But I Am a Good Girl

[Aimee und hänen miehensä......Ami]

Päivä oli ollut suoraan sanoen perseestä, eikä kello näyttänyt vielä edes kahtatoista. Tummatukkainen nuori nainen marssi harvinaisen päättäväisenä eteenpäin pihalla. Hänen kasvoillaan ja joka ikisessä liikkeessä näkyi ärtymys. Hemmetin koulunkäynti, ihan perseestähän se oli ja kaiken lisäki muutenkin ihan turhaa. Olisi ollut ihan sama kuluttaa päivät treenaamiseen, siinä sentään tunsi onnistuvansa. Toisin kuin koulunkäynnin kanssa. Aina kaikki opettajat olivat häntä vastaan ja tulivat sen vuoksi aukomaan päätään. Tänäänkin, ah niin ihastuttava matematiikan-opettaja oli päättänyt pitää pistokkaat, tietenkin juuri tänään. Amihan oli ollut edellisen päivän onnellisesti poissa koulusta, tenniskisojen vuoksi. No kisavoiton tuoma huuma oli varissut äkkiä pois, kun pistokkaassa olevat tehtävät eivät näyttäneet lainkaan tutuilta. Niimpä tyttö oli palauttanut opettajalle tyhjän lapun, jolloin tuo typerä haaska oli ystävällisesti päättänyt aukoa turpaansa. Sotahan siitä oli jälleen kerran syttynyt ja brunette oli jälleen kerran heitetty ulos luokasta, huonon käytöksen vuoksi. No, lopputulos oli kuitenkin varsin hemaiseva, lisää kotitehtäviä, jotta hän saisi varmasti tarpeeksi treeniä sekä jälki-istuntoa opettajan solvaamisesta. Ja paskat, hänhän ei tekisi niitäkään läksyjä. Ei jaksanut. Jälki-istunto oli pakko suorittaa, mutta sinne voisi mennä vain nukkumaan.

Pihalla kuitenkin paistoi aurinko, tosin tällä hetkellä sekään ei ollut hyvä juttu. Lähellä treenaavia huutosakkilaisia mulkaistiin paheksuvasti. Mitä hittoa nekin tuossa kailottivat. Yrittivät ilmeisesti aiheuttaa migreenin kanssaeläjille. Yksi horoista horjahti juuri jonkun naurettavan pyramidiyritelmän päältä maahan, tälle Ami sentään ei voinut olla naurahtamatta. Idiootit.
"Varokaa vaan ettei alimmaiset rysähdä teidän painon alla." Huudettiin tytöille, jotka mulkaisivat häntä pahasti, mutta eivät sanoneet mitään. Eivät kaiketi uskaltaneet.

Viimein edessä häämötti penkki, jolla havaittiin jo eräs kaveri, joten istahdettiin, laukku nakattiin vierelle ja jalat ristittiin vähintäänkin äreän oloisesti. Vieressä istuva Sasha kohotti kulmaansa.
"Mistäs nyt tuulee."
"Sain jälkkäriä, koska auoin päätä matikanopelle"
"Taas."
"Niimpä.. Vittu sitä haaskaa.....Mut miksi itte istut niinku sulla ois jotenkin tosi vaikee elämä." Ami kysäisi ja kohotti kulmaansa.
"Noko... Mähän lainasin sun iPodia" Sasha mutisi hiljakseen.
"Nii.. Mitä siitä, älä vaan sano et hajotit sen" Murahdettiin, tämä tästä vielä puuttui. Sasha kiemurteli vaikeana.
"Ei ko mä unohdin sen tonne." tyttö mutisi ja osoitti johonkin päin pihaa.
"Ja et hae sitä koska?"
"Koska siellä oli jotain kundeja. Emmä kehtaa mennä niiltä kysyyn et onko ne nähny sitä. "
"Anna mun kaikki kestää." Ami murahti, nappasi laukkunsa ja lähti jahtaamaan kadonnutta soitintaan. Hänhän ei sitä hylkäisi sen vuoksi, että Sasha oli nynnerö miesten kanssa. Joskus Sasha oli niin säälittävä, mutta toisaalta myös äärimmäisen hauskaa seuraa.. Sitäpaitsi asenne muuttui heti ensimmäisen alkoholillisen drinkin jälkeen. Yhtäkkiä Sashasta kuoriutui oikea miestennielijä. Se oli jokseenkin huvittavaa. No, nyt tärkeintä oli kuitenkin kadonneen soittimen löytyminen jonkun jätkälauman alta, tai no.... Todennäköisempää oli ettei jätkiä ollut kuin muutama, tai ehkä kenties vain yksi.... Mutta olihan sekin nyt hemmetti vie pelottavaa!

// kesti vähän vastailla kun en osannu päättää kellä pelaan:---D mut täältä tullaan! outfit + aviatorit

Tänään oli ilmeisen hyvä päivä, ottaen huomioon, että kello oli kohta kaksitoista ja Brandon Moore oli ollut joka ikisen tunnin kunnolla. Hän oli ollut ajoissa paikalla, hän ei ollut elämöinyt ja hän itse asiassa oli ollut jopa kiinnostunut tuntien aiheista!
Sillä saattoi tietysti olla oma osuutensa asiaan, että noista tunneista toinen oli ollut liikuntaa ja toinen maantietoa. Atkins oli loppujen lopuksi melko rento ja kun Brandon oli vähän ryhdistäytynyt eikä vain nukkunut tunneilla, opettajakaan ei joutunut jatkuvasti potkimaan jätkää hereillä tai ulos luokasta. Tämän päivän tunti oli tosin lähinnä mennyt vieressä istuvan bruneten tissejä tuijotellessa, mutta se ei ollut kovinkaan oleellinen asia.

Tämä tarkoitti sitä, että Brandon oli suhteellisen hyvällä tuulella.
"Adrian, nakkaatko tupakan", poika sanoi vieressään raahustavalle tummatukkaiselle kaverilleen, joka puolestaan ei näyttänyt olevan ollenkaan hyvällä päällä.
"Ei helvetti oikeesti", Adrian murisi kaivaessaan mustien farkkujensa taskusta samalla askia, "mikä sillä Cartneylla oikein on? Onko sillä vittu jotkut silmät selässä? Miten se oikeesti voi nähdä, jos mä kaikkein perimmäisessä takapulpetissa hetkeksi ummistan silmäni sillon, kun se kirjottaa taululle? Se sano, että tää oli varmaan joku viideskymmenes kerta kun nukun sen tunnilla tällä kurssilla ja jos en ryhdistäydy, niin se potkii mut pihalle eikä ota mua enää ees sen kursseille mikä kuulemma tarkoittaa sitä, että en pääse täältä ikinä pois. Voiko se muka ees tehä sellasta..."
Adrian jatkoi selitystään ja Brandon tyytyi kiskomaan nikotiinia keuhkoihinsa.
"Jätkä hei, sä tiiät itekkin, että sä et ’hetkeksi ummistanut silmiäsi’, vaan nukuit vähintään puolet tunnista. Se on fakta", Brandon lopulta puuskahti, kun Adrian pääsi siihen vaiheeseen, jossa Cartneylla oli henkilökohtaisia kaunoja häntä kohtaan ja että Cartney oli ottanut Adrianin silmätikukseen vain sen takia, että hänen kaksi vuotta sitten Astonissa opiskellut isoveljensä oli usein jättänyt opettajattaren täysin sanattomaksi teoillaan.
"Koitetaan vaan vähän ryhdistäytyä. En mä enää jaksa jatkuvasti istua jälki-istunnossa", Brandon tuhahti ja puhalsi muutaman savurenkaan ilmaan.
"Puhut ees kerran elämässäs asiaa", Adrian tokaisi nauraen sanojensa perään.
"Ei hitto, mä meen kyllä ens tunniks puhumaan Carsonille ja kertomaan, kuin paskaa mun elämä on. Taidan aloittaa heti", Adrian sanoi. Brandon nauroi kaverinsa sanoille ja virnisti tuolle vittuillen.
"Tiedetään, että tykkäät Carsonista. Mee vaan, kyllä mä pärjään yksinkin."
"Painu helvettiin", Adrian virnuili takaisin ja lähti samoin tein takaisin koulun pääovia kohti.

Hiekan värisiin housuihin ja harmaaseen pitkähihaiseen – jonka hihat tosin oli kääritty kyynärpäihin – pukeutunut Brandon sen sijaan nosti aviatorejaan paremmin silmilleen ja heitti reppunsa tyhjänä olevan penkin päälle samalla, kun istuutui alas. Puoliksi palanut tupakka roikkui toisessa suupielessä, kun nuorukaisen katse osui pöydällä olevaan iPodiin – kuka idiootti hylkäsi tällaisen jonnekin koulun pihalle? Brandon katsahti ympärilleen, mutta pöydän luona eikä lähettyvilläkään sen puoleen näkynyt ketään. Suuresta määrästä tupakan tumppeja saattoi kyllä päätellä, että joku rakkarilauma oli hetki sitten vielä istunut tässä.
Jätkä nappasi laitteen itselleen ja alkoi hajamielisesti selailla kappaleita. Hänellä ei ollut enää aikomustakaan palauttaa laitetta, kun kerta oli sen käsiinsä saanut. Koulun löytötavaratoimisto oli yliarvostettu, eikä Brandon hyvästä tuulestaan huolimatta ollut niin mukava, että olisi vienyt iPodin sinne. Sen sijaan Brandon pikaisen selailun jälkeen nakkasi soittimen vieressään olevan reppunsa päälle ja onki puhelimen taskustaan - hänen pitäisi saada ne Kevinille lainaamansa rahat takaisin, joten jätkä keskittyi hetkeksi kirjoittamaan vittuilu-viestiä isoveljelleen.

Amia jurppi, pahemman kerran. Koko päivä oli ollut niin perseestä, ettei mitään järkeä ja sitten vielä tämä. Mokoma idioottikaveri unohtaa hänen iPodinsa jonnekkin, eikä nouda sitä koska pelkää koulun typeriä kundeja, joista yksikään ei ollut edes mitenkään pelottava(vihaisen Amin mittakaavassa). Siis eihän tästä taas tullut mitään. Ensin matikanopettaja oli ollut hänen niskassaan aamupäivän ja nyt... Ei mennyt putkeen siis tämäkään päivä, olisi ihan yhtä hyvin voinut jäädä nukkumaan. Ei kukaan olisi kuitenkaan huomannut, eikä olisi saatu niin paljon paskaa niskaan. Hmmn. Illallakin taisi vielä olla jotain paskaa ohjelmassa, ainakin äiti oli vihjaillut jotain perheillallisesta. Eli siis pitäisi laittaa semmoinen mekko päälle, että pystyi pakenemaan suoraan ravintolasta baariin kaatamaan pää täyteen viinaksia. Eipähän tarvitsisi sitten murehtia seuraavan päivän kouluunmenoa.

Viimein katse etsiytyi paikkaan, joka oli hänelle osoitettu. Ja eikös paikalla istunut tasan yksi kundi.... Ami käännähti kannoillaan ja mulkaisi ystäväänsä, joka tuijotteli pilvimuodostelmia. Ami virnisti. Miten tuommoiselle törpölle saattoi edes olla vihainen, varsinkin kun toinen selkeästi katui. Niimpä käännettiin katse takaisin vaaleahiuksiseen poikaan, joka selkeästi tutkaili jotain.. Mitäpä muuta kuin hänen iPodiaan, töpinäksi siis. Ilme muutettiin suhteellisen ihmismäiseksi ja marssittiin määrätietoisena pojanklopin luokse, jota ei tosin edes tunnistettu pahikseksi. Eihän neitokainen ollutkaan klikkien suurin ylistäjä, joten ei ollut yllättynyt vaikkei toisen klikkiä heti tiennytkään. Sen sijaan toinen kohdattiin täysin normaalia ilmettä tavoitellen, vaikka mieli teki tehdä pantterihyppy toisen kimppuun, napata iPod ja juosta samaa reittiä takaisin Sashan luokse. Säästyttäisiin typeriltä keskusteluilta. Sitäpaitsi tuo toinen tuskin tajuaisi mikä kimppuun oli hyökännyt, jos hän häipyisi mahdollisimman reippaasti. Joten. Rikos ilman todisteita, eikä edes rikos koska soitinhan kuului hänelle.

"Annappa mulle se." Ami lausahti pojan luokse asteltuaan ja ojensi kätensä toista kohti. Sitten tuijotettiin merkitsevästi soitinta, ihan vain että voitaisiin varmistaa toisen ymmärtäminen.
"Se on nimittäin mun. Mun idiootti kaveri unohti sen tähän ja sä olet niin pelottava ettei se uskaltanu itte tulla hakeen sitä" Lausahdettiin kuivakasti ja mulkoiltiin toista. Kukahan toinen oli. Ihan niinkuin hän olisi kuullut tai nähnyt toisen joskus. No, kuitenkaan nimeä ei jaksettu alkaa kaivelemaan tiedostoista, koska sitä tuskin sieltä löytyisi. No, toista kuitenkin silmäiltiin tutkivasti. Harvinaista kyllä, yleensä Ami luetteli ihmiset ulkonäöllisesti hyvännäköisiin ja ei hyvännäköisiin, eikä sen tarkemmin tutkaillut heitä, ellei saanut siihen aihetta. Nyt kuitenkin tuijotettiin vaaleahiuksista poikaa suu mutrussa ja arvioitiin toisen ulkoista olemusta mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Moinen laitettiin kuitenkin täysin väsymyksen ja vitutuksen piikkiin.
"No niin muru, annappa tänne se. " Lausahdettiin jo vähän kärttyisämmin ja mulkoiltiin toista. Jos kundi ei kohta ojentaisi soitinta hänelle, läsähtäisi.

// pahoittelut kestosta!

Brandon ehti päässä tekstiviestissään vaiheeseen, jossa kertoi, miten surkea isoveli Kevin oli, tarkemmin sanottuna yksi helvetin iso mulkvisti. Tämä oli sitä niin sanottua veljesrakkautta – ei jätkä oikeasti veljeään inhonnut, päinvastoin, mutta tällaista se vain oli ollut heidän välillään iät ja ajat ja tulisi myös jatkossa olemaan.

Nuori mies haroi juuri keskiruskeaa tukkaansa, joka oli tavanomaiseen tapaan aavistuksen sotkussa, kun pöydän vierestä kuului sanoja, jotka mitä ilmeisimmin oli tarkoitettu hänelle. Brandon nosti katseensa puhelimestaan ja suuntasi sen aurinkolasien takaa paikalle ilmestyneeseen tyttöön, tarkemmin sanottuna aika hyvännäköiseen tyttöön. Siniharmaat silmät tsekkasivat aviatoreiden takana likan päästä varpaisiin ja jep, melko hyvännäköinen pakkaus toinen oli. Tutulta ei liiemmin näyttänyt mutta se ei varsinaisesti Brandonia yllättänyt, hän melko harvoin muisti naamoja, jos näki ne vain kerran tai pari viikossa koulun käytävillä. Toinen luultavasti kuului muutenkin kermaan, ja niiden tyttöjen kanssa nuorukainen ei hirveästi koulussa hengaillut – bileissä toki toisinaan ja ehkä törmäili joillakin klubeilla, mutta harvemmin. Brandon kallisti päätään, vilkaisi soitinta ja sitten tyttöä ja kohotti kulmiaan virnistäen tyypilliseen tapaansa.

"Niin just", Brandon tokaisi aavistuksen vittumaiseen sävyyn ottaessaan iPodin käteensä, heilauttaen sitä kevyesti ilmassa.
"Pitäisköhän mun uskoa toi? Aattelin just, että käyn palauttamassa tän kansliaan. Mistä sitä tietää, jos tää on jonkun muun raukan, ja sä yrität vaan pölliä sen itelles."
Ei jätkä oikeasti epäillyt mitään tuollaista, ei todellakaan, kuhan vain lämpimikseen vähän ärsytti. Brunette vaikutti sen verran lyhyt pinnaiselta ja muutenkin kärttyisältä, ettei Brandon yksinkertaisesti vain voinut jättää tilaisuutta väliin.
Toisen muru-lausahdus vain huvitti Moorea, jonka kasvoilla oleva virne syveni asteen.
"Voi muru, onko sulla huono päivä vai miten sä nyt noin happaman sitruunan syönyt olet?" jätkä kuittasi toisen sanat laittaen huomattavan painoarvon murulle. Brandon veti viimeisiä savuja henkeensä ja puhalsi ne sitten hitaasti takaisin ulos, tumpaten loppuun palaneen tupakan sitten koulun pöytään. Ei luultavasti sallittua, mutta koska Moore oli tämän aamun ollut kunnolla, hän salli yhden pienen sääntörikkeen itselleen. Ja tietysti sen, että hän sai vapaasti kettuilla tummaverikölle, joka vaati soitintaan takaisin. Pitihän Brandoninkin nyt jostakin hupinsa saada.

(( tsiisus anteeksi kesto!!!!)

Amia vitutti. Mikään ei nyt mennyt niin putkeen, kuin oli toivottu. Toinen vaikutti niin urpolta, että alkoi hiljalleen ärsyttää vain enemmän. Toki, hän voisi vain jättää soittimen idootille ja marssia ostamaan uutta isukin luottokortilla. Mutta juuri nyt neiti oli sen verran kyrpiintynyt, että haluttiin väkisinkin haastaa riitaa jonkun kanssa. Miksei siis tuon vaaleahiuksisen törkimyksen kanssa. Hetken aikaa kiehuttiin kuitenkin vaan aloillaan, sitten suunniteltiin koron tukkimista toisen otsan läpi, sitten mietittiin taas vähän verbaalisempaa lähestymistapaa.

”Joo mulla on huono päivä, joten se että sä kutsut mua muruksi, on äärimmäisen huono idea meidän kummanki kannalta. Mä en nimittäin halua jälkkää siitä et leivon sun nätin naamas rullalle.” Sihistiin hampaiden takaa. Kieltämättä olisi ollut hämmentävän mielenkiintoista koittaa leipoa blondin naamaa yhtään mihinkään kuntoon. Toinen jäki-istunto yhden päivän aikana ei taas kuulostanut houkuttelevalta, tai ei se jälki-istunto mitään, mutta noiden määrän selittäminen vanhemmille….. Ennen kaikkea isälle, tuo nimittäin tiesi ainoan keinon jolla tytärtä pystyi rankaisemaan… Tämä taas tarkoittaisi luottokortin jäähyä… Ei kivaa.

”Noniin urpo anna tänne se. Vittuako sä sillä teet?” Ami tiuskaisi ja tuijotti toista haastavasti. Hänhän ei antaisi periksi ilman kunnon ’keskustelua’. Vaaleahiuksinen poika vaikutti kuitenkin ärsyttävän itseriittoiselta ja juuri sellaiselta joka takuulla haastaisi riitaa takaisin. Tietenkin olisi voinut koittaa nätisti pyytää soitinta, räpsytellä vähän silmäripsiä ja sitä rataa.. Ei sopinut kuvioon, ei tänään. Tänään teki mieli purkaa aggressioita. Siksipä, moista lähestymistapaa ei mietitty kahta sekuntia kauempaa.
”Hei ihan oikeesti nyt tänne se soitin tai istu tähän ja teen sut hulluksi.” Ami murahti ja istahti blondia vastapäätä. Saisi kestää seuraukset sitten perkele.
”No… Annatkos sen?”

Tummaverikköä vitutti, ja sen kuuli ja näki kyllä hyvin kauas, ei tarvinnut olla kovin kummoinen ajatustenlukija. Ja tämä seikka huvitti Brandonia suunnattomasti – jätkä kun ei tiennyt mitään parempaa viihdettä, kuin muiden ärsyttämisen. Kauniita naisia oli varsinkin hauskaa kiusata.
"Kulta, etkö sä just ollut ensimmäisenä se, joka mua muruksi nimitti?" Brandon kysyi ivaa äänessään ja virnisti vittumaisesti tytölle.
"Ja anna toki tulla vaan, mä haluaisinkin nähdä sun oikeen koukun", jätkä hymähti naurua äänessään. Tummatukka kyllä näytti siltä, että saattaisi vaikka huitaistakin, mutta vaikka Brandon tiesi, että oli naisia, jotka oikeasti osasivat lyödä, hän ei osannut tätä tyyppiä yhdistää sellaiseksi.

Moore pyöritteli soitinta kädessään, puhtaasti kokeillakseen hieman kepillä jäätä. Nuoren miehen oli välttämätöntä kokeilla aina, missä raja meni – eikä tämäkään päivä poikkeus ollut.
Jätkä ei noteerannut sen kummemmin tytön kitinää, vasta siinä vaiheessa, kun tuo ilmoitti istuvansa alas ja tekevänsä hänet hulluksi, aurinkolasien taakse piilotetut silmät nostettiin tummaverikköön.
"Sä saat tehdä mut hulluksi koska vaan beibi", Brandon heitti pahimmalla perverssiäänellään ja virnisti sanojensa perään. Moore oli luullut, että sanat olivat pelkkä vitsi, mutta neitokainen todella tälläsi sievän takapuolensa vastakkaisella puolella olevalle penkille. Eipä nuorukaisella mitään sitä vastaan ollut, Adrian oli mennyt valittamaan kurjaa elämäänsä kuraattorille, joten mikäs olisi tämän parempi tapa viettää taukoa.

Brandon onki housujensa taskusta tupakka-askin ja onki uuden savukkeen huuliensa väliin, vilkaisten pöydän toiselle puolelle istuutunutta tyttöä, tarjoten hetken pohdinnan jälkeen askia toisen suuntaan.
"Palaako?"
Soittimen jätkä oli laskenut vieressään olevan reppunsa päälle. Vapaalla kädellä Brandon etsi sytkärin ja laittoi oman tupakkansa palamaan.