Everybody just have a good time

// Ah, ensimmäinen peli ikinä, jonka alotan. Huomaa varmaan otsikosta ja tekstin laadusta =) Wrai siis paikalle, kiitooos

Pitkät harjanvedot liikkuvat alaspäin Nelly Jonesin vaaleissa hiuksissa, kun tyttö harjasi hiuksiaan yläkerran ison kylpyhuoneen peilin edessä. Edessään lavuaarin reunalla lepäsi kirkkaanpunainen kertakäyttömuovimuki, joka sisälsi mukavan tujua boolia. Kyllä vain, bileet Jonesien isossa ja loistokkaassa talossa olivat alkaneet aivan jokin aika sitten. Nellyn äiti ja isäpuoli olivat edellisaamuna lähteneet Las Vegasiin lomailemaan ja jättäneet vaaleaverikön talovahdiksi - tiedä sitten, oliko veto fiksuimmasta päästä, sillä nyt talo kuhisi Nellyn koulutovereita ja ehkäpä myös vähän tuntematontakin väkeä. Neiti itse oli karannut parantelemaan meikkiään ja hiuksiaan yläkertaan.

Lopulta Nelly viimein sysäsi hiusharjan kädestään ja oikoi vielä beigeä vartalonmyötäistä mekkoaan, joka hädin tuskin ylettyi reiden puoleen väliin. Mekkoa saikin siis olla lähes koko ajan vetämässä alaspäin, jottei alhaalta näkyisi liikaa. Nellyä hieman epäilytti aluksi laittaa kyseinen mekko sinä iltana päälle, mutta toisaalta tyttö oli jo pitkään himoinnut juuri tämän mekon päällepukemista, sillä mekko sattui kuulumaan neidin suosikkeihin. Ja mikä olisikaan parempi tilaisuus lempimekon käyttämiseen kuin itsejärjestetyt bileet omassa kodissa - siis parhaat bileet. Nelly nappasi boolimukinsa lavuaarin reunalta ja hörppäsi siitä ison kulauksen, hän oli jo saanut itsensä kivaan fiilikseen, - tästä olisi hyvä jatkaa.

Nelly poistui kylpyhuoneesta ja lähti laskeutumaan alakertaan vieviä hieman kaartuvia portaita, joskin tytön liikkuminen pienessä hiprakassa ja lähes kymmenen sentin koroissa saattoi näyttää jonkun mielestä jopa vaaralliselta. Mutta naamallaan kovalla lattialla Nelly ei aikonut itseään löytää, joten hän sipsuttelikin muki kädessään varovaisesti, mutta samalla itsevarmasti alas, katsellen samalla alakerrassa kuhisevaa bilettäjäjoukkoa.

"Hei! Laske se alas!" Nellyn suusta pääsi, kun hän huomasi jonkun pojan pelleilevän kalliin arvomaljakon kanssa - miten tyypillistä bilekäyttäytymistä. Nelly kipitti koroillaan pojan luo ja pakotti tuon antamaan maljakon itselleen. Olihan poika toki syötävän söpö, mutta auttamattoman tyhmänoloinen. Nelly mulkaisi poikaa ja häipyi maljakon ja boolimukinsa kanssa keittiöön, tunkien maljakon yläkaappiin turvaan. Ei hän sentään halunnut paikkojen ja tavaroiden menevän rikki, tai muuten äiti ja Jerry eivät ikinä enää lähtisi minnekään tai mikä vielä pahempaa, pakottaisivat hänetkin mukaan. Hyvästi yksinasumisen riemut ja hauskat bile-illat kavereiden kanssa.

Vaaleahiuksinen urheilijapoika asteli parin ystävänsä kanssa taloon, joka Remylle ennestään oli vieras. Hän ei siellä ollut vielä päässyt käymään, eikä itse asiassa ollut edes varma olivatko hänen frendinsäkään. Nuo ainakin tunsivat bileiden järjestäjän ennestään. Kyllä hänkin tavallaan Nelly Jonesin tunsi. Nimittäin ulkonäköön viittaavalla tavalla. Remy ol bongannut tuon vähän aikaa sitten koulusta ja ehkä jopa tunkeutunut mukaan. Olivat he sanoja vaihdelleet kai aiemminkin, mutta vasta viime päivinä neiti oli saanut nostettua itsensä Remyn silmissä läpi muiden kerman neitien. Ehkä hän siis oli kuokkimassa, mutta eipä ollut ainoa. Tuskin puoletkaan tulijoista oli virallista kutsua edes saanut. Ei meno kuitenkaan ihan kamalata vaikuttanut. Ehkä täällä osattaisiin käyttäytyäkin.

Vihreään pikeepaitaan ja löysiin farkkuihin sonnustautunut poika antoi katseensa kiertää juhlijoissa. Sormissa pyöriteltiin vaaleanpunaista ruusua, joka oli katkaistu matkaan oman kodin kukkapenkistä. Se oli sievä ja ehkä hivenen hurmauskeinokin. Tytöthän rakastivat kukkia, vai mitä? Ja kai se oli soveliasta emännälle tuodakin jotain? Kaverit katosivat tervehtimään muita ystäviään, joten Remy jatkoi matkaansa. Moikkaili muutamille ja tervehti toisia. Kuitenkin lopulta silmiin osui vaalea neito. Hymy kohosi koripalloilijan huulille ja rivakoin, mutta rennoin askelin blondi asteli tytön luo, joka oli juuri ilmeisemmin tunkenut jonkun maljakon piiloon.
"Illan kauneimmalle naiselle kukka." Remy totesikin liioitellulla ranskalaisella aksentilla. Ei sitä oikeasti edes hänen puuheesta kuullut, mutta ranska oli rakkauden kieli.

Noin. Arvovaasi oli nyt turvassa, kun Nelly sulki keittiön yläkaapin oven ja nappasi taas boolimukin käteensä. Tyttö hörppäsi mukin tyhjäksi ja suunnisti samantien boolimaljalle hakeakseen lisää juotavaa, pitihän sitä nyt nestetasapainosta huolehtia. Boolia oli hakemassa muitakin ja Nelly saikin odotella tovin, ennen kuin pääsi itsekin astialle. Kovasti muut tuntuivat kehuvan boolia eikä Nelly voinut kieltää itseltäkään, etteikö booli olisi hyvää. Ehkäpä ura baarimestarina aukeaisi lukion jälkeen?

Kaataessaan kirkkaan värikästä juomaa mukiinsa Nelly kuuli takaataan puolitutun äänen ja kohotti pienesti kulmiaan kääntyessään kertakäyttömuki huulillaan poikaan päin. Vihreä paita, farkut. Kolmasluokkalainen, Nellyn muisteli, ja tajusi pojan pelaavan myös koripalloa. Nimeä tyttö ei kyllä saanut päähänsä, ei vaikka kuinka yritti ja muisti pojan kasvot koulun käytäviltä. Ihan söpö. Nelly hörppäsi boolistaan ja älysi nyt laskea katseensa pojan ojentamaan ruusuun. Ei taatusti mikään kukkakaupan valioyksilö. Ja yrittikö poika tapailla ranskalaista ääntämystä? Mikähän Jean-Pierre sekin kuvitteli olevansa. Eipä Nelly tosin voinut olla hymyilemättä edes hieman, - useimmat bilevieraat kun olivat tuoneet mukanaan vain oman itsensä valmiina laatoittamaan Hamilton-Jonesien kauniin talon. "No.. Kiitos", Nelly sai lopulta sanottua, jouduttuaan myöntämään itselleen että hämmentyi hivenen pojan eleestä. "Illan ensimmäinen lahja."

Remy meinasi miltei häkeltyä siitä, miten normaalisti Nelly otti kukan vastaan. Ei kikatusta? Ei silmienräpyttelyä? Ei mitään! Kyllä tuo hieman hymyili, muttei lähellekään niin, miten hän yleensä oli tottunut tyttöjen vastauksia saamaan. No, otti tuo kukan kuitenkin.
"Me ei olla koskaan oikein saatu aikaa jutella keskenämme. Olen Remy Bureau." Blondi päätti jatkaa heti tilannetta, ettei bileiden pitäjä nyt vain pääsisi lähtemään karkuun jonnekin. Hän tahtoi nyt oikeasti tutustua toiseen! Ja oikeastaan, Remy ei ollut tottunut olemaan se, ketä ignoorattiin. Hän ignoorasi toisia, ei muut häntä.

Kuulemma kukka oli ollut illan ensimmäinen lahja ja tuuheaa kulmaa kohotettiin hieman vastaukselle.
"Todellako? No onpas epäkohteliasta väkeä. Jos olisin tuon tiennyt, olisin tuonut jotain hivenen hienompaa. Mutta jäänpähän ainakin mieleesi. Jos kerta ainoana lahjan toin. Vai mitä?" Hymy levisi Remyn huulille ja silmää iskettiin hieman. Nyt oli flirttivaihe päällä!

//Sori kun on kestäny =) //

Remy. Sehän se olikin. Oli Nelly tuon nimen aiemmin kuullut tai nähnyt jossain kouluun liittyvässä asiassa. Sukunimi meni kyllä ohi korvien, kuulosti aika vaikealta.. Burtonko se nyt oli? Nelly katseli kädessään olevaa ruusua ja nosti sen nenänsä alle hetkeksi ennen kuin lopulta nosti katseensa takaisin Remyyn ja tutkaili poikaa vastikään siistiksi nypittyjen kulmiensa alta.

"Epäkohteliastako? En ehkä ihan noinkaan sanoisi. Harva tällaisiin tilaisuuksiin mitään lahjoja tuo", tyttö totesi vaikka olikin mielissään - vaikkakin hieman kummissaankin - kukkasesta. Eihän hänkään koskaan tavallisiin kotibileisiin bileiden emännälle tai isännälle mitään raahannut mukanaan. Korkeintaan vähän alkoholia tunnelmaa nostattamaan ja sitäkin lähinnä omaan käyttöönsä.

"Mm. Niin kai sitten", Nelly nyökkäsi blondipojan flirtille siitä, kuinka hän varmasti jäisi mieleen ainoana lahjantuojana, samalla kun mietti minne ruusun voisi sysätä pois tieltä, - eihän hän ollut varautunut lahjoihin millään vesimaljakoilla. Eikä sellaista voinut nyt esillekään ottaa tai aamulla se löytyisi taatusti sirpaleina lattialta ja ruusun terälehdet irronneina.