dirty table II

//jatko täältä, koska olen perusluonteeltani perfektionisti enkä kestä jos jokin peli on väärässä paikassa :--)//

Gisele otti Guccin vastaan hymyillen sitä mukavaa hymyään. Hän olisi itse antanut sen vähemmän kallisarvoisen laukuistaan, jos olisi ollut Didin asemassa, mutta kävihän se näinkin. Mielummin Gisele nimittäin kuitenkin kantoi tätä Guccia kuin tuota eväslaukkua, vaikka hän ei oikein tiennytkään miten toisten laukkuja pitäisi pitää. Olkapäällä, kuten omaakin? Se saattaisi vaikuttaa hassulta, sillä kyseessähän ei ollut hänen laukkunsa. Mutta eihän tuota voinut toisaalta jotenkin epäluuloisesti sormista roikottaa - sen olisi voinut tulkita niin, että Gisele ajatteli Didin laukun olevan aivan kamala! Joku olisi saattanut nauraa Giselen tuskailuille (jotka eivät kasvoilla tietenkään näkyneet), mutta oikeasti tämä oli varsin vakava tilanne. Haloo, jos Didi olisi loukkaantunut, olisi se taas tehnyt aika pahaa Giselelle itselleen. Toisaalta Didillä ei välttämättä ollut pokkaa Giselelle suuttua, mutta eihän sitä riskiä kannattanut ottaa.
Monimutkaista.

Loppujen lopuksi Gisele päätti asettaa ystävänsä laukun käsivarrelleen, missä se ei roikkunut niin alhaalla että olisi viistänyt lattiaa, eikä ollut niin ylhäällä että joku olisi saattanut kuvitella hänen tonkivan laukun taskuja. Sitten olisikin varmaan aika palata johonkin keveään keskustlunaiheeseen tässä ruokalasta poistumisen lomassa.

"Ootko muuten kuullut niistä Cherryn bileistä meille neljälle?" Gisele kysäisi kepeästi pyyhkäisten noin niin kuin ohimennen hiuksiaan jälleen kasvoiltaan. Sinällään hänen kysymyksensä oli vähän höhlä (kaipa nyt Didi oli niistä kuullut), mutta ei näin nopeasti tytön mieleen muutakaan fiksua tullut.

// hitti ei haittaa. :DD mullakin jotain säätöä.. //

Didi oli hetken harkinnut antavansa Giselelle kuitenkin eväslaukkunsa, mutta toisaalta se olisi ollut typerän näköistä ja koko homma olisi ollut aivotonta. Eikä Didi pahemmin välittänyt, vaikka itse olikin tyytynyt "palvelijan" osaan, mitäs tyttö oli ottanut Guccinsa mukaan ruokalaan. Eväslaukku oli onneksi sen verran tyylikäs, eihän Didi tietenkään rumaa eväslaukkua olisi käyttänyt, ei tosiaan!, että laukkua saattoi nolostumatta, Didikö nolostuisi jotain?, kantaa ympäri koulua ja pitää näkyvillä. Didi oli itseasiassa huomannut, että kun hän oli hankkinut tuon laukun, moni muukin fanityttö oli hankkinut lähes samalaisen eväslaukun, mikä oli toki ollut imartelevaa, mutta loppuviimeksi hyvin ärsyttävää. Välillä Didi olisi halunnut haastaa kaikki matkijat oikeuteen, mutta se olisi tuskin hyödyttänyt mitään, nostanut vain kamalat juorut tapetille.

Didi ei jaksanut paljon kiinnostua ihmisistä, jotka tulivat käytävällä vastaan. Moni varmasti tervehtikin, ja kun Didi ei tervehdyksiin vastannut, moni varmasti ajatteli tytön olevan koppava moukka, tai muuten vain sekaisin. Didistä tuntui kuin hän olisi ollut jonkin sortin zombie, sillä hän ei älynnyt yhtään kuinka pitkälle he olivat Giselen kanssa jo kävelleet. Didi "heräsi" vasta kun joku poika tönäisi häntä, tarkotuksellisesti. Didi mulkaisi vihaisesti poikaa ja sähisi: "Saakeli, saat oppia olemaan tönimättä minua." Didi astui jalallaan hyvin kovaa pojan jalan päälle, ja ilmeestä päätellen poika "katui syvästi tekemäänsä rikosta". Sitten Didi pääsi pojasta eroon, mutta ei vieläkään osannut keskittyä mihinkään, ajatukset karkailivat sinne tänne, eikä mikään tuntunut olevan todellista.

"Mi-mi.. Joo, kyllä mä niistä kuullut olen, tietysti", Didi sanoi palaten maanpinnalle kiitos Giselen kysymyksen. "Mutta sitä ajankohtaahan ei ole vielä sovittu, vai?" Didi vuorostaan kysyi. Hän ei ollut aivan perillä siitä, milloin ja missä Cherry pitäisi nelikon bileet, ja Gisele jos kuka tietäisi milloin ne olisivat. Siis jos Cherie oli jotain jo päättänyt.

Gisele hymähti hyväksyvästi Didin pistäessä tuota jotain jätkää takaisin ruotuun. Miten kehtasivatkaan mokomat. Oikeasti, ei mitään tapoja - tai jos olikin, niin aika lahjakkaasti ne peittivät. Tai sitten ne eivät yksinkertaisesti viitsineet käyttäytyä suosittuja kohtaan kohteliaasti koska kokivat nuo vain ärysttävinä, egoistisina kanoina, kuten aika moni tässä koulussa.

"Ei mulla oo hajuakaan", Gisele totesi. Eikä hänellä oikeasti ollut minkäänlaista ideaa siitä milloin Cherry aikoisi pikkubileensä järjestää. Okei, hän muistelisi että tuo blondi diiva olisi sanonut jotain tanssiaisista ja... niin, mistä muusta? Ei Gisele muistanut. "Kai joskus ennen tanssiaisia - joskaan en oo ihan satavarma."

Kaksikko oli onneksi päässyt vihdoin ja viimein siihen koulun osaan, missä Giselen kaappi sijaitsi. Se sattui onneksi olemaan yksi niistä kaapeista, jotka aukesivat numerokoodilla, joten tytön ei tarvinnut kantaa mukaanaan avainta.
"Mun kaappi on tuolla", hän ilmoitti nyökäten päällään hiukan edempänä näkyvää kaappirykelmää kohden. Kyseisten kaappien ympärille oli kerääntynyt nörttilauma; Giselen lokero sattui olemaan parin pahimman nörtin kaapin lähellä. Huokaus. Niitä elämän ihania iloja...

//päätin näin diktaattorimaisesti et astonissa on kaappeja jotka aukeaa koodilla ja kaappeja jotka aukeaa avaimella, koska giselellä ei ollu mukanaan mitään missä se ois voinu avainta kantaa... xD//

Didi nyökkäsi toisen tietämättömälle vastaukselle, ja oli salaa hieman pettynyt, ettei mitään oltu vielä sovittu. Tyttö olisi jo halunnut päästä valmistelemaan vaatevarastoaan bilekuntoon, mutta ei ollut vielä tehnyt mitään, sillä jos olisi valinnut vaatteet väärin ja ne olisivat jo valmiina, jouduttaisiin taas valitse vaatteet-pakkaa -kierteeseen, mikä oli Didistä hyvin ikävystyttävää. "Niin, sellasta mäkin olen kuullut, että ennen tanssiaisia, mutta en mäkään ihan varma ole", tyttö sanoi sitten mietteliäänä ystävälleen, joka ei myöskään ollut ajankohdasta sata varma.

Didi käveli ystävänsä vierellä, kun he saapuivat koodikaappien luo, Didillä itselläänkin oli koodillinen kaappi, mutta se oli kokonaan eri kerroksessa. 'Pitää viedä tää eväslaukku kaappiin, ennen seuraavaa tuntia', Didi ajatteli kanniskellessaan laukkuaan. Didi siirsi sitten katseensa sinne, minne Gisele oli nyökännyt. Myös Didi huomasi nörttilauman, joka oli pesiytynyt turhan lähelle Giselen kaappia. "Etkö sä oo puhunut rehtorille mitään, noiden tyyppien kaappien vaihdosta?" Didi kysyi hiljaa. "Mä en kyllä sietäis noita lähelläkään mun kaappeja", tyttö lisäsi: "mutta toisaalta, meidän rehtorihan ei varmaan tekis asialle mitään, vaikka sä jotain sanoisitkin." Ja kuten Didi oli maininnut, heidän koulun rehtorinsa ei välittänyt pätkääkään klikkijärjestelmästä, ja oli aina yrittänyt saada heidät "sekaisin", mutta ei ollut koskaan onnistunut.

Giselen kaapin edustalla Didi pysähtyi hieman kauemmas, eihän hän halunnut urkkia toisen koodia, ei tietenkään! Tyttö sanoi sitten: "Mä voin ottaa laukkuni takaisin, niin saat vapaammat kädet." Didi soi ystävälleen hymyn, joka oli hieman rohkaiseva, jos vaikka laukku ei olisikaan kaapissa. Silloin Didi oli "antanut luvan" ystävälleen raivostua tai jotain, ties vaikka muutama nörtti saisi siinä rytäkässä niin pahoja traumoja, etteivät uskaltaisi tulla lähellekään heitä. Didi kyherteli mielessään.

"No arvaa oonko!" Gisele tuhahti tuohtuneesti kun puheeksi tuli nörtit, joiden kaapit asuivat turhan lähellä koulun kakkostytön lokeroa. Likka silmäili datamarsuja inhoava katse silmissään. Noita tyttö inhosi ihan oikeasti. Hän ei ymmärtänyt miten kukaan pystyi päästämään itseään tuohon kuntoon.
"Meidän rakas rehtorimme vaan ei tosiaan oo oikeen yhteistyöhaluinen", Gisele jatkoi, välittämättä lainkaan siitä että nuo nörtit olivat selvästi masentuneet kuullessaan ettei tämä aasialaispiirteinen suosittu pitänyt noiden lähdeisyydestä ollenkaan. "Mut okei, on tässä kaapissa se hyvä puoli että tää on aika hyväkuntoinen kun vertaa niihin joiden ovet roikkuu irtonaisena."

Didin Guccin Gisele ojensi nyökäten takaisin, ja kävi sitten numerolukkonsa kimppuun rukoillen samalla että oma Chanel olisi kaapissa. Lukko napsahti tyytyväisesti ja tyttö veti oven auki henkeään pidätellen. (Jep, aivan niin, henkeään pidätellen.)
"Se on täällä!" Gisele kiljaisi ja sai pari nörttiä astahtamaan säikähtäneesti vielä pari askelta kauemmas. Tyttö vetäisi nörteistä välittämättä valkoisen laukkunsa kaapista ja sulki sitten sen oven tarkistettuaan pikaisesti että laukusta löytyi kaikki tarvittava. Ja tietystihän sieltä löytyi...

"Thank god tää oli kaapissa, mä olisin kuollut jos tää olis kadonnut", tyttö huoahti ja palaili takaisin Didin luo. "Anteeks muuten kun raahasin sut tänne!"

"Kyl mä uskon", Didi sanoi ystävänsä vastaukselle. Kuka tahansa järkevä ihminen olisi heti huomattuaan, kenen vieressä kaappi on, valittanut rehtorille. Mutta kuten todettu, armas rehtori ei tehnyt asian hyväksi mitään, vaikka hänet olisi siitä haastettu oikeuteen ja hävinnyt. Mutta ei, rehtori oli mikä oli, eikä siitä pahemmin muuttunut. "No ei tosiaan!" Didi huudahti. "Se oli kuulemma ehdottanut, että opettajat määräisivät tanssiaisparit, tyyliin nörtti ja joku meikäläinen. Hyi hitto, kun olis ollut yököttävää, mä olisin ainakin jättänyt tulematta, jos peli olisi muuttunut sellaiseksi", Didi jatkoi puhumistaan. Sitten Gisele alkoi taas puhumaan kaapeista, Didi nyökytti hyväksyvästi. "Jep, mullakin on suhtkoht hyvässä kunnossa oleva kaappi, mutta muutamalla mun vieressä olevalla on ovi lähes kokonaan irti, eikä puhettakaan uusista", Didi tuhahti. Didi vilkaisi ystävänsä kaapin ovea, joka oli totta tosiaan, yksi koulun parhaiten säilyneistä, sillä joillain pahiksilla oli ikävä tapa viimeisen vuoden vikana päivänä tuhota lähes kaikki kaapistot, mitä idiootteja.

Didi otti Guccin tyytyväisenä vastaan, hän ei olisi halunnut Giselen kantavan sitä minuuttiakaan "yliaikaa", ei vaikka Gisele oli ystävä, mutta niinkin arvokas laukku oli jokaisen oma, henkilökohtainen, eikä sitä hevillä lainattu. Didi epäili, olisiko Gisele itse tuossa tilanteessa antanut Chanelinsa Didille, ja tyttö oli hyvin varma, että olisi joutunut kantamaan eväslaukkua, eikä suinkaan valkoista Chanelia. Mutta mitäpä väliä sillä suurimmaksi osaksi oli?
Didi yritti pitää kiinnostuksensa nollassa, mutta oli innokas tietämään, oliko Giselen laukku kaapissa. Kaapin ovi avautui, ja Giselen iloisesta hihkaisusta ymmärtäen, laukku oli kuin olikin kaapissa. "Hyvä, että se oli siellä", Didi sanoi helpottuneena, hän ei olisi halunnut olla paikalla, jos laukku ei olisikaan ollut siellä.

"Mä ymmärrän sun tuntees hyvin", Didi sanoi hymyillen ystävälleen. Hänkin olisi hukassa, jos Gucci olisi varastettu, tai muuten vain hukkunut. "Ei se mitään, kyllä mä sua autan. Kysehän oli sun laukustas", Didi sanoi painottaen jokaista sanaansa.

Gisele tarkasteli Chanelinsa ulkoista kuntoa kriittisesti. Okei, siinä ei ollut mitään näkyvää vikaa, muuta kuin tietty hieman hiekkaa joka oli luultavasti tarttunut siihen joskus kun Gisele oli raahannut tuon laukun biitsille. Mutta piti nyt kuitenkin varmistua että se oli kunnossa.

Todettuaan laukun olevan edelleen siinä kunnossa kuin missä Gisele muisteli sen olleenkin, siirtyi tytön täysi huomio Didiin. Oli hän kuunnellut mitä toinen oli sanonut, mutta laukku oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.
"Sä olet hei kultainen", tyttö ilmoitti vastaukseksi ystävälliseen sävyynsä... mutta ei suinkaan sanonut että olisi auttanut Didiä. Gisele ei nimittäin ollut varma olisiko jaksanut tuhlata aikaansa ystävänsä kaapille juoksemiseen, etenkin kun hänen kaappinsa oli mahdollisimman kaukana Didin omasta. Ja sitä paitsi, eihän Giselen tarvinnutkaan, olihan hän suosittujen sisäisen nokkimisjärjestyksen mukaan brunettea ystäväänsä korkeammalla.

"Mutta mitä sä siis sanoit?" Gisele mutisi kelatessaan Didin sanoja mielessään. "Opettajat määräämässä tanssipareja? Naurettavaa! Onneks tuo ei mennyt läpi... mäkin olisin nimittäin jättänyt tulematta."

Didi soi toiselle hymyn Giselen sanoessa häntä kultaiseksi. Didi ei ollut varma tarkoittiko tyttö sitä oikeasti, suositut nimittäin kilpailivat keskenään kuten muutkin, eivätkä todellisuudessa olleet niin hyviä ystäviä kuin ulkopuolisen silmin näytti. "Tiedossa oli, mutta kiitos", Didi sanoi vaivihkaa. Hän ei halunnut suututtaa Giseleä mitenkään, hänhän oli suosittujen nokkimisjärjestyksevvä kolmas, kun taas Gisele oli toisena. "Mutta niin oot säkin", tyttö lisäsi sitten, ettei vain hän olisi saanut kehuja, tasapuolinen piti olla, sillä halutessaan Gisele olisi voinut tipauttaa Didin klikin jos toisenkin alemmas. Ja tietysti Didi piti kynsin hampain tittelistään kiinni, eikä siksi ajatellutkaan suututtavansa ketään heidän nelikostaan.

"Oli kuulemma hyvin lähellä, ettei ne oikeesti määränny niitä pareja", Didi jatkoi taas tanssiaisaiheesta. "Mutta joku cheerleader oli mun ymmärtääkseni kuullut juorun kanssa, ja tytön isi oli sitten tullut kuulemma vihaisena sanomaan, että jos parit määrätään, tyttö vaihtaa koulua. Ja monen muunkin vanhemmat vierailivat täällä, joten asiasta vaiettiin hiljaa", tyttö selitti vielä. Hän oli varma, että kukaan hänen tuntemansa ihminen ei olisi tanssiaisiin tullut, jos parit olisi ennelta määrätyt.

Gisele soi Didille hymyn kiitokseksi kehuista. Ei hän sokeasti uskonut ystävänsä ajattelevan hänen olevan varsinaisesti kultainen, mutta oli ihan kiva saada kiitosta, vaikkei sitä ihan vilpittömästi sanotukaan. Tytöstä oli myös mukavaa ajatella itsensä kultaisenaa tyyppinä... vaikkei hän sellainen olisikaan oikeasti, mutta mielikuvahan oli tärkein, eikö..?

"Munkin äitini olisi varmaan soittanut ärtyneen puhelun koululle jos parit ois ennalta määrätyt", Gisele hymähti. Hänen äitinsä oli tavallisesti erittäin hyväntuulinen ja lempeä, mutta silloin harvoin suuttuessaan suorastaan pelottava... Flemingin taloudessa riitelyn kun hoitivat yleensä perheen lapset, eli Gisele ja Gemma.

Gisele sattui sitten ohimennen vilkaisemaan hiukan kauempana seinällä roikkuvaa kelloa. Se näytti olevan huolestuttavan paljon. Tyttö kaivoikin laukustaan sidekickinsä tarkistaakseen oliko kello oikeasti tuon verran. Ja kyllähän se oli.
"Mulla on seuraavaksi fyysiikkaa kakkoskerroksessa", tyttö totesi sidekickiä sormissaan pyöritellen. Oli vähän kummallista että kukaan, kuten vaikka Cherry, ollut soittanut. "Onko sulla tunti samassa suunnassa vai..?"

"Vaikee uskoo sun äidistäs", Didi totesi oikeasti yllättyneenä. Mitä hän Giselen äitiä tunsi, oli tämä paljon Marieta rauhallisempi, mutta tietysti kun kyseessä oli sellainenkin asia kuin koulutanssiaiset ja määrätyt parit, uskoi hitusen paremmin, että myös täydellisen rauhallinen rouva Fleming "raivostuisi". "Niin, Mariekin olisi varmasti soittanut. Tai tullut käymään, jolloin rehtorista ei olisi jäänyt jäljelle kuin hermoromahduksen saanut mies", tyttö totesi hymyillen. Sillä kukaan, joka tunsi Marie Chapplen, pystyi todistamaan Didin sanat, sillä suuttuessaan tämä oli pahempi kuin kukaan olisi ikinä voinut kuvitella. Silloin oli parempi jopa jäädä gnulauman tallomaksi kuin olla rouva Chapplen vihan kohteena.

Didi huomasi Giselen sidekickin, kapineen, jota Didi itse ei aikaisemmin ollut tuntenut tarpeelliseksi, mutta jonka oli ottanut käyttöön saatuaan sellaisen vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi eräältä Marien yhteistyökumppanilta. Didikin vilkaisi kelloa, joka tosiaan näytti aivan liikaa. Tyttö nyökkäsi toisen puheille, ja pienen tauon jälkeen, kun Gisele oli jatkanut tyttö sitten vastasi. "Mulla on kemiaa, kakkosessa myöskin." Tyttö otti muutaman askeleen niin, että kääntyi kunnolla ja oli valmis lähtemään kohti kemian tuntiaan, joka tulisi olemaan yhtä painajaista. Onneksi tytön kaappi sijaitsi myös kakkoskerroksessa, joten eväslaukun sai jätettyä samalla kertaa sinne, niin, ettei sitä tarvinnut raahata mukana kemiantunneille. Vaikka toisaalta hän olisi voinut passuuttaa jonkun muun huolehtimaan laukustaan, mutta sellaista riskiä, että joku muu söisi hänen eväänsä, tyttö ei halunnut missään nimessä ottaa!

"Kyllä munkin äiti osaa suuttua", Gisele hymyili. Häntä hiukan huvitti ystävänsä yllättyneisyys, mutta kaipa se oli ihan normaalia kun otti huomioon sen, että Song Fleming, Giselen äiti, oli aina mitä mukavin ja hienotunteisin äiti kun Giselellä oli porukkaa käymässä, eikä, kuten mainittu, ollut muutenkaan erityisen pahantuulinen. "Ja sä et kyllä tosiaankaan halua nähdä sitä vihaisena, usko pois."

Gisele naurahti Didin analyysille rehtorin mielenlaadusta Marie Chapplen puhelun jälkeen, ja totesi päätään pudistaen: "Mä voin kyllä erittäin hyvin kuvitella ton."
Tarkemmin tyttö ei uskaltanut kommentoida; hänestä tuntui aina hieman omituiselta puhua Didin... niin mistä? "Äidistä"? Huoltajasta? Jep, nimenomaan. Hän ei tiennyt miten olisi ajatellut rouva Chapplen, eikä kehdannut asiaa tiedustella Didiltä itseltään.

"Samaa matkaa sitten?" Gisele ehdotti Didin ilmoitettua että tuollakin oli tunti toisessa kerroksessa. Likka nakkasi sidekickin takaisin laukkuun, harmitellen ajatuksissaan edelleen sitä ettei kukaan ollut pirauttanut.

"Jos sä niin sanot", Didi vastasi. Tyttö vastasi ystävänsä hymyyn omallaan. Didi mietti hieman Giselen äitiä, joka oikeasti vaikutti kaikkea muuta kuin aggressiiviselta tai edes riidanhaluiselta. Didi oli aina Giselen luona käydessään tottunut näkemään Song Flemingin mukavana ja herttaisena, mutta jos asia oli niin, että hänkin osasi tarpeentullen suuttua, ei Didi yhtään ihmetellyt, mistä Gisele oli perinyt taipumukset pieniin raivareihin. Gemmasta puhumattakaan. "Selvä, varota mua jos oon tulossa, ja sun äitis on hurjana." Didi hymyili taas toiselle, hän ei ollut koskaan joutunut keskelle perheriitoja, paitsi omiensa, eikä halunnut koskaan joutuakaan.

"Ei sitä oo vaikee kuvitellakaan", tyttö vastasi. Didi huomasi Giselen kasvoille nousseen, hitusen pohtivan ilmeen. Ja Didi tiesi, mitä tyttö ajatteli, ainakin suurimmaksi osaksi. Kuten Gisele, moni muukin mietti aina miten kutsuisi Marieta, sillä häntä ei voinut sanoa Didin äidiksi, sillä se hän ei ollut, mutta huoltaja tai mummi eivät myöskään olleet sopivia. Didi oli sitten aina sanonut, että puhukaa vaikka Mariesta, jos ette muuta keksi, ja se oli aina tuntunut hyvin helpottavalta. Didi ei kuitenkaan sanonut Giselelle mitään, sillä asiasta oli monesti puhuttu nelikon kesken, mutta hyvin usein kukaan ei asiaa sitten muistanut, eikä Didi asiasta hirveästi muistutellut.

"Kyllä vain", Didi vastasi ajatuksistaan palattua. Didi ei itse jaksanut kaivaa sidekickiään esille, tyttö ei ollut vieläkään sopeutunut kickinsä käyttöön, eikä hän juuri koskaan saanut siihen viestejä tai mitään.

"Tietty varoitan", Gisele totesi virnistäen kepeästi. "Perheriitojen keskelle kun on niin ihana ulkopuolisena joutua." Ja joo, hänellä oli kokemusta siitä... kerran tyttö oli eksynyt yhden yleensä rauhallisen ja hyväntuulisen tuttunsa kämpille kun tuolla oli ollut ilmiriita porukoidensa kanssa. Se oli ollut erittäin... omituista. Hänestä oli tuntunut vähän samalta, kuin silloin kun joutui jonkun muijan ja tuon poikaystävän kanssa kolmestaan johonkin. Etenkin muutamat cheerleaderit tykkäsivät nuoleskella hyvännäköisten poikaystäviensä kanssa Giselen edessä, ja hän ei yhtään tiennyt miksi - eikä kyllä halunnutkaan tietää. Ja huutosakkilaisista ja jätkistä tulikin mieleen...

"Sähän tiedät sen Pepe Ravensin ja Chad Wheelerin jutun?" Gisele kysäisi kun Didi oli suostunut kulkemaan samaa matkaa. Aasialaispiirteisen suositun äänensävy oli madaltunut hieman, olihan tämä nyt juoruilua keskellä ruuhkaista käytävää. Ei siis sillä että kukaan olisi kaksikon lähellä ollut, heille tehtiin nimittäin mukavasti tietä. Se olikin yksi suosittuna olon hyvistä puolista - ihmiset väistivät, vaikka joutuisivatkin itse tunkemaan käytävän reunoille. Siis haloo, eihän yhtäkään tämän nelikon jäsenistä saanut edes hipaista!
"Siis sen johon M.A tunki nenänsä väliin koska Pepe oli tehnyt jotain Gemmalle tai jotain", Gisele selvensi, ja jatkoi äänensävyn muuttuessa hivenen pirulliseksi: "Mä ajattelin ettei cheerleadereiden porukoissa saa vikitellä toisten jätkiä..."
"Anyway, miten sä luulet että tää vaikuttaa huutosakkiin? Tekeeköhän Cat jotain, erottaakohan se ne?"

//tökstöks. taisin kirjottaa tuosta chad/pepe/m.a jutusta jotain juorupalstalle jos ei sulle ihan selvää ole :3//

// kyllä mä jotenkin pysyin kärryillä :)) //

"Hyvä", Diid vastasi virnistäen takaisin. "Aivan, ja varsinkin, jos pitäis valita puolet siinä sivussa." Didi inhosi joutua keskelle ystäviensä riitoja, olivat ne perheen sisäisiä tai kavereiden välisiä. Aina, tai ainakin lähes aina, tuli valita puoli, jota "puolusti". Varsinkin perheriitoihin oli ikävä sotkeutua, sillä jos joskus valitsi väärin, saattoi äiti tai isä kieltää Didiä tapaamasta tytärtään, tai sitten kaveri suuttui jos oli asettunut vanhempien puolelle. Hemmetti. Mutta kaikkein kamalimmat riidat, olivat kaverin ja tämän poikaystävän, yleensä myös Didin kaveri, riidat. Toinen suuttui, ja yritti tehdä mitä tahansa, niin aina joku suuttui. Ja yleensä koulun suurimmat riidat olivat leadereilla ja heidän poikaystävillään, eikä Didi edes ymmärtänyt miksi jotkut pojat tahtoivat välttämättä roikkua heissä, vaikke suosittujen nelikosta kolme parasta olivat, Didin tietojen mukaan, sinkkuja. Eli paljon parempi vaihtoehto kuin joku cheerleader. Ja leadereista tuli mieleen Pepe/Chad -pari, johon oli myös M.A. sotkeutunut.

Ja sitten Gisele otti asian puheeksi. "Tiedän, kukakohan tässä koulussa ei tietäisi?" tyttö kysyi muka ihmeissään. Varmaankin kaikki tärkeät tiesivät heidän juttunsa, ja lisäksi M.A.'n ja Chadin sekoilut. Typerää. Myös Didi madalsi ääntään, mutta myös ajatteli hiljempaa, vaikka koulussa ei ollutkaan yhtään ajatustenlukijaa, tyttö halusi pitää ajatukset ominaan. Didi huomasi myös "käytävän" joka heille oli tehty, taas yksi hyvä puoli suosittuna olossa.
"Niin se mun ymmärtääkseni oli, mutta en sitten tiedä, miten Pepen ja Gemman välit tulehtuivat", Didi vastasi sellaisella äänellä, jonka vain Gisele kuuli. Muiden oli turha yrittääkään salakuunnella. "Ei munkaan ymmärtääkseni", tyttö sanoi: "ja mä oon aika varma, että Cat joutuu tekemään jotain. Ja se saattaa johtaa M.A.'n erottamiseen, koska mun ymmärtääkseni Pepe ei ollut muhinoinut kenenkään leaderin poikaystävän kanssa. Että, että.." Hetken mietittyään Didi jatkoi: "Mutta jotain Catin on tehtävä, se on varmaa."

//randompajatusta koko vuoro :'D mutta, valitettavasti randompajatusta on kiva kirjottaa joten saat nyt kärsiä.//

"Gemman mukaan se kysyi kohteliaasti Pepen ja Chadin väleistä, ja Pepe kilahti ja alkoi puhua paskaa Gemmasta", Gisele totesi tietäväiseen sävyyn. Hän arveli ettei Gemma niin viaton ollut kuin antoi ymmärtää. Mitä luultavimmin siskotyttö oli kuitenkin mennyt heittämään jotain töykeää tai provosoivaa, sillä Giselen havaintojen mukaan vaikutti lähestulkoon siltä, että Gemma suorastaan rakasti riitelyä ja ihmisten vihan kohteeksi joutumista. Siinä vain oli pieni dilemma; oli hankalaa kuulua koulun tunnetuimpiin ja hyväksytyimpiin, jos kaikki vihasivat.
"Ei Cat M.A:ta erota", Gisele sanoi. "Se on... eh, sen verran hyvä cheerleader, et niillä ei ole varaa menettää sitä. Tosin mun käsittääkseni Pepekään ei mikään paska ole."
Tyttö ei viitsinyt sanoa että hän suorastaan toivoi että Cat potkisi Mary-Annin huutosakista. Fiksuna tyttönä Gisele nimittäin tiesi erittäin hyvin miten suuri uhka M.A oli hänen asemalleen, se blondi luultavasti ensimmäisenä tyrkyllä porukkaan jos Gisele jostain syystä tipahtaisi pois. Ja fiksuna hän myös tiesi, että M.A oli ilmeisesti myös suhteellisen hyvää pataa ainakin Cherryn kanssa, joten luultavasti paras idea olisi yrittää säilyttää nykytilanne sellaisena kuin se olikin ja jättää ilkeämieliset kommentit lausumatta.
Note to self, älä hengaa Yasu Ikumon kanssa enää, hän ajatteli ja rypisti otsaansa harmistuneena. Ja älä ajattele ettet saa ajatella sitä... nykytilanne ON hyvä, kukaan ei kestäisi M.A:ta suosituissa, muista se.

Ja sitäpaitsi, se lehmä onnistuisi kuitenkin ihan varmasti tiputtamaan Didin ja Catin ja ehkä jopa Cherryn pois suosituista, Gisele jatkoi ajatuksissaan. Toisaalta, siinä oli vaarana että joku vanhoista suosituista kostaisi, sillä muutenkin, eihän M.A:n tarvinnut odottaa kuin vuosi, niin Didi, Cherie ja Gisele olisivat pois tieltä. Mary-Ann McAllister, Lizbeth Rodriguez, Edeliza Acolola... ja se Sheldonin bimbo, se aasialainen, Tiffany. Hmm niin, ainakin jotkut mainituista saattaisivat hyvinkin nousta koulun ykkösporukkaan. Ja Aimi Fay, Giselen henkilökohtainen suosikki paikkansa ottajaksi, vaikka kieltämättä Fay oli hieman naapurintyttömäinen... Cat varmasti nousisi suosittujen johtoon, olihan tuo sentään tälläkin hetkellä osa porukkaa. Eikä Gisele tosiaankaan sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että joku ykkösistä yllättäisi. Gemma ehkä, ja sitten se Taylor, Rhodesko se oli. Sen perheellähän oli kai kasapäin rahaa...

Gisele unohti täysin olevansa täpötäydellä käytävällä (no, sitä ei ollut hankala unohtaa kun ihmiset lakosivat hänen ja Didin tieltä jotenkin kummallisesti) uppoutuessaan ajatuksiinsa. Astonin klikkijärjestelmä oli valitettavan monimutkainen, ja tunnustetaan, kiinnostava. Ensimmäistä kertaa elämässään Gisele oikeastaan rupesi kunnolla miettimään koko systeemiä, ja tietenkin juuri sitä, ketä pitäisi varoa...

//vein tosi HYBERMAALISEN paljon etiä päin, keksi jotain :---D//

"Aika outoa käytöstä Pepeltä, jos yhtään tyttöä tunnen", Didi vastasi. Tyttöä ärsytti hieman Giselen tärkeilevän tietävä äänensävy, okei, vaikka Gisele yleensä sai kuulla kaikki juorut ensimmäisten joukossa, kiitos Gemma-siskon, ei niillä tiedoilla aina tarvinnut leijua. Mutta Didi epäili Gemmalla olleen asiassa suurempi rooli kuin Gisele antoi ymmärtää, vaikka ehkä Gemma ei ollut siskollekaan kertonut roolinsa suuruutta. Mutta Didi oli varma, että Gemma oli tehnyt paljon enemmän kuin mitä väitti, sillä Didin tuntema Pepe, ei kovinkaan helposti kilahtanut, ainakaan jos kyseessä oli pelkkä kysymys tytön ja Chadin väleistä, se ei tosiaan olisi saanut Pepeä kilahtamaan. Didi pohti asiaa aikansa, mutta ei jaksanut vavata päätänsä enempää toisten asioilla, ja keskittyi sitten Giseleen, joka sitten selitti leadereiden ongelmista.
"Jep, ne ei kumpikaan ole niin, hmm... paskoja, että ne voitaisiin erottaa. Eikä Cat tietenkään halua joukkueen huononevan", Didi vastasi. Didi oli niitä ihmisiä, jotka sanoivat asiat aikalailla suoraan, mutta joistain asioista täytyi osata pitää turpa ummessa. Ja M.A.'n potkiminen ulos leadereiden joukosta oli asia, josta ei puhuttu, mutta jota suurin osa tytöistä, Didi mukaan luettuna, toivoi. Hän olisi hyvin iloinen, jos M.A. olisi tosiaan potkittu ulos, mutta aseman puolesta piti kamppailla, eivätkä tälläiset kommentit siksi tulleet kysymykseenkään. Ja M.A. olisi varmasti innolla nousemassa suosittujen porukkaan, jos Cherry potkisi jonkun pois, mutta Didi epäili, ettei tyttö pääsisi näin alkuun kuin vasta neljänneksi, sillä jonkun potkiminen joukosta (eli Gisele tai Cherry, hyvin epätodennäköistä, kylläkin) nostaisi tytön asemaa nelikossa, mutta mistä sitä koskaan tiesi?

Didin ajatukset harhailivat aluksi käytävällä tytön silmäillessä heille tilaa antavia nörttejä, joiden ulkomuodossa oli totisesti toivomisen varaa. Välillä tyttö oikein ihmetteli, kuinka he olivat ylipäätään Astoniin päässeet? Mutta sitten ajatukset palasivat suosittujen "katoamiseen", sillä sitten kun kärkinelikosta kolme ensimmäistä lähtisivät kolmannen vuoden jälkeen yliopistoon, tulisi varmasti kova kilpailu nelikkoon pääsemisestä. Cat pysyisi porukassa varmasti, ja Didi toivoi tytön nousevan aikanaan Cherryn paikalle, M.A.'ta ei kukaan haluaisi johtoon, ja Cat kyllä taistelisi paikastaan. Mutta ketkä tosiaan pääsisivät nelikkoon, oli polttava kysymys? M.A. olisi tietenkin tyrkyllä, ja varmasti pääsisi, olihan tytöllä valtaa ja rahaa, sekä kauneutta. Myös Gemma varmaan nousisi nelikkoon, hyvin varmasti, ainakin niin Didi epäili. Tyttö itse toivoi Taylor Rhodesin, sekä Pepen nousevan nelikkoon, ja jos Didi olisi saanut toivoa, M.A. eikä Gemma kumpikaan olisi päässyt nelikkoon, mutta se oli tytön mielestä haaveilua, sillä molemmat nousisivat hyvin varmasti nelikkoon. Ja olihan niitä paljon muitakin, jotka olisivat pyrkimässä Cherryn, Giselen ja Didin paikalle.

Tyttö kuitenkin palasi maanpinnalle, kun joku älypää laittoi mp3:nsa aivan täysillä soittamaan Star Wars -elokuvien tunnusmusiikkia. Ei Didikään niin tyhmä ollut, ettei olisi tietänyt mistä elokuvasta kyseinen musiikki on. Se vain oli hyvin raivostuttava, joten Didi mulkaisi nörttiä hyvin pahasti, ja tyyppi, onneksi, hiljensi musiikkiaan sopivaksi. Sitten tyttö sattui vilkaisemaan kelloa, joka tuntui matelevan. Tuntien alkuun oli vielä hyvä tovi, eikä kirettä siksi tarvinnut pitää.

... kaikista fiksuinta olisi kyllä keskittyä nykytilanteeseen ja jättää klikkien murehtimiset niille, joilla oli sitten murehdittavaa. Gisele oli erittäin iloinen siitä, ettei joutunut päättämään ketkä "perinnettä" jatkaisivat. Hän odotti melkeinpä innolla sitä kun pääsisi pudistamaan Astonin tomut jaloistaan ja aloittamaan puhtaalta pöydältä yliopistossa, tai mihin hän nyt sitten tulisi päätymäänkään. Mieluiten tyttö häipyisi itärannikolle, New Yorkiin, ehkä Columbiaan opiskelemaan.

Tuo typerä nörtti Star Warsin tunnareineen valitettavasti herätti Giselen mietteistään. Paljonpuhuva silmien muljautus, jonka tarkoituksena oli osoittaa inhoa nörttikansaa kohtaan, ohjattiin Didin suuntaan. Nörtit olivat ehdottomasti yksi asia, jota Gisele ei tulisi Astonista kaipaamaan. Vaikka tyttö ei suoranaisesti yhtäkään koulunsa ihmisryhmää vihannut, nörtit olivat kuitenkin jotain mitä hän ei tosiaankaan kestänyt. Valitettavasti oli kuitenkin hyvin paljon mahdollista, että yliopistossa pullonpohjalasein ja Star Wars figuurein aseistautuneita rasittavuuksia olisi vielä enemmän.
"Mä en tosiaan kestä noita", Gisele ilmoitti kuivasti, tuoden näin ajatuksensa nörteistä esille. "Tuolla on muuten mun luokka", neiti jatkoi nyökäten päällään hiukan edempänä näkyvää ovea kohden. Ovi näkyi olevan apposen avoinna, ja mitä Gisele nyt tajusi, niin parissa pulpetissa näkyi istuvan oppilaitakin. Hmh. Kunhan tunti ei vain olisi alkanut etuajassa. Hän ei valitettavasti ollut vieläkään aivan selvillä kaksoistunneista ja ruokalavuoroista, ja ruokalavuorojen vaihtumisesta. Saattoi siis olla hyvinkin paljon mahdollista, että hänen ruokailunsa ei ollut vielä, vaan vasta seuraavalla vuorolla, mikä taas saattoi tarkoittaa sitä että hänen tuntinsa oli alkanut noin viisi minuuttia sitten... yh, meni taas kauhean monimutkaiseksi. Gisele ei halunnut vaikuttaa täydeltä nörtiltä Didin silmissä, joten hän ei pyrähtänyt luokkaansa paniikissa, vaikka myöhästyminen häntä hieman kauhistuttikin.

"Luuletko että mä olin väärällä vuorolla syömässä?" Gisele kysäisi Didiltä kulmiaan rypistäen. "Koska näyttää siltä että mun tunti olis jo alkanut."

//hittailin nyt tuolleen hieman että ne oli jotenkin maagisesti nyt päässyt sinne kakkoskerrokseen. :p tajusin muuten tässä että olin aikaisemmin sanonut et giselellä on seuraavaksi liikuntaa, mut ehehee, pikkuvikoja xD käyn editoimassa sen ehkä joskus~~//

// ne osaa ilmiintyä. :DD joo, mut ei mitään. //

Kun Didi tarkemmin ajatteli, häntä puistatti, kun muisti, että oli tosiaan jo viimeisellä vuosikurssilla Astonissa. Olihan se haikeaa ja näin, mutta tyttö olisi hyvin iloinen kun pääsisi opiskelemaan Yaleen tai Havardiin, jotka molemmat olivat hyvin menestyneitä yliopistoja, ja juuri siksi myös Didin oli päästävä sinne. Se kyllä tarkoittaisi muuttoa pois aurinkoisesta Kalifornian osavaltiosta, mutta ei itärannikkokaan mikään huono vaihtoehto olisi. Siellähän olisi New York ja myöhempiin tarkoituksiin Washington D.C.. Didi ei kuitenkaan ollut varma joutuisiko muuttamaan yksin jonnekin, vai muuttaisiko Mariekin itärannikolle. Toisaalta se olisi mukavaa, mutta tyttö uskoi pärjäävänsä "tosimaailmassa" ilman Marietakin. 'Mutta kyllä hän voisi silti muuttaa itärannikolle', Didi mietti.

Didi huomasi, että myös Gisele "heräsi" ja tyttö huomasikin ystävänsä halveksuvan katseen nörttejä kohden. Onneksi nörtit olivat fiksuja tyyppejä, eivätkä pahisten tavoin alkaneet haastaa riitaa. Se oli ainut hyvä puoli heissä, lunttaamisen lisäksi, tietenkin. "Ei niitä kestä varmaan edes niiden vanhemmat", Didi säesti. Hän toisinaan ihmetteli kuinka vanhemmat antoivat lähes täysi-ikäisten lastensa liikkua ihmisten ilmoilla tukka rasvaisena, vaatteet likaisina ja hampaat harjaamatta. Ja se, että nuo typerykset vielä leikkivät koulussa oli kaiken huippu! Didi ei kadehtinut nörttien vanhempia, jotka olivat mitä luultavammin asettaneet lapsensa karanteeniin epäsiisteyden vuoksi. "Mun luokkani on pari ovea kauempana", tyttö sanoi toisen huomautukselle omasta luokastaan. Myös Didi vilkaisi sinne ja näki oppilaita istumassa pulpeteissaan. Olivatko oppilaat joitain ihmelapsia, jotka halusivat oppia kaiken, vai oliko tunti tosiaan jo alkanut? Didi pelästyi, ei hän yleensä sekoillut ruokailujen kanssa tähän tapaan. Tyttö vilkaisi kelloa vaistomaisesti, eikä se näyttänyt liikaa. Eli heidän ikäluokkiensa tuntien pitäisi alkaa vasta kymmenen minuutin päästä.

"Jos sä oli syömässä väärällä vuorolla, niin sitten olivat muutkin kolmoset", Didi sanoi. Hän oli huomannut Giselen luokassa ratkaisevan "virheen". Tyttö hymyili ja katsoi salakavalasti ystäväänsä. "Mä en tiennytkään, että fysiikkaa opetetaan nykyään biologian tiloissa. Tai, että sä oot tunneilla kakkosten kanssa", tyttö vastasi vieläkin hymyillen. Didin oli vaikea olla kikattamatta, mutta ymmärsi toisen epäuskoisuuden, harva kolmosista tai edes opettajista oli vielä täysin sisäistänyt kolmosten tunti- ja ruokailuaikoja.

//no ei ois ihmekkään jos osais kun suosittuja ovat :---) ai niin ja otan sanani tuosta ton yhden vanhemman viestin muokkauksesta takaisin... tarjosit mukavan pelastuskeinon :p//

"Kakkosten?" Gisele toisti ja vilkaisi Didiä kummastuneena. Miten niin kakkosten? Tytön tummat silmät kääntyivät sen luokan suuntaan, jota hän oli äskettäin osoitellut, ja neiti suorastaan hätkähti. Okei, ne luokassa istuvat tyypit olivat tosiaan kakkosia. Voi jumankauta.

"Onko mulla fysiikkaa?" aasialaispiirteinen kysyi ystävältään, ihan kuin tuo olisi muka voinut tietää. "Joo, oon ihan vähän pihalla just nyt. Joko noiden kakkosten tunti loppuu nyt heti, ne on väärässä luokassa tai sitten mä oon väärällä luokalla. Tai jotain. Hiton ruokalavuorot, meen niistä aina sekaisin kun jakso vaihtuu..."
Jokin nenäkäs ääni Giselen päässä ilmoitti, että hänellä ei ollut fysiikkaa vaan jotain ihan muuta ainetta ja ihan jossain toisessa koulun osassa. Hän ei kylläkään ollut ihan varma, eikä ihan perillä siitä, että mitä hänen pitäisi tehdä. Astella luokkaan ja tiedustella mukavasti että mitäs helkkaria oli meneillään, ja saada mahdollisesti jonkinlainen kohtaus aikaan luokan oppilaissa..? Suosittuihin kuuluvahan ei aina tule tervehtimään kakkosia kesken bilsan. Siis fysiikan. Tai mikä olikaan. No, kuitenkin. Pointti oli se, että Gisele ei tiennyt ja saattoi olla liian ylpeä tiedustellakseen asiaa keltään. Joo, aika säälittävää sinällään.

"Luuletko että mun pitäisi mennä kysymään tuolta?" tyttö tiedusteli nyökäten päällään jälleen tuon luokan suuntaan, josta puhe oli.

// :DD //

"Kakkosten", Didi toisti. Hän huomasi ystävänsä muuttuneen ilmeen ja ymmärsin hyvin tuon inhimillisen erehdyksen mukana tulleet tunteet. Hän oli itse vain muutamaa koulupäivää aiemmin sekoillut tuntiensa kanssa, ja kun kotona siitä oltiin puhuttu, oli Marie laittanut kiukkuista sähköpostia rehtorille. Didi hymyili, mutta tunsi myötätuntoa Giseleä kohtaan.

"En mä tiedä", tyttö vastasi pahoitellen, mutta mistäpä hän olisi ystäviensä lukujärjestyksiä tiennyt? Ei niin mistään. "Mä kuule vähän epäilen, että sä meet väärässä päivässä tai olet jo siirtynyt ajatuksissasi fysiikan tuntien alkuun, vaikka sulla olis jotain muuta ainetta. Eli, onko sulla missään ylhäällä sun lukkariasi, niin voisit tarkistaa, missä sulla on tunnit?" Didi kysyi sitten avuliaasti ja lisäsi: "Ja mä olen samaa mieltä noista ruokailuajoista, aivan perseestä. Niissä menevät kaikki sekaisin." Tyttö pudisteli hieman päätään, mutta ei liikoja. Hän ei ollut varma, miten olisi itse toiminut, jos olisi ollut Giselen tilanteessa. Hänen oma erehdyksensä oli selvinnyt erään muistutuksen avulla, sillä tyttö merkkasi hieman nörttimäisesti kaikki kokeet ja pistokkaat ylös, mutta se johtui siitä, että Didi halusi tosissaan päästä Yaleen tai Havardiin. Eikä sinne, onneksi, otettu luusereita.

"Kyllä sä mun mielestä voit mennä kysymään. Mutta sun pitää toimia silleen, ettei kukaan arvaa sun unohtaneen, missä sulla on tunnit", Didi neuvoi ja vinkkasi silmää. "Ja mä voin tulla vaikka mukaan ja selittää jotain omaani, jos tulee tukalat oltavat."

Kultainen Didi! Kiitos ystävänsä Gisele tajusi että hänellä tosiaankin oli lukujärjestys jossain päin laukkua, luultavasti ihan pohjalle mytättynä tai ehkä lompakon välissä... aasialaispiirteinen tyttö kääntyikin tonkimaan olkalaukkuaan, nyökäten samalla Didin kommentille ruokalavuoroista.
"Mä en ymmärrä miksei ne vuorot pysy samana vuoden ympäri", Gisele tuhahti, "on nimittäin aika raivostuttavaa yrittää muistella et onko sun ruokailusi tässä jaksossa yhdeltätoista vai kahdeltatoista."

Tytön silmät tapasivat onneksi varsin pian sen tutunnäköisen lukujärjestyksen, joka ei ollut siitä siisteimmästä päästä. Se oli laukun sivutaskussa, ryttääntynyt ja sen takapuolelle oli piirrelty sydämiä ja ties mitä. Näköjään siihen oli rustattu yksi puhelinnumerokin, jonka vieressä luki nimi Ryan. Gisele ei tiennyt kuka kyseinen jätkä oli, mutta eipä häntä pahemmin kiinnostanutkaan.

"No niin", Gisele totesi sitten suoristellessaan lukkariaan ja soipa vielä kiitollisen hymynkin Didille. "Mä en olisi edes muistanut tätä hyödytöntä paperinpalasta ilman sua. Ja nyt ei tarvi edes mennä kyselemään tonne luokkaan."
Giselen tummat silmät hakeutuivat tämän päivän ohjelman kohdalle, ja neidin huulilta pääsi pikaisesti hiukan epätoivoinen parahdus. Hyväntuulisuus kaikkosi samalla. Vittusaatana ja paskanmarjat, ei hänellä edes ollut biologiaa saatika fysiikkaa tänään. Viiden minuutin kuluttua alkaisi nimittäin liikunnan kaksoistunti...
"Mulla on liikuntaa", Gisele urahti. Niinpä tietysti, hän oli muistanut sen vielä ruokalassa mutta uhkaavan laukkukatastrofin takia liikunta oli lipsahtanut pois hänen mielestään, ja koska edellisen jakson lukujärjestys oli vielä paremmassa muistissa kuin tämän... no, Gisele oli mennyt sekaisin.

"Mun on pakko häipyä", tyttö totesi pahoittelevaan sävyyn Didille. "Kai sä selviät?"

"Joku niiden ihme päähänpinttymä", tyttö vastasi toisen tuhahdukseen. "Kai niistä vaan on hauskaa kiusata meitä noilla alati vaihtuvilla ruokalavuoroilla." Didi oli itse säästynyt pahemmilta mokailuilta, vaikka niitäkin oli muutama tullut vastaan. Mutta mitäpä he oppilaina asialla mitään voivat, kun vanhempienkaan valitukset eivät auttaneet? Täytyi vain sietää niitä, mutta onneksi jäljellä oli vain vuosi Astonissa ja sitten pääsisi pois.

Didi hymyili toiselle. Joskus hänestäkin oli hyötyä. "Ei se lukkari aina hyödytön ole. Mutta ei sitä nyt välttämättä tarvitsisikaan", tyttö sanoi hymähtäen. Hän kyllä itse kantoi lukujärjestystään aina mukana, jottei vain sekoaisi tunneissa tai muutenkaan. Ja toihan se eräänlaisen turvan siihen, ettei tarvinnut tahattomasti lintsailla. "Kiva, oot aika väärässä osassa rakennusta", Didi sanoi. Oli niin ärsyttävää, jos oli aivan väärässä päässä rakennusta kuin missä tunnit olivat. "Kyllä mä selviän, koeta sä vaan ehtiä tunnille!" tyttö huikkasi toiselle. Ei hän kuolisi, vaikka lopun aikaa joutuisi olemaan yksinkin, mutta ei hän halunnut tahallaan pidätellä toista, jottei saisi myöhästymismerkintää, joita opettajat niin mielellään jakoivat.

"At the moment tää paperinpala ei oo hyödytön vaan julmetun ärsyttävä", Gisele murahti. Liikuntaa! Voi kökkö, eikä Didi edes tehnyt mitään piristääkseen epätoivoon melkein vaipunutta korealaistyttöä, Didin huomautus väärällä puolella rakennusta olemisesta ärsytti Ellyä oikeastaan vain lisää. Lukkarin neiti tunki takaisin laukkuunsa, nyökäten brunetelle ystävälleen.

"Joo, mun on pakko varmaan juosta sinne pukkarille", Gisele sanoi ja onnistui jopa hymyilemään Didille. "Ja näissä koroissa vieläpä, toivo etten murra nilkkaani. Nähdään, muru." Skipaten asiaan tavallisesti kuuluvat halit (ei niille ollut aikaa, hitto soikoon!), Gisele lähti ripeästi toiseen suuntaan, toivoen ettei oikeasti joutuisi juoksemaan...

//jees, tyttöni häipyy tosiaan, uutta sitten viimeistän niissä suosittujen yksityisbileissä, eikö? :3//