Girls in trouble

[Villapaitapuseroinen tyttönen]

Päivä oli valjennut sateisena ja punatukkainen tyttö olikin herännyt siihen, että sade rummutti ikkunaruutua. Se ei kuitenkaan ollut häirinnyt tätä, sillä tänään hän oli sopinut shoppailureissusta ystäviensä kanssa. Joten porkkanapää nousi, käveli vaatekaapille ja valitsi lämpimän villapaidan, koska sateella tuppasi olemaan varsin koleaa. Villapaita kuitenkin kävi Ayan kokoiselle ihmiselle mekosta, joten muutaman asusteen ja pitkien paksujen sukkien kanssa asukokonaisuus oli täydellinen. Jalkaan pistettäisiin sitten söpöt converset ja vualaa.. Shoppailuasustus oli valmis.
”Huomenta” Aya lausahti iloisesti Kieranille, joka oli vetää murot väärään kurkkuun tajutessaan tytön olevan hyvällä tuulella. Tämä taas johtui siitä, että viimeisten viikkojen aikana pussipirulla ei ollut ollut yhtään aamua jolloin tuo olisi ollut hyvällä tuulella. Tämä taas johtui eräästä välikohtauksesta, jonka Aya oli käynyt läpi kirjastossa. Jälki-istuntoa oli napsahtanut neljä tuntia ja kirjastonhoitajaltakin oli pitänyt käydä anomassa anteeksiantoa.. Kieran ei ollut kysellyt asiasta sen enempää, sillä koki sen oman henkensä kannalta turvallisemmaksi.
”Huomenta, olet vissiin menossa ulos” Kieran sanoi ja hymyili toiselle pehmeästi. Aya selitti toiselle nopeasti aikomuksensa rahojen tuhlaamiseen ja poika nyökkäsi hyväksyvästi. Äkkiä huoneeseen käveli myös taloudenhoitaja Lina, joka hymyili helpottuneena kun huoneessa ei heitelty tavaroita, vaan kaksikko jutusteli rauhallisissa tunnelmissa.
”Aya-kulta oletko menossa ulos?” Lina kysyi hymyillen ja Aya nyökkäsi, selittäen tuollekin saman stoorin, kuin Kieranille.

Muutaman tunnin kuluttua Aya olikin jo kuluttamassa aikaansa ystävättäriensä kanssa. Kolmikolla oli ollut oikein hauska aamupäivä ja nyt he istuskelivat läheisessä kahvilassa juoruamassa, kuten tyttöjen kuului.
”No Aya, joko me uskalletaan kysellä siitä sun jälki-istunto jupakasta?” Tummatukkainen tyttö kysäisi ja sai Ayan virnistämään leveästi.
”Tapani mukaan mä räjähdin ja sain tappelun takia jälkkää.. ” Tummatukkainen tyttö hihitti vastaukselle. Vaalea tyttö sen sijaan tuijotti edelleen uteliaana toista.
”Tappelitko sä sen kolmosluokkalaisen pahispojan kanssa?” Tyttö kysyi, johon Aya vastasi nyökkäämällä.
”Vähän sä oot rohkea.. Etkö sä tienny et se on ollu linnassakin.. Pahoinpitelyjen takia” Vaalea sanoi ja tummatukkainen veti kauhistuneena käden suulleen. Aya tuijotti toista vähän hämmentyneenä, ei hän ollut asiasta todellakaan tiennyt, mutta tuskin olisi käyttäytynyt eri tavalla, vaikka olisi tiennytkin. Ainoa pahoinpitelyn kohteeksi joutunut oli ollut Ayan suu. Kauheita ympäristömyrkkyjä oli päässyt leviämään sinne.
”Nojaa.. Mua pelotti ainoastaan se että saan jonku taudin, koska… No mä jotenkin idiootisti onnistuin suutelemaan sitä” Tämä aiheutti tytöissä ihan mieletöntä säpinää. Kaikki haluttiin tietää, Danielin mausta, huulten pehmeysasteeseen. Ja niinpä Aya aloitti tarinansa ihan alusta.

Kun kello viimein näytti kolmea ystävättäret erosivat toisistaan ja jatkoivat matkaa kukin omaan suuntaansa. Aya päätti käydä vielä apteekissa, joten tuo lähti hyväntuulisena matkaamaan sinnepäin. Apteekissa saatiinkin käytyä rauhassa, mutta takaisin tullessa jokin kiinnitti porkkanan huomion. Pieni tyttönen seisoi keskellä suurta väkijoukkoa ja näytti lähinnä patsaalta. Hetken aikaa Aya tuijotti toista kummissaan, mutta seuratessaan toisen hätääntynyttä ilmettä, kyyneleisiä kasvoja ja sitä ettei ketään kiinnostanut auttaa toista, Aya päätti jututtaa tyttöä.

”Moi.” Aya sanoi pehmeästi ja äkkiä tytön silmät kiinnittivät tuon huomion. Apua, sokea tyttö. Ei ihme että toinen oli paniikissa.
”Mä olen Aya, tarvitko sä apua?” Tyttö jatkoi pehmeästi ja jäi tuijottamaan toista uteliaana. Kuka oli niin edesvastuuton, että jätti sokean pikkulapsen harhailemaan keskelle ostoskeskusta!!!!

//Herran vaatetus tällä kertaa + totta kai lenkkarit jalassa

Vanhemman puoleinen, silti hyvin säilynyt korealaisnainen avasi huoneen oven, jonka takaa paljastui ikuinen pimeys. Mustat rullaverhot tosiaankin täyttivät tehtävänsä ja pitivät huoneen asukin tyytyväisenä. Nainen mutristi pienesti huuliaan ja painoi huoneen ovenkarmin vieressä olevaa katkaisijaa valon alkaessa valaista huonetta.
”Daniel, nyt ylös!” nainen komensi siirryttyään lähemmäs sänkyä, joka oli lakanoitaan myöten valkoinen, mutta suuren tyynyrykelmän keskellä pilkotti musta hiuspehko. Sängystä kuului jotain muminan tapaista ja peittoa vedettiin enemmän pehkon päälle, jolloin siitä näkyi enää vain pari hassua haitulia.
”Nyt”, sanoi nainen painokkaasti ja vetäisi peiton nukkujan yltä, joka käännähti vatsalleen sängyllä painaen päätään enemmän tyynyihin. ”Vielä viisi minuuttia..” Daniel mumisi, mutta sai vastaukseksi läppäisyn perseelleen ja käänsi päänsä kädet puuskassa seisovaan naiseen katsoen tätä utuisilla silmillään.
”Haet Noellen tänään Taylorin luota ja sen jälkeen käytte ostamassa vähän vaatteita. Joten ylös nyt laiskiainen!”
Dan mumisi jotain epämääräistä ja vetäisi peiton takaisin ylleen, mutta se kiskottiin jälleen pois hänen yltään. ”NYT.” se ei ollut pyyntö vaan käsky, joten ei auttanut muu kuin nousta.
Kun herättäjä oli poistunut huoneesta, miehenalku tiputtautui jaloilleen lattialle ja laahusti ikkunan luokse, jonka edestä nosti verhon. Hän oli jo varustautunut sokaistumaan auringon ällön kirkkaasta valosta, mutta yllätyksekseen hänen eteensä avautui jalkakäytävä joka oli litimärkä ja lainehti vedestä.

Tunnin käytettyään aamutoimiinsa Dan oli vihdoinkin valmis lähtemään hakemaan pikkusiskoaan tämän ystävättären luota. ”Mä meen nyt”, hän huikkasi kummitädilleen napatessaan sateenvarjon kainaloonsa ja lähti sateeseen.
Onneksi he asuivat niin lähellä Tayloria, ettei sateessa tarvinnut kävellä kuin viitisentoista minuuttia. Ovikellon pimputuksella ja käden ojennuksella, sekä pienellä smalltalkilla homma oli sillä selvä. Noelle kipitti hymyssäsuin veljensä vierellä ja kertoili tälle, mitä olikaan tehnyt Taylorin kanssa, pidellen samalla toisessa kädessään hieman pienempää sateenvarjomallia, mitä Danielilla oli. Kaksikko suuntasi bussipysäkille, johon bussi saapui odotettua nopeammin. Dan nosti pikkusiskonsa syliinsä ja maksoi bussikuskille matkalipuista, jonka jälkeen meni istumaan vapaalle paikalle. Hän oli laskemaisillaan Noellen viereiselle penkille, mutta tämä sanoi heti, ettei halua istua veljen vieressä, joten ei auttanut muu kuin pitää jääräpäinen pikkusisko sylissä, joka oli niin tyytyväinen, että.

Jonkin ajan kuluttua Daniel ja Noelle olivat selvinneet ostoskeskukseen, jossa he suunnistivat nostoautomaatille. Mustatukan kun piti tarkistaa, että kummitäti oli varmasti laittanut hänen tililleen tarpeeksi rahaa Noellen vaateostoksia varten, sekä katsoa, oliko palkka tullut.
”Odota tässä. Tuun ihan kohta, joten älä liiku minnekään”, pahis komensi pikkusiskoaan, joka nyökytteli ymmärtäväisesti ja jäi kiltisti seisomaan aloilleen hieman sivummalle. Daniel siirtyi jonoon ja vilkuili aina vähän väliä siskoaan, ettei tämä vain vahingossakaan pääsisi katoamaan.
Kun sitten oli hänen vuoronsa, kaivoi hän lompakostaan pankkikorttinsa ja syötti sen automaattiin.
Noelle puolestaan seisoi kilttinä tyttönä paikoillaan ja odotti kuin kuuta nousevaa veljensä merkkiä lähteä liikkeelle. Sitten hän tunsi, kuinka joku kosketti häntä olkaan ja se oli aivan selvästi merkki siitä, että nyt lähdetään. Tyttö lähti kävelemään eteenpäin, kuitenkin hieman kummissaan, ettei veli ollut sanonut mitään, saati sitten ottanut kiinni hänen kädestään. Ehkäpä hän teki samalla tavalla kuin äiti, että antoi hänen kävellä kuin yksikseen, mutta oikeasti seurasi koko ajan, ettei hän vain törmäisi mihinkään.
”Daniel?” tyttö piipitti sitten epävarmasti, kun oli kävellyt jonkin aikaa, eikä tuttua ääntä ollut kuulunut. ”Daniel?” hän toisti pelokkaasti ja jäi niille sijoilleen. Hän kutsui toista vielä kahta kovemmalla äänellä, mutta vastausta ei kuulunut. Kurkku alkoi tuntua oudolta ja pelko otti vallan.
Hän oli eksynyt.

Hiljaa itkien Noelle seisoi paikoillaan toivoen, että isoveli onnistuisi löytämään hänet ja nostaisi turvalliseen syliin, jossa hän oli vielä hetki sitten bussissa istunut. Häntä pelotti niin kamalasti. Mitä jos kukaan ei löytäisi häntä?
Samassa vierestä kuului ystävällinen naisääni, jonka johdosta tyttö käänsi päätään ääntä kohden.
”Mi-minä…” nyyhki Noelle surullisesti pyyhkien sokeiden silmiensä vuodattamia kyyneliä poskiltaan, ”Hukkasin isoveljen..”

Aya tuijotti pikkuruista tyttöstä huolestuneena. Vai oli tyttönen isoveljensä kanssa liikenteessä. Ja mokoma moukka oli onnistunut hukkaamaan tyttösen. Miten sokean tytön pystyi edes hukkaamaan! Aya ei ainakaan olisi päästänyt tyttöä hetkeksikään silmistään. Aya siirsi kaikki ostoskassinsa (joita oli arviolta 12) yhteen käteen, mikä kuitenkin oli yllättävän haastavaa. Hetken äherrettyään Aya kuitenkin onnistui tehtävässään ja kyykistyi tyttösen eteen. Toinen oli pikaiselta arviolta ykkösluokkalainen, ehkä jopa nuorempi.
"Ai sä hukkasit siis sun veljen.. Tota..Voinko mä auttaa etsimään sitä.. Voitais käydä kuuluttamassa semmosen infopisteen luona" Aya huikkasi tytölle, joka äkkiarvaamatta tarrasi kiinni hänen käteensä ja roikkui siinä kuin takiainen. APUAAA.. Jos tyttö meinaisi koko matkan ajan roikkua tämän käsivarressa, tulisi matkasta yllättävän raskas. Aya ei kuitenkaan hennonnut kieltää toiselta kädessä roikkumista, joten ei auttanut kuin kärsiä.

Hiljakseen Aya lähtikin kävelemään kohti infopistettä. Toivottavasti siellä olisi joku odottamassa, sillä kovin kauaa ei kyllä huvittaisi odotella paniikissa olevan lapsen kanssa. Eihän sitä tiennyt kuinka paniikkiin toinen vielä ehtisi tässä mennä. Ajatukset raksuttivat, kun porkkana koitti miettiä miten rauhoittaisi lasta.
"Mikäs sun nimi on? ja mikä sun isoveljen etunimi on.?" Aya rupatteli leppoisasti, vaikka pelkäsikin olkapäänsä irtoavan jossain vaiheessa. Tytön mutistua vastauksensa Aya nyökkäsi, kunnes tajusi ettei tyttö nähnyt sitä.
"Ai sun veljen nimi on Daniel. Sepäs mukavaa.." Ilme tummui jo pelkästään Daniel nimen kuulemisesta. Hemmetin jätkä, teki vieläkin mieli mennä tirvaisemaan sitä. Vaikka toisaalta vielä enemmän teki mieli pysyä kaukana siitä. Sen verran Ayaa hävetti tapa, jolla oli saanut tappelun loppumaan. Eihän Aya ollut sitä tahallaan tehnyt, mutta siltikin.. Hyi.. Huvittavinta tilanteessa oli se, ettei Aya hetkeen ollut suudellut ketään.. Ja sitten kohdalle oli sattunut joku mahdollisimman törkeä idiootti niin tottahan toki sellaista piti mennä pussailemaan yäk.

Viimein Aya saavutti infopisteen ja siellä jopa oli joku nuorimies sisällä ryystämässä kahvia.
"Anteeksi" Aya lausahti ja mies kohotti katseen lehdestään. Nuorukainen lehahti punaiseksi ja tiedusteli änkyttäen mitä asiaa Ayalla oli. Porkkana kohotti kulmaansa ja ajatteli kuinka säälittävää oli,jos mies oli noin ujo.. Tai no.. Aya ei vaan tuntenut oloaan normaaliksi, jos nuoret miehet änkyttivät ja punastelivat hänen seurassaan.
"Tota tää tyttö hukkas isoveljensä, niin kehtaisitko kuuluttaa, että Noelle niminen pikkutyttö odottelee isoveljeään täällä" Aya sanoi ja hymyili toiselle mahdollisimman herttaisesti. Nuorikainen nyökkäsi ja tarttui välittömästi mikrofoniin.

Hetken kuluttua kuulutus olikin toistettu jo muutamaan kertaan ja Aya kiitti kohteliaasti nuorta miestä, lähtien sitten taluttamaan Noellen infopisteen vieressä olevan penkin luokse. Kauppakassit pudotettiin maahan ja käännyttiin niin, että seisottiin Noellen edessä, selkä muita ihmisiä päin. Äärimmäisen huono vaihtoehto, kun mietitään sitä että toinen piti mahdollisesti tunnistaa, että osattaisiin etsiä varauloskäyntiä.
"Nyt voit istuskella siinä niin odotellaan se sun veljes.. Se tulee varmaan ihan justiinsa, joten ole ihan huoleti." Hymyiltiin ja puhuttiin mahdollisimman rauhallisesti, jotta toinenkin malttaisi vähän rauhoittua. Ei ollut kivaa jos tyttö itkisi koko ajan.. Ihmiset vielä rupeaisivat tuijottamaan ja ajattelivat, että Aya teki toiselle jotain pahaa.. Yhhh... Äkkiä Noelle oli jälleen tarttunut Ayaa kädestä, mutta tyytyi tällä kertaa hiplaamaan villapaidan hihaa. Ayan mielestä tyttö oli vallan suloinen ja ei sillä hetkellä katunut yhtään toisen pelastamista. Olisi sitäpaitsi mukava olla kerrankin pelastava enkeli.. Eipäs tyttönen arvannut kuka sieltä paikalle saapuisi, olisi muuten varmaan kipittänyt infopisteen roskikseen piiloon.

Jaahas. Sekä kummitädin rahat olivat tulleet perille asti, samoin palkka, joten hän voisi hyvin vapaasti ostella kaikkea Noellelle, sekä myös itselleen. Hän nosti vielä varmuuden vuoksi parisenkymmentä dollaria käteisrahaksi, jos vaikka Noelle haluaisi herkkuperseenä mennä jäätelölle ja useimmiten jäätelömyyjät pitivät enemmän konkreettisesta käteisestä, kuin että digitaalisesta rahasta.
Daniel astui sitten sivuun antaen takana olevan miehen mennä leikkimään automaatin kanssa. Lompakkoon laitettiin kortti, sekä rahat ja katse nostettiin paikkaan, jossa Noelle seisoi. Tai no, jossa tämän PITI seistä.
Tummatukan silmät laajenivat lautasen kokoisiksi ja katse alkoi nopeaan tahtiin käydä läpi lähiympäristöä löytääkseen kadonneen pikkutytön, mutta huonoksi onnekseen hän ei saanut tätä näkökenttäänsä. Voi helvetin helvetti! Miten hän saattoi olla niin vastuuton ja jättää tämän hetkeksi yksin! Mitä jos Noelle ei ollut lähtenyt harhailemaan vaan joku oli oikeasti kaapannut tämän mukaansa? Kaapannut HÄNEN pikkusiskonsa! Se paska kyllä saisi kärsiä siitä raskaimman kautta. Aivan sama, vaikka hän joutuisi jälleen istumaan tuomiota pahoinpitelystä. Jos hänen läheisilleen tehtiin jotain, teki hän samoin pahantekijöille.

Mutta, rauhoitu Daniel. Vedä syvään henkeä, tuskinpa Noellea oltiin kaapattu.
Ja sen ajatuksen saattelemana miehenalku lähti pujottelemaan ihmisjoukon keskelle huhuillen pikkusiskoaan. Ihmisiltä olisi tietysti voinut kysyä, olivatko nämä nähneet pientä, sokeaa tyttöä, mutta tuskinpa kukaan tiesi, porukka kun vaihtui niin tiuhaan tahtiin ostoskeskuksessa tähän aikaan päivästä.
Jonkin aikaa pahis sai pyöriä ympäriinsä ostoskeskuksessa, pienen paniikin kannustamana, peläten jo pahinta, kun sitten sattui kuulemaan kuulutuksen. Ensimmäinen kuulutus oli niin epäselvä, että Daniel siristi silmiään epäuskoisesti ja meinasi jopa naurahtaa ääneen. Tuo tyyppi ei ainakaan ylennystä saisi. Toisella kerralla hän erotti puhetta ja sen seasta Noellen nimen, mikä sai hänen vartalonsa lihakset rentoutumaan välittömästi ja huokauksen karkaamaan huulilta.
Luojan kiitos toinen oli turvassa... Mutta miten helvetissä Noelle oli infoon päätynyt? Sehän oli aivan toisella puolella ostoskeskusta automaatista. No, ehkä joku ystävällinen ihminen oli vienyt tämän sinne. Kyllä sellaisia ihmisiä vielä näki.

Tummatukka suorastaan ravasi infon luokse, jonka edestä huomasi heti Noellen istuskelemassa tutun näköisen tytön kanssa.
"Noelle!" hän ähkäisi helpottuneesti ja käveli pikkusiskonsa luokse koskettaen tämän poskia, joka puolestaan nousi penkille seisomaan hihkaisten veljensä nimen ja halasi tätä niin tiukasti kuin vain suinkin pystyi. Dan nosti Noellen syliinsä ja pyyteli pariin otteeseen anteeksi luvaten, ettei enää koskaan päästäisi tätä silmistään. Pieni suukkokin vielä tytön poskelle annettiin, ennen kuin käännettiin huomio auttajaan.
"Kiit-", ehti herra aloittaa, kunnes tajusi, että auttaja sattui olemaan se samainen tyttö, joka oli yrittänyt survoa hänen nenäänsä uuteen uskoon ja melkein onnistunut siinä. Ayako se nyt oli? Miehenalku katsoi neitoa hivenen hölmistyneenä, kunnes uskalsi loihtia helpottuneen hymyn huulilleen. "Kiitos, että autoit Noellea."
Ja se tuli ihan sydämestä asti.

"Mennään jäätelölle", Noelle ehdotti viattomasti kääntäen rintamasuuntaansa veljensä sylissä enemmän Ayan puoleen, vaikka ei se helppoa ollut.
"Mennään vain." ehti Dan sanoa hyväksyvästi, kun Noelle sitten ehti sanoa lisävaatimuksensa; Ayan pitäisi myös tulla mukaan.

Aya rupatteli muitta mutkitta kaikenmoisia Noellen kanssa ja yrittikin pitää katseensa mahdollisimman tasaisesti toisessa,sillä porkkanapää oli kiusallisen tietoinen siitä, että häntä tuijotettiin. Nörttipoika infopisteessä oli edelleen punainen kuin tomaatti, mutta jaksoi siitä huolimatta sinnikkäästi hymyillä hänell. Voi hitto, oli kyllä juuri hänen tuuriaan törmätä tuollaiseen tyyppiin. Ei siinä mitään, mutta Ayaa ärsytti suunnattomasti, aina kun joku kohteli häntä näin. Olo tuli liian tyttömäiseksi ja Aya tuli ennen kaikkea äärimmäisen vaivautuneeksi. Hemmetin hemmetti.

Äkkiä, joku tuntematon syöksähti nappaamaan Noellen syliinsä. Aya hymyili tyytyväisenä ja rupesi viimein kasaamaan ostoskassejaan. Poikaan ei kiinnitetty mitään huomiota, mutta silti porkkanaa hymyilytti kaksikon varsin iloinen kohtaaminen. Ilmeisesti ihaniakin isoveljiä oli vielä olemassa. Harvinaista se epäilemättä oli. Ainakin jos kuunteli hänen kavereidensa murinoita, ne kun jaksoivat aina valittaa isoveljiensä idioottimaisuudesta. Ja toisaalta olihan Ayallakin Kieran toimittamassa isoveljen virkaa ja toden totta.. Toinen oli täysi idiootti, ainakin suurimman osan ajasta. Joskus tuolla saattoi sen verran tiltata, että osaisi jopa käyttäytyä. Viimein Aya oli saanut kasattua kaikki kassinsa kätösiinsä ja oli jo päättänyt jatkaa matkaa.. Kohta nimittäin tulisi pimeää ja se ei vain olisi hyvä juttu. Hänhän ei kävelisi itsekseen kotiin keskellä pimeyttä ja taksiakaan ei tuo uskaltanut ottaa, sillä ne olivat liian epämääräisiä. Aya oli varma, että tulisi ryöstetyksi heti jos menisi pimeällä yksin taksiin.

Äkkiä, joku kiitti häntä. Kahteenkin otteeseen, porkkana loihti kasvoilleen nätin hymyn, joka kuitenkin kuoli varsin nopeasti. Katse rekisteröi viimein kukas se Noellen ah-niin-ihana-isoveli olikaan. Kasvoilta kuoli oikeastaan kaikki ja toisen kasvot muuttuivat varsin ilmeettömiksi. Silmissä sen sijaan salamoi jälleen. Kyllä hän oli valmis ottamaan uusinta ottelun vaikka heti tuon nuijan kanssa.
"Eipä kestä." Aya murahti kuitenkin toiselle ja vannoi ettei koskaan enää ikuna auttaisi ketään. Silloin taisi käydä aina tällä tavalla. Todellisuus kusetti häntä aina sata nolla.. Hemmetin hemmetti. Teki mieli alkaa valittaa toisen vastuuttomuudesta, mutta ei Aya sitä sentään kehdannut tehdä.. Ei nyt, kun Noelle oli tuossa vieressä. Niimpä porkkanapää piti turpansa kiinni, mutta mulkaisi paheksuvasti Danielia. Hiton idiootti. Olisi pitänyt arvata että vain toinen kykenisi olemaan moinen nuija.. Kyllä Aya oli edelleen vihainen toiselle siitä seinään litistämisepisodista. (Ayan uskottavuutta oli loukattu rytisten, joten nyt sillä oli sitten palkokasvi poikittain ahterissa)

Äkkiä kuitenkin jokin muuttui. Juuri kun Aya oli päättänyt livistää paikalta, Noelle vaati hänet mukaan jäätelölle. Ayan silmät laajenivat ja tuon teki mieli maastoutua lähimpään kukkaruukkuun.
"Tota.. Menkää te vaan kahdestaan, mun pitäs kyllä lähteä kotiin" Aya mutisi hiljaa, mutta Noelle jatkoi vaatimustaan. Niimp porkkana katsahti Danielin suuntaan kulma hivenen koholla.

Vähän ajan päästä Aya söi lusikalla suklaajäätelöä. Miksi oi miksi hän oli mukaan lähtenyt. Kaverit kuolisivat jos näkisivät tämän tilanteen. HÄN syömässä jäätelöä TUON kanssa. Tyttö mutristi hivenen huuliaan, muttei voinut sitten olla hymyilemättä. Daniel syötti pikkusiskoaan mikä oli jotenkin äärimmäisen hellyttävä näky. Olisi taas tehnyt mieli jutella toiselle, mutta hänhän ei enää pikkuista summuaan avaisi. Ei sen edellisien kohtelun jälkeen. Pakko oli kuitenkin JOTAIN sanoa, joten.
"Sä voisit soveltaa tota käytöstäs siihen miten kohtelet muita naisia.. Voin sanoa että tommonen ois huomattavasti miellyttävämpää kuin." Äänensävy pidettiin koko ajan pehmeän hunajaisena, jotta Noelle ei kiinnittäisi siihen huomiota. Lauseen lopussa katsottiin kuitenkin Danielia merkittävästi ja toivottiin samalla että tällä kertaa häntä ei loukattaisi niin pahasti kuin viimeksi.

Pahis rypisti kulmiaan pikkusiskonsa vaatimukselle. Ei kai hän nyt joutuisi TUON kanssa menemään vielä jäätelölle? Eikö se jo riittänyt, että hän oli saanut verta vuotavan nenän ja toinen ehkä, mahdollisesti, kipeytyneen selän sekä kärsineet huulet?
”Niin, Ayan pitää lähteä kotiin niin mennään me vaan kahdestaan jäätelölle”, Dan yritti maanitella Noellelle, joka kuitenkaan ei suostunut ottamaan vastaan kielteistä vastausta.
Mutta ei Noellea voinut syyttää. Ei tämä tiennyt, mitä hänen veljensä ja Ayan välillä oli tapahtunut. Tämä tiesi vain, että veli oli ollut tappelussa ja satuttanut nenänsä, ei muuta. Joka oli ihan arkipäivää koko perheelle.
Ayan ja Danielin yrityksistä huolimatta sokea tyttö ei suostunut luopumaan vaatimuksestaan. Dan huokaisi luovuttaneena ja vilkaisi Ayaa, joka katsoi häntä kulma koholla.
”No mennään sitten..” hän sanoi tovin päästä nyökäten päätään yhden jäätelökojun suuntaan.

Ja siinä sitä nyt oltiin. Ryhmärämä oli vallannut itselleen neljän istuttavan pöydän itselleen, vaikka he käyttivät kokonaiset kahta tuolia; Aya omaansa ja Noelle käytti Danielin syliä omanaan. Näin oli heille molemmille mielekkäämpää hoitaa jäätelön syönti, jossa Noelle tarvitsi ainakin aluksi veljensä apua.
Mustatukka leikkasi palan vaniljajäätelöpallosta lusikalla pidellen päätään pikkusiskonsa olalla, jota kuitenkin siirsi hieman sivummalle nähdäkseen, että varmasti tähtäsi tämän suuhun eikä jonnekin aivan muualle.
”No niin herkkuperse, suu auki”, Dan sanoi lempeästi pikkusiskolleen, joka teki työtä käskettyä ja sai palkkioksi kylmää jäätelöä nassuunsa, jota alkoi pienesti jauhaa suussaan. ”Saanko mäkin maistaa?” miehenalku kysyi hetken päästä, johon Noelle nyökkäsi hymyillen sanoen sitten, että haluaa syöttää sen veljelleen. Niinpä Dan laittoi lusikan Noellen käteen ja ohjasi sen leikkaamaan pöydällä olevasta jäätelökulhosta palasen. Sitten hän auttoi sen suunsa luokse ja otti lusikan suuhunsa.
”Mmm..” hän hymisi liioitellusti ja kehaisi jäätelöä, mikä sai Noellen haluamaan lisää jäätelöä omaan nassuunsa. Tällä kertaa Daniel tyytyi vain ohjaamaan siskonsa käden jäätelön luokse, joka leikkasi siitä omatoimisesti palasen ja vei hitaasti omaa suutaan kohden. Pian hän avasikin pienen suunsa ängeten jäätelöisen lusikan suuhunsa.

Pienen hiljaisuuden jälkeen, jonka tosin rikkoi aina Noellen ”lisää” sanominen, punapää avasi suuren suunsa, jolloin Daniel varautui henkisesti siihen, että sieltä lentäisi paskaa niskaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ainakaan suoranaisesti. Ja syy: Läsnä oleva Noelle, joka mussutti tyytyväisenä jäätelöä.
”Mä luulen, ettei siihen ole tarvetta. Ei ole muita naisia, vain ja ainoastaan Noelle”, miehenalku vastasi pienen mietintätuokion jälkeen, ottaen sitten vastaan siskonsa tarjoaman jäätelökasan. ”Mutta yritän parantaa tapani.”
Asia onkin sitten erikseen, onnistuuko se.

Kun jäätelöt oli tullut nautittua, enemmän tai vähemmän sotkuisesti, pyyhki Daniel pikkusiskonsa suuta paperilla, jonka jälkeen totesi Ayalle, että he lähtisivät nyt, niin eikös silloin Noelle sanonut painavan sanansa asiaan.
”… Ayalla on kiire kotiin, ei se ehdi tulee kattomaan sulle uutta vaatetta.” Dan aloitti sen taas, maanittelemisen nimittäin. Mutta mitä muuta hän voi tehdä? Lähteä vain kylmästi lähintä vaatekauppaa kohden kuunnellen kiukuttelevaa Noellea, joka ei suostuisi pukemaan yhtäkään vaatetta ylleen koittaakseen, ovatko ne oikean kokoisia. Ja sitä hän ei kestäisi. Silloin menisi hermot.

Aya mutusteli jäätelöään hiljaisena ja ihmetteli toden teolla Danielin käytöstä. Toinen kohteli sisartaan täysin päinvastaisesti kuin muita ihmisiä koulussa. Tosin oli kait se ihan normaalia. Oli aina ihan eri asia olla tekemisissä siskon kanssa. Hmmn. Aya katseli parivaljakkoa varsin varovaisena, sillä ei halunnut Danielin aloittavan taas sitä huutokonserttoa siitä tujottamisesta. Ärsyttävää kun toisen kanssa piti koko ajan varoa tekemisiään. Aya ei pitänyt sellaisesta, yksinkertaisesti siksi että oli surkea siinä. Jäätelö hupeni varsin hitaalla temmolla, mutta hupeni kuitenkin. Viimein annos oli kokonaan syöty ja Aya oli jo valmis matkamaan kotiin. Pihalla taisi jo hämärtyä, joten Ayan olisi luultavasti juostava kotiin, niin epämukavaa kuin se tässä asukokonaisuudessa olikin.
"No mutta oli kiva.." Aya ei ehtinyt jatkaa yhtään pidemälle lausahdustaan siitä, että oli ollut mukava tavata noelle. Tyttö nimittäin halusi hänet mukaan vaateostoksille. Ayan ilme valahti.
"Tota Noelle mä olen itseasiassa ollut koko päivän vaatekaupoissa" Porkkana yritti varovasti, mutta täysin tuloksetta. Myös Danielin ilmeestä näki, että toinen oli luovuttanut sisarensa käännyttämisen. Niimpä Ayan ei auttanut kuin huokaista, kerätä taas kerran kassit käteensä ja lähteä kaksikon kanssa vaatekauppoihin. Toisaalta eihän sitä tiennyt vaikka tuolle itselleenkin tarttuisi taas jotain mukaan.. Tai siis. Todennäköisesti tarttuisi.

Aya lähti hitaasti maleksimaan parivaljakon perässä ja tunsi olonsa äärimmäisen vaivautuneeksi. Hän ei halunnut olla noiden kahden kanssa täällä eikä varsinkaan tähän aikaan vuorokaudesta. Kylmä hiki valui jo pitkin tyttösen niskaa , sillä vilkaistessaan ulos tuo tajusi hämärän todella alkaneen laskeutua kaupungin ylle. Tämä ei niin päättyisi hyvin. Äkkiä Noelle kuitenkin kääntyi Ayaa kohti ja alkoi kysellä kaikkea. Ensin kysyttiin perheestä, johon Aya vastasi vähintään nihkeästi.
"Ei mulla ole veljeä.. Eikä siskoa, olen ainoa lapsi.... Joo no mun vanhemmat asuu toinen Englannissa ja toinen Japanissa.. Niin siis mä asun täällä yhden mun kaverin kanssa, tai siis asuu meillä myös taloudenhoitaja, joka toimii niinku mun vahtina täällä.."Sitten Noelle kysyi eläimistä.
"No.. Mullon koira.. Semmonen pikkunen chihuahua, sen nimi on Tico... " Vastailu tuntui puuduttavalta, varsinkin kun tyttö tunsi sydämensä takovan yhä kiihtyvällä tahdilla ja oli varma että pyörtyisi kohta jossei pääsisi kotiin. Äkkiä Noelle kuitenkin kysyi jotain sellaista, jota ei jokainen pikkutyttö kysynytkään. Tuo nimittäin pohti miltä Aya mahtoi näyttää. Tällöin porkkanapään tajuntaan palasi taas fakta, ettei Noelle nähnyt. Ihan sama vaikka tulisi pimeää, hänhän ei veisi tältä sokealta pikkulapselta sitä iloa, että saisi viettää aikaa hänen kanssaan.
"No.. Mä olen aika tämmönen perus japanilainen... Paitsi että mun hiukset on semmoset oranssit."Hitto miten selität sokealle tytölle minkä värinen on oranssi
"Tai siis ne ei ole semmoset tummat. Ja sitten mä olen aika pieni.. Kuten varmaan huomasit kun roikuit mun kädessä.." Aya hymähti lopuksi ja pohti miten vielä itseään kuvailisi.
"Emmä osaa itteeni kuvailla, kysy sun veljeltäs se varmaan osaa kuvailla mua paremmin" Aya sanoi äkkiä ja oli varma, että Daniel valistaisi toista siitä, että Aya oli totaalinen Hulk..

Viimein saavuttiinkin vaatekauppoihin. Daniel tuntui valkkailevan Noellelle vaatteita, sillä eihän tyttö voinut niitä itse valita.. Tosin Ayaa itseään ärsytti se, ettei tyttö saanut osallistua ostoksiin. Kaikenlisäksi.. No, laita mies valitsemaan pikkutytölle vaatteita ja mene itse perässä. Aya mulkaisikin Danielia paheksuvasti, vilkaistessaan tuon valikoimaa.
"Oletko sä jätkä kuullut mekoista.. Tytöt tykkää pitää mekkoja.. Ei tylsiä tavallisia farkkuja" Aya kivahti, mutta halusi samantien ottaa lauseensa takaisin, joten tuo kääntyi kannoillaan ja marssi vähän kauemmas. Miksi oi Miksi hän oli edelleen tuon juntin seurassa.

Ja jälleen kerran Noelle sai tahtonsa läpi. Pian he suunnistivatkin jo lähimpää vaatekauppaa kohden, tosin tällä kertaa tyttö itse sai kävellä. Danielia vitutti sen verran paljon, ettei hän halunnut kuristaa sylissään oleilevaa pikkusiskoaan, joten tämä oli enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Jopa hänen kiintiönsä alkoi olla täynnä, Aya-kiintiö siis. Eiköhän liika ollut jo liikaa? Hän ei ollut koskaan ollut NÄIN kauan punapään kanssa tekemisissä, mikä oli sinänsä saavutus. Tosin kaikki kunnia Noellelle. Mutta hän ylipäätään lähti tänne viettääkseen enemmän aikaa siskonsa kanssa, kuin että joutuisi pyörimään kiukkupussin kanssa. Aina ei voi voittaa ja tuskinpa tyttö oli yhtään sen innokkaampi kuin hänkään.
Sitten Noelle alkoikin kysellä kaikenlaisia asioita hieman taaempana kävelevältä tytöltä, joka vastasi melko vaitonaisesti tämän kysymyksiin. Daniel ei niinkään viitsinyt kuunnella näitä –ainakaan kovin tarkkaan. Tuskinpa Aya oli noita asioita tarkoittanut hänen korvilleen kuultaviksi.
Kun pikkusisko sitten kysyi, miltä Aya näytti, siirsi Dan katseensa kädestään pitävään pikkuiseen tytöntylleröön. Oho, oli harvinaista, että Noelle oli kiinnostunut vielä melko vieraan tuntuisen henkilön ulkonäöstä. Ja pian punapää sysäsi koko kuvailun hänen niskoilleen. Noelle nykäisi odottavasti veljensä kättä.
”Aya on…” Daniel aloitti ja vilkaisi tyttöä olkansa ylitse tummilla silmillään, tosin käänsi melko nopeasti katseensa takaisin eteensä. ”… sillä on oranssihtavanblondit hiukset. Pyöreähköt kasvot, sievä nenä ja isot nappisilmät. Ja pituutta ei oo sen enempää kuin muilla japseillakaan. Eli ihan normaalin pitunen.”
Noelle mutristi pientä suutaan ja yritti selvästikin luoda jonkinlaista mielikuvaa Ayasta mieleensä.
”Millaiset nappisilmät?” hän sitten kysyi.
”Paljon avonaisemmat kuin mulla. Ihan napin muotoset.” antoi miehenalku heti siskolleen vastauksen, joka nyökkäsi. Ilmeisesti tämä sai jonkinlaisen kuvan Ayasta mieleensä.

Heti vaatekauppaan päästyään Daniel käveli Noellen kanssa lasten puolelle valkkaamaan tälle vaatteita. Ensimmäiseksi hän etsi toiselle halpoja farkkuja, sillä kouluun kuulemma tarvittiin sellaiset. Ilmeisesti nämä tekivät jotain, missä vaatteet likaantuivat helposti.
Mustatukka katsoi vähän hämillään yhtäkkiä kiukuttelevaa punapäätä, jolle meinasi jo sanoa takaisin, mutta tämä ehti vetäytyä kauemmas. Ei hän nyt mikään idiootti ollut, vaikka olikin mies!
Seuraavaksi mentiin katsomaan sukkahousuja, sukkia, mekkoja ja kaikkea muuta yhtä tyttömäistä, joiden ajatteleminen sai Danin aivot pariin kertaan tilttaamaan. Hän vilkaisi siinä ohella ikkunasta, josta näki suoraan ulos, siellä oli jo pimeää. Eli hän jättäisi omien vaatteiden ostamisen toiseen kertaan. Onneksi Noellella oli mukana iso reppu, jonne varmasti mahtui kaikki vaateostokset. Tosin hän vain kantaisi sen selässään.
Sovituksen kautta kassalle ja kassalta ulos liikkeestä. Ostokset olivat siinä. Daniel pysähtyi hieman sivummalle ottaen laukun siskonsa selästä, johon alkoi ängetä vaatepussia, joka mahtui kuitenkin odotettua paremmin sisään. Vetoketju kiinni ja menoksi.

Sade oli onneksi lakannut, joten sateenvarjotkin voitiin laittaa reppuun. Kun portaat tulivat vastaan, Daniel sanoi siitä Noellelle ohjaten tämän astumaan niihin oikein. Hidastihan se hieman takana kulkevien ihmisten vauhtia, mutta ei voinut mitään.
Raikas ulkoilma tuntui hyvältä. Se tuoksui mukavalta. Dan ehdotti, että he menisivät bussilla kotiin, mutta sisko halusi välttämättä kävellä kotiin. Eihän matkaa edes ollut paljoa ja jos toinen väsyisi, voisi hän kantaa tämän loppumatkan.

Nuija mikä nuija Aya ajatteli Danielin valkkaillessa vaatteita pikkusiskolleen. Tyttö oli myös sataprosenttisen varma kahdesta asiasta. 1) Hän ei koskaan ikinä missään tilanteessa enää auttaisi pikkulapsia ja 2) Hän ei koskaan enää ikinä haluaisi olla Danielin kanssa missään tekemisissä. Toinen oli kuitenkin sen verra ärsyttävä, vaikka osasikin huolehtia yllättävän hyvin sokeasta siskostaan. Se ei silti tarkoittanu,että toinen olisi missään muussa hyvä. Ei.. Ja sitäpaitsi.. Toinen oli ex-linnakundi ja muuta kamalaa. Ei, tästä lähtien hän pitäisi toiseen vähintään kolmen metrin välimatkan. Mielellään isomman. Ja miksi hitossa sen oli pitänyt nimitellä Ayan kasvoja PYÖREIKSI. Oliko hän toisen mielestä lihava.. Hemmetin dorka, ei vissiin ollut katsonut kovinkaan montaa kertaa peiliin.. Mur..

Aya maleksi toisten perässä kyllästymiseen saakka. Viimein nuo kuitenkin saivat ostokset ja Aya huokaisi syvään. Viimeinkin hän pääsisi kotiin. Kaikki menikin hyvin siihen saakka, kunnes Aya viimein astui askeleen ulos ostoskeskuksesta. Tajunnassa räjähti välittömästi. Pulssi rupesi kohoamaan, kun sydän takoi sellaisella vauhdilla, että oli ihme ettei tyttö pyörtynyt siihen paikkaan. Vaistomaisesti porkkanapää peruutti ja iski selkänsä kiinni lasioveen. Muutenkin isot silmät olivat laajentuneet kauhusta, suuta kuivasi ja kylmä hiki alkoi puska ihon läpi. Ei Ei Ei.. Hän ei voisi kävellä tuonne, ei nyt eikä koskaan.

Porkkanapää hengitti raskaasti ja koitti saada itseään jotenkin kuriin. Tilanne oli kuitenkin karannut jo lähes kokonaan käsistä. Ainoa mikä sai Ayan hetkellisesti havahtumaan shokista oli se, että Noelle alkoi hoputtaa häntä. Aya vilkaisi silmät edelleen paniikista ymmyrkäisinä tyttöä ja astahti muutaman askeleen eteenpäin. Kyllähän tyttö voisi kävellä noiden kanssa äkkiä kohti kotia ja sitten loppumatkan kävellä niin, että kadun varrella olisi katuvalot. Se auttaisi, varmasti. Hitto olisi pitänyt soittaa Kieran hakemaan, mutta se oli todennäköisesti jo myöhäistä. Pitihän herran saada iltakalja, joka oli epäilemättä laskettu jo kurkusta alas.

Aya yritti hengitellä rauhallisesti ja muisteli kovasti mitä terapeutti oli aikoinaan sanonut tällaisista tilanteista. Toinen oli kyllä käskenyt vältellä niitä. Vittu. Siinä vaiheessa Aya ei todellakaan muistanut katsoa mihin päin kulki,vaan seurasi toisia muitta mutkitta PUISTOON. Kyllä tämä oli täysin varma tapa saada tytön kontrolli katkeamaan totaalisesti. Välittömästi kun joku sai taottua toisen päähän, että oltiin puistossa pimeällä Aya pysähtyi. Tuon silmät laajenivat jälleen ja sen jälkeen, toinen ei hallinnut enää itseään.
"EI Ei Ei Ei Ei Ei Ei" Aya huudahti yllättäen, rysähti polvilleen ja alkoi itkeä. Koko pikkuruinen keho tärisi, kirjaimellisesti, kädet kulkeutuivat automaattisesti korvien päälle ja sen jälkeen toinen kirjaimellisesti rysähti entistä enemmän kasaan. Kyyneleet olivat jo kastelleet kasvot, mutta siitä ei tämä välittänyt. Hän ei nimittäin ollut enää puistossa, vaan siinä järkyttävässä komerossa, joka oli ollut täynnä mitä pelottavampia tavaroita. Hirviöitä, joiden keskellä pieni tyttö oli viettänyt satoja ellei tuhansia tunteja itkien. Peläten ja rukoillen poispääsyä.

Aya itki. Mikään ei koskaan saisi tyttöä itkemään enempää kuin tälläinen kohtaus, joita tyttö nyktofobiansa vuoksi sai. Mitkään ihmissuhdedraamat eivät koskaan saisi Ayaa näin järkyttävään olotilaan. Kyyneleet valuivat sellaisena virtana, että alla oleva tie oli jo märkä. Lisäksi nämä kohtaukset olivat siitä huonoja, että jos paikalla ei ollut ketään joka tiesi asiasta, Ayaa yleensä vain katsottiin pitkään ja jätettiin tyttö oman onnensa nojaan.
"Ei sä et voi jättää mua tänne.. Sun on pakko päästää mut pois täältä" Aya mutisi ja tärisi entistä voimakkaammin. Tämä ei voi olla totta. Mä en halua olla täällä.. Onhan sen pakko päästää mut pois täältä.. On sen pakko joskus päästää mut pois täältä. On sen On on..

Daniel käveli hetken aikaa asfaltoidulla tiellä, kunnes päätti sitten poiketa puiston läpi, josta olisi lyhyin matka kotiin. Ja tuskinpa kukaan puskan takaa uskaltaisi hypätä heidän kimppuunsa. Oikeastaan turha edes ajatella sellaista, kun ei siellä kuitenkaan ketään ollut. Pikkutyttöjä vain peloteltiin puskasta tulevilla pahoilla sedillä.
Samassa miehenalku pysähtyi tunnettuaan nykäisyn kädessään ja siirsi katseensa Noelleen, joka sanoi, että ei kuullut enää Ayan askeleita. Joo, toivottavasti se oli eksynyt jonnekin, niin ei tarvitsisi huolehtia, että se pääsee turvallisesti kotiin. Kun takaa kuului sitten huutoa, käännähti Dan ympäri ja ehti parahiksi nähdä punapään rysähtävän polvilleen maahan.
Okei, se oli jo pelottavaa, jopa hänen mielestään. Mikä toiselle oikein oli tullut? Ja asiaa ei selventänyt yhtään se, että Noelle totesi tytön itkevän.

Siinä vaiheessa mustatukka suorastaan raahasi pikkusiskoaan perässään ottaessaan nopeita harppauksia itkevän tytön luokse ja kyykistyi tämän viereen. Dan päästi irti siskonsa kädestä pyytäen tätä pysymään paikoillaan, jonka jälkeen siirsi huomionsa Ayaan.
”Hei… Mikä on?” hän kysyi lempeästi ja hieroi toisen selkää rauhoittavasti. Tämä oli outoa. Hän ei olisi koskaan uskonut Ayan kaltaisen, vahvan pirulaisen alkavan aivan yhtäkkiä itkeä. Oliko tämä nähnyt jotain pelottavaa vai miksi tämän käyttäytyminen oli muuttunut aivan kummalliseksi? Pitäisikö tästä nyt ihan oikeasti huolestua tai jotain? Eihän se normaalia ollut, että ihminen menee tuollaiseen tilaan aivan yhtäkkiä, muiden huomaamatta. Tosin hyvä hänen on sanoa, kun hän ei ole missään vaiheessa kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota, kuin muihinkaan tuttaviinsa.

Sitten tyttö alkoikin puhua itkuisella äänellään jotain jättämisestä jonnekin ja tärisi vain voimakkaammin, mikä oli selvä merkki pahikselle; hän nosti tämän ylävartaloa hellävaroin kumarasta parempaan ryhtiin ja laittoi kätensä tämän poskille. Aya näytti poissaolevalta. Eli tämä oli tainnut saada jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ainakin niin hän luuli, eikä keksinyt parempaakaan selitystä tämän käyttäytymiselle.
”Ei sua oo kukaan jättämässä yhtään minnekään”, sanottiin rauhoittavasti itkevälle naisenalulle ja tämä painettiin omaa rintakehää vasten samalla, kun kädet kietoutuivat yllättävän pienikokoisen tytön ympärille.
”Ei ole mitään hätää…” toista rauhoiteltiin hyssyttelemällä, sekä hiusten sivelyllä.
Noelle näytti hyvin hämmentyneeltä. Kaikki oli ilmeisesti käynyt niin nopeasti, ettei raukka ollut ehtinyt mukaan tilanteeseen ollenkaan. Sen merkiksi pieni käsi sipaisikin veljen selkää vaatiakseen selitystä, mitä oikein oli tapahtunut ja mitä oli tapahtumassa.
”Älä huoli, en usko että mitään vakavaa. Aya taisi saada paniikkikohtauksen”, Dan selitti lyhyesti siskolleen, joka sanoi jotain, mutta herra ei sitä kuullut. Tällä hetkellä hän oli vain ja ainoastaan keskittymässä auttamaan punapäätä pois tilasta, joka oli hänelle vielä toistaiseksi hyvin epäselvä. Ja tuskinpa Aya edes kertoisi hänelle, minne oikein oli joutunut selkiydyttyään.

Aya värisi edelleen, eikä todellakaan tajunnut mitään siitä, että Danielin-kutale oli yhtäkkiä tullut lähemmäs ja aina vain lähemmäs. Itkuaan jatkaen toinen tärisi kauttaaltaan ja vaikutti juuri siltä niinkuin olisi saanut pahemmankin kohtauksen. Muutama ohikulkija vikalisikin epämääräistä joukkiota oudoksuen, mutta ilmeisesti he ajattelivat Ayan itkevän Danielin takia. Tai ainakaan kukaan muu ei välittänyt pysähtymisestä. Toisaalta porukka varmaan vaikutti seinähullulta, joten oliko se nyt niinkään suuri ihme, että ihmiset kiersivät moiset kaukaa.

Vasta, kun Daniel kääri kätensä Ayan ympärille tyttö alkoi hiljakseen rauhoittua. Tuo oli edelleen poissaoleva, täysin tiedoton ja itki yhä, niinkuin yrittäisi täyttää maailmaa kyynelillä, mutta toinen ei vapissut enää. Tiedostamattaan Daniel oli tehnyt jotain mielettömän oikein ja sen takia Ayan pitäisi joskus niellä ylpeytensä sekä kiittää nuorta miehenalkua tästä. Tilanne olisi nimittäin voinut äityä pahaksi, jos Daniel olisi käyttäytynyt kuin muutkin pahikset.. Eli siis jatkanut tyynen rauhallisena omaa matkaansa. Onneksi kyseessä oli kuitenkin Daniel..

Vielä muutamia minuutteja Aya tunsi olevansa huoneessa, mutta viimein tajunta alkoi palata tähän maailmaan. Itkua ei siltikään lopetettu, sillä tyttö ei tajunnut itkevänsä. Tuo tajusi ainoastaan olevansa kontallaan maassa, jonkun halattavana. Kun ajatustoiminta hiljakseen lämpeni, tajusi Aya olevansa erittäin pimeässä paikassa ja ymmärsi siten välittömästi mitä oli tapahtunut. Joo, helppohan se siinä oli saada paniikkikohtaus kuriin, kun oli jonkun käsivarsien suojassa. Epäilemättä tilanne olisi toinen, jos Daniel nyt päästäisikin irti. Hetken aikaa porkkana räpytteli kosteita silmiään ja yritti miettiä kenen kanssa oli ollut liikenteessä. Ensin tuo kuvittelikin halaavansa Kierania, sillä miehisestä vartalosta ei kuitenkaan voinut erehtyä. Edes tässä tilanteessa. No, mielikuva Kieranista haihtui salamana, kun Aya rekisteröi Noellen pienikokoisen hahmon.. Silloinhan... Hän oli sen nuijan sylissä. Teki mieli rimpuilla ja paeta, mutta pikkuruisessa kehossa ei ollut sellaiseen suoritukseen yhtään ylimääräisiä voimavaroja. Kyyneleetkin vain valuivat, kun tyttö ei kyennyt niitä lopettamaan. Niimpä Aya tyytyi vain painamaan otsansa Danielin olkapäätä vasten. Tuntui yllättävän ja pelottavan hyvälle, että toinen oli siinä.

Aya joutui odottelemaan vielä jonkin aikaa ennen kuin kehon shokkitila laantui. Sitten tuo vetäytyi varovasti kauemmas Danielista ja käänsi sumeilematta katseensa tuon tummiin silmiin. Ayan pyöreät silmät huokuivat kiitollisuutta ja kaikki kielteiset ajatukset Danielista oli haudattu jonnekkin takapihalle paniikkikohtauksen seuraksi.
"Ki-Ki-Kiitos.. Ja Sori" Aya lausahti väsyneesti ja laski katseensa tiehen. Silmiä räpsyteltiin vielä hetken aikaa tökkyräisenä ja sitten tuo jo kampesikin itsensä ylös. Hetken aikaa huojuttiin varsin epämääräisesti paikoillaan, mutta aivot sentään alkoivat jo pelittää. Hän olisi Danielille selityksen velkaa.. Se oli varmaa, olihan tyttö järjestänyt aikamoisen shown ja vielä tämmöisessä seurassa, pikkulapsen edellä.
"Mulla on.. Nyktofobia." Aya lausui hitaasti ja toivoi, että oli sanonut sanansa oikein.
"Mä.. Mä pelkään.... Pimeetä" Saatana, tökkyräinen olotila oli erittäin epämukava, mutta toisaalta olihan porkkanapää siihen jo tottunut. Ei vain ollut mukava koomata juuri tässä.

Hänen pitäisi kiittää tuota oikeasti vielä joskus myöhemmin. Sillain kunnolla, ei näin koomaisena. Olo oli kuin heiveröisen peuranpoikasen, joka ei ollut koskaan kävellyt askeltakaan. Porkkanapää pelkäsikin lätsähtävänsä heti ensimmäisestä askeleesta nokalleen. Se olisi jotenkin loistava lopetus tälle illalle.

Tuntui kuin hän olisi kököttänyt siinä jo kauankin paikoillaan, sillä jalat alkoivat väsyä ja vaatia asennonvaihdosta, mutta Daniel ei liikkunut yhtään minnekään niiltä sijoiltaan. Hän pysyisi uskollisesti Ayan lähellä niin kauan, kuin tämä sitä rauhoittumiseen tarvitsisi. Eikä Noellekaan tuntunut näyttävän sellaisia merkkejä, että tarvitsisi välitöntä huomiota häneltä, vaan tämä seisoi nätisti hänen takanaan ja piteli kättään veljen selkää vasten. Ikään kuin tämäkin olisi ollut mukana punapään rauhoittelussa.
Pieni helpotuksen aalto pyyhkäisikin miehenalun lävitse, kun tyttö lopetti vapinan, mikä selvästikin kertoi tämän olevan rauhoittumassa. Vaikkakin itku jatkui yhä, oli sekin vaimeampaa kuin aiemmin. Eli Dan pystyi onnittelemaan itseään, tehtävä suoritettu melkein loppuun asti.
Liikehdinnästä päätellen Aya alkoi pikkuhiljaa tajua, missä oli nyt, eikä missä kuvitteli hetki sitten olleensa. Daniel ei edelleenkään ollut keksinyt minkäänlaista teoriaa sille, minne tämä oli mahtanut joutua, eikä hän ehkä edes haluaisi tietää. Yleensä jos ihmiset saivat paniikkikohtauksia, oli näillä jonkinlaisia traumoja jäänyt esimerkiksi lapsuudesta, jotka kummittelivat ikuisesti alitajunnassa, vaikka kuinka halusikaan unohtaa ne. Yllätyksekseen mustatukka tunsi lauhtuneen neidon painavan otsaansa olkaansa vasten, johon hän automaattisesti vastasi upottamalla kätensä tämän kutreihin ja kuiskaili hiljaa tälle.

Hetken tyttö pysyi paikoillaan, kunnes sitten antoi selvän merkin siitä, että halusi ottaa pientä etäisyyttä. Niinpä Dan antoi käsiensä valahtaa tämän ympäriltä ja kääntyi pienesti koskettaen siskonsa kättä kuin varmistaakseen, että tämä oli vielä siinä.
Nopeasti mustatukka huomasi laittaa merkille sen, että Aya katsoi häntä nyt aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Hän tunsi jostain syystä olonsa vaikeaksi. Hän oli jo ehtinyt tottua siihen, ettei toinen pitänyt hänestä ja nyt yhtäkkiä tämän silmät näyttivätkin näkevän hänet positiivisessa valossa, vaikkei hän ollut todellisuudessa tehnyt juuri mitään. Lainannut vartaloaan rauhoittamista varten, ei muuta.
Punapään nouseminen ylös ei näyttänyt Danin silmissä kauhean vakaalta, minkä vuoksi hänkin nousi seisomaan ja asetti kätensä tämän lanteille. Jos nyt vaikka tämän jalat jostain syystä pettäisivät, niin hän ainakin olisi pitämässä tätä pystyssä.
”Pimeää?” pahis toisti, mutta antoi sitten asian olla. Ainakin hän oli saanut selityksen äskeiselle paniikkikohtaukselle.
”Sä et tykkäis olla Danielin huoneessa sitten. Siellä on aina kauhean pimeetä. Äitikin aina valittaa siitä”, Noelle kertoi ja hapuili kädellään veljensä kättä, jonka löysi nopeasti ja käveli pari askelta edemmäs päästäkseen näiden rinnalle.
”Hei! Jotkut täällä eivät voi nukkua auringon paisteessa.” herra alkoi heti puolustella itseään katsoessaan pikkusiskoaan. ”Ja sitä paitsi Sarah itse käski ne helvetin verhot hommata.”
Kyllä, hän kiroili Noellen seurassa, eikä yhtään hävennyt sitä. Miksi pitäisi? Tämä oppisi kirosanat ennemmin tai myöhemmin ja oli oikeastaan parempi, että tämä oppi ne häneltä, eikä keneltä tahansa muulta.
”Äiti ei jaksanu kuunnella sun valitusta”, Noelle kuittasi asian, johon Daniel tyytyi vain mumisemaan pyöräyttäen simmujaan.

”Missä sä asut?” esitettiin sitten kysymys punapäälle tummien silmien napittaessa tätä suoraan ruskeisiin silmiin. Heidän taitaisi olla järkevintä käydä viemässä ensin Aya kotiin, ennen kuin menisivät itse kotiinsa. Heillä kun ei ollut sitä ongelmaa, että jompikumpi saisi paniikkikohtauksen aivan yhtäkkiä, eikä Daniel haluaisi päästää Ayaa noin haparoivana yksin kävelemään kotiinsa. Ties vaikka paniikkikohtaus tulisi uudestaan. Jos hän niin tekisi, tuntisi hän olonsa vastuuttomaksi, mitä oli jo kerran aikaisemmin päivällä tuntenut. Ja sitä hän ei haluaisi kokea uudestaan.

Ayan seisoskellessa oli Daniel iskenyt yhtäkkiä kätensä tuon lantiolle. Se ei kuitenkaan Ayaa häirinnyt, mutta toinen kohotti silti pienesti kulmaansa. No, kaiketi toinen ei halunnut hänen kaatuvan. Pieni hymynkare tarttui tytön huulille ja silmien pelko sammui lopullisesti. Tosin samalla jokin pieni ärsyttävä ääni hakkasi lapiota pään sisällä. Siinä hän nätisti napotti pahiksen kainalossa ja .... Pelottavaa kyllä se tuntui mukavalta, mutta se taas oli selitettävissä sillä, että toinen oli edelleen pökkyräinen. Kyllä siitä se johtui ihan ihan ihan varmasti. Hmmn.. Sisarukset taisivat inttää jostain mikä liittyi Danielin huoneeseen. Aya ei jaksanut keskittyä niin tarkasti, että olisi ymmärtänyt jokaisen sanan. Ihan sama. Äkkiä toinen nojasi pienesti Daneilin kylkeen, ajatuksissaan.

Yhtäkkiä Daniel kysyi jotain mihin Ayan oli pakko terästäytyä. Missä hän asui? Silmät pyöristyivät, kun toisen mieleen tuli hullu ajatus siitä, että Dan aikoi saattaa hänet kotiin. Kuitenkin Danielin vaativia tummia oli helvetin vaikea vastustella, toinen kun napotti sen verran vaativasti tuossa edessä.
"Tossa puiston toisella puolella" Aya mutisi hiljakseen, ei matka ei todellakaan ollut pitkä ja siksi olikin ollut noloa kilahtaa moisesta. No, eihän porkkana sille mitään mahtanut, muttei siltikään jaksanut muistaa kuinka pitkään edellisestä paniikkikohtauksesta oli. Varmaan monta kuukautta, sillä Aya oli oppinut äärimmäisen hyvin välttelemään tälläisiä tilanteita. Pelko ei myöskään ollut niin järkyttävää, jos mukana oli joku johon Aya saattoi luottaa. Silloin tuota PELOTTI, mutta se ei yltynyt paniikiksi asti.

Hiljakseen Aya käveli Danielin vieressä ja puristi rystyset valkoisena ostoksiaan. Nyt mietittiin kuumeisesti mitä sanottaisiin. Hmmn..
"Sori, jos mun olis pitäny.. Tajuta soittaa Kieran hakemaan." Aya lausahti hiljakseen Danielille. Hän oli toiselle velkaa niin paljon, että se suoranaisesti sekä vitutti että hävetti. Hemmetti soikoon... Toisaalta oli ollut varsin mielenkiintoista nähdä Danielista tämmöinenkin piirre. Eihän toinen ollutkaan niin mulkku, kuin oli antanut alunperin ymmärtää. Hmmn..
"Mullon ollu tää tommosesta Noellen ikäsestä, tai sanotaanko että silloin se sai alkunsa" Aya mutisi ja oli nyt ruvennut leikittelemään pinkillä kielikorullaan. Se sentään vei vähän ajatuksia pois tästä tilanteesta ja rahoitti porkkanaa edelleen.

Viimein porukka saapui Ayan talon oven eteen, mutta Aya ei ollut vielä valmis eroamaan porukasta. Sensijaan tuo kävi laskemassa ostokset talon portaille. Sitten Tyttö käveli ensin Noellen luokse ja halasi tuota pehmeästi. Halauksesta irrottuaan tyttö vielä pörrötti toisen hiuksia ja hymyili. Sitten piti purra pehmeästi huulta. Hitto.
Porkkana kääntyi, katsoi Danielia hetken pää kallellaan ja painautui sitten pehmeästi toisen kehoa vastaa, halatakseen tätäkin. Huulet painettiin pehmeästi samalla koskettamaan pienesti toisen solisluuta. Kyllä, Ayan kiitokset olivat yleensä aina sitä, että tuo halaili ihmisiä. Olihan halailu Ayan mielestä ehkä parasta maailmassa.

Saatuaan vastauksen kysymykseensä, lähti Daniel kävelemään puiston reunalle hitaaseen tahtiin. Matka olisi varmasti taittunut paljon nopeammin, ellei Noellen olisi tarvinnut kävellä. Ja toisen tahti hidastui koko ajan. Tämä oli aivan selvästi väsymässä. Eli kotimatkan hän joutuisi kantamaan tätä sylissään.
”Et sä sille mitään voinut”, miehenalku totesi vain, vilkaisten sitten Noellea, jonka pääkin nuokkui siihen malliin, että kohta tämä sammuisi niille sijoilleen. Niinpä hän puristi hellästi toisen kättä, ikään kuin pitääkseen tämän hereillä vielä vähän aikaa.
Kun Aya kertoi jotain kohtauksesta, ei Daniel osannut kuunnella. Hän oli keskittynyt pitämään pikkusiskoaan hereillä, puristaen säännöllisesti tämän kättä. Kyllä hän jotain punapään puheesta kuuli, mutta… niin.. suurin osa meni aivan ohi korvien. Eikä toinen edes kuulostanut siltä, että halusi siitä kauheasti puhua, koska muuten koko syy, miksi tämä oli alkanut kohtauksia saamaan, olisi kerrottu ensimmäiseksi.

Pian he saapuivatkin punapään talolle, jolloin Dan päästi irti tästä ja tyttö kipittikin ovea kohden. Pahis oli jo valmiina lähtemään Noellen kanssa takaisin, kun naisenalku tulikin takaisin heidän luokseen.
Noelle vastasi väsyneesti halaukseen, jonka oli selvästikin saanut Ayalta, sillä veli oli paljon isompi ja tuoksui aivan toiselta. Niin ja tällaisessa tilanteessa oli luonnollista, että Aya halasi häntä, eikä Dan. Eihän veli ollut minnekään lähdössä. Sokea tyttö tunsi japanilaistytön pörröttävän hiuksiaan, johon hän vastasi hymyllä. Hän aivan varmasti kirjoittaisi tälle vielä kiitoskirjeen. Mutta myöhemmin. Ehkä huomenna.
Miehenalku oli jo ehtinyt tulla siihen tulokseen, että Noellea halattaisiin, ei häntä, mutta oli jälleen kerran ollut väärässä. Tähän eleeseen hän vastasi ehkä hieman hillitymmin kuin siskonsa, nimittäin halasi melko löyhästi ja taputti sitten toisen selkää.
”No niin, menehän kotiin nauttimaan valosta”, Daniel kehotti tyttöä, mutta ei pilkkaavalla, saati sitten ivallisella äänensävyllä, pikemminkin sillä normaalilla, ehkä astetta lempeämmällä äänellä.

Ayan kävellessä ostoskassiensa luokse mustatukka käski hiljaa siskoaan sanomaan hei hei, sekä vilkuttamaan. Hän itse ei niin tehnyt. Kun Noelle oli sen tehnyt, nosti Daniel tämän syliinsä – tyttö oli jo valmiiksi ojentanut kätensä sitä varten, ja Noellen otettua hyvä asento, vilkaisi miehenalku vielä taloa jonne Aya oli kadonnut. Sokea pikkusisko oli jo ehtinyt siinä vaiheessa nukahtaa, pienestä tuhinasta päätellen, jolle pahis hymähti huvittuneesti ja lähti suunnistamaan kohti näiden kotia. Noellen pitäisi päästä nukkumaan ikiomaan sänkyynsä.

//Daniel poistuu~ Kiitos pelistä ;-))) ♥

Aya hymyili edelleen irrottautuessaan Danielista. Sitten tuo marssi hiljakseen ostoskasseilleen ja heilautti kättään parivaljakolle. Sitten sata lasissa sisälle. Heti sisälle päästyään tuo sulki oven, pudotti ostoskassit maahan ja huokaisi raskaasti. Tässä vaiheessa Kieran syöksyi olohuoneesta ja kaappasi porkkanan syliinsä.
"Hitto olit aiheuttaa mulle halvauksen. Mä meinasin jo lähteä ettiin sua.. Miten sä selvisit kotiin tuolta? Uskalsitko muka mennä taksilla?" Kieran pulpatti, muttei päästänyt otettaan tästä pienestä otuksesta joka kuitenkin oli oudon veltto. Kieran kohotti kulmaansa ja vetäytyi hivenen kauemmas toisesta.
"Ootko sä okei?"
"Njoo.. Mä sain paniikkikohtauksen, mutta oon mä sitten ok kun saan nukkua ... Yks mun...... Kaveri saatteli mut kotiin.. Autettuaan ensin mua rauhottuun " Aya mutisi ja nojasi toista vasten. Niimpä Kieran sitten enempiä kyselemättä nappasi neitokaisen syliinsä ja kantoi yläkertaan. Kenestä tahansa muusta tämä olisi voinut olla hyvin poikaystävämaista käytöstä. Kieranin ja Ayan mielestä.. No sisarusmaista. He olivat kuin Noelle ja Dan..

Huoneeseensa päästyään Aya nakkasi Kierania kirjalla ja käski tuon poistua. Kieran irvisti ja poistui huoneesta. Aya vaihtoi ylleen yöpaidan ja tuijotti hetken ulos ikkunasta.. Olipas ollut taas mielenkiintoinen päivä.. Oikeastaan.. Ei yhtään hullumpi,siis paniikkikohtausta lukuunottamatta.

//Kiitos pelistä haniT ; )))))//