Bad Boy, Sad Girls

Käytävät huusivat tyhjyyttään, tuntien olleen alkaneen vain vähää aikaa sitten. Kuitenkin pehmeät askeleet kaikuivat käytävällä, hiljaisen vihellyksen kuuluessa tuon pitkän hahmon suunnalta. Kundi kantoi mustaa nahkatakkiaan rennosti olkapäällään, virnistäen itsekseen.
Aston oli oikeastaan siistimpi paikka kun hän oli aluksi ajatellut. Täältä löytyi mukavia, anteliaita misuja, jotka polvistuivat hänen jalkoihin useimmiten ja palvoivat aasialaispiirteistä kundia ainakin siihen asti kunnes tuo saadessaan haluamansa toivotti tytöille hyvää matkaa ja jatkoi matkaansa. Hän ei tuntenut tunnontuskia tehdessään niin..

Jiang antoi tummien silmiensä sulkeutua hetkeksi, tuon astellessa rennosti pitkin pitkää käytävää. Oli ihanaa kun oli niin rauhallista. Ei missään niitä itseään täynnä olevia huiskunheiluttajia, joita kundi ei voinut sietää.. Mutta juuri ne huiskunheiluttajat olivat hänen parasta saalistaan, sillä ne tytöt olivat niin tyhmiä.

//JF ja Janel//

Janel vietti hyppytuntia. Hän inhosi niitä, sillä silloin ei voinut muuta kuin vain istua toimettomana. Näytti tosin siltä, että tällä tuntipaikalla ei ollut kenelläkään muulla hänen lisäkseen hyppyä, sillä aikaisempina viikkoina hän oli huomannut olevansa tähän aikaan koulun käytävillä aina yksin. Se oli vain hyvä, sillä silloin tytön ei tarvinut puhua kenellekään. Nyt hän katsoi lokeronsa siistiä kirjariviä miettien, mitkä tehtävät hänellä olisi mahdollisesti jäänyt tekemättä. Ei mitkään. Tietystikään. Mitä muuta tyttö kotona tekisi kuin läksyjä. Tai leikkisi koiransa kanssa. Tai valokuvaisi. No kuitenkin, aktiviteetteja ei ollut kovin montaa.

Viheltelyä kuullessaan Janel säpsähti ja sulki nopeasti lokeronsa, valmiina pakenemaan paikalta. Paniikin ottaessa vallan käsissä ollut avainnippukin putosi vielä lattialle. Tyttö irvisti itsekseen ja kumartui nopeasti poimimaan sen ylös. Tunkiessaan avaimia laukkuunsa aivot raksuttivat kuumeisesti. Käytävällä oli pituutta reilusti molempiin suuntiin, joten tulija näkisi hänet joka tapauksessa, ennen kuin tyttö ehtisi piiloon.

Avaimien lopulta löytäessä tiensä laukun pohjalle, Janel uskaltautui vilkaisemaan ylös, mutta vilkaisu muuttuikin pian tuijotukseksi. Sillä kukapa muukaan käytävää pitkin asteli kuin Jiang Price, poika, jota Janel oli katsellut kauempaa siitä asti, kun toinen oli kouluun saapunut. Muutaman kuvankin tyttö oli saanut salaa näpsäistyä. Stalkkeri. Janel oli kuullut huhuja Jiangin maineesta, mutta jotenkin poika oli aivan liian komea ollakseen huhujensa arvoinen.

Janel nielaisi vaivalloisesti ja laski katseensa nopeasti käsiinsä, joiden peukalot näpläsivät hermostuneesti toisiaan. Tyttö tajusi näyttävänsä aivan liian hermostuneelta, kuten hän yleensä aina teki muiden läsnäollessa, joten kädet siirtyivät pitelemään kaulassa roikkuvaa kameraa. Tämä tuskin vähensi yhtään sitä, että ulospäin Janel näytti erittäin hermostuneelta. Nyt hän vain toivoi, ettei poika huomaisi häntä, sillä harvoinhan hänet huomattiin. Varalta tyttö nojasi selkänsä vielä lokerikkoa vasten, yrittäen olla mahdollisimman huomaamaton.

Kundi avasi silmänsä kuullessaan avainnipun kilistelyä kauempaa käytävältä. Eikö hän ollutkaan yksin? Askeleiden seisahtuessa ja nuorukaisen tiiraillessa eteenpäin kuka oli kyseessä. Hän ei ensin tajunnut kuka tuo oli, mutta ilme kirkastui hivenen kun hän muisti häilyvän hahmon jossakin nurkissa. Niin, tämä tyttö oli kuin jokin haamu.

Poika virnisti ja jatkoi matkaansa, painautuen kuitenkin Janelin viereisen kaapin ovea vasten, nojaten siihen rennosti, kun pääsi tytön kohdalle. Hän voisi tylsyyttään pitää hieman hauskaa.
”Hei.. Mitäs misulle kuuluu?”
Kysyttiin, pojan virnistäessä. Tyttö vaikutti ujolta, säikyltä jänikseltä ja tuskin katsoisi häntä silmiin. Niinpä tuo saattoi tuntea napakan, mutta hellän otteen leuassaan kun tytön silmän käännettiin kohtaamaan Jiangin omat yhtä tummat.

Tietenkin, juuri hänen tuuriaan. Tietysti pojan piti huomata. Janel henkäisi terävästi tuntiessaan Jiangin läheisyyden. Hän ei ollut tottunut, että kukaan tulisi niin lähelle. Hieman läheisyyskammoinen kun sattui olemaan. Sitten poika vielä avasi suunsakin. Kutsuiko tuo häntä misuksi? Janel oli juuri laskemassa leukaa rintaansa vasten, kun lämpimät sormet tarttuivat siihen ja kohottivat kasvoja pojan suuntaan. Tytön silmät levisivät suuriksi katseen kohdatessa nuo tuikkivat silmät. Kevyt puna kohosi vaaleille kasvoille ja Janel laski katseensa alas samalla kun nopeasti astui kauemmaksi pojasta ja irtosi näin samalla lokeron suomasta tuesta ja turvasta. Toinen käsi kohosi leualle, jossa tuntui vieläkin Jiangin sormien pehmeä kosketus.
"Mi-mitä sinä haluat?"
Janel kysyi hiljaisella äänellä, pää tiukasti alas painettuna hiusten peittäessä näkyvyyden silmiin. Tyttö ei voinut vieläkään uskoa, että juuri tämä poika puhui hänelle. Kuvitelmien prinssi. Jiang Price.

Hetken tuijottamisen jälkeen kundi piti yllä pokerinaamansa ja vastasi tytölle:
”…sinua..”
Ennen kuin tuo häneen verrattuna hento ja siro tyttö ehti vastata, oli toinen painettu vasten kaappia, sen kolahtaessa ontosti toisen elän alla, äänen kaikuen hetken tyhjällä käytävällä. Kundin vartalo painui vasten tytön omaa, kameran jäädessä siihen kaksikon väliin.

Jiangin kumartuessa kuiskaamaan tytön korvaan.
”Olen katsonut sinua kauan kauempaa… ”
Suudelma korvanlehdelle.
”..ole rauhassa.. Mikä on misun nimi?”
Käden tarttuivat tuota pientä ja ujoa tyttöä lantiolta, kundin painaessa kätensä rennosti toisen alaselälle. Hän suoristautui taas täyteen pituuteensa ja virnisti . Toinen oli nyt kirjaimellisesti ahdistettu nurkkaan..

//Luvan kanssa hittailen//

Janel tiesi, että nyt jos koskaan oli aika paeta, mutta ennen kuin hän sai jalat alleen, Jiang oli jo ehtinyt vangita hänet itsensä ja lokerikon väliin. Tytön huulilta pääsi yllättynyt huudahdus ja katse kävi taas pojan kasvoissa, ennen kuin nopeasti painui tuijottamaan leveää rintakehää. Janel oli jähmettynyt kauhusta, kukaan ei ollut koskaan, ei koskaan, ollut näin lähellä häntä. Ja se oli aiheuttamassa tytölle pahanlaatuisen paniikkikohtauksen.

Sitten pojan lämmin hengitys tuntui jo korvalla. Janel sulki tiukasti silmänsä ja kuvitteli olevansa jossakin muualla. Kotona turvassa. Jiangin sanat saivat kuitenkin silmät taas avautumaan järkytyksestä ja sanoja seurannut suudelma korvalehdelle sai tytön säpsähtämään ja henkäisemään terävästi. Ja poika vielä käski olemaan rauhassa! Aivan kuin se olisi ollut mahdollista Janelille juuri tässä tilanteessa. Täysin mahdotonta. Jiang oli aivan liian lähellä, jotta kukaan tyttö olisi pystynyt olemaan rauhallisena jos olisi ollut Janelin tilanteessa. Lämpimän otteen siirtyessä lantiolta selän puolelle, Janel jäykistyi täysin liikkumattomaksi. Poika oli ylittänyt jo monta rajaa, jota kukaan ei ollut koskaan ennen tehnyt.

Hetken aikaa tyttö vain seisoi aloillaan tuijottaen suoraa eteenpäin Jiangin rintakehää, kunnes sitten päässä napsahti ja automaattiset puolustusmekanismit aktivoituivat. Janel yritti kiemurrella irti otteesta, kunnes pian tajusi sen epätoivoiseksi ja että niin hän vain joutui lähemmäksi poikaa. Tyttö veti pari kertaa syvään henkeä yrittäen rauhoittua ja vilkaisi sitten nopeasti ympärilleen nähdäkseen, oliko apua tarjolla. Kun pelastavaa enkeliä ei näkynyt lähimaillakaan, oli pakko alistua.
"J-Janel.. Janel Xiang."
Tyttö sanoi taas samalla hiljaisella äänellä pitäen katseensa alhaalla. Pään sisällä hän keskittyi vain pysymään rauhallisena. Huutaminen tuskin auttaisi ilman, että koko koulu tulisi paikalle. Ja sitähän Janel ei halunnut, huomiota kun inhosi.

Jiang nautti tästä tilanteesta. Hän todella nautti.

Tummat silmät eivät irrottaneet katsettaan tytöstä hänen odottaessa tuon vastausta. Tyttö vaikutti yhtä säikähtäneeltä kuin jänis ajovaloissa tai peura metsästäjän kohdatessaan ja sen huvitti kundia. Tuo tiukensi aavistuksen otettaan tytön lantiolta, sormien silitellessä rauhoittavasti tytön alaselkää.

Tummien silmien katse luotiin taas tytön silmiin.
”Janel.. Sinulla on kaunis nimi, misu”
Kundi totesi ja hymyili toiselle. Tuo vilkaisi ympärilleen, mutta kohtasi vain tyhjät käytävät. Täydellistä siis. Huomio kiinnittyi takaisin tyttöön, kundin pitäen katseensa ja ilmeensä tyynenä.

”Mitäs sanot jos livistettäisiin täältä jonnekin vähän.. hmmh.. rauhallisempaan paikkaan, Janel?”

Janel kohotti katseensa juuri parahiksi nähdäkseen Jiangin henkeäsalpaavan hymyn. Poika näytti vieläkin komeammalta hymyillessään. Ei yhtään niin uhkaavalta. Jiang piti hänen nimestään? Janel toivoi mielessään, että poika sitten lakkaisi kutsumasta häntä misuksi. Se tuntui jotenkin.. nololta. Tyttö painoi katseensa alas, mutta kohotti sen heti kauhistuneena takaisin Jiangin kasvoihin.

Minne poika häntä tahtoi? Hälytyskellot Janelin päässä alkoivat soida ja tyttö painoi katseensa taas alas pudistaen samalla pienesti päätään.
"Minulla on vielä koulua."
Tuli vastaus hivenen värisevällä äänellä. Ei ollut Janelin tapaista lähteä koulusta kesken päivän. Sitä ei ollut tapahtunut Astonin aikana vielä kertaakaan. Ei edes silloin, kun muutamat snobitytöt potkivat hänet verille. Janel oli tuolloin vain vieraillut terveydenhoitajan luona, saanut laastareita haavoihinsa ja palannut opiskelemaan historian saloja.

Tyttö vilkaisi käytävällä näkyvää kelloa ja ilme kävi hetken epätoivoisena, ennen kuin palasi takaisin normaaliin. Tunnit eivät loppuisi vielä ihan vähään aikaan, joten pelastusta ei kai ollut tulossa. Kyllä hänen silti jotain piti yrittää.
"Minun.. pitäisi mennä.."
Janel yritti hätäisesti keksiä jotain, mutta ei niin hyvänä valehtelijana ei keksinyt mitään kovinkaan luovaa, jolla varmasti olisi vakuuttanut pojan. Janel vain ei voinut uskoa, että häntä kiinni piteli Jiang, hänen ihkaensimmäinen ihastuksensa. Pieni hymy uskaltautui käymään tytön huulilla, kun tämä varovasti vilkaisi poikaa kasvoihin, mutta laski pikaisesti katseensa taas alas ja palautti suunsa peruslukemille. Jiang vain varmasti pelleili hänen kustannuksellaan, kuten kaikki muutkin tässä koulussa.

Jiang mietti hetken.
”mitä jos.. me ei mentäisi pois koulun alueelta? Mentäisiin vaikka istumaan aulaan ja juteltaisiin?”
Kysyttiin äkkiä, kundi irrottaen otteensa tytön ja päästäen tuon hengähtämään hetkeksi.

Tummat silmät tutkivat hetken tytön kasvoja, pojan huomatessa pienen hymyn, joka kävi noilla suloisilla kasvoilla.
”.. sinun pitäisi uskaltaa hymyillä useammin, pidän hymystäsi”
kundi totesi yllättäen ja virnisti tytölle hivenen.

Kädet tungettiin housun taskuihin ja Jiang otti muutaman askeleen poispäin tytöstä, pysähtyen kuitenkin ja vilkaisten Janelia olkansa ylitse. Kundi hymähti ja käänsi katseensa eteenpäin. Hän oli melko varma, että toinen luhistuisi vasten seinää kuin sydänkohtauksen saanut tai juoksisi karkuun, mutta hän yritti kuitenkin vielä.
”joten.. tuletko?”
Tummat silmät kääntyivät taas lyhyeen tyttöön.

Pojan vetäytyessä kauemmaksi, Janel huokaisi helpottuneena. Hän oli ollut varma, että vielä hetkikin kauemmin, niin hän olisi pyörtynyt noille vahvoille käsivarsille. Mikä tietenkin olisi ollut kovin edustavaa hänen kannaltaan. Jiang ei olisi varmaan arvostanut sitä kovin korkealle. Poika ehdotti siirtymistä aulaan ja siellä keskustelemista. Janel ei ollut koskaan ollut hyvä keskustelemaan, mutta toisaalta, tämä oli todella ainutkertainen mahdollisuus.

Pojan kehuessa Janelin hymyä, tyttö suureksi häpeäkseen punastui taas. Huulet vetäytyivät hetkeksi mutruun ja katse kohosi nyt jo poispäin liikkuvaan Jiangiin. Varovasti Janel irrottautui lokerikosta ja otti askeleen kohti poikaa. Sitten tyttö kumartui ottamaan laukkunsa lattialta ja nosti sen olalleen laittaen kameransakin sinne, ennen kuin hän lopulta asteli hiljaisin askelin pojan perään.
"Aula.. on hyvä."
Janel totesi ja nyökkäsi vielä pienesti sanojensa vahvistukseksi. Tyttö yllätti itsensäkin. Hän ei olisi ikinä milloinkaan ennen lähtenyt kenenkään mukaan näin. Pakotettuna ehkä. Mutta Jiang antoi muitakin vaihtoehtoja. Ja Jiang oli kuitenkin Jiang.

Kundi vilkaisi taakseen ja käänsi sitten katseensa eteenpäin ettei tyttö olisi huomannut hänen virnistystään. Tuo käveli hetken niin, että tyttö sai rauhassa kulkea hivenen pojan jäljessä, pysähtyen kuitenkin sitten niin, että oli taas toisen kanssa vierekkäin. Hän ei kuitenkaan enää koskenut tyttöön vaan piti pienen välimatkan toiseen, sillä tyttö tuntui hyvin ujolta. Ei hän nyt halunnut tuolle sydänkohtausta aiheuttaa vaikka pitikin kovasti toisen kiusaamisesta ja järkyttämisestä. Oli hauskaa katsoa kun toinen meni sanattomaksi. Mutta tässä tapauksessa se ei ollut järin hyvä keino lähestyä tyttöä, joka vaikutti hänen seurassaan lähinnä säikyltä jänikseltä.

”Joten.. oletko kotoisin ihan täältä San Diegosta vai jostain muualta? Tiedät jo varmaa, että itse muutin tänne Nykistä”
Todettiin aasialaispiirteinen kundin hymyillessä toiselle ja tunkiessa kätensä housujensa taskuun.

Käden kuitenkin kohotessa ja ohimennen pojan hipaistessa Janelin kasvoja tuon siirtäessä hiuksia tytön korvan taakse. Jiang hymyili hetken ja käänsi taas katseensa eteenpäin.

Jiangin pysähtyessä odottamaan, Janel tunsi pakottavaa tarvetta pysähtyä myös, sillä hän piti enemmän perässä laahautumista, kuin vierellä kävelystä. Oli niin hankalaa saada sovitettua askeleet sen vierustoverin askeliin. Haluistaan huolimatta tyttö jatkoi kulkuaan Jiangin sovittaessa askeleet hänen omiin.

Pojan esittäessä kysymyksensä, Janel vilkaisi poikaa nopeasti, ennen kuin katse taas liimautui takaisin lattiaan. Tottakai hän tiesi Jiangin tulevan New Yorkista. Vaikka juoruja välttelikin, ei Janel silti aivan pimennossa elänyt.
"Olen asunut täällä 4-vuotiaasta saakka."
Tyttö totesi lyhyesti, sillä hän kyllä arvasi, ettei tällä pojalla voinut edes kiinnostaa oikeasti, että mistä hän oli kotoisin. Jiang oli sen verran komea tyyppi, että tältä tuskin nättejä tyttöjä puuttui. Janel arveli pojan kyselevän häneltä vain, koska tahtoi olla kohtelias. Mikä taas pisti miettimään, miksi Jiang kuuluikaan pahisten klikkiin. Klikkiin, jolta Janel oli saanut kuulla kunniansa useampaankin otteeseen. Ehkä se johtui pojan menneestä jengielämästä, josta Janel oli siitäkin kuullut.

Jiangin käden koskettaessa Janelin kasvoja, tyttö säpsähti taas. Hiussuortuvien päätyessä korvan taakse, Janel tunsi olonsa alastomaksi. Hän oli tottunut pitämään pitkiä hiuksiaan vapaina, jotta voisi tarpeen vaatiessa piiloutua niiden taakse, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta. Eikä tyttö tietystikään uskaltanut vapauttaa hiuksiaan, koska Jiang ne korvan taakse siirsi.

Ensimmäistä kertaa koko koulussa, Janel tunsi, että hänen olisi sanottava jotain. Hän ei halunnut, että poika lähtisi, mikä oli sinäänsä erittäin outoa. Normaalisti tyttö aina suorastaan rukoili, että saisi olla yksin.
"H-haluatko, että teen läksysi?"
Janel kysyi hiljaa, sillä tokihan Jiangilla jokin motiivi oli, miksi tämä hänen kanssaan tyhjillä käytävillä jutteli. Ja vaikkei tyttö nörtti ollutkaan, hän oli tottunut siihen, että sai välillä tehdä toistenkin kotitehtäviä.

"Eli siis jo aika pitkään.."
Aasialaispiirteinen kundi tokaisi mietteliäänä ja piti katseensa edessä päin. Käytävä tuntui yllättävän pitkältä, mutta kai hän kesti sen.

Tummat silmät vilkaisivat tyttöä terävästi, Jiangin tuijottaessa tuota hetken miettiväisenä. Miksi toinen kysyi tuollaista? Kyllä hän teki läksysnsä kun sille päälle sattui, mitä tapahtui lähinnä hyvin harvoin..
Kundi näytti saaneen älynväläyksen, tuon virnistäessä itsekseen, irrottamatta katsettaan tytöstä.
"Ei sinun tarvitse jos et tahdo mutta..."
tuo näytti miettiväiseltä, tökäten tyttöä kevyesti kylkeen.
"..voisit antaa minulle tukiopetusta.."

Janel nyökkäsi vastaukseksi pojan toteamukselle. Tytön kulmat kurtistuivat hivenen Jiangin ilmoittaessa, että hänen ei ollut pakko tehdä toisen läksyjä. Janel sai siis itse päättää? Milloin viimeksi hän oli saanut vaihtoehdon? Tuskin koskaan ennen. Lauseen kuitenkin vielä jatkuessa, tytön ilme palasi taas normaaliksi. Häneltä oli ennenkin pyydetty samaa, mutta vastakkainen osapuoli oli melko pian kyllästynyt apuopettajansa puhumattomuuteen.
"Missä aineessa tarvitset tukiopetusta?"
Janel kuitenkin uskaltautui kysymään. Kieltämättä tyttöä hivenen ihmetytti, kun Jiang ei pyytänyt jotain nörttiä. Mutta Jiang olikin Jiang ja tämä tuntui tekevän mitä tahtoi. Ja Jiangin takia Janel oli valmis koettamaan tukiopettajan virkaa.

Hiljalleen koko kuvio alkoi muotoutumaan pitkän pojan päässä, tuon katsahtaen ohimennen tyttöön, joka käveli hänen vierellään. Itsevarma virnistys kävi tuon huulilla, kundin miettien seuraavaa siirtoaan. Hymyn viivähtäessä huulilla, kundin pysyen hädin tuskin nahoissaan. Janel astui ansaan eikä paluuta enää olisi..

Poika käänsi tummien silmiensä katseen tyttöön ja näytti tuolle vakavaa naamaa, vaikka sisällään kundi heitti volttia ja huusi hurraata.
”Hmmhh.. No jos ollaan ihan rehellisiä niin taidan tarvita pikakertauksen kaikista aineista..”
Jiang piti pienen tauon.
”..ja näyttää siis siltä, että me vietetään paljon aikaa yhdessä, tyttö. Millos aloittaisit? Kävisikö, että tulisit tänään illalla vaikka pistäytymään kämpälläni vai miten tehtäisiin? Tahtoisin todella saada tämän nyt toimimaan..”

Niin, minkä? Ei hän oikeastaan välittänyt koulunkäynnistä, mutta tuo tyttö.. se oli hänen seuraava saaliinsa.
Ja hän sai useimmiten haluamansa.

Ei, tämä ei onnistuisi. Janel tunsi taas tutun pakokauhun tunteen kohottavan päätään. Hän ei kykenisi tähän. Edes Jiangin vuoksi tyttö ei saanut mieltään rauhoitettua. Tummat silmät harhailivat käytävällä molempiin suuntiin, kunnes palasivat anteeksipyytävinä poikaan.
"Minä.. en voi. Olen pahoillani."
Janel sai lopulta sanottua ja nielaisi vaivalloisesti sanojensa perään. Oli hankala sanoa kieltävä vastaus tälle hänen unelmien prinssilleen, mutta kai sitä oli tehtävä mitä piti.
"En tänään, enkä milloinkaan."
Tyttö vielä lisäsi ja siirsi katseensa Jiangista takaisin lattiaan.
"Minun pitää mennä. Anteeksi."
Saatuaan viimeiset sanat suustaan Janel lähti puolijuoksua kohti koulun ulko-ovia, mahdollisimman kauas pojasta. Hänen oli päästävä pois tämän luota. Kun ulko-ovi paiskautui kiinni, tyttö jatkoi puolijuoksua suoraan kotiaan kohti.

//pfef, se oli ny siinä ^^' janel lähtee kulkemaan koko paikasta.//

Kundi ei ehtinyt sanoa mitään kun toinen jo pinkoi kintuistaan sen minkä jaloistaan pääsi. Tummat silmät tuijottivat hämmentyneinä tytön perään, Jiangin raapiessa niskaansa vaivaantuneena. Jaa, hänelle ei ollukaan ennen käynyt näin. Moinen ajatus sai kundin itsetunnon murentumaan hivenen, tuon kuitenkin pian naurahtaessa ja pudistaessa päätään. Hehe, oma oli menetyksensä.

Piikkitukkainen jätkä kääntyi kannoillaan ja katosi käytäville vihellellen itsekseen.

//Jeps! Kiitoskset pelistä ~<3 //