City girls stole my heart

// riksupoksu

Aamun ensimmäiset auringonsäteet tunkeutuivat sälekaihtimien läpi. Päivä oli vasta aluillaan, kello löisi hetken päästä yhdeksän.

Uneliaat siniharmaat silmät avautuivat hieman raolleen siristyen siitä pienestäkin määrästä valoa, joka täytti nuorukaisen huonetta. Pään sisällä jyskyttävästä hevistä päätellen eilen oli ollut huimatkin bileet…
Paljasta kylkeä vasten tuntui lämpöä, toisen kehon lämpöä. Pää kääntyi hitaasti huomaten kainalossa vielä tuhisevan olion, joka oli tunnistettavissa ihmiseksi. Kiharrettujen blondien hiuksien kampaus oli hieman kärsinyt ilmeisesti yön aikana.

Hienoinen hymy kohosi Brandonin huulille, joitakin hämäriä välähdyksiä viime yöstä, ei paljon mitään, mutta jotain, ja se "jotain" sai vinon hymyn nousemaan tuon kasvoille. Käsi silitteli kevyesti neitokaisen selkää, jätkän samalla miettiessä, pitäisiköhän tarjota tytölle aamukahvit ja potkia vasta sitten pois, vai yksinkertaisesti herättää tuo ja potkia samoin tein vaatteineen ulos ovesta.

Kelsey olisi varmaan kotona, tuskin ilahtuisi Brandonin petiseurasta... Eipä se liiemmin siskolle kuulunut, mutta krapulassa nuori mies ei yleensä jaksanut liiemmin kuunnella siskonsa moraalisaarnoja, ne olivat turhauttavia ja kaksinkertaistivat päänsäryn.

//Here I comeeeee~

Niin... Tosiaan, Mikä ilta.
Tosin tämä kiharapäinen vaaleaverikkö ei muistanut viime öisestä mitään. Tai no, ainoastaan, mitä hänen ajatukset suostuivat kertomaan oli se, että jonkun kanssa sitä oli kaiketi lähdetty joistain juhlista ja jonkun sänkyyn sitä oltiin päädytty. Ja se, jonka sänkyyn tämä neitokainen oli päätynyt, oli tarjonnut melkoista kyytiä viime yönä. Ainakin niin nuoren naisen vartalo kertoi, sillä alavatsan seuduilla tuntui edelleen hieman jyskyttävän.
Hehe. Voihan helvetin helvetti...

Evangelina Dolly ummisteli raskailta tuntuvia silmiään tiedostaen, että joku siveli hänen selkäänsä. Pahis ei saanut silmiään avatuksi, mutta sen sijaan hiljainen voihkaus karkasi neitokaisen lamaantuneiden huulten välistä. Päässä jyskytti, kuin olisi ollut kovalla soivien stereoiden vieressä.
Angel kuitenkin toitotti itselleen, että hänen pitäisi nyt alkaa liikkua ja kadota mahdollisimman nopeasti paikalta. Niin hän tekisi, ja niin tyttö oli aina tehnyt. Hän ei koskaan ollut jäänyt edes tunniksi ja nopeiten neito oli kadonnut asunnosta vain parin minuutin sisällä. Niin, vaatteet päälle ja menoksi. Se oli Angelin suunnitelma.

Viimein, parin minuutin taistelulla, silmät saatiin auki ja tyttö siristeli silmiään valolle, mikä huoneeseen tuli. Auts... Taitaisi tulla melkoinen päivä tänään. Oltiin sitä kuitenkin pahemmistakin selvitty. Nyt vain olisi päästävä nopeasti ulo-
Kirkkaansiniset silmät revähtivät suuriksi järkytyksestä, kun pää oltiin käännetty vieressä makaavan nuorukaisen suuntaan.
"Voihan-", Angel aloitti, mutta sanat olivat jääneet kiinni hänen kurkkuunsa. Vaaleaverikkö riuhtaisi itsensä nopeasti kauemmas Brandon Mooresta ja sittenkös Angel jo seisoikin sängyn vieressä tuijottaen Brandonia shokissa. Alastomana.

Aivan, Angel unohti hetken aikaa 'menneisyytensä arvet' eli arpensa vatsallaan. Tajutessaan, että Brandon näkisi ne, tyttö käpertyi lattialle ja veti peittoa sängyltä piilottamaan vartalonsa, jonka hyvin harva oli onnistunut näkemään. Vaikka Angel heräsikin miesten luota melko usein rankan ryyppäysreissun jälkeen, oli neito onnistunut salaamaan arpensa. Eivätkä miehet koskaan seuraavana aamuna muistaneet koko arpia, vaikka kännipäissään olivatkin kaksi rumaa ja röpelöistä arpea nähneet.
"Vittu tää ei oo totta... Tää ei oo totta.." pahis mutisi hiljaa itsekseen, toruvasti ja katuvasti. Hienoa, tähän sitten oltiin päädytty. Kaiken kruunaisi vielä se, jos Kelsey olisi kotona.
Hemmetti, Kelsey ei saisi tietää tästä! Ei, jos se olisi Angelista kiinni. Mitä Kelsey hänestä oikein ajattelisi, jos kuulisi, että Angel oli maannut Brandonin kanssa?

Kun siniharmaat silmät tavoittivat tutut - liiankin tutut - enkelimäisen siniset silmät, joista paistoi sanoin kuvaamaton järkytys, Brandon kavahti taaemmas - sillä seurauksella, että tipahti sängynlaidan yli kovaäänisen tömähdyksen siivittämänä. Helvetin perkele, toivottavasti Kelsey joko a) ei olisi kotona, tai b) ei vaivautuisi tulemaan katsomaan, mitä hän teki. Hän ja Evangelina Dolly samassa sängyssä, ei saatanan helvetin perkele.

Kömmittyään jotakuinkin polvilleen pystyyn, ehti tuo havainnoida Evangelina Dollyn paljaan vartalon – no ainakin tytöllä kroppaa oli, jos ei muuta. Otsa rypistyi hetkeksi, kun huomio kiinnitettiin vatsan seudulla oleviin... arpiako ne olivat?

Sen enempää Brandon ei ehtinyt asiaa ajatella, sillä Evangelina veti peiton päälleen ja käpertyi lattialle. Brandon haeskeli katseellaan jotakin vaatetta, sillä hänen terve itsesuojeluvaistonsa kertoi, että nyt olisi helvetin viisas hetki etsiä vaatetta päälle ja peittää paljasta kroppaa. Hetken haeskelunkaan jälkeen silmiin ei osunut muuta kuin mustat bokserit, jotka vedettiin nopeilla liikkeillä jalkaan. Saisivat luvan välttää, eipä Evangelinallakaan kovin paljoa vaatetta näyttänyt päällä olevan, mitä nyt oli ominut peiton kaavukseen.

"Kuule nyt neiti", mutistiin hiljaa alkujärkytyksen mentyä ohi, "ollaanko me samaa mieltä siitä, että sä tahot mahollisimman nopeesti pois ja mieluusti ilman, että Kelsey saa tietää tästä mitään?" Nuori mies oli kohottautunut seisomaan siniharmaiden silmien tuijottaessa lattialle vajonnutta Evangelinaa, joka vain toisteli samaa lausetta, kuin rikkinäinen gramofoni, joka jumitti samaa levyä, kykenemättä siirtymään seuraavaan säkeistöön. Okei, oli tämä shokki hänellekin, mutta ei kait se nyt noin maata järisyttävää voinut olla? Ja ei ehkä välttämättä ollut mikään mieluisin yllätys löytää Evangelina Dolly aamulla sängystä, kun tuosta naisesta ei muuta saanut kuin päänsärkyä (okei, edellisenä iltana oli saanut) ja se oli se, mitä Brandon tällä hetkellä vähiten kaipasi, omasta takaa oli jo ihan tarpeeksi.

Miten hienoa, Brandon putosi sängystä. Jos he jatkaisivat samanlaista meluamista vielä enemmän, niin Kelseyn ponnahtaisi huoneeseen varmasti aivan lähiminuutteina.
Ja sitä ei näköjään jätkäkään tahtonut.

Angel oli samoilla taajuuksilla Brandonin kanssa, jolloin kirkkaansiniset silmät alkoivat haeskella tuttuja vaatteita ympäristöstään. No, rintaliivejä ei näkynyt, mikä ei tosin ollut ihme eikä mitään. Angel ei yleensä käyttänyt niitä lähtiessä juhlimaan. Valkoiset alushousut tosin löytyivät ja tyttö nappasi ne nopeasti lattialta käsiinsä pukien ne ylleen.
Ja tuolla näytti olevan violetti mekkokin.
Pahis kurottui mekkoaan kohti ja sai sen käsiinsä. Katsellessaan sitä jokin oli pielessä. Angel otti mekon käsiinsä ja tutkaili sitä. Mekko oli revitty rikki rintamuksesta.
... Miten rajusti Brandon ja Angel oikein toistensa seurasta nauttivat?

"Voi vittu..." Angel vain totesi, enemmän peloissaan siitä, miten hän ja Brandon olivat oikein toistensa kimpuissa olleet. Miten juovuksissa molemmat saivatkaan olla, että toistensa seuraan eksyivät? Ja miten paljon alkoholia se oli vaatinut, että Angel suostui lähtemään Brandonin matkaan?
Paljon, paljon alkoholia.

Peittoa pideltiin yhä paljaan vartalon suojana, kun pahis kääntyi rikki mennyt mekko kädessään jätkän suuntaan.
"... Jos me selvitään tästä paljastumatta Kelseylle, niin mä revin joskus sun vaatteesi", Angel sanoi, eikä sanoista hehkunut lainkaan flirttailevaa tyyliä, vaan silkkaa kostonhalua.
"Anna vaatetta", Angel sanoi käskevästi, kun heitti mekkonsa Brandonin sängylle.

Nuorukainen seurasi katseellaan kun vaaleaverikkö haeskeli vaatteitaan, ja löysikin ne. Rintamuksesta rikki revityn violetin mekon. Hups… Ainakin eilisiltana oli tainnut olla tunnelma katossa ja molemmat osapuolet käydä jokseenkin... kuumina.

Brandon pyöritteli silmiään Evangelinan kostonhimoisille sanoille, kääntyen ympäri vaatekaappinsa puoleen. Siniharmaat silmät haeskelivat jotain, jonka voisi kelpuuttaa tytöllekin, mutta aika köyhältä näytti. Lopulta sängyn päälle heitettiin harmaat college-housut, joiden lahkeista löytyi resorit eivätkä ylipitkät lahkeet liiemmin haittaisi, sekä perus musta t-paita, jonka rinnassa oli muutamia neonvärisiä epämääräisiä kuvioita.
"Pidä hyvänäs", tokaistiin nuoren miehen luodessa nopean silmäyksen Evangelinaan, ennen kuin jätkä veti kaapista itselleen mustat farkut ja vaaleansinisen t-paidan, pukien ne päälleen ja livahtaen sitten huoneestaan ulos katsomaan, joko muut olisivat hereillä, tai olivatko ne ylipäätään hereillä.

"Huomenta velikulta."
Jätkä hätkähti kääntyen ympäri vain kohdatakseen siskonsa pistävän katseen ja ylimielisen, ärsyttävän virnistyksen.
Brandon pyöritteli päätään tuhahtaen, ainakin tuo näytti olevan hereillä ja kotona, ikävä kyllä.
"Onko Kevin kotona?" kysyttiin ilman ylitsevuotavan pirteitä hyvän huomenen toivotuksia.
Kelsey kohotti kulmaansa, kohautti sitten olkapäitään, suunnaten kulkunsa keittiöön.
"Eipä taida olla."

Lyhyt huokaisu käväisi Brandonin huulilla, jos Kevin ei ollut kotona… No jaa, oliko se sitten hyvä vai huono, hän ei oikein osannut päättää. Mutta tuo käväisi nopeasti keittiössä laittaen merkille siskonsa lukevan lehteä ja juovan aamukahveja, tuolla saattaisi mennä muutama hetki. Takaovelle pääsi ilman, että sitä näki keittiöön... Hän yksinkertaisesti tyrkkäisi Evangelinan takaovesta ulos, huikkaisi Kelseylle menevänsä kaverinsa luokse ja ajaisi blondin kotiin, tuo tuskin omasi järjettömiä määriä rahoja – saattoi olla, että ne oli edellisiltana käytetty johonkin muuhun - joten kaipa tuolle kyyti kelpaisi.

"Kelpaako kyyti?" kysäistiin kuitenkin matalalla äänellä Brandonin ilmestyttyä takaisin huoneeseen.

//Joo, mun eka viesti pyyhkiytyi pysyvästi pois, joten kirjoitan tätä uudelleen vittuuntuneena <3

Angel ärähti turhautuneena. Tämä oli jo toinen kerta, kun hän joutui pukeutumaan vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Ei Angel kovin mielellään tahtonut miesten vaatteita ylleen pistää, varsinkaan Brandonin vaatteita, kun jätkä pelkällä olemassaolollaan ärsytti vaaleaverikköä suunnattomasti. Miksi, miksi kaikista maailman miehistä Angel olikaan päätynyt juuri tämän miehenalun matkaan? Tämä oli kohtalonivaa. Kuten tällaiset tilanteet aina olivat...

Brandon poistui ja Angel ajatteli saavansa hetken aikaa tasata kiihtynyttä sykettään, mutta ei. Tuttu ääni kantautui huoneeseen oven takaa, mikä sai Angelin menemään varuilleen. Se ääni oli kuulunut Kelsey Moorelle, Brandonin siskolle, Angelin ystävättärelle (jep, tyttö piti jo Kelseytä ystävänään). Pahis ei tahtonut pilata välejään Kelseyhin, sillä vastahan he olivat kunnolla tutustuneet! Ja Kelsey nyt sattui olemaan Angelin ainoa ystävä, joten sitä suuremmalla syyllä vaaleaverikkö ei tahtonut pilata suhdettaan Kelseyhin.
Fuck. Fuck fuck! Miksi Angelin täytyikään joutua tämän kaltaiseen tilanteeseen?

Oven takaa ei enää kuulunut ääniä, joten Angel päätti käyttää tilanteen hyödyksi. Tyttö puki ylleen Brandonin antamat harmaat college housut, jotka Angel joutui sitomaan hyvin tiukalle, että ne pysyisivät edes jotenkuten päällä. Musta paita oli ylisuuri ja sai tytön näyttämään säälittävältä katulapselta.
Todella hienoa, mmm.
Ranteessa Angelilla oli yksi hiuslenkki, jolla hän sitoi hiuksensa ylös nutturalle. Hiukset olivat avonaisena aivan järkyttävät, sillä yön aikana ne olivat saaneet lisää tuuheutta ja.. No, takkuja. Parempi oli vain pitää hiukset kiinni.
Miltähän hänen kasvonsa näyttivät...

Kasvojaan Angel ei ehtinyt sen pidempää miettiä, kun Brandon palasikin jo takaisin huoneeseen ja uteli, kelpaisiko kyyti. Angel katsahti tähän toinen kulma koholla kallistaen päätään.
"Ei kai mulla oo muutakaan vaihtoehtoja", pahis tuhahti närkästyneenä ja nappasi mustan pienen käsilaukkunsa lattialta. Risainen mekko löysi myös paikkansa Angelin käsistä, mutta mekon tyttö kyllä heittäisi ensimmäiseen vastaantulevaan roskikseen.
"Onks Kelsey missä?" Angel kysyi hiljaa. Hän ei tahtonut, että Kelsey näkisi häntä täällä, Brandonin seuralaisena...

Brandon oli tiennyt ennen kuin edes oli kysynyt, ettei neiti Dolly todellakaan ottaisi hänen kyytitarjoustaan avosylin ja leveän hymyn kera vastaan, ehei. Sitä ei tapahtuisi edes unissa. Hän oli jo tottunut vaaleaverikön ainaiseen kiukutteluun eikä närkästynyt vastaus poikennut lainkaan tavallisuudesta, eikä nuori mies jaksanut edes vaivautua ajattelemaan mitään kiitollisuudesta, Evangelina ei ollut koskaan kiitollinen. Ainakaan hänelle.

"Näytät muuten hyvältä", Brandonin oli pakko ilmoittaa neutraalilla äänensävyllä, kasvoilla käydessä kuitenkin pikainen hymy, joka oli jotakin ilkikurisen, vittuilevan ja kiusaavan väliltä. Hän kyllä tiesi, ettei toinen arvostanut häntä, eikä tuon neitokaisen arvostuspisteet hänen silmissään kovin korkealla olleet, ja mikäpä sen parempaa kuin ärsyttää hieman toista, vaikka se joskus olikin omalla hyvinvoinnilla leikkimistä. Ja mikäpäs siinä, hän oli tottunut näkemään toisen pikkumekoissa, ja pakko sanoa, että ne pukivat tuota paremmin, kuin colleget ja ylisuuri t-paita, joka sai tytön näyttämään jokseenkin riutuneelta.

"Keittiössä, lukee lehteä ja juo kahvia, sillä menee hetki."
Brandon nappasi yöpöydältä kännykkänsä ja otti askeleen kohti huoneensa ovea.
"Kai sä tiedät missä meidän takaovi on? Sä meet siitä, jos et halua että Kelsey näkee sua", jätkä totesi siniharmaiden silmien katsellessa Evangelinaa.
"Kierrä talon eteen autolle, mä leikin sitte taksikuskia ja vien sut kotiis."

Angelin keskisormi nousi viehättävästi Brandonin kasvojen eteen pojan sanojen jälkeen.
"Pää kii", tyttö tokaisi pehmeästi ja mulkoili poikaa halveksuen. Hän ei edelleenkään tahtonut uskoa, että oli lähtenyt viime yönä Brandonin matkaan ja... Joo, tästä ei enää puhuttaisi. Tämä jäisi vain heidän kahden tietoon, Kelsey ei koskaan saisi tietää tästä. Kelseyhän voisi ajatella Angelista vaikka mitä, kuten esimerkiksi sitä, että vaaleaverikkö olisi huora tai muuta samanlaista...
Eihän Angel ollut huora, vaikka hän saattoikin joka viikonloppu herätä uuden miehen sängystä?
Voi helvetti..

"En mä tiedä, missä teijän takaovi on. Mistä mä tietäisin, kun oon vain käyttänyt etuovea", pahis sihahti ja katsahti ärtyneenä Brandoniin. Jätkä oli todellakin melkoinen älypää. Angel oli vain kerran aikaisemmin ollut Moorien taloissa, ja siitäkin oli jo jonkin verran aikaa, joten mistä Angel voisi muistaa, missä talossa sijaitsi keittiö tai takaovi. Krapulassahan sinäkin aamuna oltiin oltu ja varmaan vielä silloinkin jonkinlaisessa hiprakassa.

Tästähän tulisi mielenkiintoista. Operaatio päästä talosta pois ilman, että Kelsey ei näkisi.

Evangelina reagoi Brandonin sanoihin tuttuun tapaansa näyttämällä kansainvälistä käsimerkkiä, ei mitään uutta sillä rintamalla. Ele vain kirvoitti huvittuneen naurahduksen ja virnistyksen Brandonin kasvoille, vaaleaverikkö oli aina yhtä huvittava – okei, ehkei silloin niin huvittava, kun tuo hakkasi ja pieksi, mutta muuten kyllä.

Lyhyt huokaus karkasi nuoren miehen huulilta tuon kiertäessä vaaleaverikön viereen, tuuppien tuota pehmeästi eteenpäin makuuhuoneensa ovesta, olohuoneeseen. Käsi viittasi huoneen toisella puolella olevalle takaovelle. Keittiö oli nurkan takana, että jos Kelsey päättäisi juuri sillä hetkellä, kun hänen yöllinen seuralaisensa oli poistumassa talosta, lähteä kävelemään keittiöstä, Evangelina paljastuisi sillä hetkellä. Mutta se oli epätavallista ja samalla myös epätodennäköistä.

"Tossa noin, äläkä paukauta sitä kiinni", Brandon kuiskasi lähellä vaaleaverikön korvaa, "jos et välttämättä halua jäädä rakkaalle siskolleni kiinni."
Nuorukainen hymyili tytölle nopeasti ja käveli eteiseen napaten auton avaimet, pyörähtäen kuitenkin vielä kannoillaan ja kävellen Evangelinan luokse.
"Takaovesta kävele vasemmalle ja siitä väliköstä suoraan niin kauan, että pääset etupihalle, auto on siinä."

Angel eteni tahallaan vaikeasti, kun Brandon alkoi tuuppia häntä eteenpäin. Kehtasikin koskea häneen, eikö jätkä muka saanut viime iltana muka tarpeekseen.
Ei varmaan.

Vaaleaverikkö vilkuili koko ajan ympärilleen siltä varalta, että osaisi nopeasti heittäytyä piiloon, jos jossain näkyisi liikettä. Vielä ei näkynyt tai kuulunut ketään, joten Angel rauhottui vielä. Hyvinhän tämä oli vielä edennyt, vielä kun pääsisi ulos asti näkymättömänä, niin vielä parempi.
Pahis hätkähti huomattavasti, kun kuuli pojan kuiskauksen korvansa lähellä. Hyvä ettei Angel päästänyt ääntäkään! Pitäisi tuon jätkän nyt osata varoittaa jotenkin etukäteen, jos aikoi iholle tulla.
"Paukautan ihan kiusallani", tyttö härnäili ja virnisti teennäisesti. Aivan kuin Angel nyt tahtoi paljastua.

Neito lähti etenemään, ja kaikki sujui hyvin puoliväliin asti. Angelin astuessa lattialle, se narahti ikävän kuuloisesti. Vaaleaverikkö oli jo valmiina hyppäämään sohvan taakse, sillä ääni oli ollut melko kova. Mutta ei siinä kaikki. Tyttö onnistui näet vaingossa huitaisemaan kädellään jalkalamppua lähettyvillään, ja siitäkös se vasta ääni lähti. Vaaleaverikkö meni suosiolla piiloon sohvan taakse, sillä jos Kelsey vilkaisi keittiöstä olohuoneeseen, brunette ei näkisi häntä.
Ainakaan toivottavasti.

Hitto, eikö Angel osannut olla varovainen edes kerran elämänsä aikana?

//Joo sori, olin ihan hirvee ku päätin Mooreilla olevan jalkalamppu ja narahteleva lattia >:

Brandon jäi seisomaan huoneensa oven suuhun hetkeksi, katseen seuratessa vaaleaverikön etenemistä olohuoneen puoliväliin saakka, kunnes lattia päästi ilkeän kuuloisen narahduksen Evangelinan jalkojen alla. Nuori mies kohotti kulmaansa, hän oli aina tiennyt, että lattiaa pitäisi vähän uusia… Seuraavan kerran, kunhan rahaa olisi, hän ottaisi Kevinin kanssa urakaksi purkaa olohuoneen lattian ja pistää sen uusiksi.

Eikä siinä ollut ilmeisesti blondille vielä riittävästi, tuon vielä piti mennä ja huitaista kädellään jalkalamppua.
Brandon läimäisi käden otsaansa. Ei ollut oikeasti todellista.
Nuorukainen hiippaili sohvan viereen, jonka taakse Evangelina oli hypännyt piiloon ja huokaisi. Kelsey oli varsinainen kävelevä valheenpaljastin, joten pitäisi hoitaa juttu uskottavasti.

Keittiössä tuoli siirtyi taaksepäin Kelseyn noustessa pöydän äärestä kulmat kurtussa. Mitä Brandon oikein rymysi olohuoneessa, vai oliko Kevin tullut kotiin?
"Ai saatanan vittu perkele..."
Kirosanalitania lueteltiin uskottavaan sävyyn Brandonin pidellessä kättään, aivan kuin siihen olisi sattunut.
"Vitun lamppu, aina tiellä saatana", jatkettiin murahtelu nuorukaisen potkaistessa jalkalamppua turhautuneena, Kelseyn ilmestyessä keittiön nurkan takaa, asettuen olohuoneen laidalle kädet lanteillaan.
"Brandon... Mitä helvettiä sä touhuat?" brunette kysyi kulma koholla.
"No vittu kostan tuolle jalkalampulle kun tuli vittu eteen."
Kelseyn katse huokui epäilevyyttä, ja hetken ruskeat silmät tuijottivatkin vain velipoikaa haastavasti, ennen kuin tummaverikkö naurahti kepeästi ja käveli takaisin aamukahvinsa ja lehtensä pariin.

Nuroi mies huokaisi ja kumartui sohvan yli vilkaisten nopeasti vielä sivulleen, että Kelsey todella oli poistunut maisemista.
"Vähän varovaisemmin ens kerralla, kiitos", sanottiin sohvan laidan yli sen takana lymyilevälle Evangelinalle, Brandonin kohottautuessa takaisin pystyyn ja suunnatessa keittiöön. Vesihanaa käytettiin päällä ja lasi täytettiin hanavedellä, jätkän kulauttaessa ne kurkustaan alas. Jätkä pyöritteli toisiaan vasten kiliseviä auton avaimia kädessään, askeltaen sitten laiskasti pois keittiöstä. Hän todella toivoi, että neiti Dolly osaisi olla hieman varovaisempi...

Kuinka Angel huokaisikaan helpotuksesta, kun Brandon oli kuin onnistunut pienessä esityksessään. Kelsey mitä oletettavammin palasi takaisin keittönpuolelle, kun miehenalku puhutteli vaaleaverikköä, joka oli kyykistyneenä sohvan taakse. Kulmia kohotettiin ivailevasti Brandonille, joka pyysi häntä olemaan varovaisempi. No anteeksi vain, herra joka asuu täällä. Mistä Angel nyt voisi tietää, mistä kohdin lattia narisee tai että missä kohtaa täytyy olla varovaisempi jalkalampun kanssa!

Pahis nousi varovaisesti ylös lattiatasolta, kun oli kuullut Brandonin askeleiden kadonneen. Reitti oli selvä, joten neiti lähti etenemään kohti ovea. Ovi oli enää vain parisen askelluksen päässä, ja viimein vaaleaverikkö onnistui kuin onnistuikin koskettamaan taka-oven kahvaa. Enää vain oven aukaiseminen, niin kaikki oli hyvin.
Kulmia kurtistettiin kiinnijäämisen pelosta, kun ovea avattiin hiljaa. Eihän siinä hommassa voinut välttyä edes vaimeilta ääniltä. Täytyi vain toivoa, että Kelsey ei kuulisi tätä narinaa sun muuta meteliä keittiöön.

Ovi suljettiin niin hiljaa kuin vain oli mahdollista. Pahis sulki hetkeksi aikaa silmänsä ja antoi kiihtyneen sydämensä rauhoittua. Miten tämä tilanne olikaan saanut Angelin varuilleen ja hämilleen. Hän todellakin oli pelännyt sitä, että Kelsey näkisi hänet. Angel ei tosiaankaan tahtonut paljastua Kelseylle, ei, ei missään nimessä. No hei haloo, vaaleaverikköhän oli juuri maannut Kelseyn veljen kanssa! Ja juuri tuon kysenomaisen veljen kanssa Angel ei tahtonut juurikaan olla missään tekemisissä. Että alkoholi osasi tehdä temppujaan, taas vaihteeksi.

Angel lähti kulkemaan talon vierustaa ja näki hetken taivalluksen jälkeen auton pihalla. Vaaleaverikkö jäi odottamaan sitten Brandonia, jonka pitäisi minä hetkenä hyvänsä saapua ulos.
Neito nojautui talon seinämään ja hengitteli raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Miten hän olikaan onnistunut sähläämään näin loistavasti? Ei hän yleensä tällaisiin tilanteisiin joutunut. Mutta miksi ihmeessä Brandon, kaikista maailman miehistä juuri Brandon? Miksi ei vaikka... Vaikka joku nelikymppinen mies, muttei Brandon! Ärh, tämä oli niin turhauttavaa ja... Häpeällistä!

// tsajajajajaa

Enää ei kuulunut ylimääräistä ryminää, lattian narahtelua, tai ääniä, kun jalkalamppu keikkui kaatumisen rajamailla.
Kaikesta päätellen Evangelina oli onnistunut agenttitehtävässään ja päässyt Moorejen talosta ulos ilman ylimääräistä hämminkiä, mistä Brandon oli hyvin kiitollinen. Tämä alkoi olla aika hermoja raastavaa, ei hän yleensä joutunut petikavereitaan kuskaamaan salavihkaa ulos, yleensä hän vain käski keräämään kamansa ja potkaisi pihalle, niin yksinkertaista se oli. Nyt ei ollut ollut.

Brandon ei jaksanut edes ottaa takkiaan, vaan askelsi ulos t-paitasillaan – ulkona oli näyttänyt sen verran lämpimältä, ettei hän välittänyt ottaa takkiaan, ja sitä paitsi hän ajaisi vain Evangelinan kotiin ja ajaisi takaisin, ei sen kummempaa.
Ulko-ovi narahti avautuessaan ja siniharmaat silmät loivat silmäyksen saranoihin, nekin pitäisi varmaan öljytä… Moorejen talo tuntui olevan vähän sieltä sun täältä lahoamispisteessä.

Samassa nuorukainen huomasi jättäneensä tupakka-askinsa huoneeseensa. Epic fail, nyt jäi sitten vissiin aamusavut saamatta. Nuorukainen kohautti olkapäitään, kyllä hän pärjäisi ilmankin.
Auton valot välähtivät kun lukot napsautettiin auki jätkän aukaistessa kuskin puolen ovi ja istuessa alas.
"Alahan tulla", huikattiin vaaleaverikölle, joka nojaili talon seinään. Auto käynnistettiin ja samaan aikaan Brandon toivoi, ettei Kelseyn pää yhtäkkiä ilmestyisi ikkunaan – neiti Dolly kun sattui nojailemaan seinään muutaman metrin päässä siitä, missä Kelseyn huone oli.

Viimein Brandon tuli ulos ovesta ja autolle mentyään huikkasi tyttöä mukaansa. Angel vilkaisi ympärilleen varmuuden vuoksi, ennen kuin lähti astelemaan mahdollisin kevyin askelin autolle päin. Vaaleaverikkö ei vain tahtonut tulla nähdyksi.

Tyttö istuutui pelkääjän paikalle ja sulki oven perässään. Helpottunut huokaus karkasi huulien välistä ja Angelin olemus selvästi rentoutui äskeisestä jäykkyydestä ja jännittyneisyydestä. Neiti pyyhkäisi kämmenellään kasvojaan ja piti katseensa tiukasti tuulilasissa.
Hän tunsi istuvansa liian lähellä Brandonia, ja se hermostutti tätä pahista jonkin verran. Niin, hän oli edelleen mieskammoinen, vaikka edellisiltana sitä ei tuskin kukaan huomasi. Eikä varmaan Angelkaan kyseistä asiaa muistanut.

Angel nojautui selkänojaan ja antoi katseensa levätä kaikkialla muualla paitsi vieressä istuvassa miehenalussa. Neito ei mahtanut mitään niille oudoille ajatuksille, jotka tulivat jostain puun takaa. Hän alkoi ajatella mieskammoaan, mikä todellakin oli harvinainen asia. Hän ei ennen ollut edes ajatellut sitä, että voisi antaa jonkun miehen koskea itseään vapaaehtoisesti tai selvinpäin. Mutta nyt... Nyt tyttö ei mahtanut mitään sille ajatukselle, mikä kehotti tyttöä opettelemaan hallitsemaan mieskammoaa. Miksi hän muka sellaista vaivautuisi opettelemaan, ei hän aikonut koskaan olla läheisissä väleissä vastakkaisen sukupuolen kanssa!
Kirkkaat silmät vilkaisivat sitten pitkästä aikaa Brandonia, mutta nopeasti katse käännettiin takaisin tuulilasiin. Ei, ei tulisi kuuloonkaan. Hän ei todellakaan antaisi Brandonin kaltaisten miehenalkujen itseään kosketella. Ainakaan selvinpäin.

Kun vaaleahiuksinen tyttö oli lopulta löytänyt paikkansa mustan volvon etupenkiltä, Brandon sulki turvavyön, asetti kätensä pelkääjän puolen penkille ja kääntyi katsomaan taakseen, peruuttaen auton talon pihasta tielle. Peileistähän sitä olisi varmaan pitänyt peruuttaa, mutta Brandon ei nyt oikein jaksanut. Ja krapulaisilla aivoilla peileistä peruuttaminen oli hankalampaa, kuin niin, että katsoi vain yksinkertaisesti taaksepäin.

Nopea vilkaisu vielä talon suuntaan, liikettä ei näkynyt. Mission complete, Brandon saattoi antaa ablodeja itselleen. Ainakin toivottavasti, häntä ei todellakaan innostanut ajatus siitä, että Kelsey tietäisi eilisyöstä yhtään mitään.

Autoradio käännettiin päälle ja laitettiin soimaan hiljaiselle, lähinnä taustalle, sillä hän aikoisi sanoa Evangelinalla muutamia juttuja, kunhan ensin tietäisi minne olikaan ajamassa. Kyllä hän suurin piirtein muisti, missä toinen asui, mutta tarkka osoite ei nyt juuri sattunut päällimmäisenä olemaan.
"Osoite?" tiedusteltiin kysyvällä äänellä nuorukaisen luodessa pikaisen silmäyksen vieressä istuvaan vaaleaverikköön, joka vaikutti hyvin ahdistuneelta. No jaa, jos hän olisi naiskammoinen, niin kai hänkin olisi ollut kauhuissaan – mutta Brandon Moore nyt sattui olemaan kaikkea muuta kuin naiskammoinen.

Hetken hiljaisuuden vallittua Brandon päätti avata peliä ja aloittaa kolmannen asteen ristikuulusteluaan. Ei ehkä se järkevin vaihtoehto, mutta ehkä myös Evangelinalla olisi sen verran järkeä päässä, ettei rupeaisi hakkaamaan häntä samalla kun hän yrittää ohjata autoa. Brandonia ei todellakaan huvittanut olla toista kertaa lyhyen ajan liikenneonnettomuudessa.
"Mitä ne arvet sun vatsassa oli?" Kysymys esitettiin hiljaisella äänellä, ja vastoin kaikkia maailman sääntöjä, nuoren miehen naamalla ei keikkunut se typerän muka hurmaava, vino virne, mikä siellä aina keikkui. Aina, paitsi nyt.

"Aja ensiks vaa sinne huvipuistolle päin.." mutistiin hiljaa ja pidettiin katse tiukasti tuulilasissa. Angel ehti jo huokaista helpotuksesta, kun Brandon hiljeni sitten. Hyvä, hänen ei tarvitsisi enää vastata toisen kysymyksiin. He molemmat voisivat olla vaitonaisia, mikä sopi ainakin tälle osapuolella hyvin.

Voihan...
Vaaleaverikkö asetti vaistomaisesti kätensä vatsalleen arpiensa päälle, kun oli kuullut Brandonin kysymyksen. Hienoa, tosi hienoa. Nyt molemmat Mooret olivat tietoisia hänen vatsassa olevista arvistaan. Jippii, pitäisiköhän Angelin nyt aivan vapaaehtoisesti paljastaa arpensa muille, jotta eivät kuulisi tätä joltain muulta.
Keksisiköhän pahis nopeasti jonkin valheen, jonka voisi Brandonille kertoa? Sillä totuuden kertominen tuolle miehenalulle ei kuulostanut kovin... Eh, miten sen nyt sanoisi... Houkuttelevalta?

Angel oli ollut hiljaa jo jonkin aikaa, eikä mitään tekosyytä tullut hänen mieleensä. Valitettavaa kuin se oli. Tyttö hengähti kiireisesti ja piti katseensa yhä tiukasti tuulilasissa.
Tervemenoa sitten vaan.
"Mut raiskattiin."

Sivusilmällä paikannettiin liikettä vierestä, kun tyttö veti kätensä vatsansa päälle, ja Brandon kävi uudemman kerran epäilemään, oliko ollut järkevää kysyä yhtään mitään.
Plussaa oli se, ettei toinen käynyt kynsin ja hampain hänen kimppuunsa, mutta tuon pelottava hiljeneminen ei myöskään lupaillut mitään hyvää. Mutta nuorukainen ei sanonut mitään, ei painostanut, eikä hoputtanut, hänestä tuntui vähän siltä, että asia oli jollakin tasolla arka toiselle, ja kyllä hänelläkin oli sen verran sydäntä jäljellä, ettei hän halunnut varta vasten piinata tuota.

Ja kun jonkun ajan hiljaisuuden jälkeen, jota tosin rikkoi autoradiosta kantautuva musiikki, Evangelina vastasi. Ja hetken Brandonin keskittyminen herpaantui ja hän oli jo ajaa ojaan, tai melkoisen äkkijarrutuksen hän ainakin joutui tekemään juuri punaisiksi vaihtuviin valoihin.
Nuori mies hengähti hiljaa, oli ollut tipalla, ettei hän juuri ollut ajanut suoraan rekan alle.

Brandon joutui useampaan otteeseen kelaamaan tytön sanat mielessään, ja vähitellen ne upposivat aivoihin. Kaikkihan oikeastaan asettui periaatteessa aika loogisesti paikoilleen, arvet ja mieskammo, raiskaus. Ja siltikään… Se ei kuulostanut… todelliselta. Ei Evangelina Dollya raiskata, se nainenhan hakkaa palasiksi, jos ei itse halua sänkyyn! Mutta tytön äänensävy ei antanut epäillä sanojen todenperäisyyttä.
Käsi nousi auton ratilta, kävi hieraisemassa vaivaantuneena niskaa. Hän ei ollut tällaisessa hyvä. Hän ei osannut sanoa mitään tilanteeseen sopivaa. "Olen pahoillani" kuulosti typerältä. "Aijaa" kuulosti välinpitämättömältä. Hän ei ollut mikään lohduttajatyyppi ja empaattiset kyvyt eivät olleet mitkään päätä huimaavat.

Niinpä tuo ei sanonut mitään, asetti vain kätensä auton ratille ja painoi kaasua, kun valo lopulta vaihtui vihreäksi.
"... Haluatko sä puhua?" lausuttiin hiljaisen hetken jälkeen katseen yhä pysyessä tiiviisti tiessä ja sen valkeissa viivoissa. Brandon toivoi, ettei edes olisi avannut suutaan, sillä hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja... Jollain oudolla tasolla vaivaantuneeksi. Tämä ei kuulunut enää hänelle, eikä hän halunnut oikeastaan sukeltaa enää syvemmälle Evangelina Dollyn elämään, eikä hän uskonut, että tyttökään halusi hänen sekaantuvan.

Angel tömähti turvavyössä ollessaan kuitenkin ikävästi eteenpäin, kun Brandon teki äkkijarrutuksen. Vaaleaverikön sydän oli hypännyt kurkkuun, ja se melkeinpä pysähtyi, kun kirkkaansiniset silmät huomasivat kauhuissaan rekan menevän hilkulla heidän edestään.
Hehän olivat melkein ajaneet rekan alle! Angel ei kyllä enää ikinä lähtisi Brandon Mooren kyytiin, sillä toinenhan oli oikea riski liikenteessä, se oli nähty!
Mutta... Miksi Brandon reagoi vaaleaverikön sanoihin niin... Voimakkaasti?

Ja niinpä vaivautunut hiljaisuus laskeutui heidän ylleen kuin samea sumu. Angel keskittyi tasaamaan kiihtynyttä sydämen sykettään ja hengittelemään rauhallisesti sisään ulos. Nyt pahis oli varmempi siitä, että totuuden julki tuominen oli ollut suuri virhe. Kelseylle tämän salaisuuden kertominen oli tuntunut huomattavasti paremmalta kuin nyt Brandonille. Hei camoon, eihän Angel ollut kertonut tästä edes isälleen! Brandon oli ensimmäinen miespuolinen, jolle Angel oli arvistaan kertonut.

Mutta mitä Angel kuulikaan Brandonin suusta seuraavaksi tulevan!
Kirkkaansiniset silmät suurenivat hämmästyksestä ja ne siirrettiin tuijottamaan epäuskoisesti vieressä istuvaan kuskiin, joka tuijotti tiiviisti tiehen.
"Kysyitkö sä just multa... Tahdonko mä puhua..?" Angel toisi varovaisesti toisen sanat ja tuijotti Brandonia shokissa. Edes Kelsey ei tainnut tuota kysymystä silloin Angelille esittää, kun Angel oli tälle paljastanut arpensa.
Nytpä vasta Brandon onnistui saamaan Evangelinan hämmentyneeksi. Tyttö painautui takaisin selkänojaan ja antoi katseensa harhailla ympäriinsä. Puhua? Puhua arvistaan? Puhua, miten hän ne sai? Brandonilleko kaikki se pitäisi kertoa? Mutta eihän toiselle sitä voinut kertoa, toinen oli mies. Mies, jolla oli mielessä vain yksi asia. ... Ja sen Brandon jo olikin tältä vaaleaveriköltä saanut.
"M-miks sua ees muka kiinnostaa.." töksäytettiin epäAngelmaisella äänellä. Jep, ääni särkyi aluksi, mutta oli paljon vahvempi loppua kohden.
Angel keskittyi rauhoittamaan itsensä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Kun tyttö lopulta kysyi, oliko hän juuri kysynyt tuolta sen mitä nyt oli kysynyt, meni nuorukaisen otsa ryppyyn. Joku toisen äänessä ei kuulostanut siltä peri Evangelinamaiselta, jonka olisi pitänyt tiuskaista jotakin siihen suuntaan, että mitä vittua se hänelle kuului, että hänen pitäisi vain pysyä poissa tuon elämästä. Ja se tuntui jotenkin oudolta, aivan kuin Brandonin vieressä pelkääjän paikalla ei istuisi Evangelina Dolly, vaan joku täysin muu. Kuin tytöstä olisi kuoriutunut esiin täysin uusi ihminen.

Ja oli jo huolestuttavaa ja pelästyttävää, miten vaaleaverikön ääni tuntui särkyvän sanojen alussa. Miten ihmeellinen maailma olikaan, kun ihmisetkin saattoivat yhdessä sormien napsautuksessa muuttua jostakin täysin toisenlaisiksi.
Brandon tunsi olonsa epävarmaksi, sillä hän oli sellaisella maaperällä, joka ei ollut ollenkaan tuttua hänelle. Ja kaiken lisäksi hän oli krapulassa. Ja vielä kaupan päälle hänen piti ajaa samaan aikaan autoa.
Ei tästä tulisi helvettiäkään... Help please, someone?

Brandon keskittyi hetken autolla ajamiseen, vilkaisi syrjäsilmällään blondia ja huokaisi sitten.
"Koska mua nyt vaan sattuu kiinnostamaan", vastattiin loppujen lopuksi aika ympäri pyöreästi, mutta mitä tuohon nyt voi oikein vastata. "Ei minua kiinnostakaan, lämpimikseni kyselen"? "Kiinnostaahan minua totta kai, koska rakastan sinua syvästi"? Okei, kumpikaan ei pitänyt oikein paikkaansa, joten Brandon oli tarttunut siihen oljenkorteen C.

Nyt tuntui aika vahvasti siltä, että muutama ryyppy olisi paikallaan. Hienoisessa humalatilassa syvällisten puhuminen oli helpompaa, kuin selvin päin krapulassa. Pitäisi varmaan ottaa Kelseyltä syvällisten puhumisen oppitunneista, hänellä oli vielä aika paljon petrattavaa sillä alalla.

Koska miehenalkua sattui.. Kiinnostamaan?
"Munko asiat kiinnostaa sua?" Angel kysyi epäilevästi ja vilkaisi Brandoniin hyvin kummissaan. Mutta sitten vaaleaverikkö hiljentyi ja keskittyi näpräämään käsillään. Brandonin lainaaman t-paidan helmaa.
Missä oli se vittuileva ja kusipäinen Brandon Moore, jonka Angel tunsi? No okei, olihan se ihan ymmärrettävää, että ihmiset menisivät varuilleen nähdessään samanlaiset arvet, mitkä olivat rumentaneet Angelin vatsaa. Kuitenkin, ei tämä ollut normaalia. Ja se ahdisti, kun Angel ei tiennyt, mihin suuntaan heidän keskustelunsa menisi.

Hyvä on. Jos kerran Brandonia kiinnosti, ja toinen oli jo saanut tietää hänen arvistaan, niin hyvä on. Angel voisi ihan piruuttain kertoa koko tarinan toiselle. Brandon saisi siitä ehkä mietittävää, miten naispuolisia olentoja tulisi vastaisuudessa kohdella. Ei sillä, että neito kertoisi tämän vapaaehtoisesti, mutta jokin vain tuntui yllättävän häntä kertomaan.
"Okei", kirkas ääni totesi sitten, mutta enää katsetta ei nuorukaiseen siirretty.
"Mä olin 13-vuotias, kun mut raiskattiin. Se oli mun eka niin sanottu poikaystävä", Angel paljasti sitten pienen hiljaisuuden jälkeen ja laski katseensa tuulilasista jalkatilaan.
"Ehkä sä jo arvaatkin, miten se sitten meni, kun näit kerran nää mun... Arvet..." tyttö kuiskasi viimeisen sanansa, sillä arvista puhuminen oli edelleen vaikeaa.
"Eniten mua vaan... Tai siis... Se kusipää.." Angel ei oikein tiennyt, olisiko hyvä tätä asiaa ketoa. Niin, eihän se jätkä ollut jäänyt kiinni raiskauksesta, kun Angel ei koskaan ollut tätä ilmiantanut. Ei Angel ollut uskaltanut, hän ei tahtonut kenenkään kuulevan tästä tapahtuneesta.
".. Se jätkä ei koskaan jäänyt kiinni teostaan", pahis sitten kertoi lopunkin tarinastaan, jolloin hän veti ilmaa keuhkoihinsa.

Tuntuipa oudolta. Kuin... Kuin olo olisi keventynyt ja... Jokin tuntui jotenkin muuttuneen.

Sitten Angel vain hymähti välinpitämättömästi ja asetti kätensä puuskaan.
"Nyt sä pidät mua ihan erilaisena", tyttö lausahti ja hiljentyi.

Hän tiesi sen, että Evangelinaa epäilytti, koska häntä oli alkanut tytön asiat kiinnostamaan. Sehän oli sama asia kuin mitä hän ajatteli neiti Dollysta – että tuo oli jääkuningatar vailla pienintäkään mahdollisuutta sulaa, ja joka vain hakkasi kaikki lähelle tulevat tai vähintäänkin päästi villitiikerin murinaa ja varoitti pysymään etäällä. Ja nyt tuo tuntui olevan jotenkin täysin toista maata, muuttunut kuin sormien napsautuksella. Ihmisistä näytti ilmenevän näitä uusia piirteitä, ja Brandon sai taas kokea sen, ettei kaikki aina ollut ihan sitä miltä se ensimmäiseksi näytti.

Siniharmaat silmät tuijottivat kuin jäätyneinä tietä, liikkeet olivat mekaanisia ja automaattisia käden kääntäessä rattia, jalan laskiessa kytkimen vapaaksi, jalkaterän painaessa kaasua. Autoradiosta hiljaa pauhaava musiikki oli aikoja sitten unohtunut mielestä, kun Brandon vain kuunteli pelkääjän paikalla istuvan Evangelinan sanoja. Ja kaikki tuntui muuttuvan hetki hetkeltä samalla epätodelliseksi, että selkeäksi: kaikki palasethan asettuivat tuon myötä paikoilleen, blondin varautuneisuus, väkivaltaisuus, mieskammot ja niin edelleen.

Ja silti Brandonin oli jotenkin vaikea uskoa, eihän Evangelina Dollya noin vain raiskattaisi – tyttöhän hakkaisi pään irti ja pilkkoisi satoihin miljooniin pieniin osiin. Ja samalla Brandon ei hetkeäkään epäillyt toisen sanoja, miksi tuo muka valehtelisi? Se olisi nyt jo naurettavaa ja äärimmäisen lapsellista.
"Pidätkö itse mua muka samanlaisena kuin ennen?" lausuttiin pitkän hiljaisuuden jälkeen vastakysymys tytön viimeisimpään. Totta, hän piti tuota jollakin tasolla erilaisena, tai ainakin hänelle oli avautunut neitokaisesta uusia puolia. Silti hän uskalsi epäillä, etteikö Evangelinan käsitys hänestä itsestään olisi muuttunut millään tasolla, ainakin niin saattoi kuvitella – vaikka Brandon vahvasti uskoikin, että tyttö oli pitänyt häntä vain alapäällään ajattelevana kusipäänä, joka käytti jokaista vastaantulevaa hameväen edustajaa hyväkseen, jos vain sattui muilta kiireiltään ehtimään.

Auto rullasi hiljakseen eteenpäin jalkaterän painaessa jarrua, kun edessä oleva liikennevalo muuttui keltaisen kautta punaiseksi.

"Sä oot kyllä ihan samanlainen kusipää ku ennenki", Angel tokaisi jäätävästi Brandonin kysymykselle, mutta sitten tapahtui jotain outoa. Jotain hyvin, hyvin outoa. Nimittäin tämän herttaisen ja mitä mukavimman neitokaisen huulille oli kohonnut pieni huvittunut hymy, jonka Brandon huomaisi, jos vilkaisisi vieressä istuvaan tyttöön.
Evangelinahan ei hymyillyt, ainakaan miespuolisten seurassa. Ja jos hän hymyili, seuran täytyisi olla jo tuttua ja jotain sellaista, missä Angel tunsi olonsa turvalliseksi ja suojatuksi.

Vaaleaverikkö nojautui tiiviimmin auton selkänojaa vasten ja antoi katseensa seurailla autoja. Kuin ne muka olisivat kiinnostaneet tätä pahista yhtään. Kädet olivat jälleen automaattisesti asetettu vatsalle, arpien päälle. Nykyään Angel ei itse enää huomannut sitä tekoa, se vain tuli itsestään ja huomaamattomasti.

Tyttö jäykistyi yllättäen ja asetti kätensä, jotka lepäsivät edelleen vatsalla, nyrkkiin. Sieraimien avulla vedettiin ilmaa keuhkoihin, mutta se ei auttanut. Vain yksi asia auttaisi.
"Mä tartten tupakkaa", Angel sanoi vaativasti. Eli suomeksi sanottuna Brandonin olisi pysäytettävä auto, jotta Angel pääsisi polttamaan tupakan rauhoittaakseen kiristyneitä hermojaan.

"Sä oot kyllä ihan samanlainen kusipää kuin ennenkin."
Brandonin suu kääntyi vinoon, selvästi huvittuneeseen hymyyn nuorukaisen hymähtäessä.
"Voit pitää tuota juuri äsken sanomaasi vastauksena omaan kysymykseeni", sanottiin sitten pojan naurahtaessa karheasti perään. Niinpä niin, mikä tässä loppujen lopuksi oli muuttunut? Yhtälaillahan Evangelina oli samanlainen jääkuningatar kuin hetki sitten, ja samaan tapaan tyttö piti häntä itsekeskeisenä kusipäänä.

Siniharmaat silmät kääntyivät hetkeksi vieressä istuvaan blondiin, joka ei näyttänyt enää ollenkaan samalta, kuin mihin Brandon oli tottunut. Huulilla koreileva pieni, huvittunut hymy ei oikein sopinut nuoren miehen päässään muodostamaan kuvaan Evangelina Dollysta, mutta ilmeisesti tästä päivästä lähtien olisi parasta sopia, kun neitokainen näytti osaavan nykyään hymyilläkin.
Brandonin oli kyllä pakko myöntää, että hymy puki tyttöä paremmin kuin se ainainen, ah-niin-jäätävä katse ja mutrulle kääntynyt suu, joka vain huuteli solvauksia.

No, ehkä joku oli sittenkin ainakin vähän muuttunut.

"Mulla ei ainakaan oo tarjota", vastattiin matalalla äänellä jätkän vilkaistessa takapeilistä taakse.
"Saat luvan kyllä mennä pihalle", hänenhän volvossaan ei sisällä tupakoitaisi. Ei sillä, että häntä olisi niin häirinnyt, polttihan hän itsekin, mutta se haju jäi vellomaan sisälle ja pidemmän päälle alkoi oksettaa ja niin edespäin.
Musta volvo kaarsi loivasti kadun laitaan ja pysäytti auton. Ikkuna rullattiin auki, raikkaan ilman tulviessa tunkkaiseksi muuttuneeseen autoon. Päivästä olisi tulossa varsin kuuma, kunhan aurinko nousisi ensin korkeimmilleen, nythän elettiin vasta aamua.

Brandon pysäytti autonsa viimein, jolloin Angel suorastaan syöksyi ulos. Tyttö kaivoi hätäisesti käsilaukustaan tupakka-askin, jossa oli jäljellä enää kaksi tupakkaa. Vaaleaverikkö nappasi toisen tupakan huuliensa väliin ja kaivoi seuraavaksi esille tärisevin käsin sytkärin, jolla onnistui lopulta sytyttämään tupakkansa.
Angel rakasti tupakkaa.

Pahis päästi tupakan savut ulos suustaan ja kyykistyi jalkojensa varaan. Tyttö kokosi itseään hiljalleen kasaan, ja se onnistui ainoastaan tupakan avulla. Angelin huulien välistä pääsi sitten ulos hiljainen huokaus, jonka jälkeen päätä käännettiin niin, että Brandon pystyttiin näkemään.
".." pahis aloitti, mutta kohotti sitten tupakka-askiaan ylemmäs.
"Tupakka?" tyttö kysyi hiljaa ja katsoi Brandonia hetken aikaa kirkkaansinisillä silmillään, kunnes laski katseensa takaisin tiehen.

Tyttö näytti tärisevän hillittömästi eikä tupakkakaan meinannut edes sormien välissä pysyä. Auton ratin takana istuva Brandon kohotti toista kulmaansa seuratessaan tytön syöksymistä ulos. Evangelina näytti yksinkertaisesti hetkeksi luhistuvan kyykkiessään maan rajassa, ja Brandon harkitsi jo vakavasti lähettävänsä tuon sairaalahoitoon ja kriisiapuun.

Tilanne näytti kuitenkin palautuvan normaaliksi – hyvin paljon mahdollista, että kaikki vain toisen huulien välissä sauhuavan tupakan ansiosta. Varsinainen ihmekeksintö se tuokin oli.
Vaaleaverikön tarjotessa tupakkaa Brandon tutkaili hetken tyttöä, ennen kuin vapautti itsensä turvavyöstä ja siirtyi istumaan enempi vähempi ketterästi pelkääjän paikalle. Käsi ojentui ja nappasi askista yhden röökin, siniharmaiden silmien katsellessa Evangelinan sivuprofiilia tytön ollessa laskenut katseensa tiehen.
"Tulta?" kysyttiin hetken hiljaisuuden jälkeen nuoren miehen pyöritellessä tupakkaa joutilaana sormiensa välissä. Siniharmaiden silmien jollain tapaa levoton katse pyöri tuulilasissa ja sen takana näkyvässä maisemassa, ennen kuin se hitaasti kääntyi takaisin blondiin. Tilanne oli sinällään outo ja huvittava, ettei Moore koskaan, ikinä eikä milloinkaan ollut ennen yövieraitaan kotiin asti kuskannut. Mutta Evangelina oli siinä suhteessa poikkeus. Oikeastaan tuo oli poikkeus vähän joka suhteessa, sillä vielä eilen hän olisi ollut varma, että se nainen oli viimeinen ihminen, jonka hän löytäisi omasta sängystään, koska a) blondi ei pitänyt hänestä, b) ja oli ilmaissut sen selvin teoin ja sanoin, c) Brandon pystyi sanomaan samaa tytöstä itsestään, mutta ennen kaikkea d) tyttö oli Kelseyn kaveri. Ja yleensä Brandonilla ei ollut ollut tapana ottaa sisarensa kavereita sänkyynsä, vaikka ne olisivat kuinka hyvännäköisiä ja olisivat lähteneet vapaaehtoisesti, kyllä hän nyt sen verran siskoaankin ajatteli.