You wanna show the world, but no one knows your name yet

///Ahihihihihihihiihihihihihi ja kitsune sitten mustilla hiuksilla kiitoooss///

Aamu oli valjennut lämpimänä, suoraan sanoen hiostavana. Lämpötila huiteli jossain hellelukeman tietämillä ja ihmiset suuntasivat heti koulujen loputtua rannalle. Tai siis, suurin osa ihmisistä. Eräs pieni aasialaistyttönen kulki mustassa pallomekossaan hiljakseen eteenpäin. Kädessä oli ainoastaan pieni kesäinen kangaskassi ja jalassa valkeat balleriinat. Toisaalta, kuumuus ei haitannutkaan tätä kulkijaa lainaan, varsinkaan näin illasta. Illallahan lämpötila tuppas jälleen laskemaan ja nyt olikin mukavan vilpoista. Tai sitten vilpoinen olotila johtui tytön ainaisesta positiivisuudesta, tiedä häntä.
Bussipysäkille Kitty viimein pysähtyi ja vilkaisi nopeasti kelloa. Bussin pitäisi saapua näinä minuutteina.

Mahanpohjaa kouraisi, kun bussi viimein pysähtyi pysäkille. Kitsunea jännitti, bussissa kulkeminen oli suhteellisen vierasta tyttöselle, sillä yleensä tuo kulki vanhempiensa kyydillä paikasta a paikkaan b. Nyt tyttönen oli kuitenkin luvannut mennä eräälle ystävättärelleen yökylään ja sitten kumpikaan vanhemmista ei ollutkaan ehtinyt kuljettamaan. Siispä oltiin päätetty olla reippaan oma-aloitteisia ja suunnata paikalle bussilla. Kyllähän Kitsune nyt jo niiiiiin iso tyttö oli, että uskaltaisi yksinään kulkea bussissa. Äiti oli siitäkin huolimatta kuulostanut hivenen huolestuneelta puhelimessa. Tyhmää. Kittyhän selvisi vallan mainiosti. Ajatus nostikin hymyn aasialaistyttösen kasvoille, heti kun tuo oli istahtanut bussin penkille. Noniin. Hänhän oli selvinnyt oikein loistavasti oikeaan bussiin, oikeaan aikaan ja kaikkea muutakin.. Olipas hän nyt reipas.

Istuttuaan bussissa noin viiden minuutin ajan, ikkunasta tuijottaminen menetti mielenkiintonsa. Niimpä Coral rupesi tuijottamaan bussissaistuvia ihmisiä. Bussilasti koostui lähinnä vanhemmista ihmisistä, näytti siellä tietenkin myös muutama nuorempi olevan. Eräskin hevariksi pukeutunut nuorukainen kuorsasi äänekkäästi bussin takaosassa. Kitty värähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Eihän tuollaisia sopinut tuijottaa, nehän voisivat vielä keksiä jotain ikävää.. HYRRRRR.

Sirot jalat ristittiin nopeasti ja mekon helmaa hiplailtiin hetki, koska ei kehdattu jatkaa tuijottamista heti. Olihan se nyt herranjumala äärimmäisen epäkohteliasta muljottaa tuntemattomia ihmisiä.. Mutta kun.. Teki niin kauheasti mieli.. Varsinkin kun bussi oli pysähtynyt muutamia kertoja ja sisään oli lapannut lisää porukkaa.. No, ehkä pikku kurkistus ei haittaisi. Niimpä tummat silmät kohosivat ja jumittivat välittömästi eräisiin tutunoloisiin kasvoihin. Tuo poika oli varmasti heidän koulussaan, mutta millä luokalla, missä klikissä toinen oli... Ei harvainta haisua.. Tämäkös harmistutti Kitsunea. Yleensä hän pyrki tunnistamaan kaikki oman koulun oppilaat, koska olihan se todella epäkohteliasta, jos joku tunnisti hänet mutta hän ei sitä toista...Huulta puraistiin kevyesti ja koitettiin jatkaa pohdintoja. Samassa silmät jumittivat vielä toiseenkin aasialaispoikaan, joka tuntui tutulta. Hitsiläinen! Eihän Kitty muistanut tuonkaan nimeä. Tummatukkainen suuttui itselleen, mutristi huulensa dramaattisesti ja vajosi penkille. Eihän hän ollut nyt yhtään kartalla!

//Fiuuuuu~

Ihana aamu. Vielä ihanampi koulupäivä. Ihanin iltapäivä ikinä. Kevin oli innoissaan. Äiti oli antanut pojalleen palkkioksi hyvistä arvosanoista reilun puoleisesti rahaa, jotka herran piti alun perin säästää, mutta sitten se oli tullut, kuin merkki taivaasta; puutarhalehti. Sen selattuaan läpi rahasuunnitelmat menivät täysin uusiksi ja pian brunette löysi itsensä puutarhakaupan edestä. Isä heilautti kättään autosta, johon Kevin vastasi tekemällä 90 asteen kumarruksen ja sen jälkeen vilkutti jo pois ajavalle autolle.
Hymy koreili kasvoilla koko sen ajan, kun miehenalku osti kauniita kukkia ja sattuipa mukaan myös siemeniä sekä pari pensasmustikkapensasta. Puutarhakaupat olivat ihania. Siellä ihmiset osasivat asiansa ja kaikki näyttivät iloisilta, myös mukaan raahatut, pakotetut lapset ja aviomiehet.
Ostokset maksettuaan nörtti kahmaisi mukaansa neljä suurta, täyteen ängettyä paperikassia ja suunnisti lähimmälle bussipysäkille kaivellen samalla lompakostaan paria dollaria bussilipun ostamista varten. Häntä eivät haitanneet miesten oudoksuvat katseet, eivätkä myöskään naisten huvittuneet hymyt. Hän rakasti kasveja ja sillä siisti, eikä pelännyt näyttää sitä.

Bussi saapui nopeasti sekä kuskille maksettiin lippua vastaan, jonka jälkeen mentiin istumaan erään ystävällisen näköisen naisen viereen. Bussi kun oli jo sen verran täynnä, ettei hän saanut anastettua itselleen ikkunapaikkaa. Kundi laski kukkakassin alas jalkojensa väliin lattialle, siirtäen sitten ruskeat silmänsä ikkunaan. Onneksi päivää myöten oli tullut hieman viileämpää, hän olisi nimittäin muuten läkähtynyt vaatetukseensa. Tosin tällä hetkellä alkoi olla jo hieman hiostavaa, kiitos bussin ihmismäärän, joka näytti vain kasvavan entisestään. Niinpä hupparin vetoketju avattiin ja vaaleanharmaan paidan helmaa suoristettiin.
Matka tulisi kestämään, sen Kevin tiesi, sillä tällä bussilinjalla oli tapana kiertää kaikkien mahdollisten maitolaitureiden kautta. Mutta mikäs siinä, ei hänellä ollut kiire kotiin. Vaikkakin kukista alettiin pikkuhiljaa huolestua, ne kun pitäisi saada istutettua takapihalle ja kastella.

Ensin katse siirtyi ikkunasta suoraan eteen tuijottamaan kaljun miehen takaraivoa, sen jälkeen katselemaan lattialla kököttävää kukkakassia ja sen jälkeen hoito-ohjetta, joka oli tullut yhden uuden kukkalajin mukana. Hän ei ollut vielä päässyt perehtymään siihen, joten nyt oli hyvä tilaisuus tehdä niin. Vähän väliä vilkaistiin vieressä istuvaa mummoa, josko tämä vaikka olisi pian jäämässä pois, joten hän osaisi valmistautua siirtämään kukkansa pois toisen kulkuväylältä. Mummo kuitenkin istui hiljaa paikoillaan, mitä nyt luki myös Kevinin kädessä olevaa ohjetta.
”Tuo kukka on vaikeahoitoinen”, mummeli totesi ja hymyili brunetelle, jonka ilme oli kyllä näkemisen arvoinen; Kevin näytti siltä, kuin joku olisi pamauttanut häntä halolla päähän. Mitämitämitä? Tuo mummeli puhui hänelle kukista!
”Onko?” sai herra ähkäistyä rullattuaan leukansa takaisin paikoilleen. Olipa noloa.. ”Teillä taitaa olla kokemusta kyseisestä kasvista? Olisiko siitä vaivaa, jos…. hum… antaisitte vinkkejä sen hoitoon?”

Se oli kivaa. Mummeli näytti iloiselta kertoessaan kukasta ja samoin näytti Kevin, joka uskaltautui aina silloin tällöin esittämään pienen pieniä, arastelevia kysymyksiä vanhemmalle naisihmiselle. Sääli, kun ei ollut sattunut paperia mukaan. Ohjeet olivat nimittäin hyödyllisiä tulevaisuutta ajatellen.

//tööt! tästä tuli romaani. lol =(

Herra Harvey Reid kaivoi iPodinsa taskustaan, vilkaisten sen kelloa ja todeten seuraavan linkin olevan pari minuuttia myöhässä. Olipa tämäkin nyt vallan ironista; aamulla hän oli joutunut juoksemaan hitonmoisessa tulipalonkiireessä bussin perässä ja nyt kun hänellä ei ollut kiire mihinkään, ei bussia näkynyt mailla halmeilla. Pojalta pääsi voipunut huokaus, joka rikkoi aivan totaalisesti hänen luontaista pirteyttään vastaan.

Koko päivä oli nimittäin mennyt ihan omituisesti... Harvey oli aamulla herännyt ruoan tuoksuun - huomaa, tuoksuun, ei käryyn tai lemuun - ja löytänyt isänsä tanssimasta keittiöstä esiliina päällä, Michael Jacksonin tahtiin. Poika ei edes tiennyt isän osaavan kokata, tanssimisesta puhumattakaan. Hän oli pöytään istuessaan kokenut elämänsä shokin, sillä hän oli joutunut toteamaan isänsä olevan mestarikokki. Syömiseen tulikin tuhlattua tänä aamuna melkein puoli tuntia liikaa aikaa, kiitos isän mestarillisten keitosten. Lisää aikaa oli vain kulunut Harveyn päästessä syömästä vihdoin pukemaan päälleen; hänen ainoa puhdas paitansa oli kutistunut pesussa sietämättömästi. Toista oli etsitty kissojen ja koirien kanssa varmaan kymmenen minuuttia, tuloksetta - ja Harvey oli joutunut tyytymään tavallista tiukempaan t-paitaan. Hiuksiensa sörkkimisestä poika ei edes ehtinyt uneksimaan, joten hän oli kiireessä napannut vain hatun mukaansa ja rynnännyt pysäkille. Vihdoin koululle päästyään hän oli tajunnut unohtaneensa repun kotiin, myöhästynyt hienosti siinä sivussa Atkinsin bilsasta ja toisella tunnilla Harakka oli kaupan päällisiksi pitänyt matikasta pistokokeen, masentaen surkeasti alkanutta päivää entisestään. Ruokailussakin herran hermot olivat joutuneet koetukselle jonkun rinnakkaisluokkalaisen tytön tuhlatessa koko ruokatunnin Harveyn paidan hiplaamiseen ja erinäiseen ihasteluun. Erittäin häiritsevää, etenkin kun yritti syödä. Kaverit olivat naljailleet siitä koko lopun päivää, mutta Harvey ei jaksanut ymmärtää jätkien tarkoitusperiä.
Ja mitä sitten koulun jälkeen... poika oli vasta puolimatkassa ostarille muistanut, että tänään oli hänen vapaapäivänsä. Hän oli hypännyt bussista ja seisoa nökötti nyt odottamassa toista, joka veisi hänet kotiin - joskin monen mutkan kautta. Suoraan menevä bussi tulisi kuitenkin vasta melkein täyden tunnin päästä, joten tässä ei ollut mainittavasti vaihtoehtoja. Mutta mikäs tässä. Harvey nimittäin tiesi, ettei päivä voisi huonommaksi muuttua.

Ennen iPodin tunkemista takaisin taskuun, vaihtoi poika kuulokkeista pauhaavaa kappaletta. Kuinka ollakaan, kaikista mahdollisista sadoista biiseistä juuri Michael Jacksonin Smooth Criminal alkoi soimaan ja kuvat isästä vetämässä moonwalkia keittiön halki palasivat Harveyn mieleen. Hän olisi varmasti skipannut seuraavaan kappaleeseen, mikäli bussi ei olisi suhahtanut juuri sillä sekunnilla pysäkille. Hiostava ilma pöllähti poikaa vastaan tämän rämpiessä täpötäyteen kulkuvälineeseen. Mukavinta bussissa oli istua leutoina päivinä, kun aurinko paistoi lämpimästi, muttei porottanut, ja hirveintä se tietenkin oli nimenomaan silloin, kun lämpömittarit paukkuivat hellelukemissa. Kuten tänään. Auringon kunniaksi kuitenkin todettakoon, että se keltainen möllikkä ei näin iltapäivää kohden jaksanut enää niin kirkkaasti tuikkia - mutta siitä huolimatta lämpöä oli vähän enemmän, kuin Harvey olisi toivonut, ja sehän totta vieköön tuntui. Aikoivatko nämä bussiyhtiöt ikinä hoitaa ajokkiensa ilmastointia kuntoon?

Oli kuitenkin liian myöhäistä paeta ulkoilmaan, joten Harvey heitti kuskille linkkikorttinsa ja saatuaan sen takaisin herra askelsi vähän peremmälle. Hänen ruskeat silmänsä skannasivat vapaata istumapaikkaa, mutta kun sellaista ei tuntunut löytyvän, tyytyi hän seisomaan. Musiikki pauhasi kuulokkeista ja bussin kuumuudesta huolimatta Harvey ei kyennyt estämään itseään hytkymästä epämääräisesti popin kuninkaan tahtiin. Saattoihan se näyttää vähän omituiselta, mutta Reidin poika ei oikeastaan niin paljoa välittänyt. Vanhoja ihmisiähän tämä bussi oli täynnä, ja vanhat ihmiset nyt katsoivat Harveyta muutenkin aina hirvittävän pitkään, huolimatta hänen kohteliaisuudestaan. Näkyi takana joku hevarilta näyttävä jätkä nukkumassa - siihen heppuun ihmiset pitivät mukavaa välimatkaa - ja pari aasialaista, nuorempaa tyyppiä (ja tuo tyttö oli ihan varmasti Astonista), ja joku kolmekymppinen äiti näkyi istuvan tuolla vauva sylissään. Harvey toljotti vauvaa, ja vauva tapitti poikaa takaisin, mutta väänteli sitten kasvojaan epämääräisesti ja purskahti itkuun. Harvey punastui ja kääntyi pois. Hienoa. Hän oli juuri tehnyt tästä päivästä surkeamman paitsi itselleen, myös jokaiselle muulle bussimatkustajalle. Hyvää työtä, Reid.

Kitty tuijotti polviaan ja kävi mielessään läpi astonin oppilasluetteloa. Kyllä, tummatukkaista häiritsi ihan hirveästi, kun mielessä ei ollut valmiita vastauksia kahden miespuolisen henkilön tiedoista. Viimein hän oli kuitenkin päätynyt siihen, että vanhempi pojista taisi olla joku H: kirjaimella alkava. Toinen sensijaan taisi alka K:lla.... Mutta hitsin pimpulat kun ne nimet eivät vain meinanneet tulla. Niimpä siirryttiin tuijottamaan poikia hivenen lisää. Koska ehkä nimet avautuisivat sitten kun jokainen kasvonpiirre oltiin käyty läpi. Ja viiiiiiimein se tuli, toinen oli varmasti Harvey.. Ihan varmasti.. Tosin sukunimi jäi edelleen pimentoon.. Toisen nimi alkoi K-lla joten mieli jumitti Kieranin ja Kevinin välillä. Ja koska Kieran tunnettiin koulun pellenä, jopa Kitty tiesi mitlä moinen nuija näytti.. Elikkä toinen siis varmaan oli Kevin..

Juuri kun toisen päätelmät olivat valmiit pääsi bussista jonkin hyvin hyvin epämääräinen äännähdys, laite nytkähti ja Kitty onnistui putoamaan penkiltä. Tai aluksi tyttönen löi päänsä edessä olevan selkänojaan ja sen jälkeen putosi jalkatilaan. Vierustoverina istunut lihavahko naishenkilö henkäisi kauhistuneena ja syöksyi auttamaan tyttöä ylös jalkatilasta. Se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa sillä bussi nytkähteli edelleen epämääräisesti. Tummatukan päätä jomotti ja juuri kun tuo oli itse suoristumassa, vierustoveri tarrasi kiinni tuon käsivarresta. Ote oli niin tiukka, että tyttönen pelkäsi saavansa kämmenenmuotoisen mustelman käteensä.. Sepäs olisi ollut mukava selittää koulussa kavereille. Ja kaikenlisäksi jouduttaisiin selittämään ettei oltu selvitty edes bussimatkasta kunnialla. Viimein Kitty onnistui nousemaan takaisin paikalleen, katse kännettiin naiseen joka oli juuri murjonut hänen käsivarttaan.
"Kiitos.. " Kitsune lausahti täysin aidosti ja hymyili. Mitä yhdestä mustelmasta, kun toinen oli kuitenkin yrittänyt auttaa häntä!!!!
Äkkiä bussi pysähtyi kokonaan ja bussikuksi alkoi kirota raskaasti. Kitty tuijotti kuskia hämmentyneenä, sillä ei varmaan koskaan ollut kuullut kenenkään kiroilevan noin rankasti. Se oli pelottavaa, hämmentävää ja............. Hetkinen, bussihan oli jumittanut johonkin..

Osa asiakkaista alkoi valittaa kovaäänisesti ja Kitty vilkaisi noita paheksuvasti, eihän se nyt kuskin vika ollut että bussi hyytyi. Myös lihavahko nainen huusi kuskille törkeyksiä.
"Olisit voinut vähän varoittaa Stanley, meinasit teilata tämän pienen tyttösen tänne" Nainen huusi kuskille joka levitteli käsiään ja huusi takaisin. Nyt jos koskaan aasialaisneitokaista hävetti.. Miksi toisen piti huudella kuskille että hän oli pudonnut penkiltä.. Varsinkin kun samassa tilassa oli kaksi poikaa samasta koulusta.. Yhyy..

Viimein kuski nousi paikaltaan ja meni tökkimään rakkinetta ulkopuolelle. Melkein samalla sekunnilla tuo palasi kuitenkin takaisin.
"Kone on paskana, joudutte venaan seuraavaa bussia.. Joka tulee puolentoista tunnin päästä" Kuski huusi ja virnisti kuin kyseessä olisi ollut hyväkin vitsi. Kitty huokaisi raskaasti tajutessaan, että joutui jäämään odottelemaan. Sitten napattiin nopeasti kännykkä laukusta kännykkä ja laitettiin ystävälle viestiä ettei odottelisi häntä vielä.. Juuri kun tekstiviesti oli lähetetty lihavahko nainen puhutteli häntä jälleen.
"Tuossa vieressä näyttäisi olevan kahvila.. Kannattaa mennä sinne odottelemaan. Ei tänne bussiin kannata jäädä, varsinkaan kun ilmastointi ei toimi enää ollenkaan" Kitty myönsi naisen olevan oikeassa, nousi ja asteli hitaasti ulos bussista. Kahvila oli pieni ja epämääräisen näköinen, siltikin toinen tilasi nopeasti spriten ja juotavan saatuaan istahti läheiseen pöytään tuijottamaan ikkunasta.

Ohjeiden kuuntelu ja mieleen painaminen oli vaikeampaa kuin Kevin oli osannut kuvitella. Siinä ohjeiden välissä nimittäin tuli enemmän tai vähemmän turhaa informaatiota, joka piti jotenkin yrittää suodattaa pois niiden tärkeiden asioiden seasta. Joten mission impossible. Tässä tapauksessa ei älykkyysosamäärä auttanut sitten yhtään.. Sääli.
Bussin outo äännähdys sai niin nörtin, kuin vanhemman naishenkilön hiljenemään ja kääntämään katseensa kuskin suuntaan, joka oli selvästikin kuullut samaisen äänen. Ja sen jälkeen linja-auto nytkähti, minkä seurauksena brunette meinasi saada yhden vieressään seisovan naisen syliinsä. Onneksi hän oli tajunnut suojata kukkiaan, vaikkakin hän pamautti otsansa Kittyn tavoin edessä olevaan penkkiin.
Aijaijaijai…
Nuori herra hieroi irvistäen otsaansa vapaalla kädellään samalla, kun mummeli kyseli huolestuneena hänen vointiaan. Tälle vakuuteltiinkin, että oltiin täysin kunnossa, vaikkakin otsaa jomotti ikävän puoleisesti. Muiden ihmisten tavoin katse siirrettiin ärtyneen näköiseen kuskiin, joka yritti ilmiselvästi saada rakkinetta toimimaan haluamallaan tavalla, vauhti kun hidastui koko ajan ja ne vähäisetkin autot pyyhälsivät ohitse salamana. Mutta ilmeisesti siinä ei kuitenkaan onnistuttu, kun lopulta bussi pysähtyi kokonaan.

Matkustajat alkoivat selvästi hiiltyä tilanteeseen ja jotkut jopa uskalsivat avata suunsa ja valittaa kuskille. Hölmöä… Tuskin kuski nyt tahallaan oli tätä aiheuttanut. Kovaan äänen valittavia matkustajia tyydyttiin kuitenkin vain katsomaan kulmat kurtussa, ei hän uskaltaisi sanoa näille mitään. Ja ikävä kyllä vieressä istuva ystävällinen mummo oli myös alkanut valittamaan tälle. Eli se siitä ystävällisestä ja ymmärtäväisestä naishenkilöstä..
Nörtti hieroi edelleen otsaansa sama ilme jumittuneena kasvoillaan, odotellen bussisedän ilmoitusta tilanteesta. Hänellä oli kuitenkin sellainen hytinä, ettei kyseessä ollut mikään pieni juttu, kuski kun meni itse kurkistamaan konepellin alle. Ja pian tämä tulikin takaisin ilmoittaen, ettei bussilla päästy liikkumaan enää yhtään eteenpäin, täytyi odottaa seuraavaa, joka tulisi reilun puolentoista tunnin päästä.
Hahahaa.. Todella hauskaa… Hienoa...
Siinä vaiheessa matkustajia alkoi virrata ulos bussista kuskin avattua ovet ja lopulta Kevin päätti tehdä samoin; kukkakassit ujutettiin käsivarsiin roikkumaan ja omalta paikalta noustiin ylös. Ulkona oli edelleen sopivan lämmin.

Jotkut lähtivät jatkamaan matkaansa kävellen, toiset taas jäivät seisomaan pysäkille valittaen toisilleen ja jotkut suuntasivat läheiseen pikkukahvilaan. Hetken Kevin siinä seisoi paikoillaan, tietämättä ollenkaan, mitä oikein tekisi, kuin mikäkin juntti. Lopulta hän totesi itselleen, että voisi mennä viettämään aikaa kahvilaan ja niinpä jalat talsivat jo täyttyneeseen kahvilaan ja sen jonoon.
Mitäköhän hän ottaisi itselleen? Limu voisi olla hyvä vaihtoehto, häntä kun oli ehtinyt jo pikkuisen janottamaan.
Kun jaffapullo oltiin saatu kassalta, siirryttiin hieman sivummalle laittamaan lompakkoa yhteen kukkakassiin. Ruskeat silmät katselivat hämmentyneinä kahvilaa, jonka jokainen pöytä oli enemmän tai vähemmän varattu. Hänellä olisi siis kaksi vaihtoehtoa; joko liityttäisiin jonkun seuraan tai sitten mentäisiin takaisin ulos. Ja näistä vaihtoehdoista nörtti valitsi sen ensimmäisen.
”Anteeksi…” brunette sanoi ja kumarsi pienesti aasialaispiirteiselle tytölle, joka oli näyttänyt kaikista turvallisimmalta vaihtoehdolta pöytäkumppaniksi, ”Voinko liittyä seuraan? Muualla kun on täyttä.”

Harvey hieroi takaraivoaan vaivaantuneena. Hän oli selvästi kaikkea muuta kuin hyvää seuraa lapsille... poika käänsikin soittimensa volyymiä pari astetta kovemmalle, antaen musiikin täyttää päänsä. Hänen toinen kätensä piti kiinni jostain bussin katosta roikkuvasta kahvasta, toinen naputti tahtia reittä vasten, ja herra uskaltasi antaa silmiensä taas vaeltaa. Se Astonilaiseksi arveltu tyttö näkyi tuijottavan Harveyta, ja melkein säikähtäneenä poika käänsi katseensa äkkiä pois ja oli kuin ei olisi huomannutkaan. Herra muisteli nähneensä tytön huutosakin seassa kun oli ollut jotain pelejä joskus katsomassa, mutta toisen nimi ei tullut päähän. Aasialaistyttö ei tainnut ihan vastata Harveyn naismakua, vaikka hyvähän se vain oli. Muutoin poika olisi varmaan valahtanut veteläksi ja sitten hän ei olisi pysynyt tärisevässä bussissa pystyssä.

Eipä sillä, ei hän oikein pystyssä kestänyt nytkään... bussi nimittäin nytkähti yllättäen ja Harvey meinasi kaatua viereisellä penkillä nököttävän kaljun äijän syliin. Refleksit poijjalla pelasivat kuitenkin mukavasti, eli hän ehti kuin ehtikin tarraamaan toisellakin kädellä katosta riippuvasta kahvasta kiinni sen äijän kaljamahan päälleläsähtämisen sijaan. Bussin tasoituttua uskaltautui poika päästämään kahvasta irti (vaikka toinen käsi sitä edelleen rystyset valkoisena puristikin) ja repi kuulokkeet korvistaan, töllistellen ihmeissään kirosanalitaniaan puhjennutta bussikuskia. Silmät kävivät myös muissa matkustajissa, joilta pääsi epätyytyväisiä valitusääniä. Musiikkinsa takia Harvey ei ollut kuullut sitä bussin päästämää omituista äännähdystä, joten hän oli vähän ulalla, eikä tajunnut mitä oli tapahtunut, ei ennen kuin kuski oli poistunut ja tullut takaisin ja ilmoittanut bussin rikkoutuneen. Sittenkin Harvey töllisteli hämmästyneenä ennen kuin seurasi matkustajavirtaa ulkopuolelle, joskin edelleen vähän pöllämystyneenä.

Jahas. Siinä sitä sitten oltiin, keskellä ei-mitään (ok, keskellä San Diegoa, mutta sallikaa pieni epätoivoinen liioittelu). Harvey tiiraili kännykkänsä navigaattoria hetken, pohtien josko jaksaisi auringonpaisteessa käppäillä kotiin, mutta päätyi sitten tuohon viereiseen kahvilaan. Sinne muutkin matkustajat tuntuivat suunnanneen. Herra kuuliaisesti jonotti vuoroaan, tilaten itselleen kahvin, tajuten vasta jälkeenpäin miten hirveää oli juoda kahvia lämpimällä ilmalla. Liian myöhäistä tuo nyt oli, sillä jonossa seuraava melkein tyrkkäsi Harveyn pois tieltään, ja poika jäi orpona tiirailemaan itselleen istumapaikkaa. Pojan astuessa kahvilaan oli paikkoja ollut vielä vaikka muille jakaa, mutta nyt niitä ei näkynyt paljoa jäljellä olevan. Bussimatkustajat olivat tunkeneet tuikituntemattomien pöytiin, ja niin joutuisi Harveykin tekemään.
Tiedä sitten oliko poika enemmän helpottunut vai kauhistunut, kun yksi viimeisistä paikoista näkyi olevan sen äsken cheerleaderiksi tunnistetun tytön pöydässä. Joku toinen näkyi kyllä pöydän luona seisovan, mutta siinä sattui olemaan kaksi tuolia vapaana, joten ehkäpä Harvey voisi ihan hyvin liittyä vielä seuraan... paitsi että joku naishenkilö näkyi tuota toista paikkaa lähestyvän uhkaavasti. Jos Harvey olisi ollut vähänkään paremmalla päällä, olisi hän alistunut poistumaan ulkopuolelle, mutta - no - hän ei ollut. Hän oli seisonut koko bussimatkan, joten hänelläkin oli nyt oikeus olla vähän itsekäs.
Niinpä poika spurttasikin sen cheerleadertytön pöydän luo varoen läikyttämästä kahviaan, ja melkein paiskasi kuppinsa pöydälle, lämäyttäen itsensä vapaalle penkille - ja teki tämän kaiken lupaa pyytämättä. Hän saisi varmaan turpaansa seuraavana päivänä koulussa kun tyttö juoruaisi tästä töykeydestä kavereilleen ja käskisi jotain urheilijoita etsimään ja löylyttämään tämän epäkohteliaan nuoren herran, mutta se olisi sitten huomisen murhe, eikös? Nyt hän halusi vain istua alas.

"Anteeksi", Harvey sanoi ykskantaan, vilkaisten tyttöä vähän pelokkaasti. Hän odotti saavansa minä hetkenä hyvänsä juomat niskaansa. (Se saattaisi kyllä viilentää oloa vähäsen, mutta ei hän varsinaisesti toivonut joutuvansa limpparihyökkäyksen uhriksi). "Täällä on vaan tosi vähän paikkoja." Poika uskaltautui sitten katsahtamaan pöytää äsken lähestyneeseen naiseen, joka myrtyneenä asteli nyt kohti ulko-ovea. Harveyn omatuntoa vähän vihlaisi. Katse käännettiin siitä sitten vielä pöydän vierellä seisovaan poikaan, joka osoittautui siksi toiseksi bussissa istuneeksi aasialaiseksi. Olipa tämäkin...

Kitsune tuijotti ulos ikkunasta ja siemaili kevyesti limsaansa. Puhelin tärisi laukussa, mutta siihen ei jaksettu kiinnittää mitään huomiota. Luultavasti äiti vain soitteli ja kyseli joko hän oli päässyt perille. Eikä Kitty halunnut turhaan säikyttää äitiään ilmoittamalla, että oleskelee pienessä kahvilassa bussin hajottua. Äiti olisi karauttanut välittömästi autollaan paikalle, välittämättä töistään. Se taas ei olisi ollenkaan mukavaa ja toisekseen olisi luultavasti johtanut siihen, ettei tummatukka olisikaan päässyt ystävättärelleen yöksi. Sitäpaitsi, eihän Kittyllä ollut kiire mihinkään, hänellähän oli valtaisasti aikaa viettää täällä, sprite oli kylmää ja ilma oli edelleen mukava. Ei jaksanut murehtia turhia, oli mukavampaa elää elämää positiivisella mielellä.

Äkkiä joku tuntui puhuttelevan Kittyä. Tyttö käänsi hivenen hämmentyneenä kasvonsa aasilaissyntyiseen poikaan, jonka nimeksi oli pohditty Keviniä. Coral tuijotti, silmät suurenivat hivenen ja kasvoille kohosi pienen pieni puna. Miksiköhän kakkosluokkalainen häntä puhutteli. Jaahas, halusi istua hänen pöytäänsä ja juuri kun Coral oli vastaamassa toiselle, jonka käytöstapoja arvostettiin juuri hyvinkin korkealle, syöksyi pöytään toinenkin aasilaispoika. Kundi iski kuppinsa pöytään ja istui alas ennen kuin Coral ehti silmiään räpäyttämään, normaalisti tyttö olisi pitänyt tätä huonona käytöksenä, mutta poika sentään pyysi anteeksi ja vaikutti varsin vaivautuneelta. Toinen vilkuili epäluuloisesti tyttösen limukkaa, mutta tähän asiaan ei jaksettu kiinnittää sen suuremmin huomiota.. Ekaluokkalaista huvitti, mutta tuo tyytyi vain nyökkäämään kevyesti Kevinille ja sitten pää käännettiin niin, että pystyttiin jälleen tuijottamaan ulos ikkunasta. Kittyn ainainen ongelma pyrki pintaan, jälleen kerran. Tyttö ei tiennyt ollenkaan miten olisi suhtautunut tilanteeseen, jossa kaksi vanhempaa koululaista istahti hänen pöytäänsä. Kitsune oli aina ollut ennemmin sivusta seuraaja, kun muut huutosakin tytöt olivat lirkutelleet pojille. Ja vaikka nämä kaksi nyt olivatkin ei-kermalaisia, aiheuttivat ne aasialaissyntyisessä samanlaista hämmennystä kuin kermalaisetkin miehenkutaleet.

Viimein hetken hiljaisuuden jälkeen annettiin katseen lipua pöydän pintaa pitkin nuorukaisiin, joita vilkaistiin hivenen arvioiden. Olisikohan noille kohteliasta puhua, vai pitikö olla ihan hiljaa vain. Loppujenlopuksi Kitsunen sosiaalisuus vei voiton tästä ja kasvoille nousi jälleen pieni hymynpoikanen.
"Te taidatte molemmat olla kanssa astonista.. Ootte niin tutun näköisiä.. " Lausahdettiin nopeasti ja katseltiin ensin Keviniä, sitten Harveytä.
"Coral, mutta Kittyksikin saa sanoa, kaverit kutsuu yleensä sillä nimityksellä" aina piti esittäytyä, vaikka pöydässä olisi istunut kasa örkkejä tai jotain. Kasvojen ilmekin oli pehmeä ja ystävällinen, kuten aina. Coral ei kuulunut niihin huutosakkilaisiin, jotka tuijottivat toisia oppilaita nenänvarsiaan pitkin, sehän oli epäkohteliasta ja vielä jollain tasolla äärimmäisen noloa.

Poikia katseltiin vähän varovaisesti, ei uskallettu jäädä tuijottamaan liian pitkäksi aikaa. Sitten katse kuitenkin kiinnittyi toisen pojan mukanaan raahaamiin paperikasseihin, joista ilmeisesti pilkisti kukkia. Kitty kohotti varovasti kulmaansa. Kantoiko tuo poika oikeasti kukkia mukanaan, tästä oli pakko ottaa selvää..
"Tuota, anteeksi kun utelen, mutta kannatko sä kukkia mukanas?" Kysymys kysyttiin neutraalilla, joskin hivenen yllättyneellä äänensävyllä.

... Möö... Kevinin aivot alkoivat sillä sekunnilla lagittaa ja pahasti, kun tuo sievä aasialaistyttönen siirsi tummat silmänsä hänen puoleensa, hän nimittäin tunnisti tämän. Tai no, tunnisti ja tunnisti, pikemminkin tiesi. Tyttöhän kuului heidän koulunsa cheerleadereihin. Niin, niihin maailmankaikkeuden kauniimpiin olentoihin, joihin hänellä ei ollut minkäänlaisia mahiksia urheilijapoikien rinnalla.
Hermostunut hymy nyki nuorukaisen huulille, kun muuta ei osattu tehdä. Siinä hän vain seisoi, tönkkönä paikoillaan, odottaen tuomiotaan. Oikeasti hänen olisi tehnyt mieli juosta karkuun kiljuen kuin pikkutyttö saadessaan uuden nuken, sillä nörtti ei ollut koskaan, KOSKAAN, onnistunut saamaan sen suurempaa huomiota koulunsa cheerleadereilta - ja nyt ei lasketa siskokultaa mukaan. Vain pieniä vilkaisuja, ehkä vähän sääliviä sellaisia. Joten tämä oli herralle täysin uudenlainen tilanne.

Sitten kuin tyhjästä aasialainen kundi ilmestyi pöydän ääreen, mikä sai tummatukan suupielet laskeutumaan normaaliasemiinsa, ehkä jopa hivenen c:mäiseen asentoon. Tuokin näytti tutulta! Mikä päivä tämä oikein oli? Ensin hän sattuu tajuamaan vasta jälkeenpäin kysyvänsä lupaa istuutua cheerleaderin seuraan ja heti sen jälkeen paikalle pyyhältää erehdyttävän tutun näköinen kundi... Jonka nimeä hän ei muistanut... Saati sitten osannut edes yhdistää tätä mihinkään klikkiin. Änh.. Hän oli niin huono jaottelemaan ihmisiä klikkeihin, että olisi jopa laittanut friikin rikkaisiin.
Cheerleaderilta saatiin lupa liittyä seuraan ja tälle kumarrettiin kiitokseksi vielä tehostaen elettä sanomalla sen yksinkertaisen sanan, nimittäin 'kiitos'. Myös pöytään istahtaneelle kundille kumarrettiin, tosin ei niin syvään kuin tytölle, lähinnä tervehdykseksi. Vasta sen jälkeen Kevin laittoi limunsa pöydälle, istahti vapaalle tuolille ja laski paperikassit lattialle; hän asetti kaikki hienoon parijonoon sivulleen. Totta kai siinä samalla tarkistettiin, etteivät ne vahingossa olleet milliäkään liian paljon vaarassa tulla toisten ihmisten tallomiksi. Olisihan ne voitu laittaa päällekäin, mutta silloin kukkien terälehdet olisivat kärsineet ja hän nimenomaan oli ostanut kukat niiden kauniiden kukintojen, ei lehtien takia. Ja ilman terälehtiä ne olisivat olleet alastomia.

Suuta alkoi ikävästi kuivata, johtuiko se sitten tästä joskin kiusallisen tuntuisesta tilaneesta vai siitä, että hänellä oli kuuma. Liian kuuman olon eliminoimiseksi nörtti kääri hupparinsa hihat ylös. Kutsuvan näköisen limupullon korkki avattiin sen suurempia ongelmia ja heti kipattiin pieni määrä hiilihapoin kirmaavaa juomaa suuta kostuttamaan.
Kevin vilkaisi vaivihkaa aasialaispiirteistä kundia. "Joo", oli ainut, mitä suusta pääsi sillä hetkellä putkahtamaan ulos. Aivot eivät sillä hetkellä keksineet parempaakaan sanottavaa.
"Hauska tutustua, olen Kang-Dae Jeong, mutta näin amerikkalaisten keskuudessa minut tunnetaan Kevininä." esittäydyttiin takaisin cheerleaderille, jälleen kerran pienen kumarruksen kera. Aivan, Coralhan se oli.

Heti tunnelma tuntui paremmalta, vaikka vasta esittelyt oltiin saatu hoidettua pois alta. Ja se sai miehenalun hymyilemään itsekseen. Ruskeat silmät pistivät kuitenkin merkille, että Kitty katseli hänen mukanaan tuomiaan paperikasseja, mikä sai Kevinin kallistamaan päätään. Kohta sitä kysyttäisiin, aivan varmasti; Oliko hänellä mukanaan kukkia?
"Jep, siltä näyttää", ja jokseenkin ylpeä hymy luotiin neidolle. Mutta sen jälkeen huomio siirrettiin kolmanteen osapuoleen. Okei, jos rehellisiä oltiin, niin hetken mietiskelyn jälkeen tuo osasi yhdistää nimen ja kasvot, kyseessä taisi olla taviksiin kuuluva Harvey? Vielä varmistuakseen asiasta, Kevin kysyi: "Oletko mahdollisesti Harvey?"

Harvey oli lievästi sanoen vähän yllättynyt kun se cheerleader ei käynyt kirkumaan altistuessaan näin pahasti luuseribakteereille. Eikä tuo edes viskannut sitä limukkaansa! Poika vilkaisi epäilevästi tytön suuntaan, ja hän alkoi jo epäilemään muistiaan - ehkä tyttö ei ollutkaan cheerleader? Oli asianlaita sitten miten tahansa, Harvey oli huomaamattaan pidättänyt hengitystään, joten häneltä pääsi helpottunut pihahdus kun hän tajusi säilyvänsä kuivana tänään.
Harvey ehti hörppäämään hiukan kahvistaan ennen kuin tuo toinen heppu istuutui. Tai siis, no, ei se istunut suoraan, vaan kumarsi ensin. Kumarsi. Kahdesti vieläpä, kerran tytölle ja toisen kerran Harveylle, eikä Harvey voinut kuin tuijottaa huuli pyöreänä. Hän ei ollut mainittavan kosketuksissa mihinkään "itämaisiin" tapoihin syntyjuuristaan huolimatta, joten... tuo tuommoinen kumartelu oli hänelle aivan ufoa puuhaa. Herra kuitenkin kokosi itsensä pikaisesti kun hän äkkäsi miten epäkohteliasta tuijottelu oli, joten hän käänsi katseensa sivuun.

Pöydän yllä roikkuva vaivaantuneisuus häiritsi poikaa aikamoisesti hänen jatkaessa kahvinsa kittaamista. Hän yritti päättää saiko tässä puhua vaiko eikö. Cheerleader oli sallinut tuon toisen tyypin ja Harveyn seuraan liittyä, ehkä ajatellen että herrat pitäisivät suunsa tukossa, joten, ehkä tässä olisi vain tosiaankin parempi pitää se suuvärkki tukkeessa - ventovieraiden kanssa ei muutenkaan ollut aina terveellistä puhua. Mutta, kaikkien odotusten vastaisesti se sitten olikin se tyttö, joka teki aloitteen avaamalla sanaisen arkkunsa. Hieman rohkaistuneena Harvey kääntyi tyttöön päin tuon esitellessä itsensä, uskaltautuen jopa nyökkäämään tuolle tervehdykseksi ja hymykin saattoi herran huulilla käväistä. Coral. Kitty. Harveyta hiukan hävetti, kun hän ei ollut muistanut tytön nimeä - eipä sillä, hän ei nytkään osannut toisesta sanoa yhtään mitään. Tyttö ei tainnut olla mikään valokeilassa viihtyvä pintaliitäjä, kuten vaikka se Mary-Ann jonka tekemisistä kuuli joka päivä.
Herra vilkaisi sitten sitä toista heppua, ja totta tosiaan, tuokin oli Astonista! Nimeä ei Harvey muistanut, mutta hän arveli joskus, kerran tai pari, istuneensa tuon kanssa samassa pöydässä. Mitään tuon kanssa ei kuitenkaan oltu ikinä juteltu - olisi poika toisen ihan varmasti sitten muistanut (Astonissa kun ei kovinkaan moni ihminen kumarrellut) eikä hän varmastikaan olisi ollut yhtä vaivaantunut. Toinen sitten kohteliaasti esittelikin itsensä, eli Harveyn ei tarvinnut vaivata aivoparkojaan sen enempää. Kevin Jeong - eikö toinen ollut toisella luokalla? Nörtti? Jos oli, niin - no, se oli helpotus. Oli mukava tietää ettei ollut ainut luuserisarjan edustaja tässä pöydässä.

"Joo, hellouta vaan", Harvey tervehti, heilauttaen kättään ihan pikkiriikkisesti ja väläyttipä seuralaisilleen vielä vähän hämmentyneen hymynkin. Hänellä oli katsokaas hienoinen alemmuuskompleksi tässä Kevinin vierellä, joka taisi olla joku käytöstapojen mestari. Kumartelua ja kaikkea! Harvey ei varsinaisesti paheksunut tai naureskellut ilkeästi päänsä sisällä, hän oli vain puhtaan kummastunut. Poika jopa yritti kuvitella itsensä kumartamassa aina ihmisiä tervehtiessään, mutta ne sensorttiset mielikuvat tuntuivat niin vierailta että ihan puistatti. Hän piti itseään täysin amerikkalaisena äitinsä kotikulmista huolimatta - hitto, useimmiten hän ei edes muistanut kuuluvansa niihin koulun "nörtteihin aasialaisiin"...
Oli miten oli, pöydän ilmapiiri ei tosiaankaan tuntunut enää niin jännittyneeltä. Luullakseni Harvey oli siitä niin helpottunut, että herra unohti sen vuoksi itsensä esitellä. Kahvia poika siemaisi taas varovasti, tutkien kupin takaa pöytäseuruetta simmuillaan. Piti kyllä olla hitonmoinen munkki kun päätyi samaan pöytään kahden oppilastoverin kanssa, ja vieläpä kahden suhteellisen tervejärkiseltä vaikuttavan sellaisen. (Kyllä ne Astonin epämääräiset sekopäät tiedettiin. Niiden kanssa Harveynkin oli vaikea kommunikoida.)

Coralin katse toki huomattiin - tuo on kun siirsi silmänsä Kevinin mukana raahaamiin kasseihin, joihin Harvey itse ei ollut mitään huomiota kiinnittänyt. Tai siis, olihan hän vähän pitkään sitäkin katsonut kun tyyppi oli hirveän tarkasti tuntunut ne asettelevan sen kumartelun jälkeen, mutta ei niiden sisältöön oltu enempää huomiota kiinnitetty. Mutta mitä, kukkia? Kukkia, toden totta. Harvey harkitsi ihan tosissaan ottavansa takaisin ajatuksensa seuransa selväjärkisyydestä, mutta toinen poika katsoi sitten hänen suuntaansa, ja nyt vasta Harvey-pieni tajusi että oli unohtanut nimensä ilmoittaa.
"Aivan! Sori", poika totesi pahoittelevasti. Hölmistynyt virne nousi hänen huulilleen - miten hän saattoi unohtaa esitellä itsensä? "Mä olen Harvey. Tai Harppa. Tai öö, ehkä mielummin ei Harppa..." Herra kohautti olkiaan. Uusinta lempinimeä ei varmaan kannattanut ihan kaikille käydä huutelemaan...
"Miksi sulla on kukkia? Ootko sä joku viherpeukalo?" Harveyn oli ihan pakko kysyä. Kysymys toiseen sävyyn esitettynä olisi voinut olla tyly, mutta hänen suustaan se oli vain vilpittömän utelias. Hän ei muistaakseen tuntenut yhtäkään about ikäistään, joka olisi kasveja harrastanut. Suurin osa vietti aikansa kehittävämpien, ei kun anteeksi, vaarallisimpien harrasteiden kuten konsolipelien tai urheilun parissa.

Eli siis nimet oltiin osattu asetella oikein mielen mutkissa. Kevinin oikea nimi tosin meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.. Sitä ei muistettu, vaikka koitettiinkin kovasti pinnistellä asian eteen. Harmillista, että joidenkin oikeat nimet olivat vaikeita. Coral olisi nimittäin mielellään tiennyt toisten oikeat nimetkin... Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut. Harveytä vilkaistiin sivusilmällä, muttei vielä sanottu mitään. Tilanne oli erikoinen, mitähän kaverit tuumaisivat tähän.. Kolme täysin erilaisenoloista aasialaista samassa pöydässä. Osa hänen ystävistään paheksuisi ihan varmasti. Pojathan kuuluivat alempaan klikkiin, joten noiden kanssa keskustelu oli suunnilleen kiellettyä huutosakkilaisilta. Kuitenkaan lähellekkään kaikki huutosakkilaiset eivät moisia komentoja ottaneet kuuleviin korviinsa. Kitty oli yksi heistä.

Kevin kommentoi kukkiaan ja näytti olevan ylpeä siitä, että kanniskeli kukkia mukanaan. Asia sai cheerun hymyilemään leveästi samalla, kun sormet olivat ujuttautuneet pitkien hiusten latvoja pyörittelemään. Hauskaa, että pojatkin harrastivat kasveja. Toisaalta, Kevin taisi olla ainoa laatuaan. Ainakaan Coral ei koskaan ollut kuullut kenestäkään toisesta, joka olisi myöntänyt moisen harrastuksen.
"Vau." Oli ainoa sana, joka saatiin suusta ulos, mutta sitten huomio olikin kääntynyt takaisin Harveyn puoleen. Coral katseli toista varovaisesti ja pohdiskeli mielessään miksi toinen peruikin Harppa nimen.. Hassua. Asiasta ei kuitenkaan sanottu mitään, ei haluttu loukata toista. Ehkä Harppa nimen poisvetämiseen oli jokin kunnollinen syy.. Ja silloin ei todellakaan sopisi asiaa udella sen enempää...
"Hauska tavata kumpikin teistä" Kitsune lausahti vielä ja kohotti sitten lasiaan hörpätäkseen varovasti limukkaansa. Hiilihapot kuplivat mukavasti suussa ja juoma viilensi mukavasti. Tämmöisellä ilmalla olisi pitänyt makoilla rannalla tai ainakin olla jossain ihan muualla kuin hikoilla bussissa/kahvilassa. Toisaalta nyt hänellä oli seuraa.. Eli ei haitannut mitään vaikka kahvilaan oli vähän jumituttukkin. Jokseenkin oli kuitenkin hämmentävää, istua kahden itseään vanhemman miespuolisen henkilön kanssa samassa pöydässä.

Kitsunen ajatukset olivat leiponeet täysin kiinni, jostain syystä. Puhelimen värinästä ei jaksettu edelleenkään välittää, vaikkakin laukkua vilkaistiin varovaisesti. Nyt olisi kuitenkin epäkohteliasta vastata eli siis Coral ei halunnut vastata.. Oli liian monta syytä olla vastaamatta..
"Kauhean kuuma" Tyttö puuskahti lopulta pihamaata katsellessaan. Ihmiset kävelivät vähissä vaatteissa ulkona ja eräskin mies käveli kokonaan ilman paitaa. Hämmentävää.

Puhe kääntyi Harveyn mukana takaisin Kevinin kukkiin, jolloin Kitsune kurottautui katsomaan hivenen tarkemmin paperipusseja. Ilmeisesti siellä oli useampikin kasvikunnan edustaja.
"Kiva harrastus, mutta sun on pakko tietää aika paljon kasveista.. Meinaan mun äiti ei kyllä kykene hoitamaan puutarhaansa itse... Minä en uskalla edes yrittää koska en halua tappaa kukkia" Puna kohosi tytön poskille ja ajatukissa hakkasi punainen teksti SÄÄLITTÄVÄÄ. Kukaan ei oikeasti ajatellut samalla tavalla kyseisen aasialaisen neitokaisen kanssa. Kitsune ei nimittäin kirjaimellisesti halunnut tappaa kukkia, niiden piti päästä jonkun hellään huomaan kukkimaan ja tuomaan kauneutta maailmaan.
"Joo, mulla on ongelmia.. " Kitsune mutisi sitten huuliaan mutristaen ja käänsi katseensa lasiinsa. Posket helottivat punaisina ja asiasta oltiin ikävä kyllä hyvin tietoisia. Ja mitä enemmän tyttönen ajatteli poskiensa helottavan, sitä pahemmin ne helottivat. Ärsyttävää.

//Blöh.. Ei vieny kauheasti eteenpäin tämä vuoro.. :-P

Harppa? … Harppa… Mikä nimi! Vähän siistiä! Kevinkin halusi itselleen jonkin sortin lempinimen, Kevin kun ei niinkään kuulostanut minkäänlaiselta nimiväännökseltä amerikkalaisten korvissa. Mutta oli se sentään parempi, kuin siskojen toinen neronleimaus; Kangaroo-nompom. Kangaroon ymmärsi vielä jotenkuten, olihan hänen etunimensä KANG-Dae, mutta nompom… Näyttikö hän tosiaankin kengurulta nimeltään Nompom? No, ainakin hänellä oli vahvat takaraajat, jos ei muuta. Niin ja pääsisi nopeasti loikkimaan pois paikalta halutessaan. Karkuun vain kaikkia metsästäjiä upealla savannilla. Josta tulikin mieleen, että äidin kukkapenkki tulisi pian näyttämään siltä tai jopa pahemmalta, ellei sitä kasteltaisi piakoin. Eikä siihen voisi istuttaa hänen ostamiaan kauniita violetin värisiä kukkia, jotka hän oli aivan varta vasten ostanut äidilleen syntymäpäivälahjaksi. Mutta kukkien onneksi nörtti oli tänään aikonut istuttaa kasvit, joten ne saisivat vettä, halusivat sitten tai eivät.
… Niin mitä hän olikaan ennen kasvimonologiaan ajatellut…?
Aivan! Ehkä se lempinimi oli sitä kuuluisaa naisten logiikkaa, jota miehet eivät koskaan ole oppineet ymmärtämään. Niin!

Harveyn kysymys sai Kevinin palaamaan takaisin tähän hetkeen ja tummatukka katsoi tätä hetken hölmistyneenä. Viherpeukalonimitys ei ollut se hölmistyneisyyden syy, vaan se, että hän oli onnistunut uppoutumaan mielensisäiseen monologiinsa, eikä onnistunut heti palauttamaan mieleensä, mistä he olivat oikein puhuneet.
”Öö.. Joo niinkin voisi sanoa”, sanottiin hiljaa ja sivuhiuksia hiplattiin sekunnin verran, ennen kuin ne jätettiin rauhaan. Coralin ’vau’ oli myös rekisteröity jossain vaiheessa aivojen perukoille, muttei siihen totta kai enää tässä vaiheessa oikein voitu alkaa kumarrella. Sitten mustatukkainen kaunotar sanoikin olevansa mielissään tutustuessaan herroihin, johon Kevin kumarsi aivan pienesti kiitokseksi, ja antoi joskin sekalaisen hymyn ilmestyä kasvoilleen. Siinä samalla vilkaistiin kukkia, jotka näyttivät olevan vielä elossa ja ennen kaikkea tallella.
Pieni hiki alkoi pukata päälle, mikä sai nörtin liikahtamaan levottomasti tuolillaan. Ei hikeä nyt. Eikä edes ollut syytä hikoilla. Tai no.. Itse asiassa oli; ulkona oli tuhottoman kuuma ja sisätilan ilmastoinneista huolimatta suuri ihmispaljous toi mukanaan hiostavan ilman plus että pöydän ilmapiirin parannuttua Kevin tunsi edelleen olonsa hankalaksi. Edelleen teki mieli painaa pausea, siirtyä quit game –valintaan ja siitä new game –osioon. Hän ei vain osannut olla uusien tuttavuuksien kanssa, varsinkaan ilman taustatukiaan.

”Kasvit on hienoja ilmestyksiä. Ne puhdistaa ilmaa ja näyttää kauniilta säässä kuin säässä. Oon pienestä pitäen-” ja silloin nörtti keskeytti itsensä. Aivan kuin karvapallo olisi jumittunut hänen kurkkuunsa, hän ei vain voisi yksinkertaisesti jatkaa noin… Hm… Oudon kuuloisten tottumustensa selostamista. ” … auttanut äitiä puutarhassa..” loppuosa mumistiin nolona katse kiinnittyneenä limupulloon. Karvapallo oli edelleen kurkussa. Se vaikeutti nielemistä. Limupullon korkki kierrettiin varovaisesti irti ja pullosta otettiin pieni huikka ajamaan kurkussa lomailevaa karvapalloa, joka lähti nopeasti livohkaan.
”Tiedättekö muuten Mireyan? Kolmannella luokalla oleva cheerleader, blondi aasialainen?” Kevinin oli aivan pakko kysyä, melkein jokainen nimittäin tiesi hänen kunnianhimoisen siskonsa. Niin, sen energisen ja avoimen tuntuisen ihmisen, joka oli kotona kaikkea muuta kuin energinen ja avoin. Ja odottakaahan vain, kun hän pääsee kertomaan siskolleen, että muutkin koulun aasialaiset tietävät tämän – jos tietävät, niin silloin siskorakas repeää liitoksistaan ja ego kasvaa huimiin mittoihin.

//mää nyt skippailin kauheesti kaikkea mutta en yksinkertaisesti saanut kaikkea otettua luontevasti huomioon~ hirveetä tekstiä muutenkin xD ja anteeksi kesto.

Harvey katsoi takaisin Keviniin kun tuo tajusi kukkiin liittyen esitetyn kysymyksen. Toisen vastaus uteliaaseen tiedusteluun oli jokseenkin epätyydyttävä, ja sai Reidin tuntemaan itsensä hemmetin epäkohteliaaksi, etenkin kun Kevin vaikutti Harveyn silmään vähän hermostuneelta. Se harmitti - Harvey ei muistanut saaneensa ihmisiä hermostumaan ikinä - mutta myös kummastutti. Tilanteen korjaamiseksi ei kuitenkaan keksitty mitään, joten poika vain kohautti olkiaan pienesti, liimaten katseensa epävarmasti kahvikuppiinsa. Ei kyllä ollut mainittavan mukavaa kituuttaa tuota kuumaa juomaa kurkusta alas tällä säällä... tässä kävi hiukan kateeksi noita kahta, kun olivat tajunneet ostaa limpparit.

Silmät nostettiin sitten Coraliin tytön avatessa suunsa, kohtelias hymykin eksyi Harveyn huulille. Poika ei ollut koskaan ajatellut kasveja tuolta kannalta - siis etteikö niitä tohtinut tappaa - mutta toisaalta, ei hän kyllä edes muistanut ikinä kukkasia ajatelleensa.
"Mun kämpän menestyneimmät kasvit on leipäpusseissa itävät homesienet", Harvey kommentoi olkiaan kohauttaen, hiukan harmistuneena siitä, ettei osannut fiksumpaa sanoa. Hänen seuralaisensa kun vaikuttivat yhtäkkiä taas kamalan vaivaantuneilta ja Harveyn olisi tehnyt mieli parantaa tilannetta jollain nerokkaalla keskustelualoitteella - mitään ei nyt vain tullut mieleen. Syytettäköön kuumuutta hänen avuttomuudestaan. Paksukalloisena oliona Harvey ei myöskään osannut arvata tunnelman latistumisen syytä. Hänestähän kahden muun puheet kuulostivat ihan normaaleilta. (Joskin voinemme epäillä, että hänen käsityksensä normaalista oli hiukan erikoinen.)

Harveylta pääsi vaivaantunut yskähdys kun nimi Mireya mainittiin. Joo, siis, kyllähän se tutulta kuulosti ja naamakin päähän muistui, mutta sen enempää ei poju jaksanut mennä ajattelemaan. Minkä ihmeen takia Kevin edes jonkun randomin cheerleaderin nimeä kävi väliin heittämään?
"Miten niin?" Harvey tiedustelikin heti. Eihän tällä ollut mitään tekemistä minkään kanssa... paitsi että kun ongelma jäi herran päähän hetkeksi pyörimään, sattui hän muistamaan sen cheerleaderin sukunimen. Tai luuli muistavansa.
"Oletko sä sukua sille?" poika jatkoi uteliaasti. Niin, eikö tuo kasviheppu ollut itsensä Jeongiksi esitellyt? Mutta miten joku nörtti oli sukua cheerleaderille? Ei käynyt yhtään järkeen. Luulisi että semmoisesta tulisi hirveät saarna ja juorumyllyt pyörisivät ja kaikkea sellaista melodraamaa mitä kermalaiset harrastivat. Harvey arveli muistinsa tekevän tepposia.

//Paskaa, mut ainakin vastasin :DD//

Kitty tuijotti limupulloaan ja koitti miettiä miten jatkaisi tätä keskustelua. Oli niin kummallinen fiilis, kun istuskeli siinä kahden pojan kanssa. Kitty, kun harvemmin teki tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen, ainakaan ilman kavereiden tukea. Kaikenlisäksi poskien kuumotus ei taas tuntunut loppuvan ollenkaan. Mikä taas ärsytti tyttöä vielä lisää. Niimpä keskityttiin hetkeksi vain kuuntelemaan toisten puheita. Harvey tuntui ihmettelevän Kittyn ajatusta kukkien tappamisesta.. Joo, on kuka ei ihmettelisi.. Kuullosti täysin idiootilta, kun sitä ajatteli. Muttakun.. Asia nyt vain sattui olemaan niin.
"Niin" Lausahdettiin hiljaa. Oikeastaan moista lausahdusta ei oltu edes tarkoitettu vastaukseksi yhtään mihinkään. Mutta tulipahan sanottua. Ainakaan kukaan ei voisi valittaa, ettei hän osallistunut keskusteluun.. Sillä kyllähän hän osallistui. Tavallaan.

Äkkiä Kevin lausahti jotain kolmosluokkalaisesta cheerleaderista. Kuten varmaan kaikki nuoremmat cheerut, Kitty tunsi kyllä varmasti kaikki vanhemmat.
"Joo Mireya on kyllä aika tuttu.. Se on tosi hyvä cheerleader. Tosin nythän meidän huutosakki on vähän pihalla, kun meillä ei ole kapteenia.. ja sillain. " Kitty lausahti innostuen ja tuijotti Keviniä silmät sädehtien. Niin, oltiin päästy yhteen tyttösen lempiaiheista, huutosakkeiluun. Harvey kysäisi jotain sukulaissuhteista. Coral käänsi katseensa nopeasti Harveyyn ja sitten äkkiä takaisin Keviniin. Oliko tuo oikeasti sukua Mireyalle? Tämäpä jännittävää. Tai siis Kittyn mielestä oli harvinaisen mielenkiintoista tietää ihmisten sukulaisia. Koululla sisaruksia harvoin tunnisti sisaruksiksi. Niin oli käynyt myös sen yhden urheilijapojan kanssa, jonka pikkusisko oli sitten päätynyt taviksiin. Ei sillä, että klikillä olisi jotain väliä.. Mutta kumminkin. Oli silti mukava tietää kuka oli sukua kellekkin.
"Mireya on kyllä tosi mukavakin." tyttö lausahti yhtäkkiä ja tajutessaan sanoneensa asian ääneen punastui... Jälleen. Hemmetti, kun pojille puhuminen oli välillä hankalaa.. Tuli sanottua kaikkea ihan typerää ja sitärataa.
"Tai siis joo" Okei, jatko ei ollut mitenkän edellistä lausahdusta parantava. Voi hitsin pimpulat.. Miten hän saisi oman maineensa pelastettua. Olisi nimittäin suhteellisen noloa kuulla näistä jutuista koululla.. Tytöt eivät ikinä jättäisi häntä rauhaan..

Hetken päästä tukittiin taas onnistuneesti turpa. Ei haluttu enää sanoa mitään typerää.Pojat epäilemättä pitivät häntä idioottina.. Tai ainakin hän itse piti itseään aika tasan idioottina tällä hetkellä.
"Voi hitsi kauankohan tässä vielä menee" Lausahdettiin yhtäkkiä ja vilkaistiin ulos. Seuraavaa bussia ei vieläkään näkynyt, joten odottelu siis jatkuisi vielä mahdollisesti pitkäänkin.
"Just mun tuuria, että linkku hajoaa... "Mutinaa.. Äiti saisi todellakin slaagin jos tietäisi, että tytär odotteli räkälässä seuraavaa bussia. Onneksi paikalla oli sentään kaksi melkein tuttua.
"Onneksi te muuten satuitte paikalle... Ei ois ollu kivaa odotella yksin" Hymyiltiin pehmeästi ja hörpättiin jälleen juomasta.

//Jooooooo minä pahoittelen kestoa ja sitä, etten vienyt peliä oikein eteenpäin :-//

Harveyn kommentti oli.... No, huvittava, jos näin voisi sanoa. Kevin joutui siinä vaiheessa puristamaan hieman enemmän huuliaan yhteen, ettei vaikuttaisi epäkohteliaalta naurahtaessaan tälle. Sehän ei ollut kohteliasta. Ainakaan hänen mittapuullaan. Minkäs Harvey sille voi, että on yhtä huono kukkien kanssa kuin Coralkin? Ei siis ole oikein nauraa. Kummallekaan.
Hänkin oli vain ja ainoastaan jonkin sortin viherpeukalo, kiitos kokonaan kiinnostuksen kukkia kohtaan. Jos niistä ei oltaisi kiinnostuneita, tuskinpa hän niistä mitään tietäisi. Saati sitten ylipäätään kasveista.
... Oho.. Nyt hän sai jopa itse itsensä kuulostamaan oudolta pojalta, joka lievästi sanottuna rakastaa kukkia. Vaikka eihän hänen mielestään siinä ollut mitään vikaa, että hän piti kukista. Sehän oli täysin normaalia. Ainakin hänen perspektiivistään, tiedä sitten mitä muut ajattelevat.

Voisipa jopa sanoa, että brunette yllättyi, kun Kitty aloitti puhumisensa. Puheesta selvästikin kuulsi läpi tämän aito innostus urheilulajia kohtaan (jos se nyt oli luokiteltavissa urheilulajeihin.. Siitä Kevin ei voinut olla aivan 100 % varma.) ja se oli kunnioitettavaa. Mutta kehut Mireyasta saivat kukkaispojan toteamaan päänsä sisällä, etteivät perheen ulkopuoliset olleet nähneet siskosta kuin vain sen toisen puolen. Mireya oli mestari kadottamaan sen pimeän puolensa kokonaan halutessaan, mistä Kevin ehkä hitusen kadehtikin siskoaan. Vaikka eihän hänellä edes ollut mitään, mitä peitellä. Tai no.. Äly olisi hyvä yrittää pitää piilossa, jos haluaisi yletä taviksiin.
"Olemme sukulaisia. Tosin emme kovinkaan läheisiä", nörttipoika päätti lopulta valehdella pienen valkoisen valheen. Tosiaankin. Jos koulussa tiedettäisiin, että hän olisi Mireyan nuorempi veli, nousisi siitä sellainen haloo, että hän toden totta haluaisi lähteä lätkimään koko koulusta. Mireyaan se ei varmastikaan kauheasti vaikuttaisi, kovakuorinen ja julma kun on, ja arvoasteikolla tämä keikkuu kolmanneksi korkeimmalla, joten tähän ei uskallettaisi kajota. Häneen sen sijaan se kaikki paheksunta kohdistuisi. Aivan varmasti.
Ja koko asian ajattelu sai Kevinin liikahtamaan levottoman oloisesti tuolillaan.

Kukkia vilkaistiin. Hyvä, ne olivat edelleenkin tallella, eivätkä näyttäneet kärsivän järjettömästä nestehukasta. Tosin jos seuraava bussi ei tulisi pian, joutuisi Kevin mennä tilaamaan pari lasillista vettä ja aloittaa kukkien kastelun, etteivät nämä pääsisi kuukahtamaan. Mutta mutta, se tuskin tulisi vielä hetkeen eteen.
Nörtti otti kulauksen limustaan, joka oli jo alkanut lämmetä. Sen huomasi jo siitäkin, että hiilihapot alkoivat kadota ilmaan.
"Ajokortti olisi kätevä", huomasi Kevin yhtäkkiä sanoneensa ajatuksensa ääneen. Se saikin nörttipojan ujostumaan ja nojautumaan enemmän tuolin selkänojaa vasten, kuin turvaa hakien. Voi ei.. Ei hänen ollut pitänyt sanoa sitä ääneen..!