And it only matters how true you are

Chaosta ja Rasmusta odotellaan ^^

Sugita kohensi hieman laukkuaan ja pimputti ovikelloa. Hän oli menossa Rasmuksen luo. Oli viikonloppu ja kerrankin hänellä ei ollut mitään suurta puuhaa ja Ronnylläkin oli jotain oleellista menoa. (Sugi oli varma, että emolla oli treffit, joista tuo ei kehdannut kertoa) Pitkästä aikaa hän siis saisi viettää aikaa ystävänsä kanssa. Rasmus... Se olikin aika hassu juttu. Tai lähinnä se, miten heistä oli tullut ystäviä. He olivat kuitenkin hyvin erilaisia persoonia.Kyllähän Sugi tuttujen seurassa oli puhelias ja vähemmän arka, mutta... No, pääasia kuitenkin oli, että he olivat parhaita ystäviä, vaikkakin hyvin erilaisia. Eihän muulla loppupeleissä ollut edes väliä.

Tänä aamuna hän oli saanut pitkästä aikaa nukkua pitkään. Täti kun oli eilen lähtenyt lomailemaan jonkun ystävänsä luo ja olisi siellä koko viikonlopun. Ehkä myös ensi viikon, omien sanojensa mukaan. Sugita olikin ottanut siitä sitten täyden ilon irti. Hän oli ostanut jääkaapin täyteen haluamiansa ruokia ja nukkunut sohvalla. Ja niin kuin aiemmin mainittiinki, nukkunut pitkään. (Sugitan käsitys pitkästä on yhdeksään aamulla) Ensimmäisen kerran pariin vuoteen hän oli sitten nauttinut kunnollisen ja täyttävän aamiaisen ja käynyt lämpimässä suihkussa. Uutiset oli saatu katsoa televisiosta ja aamunlehti lukea rauhassa. Miten niin pienistä asioista pystyttiinkin nauttimaan paljon?

Taas oli tullut koomattua kokonainen päivä sängyssä. Lainkaan valehtelematta. Oli tullut nukuttua myöhään, jossain siinä kolmen aikaan jopa nostettu kannettava tietokone sängylle ja pörrättyä perus foorumit läpi ja kommentoitua kärkkäitä mielipiteitä kaikille. Johtui puhtaasti siitä, että poikaa vitutti. Hän oli taas eilen tullut sanoneeksi kaikkea ilkeää Remukselle ja se kadutti, aina kadutti jälkeenpäin, vaikkei anteeksi kehdattukaan pyytää. Se kusipää, rakastettavan ihana kusipää ei ansainnut anteeksipyyntöä. No, tiedostihan mustatukka, että taisi itse olla se kusipää, mutta… Yhtäkaikki.
Sängystä oli ollut pakko nousta vessaan, jonka jälkeen hakemaan jotain juotavaa, koska janotti. Ei se aina alkoholia tarkoittanut, äikä tarkoittanut ihme kyllä nytkään. Siitä raskaansarjan vitutuksesta huolimatta. Pepsin kanssa Rasmus oli sitten suunnistanut olohuoneeseen, lysähtänyt sohvalle ja ruvennut selailemaan kanavia. Uutiset kuulovammaisille, urheilua, urheilua, joku kuolettavan tylsä dokumentti, huono kauhuleffa, tappavan huono komedia ja… espanjankielistä draamaa. Helvetti, televisio oli niin täynnä puhdasta paskaa, mutta saippuasiirappi jäi pyörimään ruudulle, vihreät silmät katsoivat sitä laiskasti ja anorektinen varsi valui alemmas sohvan syövereihin, pepsi kohotettiin huulille.
Vieläkään poika ei käsittänyt, miksi tämä solkotus oli täytynyt tekstittää, valkeat kirjaimet kun vain häiritsivät katselunautintoa. Olipa siinä taas annos sarkasmia tälle päivää. Eikä sekään muuttanut sitä tosiasiaa, että Rasmus ymmärsi jokaisen lausutun sanan täydellisesti, vaikkei teksteihin vilkaissutkaan.

Ovikello pirahti saaden Rasmuksen miltei läikyttämään säikähdyksestä juomat päälleen. Muutama terävästi särähtävä ärräpää karkasi suusta, mutta ihmeenkaupalla poika sai itsensä sohvalta, laski jopa tölkin pöydälle, suunnaten ovelle. Hän avasi sen jotain kaupustelijaa odottaen, mutta joutuikin sitten hämmästymään näkemäänsä. Eikä suinkaan negatiivisessa mielessä.
“Días, Sugita! ¿Dónde está tu novio?”, Rasmus lausui täydellisesti kielellä, joka oli jäänyt päälle. Olihan se nyt pakko hieman poikaa kiusata. Sitä paitsi Rasmus oli varma, että se seinille hyppivä emo oli hänen ystävänsä poikakaveri, miten muutenkaan toinen olisi tuon seurassa niin tiiviisti viihtynyt. Sitä paitsi joskus vaikutti jopa siltä, että Sugi oli unohtanut hänet tyystin. “Esta telenovela es mortalmente aburridos”, poika jatkoi huitaisten selkänsä taakse. “Mutta ei se mitään, en mä aatellu sitä muutenkaan katsoa”, poika ilmoitti tällä kertaajo äidinkielellään. “Tuu sisälle”, poika kehotti pieni hymy huulillaan väistäen niin, että tuo poika pääsi hänen ohitseen. Ele vain, sillä eihän anorektikon tarvinnut väistää itseään pienempää poikaa jotta tuo olisi sisään mahtunut.
“Ja ihan tosi, miten sä erehdyit irtoamaan siitä jätkästäs?”, Rasmus virnisti pirullisen kiusaavaan sävyyn lähtien itse muitta mutkitta olohuoneeseen. Sugi osaisi kyllä seurata perässä.
“Ja hae jääkaapista juotavaa, ota mitä löydät”, poika huikkasi vielä.

Ovi aukeni edestä ja avaaja sattuikin olemaan Rasmus. Tuo kuitenkin aloitti puhumalla Espanjaa ja Sugita kohotti kulmaansa vastaukseksi. Poika teki sen aivan uhallaan. Tiesi ettei hän osannut sitä kieltä vielä. (Vaikka olikin kovasti alkanut opiskella sitä. Olivathan he sentään San Diegossa.) Opinnot taisivat olla kuitenkin menneet harakoille, sillä eipä hän ystävänsä puheesta ymmärtänyt muuta kuin Telenovela sanan ja senkin olisi voinut jättää ymmärtämättä. Onneksi Rasmus kuitenkin vaihtoi kielen englantiin. Sugi asteli sisään ja kyykistyi avaamaan vaaleanpunaisten tennareittensä nauhoja. Katse kuitenkin nostettiin nopesti, kun poika kysyi jätkästä. Puna kohosi vaistomaisesti scenen poskille, vaikka mitään syytähän siihen ei olisi ollut.
"Kuka jätkä? Ei minulla mitään jätkää ole?" Sinipää huomautti ja sai kenkänsä irroitettua. Hän nousi ja jätti tennarit nätisti vierekäin.

Hän suoristi yli suurta paitaansa ja hymyili hieman. (Lisäksi päältä löytyi valkoiset tarkoituksella revityt legginsit.) Miten toiselle oli heti ensimmäisenä tullut mieleen että joku oli hänen jätkänsä? sehän tarkoitti poikaystävää... Ei hän ollut muistaakseen koskaan puhunut tuollaisista asioista Rasmuksen kanssa. No, Sugi nyt ei itsekään tiennyt mihin suuntaan halut vetivät, mutta epäilyttävän paljon lähiaikoina oli näkynyt söpöjä poikia. Asiasta ei tosin edes Ronny the julkihomolle oltu voitu sanoa....
"Tarkoitatko Ronnyä?" Sinipää tajusi ja vilkaisi kysyvänä Rasmukseen päin, vaikka tuo oli jo mennyt olohuoneeseen. Laukku nostettiin olalle ja ystävän perässä käveltiin olohuoneeseen ja sohvalle istahdettiin. Laukku avattiin ja sieltä otettiin vesipullo esille. Hänellä oli nykyään tapana kantaa aina sellaista mukana. Tai, ollut siitä asti kun Ronnyyn oltiin tutustuttu. Tuo kun oli aina menossa ja siinä menossa tuppasi jano yllättämään.

Olihan se nyt selvää, ettei Sugi ymmärtänyt Rasmuksen täydellistä kielenhallintaa. Ja eipä se mitään haitannut, Rasmushan vain jauhoi paskaa joskin vain eri kielellä.
Sugi karahti punaiseksi ja tuo väitti ettei mitään jätkää ollut. Jaa, mikäs sitten? Viaton kaverisuhde vain? Sitäpä Rasmus epäili varsin suuresti. Kovapäinen kun oli, niin ei uskoisikaan ihan helpolla.
Mustatukkainen pörröpää kuuli sanat takaansa jo karattuaan. Että tarkoittiko Ronnya? Sitäpä nimenomaan! Rasmus naureskeli itsekseen upoten pepsinsä kanssa sohvalle. Televisiossa ne espanjalaiset hihhulit hyppivät dramaattisesti, juoni ei tuntunut etenevän lainkaan. Vieläkin jauhettiin siitä samasta aiheesta mistä jo tälle kanavalle eksyttyä.
“Joo oo”, Rasmus venytti yksinkertaista lyhyttä sanaa haukotuksensa mukana. “Ronnysta, sä oot viimeaikoina roikkunu siinä niin, et epäilen jotain vitun tarrapintaa”, Rasmus ilmoitti. Ehkä hän olikin hieman mustasukkainen ystävästään, jota ei viimeaikoina ollut paljon näkynyt. Ja koska viimeaikoina oli tullut vietettyä entistäkin enemmän aikaa kotona, oli Remuksen kanssa tullut riideltyä niin paljon, että se oli jopa liiankin raskasta kantaa. Syyllisyys ja katumus, nimittäin.

Sugita kaivoi vettä repustaan saaden pikkupaskiaisen naurahtamaan huvittavasti. “Nyt mä vaihdan ton raivostuttavan telenovelan vittuun tosta näytöltä”, Rasmus ilmoitti. Niin, eihän sieltä muutakaan katsottavaa näkynyt, joten kai sitä saattaisi katsella MTVn keikisteleviä tyttöjä. Aivan, todella loistava idea, Rasmus. Niinpä MTV tottuneesti napsautettiin kaukosäätimestä ja joku raivostuttava kitinä rupesi soimaan. Niin, äänet pois. Ja tuumasta toimeen siinäkin.
“Kiva ettet mua oo ihan kokonaan unohtanu”, Rasmus virnisti ryystäen pepsistään. Olihan äänessä toki se pieni katkerakin sävy, jota ei edes yritetty peitellä.

Sugita hymyili hieman nolona Rasmukselle.
"En minä siinä roiku, vaan se minussa." Hän korjasi ensimmäisenä, vaikka se ei ehkä ollut se oleellisin asia. Vesipullon korkki avattiin ja telenovelaa kerjettiin hetken vilkaista, ennen kun se katosi jo ruudusta. Olihan hän aikalailla lähiaikoina viihtynyt Ronnyn seurassa, mutta...No, sille pojalle oli vain niin samperin vaikea sanoa ei ja olihan tuo mukavakin. Vähän ahdistava, mutta hyvää seuraa.
"Anteeksi siitä etten ole kerennyt nähdä." Hän vastasi sitten rehelliseen tapaansa ja hymyili pahoittelevasti Rasmukselle.
"Eikä sua kuule voi unohtaa." Scene lisäsi sitten naurahtaen ja joi vettä.

Pari hörppyä siiä otettiin, kunnes korkki kierrettiin osittain kiinni takaisin.
"Mitä sinä tänään meinasit?" Sinipää kysyi sitten kohottaen hieman kulmaansa. Korkki suljettiin kokonaan ja pullo työnnettiin laukkuun.
"Onko teillä muita kotona?" Sugi kysyi heti perään ja nosti jalkansa sohvalle ja istui nyt risti-istunnassa. Hänestä olisi kivaa puuhtata jotain Rasmuksen kanssa. Ei hän vielä tiennyt mitä, mutta jotain mukavaa.

Sugin sanat saivat vinon hymyn emopojan huulille. Itseasiassa aika hyvä puolustus, mutta ei se silti todistanut mitään siitä etteikö se Ronny olisi ollut Sugitan poikakaveri.
Ja ei Rasmuksen tarvinnut pahoitteluja pienestä sinitukkaisesta ystävästään edes lypsää, kun tuo lausui ne miltei oma-aloitteisesti. Ja lisäsipä vielä ettei Rasmusta voinut unohtaa. Mustatukka hymyili tyytyväisenä itseensä.
“Mä mietin vielä annanko mä sulle anteeksi”, poika ilmoitti hymyillen hieman pirullisesti. Selväähän se oli, että anteeksi oli jo annettu. Jos mitään anteeksi annettavaa edes olisi ollut. Tai kai oli… Ei sitä osannut oikein luokitella.

“Joo, etköhän sä anteeksi saa”, poika lausui hetken hiljaisuuden jälkeen ja vilkaisi ystäväänsä tuon kysyessä Rasmuksen suunnitelmista. “Ei suunnitelmia. Mä olen vaan lahnaillut sängyssä ja vasta vaivauduin ylös. Ja nyt päätin etten päästä sua karkuun”, Rasmus ilmoitti. Seuraava kysymys sai vihreät silmät synkkenemään hieman. Hän olikin jo miltei unohtanut Remuksen…
“Ei kai, jossei se idiootti satu olemaan huoneessaan”, poika vastasi olkiaan kohauttaen. “Sä voit aina jäädä yöksi jos huvittaa”, poika muistutti vielä asiasta, jonka pitäisi olla itsestään selvä.

Sugita naurahti kevyesti, kun Rasmus olevinaan mietti anteeksi antoa. Kyllä hän tiesi saaneensa jo anteeksi. Eivätpä he varmaan koskaan olleet olleet vihoissakaan. Sugilla kun oli paha tapa pyytää samantien anteeksi tekojaan ja sanojaan, vaikka oliskin edelleen vihainen toiselle. Joskus se oli hyvä tapa, joskus todella paha ja jäi harmittamaan jälkikäteen.
Rasmus alkoi selittelemään aamun puuhiaan ja leveä hymy nousi Sugin kasvoille, kun poika kertoi, ettei päästäisi häntä karkuun. Perään tuo puhui idiootista ja scene oletti tuon puhuvan veljestään.
"Minä vähän suunnittelinkin tänne yöksi jäämistä. Täti kun ei ole kotona ja en osaa varmasti yksin nukkua kotona." Sinipää selitti hymyillen iloisena. Oli mukavaa olla taas Rasmuksen seurassa!

Sitten scene kallisti kuitenkin hieman päätään.
"Idiootti? Eli se asia ei ole ainakaan päässyt muuttumaan parin viikon aikana." Hän huomautti hieman varovaisemmin. He eivät pahemmin puhuneet toisesta talossa asustavasta pojasta. Sugi kutsui toista lyhyesti Rasmuksen veljeksi, vaikka virallisestihan toinen ei sitä ollut. Nuo eivät kai tulleet oikein toimeen. Sekin oli yksi hassu seikka, johon pystyi taas Ronnyn vetämään mukaan. Sugita oli saanut käsityksen, ettei tuokaan oikein tullut veljensä kanssa toimeen. Tosin, nuo taisivat olla todella erilaisia.
"Käyköhän se porukoillesi että jään yöksi?" Hän mietti sitten ääneen, yrittäen vaihtaa aiheen takaisin muuhun.

Sugita hymyili. Oli kiva nähdä scenepoika hymyssä suin, aina kivempi kuin surullisena. Jas kaikista kivointa oli tietää se, että jopa Rasmus sai jonkun joskus hymyilemään. Sitä tapahtui varsin harvoin. Mitäs oli niin kärkäs ja negatiivinen, oma vika mutta senkös emopoika olisi muka voinut myöntää.
Sinitukka kertoi suunnitelleensa yöksi jäämistä ja Rasmus hymyili. Hän ei osannut hymyillä oikeastaan muiden kuin parhaan ystävänsä seurassa.
“Okei, sitten on tosi hyvä syy jäädä yöksi”, Rasmus ilmaisi. “Keksitään jotain kivaa.”

Sugi vaihtoi puheenaiheen Rasmuksen ohimennen mainitsemaan poikaan ja sai emon irvistämään hieman. ”Ei”, kysymykseen vastattiin lyhyesti ja yksinkertaisesti. Rasmus ei pitänyt aiheesta, eikä hän pitänyt Remuksesta, ei sitten yhtään. Tai vähän… Mutta ei yhtään. “Mä en pidä siitä”, Rasmus lausui vielä ääneenkin, lähinnä siksi että sisäistäisi itsekin sanansa. No, oli oikeastaan helppo uskotella niin itselleen. Varsinkin kuin Remusta ei missään näkynyt.
“Ei se niitä haittaa”, mustatukka ilmoitti varmalla äänellä. Judy piti Sugitasta, sinitukka oli pieni ja viaton ja sellaisestahan ei voinut olla haittavaikutteita Rasmukselle. “Isä on varmaan töissä ja Judy tykkää susta”, Rasmus virnisti. Hän sanoi adoptioäitiään hyvin harvoin äidiksi, vaikka Aronia isäkseen kutsuikin. Se johtui täysin siitä, että biologista isäänsä poika vihasi yli kaiken, haudan taaksekin. Poika oli ollut pieni, mutta kokenut asioita joita ei kyennyt unohtamaan, vaikka aikaa olikin kulunut. Yasmin oli yhä pojan äiti, vaikkakin vankilassa. Mutta ei se estänyt Rasmusta pitämästä adoptiovanhemmistaan, ja veljestäänkin… vaikkakin väärässä mielessä.
“Vuokrataanko joku leffa ja haetaan mättöä tai jotain?”, Rasmus kysyi.

Sugita älysi olla jatkamasta aihetta nimeltä Remus. Kyllä hän oli oppinut jo sen, että jostain kumman syystä Rasmus ei pitänyt pojasta. Ehkä noilla sattui olemaan jotain omia kärhämiä keskenään. Olihan hänellä itsellään ja omalla veljellä ollut riitoja silloin aikoinaan Tampassa. Tosin, aina he olivat sopineet kaiken ja nyt sattui olemaan hieman liian myöhäistä katua mitään. Scenen huulilla pysyi hymy, kun toinen ilmoitti Judyn tykkäävän hänestä.
"Se on hyvä. Minäkin pidän sinun äidistäsi." Hän totesi. Pojalla oli tapana sanoa toisen adoptiovanhempia äidiksi ja isäksi, vaikka Rasmus ei niin itse tuntunut tekevänsäkään. Sugin mielestä nyt heitä kuului kutsua niin. Ehkä se oli hassua, mutta se oli hänen mielipiteensä.

Rasmus ehdotti elokuvaa ja mätön hakemista.
"Elokuva käy, mutta ei hirveästi mättöä. Yritän alkaa syömään terveellisesti ja mättö ei kuulu siihen ruokavalioon." Sinipää selitti. Hän oli pari päivää sitten koulussa ottanut varttavasten salaattiakin... Ja pakkosyötöllä syönyt ne. Miksi hän ei pitänyt niiden mausta? Typerät salaatinkorret. No, joka tapauksessa Sugita oli päättänyt alkaa syömään terveellisesti. Ei hän painostaan nimenomaa huolehtinut, mutta koska oli alipainoinen, terveysriskit olivat suuremmat.Ei hän kylläkään nähnyt itseään laihana, mutta niin monet asiasta olivat lähiaikoina jo huomautelleet, että pakko se oli alkaa uskomaan.
"Onko sulla joku tietty elokuva mielessä jo?"