Don't hurt yourself, 'cause you are gorgeous (K-15)

Vaaleahiuksinen nuorukainen piteli yhä banaania suunsa edessä. Blaken ajatukset eksyivät myös siihen, että miten älykkäältä hän mahtoikaan näyttää puoli alastomana banaani naamansa edessä? Luultavasti ei ainakaan siltä, että hänet olisi voinut sekoittaa lukion priimusoppilaisiin...Toisaalta ei tainnut olla kamalan huono asia olla sekoittumatta nörtteihin. Näin tarkemmin ajateltuna.

Hymy banaanin takana leveni hieman, kun Kelsey käänsi silmänsä hänen suuntaansa. Poika odotti toiselta jonkinlaista reaktiota, ehkä väsynyttä tuhahdusta enimmäkseen. Mahdollisesti pistävää kommenttia siitä, että kuinka vanha hän taas olikaan.
Yllätys oli kuitenkin jonkin veroinen, kun brunette alkoi nauraa kuuluvasti. Banaani pysytteli silti paikoillaan ja niin pysyi hymykin, kun sinisilmäinen katseli nauruun kuolevaa tyttöä. Blake oli hiljaa ja kuunteli raikuvaa naurua pitkän aikaa, kunnes lopulta sanoi varovaisen kiusoitellen;
"Onkohan toi särkylääke sittenkään tarpeeksi vahva lääke sun tarpeisiisi?"

// jäi vähän lyhyemmäksi //

// pöh pah sinä ja sinun lyhyet :-----D

Nauru jatkui, jatkui ja jatkui, kunnes se hiljalleen laantui. Kelsey kohotti päänsä käsiensä välistä kuivaten silmäkulmistaan kyyneleitä, jotka olivat kohonneet silmiin ylenpalttisen nauramisen takia. Ruskeat silmät vilkaisivat Blaken suuntaan, mutta rekisteröidessään jotakin keltaista suun edessä bruneten katse kääntyi salamana jonnekin toiseen suuntaan.
"Tee sille banaanille jotain, laita se pois", sanottiin tytön haroessa puolihuolimattomasti hiuksiaan, naurun kutkutella taas kurkussa.
"Jos et tahdo tuottaa mulle nauru kuolemaa."

"Joko mun on turvallista katsoa sinne?"
Jalat ristittiin pöydän alla ja otettiin hörppäys kahvista, samalla kun neitokainen odotteli hetken, pyöritellen hajamielisenä orpoja, korvan takaa karanneita hiussuortuvia sormensa ympärillä.

"Hmm, ehkä..." tokaistiin sitten toisen sanoihin lääkkeistä, Kelseyn virnistäessä itsekseen, katse edelleen muualla.
"Saanko mä lisää nappeja?" kysyttiin kehräävällä äänensävyllä tytön kääntäessä lopulta päänsä Blaken suuntaan, ruskeiden silmien tapittaessa toista intensiivisesti Kelseyn samalla räpsytellessä ripsiään teatraalisesti.

Blake käsitti pian banaanin olevan kimmoke Kelseyn naureskelulle, kun nauramisesta itkevä tyttö pyysi käski häntä laittamaan hedelmän pois. Banaani. Banaani oli saanut aikaan äsköisen, järjettömän naurukohtauksen, joka oli saanut nuorukaisenkin suupielet vääntymään melkoiseen hymyyn. Syynä oli toki ollut se, että Kelsey oli nauranut niin kuollakseen, mutta kaikki oli kuitenkin lähtenyt tuosta hassusta banaani-ilmestyksestä.

Bruneten kysyessä pian, olisiko jo turvallinen aika kääntää katse takaisin, laittoi vaaleahiuksinen jätkä banaanin takaisin kulhoon. Kulhossa se näytti taas tavallliselta banaanilta kaikkien niiden banaanien ja muiden hedelmien keskellä, eikä koskaan olisi kuvitellut sellaisen voivan aiheuttaa äsköisen kaltaista naurukohtausta. Mutta sekin tilanne oli taas todistanut kaiken olevan mahdollista.

"Vai toivoisit sä lisää pillereitä", blondi totesi aavistuksen hymyillen tytölle ja tuon äänensävylle, sekä dramaattiselle silmien räpyttelylle. Siniset silmät tutkailivat toisen kasvoja tyynesti ja nuorukainen nojasi toista poskea kämmeneensä, käden kyynärpään taas nojatessa pöydän marmoripintaan.
"Musta jotenkin tuntuu, että te neitiseni olette vähän liian huonossa hapessa nappien yliannostusta varten", sanoi Blake hetken hiljaisuuden kuluttua, hymyillen vähän enemmän ja virneenomaisesti. Hän ei todella ollut varma, uskaltaisiko antaa tytölle mitään lisää – lääketieteellistä alantuntemusta kun ei pillereiden suhteen ollut. Ja huonolla tuurilla hän tulisi katsoneeksi pakkausten suosituksia vähän liian nopealla vilkaisulla ja kohta talon eteen saataisiin tilata piipaapipaa-miehet apuun.

Ruskeat silmät kääntyivät hetkeksi katsomaan takaisin hedelmäkulhoon asetettua banaania, ennen kuin Kelseyn huomio kääntyi vaaleaverisen nuorukaisen suuntaan, joka ilmoitti, ettei ollut varma, uskaltaisiko hänelle enää mitään antaa. Brunette pyöritteli silmiään huokaisten sitten raskaasti, ristien kätensä ja asettaen leukansa niiden varaan, katseen pysyessä kuitenkin Blakessa.

"Jätä mut sitten vaan hedarin kouriin", todettiin äänensävyllä, joka tavoitteli keveyttä, mutta oli kaikkea muuta. Oli varmaan turhaa edes mainita, miten paljon neitokainen otti nappeja silloin, kun oli baari-illan jälkeen kotona hitusen huonossa hapessa - liian paljon siihen nähden, mitä niitä saisi ottaa. Mutta ikinä hän ei ollut vielä sairaalaan joutunut, tuskin nytkään… Ja sitä paitsi, hän päänsä kohta posahtaisi pienen pieniksi atomeiksi, jos hän ei saisi särkylääkettä, tai jotain muuta helpotusta oloonsa.

Käsi haroi poissaolevasti hiuksia kun Kelsey kallisteli päätään käsiensä varassa. Marmoripöydällä ollut kahvikuppi tyhjennettiin kokonaan ja tummaverikkö kääntyi baarijakkaralla Blaken puoleen.
"... Mun pitäis varmaan lähtee... kotiin", sanottiin samalla kun huulille kohosi pieni, aavistuksen orvolta näyttävä hymy. Kelsey tunsi edelleen olevansa jokseenkin hukassa, mutta ehkä kaikki selviäisi, kunhan hän vain pääsisi oman itsensä seuraan ja saisi kelata eilisiä sekä tämän aamuisia tapahtumia ja selvitellä ne ihan kaikessa rauhassa päänsä sisällä.

Blake hymähti Kelseyn sanottua, kuinka hän julmasti jättäisi tuon potemaan päänsärkyään. Yleensä neitokainen taisi ottaa useamman särkylääkkeen, mutta Blake ei tosiaan halunnut sitä riskiä ottaa, että juuri tällä kertaa se toinen olisi vähän liikaa. Niinpä vaaleahiuksinen mutristi huuliaan toiselle harmillisesti ja verotti sitten lisää kahvia kahvikupistaan.
"Jommankumman meistä täytyy asettaa säännöt tässä suhteessa", nuorukainen sanoi vitsillä, vaikka ääni ja sanomistapa tavoittelivat vakavaa ja opettavaista tuntua.

Kun brunette ilmeisesti pääsi yli siitä, ettei saanut lisää nappeja, tyhjensi tuo kahvikuppinsa ja mietti, olisiko aika lähteä kotiin. Tytön kasvoja koristava hymy näytti kauniilta, vaikkakaan ei kasvattanut kuvaa pahamaineisesta lukiopahiksesta. Vaikka Blake uskoikin aina vähän epäilleensä, oliko Kelsey niinkään paha. Hurja vain.
"Jos susta siltä tuntuu. Mä voin tarjota kyydin", Blake sanoi ja tyhjensi lopulta omankin kupposensa. Sitten hän alkoi ajatella, ettei hän ehkä ihan puolialastomana lähtisi ajamaan tuota kotiin.
"...sitten kun oon saanut jumalaisen vartaloni peitettyä", todettiin sinisilmäisen puolelta virneen kera, Blaken noustessa ylös baarijakkaralta. Tyhjät kahvikupit otettiin käsiin ja ne asetettiin tiskipöydälle.
"Ellet sä sitten halua mieluummin taksia?" Hän kyllä ajaisi tuon kotiin, kun kerta oli sanonut ajavansa, mutta kannattihan sitä kysyä. Eikä hänelle olisi ongelma eikä mikään maksaa toisen matkaa.

Kelsey loi Blakeen paheksuvan katseen pyöräyttäen silmiään. Vai asettaa säännöt, ja pah. Jos hänen päätään särki ja hän halusi ottaa lääkkeitä helpottaakseen oloaan, ei siihen mitään sääntöjä voinut asettaa. Tyttö puhahti itsekseen mutisten jotakin hyvin hiljaista epäselvää siitä, miten hän ei tarvinnut mitään lastenvahtia ja osasi kyllä päättää omista tekemisistään.

Ruskeat silmät loivat katseen Blakeen, joka totesi voivansa antaa kyydin, kunhan saisi jumalaisen vartalonsa peitettyä… Tyttö loi silmäyksen nuorukaisen paljaaseen ylävartaloon, hän ei itse ehkä käyttäisi adjektiivia jumalainen, mutta... No, ei kai tuosta kovin paljoa haukkujakaan voisi keksiä. Kuiva naurahdus kumpusi tytön huulten välistä tuon kohottautuessa baarijakkaralta pystyyn vieläkin aavistuksen huterin jaloin. Tämän jälkeen hän varmaan voisi pitää pienimuotoista taukoa juhlimisesta, kun kaikki reissut tuntuivat päättyvät jotenkin kummalliseen tapaan.

Hetken Kelsey punnitsi mielessään vaihtoehtoja taksin ja Blakelta saadun kyydin väliltä. Tosin nopeasti oli jo päätetty, ettei hän taksilla menisi, ei hänelle ollut varaa sellaiseen.
"No jos mulla on mahollisuus päästä ilmaseks, niin tartun tarjoukseen... Että kipitähän piilottamaan se jumalainen vartalosi", sanottiin tytön iskiessä pikaisesti silmää vaaleahiuksiselle, ennen kuin tuo lähti kävelemään pois keittiöstä, pysähtyen kuitenkin ovensuuhun ja kääntyen katsomaan jätkää.
"Oliko mulla mitä tavaroita mukana?" kysyttiin sitten neitokaisen haroessa tummia hiuksiaan, hän ei mielellään jättäisi tavaroitaan Rhodeseille, ettei hän joutuisi peräänkuuluttelemaan niitä esimerkiksi koulussa. Saattoi olla, ettei Blake tykkäisi.

Blake naurahti huomatessaan Kelseyn vilkaisessaan hänen ylävartaloaan ’jumalainen kroppa’-jutun jälkeen. Nuorukainen nojasi kevyesti tiskipöytään takanaan, odottaessaan bruneten vastausta kyytikysymykseen. Vaikka ilmeisesti tytön ei kauankaan tarvinnut pohtia.
"Kaupungin ykköskuljettaja ilmoittautuu siis palvelukseen", vaaleahiuksinen sanoi ja hymähti hyväntuulisesti Kelseyn silmäniskulle. Blake nojautui poispäin tiskipöydästä ja oli lähdössä myös pois keittiöstä, siirtyäkseen yläkertaan, kun toinen esitti kysymyksen tavaroistaan.
"Mun muistaakseni sä tulit vaan vaatteet ja kengät mukana", poika vastasi mietittyään hetken. Ei toisen mukana tainnut tulla mitään laukkua? Tai ylipäänsä muuta kuin päällä olevat asiat...Hienoa, että hän muisti näin hyvin.

Sinisilmäinen loi yhäkin hyväntuulisen katseen Kelseyn suuntaan kävellessään tuon ohi pois keittiöstä ja portaiden suuntaan. Oli hälyttävää, että hän saattoi olla näin hyvällä tuulella heti aamusta. Kai. Tai sitten se oli vain outoa.
Rikkaan pennun jalat kuljettivat hänet tuon huoneeseen, jossa sänkyä lukuunottamatta vallitsi vielä se eilinen järjestys – josta kaikki kiitos kuului siivoojalle, Blake ei ikimaailmassa saisi aikaiseksi siivota. Poika käveli vaatekaapille, jonka sisältöä silmäiltiin laiskasti. Lopulta sieltä löysivät päälle tiensä tavalliset farkut, valkoinen t-paita ja tummemmansininen, vetoketjuton huppari. Mukavan yksinkertaista – ja sukkien jalkaan laittaminen kruunasi kokonaisuuden. Vaatekaapilta lähdettyään poika pysähtyi hetkeksi peilin eteen sukimaan sekaisen puoleista pehkoaan aavistuksen siistimmäksi, ennen palaamistaan alakertaan.

"Kuka olikaan tilannut kyydin?" esitti Blake kysymyksen etsittyään Kelseyn jälleen käsiinsä.

Neitokainen tyytyi vain pyörittelemään silmiään Blaken jutuille, että tuo osasikin puhua vain itsestään. Ota siitä sitten selvää oliko toinen tosissaan, vai heittikö tuo vain jotakin omintakeista läppää… Kenen tahansa muun yläluokan edustajan ollessa kyseessä neitokainen olisi ehdottomasti sanonut, että ensimmäinen piti paikkaansa, itsekeskeisiä paskoja kaikki. Paitsi tämä nuori Rhodes – ainakin Kelseyn tähän astisista kermalaisista ainut, josta hän ei menisi heti ensimmäisenä sanomaan itsekeskeinen paska… Tuosta kun oli hieman hankala ottaa selvää.

Lyhyt huokaus karkasi tummaverikön huulilta, ei vaatteita siis. Kaikeksi onneksi Blake ei ollut yhtä… eh, hyvässä kunnossa kuin hän itse, jolloin koko talo olisi pitänyt kääntää sen varalta, että hänellä oli muitakin tavaroita kuin ne, jotka hänellä nyt olivat yllään.
Ruskeat silmät seurasivat vaalean nuorukaisen kulkua ulos keittiöstä, hänen ohitseen portaisiin, tuon kadotessa yläkertaan. Kelsey tuijotti hetken portaiden yläpäätä, ennen kuin käveli hitain askelin eteiseen, etsiskellen tutun näköisiä kenkiä. Pian mustat saappaat bongattiinkin ja vedettiin jalkaan, tytön jäädessä silmäilemään eteistä. Kaipa hänellä ei sitten mitään takkia ollut ollut mukana..

Sillä välin kun Blake hääri peittämässä jumalaista vartaloaan Kelsey keskittyi tutkiskelemaan Rhodesien kämppää eteisestä käsin. Johan osasi kyllä olla… Se nyt vain oli niin, että aina eivät nallekarkit menneet tasan ja tunnetustihan rahalla sai ja hevosella pääsi. Ei sillä, Kelsey kyllä viihtyi suht hyvin veljiensä kanssa omakotitalossa, joka kuitenkin näytti täysin toiselta niin ulkoa kuin sisältäkin. Asiaa olisi helpottanut hieman se, että jossakin edes lojuisi jotain, mutta ei. Kaikki oli viimeistä piirtoa myöten täydellistä, täydellinen sisustus, täydellinen asettelu, täydellinen siisteys.
Moorejen kämppä oli kuin dynamiittiräjähdyksen jäljiltä, siistinä se oltiin nähty viimeksi ehkä kolme vuotta sitten, kun Kelsey suutuspäissään oli siivonnut koko talon.

Brunette hätkähti hienoisesti kun Blake ilmestyi yhtäkkiä takaisin, Kelseyn kuitenkin hymyillessä toiselle.
"Minä", vastattiin tytön niiatessa ylinäytellysti, neitokaisen viitatessa sitten ulko-ovelle päin.
"Jos mennään?"

Ulko-ovi avattiin ja raikas ulkoilma tavoitti Kelseyn, tytön astuessa auringonpaisteeseen. Niitä San Diegon hyviä puolia, tuskin koskaan oli sää, jota saattoi sanoa huonoksi valehtelematta täysin.
Hetkeksi tummaverikkö sulki silmänsä ja antoi vain auringon säteiden hyväillä kasvonpiirteitään, mutta pian silmät avattiin ja käännettiin Blakeen.
"Missäs auto on, vai meinasitko kantaa minut kotiportaille saakka?" kysyttiin leikkisän hymyn levitessä Kelseyn huulille.

Blake hymähti kevyesti Kelseyn niiaukselle ja nyökkäsi, kun toinen ehdotti, että he menisivät. Tytön avatessa oven, nuorukainen heitti jalkaansa valkoiset tennarit ja nappasi eteispöydällä olevasta lasiastiasta autonsa avaimet. Sinisilmäinen vilkaisi taakseen taloon, että kaikki näytti normaalilta, ennen astumista bruneten perässä ulos. Ovi naksahti kiinni samalla hetkellä, kun Kelsey esitti kysymyksensä.
"Ai epäiletkö, etten jaksaisi?" Blake kysyi naurahtaen ja lähti kävelemään kohti autotallinovea. Sää oli todellakin hyvä, ehkä tänään voisi myöhemmin lähteä jonnekin...Olikohan Marcuksella täksi päiväksi mitään suunnitelmia?

Autotallille ei ollut pitkä matka ovelta ja sinne tultuaan Blake kävi nostamaan autotallinovea, että saisi kauniin Lamborghininsa käyttöön. Koska nuorukainen oli jo eilen illalla saanut huomata, että oli hukannut autotallinoven automaattiavauksen säätimen, ei hän ollut ulos lähtiessään tällä kertaa edes viitsinyt etsiä sitä. Se kyllä löytäisi tiensä hänen luokseen.
"Jos mä kuitenkin säästän sulle joksikin toiseksi päiväksi voimieni esittelemisen ja käytetään tänään autoa. Voi olla miellyttävämpi kyytikin sun kannalta", blondi totesi katsahtaessaan tyttöön päin ja suupielessä käväisi itsevarma virne.
"Mutta neiti on toki hyvä ja astuu vaatimattomaan ajoneuvooni." Viimeisiä sanoja seurasi kovempi naksahdus, kun ovi oli avautunut kokonaan ja turvallisesti kiinni ylhäällä – eikä voisi tippua nuorukaisen niskaan. Mikä olisi, toivottavasti kaikkien paikalla olevien mielestä, hyvä juttu. Blake käveli sisään autotalliin ja painoi autonavaimissa olevaa nappia, jolloin muutaman klikkausmaisen äänen saattelemana keltaisen urheiluauton ovien lukot aukesivat.

Luonnonvalon ansiosta autotalliin ei tarvinnut laittaa valoja päälle, joten kun Kelseykin oli istunut sisään autoon, Blake ajoi sen ulos tallista. Auto jätettiin siksi aikaa päälle, kun vaaleahiuksinen kävi sulkemassa autotallinoven – missä ei tosin kulunut kauaakaan aikaa.
Istuttuaan uudelleen urheiluauton kuljettajanpaikalle, Blake käänsi auton pihatielle ja ajoi sitä kautta ulos tontilta. Vauhti oli hiljainen, koska nuorukainen ei vielä tiennyt, minne oltiin ajamassa – tänään Kelsey ei tosin toivottavasti pyytäisi puhelinluetteloa asuinpaikkansa paikantamiseksi...
"Joten, minne tänään ajetaan?"

// tää taisi olla mun puolesta viimeinen vuoro :------) Jos haluut, niin voit laittaa vielä jonkun päätösvuoron.
K-I-I-T-O-S pelistä ja mahtavasta peliseurasta, tätä oli todella mukava pelata! thankz! //

Kelsey naurahti vain keveästi jätkän sanoille, kohauttaen olkapäitään ohimennen. Oli hän toki lihaksikkaampiakin tapauksia nähnyt, ja heille saattoi olla aika pitkä matka – mistä toki ei ollut varmuutta, kun hänellä ei ollut tietoakaan, missä hän päin San Diegoa hän mahtoi olla – että voisi olla hyvinkin mahdollista, ettei Blake sinne asti jaksaisi kävellä, varsinkaan, jos tuon pitäisi samalla kantaa hänet.

Askeleet kiidättivät tytön Blaken perässä autotallille, jossa oven takaa paljastui keltainen Lmborghini Gallardo. Kelseyn teki mieli itkeä, varsinkin sen jälkeen, kun Blake heitti, toivottavasti ainakin leikillään, että auto oli vaatimaton. Saatanan rikkaat snobipennut, saivat kaiken minkä halusivat… Tyttö ei kuitenkaan sanonut mitään, pyöritteli vain itsekseen päätään istuessaan autoon sisään pelkääjän paikalle.

"Jätä Balboa Parkille", sanottiin tytön ruskeiden silmien katseen suuntautuessa ulos, kun auto kiihdytti tietä pitkin. Ohikiitävät maisemat muuttuivat hetki hetkeltä tutummiksi, sen Kelsey ehti rekisteröidä, sillä muuten tuo ei juurikaan kiinnittänyt huomiota. Hän oli keskittynyt miettimään edellistä ja tätä päivää, ja sitä, mahtoivatko veljet olla kotona, vai olivatko he jossakin muualla… Kelsey veikkasi viimeistä, ja hän todella toivoi, että myöskin olisi oikeassa.

// the end, kiitos itsellesi ! :--)