when it's a sunny day outside

"Ai ei paha", tyttö vastasi yhtä välinpitämättömästi kuin mitä Lucas oli Didille sanonut. Didi oli kuitenkin huomannut pojan katseen, sekä huulille karanneen hymyn. Didi oli vakuuttunut, että hyppy oli tehnyt vaikutuksen poikaan, juuri kuten "oli suunniteltu". Tyttö oli aina tiennyt, etteivät useimmat pojat kestäneet jäädä missään tytön varjoon, eikä siksi näyttänyt parasta osaamistaan kuin kavereilleen. Hän oli kerran erään täydellisen hyppynsä takia joutunut muutamien porukan poikien suosioon, mutta Big Q, joukon "alfauros", oli todennut, ettei kannata suuttua, varsinkaan tytöille, sillä silloin tulee katkeraksi kaikille naisille, jotka ovat jossain miehiä parempia, ja kas kummaa, saattaa jäädä kokonaan ilman. Sen jälkeen tyttö oli hitusen huonontanut hyppyjään, mutta aina silloin tällöin näytti kuinka hyvin todellisuudessa hyppi.

"Toi tuuli on kyllä hemmetin ongelmallinen", Didi totesi sitten muina miehinä. "Se saattaa monimutkasessa hypyssä pilata koko jutun", tyttö jatkoi. Kuitenkaan vastausta odottamatta Didi sukelsi, ilma alkoi tuntumaan turhan viileältä, ja vedessä oli mukavampaa. "Sori, oli pakko, kun tuntuu, että kylmettyy, jos ei liiku", Didi sanoi kääntäen ruskeat silmänsä poikaan. "Lähdetäänkö uimaan takas rantaan, niin päästään vielä hyppimäänkin, ennen kuin tuntee itsensä puolikuolleeksi?" tyttö kysyi.

Lucas naurahti tytön sanoille, hieraisten nopealla liikkeellä niskaansa.
"No okei okei, se oli ihan helvetin hyvä", todettiin sitten hymyn kera. Olihan sitä nyt kehuttava, kun kerran jotakin kehumisen arvoista oli. Eikä Didi todellakaan ollut pilaillut sillä, että osasi hyppiä, ei suinkaan. Varmaan yksi taidokkaimmista hypyistä, mitä hän oli koskaan nähnyt, ja Espanjassa varmaan kukaan porukasta ei kyllä ihan mitään pohjamutia tasoltaan raapinut.

"Niinhän se vähän on", toteaa ennen kuin tyttö sukelsi. Ruskeat silmät katselivat veden pintaa, jonka alapuolelle tyttö oli juuri kadonnut, hymyillen sitten toiselle tuon noustessa takaisin pintaan.
"Eipä mitään, alkaa tosiaan viilentyä tää ilma", mumisee pyyhkäisten vettä kasvoilleen.
"Lähetään", vastaa sitten, lähtien kauhomaan vettä suunnaten rantaan. Aika oli alkanut kulkea puolet nopeammin kun Didi oli ilmestynyt hattuineen paikalle.

"Noni!" Didi huudahti. "Mä tiesin, että saan tehtyä suhun vaikutuksen!" Tyttö oli vilpittömästi iloinen, että toinen kehui häntä. Tokihan tyttö sai kuulla kehuja harva se päivä, mutta jotenkin Lucaksen kehut tuntuivat parhailta. Ne olivat jotenkin merkitseviä, toisin kuin koulun urheilijapojujen suusta tulevat "sähän oot seksikäs tänään" -kommentit, joita lauottiin jokaiselle nimekkäälle, ja kauniille tytölle. Täällä taas ei ollut ketään muuta, ja Lucas tuskin hyppi paljoakaan muiden Astonin tyttöjen kanssa, sillä jostain syystä koulun tytöt karttoivat hyppäämistä, eivätkä siksi tienneet mistä jäivät paitsi.

Tyttö nyökkäsi. Ilma alkoi tosiaan viilentymään ikävästi. Saisi vielä keuhkokuumeen tanssiaisten alla, se ei todellakaan kuulunut Didin suunnitelmiin. "Ikävä kyllä, mereltä tulee aina tosi kylmä tuuli näin iltasella. Siksi mä en hypi kuin auringon paisteessa", tyttö totesi pojan puheille. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt yöhyppäämisiä, silloin oli kylmä ja vaarallistakin kaiken lisäksi. Mutta jotkut olivat niin hulluja, että hyppivät sieltä. "Okei", Didi vastasi. Tuntui kuin koko keho olisi jäässä, eivätkä he olleet edes hyppineet kauaa! Miten aika kuluikaan nopeasti, kun oli seuraa.

Didi lähti seuraamaan Lucasta kohti rantaa. Mutta pahaksi onnekseen tyttö sai pienoisen krampin jalkaansa juuri ennen rantaa, joten tyttö lysähti siihen mahalleen. "Hemmetti", tämä mutisi ja kääntyi istuma-asentoon hieroen vasenta jalkaansa, johon oli krampin saanut. Niitä sattui harvoin, mutta tuosta krampista Didi tiesi, että vesi oli aivan liian kylmää hänelle, eikä siksi halunnut enää uimaan.

"Tuollaisena nyt saa keneen tahansa tehtyä vaikutuksen vaikka yrittäisi tanssia ensimmäistä kertaa ripaskaa yhdellä jalalla samalla kun hyppii hyppynarua ja laulaa maamme laulua...."
Sanat mutistiin tytön korviin kuulumattomasti, kyllähän nyt tuollaisena tekisi vaikutuksen... Mutta nuorukainen piti ajatuksensa itsellään eikä tuonut niitä ilmoille, kauhoi vain tiensä kohti rantaa.

Rantaviivaan saavuttuaan poika kääntyi katsomaan taakseen, huomaten Didin istuvan rantavedessä hieroen jalkaansa. Kulmat kurtistuivat hivenen pojan kahlatessa lähemmäs, kyykistyessä tytön viereen.
"Kramppi?" kysyttiin sitten silmien kohotessa toisen jalasta kasvoihin.
"Ehkä lopetetaan tähän?" kysyy sitten vilkaisten taivaanrantaa, jossa aurinkokin alkoi painua mailleen, yön tehdessä tuloaan. Kello taisi olla paljon enemmän mitä hän alkuun oli oikein luullutkaan.

// korjaa jos älysin jotain väärin ? :---D

// iha oikeen älysit. :DD //

Didi katsoi rannalta käsin kun poika hieman hänen jälkeensä kauhoi rantaan. Tyttö hieroi jalkaansa, jotta kramppi lieventyisi edes hitusen, ja tyttö boisi kävellä tavaroidensa luo ja ajaa kotiin. Mutta jostain syystä kramppi ei tuntunut yhtään paremmalta, mutta se ei enää pahentunutkaan. "Joo, niitä tulee aina välillä", Didi vastasi huolettomasti. Ei hän ollut koskaan säikkynyt kramppeja ja tiesi, että niitä tulee, eikä niihin kuolisi. Ellei sattuisi olemaan kaunana rannasta ja yksin, niin silloin hukkuminen olisi todennäköistä. "Niin kai pitää tehdä", tyttö sanoi kampeutuen ylös.

"Ootko sä muuten autolla vai kävellen liikkeellä?" Didi kysyi sitten yllättäen. Didi otti muutaman askeleen, eikä jalka onneksi tuntunut kovin pahasti vihastuvan kävelemisestä. Tyttö ajatteli, että jos poika olisi kävellen, hän voisi aivan hyvin heittää Lucaksen, sillä tähän aikaan ei ollut mitenkään miellyttävää kävellä kaupungissa, jos muutenkaan. Didi otti taas muutaman askeleen, tällä kertaa kauemmas Lucaksesta. Eikä jalka onneksi vieläkään tuntunut huonolta kävellä. Okei, toki se oli kipeä, sellainen kuin krampissa oleva jalka yleensäkin, eikä jalka päässyt ojentumaan kunnolla, mikä teki kävelystä huvittavan näköistä. Mutta siitä Didi ei sillä hetkellä välittänyt.

Hienoinen huolestuneisuus tytön puolesta käväisi pojan silmissä bruneten kammetessa itsensä pystyyn. Kävely ei näyttänyt lähellekään siltä miltä se aiemmin oli näyttänyt, ja vaikka Lucas tiesi, että se oli vain kramppi ja lähtisi kyllä pois, ja silti… No, ehkä se oli vain osa hänen luontoaan, olla huolestunut kaikesta vähänkin kipua toiselle tuottavasta tai jotain sen suuntaista. Pikaisella pään pudistuksella nuorukainen palautti itsensä takaisin ajatuksistaan.

"Kävellen", vastattiin toisen kysymykseen, "entä sinä?"
Hetken ruskeat silmät tutkivat Didin kävelyä, ennen kuin käsi kurottautui haromaan tummaa hiuspehkoa.
"Tarvitko tukea?" kysyttiin hetken epäröinnin jälkeen varmemmalla äänensävyllä, pään kallistuessa ja silmistä heijastuessa kysyvä katse.

"Autolla, ja ajattelin, jos sä haluut kyydin", tyttö sanoi hymyillen. Didi oli jo aiemmin, tai no muutama minuutti sitten, huomannut Lucaksen hieman huolestuneen ilmeen, mutta ei välittänyt siitä. Kai hän nyt itse osasi pyytää apua, jos tarvitsi sitä? Mutta sitten kramppi alkoi tuntumaan pahemmalta kuin äsken. Ja juuri sopivasti Lucas kysyi, voisiko auttaa. 'Mikä sattuma, mutta kai mun on suostuttava. Perhana...', tyttö ajatteli hammasta purren. Ei hän mielellään "alistunut" toisten autettavaksi, mutta nyt jalka ei tuntunut piittaavan tytön periaatteista. "Mikäs siinä", Didi sanoi ja otti muutaman askeleen Lucasta kohti. Jalat upposivat mukavasti hiekkaan Didi kävellessä.

Muutama askel vielä, ja tyttö oli aivan Lucaksen rinnalla. Tyttö kietoi sitten kätensä Lucaksen harteille, ja nojasi varovasti pojan kylkeen, jolloin käveli olisi helpompaa. "Lähetäänkö sitten?" Didi kysyi. Tilanne oli hieman epämukava, huomenna koko koulu varmasti tietäisi jutusta, mutta Didi oli varma, ettei ollut nähnyt yhtään tuttua, valitettavasti koskaan ei voinut olla varma. Ja jos kaukaa katsoi saattoi luulla heidän olevan pari, mitä Didi ei toivonut, olkootkin Lucas kuinka komea ja söpö tahansa.

// lyhyttä ja tönkköä kuraa, olkaa hyvä :---))

Poika hymyili kiittävästi tytölle, nyökäyttäen päätään.
"Toki kyyti kelpaa", sanottiin sitten ja Lucas todella tarkoitti sanojaan. Väsymys tuntui painavan jaloissa ja vetävän häntä hiekan läpi kohti maan keskipistettä, eikä nuorukaisen koti valitettavasti ollut aivan nurkan takana. Mikä sääli, ranta oli kuitenkin loppujen lopuksi ollut varsin mukava paikka.

Ruskeat silmät seurasivat kun tyttö käveli lähemmäs, kietoi kätensä hartialle ja nojasi kylkeen. Pojan oma käsi kiertyi kevyesti Didin vyötärön ympärille hieman kannatellen toista, ottaen muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin loi silmäyksen alaspäin lyhyenpään tyttöön.
"Missä sun auto on?" kysyttiin sitten katseen kääntyessä takaisin eteenpäin, Lucasin kuitenkin pysäyttäessä askeleensa, odotellen toisen vastausta. Jos hän kävelisi tietämättään täysin vastakkaiseen suuntaan... No, se ei olisi kovinkaan hauskaa.

// mä hittasin nää didin kamojen luo, ettei ne unohu :DD //

Didi hymyili takaisin, ennen kuin vastasi. "Hyvä, neuvot vaan sitten minne ajetaan", tyttö vastasi. Ja miten tyttö edes olisi voinut tietää miten Lucaksen kotiin ajettiin, kun tyttö ei edes tiennyt missä poika asui. Järjetön ajatus, ja Didi pudisti sitten huomaamattomasti päätään.

Tyttö tunsi toisen käsivarren vyötäröllään, jolloin Didin vartalo liikkui pakostakin tiiviimmin pojan kylkeen. Lucas oli hyvin kiltti, kun auttoi Didiä, ja tyttö myönsikin sen. Mutta muuta tyttö ei halunnut ajatella Lucaksesta, tai siis tyttö ei halunnut ajatella sellaisia juttuja. Tyttö otti muutaman askeleen Lucaksen rinnalla, kunnes poika sitten pysähtyi. Tyttö katsoi ylös, kun kuuli Lucaksen kysymyksen. "Se on parkkipaikalla, vähän tonne päin", tyttö selitti ja huitoi kädellään vasemmalle. "Mut otetaan mun kamat mukaan, ja sunkin jos sulla niitä on", Didi lisäsi. Eihän Lucaksen kamoja nyt tänne sentään voitu jättää, ei tietenkään.

Didi käveli Lucakseen nojaten tavaroidensa luo, jotka olivat aika lähellä parkkipaikkaa, onneksi. Tyttö irrotti otteensa pojasta ja laskeutui alas pakkaamaan kamansa, ja laittamaan tunikan taas päällensä. Pakkaaminen sujui rutiininomaisesti, joten Didi oli valmis hyvin nopeasti ja nousi sitten ylös. "Ja entäs sun kamat?" tyttö kysyi katsoen Lucaksen ruskeisiin silmiin.

// didii joo minä unohin ne jo :-----D

Poika nyökäytti päätään lyhyesti vastaukseksi toisen sanoihin ja käveli toisen vierellä pitkin rantahiekkaa tuon tavaroiden luo. Ruskeat silmät seurasivat hetken hajamielisesti kun tyttö keräsi näppärästi kamppeensa, ennen kuin Lucas keskittyi tuijottelemaan rantaa, johon aallot näyttivät lyövät kovemmin kuin aiemmin. Merellä näkyi vaahtopäitä – tuuli oli yltynyt.

Ja sen tunsi, kun ei sattunut olemaan paitaa mukana. Ei hän ollut suunnitellut olevansa täällä näinkään kauaa, mutta päivä oli kyllä ollut viihdyttävämpi, kuin mitä se yksin oli ollut.
Didin esittämä kysymys sai hänet havahtumaan ja katse kääntyi häntä tuijottavaan tyttöön.
"Ei mulla ollu mitään tavaroita mukana", Lucas kuittasi viitaten sitten vasemmalle päin.
"Tuollako se parkkipaikka oli?" Tosiaan, hän vain oli tullut kävellen, joten ei hän edes tiennyt, missä se hemmetin parkkipaikka sijaitsi.

// mä nyt hittaan ne autolle :)) //

Tuuli oli tosiaan yltynyt, ja Didi oli jo varmuudeksi tunkenut hattunsa laukkuun, enää hän ei päästäisi sitä karkuun, kuten oli päivällä tehnyt. Myös tunika tuntui kamppailevan tuulen kanssa, ja jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu tilanne, Didi olisi pitänyt helman alhaalla, mutta nyt tyttö joutui krampin takia pitämään kätensä tiiviisti Lucaksen ympärillä, jotta kävely ei olisi kovin hidasta ja vaikeaa. Tyttö yritti pitää laukkuaan olalla, ja onneksi se onnistui, sillä, muuten hän olisi joutunut irrottamaan otteensa Lucaksesta ja kantamaan laukkua, jolloin kävely olisi hidastunut.

Didi oli napannut flipflopit jalkaansa, mutta hiekka tunki yhä jalkoihin. "Selvä, lähetään sitten mun autolle", tyttö sanoi. Sitten poika otti puheeksi parkkipaikan sijainnin, ja Didi joutui itsekin miettimään hetken ennen kuin vastasi. "Tuolla se on", Didi vastasi ja irrotti taas toisen kätensä viitatakseen parkkipaikalle päin, joka ei onneksi ollut kovin kaukana.

Parkkipaikalla oli enää Didin auto ja pari muuta "huippuautoa", vaikka Didin auto oli autoista vanhin, mutta tytön omasta mielestä tyylikkäin. Hän oli aina rakastanut autonsa muotoja, ja sen tyyliä, koko ulkomuoto oli ihana, eikä tyttö vaihtaisi sitä kuin pakon edestä, vaikka välillä uusi auto houkuttelikin. Mustang kun oli avoauto, Didi vain nakkasi laukun takapenkille. Sitten hän kääntyi poijan puoleen ja sanoi: "Mä kinkkaan nyt itseni tonne, niin päästään nopeemmin liikkeelle." Didi irrotti otteensa pojasta, ja kiersi etupuolen kautta kuljettajan puolelle. Tyttö avasi auton ovet, vaikka periaatteessa sisään pääsi hyppäämälläkin, mutta nyt jalka kramppasi, eikä hyppäämistä voinut ajatellakaan.

// pahoittelut myös sinne huonosta vuorosta. :---D

Lucas nyökkäsi lyhyesti toisen vastaukselle parkkipaikan sijaintiin, lähtien sitten taas liikkeelle. Ruskeat silmät jäivät tuijottamaan autoa, joka oli lyhyesti ilmaistuna ihan helvetin hieno. Pojalla kesti hetki sisäistää tytön sanat, ja vasta kun Didi lähti hyppimään auton toiselle puolelle Lucas tajusi lopettaa auton tuijottamisen.
"Sulla on hieno auto", sanoo sitten hymyillen nopeasti perään, ennen kuin pyyhkäisi hiekan jyviä uimashortseistaan, jotka kaikeksi onneksi olivat tuulen yltyessä kuivuneet sen verran, että tuskin likaisivat tai vaihtoehtoisesti kastelisivat tytön avoauton penkkejä.

Hän aukaisi oven ja istahti pelkääjään paikalle, odottaen Didin istuvan autoon.
"Tota... Jätä mut vaikka siihen Belmont Parkille, voin kävellä siitä", toteaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Jos ihan tarkkoja oltiin, Lucas ei edes muistanut sen kadun nimeä, jolla asui.. Eh, astetta surkeampaa touhua.

Didi hymyili vastaukseksi. Hän tuli iloiseksi aina kun joku kehui hänen autoaan. Tyttö ei ymmärtänyt miksi vanhaa, tai no vanhaa ja vanhaa, autoa ei pidetty yhtä hyvänä kuin uusia avo-Ferrareita, Porcheja tai muita huippumerkkejä. Okei, tyttö oli aina hieman kadehtinut ystäviensä huippuautoja, mutta hän rakasti omaansa, eikä halunnut luopua siitä. Ja sitä paitsi, uusissa autoissa tuntui olevan hirvittävästi vikoja, sillä monet uuden auton ostaneet, olivat joutuneet heivaamaan sen korjattavaksi, eikä auto siltikään tullut kuntoon. Juuri niinä hetkinä Didi rakasti autoaan enemmän, ja ajeli sillä ylpeänä.
"Kiitos", tyttö vastasi. "Jos sä olisit haukkunut tämän, olisit saanut kävellä", Didi lisäsi ilkikurinen hymy kasvoillaan. Hän näki pojan pudistelevan housujaan enimmistä heikanmuruista, mutta ei viitsinyt huomauttaa, ettei niin olisi tarvinnut tehdä.

Didi istui autoon niin vikkelästi kuin pystyi, ja käynnisti auton. Radio aloitti heti pauhaamisen, mutta tyttö hiljensi sitä nopealla liikkeellä. "Belmot Parkiin sitten", tyttö vastasi hyväntuulisena. Didi peruutti auton taitavasti, ja kaarsi tielle. "Asutko sä lähellä Belmont Parkia?" Didi kysyi sitten pitäen kuitenkin katseensa tiessä.

// hihii lyhyt ja tyhmä. :---)

Nuorukainen naurahti tytön sanoille haroen hiuksiaan. Auto taisi olla toisen mieleen, ei näyttänyt ainakaan kovin paljoa haikailevan minkään uutuuttaan hohkavan ferrarin perään... Eikä poika itsekään olisi haikaillut, jos omistaisi tällaisen kultakimpaleen.

Hajamielisenä ruskeat silmät tutkivat auton konepeltiä, katsellen sitten sen yli ohikiitävää tien pintaa. Lucas havahtui Didin kysymykseen, vilkaisten ajavaa neitokaista ennen kuin käänsi katseensa takaisin eteenpäin.
"Jep", vastattiin kysymykseen asuinpaikasta. Belmont Parkhan siinä lähistöllä oli varmaan suurin... maamerkki, jos niin voisi sanoa.
"Asutko keskustassa?" kysyttiin hetken epäröinnin jälkeen. Eihän ihmisistä koskaan voinut tietää, mitä kärsi kysyä ja mitä ei ilman epämiellyttäviä seurauksia.

// seko tääkin on :DD //

"Ok", oli toisen lyhyt vastaus. Sitten joku idiootti sunnuntaisuhari kaarsi törkeällä liikkeellä aivan auton kylkiä hipoen ohi. Didi säikähti, ja oli jo lyömässä jarruja pohjaan, kun älysi, että takana tuli muita, jotka eivät olisi äkkijarrutuksesta pitäneet. Didi vain nousi hieman nähdäkseen auton, ja koska se oli avoauto, tyttö nosti törkeästi keskisormensa kuljettajalle, joka mitä luultavimmin ei sitä nähnyt.
Sitten Didi rauhoittui, jos Lucas ei olisi ollut siinä, tyttö olisi päästellyt ärräpäitä kuin pahinkin narttu. "Joo, keskustassa asun", Didi vastasi toisen kysymykseen. Tienviitta hieman ennen keskustaa neuvoi kääntymään vasemmalle, jos kerran Belmontiin halusi. Tyttö "totteli", laittoi vilkun päälle ja kääntyi.

Yleensä Belmont Parkiin vievä tie oli tupaten täynnä autoilijoita, mutta tähän vuorokauden aikaan se oli lähes tulkoon autio. Didi kiihdytti hieman autonsa vauhtia, kuitenkin nii, ettei siitä sakkoja saisi. Tuuli tuntui kovenevan, mutta todellisuudessahan se johtui auton nopeuden kiihtyvyydestä. Didi irrotti nopealla liikkeellä nutturansa ja hiukset pääsivät valloilleen, ja kuivumaan.

Ruskeat silmät levisivät säikähdyksestä ja hämmästyksestä kun musta avoauto ajeli Didin mustangin ohi varsin epätyylipuhtaasti. Hetken Lucas oli jo varma, että kolarihan tästä tulisi, mutta kaikeksi onneksi tyttö, joka nyt istui ratin takana hänen vieressään, oli melko hyvä autokuski ja turhilta vaaratilanteilta säästyttiin. Lucas ei edelleenkään halunnut sinne sairaalaan, ei sen takia, että hyppäisi kiveen, eikä sen takia, että joku idiootti ajoi kylkeen, eikä yhtään minkään muunkaan takia.
Poika nyökäytti päätään, lähinnä itsekseen, siihen, että toinen asui keskustassa. Niinhän ne useimmat tuntuivat asuvan, hänen vanhempansa eivät aivan ydin keskustaan olleet halunneet.

Auton kiihtyvä nopeus voimisti tuulen tuntua ja lennätti epämiellyttävästi kosteaa hiuspehkoa pitkin naamaa. Nopealla käden liikkeellä ne oli siirretty sivuun, niin, että Lucas saattoi jopa nähdä jotakin niiden takaa. Saavutus sekin.
Syrjäsilmällä vilkaistiin ajajaan – toinen näytti hyvin nätiltä aukaistuaan hiukset. Ei sillä, että tuo rumalta olisi näyttänyt hiukset kiinnikään, ei ei. Mutta paremmalta silti hiuksien liehuessa vapaana tuulen mukana.

Lucas pudisteli päätään ja keskittyi ajotiehen – hänen olisi parasta olla elättelemättä mitään suurempia toiveita Didin suhteen.

Didi ei ajamiseen keskittymiseltään nähnyt Lucaksen reaktioa sunnuntaisuharin ohittaessa heidät. Tyttö vain toivoi, ettei poika pahemmin säikähtänyt, saanut sydäriä tai mitään. Ei hän toki niin uskonut, mutta aina ei voinut olla varma. Ja olihan tyttö itsekin säikähtänyt, mutta heidän molempien onneksi hallinnut autonsa.
Tyttö kuitenkin huomasi Lucaksen lähes huomaamattoman nyökkäyksen, mutta päätti keskittyä nyt enemmän ajamiseen. Aivan kuin hän ei olisi ennen keskittynyt, mutta Didi ei halunnut kolhia itseään, eikä Lucasta, eikä myöskään autoaan. Sillä autojen korjauttaminen oli San Diegossa melko kallista, Didin Mustangin kaltaiselle autolle ainakin.

Tyttö yritti tuulen lisääntyessä pitää hiukset edes jonkin verran pois näkökentästä. Ulosajo tästä vielä puuttuisikin. Vaikka Didi oli tietoisesti avannut hiuksensa, häntä hitusen häiritsi niiden "liikkuvuus". Jos ne olisivat pysyneet paikoillaan, mutta vapaana kuitenkin. Didi hiljensi hieman, sillä huvipuiston laitteet, vuoristoradat, alkoivat näkymään horisontissa. Tyttö ei ollut pitkään aikaan ajanut sitä tietä, eikä muistanut missä kunnossa se oli. Didi kuitenkin oletti tien olevan kunnossa, olihan se kovassa käytössä päivittäin.

// lyhyt and möhkö. :--------D

Pojan silmät seurasivat auton konepellin alle katoavaa tienpintaa, ennen kuin hetken kuluttua tuo kohotti katseensa ja erotti kauempana erottuvat huvipuiston laitteet, vuoristoradat ja maailmanpyörät. Tällä hetkellä Lucas ei nauttinut hiljaisuudesta, hän olisi halunnut sanoa jotain, muttei keksinyt mitään järkevää, joten piti suunsa kiinni, ettei möläyttäisi sitten jotakin typerää.
"Jätätkö mut vaikka tohon bussipysäkille, voin kävellä siitä", sanottiin sitten kun tien varressa näkyvä bussipysäkki erottui. Siihen jäivät nuorukaisen käsityksen mukaan bussit, joiden matkustajat pyrkivät Belmont Parkiin... Vaikkei hän kyllä varma ollut.

// möhkö tääkin :)) //

Huvipuiston laitteet näkyivät nyt aikaisempaa selvemmin, mutta olisivat tietysti olleet päivänvalossa vieläkin selvemmät. Eihän vielä mitenkään pimeä ollut, mutta hämärsi jo hieman. Siksi tyttö ei tunnistanut kaikkia vuoristoratoja, vaikka oli joskus luetellut ne jopa silmät kiinni. Mutta ehkä se johtui myös siitä, ettei Didi ollut käynyt huvipuistossa hetkeen. Se oli jotenkin kadottanut lapsuudenajan hohtonsa, ja oli tupaten täynnä turisteja, oli vuodenaika mikä hyvänsä.

Hiljaisuus Didin ja Lucaksen välillä oli turhan pitkä, mutta toisaalta tyttö nautti siitä. Vaikka olisi hän mielellään puhunutkin Lucaksen kanssa, kun kerran seuraa oli. "Bussipysäkille", tyttö toisti hieman "zombimaisesti", ajattelematta. Mutta sitten Didi erotti bussipysäkin ääriviivat, ja hiljensi. Pian, aivan liian pian, bussipysäkki sitten ilmestyi näkyviin aivan kunnolla. Ja päästyään kohdalle, tyttö pysäytti autonsa pehmeästi. "Sä jäät sitten tässä pois", Didi sanoi hiljaa Lucakselle katsoen samalla pojan silmiin.

Jätkä siirteli jalkojaan hieman levottomasti ja oli sekä tyytyväinen että pettynyt bussipysäkin osuessa kohdalle. Ei tarvinnut enää istua paikallaan kuin olisi muurahaisia housuissa, kun teki mieli sanoa jotain… Mutta toisaalta hän olisi kyllä ollut mielellään hieman kauemminkin Didin seurassa, tyttö kun oli ainakin tämän perusteella hyvin mukava.
Auton hiljentäessä pysäkin kohdalle katse irrotettiin lopultakin kauempana häämöttävistä huvipuistolaitteista ja hitaasti se kääntyi ajajan paikalla istuvaan tyttöön.
"Öö joo niin jään", mutistiin vastaukseksi pojan kasvoille asettuessa sitten hymy.
"Kiitti kyydistä", käsi ojentui hapuilemaan ovea auki, "ja seurasta. Kiva kun näytit hyppypaikkoja."

Pelkääjän puolen ovi aukaistiin ja poika astahti ulos, sulkien oven perässään. Lucas epäröi hetken, ennen kuin kääntyi ympäri ja hymyili Didille vielä.
"... Nähdään", tokaistiin sitten pojan heilauttaessa kättään, ennen kuin tuo lähti kävelemään eteenpäin, kotiaan kohti.

// kiitos pelistääää ! :---) ehkä joskus jotain uutta?

Didi hymyili takaisin. "Eipä mitään", tyttö sanoi sitten. "Oli kiva, että törmättiin." Didi hymyili, taas, Lucakselle. Mutta ei hän voinut sille mitään, se päivä rannalla oli ollut tosi kiva, kun ei ollut tarvinnut pitää roolia yllä, tai keskustella koulusta. Plus, että Lucas oli mukava, ja piti hyppimisestä.

Tyttö katsoi, kun vastapäinen ovi avattiin, ja poika jäi kyydistä. Hän olisi ajellut mielellään vielä, ja ollut vain. Jotenkin Lucaksella oli sellainen vaikutus, tai eihän tyttö sitä tiennyt, mutta jotenkin Lucas vaan oli niin ihana, ettei olisi halunnut päästää häntä menemään. "Nähdään..", tyttö vastasi pojalle, sen verran kovaa, että poika sen kuuli. Myös Didi nosti sitten kättään ja heilutti sitä, mutta laski kätensä sitten, kun Lucas kääntyi. Turha pojan selälle oli vilkuttaa.

Auto startattiin, ja tyttö teki u-käännöksen, lähtien takaisin kaupunkiin. Didi vilkaisi vielä taustapeilistä Lucaksen loittonevaa hahmoa, kunnes poika katosi näköetäisyydeltä. Sitten tyttö huokasi, ravisti päätään ja päätti keskittyä ajamiseen.


// kiiiitti sullekin. :)) ja kyllä mulle ainakin kävis joskus myöhemminkin peli //