You're never gonna fit in much, kid

[[ vapaasti saa seuraan liittyä kuka vaan ]]

Donnie asteli laiskasti kantaen tarjotinta toisessa kädessä ja skeittilautaa toisessa kohti sitä pöytää, joka Aston High kirjoittamattomien sääntöjen mukaan kuului skeittareille ja räppäreille. Oli tietenkin naurettavaa, että niin tyhjässä ruokalassa kuin nyt, piti istua jossain tietyssä paikassa, eikä saanut edes vilkaistakaan toisiin pöytiin. Donnie oli kuitenkin jo tottunut tähän klikkijuttuun, eikä häntä haitannut, että istua samanhenkisten tyyppien kanssa samassa pöydässä.

Poika oli vain muutaman askeleen päässä valitsemastaan pöydästä kun jostain tyhjästä paikalle ilmestyi suurempi joukko räppäreitä suurine feikkikultakoruineen, jotka valtasivat pöydän aivan Donnien nenän edestä. Vaaleatukka pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan ihmeissään pöytää, joka nyt oli täysin vallattu. Mistä hemmetistä nuokin ilmestyivät? Tämä oli juuri Donnien tuuria.

Blondi seisoi hetken paikallaan näyttäen varmasti erittäin tyhmältä kunnes älysi kääntyä etsimään toista pöytää. Koska Donnie oli aina keskittynyt siihen mikä oli hänen pöytänsä, ei hän oikeastaan tiennyt mitkä klikit istuivat missäkin pöydässä. Niinpä Donnie päätti vain rohkeasti valita lähimmän pöydän ja asetti tarjottimensa ja tavaransa siihen.

Hän joutuisi tietenkin kärsimään tästä, koska oli astunut jonkun muun klikin reviirille. Donnie saattoi vain toivoa, että ruokailun jo ollessa loppupuolella kukaan ei tulisi istumaan juuri tähän pöytään.

/ tuuppaan natani tänne kun samaa klikkiä ovat :))

Nata oli otettu suhteellisen hyvin mukaan piireihin ja tälläkin hetkellä hän istuskeli muutaman räppärin kera pöydässä. Hän oli huomannut, että oli mieluumminen hakeutunut poikien seuraan, vaikka saman klikin tytötkin olisivat kiinnostaneet. Porukka ei ollut ollenkaan pahannäköistä, eikä kukaan dissanut Natanielaa tämän pituudesta tai muustakaan. Tytöllä oli McDonald'sin iso muki täynnä limua - aina kun naurunremakka taukosi, oli tilaisuus imaista pillillä hiukan limua.

Hetki aikaisemmin poppoo oli suoraan sanottuna vienyt pöydän jonkun tuntemattoman pojan edestä eikä Nata ollut edes huomannut asiaa. Samassa hän näki tuon blondin seisomassa silmät pyöreinä pöydän edessä. Muut ignoorasivat tämän taitavasti ja poika katosi etsimään toista pöytää. Tämän käännyttyä, Nata bongasi skeittilaudan toisessa kätösessä. "Mä käyn ottaa ton uuden kaverin vastaan", Nata nousi hymyillen. Hän laski pöytää vasten nojanneen skeittilaudan maahan ja sujahti nopeasti liikkeelle. Kohti blondin pöytää.

"Uus vai?" Nata kysyi ensimmäiseksi, sujuvasti skeitin käteensä polkaisten. Sitten tämä istahti poikaa vastapäätä ja hymyili aurinkoisesti korjaten pipoaan. Hymy hyytyi todella nopeasti ja pilli eksyi ruskeaverikön suuhun.

Donnie katsoi lautasella olevaa ruokaa hiukan kummeksuen. Sen varmasti oli tarkoitus olla ihan syötävää ja hyvää ruokaa, mutta ainakaan ulkonäkö ei houkutellut tuota maistamaan. Seuraavalla kerralla olisi pakko muistaa ottaa jotain parempaa syömistä mukaan tai mennä vaikka pizzalle, sillä tällaista mössöä Donnie ei toista kertaa suustaan alas laittaisi. Ensimmäinen kerta tuntui olevan jo liikaa, eikä D ollut vielä edes aloittanut annoksensa tuhoamista. Rohkeasti poika otti haarukan käteensä, tökkäisi ruokaansa ja rukoili sen olevan hyvää.

Pojan missio maistaa tuota ällötystä onneksi keskeytettiin tummatukkaisen tyttösen muodossa. Hän katsoi toista hiukan ihmeissään kysymyksestä. Katse liikkui hitaasti kasvoista skeittilautaan ja takaisin. Tässä koulussa oli skeittareita, joiden olemassaoloa Donnie ei ollut tiennytkään.
"Oikeastaan en," poika vastasi lyhyesti.
"Vähän pelottavaa, että kahden vuodenkin jälkeen mua pidetään vielä uutena," Donnie naurahti kevyesti jaksamatta suuremmin pahastua moisesta luulosta. Ehkä hän saattoi näyttää hiukan keltanokalta kun Donniesta itsestäänkin tuntui, että hän ei vieläkään ollut sulautunut joukkoon niin hyvin, että ei pistäisi heti ensinäkemältä silmään.

"Siisti lauta," Donnie kommentoi heilauttaen haarukkaansa tytön skeittilaudan suuntaan. Tottakai pitäisi kehua toisen skeittarin lautaa jos sellaisen sattui näkemään. Tuollaisella kelpasi rullailla, mutta ei onneksi Donnienkaan laudassa ollut mitään vikaa.

Nata katseli säälivästi ruoka-annosta Donnien tarjottimella. "Tossa parin korttelin päässä on mäkki", tyttö vihjaisi ajatellen pojan tulevaisuutta ja osoitti mukiaan. Natan tervehdyksestä - tai varsin suorasukaisesta kysymyksestä - kului tovi, ennen kuin poika vastasi. Pipopää oli kieltämättä hämmentynyt vastauksesta ja rullaili skeittiään hetken ajan limuansa imien mietteliäästi. "En oo koskaan nähny sua", tämä totesi mietteliäästi. "Toisaalta oon ollu täällä vasta kuukauden päivät. Sua ei näy noiden piireissä?" tyttö kysyi vilkaisten Donnieta sivusilmällä samalla avaten mukinsa muovikantta.

"Siisti lauta," kuului seuraavaksi. Se ei ollut Natan suosikki (joka luonnollisesti oli ikivanha, mutta muistorikas Misfits-lauta), mutta yksi niistä monista, joita hän mielellään käytti. "Thanks", tyttö totesi mukilleen hymyillen ja sörkki pillillään jääpaloja. "Mä oon Nataniela. Ja kuten varmaan tiedätkin, en tiiä sun nimeä, tuntematon", Nata jatkoi perään ja virnisti tällä kertaa toiselle skeittarille. Sen jälkeen Nata pyydysti yhden jääpalan suuhunsa ja alkoi pureskella sitä.

Ihme kyllä, mutta katselleen blondin lautasella lepäävää ruokaa, Nata tunsi nälkänsä heräävän. Hän ei ollut syönyt mitään sitten eilisen, ja muutenkin tytöllä oli epäsäännölliset ruokailutottumukset. Kymmenen senttiä pidempi pikkuveli oli harvoin kotona, yleensä poppoonsa kanssa mäkissä tai muussa pikaruokapaikassa. Joskus harvoin kun sisarukset viettivät iltaa kotonaan, he tilasivat noutoruokaa. Muuten illat hukkuivat armottomaan juhlintaan.

Donnie nyökkäsi kiitokseksi vihjeestä. Se pistettiin korvan taakse ja varmasti käytiin seuraavana päivänä mieluummin siellä kuin tässä paikassa.
"Kiitti. Taidan käydä mieluummin ihan missä tahansa muualla kuin täällä," poju sanoi virnistäen ja katsoi vielä epäilevästi edessään olevaa ruokaa. Se ei toisella katsomisella näyttänyt yhtään sen miellyttävämmältä kuin edellisellä, joten Donnie päätti jättää ruuan toistaiseksi rauhaan. Ei hänellä niin kovin nälkä ollutkaan.

"Mä olen varmaan kulkenut tän koulun käytäviä sokeana kun en ole noihin tyyppeihin ennen törmännyt," Donnie kommentoi vastaukseksi tytön kysymykseen ja vilkaisi siihen porukkaan, joka oli valloittanut sen pöydän, johon D oli ollut menossa istumaan. Pojan omat ystäväpiirit olivat niin pienet ja tiiviit, että Donnielta oli jäänyt huomaamatta noin suuri osa Astonin skeittareiden ja räppäreiden klikistä.

Poika hymyili toisen esittäytyessä.
"Vaikka tuntematon oliskin tosi hieno nimi, kutsu mua Donnieksi," hän sanoi naurahtaen kevyesti ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Donnie asetti toisen kätensä niskansa taakse ja naputteli toisella hiljaa pöydän pintaa. Hän kohotti hiukan kulmiaan nähdessään Natanielan nappaavan jääpalan suuhunsa.

"Eiks tuo tunnu epämukavalta? Siis jääpala suussa," poika kysyi kiinnostuneena.

"Mm, kuulin, että joku sai ruokamyrkytyksenkin tosta", Nataniela totesi pöyristyneellä äänellä silmät suurina ja kulmat koholla osoittaen pillillä ruokaa. Se nyt oli vain sairastuminen, josta oli tullut huhupuheiden kautta ties mitä. Ja sinisilmäisimmät uskoivat ties mitä, ja Natakin kuuli kolmesta eri suunnasta eri asioita. "Toisaalta ihan yhtä lailla McDonald'sin hampurilaisista löytyy kynsiä ja muuta paskaa", tyttönen virnisti. Hän ei ollut ikinä pitänyt ruoasta erityisen paljon.

Nata hämmentyi huomattavasti kuultuaan Donnien vastauksen. "You are so kidding me!" tyttö naurahti. "Ihan tota, mä oon ollu täällä kuukauden ja oon piireissä", hän virnisti ja vilkaisi porukkaa, josta ensimmäisenä huomasi pidemmänpuoleisen Lucaksen. Sinänsä oli ihan jännittävää, miten samalla niin poikamaiset ja samalla niin naiselliset skeittilikat sopivat joukkoon. Totta kai kaikki olivat selvästi tyttöjä ulkonäöltään, mutta kun vähänkin kuunteli puhetta ja katsoi käytöstapoja...

"Ei", Nata vastasi jääpalakysymykseen kuin olisi kuullut sen viisisataa kertaa aiemminkin - niinhän hän olikin. "Tuleehan toki viileä, mutta se on sen arvoista", ruskeaverikkö kohautti olkiaan. "Joten.. Donniehan se oli? Mmm, sanoit olleesi täällä kaksi vuotta eli ollaanko samalla vuosikurssilla, kakkosella?" Nata kysyi hymyillen vinosti.

Donnie tuijotti järkyttyneenä ruokaansa kuullessaan ruokamyrkytyksestä. Ainakaan nyt hän ei koskisi pitkällä tikullakaan tuohon. Poika nojautui vielä taaemmas tuolissaan yrittäen päästä kauemmas ruokahirvityksestä aivan kuin se hyökkäisi lautaselta kimppuun ja saastuttaisi hänet.
"En kyllä ihmettele, sillä tuo näyttää kaikkea muuta kuin syötävältä," Donnie totesi nyrpistäen nenäänsä inhoavasti ruualle. Nyt se oli päätetty. Ei enää koskaan kouluruokaa.

Poika levitti kätensä ja kohautti hartioitaan.
"Ilmeisesti mä en ole sopiva niihin piireihin," Donnie totesi kuulostamatta kovinkaan katkeralta siitä, että ei sattunut olemaan samoissa piireissä kuin tämä skeittityttö. Poika ei juurikaan suonut huolehtivia ajatuksia tuollaiselle. Ei häntä surettanut olla muissa piireissä kuin tuo skeittijengi viereisessä pöydässä.

Blondipoju nyökkäili päätään Natanielan puhuessa ja virnisti leveästi tälle.
"Joo, ollaan. Oon varmaan nähnyt sut joillain tunneilla, mutta ei olla koskaan istuttu vierekkäisissä pulpeteissa, että oltais juteltu," Donnie puheli varmistaen vielä muististaan oliko nähnyt tuon brunetin joskus samoilla tunneilla. Mahdollisesti, mutta ainakaan juttusilla he eivät olleet olleet.