did you know those plastic girls can cry ?

//brandon raahatkoon aimeen tänne ! ei kun... vähän tökstöks kun kyllästyin hiomiseen, anteex//

Kolmannen luokan valinnaisliikunnan ryhmän tunti oli peruuntunut.
Ja Gisele Kim oli saanut kuulla tästä vasta vaihdettuaan liikuntavaatteisiinsa. Laiskana hän ei tosin jaksanut vaihtaa takaisin "normikuteisiin", vaan oli raahautunut tyttöjen veskiin harmaissa kollareissaan ja valkoisessa topissa. Hänen kenkänsäkin olivat jotain niinkin laadukasta kuin sukat. Kuitenkin, varmaan sanomattakin on selvää että tälläinen tuntien peruuttelu ärsytti häntä aika paljon, hän kun ei muutenkaan ollut parhaalla mahdollisella tuulella. Totta puhuen hän ei edes muistanut milloin viimeksi olisi ollut oikeasti hyvällä päällä.

Gisele tiesi mistä se johtui. Tästä kaikesta... esimerkiksi vaikka noista blondeista tuolla peilin ääressä, puuteroimassa rumia naamojaan jotta näyttäisivät vähän nätimmiltä ja saisivat pari epätoivoista luuseria kuolaamaan peräänsä. Typerää ja lapsellista. Nytkin ne juorusivat jostain uudesta parista joka oli nähty siellä ja täällä, ja katosivat sitten veskin ovesta korkkarit kopisten, Giseleä nyökäten tervehtien. Gisele pudisti päätään ja askelsi peilien eteen, nojautuen tutkailemaan itseään lähempää. Oikeastihan hän oli aivan samanlainen kuin nuo kloonit, jostain syystä vain joutunut siihen oikeaan porukkaan ja sen takia oli mukamas korkeammalla kuin ne, vaikka se oli pelkkää valhetta kaikki.

Niin, vaikka eipä tyttö tuota ikinä kenellekään myöntäisi, kaikista vähiten noille lähimmille ystävilleen, muille suosituille. Ystäville, ja paskat. Eivät ne olleet hänestä kiinnostuneita hänen itsensä takia, ei... ne vain hengasivat hänen seurassaan koska hänen perheellään sattui olemaan rahaa ja koska hänen naamansa oli nätimpi.
"Tyhmä tyttö", Gisele kuiskasi pelikuvalleen ja kauhistui sitten. Hänen silmästään oli vierähtänyt kyynel. Itkikö hän oikeasti Astonin vessoissa?! Ei helvetissä, jokuhan saattaisi tulla sisään ja pistää juorua liikkumaan. Tyttö oli nostamassa kättään pyyhkäisemään tuon kyyneleen pois, mutta ei ehtinyt kun alkoikin itkemään vuolaammin, omiin silmiinsä peilin kautta tuijottaen.

Gisele nimittäin tajusi yhtäkkiä miten yksin tässä koulussa olikaan, kaikkien niiden keskellä joka olivat muka hänen ystäviään mutta olisivat kuitenkin tehneet mitä tahansa päästäkseen hänen paikalleen.
Tyttö lysähti kaakelilattialle polvilleen ja antoi kyynelten valua; kun nyt kerran aloitti niin piti itkeä kunnolla, vaikka pieni nenäkäs ääni hänen päässään ilmoitti, että hänellä ei ollut vedenkestävää meikkiä.

// ah, ihana aloitusvuoro ilman sarkasmin häivääkään.

Brandon Moore tuijotti miesten vessaa toinen kulma koholla, kädet puuskassa, nojaten hermostuneena oven pieleen. Vessasta oli kirjaimellisesti savustettu joka ikinen ulos – jonkin sortin kannabiskerho poltteli sen verran pahalta haisevaa piippua, joka vieläpä savusi pahasti, että kukaan ei eksynyt vessaan. Paitsi Brandon, jolla nyt olisi sattunut olemaan asiaa sinne, mutta että hän alkaisi harrastaa savusukellusta... Tuskinpa.

Huokaus karkasi tuon huulien välistä jätkän kääntyessä kannoillaan, läimäyttäessään pössyttelyhuoneen oven perässään kiinni. Onneksi suurin osa porukasta oli tunneilla, paitsi ne älykkäät, jotka lintsasivat, tai ne, joilla oli hyppytunti. Kuten olettaa saattoi, nuori herra Moore kuului ensimmäiseen ryhmään, vaikkakin hän oli vaihteeksi taas lentänyt tunnilta ulos eikä suinkaan lintsannut. Se oli muuten ennätyksen paikka, kolme minuuttia ja hänet oli heitetty ulos.

Askeleet kuljettivat pojan naisten vessaan, pojan nykäistessä hermostuneena oven auki ja astahtaessaan sisään. Ovi sulkeutui narahtaen ja Brandon oli jo astumassa wc-koppiin, kun havahtui siihen todellisuuteen, ettei ollut yksin.
Totta tosiaan, Astonin naisten vessojen kaakelilattialle istui surkean näköinen mytty, joka nyyhkytti. Aasialaispiirteinen neitokainen (voi hemmetti, oliko tässä koulussa enää yhtäkään amerikkalaista?!) näytti etäisesti tutulta, ja jätkä kurtisti hivenen kulmiaan. Miksi?
Hetken mietittyään hän oli jo kohauttamassa olkiaan ja antamassa asian olla, kunnes ajatus iski hänen päähänsä - Gisele Kim, suosituihinhan tuo kuului. Asteikolla mones, sitä hän ei sattunut muistamaan, mutta pointti tässä oli se, että mitä helvettiä Gisele Kim teki Aston High Schoolin vessoissa, itkemässä?

Brandon otti muutaman askeleen lähemmäs tyttöä, kyykistyen pienen matkan päähän toisesta.
"Miksi sä itket?" kuului kysymys pojan laskiessa kätensä nojaamaan toiseen polveensa.

( ja koska en osaa selittää asentoa, klick. unohda mailakäsi. )

Gisele olisi halunnut hillitä itseään, mutta ei jostain syystä pystynyt sitä tekemään. Kuten sanottu, kun hän nyt kerran rupesi niin antoi sitten tulla kunnolla...
Mutta sitten hän kuuli askeleita. Vessasta. Voi juma. Kyynelvirta ei ottanut rauhoittuakseen, ja hetken Gisele toivoi että tuo tyyppi (tyyppi, jonka askellus ei kopissut, kuten sen olisi pitänyt) ei tajuaisi häntä tästä lattialta. Turha toivo. Tyyppi kyykistyi tytön tasalle, ja samalla selvisi sekin miksei tuo ei kopissut. Toinen oli poika. Mies. Jätkä! Tyttöjen veskissä.

"En mä - itke", Gisele kielsi katkonaisesti itkun lomasta, ja vieläpä erittäin epävakuuttavasti, valuivathan kyyneleet edelleen. Tyttö yritti jälleen hillitä itseään, joskaan ei erityisen kehuttavin tuloksin. Hän vain purskahti uudelleen hysteeriseen itkuun, ajatuksissaan omaa surkeuttaan, tyhmyyttään ja yksinäisyyttään voivotellen. Tyttö käänsi kasvonsa vastakkaiseen suuntaan ja nosti kätensä kasvoilleen - juuri niin, ihan kuin olisi muka voinut peitellä...

Mutta eipä hän sitten jaksanut enempää välittää tuosta tyypistä - jätkästä tyttöjenvessassa, mitä helvettiä - joka saattoi olla urheilija. Niitä sellaisia, jotka ottivat mielellään tälläisiä juttuja ja käyttivät oman egonsa kasvattamiseen. Tai sitten tuo saattoi olla joku nörtti. Tai tuskin sentään nörtti, sivusilmä oli hahmottanut suht raamikkaan vartalon, mikä ei tosiaankaan viitannut datamarsuun.
Urheilija siis. Voi kuinka hienoa. Urheilija todistamassa Gisele Kimin itkukohtausta! Erittäin hienoa.

//en osaa kirjottaa mitenkään muuten kun sarkastisesti ! ja sitä paitsi ajattelin ton ilmeen ja mailan. eheehee.//

// asd :-----D saatoit ymmärtää ton jutun väärin mut ihan sama. DATAMARSU ♥

Brandon tutkaili siniharmailla silmillään toista, joka näytti... no, surkealta, kuten olettaa saattoi, kun vedet valuivat silmistä ja kerros meikkiä sen mukana.
Jätkä huoahti turhautuneena, kohottaen toista kulmaansa neitokaisen sanoille.
"Et vai itke?" todettiin asteen verran tylsistyneesti, pojan vilkaistessa vessan läpi: eipä näkynyt muita suosittuja muovimammoja itkemässä. Aivan tosiaan, ei tästä voi käyttää nimitystä muovimamma, koska tuollahan on tunteet. Toinen itki, mikä tiesi yleensä surua. Haha, kaikkea sitä sai olla todistamassa.

"Kympin vedot että itket", jatkettiin sitten vielä pojan istahtaessa lattialle. Kyykkiminen alkoi sattua, ja olisi sitä paitsi varmasti paras istua. Jos tuo olisi lähtenyt, se olisi luultavasti lähtenyt äsken, joten tässä saattaisi vierähtää tovi jos toinenkin.
"Joten kerro nyt vaan, että mikä mättää. Jättikö jätkäkaveri, kuoliko kissa?"

//olenhan mä the greatmistress of misunderstanding <3 ja musta tuntuu et otsikossa on typo. muovimammasta on muuten ilmeisesti tullut aika yleisesti käytetty nimitys :----D//

Gisele ei jaksanut esittää vastaväitteitä, olihan se nimittäin aika päivänselvää että hän tosiaankin itki. Tuolla jätkällä vain ei ollut mitään hajua kyynelvirran syystä, ja aasialaispiirteisen tytön mielestä asia saikin jäädä niin. Hän niiskaisi vielä kerran ja puri huultaan, ja pyyhkäisi sitten nopeasti silmiään ja räpytteli viimeiset kyyneleet pois. Aivot huusivat "rauhoitu, RAUHOITU SENKIN ÄÄLIÖ", ja nyt Gisele onnistui jopa kuuntelemaan aivojaan, sillä hän sai itkunsa hillittyä. Hän kyllä varmasti näytti aivan kamalalta, mutta ei juuri nyt jaksanut asiasta välittää. Vihdoin tyttö käänsi katseensa ja kasvonsa tuota kummajaista kohden ja kauhistui hiukan lisää. Eihän tuo jätkä ollutkaan urheilija! Sehän oli se... Moore. Brandon Moore? Luultavasti, paitsi jos Giselen muisti päätti myös pettää. No, kuitenkin. Mooren jätkä, se josta juoruttiin vaikka mitä ja jonka sanottiin olevan jokseenkin hyvissä väleissä Hachiko Ikumon, Yasu Ikumon pikkusiskon, kanssa. Hachiko Ikumon, joka oli nähty nuoleskelemassa Jayden Rileyn kanssa biitsillä. Jayden Rileyn, joka oli Cat Williamsin poikaystävä. Suorastaan... melodramaattista. Erinomainen esimerkki Astonista ja sen vittumaisuudesta; kaikki tiesivät kaiken.

Siinä jätkää hetken tuijotettuaan (ja juoruja muisteltuaan), tuli Giseleen eloa vasta kun jätkä käski kertomaan 'mikä mätti'. Voi jos toinen olisi tiennyt, tuo olisi nauranut itsensä kuoliaaksi.
"Ihan kuin sua oikeasti kiinnostaisi", Gisele hymähti, tai oikeastaan yritti hymähtää. Jostain syystä hän ei vain nyt pystynyt edes näyttelemään kepeää ja hymähteleväistä. Kaikki oli ihan päin persettä, eikä ollut ketään jolle olisi voinut sydäntään purkaa, paitsi tietty tämä tyyppi (Brandon, jos tyttö oikein muisti) tässä.
"Ja sitä paitsi", tyttö jatkoi tutkailtuaan tyyppiä hetken katseellaan, "et uskoisi vaikka kertoisin."

"Oot se Brandon, etkö?" likka heitti, yrittäen kääntää ajatuksensa johonkin muuhun kuin omaan surkeuteensa. Toisten surkeushan olisikin erinomainen piriste, ehehee.

// khyl, se on aika hauska sana. :---)

Turhautunut huokaus kumpusi pojan huulilta tuon kurtistaessa kulmiaan. Hetken toista tarkasteltuaan poika kohautti olkapäitään: ei väkisin.
"Oikeasti ei varmaan kiinnostakaan. Mutta ajattelinpa vain yrittää olla vaihteeksi mukava, mutta ei kait siinä jos ei kelpaa", toteaa lopulta kohottaen kulmiaan neitokaisen seuraaville sanoille.
"Voi kuule, mä oon kuullu kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Et voi tietää jos et kokeile", sanoo hymähdyksen kera.

"Se Brandon?" jätkä toisti hivenen kysyvään sävyyn, kääntäen vessassa harhailleen katseensa takaisin vieressä istuvaan Giseleen.
"Kaipa mä sitten olen", tokaisee hetken hiljaisuuden jälkeen, tarkkaillen nyt hivenen kiinnostuneempana toista. Mitähän hänestäkin oli taas puhuttu, kun hän oli 'se brandon'..
"Ja sä olet se Gisele Kim", toteaa käyden nojaamaan seinään rennosti, katseen tarkastellessa edelleen tuota tyttöä, joka tosin ei ihan näyttänyt siltä Gisele Kimiltä jonka hän joskus oli käytävillä nähnyt - jalassa kollarit, valkoinen toppi, ei kenkiä, meikit valuneet pitkin poskia, hiukset aavistuksen sekaisin.

Periaatteessa jos ajatteli, tyttö olisi voinut olla kuka tahansa - vaikka nörtti. No ehkei aivan, neitokainen oli Brandonin mieltämäksi nörtiksi turhan sievä.

Gisele tuijotti Brandonia aika pitkään. Ai että yritti olla vaihteeksi mukava? Tyttö ei tiennyt oikein pitäisikö tuohon taas uskoa vai ei, mutta eiköhän toinen olisi suoraan sanonut jos olisi halunnut jotain hauskuutusta itselleen.
"Kiitos yrityksestä", tyttö sanoi hitaasti. No niin, okei, oli se nyt kieltämättä ihan mukavaa kun joku pahisjätkä tuli tuollaisia kyselemään - vaikka tätäkään Gisele ei ikinä kellekään myöntäisi - ja vieläpä suht vilpittömästi.

Tyttö pyyhkäisi nyt vaihteeksi poskiaan ja sai sormensa aika mustaksi. Kerrassaan upeaa, hän joutuisi pesemään kasvonsa puhtaaksi ja kävelemään pukuhuoneille hakemaan meikkinsä ja laukkunsa meikittömänä. Tavallisesti tämä ajatus olisi aiheuttanut tyttömäisen paniikkikohtauksen, mutta juuri nyt ei. Hän voisi oikeastaan olla loppupäivän tälläisenä. Saisivatpa bimbot jotain kauhisteltavaa.

"Se Hachiko Ikumon Brandon", Gisele totesi hymyillen jätkälle hiukan surumielisesti. Olipa hassua miten hän viitsinyt varoa sanojaan tuon tyypin seurassa. Tavallisesti hän olisi kävellyt mahdollisimman nopeasti pois ja saattanut ehkä sanoa jotain koppavaa, mutta juuri nyt ei. "Vai Jayden Rileyn Hachiko Ikumo?" tyttö lisäsi. Tavallisesti hän ei olisi puhunut toisen suositun poikaystävästä niin varomattomasti, mutta juuri nyt hän ei jaksanut välittää mitä sanoi.

Käsi kohosi haromaan ruskeaa hiuspehkoa, siniharmaiden silmien katseen ollessa suunnattuna toiseen. 'Kiitos yrityksestä'? Justiinsa juu.
"Miten vaan", heittää uudemman olankohautuksen kera. Hetken mietittyään, kulmat hivenen kurtussa, jätkä lopulta tokaisi:
"Jos nyt kuitenkin haluat puhua, niin kyllä mä kuuntelen.. tai jotain, vaikken varmaan mikään empaattisuuden perikuva olekaan", karheat sanat saivat Brandonin itsensäkin kauhistelemaan. Tämä ei ollut ollenkaan normaalia häntä itseään. Vaikkei tilannekaan kyllä kovin normaali ollut, mutta silti!

Brandon kohotti kulmaansa. Huokaisten poika käänsi katseensa hetkeksi kattoon.
"Tiedättekö te mitään oikeasti, vai vedättekö johtopäätöksiä juorujen perusteella?" tuo lopulta tiedusteli jokseenkin yliasialliseen äänensävyyn. Se olisi oikeasti aika kiva tietää.
"Jayden Rileyn Hachiko Ikumo?" nuorukainen toisti kulmaansa kohottaen, kääntäen silmänsä takaisin Giseleen.
"Jaa, empä tiiä... Eikö se Rileyn jätkä ole yhdessä..." aloittaa, lopettaen lauseen kesken. Hups, ehkä pitäisi pitää suu vain kiinni.

Gisele kohottautui vaivalloisesti takaisin jaloilleen ja nojautui jälleen lähemmäs peiliä. Hän tosiaankin näytti pari viikkoa sitten kuolleelta ruumiilta eikä koulun suosittuihin kuuluvalta tytöltä. Jos hän olisi ollut yksin ja kotonaan, hän olisi varmasti pyyhkinyt meikkinsä topillaan, mutta nyt hän ei ollut kotonaan... saatika yksin. Niin, tuo jätkä... joku olisi saattanut Giselen eleistä ja itsensä peilistä tuijottelusta päätellä ettei hän kuunnellut toisen puheita, mutta tuo joku olisi ollut hyvin väärässä. Gisele rekisteröi Brandonin sanat ja jäi niitä hetkeksi miettimään. Mutta ei hän voisi kuitenkaan puhua mitään; hän alkaisi kuitenkin itkeä uudestaan.

"Mä en... luota juoruihin", Gisele vastasi totuudenmukaisesti. "Juoruilu vaan sattuu kuulumaan toimenkuvaan", tyttö lisäsi hieman katkeraan sävyyn ja vilkaisi Brandonia kääntyen sitten kokonaan toista kohden. Tyttö nojasi takanaan olevaan tasoon ja näytti nyt jo hallitsevan itsensä aika hyvin. Äskeisestä purkauksesta kielivät enää meikit poskilla ja lievästi turvonneet silmät.

"Joo, Rileyn jätkä on Catin kanssa yhdessä, tai niin mäkin luulin", Gisele totesi, ajatusten kääntyessä siihen juoruun, jonka mukaan tämä herra Moore tässä näin olisi hommaillut jotain Catin kanssa. Kieltämättä juorut olivat hyvä keino itsensä piristämiseen.

//jotain niin ristiriitaista tekstiä taas o_o//

Hitaasti nuorukainen kohottautui pystyyn, pitäen katseensa heltiämättä Giselessä. Joku sitä vaivasi, ihan selvästi, siitä nyt ei ollut epäilystäkään - ja ihan ymmärrettävää, ettei tuo hänelle kertonut, mikä. Jos hän olisi vollottanut miesten vessassa ja Gisele olisi törmännyt sinne, ei hän olisi varmaan sanonut yhtään mitään, nauranut vain paskamaisesti ja jolkottanut tiehensä.

Tytön vastaus yllätti Brandonin, mutta lähinnä positiivisesti. Hän kun olisi luullut, että nuo oikeasti uskoivatkin juoruihin, kun niitä jatkuvasti vaihtelivat keskenään. Toimenkuvaan... Gisele sai kaiken kuulostamaan siltä, kun tuo vetäisi jotakin roolia. Ja tytön käytöksestä päätellen hän itse veikkaisi, ettei toinen tainnut olla aivan niin pinnallinen miltä antoi itsensä vaikuttaa..
"Jaa... Parempi vaan", tokaisee lopulta matalasti.

Viimeisiin sanoihin Brandon ei kommentoinut mitään - jos tämän keskustelun suunta kääntyisi tuonne, hän joutuisi hankaluuksiin. Pahoihin hankaluuksiin. Hän ei yhtään epäillyt sitä, että Gisele olisi kuullut sen typerän juorun Catista ja hänestä… Ja että Rileyn jätkän korvat siltä olisivat säästyneet, tuskinpa sentään. Ja Brandon oli nähnyt Jaydenin, eikä toinen ihan rimpula ollut, eikä hän mielellään tahtoisi katkenneita kylkiluita ja aivovaurioita...

Nopealla liikkeellä toinen nykäisi paperia telineestä, kostuttaen sitä hivenen, ojentaen Giselelle.
"Pyyhkäse vähän naamaas.." tokaisee viitaten toisen poskia pitkin valuneisiin meikkeihin.

Jokin Brandonin vastauksessa sai Giselen ajattelemaan että jätkä tajusi mitä tyttö todellisuudessa ajatteli kaikesta tästä... niin mistä? Helkkari sentään. Hänellä oli aivan varmasti jokin identiteettikriisi menossa. Ei hän nimittäin useinkaan ajatellut tämän elämän varjopuolia, kuten nyt ja jos joskus ajattelikin, niin ei varmasti ikinä tuollaisen itseään varmasti paljon köyhemmän kanssa...
Mutta mitä väliä silläkään nyt oli? Pikkuhiljaa Gisele alkoi tajuta ettei yhtään missään ollut mitään järkeä ja kaikki oli vain ihan turhanpäiväistä. Kerrassaan hämmentävää.

Toisen ojentaessa paperia Giseleltä pääsi tahaton naurahdus. Ai noinko kamalalta hän tosiaan näytti?
"Sä ootkin hyvä kohottamaan tytön itsetuntoa", hän sanoi napaten paperinpalan ja kääntyen jälleen peiliä kohden. Saatuaan poskensa jokseenkin puhtaiksi tyttö rypisti paperin pieneksi palloksi ja viskasi sen hiukan kauempana olevaan roskikseen. Kaipa hän voisi puhua. Ihan samahan se oli. Ja saisipahan Cherry jotain raivottavaa jos juttu lähtisi kiertämään.

"Ihan vaan kiinnostuksesta kysyn", Gisele heitti sitten itseään peilistä tarkastellen, "minkälaiseks sä kuvittelet meidän elämän?"
'Meillä' tyttö tietysti viittasi siihen porukkaansa, suosittuihin. Haloo, luulisi nyt tyhmemmänkin sen tajuavan.

Nuorukainen tuhahti virnistyksen kera tytön tarttuessa paperiin ja kuivatessa kasvojaan.
"Sen minä olenkin aina tiennyt", tuhahtaa virnuillen edelleen lähinnä itsekseen. Tyttöjen itsetunto... Niin, se oli melko helposti murskattavissa. Tosin Gisele ei näyttänyt kovin murskaantuneelta, joten läppä läppänä.

Hän asettui nojailemaan selkä seinää vasten, ristien kädet rinnalleen, tuijotellen kattoon kuullessaan Giselen kysymyksen. Millaistako olla heidän elämänsä, oi siinä vasta kysymys. Analysoidaan vähän.
"Ihan rehellisesti? Pinnallista. Ainaista kulissin vetämistä, ettei vahingossakaan tipahda niin sanotusti korkeammalta paikaltaan. Taakseen katsomista, epäilyä - kuka juonii pääsi menoksi saadakseen paikkasi..." luettelee tuijotellen edelleen kattoon, rypistäen kulmiaan hetkeksi. Katse kääntyi takaisin Giseleen, pojan hymyillessä vinosti.
"Epäilen niitä väitteitä, että elämänne olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, kaikkea muuta."

Brandonin analyysi nosti sen surumielisen hymyn jälleen Giselen huulille. Kuulosti valitettavan tutulta.
"Aika hyvin", tyttö hymähti ja jatkoi päätään hitaasti pudistaen: "Joku muu olis alkanut vaahtoamaan kaikista hienoista bileistä ja siitä miten porukka kunnioittaa..."
Hän pöyhäisi nopeasti vielä hiuksiaan (ne olivat hieman littanassa) ja kääntyi sitten jälleen ympäri, Brandonia kohden.

"Ja eivät ne väitteet totta olekaan", Gisele jatkoi tutkaillen jätkää katseellaan. Hän ei oikein tiennyt miten paljon uskalsi sanoa. "Kaikki tietävät aina kaiken etkä voi tehdä mitään mikä on vastoin sääntöjä."

"Vihaan sitä", tyttö sanoi hiljaa ja puri huultaan kääntäen katseensa sitten pois toisesta.

//voi kamalaa kun kaikki replat kuulostais niin paremmalta englanniks ku suomeks o___o"//

// mä puhuin kaverin kanssa englantia ja nyt ajattelen jo englanniksi... hankala kirjottaa suomea ):

Toinen nuorukaisen kulmista kohosi hivenen kysyvästi, hymyillen hienoisesti Giselelle.
"Porukan kunnioituksesta en tiedä, sori nyt vaan, mutta bileet... Niin, kaipa siinä tuli ainakin yksi plussa puoli", Brandon totesi naurahtaen hivenen karheasti, raapien pikaisesti niskaansa. Niin, kyllä hänelle bileet aina kelpasivat, joskin hän ei koskaan tullut niihin kutsutuksi, vaan kutsui itse itsensä.

Kuullessaan Giselen sanat säännöistä Brandon purskahti hetkeksi matalaan nauruun.
"Onko teille sääntökirjakin laadittu?" kysyttiin sitten naaman laskeuduttua peruslukemille. Kyllähän hän nyt ainakin yhden niistä tiesi: 1) älä ole missään tekemisissä ”alemman kastin” porukan kanssa. Naurettavaa.

Tytön vihaan sitä -lausahdus sai Brandonin tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi. Tässä sitä tarvittiin, empaattisuutta, jota hän ei oikein hallinnut. Jos hän olisi ollut erissä mielentilassa, hän olisi nauranut Giselelle räkäisesti ja poistunut paikalta hohotellen itsekseen – mutta nyt hänen ei tehnyt mieli nauraa räkäisesti.
"Mikset sä sitten vaan… 'heitä hanskoja tiskiin'?" poika lopulta kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Vaikkei se varmaan niin yksinkertaista ollut, minkä Brandon koki tarpeelliseksi todeta ääneen.
"Vaikka tuskin se niin yksinkertaista on..."

Gisele olisi voinut valistaa Brandonia niiden bileiden huonoista puolista (joista yksi oli tietenkin se jonkun tuntemattoman mallipojan vierestä herääminen seuraavana päivänä, pää ihan tyhjänä), mutta juorut jotka tuohon jätkään liittyivät viittasivat vähän siihen että tuo oli itsekin aika... eh, menevää sorttia.

Gisele vilkaisi toista hiukan kummastuneena tuon nauraessa ja mainitessa sitten jonkun sääntökirjan.
"Eihän meillä sellaisia oo", tyttö sanoi. "Useimmat saa ne säännöt tietoonsa vasta kun on niitä rikkoneet"
No juu, ei tuossakaan ollut paljon järkeä, mutta totta se oli. Gisele muisti senkin cheerleaderin joka oli flirttaillut jonkun toisen cheerleaderin eksän kanssa ja aiheuttanut kamalat draamat huutosakin keskuudessa. Tuo tyttöparka ei tiennyt että kavereiden (tai "kavereiden") entisten kanssa ei edes puhuttu. Juttu oli päättynyt niin, että tuo eksälle flirttaillut tyttö potkittiin huutosakista, ja myöhemmin se flikka vaihtoi koulua kiusaamisen takia.

Hanskojen tiskiin heittäminen kuulostikin hyvältä. Ainut vain että se ei tosiaankaan ollut niin yksinkertaista, eikä Gisele sitten oikeastaan tiennytkään halusiko kuulua niihin friikkeihin... olla vain Gisele-joku. Paitsi että hänestä ei ikinä voisi tulla Gisele-jotakin, sillä juoruilijoilla oli pitkä muisti. Hän saattaisi handlata sen että ihmiset tönisivät häntä ruokajonossa tai käytävillä, mutta hän ei kestäisi sitä pilkkaa jonka saisi osakseen.
"Ei se niin yksinkertaista olis", Gisele myönsi hetken kuluttua. "Jos 'heittäisin hanskat tiskiin' musta tulis vaan silmätikku jollekkin bimbolle."

"Mä en - hmm - varmaan kestäis sitä."
Ja sitten harmikseen tyttö tunsi sen surkeuden aallon pyyhkäisevän ylitseen ja hänen silmänsä kostuivat jälleen. Hiiienoa. Herra Empaattisuuden perikuva vaivaantuisi varmaan aivan totaalisesti jos Gisele alkaisi taas vetistelemään. Lähimmäisen rakkauden takia (tai tässä tapauksessa Brandonin selväpäisyyden takia) hän räpyttelikin silmänsä kuivaksi ja pyyhkäisi poskelle valuneen kyyneleen kämmenselkäänsä purren jälleen huultaan. Hän ei itkisi enää.

Nuorukainen kuunteli kiinnostuneena Giselen sanoja, siristäen hivenen silmiään.
"Aika karua", toteaa hetken kuluttua tytön todettua, että useimmat saivat ne ’säännöt’ tietää vasta kun rikkoivat niitä. Mistä silloin voi tietää, että rikkoo jotain sääntöä, jos ei edes tiedä siitä, eh?
Käsi kurottui haromaan ruskeaa hiuspehkoa, jätkän tutkaillessa toista. Jännää sinällään, että hän oli juuri sattunut tänne. Eikä Brandon oikein osannut päättää, oliko se huono vai hyvä asia… Giselen kannalta varmaan parempi kuin että joku cheerleader olisi törmännyt sisään, hänen omansa kannalta taas... No, sen saisi nähdä sitten joskus.

"No ei varmaan joo, mutta etköhän sinä nyt ole jo niin sanotusti silmätikku joillekin tyypeille… Kaikkihan kyttää teidän tekemisiä ja seuraa kuin hait laivaa", heittää vastaukseksi tytön toteamukselle. Koska nythän varmaan koko koulun tyypit kyttäsivät suosittuja, ainakin ne pahimmat juoruilijat ja kyttäilijät, jotka vain halusivat heidän paikalleen.

Hetken Brandon vai katseli, kun Gisele näytti siltä, että olisi valmis vuodattamaan taas saavillisen kyyneleitä, mutta hänen itsensä onneksi tyttö ei näyttänyt ollenkaan halukkaalta itkemään – syystä että, sitä hän ei tiennyt, mutta parempi vain.
Hetken mietittyään ja tarkasteltuaan tyttöjen vessan varsin mielenkiintoiseksi osoittautunutta kattoa, Brandon kysyi: "Tuota... Mun on ihan mielenkiinnosta pakko kysyä, että onko teillä yhtään kunnollista kaveria?"

Karua? No ihanko totta - herra Empaattisuuden perikuvallahan oli vallan nokkelat aivotkin! Hah. Gisele ajatteli että voisi naurahtaa sarkastisesti mutta ei oikein osannut juuri nyt... sarkastisuus kun ei kuulunut tytön omaan luonteeseen. Hiuksiaan nopeasti pöyhittyään (Giseleä ilmeisesti hermostutti hieman, koska hänen oli pakko tehdä jotakin), hän hypähti istumaan wc:n tasolle, käsienpesualtaan viereen.
"Se olis erilaista silmätikkuna olemista", tyttö sanoi pyyhkäistyään yhden paperin lavuaariin. Hänestä tuntui kuin olisi puhunut vähäjärkisen kanssa. Näinkö erilaista noiden alempiarvoisten elämä Astonissa muka oli? Etteivät ne tajunneet tälläisiä asioita? Kieltämättähän Gisele oli jonkinlainen silmätikku nytkin, mutta ei hänelle kukaan uskaltanut tulla kunnolla aukomaan. Jos hän 'löisi hanskat tiskiin' (miten hurmaava sanonta), hän olisi vapaata riistaa kaikille, sillä hän ei voisi maksaa samalla mitalla takaisin kuten hän nyt pystyi. "Kun mä nyt oon mikä oon, ihmiset varoo - mut sitten ne kaataisivat paskan suoraan niskaan jos ottaisin loparit... kyllä sä tiedät. Kai."

Brandonin kysymys yllätti Giselen. Tyttö tiesi kyllä vastauksen (se oli lyhyt ja yksinkertainen 'ei' ainakin hänen kohdallaan), mutta esittäjä oli hieman... erikoinen. Ei hän olisi uskonut Empaattisuuden perikuvaksi itsensä esitelleen tuollaisia tiedustelevan. No, kaipa se halusi tietää kaiken mahdollisen nyt kun kerran Giselellä oli heikko hetki. Tyttö sipaisi pari hiusta korvan taakse ennenkuin pudisti päätään.
"Ei mulla ole", hän sanoi, "en tiedä muista, mutta se ongelma on kun ei tosiaan voi luottaa keneenkään. Sitä vaan puhuu kaikesta pinnallisesta eikä oikesti tunne ketään."

Pahoitteleva hymy kohosi Giselen kasvoille.
"Anteeks kun puran tätä suhun, satuit vaan sopivasti paikalle ja käskit puhumaan, joten..."

Tytön sanat painuivat jonnekin Brandonin mielen sopukoihin tuon mietiskellessä hetken, nojatessaan seinään, tuijotellen vessojen koppien ovia.
"Jaahas", toteaa vastaukseksi tytön vuodatukseen. Niinhän se kai olisi, eikä hän ollut liiemmin tullut sitä ajatelleeksi. Tai oikeastaan oli, mutta se oli päässyt unohtumaan, eheh.
"Niin kai sitten", kuului jonkinlainen oma kommentti Giselen sanoihin – tosiaan, nythän kukaan ei noille uskaltanut poikki puolista sanaa sanoa, kun ties mitä tuli takaisin.

Kaverikysymyksen vastausta jäi hetkeksi miettimään, yrittäen asettaa itsensä asemaan, jossa hänellä ei olisi yhtä ainutta kaveria – tai olisi, mutta pinnallisia hännystelijöitä, jotka halusivat vain uiskennella hänen vanavedessään, kun siellä oli helpompaa.
Brandon rypisti hivenen kulmiaan, kääntyessään takaisin neiti Kimin puoleen.
"Siitä vaan, kyllä mä kuuntelen, mutta kuten sanottu, järin hyvä en ole mitään lohduttavia välikommentteja heittelemään..." toteaa silmäillessään tyttöä, katseen jäädessä tuon kasvoihin.

Gisele kiemurteli hieman taaksepäin jotta sai selkänsä takanaan olevaa seinää (no, seinää, jossa oli peili) vasten. Peilistä kuului hieman hermostuttava kolahdus kun tyttö painautui sitä vasten; hetken Gisele luuli että se tulisi seinältä alas. No, onneksi ei tullut.
"Sä oot varmaan paras mahdollinen kuuntelija, jos totta puhutaan", tyttö tokaisi suoraan. Häne huomasi istumapaikkansa osoittauneen vallan hankalaksi. Hän ei pystynyt pitämään jalkojaan oikein mukavasti... "En mä voisi kellekään 'kaverille' tälläsiä sanoa."

"Ai niin joo. Aiotko pistää tästä juttua kiertämään?" Gisele kysyi. Hänestä oli hieman harmillista tiedustella asiaa, mutta kuten mainittu, hän ei kestäisi joutua alennetuksi etenkään jos joku pahisjätkä päättäisi pistää juorua kiertämään feikkipissis-suositusta.

"... vai pitääkö mun vihjata eräälle Jayden Rileylle sun ja Catin puuhista?" tyttö hymähti päätään kallistaen. Talk about backstabbing! Eihän nyt kaverin bustaaminen ollut erityisen kilttiä - se oikeastaan edusti kaikkea sitä mitä Gisele vihasi - mutta Jayden saisi kuitenkin tietää jotain kautta, jollei tiennyt jo.

Brandon kohotti hivenen ällistyneenä kulmaansa, kun Gisele ilmoitti, että hän olisi mukava paras mahdollinen kuuntelija.
"Tuskinpa vaan, mutta kiitti silti", toteaa katsellessaan neitokaisen kasvonpiirteitä. Ne näyttivät jostain syystä etäisesti tutuilta – tokihan Brandon oli Giselen aiemminkin käytävillä nähnyt, mutta jostain muusta syystä... Mutta eipä nuori herra Moore jaksanut vaivata päätään sillä, vaan jäi miettimään neitokaisen seuraavia sanoja.

Hetken oltuaan hiljaa jätkä käänsi katseensa takaisin vessan koppien ovista Giseleen, kohottaen tuolle kulmaansa.
"Näytänkö mä sun mielestä joltain juorulehmältä? Sori muru, ei kuulu mun tapoihin", toteaa hivenen kuivasti, siristäen silmiään. Mitä tuli siihen toiheen aiheeseen, Brandon päätti harkinnan jälkeen tyytyä kiertelemään asiassa, sillä niin hän koki parhaaksi tehdä. Tuskinpa Catherinekaan oli sitä mieltä, että siitä... krhm, jutusta, pitäisi kertoa kaikille, tuskinpa.
"... Ja mitä tulee minun ja Catin 'puuhiin', niin älä oikeesti naurata. Et sä voi sanoa että sä oikeesti uskot tollasta paskaa?" Brandon hymähti huvittuneena, virnistäen sitten. Pitäisi lisätä jotakin brandonmaista, joka saisi Giselen kääntämään puheenaiheen jonnekin muualle.
"Toisaalta, Catherine vois kyllä olla ihan hyvä pano.. " mietiskelee ääneen pudistellen päätään.

Oli ihan hyvä saada varmuus siihen että tämä keskustelu pysyisi kahdenkeskeisenä. Gisele ei nimittäin kaivannut itselleen lisädraamoja, etenkään tämänlaatuisia, niitä kun oli saanut kestää jo ihan tarpeeksi...

"En mä välttämättä usko", tyttö sanoi hymyillen nyt vinosti. "Mutta sä ehkä tiedätkin Jaydenin? Kuumapäinen tyyppi. Se varmaan pahoinpitelis sut ihan mielellään ilman syytäkin."
Likka hymähti sitten Brandonin, tuota, kehuessa Catia, vaikka tosiasiassa tyttöä hieman ällötti. Jätkä olikin ilmeisesti hyvin pitkälle samanlainen alavartalollaan ajatteleva paska. No, eihän Gisele tietenkään mitään muutakaan ollut ajatellut... no okei, itkevä Gisele oli toivonut lohdutusta herra Empaattisuuden perikuvalta (siinäpä mahtava lempinimi tyypille, ehehee), mutta tällä itsensä jotenkuten koonnella Giselellä ei ollut suuria odotuksia.

Vinon hymyn pysyessä neidin huulilla tämä liukui alas istumapaikaltaan ja otti pari hidasta askelta Brandonia kohden.
"Ai että Cat voisi olla hyvä?" Gisele kysyi kujeilevaan sävyyn pysähtyen sitten jätkän eteen. Hän joutui katsomaan toista ylös... miksi helkkarissa ihmiset olivat niin pitkiä nykyään?!
"Cat vaan?" tyttö jatkoi äänen muuttuessa hieman pettyneeksi. "Entäs me muut?"

Toinen kulma kohosi hivenen, laskeutuen sitten takaisin normaalille paikalleen, nuorukaisen naurahtaessa.
"Joo, juttua on kuultu", sanoo tasapaksulla äänensävyllä. Kun Giselekin totesi, että Riley saattaisi hakata hänet ilman syytäkin, Brandon mutristi huomaamattomasti huuliaan: siinäpä se, pahoinpideltiinhän häntä muutenkin, joten mitä muutamalla parilla sadalla nyrkin iskulla olisi enää väliä? Tuskinpa mitään.

Gisele hyppäsi lavuaarin reunalta alas, tuli lähemmäs. Ja kyseli outoja kysymyksiä. Ja jollain tapaa myös kovin huvittavia. Ainakin toinen näytti saaneen koottua itsensä, eikä näyttänyt olen pillittämisvyöhykkeen reunalla.

Brandon huokaisi, antaen rintakehälle ristittyjen käsivarsien valahtaa alas, pojan nojatessa eteenpäin, lähelle neitokaisen kasvoja.
"Haluatko että kokeilen?" kysyy hymyillen vinosti, siniharmaiden silmien tuijottaessa tytön tummiin silmiin.

Gisele hymähti toisen vastaukselle. Whee. Sanaleikkejä. Tyttö ei vain vastannut sanoin, vaan työntymällä vielä asteen verran lähemmäs, nostaen kätensä toisen rintakehälle. Mikä ihana melu syntyisikään jos joku tuttu päättäisi nyt törmätä sisään... ehkä se olisi sen ajan murhe. Eihän tuntienkaan pitänyt ihan pian loppua, tai siis, äskenhän ne olivat alkaneet. Mutta toisaaltahan sitä sanotaan että aika rientää kun on kivaa - ja vaikka äsken Giselellä ei erityisen mahtavaa ollut, niin nyt muuttui pikkuhiljaa hieman hauskemmaksi. Piti kyllä pitää mielessä että tämä oli tosiaan tyttöjen vessa...

No mutta, sekin oli sen ajan murhe.

Giselen kohotti sitten toisen kätensä Brandonin poskelle ja kallisti päätään kulmiaan kysyvästi kohottaen.
"Oikeastaan kysymys kuuluu että haluatko sä kokeilla..." tyttö totesi hiljaa, hieman kainoon sävyyn, mutta se ilkikurinen tuike pysyi hänen silmissään.

// töks töks vamma sisällötön klöntti, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Ainakin tytön ruumiinkielestä pystyi päättelemään erinäisiä asioita, eikä Brandon laittanut pahakseen vaikka toinen tulikin lähemmäs. Oletettavista syistä hän tietenkin hämmästeli tätä, mutta mikäs siinä, jos kauniit naiset alkoivat tunkea syliin.
Ai niin, olihan tässä tietenkin se mahdollisuus, että häntä kusetettiin 8-0: jos tulisi yhtään lähemmäs, saisi turpaansa... Tai siis, bitch-läpin. Tai laukusta päähnsä. Tai ranskankirjasta, olihan sekin tullut jo koettua.

Tosin, hän ei ymmärtänyt oikein tätä logiikkaa – ainahan nuo kermalaiset olivat vältelleet niin sanotusti alempiarvoisia, eikä nuorukainen pystynyt käsittämään, että mikä noilla oli nyt hätänä, kun ne väen väkisin tulivat iholle. Tai siis, kun tämähän sentään oli tyttöjen vessa, jonne voisi hetkenä minä hyvänsä sännätä vaikkapa joku typerä huutosakkilainen, nähdä Gisele Kimin epäilyttävän lähellä häntä ja siitä lähtisi hyviä juttuja liikkeelle ja Gisele... Gisele todennäköisesti lentäisi ulos suosittujen nelikosta kuin leppäkeihäs.

... Mutta sepä ei ollut Brandonin ongelma.

Siniharmaat silmät tutkivat neitokaisen kasvoja, pojan kohottaessa kulmaansa toisen sanoille.
"Jos tuolleen kysytään, niin totta helvetissä", jätkä tokaisi virnistäen, kietaisten kevyesti toisen kätensä neitokaisen ympärille vetäen tuon hivenen lähemmäs. Hetken poika vielä tuijotti toista, miettien, että mitä helvettiä hän taas olikaan tekemässä, ennen kuin painoi huulensa Giselen huulille.

Gisele painautui jätkää vasten vastaten toisen suudelmaan ajatuksissaan naurahtaen. Okei, Catilla oli ihan hyvä maku, sitä ei käynyt kieltäminen. Siis jos se juoru totta oli; Brandon oli ainakin kieltänyt asian aika vakuuttavaan sävyyn...

Suudelmasta irtautuessaan tyttö näykkäisi jätkän alahuulta kiusoittelevasti, ja hymyili sitten toiselle vinosti.
"Miten musta tuntuu että sä teet tälläistä aika usein", Gisele hymähti vetäytyessä hieman taakse. Ei hän suinkaan ollut lähdössä mihinkään, otti vain hieman tilaa hetkeksi ja antoi katseensa kiertää Brandonissa ennen kuin nosti silmänsä takaisin toisen siniharmaisiin. Fakta yksi: Catilla oli hyvä maku. Fakta kaksi: Gisele olisi niin kuollut jos joku saisi tietää. Mutta siihen asti voisi hiukan.. piristää itseään, eikö?
Ihan kuin oisin kuullut tuon aikaisemminkin, nenäkäs ääni tytön pään sisällä heitti väliin.

Gisele nykäisi Brandonin seinästä ja kääntyi niin, että olikin nyt itse selkä seinää vasten. Syyksi hän itselleen uskotteli että näin se näyttäisi ulkopuoliselle siltä, että se oli tuo jätkä joka oli tullut päälle eikä suinkaan hän. Hemmetti, joku olisi varmasti sanonut että hän oli aika pahasti huomion puutteessa - ehkä hän hiukan olikin? Niinpä, siitä tämä kaikki varmasti johtuikin.
Tyttö toivotti ajatuksensa helvettiin ja nosti kätensä Brandonin niskan ympärille vetääkseen tuon jälleen lähemmäs. Vaistomaisesti hän kietoi jalkansakin toisen ympärille ennen kuin nojautui toiseen suudelmaan.

//pientä hittiä, älä kuole jookoskookos~~ ja tosi hyvin sain edistettyä joo-o.//