when it's a sunny day outside

Lucas näytti mietteliäältä hetken, kohauttaen sitten olkapäitään. Kyllä hän tänne sopeutuisi, jenkit olivat oikeastaan aika mielenkiintoisia - ainakin jotkut, niistä kun ei tuntunut mitenkään arvaavan, mitä ne seuraavaksi tekisivät... Ja sellaiset ihmiset olivat kiehtovia. Ennalta arvattavat tylsiä ja aivan liian pitkästyttäviä hänen makuunsa. Poika pyyhkäisi tummat hiuksensa kasvoiltaan, venytellen pikaisesti.

"Tulen", vastattiin vielä uudemman kerran, pojan hörpätessä loputkin juomasta kurkkuunsa.
"Tuonneko?" kysyttiin sitten, Lucasin viitatessa tyhjällä pullolla kohti laukkua, jonne Didi oli oman pullonsa sujauttanut.

// ei se ollutkaan hitti. :DD //

Vedessä näytti olevan aika paljon porukkaa, mutta kyllä sekaan muutama ihminen vielä mahtui. Uimassa oli kyllä lähinnä lapsiperheitä, mutta muutama pariskuntakin oli päättänyt mennä uimaan. Didi hymyili toisen vastaukselle. "Kiva, jäädäänkö me tähän, vai mennäänkö tuonne lähemmäs kallioita?" Didi kysyi. Kallioilta pystyi hyppimään mukavasti, eikä siellä näkynyt olevan niin kamalaa tungosta. Didi nosti laukun käsiinsä, ja sanoi: "Laita se vaan tänne. Ei viitti roskata, vaikka moni muu niin tekeekin."

Didin nuttura ei pitänyt, sieltä tippuili hiussuortuvia, joten tyttö otti ponihntänsä irti niin, että hiukset valahtivat kasvoille. Tyttö heilautti hiuksensa päänheilautusliikkeellä taakse ja nosti ne uudestaan nutturalle. Vaikka jos he menisivät hyppimään, ne kastuisivat silti. Mutta sillä nyt ei ollut suurempaa merkitystä. "Ootko sä hyppinyt kalliolta ennen?" Didi kysyi hieman vihjaillen sitä, että halusi mennä uimaan kallioiden lähelle.

Lucas tiputti tyhjän pullon Didin laukkuun, nostaen sitten katseensa tyttöön, kallistaen hivenen päätään tummien hiuksien tipahtaessa pojan silmien eteen. Tummat silmät seurasivat Didin hiuksien valahtamista olkapäille, neitokaisen kuitenkin pian kääriessä ne takaisin kiinni.
"En", vastaa hetken hiljaisuuden jälkeen tytön kysymykseen.
"... Täällä. Losissa ja Espanjassa harrastettiin sitä porukalla", jatkaa sitten virnistäen rennosti, heilauttaen sitten kättään kallioiden suuntaan.

"Sinne siis?" heittää vielä hivenen kysyvästi, mutta lähtee kuitenkin jo hitaasti kävelemään eteenpäin, kääntyen kuitenkin niin, että hän käveli takaperin, katsoen Didiin. Tuuli heilutteli hiukset Lucaksen kasvoilta pois, pojan naurahtaessa lähinnä itsekseen.

Didi laski laukkunsa maahan sulkien vetoketjun, jottei sinne pääsisi pahasti hiekkaa. Kukaan tuskin varastaisi sitä, mutta koskaan ei voinut olla varma. "Hyvä, että oot hyppiny. Ihan ensikertalaisten kanssa en kyllä lähtis hyppimään, kerrankin yks kaveri meinasi hukkua, kun ei osannut katsoa minne hyppäsi", Didi sanoi. "Onko Espanjassa hyvät kalliot, joilta voi hyppiä?" Didi kysyi, hän halusi tietää, niin voisi joskus lähteä hyppymatkalle Eurooppaan.

"Sinne siis", Didi vastasi iloisesti ja lähti kävelemään Lucaksen perässä kohti rantaa. Tyttö oli iloinen, että oli törmännyt poikaan, muuten hän olisi joutunut uimaan yksikseen, mikä ei ollut läheskään niin hauskaa kuin kaverin kanssa uiminen. Didi seurasi katseellaan Lucasta, jonka hiukset tuuli heitti pois kasvoilta. Pojan hiukset olivat näemmä kuivuneet, mutta kastuisivat pian uudestaan, kun he lähtisivät uimaan.

Lucas hymyili valloittavasti, nyökäten sitten.
"Onhan siellä. Korkeat ainakin", todettiin naurahduksen saattelemana. Poika hidasti kävelyään niin, että Didi ehti rinnalle, ennen kuin kääntyi lopulta oikein päin, katsellen kauempana häämöttäviä kallioita. Nuorukainen irvisti hivenen Didin kertoessa jonkun melkein hukkuneen, kun ei osannut katsoa minne hyppäsi.

"Auts", todettiin pojan kasvojen sulaessa sitten normaaliin ilmeeseen.
"Onko noiden kallioiden alla kovinkin kivikkoista?" kysyy sitten, kääntäen tummat silmänsä vierellään kävelevästä Didistä takaisin kallioihin. Jos alla olisi paljon kiviä, joista hän ei tietäisi, olisi suuri todennäköisyys rämähtää suoraan päin sellaista. Ja Lucas ei soisi ensimmäisen rantareissunsa päättyvän sairaalareissuun... Kaipa Didi näyttäisi hänelle, mistä olisi turvallisinta hypätä. Vaivihkaa Lucas loi lyhyen katseen tyttöön hymyn kera.

"Korkeat kalliot on kivat, mutta kyllä mataliltakin pystyy hyppimään. Temput vaan eivät ole niin hyviä kuin korkealta hypätessä", Didi sanoi miettivänä. Tyttö käveli Lucaksen kiinni vilkaisten myös kallioille päin. Hyppijöitä ei näkynyt, sillä suurin osa tuli vasta illemmalla, jotteivät törmäisi muihin uimareihin, se voisi olla hyvinkin kohtalokasta, sillä monikaan ei ymmärtänyt varoa kallioilta hyppiviä ihmisiä.

"Onneks se selvis, mutta ei ole sen jälkeen hyppinyt muualla kuin uima-altaassa", Didi sanoi. Hän muisti tapauksen turhan hyvin, mutta oli iloinen ettei kaverille todellakaan käynyt pahemmin, mutta siitä eteenpäin Didi oli neuvonut kavereitaan, mihin piti hypätä, jos halusi selvitä hengissä. "No, kallioiden tällä puolella, siis täällä missä tyypit ui, niin ei ole kovinkaan kivikkoista, mutta toisella puolella ja mereen jatkuvan niemen päässä on hyvinkin kivikkoista, että kannattaa hyppiä lähinnä tänne päin", Didi sanoi heilauttaen kättään rannan suuntaisesti. "Toiselle puolelle ei oo kukaan järkevä mun tietääkseni hynninyt, vaikka moni uhkarohkee tyyppi oliskin ollut valmis sitä kokeilemaan, mutta ovat sitten jänistäneet. Se on niin suuri riski kuolla tai vammautua vakavasti, ettei kukaan edes viitsi koittaa", Didi sanoi vielä. Hän ei todellakaan halunnut pojan loukkaantuvan tai mitään, olihan kivikoista kertominen hänen vastuullaan, ja olisi huutava vääryys jos poika hyppäisi väärään paikkaan.

"Aivan, sen takia korkeammat onkin mun mielestä kivemmat", naurahtaa Didille tutkaillen arvioivasti katseellaan kallioita.
"Maku meni pelkästä hyppimisestä jo kymmen kesäisenä", todettiin vielä virnistyksen kera, pelkässä hyppimisessä kun ei ollut tosiaankaan ollut enää mitään järkeä sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt kymmenen. Tosin hän muisti ensimmäisen temppuyrityksensä, jonka jälkeen hän oli päätynyt ensiapupolille...

"Tännepäin siis", toteaa kuunneltuaan tarkkaavaisesti tytön selostuksen siitä, missä oli kivikkoista ja missä ei. Tummat silmät tutkiskelivat kallioita, kääntyen sitten Didiin päin.
"Käykö täällä paljonkin porukkaa?" kysyttiin pojan vilkaistessa vielä kallioiden suuntaan. Ainakaan nyt porukkaa ei näkynyt paljoakaan, oikeastaan ei ainuttakaan, mutta eihän siitä koskaan tiennyt, jos porukat kokoontuivat vaikkapa vasta illemmalla tai jotain.

Didi vastasi toisen nauruun aurinkoisella hymyllä. "Niin, pelkkä hyppiminen käy tosi pitkäveteiseksi kun sitä on kauan harrastanut", Didi sanoi: "temput on kalliolta hyppimisen suola." Didi nauroi vapautuneesti toisen kertoessa pelkän hyppimisen käyneen tylsäksi kymmenen vanhana. "Mä en oo koskaan pelkästään hyppinyt, aloitin joskus kymmenen vuoden tienoilla, ja aloitin tempuilla melkein heti. Mutta kyllä välillä tulee hypittyä ilman temppujakin", Didi sanoi sitten. Tyttö muisti kuinka kauhuissaan Marie oli ollut, kun oli huomannut tämän hyppivän kalliolta, luvalla tyttö oli saanut mennä toki hyppimään, mutta eihän kukaan ollut odottanut "pikkuskidiltä" mitään muuta kuin hyppyjä, ei minkään sortin temppuja. Mutta Didi oli tehnyt muutaman tehmun heti alkuun, ja oli ystävystynyt paikallisten hyppijöiden kanssa.

"Sinne juuri", Didi vastasi. Didi huomasi pojan tutkiskelevan katseen, mutta ei sanonut mitään, hymyili vain. "Porukka hyppii yleensä vasta illalla, niin vaaratilanteita muiden uimareiden kanssa ei synny niin paljon, kuin jos porukka hyppisi päivällä", Didi sanoi. "Kannattaa sitten aina huutaa jotain ennen kuin hyppää, niin ihmiset ymmärtää väistää", Didi lisäsi vielä ja nauroi. Hän huusi aina jotain täysin käsittämätöntä, mutta ehkä juuri siksi hän ei ollut pudonnut kenenkään päälle.

"Aivan, sen takia korkeammat onkin mun mielestä kivemmat", naurahtaa Didille tutkaillen arvioivasti katseellaan kallioita.
"Maku meni pelkästä hyppimisestä jo kymmen kesäisenä", todettiin vielä virnistyksen kera, pelkässä hyppimisessä kun ei ollut tosiaankaan ollut enää mitään järkeä sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt kymmenen. Tosin hän muisti ensimmäisen temppuyrityksensä, jonka jälkeen hän oli päätynyt ensiapupolille...

"Pitää sitten kahtoo minne hyppää", toteaa kuunneltuaan tarkkaavaisesti tytön selostuksen siitä, missä oli kivikkoista ja missä ei. Tummat silmät tutkiskelivat vielä kallioita, kääntyen sitten Didiin päin.
"Käykö täällä paljonkin porukkaa?" kysyttiin pojan vilkaistessa vielä kallioiden suuntaan. Ainakaan nyt porukkaa ei näkynyt paljoakaan, oikeastaan ei ainuttakaan, mutta eihän siitä koskaan tiennyt, jos porukat kokoontuivat vaikkapa vasta illemmalla tai jotain.

// käytit tuota samaa kappaletta kuin edellisessäkin. :DD //

Didi nyökkäsi pojalle. "Monetkaan täällä hyppivistä tyypeistä eivät pelkästään hypi", Didi sanoi: "he tekevät temppuja, ja osa tekee niitä työkseen. Mutta aloittelijoita ei päästetä helpolla hyppimään, niiden pitää, ainakin jos haluavat porukkaan, läpäistä testi." Didi tarkkaili pojan ilmettä, hän halusi tietää olisiko pojalla rohkeutta tunkeutua toisten reviirille. Mutta tosiasiassa sitä pelkoa ei ollut sillä siihen aikaan päivästä kukaan ei välittänyt kuka hyppi ja kuka ei. "Mä alotin hyppimisen vasta siinä kymmenen vanhana", Didi totesi hymyillen.

"Niin, saa olla aika tarkka siitä minne hyppää", tyttö sanoi. Hän ei enää puhunut siitä minne kannatti hyppiä ja minne taas ei. Didi vastasi pojan katseeseen ruskeilla silmillään, joita joku oli joskus kehunut suklaisiksi. "Yleensä täällä hypitään vasta illalla, tähän aikaan vaan harva on hyppimässä", Didi vastasi. Porukka kokoontui aina tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan, ennen Didi oli ollut useasti mukana, mutta nykyään hän kävi hyppimässä porukan kanssa vain harvoin.

Didi käveli Lucaksen rinnalla melko rivakasti. Hän halusi pian hyppimään, syynä se ettei tarvinnut hyppiä yksin, eikä kallioiden lähistöllä uinut ketään, joten riski pudota jonkun niskaan oli hyvin pieni.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ^ÅSKOsjsduiogjnogk

// eikun ihan sama, mä muokkaan tähän seuraavan vuoroni. pahoittelen tota möhläystäni ):

Lucas hymähti hienoisesti tytön sanoille siitä, ettei aloittelijoita päästettäisi hyppimään. Tai pitäisi läpäistä joku hemmetin testi. Ihan kuin tässä johonkin jengiin olisi liittymässä... Vaikka periaatteessahan hän olikin. Ei olisi, jos kukaan ei ilmestyisi paikalle sinä aikana, kun hän ja Didi olisivat hyppimässä, mutta jos ilmestyisi, olisi asia sitten eri. Mutta luotti hän sen verran hyppytaitoihinsa, että kyllä hän varmaan sen ihme testin läpäisisi, jos niikseen menisi.

"Pääseekö täältä kiipeämään jostakin helpommin kuin tuosta?" Lucas kysyi ja nyökkäsi kallion seinämää päin, joka oli oikeastaan aivan liian jyrkkä kiipeämiseen, mikäli ei omistanut jonkin sortin spiderman-voimia, tai ollut joku kalliokiipeilijä, joten olettaa saattoi, että jostakin menisi yksinkertaisesti polku huipulle.

Didi oli taas vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hiekka, joka oli aluksi ollut polttavan kuumaa, oli muuttunut kosteaksi ja tarttui kutittavasti tytön jalkapohjiin. Didi oli iloinen päästessään lähelle merta, ja varsinkin kun pääsisi hyppimään. Hyppimässä tyttö kun ei ollut ollut moneen viikkoon, ja Didi pelkäsi taitojensa olevan hieman ruosteessa, tai että oli unohtanut jonkin kohdan jossa ei saisi hyppiä. Pian vesi huuhtoutui jo rantaan ja Didin jalat pääsivät kosketuksiin veden kanssa. Vesi tuntui hieman viileältä, mutta tyttö ui toisaalta mieluummin viileässä kuin aivan kuumassa vedessä.

"Pääsee", Didi sanoi hieman ajatuksissaan. Mutta tyttö "irrottautui" ajatusmaailmastaan ja sanoi sitten: "Tuolta menee polku, tai oikeammin kiviportaikko, niemelle ja sieltä pääsee sitten nousemaan ylemmäs." Didi viittasi sanojensa aikana seinämän oikealle puolelle, josta saattoi tarkasti katsoen erottaa muutaman portaan, mutta ne olisivat selvemmin nähtävissä vasta lähempänä.

Lucas pörrötti ennestäänkin villejä hiuksiaan toisella kädellään, raapien sitten mietteliäänä poskeaan. Silmät haeskelivat Didin mainitsemaa niin sanottua kiviportaikkoa, erottamatta sitä kallioseinästä. Tottapa se kuitenkin siellä oli, kun tyttö oli niin sanonut. Hänen vieressään kulkevan neitokaisen sitten viitatessa hivenen oikealle, poika siristi silmiään ja erotti heikosti jotain, jotka saattaisivat olla ne paljon puhutut portaat...

"Niin mä vähän arvelinkin", poika totesi naurahtaen keveästi portaikon lähestyessä. Niiden ollessa kohdalla latinpoika astui hivenen sivuun, viitaten kädellään portaita.
"Naiset ensin", tuo totesi virnistäen vinosti Didille, luoden pikaisen silmäyksen ensin portaisiin ja sitten meressä uiskenteleviin ihmisiin, jotka eivät onneksi olleet ryhmittyneet kovinkaan lähelle kallioita, vaan hieman kauemmas. Mitä pienempi mahdollisuus, että hän hyppäisi jonkun niskaan, sen parempi, sillä hän ei halunnut itsensä lisäksi passittaa myöskään ketään muuta sairaalaan.

Didi huomasi, että Lucas yritti erottaa portaikkoa. Mutta se oli "kätketty" taitavasti, eikä sitä huomannut kaukaa, paitsi jos oli hyppinyt kyseisessä paikassa aikaisemminkin, ja Didi oli. Hieman sen jälkeen kun Didi oli viitannut oikealle, tyttö huomasi Lucaksen katseesta, että poika oli erottanut jotain. "Noita portaita on aika hankala erottaa, eikä monikaan siksi tiedä, että sieltä voi oikeasti hyppiä", Didi sanoi. Hän tiesi, ettei suurin osa rannalle tulijoista edes halunnut hyppiä, eikä kukaan suurimmaksi osaksi edes pitänyt hyppijöistä, he kun tulevat aina päälle, oli joku joskus Didille sanonut.

"Hyvä", Didi sanoi: "koska jos et olis arvellut niin, olisit joutunut oikeesti kiipeemään ton jyrkän seinämän ylös." Tyttö hymyili Lucakselle huvittuneena. Oliko poika oikeasti luullut, että kaikki sikäläiset hyppijäi olivat jotain spiderman-heppuja, jotka kävelivät ylös ja alas jyrkkääkin seinämää? Didi yllättyi hieman Lucaksen väistöstä, mutta oli taas entistä vakuuttuneempi pojan hyvistä käytöstavoista. "Paljon kiitoksia", Didi sanoi ja lähti astelemaan portaita ylös. Portaat olivat luonnon muokkaamat, ja siksi hieman leväiset (pinnalla hieman levää) ja sai olla tarkkana, ettei liukastunut ja tippunut mereen, tai vielä pahempaa, lyönyt päätään kiveen ja joutunut sairaalaan. "Kannattaa katsoa mihin astuu, nää kivet on tosi liukkaita", Didi sanoi pysähtymättä, hän pelkäsi, ettei pystyisi enää kävelemään, jos olisi kerran löytänyt rytmin ja sitten pysähtynyt.

Niemi oli melko tasainen, ja Didi hypähti sille iloisesti. Meri tuoksui ihanan suolaiselta ja tuuli oli leppeä. Tämä oli yksi parhaista osuuksista koko hyppäämisessä, ja vielä kun paikalla olivat vain he, Didi ja Lucas, ei tarvinnut edes varoa jotakuta, joka tyrkkäisi veteen varoittamatta.

Lucas nyökäytti päätään virnistäen pikaisesti Didin sanoille.
"Jep, se on kyllä aika heikosti erotettavissa..." vahvistaa vielä tuijotellen mietteliäästi portaikkoa.
Nuorukainen naurahti tytön sanoille siitä, että jos hän ei olisi arvellut niin kuin oli arvellut, olisi hän joutunut kiipeämään kallioseinämää pitkin.
"Kävi kyllä mielessä, että tartteekohan tänne jotkut vuorikiipeily-varusteet tai spider- ja batman voimia..." toteaa leikkisästi hymyillen tytölle pikaisesti.

Didin lähtiessä menemään edeltä poika jätti vähän välimatkaa, ettei tulisi aivan toisen takana kiinni, astellen varoen ylöspäin, tarkkaillen silmillään askelmia. Jos näissä lentäisi nurin, olisi sairaalareissu taattu.

Noustuaan tasanteelle Lucas veti keuhkoihinsa suloisen suolaista meri-ilmaa, hymyillen itsekseen. Ihan tuli Espanjan rannat mieleen.
"Ihan siistit näkymät", toteaa leppoisasti astellessaan Didin viereen, katseen ollessa suunnattu taivaanrantaan.

"Siksi täällä hypitään aika vähän, ne jotka tietää hyppii, ne jotka eivät tiedä, eivät myöskään hypi", Didi sanoi veikeästi. Ei juuri kukaan esitellyt paikkaa ulkopuolisille, mutta joskus sinne tuli kourakaupalla vieraita ihmisiä, mutta yleensä kalliolta hyppi se tietty porukka, johon Didi kuului. Tyttö nauroi pojan puheille supersankarivoimista ja kiipeilyvarusteista. "No oltais me voitu kiipeilyvarusteet vuokrata, jos sä olisit tuolta ylhäältä halunnu hyppiä", Didi sanoi hymyillen. Didi oli joskus nähnyt jonkun kiipeävän kalliolle, ja hyppäävän sitten sieltä, ja hyvin oli käynyt, mutta ei Didi itse uskaltaisi niin korkealta hyppiä. Pelkkä ajatus sai kylmät väreet kulkemaan tytön ruumiissa aina varpaista päälaelle.

"Onhan nää, mutta ei varmastikaan vedä vertoja kunnon hyppypaikoille, joita oletettavasti Euroopassa on", Didi sanoi mietteliäänä. Tyttö tarkkaili niemeä, ja "tuttu" lokkipariskunta näkyi hieman alempana, eräällä kivellä, paikassa, josta ne aina löysi. Paikka oli tytölle niin kovin tuttu ja turvallinen, mutta aina oli jotakin, mitä ei ollut aikaisemmin huomannut, tai sitten huomasi miten ihana oli palata paikkaan jossa mikään ei ollut muuttunut. Muutama uimari oli päätynyt uimaan lähelle seinämää, mutta Didi uskoi heidän väistävän kuullessaan karmean äänen niemeltä.

"Haluutko sä jo hyppiä, vai etkö oo saanu maisemista tarpeekses?" Didi kysyi kääntyen Lucakseen päin. Tuuli yritti irrottaa hiukset sievästä nutturasta ja Didi vetäisikin muutaman suortuvan korvansa taakse, vaikka ne varmasti karvaisivat sieltä, mutta mitä väliä sillä sillä hetkellä oli?

Hetken Lucas mietti kiipeilyvarusteita ja seinämää pitkin kiipeilemistä – hän ei ollut koskaan vuorikiipeillyt, joten se voisi olla toisaalta ihan siistiä...
"No jospa kuitenkin tällä kerralla jätetään ne kiipeilyvarusteet pois matkasta", virnistää Didille, "ja minä en ainakaan omista supermiesvoimia, sinusta en sitten tiedä."

Tuuli puhalsi lempeästi vasten nuorukaisen kasvoja, silmien tuijotellessa edelleen rantaviivan yli horisonttiin.
"Löytyyhän Euroopasta paikkoja, mutta eikös siellä ole semmoisiakin paikkoja, jotka on vaan tasasta maastoa? Tai siis, tällasen kuvan mä oon maantiedon tunneilla saanu", naurahtaa pudistellen pikaisesti itselleen päätään. Eihän ollut matkustellut järin paljoa Euroopassa, Espanjassa vähintään joka toisella lomalla, mutta muuten se jäikin siihen...

Didin sanat saivat nuorukainen tuhahtamaan huvittuneesti, pojan kääntäessä kasvonsa tyttöön päin.
"Enköhän mä voi tulla maisemia ihailemaan toistekin", naurahtaa pörröttäen ruskeita hiuksiaan.

"Ei mullakaan supervoimia ole, eikä sen paremmin löydy taitoa kiipeilyvarusteiden käyttöön", Didi vastasi toiselle. "Mutta joku on joskus kiivennyt tuonne ylös, kiipeilyvarusteilla tosin, ja hypännyt sitten sieltä", tyttö lisäsi: "itse en kyllä ainakaan uskaltaisi."

"Suurimmaksi osaksi siellä kai on sitä tasasta maastoa. Mutta kuulemma Portugalissa ja sen saaristoissa on upeita hyppykallioita. Ja Kreikassa on kuulemma kans, sillä seillä laji on tooosi suosittu", Didi puheli. Hän oli joskus kuullut samat asiat hyppykavereiltaan, mutta ei ollut itse ollut "todistamassa" näkyjä, eli ei voinut olla sataprosenttisen varma. Mutta kyllä hän uskoi, että Euroopasta löytyi hyviäkin kallioita, joilta hyppiä. Tosin Pohjois-Euroopasta niitä tuskin löytyi, mutta etelämpää sitten varmaan enemmänkin.

Didi hymyili pojalle ja sanoi sitten: "Selvä, mä meen eka!" Didi juoksi, varovasti katsoen, ettei liukastu, kallion reunamille ja huusi niin kovaa kuin kurkusta ääntä tuli: "IHMISET SIELLÄ ALHAALLA! VAROKAA ELLETTE HALUA VARTAVASTEN SAIRAALAAN!!" Tyttö kurkisti vielä alas, ja näki muutaman uimarin lähtevän närkästyneenä poispäin. Sitten Didi palasi Lucaksen luo ja juoksi nyt edellisen matkan niin kovaa kuin uskalsi ja hyppäsi kahdella voltilla pää edellä veteen niin että roiskui.

Tyttö nosti päänsä veden pinnalle ja huusi sitten Lucakselle. "Tuu vaan!" Sitten tyttö ui nopein vedoin kauemmas.

Lucas hymähti pehmeästi tytön sanoille kalliokiipeilystä ja siitä, ettei itse uskaltaisi hypätä niin korkealta.
"Jaahas, pitänee laittaa korvan taakse, jos joskus haen korkeampia huvituksia", virnistää hetken hiljaisuuden jälkeen.
Didin puhuessa Euroopan kallioista, Lucas näytti hetken mietteliäältä, nyökäyttäen sitten päätään.
"Jep, Portugalissa ainakin on hyvät paikat, siellä mä oon käyny. Kreikasta ei hajuakaan."

Nuorukainen kohotti toista kulmaansa tytön huudolle, purskahtaen hetkeksi matalaan nauruun. Tummat silmät seurasivat neitokaisen juoksua takaisin aina uudestaan kalliolle, josta Lucas ehti erottaa tytön lähtevän voltilla, ennen kuin tuo katosi kallioiden taakse. Hetken päästä kuului molskahdus, merkiksi siitä, että Didi oli veteen asti päässyt. Latinopoika asteli kallion reunalla, kurkaten alas, nähden Didin uivan kauemmas. Virnistäen nuorukainen lampsi takaisin, tarkastellen mennessään kallion pintaa, ettei vain lentäisi nurin juostessaan.

Hetken päästä Lucas juoksi ja hyppäsi. Ensimmäisellä kerralla hän päätti lähteä helpolla liikkeelle – tai helpolla ja helpolla, hänelle itselleen se oli kaikista mieluisin ja tutuin liike. Kierrevoltilla, käännös ilmassa ja pää edellä, hänen suosikkitemppunsa.
Matka ilmassa tuntui jatkuvan kovin pitkään. Kun hän viimein ylsi veteen asti levittäen pisaroita ympäriinsä, nousi poika henkeään haukkoen pintaan. Hän oli tullut hivenen väärässä kulmassa ja isku aaltoihin oli lyönyt jokseenkin ilmat hänet keuhkoistaan pois.

Yh, ei kovin miellyttävä ensimmäinen hyppy.

"Kannattaa", tyttö sanoi huvittuneena. Didi seurasi Lucaksen liikkeitä, tai kasvojen ilmeitä, jotka olivat muuttuneet nauravaisesta mietteliääksi, hyvin nopeasti. Onneksi ei seurannut mitään ikävää, ja Didi oli melkein huoahtamaisillaan, mutta älysi sitten vastata. "En mäkään niissä henkilökohtasesti oo käyny, mutta kaverit on kehunu molempien maiden hyppytarjontaa", Didi vastasi arvioiden. Toivottavasti Lucas ei pitänyt häntä ihan tyhmänä kun "uskoi kaiken mitä sanottiin", mutta ei Didi sitä kauaa miettinyt.

Didi kellutti itseään veden pinnalla, ja uimarina osasikin sen "taidon" hyvin. Tyttö silmäili kiinteästi kalliota, eikä antanut silmiensä edes rävähtää. Hän halusi nähdä Lucaksen hypyn, jotta tietäisi millaisilla panoksilla pitäisi pelata. Tyttö potki vettä jaloillaan ja tuijotti kalliosta sitä kohtaa mistä oletti Lucaksen hyppäävän, eikä Didin tarvinnut odottaa kauaa. 'Kierrevoltti, käännös ilmassa ja pää edellä veteen, tyylikästä', tyttö ajatteli nähdessään toisen hypyn. Valitettavasti myös Didi huomasi pienen virheen, mutta ei sanonut mitään. Tyttö kääntyi vatsalleen ja lähti uimaan vesipallokroolilla kohti Lucasta.

"Hyvä hyppy", tyttö huikkasi päästyään tarpeeksi lähelle. Mutta Didi ei meinannut kauaa odotella, sillä hän halusi hyppiä, joten hän huikkasi vielä: "Mennään! Vai hinaanko sut rantaan?" Tyttö otti muutaman rivakan vedon, mutta jäi silti niin lähelle, että kuulisi Lucaksen vastauksen.

Lucas kellutti itseään hetken, yrittäen vetää happea keuhkoihinsa. Lopulta siinä onnistuttuaan nuorukainen siristi silmiään ja pyöritteli päätään, kääntyen oikein päin. Aina ei voi onnistua, ensi kerralla paremmin...
Enpähän ainakaan hypännyt mihinkään kallioon, plussat siitä, ajattelee hivenen happamasti.
Didin sanat kuullessaan virnistää vinosti, pudistellen päätään.
"Virheellinen", toteaa lähtiessään kroolaamaan rantaan päin.
"Ja enköhän mä ihan itse saa uitua sinne, kiitti tarjouksesta", huikattiin vielä tytölle pojan naurahtaessa matalasti.

Kun pojan jalat yltivät jo hyvin hiekkaan veden alla tuo siirtyi uimisesta kahlaukseen, jääden odottelemaan Didiä rantahietikolle. Kun neitokainen lähestyi vedestä, Lucas huikkasi:
"Tällä kertaa minä menen sitten ensin!" Oikeastaan hänelle oli muuten sama, vaikka hän hyppäisi aina toisena, mutta häntä kiinnosti kovastikin nähdä, millaisia hyppyjä Didi esitti.

"No ehkä vähän", tyttö myönsi. Kyllä harjaantumatonkin olisi huomannut pienen kömmähdyksen alastulossa, mutta muuten hyppy oli vaikuttanut hyvältä. 'Poika osaa siis hyppiä, saas nähdä liittyykö porukkaan, vai jääkö hyppimään yksikseen', Didi mietti pitäessään itsensä veden pinnalla, vastustaen halua sukeltaa. "Selvä sitten", Didi vastasi kun toinen "kieltäytyi" tarjouksesta. Tyttö oli tietysti ehdottanut sitä vitsillä, eikä siksi ottanut nokkiinsa.

Didi antoi pojan uida ensin rantaan, ennen kuin itse edes yritti liikkua. Vedessä tyttö oli kuin kotonaan, mutta ymmärsi pojan odottavan ja ui sitten hyvin nopeilla krooliliikkeillä rannan tuntumaan. Tyttö nousi vedestä tukka yhä nutturalla, mikä oli tytön mielestä parempi kuin hyvä, sillä silloin kaikki hiekka ei tarttuisi tuohon ruskeaan hiusmassaan. "Mene sitten, mutta varaudu häikäisevään suoritukseen", tyttö uhosi, mutta oli jo menossa kohti kallioportaita.

Lucas oli vastaamassa jotakin näsäviisasta tytön "ehkä vähän" kommenttiin, mutta päätti sitten jättää välistä, tyytyen sohimaan jalallaan lämmintä rantahiekkaa. Ruskeat silmät seurasivat kiinteästi Didin uintia kauempaa mereltä rantaa, tyttö näytti varsinaiselta kalalta vedessä. Kala ei kyllä ollut kovinkaan mairitteleva vertaus, ehkä merenneito olisi parempi. Itsekseen hymähtäen Lucas pudisteli päätään ajatuksilleen, katseen seuratessa tyttöä edelleen.

Kun toinen nousi vedestä nuorukainen naurahti matalasti tuon uhoamiselle, lähtien reippain askelin kohti kallioportaita.
"Totta kai", heitettiin vielä lyhyen virnistyksen kera, latinopojan lähtiessä kipuamaan portaita ylös, seuraten tällä kertaa vielä tarkemmin askeleensa. Märät ja hiekkaiset jalat eivät olleet mikään maailman tukevin pohja, eikä Lucaksen mielipide sairaalasta ollut muutamassa minuutissa ehtinyt vielä muuttua miksikään.

Kivuttuaan tasanteelle saakka poika asteli varovasti reunalle, kurkaten sen yli. Ei näkynyt ketään, kaikki näyttivät uivan kauempana rannalla.
"No niin, näytähän sitten parasta osaamistasi", sanottiin vielä hymyn kera pojan kävellessä takaisin, juostessa sitten reunan yli tipahtaen tyhjyyteen.
Hyppy, voltti, kierrä vartalo, odota, Lucas toisti uudemman kerran edellisen hyppynsä, tällä kertaa onneksi onnistuneesti. Poika ui pintaan, kroolaten hieman kauemmas, kohottaen katseensa ylöspäin, odottaen Didin hyppyä.
"Hyppää vaan!" Huikkaus kaikui kallioissa pojan hymyillessä itsekseen. Olisi kiinnostavaa nähdä miten tyttö hyppäisi.

// hittiä hitin perään, toivottavasti et kuole :---D

Didi lähti nousemaan portaita Lucaksen takana, sillä tyttö uskoi pojan suoriutuvan hommasta omin voimin, ja varmasti jo tunsi reitin. Jalat olivat ikävän märät, tai eivät ikävän, mutta liukkaalla kalliolla ne eivät olleet kovinkaan turvalliset, ja sairaalareissu ei ollut koskaan kiva päätös millekään, joten Didi varoi astumisiaan ja katsoi välillä Lucaksen selkään, jottei aivan päin kävelisi. Portaat olivat myös märät, kuten myös tasanne jolle Didikin turvallisesti pääsi, ja jolle oli myös Lucas oli suuremmitta vaurioitta päässyt.

"Sen saat uskoa", tyttö huusi pojan perään juosten kallion reunalle nähdäkseen Lucaksen hypyn. Tyttö odotti, että poika oli hypännyt, oletettavasti samalla tavalla, mitä Didi oli nähnyt kurkistaessaan reunalta. Tyttö odotti, että Lucas oli noussut pintaan, ennen kuin hyppäisi. Didi vilkaisi vielä kalliolta alas, ja kuuli Lucaksen huudon, eikä ketään näkynyt, joten tyttö käveli kauemmas ja lähti juoksemaan. Tuuli otti kiinni Didin hiuksista, mutta tyttö ei antanut sen häiritä. Hyppy, kaksoisvoltti, pitkä kierähdys (eli monta kierrettä) ja onnistuneesti veteen selkä Lucakseen päin.

Didi sukelsi pitkään, ja oli itsekin hyvin varma, ettei enää palaisi pinnalle, mutta muutamien oikukkaiden merivirtojen voimasta tyttö sai potkittua itsensä hieman kauemmas alastulopaikastaan. "Hemmetin tuuli", tyttö manasi. Tuuli oli ottanut tyttöön kiinni hypyn alussa, ja vaikka se ei näennäisesti ollut vaikuttanut, oli se hieman häirinnyt tytön keskittymistä. Mutta alastulo oli onnistunut, eikä hän ollut hypännyt kallioon, joten ihan ok oli sekin hyppy sitten ollut. "No, miltä vaikutti?" Didi kysyi päästyään Lucaksen viereen.

Tumma nuorukainen polki vettä allaan pysytellen pinnan yläpuolella, siirtäen pikaisella liikkeellä kurittomia hiuksiaan pois silmiltään, joiden kulmassa oli kiinnostunut pilke hänen odottaessaan Didin hyppyä.

Ja oli pakko sanoa, että se oli vaikuttava. Itse asiassa erittäin vaikuttava.
Silmät seurasivat tarkkaavaisesti tytön liikkeitä ilmassa, tuon lopulta päätyessä veteen. Pitkältä tuntuvan ajan päästä brunette nousi kauempana veden pinnan yläpuolelle, pojan oli pakko virnistää: ei tyttö ihan suotta ollut uhonnut, että hän saisi nähdä tuon parhainta osaamista. Olisi kohta jopa pelottavaa, jos tyttö tuosta vielä paremmaksi pystyisi laittamaan.

"Ei paha", vastattiin muka välinpitämättömästi neitokaiselle, joka nyt oli uinut hänen viereensä, mutta suupielessä leikkivä hymy ja silmistä heijastuva hyväntuulinen ihailun tapainen luultavasti kavalsivat hänen todelliset ajatuksensa.