Let the music take you high

//Vapaa peli. Whitneyn vaatetus//

Musiikki pauhasi kovalla volyymilla eräässä talossa San Diegon laitamilla. Whitney Cantwell ei ollut ihan varma kenen talosta oli kyse, mutta aika rikasta porukkaa siellä selvästi asui. Oikeasti Whit ei ollut edes halunnut mennä sinä perjantaina mihinkään, mutta kaverit olivat väkisin raahanneet hänet mukaansa. Jessie ja Chrystal olivat aivan täpinöissään bileistä ja olivat viimein saaneet hänetkin houkuteltua mukaan. Nytpähän tuli sitten testattua uusia kenkiä, jotka hän oli kirpparilta löytänyt. Hän ei tosiaankaan käsittänyt, kuka halusi luopua niin hyvistä kengistä. Ehkä ne olivat viime vuoden mallistoa ja siksi jonkun mielestä käyttökelvottomat? Ihan sama se hänelle oli. Ne näyttivät hyviltä ja tuntuivat hyviltä, joten ne oli sitten ostettu.
Tyttökolmikko oli päättänyt, etteivät joisi tippaakaan ennen kuin joku tarjoaisi heille. He olivat päättäneet testata, kuka saisi juomat nopeimmin. Whit oli varma, että Chrystal veisi voiton silläkin kertaa. Niin kävi melkein aina, kun he jotain sen kaltaista yrittivät. Ehkä se johtui siitä, että Chrys oli heistä se kaikkein naisellisin tapaus. Miten asia ikinä olikin, niin Whit toivoi, että sinä päivänä Chrys saisi kerrankin hävitä, joko hänelle tai Jessielle.

Ovikelloa ei tarvinnut soittaa, sillä ovi oli jo valmiiksi auki, kun tytöt olivat kavunneet rappuset ylös. He astuivat sisään ja suuntasivat kulkunsa peremmälle taloon. Siellä käsitys talon asukkaista vahvistui entisestään. Jotain rikkaita ne olivat kristallikruunuista ja muista härpäkkeistä päätellen. Sieltä olisi helposti voinut napata mukaansa muutaman arvoesineen ja myydä ne sitten jossain hämärällä sivukujalla. Niin Whitneyn veli olisi ainakin tehnyt, mutta tyttö itse ei halunnut edes ajatella mitään sen kaltaista.
"Mennäänkö keittiöön vai olohuoneeseen?" Whit huusi musiikin yli toisille. "Vai ulos?"
"Jos mennään tonne olohuoneeseen kun siellä ne kaikki ihmiset kuitenkin on," Chrystal ehdotti ja lähti johdattamaan heitä haluamaansa suuntaan odottamatta vastausta. Whit ja Jessie seurasivat perässä ja pian kolmikolle tehtiin tilaa pitkälle sohvalle. Whitney vilkaisi ympärilleen. Melko suuri osa paikallaolijoista oli hänelle ennestään tuntemattomia. Mutta no, Chrys oli eri koulusta ja luultavasti tyttö tunsi itse kaikki. No, ainakin siellä saisi tutustua uusiin ihmisiin, mikä oli vain hyvä juttu.

Whitney oli tunnistavinaan pari oman koulunsa oppilasta. Hän ei kuitenkaan ollut pahemmin näiden kanssa ollut tekemisissä, joten hän ei siksi viitsinyt mennä näiden luokse. Sitä paitsi, kyseessä oli pari cheerleaderia, joten tuskinpa nämä hänen seuraansa edes kaipasivat. Lähtisivät vain karkuun tajutessaan kuka hän oli. Niinpä tyttö jäi kavereidensa keskelle sohvalle ja kuunteli vierestä, mitä Chrystal jutteli erään pojan kanssa. Ilmeisesti tälle jo tarjottiin juomia, sillä pian tyttö nousi ja lähti tuttunsa kanssa johonkin.
"Mä niin arvasin että tässä käy näin," Jessie totesi virnistäen. "Chrys varmaan tiesi että ton tyypin viereen kannattaa mennä istumaan. Mut hei, suututko jos mä lähden ettimään vessaa?"
"No mee ihmeessä, enköhän mä tässä yksinkin pärjää ihan hyvin," Whitney naurahti ja katsoi sitten ystävänsä perään, kun tuokin poistui paikalta.

[ sori, sen kirjoittaminen oli vaan ihan liian hauskaa.... siinä vaatteet ]

Declan seurasi vieressään istuvaa tyttöä katseellaan, kuin olisi oikeasti ymmärtänyt sen puheesta jotain. Blondi sammalsi niin vahvasti, ettei rokkari ollut enää varma puhuiko se edes englantia. Tosin hän olikin britti - oma englanti oli selvänäkin sellaista sotkua vahvan brittiaksentin takia, ettei hänellä ollut varaa sanoa asiasta mitään. Asiasta oli nimittäin kuultu monta kertaa muuttamisen jälkeen. Ja siitä kuultiin edelleen, vaikka aksentti olikin hieman lieventynyt kolmen vuoden aikana. Vielä äsken vieressä istunut punapää palasi juotavien kanssa, jolloin sammaltava blondi lakkasi kokonaan kiinnostamasta. Rintamasuunta kääntyi punapäätä kohti. Tytön räiskyvän punaisia hiuksia tuijotettiin hetken, ennen kuin asian annettiin olla. Hänellä ei ollut tietenkään varaa sanoa siihenkään yhtään mitään. Miehenä, joka näytti naiselta. Siitäkin oli kuultu tarpeeksi monta kertaa.
"Se on oikeasti epäreilua, että sä olet homo", punapää (oli se esitellyt itsensä Aliceksi tai Ashleyksi tai Amandaksi) sanoi ojentaessaan juoman rokkarille.
"Miten niin muka?" Declan kysyi - toteamus vaikutti aivan irralliselta. Tai sitten hän oli missannut jotain pahasti. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt kuunnella sitä blondia. Edes yrittää. Siitä homoudestakin oli kyllä kuultu riittämiin, mutta kyllä hän itsestään keskusteli mielellään. Itserakasta, mutta se oli kyllä lempipuheenaiheita. Eikä ikinä lakannut kiinnostamasta.
"Koska sä olet seksiä tihkuva ulkomaalainen, jolla on aivan pantava aksentti. Sun ei tarvitsisi kuin avata suusi niin kaikki tytöt lakoaisi auliina sun jalkoihisi", punapää sanoi, saaden mustatukan nauramaan hyväntuulisesti.

Alkoholi-tarjoilu oli ainakin kohdallaan näissä bileissä. Declan ei nimittäin ollut ollut paikalla kovinkaan kauaa, mutta humalasta sitä ei kyllä huomannut. Seurassakaan ei ollut valittamista, hänkun ei ollut ollut hetkeäkään yksin.
Tosin nyt pauhaavasta musiikista sai päänsäryn, hän oli hukannut kaikki ihmiset ja juotavakin oli hävinnyt. Asia pitäisi siis korjata ja mustatukka kampesi itsensä ylös sohvalta. Päässä heitti jo hieman liikaa (sinne se alkoholi siis oli mennyt...) ja ensimmäiset askeleet olivat huteria. Kenkien korotkin voitiin laskea jo nyt huonoksi ideaksi, mutta tasapaino löytyi ja Declan pysyi jaloillaan aina alakertaan asti. Rappusetkin oli selvitty kunnialla. Alakerrasta löytyi juotava, se asia oli korjattu. Seura vielä puuttui, mutta eipä sitäkään kauaa tarvinnut hakea.
"Hei, kaunotar", Declan sanoi istuessaan sen tumman tytön viereen sohvalle. Mitään kyselemättä vapaa käsi päätyi tytön olalle. Toinen käsi piteli pulloa - Declan ei oikein edes tiennyt mitä sisältö oli. Mutta hyvää se oli ja päähän se nousi - siinä kaikki mitä tarvitsi tietää. Hän oli hieman liian tuttavallinen ja hieman liian lähellä. Mutta ehkä hän saisi käytöksensä anteeksi. Koska sokeakin tajusi, että poika oli ottanut jo ihan liikaa. Hän oli jo siinä kunnossa, että pullo olisi pitänyt ottaa pois ja olisi parempikin mennä kotiin nukkumaan pää selväksi. Declan ei tietenkään olisi samaa mieltä asiasta, mutta se ei ollut hänen ongelmansa. Se olisi sen ongelma, kuka sitten ikinä yrittäisi saada hänet sänkyyn. Niin, ihan omaan sänkyynsä ja vain nukkumaan.
"Hani, miksi sä istut siinä yksin? Koska ei noin nättien tyttöjen pitäisi istua yksin. Mutta älä huoli, mä olen tässä ja koska kaikki tietää että homo on tytön paras kaveri joten sulla ei ole enää mitään hätää", mustatukka sanoi, aksentti iski vahvasti läpi puheesta. Mutta brittiaksenttihan oli vain totaalisen jumalainen, eikö? Ei sillä, että siitä olisi tummalle tytölle ollut mitään iloa. Nätti se oli, mutta nainen. Siltä puuttui ne oikeat osat. Sen vartalo oli aivan väärää mallia.
Tosin oliko tytöllä muka ollut jotain hätää ennen kuin britti oli ilmestynyt paikalle? Oli, varmasti oli. Ei siinä muuten olisi mitään järkeä, että tyttö istui yksin vaikka bileet olivat täynnä ihmisiä. Vaikka Declankin oli hukannut alkuperäiset seuralaisensa.
"Hukkasitko säkin sun ihmiset? Koska mä en enää tiedä missä mun ihmiset on. Se blondi saattoi kyllä jo sammua. Se ei vaan kestänyt viinaa ollenkaan. Koska mä en ole läheskään niin humalassa, mut se oli." Kukaan ei tosin voinut olettaa, että Declan ajatteli ennen kuin avasi suunsa. Tai no, ainakaan ajatukset eivät olleet kovin kirkkaita jos niitä edes oli.
Nätti tyttö oli hiton tutun näköinen, kun sitä jäätiin tuijottamaan tummilla suklaasilmillä. Se ajatus ei tosin koskaan ehtinyt puheeksi asti.

Mikä Jessiellä oikein kesti? Ei vessan löytäminen voinut olla niin vaikeaa, vaikka talo olikin melko iso. Whitney oli ihan varma, että oli kulunut jo kauemmin kuin kymmenen minuuttia siitä, kun Jessie oli häipynyt. Ilmeisesti tuo oli löytänyt muuta seuraa. Tai saanut jonkun hakemaan itselleen juomaa. Oli niin hänen tuuriaan, että hän hävisi kisan. No, ei se haitannut, kai hänellekin joku jotain tarjoaisi ennen juhlien loppua. Nyt alkoi kuitenkin tehdä mieli ryöstää lähin muki pöydältä ja niin hän myös teki. Tytöt olivat varmasti kumpikin jo päässeet maistelemaan alkoholia, joten kai hän sai jo luovuttaa ihan suosiolla?
Mukin sisältö maistui oudolta. Oikeastaan se oli melko pahaa. Siitä huolimatta tyttö kumosi sisällön kurkkuunsa todetakseen vain, että se olisi saanut olla vahvempaa ja parempaa. Muki heitettiin takaisin pöydälle juuri ennen kuin joku istahti hänen viereensä ja laittoi käden hänen olalleen. Whit virnisti tajutessaan, että toinen oli nimittänyt häntä kaunottareksi ja vielä täydellisen ihanalla brittiaksentilla.
"No hei," hän sirkutti ja silmäili pikaisesti tulijaa päästä varpaisiin. Hän oli varmasti nähnyt pojan jossain, mutta ei saanut päähänsä missä, eikä sillä edes ollut mitään väliä.

Whitneyn innostus laski kuin lehmänhäntä, kun poika ilmoitti olevansa homo, tai niin hän ainakin tuon sanat käsitti. Sitten tyttö muistutti itseään, että se seikka ei kuitenkaan estäisi häntä kuuntelemasta toisen puhetta ja se sai hymyn palaamaan takaisin hänen huulilleen. Toisilla tytöillä saattoi sinä iltana olla parempi onni juomientarjoajien kanssa, mutta tuskinpa noilla sentään niin hyvää tuuria oli, että pääsisivät kuulemaan yhtä seksikästä puhetta kuin hän. Se jo riitti syyksi jäädä sohvalle ja käpertyä toisen kainaloon pakoon julmaa maailmaa.
"Joo. Mun ihmiset päätti hylätä mut tänne ihan yksin," Whit selitti ja yritti näyttää mahdollisimman surkealta. "Aika julmaa, että ne tolla tavalla mut tänne jätti. Eikä ne sun ihmisetkään kovin kivoilta vaikuta kun kerran oot kanssa yksin."
Jep. Oli heti paljon hauskempaa, kun ei tarvinnut istua sohvalla sen näköisenä, että oli eksynyt.
"Oon muuten Whitney," hän sitten esitteli itsensä.

Whit vilkaisi uudemman kerran viereen tupsahtanutta poikaa. Tuolla taisi olla enemmän meikkiä kuin hänellä, hiukset olivat laitetummat ja korotkin korkeammat. No, ehkä hän kuitenkin näytti naisellisemmalta, olihan hänellä sentään muotoja sopivissa kohdin. Tosin niitäkin olisi saanut hänen puolestaan löytyä enemmän.
"Sanohan, onko mussa jotain vikaa, kun ei kukaan ole vielä yrittänyt edes lähennellä mua tänään?" Whit sitten kysyi saadakseen jonkinlaisen käsityksen siitä, oliko oikeasti surkeampi tapaus kuin ystävänsä, vai kuvitteliko hän vain pienessä kateudenpuuskassaan niin. "Tai siis, mun kaverit on ihan varmasti päätynyt joittenkin miesten matkaan, kun ei ne muuten ois mua tänne hylännyt. Ja mua ei taida edes naiset täällä vilkaista. Vai onko mulla vaan tosi huono tuuri?"
Whitney katsoi onnettomana toista. Hän kyllä tiesi, ettei voinut ihan surkea tapaus olla, mutta oli se nyt epäreilua, kun toiset olivat onnistuneet heti karkaamaan ja jättämään hänet oman onnensa nojaan. No, olisihan hän tietenkin voinut järjestää jonkun shown saadakseen huomiota ja ihailijoita, mutta ei hän nyt jaksanut mitään sellaista alkaa suunnitella ja miettiä. Ja jos totta puhuttiin, sellainen ei ollut edes ehtinyt käydä hänen mielessään, kun hän oli vain tiiraillut potentiaalisia juoman tarjoajia.

Tyttö selvästi ilahtui - uusista tuttavuuksista ei koskaan ollut mitään haittaa, etenkään kun ne olivat nättejä ja hyväntuulisia ja vielä hymyilivät. Tosin tämä uusi tuttavuus näytti koko ajan vaan tutummalta. No mitä väliä, kun Declan ei kuitenkaan tiennyt kuka se oli eikä edes sitä missä olisi sen nähnyt. Kai samoihin ihmisiin saattoi tutustua uudestaankin. Vaikka ei kai se sitten mitään tutustumista ollut jos ne tunsi jo. Mitä se sitten oli?
No ihan sama. Nätti tyttö pysyi siinä vieressä. Tosin hymy hyytyi - kulmat menivät kurttuun rokkarin jäädessä miettimään mistä se saattoi johtua. Ei kai hän ollut sanonut mitään hymyn hyydyttävää? Katse oli kyllä enemmän lasittunut kuin syvästi keskittynyt eikä siitä mitään tullut muutenkaan. Declan kun ei meinannut enää muistaa tavuakaan siitä mitä oli sanonut. Ja oli se aivan yhtä tyhjän kanssa yrittää pysyä mukana muiden ajatuksenjuoksussa kun oma kulki aivan käsittämätöntä vuoristorataa. Ja mitä väliä silläkään enää oli kun hymy tuli takaisin! Declania hymyilytti ihan vain koska tyttö hymyili.
Mitä väliä millään enää oli? Tyttöä ei selvästikään haitannut että mustatukka oli vain istunut sen viereen mitään kyselemättä - ja Declania ei haitannut yhtään että blondi ja punapää olivat kadonneet. Tumma tyttö korvasi ne paremmin kuin hyvin. Siitä ei tosin ollut mitään takuita että Declan muistaisi tytön vielä aamulla, mutta nyt hän oli uuteen seuraansa hyvin tyytyväinen. Ei tämä mitenkään voinut päättyä huonosti, kun molemmat olivat niin hyvällä tuulella. Ei sitten mitenkään. Ellei Declan sitten sammuisi. Se saattaisi hieman pilata tunnelman. Koska kyllä se mielessä kävi, että alkoholi alkoi jo riittää. Ei se koskaan vakavaksi ajatukseksi asti ehtinyt, ei Declan aikonut tehdä asialle mitään. Tilanne ei edes ollut niin kovin paha vielä - hän pysyi ongelmitta hereillä, lattia ei edes pyörinyt kovin pahasti, hän ei voinut alkuunkaan pahoin eikä hän edes sammaltanut. Puheesta sai selvää, sisällössä ei välttämättä vain ollut mitään järkeä. Vuoristorata pojan pään sisällä kun ei edennyt kovin tasaisesti. Mutta ei tässä mitään hätää ollut. Ei hän niin humalassa ollut. Sammuminen ei ollut kovin läheinen huolenaihe. Oikeasti.

Pullo kävi huulilla vähän väliä, olohuoneen vilinää seurannut katse siirrettiin tyttöön tämän avatessa suunsa. Britti selvästi suli tytön olemukselle.
"Voi kulta, ihmiset on julmia ihan syyttä. Ne vaan on", Declan sanoi, toinen käsi pysyi tytön olalla ja toisella taas elehdettiin niin nopeasti että neste olisi tullut yli jos pullo olisi ollut yhtään täydempi. Muuten olisi saanut miettiä miksi ihmeessä hän pukeutui valkoiseen, pitäisi aina vain luottaa mustaan. Mutta niin ei koskaan käynyt, neste pysyi pullossa. Sitä ei muutenkaan tapahtunut kovinkaan usein että rokkari onnistui kaatamaan juomat päälleen. Yllättävää kyllä.
"Ihmiset on aina julmia mulle, vaikka mä olen aivan ihana. Ja säkin olet niin nätti, etten mä ymmärrä miten sulle voi olla julma. Saanko mä halata sua?" mustatukka sanoi, hän sentään saattoi sanoa tuollaisia asioita tytöille ilman että siinä oli mitään seksististä. Tosin BFF'n mukaan hänen kommenteillaan ei ollut mitään painoarvoa, kun eihän hän edes tykännyt tytöistä. Mutta kyllä hän ymmärsi naiskauneutta ihan oikeasti. Se oli se seksuaalinen viehättävyys mikä tässä mätti. Ei kelvannut.
Nyt sitä sentään kysyttiin, mutta vastausta ei koskaan odotettu. Pullo laskettiin käsistä lähimmälle pöydälle (ja sinne se jäikin) ennen kuin tyttöä halattiin, nyt se oli vielä vähän lähempänä ja käsi oli tukevammin sen ympärillä. Tyttöä olisi voinut halailla kauemminkin, koska halailu oli aina mukavaa. Tuntemattomienkin. Ja senkin hän saattoi tehdä ilman mitään seksististä. Oli se tosin mahdollista että tyttö ei tajuaisi asiaa. Ei sitä tiennyt miten tyttö tulkitsi hänen käytöksensä. Ei sillä, ainahan pussailu oli kivaa (tuntemattomien tyttöjenkin kanssa jos viinaa oli mennyt tarpeeksi) mutta siinä meni raja.
Halauksen jälkeenkin tyttö pidettiin yhtä lähellä. Seuralaisen esitellessä itsensä Whitneyksi katsekontakti haettiin.
"Declan."

Silmät jäivät seuraamaan kauempana olevan blondin hysteeristä avautumista (ah, ihana laskuhumala) joka ei musiikin takia kuulunut tänne asti - onneksi. Sitä vaihetta kun oli tullut kokeiltua muutaman kerran itsekin. Ehkä hän ei tänään kuitenkaan rupeaisi avautumaan kännissä, sekun ei ollut niin kaunista kuunneltavaa. Rokkarillakun oli taipumusta yhtä hysteeriseen käytökseen kuin olohuoneen blondilla. Omaksi onnekseen hän ei muistanut niistä puoliakaan. Mutta tänään ei varmasti avauduttaisi (ja itkettäisi) yhtään mistään. Mitään itkemistä ei edes ollut.
Sekin blondi lakkasi kiinnostamasta, kun vieressä istuva tyttö avasi suunsa. Nyt sitä teki mieli halata uudestaan, muttta ennen kuin Declan ehti tehdä mitään, ajatus oli jo karannut siihen miten lyhyt tyttö oikeasti oli. Vaikka pojalla ei olisikaan ollut niitä lisäsenttejä kengissään (joita hän ei oikeasti edes olisi tarvinnut) tyttö häviäisi silti pituudessa reilusti. Tosin se olikin tyttö. Pojalle olisi noloa jäädä noin lyhyeksi, mutta tytölle se taisi olla ihan normaalia. Ja hälyttävintä ei edes ollut se kuinka lyhyt tyttö oli, vaan se että Declanilta meni noin kauan asian tajuamiseen. Vaikkei silläkään ollut mitään väliä. Ja vuoristorata vain eteni, joten eipä Declan enää kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Illasta tulisi vielä mielenkiintoinen jos vuoristorata jatkuisi yhtä sekavana.

"Mistä ihmeestä sä olet voinut saada päähäsi että sussa olis jotain vikaa? Muru, sä olet nuori ja kaunis, mihin sulla on edes kiire niiden miesten kanssa?" rokkari sanoi, katse pysyi Whitneyn silmissä. "Kyllä mä sut huolisin, ja varmana huolii moni muukin. Sun kaverit oli varmaan vaan nopeempia, koska sussa ei kyllä ole mitään vikaa." Tuohon olisi varmaan pitänyt lisätä se "jos tykkäisin tytöistä" -pääte, ettei tämä tyttö saisi aivan väärää kuvaa. Ei kai se niin vaarallista olisi jos se saisikin? Ainahan sen voisi korjata.
"Luota muhun, okei? Mä tunnen miehet paremmin kuin kukaan", Declan sanoi, poika lähinnä höpötti mitä sylki suuhun toi. Puolet kysymyksestäkin oli jo unohtunut. Sitä paitsi taisi tuo vastata kysymykseen aika hyvin - vaikkei Declan enää tiedostanutkaan mikä kysymys olikaan. Tottakin se oli - hän tunsi miehet paremmin kuin kukaan. Sen lisäksi että hän tietenkin oli itse mies, hän vielä seurusteli sellaisten kanssa.
"Joten rauhotu. Sä olet upea."

Whitney ei saanut tilaisuutta vastata pojan esittämään kysymykseen, kun tuo jo halasi häntä. No, eipä hän kyllä ollut aikonut toista kieltää niin tekemästä, joten mikäs siinä. Olihan halailu aina kivaa puuhaa, ihan niin kuin kaikki muukin läheisyys. Sekin oli tosi kivaa, kun poika oli kehunut häntä nätiksi. Mutta jos tuo oli homo, niin kuin oli antanut ymmärtää, kannattiko tuon sanaan luottaa? Oikeastaan tyttö toivoi, ettei kyseinen poika olisi ollut homo. Sitten ilta olisi voinut olla paljon hauskempi. Niin hän ainakin kuvitteli. Ei homoissa mitään vikaa tietenkään ollut, mutta no, heistä ei ollut muuksi kuin ajanviettoseuraksi.

Kun Whit oli esitellyt itsensä, poika teki samoin. Nimi Declan kuulosti hämärästi tutulta, mutta asiaa ei sen enempää jaksettu pohtia. Ei sillä ollut mitään väliä, olivatko he törmänneet ennenkin. Todennäköisintä oli, että hän vain oli kuullut nimen jossakin, muttei ollut kuitenkaan jutellut tai ollut muutenkaan missään tekemisissä kyseisen pojan kanssa. Olisi hän sitä paitsi ihan varmasti muistanut Declanin, tuo oli sen verran erikoinen ilmestys verrattaessa siihen porukkaan, jonka kanssa hän yleensä liikkui.

Declanin vastaus sai Whitneyn toden teolla miettimään, mahtoiko poika sittenkin olla hetero. Ensinnäkin tuo sanoi häntä muruksi, sitten tuo vielä kehui hänen ulkonäköään. Miksi ihmeessä Declanin piti olla niin hämmentävä tapaus?
”Ootko oikeesti sitä mieltä?” Whit varmisti. Hän olisi halunnut uskoa toisen kehut ja luottaa tämän sanoihin, mutta jostain syystä se tuntui kovin vaikealta. Hänen onnensa mies- ja naisrintamalla oli viime aikoina ollut lähes olematonta, joten jossain oli oltava vikaa. Tai sitten hänestä oli tullut liian valikoiva. Muutama päivä sitten eräs vähemmän hurmaava tyttö kyllä oli lähennellyt häntä, mutta se oli tuntunut lähinnä ahdistavalta.

"Jos kerran tunnet miehet niin hyvin, niin osaatko sanoa miksei kukaan sitten huomaa mua?" Whit päätti kysyä, vaikka katuikin heti sanojaan. Declan luultavasti piti häntä todella ikävänä seurana, kun hän vain valitti koko ajan. Sellainen kuva hänestä olisi ihan väärä, eikä hän halunnut toisen kuvittelevan mitään niin typerää.
"Okei. Ehkä oon vaan tänään vähän huonolla tuulella. Kaipaan jotain piristystä. Tykkäätkö tanssimisesta? Eli huvittaisiko lähteä tanssimaan?" skeittari uteli. Hän itse ainakin viihtyi tanssilattialla ja osasi jopa tanssia, kiitos tanssituntien, joita oli jatkanut jo kymmenisen vuotta. Kisoihin hän ei ollut kuitenkaan koskaan osallistunut, eikä sellaiseen ollut mitään aikomusta ainakaan lähitulevaisuudessa. Hän halusi keskittyä elämiseen ja hauskanpitoon, eikä tanssista saanut tulla mitään pakkopullaa. Niin oli käynyt muutamille hänen tutuilleen, jotka olivat alkaneet kisata ja pitää voittoa maailman tärkeimpänä asiana.

Halailu ei näyttänyt haittaavan - ainakaan tyttö ei sanonut yhtään mitään. Tosin halaukset ventovierailta saattoivat olla hieman hämmentäviä - ehkä tyttö oli yllättynyt ja jäässä sen takia. Se ei vain saanut sanottua mitään. Eipä Declan tosiaan ollut antanutkaan mahdollisuutta kieltäytyä, hän oli vain mennyt ja halannut sitä. Mutta ainahan se olisi voinut ruveta protestoimaan jälkeenpäin. Vaikka kuka nyt haleista ei tykännyt? Halailu oli aina kivaa - vieraidenkin. Tosin Declan olikin hieman liian tuttavallinen ja aivan yltiösosiaalinen. Uusiin ihmisiin tutustuminen oli aina kivaa - joskus vähän liiankin kivaa. Hän tuli uusien ihmisten kanssa toimeen erittäin hyvin - joidenkin mielestä se oli jotenkin kummallista. Nytkin hän halaili vierasta tyttöä, josta hän ei tiennyt kuin nimen. Tosin kyllä se näytti edelleen jotenkin tutulta, mutta vieläkään ei ollut valaistunut yhtään että mistä hän sen muka tuntisi. Sekun oli aivan mahdollista, että he olivat törmänneet ennenkin - olivathan he nytkin samoissa bileissä. Ehkä he olivat sitten ennenkin osuneet samaan porukkaan - tyttö ei ainakaan tällä hetkellä näyttänyt siltä, että se olisi kuulunut selvästi aivan erilaiseen porukkaan kuin hän. Tosin jos sekin oli ollut bileissä ja alkoholia oli kulunut yhtä paljon kuin nyt, niin ei ihmekään ettei Declan tyttöä muistanut. Ei se mitään henkilökohtaista ollut. Alkoholilla nyt vain sattui olemaan sellainen vaikutus. Tosin hänen nimimuistinsa oli huono, mutta kyllä hän naamat muisti. Yleensä.
Tosin tyttö ei vaikuttanut tuntevan häntä yhtään sen paremmin. Ainakaan se ei ilmaissut asiaa mitenkään. Kai se olisi sanonut jotain sinne suuntaan viittaavaa. Vai olisiko? Huomasiko sen, ettei rokkari itse tiennyt kuka tyttö oli? Ehkä se luuli, että häntä alkaisi hävettämään, koska hän oli unohtanut sen.

Sillä ei varsinaisesti edes ollut mitään väliä, seurusteliko hän miehen vai naisen kanssa - pääpointti oli se, että hän seurusteli. Sen yhden tietyn ihmisen takia, mitään ei voisi tapahtua tänään - se, että hän seurusteli miehen kanssa, eikä ollut alkuunkaan kiinnostunut naisista oli sivuseikka. Jokatapauksessa hän oli varattu. Sekin olisi varmaan pitänyt kertoa tytölle. Ettei se lukisi häntä aivan väärin ja kuvitellut mitään muuta. Tyttö saattaisi vielä nolostua, jos se yrittäisi jotain. Turha sen siitä olisi nolostua, ei se haittaisi - Declan ei vain voinut jatkaa enää pidemmälle. Vaikka niinhän sitä sanottiin, että se mitä poikaystävä ei tiennyt ei sitä satuttaisi. Eihän muutama humalainen suudelma ketään satuttaisi. Mutta Declan tietäisi. Tosin, tietenkin kyseessä edelleen oli tyttö. Hän ei pystyisikään jatkamaan suudelmia pidemmälle. Saattoi sen ottaa loukkaavanakin, että hän ei tuntenut siihen mitään vetoa. Pussailu vain oli kivaa.
Kyllä sille kerrottaisiin, jos se tulisi aiheelliseksi. Ei se vielä oikein ollut. Mistä sitä tiesi, kuinka Whitney hänen käytöksensä tulkitsisi ja tekisikö se asialle mitään. Vaikka mustatukka olisikin sen mielestä sillä tavalla kiinnostava, ei siitä ollut mitään varmuutta että se tekisi asialle mitään. Ehkei se uskaltaisi tehdä aloitetta (koska Declan ei ollut niin humalassa, että olisi tehnyt itse mitään) tai sitten se ei edes harrastanut yhden yön juttuja. Sekun oli selvää, että Declan oli niin humalassa, että se jäisi aivan merkityksettömäksi säätämiseksi, jos jotain tapahtuisi. Ehkei ventovieraiden kanssa säätäminen humalassa ollut tytön juttu alkuunkaan. Mitään ei välttämättä tapahtuisi. Ei yhtään mitään. Tyttö vain oli hämmentynyt ja mietteliäs, koska hän antoi ristiriitaisia signaaleja. Ei se välttämättä mitään asian eteen tekisi. Tosin suutelemalla se saisi tietenkin kerralla vastauksen mietteisiinsä.

Toki hänen pitäisi varmasti olla hämmentämättä tyttöä enää enempää. Jättää kaikki ajatukset pois, mitkä voisi tulkita väärin. Mutta tytön kehuminen oli vain sopinut tilanteeseen erittäin hyvin - miten muuten hän muka saisi sen vakuutettua, että se kelpasi jos hän ei kehuisi sitä nätiksi? Koska nätti se oli. Ihan oikeasti, hänenkin mielestään. Ja muruiksi kutsuminen vain kuului luonteeseen, hittolainen hänhän oli britti. Hänet oli kasvatettu siihen, että vieraiden kutsuminen muruiksi oli aivan okei, ja hän teki niin kaikille. Se että hän kutsui jotakuta muruksi (tai haniksi tai samantien kullaksi!) ei tarkoittanut yhtään mitään. Oli se tietenkin hämmentävää, jos tyttö ei tajuaisi sitä.
"Olen", Declan vastasi lyhyesti ja vain katsoi tyttöä silmiin. Katseesta näki että rokkari oikeasti tarkoitti sitä - siksi hän ei sanonut enempää. Katse sanoi tarpeeksi ja eikä hän sitä rupeaisi vakuuttelemaan tuon enempää. Whitney uskoisi tuota jos uskoisi, ja jos se ei uskoisi niin se siitä sitten.
Katse oli käynyt taas ympärillä olevissa ihmisissä, mutta palasi tyttöön taas tämän avatessa suunsa. Jos Declan ei olisi ollut niin hyvällä tuulella ja hyvässä seurassa (ja vähän humalassa), hän olisi voinut vastata tuohon jotain vähemmän kohteliasta. Tyttö oli nimittäin istunut yksin sohvalla ennen kuin Declan oli tullut paikalle. Oliko se itse siis huomioinut miehet? Mutta mitään ei sanottu. Siitä saattaisi loukkaantua, eikä Declan halunnut loukata seuralaistaan. Whitney oli liian hyvää seuraa.
"Haluatko sä oikeasti jonkun kuolaamaan päällesi? Koska ne miehet ei ole niin kovin miellyttävää seuraa", mustatukka sanoi, puheen aikana katse oli taas karannut tytöstä. Tuon saattoi varmaan taas laskea ristiriitaiseksi kommentiksi - kai hänen oli sitten oltava homo, jos hän tiesi miltä se tuntui. Ja hänhän tiesi.

Tummien silmien katse kirkastui kun tyttö sanoi kaipaavansa piristystä. Declan selvästi ilahtui ehdotuksesta.
"Mä rakastan tanssimista. Ja satun olemaan vielä hiton hyvä siinä", rokkari sanoi ja mitään kysymättä kiskaisi tytön mukanaan ylös sohvalta. Hänen pitäisi varmaan opetella kysymään tytöltä, ennen kuin teki tuollaisia. Mutta ei se mielessä käynyt, ja itsehän tyttö oli ehdottanut tanssimista. Lattialle siirtyminen oli vain luonnollista tässä tilanteessa. Mitä vastaan sanomista tytöllä ei pitäisi siis olla. Lattiallehan se oli halunnut ja sinne Declan sitä parhaillaan vei.
Sitä paitsi, Declan oikeasti liikkui kuin street-tanssija. Puhe ei ollut johtunut alkoholista, viina ei ollut sumentanut hänen arvostelukykyään - hän oli oikeasti hemmetin hyvä. Hän saattoi näyttää sataprosenttisesti rokkarilta, mutta hän oli asunut 19 vuotta street-tanssijan kanssa.

Whitney joutui pohtimaan hetken verran Declanin sanoja. Halusiko hän loppujen lopuksi mitään miehiä roikkumaan perässään? Ehkä. Olisi se toisaalta ihan hauskaa. Ainakin olisi jotain, mistä jutella Jessien ja Chrysin kanssa seuraavana päivänä. Koska toiset tytöt juttelisivat niistä kuitenkin, olisi turhauttavaa olla ainut, jolla ei olisi mitään sanottavaa asiaan liittyen. Okei, ehkä hänellä oli, olihan hänellä nytkin miesseuraa, vaikka mitään iskemisyrityksiä ei kai kannattanut edes harkita. Pikku flirtti olisi kuitenkin ollut vain hauskaa ajanvietettä.
”No, en nyt välttämättä ihan kuolaamaan,” skeittari naurahti. ”Mutta kai sunkin on myönnettävä, että flirttailu on yksi parhaimpia ajanviettotapoja. Eikä se ole ollenkaan hauskaa jos se on yksipuolista. Ei oo kato sellaista jännitystä ilmassa.”

Whitney halusi vain pitää hauskaa, ainakin sinä iltana, eikä hän voinut mitään sille, että hormonit hyrräsivät. Niin kävi aina joskus ja silloin teki mieli vain yhtä asiaa. Tai no, ainakin melkein. Kyllä hänelle olisi riittänyt pari harmitonta suudelmaa. Ja ehkä ihan vain se hupi, että sai tuntea olevansa haluttua seuraa, olisi riittänyt sinä iltana.
”Ja hei, kuka sanoi, että pitäisi olla mies?” Whit tokaisi sitten, vaikka muistikin sanoneensa jotain Declanin miestuntemukseen liittyen. No, nytpä kai tuli sekin asia oikaistua. Olihan nuorukainenkin ilmoittanut olevansa homo, ainakin suurin piirtein, joten miksi hän itse olisi sitten antanut toisen kuvitella itseään heteroksi? Niin, ei miksikään.
”No, ehkä sitä voi pitää hauskaa ilmankin,” tyttö sitten tokaisi ja uppoutui hetkeksi tarkastelemaan kynsiään. Ehkä nekin pitäisi joskus lakata? Oranssi tai turkoosi voisi olla mukavan pirteä väri. Nyt kynnet näyttivät yksinkertaisesti tylsiltä.

Whitneyn kasvoille kohosi innostunut virnistys, kun toinen näytti innostuvan hänen ehdotuksestaan. Ennen kuin hän ehti edes tajuta, Declan oli kiskaissut hänet ylös sohvalta. Nopeata toimintaa siis ja syykin selvisi. Poika kuulemma rakasti tanssimista. No, niin rakasti hänkin. Kun Declan sitten ilmoitti olevansa hyvä tanssimaan, tytön mielenkiinto heräsi. Olihan hän itsekin tanssinut viisivuotiaasta asti, joten taitoja oli kyllä kertynyt. Jos Declan oikeasti osasi tanssia niin hyvin kuin väitti, niin tanssituokiosta tulisi varmasti mahtava.
”Mä kyllä tanssin sut suohon,” Whit tokaisi, kun he olivat päässeet lattialla johonkin, missä sattui sopivasti tilaa olemaan. Musiikki oli sopivan vauhdikasta tytön makuun, kappaletta hän ei kyllä tunnistanut, mutta ei se niin tärkeä juttu edes ollut. Kun musiikki oli hyvää, se oli ja silloin teki aina mieli tanssia. Niinpä skeittari alkoi liikkua musiikin tahdissa ja katseli samalla, millaiset hänen seuralaisensa tanssitaidot mahtoivat olla.

Tuohon oli paha keksiä vastaväitettä, tyttö nimittäin oli aivan oikeassa. Flirttailu oli parhaimpia ajanviettotapoja. Vaikka hänellekin oli selitetty, ettei seurusteleva ihminen saanut flirttailla muiden kanssa. Hänhän oli onnellisesti parisuhteessa ja sitä rataa. Hän teki sitä silti, koska hän ei ymmärtänyt miksei. Se oli vain flirttailua, hauskaa ja piristävää. Eikä se tarkoittanut yhtään mitään, se vain oli kivaa. Vaikka juuri siksi ihmiset useimmiten flirttailivat - iskeäkseen sen toisen. Hänen ei tarvinnut, eikä hän edes saisi. Hänellä ei ollut minkäänlaista tarvetta, hänen parisuhteessaan ei ollut mitään vikaa. Ei hän siksi flirttaillut, että olisi halunnut kaataa jonkun muun. Se vain oli kivaa. Numeron tekeminen koko asiasta oli aivan turhaa. Itseasiassa se oli hieman loukkaavaakin, jos häneen ei luotettu edes sen verran. Se oli kuitenkin vain harmitonta flirttailua, joka ei merkinnyt mitään. Sen lisäksi, että hän nyt oli hieman liian tuttavallinen luonnostaan. Halailihan hän nytkin puolituntematonta tyttöä. Sellainen käytös saattoi jonkun mielestä olla jo liian tuttavallista. Mutta Declan ei edes tajunnut koko asiaa, eikä tyttöäkään näyttänyt haittaavan. Kai se nyt olisi sanonut, jos hän haittasi.
"Myönnetään, sä olet aivan oikeassa. Kuka nyt ei flirttailusta tykkäisi", Declan sanoi - tiedä sitten, olisiko Whitney sanonut noin jos se olisi tiennyt puhuvansa seurustelevalle ihmiselle. Useammat kun näyttivät olevan vahvasti sitä mieltä, että seurustelevat ihmiset eivät saaneet flirttailla. Oli sitä tultu keskusteltua asiasta useampaan kertaan. Hän ei saisi flirttailla, eikä hänellä pitäisi olla mitään syytä flirttailla. Hänen ei pitäisi edes haluta flirttailla. Vaikka eihän sillä edes ollut mitään tekemistä hänen parisuhteensa kanssa. Ei hän flirttaillut siksi että olisi halunnut vaihtaa - koska ei hän missään tapauksessa halunnut.
Vaikka oliko hän äsken vihjannut että hänelle saisi flirttailla? Niinhän hänelle saisikin - tosin silloin hänen pitäisi varmaan jo avata suunsa ja sanoa se. Flirttailu oli okei, koska se oli vain hauskaa. Ei se merkinnyt mitään erityisempää eikä hän edes voisi jatkaa pidemmälle.

Declan itseasiassa ymmärsi Whitneyn ajatukset erittäin hyvin. Ymmärrettäväähän se oli, että tyttö halusi pitää hauskaa. Niin olisi Declankin halunnut - ja niin oli hän tehnytkin lukemattoman monta kertaa aikaisemmin. Nyt hän ei voinut haikailla muiden perään, mutta kyllä hän oli tehnyt niin - monta kertaa. Liiankin monta kertaa, hän oli ollut vähän liiankin aktiivinen sillä saralla.
Tummat kulmat rypistyivät tytön avatessa seuraavaksi suunsa. Ei, tyttö ei ollut tainnut koskaan sanoa että sen pitäisi olla mies. Pitikö sen edes olla mies? Oliko se koskaan edes sanonut mitään asiasta. Mitä jos Whitney olikin se jonka pitäisi tulla ulos kaapista? Ei, kyllä se oli maininnut puhuvansa miehistä. Joten kai se sitten tarkoitti huolivansa naisetkin.
"Joten sulla on puolet enemmän kaadettavaa kuin mulla. Kuinka kätevää", mustatukka sanoi ja kohautti olkiaan. Vaikka hän ei vieläkään sanonut kumpi puoli oli kyseessä, se taisi olla jo ihan tarpeeksi selvää. Vaikka hän ei ollutkaan varsinaisesti myöntänyt vieläkään yhtään mitään.
"Ei sillä, että mä olisin ketään kaatamassa. En mä saa kaataa kun sitä yhtä tiettyä", Declan sanoi ja kohautti olkiaan. Sanoja ei tarkoitettu negatiivisesti, sen huomasi jo tavasta, jolla mustatukka alkoi hymyillä sitä yhtä tiettyä ajatellessaan. Siinä tuli selväksi se toinenkin seikka, vaikka sitäkään ei sanottu suoraan. Mutta kyllä sen tuosta tajusi. Ainakin pitäisi. Viimeistään jo siitä hymystä - rokkari näytti peräti rakastuneelta.
Kulmat rypistyivät uudestaan - tokaisu olisi varmaan jäänyt huomioimatta, jos tyttö ei olisi luonut katsetta alas kynsiinsä. Se näytti melkein alakuloiselta.
"Ei sun mun takiani tartte. Totta kai sä voit mennä iskemään jotakuta." Miksi hitossa tytön tarvitsisi odottaa, että miehet lähestyisivät sitä.

Tyttö pysyi vauhdissa mukana, vaikka sohvalta tulikin äkkilähtö. Ei Declan niin olisi tehnyt, jos tyttö ei olisi näyttänyt niin innostuneelta. Ehkä.
Tokaisuun vain naurahdettiin hyväntuulisesti - tuota Declan ei edes viitsinyt ottaa haasteena. Se oli vain hauskaa. Oliko sillä mitään väliä, kumpi oli parempi kun molemmilla oli hauskaa. Sitähän tanssimisen oli. Ja sitä paitsi, niin siinä varmaan olisi käynyt, jos poika olisi ottanut tuon haasteena. Whitney varmaan tanssisi hänet suohon. Koska se oli hyvä, sen huomasi helposti. Mutta tosin niin oli Declankin - biitti vei helposti täysin mukanaan ja rokkari liikkuikin taitavasti. Hän oikeasti osasi tanssia.

//Pahoittelut kestosta!//

"Niinpä!" Whitney huudahti. Jos joku olisi tullut ja sanonut, ettei pitänyt flirttailusta, hän olisi pitänyt sitä outona, ainakin melkein. Eivät kai kaikki kuitenkaan omanneet samanlaista käsitystä hauskanpidosta ja hyvästä ajanviettotavasta kuin hän. Saattoi sitä paitsi olla niin päin, että hän ja Declan olivat niitä outoja tyyppejä. Häntä se ei kuitenkaan haitannut. Hän oli oikeastaan jo tottunut siihen, että sai silloin tällöin oudoksuvia katseita osakseen. Useimmiten se johtui tahallisesti harrastetusta erikoisesta pukeutumisesta tai jostain typerästä tempusta jonka hän oli tehnyt. Ja niissähän juuri olikin tarkoituksena saada huomiota ja naurua aikaan. Sellainen saattoi piristää monen ihmisen päivää, joten miksi olisi pitänyt olla tavallinen ja väritön tyyppi? Se, ettei osannut flirttailla, oli oikeastaan hyvin tylsää. Kyllähän nyt flirttiä piti olla ilmassa, vaikkei olisikaan tehnyt sitä tosissaan.

"Jep. Saa nähdä löytyykö täältä edes ketään kaatamisen arvoista," Whitney tuhahti ja vilkaisi arvioivasti ympärilleen. Kyllä paikalla oli ihan mukiinmenevän näköistä porukkaa, mutta kukaan ei ainakaan sillä hetkellä herättänyt niin suurta mielenkiintoa, että hän olisi hylännyt Declanin seuran ja lähtenyt omille teilleen. Declan oli sentään virkistävää juttuseuraa, eikä vain örveltänyt mitä sattuu.
Tietenkin hän olisi voinut mennä etsimään omia ystäviään, mutta nämä varmasti osasivat pitää hauskaa ilman häntä. Pahimmassa tapauksessa hän menisi vain keskeyttämään jotain todella lupaavaa, eikä hän halunnut pilata tyttöjen iltaa. Sitä paitsi, oli paljon hauskempaa olla erillään, koska sitten sai seuraavana päivänä kuulla kaiken, ainakin sen mitä itse kukin illasta sattui muistamaan.

Whitney ei ollut typerys. Declan ilmaisi hänen mielestään varsin selvästi olevansa varattu mies. No, se ei haitannut, paitsi ehkä ihan pienesti. Ilta oli kuitenkin vasta aluillaan ja ehkä hänellä oli sitten vielä toivoa löytää joku, jonka kanssa flirttailusta seuraisi jotain tuloksia. Sitä kannatti odottaa.
”Sä nyt satut olemaan sen verran mukavaa seuraa, että saat nyt kärsiä mun seurasta jonkun aikaa,” Whit tokaisi virnistäen iloisesti. ”Saa siis iskemispuuhat odottaa jonkin aikaa.”

Nähdessään, miten hyvin Declan tanssi, skeittarityttö suorastaan hämmästyi. Hän ei ollut osannut odottaa sellaista. Ei se tietenkään haitannut, että toinen osasi tanssia, päinvastoin. Tuntui vain paremmalta, kun ei tarvinnut pelätä varpaiden murskautumista.
”Oot varmaankin harrastanut tanssia?” brunette ei voinut olla kysymättä tanssin lomassa. ”Ainakin oot ihan hitsin hyvä. En mä taidakaan tanssia sua suohon.”

Tanssi sai Whitneystä esiin sen puolen, joka oli villi ja vapaa. Hän liikkui musiikin tahdissa, eikä kiinnittänyt huomiota tanssilattian ulkopuolelle. Hän oli aina rakastanut tanssia, pienestä pitäen. Mitä kauemmin hän tanssi, sitä tyytyväisemmäksi hän tuli ja kaikki muu oli yhdentekevää. Ei ollut enää mitään väliä, olisiko hän koko loppuillan yksin vai ei.
Whitney tanssi kappaleen loppuun asti ja vielä seuraavankin, ennen kuin päätti lopettaa, ainakin hetkeksi. Tanssi ei ollut mitään kevyttä urheilua, jos sitä harjoitti nopeatempoisen musiikin tahdissa niin kuin nyt. Tottakai hänelle oli ehtinyt tulla hiukan kuuma ja nyt teki mieli vilvoitella.
”Lähdetäänkö käymään ulkona?” hän kysyi Declanilta. ”Täällä on vähän turhan kuuma.”
Whit lähti kohti ulko-ovea, napaten matkan varrelta mukaan jonkun avaamattoman siideritölkin. Ei hän tiennyt kenen se oli, mutta nyt se olisi hänen.

Declan nyökkäsi - flirttailu oli aina hauskaa. Ihan jo pienellä flirtillä saattoi pelastaa koko päivän - siinä tunsi saman tien olevansa haluttu, kuka siitä muka ei pitänyt? Ellei sitten ollut muutenkin ujo ja sosiaalisesti epävarma - silloin se saattoikin olla epämukavaa ja outoa. Olihan se kuitenkin hyvin rohkea tapa osoittaa huomiota muille ihmisille - jos sosiaalinen kanssakäyminen oli muutenkin ongelmallista, niin kai sitten oli flirttailukin. Mutta Declan ei todellakaan ollut ujo ja eipä tainnut olla Whitneykään.
"Mä tiedän. Ei sen edes tartte johtaa mihinkään, se on vaan hauskaa", rokkari sanoi, vapaa käsi kävi puheen ohessa haromassa hiuksia. Siinä tuli selväksi sekin, että hänelle sai flirttailla - mutta vain koska se oli hauskaa. Se ei johtaisi yhtään mihinkään. Declan ei voisi. Ei se sitä mihinkään muuttaisi, että Whitney oli kaunis ja erittäin hyvää seuraa. Declan olisi halunnutkin sen, jos olisi voinut. Mutta ei hän voinut. Hän ei saanut koska oli varattu, eikä edes pystyisi koska Whitney oli tosiaan tyttö. Ei se sitä silti tarkoittanut, etteikö Whitney olisi ollut viehättävä. Hemmetti kyllä hän kauniin naisen tunnisti, vaikka olikin homoseksuaali.

"Mä kaataisin ton", Declan sanoi, se edelleen Whitneyn olkapäällä oleva käsi heilahti olohuoneen toisella puolella olevaa miestä kohti. Vaalea, atleettinen ja pitkä. Olisi se voinut olla hieman paremman näköinen, mutta kroppa korvasi paljon. Eikä Declan edes sen naamaa näkisi, joten ei sillä mitään väliä edes ollut. Ei sillä, että mitään tapahtuisi.
"Älä silti kerro mun poikaystävälleni, että mä sanoin noin", Declan lisäsi, ennen kuin ehti ajatella ettei Whitney tiennyt kuka hänen poikaystävänsä oli. Vaikka tyttö ei sille mitään kertoisikaan. Kilianin ei tarvitsisi tietää sitä. Se saattaisi vain tulla mustasukkaiseksi, vaikka yhtään mitään ei ollut tapahtunutkaan. Ellei Whitney nyt pitänyt rokkaria uskottomana kusipäänä, jolloin se kertoisi varmasti jos saisi tietää kuka hänen poikaystävänsä oli. Hänhän oli jo kaatamassa jonkun muun, kun poikaystävä ei ollut paikalla. Ei hän aikonut tehdä yhtään mitään - sen blondin hän iskisi, jos aikoisi iskeä jonkun niistä bileistä, mutta ei hän aikonut. Sitä paitsi hän olisi iskenyt sen jo, jos aikoisi. Se ei silti ollut se pointti. Ei katsomisessa ollut mitään pahaa. Kaikki sitä tekivät - tosin ne eivät myöntäneet sitä ääneen. Mitään kerrottavaa ei ollut, joten Whitneyn ei tarvitsisi sanoa yhtään mitään.
Ellei Whitney sitten oudoksuisi hänen miesmakuaan. Koska hänen poikaystävänsä ei ollut blondi, atleettinen eikä pitkä. Ei sillä, että hän olisi valittanut, Kilianissa ei ollut mitään vikaa. Itseasiassa oli se blondia paremman näköinen. Ja Kilian oli hänen ja hän piti siitä vähän enemmänkin. Ei sen silti tarvinnut tietää, mitä hän sanoi humalassa. Vaikka ei se alkoholin määrä asiaa mihinkään muuttanut - mustatukka olisi saattanut sanoa noin selvänäkin, eikä Kilianin sitä silti tarvitsisi tietää. Tai ainakaan sen ei tarvitsisi kuulla sitä Whitneyltä. Ellei tämä nyt sitten menisi saarnaksi siitä, että hänen pitäisi kertoa itse. Hänen pitäisi olla rehellinen. Vaikkei mitään ollut tapahtunut, hän oli silti ajatellut sitä. Ja sanonut sen vielä ääneenkin. Varattuna ihmisenä hänen ei pitäisi tehdä niin. Mutta toivottavasti Whitney ei ollut sitä saarnaavaa tyyppiä.

Oliko tästä edes mitään kerrottavaa. Olihan se viettänyt iltansa miehen kanssa, jolla oli seksikäs aksentti, mutta se hieman latisti tunnelman, että hän kuitenkin oli varattu homoseksuaali. Ellei sitä seikkaa jättäisi kertomatta. Vaikka ehkei illasta muutenkaan tulisi yhtään mitään. Ties vaikka Whitney lemppaisi hänet ihan kohta, koska tämä ei tosiaan johtaisi yhtään mihinkään. Ties vaikka se halusikin juuri jotain mikä johtaisi johonkin - Declan nyt vain oli hyvää seuraa, ja kai sitä aksenttia oli erittäin miellyttävä kuunnella, mutta se ei kyllä paljoa lämmittänyt. Ainakin vertailussa se ei paljoa kateutta herättäisi, jos jollakin muulla oli oikeasti jotain kuumaa kerottavaa. Vaikka voisi se tietenkin vain sanoa viettäneensä koko illan seksikkään ulkomaalaisen kanssa ja antaa muiden päätellä loput. Seksikkään ulkomaalaisen kanssa pääsi nyt vaikka mihin mielikuviin.
Ellei Whitney sitten tosiaan jättäisi häntä yksin. Ehkä se halusikin flirttailla ja pussailla. Ehkä se halusi illan johtavan johonkin muuhun. Muuhunkin kun sohvalla istumiseksi varatun homoseksuaalin kanssa. Hän näytti ja kuulosti helvetin hyvältä, mutta siinä se.
Lävistetty kulma kohosi aavistuksen - ei siksi, että Whitney kuitenkin oli mieluummin hänen seurassaan kuin lähtisi iskemään jotakuta muuta. Jota kannatti yrittääkin. Sanavalintojen takia kulma kohosi. Ei tosin siksi, että hän mukamas sattui olemaan mukavaa seuraa. Ei hän vain sattunut olemaan mukavaa seuraa - johan hän oli sanonut olevansa ihana.
"Joten sun seurassa viihtyminen tekee musta masokistin?" Declan kysyi ennen kuin alkoi nauraa - itsepä tyttö väitti että sen seura olisi hänelle kärsimystä, vaikka hän viihtyi sen seurassa hiton hyvin. Sehän tekisi hänestä masokistin. Vaikka kyllä rokkari sen oikeasti tajusi, ettei tyttö sitä nyt ihan noin tarkoittanut.
"Mutta hyvä, en mä susta olisi halunnutkaan luopua." Ei hänen iltansa siihen kaatuisi, vaikka Whitney jättäisikin hänet yksin sohvalle. Hän oli sosiaalinen ihminen, kyllä hän uutta seuraa löytäisi. Mutta hän oli erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen seuraansa. Whitneyn seurassa voisi viihtyä useamminkin - niin, jos Declan nyt tätäkään edes muistaisi enää aamulla.

"Mun kaksoisveljeni harrastaa tanssia, joten kai sillä on ollu vaikutusta muhunkin", Declan vastasi kysymykseen naurahduksen jälkeen. Lause oli erittäin helppo ottaa kohteliaisuutena, koska tyttö oli itse erittäin hyvä. Ei Declan sitä tosin koskaan ollut epäillytkään - itse tyttö sitä tanssimista oli ehdottanut ja se oli jo sanonut tanssivansa hänet suohon. Joten joko Whitney oli oikeasti todella hyvä tai sitten se oli vain niin varma itsestään.
Tanssimisella oli vielä hyvä vaikutus siihen humalatilaan - muutenhan hän olisi varmaan jäänyt sohvalle ja juonut vielä lisää. Hänen ei tarvitsisi ottaa enää yhtään enempää - aamustakin tulisi huomattavasti helpompi. Ei hän edes tiennyt miksi joi. Enemmän siitä oli haittaa kuin hyötyä. Liikkuessa selvisi pääkin, joten tanssiminen oli hyvä idea - sen lisäksi että se oli tietenkin hauskaa. Hyvässä seurassa vielä - Whitney taisikin ihan harrastaa tanssia, sen verran hyvä se oli. Tyttö olisi silti varmasti saanut pojan tanssittua suohon, jos olisi oikeasti yrittänyt.
Uloslähteminen oli erittäin hyvä idea - Whitney sentään kysyi, mutta nyt se ei itse odottanut vastausta. Ei sillä, että Declania olisi haitannut vaikka tyttö olisikin vain napannut häntä ranteesta ja raahannut pihalle. Ei sen tosin olisi tarvinnut, Declan oli saman tien lähtenyt mukaan. Ei hän vieläkään halunnut seurastaan luopua. Sitä paitsi ulkoilmalla vasta olikin raitistava vaikutus, täällä oli tosiaan turhan kuuma ja Declan halusi tupakalle.
"Ei kai sua haittaa jos mä poltan?" Declan kuitenkin muisti kysyä seuralaiseltaan kun molemmat olivat lopulta ulkona. Kysyminen oli totta kai kohteliasta ja aiheellista, koska se saattoi oikeasti haitata. Ja Declan ymmärtäisi sen. Hänen pitäisi muutenkin lopettaa tupakointi.

Whitney antoi katseensa vaeltaa huoneen toiselle puolelle. Koska siellä, mihin Declan osoitti, näytti olevan vain yksi ainut miespuolinen otus, tytöllä ei ollut vaikeuksia tajuta ketä tuo tarkoitti. Ei kyseinen vaaleaverikkö ollut mitenkään vastenmielisen näköinen. Ihan mukavalta tuo näytti, ainakin ruumiinrakenteeltaan. Mutta no, ei kyseinen kaveri kuitenkaan vastannut hänen miesihanteitaan, mikäli hänellä sellainen edes oli. Sinä iltana hän ainakin oli huomannut vilkuilevansa mieluummin niitten pahismaisimpien miesten suuntaan, ei niiden sporttisten lihaskimppujen tai jatkuvasti pelleilevien perään. Huomenna taas saattaisi olla ihan toisinpäin. Niin se oli, jonain päivänä joku kiinnosti, mutta seuraavana ei. Vielä ei ollut tullut sellaista miehenkuvatusta vastaan, joka olisi saanut hänet niin sekaisin, että hän olisi haaveillut tästä viikkokausia. No, oli nyt joskus muutama vuosi sitten sellaista ilmaantunut, mutta sitä kai ei voinut edes laskea.
"Ei ollenkaan paha vaihtoehto," tyttö tokaisi ja vilkaisi Declania. "Ja älä huoli, en mä kerro sun poikaystävälle. Enhän mä edes tunne sitä." Ei hän varmaan muutenkaan olisi asiaa kertonut, kun toinen kerran kielsi. Hän ei ollut sellainen neiti, joka juorusi pahantahtoisesti kaikesta kuulemastaan. Sellainen oli hölmöä. Miksi olisi pitänyt tehdä muiden elämä hankalaksi vain ilkeilemällä? Sellaista harrastivat vain ne, joilla oli ongelmia oman itsensä kanssa.

Tanssiminen oli kivaa. Yksin se olisi ollut puolet tylsempää, samoin huonon tanssijan kanssa. Tai no, ei nyt välttämättä tylsää, mutta ei niin viihtyisää. Koska Declan tanssi hyvin, Whit sai ihan huoletta keskittyä vain omiin liikkeisiinsä. Ei tarvinnut hävetä jonkun muun olemattomien tanssitaitojen puolesta. Sellainen ei tosiaan ollut mitään maailman mukavinta puuhaa. Varpaiden tallominen ei ollut ainut huono puoli tanssitaidottomassa seurassa. Jos toinen tanssi ihan surkeasti, oli vaikea keskittyä omaan suoritukseen. Lisäksi se näytti typerältä, jos toinen tanssi hyvin ja toinen ei. Hänen mielestään ei ollut reilua, että joku joutui häpeämään itseään vain siksi, että sattui tanssimaan huonosti hyvän tanssijan rinnalla. Whit oli mieluummin itse se, joka joutui nolatuksi. Sellainen oli hauskempaa. Hänen mielestään oli oikeasti vain hupaisaa toilailla, hän nautti siitä, kun sai muut hyvälle tuulelle.
"Tunnenkohan mä sun veljen?" Whit uteli, vaikkei uskonutkaan Declanin tietävän vastausta sellaiseen kysymykseen. Mistä se olisi voinut tietää ketä hän tunsi? Ei mistään, ellei ollut joku Facebook-stalkkeri, mitä skeittari epäili suuresti. "Enpä kai. Tai en tiedä, ollaan voitu ihan hyvin tanssia samoissa paikoissa joskus. Mistäpä sitä tietää," tyttö rupatteli tanssin lomassa.

Ulkona tuntui ihanan viileältä, varsinkin heti tanssituokion jälkeen. Sisällä nyt oli muutenkin lämmin, kun porukkaa oli enemmän kuin talossa kuului väkeä olla. Ei tavallinen omakotitalo ollut tarkoitettu niin suurta ihmisjoukkoa varten. Raitis ilma oli todella ihanaa vaihtelua. Whit hengitti syvään ja mietti, viitsisikö karata kesken bileiden ja suunnata johonkin ulos. Rannalle ehkäpä? Siellä hän ainakin oli ihan mielellään, vaikkei paikalla muuta porukkaa olisikaan.
"Ei, polta vaan ihan rauhassa," Whit tokaisi. Hän ei itse polttanut, paitsi joskus vahingossa. Ei hän ollut edes silloin alkanut polttaa, kun kaikki kaverit sitä harrastivat kuvitellen olevansa sitten tosi isoja. Hän oli halunnut olla erilainen.
"Tiedätkö, täällä ulkona on paljon mukavampaa kun tuolla sisällä," Whit totesi. "Minkä takia kaikki edes on tuolla? Täällähän on enemmän tilaa, eikä edes tule kuuma. Täytyis varmaan ruveta harrastamaan ulkoilmabileitä useammin. Voisi olla ihan kivaa vaihtelua."