//Tsorry et kesti vastata ja vastaukset voi viipyy kans täs jokusen tovin.. Olkapää sano poks ja saikku pääl//
Poika käveli toisen vierelle tavatessaan englantia mielessään. Englanti ei tosiaankaan ollut hänen vahvuutensa. Hän ei ollut koskaan juurikaan englantia edes tarvinnut. Se oli aina ollut se pakollinen paha, jota ei tarvitsisi edes sitä vähää kuin tanskaa. Tanskaa piti osata, jos halusi käydä jonkin oikean koulun Tanskassa, oikeassa elämässä tanskaa ei tarvinnut mihinkään missään.
"Njaa, Aleksandur, veljeni. Kysyi, jos voisin tehdhä hänen vuorronsa tänään", vastasi avatessaan oven toiselle hymyillen.
Sjúrður ei ollut niitä kielineroja, jotka pystyisivät tuosta noin vain vaihtamaan äidinkielensä johonkin toiseen ja kuullostaa vieraalla kielellä yhtä fiksuilta kuin omalla kielellään. Hänellä aina ääntäminen kärsi, mikäli hän onnistui saamaan edes englantia mieleensä.