I always feel like somebody's watching me

Vivian hymyili. Toisella kuulemma oli tarina, joka päättyi surullisesti. "Joku Romeo ja Julia vähintäänkin", poika naureskeli leikitellen hiustukolla sormissaan katseellaan hakemistoa selaten. Pian pitkähiuksinen pläräsi auki kohdan, jossa oli hakemiston mukaan oli mainintoja susimiehistä. Tekstiä selatessaan poika ei osannut tarttua mihinkään uuteen, hän oli lukenut niin käsittämättömiä määriä tästä aiheesta, ettei osannut löytää uutta tietoa oikein mistään.
"Mut niin, sä tarviit jonkun oikein äklö siirappisen stoorin, jossa tuskin mitään tragediaa edes on", poika puheli. "Musta ei varmaan ole apua, mä luen tosi vähän romantiikka aiheisia kirjoja. Mut yökuuntelijat oli hyvä... Vaikkei se mitään romantiikkaa ollut, mut silti... Kyseinen aihe on vain sivuosassa oikeasti hyvissä kirjoissa", poika ilmoitti katsahtaen Bambiin hymynkare huulillaan.

Vivian taisi saada taas pojan pois aiheestaan, mutta eipä gootti jaksanut itsekkään pysyä omassaan. Toinen kertoi Vivianin idean olevan mielestään hyvä ja sitten meni taas hymyilemään suloiseen tyyliinsä. Vivian katsahti taas kirjaansa ja huokaisten sulki sen laskien pöydälle. katse vilkaisi jälleen Bambiin ja uskaltautui jäämään. Blondi kertoi tahtovansa niskaan ja vasempaan jalkaan. Vivian nyökkäsi.
"Jalkaan jotain kollaasia vai ihan yhtä kuvaa?", pitkätukka uteli. Sitten Bambi kertoikin, ettei kuvioita ollut suunnitellut tarkemmin. Toinen kallisti päätään, nojautui pöytää vasten. Vivian pakotti itsensä irrottamaan katseensa ja tuijotti suoraan eteenpäin. Toinen tokaisi, ettei Viv tainnut olla ensimmäisen vuoden opiskelija. Poika hymähti.
"En, toise -", pitkätukka aloitti ja erehtyi taas katsomaan Bambia, joka aiheutti suun sulkemisen. "Älä oikeasti näytä tuolta, mä en saa pidettyä itseäni kurissa", Vivian protestoi ja katsoi sitten lattiaan sulkien silmänsä. "Sä tosiaan olet tosi sadistinen poika, Bambi. Anteeks, mut mun on ihan pakko."
Vivian laskeutui alas pöydältä ja hitaasti liikkui kohti toista vieden kätensä taas pienemmän poskelle.
"Saat lyödä kirjalla", poika naurahti painaen jälleen huulensa hamuamaan blondin punertavia huulia ja houkuttelevaa suuta.

Siinä nojaillessa Chicago nosti yhden tummanvihreäkantisen kirjan käsiinsä ja käänteli tylsistyneen näköisenä sivuja. Mitään muuta Bambi ei saanut plärätessä selville, kuin sen että tarina sijoittui jonnekin pohjoisranskaan ja kertoi jonkun leskirouvan uudesta rakkaudesta. Kun Vivian puheillaan täsmensi hakua, nyökähti Brisbane hiuksiaan sukien.
”Eli just sellanen tylsä ja kliseinen ’me and you forever’-taina”, Bambi hymähti ja sulki kirjan silmäillen sitten neutraalina takakantta. Miksi ihmiset ylipäätänsä kirjoittivat jotain niin epäuskottavia ja siirrappisia kirjoja? Kaipa jotkut rakkaudenkipeät naikkoset itkivät kirjansivut piloille ja haukkoivat henkeään siitä miten herkkä kirja osasi olla. Tämänlainenkin materiaali siis upposi joihinkin, eikä Bambi tosiaankaan voinut laskea itseään siihen kastiin. Jännitys, kauhu, sci-fi ja fantasia olivat enemmän tyttöpojan mieleen. Katse kääntyi Vivianiin ja toisen puheita kuunnellen kirja laskettiin pöydälle.
”Mäkään en romantiikka-aiheisia kirjoja lue. Mun faija on kirjailija ja se kirjoittaa lähinnä fantasia- ja kauhuaiheisia”, kerrottiin kermaisen hymyn viivähtäessä huulilla. Chicago veti haukotuksen perään henkeä ja käänsi kasvonsa pidempää poikaa kohden. Vivianin kasvoja tuijotettiin ja vaikka Bambi vihasi omia, tummanruskeita silmiään, piti hän toisen pojan tummista silmistä. Pitihän Bambi muutenkin toisen seurasta, mielenkiinnonkohteet olivat samoja ja olihan Vivian muutenkin ystävällinen eikä ollenkaan niin pelottava mitä Chihago olisi veikannut.

Vivian kasvoja unohduttiin tapittamaan ja herkeämättä tummanruskeat silmät tuijottivat pidemmän miehen silmiin kuin etsien niistä jotain. Kulmia kohotettiin, kun pidemmän pojan lause jäi kesken. Syykin sille saatiin pian selville. Se ei saa itseään kuriin? Siis nyt se vihdoin tappaa sut ja on pidätelly näin pitkään? ääni jutteli Bambille, mutta tällä kertaa äänensävy oli jo itsenään niin epävarma, ettei Brisbane reagoinut millään tavoin. Toinen laskeutui pöydältä ja vaikka Bambi olisi voinut lyödä vetoa siitä, että ääni syttyisi räyhäämään metrinvälistä, se pysyi kuin murjottaen vaiti. Pehmeät sormet koskettivat posken pintaa, eikä Bambin kysyvä ilme tällä kertaa värähtänytkään. Itse asiassa, sormet tuntuivat hyviltä ja pehmoisilta. Mutta yllättävintä ei ollut se, että kosketus tuntui hyvältä, vaan se, että ääni salli Vivian koskettavan Chicagoa. Jotain kirjalla lyömisestä mainittiin ja luomia laskettiin aavistus alemmas, ennen kuin pehmeät huulet tunnistettiin vasten Chicagon omia. Jos se ei nyt jollain mottaa sua, mä sallin tän. _Vain_ tämän yhden ja ainoan kerran. Ja iskua ei tullut, luomet laskettiin hitaasti alas ja Bambin oikea käsi nousi kuin käskystä pidemmän pojan rintakehää vasten raadellulle, mustalle hihattoman kankaalle, vaaleiden sormien kiertyessä rikkirevityn kankaan ympärille. Varoen suudelmaan vastattiin ja huulia raotettiin, samalla kun omasta tahdostaan Brisbane otti askeleen lähemmäs Viviania, eikä ääni enää lupauksensa tehtyään puuttunut peliin.

Vivian nyökkäsi naurahtaen. Hän oli itsekin joskus yrittänyt lukea romantiikkahöttöä pakkolukuna, mutta nukahtanut aina muutaman sivun luettuaan. Bambi parka, kun joutui äidinkielen tähden rakkaustarinoita selaamaan. Kateeksi ei käynyt, Viv oli ihan tyytyväinen saatuaan itse valita aineensa aiheen. Ihmissudet olivat lähes samalla viivalla muidenkin pakkomielteiden kanssa. Pakkomielteiden tosiaan... Moni varmasti juoksisi karkuun ja menisi piiloon nähtyään Vivianin huoneen sisustuksen. Se oli... No, sanottakoon lähellä kauhuleffojen kidutuskammioita. Varustukseltaan, mutta lämpimäsävyisesti, joskin hyvällä maulla goottihenkeen sisustettu. Puuttui vain tulisija, niin se olisi ollut lähes täydellinen...
Bambi kertoi isänsä olevan kirjailija, pitkätukkainen naurahti.
"Mun isä on kirjailija myös. Se tosin kirjoittaa psykaa... Joku tohtorikoulutettu, kait. Äiti taas on psykiatri. Ja veljet hulluja. Mut ei ne mulle kukaan biologisesti ole sukua", vivian kertoi ja hymyili hieman. Eipä se salaisuus ollut, että Rivereiden perhe oli sekopäistä. Lievästi ilmaistuna siis, mutta Vivian kyllä viihtyi ja piti perheestään.

Heistä kauniimpi ei kaiken järjen vastaisesti lyönytkään, uhkauksistaan huolimatta, Viviania kirjalla tuon hamutessa toisen huulia. Bambi jopa tuntui rentoutuvan hieman ja sulki silmänsä, joka sai nappisilmäisenkin sulkemaan omansa. Toisen pieni käsi laskeutui tarraamaan Vivianin päällimäisestä paidasta. Pitkätukkainen veti toisen lähemmäs itseään laskettuaan kätensä lyhyemmän lanteille. Bambi vastasi, mikä sai pitkätukkaisen innostumaan leikistä entisestään. Pitäisi yrittää pitää mieli virkeänä ja puhtaana, muistaen toisen paranoian... Ei saisi innostua ja antaa itsehillintänsä sumentua. Toinen kuin ei välttämättä iloisesti petoVivianista yllättyisi. Pojalla kun oli... No, bahvat viettinsä ja hampaansa.
Halkaistu kieli ujutettiin vähemmän huomaavaisesti toisten huulten välistä, Viv suuteli Bambia jo hieman kovakouraisemmin ilman ajatustakaan irti päästämisestä. Aikanaan sekin, mutta jos goottipunkkarilta kysyttiin, niin ei vielä hienoiseen hetkeen.

Kieli nuolaisi toisen huulia, piikkihampaat näykkäsivät kevyesti alempaa. "lyö sitten, kun mä käyn ahdistavaksi tai liian kovakouraiseksi", pitkätukka mumisi vasten toisen huulia. Puraisi taas toisen alahuulta ja painoi toisen vasten pöydän reunaa. Huulet palautettiin syömään toisia.

Kultakutri pystyi kuulemaan äänen murisevan päässään ja laskevan tuskastuneena sekunteja. Jos ääni olisi ollut aito ihminen, olisi se varmaan tällä hetkellä keräämässä syliinsä mahdollisimman paljon kirjoja Viviania varten. Ääni ei kuitenkaan piitannut Bambin omista ajatuksista vaan vain siitä, että oliko Brisbane turvassa. Mielessä kiitettiin sitä, ettei ääni ollut kuin Bambin korvissa pörräävä kuvitelma. Helposti lyhyempi vedettiin lähemmäs ja käsi Vivianin rintakehää vasten pysyi, vaikka pienesti vapisikin. Silmät avattiin hetkeksi, kun pidemmän pojan käsi asettautui vaaleatukan kyljelle. Hetken kuluttua ne kuitenkin myhähdyksen kanssa suljettiin, käden kyljellä ansaitessa turvallisen leiman ja toisen kielen ujuttautuessa huulten lomasta. Muistakin tarkistaa, ettei se tossa kuolatessa syötä sulle mitään pillereitä. Bambia ei olisi vähääkään kiinnostanut äänen huolet, mutta koska ääntä oli vaikea vastustaa Brisbane vastasi suudelmaan omalla kielellään. Mitään pilleriä ei löytynyt ja mokoma asia tuntui unohtuvan siinä muita miettiessä. Vivian kaksihaarainen kieli tuntui kieltämättä aika erikoiselta, mutta valittamisen aihetta Bambilla ei ollut, sormien puristuessa tiukemmin kankaan ympärille Vivian rintakehällä.

Bambi veti katkonaisesti henkeä posket punaisina helottaen. Jonkinlainen inahdus päästettiin huulten lomasta toisen puraistessa Bambin alahuulta. Pahoitteleva pilke löytyi blondin silmistä, vaikka enemmänkin hän näytti huvittuneelta äännähdyksensä vuoksi.
”Juokse karkuun jos pimahdan”, blondi hymisi ja taipui hieman taaksepäin, selän nojautuessa pöytää vasten. Pidemmän pojan kosketus tuntui hyvältä, eikä Bambi voinut vieläkään olla ihmettelemättä sitä, ettei toinen ollut hänen sairaudestaan kuultuaan poistunut paikalta. No tämähän oli kertonut hieman rauhattomasta perheestään, joten ehkä hän ei pienestä pelästynyt. Pelästyisi varmaan, jos tietäisi mitä Bambi teki kaksi vuotta sitten kesälomalla, yläasteella ja astonissa ensimmäisillä viikoilla. Vaikka ääni piti huolta Brisbanen turvallisuudesta, ei se voinut olla huomioimatta sitä, että Bambi oli masokistinen ja paremmin kuin kesti kovakouraisempaa toimintaa. Siksi se ei aivan herkästi ryhtynyt kitisemään, mutta tietyn rajan ylittyessä se lopulta varmaan ajaisi blondin pakosalle. Bambi tosiaan toivoi, että jos niin kävisi, Vivian ymmärtäisi ettei syy ollut hänen. Kuin omasta tahdostaan myös toinen käsi siirtyi Vivian rintalastaa vasten, varmistaen pidemmän pojan pysyvän lähellä.

Bambi tuntui olevan ihan kehuttavasti mukana, pitkätukka yritti hillitä itseään, mutta mielsi toisen sanat lupana mennä niin pitkälle kuin vain huvitti. Bambi pimahtaisi kun raja ylitettiin ja sitten pitkätukka saisi juosta... Hah, eikä juoksisi vaan kiusaisi toista viimeiseen asti. Toisaalta, ulkonäkö saattoi mielenvikaisten, tottahan se oli turha kiistääkään, kanssa pettää pahastikin. Toisessa saattoi piillä voimaa, johon Viv ei olisi koskaan uskaltanut uskoakaan.
Pitkätukka otti pöytää vasten nojaamisen alistumisena ja kiersi käsiään tiukemmin toisen ympärille siirtyen hampaineen kaulalle, jota näykkäsi. Hän ei kysynyt mitään, hän vain puri. Ja puri vieläpä uudemmankin kerran, hivenen kovempaa vain.
Hän oli antanut toiselle neuvon ja tuo oli antanut hänelle neuvon, eiköhän Brisbane tekisi kuten kehotettukin, jos Vivian kävisi liian hankalaksi.

Vivian veti huulensa kauemmas ja katseli toisen kauneutta nappisilmissään pieni pilke. "Mun pitäis lopettaa itseni kiusaaminen", pitkätukka naurahti. Hän oli oppinut kokemuksesta, ettei pitäisi alottaa jos ei saisi. Siitä ei seurannut muuta kuin ongelmia ja patoutuvaa nälkää, himoa. "Mutta mun itsesuojeluvaistonipa on olematon", poika nauroi virnistäen viilatuilla hampaillaan iskien ne toisen alahuuleen, suudellen sitten tulisesti. Helvetti, hän karkaisi pian ylikierroksille ja siitä tuskin seurasi mitäöän hyvää. Harvoin seurasi...

Surullista kyllä, Bambi tiesi että ääni pistäisi raivoavan pausen hommille jossain vaiheessa. Ääni oli kuin ylikehittynyt itsesuojeluvaisto, joka tietyn rajan ylittyessä iskisi vaikka vuoren sivuun. Se antaisi kaksikolle varmasti paljon enemmän vapauksia, jos he olisivat tunteneet pidempään ja Vivianiin voisi luottaa enemmän. Tähänkin asti pääseminen oli ihme ja sekin, että huulien sallittiin edes hipaisevan toisiaan, taisi johtua vain ja ainoastaan siitä että Vivian veti Brisbanea puoleensa.
”Mä oon sitte jo valmiiks pahoillani jos pistän tähän yllättäen stopin”, Brisbane varoitti ja kiristi lähes omistavaan sävyyn otettaan toisen rintakehällä kankaan ympärillä. Jonkinlaiset väreet kulkivat Bambin kehoa pitkin, ihon kaulalla saadessa tuta Vivianin terävät hampaat. Joku sivullinen olisi voinut luulla kohtausta joksikin vampyyrileffan kohtaukseksi. Ahdistettu tyttö ja terävähampainen vampyyri. Onneksi hän oli masokistinen ja pureminen tuntui vain hyvältä, ja se saikin vaaleahiuksisen huokaisemaan hiljaa. Hetkeksi Vivian erkaantui hieman kauemmas ja Bambin ruskeat silmät tuijottivat toista herkeämättä. Toisen sanat ja virnistys sai pienen hymyn Brisbanen punertaville huulille ja oikea käsi siirtyi Vivian rintakehää pitkin aivan tuon niskalle asti. Vaikka joutui siinä Bambi hieman nousemaan varpailleen.

Suudelmaan vastattiin ja häiritsevä surina tuntui syntyvän jossain pojan omissa ajatuksissa.
Mä en luota tohon, sunkaan ei pitäis. Bambi yritti työntää päähän tunkevaa ääntä sivuun. Sä otat liian suuren riskin, sä oot hei tuntenut ton vasta vähän aikaa. Kuin protestoidakseen äänelle Bambi veti Viviania oma-aloitteisesti syvempään suudelmaan niskaa hieman painaen. Hiljainen murina pojan pään sisällä alkoi taas.

jakohtasevarmaanpimahtaaD:

- Toki~ 83 Eihän se muuten Bambi olis~ -

Toinen sai Vivianin villiintymään omistavalla otteella paidassaan. Tuo ilmoitti olevansa pahoillaan jo nyt, pitkätukka pudisti hieman päätään. "Älä ole, ei se ole sun vikas, että mun pitää koetella rajoja", goottipunkkari ilmoitti ja siirtyi kaulalta jälleen huulten kimppuun. Huulet hamusivat huulia, kun Viv karkasi kauemmas tuli bambi lähemmäs. Tämä vaikutti mukavalta... Pitkätukka nosti toisen pöydälle istumaan ja nojasi itse vasten pöytää käsillään.
Brisbane suuteli pitkätukkaa oma-aloitteisesti ja sai käden kiertymään pienemmän selälle, Vivian ei mahtanut mitään itselleen enää. Mikä oli vain ja ainoastaan huono juttu. Poika nojautui vasten pöydän reinaa ja nousi sille istumaan vetäen toista syliinsä suudellen kokoajan voimakkaasti toisen huulia.

Nappisilmät avautuivat hitaasti. "Miten kukaan jätkä voi olla noin helvetin kaunis", poika huokaisi katse toisen siroissa kasvoissa. Toinen käsi karkasi Bambin paidan alle ja sormet tunnustelivat lävistyksiä. Vivian niin piti lävistyksistä... Se oli suoranainen fetissi. Tiedä sitten mistä tullut, varmaan lastenkodista siltä pojalta, jonka nimeä pitkätukka ei koskaan saanut tietää.
Katse valui toisen huulille, Vivian nuolaisi omiaan. Huulet siirtyivät vasten pienemmän pojan kaulaa, jota hampaat purivat säälittä. Kyllä Viv kokemuksesta tiesi, että kunnon puremat olivat pidemmänkin aikaa kipeitä ja niistä jäi jälkiä. Ja poika oli niin kauhea pahis, ettei osannut edes sääliä toista. Toisaalta, eipä Bambi aiemminkaan valittanut. Tai valitti, mutta se kuulosti pikemminkin nautinnolliselta.

Vaikka Bambi tiesi miten lopulta tulisi käymään ja miten paljon parempi olisi lopettaa koko touhu ennen kuin hänellä sumenisi, ei hän silti pystynyt vetäytymään. Koko naurettavan hyvältä tuntuva läheisyys vaikutti häneenkin jotenkin järjenpysäyttävänä. Ääni ei siitä pitänyt, se murisi ja Brisbanen pään sisällä kierteli sitä Bambin ainoaa järjenripettä kuin nälkäinen hyeena. Aivan kuin se sairaalloinen ja verestä nauttiva pään sisälle syntynyt varoituskello odottaisi tilaisuutta päästä pinnalle. Käydä raivohulluna Vivianin kimppuun ja taas kerran työntää Bambin läheltä kaikki ne ihmiset, jotka vaikuttivat Brisbanen mielestä vähänkin mukavilta tai mielenkiintoisilta. Hänen pienikokoinen kehonsa nostettiin pöydälle ja suudelma syveni vain entisestään. Jostain Bambi kuuli häntä kehuvia, pehmeitä sanoja mutta kuin automaattisesti joku suurempi tunne työnsi kaiken sivuun. Hiljainen huokaus päästettiin, kun Vivianin sormet löysivät tiensä masokisti tyttöpojan paidan alle. Nyt vittu…
Kivuliaan näköisenä Brisbane kurtisti otsaansa. Silmät painettiin kiinni ja itsepäisesti Bambi yritti sivuuttaa äänen ja nauttia hieman kivuliaista kosketuksista kaulallaan. Vittu nyt irti siitä! Bambin silmät rävähtivät auki ja yhdellä tönäisyllä hän yritti työntää pidemmän pojan kauemmas. Hänen voimillaan, joita monet ihmettelivät, hän uskoi saavansa pidemmän pojan yhdellä töytäisyllä kauemmas. Jaloilla potkaistiin lähes yhtä aikaa ja puoliksi pyörähtäen blondi poika kierähti pöydältä selälleen lattialle. Jonkinlainen kivulias älähdys lattiatasolta ja alahuultaan purren poika veti itsensä istumaan ja peruutti lattialla istuen kauemmas.
”Hiljaa, hiljaa, hiljaa, hiljaa!”, Bambi toisteli ja vei holtittomasti tärisevät sormensa päänsä molemmin puolin korvilleen. Raskaasti henkeä haukkoen Brisbane tuijotti Viviania ja kun outo kipu täytti pään, käännettiin katse lattiaan. Häivy sieltä, josset nyt tottele niin vannon että laitan sut tappamaan ton paskiaisen! Kylmä hiki pukkasi iholle ja pojan silmissä sumeni.

Kaikki järki tuntui katoavan jonnekin ja hitaasti luomet laskeutuivat millin alemmas. Anna mun auttaa sua, loppujen lopuks oon ainut johon sä voit luottaa. Mä oon sua vahvempi. Silmät suljettiin ja koko pojan keho värisi holtittomasti.
”Ahaahah…”, Bambi nauroi hiljaa täristen.
”Ahahahahahha! Vittu mitä paskaa!” Poika räjähti yllättäen jäätävään nauruunsa ja yhdestä hyllystä kiinni pitäen pakotti itsensä pystyyn. Raivosta täyttynyt katse seikkaili hermostuneena seinillä ja kädet pörröttivät vaaleita hiuksia. Katse nostettiin Vivianiin ja ylimielinen hymy nousi huulille.
”Ja sä yritit tappaa mut?” kysyttiin hiljaa hykerrellen ja askeleet veivät pöydän luokse, katseen pysyessä tiukasti pidemmässä pojassa. Vapisevin käsin tartuttiin puiseen tuoliin, joka vain silmän räpäyksessä paiskattiin lattiaa vasten. ”Ei onnistu, ei ikinä. Kukaan ei tapa mua… ääni pitää huolen”, naurettiin hiljaa ja vasempaan käteen jäänyt puikulamainen tuolinosa pidettiin kädessä, vaikka koko muu tuoli luhistui palasiksi lattialle. Lyhyt poika kääntyi pidempää kohti ja omahyväisesti kallisti päätään, iskien tyytyväisenä väristen tuolinjalkaa kämmentään vasten.

Soriiiiii, ei se ookkaa nii sulonen. X'') Ja ei se kimppuun käy, vaikka Vivian ei karkuun juoksis (vaikka se onkin suositeltavaa)

- Ompas suloinen, ja Viviania saa hakata, purra ja raapia niin paljon kun sielu sietää. Se tuskin osaa muuta kuin nauraa... Nauraa varmaan kuollessaankin, tiedä siitä <,x -

Vielä pienen hetken Vivian sai nauttia Bambin kanssa leikittelystä kunnes toinen tönäisi pitkätukkaa kauemmas. Viv horjahti ja oli vähällä kaatua korkeiden pohjiensa kanssa. Muutaman haparoivan askeleen poika otti taaemmas ottaen näin etäisyyttä pienempään muutamalla metrillä. Toinen onnistui tippumaan pöydältä ja Vivian otti askeleen lähemmäs kumartuakseen lattialle ja kysyäkseen oliko toinen ihan kunnossa, eikä satuttanut itseään pudotessaan. Tuo kuitenkin nousi istuvaan asentoon ja vei itseään yhä kauemmas kiljuen itsekseen. Vivianin ruskeat nappisilmät katselivat tapahtumia suoranaisen hämmästyneinä ja pyöreinä. Poika raapi päätään pitkin kynsin ja pudisti sitä hieman. "Eh.."
Bambi rupesi nauramaan ja sai pitkätukan entistäkin enemmän hämilleen. Friikkigootin oli vallannut hyvinkin omituinen olo. Hän ei oikein tiennyt miten piti reagoida. Normaalitilanteessa Nikitan ainakin sai sitoa ja viskata pimeään komeroon tuon päässä napsahtaessa, mutta eihän lähes tuntemattoman kanssa voinut käyttää yhjtä epäinhimillisiä metodeja kuin pikkuveljen... Sitäpaitsi Nikitaa pimeys rauhoitti huomattavasti. Ja mistä sitä olisi voinut tietää, jos se saisi Bambin pään entisestään sekaisin. Joku fobia tai sen suuntaista...

Nappisilmät tuijottivat kuinka Brisbane nousi jaloilleen ja katseen haparoidessa viimein suuntasi sen suoraan Vivianiin. Poika pudisti päätään ja antoi huultensa puristua viivaksi. "Bambi", Vivian maanitteli. Toisen hymy oli kuitenkin jotenkin niin... ylimielinen. Ja sanat... Vivian tippui kovaa ja korkealta. Ihan lamaannuksiin hän ei kuitenkaan joutunut.
"Bambi", pitkätukka lausui jo varmemmin ja painokkaalla äänellä. "Mä tuskin saisin sua hengiltä, vaikka mulla sellaisia tavoitteita olisikaan. Ei ole", Vivian huokaisi ja raapi päätään. "Sitäpaitsi mä en osaa ottaa sua vakavasti, sä olet aivan liian suloinen, eikä tuo tappajan katse sovi sulle", Vivian tokaisi virnuillen jo. Se siitä lamaannuksesta. Hänellä olisi kyllä ketjua sitoa toinen, mitään hajua lähimmän pimeän komeron sijainnista tosin ei ollut. Mutta jos toisella oli joku vainoharha siitä, että Vivian yrittäisi tuon tappaa olisi kaikkea muuta kuin hyvä idea sitoa Bambia...

Toinen oli näemmä saanut tuolin kappaleiksi ja kannatteli nyt kädessään jalkaa, jolla mitä luultavimmin ajatteli pitkätukkaisen listiä. Ja mitä teki Vivian? Juoksi karkuun? Ei, ei aivan. Pojan pokka petti totaalisesti ja tuo repesi räkäiseen nauruun vajoten polvilleen lattialle.
"Laita - laita se pois", Vivian sopersi naurunsa lomasta. Pitäisikö hänen nyt pelätä pienen pientä tytön näköistä poikaa tuolinjalan kanssa, kun asui mielipuolisen 150 senttisen kauhukakaran ja kaksimetrisen albiinokorston kanssa. Ja kun toisen lempi harrastus oli pureskella sormia ja myydä itseään ja toinen taas teroitteli veitsiä eikä puhunut mitään, murahteli vain. Ja Vivian itse taas... No, ei hänkään aina kiltti ollut, mutta mitään mielisairauksia hänellä ei ollut.

Luvan kanssa asia on kuitenkin toinen ♥ ( ja tosiaan, väistää voi mitä tahoo (-----: )

Ei puukkoa, ei mailaa, ei kirjaa, ei lasia, ei puunoksaa tai mitään muutakaan. Tällä kertaa Bambi saisi huitoa aivan uuden aseensa kanssa. Tuolinjalka oli jämerä ja pojan katse täynnä iloa ja silkkaa murhanhimoa. Silmissään hän jo näki veren valuvan kauniina ja tahmeana lattialle. Pelkkä kuva vuolaasti valuvasta verestä ja sen iloisena tanssivasta väristä sai pojan tärisemään malttamattomana. Hän niin halusi nähdä sen, repiä kaiken tieltään ja tuhota miehen, joka suunnitteli hänen murhaansa. Häntä ei tapettaisi, hän seivästäisi kaikki ja nauraisi huutaen verestä tahriintuneena turmellun ruumiin vierellä. Hän tappaisi kaikki jotka näkivät sen, kaikki jotka kuulivat. Ja näin hänellä olisi vähemmän vihollisia ja enemmän ruumiita. Kaunista.
Toinen puhui hänelle, kutsui hänen nimeään, jota ei kuitenkaan haluttu kuulla.
”Ole hiljaa”, Bambi käski hiljaa ja hykerrellen otti askeleen toista kohti. Ääni oli vallannut pojan pään täysin, eikä sen enää tarvinnut puhua Brisbanelle, se pystyi ohjaamaan pojan sanoja ja jokaista liikettä. Pelko oli taas tehnyt Bambista pelkän ääntä tottelevan sätkynuken.

Toinen askel, kolmas ja pysähdys. Ei saisi hengiltä? Ylimielinen hymy nousi vaaleille kasvoille. Ei saisikaan ja hyvä jos tuo nilkki sen ymmärsi. Hän ei kuollut koskaan, mutta tämä murhaaja kuolisi. Juuri nyt hän kuolisi ja löytyisi tapettuna kirjastosta kaiken sen metallin kehystämänä mitä omisti. Eikä ottanut tosissaan? Hymy leveni ylimielisenä ja Brisbane purskahti mielipuoliseen ja innostuneeseen nauruunsa. No pianpa ottaisi. Oli toinen isompi tai ei, ei paikalla ollut niitä valkotakkisia miehiä, jotka pahimmassa tapauksessa ilmaantuivat paikalle ja sitoivat ärisevän Brisbanen tuoliin tai pistivät häneen suoraan rauhoittavaa. Ilokseen Bambi huomasi toisen vajonneen lattiatasolle. Nyt pituusero ei ollut suuri, mutta miehen nauru sai Bambin puremaan raivostuneena huultaan. Jokainen pienikin tunne tuotiin esille suurin elin ja nyt viha sai pojan murisemaan ja tuijottamaan toista poikaa raivosta täristen.
”Minun on turha tuhlata aikaa kanssasi, pian tänne tulee apujoukkosi ja silloin minä olen jo kaukana ja sinä makaat elottomana täällä…….omassa verilammikossasi!”

Bambi syöksähti vauhdilla toista kohti ja silmät raivosta palaen iski tuolinjalan mustahiuksista kohti vasenta poskea tähdäten. Hetkeäkään epäröimättä perässä seurasi blondin jalka, joka vietiin kovalla vauhdilla vatsaa kohti. Sulavaliikkeinen tyttöpoika kierähti heti perään ja jalka joka oli hetki sitten tähdännyt salamurhaajan vatsaan, koukistui ja nousi vauhdilla toisen pojan leukaa kohti. Joka ikinen järkevä ajatus oli kadonnut murhanhimon myötä.