one of those girls

// lilco ja gisele :] //

Joshua King seilasi Aston High'n käytävillä skeittilaudallaan. Hän oli valinnut tänään alleen yhden lempilaudoistaan ja olikin saanut muilta skeittareilta ihailevia katseita sen suuntaan. Hän ei turhaan panostanut lautoihinsa, sillä ne olivat silmäniloa niin hänelle kuin muillekin.
Nähdessään matematiikan opettajan seisovan käytävällä seuraamassa kolmen friikin limsa-automaattiin kohdistuvaa pahoinpitelyä, poika potkaisi turkooseilla tennareillaan lisää vauhtia kadotakseen mahdollisimman nopeasti opettajan näköpiiristä. Hän ei haluaisi, että lauta takavarikoitaisiin taas kerran. Millä hän sitten liikkuisi koko päivän? Skeittilaudoista oli tullut hänelle kuin toiset jalat.

Päästyään pälkähästä matematiikan opettajan suhteen, Joshua lähti liukumaan kirjastoa kohti. Hänen olisi löydettävä eräs kirja äidinkielen tuntia varten. Ei hän muuten varmaan edes eksyisi nörttien valtakuntaan jos kyseessä ei olisi tämän kaltainen tilanne. Tullessaan kirjaston oville huomasi poika yhden taviksen tulossa ulos.
"Hei! Joo, sä juuri. Pitäisitkö sitä ovea hetken auki?". Taviksen katse harhaili hetken ennenkuin tyttö huomasi seurata kun Joshua ajautui sisään ovista, joita tuo piteli auki.
"Kiitti", poika huikkasi hymyillen. Hän ei noussut laudaltaan edes kirjastossa, jossa muutamien oppilaiden katseet olivat nousseet skeittariin noiden lukemista kirjoista. Valitettavasti kirjastonhoitajakin oli huomannut hänen kielletyn kulkemistapansa ja katseli nuorukaista äkäisimmällä ilmeellä, jonka ryppyisille kasvoilleen sai.
"Joo joo, rauhassa", Joshua hymähti mummelille tuon noustessa tiskinsä takaa aikeinaan varmaankin sanoa pari valittua sanaa pojan saapumisesta. Joshua laskeutui alas laudaltaan, nosti sen kainaloonsa ja hymyili kirjastonhoitajalle nopeasti. Akka voisi takavarikoida hänen lautansa aivan yhtä hyvin kuin matematiikan opettajakin.

Sisääntulo-episodin päätyttyä kaikki ne tuijottavat oppilaat, jotka Joshua oli tullessaan vilkaisulla huomannut, syventyivät jälleen opuksiinsa. Kirjastonhoitaja katseli yhä Joshuaa silmälasiensa takaa, kun hän lautoineen alkoi selata hyllyjä. Kirja jota poika etsi, oli Romeo ja Julia. Mukava äidinkielen opettaja oli päättänyt laittaa luokalle kokeen kyseisestä kirjasta ensi tunnille siitäkin huolimatta, että puoli luokkaa oli ilmoittanut jättävänsä kirjan lukemisen tekemättä. Mutta koskapa sellainen olisi noita orjapiiskureita estänyt.

Gisele Kim, luultavasti viimeinen henkilö jonka voisi kuvitella kirjastosta löytävän, tuskaili erittäin valitettavasti parin kirjan kanssa. Äidinkielenopettajalla tuntui olevan jokin "LUKEKAA NÄMÄ KIRJAT NYT HETI" vimma, joten Giselen ryhmäkin oli saanut vaivoikseen yhden. Hän oli kuunnellut parin tuttunsa valitusta ja oli osannut valmistautua pahimpaan mahdolliseen - Humisevaan harjuun. No, onneksi Gisele oli lukenut sen kerran. Lukenut puoliksi.
Mutta tässä nyt vain oli se ongelma että tyttö ei jaksanut löytää sitä helkkarin kirjaa mistään. Ensinnäkään aakkosjärjestys ei näyttänyt olevan tuttu käsite tässä hikisessä kirjastossa. Ja toiseksikin kaikki rasvaiset nörtit supisivat innolla Giselen kopistellessa ohi. Ei sillä etteikö hän olisi pitänyt huomiosta ja sellaisesta, mutta ne olivat kuitenkin nörttejä, jotka eivät välttämättä tienneet että sitä hiuksiin laitettavaa ainetta kutsutaan shampooksi.

Gisele harkitsi jo vakavasti, että jos vaikka kysyisi apua kirjastonhoitajalta. Yksi vilkaisu sen mummelin suuntaan kertoi kuitenkin että ei ehkä kannattaisi vaivautua. Sillä oli nimittäin se tuttu kirjojen puolesta pelkäävä, vauhko ja vihainen ilme kasvoillaan. Gisele seurasi tuon kirjastonhoitajan katsetta yhteen niihin skeittareista. Lauta kourassa, siitä sen tunnisti. Tyttö hymähti ja kävi miettimään tuon nimeä. Eikö se ollut se aasialaiselta näyttävä jätkä? Oli, oli se. Nimi vaan ei tosiaan muistunut mieleen...

No, olikohan sillä niin väliä. Kirja oli etsittävä. Tuossa oli kasa Romeoita ja Julioita, jahas, Emily Brontën teokset taisivat olla aivan toisella puolella. Tosin heti Shakespearen vieressä oli tietosanakirjoja. Gisele huokasi voipuneena ja vilkaisi kirjaston vastakkaisella seinällä riippuvaan kelloon. Puoli neljä. Tässä menisi ikuisuus...

//ssselitystä, ei toimintaa, anteeksi !//

// ei haittaa mitään :--) //

Skeittari pujotteli kirjaston hyllyjen välissä tutkiskellen kirjoja ja niissä olevia nimiä. Joshua ei aivan ymmärtänyt mitä tuokin äkäinen kirjastonhoitaja teki päivät pitkät, kun kaikki hyllyt omasivat oudossa ja sekalaisessa järjestyksessä olevat kirjat. Kaikkea muuta pojan silmiin kyllä osui, muttei Romeota ja Juliaa ja siksi hänen mielessään kävi jopa kysyä apua joltakin elämänsä kirjastolle pyhittävältä nörtiltä. Heistä voisi olla yllättävän paljon apua juuri tälläisissä tilanteissa.

Joshua siirtyi seuraavaan kirjahyllyrivistöön ja hieraisi vapaalla kädellä silmiään. Hyvä kun skeittilauta ei pudonnut otteesta kun hän tuijotti hämmästyneenä käytävällä avautuvaa näkyä. Kirjoja tutki Gisele Kim. Koulun toisiksi suosituin tyttö. Hän oli kirjastossa. Samantien olisi voinut laittaa nörtin jalkapallojoukkueen treeneihin! Niin kaukana omasta elementistään tuo vallan ilmentymä oli, kun kuvaan lisättiin vielä suosittujen kruununperijän epätoivoinen ilme. Joshuaa hymyilytti ja hän lähti tutkimaan samaa hyllyä kuin Gisele.

Jokin suurempi voima oli kuitenkin päättänyt, ettei Joshua pääsisi niin helpolla. Pojan laahustaessa tuo astui kiiltävä-ja sinikantisen vihon päälle ja tietenkin liukastui siihen. Miten muutenkaan. Ainakin siivoojat olivat tehneet työnsä lattioita kiillottaessaan. Ehkä liiankin hyvin. Poika menetti otteensa laudasta, joka liukui äänettömästi kirjahyllyn alle Joshuan maatessa nyt kirjaston lattialla.
"Voi vittu...", hän kirosi, hiljentäen ääntään loppua kohden. Ehkä kirjastonhoitajalla oli superkuulo mummoksi. Vaikkei olisikaan, niin Joshua ei silti odottanut, että täti olisi mielissään hänen kielenkäytöstään.

// Vihkoihin liukastuminenhan on hyvin normaalia :'D //

Espanjan sanakirja, Espanja-Englanti-Espanja, Spanish for dummies... mikä helkkarin juttu tällä kirjastolla oli espanjaa kohtaan? Gisele huokasi voipuneesti ja oli jo vähällä alistua ja mennä tiedustelemaan Humisevan harjun sijaintia kirjastonhoitajalta, kun tuosta vierestä kuului kolinaa ja kiroilua. Kiroilua, joka ei tosiaankaan sopinut kirjaston hiljaisuuteen. Se skeittari varmaankin. Gisele vilkaisi äänen suuntaan, ja totesi oletuksensa oikeaksi.

Toispuoleinen hymy kipusi tuon koulun "kakkosneidin" huulille tämän tutkaillessa skeittaripoikaa, silmissä terävä katse. Naurua, ei edes tukahdutettua hihitystä, ei kumma kyllä kuulunut mistään suunnasta, vaikka ehkä nörtit eivät uskaltaneet nauraa. Senhän olisi voinut vaikka tulkita pilkalliseksi ja sitten olisi saanut luultavasti joko haukut tai selkäsaunan.

"Sattuiko pahasti?" Gisele heitti kiusoittelevasti, muttei kuitenkaan ilkeästi. Äänensä hän yritti pitää hiljaisena, sillä äänettömässä kirjastossa normaalikin puhe kuului helposti huoneen toiselta puolelta toiselle. Kiinnostuneita korvaparejakin oli enemmän kuin tarpeeksi.

Joshua kohotti katseensa ylös, kun kuuli tutun äänen ylhäältä. Sillä tuttu tuo ääni todellakin oli, kukaan astonilainen tuskin oli jäänyt paitsi sen kuulemisesta. Tai ehkä jotkut nörtit, jotka eivät olleet koskaan uskaltaneet mennä tarpeeksi lähelle kuullakseen. Nuorukainen katseli suklaasilmillään Giseleä, jolle kuului kiitos kiusoittelevasta kommentista koskien hänen kaatumistaan. Joshua hymähti hiljaa.
"No ei tässä kai muuta kuin kaikki luut mäsänä ja halvaantuminen vyötäröstä alaspäin. Ei siis pahasti", poika vastasi hiljaisella äänellä ja varovainen virne kipusi suupieleen. Hän ei ollut varma minä Gisele pitäisi hänen virnettään, joten ei kannattanut vetäistä sitä leveintä naamalle. Ehkä tyttö kokisi sen loukkaavaksi itseään kohtaan.

Pian Joshua kaivoi skeittilautansa hyllyn alta ja nousi jaloilleen. Hän suoristi mustia farkkujaan parempaan kuosiin ja katseli yhtä suosituista. Tyttö ei tosiaan sopinut kirjastoon yhtään. Tämä pomppasi tylsien kirjahyllyjen, nörttien ja kirjastonhoitajamummelin taustasta juuri niin, kuin suositun olisi olettanutkin pomppaavan. Poika käänsi katseensa lautaan, tutkien oliko se saanut lattialle putoamisesta mitään vaurioita - saaden pian todeta, että ei ollut. Sivusta löytyi pieni naarmu, mutta se oli samoissa mitoissa niiden naarmujen kanssa, mitä lauta sai jatkuvasti käytössä. Joshuan ilme oli siis tyytyväinen ja tuo tyytyväisyys saattoi olla mukana, kun skeittari päätti avata suunsa jälleen.
"Sä et taida olla täällä etsimässä lukemista ihan vaan huviksesi", Joshua totesi kysyvästi.

"Voi sua pientä", Gisele hymähti toisen diagnoosille. Toisessahan oli draamakuningattaren vikaa! Tai sitten tuolla oli vain vilkas mielikuvitus. Tai sitten jätkää hermostutti Giselen läsnäolo. No, ketäpä ei olisi hermostuttanut. No, oli miten oli. Vino hymy huulillaan Gisele seurasi tyypin laudankaivuuta, ja soipa tyttö hyväksyvän katseen tuon skeitille, vaikkei niistä mitään tiennytkään. Mutta ainahan näillä skeittareilla oli hienot välineet. Se oli Giselestä aina niin kummallista; ne näyttivät useimmiten (tyttö ei ollut varma sopiko mielipide tähän tyyppiin) aivan seinästä revityiltä epäsiisteissä lökäreissään ja liian isoissa huppareissaan, mutta huristelivat menemään aivan uskomattoman hintavilta näyttävillä skeittilaudoilla.

Toisen kysymys havahdutti Giselen ja palautti tytön takaisin maanpinnalle - tai ainakin melkein.
"En", tyttö myönsi miettien miten mukavaksi voisi heittäytyä. "Äikän juttu; pitää lukea Humiseva harju. Joskaan mä en löydä sitä mistään enkä uskalla tolta naishirviöltä mennä kysymään." Gisele nyökkäsi päällään sen kirjastonhoitajan suuntaan. Naishirviö, tosiaan! Tuijotti Giseleä ja tämän seuralaista erittäin murhaavasti, eikä välittänyt yhtään vaikka tuollakin yksi nörtti pyyhki juuri nenästä tullutta sormeaan yhden kirjan takakanteen. 'Yäk.'

Kun Gisele vastasi, ettei ollut kirjastossa huvikseen ja että äidinkielen opettaja piinasi heitäkin, Joshua nyökkäsi. Vielä kun toinen lisäsi sanottavansa kirjastonhoitajasta sanomalla 'naishirviö', alkoi poikaa hieman hymyilyttää. Hän ei siis ollut ainoa mummelia inhoava. Ei niin, että hän olisi olettanut olevansa - akalla ei varmaan ollut kamalasti ystäviä oppilaiden suunnalla.
"Joo, se on vähän...erikoinen. Siis erikoinen", hän sanoi katsoen kirjastonhoitajaa. Pieni väristys nousi Joshuan selkäpiitä pitkin. Monenkohan vuoden pölyt senkin lasien linsseillä oli?
"Ja äidinkielen opettajalla taitaa olla joku erikoinen kausi nyt meneillään. Meidän pitäisi lukea Romeo ja Julia", poika selitti huokaisten lopuksi. Kylläpä hän nyt viljeli 'erikoinen'-sanaa. Tosin se oli erittäin sopiva ilmaisu koulun työntekijöille.

Joshua mietti hetken, oliko hän puhunut liikaa. Mennyt liian tuttavalliseksi suositun kanssa. Hänellä oli paha tapa alkaa vain rupatella jos niikseen tuli, mutta Gisele ei ollut mahdollisesti se paras valinta puheseuraksi. Harvemmin tuo todennäköisesti jutteli kirjastossa skeittareiden kanssa kirjoista. Ei varmaan olisi tehnyt hyvää imagolle.

Gisele tutkaili toisen ilmettä, hymyä, hieman epäilevästi. Oliko tämä nyt tosiaan niin fiksua sitten loppujen lopuksi, Cherie ei muutenkaan... niin, mitenköhän Cherin laita oli, Gisele ei ollut oikein varma oliko tuo kuullut niistä jutuista, joiden mukaan hän, Gisele Kim, oli istunut jonkun pahiksen kanssa Dusty'sissa. Ja siitä kun Didi oli kuulemma puhunut jollekkin nörtille ystävälliseen sävyyn. Ja tässä nyt vielä yksi tälläinen, ei-niin-suositeltava tuttavuus. Ja voi helkkari sentään, nämä voisivat joskus aiheuttaa jonkun arvoaseman laskemisen.

... Romeo ja Julia? Giselen silmissä välähti, ja hurmaava hymy nousi tytön kasvoille. Tästähän sai mainion syyn sille, miksi ensinnäkään jätkän kanssa puhui. Kirja, kirjanetsinnässä, ja voi hyvänen, jätkänhän saisi luulemaan että teki palveluksen. Toisaalta tälläinen kieroilu ei ollut yhtään Giselen tyylistä, mutta epätoivoisissa tilanteissa suistuttiin epätoivoisiin tekoihin. Kellokin kilahtaisi kohta (okei, 20 minuutin päästä) neljä, joten kiire saattaisi tulla.

"Mitä luulet... jos etsin sulle Romeon ja Julian, autatko mua löytämään Humisevan harjun?" tyttö kysyi sillä nimenomaisella äänensävyllä, joka oli varattu tälläisiin tapauksiin. Siis näihin, missä haluttiin hieman apua jonkin asian kanssa, köhköh. Katse oli anova, muttei kuitenkaan liian alistuva.

Kunhan toinen nyt vaan ei osoittautuisi homoksi.

Giselen ehdotuksen äänensävy yllätti ja hymyilytti Joshuaa. Toinen näytti kaipaavan kipeästi apua kirjan löytämisessä ja sitä samaa poikakin tarvitsi Romeon ja Julian etsimisessä.
"Luulen, että se sopii oikein hyvin", hän vastasi ja katseli Giseleä. Ei hän olisi missään tapauksessa voinut kieltäytyä. Sen lisäksi, että hänen täytyi löytää oma kirjansa, hän ei halunnut joutua tuon tytön "mustalle listalle". Myös Giselen kasvoilla ollut hetkellisesti epäilyttävä hymy, silti varsin hurmaava sellainen, oli tullut lisätyksi "näiden syiden takia kieltäytyminen ei ole vaihtoehto"-listalle.

"Onko sulla jonkinlaista suunnitelmaa kirjojen löytymiselle?" Joshualla itsellään ei ollut mitään tietoa, miten hän aikoisi löytää Humisevan harjun, mutta löytäisi sen silti. Kun oli kerran mennyt niin sanomaan. Ja kai tästäkin kirjastosta jotain piti löytyä! Sitä nuorukainen ei mennyt sanomaan, että kai jokin järjestys kirjastossakin oli, koska sellaista ei vain yksinkertaisesti näyttänyt olevan. Eikä Joshua ollut varma, miten Gisele aikoi löytää Romeon ja Julian - sen löytäminen oli varmasti samanlaista kuin muidenkin kirjojen metsästys.
"Ettei jouduta selaamaan jokaista hyllyä jokaikistä kirjaa myöten." Hän hymähti ja kuljetti sormeaan kirjojen sivukansilla.
"Vaikka, kyllähän sekin käy jos se on sun suunnitelmasi", Joshua lisäsi epäilevästi.

Suunnitelmaa? No totta helkkarissa oli, kävelen pari askelta taakse ja nappaan sen kirjan hyllystä! Tosin ei Gisele voinut sanoa tätä ääneen, sellainenhan vaikuttaisi liian helpolta ja tuo jätkä saattaisi päättää että paskat jaksan tuota pissistä auttaa. Luultavasti olisi parempi odottaa niin pitkään kunnes toinen löytäisi Humisevan harjun ja vetäistä sitten Romeo ja Julia esiin. Mutta miten helkkarissa jätkän saisi pysymään poissa tuon hyllyn luota, missä oli kasa Romeoita ja Julioita?

"Okei, jos sä kerrot mistä oot jo etsinyt niin mä kerron mistä suunnasta mä olen kirjaani kaivellut", Gisele sanoi sitten hetken kuluttua, jälleen hymyillen sitä hurmaavaa hymyään joka näytti toimivan ihan mukavasti. "Sitten vältyttäis siltä, että katotaan samoja hyllyjä uudestaan ja uudestaan."

"Mä olen kattonut tän hyllyn ja tuon sitä edeltävän", tyttö ilmoitti viittoen takanaan olevia hyllyjä kohden. Sattumoisin toisessa niistä oli se Romeo & Julia rykelmä.

"Mä taas olen etsinyt tän hyllyn lisäksi tuosta ja tuosta", Joshua selitti huitoen kädellään niiden kirjahyllyjen suuntaan, joita milloinkin tarkoitti. Hänen etsimisensä tarkoitti oikeastaan vain nopeaa vilkaisua, mutta oletti, että kirja olisi iskenyt hänen silmiinsä jos se olisi jossain noista ollut. Tästä hyllystä hän oli katsonut vain sen puolen, minkä oli ehtinyt ennen kaatumistaan...Mutta se olisi jo huonoa onnea hänelle, jos kirja olisi juuri siinä hyllynpuolikkaassa, jota hän ei ollut katsonut.

Koska Giselen suunnitelma kuulosti toimivalta, lähti Joshua lauta kainalossa etsimään toisen kaipaamaa kirjaa. Humiseva harju. Huokaus kuului kirjastossa, mutta kirjastonhoitaja tuskin noteeraisi. Ylpeys ja ennakkoluulo, Sivistyssanakirja, Matkaopas Meksikoon, All About Abraham...Kirjaston olematon järjestys vahvistui vain kokoajan - kirjat olivat kuin humalaisen järjestelijän jäljiltä. 'Mummeli saattaa kyllä olla tarpeeksi sekaisin ilman alkoholiakin', Joshua ajatteli virnistäen kumartuessaan tutkimaan hyllyn alimpiakin rivejä. Humisevaan harjuun viittaviakaan teoksia ei tästä hyllystä kyllä löytyisi.

Giselen huulille nousi itsetyytyväinen hymy - harvinainen Giselen huulilla! - kun tyttö seurasi hetken toisen etsintää kunnes sitten kääntyi omaan suuntaansa. Romeon ja Julian ohi kävellessään tyttö nappasi (kunhan oli ensin vilkaissut taakseen varmistaakseen ettei poika katsonut) yhden kappaleen käteensä. Hetken pohdittuaan Gisele päätti kuitenkin "naamioida" nuo muut kappaleet Romeosta ja Juliasta. Hän työnsi ne taaksepäin hyllyssä, ja otti viereisestä hyllystä toisia kirjoja jotka pisti noiden traagisten Shakespearen rakkaustarinoiden eteen, joiden englanti oli luultavasti tyhmennetty amerikkalaisnuorille. No, pääasia oli se, että huolimaton etsijä ei tajuaisi kirjojen olevan tässä, ja tuo jätkä vaikutti huolimattomalta, eli hän saisi vapaasti kävellä tästäkin kohdasta.

Sitten Gisele jatkoi matkaansa, silmäillen hyllyjä. Tyyppi luulisi Giselen etsivän Romeota ja Juliaa, vaikka hän oikeasti etsiskeli omaa kirjaansa. Kamalaa hyväksikäyttöä, kieltämättä, mutta Gisele oli epätoivoinen ja hän ei missään tapauksessa halunnut viettää kirjastossa sen enempää aikaa kuin mitä tarvitsi.

Tosin tässä saattaisi mennä kyllä aikaa apuvoimista huolimatta. Jostain syystä Gisele ei nimittäin mitään muuta nähnyt kuin sanakirjoja sanakirjojen perään. Englanti-ranska-englanti, englanti-saksa-englanti, englanti-italia-englanti. Jopa englanti-korea-englanti! Tämähän oli oikea sanakirjataivas. Tai sitten tuo kieroileva kirjastonhoitajamuija oli päättänyt että levittelempä muut kirjat ympäriinsä ja kerään sanakirjat yhteen kohtaan...

//en vienyt kunnolla eteenpäin, anteeksi.//

Kenkien kopina laittoi Joshuan kääntämään katseensa vilkaisuun, nähden kun Gisele katosi haravoimaan kirjastoa. Oli hieman outoa, että tyttö oli tarjoutunut auttamaan hänen kirjansa löytymisessä. Mutta se taas ei ollut outoa, että tämä oli pyytänyt poikaa auttamaan oman kirjansa metsästyksessä - nelikko juoksutti alempiklikkisiä, kermaakin, mielensä mukaan. Joshua ei silti alkuunkaan pitänyt sitä maailmaa mullistavana, ehkä Gisele oli avuksi oman kirjansa nopean löytymisen toivosta. Kirjastosta ei nimittäin vaikuttanut paikalta, jossa normaalit ihmiset hengailivat huvikseen. Nörtit taas eivät kovin normaaleihin kuuluneet...

Kirjastonhoitajan käydessä laittamaan muutamia palautettuja kirjoja takaisin hyllyyn, Joshua käveli tutkimaan niitä. Ensin varmistuttuaan siitä, että kirjastonhoitaja oli palannut näyttämään epäavualiaalta tiskinsä taakse. Humisevaa harjua ei kuitenkaan noista kirjoista löytynyt, joten skeittari palasi tutkimaan niitä hyllyjä, jotka olivat jääneet välistä palautuksien kiinnitettyä huomion. Sanakirjoja ei enää tullut vastaan, ne oli näköjään sijoitettu muille hyllyille. Sen sijaan Joshua näki silmiensä edessä riveittäin matemaattisten aineiden kirjoja. Eli ei hän ollut pitkälle päässyt.

Joshua loi nopean katsauksen vielä hyllyyn ja päätti, ettei fysiikan kirjojen seasta löytyisi yhtäkään kaunokirjallista teosta. Hän ohitti joitakin hyllyjä, sielläkin olisi varmaan jotain yhtä turhaa kirjallisuutta, ja katseli tutkimaansa hieman tarkemmin. Suurinosa näytti käsittelevän liikuntaa. Tunnettuja urheilijoita, suuria urheiluennätyksiä, erilaisia liikuntalajeja...Selvästi jalkapallojoukkueen suosikkihylly. Jos nuo edes koskaan kirjastossa kävivät. Joshua oli jo lähdössä hyllyltä, kun alimmassa rivissä näkyi kirja, joka oli urheilu-ja voimisteluoppaita paksumpi.

Skeittari polvistui ja laski lautansa lattialle. Kyllä vain, Humiseva harjuhan se siinä! Joshua otti kirjan käsiinsä ja selasi sitä hieman. Teosta oli pidetty melko huonosti, muutama sivuista oli repeytynyt alareunasta tai niillä oli tahroja. Pieni voitonriemuinen hymy kasvoillaan hän otti laudan lattialta ja piteli kirjaa toisessa kädessään. Nyt hän etsisi Giselen.

Giseleä hiukan harmitti kun ei ollut kysynyt sen tyypin nimeä. Hän olisi nimittäin voinut huutaa jätkää luokseen ja kysyä oliko tuo jo löytänyt sen helkkarin kirjan... ei kun ei olisi voinutkaan. Tämähän oli kirjasto. Tosin, pieni älähdys olisi tuskin häirinnyt noiden hikipinkojen (nörteiksikin kutsutaan) pänttäämistä. Ällöttäviä otuksia. Gisele ei ollut samalla tavalla ilkeä kuin esimerkiksi Cherry, mutta ei hänkään kestänyt nörttejä, noiden korviin asti vedettyjä housuja, tekokuituisia ruutukauluspaitoja, pullonpohjalaseja ja rasvaisia hiuksia erinomaisen hirveästä naamavärkistä puhumattakaan. Tyttö oli myös bustannut kaksi nörttipoikaa tutkimasta hänen takapuoltaan, ja se oli jo ällöttävyyden huippu. Mikrosortsit olivat ilmeisesti huono valinta kirjastoreissuille...

Päätään pudistellen Gisele asteli jälleen yhden hyllyn päähän, ja oli jo vähällä kääntyä tutkimaan seuraavaa, mutta päätti sitten että ei. Enää ei jaksaisi, hemmetti soikoon! Tuossa oli muutenkin sopivasti tuollainen pöytä ja pari tuolia. Gisele asteli niiden luokse, hääti pari ekaluokkalaista tavistyttöä jäätävällä katseella ja istahti pyöreälle puupöydälle, laski laukkunsa viereensä ja risti jalkansa. Ja toivoi että olisi pistänyt jotain pidempilahkeista jalkaan. Ja että se skeittarijätkä tajuaisi hoitaa itsensä jonnekin lähelle jotta sen voisi viittoa luokseen - Gisele ei nimittäin liikkuisi enää milliäkään, ei ennen kuin olisi aivan pakko.

Siinä tyttö sitten istui, vastapäisellä seinällä tikittävää kelloa tuijottaen. Romeo ja Julia oli hänellä toisessa kädessä, toisen käden sormet rummuttivat pöydän pintaa. Hän harkitsi jo oikeasti huutavansa 'hei sinä skeittarijätkä joka etsit Humisevaa Harjua', mutta eipä tyttö oikein kehdannut. Se kirjastonhoitajamummeli olisi varmasti saanut elämänsä raivarin, Gisele olisi joutunut potkituksi ulos kirjastosta ja parhaassa tapauksessa saanut jopa muistutuksen.

Kello kilahti neljä. Puoli tuntia aikaa.

Joshua käveli etsien Giseleä kirjahyllyviidakosta ja selaili samalla Humisevan harjun sivuja. Kirjaa oli joko rakastettu tai vihattu paljon - niin skeittari päätteli teoksen kunnosta. Jälkimmäinen vaihtoehto saattoi olla se todennäköisempi, sillä äidinkielen opettajat kautta Astonin historian olivat varmaankin kiduttaneet tällä "ihanalla klassikkoteoksella" oppilaita monet monet kerrat. Perinne jatkuisi luultavasti vielä pitkään, hän ajatteli virnistäen.

Hetken etsittyään Joshuasta alkoi tuntua, löytyisikö joka hyllyn takaa vain lisää nörttejä ja taviksia kirjojensa kimpussa. Skeittari ei halveksinut näitä lasiensa takaa tuijottavia oppilaita, sääli heitä ehkä hieman. Ja oli onnellinen, ettei joutunut kokemaan samanlaista kohtelua kuin koulun ehdottomana pohjasakkana mielletty ryhmä. Poika ohitti pari pöydän ääressä olevaa nörttiä myötätuntoinen hymy huulillaan ja huomasi sitten tutunnäköisen hahmon istumassa pöydällä hieman kauempana. Siitä hahmosta ei helposti voinut erehtyä tässä ympäristössä.

Poika käveli seisomaan pöydän luo, Giselen eteen, mutta jättäen väliin tietenkin tilaa. Suosittu rummutti pöydän pintaa ja vaikutti kärsimättömältä. Ei kai hän sentään niin hidas etsimisessä ollut äskettäin? Toivottavasti tämän ilme edes vähän kirkastuisi kun hän esittelisi löytäneensä kirjan.
"Mission complete", Joshua sanoi virnistäen ja heilautti Humisevaa harjua kädessään.
"Eikä sulla näytä menneen yhtään huonommin", hän lisäsi huomatessaan Romeon ja Julian Giselen toisessa kädessä.

Giselen kasvoille nousi vilpittömästi iloinen hymy kun hän bongasi sen kirjanetsintäorjansa. Tyttö tutkaili toisen virnettä hymyillen itse vinosti, mutta siirsi sitten huomionsa tuon tuomasta huonokuntoisesta Humisevasta Harjusta omaan kirjaansa. Eipä tuon Romeon ja Juliankaan kunto erityisen kehuttava ollut, kannet esimerkiksi tuntuivat roikkuvan aika pahasti... mutta eihän tytölle ollut tullut mieleenkään paremman kappaleen etsiminen, ei, hänellä oli vain ollut hiukan kiire pois sen hyllyn luota.

"Anteeksi ton kehno kunto - se oli ainut kappale", Gisele valehteli ja hymyili pahoittelevasti kääntäen huomionsa siihen skeittarijätkään, jonka nimeä hän ei vieläkään tiennyt. Olisikohan okei jos sitä kysyisi, vai olisiko se liian outoa? Eihän hän kuitenkaan tiennyt tyypistä mitään, ja, no, hänellä oli jo muutenkin vähän uskottavuusongelmia (ainakin joidenkin mielestä), joten jos tuo tyyppi päättäisi pistää juorua liikkumaan, niin sitten ainakin menisi hiton huonosti. Toisaalta, jätkä ei vaikuttanut miltään machoilevalta juorukellolta, vaan oikeastaan ihan... mukavalta..?

"Saanko muuten kysyä sun nimeäsi?" tyttö kysäisi nopeasti, hymyillen edelleen. "Oon joskus varmaan sen kuullut mutta nyt ei just muistu tietenkään mieleen."

"Ei se mitään. Ei tässäkään ole kamalasti kehuttavaa", Joshua hymähti toisen kertoessa Romeo ja Julia kirjan kunnosta. Sitä paitsi jos äidinkielen opettaja ei olisi loppujen lopuksi mielissään hänen kirjasta tekemiin tehtäviin, hän voisi keksiä tekosyyksi kirjan huonon kunnon olleen esteenä teoksen täydelliseen analysointiin. Ja sitten sanoa, että kirja oli koulun omasta kirjastosta. Vaikka opettaja tuskin nielisi sellaista selitystä hyvillään...
Hän oli ilahtunut siitä, että tyttö oli löytänyt hänen kirjansa ja siis oletettavasti myös etsinyt sitä löytääkseen. Eikä istunut tuossa vain, koska ei ollut enää jaksanut etsiä. Poika ojensi Humisevaa harjua Giselelle - mitäpä hän sillä enää tekisi kun oli kerran sitä kaipaavan henkilönkin löytänyt.

Kun toinen sitten kysyi hänen nimeään, Joshua katsoi tätä hieman ihmetellen ja epäuskoisena. Gisele Kim, koulun toisiksi suosituin tyttö halusi tietää kirjastossa bongaamansa ilmaisen työvoiman nimen? Ei siinä mitään, hän olisi ehkä vain olettanut toisen lähtevän menemään mahdollisimman nopeasti kirjan saatuaan.
"Joshua. King. Sun nimeäsi mun tuskin tarvitsee kysyä", poika vastasi hymyillen ja loi katseen seinään, vieden sen sitten takaisin pöydällä istuvaan tyttöön.

Gisele otti Humisevan harjun vastaan, nyökäten lyhyesti. Joo, ei se erityisen kehuttavassa kunnossa näyttänyt olevan, Gisele tuskin pystyisi edes kirjaa lukemaan, niin ällöttävältä se jo näin ensi näkemältä vaikutti. No mutta, yrittänyttä ei kai laiteta ja tyttö ei tosiaankaan halunnut saada itselleen yhtään huonompaa äidinkielennumeroa.

"Joshua?" Gisele mietti nostaen katseensa kirjasta itsensä Joshuaksi esitelleeseen skeittariin. Niin, saattoi olla että tyttö oli toisen nimen joskus kuullut, mutta ainakaan nyt mitkään kellot eivät käyneet soimaan. Likka hymähti, ja jatkoi Romeota ja Juliaa ojentaen: "Kirjasi, King."
Tytön katse kävi nopeasti kellossa Joshuan takana, mutta palasi sitten takaisin. Puolisen tuntia ennen kuin kirjasto suljettaisiin. Puoli tuntia, jonka voisi käyttää joko istumalla San Diegon ruuhkassa, tai sitten kirjastossa kiusaamassa skeittaripoikaa. Voi miten hankala valinta!

Gisele hypähti alas pöydältä ja jäi hetkeksi huojumaan korkkareilleen hakiessaan tasapainoa. Ei tosiaan kannattaisi loikkia seitsemän sentin koroissa... Joshualle tyttö sitten soi nopean hymyn ja toisen nyökkäyksen (vai olisikohan tuo jo viideskymmenes lajiaan). Ajatukset käväisivät nopeasti myös kaksikon välimatkassa, joka oli nyt hiukan lyhentynyt, joskaan ei aivan uskomattoman kamalasti että siveyspoliisi olisi tullut antamaan keppiä.
"Kiitos kirjasta, sen kanssa auttaminen oli suloista", Gisele totesi kujeilevaan sävyyn, pohtien toisen reaktiota. Joko tuo juoksisi karkuun, hämmentyisi tai... niin, se viimeinen vaihtoehto olisi kamala jos juttu lähtisi kulkemaan, mutta eipä Gisele tämän huonompaan asemaan voisi itseään enää hommata...

//pakko nyt kuitenkin oli jotain vielä vastata !//

Joshua ei yllättynyt siitä, ettei Gisele muistanut koskaan kuulleensa hänestä. Ennemminkin hän olisi yllättynyt jos tämä olisi muistanut hänet - poika kun ei yleensä tehnyt mitään järin koulua hätkähdyttävää.
"Kiitos", hän vastasi hymyillen kun otti vastaan tytön ojentaman Romeon ja Julian varoen. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos teos haluaisikin rikkoutua lopullisesti tässä ja nyt. Silloin Joshuan tilanne ei olisi kehuttava, mikäli kirjastonhoitajan vähemmän tarkka silmä havaitsisi tapahtuneen.

Toisen hypähtäessä kilometrikoroillaan (ainakin hänen silmäänsä ne olivat liiankin korkeat) alas pöydältä, Joshua oli jo aikeissa tarttua huojuvan puoleiseen tyttöön. Mikä ei tarkemmin ajatellen olisi ollut niin hyvä ajatus. Giselen saavuttaessa tasapainonsa poika katsoi tätä helpottuneena, koska oli varmaan pelännyt toisen nilkkojen puolesta tätä enemmän. Naispuolisten korkokenkien käyttäminen vaikutti välillä hengenvaaralliselta, mutta Gisele taisi olla tottunut korkokenkähyppelijä.

"Kiitos kirjasta, sen kanssa auttaminen oli suloista." Joshua katsoi Giseleä hieman äimistyneenä, ilme oli varmaan näkemisen arvoinen. Suloista? Joko toisella oli erikoiset sanavalinnat tai...Hän katsoi tyttöä jonkin aikaa sanomatta mitään, kunnes vei toisen kätensä niskan taa ja laski katseensa alas.
"Mmm...Ei siitä ollut mitään vaivaa", skeittari sanoi ja katsahti Giseleen. Suosittu käyttäytyi häntä kohtaan hyvin erilailla, kuin mitä Joshua olisi olettanut suositun käyttäytyvän. Hänkin oli kyllä kuullut juoruja Giselen läheisistä tekemisistä alempiklikkisten kanssa, mutta nehän olivat vain juoruja. Yrittikö toinen saada hänet nolatuksi? Ehkä jonkin kirjahyllyn takaa hyppäisi puoli jalkapallojoukkuetta nauramaan hänelle. Vaivaannuttava ajatus.

Voooi, toinen tosiaankin oli suloinen. Jos Giselellä olisi ollut tapana päästellä eriskummallisia äännähdyksiä, hän olisi nyt varmaan sanonut "awwwww". Tyttö astahti hitaasti eteenpäin, ja jos äsken siveyspoliisi ei olisi tullut kepittämään, niin nyt ainakin, jollei Joshua päättäisi perääntyä. Toinen nimittäin vaikutti vähän sellaiselta ujolta hiireltä, joka saattaisi hämmentyä ja luikkia karkuun...

"Sä ootkin sitä ujompaa sorttia?" tyttö kysäisi sitten kiusoittelevaan sävyyn, tutkaillen Joshuaa samalla katseellaan. Hän harkitsi jo kätensä nostamista toisen rinnalle (tai ehkä poskelle, hmm...) ja vielä lähemmäs tunkemista, mutta tajusi sitten että tämä nyt oli vaan niin väärin. Väärin paitsi Astonin monimutkaisen klikkisysteemin takia, mutta myös ihan vain sen takia että Joshua tuntui ihan suloiselta oliolta, eikä miltään tyhmältä, aivonsa steroideilla sulattaneelta urheilijapojulta, jolle kaikki kaltoinkohtelu olisi ihan oikein. Voi helkkarin helkkari sentään, piti sitä kaikkea mennäkin tekemään!

Giselen epäröinti ei kuitenkaan ulos näkynyt, ilme pysyi samanlaisena; kiusoittelevana, kysyvänä. Siitä tyttö nimittäin piti tarkasti huolen. Olisihan nyt ollut erittäin tyhmää jos olisi ensin sanonut jotain tuollaista ja sitten lähtenyt itse pötkimään pakoon. Se olisi ollut epäkohteliasta, eikö..?

//päätteet varmaan kusee vähän etc etc//

// vaikka olisikin, niin mä en huomannut yhtään mitään //

Joshuan käsi siirtyi niskan takaa hartialle ja lautaa kannattelevan käden sormet painautuivat hieman tiukemmin kiinni puuhun. Matka, joka hänen ja Giselen välissä oli, olisi saanut olla hieman pidempikin. Hieman vähemmän ”kuulen hengityksesi ja voisin koskettaa sinua juuri nyt”. Oikeastaan, miksi hän edes ajatteli niin? Ei kai ollut ensimmäinen kerta kun joku seisoi kasvotusten hänen kanssaan. Ei, ei ollut. Mutta oli ensimmäinen kerta, kun se joku oli koulun lemmikki, yksi kaikkien palvomista.

Pojan katse kohosi kunnolla takaisin toiseen, kun tämä esitti kysymyksen. Ujompaa sorttia? Kieltämättä kuvaus ei kuulostanut ihan samanlaiselta, kuin mitä muut luonnekuvaukset hänestä. Siitä puuttuivat esimerkiksi vilkkaus ja äänekkäästi skeittilaudalla viilettäminen...Tosin kumpaakaan piirrettä hän ei tuonut tällä kyseisellä hetkellä esiin itsestään. Hyvä kun ei vielä hengitystäänkin pidättänyt.
”Nähtävästi”, Joshua sai vastattua tytön kysymykseen. Vaivaantunut hymy seurasi epävarmalta vaikuttavaa toteamusta.

Ajatukset suosituista eivät kieltämättä olleet koskaan vaikuttaneet ihan tälläisiltä. Joshuan heitoissa ja vitseissä suosittujen nelikko oli pieni ryhmä suuriegoisia mehiläiskuningattaria. Manikyyrejä, pedikyyrejä, kalliita vaatteita ja isoja taloja. Katsoa sai, koskea ei. Paitsi jos olit urheilija tai kahisevaa löytyi taskuista ratkemispisteeseen asti. Mielellään se katsominenkin tapahtui tarpeeksi kaukaa, mitkä tahansa friikit eivät noiden diivojen lähellä seilanneet. Joshua oli olettanut, että niin olisi myös hänen kohdallaan. Kaikki hänen oletuksensa suosituiden alempiklikkisten kohtelusta olivat kokeneet kolauksen. Sekin osaltaan vaikutti hänen hämmentyneeseen käytökseensä.

Skeittari olisi voinut olla auton ajovaloissa häikäistynyt peura tai kissa hiiri-leikin hiiri. Ja Gisele oli auto, Gisele oli kissa. Joshua tunsi halua piiloutua, ehkä paeta. Tai vain ottaa sen yhden askeleen taemmas. Eli kaikenlaista hänen luontelleen sopimatonta.

//no ehkä oon vaan kamala perfektionisti...//

Gisele hymähti toisen vastauksen kuultuaan - Joshua oli ilmiselvästi vaivaantunut (ja vaikutti entistä suloisemmalta vaivaantuneena). Hassua, kerrassaan eriskummallista, mutta ihan hyvä. Nyt ei nimittäin vaikuttaisi niin kummalliselta kun tyttö lähtisi tästä itse karkuun. Toisaalta olisihan se aika harmi jättää juttu tähän, mutta ei Gisele viitsisi aiheuttaa enempää hämmennystä…

Likka työnsi kasvonsa aavistuksen lähemmäs, itse asiassa toisen korvanjuureen, ja totesi hiljaa ilkikurisuuden kuultaessa sanoista läpi: ”No, jos ei kelpaa niin ei väkisin…”
Sitten tyttö vetäytyi pois (varoen edes hipaisemasta toista huulillaan ettei tuo menisi ihan paniikkiin), katsoi suloisenvaivaantunutta skeittaripoikaa hetken vino hymy huulilla ja kääntyi pöydän suuntaan ja nappasi laukkunsa olalleen. Kuin mitään erikoisempaa ei olisikaan tapahtunut Gisele suuntasi huomionsa kynsiinsä, joiden kunnon tarkastamiseen tyttö käytti hetken ja kun hän totesi niiden olevan edelleen täydelliset, hän tunki tunki erittäin epä-hellävaraisesti Humisevan harjun laukkuunsa.

Kun nämä pakolliset toimitukset oli tehty, nousi bruneten katse skeittaripoikaan. Katse kysyi "oliko vielä muuta".

Skeittaripoika rekisteröi päässään Giselen ilkikurisen äänen toteamat sanat hitaasti – hengitys korvanjuuressa oli lähinnä saanut hänen keskittymisensä. Joshua koki tilanteen omituiseksi ja itsensä vaivaantuneeksi. Ehkä enemmänkin hämmentyneeksi. Jos kyseessä olisi ollut joku muu, jos joku muu olisi ollut hänen edessään ja puhunut hänen korvanjuuressaan, ei poika olisi vain seisonut tumput suorina ujona. Giselellä oli koulussa valta ja oikeus vaikka mihin. Joshualla taas...No, ainakin hänellä oli oikeus olla astumatta Giselen vallan ja oikeuksien tielle. Yksinkertaista – tai siltä sen piti kuulostaa ja siltä se oli aina pojan päässä kuulostanut.

Giselen suotua hänelle hymyn, tämä kääntyi kynsiensä ja Humisevan harjun pariin. Tai oikeastaan Humisevan harjun toinen vain sulloi vähemmän hellästi laukkuunsa. Joshua ei voinut olla ajattelematta, että kohtelu taisi olla kidutuskirjalle loppujen lopuksi ihan oikein. Poika seurasi toimitusta liikahtamatta, silmiään vain välillä räpäyttäen. Hartialla ollut käsi laskeutui alas ja tiukka ote skeittilaudasta helleni. Varmuuden vuoksi tuo vielä veti hiljaisesti syvään henkeä ja haroi tummia hiuksiaan. Nuorukainen vaikutti hieman rennommalta ja hieman itsemmältään.

Joshua liikahti toisen luoman katseen myötä ja katsoi tyttöä jonkin aikaa, kunnes hymyili varovaisesti ja tipautti lautansa lattialle. Laudasta syntynyt kolahdus ei varmaankaan ollut jäänyt kirjastonhoitajalta huomaamatta. Poika nosti toisen jalkansa laudan päälle ja liikutteli pyörillä kulkevaa puupalaa. Hän mielestään olisi kohteliasta sanoa toiselle jotain ennenkuin karkaisi kirjastosta. Mutta skeittari ei ollut oikein varma, mitä olisi sanonut. Poika katseli jalkojaan jonkin aikaa ja nostaessaan katseensa Giseleen jatkoi pientä hymyään.
"Kiitos. Siis kirjastasta. Sen etsimisestä. Siis", Joshua sanoi ja hänen oma takeltelunsa levensi hymyä.

Lauta lähti rullaamaan skeittarin alla ja puupalan sekä pojan matka kävi kirjastonoven suuntaan. Liikkuminen oli hiljaista ja samalla hidasta, Joshua ei toivonut kirjastonhoitajan huomiota itseensä ihan vielä. Vasta siinä oven luona...Poika oli varmaankin jo kadonnut näköpiiristä, mutta palasi sitten kurkkaamaan hyllyn takaa.
"Kaikella kunnioituksella; oletko koskaan ajatellut olevasi hieman...no...pelottava?" kysymys esitettiin vilpittömän kiinnostuneena, se ei ollut mikään vitsi tai loukkaus. Kysyjä ei silti jäänyt odottamaan vastausta – lähinnä kirjastomummelin pelossa. Skeitin pyörien rullaava ääni kuului jonkin aikaa yhtä hiljaisena, kunnes koveni ja katosi kaiotessaan.

//se ois kai sitten siinä ? :3//

Gisele hymähti toisen takeltelulle hyväntahtoisesti, nyökäten nopeasti vastaukseksi. Hän jäi seuraamaan toisen poistumista hymynkare täydellisesti maalatuilla huulillaan, tosin tajusi sitten että ne eivät välttämättä olleet enää niin täydellisesti maalatut... tyttö kaivoi peilin laukustaan (ja nyrpisti hieman nenäänsä nähdessään Humisevan harjun) ja tarkasti nopeasti meikkinsä. Eihän se tietenkään ollut sen kummallisemmaksi muuttunut sitten viimenäkemältä, mutta ei sitä aina tiennyt! Nopeasti Gisele vielä pöyhäisi hiuksiaan, ja napsautti sitten peilin kiinni ja tunki sen takaisin laukkuunsa.

Tyttö oli jo lähdössä, kun se jätkä ilmestyi takaisin. Ei Gisele oikeastaan ollut edes rekisteröinyt toisen lähtemistä tai mitään, mutta säikähti silti. Ja sitten se vielä syytti häntä pelottavaksi! Tai no, eihän tuo nyt erityisen syyttävään sävyyn sitä sanonut, mutta kuitenkin. Gisele naurahti hieman epäuskoisesti, eikä harmikseen ehtinyt vastaamaan kun tyyppi, Joshua, katosi jälleen. Hassu tyyppi tuokin, ei yhtään sellainen kuin tyttö oli odottanut. Ei sillä että hän olisi tiennyt mitä oli mukamas odottanut... ja hänkö muka pelottava? Okei, kieltämättä ehkä joskus...

Gisele naurahti hiljaa, ja oli lähdössä itsekin, kunnes tajusi että voisi pistää jonkun nörteistä kirjoittamaan hänelle raportin Humisevasta harjusta. Kuningasidea! Hänen katseensa haravoi nopeasti näkyvät nörtit, ja bongasi aika helposti sen kaikista kirjanörteimmän näköisen nörtin (älä kysy miten kirjanörtti nörtti eroaa tavallisesta nörtistä!), jonka luo käveli. Lyhyen tehtävänannon jälkeen tyttö kääntyi kannoillaan ja asteli kirjastonovesta itseensä erittäin tyytyväisenä.