My very first day in Aston...sucks [[Vapaa!]]

[[Elikkäs vapaa pelinen :> kuka tahansa saa liittyä mukaan jos siltä tuntuu.]]

Varhainen aamu. Tummahiuksinen poika, kuluneet farkut, ja tummanruskea huppari päällään katseli koulun etuovia äänekkäästi nielaisten. Nyt sitä mentiin, ensimmäinen päivä Aston High:issa.

Suklaasilmäinen riuhtaisi oven auki, asteli sisään, ja katsoi ympärilleen. Ensimmäiseksi silmille pomppasivat värikkäät julisteet ja muut lippuset. Niiden laaja värikirjo sai Kodyn voimaan pahoin, joten tämä päätti toistaiseksi kiinnittää huomionsa muualle. Vaikkapa ihmisiin, joita harvakseltaan seisoskeli seinien vieressä, ja lorvaili automaattien liepeillä.
Heitä oli kaikennäköisiä, punkkarista kultakutriseen hienostotyttöön. Se kuitenkin kävi tästä koulusta varsin hyvin selville että täällä hengailtaisiin vain omanlaistensa kanssa. Punkkarit ja hevarit pysyivät omissa mustanpukevissa oloissaan, kun taas hienostoneidit pysyivät omassa pastelli-porukassaan, puhumassa uusimmasta kynsilakka merkistä, ja kesäbikineistään. Pari ”nörttiäkin” näkyi puhelemassa nurkassa keskenään, ja vertailemassa koevastauksiaan.

Paljon porukkaa ei kuitenkaan vielä ollut, sen verran aikaisin oli poika päättänyt kotoa lähteä että ehtisi vielä tutkimaan paikkojakin. Mutta mistä aloittaisi? Eihän hänellä ollut hajuakaan missä oli mitäkin? Hän eksyttäisi itsensä alta aikayksikön jos hän lähtisi täällä yksin haahuilemaan. Sen verran suurelta koulu näytti.

Kody alkoi epätoivoisena tutkailla ympärilleen, etsien hyväsydämistä ihmistä, joka olisi valmis auttamaan uutta tulokasta joka ei löytäisi tästä sokkelosta edes omaa kaappiaan.

Hetken tiirailun jälkeen tämä kuitenkin totesi ettei kukaan vastaisi hänen katsekontaktiinsa rauhaisasti. Pettyneenä poika asteli seinän viereen, vikasi laukkunsa maahan, ja kävi istumaan sen viereen. Ärsyyntyneenä tämä nosti kätensä otsalle, ja haroi otsahiuksiaan. Mitäköhän tästäkin päivästä tulisi?

//miemiemie ja temperance ^__^ vähän tais taas venähtää, anteeks :p//

Temperance Adams liiteli Aston High'n käytävillä tyypillisen lennokkaaseen tyyliinsä, saaden halveksuvia katseita parilta itseään kauniiksi kutsuvalta muovinaamaiselta rikkaalta muijalta. No, Temps ei tosiaankaan ollut erityisen tavanomaisesti pukeutunut tänään... hänellä oli harmaat farkut, joiden lahkeet oli käännetty johonkin polven korkeuteen. Toisessa jalassa tytöllä oli kirkkaan limenvihreä tennari ja toisessa musta ja ylävartaloa taas verhosi David & Goliathin t-paita, jonka ansiosta Temperance sai kauhistuneita katseita myös nörteiltä. Vyötäröllä näkyi keikkuvan niittivyö ja farkkujen vyölenkeissä pinkki kangasvyö. Hiuksensa likka oli pistänyt kiinni, sillä kello ei ollut antanut myöten, joten hän ei ehtinyt tekemään hiuksilleen muuta.

Neiti Adams porhalsi kohti aulaa, tarkoituksenaan ostaa yksi suklaapatukka ja mahdollisesti ehkä espresso. Ei hän oikeastaan tarvinnut mitään energiaa lisää, mutta, no, hänen teki mieli kahvia. Ja suklaata.
Porukka tuntui tuntevan Temperancen rääväsuisen luonteen (tai sitten nuo pelkäsivät pirteyden tarttuvan), koska ihmiset väistyivät hänen tieltään suht mukavasti kun hän asteli (tai oikeastaan hyppeli) automaatteja kohden. Taidokkaasti tyttö heitti pari kolikkoa ensin kahviautomaattiin ja laittoi espresson valmistumaan, ja siirtyi sitten suklaapatukoiden luo. Hetken mietittyään tyttö valitsi marsin, ja kääntyi sitten nappaamaan kahvinsa.

"Ravitseva ateria, Adams!" joku keesipäinen jätkä huudahti tytölle tämän käppäillessä ohi espressomuki toisessa kädessä ja suklaapatukka toisessa. Tyyppi sai osakseen kansainvälisen käsimerkin, ja sulokkaat sanat: "Haista vittu, Ray! Mun ruokavalioon ei valitettavasti koirat ja undulaatit kuulu, toisin kuin eräiden."
Eihän tuota tietenkään mitenkään pahalla tarkoitettu, Tempsin kasvoilla kun oli leveä virne ja jätkäkin hymähteli kavereineen. Temperance olisi voinut jäädä siihen jätkäporukkaan mukaan, mutta spottasi jotain hiukan kiinnostavampaa. Tai no, ei ehkä varsinaisesti mitään kiinnostavaa, vaan jotain hiukan eksyneempää. Uusi oppilas, tyttö päätteli tutkaillessaan tuota lattialla istuvaa poikaa, joka oli aika tavallisen näköinen. Huomaamaton ja tylsä, mutta helkkari sentään, Temperance ajatteli tuntevansa tylsempiäkin. Ja olihan hänellä velvollisuus auttaa uusia tyyppejä alkuun, tai jotain. No, kukaan muu aulassa oleva ei tuntunut kiinnostuvan tuosta tyypistä, ja Temperancella oli vielä tuoreesti mielessä oma ensimmäinen päivänsä Astonissa.

Tempe hörppäsi espressoaan ja yritti kävellä rauhallisesti tummahiuksisen pojan luo. Päästyään tyypin eteen, tyttö kumartui ja kasvojen tyypillinen virne leveni hiukan lisää.
"Moi kultsi!" Temps hymähti, unohtaen täysin että hänen pirteytensä saattoi olla joidenkin mielestä hiukan pelottavaa. "Sä näytät vähän eksyneeltä?"

[[Jeij seuraa! anteeksi että vastaaminen kesti :>]]

Kody ei edes huomannut uuden naikkosen sisääntuloa. Poika oli liian syvällä itsesäälissään, ja angstisissa ajatuksissaan. Oli turhauttavaa ettei kukaan tarjonnut edes apua. Kääntäessään katseensa takaisin ovelle, hänen edessään oli yksi tujottava silmäpari, ja leveästi hymyilevä suu, joka tervehti poikaa varsin tuttavallisesti. Suklaasilmä säpsähti. Missä välissä tuo oli tänne ehtinyt? Tyttö oli joko hiipinyt hänen viereensä todella hiljaa, tai sitten hänelle oli tulossa kuulovaurio. Pienesti poika hymyili Tempsille, ja nyökkäsi samalla kun tervehti.
”Moi vaan.”
Tämä oli ollut ensimmäinen tyyppi joka oli hänelle vapaaehtoisesti tullut puhumaan. Mielenkiintoinen tyyppi totta vie. Värejä vaatetuksesta ainakin löytyi, muttei kuitenkaan yhtä paljon kuin aulan seinät täyttävillä paperilappusilla, ja nuorukainen oli siitä varsin iloinen. Ajatuksissaan tämä jäi vielä hetkeksi tuijottamaan tulokasta.

Haaveilua ei kuitenkaan kauan kestänyt kun neiti kysyikin häneltä jo jotain. Kodyn ajatukset katkesivat ja vasta pienen hetken kuluttua poika vasta tajusi mistä oli puhe. Hiukan pätkien poika yritti saada viestinsä selväksi.
”Öh, joo. Niin mä kai vähän olenkin.”
Nuori herra hymyili tytölle kohteliaasti ja ojensi kätensä toiselle.
”Kody, Kody Fields. Jos sua nyt sukunimeni ylipäätänsä kiinnostaa?”

Tyypin säpsähdys levensi Temperancen hymyä entisestään. No, hänellä oli yleensä sellainen vaikutus vieraisiin ihmisiin, mutta eipä se tyttöä pahemmin häirinnyt. Odotellessaan vastausta kysymykseensä tyttö tutkaili tätä uutta naamaa katseellaan, ensivaikutelman vain vahvistuessa toisen sitten vastatessa. Väritön, ehkä mahdollisesti ujokin ja luultavasti kuuliainen oppilas, tylsä etc. Eli juuri sellaista tyyppiä, jonka seurassa Temps ei pidempään jaksanut viihtyä.

Toisen ojentaessa kätensä Tempe naurahti hyväntuulisesti, hörppäsi espressoaan ja tarttui sitten sanomaan käsipäiväätä. Aika erikoista, ei kukaan ainakaan Astonissa kätellyt, paitsi rehtori ja opettajat. Ja tämä kohteliaalta vaikuttava tyyppi, joka oli ilmoittanut olevansa nimeltään Kody.
"Temperance Adams. Sano Temps tai Tempe jos nimi on liian vaikea", Temperance hymähti. "Myös Adams kelpaa, jos lempinimet tuottaa vaikeuksia."

"Siis ihan uusi oot?" tyttö jatkoi siemaistuaan jälleen muovimukissa lilluvaa espressoaan. Kumartelu alkoi pikkuhiljaa tuntua jomotuksena selässä ja niskassa, joten Temps laskeutui kyykkyyn Kodyn eteen, vaikka arvelikin ettei siinäkään asennossa pitkään pysyisi.

Kody hymyili edelleen toiselle kun tämä kertoi nimensä, ja nyökkäsi kun tämä esitteli vaihtoehtoja kutsumanimistä. Kysymykseen tämän oli taas hiukan vaikeampi vastata, ja poika aloittikin puhumaan hiukan vaivautuneella sävyllä.
”Öh, juu. Muutettiin tänne vasta viikko sitten.”

Poika piti pikän tauon, ja siirsi katseensa hetkeksi aikaa muualle, ennen kuin jatkoi.
”Tuota... Et vaivautuisi esittelemään paikkoja?”
Kody pyyteli harvoin tutuiltakaan palveluksia, joten pyyntö ventovieraalta tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta. Tämän kyllä huomasi kaverin ilmeestäkin, katse poukkoili aivan muualla, aivan kuin tyyppi ei olisi sanonutkaan mitään. Pienen hetken jälkeen tämä kuitenkin käänsi katseensa takaisin Adamsiin, tällä kertaa pienellä koiranpentu-lisällä.
”Ellei sinulla ole sitten muuta tekemistä?”
Jurolle nuorukaiselle oli erittäin harvinaista madella toisten edessä, mutta ei tällä ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan muu ei suostunut ottamaan minkäänlaista kontaktia, ja hän olisi vielä syvemmässä kusessa jos hän ei oppisi rakennuksen kaavaa ja äkkiä. Luokkaan oli päästävä ajoissa, missä se sitten olikin, tai mitä oppiainetta hänellä sitten olikaan.


//Anteeksi että kesti : )//

//eipä tuo mitään ^^//

Ai että viikko sitten? Voi poikaparkaa, tuolla tuskin oli mitään hajua Astonin menosta, jollei sitten ollut kotoisin jostain maailmankolkasta missä kaveripiirillä oli yhtä paljon väliä. Temperance alkoi availemaan suklaapatukkaansa pohtien mielessään mitä uusille pitäisi tehdä. Esitellä koulua? Täräyttää suoraan että tervetuloa Astoniin, kouluun, jossa edes jalkasi ei saa olla niiden muovimammojen edessä? Juu, ehkä ei. Ja mitä hänen muka pitäisi esitellä? Ei hänelle kukaan mitään ollut esitellyt! Voi velli, olikin pitänyt tulla tälle puhumaan...

Ja sitten se tyyppi tosiaankin kysyi josko Tempe haluaisi paikkoja esitellä. Kohteliaasti hän ei oikein osannut sanoa "ei", joten...
"Tottakai mä voin koulua sulle näyttää!" tyttö virnisti - se nimittäin voisi olla ihan hauskaakin. Ehkä. Likka kulautti loput espressostaan kurkkuunsa, ja sinkosi mukin lennokkaasti olkapäänsä yli, välittämättä säikähtäneestä huudosta, joka luultavasti lähti jostakin nörtistä. No, nörtille olisikin ihan oikein saada muovimukista. Mitäs olivat niin ärsyttävän tylsiä.

"Mitä teille uusille pitäis näyttää?" Temperance tiedusteli kasvot edelleen hymyssä. "Onko sulla ees lukujärjestystä?"

Kody sääli tyyppiä jonka päähän pahvimuki oli kopsahtanut. Tämäkin tyttö ilmeisesti suorasti, tai epäsuorasti syrji joitakin klikkejä.
Poika oli kuitenkin melko iloinen siitä seikasta että toinen oli suostunut esittelemään koulua. Hän hymähti ja nousi ylös. Sitten hän viskasi laukkunsa olkapäälleen ja sanoi itsevarmasti:
”Ei.”
Hän hymyili tytölle aurinkoisesti, ja jatkoi.
”Ja nyt ensin voisit vaikka näyttää missä on joku opettaja jolta mä saan sellaisen.”
Poika hymyili Adamsille hurmaavasti. Ei ollut mikään uusi juttu käyttää ihmisiä epäsuorasti hyväkseen, eikä edes rikos. Joskus lievästäkin charmista oli siis etua. Etenkin tälläisissä tilanteissa, missä outo tyttö tulee pomppimaan silmillesi, heittelee ihmisiä espressomukeillaan, ja mässyttää suklaapatukkaa samalla kun pohtii johdattaako sinua jonkun opettajan luo vai ei.
Poika päästi äänettömän huokauksen, ja keskitti ajatuksensa taas Tempsiin. Nyt kun tyttö tässä oli, niin hänhän voisi hyvin kysellä tältä käyttäytymisneuvoja. Hiukan empien Kody avasi suunsa:
”Tuota... Onko sulla mitään vinkkejä näiden tyyppien varalle? Että ketä pitää varoa ja ketä ei?”

"Ai opettaja?" Temperance kysyi raapien leukaperiään mietteliäänä, huultaan kevyesti purren. Jahas, sellaisen opettajahenkilön saattaisi löytää... opettajanhuoneesta? Mutta eikö kanslisti yleensä antanut lukujärjestykset? Tai ainakin kansliaan tyttö oli itse ensimmäisenä hoitanut itsensä (ja nimenomaan itse, ilman kenenkään apua). "Mä kyllä hain kansliasta mun lukujärjestykseni, ja samaten koulun kartan", Temps sitten ilmoitti ja heilautti kättään siihen käskevään 'seuraa minua' -malliin. Hän voisi tuon tyypin kanslistin luo opastaa ja näyttää samalla parit luokat ja osoitella niitä koulun tunnistettavimpia tyyppejä. Kody älysi ihme kyllä itse kysyä ketä pitäisi varoa ja ketä ei. Aww, Tempe pääsisi ilmeisesti osoittamaan halveksuntaansa muovimammoja kohtaan!

"Tajuat varmaan sanomattakin että niitä pelottavalta näyttäviä jengijätkiä kannattaa välttää kuten myös testosteronisyöppöjä urheilijoita", tyttö hymähti. Hän ei kuitenkaan viitsinyt liikaa selostaa klikkisysteemeistä, sillä uuden tulokkaan sopeutuminen ryhmään oli aina hauskaa, etenkin jos sopeutuminen sisälsi selkäsaunoja.

"Ja jos joskus näät neljän plastikkimuijan kävelemässä ylimielisesti käytävillä niin suosittelen väistämään tai saatat aiheuttaa hysteerisen kirkumiskohtauksen", Temperance jatkoi. Halveksunta kuulsi nyt aika hyvin neidin äänensävystä, ja teki kyllä selväksi mitä mieltä hän oli hysteerisistä kirkumiskohtauksista ja muovimammoista.

Kody nyökkäsi tytölle, ja lähti seuraamaan tätä. Neuvot olivat melko saman toistoa, mutta näiden nukkeneitien tieltä oli siis väistettävä? Hiukan liian kuninkaallista Kodyn makuun, mutta oh well, kai se siinä muun sivussa menisi.
Poika alkoi tutkailla ympärilleen kaksikon tallustellessa pitkin koulua. Tyyppejä oli alkanut pikkuhiljaa tulvimaan lisää sisätiloihin, ja meno alkoi pikkuhiljaa muuttua pujotteluksi. Alkoi varmaan kohta olla ensimmäisten tuntien aika. Noh... Kai hänet ensimmäisenä päivänä armahdettaisiin, ja niin varmaan Tempskin, jos tämä nyt oli ylipäätänsä millekkään tunnille menossa.
Mikäköhän tämä tyttö oli? Pukeutumistyyliltään tämä oli kyllä selvä emo, mutta luonne ei sopinut yhtään kuvaan. Hän vaikutti pirteältä, ja varsin lempeältäkin tyypiltä.
Tosissaan melko sekava ilmestys. Minkälaisten ihmisten kanssa tämä mahtoi liikkua? Kodyn silmien eteen ilmestyi pienen valikoiman seasta melkoinen määrä vaihtoehtoja. Yksi kauheimmista liittyi huumemyynteihin, ja luokkatovereiden pahoinpitelyyn.
Kylmät väreet kulkivat pitkin pojan selkäpiitä tämän katsellessa tytön violettia paidanselkämystä.
Niin... Mikäköhän tämä oli naisiaan?

[[Anteeksi täysin sisällötön .___.']]

Temperance liikkui eläväisesti eteenpäin - hän ei varsinaisesti kävellyt, oikeastaan hän hyppeli - virnistellen vastaantulijoille (tutuilleen siis) ja sivuuttaen erittäin taidokkaasti kerman oppilaiden katseet, kuten myös nörttikuntaa edustavat oliot. Tuttu ovi näkyikin hetken kuluttua tuolla hieman kauempana, ja kun kaksikko pääsi sen luo, tyttö teki pysähtyessään täydellisen piruetin (vaikkei ollut ikinä balettia harrastanutkaan) ja kääntyi Kodya kohden. Ilkikurinen virne nousi Temperancen kasvoille tämän kallistaessa päätään ja laskiessaan kätensä tarmokkaasti lanteilleen.
"Kanslia", likka ilmoitti ja nyökkasi päätään ovea kohden. Heti asiansa sanottuaan Temps asteli tuolle osoittamalleen ovelle ja kolautti sen auki mahdollisimman suureleisesti ja kovaäänisesti. (Mihinpä koira karvoistaan pääsisi?)

"Tarvitseeko herra opastusta myös lukujärjestyksen pyytämiseen?" neiti huikkasi hyväntuulisesti. Hän jäi roikkumaan ovenkahvaan Kodya pällistellen. Kanslistin tuohtuneet katseet jäivät neidiltä luonnollisesti täysin huomiotta.

Poika hätkähti, ja oli melkein törmätä toiseen, kun tämä päättikin yhtäkkiä tehdä piruetin ja ilmoittaa että he ovat perillä. Hitaasti Kody asteli sisään kansliaan, pienesti nyökäten heitä ilkeästi mulkoilevalle tyypille. Ennen kuin nuorukainen päätti menää asiaan, tämä kääntyi Tempsin puoleen, hymyillen tälle kiitollisena.
”Ei en tarvii. Kiitos.”
Valkoiset hampaat välähtivät hymyilevän suun takaa Kodyn tarttuessa puoliavoimeen oveen.
”Tavataanhan vielä?”
Lause oli kliseinen, mutta olisi ollut törkeää vain antaa tytön mennä menojaan ilman mitään vihjausta tuleviin kontakteihin. Kyllä he varmaan päivittäin koulussa näkisivät, ja juuri senkin kannalta poika päätti pitää tähän hyvät välit.
Juuri kesken katsekontaktin, heidän takaansa kuului kärsimätön rykäys.
”Niin oliko teillä jotain asiaakin?”
Kanslisti naputti pöytäänsä sinisellä kuulakärkikynällä, ja katseli näiden touhua ärtyneenä. Kody käänsi nopeasti vielä katseensa tyttöön, ennen kuin päästi ovesta irti ja asteli pöydän luo.
”Nähdään.”

[[Kiitokset pelistä ^__^]]

Temperance nyökkäsi vastaukseksi toisen kiittelyille. Turha varmaan mainitakaan että tyttö hymyili kuin Hangon keksi.
"Eiköhän me nähdä", Temps kuittasi. Voisihan hän säälistä toista ainakin moikata kun tuo käytävillä tuli vastaan ja sellaista. Temperance kyllä tunsi itsensä ja tiesi ettei Kodyn seuraa varmaan erityisen pitkään jaksaisi, toinen kun vaikutti suoraan sanoen aika tylsältä.

Kanslistin rykäisyt saivat Temperancen virnistämään vähän ilkeästi ja tyttö hypähtikin taaksepäin ovelta, nyökäten vielä viimeisen kerran Kodylle ennen kuin lähti jatkamaan matkaansa käytävällä. Hänen pitäisi käydä kaapilla hakemassa mantsankirjat ja heittää tämä puolikas suklaapatukka johonkin...

//jooo tökstöks lopetusvuoro, mutta siis, kiitoksia itelles :---)//