että Aya söi muka liikaa sokeria. Hitot.
”Haluut sä karkkia?” Tyttö kysäisi ja nappasi laukustaan karkkipussin, heitti sen pöydälle ja kaivoi sitten itse sieltä muutaman lakritsin, jotka etsiytyivät pian toisen summuun. Pian makea ja suloinen maku levisikin suuhun, saaden Ayan mutristamaan suutaan hymyyn. Ei vain voinut olla mitään parempaa. Sitten katse kohotettiin takaisin Danieliin ja tuolle mutristettiin hivenen, ihan vain siksi ettei äskeinen hymy olisi saanut tuota virnuilemaan. Aya ei halunnut antaa itsestään liian pehmeää kuvaa. Toinen ei kuitenkaan ollut kertaakaan maininnut mitään esim. siitä että Aya oli käynyt tirvaisemassa cheerleaderia. Yleensä koulun pahikset jaksoivat porkkanaa muistutella asiasta. Sitten asia yhtäkkiä levisi Ayan tajuntaan. Eihän hän ollut esittäytynyt toiselle ollenkaan!!!!!!!!!!!!!! Kuinka huonoa käytöstä.
”Ainiin.. Mä en tainnu esittäytyä… Aya.” Nimen kohdalla päätä kallistettiin ja hymyiltiin pienesti. Joskus, tiedostamattaan porkkana oli erittäin tyttömäinen… Yleisemmin tuo käyttäytyi kuitenkin hyvin poikamaisesti.

Karkkipussista kaivettiin lisää mutusteltavaa ja sitten kirjoitettiin taas muutama asia muistiin. Ayan aivot tuntuivat kuitenkin käyvän ylikierroksilla ja tuon teki kauheasti mieli rupatella Danielille. Siis mitä hittoa!!!! Eihän hän voinut pahikselle vain alkaa juttelemaan randomisti. Toinen vielä nauraisi hänelle. Niimpä tuo kuitenkin piti turpansa kiinni ja tuijotti kirjaa, josta juuri kopio lausetta muistivihkoonsa.

Kun tyttö otti kirjan käteensä, nosti Daniel sivummalle laittaneen kirjan pöydältä ja selasi sitä jatkaakseen lukemistaan kohdasta, johon oli hetki sitten vielä jäänyt. Hänen olisi tehnyt mieli kuunnella samaan aikaan musiikkia, muttei hän VIITSINYT. Vaikka tuskinpa toinen mitään hänelle alkaisikaan puhumaan. Olihan se aika epäkohteliasta, vaikka paskat hän jostain kohteliaisuuksista välitti. Ei olisi ainakaan silloin välittänyt, jos eläisi vielä vanhempiensa kanssa. Tosin hän ei varmaankaan siinä tapauksessa olisi enää elossa. Varmasti hänetkin olisi jossain vaiheessa vaihdettu huumeisiin jollekin sekopäiselle maksun perijälle. Ja vaikka hän olisikin elossa, ei hän olisi täällä ja voisi elää ilman murheita siitä, että rahaa meni koko ajan.
Jep, ei hän olisi kuitenkaan vanhempiensa luona viihtynyt. Ei hän edes muistanut näitä. Hän ei halunnut.

Parikymmentä sivua ehti pahis lukea, kun tunsi, kuinka punapää alkoi tuijottaa häntä. Siihen hän ei tapansa mukaisesti reagoinut mitenkään, leikki ettei edes tiedostaisi tämän olemassa oloa. Mutta jonkin ajan kuluttua se alkoi ottaa pannuun. Kukaan, ei sitten kukaan ollut tuijottanut häntä niin kauaa. Edes hänen sokea siskonsa, jos tämä saisi näkönsä. Ei hän nyt niin kiinnostavaa katseltavaa voinut olla. Aivan samannäköinen kuin kuka tahansa muukin tavallinen ihminen, jota alkaisi tuijottelu häiritä, joten ole nyt hyvä ja siirrä katseesi muualle saatanan kyylä.
Kääpiön toteamus sai Danin vain hymähtämään tälle. Siirrä nyt ne suuret pähkinänkovat simmusi siihen kirjaan tai kohta hän ottaa sen takaisin itselleen ja tämä saa luvan pärjätä ilman sitä.

”Tiesitkö, että tuijottaminen on epäkohteliasta?” herra heitti pikemminkin toteamuksen kuin kysymyksen, sillä hänen mittansa alkoi olla nyt täynnä. Liekö syynä sitten se, ettei hän vain yksinkertaisesti ollut tottunut siihen, että sai näinkin paljon huomiota naiselta- ei, epäilyttävältä lehmältä, jota ei edes tiennyt nimeltä. Ei sillä, että hänellä olisi huono nimimuisti. Hän vain ei yksinkertaisesti ollut koskaan, ikinä, milloinkaan tavannut japsityttöä, jota vastapäätä paraikaa istui. Oli hän jotain kuullut jostain punapäästä, joka oli joskus tirvaissut cheerleaderia, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Olihan hänkin istunut linnassa pahoinpitelyn vuoksi.

Rapinasta päätellen tiitiäinen kaivoi laukustaan karkkipussia. Kyllä hän sen rapinan tunnisti milloin vain, olihan Noellekin aikamoinen karkkisyöppö ja aina yritti salaa käydä syömässä kummitädin karkkisäästöt.
Tummanruskeat silmät siirtyivät katsomaan pöydälle heitettyä karkkipussia, josta ne nousivat hetkeksi katsomaan punapään kasvoja, jotka kieltämättä olivat sievät…
… SIEVÄT?! Mitä helvettiä?! Ruma kyklooppihan tuo oli! Ei mitään muuta!
”Ei kiitos, mä en ole niin kakara, että tykkäisin karkeista.” Okei, se oli vale, mutta tällä hetkellä hänen vain ei tehnyt mieli mitään makeaa. Ja tietenkään hän ei voinut sanoa sitä yhtään ystävällisemmin. ”Ja ei kukaan halua tollaselta kykloopilta yhtään mitään. Varsinkaan, kun se ei osaa muuta kuin mulkata muita.”

Vasta nyt miehenalku jaksoi vihdoin ja viimein nostaa jälleen katseensa tyttöön, joka oli tällä kertaa sen rauhallisen sijaan ärtynyt, jäinen ja ennen kaikkea inhoava. Ei hän voinut lukea kun toinen vain jaksoi ärsyttävällä piipityksellään häiritä hänen lukemisiaan. Häntä ei kiinnostanut, kuka tämä oli. Häntä vain kiinnosti se, että saisi ranskasta sen pyöreän kympin.
”Jos sun on noin vaikeaa pitää iso turpas kiinni niin mä voin kyllä lähteäkin ja jättää koko esitelmän tekemättä. Ja seuraavalla tunnilla kerron opettajalle, ettet koskaan edes kertonut mulle yhtään mitään mistään tehtävästä, joten sitten on vain tyytyminen paskaan numeroon, neiti perfektionisti.” Daniel ärähti lyöden suljetun kirjan pöytään niin, että koko kirjasto kaikui. Hänelle riitti tämä paskanjauhaminen.

Toinen kommentoi tuijottamisen olevan epäkohteliasta. Aya vain kohotti toista kulmaansa, muttei sanonut mitään. Ihan sama mitä toinen ajatteli hänen käytöstavoistaan. Eihän Aya kuitenkaan olisi toisen kanssa missään tekemisissä enää tämän jälkeen.

Aya kuitenkin säpsähti toisen seuraavasta lausahduksesta. Ei hän kuvitellut toista tuollaiseksi kusipääksi. Kuka tahansa tyttö olisi epäilemättä purskahtanut itkuun noin ilkeistä sanoista, mutta tämä neitokainen ei ollutkaan niin kuin kuka tahansa. Aya mulkaisi toista vihaisesti ja silmät tummuivat jälleen, tällä kertaa niihin tuli myös sellainen pippurinen vivahde, joka ei todellakaan luvannut toiselle hyvää.
”Haista paska.. Anteeksi että yritin olla muka kohtelias.. Tulipahan taas todistettua, että teikäläiset ei vaan tiedä semmosesta paskaakaan” Aya ärähti ja kohotti leukaansa niin, että pystyi mulkoilemaan toista nenänvarttaan pitkin. Toinen oli varmaan epämiellyttävimpiä ihmisiä joita tuo oli tavannut. Miksi helvetissä hän oli edes yrittänyt puhua toiselle kivasti. Ei yrittäisi enää, se oli ihan varmaa. Aya mulkaisi toista vielä halveksuvasti ja käänsi sitten katseensa takaisin kirjaan.

Toinen ei kuitenkaan ollut saanut tarpeekseen, vaan jatkoi isojen leukojensa louskuttamista.
”Nyt jumalauta. SÄ ET PUHU MULLE NOIN.” Aya suutahti tosissaan, hyppäsi tuolistaan ja heitti Danieli paksuimmalla kirjalla, joka käteen sattui. Saatanan saatana.
”VITTU Se että sullon jotain henkisiä ongelmia ei tarkoita että sä voit puhua ihmisille noin. Vittu mä tiesin kyllä heti sut nähdessäni, että sä oot ihan samanlainen paskiainen ko ne muutkin teikäläiset.. Voisitte oikeasti tehdä jonkun joukkoitsemurha, niin kaikki pääsis paljon helpommalla” Ayan äänensävy oli uhkaava, tuon silmät salamoivat ja koko keho oli jännittynyt kuin valmistautunut hyökkäämään toisen kimppuun. Sillä hetkellä tyttöä myös vitutti aamuinen kenkävalinta, johon kuuluivat korolliset kengät. Toinen olisi ollut niin paljon helpompi nuijia ninjapotkuilla kenttään, jos kengät olisivat olleet matalat.

Kirjastonhoitajan marssi vihaisena kohti kaksikkoa, mutta Aya vain mulkaisi tuota pahasti.
”Olkaa hiljaa, kirjastossa ei saa huutaa” Stern sanoi vaativasti, jolloin Ayan päästä kuului napsnipspoks.
”Vittu sano se TOLLE. Tuo on se jollon kusi noussu pahasti päähän nätin nassun takia. Vittu ” Aya huudahti, katsahti Danielia kuin tuo olisi ollut kasa tautista saastaa ja käänsi sitten katseensa takaisin kirjastonhoitajaan.

”Kiitos kovasti seurastasi, mutta mä kyllä sanon opettajalle ettei sun kanssa mitään voi tehdä. Vittu tommosen epämiehekkään pikkupenikan kanssa mä en suostu tekeen minkäännäköstä yhteistyötä” Aya raivosi ja nakkeli tavaransa laukkuun, nakkasi laukun olalleen ja kääntyi lähteäkseen. Hän ei todellakaan kuluttaisi kallisarvoista aikaansa moisen keskenkasvoisen nätin pojan kanssa.

Aya oli ehtinyt jo kirjaston ovelle, kun Daniel sanoi joitain törkeää. Tyttö kääntyi välittömästi kannoillaan, pudotti laukun keskelle kirjaston lattiaa. Kävellessään korot kopisten kohti Danielia, käsi puristui nyrkkiin. Kirjastonhoitaja perääntyi hyllyjen väliin, mutta Aya ohitti tuon välittämättä tapahtumasta. Sitten nyrkki kohotettiin ja iskettiin suoraan keskelle Danielin nättejä kasvoja.
”Vittu, sun päähän pitää sitten vissiin takomalla takoa se, että mulle sä et vittuile.” Kyllä, Aya oli täysin valmis käymään fyysisen tappelun kolmosluokkalaisen kanssa. Ja tässä tilanteessa häviäminen oli poissuljettu vaihtoehto. Hän purisi, potkisi, hakkaisi ja tekisi mitä tahansa saadakseen toisen hiljaiseksi. Ihan sama vaikka tästäkin napsahtaisi jälki- istuntoa.

Daniel ei voinut muuta kuin katsoa huvittuneena Ayaa, joka aivan ilmiselvästi kilahti hänen puheistaan. Hän suorastaan myhäili, jolla pyrki myös itsekin purkamaan sitä raivoa, joka yritti kovastikin päästä purkautumaan tulivuoren tavoin. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika. Jos niin tapahtuisi, olisi hän aivan varmasti survomassa rääpälettä turpaan ja siitä tulisi todennäköisesti toinen merkintä hänen rikosrekisteriinsä, pahimmassa tapauksessa toinen linnareissu. Vaikka suurisuinen lehmä sen kyllä ansaitsikin.
Miehenalku nousi ylös ja oli juuri aikeissa antaa koko jutun olla, kun sai kirjasta päähänsä. Ja heittäjä oli kukas muu kuin itse neiti kyklooppi. Se oli viimeinen pisara. Niinpä Dan otti kirjan käteensä ja viskaisi sen puolestaan suoraan tytön sievää kykloopinnassua.
”Ai miten niin mulla on?” karjaisi pahis raivoissaan ja puristi kätensä nyrkkiin, kuin valmistautuakseen ottamaan ne nopeat, kuuluisat askeleet päästäkseen pamauttamaan tyttöä kasvoihin niin, että veri vain roiskuisi. ”Itehän oot kunnon kontrollifriikki ja perfektionisti, jolla se on jo kehkeytyny ongelmaksi asti! Hankkiudu hoitoon ja mielellään myös pysy siellä niin kauan kunnes mä pääsen valmistumaan tästä helvetin koulusta, ettei tartte enää ikinä nähdä noin rumaa naista!”
Oli aivan selvästi vain hiuskarvan varassa, että Dan sai pidettyä itsensä aloillaan, sillä mitä enemmän hän toisen haukkuja otti vastaan ja haukkui takaisin, sitä enemmän hänen käsiään alkoi kihelmöidä ja adrenaliini polttaa suonissa.

Kirjastonhoitaja saapui paikalle, ilmeisesti siinä luulossa, että kun kaksikko tämän näkisi, osaisivat nämä rauhoittua, mutta se osoittautui täysin vääräksi toiveeksi. Kumpikaan vinosilmistä ei ollut valmis rauhoittumaan. Mustatukan silmäkulma nyki pienesti ja hampaita purtiin yhteen niin, että leukaluut huusivat hoosiannaa.
”Pysy sä tantta erossa tästä!” Dan ärähti samaan aikaan Ayan puheen kanssa ja vilkaisi kirjastonhoitajaa, jonka jälkeen siirsi kipinöivät silmänsä takaisin lehmään. Tyttö kuitenkin näytti sitten perääntyvän tilanteesta, mikä näytti vain pelkurimaiselta Danielin silmissä.
”Mä jo luulin, että susta olis johonkin, mutta ilmeisesti te kaikki naiset ootte niin vitun pelkureita, ettei teistä oo yhtään mihinkään.” naurahti mustatukka ivallisesti ja virnisti vielä niin maireasti kuin vain suinkin pystyi. Kykloopilla oli suuri suu, ei mitään muuta.

Miehenalku ei kuitenkaan ollut osannut varautua seuraavaan; nimittäin suoraan nenään tulleeseen nyrkiniskuun, jonka johdosta nenästä kuului rasahdus ja rautaisen makuista nestettä päätyi hänen suuhunsa. Pahis pyyhkäisi kämmenselällään nenäänsä ja hyvin nopeasti tiedosti sen, että punainen neste oli verta.
”On se nyt kumma…” hän murahti ja suorastaan syöksyi Ayan luokse työntäen tämän kovakouraisesti seinää vasten. Ensimmäiseksi Dan kuitenkin laittoi toisen jalkansa tytön jalkojen väliin, jottei tämä pääsisi kovinkaan pahasti häntä potkimaan. Toiseksi hän lukitsi yhdellä kädellään tämän kädet niin rautaiseen otteeseen, ettei tämä omin voimin niitä irti saisi. Hän puristi niitä, muttei kuitenkaan niin kovaa, että siitä jäisi sen suurempia vammoja. Vapaalla kädellään hän otti toista kiinni huulista puristaen ne yhteen ja katsoi tummat silmät palaen vielä hetki sitten niin varman oloista punapäätä.
”Kannattaisi harkita kahdesti, ennen kuin käy isompikokoisen kimppuun”, miehenalku sanoi matalalla äänellään. Lyöminen olisi ollut niin yksinkertaista, mutta hän päätti, että rääkkää tätä kanaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin antaa lopullisen tuomion. Vaikka ei hän kyllä aikoisi tätä lyödä. Se olisi säälittävää.

Aya tajusi osuneensa täydellisesti kohteeseensa, nimittäni nyrkki oli yltäpäältä veressä. Nättinaamanen rassukka saisi tuta ettei häntä kutsuttaisi pelkuriksi. Toivottavasti toinen hukkuisi vereensä jolloin Aya epäilemättä palkittaisiin maailman pelastamisesta. Mielipuolinen virne kohosi tyttösen kasvoille.
"Kato, tuliko nättiin nassuun jälki.. Usko pois se tekee susta miehekkämmän, ei tarvi enää opettajien miettiä ootko sä tyttö vai poika" Aya lateli päälle, eikä välittänyt pätkääkään siitä, että kirjastonhoitaja livisti kirjastosta. Epäilemättä hakemaan rehtoria ja miesopettajie avukseen.

Kauaa ei Aya ehtinyt nauttia omasta osumastaan, sillä toinen runni tuon vasten seinää. Tyttö kirkaisi ja koitti purra toista poskesta. Ihan eivät hampaat kuitenkaan löytäneet kohdetta, vaan toinen sai lukittua hänet erittäin taitavasti paikoilleen. Tässä vaiheessa Ayan päässä luki sellainen kirosanalitania, että se jatkui tuomionpäivään saakka. Kaikista pahinta oli kuitenkin, kun toinen tarttui kiinni hänen huulistaan. Kivusta välittämättä tyttö rupesi riuhtomaan. Ayaa ei todellakaan kiinnostanut se, että hänen huulensa luultavasti turpoaisivat ja huonolla tuurilla saattaisivat jopa haljeta. Siitä ei kuitenkaan oltu lainkaan kiinnostuneita. Toisen otteesta piti vain päästä irti.

Viimein tajutessaan, että oli toisen otteessa Aya pysähtyi ja mulkoili toista murhaavasti. Samalla aivot raksuttivat ja miettivät kuumeisesti keinoa päästä irti toisen otteesta. Kerrankin Aya kirosi omaa pienuuttaan. Toinen oli selkeästi ylivoimainen sillä hetkellä, koska Ayan pikkuruinen keho oli niin helppo runnoa seinää vasten tuollaisella ruholla. Toisen litistäessä yhä voimakkaammin porkkanaa seinää vasten tuo sähähti kuin kissa ja aloitti taas riuhtomisen. Jos hän vain saisi Danielin kädet irti huuliltaan, tyttö purisi tuolta nenän irti.Se olisi varmaa se. Kaiken lisäksi toisen vertavuotava nenä valutti nyt sisältöään Ayan vaatteille. Hemmetti, tuo dorka saisi kyllä maksaa hänen vaatteidensa pesun.. Itsehän tuo oli naamansa tuohon tunkenut. Tosin Ayahan se oli sen verevuodon aiheuttanut. MUTTA SILTI.

Hetken aikaa riuhdottuaan Aya luovutti uudelleen. Sydän takoi rinnassa sellaista tahtia, että se epäilemättä hyppäisi kohta läpi. Samalla kun oma pulssi hakkasi satasta, Danielinkin pulssi tuntui varsin selkeästi Ayan kehossa. Porkkanan ajatukset harhailivat hetkeksi ajattelemaan tilannetta siltä kannalta, että oikeastaan tämä oli helvetin seksikästä. Aya oli sen verran kieroutunut, että täydellinen alistaminen tuntui hotilta. Kovin moni ei siihen nimittäin kyennyt. Kun ajatukset saatiin kiinni, Aya kirosi. Ei hän voinut jatkaa tämmöisiä ajatuksia, nyt piti voittaa tuo sika.

Äkkiä Ayan näki valoa tunnelin päässä. Hänen päänsä oli edelleen vapaa, ja sitä tyttö kykenikin liikuttamaan täysin vapaasti. Niimpä tuo riuhtaisi viimeisen kerran voimakkaasti päätään, saaden viimein huulensa vapaaksi. Sitten tyttö teki jotain, jota varmasti katuisi muutamaa sekuntia myöhemmin. Aya nimittäin heilautti päätään, aikomuksena kolauttaa se voimalla päin Danielin kasvoja ja jo hajonnutta nenää. Tämähän olisi ollut hyvä idea, mutta Danielin-mokoma liikautti juuri kasvojaan ja sen sijaan että Ayan otsa olisi osunut tuota päähän, tyttö onnistuikin jotenkin painamaan huulensa toisen huulia vasten.. Punapää jähmettyi täysin, haki ajatuksissaan lusikan ja päätti hangata sillä ranteensa auki.

Danin vastaisku taisi yllättää punapään, sillä tämä oli aivan liian helppo painaa seinää vasten. Toisen kirkaisu kuulosti suorastaan sulosoinnulta miehenalun korvissa, joka piti tätä tiukasti seinää vasten koko vartalollaan. Ei tyttö siitä pääsisi, ei vaikka kuinka yrittäisi heiveröisellä vartalollaan. Tosin pakko oli myöntää, että toisen isku oli ollut oikea napakymppi. Hänen nenäänsä särki niin helvetisti, vaikka se tuntui tunnottomalta. Sitä särki, että ei särkenyt, viehättävää, eikö? Tuskin nenä kuitenkaan murtui. Tai jos murtui niin ainakin se näyttää olevan vielä aivan oikealla paikalla eikä se ollut vääntynyt suuntaan eikä toiseen. Ayan onni, että nenä oli selviytynyt tämän nyrkiniskusta.

Kasvot kovina Daniel vain piti toista seinää vasten ja aina, kun tämä uskalsi rimpuilla, painoi hän tätä vain enemmän sitä vasten omalla vartalollaan. Tiitiäisen olisi syytä oppia siihen, ettei kenen tahansa päälle kannata käydä ilman minkäänlaisia seurauksia. Ja tämän luulot olivat aivan liian suuret noin pienelle tytöntyllerölle. Miten tämä edes voisi olettaa voittavansa mittelön pienellä koollaan ja vartalollaan, jossa varmasti lihasta oli, muttei läheskään niin paljon kuin hänellä?

Aya oli aika sinnikäs pakkaus, pakko myöntää, mutta vapaaksi ei Dan tätä päästäisi, ei ainakaan vielä. Hänen itsensä pitäisi saada ensin rauhoituttua tarpeeksi. Miehenalku ärähti pienesti kun punapää sai riuhtaistua huulensa irti hänen otteestaan ja mustatukka oli jo varma saavansa otsasta kipeään nenäänsä, jolloin se viimeistään silloin murtuisi.
Mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Tummaverikkö jäätyi kirjaimellisesti paikoilleen kun tunsi toisen huulet omiaan vasten ja sen huomasi myös hänen ilmeestään.
Mitä helvettiä oli juuri tapahtunut? Hänen piti saada uusi isku nenäänsä, mutta saikin sen sijaan suudelman osakseen. Nyt jokin ei täsmännyt. Ei, oikeastaan MIKÄÄN ei täsmännyt. Tämä oli vain vahinko, 100 % sellainen, ei muuta.

Hetken paikoillaan lagailtuaan hän lopulta päästi irti tytöstä ja perääntyi pari askelta tästä, kunnes hieraisi nenäänsä ja kaappasi pöydältä pari kirjaa mukaansa, lähtien sitten suuntaamaan pois kirjastosta, kohti vessaa.
”Mä lainaan nämä”, hän huikkasi vielä hämmästyneelle kirjastonhoitajalle ennen kuin katosi näkyvistä.

//The End ♥