Dream

Nuorukainen tutki katseellaan ohi meneviä ihmisiä, joista jokainen loi hieman kummastuneita katseita häneen ja hänen käteensä, tai siis Maddoxin huppariin, jonka reunasta tihkutti hiljalleen verta pitkin koulun käytäviä. Pikaisella liikkeellä hän kietaisi hupparin tiukemmin haavan suojaksi, toivoen, ettei levittelisi vertaan nyt ihan joka paikkaan. Vastaa lyhyellä nyökkäyksellä Hachin sanoihin siitä, että kaappi olisi ihan lähellä. Onneksi olisikin, häntä alkoi hetki hetkeltä haluttaa enemmän lähteä kotiin.

Pysähdyttyään neitokaisen kaapille Brandon kohotti kulmaansa kysyvästi. "Minä takia ne nyt desinfiointiaineen takavarikois?" kysyttiin sitten lyhyen naurahduksen kera, ei olisi kyllä mitään uutta vaikka takavarikoisivat mitä... Niistä, siis takavarikointi tavaroista puheen ollen, hänen pitäisi hakea siltä yhdeltä tiukkapipolta takaisin hänen sytkärinsä, mp3-soittimensa, tupakka-askinsa (tosin naikkonen on varmaan itse polttanut ne vähäiset jäljellä olleet savukkeet) ja ties mitä muuta roinaa, mitä tuo häneltä olikaan tämän vuoden puolelle ehtinyt ottaa talteen. Mokomakin rosvo, eikö sillä rahaa ollut ostaa omia kun viattomilta oppilailta pitää tavaroita pölliä...

// vähän sisällötöntä, sori :---D

Tyttö oli vähän aikaa hiljaa, ennen kuin naurahti kuivasti avatessaan kaappiaan.
”Jotku rikkaat pennut vaa vihjas niille että mä imppaan aineita tai jotain…”
Tyttö vilkaisi ympärilleen lähes vaihtomaisesti ennen kuin veti esiin desinfiointiaineen ja pumpulia.
”.. niin ne on vähän nii ku tarkkailu mua sen jälkeen.. ”

Tummat silmät osuivat lattialle, tytön huomatessa veritipat, jotka johtivat Brandonin luo. Tytön ilme kävi huolestuneemmaksi ja järkyttyneemmäksi.
”…sä taidat vuotaa enemmän kun mä luulin.. Ehkä tota pitäis sittenkin käydä näyttämässä vaikka terkkarille niin se vois laittaa sun käden pakettiin”
Hachi kohotti tummien silmiensä huolestuneen katseen pojan omiin siniharmaisiin. niin, ei hän tahtonut, että kundi vuotaisi kuiviin hänen takiaan. Moinen ajatus sattui ja sai tytön puremaan alahuultaan kipeästi.

Brandon naurahti, ollen jo viemässä toista kättään hiuksiinsa, mutta huomasi tahriintuneen veren ajoissa ja tyytyikin vain antamaan käsivartensa levätä kyljen vieressä.
"Haha, ehkä sen takia sä ootkin niin hyperaktiivinen", todettiin naurun lomasta, pojan virnuillessa varmaan äärimmäisen typerän näköisenä.

"Äh, vähäsen puhdistusainetta ja kotona kääre niin kyllä se siitä", sanottiin siivuttaen alkuunsa terveydenhoitajalla menon – se kun tietäisi tasan varmasti hänelle jälki-istuntoa taas viikoksi, vaikkei hän ollut tehnyt yhtään mitään, taas vaihteeksi. Tai no ehkä sanonut vähän pahasti yhdellä rakkikoiralle, mutta ei sitä voinut laskea. Muuten hän oli ollut oikein kiltti poika, uhrin osassa, ja silti häntä kohdeltaisiin kuin syyllistä...

Tyttö piti ilmeensä vakavana, syypielen värähtäessä ylöspäin kundin sanojen myötä.
"En mä ole hyperaktiivinene! Vähän vaan erilainen.."
Tokaistiin, tytön ajatusten eksyen lausahduksen myötä sivuraiteille, tuon ravistaen päätään. Ei, nyt oli kyseessä operaatio-pelastetaan-Brantonin käsi!

"Älä ole tollanen. Oikeasti.... Sä saatat kuolla verenhukkaan ja sitten kellään ei ole hauskaa.."
tummat silmät pysyivät vaativina toisessa. Tytön vilkaisten kaappiaan. Hänellä ei ollut siellä mitään siteeksi kelpaavaa. Ehkä hänen pitäisi tosiaan tehdä kaapistaan lääkekaappi niin, että hän voisi hoitaa sekä omiaan, että Tarzan-miehen vammoja.
Tuon aukaisten pullon, desinfiointiaineen hajun tunkiessa sieraimiin, ja kostutti vanua aineessa. Hachi vilkaisi epävarmasti ympärilleen. Tässäkö hän sen haavan puhdistaisi, vai?

Brandon kohautti olkiaan, virnistäen toispuoleisesti.
"Hyperaktiivinen, erilainen... Melkein sama asia", todettiin sitten naurahduksen kera, nuorukaisen katsellessa pitkin käytävää kulkevia ihmisiä, jotka lähes poikkeuksetta loivat jonkin sortin katseita heidän suuntaansa – uteliaita, halveksuvia, yllättyneitä ja pelästyneitä, mitä nyt kukanenkin milloinkin.

Jätkä kohotti toista kulmaansa Hachin sanoille. Hän kopsautti toisen kenkänsä kärkeä toisen kantaan, kallistaen hivenen päätään.
"Mä oon kyllä kokenut pahempaakin ja tässä ei oo kukaan kuolemassa verenhukkaan", toteaa sitten huokauksen säestämänä.
"Sä oot aika uskomaton, tiesitkö?"

Katse liukui nopeasti käytävän yli, pojan sitten pukatessa toisella polvellaan tyttöä reiteen.
"Jos nyt ei kuitenkaan keskellä käytävää", todettiin sitten, Brandonin pukatessa Korppityttöä uudemman kerran, heilauttaen sitten ehjää kättään vessojen suuntaan.

Tyttö aukaisi suunsa sanoakseen toiselle vastaväitteen, mutta jäi tuijottamaan toista tummat silmät suurina. Ai mitä? Uskomaton? Tyttö esti vain vaivoin itseään punastumasta ajatellen kesäisiä kukkaniittyjä ja kaikkea muuta yhtä mukavaa. Niin, kukkaniityt olivat kauniita ja.. Uskomaton? Korpintukkainen neitokainen tajusi lopulta sulkea suunsa, hieraisten leukaansa hivenen mietteliäänä.

”Uskomaton? Ai mä vai? haha”
Tyttö totesi virnistäen vaisusti kundille. Miksi ihmeessä hän tunsi olonsa hermostuneemmaksi Brandonin seurassa? Ja sydän tuntui takovan nopeammin ja tiiviimmin. Hetken ajan tuntui kuin olisi vaikea hengittää, tytön mutristaessa huuliaan kundin tuuppauksille ja viittoen sormillaan toista seuraamaan kun lyhyt tyttö sitten lähti vessoja päin. Hachin hiljentäen nopeiksi käyneitä askeliaan niin, että hän pystyi kulkemaan toisen vierellä.

”…sattuuko siihen?”
Typerä kysymys, mutta tytön oli pakko sanoa jotakin. Suuta tuntui kuivaavan ja kurkku tuntui karhealta tytön nielaistessa ja yrittäessä toimia mahdollisimman normaalisti.

// pientä hitin poikasta, mutta tiiän ettet sä kuole. :---)

Brandon virnisti tytölle pienen silmäniskun kera, kun toinen muka nauroi hänen sanoilleen. Uskomaton mikä uskomaton, aika monessakin mielessä…
"Ei satu", vastaa sitten luoden ensin silmäyksen Hachiin ja sitten käteensä. Sanat olivat kyllä ainakin vähän valetta, kirvelsihän sitä, muttei varsinaisesti sattunut, joten sitä ei varmaankaan sitten laskettaisi.

Askeleet johdattivat lopulta kaksikon vessoille, jossa nuorukainen tuuppasi lähimmän oven auki ja astahti sisään. Maddoxin huppari kieritettiin kädestä irti, alta paljastui epämääräisen näköinen, veren ympäröimä haava. Hienoinen irvistys kohosi Brandonin huulille tuon alkaessa huuhdella haavaa vedellä, samalla kun pesi molemmat kätensä. Kun kädet olivat puhtaat, jätkä hieroi ohimoaan ja nojasi lavuaarinreunaan, tuijottaen epämääräisesti eteensä, ennen kuin käänsi katseensa Hachiin.

"No, puhistatko nyt sen vai et?"

Tummien silmien huolestunut pilke ei hälvennyt Hachin painaessa oven visusti kiinni, ensin kurkatessaan ettei kovinkaan moni nähnyt minne kaksikko meni. Ensimmäistä kertaa hän tosiaankin ajatteli, että Astonissa olevat juorukellot saattaisivat hyvinkin keksiä jotakin juoruttavaa jos näkisivät Brandonin painuvan vessaan tytön kanssa. Vaikka se tyttö olikin sitten hän, kun eihän hänestä oikeastaan kukaan ollut kiinnostunut kuin kaverina..

Katse siirtyi poikaan, tai pikemminkin tuon käteen, ja Hachiko valahti kalpeaksi kasvoiltaan nähdessään kädessä ammottavan purentajäljen. Silmät kostuivat ja tyttö oli valmis alkamaan parkumaan anteeksiantoa kun tuo kuuli kundin sanat. Mutta häneen sattui kun toiseen sattui. Mikä oli sinällään outoa.
Kosteat, punertavat huulet aukesivat korpintukkaisen aikoen pyytää taas anteeksi, mutta tuo sulki suunsa muistaessaan Tarzanin aikaisemmat sanat. Sen sijaan tyttö tyytyi nyökkäämään kevyesti, häneen sattui toisenkin puolesta.
Toinen pienistä, siroista käsistä aukaisi pullon paremmin, kostuttaen vanua puhdistavaan aineeseen, jonka hän tiesi sattuvan hemmetisti. Pullo laskettiin lavuaarin reunalle, tytön ottaessa kundin vaurioituneen käden hellästi varmaan otteeseensa, Hachin ollessa edelleen hyvin kalpea. Hän epäröi painaa vanun haavalle, sillä tiesi, että se sattui.
”Tää voi sattua.. ”
Tokaistiin ohuella äänellä, vanun painautuessa varovasti haavaa vasten.

Nuorukainen mumisi jotakin epämääräistä Hachin sanoille siitä, että se saattaisi sattua. Tuskinpa vain yhtä paljon kuin sen varsinaisen haavan aiheuttaminen.
Mutta kun vanu painettiin vasten käsivarressa ammottavaa reikää, oli Brandonin pakko purra huultaan estääkseen itseään älähtämästä. Käsi oli kuin tulessa, eikä se tuntunut lainkaan miellyttävältä. Jätkä tunsi leukapieliensä kiristyvän ja käsivarren jännittyvän, mutta yritti kuitenkin väen väkisin pelkällä tahdonvoimalla saada itsensä pysymään edes puoliksi rentoutuneena.

"Ei helvetti", tuo kuitenkin tokaisi äreästi painaen päänsä vapaaseen käteensä. Kaikkea sitä saikin kestää vain sen takia, että yritti olla jalomielinen. Ehkä vain pitäisi pysytellä sillä vittumaisuus-linjalla, niin ei tulisi tällaisia tilanteita ja... tuskia. Ehkä hivenen överiksi vedettyä dramatisointia, mutta sallittakoon se tämän kerran, kun Brandon ei sitä ylenpalttisesti harrastanut. Ja tällä kertaa piti ajatuksensa omana tietonaan.

"Mitä vittua toi sun tököttis oikeen on?"

Hän miltei tunsi miltä vanussa oleva aine tuntui sen saavuttaessa avoimen ihon, tunkeutuen haavaan puhdistaen sen pöpöistä. Kylmät väreet kulkivat lintumaisen hennolla vartalolla, saaden sen värähtämään. Tummat silmät vilkaisivat kundin olemusta eikä Hachi oikeasti tiennyt kumpi heistä näytti kärsivämmältä, hän vai Brandon.
”….anteeksi…”
Kuiskattiin tytön purren huuleensa niin, että sai lopulta pehmeän ihon rikki. Korpintukkainen tyttö tajusi asian vasta kun lämmin veri maistui rautaisena kielen päälle. Hän imaisi huultaan ja koitti naurahtaa.
”Jotain puhdistusainetta. Varastin lääkekaapista, olis vissiin pitänyt ottaa sitä mikä kirvelee vähemmän, kun se joka tapauksessa parempaa, mut sitten mun pikkusiskot olis joutunut käyttää tätä niin…”
Todettiin tytön mennessä sitten hiljaiseksi. Hän selitti taas liikaa niin kuin aina teki. Tuskin kundi tahtoi kuunnella hänen selityksiään kun toinen keskittyi olemaan huutamatta kivusta hänen kosketuksensa alla vaikka Hachi yrittikin olla mahdollisimman hellä.

”…Brandon? Tuota.. Tahtoisitko mennä mun kanssa niihin tanssiaisiin?”
Kysyttiin sitten äkkiä, tytön irrottamatta katsettaan pojan kädestä ja omasta kädestään. Ei hän voinut katsoa toista silmiin ja niinpä Hachi keskittyi puhdistamaan puremahaavaa entistäkin tarkemmin, tuon sitten jatkaessa sanojaan hätäisesti. Katse ei vieläkään noussut toisen kasvoihin vaan pyhyi haavassa.
”Tai siis! Kyllä mä ymmärrän täysin jos et taho tai sulla on jo pari, kun mä olen kuitenkin vaan tällänen pikkulikka ja koulussa on niin paljon kauniita, kehittyneitä naisia jaja kaikkea.. ja .. niin…”
Sanat vaimenivat mutinaksi.

Sisäisesti nuori herra Moore repi hiuksiaan päästään kiihtyvällä vauhdilla, sekä sen takia, ettei liiemmin nauttinut puhdistusaineesta ja pieneksi osaksi sen takia, että ei tiennyt, mitä helvettiä tekisi Hachin kanssa, jotta tuo lopettaisi ainaisen anteeksi pyytelyn.
"Yks vitun anteeksi vielä niin mä tungen kielen sun kurkkuun", Brandon murisi matalasti hieroessaan otsaansa, tajuamatta liiemmin itsekään mitä oli juuri sanonut. 'Tungen kielen sun kurkkuun'? Mitä helvettiä?! Tuo kuulosti niin epämääräiseltä, ettei edes tarvinnut olla kieroon kasvanut, jotta ajattelisi hänellä olevan jotain epämääräistä mielessään...

"Hmh, joo..." puhahtaa vastauksesi Korppitytön selitykselle puhdistusainepullo-varkaudesta. Tytön seuraavat sanat kuullessaan nuorukaisen pää kohosi pystyyn hitaasti, epäilevän häivähdyksen käväistessä katseessa: pilailiko toinen nyt hänen kustannuksellaan?
Okei, ei ilmeisesti pilaillut, päätellen seuraavat puhetulvasta.
"Joo", vastaa virnistäen kevyesti, irvistäen sitten perään Hachin syynätessä haavaa ilmeisesti entistäkin tarkemmin.
"Tahon", tokaisee vielä mikäli vastaus oli jostakin syystä jäänyt tytölle epäselväksi, painaen sitten päänsä takaisin käsivarttaan vasten, purren hampaitaan yhteen irvistellen kättään vasten.

Hachi vilkaisi kundia tummat silmät suurina. Työntäisi kielen kurkkuun? Ai mistä lähtien toinen oli puhunut noin? Oliko kundin niin tuskissaan? Hachi punastui kevyesti, hän taisi sittenkin olla liian kovakourainen.
Kun toinen sitten vastasi myöntävästi, puhdistavan käden liika lakkasi ja pumpuli jäi yhteen kohtaan haavalla, korpintukkainen tytön tuijottaessa hetken kundia, joka näytti tosiaankin kärsivältä.

”Eh? Anteek- Hmmhh….”

Tyttö käänsi nopeasti katseensa taas haavaan ja puhdisti sitä vielä hetken, vaikka tiesikin, että tälläisen syynäämisen jälkeen siinä tuskin eli mikään pöpö. Hetken ajan kuluttua hän vapautti kundin käden ja viskasi pumpulin roskikseen jääden tuijottamaan veristä pumpulia tummat silmät suurina. Oliko hän tosiaan uskaltanut pyytää toista hänen kanssaan tanssiaisiin? Ja toinen oli sitten suostunut? MUTTA! Korppityttö ei edes osannut kävellä kunnolla korkokengillä. Hänen pitäisi harjoitella, harjoitella ahkerasti niin, että hän ei sitten nolaisi Brandonia tanssipaikalla. Ja hänen pitäisi opetella meikkaamaan jajaja… laittamaan hiuksensa ja ostaa mekko.. Apua, miten hän osaisi?

Brandon nosti laiskasti päänsä kätensä päältä, hakien Hachin silmät katseellaan.
"... Tuota ei lasketa", mutisee vetäen kätensä sitten kylkeensä kiinni toisen nakattua pumpulitukon roskiin ja päästäessä hänen kätensä vapaaksi. Hetken tuo tutkaili kättään pää kallellaan, miettien kuinka kauan siihen menisi, että se parantuisi täydellisesti. Varmaan hetki jos toinenkin, se rakki osasi ainakin purra.

Siniharmaat silmät kohotettiin takaisin tyttöön, pojan hymyillessä toiselle.
"Kiitti", tuo tokaisi sitten asettuen lavuaarin eteen, huuhdellen pikaisesti kasvonsa viileällä vedellä.
"Mä taidan tästä lähtä hakemaan poissaolo-ilmoituksen täksi päiväksi.." Brandon tokaisi kuivatessaan naamansa, kääntyen sitten takaisin Hachin puoleen.
"Me nähdään sitten viimestään niissä tanssiaisissa... Toivottavasti aiemminkin", nuorukainen virnisti, lampsien ovelle, napaten matkalla Maddoxin hupparin mukaansa, kietaisten sen pikaisesti haavan suojaksi.
"Nähdään", huikkaa vielä virnistyksen kera ovelta, ennen kuin katoaa käytäville, astellen kohti opettajien huonetta. Loppu päivä vapaata sopi paremmin kuin hyvin.

// the endofstory brandon poistuu, kiitti pelistä ja uutta jossain välissä ? :---)

Tummasilmäinen tyttö heräsi materialistisista mietteistään ja nyökkäsi punastuen kundille, joka teki lähtöä.
”Eijei mitään. Oli ilo auttaa. Ja joo, se vois olla viisainta”
Korpintukkainen tyttö naurahti ontosti sanojensa jälkeen. Hän hymyili toiselle hivenen hämillään oikeastaan tajuamatta mitä hän olikaan äsken toiselta kysynyt, sirojen sormien siirtäessä tummia suortuvia korvan taakse.

”Joo! Viimestään siellä sitten, heh. Nähdään!”
Huikattiin kundin perään. Heti kun ovi sulkeutui käytävälle, Hachiko kääntyi ympäri ja tuijotti omaa pelikuvaansa. Mitä oli tapahtunut? Tajutessaan tilanteen puna poskilla syveni ja tyttö rykäisi ryhdistäytyäkseen. Sitten hän tajusi yhden asian. Hän tarvitsi korkokengät. Pitäisi käydä ostamassa jotkut heti koulun jälkeen ja alkaa harjoittelemaan niillä kävelyä. Ehkä joku hänen kavereistaan osaisi auttaa tyttöä valitsemaan kengät. Tosin oli myös mahdollista, että nuo nauraisivat hänet pois luontaan. Ehkä olisi sittenkin parempi turvautua äitiin…

Varsin sekavissa mietteissä tyttö palasi nyt jo vilkkaammalle käytävälle.

//Kiitos itsellesi. Hachi out. Uusintaa juu n_______________n //