Girls just wanna have fun

/lya med Coral, please? :---) sori kun alotuksesta tuli hiukkasen lyhyt --'' ja tyttösen pyjamasta kuvan lisään sitten kun löytyy sopiva, vielä ei oo tärpänny :'D/

Robyn Lee

Ilta oli jo pimentynyt jonkin verran, kun mustatukkainen pahistyttö seisoskeli kolmikerroksisen talon parvekkeella ja katseli sieltä näkyvää merta ja rantaa. Hiekkaranta oli melkoisen autio jo tähän aikaan, eikä kukaan näyttänyt harrastavan iltauintia tai –surffausta. Joskus joitain vuosia sitten Robyn oli sisaruksineen karannut keskellä yötä kotoa, vanhempien ollessa nukkumassa, rantaan ja yöuinnille. Se oli ollut jännittävää ja joku oli ollut koko ajan vahdissa talon nurkilla. Pahistyttö hymähti huvittuneena muistoilleen.

Huulilta karkaavat tupakan savut valtasivat hetkeksi näköetäisyyden mutta sekunnin murto-osassa tuuli oli vienyt ne jo kauas pois ja haihduttanut olemattomiin. Robynin vanhemmat eivät juurikaan pitäneet tupakan poltosta, vaikka tiesivät siitä kyllä, mutta kaikkihan oli tunnetusti sallittua kun siitä ei jäänyt kiinni. Mustatukan mieltä ei häirinnyt yhtään sekään seikka, että vanhemmat nimenomaan olivat kieltäneet polttamisen kotona. Mitä väliä sillä loppujen lopuksi oli, että missä niitä sauhuja veteli. Yhtälailla ne saatuttivat keuhkoja, eksyivät myrkyt niihin sitten kotiparvekkeella tai kaupungin keskustassa, ihan sama. Ja Robyn kyllä tiesi sen, mutta tytöllä kun sattui olemaan sellainen asenne, ettei tuo jaksanut murehtia tulevaisuudesta vielä tässä vaiheessa.

Oli muuten outoa, että tämä pahistyttö sattui olemaan kotona, vaikka oli perjantai. Kyllä, perjantai, raskaan kouluviikon jälkeen. Tai no, eiväthän kouluviikot yleensä olleet rankkoja, sillä eihän mustatukka yleensäkän vaivautunut nousemaan aamutunneille, ja joskus iltapäivänkin tunnit tuntuivat olevan tarpeeksi ärsyttäviä ja pakottavia lintsaamiseen.
Eivät olleet koko tämän talossa asuvan dynastian jäsenetkään uskoneet sitä, että Robyn oli häätämässä muita ulos koko paikasta, vallatakseen talon itselleen ja yhdelle parhaasta ystävästään, Coralle. Kyllä, tytöt olivat päättäneet pitää pyjamabileet, kahdestaan. Pyjamabileet sipseillä, limsoilla, kakuilla ja muilla herkuilla, joita Robyn oli pyytänyt äitinsä roudaamaan kotiin. Isoveljellä oli varsinkin ollut melkoisen hupaisaa, kun tuo oli huomannut pikkusiskonsa viikonlopun eväät, jotka poikkesivat huomattavasti normaaleista. Tarkoituksena oli myös valvoa myöhään, nauraa, ja pitää muutenkin hauskaa.

Ovikello soi, ja Robyn tiesi että tulija oli Coral. Pahistyttö veti muutamat viimeiset sauhut ripeään röökistään ja tappoi sen sitten tuhkakuppiin parvekkeen pöydällä. Sitten mustatukka sulki parvekkeelle vievän oven ja lähti harppomaan rappusia yksi toisensa jälkeen alas päin, kunnes pääsi eteisen kautta ulko-ovelle ja avasi. Ja juuri niin kuin mustatukka oli arvannut ja tiennyt, oven takana seisoskeli Coral. Robyn tervehti ystäväänsä hymyillen ja astui sivuun niin että tuo saattoi tulla sisälle.
"Sori kun kesti, mä olin juuri tupakalla", tyttö vielä lisäsi ja astui sitten pari askelta peremmälle.
”Sain koko talon tyhjäksi”, mustatukka tuuletti, kuin se olisi ollut joku isokin saavutus. No, kyllä se todellisuudessa olikin. ”Toitko sä jotain mukanasi?” pahistyttö vielä kysäisi ystävältään, ei vaativaan sävyyn vaan muuten vaan, vaikkeivät tytöt olleetkaan sopineet nyyttikesteistä.

// Täällä ollaan :') Hehez sori tönkkö ja öh vähä sekava~, mutta niin ne mun ekat viestit yleensä aina on. XD Ja tulevaisuudessa saa varautua lyhyempään tekstiin =) ja joo kyl Coral on vasuril koska sil ei oo noit lävistyksii :'D

Vihdoinkin oli koittanut perjantai ja se tarkoitti pyjamabileiltaa hänen parhaan ystävänsä luona, toivottavasti tytön ystävä oli saanut muut perheenjäsenet häädetyksi talosta. Vaikka hänen tuntemalleen Robynille se tuskin olisi kovin vaikeaa. Coral oli taaskin osannut esittää niin suloista lasta äidilleen, että tuo oli suostunut tuomaan tytön autokyydillä ystävänsä talolle. Eikä siinä vielä kaikki, äityli oli myöskin myöntynyt lainaamaan Coralille rahaa, että hän voisi mennä ostamaan uuden pyjaman! Miten kivaakaan oli asua kahdestaan äidin kanssa. Automatka tuntui ainakin puolet pidemmältä kuin yleensä ja silti Coral ei jaksanut murehtia kellosta vaan istui täpinöissään nahkapenkillä iso muovipussi jaloissaan ja yksi laukku olallaan. Minkäs sille voi, kun tuli vähän innostuttua ostamaan kaikenlaista turhaa roinaa.

Perhe Leen talo näkyi jo horisontissa, eikä mennyt kauaakaan kun hänen äitinsä parkkeerasi tien reunaan ja toivotti hyvää iltaa kummallekin, sekä muistutti etteivät he valvoisi liian pitkään. Hei haloo, nythän oli perjantai ja viikonloppu! Tietenkin he valvoisivat pitkään. Coral vilkutti vielä auton oven ulkopuolelta ja oikein hätisti äitinsä matkoihin, minkä jälkeen tyttönen lähti kävelemään kohti kaverinsa ulko-ovea, kantaen muovipussiaan kädessään. Coral painoi ovikelloa ja odotti, että Robyn tulisi avaamaan.

Ovi avautuikin, milloin Coral astui sisään ja Robyn heti pahoitteli kestoa, tuo pahis oli kuulemma ollut tupakalla. Sen jälkeen Coral alkoi heti miettiä, milloin hän oli viimeeksi polttanut tupakan, no ei ainakaan lähiaikoina. Kuitenkin tuon mietintä hetken jälkeen Coral virnisti leikkisästi. Seuraavaksi Robyn kertoi saaneensa koko talon tyhjäksi, mihin blondi reagoi nostamalla kätensä ilmaan, tarkoituksenaan löydä ylävitonen.
”Hyvä juttu Robyn!” Coral laittoi mokkatakkinsa naulakkoon ja katsoi hämmästyneenä toista, joka kai varmisti, että tyttö oli tuonut jotain. Ensin hämmästynyt ilme muuttui ’et voi olla tosissasi’ –ilmeeksi ja sitten Coral naurahti, nostaen kädessään olevaa muovipussia kasvon korkeudelle hetkeksi.
”Tietenkin! Ja joo, innostuin vähän ostelemaan kaikkea”, Coral virnisti joltain osalta pahoittelevasti ja siltä toiselta osalta huvittuneesti. Samalla tuo käveli peremmälle ja laski muovipussin lähimmälle pöydälle.

Pian Coral kääntyi ystäväänsä päin ja vilautti toisen käden kynsiään hymyillen leveästi.
”Et arvaakkaan paljon nää makso! No mut onneks äiti lainas vähän ylinmäärästä”, blondi virnisti ja nähtyään Robynin reaktion, tuo alkoi kaivaa muovipussia. Hän nosti pussista pöydälle vähän kaikenlaista roinaa. Oli pinnejä, meikkejä, sipsejä, vaahtokarkkeja, erilaisia karkkeja ja colajuomaa, itseasiassa vähän kaikkea.
”Niin ja sit otin äidilt varastost pari eri siideri merkkii, et on hätätapaukses jotai vahvempaa juomaa”, tuo sanoi ja katseensa ikään kuin kertoi, ettei tästä sitten hiiskuta blondin äidille mitään. Coralin äiti kun ei pitänyt siitä, että tyttönen käytti alkoholia, vaikkei tuo mikään juoppo ollut.

Coral istahti lähimmälle sohvalle ja penkoi uutta louis vuittonin laukkuaan, joka sekin äidin rahoilla ostettu. Tyttö kaivoi sieltä uuden pyjamansa ja esitteli ensin topin, sitten pyjamaan kuuluvat housut parhaalle ystävälleen.
”Ja sit ostin uuden pyjaman!” Coral sanoi innoissaan ja esiteltyään sen Robynille, tuo laski ne pöydälle pussin viereen ja nousi seisomaan.
”Mä tiedän jo, että tästä tulee paras ilta!” sanottiin selvä pirteys äänessä ja hymykin loisti kauas. ”Onko sulla jotain ideoita nyt alkuiltaan?” kysyttiin melkein heti toteamuksen jälkeen ja virnistettiin perään.

/juu en ehtiny vieläkään oikein linkitellä mithään pyjamii enkä mitään ^^'' ja joo saattaa täältäkin tulla lyhyempää/

Robyn Lee

Ylävitonen, kyllä, niin kovaa että läpsähti oikein kunnolla. Robyn nauroi perään ja hymyili sitten ystävälleen, joka riisui takkiaan naulakkoon. Coral näytti myös olvean tyytyväinen talon tyhjyyteen, hyvä juttu. Ei sillä, etteivätkö Leen perheen kaikki jäsenet olisi tulleet toimeen Coralin kanssa, kaikki siis jotka olivat tytön tavanneet, mutta mieluummin sitä oli rauhassa kuin otti stressiä koko ajan ympärillä pyörivistä ihmisistä.
Coralin näytti ensin hämmästyneeltä ja pahistyttö ei voinut kuin virnistää ystävälleen, joka sitten nosti tuomisensa muovipussissa silmien korkeudelle.
”Hienoa”, mustatukka ehti hymyillen sanomaan samalla kun haroi kädellä hiuksieen tehden niistä hiukan sekaisemmat, ennen kuin jo nauroi Coralin huvittuneelle toteamukselle.
”No, ehkä saat tämän kerran anteeksi tuhlailusi.”
Robyn odotti mielenkiinnolla, mitä ystävän muovipussista mahtoi löytyä ja niimpä nuo menivätkin oitis tarkistamaan Coralin ostoksia.

”Vau”, pahistytön suusta pääsi ihastuneesti ja tuo tarttui ystäväänsä hellästi ranteesta ja tutkaili tarkasti Coralin kynsiä. Samalla tuo hymähti huvittuneena toisen kommentille.
”Uskon etteivät ihan halvat olleet”, mustatukka vielä nyökkäili perään ja keskittyi sitten tytön muihin tuomisiin. Muovipussista todellakin löytyi kaikkea, ihan kaikkea. Syömisiä, pientä tilpehööriä, ja kyllä, Coral oli ottanut mukaan pari siideriäkin. Robyn virnisti.
”Eikä sanaakaan sun äidilles”, mustatukka vielä varmisti hymyillen. Hänen omat vanhempansa tuskin olisivat moksiskaan, mikäli löytäisivät siideripullon tai kaksi jostakin Robynin huoneen perukoilta. Äiti ja isä kun olivat saaneet tottua jo niihin niin moneen otteeseen jo ennen kuin Robyn oli edes aloittanut alkoholijuomien nauttimisen.
”On meilläkin kaapissa jotakin, mutta mä lupasin säästää ne veljille”, pahistyttö vielä totesi, ennen kuin parivaljakko meni olohuoneen sohvalle istumaan.

”Mikä toi laukku on?” Robyn kysyi silmät suurina ja hipaisi sormellaan merkkilaukkua Coralin sylissä. Se oli hieno, ja sopi Coralille kuin nenä naamaan.
”Se on hieno.”
Sitten mustatukan oli pakko nauraa; hänen ystävänsä oli todellakin pistänyt rahaa menemään.
”Katselin itse asiassa tuota samaa pyjamaa kun olin kaupungilla pari päivää sitten”, tyttö hymyili ystävälleen. Se oli totta, Robyninkin oli ollut tarkoitus ostaa uusi pyjama, niin hän oli tehnytkin, mutta aikoi näyttää sen ystävälleen vasta myöhemmin.
Coral oli ihanan pirteä, ja Robyn oli varma, ettei nukkumaanmenoajasta tulisi mitään riidantynkääkään, sillä kumpaakaan tyttöä tuskin nukuttaisi koko yönä. Ja jos nukuttaisikin, oli aina kahvi joka auttoi niihin pulmiin.
”Tehdäänkö pitsaa?” Robyn sitten heitti idean ilmoille kulmat hiukan koholla ja virnisti. Ruoanlaittaminen Coralin kanssa oli useimmiten päättynyt onnellisesti, mutta vastoinkäymisiä, hauskoja sellaisia, oli sattunut useammin kuin laki salli.

Robyn suuntasi keittiöön ja availi kaappeja yksi toisensa perään mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Onko sulla nälkä?” tyttö kysäisi ystävältään. Sehän oli tietenkin vain sivuseikka, kunhan vain pääsisi tekosyyn siivillä kokeilemaan että paloiko uuni tai että kuinka paljon pitsaa sai tungettua kerralla suuhun.

Coral oli tyytyväinen myös siihen, että Robyn taisi pitää ostoksista – niistä turhista ja vähemmän turhista. Ja oli myös todella kilttiä Robynilta antaa anteeksi sellainen tuhlailu, äiti varmasti vetäisi herneen nenään kun saisi tietää asiasta, hän kun oli nimenomaan antanut rahaa kaikkeen tärkeään ja sellaiseen, mikä kuului pyjamabileisiin. Ystävänsä reaktio niistä kynsistä tai Coralinkin hymyilemään leveämmin. Eikä tästä todellakaan kerrottaisi sanaakaan, vaikka kyllä Coral tiesi, että Robyn pitäisi lupauksensa.
”Hienoa. Se sais niin total raivarit”, blondi virnisti leikkisästi ja kun Robyn kertoi, että heillä olisi lisää juomia kaapissa Coralin ilme kirkastui entisestään, mutta happamoitui pienesti lähes heti kun tuo oli kertonut säästävänsä ne veljilleen.
”Jaahas, no eiköhän me pärjätä”, todettiin lopuksi.

Sitten kaverinsa kysyikin laukusta, milloin Coral näytti sitä paremmin.
”Louis vuittonin. Sekin oli kallis, mutta eikö se sovikin mun tyyliin?” blondi sanoi, pikemmin totesi, mutta vain kysymys muodossa. ”Kiitos”, Coral vielä lisäsi, kun toinen sanoi sen olevan hieno. Olihan hän itsekin samaa mieltä. Rahaa tyttö oli kuluttanut vissiin enemmän kuin laki sallii ja tämän jälkeen ei varmaankaan vähään aikaan mitään ostella.
”Ihanko totta? Aika kivaa. Ostitko sä sitten jotain?” blondi kysyi uteliaana. Todellakin tämä yö valvottaisiin ja jos tulisi äkillinen väsynyt, voisi Coral keittää mustaa kahvia (tunnetusti hän oli ja on edelleen maailman huonoin kahvin keittäjä, mutta ainakin pysyy hereillä!)

Robyn ehdotti pitsan tekemistä, ja vasta silloin Coral heräsi ja innostui. Pitsaa! Siitä ei tainnut olla kovin pitkä aika, kun he tekivät viimeeksi jotain ruokaa. Silti aina ruuan teko on ollut mukavaa Robynin kanssa. Silleen hassutellen ja leikitellen ruuat yleensä tehtiin.
”Pitsaa? Joo tottakai! Kai täällä on pepperonia? Eihän pitsa ole mitään ilman sitä!” Coral suuntasi Robynin perässä keittiöön leveä hymy kasvoillaan. Sitten tuo pahis kysyi oliko tytöllä nälkä, totta mooses oli.
”Tietenkin mulla on, mun mahani on pohjaton kuilu, ettäs tiedät. Mutta eiks me voitais tehä ne pitsat nyt?” Coral vastasi toisen kysymykseen ja katsoi toista sekunnin murto-osan pääkallellaan. Olihan blondi ollut täällä monta kertaa ennenkin, että hän saattoi jo tietää missä kaikki tavarat olivat, elleivät Leen perhe ollut tehnyt äkillistä siivousta ja vaihtanut tavaroiden paikkaa. Coral nykäisi jauhopussin pöydälle ja nojasi pöydän kulmaan.
”Muistatko kun me viimeeks leivottiin? Siitä seurasi kyllä aika kiva jauhotaivas. Eikai teidän vanhemmat olleet kovin vihaisia sen jälkeen?” Coral sanoi muistellen sitä päivää mielessään ja samalla käveli hakemaan niitä siidereitä jääkaappiin, että pysyisivät kylmänä.

Coral otti mustan hupparinsa yläkautta pois päältään ja päätti, että voisi olla valkoisella XL t-paidallaan, kun musta ei näyttänyt kovinkaan kivalta, kun siinä oli jauhoja. Sekin huppari löytyi nyt tuolin selkänojalta.
”Onko täällä tomaattimurskaa?” Coral kysyi pörröttäen vaaleita hiuksiaan ja samalla hän kävi läpi Robynin ja toki muiden perheen jäsenten keittiön maustehyllyä.

Robyn Lee

Pahistyttö hymyili toisen innostuneelle äänelle ja nyökkäsi sitten.
”Ostin joo”, tuo aloitti ja paineli hakemaan eteisen ovenkulmalta muovipussin, kaivaen sieltä mustan pahvilaatikon. Mustatukka otti sieltä esiin uudet kenkänsä ja asteli takaisin ystävänsä luo näyttäen löytöjään.
”Ne oli alennuksessa”, Robyn huomautti mutta virnisti perään. Kengät olivat olleet melkoinen löytö. Tai no, pahistytön omasta mielestä, mutta vanhemmat olivat taas kironneet uutta kenkäparia, tytöltä kun sattui niitä löytymään useammat kuin muutamat. Mutta Robyn kun ei ikinä kyllästynyt kenkiinsä, eikä tytön jalkakaan ollut kasvanut moniin vuosiin, joten mitä sitä vanhoja, rakkaita ja muistojentäytteisiä kenkiä pois heittämään.
Mustatukka nojasi ovenkarmiin ja katseli hetkeen uusia kenkiään, jotka luultavasti menisivät ainakin hetkeksi kaappiin, koska niitä piti ainakin tovi säästää. Sitten tuo nosti katseensa Coraliin.
”Kyllä sieltä tarttui mukaan vielä pari lävärikorua ja joo, se pyjama myös”, mustatukka virnisti.

Ei tarvinnut kysyä kahdesti, kun Coral jo vastasi myöntävästi pitsan tekoon ja tuo asteli Robynin perässä keittiöön. Pahistyttö vastasi pepperoonin olevan vasemman kaapin ylimmällä hyllyllä. Mustatukan oli pakko nauraa ystävänsä kommentille.
”Olen huomannut, syöt kaiken minkä eteesi saat, missä vaan ja milloin vaan”, tyttö vitsaili ystävälleen ja mennessään tuon ohi toisessa kädessään pari lautasta, pahis pörrötti joitakin senttiä pidemmän ystävänsä lumen valkoisia hiuksia. Mustatukka asetti lautaset pöydälle ja käännähti sitten ympäri keittiöön päin, jossa Coral jo roudaili jauhoja pöytään.
”Muistan paremmin kuin hyvin”, Robyn nauroi, asteli yhdelle kaapilla ja tonki sieltä esille yhden uunipellin, ja pudisti sitten päätään ystävälle joka haki siiderit jääkaappiin.
”Ei ne suuttunut, mutta mä sain kyllä siivota ilman mitään sääliä”, mustatukka naurahti. Äidin katse oli saattanut olla lievästi sanottuna järkyttynyt, mutta alkushokin jälkeen Robyniä oltiin vain käsketty siivoamaan koko sotku. Coral oli siinä vaiheessa jo ehtinyt lähtemään, koska jos pahistyttö ei täysin ollut väärässä, tuo oltiin tultu hakemaan kyydillä kotiin juuri niillä samaisilla minuuteilla.

Robyn kaivoi milloin mistäkin kaapista kulhoja, laseja ja lastoja, suolaa, juustoa ja kaikkea mitä nyt pitsaan saattoi olettaa tulevaan. Tyttö nosti katseensa luettuaan reseptin loppuun ja katsoi ystäväänsä joka näytti tutkivan maustehyllyä.
”Eikö se ole siellä?” pahistyttö kysyi hämmästyneenä ja meni Coralin vierelle tarkistelemaan hyllyä. Eipä juurikaan näkynyt, eikä muissakaan kaapeissa kun mustatukka oli hetken kuluttua tutkinut koko keittiön. Sitten tuo kokeili farkkujensa taskuja ja kaivoi kännykkänsä esiin ja sieltä äitinsä numeron.
”Joo niin missä meidän tomaattimurska on?”
Kysymys puhelimessa kuulosti Robynin mielestä ääliömäiseltä ja tyttö toivoi ettei äidin kännykkä ollut lujalla jossain julkisella paikalla. Pahis naputteli sormiaan vasten keittiön puupintaa, sulkien sitten hetken kuluttua puhelimensa turhautuneena.
”Se on... jossain”, mustatukka hymähti sitten ja laski kännykkänsä pöydälle.
”Meidän pitää ilmeisesti tehdä sekin itse”, tyttö jatkoi ja alkoi nyt kaivaa kylmäkaapista vuorostaan tomaatteja. Ei siinä mitään, osasihan Robyn itsekin tehdä tomaateista pientä murskaa, mutta oikealla tomaattimurskalla homma olisi käynyt paljon kätevämmin.

Robyn alkoi melko suurehkoon kulhoon valuttaa hanasta lämmintä vettä, alkoi sitten liottaa hiivaa sinne.
”Haluatko sä raastaa juuston?” mustatukka sitten kysäisi ja kurottautui jääkaapista nappaamaan juustopaketin.
”Mitä sä ylipäätänsä haluat laittaa tähän?” tuo vielä kysyi vilkaisten ystäväänsä kulmat hiukan koholla. Robynille itselleen oli yksi ja sama, että mitä pitsa sisälsi, koska tyttö oli kuitenkin melko kaikkiruokainen.
Pahistyttö kurottautui laittamaan keittiön pöydällä olevan radion päälle. Sieltä tuli jotain jammailumusiikkia, sellaista, mikä sai yleensä aamuisin Robynin hermostumaan ja muuten vain tytön korvat räjähtämään. Nyt se kuitenkin tuntui sopivan tilanteeseen ja samalla kun pahis kuljetteli aineksia ja tavaroita paiksta toiseen, muutamat jammailuaskeleet ja hyräilyt biisin mukana sekoittuivat mukaan.

”Millon mennään Vegasiin?” pahistyttö kysäisi ohimennen ja vilkaisi virnistäen Coralia.

// laatu on 10+, kun kellokin on jo noin paljon (ja äiti tappais mut jos huomais mun olevan koneel 0.0). Tuli vaa joku pakolline tarve kirjottaa. :'3

Robyn näytti uudet kenkänsä ja Coralin suu vuorostaan loksahti auki. Ne todellakin olivat hienot ja juuri ystävälleen sopivat. Samalla toinen kertoi ostaneensa pari läväriä ja sen pyjaman, milloin viimeistään Coral sai suunsa kiinni ja onnistui virnistämään. Ja sehän oli selvä, että toinen saisi luvan näyttää sen pyjaman sitten, hädin tuskin Coral jaksaisi odottaakkaan, mutta hiljaa hyvä tulee.

Hetken päästä Robyn soitti äidilleen, huomatessaan ettei Coral ollut löytänyt tomaattimurskaa. Ilmeisesti puhelimen toisessa päässä olevakaan ei tiennyt missä se oli, sillä Robynin reaktio oli erilainen kuin Coral olisi odottanut. Eikä sekään tullut yllätyksenä, kun pahis sanoi, että heidän pitäisi tehdä se itse. Coral kuitenkin penkoi vielä yhden nurkan, ottaen tutun näköisen purnukan käteen. “Heei! Onko se tää…”, Coral sanoi kysyvästi siirtäen katseensa purkkiin, mitä hän oli näyttänyt Robynille löytäessään sen. Mutta melkein heti blondi puristi päätään, huomatessaan kyljessä olevan päivämäärän. “Joo ei me tällä mitään tehä”, todettiin ja vietiin sekin purkki roskikseen. Vanhentunut tomaattimurska ei kuullostanut kovinkaan herkulliselta.

Laitettuaan kaapin oven kiinni palasi Coral pöydän ääreen, missä Robyn kysyi halusiko blondi raastaa juuston. Tietenkin hän halusi, niimpä tyttö nyökkäsi ja nappasi oikeasta paikasta raastimen, ottaen Robynin tuoman juustopaketin ja avaten sen samalla. “No me voidaan laittaa sitä pepperonia, juustoa, kinkkua… ainiin onko ananasta? ja siis mulle käy niiden lisäks melkein mikä vaan, sä voit päättää jos haluut viel jotai”, Coral sanoi alkaessaan samaan aikaan raastaa juustoa alustan päällä, tässä pitsassa tulisi olemaan paaaljon juustoa. Coral katsoi sivusilmällä kun toinen toi aineiksia ja tavaroita pöydälle ja päinvastoin vei turhat roinat pois tilaa viemästä. Juusto raastui (köhköh onko ees sana?) hyvää vauhtia, vaikka hetkeksi Coral pysäytti toimensa, että kuulisi ystävänsä esittämän kysymyksen paremmin.

Mitä, Vegasiin?

“Vegasiin?”, oli blondin ensimmäinen reaktio samalainen kuin ajatuksissaan, mutta yritti sitten miettiä nopeasti asian hyviä puolia. “Milloin vaan! Joku lomaviikko. Siitä tulikin mieleen, että mulla on parin viikon päästä on koeviikko”, Blondi sanoi hymyillen leveästi, paitsi muistellessaan koeviikkoa. Äh, hänellä on fysiikan kursseja rästissä ja ne pitäisi hoitaa, vaikkei kyseinen aine kiinnostakaa tyttö yhtään. Vaikka nyt hän yrittikin saada ajatuksensa irti läksyistä ja aineista, nyt vietettäisiin rattoisa ilta ilman paineita ja nyt tyttö alkoikin miettiä kaikenlaista touhua ja menoa, mitä hän ja Robyn vegasissa voisivat kokeakaan. Sekä ne kasinon pyörteet! AH. “Joskus lähipäivinä kuitenkin”, blondi sanoi pitäen etusormeaan ylhäällä hetken aikaa, laskien sen saatuaan juuston raastetuksi alustalle.

Sitten taisikin olla pitsan pohjan aika. Coral ainakin itse piti ohuesta pohjasta, mutta kävi paksumpikin pohja. “Eikös olis pohjan aika, tehdäänkö paksu vai ohut pohja?”, Coral kysyi siirtäen samalla nostamalla jauhopussia sivummalle, eikä Coral tietenkään voinut muistaa, että se oli avattu. Loistavien sähläyksiensä ansiosta jauhopussi tietenkin kaatui ja osa jauhoista lennähti sieltä ulos. Coral tietenkin hätkähti, nosti pussin nopeasti pystyyn ettei enempiä jauhoja putoaisi, minkä jälkeen hän hieroi jauhoja pois naamastaan. “Hups. No kyllä kai tosta vielä riittää”, Coral sanoi ja virnisti hivenen huvittuneesti katsoen Robynia nähdäkseen tämän reaktion. Pitikin sattua! Miksi tytön piti olla tälläinen sähläri, mutta kyllähän Robyninkin olisi pitänyt tietää, että on pakko tapahtua jotain kun Coralin päästää keittiöön.

Robyn Lee

Tomaattimurska, jonka Coral löysi onnekkaasti, osoittautuikin jo vanhentuneeksi ja Robyn huokaisi syvään. Coral vei purkin roskikseen ja pahistyttö vilkaisi vielä pariin otteeseen ympärilleen.
Coral alkoikin raastaa juustoa ja Robyn itse keskittyi keräilemään aineksia joka puolelta keittiötä. Sitä ei nimittäin koskaan tiennyt, missä mikin oli kun saman katon alla asui kourallinen porukkaa. Ja kaikilla oli vielä eri tottumukset liittyen keittiössä olemiseen. Jotkut eivät korjanneet tavaroita paikoilleen, jotkut laittoivat minne sattuu ja vain harvat eli ehkä äiti ainoana laittoi kaiken oikealle paikalleen. Siksi keittiö kai pysyikin siistinä.

Coralin suusta tuli melko täydellinen lista siitä, mitä pitsan päälle pistettäisiin. Robyn nyökkäili aina välissä ja nyökkäsi vielä ystävänsä kysymykseen.
”On meillä, jos Snake ei ole pistänyt poskeensa”, mustatukka naurahti ja toi avaamattoman purkin säilöttyjä ananaksia pöytään.

Coral näytti melko yllättyneeltä kun Robyn oli kysellyt Las Vegasista. Mustatukka vain virnisti ystävälleen ja keskittyi avaamaan ananaspurkkia. Koeviikon mainitseminen sai Robynin hetkeksi keskeyttämään operaationsa ja tuo jäi mietteliäänä katsomaan kattoon, ja kääntyi sitten ystäväänsä päin etusormi alahuulellaan.
”Sitten mullakin varmaan on”, pahistyttö nauroi. Mustatukka sattui aina olemaan ihan kujalla kaikesta, mitä koulussa tapahtui ja myös kaikista aikatauluista. Niinpä nyt ilmoitettu koeviikko sai Robynin hymähtämään. Hän oli melko varma, että reputtaisi monta kurssia koska lintsauksia oli tässä jaksossa tullut ihan liikaa.
”Joo, mulle käy milloin vain joten ilmoittele kun sulle sopii”, pahistyttö sitten hymyili ystävälleen.
”Mun täytyy opettaa sulle kasinon salat”, mustatukka naurahti vielä perään.

”Hmm ihan sama, tehdään vaikka vähän ohuempi tällä kertaa”, Robyn ehdotti kun tytöt olivat valmiit ja oli pitsapohjan tekemisen aika. Kumpikaan ei kuitenkaan ehtinyt pahemmin alkaa edes roudata aineksia pöytään, kun jauhot levisivät pöydälle ja ilmaan. Se sai heti Robynin aivastamaan pariin kertaan mutta sitten tyttö katsoi huvittuneena ystäväänsä.
”Teit kai tuon tahallasi, kun kerran olit valmistautunut valkoisella t-paidallakin?” mustatuka vitsaili ja pyyhki sitten omasta hupparistaan jauhoja pois. Robyn naurahti huvittuneena ystävänsä kommentille.
”Kyllä varmaan joo riittää, meillä on vielä toinen pussillinen tuolla kaapissa”, tyttä virnisti ja nyökkäsi yläkaappia kohden, ”joten voi ihan rauhassa vaikka rakennella jauholinnoja siinä pöydällä jos houkuttaa”, hymyillen pahistyttö taputti hellästi ystäväänsä selkään.

Robyn heitti mustan hupparinsa samaiselle tuolille, jolla Coralinkin huppari makoili. Valkoisella topilla saattoi olla ehkä hiukan kylmä, mutta kyllä tyttö varmaan kohta lämpenisi kun saisi alkaa kunnolla kokkailemaan ja leikkimään uunin kanssa. Robyn sekoitteli aineksia suurehkossa kulhossa ja katseli samalla suurehkoista ikkunoista ulos, joista näkyi rannalle.
”Hei muistatko kun pari vuotta sitten käytiin yöuinnilla porukalla?” pahistyttö nauroi ja vilkaisi Coralin. Kaikki siinä porukassa eivät olleet olleet ihan selvin päin, itse asiassa juuri Robyn ja Coral olivat olleet niitä, jotka olivat pitäneet huolta muista. Loppujen lopuksi heidätkin oli kiskottu vaatteet päällä kylmään mereen, vaikka tyttöjen oli ollut tarkoitus leikkiä hengenpelastajia.

Coral nyökkäsi ja samalla lupasi todellakin ilmoitella, milloin hänelle kävisi se Vegasin reissu.
“No todellakin sun täytyy, enhän mä tajua sellaisesta mitään!” tyttö naurahti perään huvittuneesti. Täytyi kai se myöntää, että Robyn oli häntä parempi kasino peleissä. Eihän Coral tajunnut niistä sellaisista peleistä paljon mitään muuta kuin, että kortteja lyödään pöytään – toivotaan että hyvä kortti tulee ja hävitään tai voitetaan rahaa. Coral ilmiselvästi häviäisi kaikki rahansa, jos eksyisi hetkeksikään Robynistä.

Ohuempi pitsapohja siis, se oli päätetty juttu. Ystävänsä reaktio jauhojen kaatamisen suhteen oli huvittava, ja vitsikäs syyttely sai Coralin nauramaan. Tosin nauru loppui lyhyeen, kun jouduttiin yskäisemään henkeen menneet ilmassa leijuvat jauhot pois.
“Tietenkin, odotin juuri sopivaa hetkeä”, Coral totesi, vilkaisten valkoista paitaansa ja huomaten, ettei jauhot näkyneet siinä. Oikeastaan aika huvittava juttu, kuin Coral olisi nähnyt jauhopussin kaatumisen unessa tai jotain ja sitä myöten osasi ennakoida sen! Jeii, ehkä hänestä on tulossa ennustaja tai joku sellainen.
Blondi ei osannut odottaa taputusta selkään, mikä sai Coralissa aikaan naurunpurskahduksen, oikeastaan Coral ei edes itse tiennyt minkä vuoksi.
“Hyvä juttu, mä niiin tykkään jauholinnoista”, tyttö totesi selvittyään yllättävästä nauru hetkestä ja loi kasvoilleen pirteän virnistyksen. Melkein heti Coral lähti kohti yläkaappeja, missä jossain Robyn oli kertonut toisen jauhopussin oleva.

Jauhopussi paiskattiin samalla pöydällä, missä muutkin tavarat olivat, mutta varattiin kaatamasta sitä uudestaan. Vaikka tuskin sekään olisi niin ihmeellistä, olihan Coral yleensäkin se joukon säheltäjä. Coral jäi yhtäkkiä katselemaan ystävänsä eri aineksien sekottelua kulhossa, odottaen, että Robyn saisi työnsä pian valmiiksi. Pian taas blondin katse siirtyi ohjelappuun, mutta kuitenkin Robyn sai taas Coralin huomion kiinnittymään mustatukkaan. Yöuinti? Ai se yöuinti, Coral alkoi muistaa mielessään ja hymähti iloisesti.
“Ah miten voisin unohtaa? Hyvä kun sen vuoks uskallan nipinnapin mennä mökillä yöuinneille. Mutta oli se huvittava ja omalaatunen kokemus, vaikka vesi oli kylmää. No toisaalta, mä oonkin aika vilukissa. Oli ne jätkätkin vähän ääliöitä ja meidän, kun piti pitää niitä silmällä. Vaikkei se mitenkään hienosti onnistunut”, Coral sanoi muistellen samalla sitä päivää.
“Ja tarkemmin muistellen, mä taisin olla se joka joutu pakottaa sutki sinne lopulta. Eli toisaalta, sä olit se joka ei eka meinannu tulla ja sit me huijattiin sut sinn- No joo ei siitä sen enempää”, Coral tokaisi ja virnisti pikaisesti ystävälleen. Kyllä, hän muisti sen kuin eilisen.
Pienen tauon jälkeen, kun jauhotkin oli levitetty pöydälle taikinaa varten.

Coral alkoi säätää jotain omaansa mausteilla, kääntäen sitten katseensa Robynin käsissä olevaan kulhoon ja sen sekoittuneisiin aineksiin.
“Onko kohta valmista”, Coral kysäisi ja käväisi nopeasti maustehyllyllä, ottamassa vielä mustapippurin, chilin sekä muita eksoottisia mausteita. Laittaen tuliset mausteet ja ei niin tuliset pöydälle, blondi loi kasvoilleen virnistyksen.
“Kun kerran nyt päätettiin pitsa tehdä, niin tehdään se kunnolla”, Enemmänkin Coral viittasi tulisiin mausteisiin, kuten chiliin ja tabascoon.

“Arvaa mitä”, Coral aloitti hassuttelevasti. “Sitku tää menee uuniin, nii siin kumminki menee aikaa, nii me voidaan käyttää se aika hyödyllisesti…”, tyttö jätti tahallaan lauseensa kesken ja katsoi silmiään räpytellen Robyniin. “..Mä nimittäin voin meikkaa sut mun upeilla meikkitaidoilla. Joten varaudu siihen”, lopuksi vinkattiin vielä silmää ja odottiin ystävänsä reaktiota. Yleensähän se oli Robyn, joka meikkasi Coralin.

Robyn Lee

Robynin oli pakko nauraa ystävänsä kommentille jauholinnoista ja virne vain voimistui tytön huulilla kun päädyttiin muistelemaan yöuintia. Siinä samalla huvittuneena hymähdellen ja nyökkäilen Robyn samalla siivosi suurmepia jauhojälkiä pöydältä, jotta siinä voisi vielä jotain tehdäkin. Mustat hiuksrtkin sidottiin ponnarille, etteivät nekin kokisi yhtä karua kohtaloa kuin musta huppari. Robyn naurahteli taas Coralin selitykselle ja vilkaisi tuota hymyillen samalla kun taikina alkoi valmistua tytön kädessä olevassa kulhossa.
”No, mä nyt vain yritin katsoa ettei kukaan hukkuisi, koska se taas olisi ollut liian karu loppu niin hienolle illalle”, naurahdettiin pienesti. Sitten pahis levitti taikinan pöydälle, johon Coral oli pistänyt jauhoja sen verran, että taikinaa saisi kaulittua. Robyn vetäisikin vieressään olevan kaapin auki ja otti sieltä kaulimen.

Taikina saatiin nopeasti oikean muotoiseksi ja Coralkin oli tuonut mausteet pöydälle. Robyn virnisti tuolle.
”Onneksi mä pidän tulisista ruoista”, mustatukka kommentoi ottaen chilin ja tabascon käsiinsä ja lukien niiden etikettejä. Mausteet levitettiin pitsalle nopeasti mutta siististi, ja siinä samalla Coral heitti ilmoille ehdotuksen sen suhteen, että mitä tehtäisiin sillä välin kun uuni valmistaisi pitsaa heidän puolestaan. Robynin oli pakko nauraa. Ei hän Coralin meikkitaitoja epäillyt, ei, yleensä vain Robyn oli hoitanut sen homman ja yleensä ampunut yli koko jutun, joten nyt oli kai toisen vuoro kostaa.
”Okei, miten vaan”, hymähdettiin hymyillen kun etsittiin patalappuja, ”mä odotan oikein innolla että mitä sä meinaat mun lärviini laittaa”, naurahdettiin vielä ja virnistettiin Coralille. Patalappujen löydyttyä pitsa saatettiin uuniin ja Robyn sääti sen oikeille asteille, ja laittoi sitten munakellon tikittämään ja ilmoittamaan kun pitsa olisi valmis.

Robyn kipaisi hakemaan huoneestaan omat meikkipussinsa ja harppoi sitten alakertaan.
”Mennään tohon olohuoneeseen, kun toi kellon soitto ei varmaan kuulu yäkertaan asti”, mustatukka totesi sitten ja nyökkäsi olohuonetta kohden. Robyn meni istumaan risti-istuntaan olohuoneen pehmeälle matolle, kurotti ottamaan kaukosäätimen pöydältä ja pisti tv:n auki. Tavallisesti sieltä tuli tähän aikaan joko urheilua tai tylsiä ja turhia saippuasarjoja. Joiltain maksullisilta kanavilta saattoi tulla joku elokuva. Robyn selaili vähän aikaa kanavia ja taputti sitten kädellään mattoa vierellään viittoen Coralin istumaan siihen viereensä.
”No, mikä on teemana tänään?” kysyttiin sitten naurahtaen viitaten meikkeihin.

/voit vaikka hittailla ton meikkikohdan :---)/

Kun Robyn kertoi pitävänsä tulisesta ruuasta, Coral päästi hymähdyksen huuliltaan.
“Mä vähän muistelinkin, että sä pidit tulisista ruoista”, blondi sanoi ja virnuili siinä itsekseen, heittäen itsekin sekaan mausteita ystävänsä tavoin. Oli oikeasti mukavaa, kun kumpikin piti vähän tulisemmista ruoista niin mausteissakaan ei tarvinnut varoa. Coral kun oli huono lukemaan ohjeita ja aina kun hän teki kotona ruokaa, muut perheenjäsenet juoksivat hanan luona koko ajan. Ei siihen voinut sitten muuta sanoa kuin, että hupsis.
Se oli iloinen yllätys, kun Robyn kertoi odottavansa innolla mitä Coral oli nyt keksinyt meikkioperaatioon. Coralin kasvoille levisi salaperäinen ilme ja äänensävykin oli ehkä arvoituksellinen.
“Mulla on ideoita, jotka näät pian”, oli Coralin sanat, kun toinen laittoi pitsan uuniin ja munakellon ilmoittamaan, kun se olisi valmis. Coral virnuili edelleen, hänen meikkitaidoillaan heillä tulisi olemaan hauskaa - ei siis sillä, että Coral olisi huono meikkaamaan.

Hetken aikaa Coral katsoi kun Robyn kävi hakemassa meikkipussinsa ja ehdotti paikaksi olohuonetta. Se sopi Coralille, koska eihän hän halunnut pitsan menevän pilalle vain sen takia, etteivät tytöt kuulisi hälytystä. Eli siis olohuone oli erinomainen vaihtoehto. “Okei selvä”, Coral sanoi ja käveli olohuoneeseen ystävänsä luokse. Samoin tavoin Coralkin istahti polvilleen matolle ja alkoi kaivaa Robynin meikkipussia.
“Voi sulla on ihania meikkejä, miksen mä oo nähny ennen näitä, ootko käyny ostaa uusia”, itseasiassa se oli retorinen kysymys, mihin Coral tiesi vastauksen. Mokomakin Robyn omisti ihania meikkejä.
Pian Coral otti meikkipussista keltaisen luomivärin, kirkkaan punaisen huulipunan ja puuterin (joka sekin taisi olla laimean oranssin väristä). Blondi aloitti luomivärillä ja tiesi kyllä, että Robyn taitoi meikkaamisen jalon taidon, joten käskyjä 'katso alaviistoon' tai 'silmät kiinni' ei tarvittu kovin montaa kertaa. Luomivärin jälkeen ripsaria lisättiin ripsiin ja ai että Coral oli aina ollut kateellinen Robynin ripsille. Ne olivat niin söpön pitkät. Kun oltiin lähellä loppuvaihetta, koristeltiin vielä kulmakarvat ja lisättiin poskipunaa sekä puuteria. Coralia hymyilytti lopputulos, todellakin hymyilytti, hän oli tyytyväinen taitoihinsa. Toisaalta tämä ilta oli tarkoittu pelleilylle, joten meikkaamisessakin sai vähän liioitella - ja ehkä se keltainen luomiväri sekä liiallisen punainen huulipuna oli hitusen liioittelua. Mutta kaunis oli lopputulos!
“Noniin tadaa! Olet oikein hurmaava, oota yks silaus vielä!” Coral sanoi ja oli antamassa peiliä, mutta laskikin sen maahan nurinpäin. Se viimeinen silaus oli musta ohut pinni otsahiuksiin ja vähän Coral lisäsi vielä poskipunaa. Okei nyt Coral antoi peilin toiselle ja hymyili tyytyväisen leveästi. Robyn näytti (kasvoista siis vain) oikein söötiltä, vaikka todellisuudessa tuo tyttö näytti aina suloiselta, oli meikki minkälaista vain.

Kun Coral oli antanut Robynille peilin ja tuo oli kerennyt katsomaan itseään hetken, kuului piippaus keittiöstä. Pitsa oli valmis! Coral ryntäsi keittiöön ja avasi uunin, ottaen pitsan patalappujen kera ulos. Pelti laitettiin uunin päälle ja uuni sammutettiin samalla. Coral haisteli hetken pitsaa ja otti kaapista lautaset, aseet ja mukit.
“Mmmm jos toi tuoksuu jo noin hyvältä niin se maistuu varmaan super maukkaalta! Me ollaan kyl ihan super parhaita leipureita”, tyttö sanoi ja otti pitsanleikkausveitsen laatikosta valmiiksi. Lautaset odottivat selvästi pitsaa päällensä ja Robynkin varmaan kohta tulisi keittiön puolelle ihastelemasta itseään. Coral otti jääkaapista mehua (pitsan kanssa sopi vain ja ainoastaan tämä mehu) ja kaatoi sitä molempien laseihin. Kärsimättömänä tyttönä Coral leikkasi itselleen keskikokoisen palan ja laittoi sen lautaselleen.
“Tule äkkiä, tai sulle ei jää mitään kun oon syönyt kaiken”, Coral naurahti ja vei lautasen haarukoineen sekä veitsineen ja laseineen olohuoneen sohvapöydälle. Olivathan se sopineet syövänsä olohuoneessa samalla, kun leffa pyörisi. “Onko sulla muuten jotain ehdotusta, mikä leffa katotaan?”, Coral kysyi sitten päästyään sohvalle ja leikattuaan yhden palan pitsastaan, minkä hän änki suuhunsa. Herkullista todella, he olivat aivan mahtavia kokkeja molemmat.

- Anteeksi on kestänyt aivan kamalan kauan >: Ei taida mitkään anteeksipyynnöt riittää. Mut lupaan, ettei toistu tällänen jumalaton kesto! -