I always feel like somebody's watching me

+ Koo-setä ja Vivian~<3 +

Maailmassa oli monta paikkaa, joista Brisbane ei pitänyt. Monta mölyistä paikkaa, joiden ihmishälinä sai blondin tyttöpojan tuntemaan olonsa turvattomaksi. Oli myös niitä hiljaisia paikkoja, joiden hiljaisuuteen upottua oli niin vaikea havaita ympäristöä, että herättyä ihmeteltiin sitä ihmettä, että oltiin elossa. Koulun kirjasto oli niitä harvoja paikkoja, joista Bambi piti. Ei vain tutun hiljaisuuden vuoksi, vaan myös sen lämpimän ja rentoutuneen ilmapiirin vuoksi. Lukemisesta Brisbane ei pahemmin harrastanut, mutta jos kirjaesitelmää varten mukaan piti napata joku romantiikasta kertova kirjanen, ei ollut varaa valittaa vaan oli pakko tarttua kovakantisiin esineisiin ja lukea silmät harottaen takakannen tekstiä. Bambi luki joskus aikoinaan paljon kirjoja, muttei enää pitänyt niiden lainaamisesta. Ei sen jälkeen, mitä hänen sisarensa oli sanonut.

Ostan kirjoja mieluummin ikiomaksi, jotta voisin itkeä niihin, läikyttää vettä, kääntää ilman huolia parhaimman sivun kulman. Jotta voisin tatuoida silmänjälkeni juoksemaan rivien väleihin.

Bambi harvoin kunnioitti isosisarensa sanoja, mutta se miten sisko sai niin yksinkertaisen asian kuulostamaan itselleen pyhältä ja kauniilta, oli tuonut pikkuveljen silmiin jonkinlaista ylpeyttä ja ihailua sisarta kohtaan. Vaaleita hiuksia harottiin ja pari kirjaa laskettiin puupintaiselle pöydälle, jotta tähtikuviollista hupparia pystyi vetämään parempaan asentoon. Hetkeksi hihat käärittiin ylös ja hieman Brisbane mutristeli huuliaan, kun käsivarressa olevat lävistykset meinasivat ottaa kiinni kankaaseen. Suuret kuulokkeet laskettiin pöydälle ja korviin sijoitetut lukuisat lävistykset kilahtelivat toisiaan vasten. Bambi asetti kämmenpohjansa vasten pöydänreunaa ja katsellaan silmäili eteensä pöydälle asettamiaan kirjoja. Vain Romeo ja Julia kuulosti tutulta, mutta muut olivat nimeltään ja kirjoittajaltaan täyttä hepreaa ja tuntematonta maata. Sillä puolella kirjastoa ei näkynyt muita ihmisiä ja se johtui osittain varmaan siitä, koska iltapäivätunnit olivat jo joillakin alkaneet. Itse Brisbane lintsasi, koska vihasi biologiaa ja valmisteli mieluummin äidinkielen pakollista arvostelua valmiiksi.

Pitkätukkaisen pojan laahustaessa eteenpäin kuului metallin kilinä, useiden ketjujen yhteen otto toisiaan vasten. Niin, ne ketjut, joita nyt oli ainakin seitsemän, eri paksuisia ja mittaisia, roikkuivat pojan mustien bondagehousujen vyötäröstä, remmejä löytyi kaksi paria, solkia useampi, molemmista lahkeista lötyi vetoketjut niin pysty kuin poikki suunnassakin. Paita oli musta verkkopaita, jonka hihat ulettuivat sormien ensimmäisiin niveliin ja peukalolle oli oma reikänsä. Sen päälle oli vetäisty löysä ja raadeltu musta hihaton. Pitkät, ruskeat ja kerroksittain leikellyt hiukset roikkuivat miten lystäsivät pojan olkapäille, osin myös ruskeiden nappisilmien päällä. Niin, ja niistä silmistäkin löysi tumman rajauksen, ominaistuoksuna tupakka.

Ja mitäkö Vivian kirjastossa teki? Hänen piti kirjoittaa äidinkielen aine, tietenkin poika kirjoitti ihmissusista, koska niistä tiesi eniten. Myyteistä kertovia kirjoja hän ei koulusta uskonut löytävänsä, mutta kai se kannatti kokeilla. Hänen kattava kokoelmansa kotona olisi kannattavampi vaihtoehto. Vivianin huone kun oli... No, tapetoitu hyllyillä.
Onnekseen hyllyjen välissä poukkoileva helistin löysi tummakantisen kirjan, joka nimensä puolesta vaikutti lupaavalta. Hetken selattuaan Vivi totesi kirjan ehdaksi vampirologiaksi, eikä voinut olla ihmettelemättä mitä se teki Astonissa. No, tästäpä hän saisi muutamia lisäyksiä kohtuullisen valmiiksi jo ulkomuistilla kirjoutetusta aineestaan. Toivottavasti jotain mitä ei ennalta jo tiennyt.

Poikaa huvitti ajatus hänestä itsestään ulkopuolisen silmin, gootti joka kantoi mukanaan vampirologia opusta oli varmasti satanisti. Hah, ateisti pikemminkin. Ainoastaan kiinnostunut myyteistä ja varsinkin uuden kuun öistä. Poika nyppäsi kevyesti lävistettyä korvaansa ja pysähtyi paikoilleen murahtaen epämääräisesti. Poika heitti hieman hiuksiaan laskien katseensa maahan silmät ummistettuna ja kirosi muinaisilla kielillä. Jep, niistäkin löytyi sanavarastoa Vivianin päästä, hän ol iopiskellut ihan mielenkiinnosta.
Nappisilmä huokaisi ja kääntyi ympäri katsahtaen kattoon. Oliko siinä järkeä? Ei, mutta eipä hän mitään parempaakaan keksinyt.
Viv oli kuitenkin tajunnut, että kortti oli lompakossa, lompakko laukussa, laukku kaapissa ja kaappi toisella puolella koulua. Vitun kivaa. Nyt pitäisi varmasti hyppiä onnesta ja laulaa. Helvetti.
Viv lysähti istumaan lattialle oikoen painavat koipensa suoriksi. Painavat siksi, että vaikka hän suhteellisen siro oli ottaen huomioon sen että treenasi, hänen maihareissaan oli viisi senttiä pohjaa ja paljon metallimassaa.

Tummanruskeasilmäinen ei osannut sanoin kuvata miten hölmöltä hänestä tuntui, kun aina silloin harvoin hänen ohitseen käveli muita opiskelijoita, jotka katseellaan vilkaisivat huvittuneina romantiikkakirjaläjää tähtihupparisen edessä. Kirjoja yritettiin viedä takaisin hyllyyn sitä mukaa, kun niitä haettiin lisää. Kirjapino ei kuitenkaan tuntunut kutistuvan millään ja lopulta Bambi joutui vain viemään pinon kirjoja hyllyihin, tuomatta uusia opuksia mukanaan. Brisbane kurotteli ja hammastaan purren sai tyrkättyä paksun kirjan korkealle hyllyyn. Katse viivähti valkoisissa tennareissa, joista ei ollut lyhyyden kanssa mitään apua. Punakantisen kirjan vuoksi joutui Bambi pakottautumaan kyykkyyn hyllyn eteen. Neutraalina hän työnsi kirjan paikalleen, mutta jähmettyi hetkeksi niille sijoilleen. Jännittyneinä silmät tuijottivat eteensä ja katse kohosi hieman. Mikä se oli? Pystyyn loikattiin lähes pelästynein elein ja poika jäi paikoilleen kuulostelemaan ympäristöään. Kilinää? Kolinaa? Raskaita askelia? Melua? Metallin kirskuntaa?

Bambi nielaisi kankeasti ja vei vapisevat kätensä hiuksiinsa. Ääni pojan päässä yritti päästä pinnalle ja raivokkaana käski tärisevää poikaa selvittää mistä äänet tulivat. Blondi sulki hetkeksi silmänsä, vetääkseen henkeä. Lopulta tärinä saatiin hallintaan. Mikään ei ollut vielä vaarasta varoittavaa ja hieman epätavallisesta metelistä oli turha saada minkäänlaista paniikki/raivokohtausta. Ehkä jossain vain oli kävelevä joulukuusi, jonka koristeet vähän helisivät? Hiipivät askeleet veivät suuntaan, josta ääni oli hetki sitten tullut. Vain pari sekuntia sitten oli taas tullut hiljaista ja hetkeksi pelko oli jäänyt taakse ja tummanruskeisiin silmiin oli syttynyt utelias pilke. Hiljaisuudessa Chicago pysähtyi ja huokaisi syvään, ennen kuin hän valppaana kurkisti erään hyllyn takaa suuntaan, jonne äänet olivat lopulta hiljentyneet.

Bambilla ei ollut tapana vakoilla ihmisiä, koska sairautensa vuoksi pelkäsi itse jatkuvasti sitä, että joku vakoili häntä. Nyt ruskeat silmät kuitenkin jäätyivät tuijottamaan brunettea, lattialla jököttävää mieshahmoa, jossa näytti olevan harmaanhopeaa rautaa ympäri vaatetusta. Bambi ei muistanut koskaan nähneensä tuota, häntä varmaan yli 20cm pidempää poikaa koulussa. Chicagon ilme muuttui entistä uteliaammaksi ja hän näytti varmaan täydeltä idiootilta tuijottaessaan goottia, puolet kehosta piilossa hyllyn takana. Päätä pudisteltiin ja Bambi henkäisi hiljaa. Ei muita sopisi jäädä tuijottamaan vain sen vuoksi, että toinen pukeutui hauskalla (ja hieman pelottavalla) tavalla. Chicago peruutti hieman, mutta pojan keho jännittyi käsivarsissa olevien lävistysrinkuloiden iskeytyessä hyllynreunaa vasten.
”Eäh--”, Bambi möläytti ja mielessään kirosi rakkauttaan lävistettyä ihoa kohtaan. Katse viivähti gootissa ja hätäisesti Chicago esitti etsivänsä jotain kirjaa ja randomisti valitsi yhden mukaansa. Kipittävät askeleet veivät takaisin pöydän luokse, eikä Bambi voinut kuin kirota mielessään kömpelyyttään.

+ Jos lyhyempää? :----D +

- Hyvä idea xDD -

hetken Vivian istui selaten kirjaansa, kunnes läimäisi sen kovaäänisesti kiinni kääntäen katseensa vaiston varaisesti suuntaan, josta kovasti uskoi jonkun tuijottavan. Katseen kyllä tunsi, ainakin Vivian tunsi, muista goottipunkkari ei sitten tiennyt.
Nappisilmiin osui välähdys vaaleaa hiuspehkoa ja siroja, oikein somia kasvoja tuijottamasta hyllyn takaa. Vivian katsoi hetken hämmentyneellä ilmeellä sipaisten hiuksia kasvoiltaan. Ja tuo tyttö oli tuijottanut häntä, koska..? Paha sanoa, Vivi pudisteli hieman päätään ja nousi lattialta.
Toinen teloi itseään, äännähti ja luikki karkuun.
Hänpä kävisi ihan mielenkiinnosta kysymässä. No, olihan se normaalia että vähänkin erilainen näky sai huomiota osakseen, mutta tuo pienikokoinen olento oli saanut pojan huomion osakseen.

Kirja sujautettiin kainaloon ja kilisten pitkätukka asteli hyllyn luo, jonka takana toinen mitä toden näköisimmin vieläkin oli. Pienempi istui pöydässä edessään iso kasa kirjoja. Vivian naurahti.
"Miten ihminen voi löytää tuollaisen tornin kirjallisuutta koulun kirjastosta?", Vivian kysäisi luontaisesti, tai ehkä tupakan takia?, käheällä äänellään ja virnisti pienesti. Pieni virne oli siitä hyvä, että sen avulla ei näytetty liikaa viilattuja hampaita ja säikytetty ihmisiä heti kättelyssä.

Jalkoja ei tällä kertaa heilutettu pöydän alla, koska Chicago oli keskittynyt hetkeksi vain tuijottamaan rannettaan. Mitään ei onneksi näyttänyt repeytyneen irti ja käsi oli muutenkin kunnossa. Ihme sähläämistä häneltä, joka oli tottunut liikkumaan huomaamattomasti. Raskaasti Bambi huokaisi ja tuijotti kirjavuorta edessään. Enää hän ei edes tiennyt mistä jatkaisi. Ja kuka se joulukuusi kirjahyllyjen tuolla puolen oli ollut? Bambi ei tosiaan olisi uskonut törmäävänsä sen näköiseen ihmiseen kirjastossa. Mutta ehkä ulkonäkö petti tai pitkähiuksinen oli tekemässä samaa kuin hänkin; pakollisia kouluaskareita. Vaaleita hiuksia harottiin ja omasta pohdiskelevasta maailmasta havahduttiin vasta, kun tähtihupparinen huomasi saman henkilön seuranneen itseään.
Ja miksihän toi seurasi? Se leikkaa kohta pääs irti tai kuristaa sut ketjuihin.
Ääni osasi olla hyvä väittämään, mutta Bambi, joka oli koko päivän syönyt oikeaoppisesti lääkkeitä, osasi hieman epäillä äänen väitöksiä. Miksi kukaan ketään tappaisi vain sen vuoksi, että toinen oli hieman—vakoillut…

Kysymys kuultiin ja Bambi laski lävistetyt kätensä pöydän päältä pöydän alle.
”Näitä on hieman kertynyt äidinkieltä varten”, vastattiin ja Chicago haroi oikealla kädellä hiuksiaan. Kyllä hän pystyi olemaan rauhallinen, ei toinen ollut tehnyt vielä mitään epäilyttävää.
Paitsi se näyttää vaaralliselta
”Ja oon hieman huono palauttamaan näitä hyllyihin, alas ne kyllä saa vaikka kepillä, mutta ylös saadakseni mun täytyy varastaa jostain tikkaat”, Bambi jatkoi ja yritti itse puhua sisällä jäkättävän äänen päälle. Hänen psykiatrinsakin oli sanonut, että äänelle sai ja pystyi väittämään vastaan. Oli ihan hyvä yrittää saada sitä toimimaan.

Vivianin nappisilmät rekisteröivät paljon lävistyksiä kädessä. Virne syttyi huulille ja poika vain tuojotteli. Toinen harmiksi vei kätensä pöydän alle. Kiinnostus todellakin oli herätetty, Vivianilla oli pakkomielteitä; tatuoinnit ja lävistykset.
Hän ei vain osannu tvastustaa minkäänlaisia kiusauksia, jos henkilöllä oli tatuointeja tai lävistyksiä. Kai pitkätukka oli sitten päästään vialla tai jotain.

"Hieman joo", poika naurahti katsoen toista silmiin. Että se osasi olla sievä, ja vieläpä sillä oli lävistyksiä. Paljon, ainakin kädessä.
Tyttö kertoi hyllyyn palauttamisen vaikeaksi ilman tikkaita. Friikkipoju virnisti, se tapahtui tahattomasti mutta paljasti hammaskaluston ihan kehuttavasti. "Joo, ei sua ainakaan pitkäksi voi sanoa", Vivian hymähti.
"Sulla on lävistyksiä", poika vaihtoi kepeästi puheenaiheen lempiaiheeseensa. Kiinnostuneet nappisilmät tuijottelivat pöydän pintaa kuin yrittäen nähdä sen läpi. "Kenties muuallakin", poika jatkoi häpeilemättä. Häntä oikeasti kiinnosti. Poika oli juoninut vielä joskus hankkivansa rautaa nahkansa täydeltä. Jonkinverran koruja ihosta jo löytyikin, mutta suurin osa oli suussa ja... niin. Poika hymähti itsekseen.
"Sori, ei oo tarkoitus olla tunkeileva tai mitään, mä vaan... pakkomielteistä", Viv kertoi kohauttaen olkiaan ja hymyillen mahdollisimman viattomaan tyyliin. Mahdottomuus.

Pidemmän väläyttäessä hammasrivistönsä, tuntui Bambista siltä, kuin hänen selkää pitkin olisivat juosseet kylmät väreet. Vampyyri?! Ei nyt sentään. Ei niitä ollut olemassa, toinen oli varmasti vain hionut hampaansa. Pitäisiköhän hänenkin? Saisi purtessaan pahempaa jälkeä. Chicago räpsytti silmiään mietteliäänä ja kallisti päätään. Mielenkiintoinen tyyppi, hieman pelottavan näköinen mutta vaikutti muuten mukavalta. Ääntä ei päästetty tuhoamaan esivaikutelmaa, vaikka Bambi olikin varma, että se olisi väittänyt pidemmän pojan esittävän. Ruskeat silmät laskeutuivat tennareihin ja Chicago naurahti kevyesti.
”Sä oot mua varmaan yli 20cm pidempi”, Bambi tuumi ja nousi ylös, mittaillen katseellaan poikien pituuseroa. Mutta Chicago kasvaisi vielä ja pääsisi toivon mukaan eroon naisellisista piirteistään. Lävistykset mainittiin ja Brisbanen silmät siirtyivät hänen omiin käsiinsä.
”Jep, mulla on tässä ranteissa, peukalossa, korvissa ja vatsalla”, Bambi pohdiskeli ääneen ja hieman nosti hupparinsa helmaa, jotta navan seudulle sijoitutetut rautakorut näkyisivät. Hienoa, vilauttele lisää ja toi iskee veitsen sun vatsaan

Kankaanreuna laskettiin alas ja päätä pudisteltiin.
”Mä oon aina pitäny lävistyksistä, joten niitä tulee vielä hankittua lisää”, Bambi kertoi ja kohotti katseensa pidempään poikaan. ”Sulla varmaan on myös lävistyksiä?” arvattiin ja kulmia kohotettiin kiinnostuneesti.

- Heihei, viaton ja kiltti Vivian~ -

Toinen nousi jaloilleen ja totesi Vivianin varmaan 20 senttiä itseään pidemmäksi. "Plus että mun kengissä on sentään pohjat", poika naurahti katsahtaen toisen tennareihin virnuillen. Nappisilmät nostettiin taas tuijottelemaan blondin kasvoja. Lävistyksistä kysyttyään Vivian sai huomata toisen tutkailevan käsiään. Pienempi listasi lävistyksensä ja nappisilmä virnisti. Kuulosti kivalta, oikeastaan tosi kivalta. Toinen vieläpä nosti paitansa helmaa näyttääkseen vatsalävistyksensä. Huomaamattaan Vivian nuolaisi huuliaan kaksihaaraisella, lävistetyllä kielellään. Silmissä paloin, poika kumartui polvilleen ja käsi kosketti toisen vatsaa lupaa kysymättä. Minkä pitkätukka mielihaluilleen olisi muka mahtanut?
"Tällasia ei valitettavasti usein näe. Sä et taida kipua pelätä, mikä on ihme kun oot noin pienityttö", Vivian hymähti hivellen pitkäkyntisillä sormillaan toisen vatsaa ja lävistysten ympäristöä. Kasvoihin katse ei enää kohonnut. Viimein Vivian sai itsensä kuriin ja takaisin jaloilleen.

"Joo, mulla on korvissa ja suussa, sit muutama genitaalilävistys. Lastenkodissa oli yks kundi, joka näytti oikea oppiset tavat ja mä oon jonkin verran harjotellut. Pääasiassa omiin korviini ja muillekin on tullu jotain tehtyä aina pyydettäessä", poika kertoi pieni virne huulilleen asettuneena ja ruskeat nappisilmät toisen silmiin lukittuina, palaen intohimoa. Hän niin rakasti tätä puheenaihetta... Lävistyksiä noin yleisesti.

Hihoja ei vedetty takaisin alas, vaikka Chicago oli hieman kylmissään. Tennareihinsakin hän oli tunkenut villasukat. Oli melkeinpä uskomatonta, miten helposti hänelle tuli kylmä. Keskikesälläkin hän saattoi nukkua paksun peiton kanssa. Vähänkin viileillä ilmoilla hän oli jatkuvasti jäässä. Lääkärin mukaan se ei kuitenkaan liittynyt hänen sairauteen vaan harvinaiseen ihotyyppiin. Hiuksia harottiin ja ruskeat silmät kohosivat pidempää miestä kohden. Katse viivähti pidemmän kengissä, jep, tuolla näytti olevan kunnon pohjat, toisinkuin Bambin tennareissa. Brisbane jäykistyi täysin, kun havahtui ajatuksistaan lämpimiin sormiin vasten ihoa vatsanseudullaan. Mähän helvetti vie sanoin! SE TAPPAA SUT Bambi nielaisi kankeasti, muttei ehtinyt tehdä mitään, kun jo havahtui toisen pojan sanoihin. Tyttö? Niin sen täytyi olla, toinen luuli häntä tytöksi ja otti siksi lähempää kontaktia. Mitään ei olisi tapahtunut jos hän ei näyttäisi naiselta.
”Sori mun täyty----siis… mä en oo tyttö. Ja sä et oo ainut joka menee mun ulkokuoren takii lankaan”, Bambi selitti ja vei huomaamatta vapisemaan alkaneet sormet housuntaskulleen.

Vain housunkankaan läpi lääkepurkin tunnusteleminen toi jonkinlaista helpotusta. Silti kädet hieman tärisivät. Chicago ei tosin ollut varma johtuiko se kylmyydestä vai sairaudesta.
”Ja… en mä kipuu…pelkää. Oon aika tuota………masokistinen ”, Bambi takelteli pitäen välillä pitkiä hengenvetotaukoja. Sä oot niin vitun kuollu Chicago Raven Brisbane!
Kylmät väreet juoksivat selkäpiitä pitkin. Kokonimen toistaminen oli ollut viisas liike ääneltä, vaikka se olikin vain Chicagon kuvitelmaa.
’Lopeta, lopeta, lopeta, lopeta! Se ei tee mitään nyt ku tietää et mä oon jätkä’, Bambi yritti tolkuttaa äänelle, joka toistaiseksi jäi hiljaa. Oli terapiasta varmaan jonkinlaista apua, koska Chicago oli jotenkin oppinut väittämään vastaan. Yrittäen unohtaa kaiken mitä ääni jupisi, Bambi yritti keskittyä toisen sanoihin. Se onnistui onneksi yllättävän hyvin, koska puheenaihe oli kerrankin mielenkiintoinen.
”Mäkin oon tehny mun kaikki lävistykset ite, vähän se kirpa….see mut lopputulos on jotain mistä saa olla….. tyytyväinen”, Bambi veti aina välillä syvään henkeä tasatakseen hieman kiihtyneen hengityksensä.

Toinen sopersi kankeasti, ettei mikään tyttö ollut. Vivian kohautti hieman kulmiaan hämmentyneenä, mutta suli hymyyn. "Ai, sori. Pakko sanoo, et sä oot kyllä helvetin kaunis ollakses poika", pitkätukka naurahti. Hän oli tottunut enemmän jätkän näköisiin poikiin, mutta kieltämättä tällainen tapaus miellytti huomattavasti enemmän pojan nappisilmiä.
Vivian edes tuskin huomasi toisen säikkyyttä, arkuutta tai miten sitä olisi pitänytkään ilmaista. Pidempi vain virnuili pirullisesti toisen ilmoittaessa masokistisista taipumuksistaan... Tämä ty- poika oli varmasti jättipotti! Helvetin nätti, piti lävistyksistä ja vieläpä masokistinenkin. Niin harmillista kuin se olikin pieni ääni päässä ilmoitti, ettei tuo täydellisyyden ilmentymä koskaan tulisi olemaan Vivianin oma. Ikinä.
"Ei suntarvi säikkyä mua", poika ilmoitti viimein sisäistettyään toisen säikyn olemuksen. Vivian yritti rohkaisevaa hymyä, mutta ei ollut kovinkaan hyvä sellaisissa joten tyytyi kääntämään katseensa ja sukimaan hiuksiaan.

"Totta. Mut kyllä kieltämättä paras tunne on se, kun työntää sen neulan hitaasti läpi ja tuntee jokaisen millin sadas osan siitä. Ja sit kun se rusahtaa läpi ja lämmin veri valii turtaa ihoa pitkin... Siinä on jotain", Vivian hymysi kasvoillaan haaveellinen ilme, kaksihaarainen kieli nuolaisi jälleen huulia, nappisilmien katse siirtyi lyhyemmän silmiin. "Ja se vasta kivaa onkin, kun saa tehdä kiduttavan hitaasti lävistyksen tyypille joka pelkää neuloja ja aristelee kipua.. Ja sit kun mä olen vielä inhottavammalla tuulella, mä voin nuolla sitä verta niitten iholta", pitkätukka naureskeli virnistäen sitten. "Onko sulla tatuointeja? Entä mitään lävistyshaaveita?", poika jatkoi aiheesta, josta oli päässyt jo vauhtiin.

Bambi vitun Chicago! Se jumalauta yrittää jotain! Se yrittää saada sut pysymään siinä, se pelaa aikaa ja sit se---
Bambi räpsytti silmiään. Hän, mitä? Kaunis? Tyttöpojan ilme oli varmasti näkemisen arvoinen. Olihan hän kaikenlaista kuullut, söpö, tyttömäinen, ihana, jumalallinen, jopa naisellinen. Mutta kaunis? Sitä ei hänelle oltu koskaan suoraan sanottu. Huulet raollaan ja pää kallellaan poika tuijotti pidempää epäuskon vallassa. Ääni oli jäänyt kitisemään jonnekin kauas ihmetyksen alle. Se--
Jos Chicago olisi ollut yksin, hän olisi varmasti tiuskaissut itselleen(oikeastaan äänelle) ja lujaa.
Hiuksia pörrötettiin ja Bambi huokaisi hieman huvittuneena. Toinen ei sitten järkyttynyt tiedosta? Yleensä kaikki jäätyivät niille sijoilleen ja änkyttivät jotain mitä-mutta-miten-ei-vittu-tyyliin. Mutta ei päässä kuiskivaa ääntä voinut sivuuttaa, entä jos toinen tosiaan vain esitti? Toinen huomautti jotain säikkymisestä ja lyhyesti Brisbane vain nyökkäsi.

Esittää, esittää, käyny jonku FBI näyttelykurssin--
Bambi räpsytti silmiään uskomatta omia korviaan. Jokainen sana tatuoitiin katseen väliin ja ääni tuntui jäävän kauas taakse. Mitä? Oliko, siis oliko mahdollista, että maailmassa oli joku yhtä.... masokistinen kuin hän? Toisen sanat olivat kuin suoraan Chicagon mielestä. Silmät kirkkaina Bambi kuunteli sanoja ja pystyi kuvittelemaan kaiken päänsä sisällä. Toisen päättäessä kaiken kysymykseen, jäi Bambi pitkäksi aikaa vain tuijottamaan toista.
”Vau…”, poika henkäisi hiljaa ja tajusi liian myöhään miten helvetin hölmöltä oli kuulostanut. Hiuksia pörrötettiin itsekseen mutisten.
”Siis oikeesti, kaikki toi oli kuin suoraan mun päästä”, Bambi kertoi ja nosti samaan aikaan innostuneisuutta ja hämmentyneisyyttä loistavat silmänsä pidemmän pojan tummanruskeisiin. Hänen huvinsa vain taisivat pötkiä pidemmälle, toinen poika tuskin hakkasi ihmisiä koomakuntoon. Mutta ei Bambikaan ketään hakkaisi jos terve olisi. Varmaan.
”Ja on! Mä haluun selkään jonkun ison tatuoinnin, sit niskaan pari rengasta. Huuleen ottaisin, jos mutsi ei heittäis mua pihalle”, Bambi veti syvään henkeä. ”Mutta se mitä mä nyt eniten haluan, olis lävistyskorsetti selkään”, Chicago selitti ja hypähti pöydän päälle istumaan. Pojan tennarit eivät ulottuneet edes lattiaan, mutta siitä välittämättä poika vain hymyili ja tuijotti ruskeahiuksista, jonka nimeä ei vielä tiennyt.

+ Seuraavaan lupaan lyhyempää :'')+

- Väärin tyypit, se kaikki on kuin suoraan mun päästä XD -

Toisen henkäisy, lyhyt 'vau' sai Vivianin naurahtamaan. Toinen katsoi häntä kuin jotain palvottavaa jumalpatsasta, se oli oikeastaan hyvin häiritsevää. Se tuskin olisi ollut niin häiritsevää, jos toinen ei tosiaan olisi näyttänyt tuolta.. No, miten sen nyt nätisti ilmaisisi? Helvetin naitavalta.
Toinen ilmoitti, että Vivianin sanoma oli kuin suoraan tuon pienen blondin päästä, poika virnisti. "Sun ajatusmaailmasihan vaikuttaa sitten ihan mielenkiintoiselta. Ei olisi heti uskonut", poika virnuili katsahtaen taas paljonpuhuvana toisen kokonaisuutta. Kuten jo ilmaistu, tuo oli pieni ja kaunis. Ei olisi uskonut, että tuon mieltymykset vastaisivat Vivianin omia. Pitkätukkainen poika kun oli... No, ei pieni eikä edes kaunis.
Toinen vastasi hänen kysymykseensä innostuneena höpöttäen, hymy huulillaan goottipunkkari katseli toisen innostuneisuutta, hän jopa kuunteli mitä selitettiin.
"Korsetti tosiaan sopisi sulle, jotenkin sen vaan vaan osaa mieltää. Se oli... täydellinen", poika hymähti. "Selkää vaan taitaa olla haastava lävistää itse."

Toinen hyppäsi istumaan pöydälle, johon Viviankin sitten päätyi nojaamaan toisella kädellään. "Se on jotenkin huvittava ajatus, että nahka on muuten täynnä metallia, mutta jos naamaan laittaa jotain niin lentää pihalle. Mä itse voisin laittaa kasvoihin, ja haluaisinkin, mutta mun isoveli on... No, se ilmaisi mielipiteensä hieman kärkkäästi", Vivian selitteli. Mieleen nousi kuva isokokoisesta, mutistisesta albiinosta, joka viskasi tuolin ulos ikkunasta... No, Terrell oli aina ollut hieman sellainen. Ties mitä sekin sairasti.
"Kieleen olis kiva saada vielä muutama, nännilävistykset mä olen ajatellu piakkoin laittaa ja sit muutama sur face, varmaan solisluulle", pitkätukka kertoili. Poika kääntyi hieman enemmän toiseen päin laskien vampirologian kirjan pöydälle. Poika virnisti enää hampaidensa vilauttelua pelkäämättä.

Meidän kaikkien <3

Jos kaikki olisi ollut sarjakuvaa, olisi väritön Chicago, eli ääni, istunut kiroillen pöydällä ja yrittänyt kaiken tavoin ryöstää Bambin huomiota, joka oli kuin poltettu ruskeahiuksiseen poikaan. Ääni kiskoisi Bambin hiuksia, läpsisi kasvoja ja heiluttelisi käsiä ruskeiden silmien edessä. Ehkä se mustasukkaisuudessaan ja raivossaan yrittäisi käydä myös pidemmän pojan kimppuun. Kukaan ei haluaisi tutustua ääneen, jos se olisi olemassa ihmishahmossa. Ääni oli tosiaan jäänyt hetkeksi unholaan ja hymy punertavilla huulillaan Chicago nyökähti. Bambi haroi hieman hiuksiaan ja pystyi hetkeksi laskemaan sen jopa harrastuksen tasolle. Hänelle ei ollut luontaista innostua, oliko se tosiaan niin ihmeellistä löytää maailmasta joku toinen, jolla oli samankaltaiset mieltymykset?
”Mun mieltymykset ja fetissi läväreitä kohtaan on aika monen mielestä vaan sairaalloista. Hauska ettei joku pidä mua heti masentuneena, itsetuhoisena sadistilapsena”, Chicago kohautti olkapäitään huvittunut hymy huulillaan. Ainahan hän oli kuullut haukkuja. Eräs poika yläasteella haukkui häntä jatkuvasti. Jossain syvällä Bambin sisällä ääni hymyili tyytyväistä hymyään. Se poika enää tuskin nousi sängystään.

Katse vietiin pidempään mieheen ja hetken blondi vain tuijotti toista ja toisen kasvonpiirteitä. Toinen oli itse asiassa hyv—ajatuksista havahduttiin ja hymähdys saatettiin ulos huulilta.
”Jep, itse se ei onnistu”, huokaistiin ja hetken Chicago näytti synkältä. Ääni ei koskaan sallisi hänen antavan kenenkään lävistää tai tatuoida ihoaan. Mielenkiinnolla Bambi kuunteli toisen sanoja ja kohotti kulmiaan toisen mainitessa veljensä. Tälläkin pojalla oli hankalat sisarukset? Ei Bambinkaan isosisko pahemmin koruja arvostanut, muttei tuonut sitä ylemmin julki.
”Oon muute Brisbane. Tai Bambi, Bambiksi kutsutaan useimmin”, Chicago äkkäsi esittäytyvänsä ennen kuin ehti edes ajatella pidemmälle. Älä nyt kerro sille nimees! Se voi--- Katse siirtyi taas pää kallellaan ja huulet raollaan tuijottamaan pidemmän pojan kasvoja ja kehoa. Toinen oli lähemmin katsoessa hyvän näköinen, pitkä, paljon lävistyksiä, brunette... Bambi unohtui täysin tuijottamaan toista poikaa, eikä huomannut edes ihmetellä sitä.

- somaa♥ : D Niin, ja sitä saa vaikka hakata rakkausromaanilla~ -

Vivian nyökkäsi toisen sanoille, hän oli saanut huomata sen useaan otteeseen itsekin. Vivian vain oli ollu tse outo poika, jolla oli taipumusta tökkiä itseään ja muita neuloilla. Ja sitten oli myös taipumusta muutaman kumotun jälkeen painaa jokainen vähänkin paremman näköinen vasten seinää ja pahimmassa tapauksessa sortua väkivaltaiseen pakottamiseen. Normaalitapauksessa taipumusta ainoastaan väkivaltaisuuteen.
"Se johtuu varmaan siitä, että mä itse olen itsetuhoinen ja sadistinen", Vivian naurahti. Masentuneeksi pitkätukkaa ei voinut suinkaan syyllistää.

Toinen katseli Vivianiin ja myönsi, ettei onnistuisi selkäänsä lävistämään. Toisen ilme oli jotenkin synkkä, Vivian olisi tahtonut lohduttaa ja sanoa jotain fiksua, mutta eihän hän sellaista osannut. Yleensä epätoivoinen yrittäminen saattoi vain pahentaa tilannetta, joten pitkätukka piti päänsä kiinni.
Blondi kaunotar esittäytyi Brisbaneksi, tai Bambiksi. Vivian virnisti.
"Vivian", poika lyhyesti ilmoitti jääden sitten kiinni kauniisiin kasvoihin. Eihän tuollaisia avoimen tuijottavia silmiä ja raotettuja huulia vastustettu? Ei, pitkätukasta ei ainakaan ollut siihen. Poika kumartui koskettaen kevyesti toisen poskea viden huulensa toisen omille varoittamatta. Suudelma oli kevyt ja kokeileva, eikä Viv osannut varautua että siitä voisi mitään vakavaa seurata. Hän kun ei ollut toisen sairaudesta edes tietoinen.

Bambi virnisti ja nyökähti toisen esittäytyessä. Vivian siis. Brisbane katsahti taakseen, kirjastossa ei tosiaan käynyt ketään ja kaiken kirjojen tutkimisen myötä päiväkin oli ehtinyt pidemmälle. Ruskeat silmät vietiin takaisin pidempään poikaan ja hetken Chicago taas vain tuijotti tutkiva pilke silmissään. Samassa Brisbane kirjaimellisesti jäätyi. Yksikään jäsen ei liikahtanut ja suuriksi pyöristyneet silmät tuijottivat jonnekin kauas ohi ruskeiden, pitkien hiuksen. Mi-tä? Jotain lämmintä laskeutui poskelle ja siirtyi hitaasti huulille. Bambin sylissä kiltisti istuneet kädet puristuivat nyrkkeihin.BAMBI!
Ei mennyt aikaakaan, kun jalalla oli potkaistu Vivanin vatsaa tähdäten. Oikea käsi etsi sokeasti sen mitä kiinni sai ja alin kirja suuresta kirjapinosta repäistiin käsiin, koko lopun pinon läjähtäessä puoliksi pöydälle ja puoliksi lattialle. Se yksi kirja oikean käden otteessa viskaistiin suoraan pidempää poikaa päin. Kauhusta ja osittain raivosta sumentuneet silmät tuijottivat pojan omia käsiä, kun hän samalla lensi älähtäen selälleen kirjojen päälle.

Vittu mitä mä sanoin! Juokse, ei sul oo mahdollisuuksii tapella! Bambi ei kuitenkaan liikkunut, vaan tuijotti hievahtamatta jalkojaan. Psykologin sanoja yritettiin epämääräisesti muistella. Vedä syvään henkeä, rauhoitu ja laske kymmeneen. Sivuuta ääni ja-- BRISBANE! Se vitun kallonkutistaja ei tiedä mitään! Juokse nyt, keksi tekosyy!
”Mu-mullon kiire!” älähdettiin ja Brisbane kompuroi pöydälle ja lähti juoksemaan sitä pitkin. Pöydältä loikattiin alas ja poika oli juoksemassa oville, kunnes muisti koululaukkunsa jääneen pöydän vierelle tuolille. Epävarma katse vietiin Viviania kohti ja raskaasti huohottaen vasen käsi puristui oikeankyljen hupparinkankaan ympärille. Unohda se! Se tappaa sut!
”Mutta mun lompakko, kaikki henkilökortit, kännykkä avaimet…”, Brisbane kuiskaili itselleen ja laski hetkeksi kokonaan katseensa maahan. ’Rauhoitu, vain hetkeksi’, Brisbane käski itseään. Ehei, vaikka ääni jossain pojan sisällä käski juoksemaan tai hyökkäämään päälle, ei Chicago suostuisi hyökkäämään sellaisen kimppuun, joka on osoittanut häntä kohtaan edes hieman ymmärrystä. Sellaisia kun ei melkein koskaan tavannut. Katse vietiin laukkuun pöydän viereisellä penkillä.

Ei taida enää olla kovin somaa :''>

- onpas, sain kauheen aaw-kohtauksen XD Vivian on ilkeä kusipää~ -

Vivian ei kerennyt reagoida lainkaan, kun sai osuman vatsaansa ja joutui vetäytymään kauemmas hämmentynyt ilme kasvoillaan vain hetken paistaen. Se korvautui pian huvitteneisuudella palaten jälleen hieman hämmennykseen. Bambi lähti karkuun, pitkätukka oli tosiaan tainnut säikäyttää toisen. Toisaalta niin säikäytti toinenkin hänet viskaamalla kirjan kohti. Vivian ei kerinnyt väistää, vei vaan käsiään kasvojensa suojaksi ja älähti kovakantisen osuessa itseensä.
"Bambi älä viitti", Vivian parahti huomattuaan toisen kadonneen kauemmas. Hän oli tainnut loukata blondia ja pahasti tai sitten jotain muuta. Kipuhan ei poikaa haitannut, eikä häntä suuremmin häirinnytkään. Hän kun sattui asumaan skitsofreenikon ja muuten vain hullun kanssa saman katon alla. Kohtauksiin oli saanut tottua.

Vivian vilkaisi vielä blondia, sitten seuraten tuon katsetta laukkuun, jonka nappasi käsiinsä. Sormet pyöräyttivät sen kerran ympäri ja piikkihampainen virnisti. "Sori, mun ei ollu tarkotus... Vähän vaikee vastustaa, kun pitää näyttää tolta", pitkätukka naureskeli. Okei, nyt ilkeä puoli oli päässyt pintaan. se ei tiennyt sitten mitään hyvää. "Mut mä voin kyllä luovuttaa tän sulle ihan kiltisti, jos sä kerrot mitä mä tein väärin", poika ilmoitti. Ja ihan kun hän ei olisi tiennyt. Ei saanut olettaa, että poika olisi kiinnostunut pojista vain sen tähden että näytti tytöltä... Tosiaan, nyt Viviasn selitti tekemisiään itselleen. Hänhän nyt ei ollut hetkeäkään ajatellut mitä toinen ajattelisi siitä, että hän tahtoi tehdä juttuja.

On kusipäistä! Laukku panttivankina! D:< mrrrrrrrrturvaväli~ Paitsi et kusipäät on just kivoi et---

Bambi tuijotti ruskeahiuksista silmiin puristaen käsiään nyrkkeihin. Katseella hän mittasi nopeasti metrejä kaksikon välistä. Vähintään kolmen metrin turvaväli Bambi mietti, miten saisi itsensä laukkunsa luokse. Mustaharmaaraidallinen olkalaukku istui kiltisti päällystetyn kirjastotuolin päällä vain odottamassa omistajaansa. Brisbane oli lyhyt, mutta hän oli ketterä, kuinka suurella todennäköisyydellä hän saisi turpiinsa jos ottaisi askeleenkin lähemmäs? Katse värähti ja laukku nostettiin tuolilta Vivian hellään huomaan. Jos Bambi olisi kehdannut, olisi hän murissut kuten ääni pojan pään sisällä. Sarjakuvateemalla väritön Chicago seisoisi aidonpojan takana ja repisi käsiinsä jostain jonkun jolla hakata Vivian lyttyyn. Houkuttele se ulos ja hukuta se kuralammikkoon
Chicagon oikea kulma nyki hieman. Tuo oli jopa ääneltä jo liian…paksua? Brisbane päästi jonkinlaisen inahduksen ja hymähdyksen kaltaisen ääneen, Vivian pahoitellessa. Toistaiseksi Brisbane päätti olla hiljaa, vaikka äskeinen… ei ollut tuntunut mitenkään puistattavalta tai edes pahalta. Ääni vain oli… ehkä pelästyttänyt tai jotain?

Chicago rentoutti hieman käsiään, toinen ei näyttänyt siltä että kävisi päälle. Ääni älämölisi Chicagon päässä ja yritti tarjota erilaisia ohjeita pakenemiseen ja hyökkäämiseen. Bambi taas yritti ajatuksissaan torjua äänen ehdotuksia. Vivianin ilmoituksen johdosta kumpikin jäi pään sisällä hiljaiseksi.
”Uh”, Bambi päästi ja vei hetkeksi kätensä hiuksiinsa. Ei kannattanut ottaa paineita, ei Vivian ollut tehnyt mitään henkeä uhkaavaa. Sehän oli ollut vain suukko…tai siis sellainen kuitenkin. Mitäkö toinen oli tehnyt väärin? Bambi yritti pohtia tätä, muttei saanut mitään järkevää vastausta, kuin sen että hän oli…
”Et mitään, sori. Mä pelästyin, mä en oo… ihan… ”, Bambi veti syvään henkeä ja teki tasan niin kuin ääni oli kieltänyt. Chicago käveli Vivianin luokse ja ojensi kätensä.
”Mulla on paranoia. Sä et tehnyt mitään, se oli refleksi”, Brisbane ilmoitti pieni hermostuneisuus äänessään.…vittu sä oot kans yks pelle. METRIN TURVAVÄLI Chicago ei tosiaan kovin monelle asiasta kertonut, mutta jotenkin hän tunsi oleva anteeksipyynnön velkaa. Yksi askel otettiin taaksepäin, jotta ääni pysyisi hiljaa, eikä jauhoisi turvaväleistä. Kaksikon väli oli nyt soman metrin ja ääni vaikeni hetkeksi. ”Laukku?” kysyttiin ja Bambi virnisti yrittäen unohtaa sisällään vellovan hermostuneisuuden kokonaan. Aina kun Bambi oli kertonut sairaudestaan jollekin, oli se joku hetkessä kadonnut hänen lähipiiristään. Tämä tuskin olisi poikkeus.

- METRIN TURVAVÄLI! 8 'D -

Bambi ilmoitti, ettei Viv ollut tehnyt mitään väärin ja että oli vain itse säikähtänyt. Pienempi tuli lähemmäs ja ojensi kätensä, pitkätukka naurahti. "Mä lupaan varoittaa seuraavn kerran", Vivian tokaisi pokkana. Aivan, hän ei suinkaan aikonut luvata ettei tekisi tuota enää toiste. Hän kun ei välttämättä kykenisi pitämään sen kaltaisia lupauksia. Toinen kertoi sairaudestaan ja nappisilmä katseli toista hetken ilmeettömänä. Vainoharhoja... Kuulosti aika jännältä... Lastenkodissa oli ollut poika, joka hakkasi toisen lampunjalalla koska tuo oli kuulemma yrittänyt repiä pojan vatsan auki pehmonalleen piilottamallaan puukolla. Vivian hymähti, mitään puukkoahan ei edes ollut.
"Okei", poika totesi yksinkertaisesti. Toinen otti askeleen taaemmas ja pyysi laukkuaan, Vivian ojensi sen Bambille.
"Karkaatko sä nyt, vai annatko sä mun säikytellä sua lisää?", pitkätukka kysyi kepeästi virnistäen perään. Hän oli hieman päästään vialla, mutta niin oli koko muukin perhe. Jacob oli kirjailija, eli hörhö noin muuten vain ja Tamara kuunteli muiden ongelmia työkseen. Veljet taas... niin. Ainoastaan vivianin isosisko oli suhteellisen normaali, joskin kärsinyt vakavasta masennuksesta.

"Täydellistä ihmistä ei olekkaan", Vivian tokaisi ääneen katse toisen silmissä sanat hän tarkoitti enemmänkin itselleen kuin toiselle. Bambi oli melkein täydellinen... Toisaalta, eihän Viv edes toista tuntenut.

Vaaleat hiukset valuivat silmien eteen verhoksi ja yksinkertaisesti Bambi puhalsi ne sivuun yhä kättään ojossa pitäen. Bambi pystyi kuvittelemaan äänin jupisemaan itsekseen viereensä kynsiään puremaan. Tai tuskinpa, ääni oli kuulemma osittain pelosta varoittavaa ääntä ja Chicagon ajatuksista puhuva ääni. Se haukkui herkästi kaikki ruokalajit joista Chicago ei pitänyt ja raivosi pojan päässä ihmisestä josta Brisbane ei pitänyt. Myös Bambia itseään ääni jatkuvasti haukkui. Päätä kallistettiin ja Bambi hymähti toisen ilmoittaessa varoittavan seuraavalla kerralla. Hetkinen, seuraavalla kerralla? Bambi räpsytti silmiään. Pelle. Se meinaa sitä suukkoa ääni ilmoitti ja hiljeni sitten. Chicago naurahti ja haroi hiuksiaan.
”Ihan miten vaan”, Bambi mumisi lattiaa kohti. Osasi hän jo yhden kerran pelästymisen jälkeen olla varautunut. Vaativa katse nostettiin pian takaisin pidempään. Vakavahko ilme sai kuitenkin häipyä laukun palattua omistajansa huomiin.
”Kiitos”, poika murahti ja hieman ihmetteli sitä, ettei ääni ollut ilmestynyt hoputtamaan häntä lähtemään. Ilmeettömänä Bambi tuijotti pidempää. Karatako vai eikö karata?

”Mut mä saatan… ”, Bambi mutisi ja hieroi vaivaantuneena niskaansa. Vivian taisi olla ensimmäinen, joka pojan sairaudesta kuultuaan pysyi yhä samanlaisena kuin ennen sairaudesta kuulemista. Vivian taisi olla myös ainut, joka oli onnistunut saamaan Chicagon rauhoittumaan lyhyessä ajassa, mitään suurempia tekemättä. Hieman hölmistyneenä lyhyt tuijotti pidemmän silmiin. Täydellisiä ihmisiä ei olekaan. Pieni hymy eksyi blondin huulille.
”Mä oon siitä täydellinen esimerkki”, poika virnisti ja laski laukkunsa pöydälle.
”En voi karata, mulla on edelleen äikänkirjan aineiston kokoaminen. Mut varaudu sit siihen et saatan iskee sua kirjalla, koska eräänlainen ääni vaatii mua pitää metrinväliä”, Bambi varoitti etukäteen ja ääni pysyi vaiti. Brisbane käveli pidemmän ohitse ja kumartui lattiatasolle keräämään kirjoja pöydälle. Entä jos se hakkaa sut….?
Bambi pudisteli päätään.

Vivian virnuili itsekseen, että ihan miten vain? Katse oli lattiassa, joten eipä pitkätukka kovin hyvin osannut tulkita. Tai tulkitsi ja omasta mielestään hyvin, mutta varmuutta ei sitten mistään ollukaan.
Toinen väitti hymyillen olevansa täydellinen esimerkki ihmisten epätäydellisyydestä. "Hah, tuskimpa", Vivian hymähti. Toinen laski laukkunsa penkille, eli tuo ei ollut menossa vielä mihinkään. Kertoikin sitten, ettei voinut karata keskeneräisen äikän aineiston kokoamisen tähden. Vain niin. Ja sitten tuo ilmoittikin, että saattaisi iskeä häntä kirjalla äänen tähden, joka käski pitämään metriväliä. Alkoi vaikuttaa lupaavasti yhtä sekalta kuin Nikita aina välillä.
"Sun pitäisi tavata mun pikkuveli, se on skitsofreenikko. Ja jos sä välttämättä tahdot lyödä mua kirjalla, niin siitä vaan", Viv naurahti. Hän ei epäillyt, etteikö toinen osaisi lyödä kovaa, mutta ei poika tuntenut pelkoa kuolemaa kohtaan tai niin. Hän oli sujut sen kanssa, mitä sitä enää sitten suremaan.

"Tarttetsä apua?", pitkätukka kysäisi hetken toisen kykkimistä katseltuaan ja huokaisten kumartui tuokin kirjoja keräämään. Kunnioittaen ihme kyllä metrin väliä. Ei hän sentään kerjännyt tulla kirjalla hakatuksi.

Bambi nyrpisti nenäänsä. Ei hän nyt erityisemmin halunnut mätkiä toista kirjoilla. Kunhan oli varoittanut. Mielessään Brisbane kuitenkin toivoi, ettei hänen tarvitsisi turvautua kirjoihin. Tuskinpa täytyisi. Nyt hän pystyi jo jollain tasolla olettamaan, ettei toinen iskisi puukkoa hänen vatsaansa. Kauankohan sekin usko säilyisi? Katse kohotettiin ja hetkeksi kädet jätettiin lattiatasolle. Skitsofreenikko pikkuveli? Vivian taisi olla tottunut hieman sairaalloisempaan seuraan. Neutraalina katse laskettiin takaisin kirjamereen lattialla. Ei hän olisi sairas, jos ei kuulisi ääntä. Siitä ei välttämättä koskaan pääsisi eroon, mutta hän saattaisi saada sen kuriin. Olihan hän sitä jo hieman oppinut hallitsemaan. Välillä ei vain pitänyt uskoa vaan piti luottaa niihin faktoihin joita oli itse kerännyt. Välillä piti puhua päälle jne jne. Hitaasti kirjoja nosteltiin pöydälle ja tyytyväinen katse viivähti pitkäletissä, joka tarjosi auttavat kätensä. Mikäs siinä, olipahan nopeampaa.

Hetkeksi Chicago pysähtyi ja jatkoi siitä mihin oli jäänytkin: tuijottamisesta.
”Sattuks ku otit kieleen?”, Bambi kysyi ja ääni pysyi täysin vaiti, koska metrinvälinlakia kunnioitettiin. ”Oon kuullu et se tekee perhanan kipeetä”, hymähdettiin ja päätä kallistettiin. Oli itse asiassa aika yllättävää miten helposti hän pystyi palaamaan edelliseen aiheeseen pienen välikohtauksen jälkeen. No jaa, kai samoista asioista kiinnostuneelle oli helppo puhua.

Turvavälienlait~

Kirjat saatiin kasaan ja Bambi jäi tuijottamaan. Vivianin oli pakko katsella seinille, ettei sortuisi uusimaan edellistä. Kiusaus oli huomattavasti pienempi, kun ei nähnyt toisen laittoman suloisia kasvoja. Toinen kysyi oliko kieleen ottaminen sattunut. Vivian vilkaisi toiseen, jäi itsekin katsomaan nappisilmillään, vaikka toisen tuijottus vain lisäsi vaaraa.
"Sillon kun mulla oli vielä kolme epäkäytännöllistä lävistystä keskellä kieltä, niiden laitto ei tuntunut missään. Splittaus oli veristä ja kivuliasta puuhaa, en mä mitään puudutuksia tahtonu ja tuskin ne ois laittaneetkaan. Kielen sivut on haastavampi lävistää ja kyllä ne myös hieman enempi tuntuu", friikki kertoi virnistäen. "Hampaiden viilaus oli kyllä yhtä tuskaa, mutta sen arvosta kans", poika naurahti.
"Ei kielilävistyksen ottaminen tunnu sen enempää, kun Apadravya. Huomioiden se, että kieli on lihas ja lävistäjän pitää tietää mistä kohtaa sen voi lävistää. Kieli tosin parantuu yllättävän nopeasti, toisin kun genitaalialueet."

"Toisaalta kipu on hetkellistä, eikä se haittaa lainkaan kun siitä on oppinu nauttimaan", poika totesi nojauten selällään ja käsillään pöytään. Hän oli jälleen jäänyt kiinni Bambin kauniisiin kasvoihin. Julmaa...

Hieman Chicagoa ärsytti, kun pidemmän pojan katse kierteli seinillä. Oli hermostuttavaa puhua ihmiselle, joka ei katsonut silmiin. Mutta tällä kertaa Bambi sai syyttää siitä itseään, edellinen kohtaus oli varmaan syönyt toisen rohkeutta sen verran, ettei silmiin enää kehdattu katsoa. Se oli Bambin veikkaus. Kirjat kerätty, eti äikänmateriaali ja lähe vetää sieltä. Hupparinhelmaa nypittiin ja viimeisiä kirjoja nosteltiin pöydälle. No kaipa se oli turvallisempaa Vivian kannalta kunnioittaa metrin väliä ja ottaa katseessakin hieman etäisyyttä. Ääni saattaisi keksiä vaikka minkälaisia tarinoita pienestäkin virheliikkeestä. Äänikin oli tosin jo ehtinyt antaa hieman periksi, koska Vivian ei lopulta ollut ehtinyt tehdä mitään henkeä uhkaavaa. Kaipa ääntäkin pystyi jotenkin vakuuttamaan. Ei tosin lopullisesti, jos ääni pääsisi pinnalle ja saisi yliotteen, se olisi yhtä pakenemista ja tavaroiden viskomista. Pystympään asentoon kohottauduttiin ja Chicago käveli laukulleen, vetäen vesipullon esiin. Taskusta kaivettiin pikkuruinen purkki, josta summanmutikassa heitettiin kaksi pilleriä suuhun ja huuhdeltiin ne alas värittömällä nesteellä.

Huoli omasta ja Vivian turvallisuudesta katosi, kun silmät saivat taas mielenkiinnonpilkettä osakseen. Bambi nojautui pöytää vasten tasan metrin päähän pitkäletistä ja kuunteli toisen juttuja välillä nyökähtäen. Hampaiden viilaus sattui varmaan ihan helekatisti ja jos Bambi ei olisi ollut masokisti, olisi hän varmaan pitänyt sitä pahana asiana.
"Kipu osaa olla nautinnollista”, virnistettiin ja selkä irrotettiin pöydästä.
”Viitsitkö sä helppii hieman? Mul ei oo tarpeeks vartta tonne ylös hyllyille”, Bambi sanoi ja osoitti lävistetyllä peukalollaan ylös hyllyyn.
”Pari ihan sekalaisesti napattua kirjaa käy, mun pitää ettii kolme romantisoitua siirrappitarinaa, jotka kuitenkin poikee toisistaan”, valistettiin ja ruskeat silmät jäivät hetkeksi tuijottamaan Vivianin hiuksia, kunnes valuivat jonnekin huulien seudulle. Bambi. Havahdus ja katseenkohotus takaisin silmiin. Johan nyt kun äänikin puuttui katseen liikkeisiin.

Bambi seikkaili repulleen ja veti jotain pillereitä. Lääkkeitä kai, olihan toinen jo syyn kertonut. Nappisilmät tarkkailivat tekemisiä, vaikka kai seinille katsominen olisi ollut ihan fiksua. Niin, Vivianin itsesuojeluvaisto oli erittäin vajaata ja on/off. Pitkätukka osasi tehdä tyhmiäkin vetoja hetken mieleijohteesta, ja varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vivian oli kertakaikkiaan varsin sekava persoona, mutta eipä kai hän muuten olisi Rivereillä asunutkaan.
"Totta", Vivian naurahti bambin todetessa kivun kyvyistä olla nautinnollista. Poika pyysi häneltä apua kirjojen kanssa. Pari sekalaisesti napattua. Toisen katse jumitti Vivianin huulissa, jos pojalla olisi ollut taipumusta punasteluun, hän olisi karahtanut tomaatin väriseksi. Nyt tuo vain virnuili ja sai viimein katseen silmiinsä. Niin, tuo poikahan vielä orjuuttaisi Vivianin täydellisyyttä hipovalla olemuksellaan. Tai sitten pitkätukka ei vain kestäisi ja sortuisi tuon pojan huuliin uudemman kerran. Ja ehkä vielä enemmänkin...

"Toki", poika hymähti irrottaen itsensä pöydästä ja ottaen muutaman helisevän askelen lähemmäs hyllyä ja summassa valiten kirjoja, joiden nimet vaikuttivat juuri siltä kaivatulta siirapilta. Opuksia kertyi Vivianin syliin neljä, jotka tuo sitten laski Bambin valloittamalle pöydälle.
"Millasta romantiikkaa sä olet jo saanut kasaan?", pitkätukkainen kysyi muodonvuoksi hypäten sitten kilisten pöydälle istumaan nostaen vampirologian syliinsä avaten sen sattuman varaisesti. Ei mitään ihmissusista, jotain höttöä, jonka Vivian oli varmasti lukenut ennenkin. Kirja selattiin hakemiston kohdalle ja pojan silmät etsivät mainintaa ihmissusista.
"Mulla on kiva luonnos tatuoinnista, jonka mä tahdon alaselkään", poika totesi. "Se on ihmissusi ja sen korvat on täynnä rautaa, toinen hieman silvottu. Ja sit sen turkkiin on ajeltu kaljuraitoja", poika virnuili katsettaan opuksestaan irrottamatta.
"Ootko sä harkinnu tatuointia?"

Tyytyväisenä vasen käsi laskettiin hetkeksi lanteille ja oikea eksyi jälleen ohuiden hiussuortuvien sekaan. Oli mukavaa saada apua Vivianilta, joka tosiaan oli paljon pidempi eikä lankaan niin siron ja pienen näköinen kuin Chicago itse oli. Brisbane ei tosiaan vahvalta näyttänyt, mutta sitä hän halutessaan oli. Tarkentaen hieman: silloin kun pimahti ja hyökkäsi raivohulluna päälle. Silloin hän oli vahva ja sai verenhimollaan isommankin korston pysymään etäällä. Kirjat kuljetettiin pöydälle ja blondi siirtyi lähemmäs niitä, äänen mittaillessa metrejä kaksikon välillä. Suunnilleen taas se sama ja tutuksi tullut metri, ei siis ollut aihetta valittaa. Kulmia kohotettiin ja kyksi kirjoista avattiin keskeltä.
”Mul on jo yks rakkausromaani, joka loppuu jotenkin surullisesti”, olkapäitä kohautettiin. ”Ajattelin ettii sellasen klassisen elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ja sit jonkun….”, pohdittiin jatkoksi ääneen ja pöydästä otettiin hätkähtäen etäisyyttä pidemmän miehen loikatessa sille. Hölmistyneenä naurahtaen Bambi palasi takaisin kirjan pariin ja asetti kämmenensä vasten pöytää. Mitäs hän sille mahtoi, että vähänkin säikähtäessään oli valmis joko ottamaan etäisyyttä tai iskemään nyrkillä kasvoihin.

Katse viivähti Vivian sylissä istuvassa kirjassa, mutta pian tyttöpojan katse lukittiin tekstienväleihin romantiikkaopuksessa. Kirjaa oli ärsyttävä edes selata, aihe ei kiinnostanut ja kirja vaikutti muutenkin todella mielenkiinnottomalta. Joku 1700-luvulle sijoittuva piian ja herttuan kielletty rakkaustarina. Huoh heijaa. Ei Vivian tarvinnut kuin ohimennen mainita tatuoinnista, kun Bambin katse oli jo lukittautunut toiseen. Chicagolla ei koskaan ollut hankaluuksia katsoa ihmisiä silmiin, siksi pidemmän miehen varsin viehättäviin nappisilmiin oli mukava tuijottaa asiaa kuunnellessa.
”Kuulostaa hienolta”, todettiin rehellisesti ja punertavat huulet päätyivät lopulta pehmeähköön hymyyn. Oikeasti mielenkiintoisista asioista oli tosiaan todella rentouttavaa puhua.
”No siis, ajattelin ainakin niskaan ottaa ja vasen jalka olisi hauska saada kokonaan tatuoitua”, vastattiin ja katse viivähti jaloissa, palaten sitten Vivian nappisilmiin. ”En oo vielä pahemmin kuviota suunnitellut”, jatkettiin ja päätä kallistettiin aste. Mä alan huolestua
Silmiä räpsäytettiin kevyesti katseen noustessa hetkeksi katonrajaan, selän samalla nojautuessa taas pöytää vasten. Mistä ääni nyt muka EI olisi huolissaan?
”Sä et muuten taida olla ykkösvuoden opiskelijoita?” kysyttiin ja pitkillä ripsillä kehystetyt silmät tuijottivat pidempää poika sivuprofiilista.