Don't slow down you're gonna crash

Jamie istahti vihreälle ruoholle. Hän veti syvään henkeä. Ilmakin tuoksui ja maistui aivan erilaiselta tässä maassa. Hän oli asunut nyt viikon tässä kaupungissa ja tämä oli hänen virallisesti ensimmäinen koulupäivänsä. Kolme päivää sitten hän oli käynyt tutustumassa paikkoihin opinto-ohjaajan johdolla ja nähnyt hieman oppilaitakin. Ei kai paikka niin kamalasti eronnut entisestä koulusta. Kaikki oli vain jotenkin niin niin niin niin Amerikkalaista! Jamie tuhahti itsekseen ja nosti hupun päänsä suojaksi. Hän ei ollut koskaan viihtynyt auringossa, koska auringonpistos tuli liian helposti ja samoin nestehukka. Nytkin hän oli pakannut laukkuunsa cokis ja vesipullon. Hän ei pyörtyilisi ja oksentelisi ensimmäisen päivän aikana. Tosin, hänen koulunsa ei alkaisi vielä pariin tuntiin, mutta hän oli päättänyt tulla tutkiskelemaan lisää paikkoja ja ihmisiä. Löytyisiköhän täältä ketään sellaista ihmistä kuin hänen Lontoon ystävät? Jamie irvisti. Entäs jos hän joutuisi silmätikuksi ja kiusatuksi? No, kyllä hän varmasti saisi kuulla vahvasta brittiaksentistaan. Jamie oli harjotellut puhumista Amerikkalaisittain, mutta se tuntui mahdottomalta. Siispä hän oli luovuttanut heti alkuun.

Skeittilauta laskettiin viereen ruoholle ja laukku toiselle puolelle. Vetoketju avattiin ja vihko ja kynä otettiin esille. Ehkä hän ensin yrittäisi viimeistellä uusimmat sanoituksensa, joita hän oli aloittanut työstää lentokoneessa. Se oli hänen ensimmäinen rakkauslaulunsa. Tai niin hän ainakin uskoi. Ei hän koskaan ollut aikaisemmin harkinnut edes kirjoittavansa tytöstä ja sydämmen särkymisestä. Aina oli ollut iloisia asioista. Jamie oli vajonnut ajatuksiinsa ja piirsi nyt sitten vain skeittilaudan kuvaa vihkon yläreunaan. Saakelin aikaerokin. Ei hän voisi kenellekään tutulle edes laittaa viestiä, kun kaikki nukkuivat.

Jamie kaipasi jo nyt seuraa. Ei hän ollut tottunut olemaan koulussa yksin, muuta kuin huonoina päivinä. Nyt vain tuntui jotenkin hankalalta ottaa keneenkään kontaktia.


// Hachia odotellaan ^^//

Aamu oli niin lämmin ja kaunis, ettei Hachi ollut yksinkertaisesti voinut jäädä kotiin enää pidemmäksi aikaa. Tuo korallissävyiseen, löysään toppiin ja lököttäviin, polviin saakka käärittyihin farkkuihin pukeutunut tyttö hymyili nähdessään koulun ja kirmasi juoksuun. Korallisen topin alta näkyi valkoista tiukempaa toppia. Ripeitä askelia ottavia jalkoja peitti yksinkertaiset mustat varvassandaalit, sillä hänelle oli tullut kiire lähteä matkaan. Nyt kun koulun alkuun oli vielä aikaa niin hän saattoi rauhassa touhuta jotain mukavaa. Skeittilauta oli myös jäänyt kotiin, mutta aniliininpuna-valkoinen reppu keikkui tytön selässä. Hiukset oli sitaistu puolihuolimattomasti taakse, tutun valkoisen lippiksen keikkuessa päässä. Hupparin tyttö oli tunkenut sentään laukkuunsa.

Hän voisi vaikka.. Ei hän oikeastaan tiennyt mutta hauskaa hän ainakin pitäisi. Tai ehkä jopa menisi jonnekin ottamaan aurinkoa näin ennen koulun alkua. Se voisi olla ihan kivaa. Tai sitten hän..
Askeleet pysähtyivät, tummien silmien osuessa vähän matkan päässä istuvaan poikaan. Korpintukkainen tyttö tuijotti tuota uteliaasti, sillä hän muisti nähneensä toisen jossakin, mutta oli silti varma, ettei hän ollut toista koulussa ennen nähnyt, ainakaan hän ei muistanut poikaa koulu oppilaana vaikka saattoikin erehtyä. Mutta missä sitten? Ostarilla? Jossakin kadulla?
Asia jäi vaivaamaan tyttöä sen verran, että tuon pieni, siroluinen hahmo lähti astelemaan mietteliäänä tuota kohti, tytön seisahtuen vähän matkan päähän ja kallistaen hivenen päätään.
”Moi!”
Lausuttiin pirteällä äänellä, tytölle ominaisen aurinkoisen hymyn valaistessa kasvoja. Tummat silmät tutkivat pojan ulkomuotoa, tuon katseen äkätessä skeittilaudan uuden tyypin viereltä. Hachi henkäisi terävästi.
”Säkin skeittaat! Siistiä!”

Jamie hätkähti silmiin pistävästi, kun joku sanoi moi lähellä häntä. Katse nostettiin vihkosta hieman hämillään, mutta ennen kuin hän kerkesi katsoa puhujaa tuo huomautti skeittauksesta ja leveämpääkin leveämpi hymy nousi Jamien kasvoille. Poika nousi seisomaan innokkaana.
"Hei! Minä olen Jamie Allen." Hän esitteli itsensä ja tarrasi tytön käteen pienesti ja kätteli ja irroitti sitten. Katse laskeutui lautaan.
"Kyllä. Minä skeittaan. Ilmeisesti sinäkin? Ainakin kysyit siihen malliin että skeittaisit?" Jamie uteli ja katsoi sitten vasta tyttöä kunnolla. Toinen oli söpönnäköinen. Varmaankin Japanilaissyntyinen. Ainakin tyttö näytti Japanilaiselta. Toinen oli aika lyhytkin. Jamie viihtyi lyhyiden tyttöjen kanssa. He saivat olon tuntumaan pitkältä.

Poika sulki vihkonsa, jota piteli edelleen kädessään.
"Tiedätkö, minä taisin nähdä sinut pari päivää sitten, kun kävin tutustumassa täällä." Jamie sanoi sitten ja hymyili edelleen tytölle. Ainakin pojalla oli sellainen muistikuva! Yleensä hänelle jäi ihmiset todella hyvin mieleen. Ja tämä tyttö nyt oli todella sievä, joten tietenkin toinen jäi mieleen! Jamie oli kyllä nähnyt koulussa useita hyvännäköisiä ihmisiä.

Tyttö irvisti pikaisesti pojan reaktiolle. Hän todella oli iloinen siitä ettei tuo istunut minkään sellaisen lähellä johon olisi voinut iskeä päänsä. Hänellä oli nimittäin tapana iskeä päänsä vaikka mihin, se tuntui vetävän iskuja puoleensa kuin kukat mehiläisiä.
Siispä tyttö kätteli ja ravisti pikaisesti kundin kättä innoissaan uudesta ihmisestä.
”Hachiko Ikumo, sano mua vaan Hachiksi niinku muutkin”

Korpintukkainen neito kuuli toisen äänestä tutun aksentin, sen saaden tytön tuntemaan itsensä yhä enemmän innostuneemmaksi. Toinenhan oli britti! mitenköhän Englannissa sujui? Hänen isän puolen sukunsa asui siellä.
”Joo, skeittaan! Nyt mä jätin laudan kotiin ku tuli kiire. Mutta hei, sähän olet britti! Siistiä! Mun isäkin on!”

Tyttö henkäisi uudestaan.
”Niinkö? No silloinhan mun on pitänyt nähdä myös sut! Ilmankos näytit häiritsevän tutulta! Oletko sä uusi Astonissa? Tervetuloa!”
Tyttö puhui yhteen menoon, elehtien pienesti käsillään. Tuo kuitenkin virnisti hivenen hämmentyneesti sanojensa lopuksi.
”Sori, mä puhun taas ihan liikaa”
Todettiin naurahtaen.

tyttö esitteli itsensä, mutta Jamielle jäi oikeastaan mieleen vain se, että sai kutsua Hachiksi. Toinen vaikutti positiivisen iloiselta ja se sai väkisinkin pojan unohtamaan äskeisen masentuneen biisin suunnittelun. Sitten Hachi huomautti hänen olevan britti ja Jamie yskäisi nolona, tiputtaen samalla hupun päästään.
"Busted! Kyllä olen. En taida pystyä sitä salaamaan mitenkään. Mutta ihan 100% Britti olen. Mistä päin isäsi sitten on? Oletko sinä puoliksi britti?" Jamie kysyi uteliaana ja nosti laukkunsa olalle, jotta sai laitettua vihkonsa ja kynän sinne takaisin.
"Joo. Ihan uusi olen. Kävin pari päivää sitten tutustumassa, mutta eipä täältä oikein muuta jäänyt päähän, kuin muutamien ihmisten kasvot." Poika naurahti ja nosti lautansa sitten maasta.

Jamie naurahti toisen perään, kun tuo sanoi puhuvansa paljon.
"Ei kuule yhtään haittaa! Minäkin puhun yleensä tosi paljon. Tai, en ihan hirveän paljon, mutta normaaleja enemmän... Ehkä? Sekavasti minä ainakin selitän." Poika nauroi ja hymyili sitten jälleen.
"Kerropas jotain tästä koulusta?"

Tyttö naurahti pehmeästi toisen sanoille, tuon kallistaen päätään hivenen. Hachi virnisti.
”No ei nyt britiksi syntyminen mikää synti ole. Iskä on kotosin Lontoosta eli joo, kyllä mä olen puoliks britti vaikka ei sitä kai heti uskois.. ku mun äiti on sitten japanilaiskorelainen niin kai musta sitten tuli tän näkönen tai jotain…”
Korpintukkainen tyttö huomasi selittävänsä taas mitä sylki suuhun toi ja tuo yskäisi pienoisesti rauhoittuakseen. Mutta hei, ei sitä nyt joka päivä saisi aidon britin kanssa jutella, vaikka kyllä hänen isänsäkin puheesta kuulsi vieläkin läpi tietty aksentti, joka paljasti ettei mies ollut syntyperäinen amerikkalainen.

”Aaaah! No hyvä että sentään jotain jäi päähän. Kun ne opettajat osaa olla hankalia selittämään ja kaikkee. Ainakin mä huomasin sen kun tulin tänne ekaa kertaa. Me siis asuttii eka Nykissä, mut muutettiin tänne kun.. mun isoveli alko kerätä siellä liikaa ongelmia..”
Tyttö lopetti lauseensa ja hymyili hivenen.
”Aston, huh? No siis täällä, kuten iha jokasessa amerikkalaisessa koulussa, on noilla klikeillä tosi iso osa.. Mikä on ihan perseestä. Mutta siis täälläkin on noi suosituimmat tytöt jotka on kaikkien ylimpänä jajaj sit.. on koulun kerma jotka on vaan itteensä täynnä olevia snobipentuja ja sitten mennään normaaliin ja ei niin normaaliin suuntaan… Äääh, en mä osaa selittää mut ei kannata kauheesti hyppiä ”ylempien” nenille.. kun siitä ei aiheudu ku hankaluuksia. Oon saanu kokee sen nimittäin ite myös.. Niin ei kantsi kokeilla.. Mutta kysy jos haluut tietää jotai lisää, ok? Mä koitan vastailla”

Jamie ei osannut lakata hymyilemästä, kun toinen kertoikin että on puoliksi britti.
"Sinulla on isovelikin? Onko hän sitten täsäs koulussa?" Poika kysyi uteliaana ja kiinnostuneena. Sitten hän taas kuunteli kiinnostuneena toisen kertomista koulusta ja huokaisi sitten lopussa syvään.
"Klikkejä... Ne on aika typerä asia, eikös? Minunkin entisessä koulussa oli jonkinmoiset. Siellä oli vain oikeastaan suositut, tavikset, erilaiset ja muusikot. Täällä sitten tuntuu, että jokainen ihminen kuuluu johonkin eri ryhmään. Ihan amerikkalais meininkiä teinielokuvasta." Jamie puheli ja kertoi nyt hieman itsestään ja liikkuikin riski rajoilla. Hän ei tahtonut möläyttää olevansa rikkaasta perheestä, joten aiheen vaihdos olisi nyt paikallaan.

Hän naurahti hieman.
"Eli voit olla minun yleinen tietopankki? Jos tahtoisit, voisit antaa numerosi tai minä omani, jos joskus vaikka hätä tulee. Tosin, jos sinulla on minun numeroni ja minulla ei sinun, niin ei se paljon minua hyödytä." Poika puheli viattomaan sävyyn. Nyt alkoi vanha kunnon Jamie päästä jo valloilleen. Puheliaisuus ja kevyen ja todella viattoman flirtin heitto näteille tytöille. Vaikka Hachi ei ollutkaan hänen tyylisensä, niin Jamie kyllä keräisi kaikkien nättien tyttöjen puhelinnumerot mitkä vain saisi. Lontoossa hänellä oli ollut monta tyttöä ketä hän deittaili samaan aikaan, mutta sitten se oli loppunut hieman kuin seinään ja yhtä ainoaa tyttöä oli yritetty sairaalloisesti. Nyt pitäisi vain koota itsensä ja yrittää jatkaa kuin ennen vanhaan.

"Joo on! Yas on ihan mukava, vaikka se onkin joskus ihan liian huolehtivainen ja suojelevainen mua kohtaan.."
Aasialaispiirteinen tyttö totesi nyrpistäen nenäänsä hivenen. Niin, oli rasittavaa kun joku tyyppi, tässä tapauksessa isoveli, seurasi sinua aina kun olit näkyvissä ja kävi suurin piirtein mätkäisemässä jokaista hölmöä gorillaa turpiin sitten kun ne vähänkin loukkasivat sinua..

"Oon samaa mieltä. Täällä toi klikkisysteemi on vähän erilainen kun klikkejä on enemmän. Mikä on todella tyhmää, mutta ei niistä tarvii silleen välittää oikeestaan.. Kunhan ei saa itseään hankaluuksiin. Multa se kyllä onnistuu aina.."
Tummasilmäinen tyttö selitti kallistaen hivenen päätään. Niin, hän sai aina itsensä hankaluuksiin, kompuroi ja satutti itseään. Jestas kun piti olla niin kömpelö aina.
"Joo! Siis tottakai saat!"
Korpintukkainen tyttö hihkaisi. Oli aina kiva saada uusia kavereita. Tyttö kurotti reppunsa sivutaskuun, vetäen sieltä pienen vihkon ja kynän. Hän kirjusti numeronsa paperille, repäisten sitten sivun irti ojentaen sitä kundille samalla kun tuon huulille nousi leveä hymy.

Jamie naurahti hieman tytölle, kun tuo kertoi veljen olevan huolehtiva.
"Minulla on yhden kaverin veli samanlainen. Tosin, se ystäväni on sellainen, joka on aina ongelmissa, koska on hieman... No, erikoinen. Se pitää ottaa vain hyvällä. Ei veljesi kiusakseen sinua vainoa." Britti selitti tytölle ja vilkaisi sitten hieman kelloaan. Jopas aika olikin mennyt nopeasti! Eihän tässä ollut enää kauaa, kun koulu alkaisi.

Poika hymyili sisäisesti hyvin leveästi, kun Hachi kaivoi paperia ja kynän repustaan ja raapusti hänelle numeronsa ylös. Jamie otti sen ja kaivoi kalliin kännykkänsä esille. Hän kirjoitti sen ylös ja katsoi sitten tyttöä. Paperi tungettiin taskuun, jottei numero joutuisi ihan vieraille tyypeille.
"Saanko ottaa vielä kuvan kännykkään? Niin nään jos sinä vaikka soitat tai laitat viestiä?" Jamie kysyi sitten ja virnisti hieman. Hänestä oli mukava katsoa ensin kuva ja sitten vasta lukea teksti. Hänellä oli jokaisesta numeronomistajasta kuva kännykässään. Se teki tekstareista ja puheluiden saannista entistä mukavampaa.

Sitten poika kaivoi laukusta lompakkonsa ja otti sieltä käyntikortin esille. Siinä luki suurella Dry Your Tears ja sen alla neljä nimeä, joiden perästä löytyi puhelinnumerot. Tommy, Jamie, Charlie ja KiKi. Poika ojensi kortin toiselle.
"Sieltä kun bongaat nimeni, niin saat numeroni. Äläkä sitten soittele muille pojille. Tosin, he varmasti ilahtuisivat jos nätti tyttö soittelisi. Mutta ne ei ole itse nättejä." Jamie nauroi ja iski hieman sylmää Hachille

Hachiko hymyili toisen sanoille isoveljestä. Niin, kai Yasu tarkoitti vain hyvää ja oli oikeastaan jollakin tasolla mukava nähdä, että isoveli välitti hänestä niinkin paljoa, että tuo oli turvaamassa selustan vaikka saisikin itse turpiinsa jos tilanne etenisi siihen suuntaan. Tarkemmin ajateltuna korpintukkainen neitokainen ei oikeastaan pärjäisi ilman isoveljeään, sillä tuolta piikkitukkaiselta kundilta sai paljon arvokkaita neuvojakin elämää varten.

Tummat silmät räpsähtivät yllätyksestä.
"Nooo... Ota vaa, vaikka ei mussa mitään katsomista ole. Ainakin näät sitten että kuka siellä huutelee ja voit jättää vastaamatta ku näät mun ruman pärstän, hahaha"
Hachi totesi hyväntuulisesti hymyillen sanojensa perään omalla aurinkoisella ja positiivisella tavallaan.

Tummien silmien seuratessa toisen liikkeitä, tuon ottaen vastaan käyntikortin jota tutkiskeli pienissä, siroissa käsissään. Katseen noustessa ilkikurisena Jamien silmiin.
"Hei kundi, et kai sä ole kateellinen?"
Silmää iskettiin toiselle vaivihkaa ja tyttö jatkoi naama peruslukemilla:
"Oon imarreltu kun mua sanotaan nätiks. Tällästä penskaa.."

Jamie virnisti hieman ja otti samantien hachista kuvan kännykkäänsä ja parilla painalluksella asetti sen oikean numeron kohdalle.
"Lupaan kuule vastata aina. Paitsi tietenkin joskus... Tiedäthän, jos tilanne ei anna periksi." Hän virnisti ja työnsi sitten kännykkänsä taskuunsa. Sitten poika jo nauroi hieman, kun tyttö kysyi ei kai hän ollut kateellinen.
"Tietenkin olen! En minä tahdo sinua luovuttaa ystävilleni. Mutta tuskin minulla on pelkoa. Minä olen se herras mies ja naissilmää miellyttävin meistä." Jamie vitsaili ja puhalsi sitten hieman otsahiuksiaan sivuun.

Sitten pojan päässä välähti eräs asia, mistä hän oli vastikää lukenut koulun ilmoitustaululta! Kehtaisiko sitä? Näin lyhyen keskustelun ja tuntemisen jälkeen? Jamien kasvoille nousi hymy. Jos hän ei kysyisi, niin hän ei olisi hän.
"Hachi? Tahdotko tulla tanssiaisiin kanssani?" Poika kysyi sitten ja oli loihtinut naamansa hieman totisemmaksi. Olisihan se ollut tylyä, että hän olisi täysi virne naamallaan kysynyt tuollaista asiaa. Lontoossa oli järjestetty muutamia tanssiaisia. Parit olivat olleet vanhempien tuttujen hienosto kemuja, joista Jamie oli kuitenkin päässyt karkuun, mutta muutamat oli järjestetty myös koululla. Vaikka ne olivatkin "hienoja" tapahtumia, Jamie viihtyi niissä. Olihan siellä koulun oppilaita ja jos oli paljon kavereita, kemut olivat hauskat!
"Ja Jos sinulla on jo pari, niin kuin epäilen, niin en pahastu ja lähde parkuen pakoon." Poika lisäsi, jotta tytölle ei vain tulisi omatunnon tuskia.

”Aarrgghht… Hei toi ei ollut reilua! Mä oisin voinu vetää jonkun kivan posetuksen sulle!”
Tyttö totesi, mutristaen huuliaan kundille, joka nappasi hänestä kuvan. Kai hän saisi edes nähdä sen? Eikö? Tytöille kun oli tärkeää tietää, miltä näyttäisi kuvassa, eikö niin? Mutta toisaalta, ei hän ollut ennenkään välittänyt niin miksi hän välittäisi nytkään? Hän kunei ollut sellainen perinteinen kaunis likka, joita koulussa riitti.

Tummiin silmiin nousi yllättänyt pilke kundin kysyessä häntä parikseen. Häntä? Kaikista koulun tytöistä? Tosin tuskin tuo oli nähnyt kaikkia koulun likkoja joten tottakai se pyysi häntä.
”Jamie.. Miksi pyydät mua? Koulu on täynnä niin kauniita likkoja ja.. mä olen vaan tällänen..”
Hachi levitti käsiään avuttomana.
”…mulla on jo pari, mutta se luultavasti suostu mun pariks säälistä… joten, en voi suostua tohon vaikka tahtoisikin, anteeksi…”
Tyttö näytti anteeksipyytävältä, tuon ilmeen tummetessa hivenen ennen kuin näytti siltä, että tytön pään päälle syttyisi lamppu.

”YOSH! Hei! Mä tiedän! Mä voin auttaa sua etsimään itselles jonkun kauniin ja mukavan parin! Jooko? Ja sitten te voitte hengata tanssiaisissa meidän kanssa!”
Tyttö sanoi tummat silmät kirkkaina.

//Periaatteessa Hachi on vielä vapaa, mutta pelaillaan aimeen kanssa peliä parhaillaan, jossa H aikoo pyytää Brandonia parikseen//

Jamie nauroi tytölle.
"Äläs nyt! Tuli nimittäin maailman luonnollisin kuva." Hän huomautti ja iski leikkisästi silmää toiselle. Hän kaivoi kännykän vielä esiin taskustaan ja näytti kuvaa kaukaa tytölle. Juuri sen verran etäällä, ettei Hachi pystyisi sitä nappaamaan ja poistamaan kuvaa. Kyllä Jamie tyttöjen metkut oli oppinut jo tuntemaan!

Hachi kieltäytyi hänen tanssiaispari pyynnöstään, mutta poika ei ollut moksiskaan. Ei häntä koskaan ollut pahemmin vaikuttanut pakit. Muuta kuin yhden tytön... Jamie ravisti mielessään päätään. Ajatukset eivät saisi valua takaisin Maryaan. Päivästä ei tulisi muuten mitään.
"Niiku sanoin, nii ei se mua haittaa. Oisit ollu vaa hyvää seuraa, jota ois jaksanu pitempääki." Hän selitti tytölle ja hymyili. Sitten tuo saikin idean etsiä Jamielle kauniin parin. Poika purskahti nauruun.
"Eikö se olisi aika säälittävää? Niin ku minun kannalta?" Hän huomautti ja yritti pidätellä naurua.
"Mieti. Olisin vähän niin kuin laittanut tytön asialle, kun en itse löydä paria?" Jamie selitti ajatuksensa tarkemmin ja nauroi jälleen. Ajatus oli hervottoman hauska! Ei hänelle ikinä ollut ollut ongelmia tytön etsimiessä seuraksi Englannissa! Vaikka Jamie ei ollutkaan mikään komistus suoraan mallilehdestä, niin silti naispuolisia henkilöitä oli riittänyt. Ehkä hän hurmasi heidät huumorillaan. Jamie ei ollut koskaan tullut kysyneeksi syytä tytöiltä.
"Mutta jos sinulla on joku mielessäsi, niin ehdotuksia otetaan vastaan. En tunne nääs ketään muita täältä vielä kuin sinut." Jamie myötyi kuitenkin lopulta. Ei kai pieni apu olisi pahitteeksi?

Tummat silmät siristyivät hivenen, korpintukkainen neitokaisen katsellessa kuvaansa. Silmät suurenivat hivenen, Hachin huitoessa käsillään
”Eijeijei! Poista toi! Se on ihan kamala, en mä oo ton näkönen!”
Tyttö hypähti toista kohden, koittaen tavoitella kundin kännykkää.

”Haha, joo. Olisit joutunu kattoo kun mä murran nilkkani jossain korkokengissä. Ne on muuten ihan varmasti jonkun kieron miehen keksintö, nilkantappajat.. Ja sitä paitsi, mä olisin vaan tahtonut auttaa sua löytämään parin itelles..”
Todettiin hyväntuulisesti, tytön yhä tavoitellessa kundin kännykkää itselleen. Anna se tänne piru vie niin hän poistaisi sen kuvan ja pakottaisi Jamieta ottamaan uuden. Sellaisen, jossa hän näytti edes jotenkin järkevältä.
”Ei oo nytte, mutta mä pidän silmäni auki.. Jamie, annan se puhelin tänne niin mä poistan sen kuvan. Mä lupaan, että saat paljon nätimmän tilalle..”
Tyttö sanoi, mutristaen kundille huuliaan.

Jamie nauroi hieman tytön jutuille ja piti samalla visusti huolen, ettei kännykkä eksynyt Hachin käsiin. Lopulta hän sujautti sen kapriensa takataskuun ja näytti hieman kieltään.
"Luonnolliset kuvat on parhaita." Hän totesi ja pörrötti sitten hieman hiuksiaan. Toinen siis todella lupasi etsiä hänelle paria. No, toivottavasti tuo ei ihan mitään sotanorsua Jamien eteen toisi. Sellaisille ihmisille oli vaikea sanoa ei, ja selittää miksi vastaus oli kielteinen.

"Tiedätkö, mun pitäisi ehkä mennä. Kello näyttää jo sen verran, että myöhästyn vielä, kun en löydä luokkaa ajoissa." Skeittari naurahti sitten toiselle ja hymyili. Ei hän olisi millään tahtonut vielä lähteä, nyt kun oli kaverinkin saanut, mutta julma tosi asia oli se, että hän ei löytäisi oikeaa paikkaa ihan äkkiä. Jamien suunnistustaito kun oli täysin olematon.

“Pyh! Ei ainakaan musta otetut!”
Aasialaispiirteinen tyttö protestoi ja väänsi kasvoilleen irvistyksen, näyttäen sitten kieltään toiselle takaisin. Tummat silmät seurasivat kuinka kännykkä siirtyi pojan taskuun ja Hachiko lopetti tavoittamasta sitä. Sen sijaan tuon huulet painuivat mutruun ja kasvoille nousi ilme, jota tytön kaverit kutsuivat koiranpentuilmeeksi.
”Sä oot niin ilkeä!”
Sanottiin, kevyen ilkikurisuuden käydessä tummissa silmissä. Niin, ei hän nyt tosissaan ollut, kunhan vain pelleili.

Korpintukkainen neitokainen kuunteli toista, vääntäen kasvoilleen normaalimman ilmeen .
”Hei! Mutta jo se on sulle OK niin voin viedä sut sinne luokkaas. Mikä luokka se oli?”
Kysyttiin.

Jamie ei osannut muuta kuin hymyillä tytölle. Toinen oli omalla tavallaan niin viehättävä. Jotenkin pikkusiskomainen. Voisi oma kaksoissiskokin olla noin mukava! Eikä semmoinen epämääräinen hienohelma.
"En minä ilkeä ole. Tykkään vain kiusoitella hieman tyttöjä." Skeittari vastasi virnuillen, sillä huomasi kyllä, ettei Hachi ollut oikeasti suuttunut hänelle. Kunhan esitti. Sitte toinen ehdottikin, että voisi viedä hänet luokkaan.

Jamie kaivoi epämääräisen paperi mytyn takataskustaan ja suoristi sen. Hän oli saanut sen eilen ja nyt se oli jo tässä kunnossa.
"Siivouskomero?" Skeittari ehdotti virnistäen pienesti flirtaten ja nauroi sitten. Hän ei tiennyt oliko se samanlainen läppä Amerikassa kuin Englannissa.
"No ei nyt sentään. Matikan luokka ja tossa on kai sen luokan numero. En osaa edes lukea tätä lukujärjestystä." Poika huokaisi sitten ja pyöritti päätään muka toivottomana.

Tyttö hämmentyi ensin hivenen toisen flirttailevasta äänensävystä, pukaten sitten poikaa kevyesti kylkeen.
”Ah, lopeta nyt. Et sä tahdo mun kaa mihinkään siivouskomeroon ku voin vaikka kasvattaa pari lonkeroa pimeässä!”
Tyttö totesi ja nauroi hyväntuulisesti.

”Awwww, annas ku Hachi-täti katsoo sitä..”
Tummasilmäinen tyttö sanoi ja siirtyi lähemmäs kundia,miltei kiinni toiseen, kallistaen pienesti päätään, jotta voisi katsoa tarkemmin paperiin tehtyjä merkintöjä. Korpintukkainen tyttö tarkkaili paperinpalasta ja koitti hahmottaa mielessään koulun. Matikanluokka, hmmhh.. Se oli.. Tummat silmät kirkastuivat ja tyttö näytti hetken aikaa siltä, että voisi hypätä toisen kaulaan ja suukottaa poskelle.
”joo, mä tiedän missä toi on! Siis tätä katotaan siis..”
Tytön käsi hipaisi pienesti kundin kättä, Hachin selittäessä miten lukujärjestystä piti lukea, mitä nuo kaikki numeromerkinnät sun muut tarkoittivat ja kaiken sen, miten Jamien pitäisi lukea tuoretta lukujärjestystään.
”Selkiskö?”

Jamie katseli omaa lukujärjestystään samalla kun Hachi katseli sitä myös. Sitten toinen alkoi neuvoa miten paperia pitäisi lukea, mutta mitään ei kuunneltu. Pojan kaikki älli meni siihen, että piti keskittyä hengittämään normaalisti, kun kaunistyttö oli niin lähellää.
"En minä ihan älynnyt. Mutta jos voit siis näyttää luokan?" Skeittari virnisti sitten kysyvänä. Toisen pieni käden kosketuskin oli tuntunut niin söpöltä. Tyttöjen kädet olivat aina niin söpöjä ja siroja. Hachi sai vielä erityismaininnan koska skeittasi. Briteissä näki harvemmin skeittityttöjä. Tai olihan niitä, mutta aina ne sitten olivat niin poikamaisia, ettei niistä erottanut sukupuolta. (Erehdykset oli koettu.)

Skeittari venytteli hieman käsiään ja vilkaisi sitten koulun ovien suuntaan.
"Monelta täällä on ruoka?" Hän kysyi sitten, kun tajusi vatsansa kurnivan jo ruuan puutteesta. Aamupalaa ei pahemmin oltu syöty. Kokkia kun ei oltu vielä keretty hankkia ja äidin mielestä lasten ei pitäisi itse tehdä ruokia. Niinpä Jamie oli napannut vain pari omenaa mukaansa kiposta. Toivottavasti kokki oli löydetty jo illalliseen mennessä. Muuten ei tulisi kyllä kevättä.

EDIT: Valitettavasti vedän Jamien pois. =) Aika kauan ollu peli seisauksissa.