A Story (too good to be true)

//Otsikkona toimii tällä kertaa Musher musicin biisin nimi <3 Purrr. Rakkaus. Riksupoksu ja Mandy siis taas tänne

Milo oli saapunut koulusta suoraan kotiin, koska pojalla ei edelleenkään ollut treenejä tapaturman takia. Muutenhan Milo olisi tullut tänään kotiin vasta yhdeksän aikaan illalla, mutta näiden peruuntuessa kotiin ehdittiin tulla jo puoli neljä. Hetken nuorukainen oli jutustellut äitinsä kanssa, joka uskollisesti hoiti Jasperia vielä. Äiti oli tehnyt nuoren parin kotona ruokaa, kanaa ja riisiä, mikä oli yksi pojan lempiruuista. Nuorukainen oli ehtinyt nälkäisenä jo syödä ruokaakin ennen Mandyn tuloa. No miksipäs he söisivät samaan aikaan, varsinkin kun Mandy tulisi kotiin myöhemmin. Milon äidin lähdettyä miehenalku oli laittanut television päälle ja Jasperin viltin päälle lattialle lelujensa pariin.

Poika oli kääntänyt television tuttuun tapaan urheilukanavalle ja tuijotteli välillä sitä ja välillä lastaan. Milo nautti oikeastaan tällaisestä koti-illasta, harvemminhan hän oli iltaisin kotona. Melkein joka ilta oli treenejä ja menoa, mutta kipsin ansiosta suurinosa menoista oli jouduttu perumaan. Isä leikitti poikaansa välillä ja Jasper nautti saamastaan huomiostaan. Milon huulille nousi välillä pieni hymy ja muutama naurahduskin pääsi tämän suusta, kun lapsi keksi tekemistä lelujensa kanssa.

Matsin loputtua Milo kapusi sohvalta lattian tasoon ja alkoi leikittämään Jasperia. Nuorukainen esitteli leluautoja lapselleen ja selitti niiden merkkejä. Pitihän pojan nyt oppia automerkit! Ja sitten kun tuo rääpäle tarpeeksi kasvaisi, opettaisi Milo hänelle tenniksen peluuta ja veisi urheilukentille pelaamaan jalkapalloa. Kerrankin pystyi olemaan onnellinen, että oli saanut poikalapsen. Tytön kanssa Milo tuskin olisi osannut tehdä tai leikkiä mitään, eihän tämä keskenkasvuinen nuorukainen vielä oikeasti tytöistä tai naisista tiennyt, vaikka juridisesti olikin jo täysi-ikäinen.

Päivä oli tosiaankin ollut mieltä mullistava. Ei sitä enää oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella ja tehdä. Kaikki tuntui muuttuneen parissa minuutissa, kaikki se käsitys hyvästä elämästä ja... Luottamuksesta.

Mandylla olisi ollut tänään balettiharjoitukset, mutta tyttö ei ollut löytänyt tietään sinne. Miten hän muka olisi voinut mennä balettitreeneihinsä, kun hänelle oli aikaisemmin päivällä selvinnyt Milon uskottomuus? Ja lisäksi tyttö oli onnistunut vahingossa paljastamaan eräälle henkilölle, jota hän vihasi nyt koko sydämestään, kaiken, jota Mandy olisi tahtonut muilta salata. Nyt koulun pahin lehmä, Mary-Ann McAllister tiesi hänen ja Milon suhteesta, mikä oikeastaan oli se pieni paha. Mutta suuri paha oli se, että McAllisterin huora tiesi nyt vielä siitäkin, että heillä kahdella oli yhteinen lapsi. Tiesi jopa lapsen nimenkin! Huomenna koko koulu saisi kuulla, mitä Mandy Landonille oikeasti kävi. Mikä oli oikea syy siihen, miksi hänen vanhempansa noin vain potkaisivat tyttärensä pellolle ja jättäisivät perinnöttä.
Huomenna Mandyn elämä muuttuisi. Jälleen kerran.

Tyttö oli heti Mary-Annen kohtaamisen jälkeen lähtenyt kävelemään pois koulusta. Hän vain käveli. Hän havahtui aina vähän väliä, löysi itsensä rannalta ja sen jälkeen vielä Belmont Parkin parkkipaikalta. Huvipuistolta käveleminen kotiin se vasta aikaa olikin vienyt, mutta viimein Mandy päätyi tutun kerrostalon eteen.
Pahis seisoi nyt kotiovellaan, tuijottaen ovea poissaolevasti. Hän oli vieläkin järkyttynyt siitä tiedosta, että Milo oli oikeasti viettänyt aikaansa Mary-Ann McAllisterin kanssa. Miksi Milo ei ollut kertonut sitä? Milolla täytyisi olla jokin järkevä syy tai... Tai...
Mitäpä Mandy muka voisi tehdä. Ei hän tahtonut päästää Miloa käsistään, muttei tahtonut toisen myöskään pääsevän tästä kuin koira veräjästä. Miten pahistyttö onnistuisi hillitsemään sitä tunneryöppyä, joka varmasti tekisi tuloaan, kun tyttö vain näkisikin Milon. Nuorukaisen, jota Mandy oikeasti rakasti.
Mutta ei tyttö voisi tätä asiaa unohtaakaan. Ei, tästä oli pakko puhua tai muuten asia jäisi vaivaamaan Mandya loputtomiin. Lisäksi tytön täytyisi kertoa siitä, että huomenna koko koulu sitten tietäisi heidän suhteestaan ja Jasperista. Tosin tämä tieto ei Miloa varmaan paljoa hetkauttaisi, urheilijahan taisi vain tahtoa heidän paljastavan suhteensa muille.

Näihin johtopäätökseen Mandy tuli ja näihin ajatuksiin tämä saisi jäädäkin. Mandy kaivoi taskustaan avaimet, joilla hän avasi asuntonsa oven. Tyttö sulki oven perässään, mutta jähmettyikin niille sijoilleen.
Ei hän uskaltaisi. Ja jos uskaltaisi, hän särkyisi. Voisiko aikaa kelata vielä taaksepäin, että Mandy voisi vielä vähän aikaa rohkeuttaan kerätä?

Milo säpsähti kun kuuli oven avautuvan ja sulkeutuvan. Mandyhän oli yllättävän aikaisessa. Eikö tytöllä pitänyt olla balettiharjoitukset, ainakin niin aamulla toinen vielä oli todennut kun nämä olivat koulussa eronneet autolta. Siksi Mandy ei ollut tullut samalla kyydillä koulusta. Hmm, hassua.
"Moi! Mitä sä tähän aikaan tuut kotiin?", Milo huusi olohuoneesta eteiseen ja yritti kuikuilla, muttei nähnyt ovelle asti. Nuorukainen kohautti olkiaan ja oletti, että tyttö tulisi kohta olohuoneeseen myös.
"Meillä on ollut Jasperin kanssa mukavaa, tuolla on ruokaa jos on nälkä. Mä söin jo", miehenalku jatkoi sitten ja nosti katseli kun Jasper tunki leluautoa suuhunsa. Varovasti Milo otti pojan käden pois suusta ja auton myös, ei leluautot nyt syötäviksi olleet.

Mutta koska Mandyä ei vieläkään näkynyt, päätti Milo mennä tarkistamaan oliko kuullut oikein. Poika tarkasti ensin, ettei lattialle jäänyt mitään syötäväksi kelpaavaa Jasperille ja kun asia oli tarkistettu urheilija nousi varovasti ylös. Milo käveli kohti eteistä ja vilkaisi ovella seisovaan Mandyyn.
"Mitä sä siinä jumitat? Jasper on tuolla leikkimässä, opetin sille automerkkejä just", Milo totesi sitten rennosti ja hymyili tyttöystävälleen täysin tietämättömänä, että toinen oli saannut kuulla siitä eräästä illasta M.A:n kanssa.

Pelkän Milon äänen kuuleminenkin aiheutti vain suuren tunnemyrskyn alkamisen. Mandy yritti parhaansa mukaan hillitä itseään rutistamalla silmiään ja nyrkkejään tiukasti kiinni. Se ei valitettavasti auttanut, ja silloinkon Milon ääni jo kuului lähempää.
Pahistyttö, joka vielä aamulla oli suukotellut ja hyvästellyt Milon hymysuin, kääntyi nyt urheilijaan päin. Mandyn kulmat olivat kurtistuneet ja kulmien väliin oli ilmestynyt pitkä viiva. Suu oli vääntynyt epäuskoisesti mutrulle ja hänen katseensa kertoi viimeistään sen, että tytöllä oli todellakin jotain sanottavaa Milolle.

"Kuinka sä.." Mandy aloitti päätään pudistellen. Nyt hänen jalkansakin alkoivat viimein liikkua, jolloin tyttö sai potkittua kenkänsä pois jaloistaan.
"Miks sä kaikista maailman naisista valitsit just sen kuvottavan, ärsyttävän, itseään täynnä olevan lehmän, joka ei arvosta muiden yksityisyyttä tippaakaan? Miks sä menit vehtaa just sen huora McAllisterin kanssa, jolle menit sitten paljastaa mun ja Jasperin nimet? Ja nyt se McAllisterin lehmä tietää mun ja sun suhteesta SEKÄ meidän yhteisestä lapsesta, koska se vitun huora on niin kamala käärme, joka pitäis ennemminki liiskata kuin vain nostaa sen itsetuntoa sillä, että se pääsee vehtaamaa hyvännäkösen urheilijan kanssa tai sillä, että se pääsee leikkimään salapoliisia selvittääkseen sun ja mun suhteen sekä sen, miten joku Jasper niminen henkilö liittyy meihin. Ja sitten se katala lehmä huijaa mua minkä kerkeää ja tässä sitä ollaan, huijattuna ja erittäin petettynä!"
Mandy haukkoi kiivastuneena henkeään, sillä hän ei ollut pitänyt kunnollista hengähdystaukoa kertaakaan puheenvuoronsa aikana. Tyttö katsoi Miloa epätoivoisena, eikä hän ollut aikeissa liikahtaakaan, kunnes asia oli kunnolla selvitetty.

"Mikset sä kertonu.." Mandy kuiskasi lohduttomana ja laski katseensa maahan, kuin olisi syyllinen ollut.
"Nyt se tietää kaiken..."

Milon hymy hyytyi välittömästi, kun nuorukainen huomasi Mandyn ilmeen. Nyt ei ollut mitään hyvää tiedossa, sen kertoi tuo mutrusuu ja silmät. Milo otti varovaisen askeleen taaksepäin ja samalla katsoi olkansa yli olohuoneeseen, jossa Jasper autuaan tietämättömänä mistään leikki jonkin helistimen kanssa. Samalla kun Mandy lähestyi Miloa, otti poika etäisyyttä taaksepäin, hän ei haluaisi taas joutua nyrkkeilysäkiksi.

Sitten pojan ilme vakavoitui entisestään, kun Mandy mainitsi Mary-Annen nimen. Mitä helvettiä se huora oli mennyt kertomaan! Eikö he sopinut, ettei asiasta puhuttaisi kenellekkään. Ilmeisesti pitäisi käydä vähän opettamassa M.A:ta joku päivä, koulussa, keskellä käytävää kaikkien kuullen. Niin. Näin Milo tekisi vielä. Miehenalku kuunteli tytön saarnaa ja valitusta. Mutta.. eihän Milo ollut sanonut Jasperista? Eihän? Niin, Milo ei muistanut tapahtumista oikeastaan mitään. Vain että jotain oli tapahtunut - melkein.
"... en mä... en mä... en mä kertonut mitään Jasperista! Se nimi varmaan vaan tuli esille jossain kun me puhuttiin Nathanin kanssa. Tai jotain, varmasti en sanallakaan sanonut Jasperista", Milo selitti epävarmana ja vältteli tytön katsetta.
"... ja sunkin nimen se.. se selvitti siitä, että lipsautin sen, taisin luulla et sä oot siinä tai jotain, en muista tosta illasta mitään. Olin ihan vitun kännissä", Milo puolusteli sitten tekemisiään hieman.
"Enkä mä kertonu siks... ettei sillä illalla ollu mitään merkitystä. Mitään ei ehtinyt tapahtumaan! Oikeasti, usko mua", Milo sanoi sitten hieman kovemmin viimeiset sanat ja yritti lähestyä Mandyä nyt. Pojan kädet laitettiin tytön olkapäille ja nuorukainen yritti ottaa katsekontaktin.
"Ei mun ollu tarkotus, eikä Mary-Annen ollu tarkotus puhua mitään. Mä vannotin sille, ettei se saa puhua tai se saa vielä katua. Ja nyt se ilmeisesti saa katua tätä", Milo totesi sitten hieman lohduttomana ja vihaisena M.A:lle.

"Se on siis totta.." Mandy henkäisi särkyneenä, kun Milo oli puhunut. Miehenalku oli tosiaan vehdannut sen McAllisterin huoran kanssa ja yritti puolustella itseään 'olin niin kännissä' -tekosyyllä. Pahis oli sillä hetkellä pienoisessa shokissa, ettei aluksi tajunnut Milon käsien asettuvan olkapäilleen. Mandy havahtui vasta, kun Milo mainitsi Mary-Annen nimen ääneen. Silloin Mandy värähti niin, että Milokin sen varmasti tunsi. Tyttö perääntyi askeleen taaemmas ja koetti olla purskahtamatta itkuun. Ainakin niin hänen kasvoilla oleva ilme kertoi.
"M-mä en tiedä.. Mitä sanoa.." Mandy mutisi hämmentyneenä ja ahdistuneena.
"Sä et.. Sä et voi jättää kertomatta jotain tollasta..! Vaikka se oiski kuinka merkityksetöntä ollu, niin... Sun ois pitänyt silti kertoa..!" Mandy henkäisi lohduttomasti ja asetti kätensä puuskaan hieroakseen käsivarsiaan. Jotenkin vaaleaväri, joka hänen hiuksissaan oli, tuntui nyt niin likaiselta ja väärältä. Hän ei tahtonut olla enää blondi, sillä se katala käärme oli myös blondi. Mandy ei tahtoisi muistella sitä lehmää aina, kun katsoisi itseään peilistä.

"... Mä tartten aikaa.." tyttö mutisi hiljaa ja pinkaisi Milon ohi kylpyhuoneeseen, ainoaan huoneeseen, jonka sai lukituksi. Siellä Mandy sitten musertui, hiljaa totta kai. Hän istuutui kylpyhuoneen kaakelilattialle ja veti polvet syliinsä.
Huominen muutos tulisi olemaan suuri. Nytkin oli sulateltavaa siinä, että Milo oli tosiaan vehdannut Mary-Ann McAllisterin kanssa, vaikka Mandy oli ennen luullut, ettei Milolla olisi moiseen pokkaa. Näköjään, kännissä, oli.
Vaikka Milo ei olisikaan edennyt Mary-Annen kanssa niin pitkälle, se tuntui silti siltä kuin Milo olisi pettänyt Mandya.

Milo nyökkäsi epävarmasti Mandyn sanoille. Kyllä, se oli totta, valittettavasti. Ja asia hävetti Miloa suunnattomasti. Miksi helvetissä M.A:n kanssa oli pitänyt vehtailla? Miksei vaikka.. vaikka Lizin! Sekin olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin Mary-Ann McAllister. Nuorukainen huokasi syvään tytön puhuessa.
"Ehkä olis.. mut... mut me ei oltu silloin viellä läheisiä! Se oli se aika kun olin poissa, se tapahtu sillon. Nyt en ikinä tekis sitä. Ja jos aikaa voi kääntää, muuttaisin tapahtumat heti", Milo totesi hieman särkyneenä. Tokihan ehkä olisi heti pitänyt kertoa Mandylle, mutta poika jotenkin sinisilmäisesti oli mennyt luottamaan M.A:han. Ei näköjään pitäisi, miksei miehenalku tajunnut sitä jo silloin humalassa ollessaan. Miksi?

Kun Mandy pinkaisi kylpyhuoneeseen ja lukitsi oven, käveli nuorukainen oven taakse ja koputti. Poika koputti hiljaa ja jäi hetkeksi odottamaan, josko huoneesta kuuluisi jotain.
"... Mandy mä oon pahoillani, oikeesti...", Milo totesi oven läpi ja läiskäisi kämmenensä vasten ovea.
"... Se ilta oli virhe silloin, helvetin iso virhe. Ja Mary-Ann saa kuulla koulussa kunniansa vielä tästä", Milo vannotti viimeiset sanat vihaisemmin taas. Koko Mary-Annen nimi sai ihon kananlihalle ja sapen kiehumaan päässä. Helvetin narttu.
"... Mandy tuu pois, jutellaan kunnolla ...", poika yritti lepytellä naistaan.

Uusi perustelu Mary-Annen kanssa vehtaamiseen; Mandy ja Milo eivät olleet silloin vielä läheisiä. Niin, tai siis Milo ei ollut. Mandyhan niinä päivinä tajusi tuntevansa Miloa kohtaan jotain muutakin kuin pelkkää kiukkua.
Mandy pyyhkäisi poskelle valahtaneen kyneleen pois yhdellä käden pyyhkäisyllä. Milo oli oven takana ja pyysi saada jutella. Tyttö vain värisi kylpyhuoneen lattialla, ymmärtämättömänä siitä, miten maailma taas vaihteeksi näytti ruman kuorensa. Se näytti ruman kuorensa aivan liian usein. Mandy ikävöi sitä kaunista kuorta.

Mandy istui kylpyhuoneen lattialla hiljaa 15 minuuttia. Hän ei tehnyt juuri muuta kuin istui ja ajatteli. Ajatukset lensivät vapaasti ja yrittivät etsiä tilanteeseen sellaista ratkaisua, joka ei vaatisi enempää kyyneleitä tai surua. Sellaista oli vaikea löytää, eikä Mandy aivan sellaista löytänytkään. Mutta hän ei voisi jäädä lukitun oven taakse enää tämän kauemmaksi. Hänen oli kohdattava Milo jälleen, vaikka vaikealta se tuntuikin.

Tyttö kohotti kättään ja ylettyi vessan lukkoon. Hän avasi sen ja veti kätensä takaisin polviensa ympärille. Mandyn jalat eivät olleet aikeissa nousta, joten hän jäi vain istumaan lattialle odottaen, jos Milo tahtoisi nyt jutella hänen kanssaan asiasta. Olihan tämä ehkä lapsellisen oloista, mutta minkäs teet. Mandy ei tahtonut olla samanlainen kuin ennen, eli paukutella kiukkuisena ovia ja huutamalla kurkku suorana.

Milo oli odottanut oven takana uskollisesti sen 15 minuuttia, jonka Mandy oli hiljaa kylpyhuoneessa. Kuitenkin juuri kun Mandy avasi oven lukon, alkoi Jasper itkeä. Niin taisi lapsi aistia kireän tunnelman taas talossa. Nuorukainen huokaisi syvään ja lähti kävelemään kohti olohuonetta. Milo kyykistyi Jasperin vierelle, otti tämän kainaloonsa terveen kätensä avulla ja nousi ylös. Onneksi lapsi ei painanut paljoa tälle urheilijapojalle. Milo hyssytteli Jasperia, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Urheilija käveli sitten kylpyhuoneen ovelle ja koputti ennenkuin astui sisään.
"... Jasper ei rauhotu mun kanssa", Milo totesi sitten hieman epätoivoisena, kun oli yrittänyt viitisen minuuttia lastansa saada hiljaiseksi. Vaikka Mandy tuskin oli parhaimmillaan nyt, Milo oli varma, että lapsi rauhoittuisi äitinsä läheisyydessä.

"Jos saadaan tää paketti nukkumaan, niin voidaan... voidaan jutella kunnolla, vai mitä?", Milo totesi sitten hiljaa vieläkin itkevä Jasper sylissään ja odotteli, että Mandy ottaisi tuon hoiviinsa.

Kun Mandyn korviin kantautui Jasperin itku, ei tyttö voinut olla henkäisemättä turhautuneisuudesta. Tietenkin, tämä se vasta puuttuikin! Onneksi tyttö oli oppinut hallitsemaan tunteitaan sen verran, ettei alkanut nyt huutaa mitään hävyyttömyyksiä.
Pahis kuunteli ilmeettömänä Jasperin itkua ja sitä, kuinka Milo yritti itkevää lasta rauhoitella. Sitten kylpyhuoneen oveen koputettiin ja sisään astui kukapa muu kuin Milo itkevä lapsi sylissään.

Hetken Mandy oli tekemättä mitään, kunnes hän sitten ponkaisi lattialta ylös ja otti Jasperin syliinsä. Tyttö asetti pojan nojaamaan olkaansa vasten ja hyssytteli tämän korvaan rauhoittavalla äänellä. Kun Jasper ei tästäkään meinannut rauhoittua, oli enää yksi keino jäljellä.
Tyttö lähti hiljakseen kävelemään kohti omaa huonettaan.

"The little stars
That shine so bright
Are angels come
To say good night:
"Good night,
Sleep tight,
Sweetest dreams we'll send
To you tonight."

So, if you peek
Outside and spy
A wee star twinkling
In the sky;
It may,
It might,
Be an angel
Come to say good night. "

Mandy lauloi Jasperille tuutulaulua, jota Mandyn äidillä oli tapana nuorelle lapselleen laulaa. Tyttö lauloi kappaletta aivan hiljaisella, kuiskaavalla äänellä, jotta se kuulostaisi enemmän nukuttavammalta. Kuinka ollakaan, Jasper hiljeni tutun laulun tunnistaessaan. Mandy välillä itsekin hämmästeli sitä, miten voimakkaasti Jasper kyseiseen kappaleeseen reagoi.

Tyttö laski Jasperin tämän pinnasänkyyn ja nojaili sen reunaan Jasperia katsellen. Mandy aloitti laulun uudestaan ja silitteli poikansa poskea kevyesti. Pikku hiljaa Jasper alkoi silmiään sulkea, kunnes poika nukahti täysin. Mandy katseli kauniisti nukkuvaa poikaansa vielä hetken aikaa, painoi sitten pehmeän suukon tämän otsalle ja lähti sitten huoneesta jättäen oven hieman raolleen.

Milo jäi seisomaan kylpyhuoneeseen Mandyn noustessa ja ottaessa Jasperin syliinsä. Nuorukainen huokasi syvään kun Mandy oli lähtenyt itkevän lapsen kanssa. Helpottava hiljaisuus hetkeksi. Milo kasasi ajatuksiaan ja lähti sitten kävelemään kylpyhuoneesta. Poika pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan Mandyn tuutulaulua Jasperille ja pieni hymynkaare nousi hetkeksi kasvoille. Milo kuitenkin päätti kävellä olohuoneeseen ja vähän siivota lapsen leluja pois lattialta läheiseen koriin. Turha Mandyä olisi enemmän ärsyttää, vaikka Milo siivoamisesta ei erityisemmin perustanutkaan.

Urheilja huomasi pahiksen tulevan pois huoneesta ja katse käännettiin kunnolla tyttöön. Milo oli istahtanut sohvalle ja taputti sohvaa merkiten, että tyttö istahtaisi siihen.
"... Mitä se käärme sulle tarkkaanottaen kertoi?", pääsi utelias kysymys toisen suusta. Sillä sen verran Milo tiesi, ettei ollut paljoa paljastanut. Vain Mandyn nimen ja näköjään Jasperin. Mutta muuta tämä ei ollut suostunut sille naiselle kertomaan. Ei edes ketä Mandyä oli tarkoittanut saati muutakaan. Itseasiassa Milo oli herännyt kuitenkin Nathanin huoneesta, joten todennäköisesti nuorukainen oli kävellyt heti miten karkuun Mary-Annen veljen luokse. Kai? Hieman hämäriä olivat muistikuvat sitten pokerinpeluun.

Mandy asteli hiljaisin askelin olohuoneeseen, jossa Milo jo sohvalla istui. Aluksi hän epäröi istuutua urheilijan viereen, mutta jalat johdattivat sohvalle. Mandy istuutui sohvalle, mutta heidän väliin olisi mahtunut istumaan jopa kaksikin henkilöä.
"Ei juuri mitään, sehän se tässä onkin.." pahis vastasi petetyn kuuloisena ja piti katseensa tiukasti edessä.
"Se esitti, että tietäis. Kysy just ne oikeat kysymykset, joiden perusteella mä oletin sen tietävän kaiken.." tyttö jatkoi syyllisen kuuloisena. Sitten katse käännettiin Miloon, jolloin Mandyn kulmat kurtistuivat jälleen murheellisesti
"Se sano, että te piditte vähän hauskaa" Mandy sanoi surkealla äänellä ja käänsi katseensa sitten takaisin eteen.
"Sitten mä kovistelin sitä, mut se huora vaa hymyili tyytyväisesti ja sano tietävänsä meijän suhteesta. Sitten se veti esiin Jasperin ja sano, että se voi kertoa siitä kaikille. Ja ettei sen kuulemma pitäis vaikuttaa muhun. Se muija ei ees tiennyt, kenestä se puhu, mut mä menin sen ansaan ja kerroin, että oon teiniäiti..." tyttö lopetti puheenvuoronsa hiljaiseen kuiskaukseen.
"Siitäkös se lehmä vasta innostu.." Mandy mutisi katuvasti ja puristi kätensä nyrkkiin.

"Se muija on aina pilannu mun elämän", tyttö puhui jälleen ja hänen sisällään oli tunnemyrsky, joka oli avauduttava. Nyt tai ei koskaan.
"Se vitun käärme sai tietää, että mun porukat potkas mut pois. Se levitti kaiken sen tiedon kouluun. Se helvetin muija, joka oli vielä vuos sitte mun kaveri", vaaleaverikkö kirosi hiljaa ja alkoi pudistella epäuskoisesti päätään. Miksi Mary-Ann McAllisterin täytyikään olla olemassa ja pilaamassa Mandyn elämä.
"Ja nyt sitten tää.."

Milo kuunteli toisen sanoja tarkkaan, ehkä jopa hieman sisällään hykerrellen. Sillä Milo siis ei ollut kertonut mitään paljastavaa, Mandy oli itse kertonut kaiken M.A:lle. Okei, oli Milossa syyllistä tarpeeksi, mutta silti. Milo ei ollut kertonut omistavansa lapsen, saati tyttöystävän. M.A oli vain tehnyt kuten ennenkin, esittänyt tietävänsä ja saanut uhrinsa lankaan.
".. mä tiesin, etten oo paljastanut mitään isoa ...", Milo kuiskasi lähinnä itselleen, mutta sen verran äänekkäästi että Mandy saattoi sen kuulla. Jotenkin vain sanat tulivat suusta kuin oksennus konsanaan. Mutta niinhän se oli, Milo oli tavallaan puhdas.
"tai siis ei sillä, ettenkö oli syyllinen, mutta en ihan kaikkeen kuitenkaan", Milo jatkoi hieman äänekkäämmin ja kirosi mielessään jo Mary-Annea syvimpään maanrakoon.

"En tajuu kuinka kukaan voi olla tollasen kusipään kaveri. En vaan ymmärrä niitä ihmisiä. Miten esimerkiksi se Liz. Muuten ihan fiksu likka, mutta niin M.A:n käskytettävä. Säälittää ihan", Milo puheli sitten kun kuuli Mandyn olleen tuon käärmenaisen kaveri. Sitä poika ei tiennyt, tosin eipä se tieto mihinkään vaikuttanutkaan.
"Mutta anna olla viimenen kerta kun se pilaa jonkun elämän, mä niin takaan, että M.A joutuu vastaamaan tästä. Heti koulussa kaikkien kuullen aion.. aion tehdä jotain, en vielä tiedä mitä. Mutta jotenkin se on saatava maanpinnalle", Milo sanoi sitten ärtyneenä ja vihaa hieman uhkuen. Niin jotenkin hän aikoisi nyt pilata M.A:n elämän, edes hetkeksi. Edes päiväksi. Ehkä hän ei kokonaan saisi tuota noitaa alas, mutta edes pieneksi hetkeksi. Sekin jo tyydyttäisi nuorukaista tarpeeksi. Niin ja tunsihan Milo Nathanin, ehkä Nathan haluaisi maksaa kalavelkoja siskolleen ja kertoisi jotain miellyttävää. Hmm..
"Voisin jututtaa Nathania, tiedäthän Mary-Annen veljen.. kyllä se jotain kertoo pikkusalaisuuksia"

Mandy löi avokämmenellään Miloa olkapäähän, sentään siihen, mikä oli terve.
"Mut älä unoha sitä, että se vehtasit sen muijan kaa..! Älä vaikuta noin syyttömältä tai mä tunnen oloni vaa entistä huonommaks", Mandy parkaisi ja veti kätensä nopeasti syliinsä, kun oli jotenkin saanut raivota Milolle. Nyt pahis pelkäsi, että Milo suuttuisi hänelle niin paljon, että lähtisi pois ovet paukkuen. Sitä Mandy ei tahtonut, mutta hän ei kestänyt tätä syyllisyyttä, mikä hänen sisällään velloi. Hän ei kestäisi tätä yksin.

Tyttö hiljentyi täysin, sillä hän jäi kiinni ajatuksiinsa. Mandy yritti miettiä sitä, miksi Milo ylipäänsä alkoi vehdata jonkun Mary-Annen kanssa. Mitä tytössä oli, mikä kiinnitti Milon huomion. Oliko se ne vaaleat hiukset? Viehättikö Miloa vaaleat hiukset? Mutta Mandy ei tahtonut enää olla vaaleaverikkö, ei enää Mary-Annen tempauksen jälkeen.
"... Pidätkö sä enemmän vaaleista hiuksista..." okei, sen ei pitänyt tulla ääneen, mutta niin oli valitettavasti käynyt. Mandy istui paikoillaan kuin pieni lapsi murheissaan maahan pudonneesta jäätelöstään.

Milo katsahti nyt neitokaista hieman huvittuneena, kun toinen löi tai pitäisikö sanoa läpsäisi poikaa olkapäähän. Sama vanha Mandy oli lopujen lopuksi ihan mukavaa seuraa välillä. Nuorukaisen huulille kohosi hetkesi pieni virne, joka nopeasti kyllä katosikin pois.
"Ehkä mä ansaitsin ton..", Milo totesi tytön lyöntiin ja nyökkäsi sitten toisen sanolle hyväksymisen merkiksi.
"mmm.. valitettavasti", nuori mies mutisi. Niin poikaa hävetti edelleen koko vehtaaminen, miksi helvetissä piti tehdä niin. Milo ei ikinä enää joisi itseään niin humalaan, ainakaan vieraassa seurassa. Tai ehkä tuo oli paljon luvattu? No ihan sama.

"Ootko sä tyhmä?", Milo totesi toisen aivan naurettavaan kysymykseen. Kuka aikuinen tuollaista kysyisi? Ei kukaan. Kysymys toisaalta hieman hämmensi Miloa.
"Luuletko sä mua ihan idiootiks? Semmoseks kusipää urheilijaks, joita täälläkin on? Ei hiustenvärillä oo paskaakaan väliä. Ihan sama onko hiukset keltaset tai mustat, ei mua kiinnosta", Milo totesi äänekkäämmin ja katsoi sitten kummisaan Mandyä.

"No mikä siinä lehmässä sitten viehätti? Ja heti mäki näytin sun mukaa kauniilta, kun värjäsin hiukset vaaleiks..." Mandy nurisi, tällä kertaa kuin kiukutteleva lapsi. Tyttö tosiaan näki hiusvärin olevan se ratkaiseva tekijä tässä jutussa, vaikkei se oikeasti ollutkaan. Mandy tahtoi vain itselleen jonkin selityksen siihen, miksi Milo oli mennyt vehtaamaan sen käärmeen kanssa.
"Mä haluun mun vanhat hiukset takas", Mandy sanoi päättäväisellä äänellä ja ajatteli, että heti huomenna menisi kauppaan ja värjäisi itselleen takaisin ruskeat hiuksensa. Ruskeilla hiuksilla olo tuntuisi varmemmalta, eikä enää mieleen tulisi se bimbo blondi.

Nyt tyttö kuitenkin meni vakavaksi ja alkoi ajatella asioita siltä kannalta. Hän ei enää tahtonut käyttäytyä kuin kiittämätön pikkuipana, vaan ihan oikea aikuinen. Tai ainakin yrittää käyttäytyä aikuismaisesti.
"Miten meille... Nyt käy..?" pahis kysyi varovaisesti ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse.
"Mä tunnen oloni vieläki petetyks sen lehmän ja sun jutun takia..." Mandy mutisi ääneen omat ajatuksensa ja alkoi purra alahuultaan hermostuksissaan.
"Ja miten mä tuun kestää huomenna koulussa, kun... Kun kaikki kattoo mua ihan varmasti kuin jotain kieroon kasvanutta.."

"Tohon kysymykseen mäkin haluaisin vastauksen", Milo vastasi kun Mandy kysyi, että mikä Mary-Annessa viehätti. Niin, ei Milo osannut siihen vastata. Tällä hetkellä ei mikään, sinä iltana jokin? Humalassa tutkitusti kaikki näyttävät erilaisilta. Ehkä Mary-Ann oli vain helppo nakki sinä iltana tyydyttämään inhimillisiä tarpeita? Niin, siinähän se vastaus piili. Todellakin, helppo nakki. Liz ikinä ei olisi suostunut ja no.. muita naisia ei talossa sitten ollutkaan. Ja muista helpoista nakeista, olisi voinut joutua maksamaankin..
"Senkus värjäät", Milo totesi sitten lyhyesti tytön haluamisiin. Ei nuorukaista kiinnostanut minkä väriset hiukset Mandyllä oli. Blondi tai brunette, kumpi vain kelpasi tälle herralle.

"Miten sä haluat, että meille käy?", Milo vastasi kysymykseen omalla kysymyksellään. Milohan haluaisi vielä jatkaa ja yrittää, mutta kyllä nuorukainen tavallaan ymmärtäisi, jos Mandy haluaisi tämän takia erota. Kyllähän Milonkin olisi vaikea sulattaa, jos Mandy olisi käynyt vehtaamassa vaikkapa sen balettihomon kanssa.
"Ymmärrän, mut koita ymmärtää, ettei siinä ollut mitään. Ei yhtikäs mitään. Ei tunteen hiventäkään", Milo vastasi sitten vakavammin ja koitti hakea katsellaan Mandyn katseen. Nuorukainen hivuttautui hieman lähemmäksi Mandyä, siltin jättäen heidän väliin raon.
"... Älä välitä niistä, eihän se kenellekkään kuulu mitä sulle tai meille kuuluu. Ja ajattele positiivisesti, sua ei voida enää klikeissä alentaa. Kaikkihan pelkää pahiksia, vai miten se meni?", Milo yritti keventää tunnelmaa ja asetti sitten kämmenensä Mandyn polvelle.

Mandy alkoi vääntelehtiä epämukavan oloisesti sohvalla, kun Milo esitti vastakysymyksen tytön kysymykselle. Totta kai Mandy tahtoi jatkaa heidän suhdettaan, mutta jokin sai hänet vain perääntymään vastaamasta noin suoraan Milolle. Hän oli edelleen pettynyt Miloon, kun Milo oli vehdannut Mary-Annen kanssa, ihmisen kanssa, jota Mandy vihasi koko sydämestään. Mutta ei Miloa voisi tästä syyttää, ei Mandy ollut kertonut urheilijalle omia kokemuksiaan Mary-Annesta.
Vittuun koko nainen. Mandyn tekisi mieli polttaa toinen roviolla ja katsoa, kun tämä palaisi poroksi.

Tyttö naurahti surkeasti, kun Milo käski häntä ajattelemaan positiivisesti. Miehenalun käsi asettui tytön polvelle, jota Mandyn silmät laskeutuivat katsomaan.
"Mut.." Mandy aloitti vaikeasti kuiskaten, katse edelleen Milon kämmenessä.
"Mä en halua, että muut alkaa arvostella mua ja mun tekemisiä.." pahis selitti ja nosti katseensa ylös Miloon.
"Mä en halua, että mun tekemiset kuuluis mun porukoiden korviin.." tyttö kuiskasi, nielaisi ja laski katseensa takaisin lattialle. Aivan, Mandy ei tahtonut, että hänen vanhempansa saisivat enää lisää syytä vihata ainoaa tyttäreensä. Mandy oli ajatuksissaan miettinyt sitä, jos eräänä päivänä hänen vanhempansa ymmärtäisivät tehneensä väärin ja pyytäisivät anteeksi. Mandy antaisi anteeksi, jos hän tietäisi vanhempien anteeksipyynnön tulevan sydämestä. Juorut kulkivat nopeasti, lasten suusta vanhempien korviin ja sitä kautta vanhemmatkin olivat tietoisia nuorten elämästä. Mandyn vanhemmat kun olivat yrittäneet aborttia salata. He varmasti häpeäisivät ja muuttaisivat pois, kun saisivat kuulla, että totuus heidän tyttärestään olisi paljastunut. Sitä Mandy ei tahtonut, mutta...
Elämä ei koskaan ollut reilua.

Milo ei voinut olla kiinnittämättä huomiotaan tytön vääntelehtimiseen. Tietenkään tämä nuori mies ei tiennyt miksi tytön olo näytti epämukavalta, mutta pieni aavistus oli. Milo luuli, että Mandy ei vain uskaltaisi sanoa suoraan että haluaa nyt erota. Kukapa sen osaisi täysin tyynenä sanoa? Ei varmasti kovinkaan moni, eikä varsinkaan Mandy nykyisin. Vielä viikko pari sitten, Mandy olisi sen osannut sanoa täysin coolina, muttei enää. Pieni epäilys kalvoi nyt kokoajan nuorukaisen mieltä, milloin ne sanat tulisivat.

"Mitä väliä vaikka ne arvostelis? Tai siis arvosteleehan ne kokoajan, etenki kerma. Kuulisit mitä juttuja siellä kokoajan leviää ja puhutaan, eihän ne muuta tee kun arvostele luusereita ja kapinallisia. Uskoa mua, mä tiedän sen. Tää ei muuta oikeastaan yhtään mitenkään elämää. Kohta joku isompi juttu tulee ja se taas syrjäyttää tän. Mä tiedän", Milo selitti rauhallisesti ja katsoi Mandyä suoraan silmiin. Nuorukaisen siniset silmät olivat nyt täynnä rauhallisuutta ja tietoa. Milo nyökkäsi vielä varmistaakseen sanojaan ja laski sitten katseensa hetkesi kämmeneensä, joka edellen oli Mandyn polvella.
"Mennään tapaamaan sun porukoita, väkisin. Otetaan Jasper mukaan, sit ne tajuaa että mä oon ihan ok vävyehdokas ja, että sä oot hyvä äiti", Milo totesi sitten ajattelematta. Vasta sanojensa jälkeen nuorukainen tajusi mitä sanoi. Okei, kuullosti pelottavalta, mutta toisaalta asia voisi toimia. Olivathan he hyviä vanhempia? Ainakin verrattuna muihin teiniäiteihin ja perheisiin. Eikö?

Voi, kyllä Mandy tiesi hyvin itsekin, miten julma kerma oli. Olihan tyttö itsekin siellä ollut. Mandyn aleneminen koulussa oli aiheuttanut suurta keskustelua, mikä jatkui pidemmän aikaa. Nyt, kun kaikki oli varmasti unohdettu Mandyn osalta, kaikki tulisi jälleen muiden tietoon.
Ei kai tässä muuta voinut kuin vain yrittää olla huomaamaton ja välinpitämätön. Se oli ainoa keino, jolla uteliaat ja nokkavat oppilaat saataisiin joskus rauhoittumaan ja pitämään nokkansa omanaa.

Milo ei voinut olla huomaamatta Mandyn reaktiota siihen, kun urheilija väläytti, että he voisivat mennä tapaamaan Mandyn vanhempia. Tytön silmät olivat revähtäneet suuriksi ja kasvoilla oli 'mitä sä oikein kuvittele, se ois itsemurha' -ilme, kun pahis käänsi katseensa Miloon. Kyllä, kuolemaa lähellä siinä kyllä käytäisiin.
"Mutta kun ne ei haluu ees nähä tai puhua mun kanssa", Mandy puhui ja sisälmyksistä riipaisi ikävästi, kun totuus oltiin lausuttu ääneen.
"Ne sano sen silloin aika selvästi... 'Me emme halua enää nähdä sinua'. Heidän päätöstään on vaikea muuttaa..." tyttö mutisi hiljaa. Sitten hän nousi ylös sohvalta ja käveli parvekkeen ovelle, jonka avasi.
Ehkä raitis ilma selvittäisi ajatuksia.

Mandy hieroi käsiään yhteen, kun oli astunut parvekkeelle. Parvekkeella tuuli voimakkaasti, mikä aiheutti myös hiusten sekaisen menemisen. Tyttö asetti kyynärpäänsä parvekkeen kaiteelle ja nojautui sitä vasten katsellen näkymiä.

Nuorukainen huomasi neitokaisen reaktion, mutta sekös sai itseasiassa Milon innostumaan. Niin he tekisivät, pakottaisivat Mandyn vanhemmat tapaamaan Jasperin. Milon vanhemmat varmasti auttaisivat operaatiossa. Olihan Milon äiti melkoinen hössöttäjä, ja eikö vanhemmat aina kuunnelleet toisia vanhempia? Ainakin niin se pienenä meni, kun oltiin menossa yökylään niin vanhemmat keskustelivat vielä keskenään. Varmasti se toimisi nytkin. Joku ihmeellinen optimistisuusaalto valtasi sitten Milon.
"Pakotetaan ne puhumaan, mä meen vaikka eka pimpottaa ovikelloa, sit vaan ängetään sisälle!", Milo selitti hieman innostuneemmin. Sitten Mandy kävelikin parvekkeelle, jonne Milo lähti seuraamaan perässä.

Nuorukainen asettui Mandyn viereen ja katseli tyttöä, jonka hiukset lentelivät tuulessa. Nuorukaisenkin hiukset menivät pörröön tuulen ansiosta.
"Oikeesti, tää vois toimia. Ja mun porukat varmasti vois auttaa. Ainakin äiti, isää nyt ei varmaan kiinnosta. Oikeesti, sit ne tajuais, et ollaan fiksuja. Eihän ne oo muakaan kunnolla tavannut", Milo jatkoi sitten ja katseli Mandyä yhä, mutta käänsi katseensa horisonttiin.
"Musta tää vois toimia, olisin oikein siisti poikakaveri ja vävyehdokas, sit sun äiti vaan olis sillein: 'Oi kun Mandy onkin löytänyt hienon pojan' ja jotain sellasta", Milo jatkoi innostuneella äänensävyllä.

Mandy ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä positiivisuuden puuskaa, mikä oli vallannut Milon täysin. Poika vaikutti tosissaan uskovan siihen, että Mandyn vanhempien päät saataisiin käännytettyä. Kunpa se olisikin niin helppoa. Okei, jos jomman kumman vanhemman pään saisi käännytettyä, se olisi luultavasti isän pää. Isä oli vaimonsa pompoteltavissa, mutta silti myös tiukka kasvattaja. Äitiä ei olisi niin helppo käännyttää, sillä se nainen oli oikeasti pelottava. Ja koppava. Ja ikävystyttävä. Mutta silti se nainen oli Mandyn äiti, jota tyttö kaipasi aina salaa.

"... Uskotko sä oikeasti noin vahvasti tohon ideaan?" tyttö kysyi viimein, kun oli saanut ajatella hetken aikaa tilannetta kaikessa rauhassa. Mandy tahtoi Milon positiivisuutta myös itselleen, mutta vaikka kuinka tyttö yritti nähdä asiasta ne iloiset puolet, ne ikävät ja vaikeat asiat puskivat pakostakin mieleen.
"Uskotko sä oikeasti siihen, että me saatais myös mun äidin pää käännytettyä? Että äiti alkais pitää mua taas tyttärenään? Että se vois oikeesti pitää joskus Jasperia sylissään ilman, että se katsois sitä halveksien?"

Milo todellakin uskoi pieneen teoriaansa, mutta käytännössä asiahan voisi olla täysin eri. Mutta kuka äiti oikeasti pystyisi hylkäämään lapsensa? Aivan varmasti Mandyn äiti tunsi ikävää tytärtään kohtaan, ehkä häpeä vain esti ottamasta yhteyttä? No oli asia mikä tahansa, täytyisi yrittää. Sitä paitsi, jos Milolle joku sanoisi, ettei hän uskalla tai pysty, niin eikös Milo silloin tee. Tilanne on tässä sama, kaikki tai ei mitään.
"Joo, todellakin. Ja sit jos tää ei toimi, niin sitten keksitään jotain muuta", Milo totesi ja katseli yhä horisonttiin miettien muita sotasuunnitelmia. Nuorukaisen ajatus juoksi nyt vauhdilla ja kaikkia ideoita ehti mieleen putkahtaa, tosin ei niin järkeviä kuin tämä.

"Hmm.. se ei pelaa joka pelkää, vai mitä? Sitä paitsi, kuka vois vastustaa Jasperia? En usko että ainakaan kukaan nainen, tai ainakaan kukaan äiti", Milo totesi sitten pieni hymy kasvoillaan ja katsoi Mandyyn. Nuorukainen asetti kätensä tytön hartioille ja katsoi tätä.
"Kyllä me tästä jotenkin selvitään, läpi vaikka harmaan kiven, eiks je?", Milo totesi sitten ja silitti peukalollaan toisen olkapäätä.

Mandy alkoi pudistella päätään, kun Milo jaksoi yhä jatkaa samasta aiheesta puhumista. Se kuulosti todella absurdilta, mutta totta puhuen myös houkuttelevalta. Pahis tahtoi muutosta, hän tahtoi olla taas puheväleissä vanhempiensa kanssa. Mutta samalla hän myös tahtoi, että vanhemmat ymmärtäisivät tehneensä virheen, kun häätivät tyttärensä pois talosta.
Voisiko tuo joskus oikeasti toteutua?

Tyttö tunsi käden asettuvan olalleen ja Mandy vilkaisi kättä olallaan. Milo vakuutti heidän selviävän tästä, jolloin tyttö sitten nosti katseensa vieressä seisovaan poikaan. Hetken aikaa Mandy vain tuijotti tätä epäuskoisesti, mutta huokaisi sitten pitkästi ja nyökkäsi kerran.
"Okei. Kyllä me kai voidaan kokeilla tota suunnitelmaa.." Mandy mutisi sitten myöntävästi ja puraisi alahuultaan hitusen hermostuneen oloisena. Tästä se vasta mielenkiintoinen soppa syntyisikin. Kunhan västä päästäisiin vauhtiin.

Mutta sitten Mandy otti kiinni Milon kädestä ja otti sen pois olaltaan. Tyttö piteli pienen hetken Milon kättää omassaan, kunnes laski Milon käden aloilleen.
"Kai sä tajuut, että nyt, kun sä kosketat mua, niin mä nään mielessäni sen huoran.." tyttö supisi hiljaa.
"Mä tartten vähän aikaa.." Mandy selitti taas hiljaisemmalla äänellä siirtäessään katseensa pois Milosta kohti taivasta.

Milo hymyili hetken voitokkaana, kun Mandy suostui toteuttamaan suunnitelmaa. Nyt vain pitäisi keksiä joku vedenpitävä suunnitelma. Mikä tai millainen se olisi, oli hieman auki vielä Milollekkin. Mutta eiköhän nuorukainen kekseliäänä jotakin ideantynkää viekä saisi. Jotakin ovelaa ja vastustamatonta, sitä se ainakin tulisi olemaan.
"Hyvä, nyt pitää keksiä jotakin täydellistä", Milo totesi vielä hymyillen.

Sitten Mandy ottikin nuorukaisen käden pois olaltaan, Milon hymy hyytyi hetkessä ja katse muuttui vakavammaksi. Nuorukainen oli jo ehtinyt kuvitella kaiken olevan taas normaalia, mutta ei näköjään sittenkään.
"Mm.. Mut kai sä tajuut, että nykyään sä oot tärkeintä mun elämässä Jasperin kanssa?", Milo totesi sitten yhtä hiljaa ja laski katseensa hetkeksi parvekkeen betonilattiaan. Sitten silmät kohdistivat katseensa taas horisonttiin.
"Mikä on vähän aikaa?", Milo kysyi sitten epävarmana ja kääntyi kohti ovea. Nyt nuorukainen nojasi selällään kaiteeseen ja katseli seiniä ja ikkunoita. Niin mikä olisi naisen vähän aikaa? Milolla se tarkoitti korkeintaan päivää, mutta tuskin Mandyllä.