Slow life

//Random kappaleen nimi otettu New Moonin soundtrackilta X,D
VLIPPPPP FEATTTT MILOOO<3

Mandy katsoi itseään peilistä. Hän ei ollut tuntea itseään, peilistä tuntui katsovan aivan tuntematon ihminen kuin parisen tuntia sitten. Hän ei ollut pitkiin aikoihin laittautunut tällä tavalla, eyelineria ja poskipunaa. Kaikkea sellaista meikkiä, jota tarvittiin hienoihin paikkoihin lähtiessä pistää ylleen. Hiuksetkin olivat aivan eri lailla. Ne eivät olleet sidottuna sotkuisesti nutturalle, vaan kiharrettu kauniisti ja jätetty auki. Pinni tosin piti Mandyn etuhiuksia kurissa.
Brunette joutui harmikseen myötämään, että tämä kaikki meikkaaminen oli kannattanut. Oli upeaa tuntea olonsa kauniimmaksi kuin mitä hän yleensä oli. Tyttöhän ei tavallisesti meikannut paljoa, saattoi laittaa ripsiväriä ja peittää epäkohdat ihollaan. Se oli siinä. Harvoin käyttöön tuli poskipuna, kajaali, huulipuna, kulmakynä, meikkivoide ja eyeliner.

Pahis puki päälleen punaisen mekon(oikean puolimmainen), jota ei ollut käyttänyt aikoihin. Varmaan viimeksi yli vuosi sitten, kun hän oli vielä kuulunut kermaan ja ollut vahtivien silmien alla. Mekko istui sopivasti päälle, mistään kohdasta ei tuntunut puristavan. Aika ihmeellistä, että edes raskauskaan ei ollut saanut pukua tuntumaan pieneltä.
Mandy asetteli mekkoaan paremmin ylleen, haroi vielä hiuksiaan hermostuneena ja muisti hengittää. Jotenkin häntä jännitti. Häntä jännitti poistua tämän näköisenä ulos kylpyhuoneesta, ihmisten ilmoille. Hän ei ollut näyttäytynyt tällaisena aikoihin, mitä muutkin hänestä oikein ajattelisivat? Mitä Milo ajattelisi?
Mandy pudisteli typeränä päätään. Miksi häntä muka Milon mielipiteet kiinnosti, sillä ne eivät kiinnostaneet häntä pätkääkään!
Tuhahdus karkasi hänen tummanpunaisiksi maalattujen huulien välistä ja sitten Mandy jo avasikin kylpyhuoneen oven lukosta astuen ulos sieltä.

Miksi Mandy oli laittautunutkaan näin hienosti? Milon vanhemmat olivat pyytäneet heitä mukaan jonnekin hienoon ravintolaan. He halusivat juhlia heidän kanssaan, mikä kuulosti hyvin absurdilta Mandyn korviin. Milon vanhemmat luulivat, että Milo ja Mandy elelivät onnellisessa parisuhteessa, mikä ei tosiaankaan pitänyt paikkansa. He joutuisivat ravintolassa käyttäytymään kuin mikäkin rakastunut pari. Todella, todella houkuttelevaa, kertakaikkiaan. Jasperia tulisi vahtimaan Milon isoäiti, jonka pitäisi aivan minä hetkenä hyvänsä saapua oven taakse.

Mandy oli vallannut kylpyhuoneen, joten Milon oli täytynyt ottaa vatiin vettä ja partahöylänsä huoneeseensa. Eihän hän ollut tiennyt koko ravintolaillasta ennen kuin vasta aamulla! Eikä ollut aiemmin ehtinyt ajaa pientä parransänkeään. Ja parta piti aina ajaa kun oli juhlava tilaisuus, näin pojan äiti oli opettanut. Milo tuhisi huoneessaan pienen peilin edessä. Valo oli huoneessa huono parranajamiseen, joten toivottavasti ei liikaa haavoja tulisi. Partansa ajettuaan poika puki päälleen tavallisen puvun. Nuorukainen yritti solmia kravattinsa edes jotenkuten, mutta tämä taito ei ollut Milon hanskassa, joten solmu oli nyt millainen oli. Hiukset poika oli laittanut geelin avulla siistiksi ennen parranajoa. Nyt Milo olisi valmis lähtemään, heti kunhan mummo saapuisi hoitamaan Jasperia.

Milo astui ulos huoneestaan melko samaan aikaan kuin Mandy vapautti kylpyhuoneen. Pojan silmät revähtivät auki ja suu loksahti selälleen. Milo ei muistanutkaan, kuinka kaunis Mandy oikeastaan oli. Tyttöhän harvemmin laittautui, joten tämä oli todella outoa. Hetken tuijotettuaan poika käänsi katseensa pois.
"Hieno mekko", Milo sai kuitenkin sanottua suustaan ja väläytti pienen pepsodenthymynsä tytölle. Toivottavasti pojan puku olisi tarpeeksi siisti tilaisuuteen, äiti kun ei tarkemmin ollut kertonut syytä juhlinnalle. Toivottavasti ei mitään liian yllättävää. Milon ja Mickeyn äidistä kun ei aina ottanut selvää. poikien vanhemmat vielä tässä

//... Repesin Patrick Dempseylle XDDD

Mandy hätkähti kuullessaan Milon äänen aivan läheltä ja katse hakeutui nopeasti äänen suuntaan, joka olikin kuulunut yllättävän läheltä. Milo seisoi ovenpielessään ja katsoi häntä. Mandy tunsi olonsa yllättäen hyvinkin paljaaksi ja asetti kätensä puuskaan eteensä peittääkseen itseään.
"Kiitos", pahis sai sanottua viimen ja tarkasteli Milon ulkoasua nyt tarkemmin. Ei toinenkaan hassummalta näyttänyt, mutta sitä tyttö ei todellakaan ollut ääneen sanomassa. Tosin kravaatti oli huonosti laitettu, eikö sitä opettu jo pienenä poikana se sitomaan? Ja entä Milon leuka, siihen oli jäänyt partavaahtoa.

"Ootpa sotkuinen", brunette huokaisi, astui askeleen lähemmäs Miloa ja nosti kätensä toisen kasvoille. Hän pyyhkäisi partavaahdon pois pojan kasvoilta, mutta ei astunut askelta taaemmas. Hän jäi seisomaan Milon eteen ja kuin vahingossa hänen katseensa harhautui toisen silmiin. Milloin viimeksi he olivatkaan olleet näin lähellä toisiaan? Tai siis, näin lähellä toisiaan hakkaamatta, potkimatta ja haukkumatta toisiaan?
Siitä taisi olla ikuisuus. Ellei nyt laskettu sitä yhtä yötä laskettu tuossa taannoin...
"K-kravaattisikin on ihan huonosti", Mandy puhui sitten hämmennyksestä toipuessaan ja avasi pojan solmitun kravaatin kokonaan auki alkaen tehdä siihen parempaa solmua. Miksi pahiksen sydän näin jyskytti, miksi poskia tuntui tällä tavalla kuumottavan?

Milo ihmetteli toisen peittelyä, miksi nyt tuollaista kaunista kehoa rupesi peittelemään? Tai siis olihan Milo sen paljaampanakin nähnyt. Sitä paitsi Mandy näytti todella hemaisevalta punaisessa mekossaan ja laitetuissa kasvoissaan ja hiuksissaan. Kukapa nuori mies olisi sitä kieltänyt. Ei varmasti kukaan. Mandy näytti tarkkailevan Miloa, oliko se hyvä vai huono merkki? Siitä ei poika osannut ottaa selvää, mutta Milo ei katsettaan kunnolla irti Mandystä saanut.

Milo säpsähti pienesti kun tyttö astui lähemmäksi. Seuraavaksi toinen pyyhki jotakin pois pojan kasvoilta ja Milo oli hieman lamaantunut ja hämmentynyt. Yleensähän Mandy kosketti lähinnä.. muksimalla? Milo jäi tuijottamaan hieman alaviistoon tyttöä ja eksyi toisen silmiin, kun Mandykin jäi katsomaan.
"Oho", pääsi pojan suusta vain ja kun tyttö oli saanut solmion auki, Milo kumartui ja antoi kuin hypnoosissa pienen suukon tytön huulille. Tämän jälkeen Milo säpsähti taas, mutta jäi tuijottamaan Mandya. Kohta tulisi kyllä nyrkkiä naamaan, mutta poika oli jotenkin jäätynyt. Mikään lihas ei tuntunut tottelevan ja aivot eivät toimineet järkevästi. Poika vain jäi seisomaan lähelle Mandyä, kuin unohtaen maailman jossa oikeasti eli. Jokin vain sai pojan toimimaan kuten tämä toimi. Ehkä se oli Mandyn kauneus ja kosketus? Tai sitten vain totaalinen napsahdus päässä. Kukapa sitä selvittämään.

Mandy ei ehtinyt siinä juuri mitään ajatella tai tehdä, kun tunsikin jo Milon huulet omillaan. Tyttö kovettui ja hänen huulensakin jännittyivät, Milo ei voinut olla tuntematta sitä. Se hetki oli kuitenkin nopeasti ohi, sillä Milo veti kasvonsa poispäin tytön kasvoista, jonka kasvoilta paistoi selvä ymmärtämättömyys ja hämmentyneisyys. Kädet olivat kohmettuneen kiinni toisen kravaattiin, eivätkä ne siitä liikkuneet. Hitaasti tyttö nosti harmaansiniset silmänsä pojan silmien tasalle ja katsoi tätä kuin peläten. Hänen sydämensä tuntui jyskyttävän kurkussa asti ja vartaloa kuumotti joka puolelta. Se oli outoa, sillä se tunne tuntui samalla ihanalta, mutta myös erittäin epämiellyttävältä.

Mutta tyttö ei osannut hallita tunteitaan. Hän kohosi varpailleen, nojautui Miloa vasten ja painoin huulensa toisen huulille - joskin vain aivan lyhyeksi hetkeksi, sillä samalla ovikello pärähti soimaan ja Mandy vetätyi nopeasti toisen läheltä. Tytön silmät olivat täynnä järkytystä ja suunnatonta hämmennystä, kun hän käänsi päänsä poispäin Milosta ja kiiruhti avaamaan oven, jonka takana luultavasti Milon mummo seisoi.

Mitä hemmettiä oli juuri tapahtunut. Miksi hemmetissä Milo antoi hänelle suukon, miksi ihmeessä Mandy oli antamassa Milolle suukkoa? Mihin maailma oli oikein menossa, oliko se viimein menettämässä viimeisenkin järjen hivenensä?

"Mandy kulta", vanha nainen tervehti herttaisesti ja veti Mandyn tiukkaan haliin.
"Hei Nora", Mandy sai ähkäistyä tiukasta halauksesta. Nora irrotti otteensa ja Mandy pääsi henkäisemään. Noran katse etsi nopeasti Milon käsiinsä, kun Mandy oli päästänyt vanhan rouvan sisään.
"Milo kulta", Nora avasi kätensä valmiina halaukseen.
"Oletpa sinä komeana", vanhus kehuskeli ylpeänä ja veti tyttärenpoikansa myös kunnon rutistukseen.

Milon kasvot olivat varmasti yhtä järkyttyneet kuin Mandykin. Pojan silmissä paistoi hämmennys, mietintä ja kaikki sekaiset tunteet joita nuorukainen tällä hetkellä koki. Poika käänsi katseensa äkkiä jonnekkin muualle, pois Mandyn kasvoista. Aivan kuin häveten tekosiaan. Nuorukainen tunsi silti toisen kädet kravatillaan, joten tämä ei voinut liikkua. Ei päässyt pakoon minnekkään, piti vain kohdata tekonsa. Milon sydän jätti aluksi varmasti lyöntejä välistä, mutta sitten se alkoi lyödä tiheämmin, kuin ottaen kiinni ne välistä jääneet lyönnit.

Milo hämmentyi entisestään, kun Mandy painoi huulet hetkeksi Milon huulille. Suukko oli lyhyt ja hetki oli sadasosasekunneissa ohi. Tosin Milosta ne sekunnin murto-osat tuntuivat paljon pidemmiltä. Jotenkin kiusallisita ja oudoilta. Kielletyiltä. Tytön mennessä avaamaan ovea, käveli Milo hieman kauemmaksi, jotta pieneen aulaan mahtuisi kolme ihmistä kunnolla. Milon päässä ei kulkenut ajatustakaan, poika oli vieläkin yhtä jäätynyt ja jännittynyt kuin aiemmin. Oikeastaan nuorukainen ei edes ollut ehtinyt ajatella, että mitä juuri oli päässyt käymään. Ehkä sen tajuaisi kohta.

Milo hymyili hieman väkinäisesti isoäidilleen ja halasi tätä takaisin.
"Kiitos mummo", Milo vastasi ja irrottautui halauksesta. Milon katse kävi Mandyn silmissä, mutta äkkiä se katse vietiin takaisin Noraan.
"No menkääpäs nyt! Kyllä minä Jasperin hoidan. Äitisi odottaa jo alhaalla isäsi kanssa", Nora sanoi ja työnsi Miloa lähemmäksi Mandyä. Poika jarrutteli hieman, kuin pakosta. Hän ei olisi halunnut nyt Mandyn lähelle, liikaa oli tapahtunut pienessä hetkessä. Milo laittoi kenkänsä jalkaan ja avasi sitten ulko-oven.
"No menkää menkää!", Nora hoputti herttaisesti ja hääti nuorenparin pois kotoaan. Milo käveli ajatuksissaan hissille. Sanomatta sanaakaan tapahtuneesta. Poika ei voinut edes katsoa vielä Mandyyn. Hissillä kesti tulla, joten Milo jäi sen ovelle odottamaan.

Mandy yritti pitää katseensa erossa Milosta, sillä jotenkin tytöstä tuntui, että jos hän nyt katsoisi Miloon, hänelle tapahtuisi jotain. Mitä jotain, sitä brunette ei itsekään osannut sanoa. Hän ajatteli polviensa pettävän, sillä nyt ne tuntuivat tutisevan uhkaavasti.
Miten tilanne olikaan päässyt karkaamaan käsistä? Miten ihmeessä jotain tällaista pystyikään tapahtua heidän kahden välillä? Mandy inhosi Miloa, ei voinut sietää! Mutte jotenkin... Jotenkin Milon lähellä hänellä oli ollut lämpöinen ja turvallinen olo.
Voihan helvetti.

Nora oli jo suorastaan työntämässä heitä ulos ovesta ja Milo käveli uhkaavasti lähemmäs Mandya. Mandy nappasi musta takkinsa naulasta ja sitoi korkokengät jalkaansa. Hän ehti ensimmäisenä ovelle ja ujuttautui siitä ulos.
"Kiitos Nora. Nähdään myöhemmin", Mandy ehti hyvästellä, kun ovi jo sulkeutui ja Milo käveli kohti hissiä. Brunette tuijotti pojan selkää arasti, jalat eivät tuntuneet toimivan. Tyttö kuitenkin pakotti jalkansa toimimaan ja hissin tullessa ylös asti Mandy sai itsensä liikutetuksi ja astui toisen kanssa pieneen, ahtaaseen hissiin.

Mandy nojautui vasten hissin toista seinämää ja yritti pysytellä mahdollisimman kaukana Milosta, jotta äsköinen ei vain toistuisi vahingossakaan. Voi ei, miten ihmeessä hän tulisikaan pärjäämään Milon seurassa seuraavat tunnit?

Hissin saapuessa Milo päästi Mandyn ensiksi sisään, jotta itse sai jäädä kauemmaksi, selin toisesta. Milo ei yksinkertaisesti voinut katsoa tyttöä, sillä pojan sisällä myllersi jokin ja jos nyt Milon ja Mandyn katseet olisivat kohdanneet, niin varmasti mitään hyvää ei olisi siitä seurannut. Poika ei puhua pukahtanut ennenkuin hissi oli alhaalla. Hissiltä näki jo ulko-ovelle, ja siellä odotti suurehko taksi, jonka sisällä istuivat Milon äiti ja isä. Poika puristi sekunniksi silmänsä kiinni ja keräsi itseään.
"Pitäis vissiin alottaa show..", Milo mutisi tytölle olkansa yli, mutta vältteli katsekontaktia. Tosin senkin joutuisi ottamaan illan mittaan, ettei äiti epäilisi. Äiti kun oli niin.. no äiti.
"Kävellään vaikka käsikädessä, niin siinä jo ne vähän näkee..", Milo jatkoi sitten ja astui askelee taaemmaksi, ojentaen kättään Mandylle.

Sitten hissin ovi aukaistiin ja Milo asteli hieman edempänä ulos, koska vierekkäin siitä ei olisi mahtunut astumaan. Pojan äiti vilkutteli suuren hymyn kera innoissaan ja isä katseli vaimoaan hieman häpeillen. Kyydissä istui myös Milon pikkusisko Maddie ja pikkuveli Max. Max näytti erittäin kettuuntuneelta, tosin ymmärsihän sen 15-vuotias poika olisi varmasti keksinyt itselleen muutakin tekemistä illaksi San Diegossa. Milo ihmetteli tätä perheillallista, mutta päätti antaa ihmetyksensä olla. Poika arveli, ettei ainakaan Mickey ilmestyisi ravintolaan. Mutta Milo päätti vielä varmistaa asian ja kaivoi taskusta kännykkänsä ja näpytteli siihen tekstiviestin lähettäen sen sitten Mickeylle.

Mandy hätkähti kuullessaan Milon alkavan puhuvan. Mandy nyökkäsi hajamielisesti ja yritti hätyyttää päästään sellaisia ajatuksia, jotka eivät sinne kuuluneet. Hänen mieleensä oli palautunut muistikuvia jotain kuukausi sitten tapahtuneesta vahingosta, joka oli myös alkanut pienen viattoman suudelman jälkeen. Milo oli ollut silloin hyvin juovuksissa, nyt toinen oli kuitenkin selvinpäin. Mitään ei voinut tapahtua, kun he molemmat olisivat selvinpäin. Tällä ajatuksella tyttö yritti itseään rauhoitella.
Käsikädessä...
Pahis tarttui epävarmasti sirolla kädellään Milon ojennettuun käteen. Hän ei kehdannut puristaa toisen kättä juuri ollenkaan, heidän käsien väliin oli jäänyt melko paljonkin ilmaa.

Milon vanhemmat, eritoten äiti, oli tästä illallisesta hyvin innoissaan. Hänen mielestään tällaisia illallisia pitäisi järjestää useimminkin, että perhe pysyisi kasassa. Mandy ei vain tuntenut kuuluvansa mukaan tähän perheeseen. Ei, tämä ei ollut hänen perhettään.He vain teeskentelivät Milon kanssa olevansa pari, mutta tosiasiassa Mandy sieti Miloa vain Jasperin takia. Tai niin hän itselleen uskotteli.

//Nyt sovitaan, että ne on käyny siellä illallisella XD
------

Mandy istahti sängyn reunalleen uupuneena. Hän ja Milo olivat juuri tulleet kotiin Milon vanhempien järjestämältä perheillalliselta kalliista ravintolasta. Ravintolareissu oli ollut hitusen ahdistava tälle pahikselle, sillä hän ei vain tuntenut kuuluvansa mukaan tähän isoon ja onnelliseen perheeseen. Hän oli joutunut näyttelemään iloista ja rakastunutta sekä suukottamaan Miloa poskelle vain sen tähden, että se näyttäisi hyvältä Milon äidin silmään, joka oli hyvin utelias heidän kahden suhteesta.
Pahis laski harmaansiniset silmänsä lattialle ja kuunteli. Jasper nukkui sikeästi pinnasängyssään ja ehkä lapsi nukkuisi kauniisti koko yön. Mandy ei olisi jaksanut tänää enää yrittää nukuttaa lastaansa, hän oli totaalisen poikki.

Brunette kävi nopeasti putsaamassa meikkinsä pois kasvoiltaan, jolloin hänen peilikuvansa näytti taas normaalilta. Peilistä katsoi jälleen se sama pahis, jonja Mandy tunnisti itsekseen. Vähän se kuitenkin tuntui kirpaisevan rinnassa, sillä peilistä häntä katsoi katkera, vihainen ja kaikkeen uupunut tyttö. Mandy ei olisi jaksanut olla sellainen aina, mutta sellainen hänestä oli tullut. Nuo luonteenpiirteet kuuluivat nykyisin hänen luonteeseensa.

Illalliselta saavuttuaan Milo oli linnottautunut suoraa tietä omaan huoneeseensa. Huoneessa poika laittoi iPodinsa päälle ja napit korvilleen. Häntä ei väsyttänyt. Tai väsytti, mutta uni tuskin tulisi koko yönä. Sen verran ajatukset risteilivät nuorukaisen päässä sikin sokin.

Ensinnäkin ravintolaillallinen oli ollut pelkkää esittämistä äidille. Isä nyt ei juuri puhua pukahtanut koko illan aikana, eikä sinällään ihme. Eihän äidillä ja isällä edes mennyt hyvin. Suhde oli yhtä kulissia, aivan kuin näiden pojallaankin Milolla. Kuitenkaan pari ei voinut erota, töiden ja julkisivun tähden. Taas aivan kuin Milolla ja Mandyllä, tosin syynä vain näillä oli Jasper. Milon äiti kyseli innostuneena parista ja miten Jasperilla meni ja plaaplaaplaa. Kysymyksiin oli kiusallista vastata, sillä kukapa haluaisi oikeaasti äidilleen valehdella. Ei varmasti kukaan. Maddie ja Max taas olivat koko illan vain törkkineet ruokiaan ja yrittäneet hoputtaa lähtöä kotiin, mikä oli Milollekin vain hyvä juttu. Sillä tarpeeksi vinguttuaan, oli illallinen päättynyt. Sama taksi heitti Mandyn ja Milon kotiin ja Milon äiti Miranda vielä halasi molempia onnellisena. Kuulema oli hienoa, että näin nuorellaparilla meni hyvin ja oli lapsi ja kaikkea. Oikeasti asiat ei olleet niin hyvin..

Vaihdettuaan yöhousunsa jalkaansa lösähti Milo makaamaan sängylleen. Musiikki pauhasi korvilla, yrittäen saada peitettyä kaikki ne myllertävät ajatukset. Mutta loppujen lopuksi ei se musiikki auttanut. Milo mietti vain niitä pusuja ja miksi niin oli käynyt. Poika yritti kieltää ne tunteensa Mandyä kohtaan, joita omisti. Milo yritti estää itseään ihastumasta Mandyyn enemmän, vaikka se oli vaikeaa. Milo oikeastaan rakasti Mandya, tavallaan.. Muttei hän sitä voinut kertoa Mandylle, saati tunnustaa oikeastaan itselleenkään. Mandyhän vihasi Miloa, hakkasi, potki ja kiukutteli joka päivä. Miten sellaista tyttöä voisi rakastaa? Miten Milo edes pystyi ihastumaan tuohon naiseen? Nuorukainen pohti ja pohti kaikkia ajatuksiaan, kunnes päätti käyttää viimeisen kortensa ja soitti Mickeylle.

Muutaman tuuttauksen jälkeen puhelimeen vastattiin. Mickey ihmetteli miksi Milo häntä häiritsi taas. Toisaalta veljeksillä oli hyvät välit, joten ei Mickey loppupeleissä soittoa pahaksi laittanutkaan. Itseasiassa poika oli kotonaan pelaamassa jotakin peliä pleikkarilla. Yksin, oluen kanssa.
"Mickey.. Sun täytyy takoa järkeä mun päähän", Milo aloitti, "... meinaan me satuttiin vahingossa pussaamaan Mandyn kanssa.. ja ... ja... en oikeen tiedä mitä ajattelisin.."
"Helvetti jätkä! Mandyhän käyttää sua vaan hyväkseen, sillä on kunnon kämppä sun puolesta, sä ajat sitä niihin helvetin balettiharjotuksiin ja mitä saat palkaks siltä, mustelmia mustelmien perään!", Mickey kiivastui puhelimessa. Poika ei oikein tullut toimeen Mandyn kanssa, eikä Mandykään pitänyt Mickeystä.
"..Mutta kun.. musta tuntuu et mun sydän sanoo toista, mut tiedän etten oikeesti voi rakastaa sitä. Siis järki taas käskee unohtamaan kaiken..", Milo puhui puhelimeen, hieman äänekkäämmin jo, mutta yritti olla niin ettei viereisessä huoneessa oleva Mandy kuulisi.
"Nyt puhut paskaa! Unohat kaikki ajatukses, huomenna mennään baariin niin siellä ne ainakin unohtuu. Sitä paitsi siellä on hyvännäköisiä, MUKAVIA, tyttöjä", Mickey intti vastaan.
"Hmm.. no okei. Mut ei musta ole pettämään..", Milo vastasi suostuvasti. Alkoholi voisi tosiaan vähän auttaa. Ainakin hetkeksi. Ja koulu tietenkin ja urheilu.
"Ketä sä pettäisit? Mandyä? Ettehän te edes seurustele, asutte vaan yhdessä ja omistatte lapsen", Mike naurahti puhelimeen ja sulki sen sitten. Milo jäi miettimään toisen sanoja ja asetti kuulokkeet korvilleen, antaen musiikin pauhata. Ainakin puhuminen ääneen auttoi vähän. Tosin vain hyvin vähän.

Mandy avasi hiljaa kylpyhuoneen oven ja oli kävelemässä takaisin huoneeseensa, mutta vaimea puheensorina keskeytti hänet. Tyttö kuuli vaimean puheen tulevan Milon huoneesta. Yllätyksekseen pahis löysi melko nopeasti Milon huoneen oven takana ja painoi korvansa kiinni sitä vasten.
Kenen kanssa Milo puhui? Poika nimittäin kuulosti melko lohduttomalta, mikä aiheutti ikävän kouraisun Mandyn vatsassa. Oven takaa oli melko vaikeaa kuunnella puhetta selvästi, mutta Mandy kuvitteli kuulevansa kaiken aivan hyvin. Kuullessaan Milon sanovan, että '-- etten oikeesti voi rakastaa sitä' Mandy ymmärsi sen näin 'mä en oikeesti rakasta sitä'. Sen kuultuaan Mandy jähmettyi ja hänen sydämensä tuntui pysähtyvän. Brunette ei tajunnut, miksi se tuntui niin pahalta, miksi hän reagoi Milon sanoihin niinkin voimakkaasti.
Enempää Mandy ei jäänyt kuuntelemaan, vaan hän käveli ripeästi omaan huoneeseensa.

Pahis hiipi nopeasti takaisin huoneeseensa, jossa vaihtoi ylleen punaisen topin ja harmaat minishortsit, jonka jälkeen hän kipusi sänkyynsä paksun peittonsa alle. Mandy sulki silmänsä ja yritti nukahtaa. Mutta uni ei tuntunut tulevan, vaikka hän olikin uupunut. Silmät avautuivat ja Mandy antoi silmiensä tuijottaa tyhjyyteen. Hän pohti, mitä Milo sillä hetkellä tekisi ja mitä toinen oikein ajatteli. Oliko se totta, että Milo ei rakastanut häntä? Ei välittänyt ollenkaan?
Mandy tuhahti raskaasti, miksi häntä muka Milo kiinnosti. Ei ollut aikaisemminkaan kiinnostanut, joten miksi nytkään. Mandy ei todellakaan ollut myöntämässä sitä itselleen, että olisi muka välittänyt Milosta tavallista enemmän. Hän ei voisi välittää Milosta, hän oli toiselle katkera. Lapsi oli Milon syytä, vaikka Mandy rakastikin Jasperia ylikaiken. Miloa hän ei koskaan oppisi rakastamaan, ei, se oli varmaa. Milo oli aiheuttanut hänelle kaiken tämän paskan. Milo ei tulisi koskaan ansaitsemaan Mandyn huolta tai rakkautta.
Ja kuin tyhjästä kyynel vierähti tyynylle. Brunette henkäisi tärisevästi ja pyyhkäisi turhautuneena tyhjästä ilmestyneen kyynelvanan pois. Miksi häntä sitten itketti näin paljon, jos hän ei kerran välittänyt Milosta ollenkaan?

Mandy piiloutui enemmän peiton alle ja toivoi nukahtavansa. Niin lopulta kävikin, tosin tunnin päästä, kun tyttö oli kyllästynyt ajatuksiinsa.

//THE END