I remember when I first look into your eyes

/ king ja ruud tänne näin niin olen onnellinen♥ ja otsikko on yhtä hieno kuin edellinen (ja valitan jos siinä jtn virheitä on) XDD jatkoa siis täältä

Toinen kertoi mitä soitti bändissään ja Coral kuunteli korva tarkkana. Oli varmasti ihana osata soittaa jotain soitinta, tyttö kun oli vallan epätoivoinen kaikenlaisten soittimien kanssa - paitsi tietysti suutaan tuokin osasi soittaa vallan mainiosti. Oli huvittavaa kun toinen yritti esittää loukkaantunutta ja aluksi Coral katsoi vakavana toista tuon mainitessa että tytön pitäisi hankkia lasit.
"Mun näössäni ei ole mitään vikaa, tiedoksi vain", tyttö sanoi räpyttäen silmiään erittäin viisaan näköisenä ja huitaisi kädellään vaaleita hiuksiaan taaksepäin.

Jihuu, Coral riemuitsi mielessään kun toinen suostui tytön kahvila ehdotukseen. Vaikkakin aluksi tuo oli katsonut toista pahalla silmällä kun toinen edes harkitsi hänen ja muiden puuhiensa väliltä. Olihan päätös nyt päivän selvä. Toisen saatuaan laukkunsa kuntoon, otti tyttökin laukkunsa olalleen ja lähti jo kävelemään edeltä. Kyllä toinen perässä tulisi - ja pysyisi - jos vauhtia pistäisi.
"Tule jo", Coral sanoi naurun lomassa ja vilkaisi olkansa ylitse poikaa, siirtäen sitten takaisin katseensa eteenpäin ettei vain enää kompastuisi.

Ei mennyt aikaakaan kun kahvila Dusty's alkoi näkyä, tosin eihän se hirveän kaukana ollutkaan. Tyttö avasi oven ja astui sisään, odottaen että toinenkin pääsi. Sisällä blondi käveli kassalle, katsoi listaa ja sitten toista.
"Mä ottaisin.. hmmmm. Kahvi ja tollanen !" Coral sanoi kassalla olevalle pojalle osoittaen suklaalla kuorrutettua donitsia. Ai miten niin hän piti donitseista? Kai sitä nyt saa kerran kuukaudessa (köhköh.. viikossa) yhden syödä. Kahvilan kassalla oleva poika (aika söpön näköinen muuten) ojensi tytölle kahvinsa ja maukkaan donitsinsa, sitten tuo odotti mitä poika tilaisi ja etsi samalla vapaata pöytää.

"Tuolla on vapaata. Meen varaa sen", Coral sanoi ja kiiruhti melkein juosten nurkkapöytään varaamaan sen, toinen voisi tilata jotain sillä välin kun Coralin matka jatkui kohti vapaata nurkkapöytää. Ikävä kyllä samaan aikaan eräs nuori tyttö käveli pöytää kohden, mutta kuitenkin Coral ehti asettaa kahvimukinsa ja lautasen pöydälle ikään kuin näyttääkseen että pöytä oli varattu.
"Sori tää on varattu", Coral sanoi hymyillen omahyväistä hymyään ja pian se toinen tyttö lähti nyrpeä ilme kasvoillaan etsimään toista pöytää. Nopeat syö hitaat. Sitten tuo siirsi katseensa poikaan ja odotti virnistäen että tuo saisi jo tilattua. Pojat oli sitten niin hitaita.

// tulen!♥ muohahaa, otsikko on kuule ihan jees. //


Tuo tyttö tosiaan oli toimissaan nopea. Siellä se jo käveli ja hoputteli nauraen Rudea pistämään vauhtia töppösiin. Tummatukka hymähti, heitti laukun olalleen ja kiri toisen nopeasti kiinni. Päästyään aivan tytön tasolle hän tajusikin tuon olevan lähes yhtä pitkä mitä itse oli. Herranjestas sentään. Eihän tuollainen käynyt päinsä. Onneksi sillä ei ollut korkkareita jalassaan. Sitten se olisi mennyt Ruden ohi, mutta ilman niitä tuo taisi olla millin tai pari lyhyempi. VAAN. Rude ei voinut mitään muuta kuin manata pituuttaan (lyhyyttään) itsekseen.

Pian he olivatkin jo kahvilalla. Eihän matkaan nyt kauaa mennytkään, kun kerta kahvila oli miltei koulun vieressä. Rude astui Coralin perässä sisälle kahvilaan. Näinhän se meni, naiset ensin. Tyttö tilasi kahvia ja donitsin, mikä oltiin kuorrutettu suklaalla. Rude ei voinut olla virnuilematta. Väite, että kaikki tytöt rakastavat suklaata näytti totta tosiaan pitävän täysin paikkaansa. Ruden huomio käväisi myös kassapojussa, eikä hän voinut olla vertaamatta itseään tähän. Pah, tuollainen mammampoika. Kyllä Rude hänet nyt päihitti. Miehessä piti olla vähän asennetta. Niin siis köh, jos tätä asiaa kysyttiin Rudelta.

Nappisilmä jäi tuijottamaan pieneksi ikuisuudeksi menuuta, kun tyttö ilmoitti jossain pöydässä olevan vapaata ja että hän menisi varaamaan sen. Rude ynähti siihen jotain epämääräistä, katse kokoajan kiinni menuussa. Vau miten paljon kaikkea mistä valita! Vielä hetken pojun katse selasi noita kaikkia herkkuja ja sitten hän kääntyi kassapojun puoleen.
”Cappuccino ja tollanen, tollanen.. Mikä toi on.. Muroleivos”, tummatukka sai lopulta tilattua ja kun häneltä pyydettiin tilauksen hinta maksettavaksi, silmät laajenivat hämmästyneenä. Huuuuui miten kallista. Ehkä olisikin pitänyt tilata normi kahvi ja joku perus pulla. No, sai sitä joskus itseä hemmotella. Ei se paljoa rahapussukassa voinut tuntua.
Pienen mutinan kera tämä maksoi ostoksensa ja suuntasi sitten tarjottimensa kanssa Coralin varaaman pöydän luo. Rude istahti vastapääte tyttöä ja laukku heitettiin viereen sohvalle. Katse siirrettiin Coralin puoleen.
”Suklaaholisti kenties?”, hän virnisti viitaten tytön suklaaherkun puoleen ja hörppäsi siten taivaallista cappuccinoaa. Auu, kuumaa!

Tyttö kerkesi pari haukkua super hyvästä suklaakuorrute donitsistaan haukata ja pari kulausta kahvista juoda ennen kuin Rude saapui istumaan pöytään. Samassa Coral huitaisi olkapäällään roikkuvan laukun hihnan pois viereensä sohvalle. Toinen oli istunut tyttöä vastapäätä, eikö tuo voinut olla ihan vain huvikseen tapittamatta toista räpäytellen aina välillä silmiään. Tietenkin aivan viattomasti, eihän hänellä ollut nyt mitään takaa-ajatuksia!

Edelleenkin Coral tunsi pientä sankarillisuutta kun oli kerennyt varata pöydän ennen sitä toista. Mielessään hän nauroi asialle, katsoen edelleen toista tarkkaavaisena. Pojan sitten kutsuttua tyttöä suklaaholistiksi, tuo vain hymyili leveästi sen perään.
"No en mä nyt tiedä.." Coral aloitti ja otti toisen haukun suklaakuorrute donitsistaan. "Tää vaan on taivaallisen hyvää. Maista!" Coral jatkoi ja otti donitsista yhden pienen palan ja ojensi sen pojalle. Täytyihän toisen nyt maistaa maailman parhaita suklaadonitseja. Muuten toinen jäisi paljosta paitsi. Sitten tytön katse osui toisen herkkuannokseen ja tapitti vuoroin poikaa ja sitten tämän annosta.
"Anteeks mut mitä toi on?" Coral kysyi epäröivänä ja osoitti katseellaan pojan lautasella olevaa palaa. Kuitenkin katsoi pian toiseen ja siirsi kyynerpäänsä pöydälle nojaten päällään kätensä kämmenpuoleen.

Hmm, siinä sitä nyt istuttiin. Kahvilassa leivokset ja kahvikupit edessä, eikä tässä ollut tunnettu kuin muutaman tunnin. Hassua miten sitä tutustuu nopeasti uusiin kasvoihin. Ja kun ei Coral ennen toista ollut nähnyt missään, ja tätähän hän ei enää ottanut puheeksi, ihan turvallisuussyiden vuoksi. Tyttö otti toisella kädellään kupistaan kiinni ja hörppäsi muutaman kulauksen. Sen jälkeen kämmenet kiedottiin kahvikupin ympäri ja katsottiin kahvista nousevaa höyryä, minkä jälkeen tyttö kiinnitti katseensa ikkunoihin joihin alkoi ilmestyä sadepisaroita.
"Hei, kerettiin just sopivasti tänne", blondi sanoi helpottuneena, ei häntä olisi huvittanut jäädä sinne puistoon enää yhtään pidemmäksi aikaa. Ja juuri näihin aikoihin alkaisi seuraavat tunnit. Rude oli näköjään valinnut hyvän seuran kuin oppitunnit, mukavaa.

"Enhän mä tiedä susta mitää muuta kuin nimen, ja että sä soitat. No, mitä sä otit valinnaisaineiksi?" Coral naurahti huvittuneesti ja tapitti toista jälleen hivenen pää kallellaan. Pitihän tästä hetkestä ottaa kaikki ilo irti ja tutustua toiseen oikein kunnolla.

Virne Ruden kasvoilla vain syveni entisestään, kun tyttö kehui donitsinsa maistuvan aivan taivaalliselta. Sitten tuo jo ojensikin donitsinpalasta Rudea kohti. Poju naurahti ja otti vastaan tuon ojennetun herkun.
”Kyllä mä ny tiedän miltä donitsit maistuu”, hän aloitti virnuillen, mutta eipä tuo kieltäytynyt syömästä palastaan. Rude tökkäsi palasensa kerralla suuhun ja ilme väännettiin oikein maistelevan ja pohtivan oloiseksi. Olkia kohautettiin pari kertaa ja sitten hän saikin jo suunsa tyhjäksi.
”No ihan ookoo”, hän alotti ja otti käteensä nyt oman leivoksensa. Siitä murennettiin pieni pala ja ojennettiin pöydän yli Coralille.
”Mutta maistappa tätä!”, hehkutettiin kovaa hymyillen. Sitten tyttö jo kysyikin mitä se oli. Rude väläytti perus hurmuhymynsä ja nojautui selkänojaa vasten kädet niskan taakse koukistettuna.
”No se on joku muroleivos. Et siin on sellanen ihana rapsakka pohja, eikä mikään sellane ällö pehmeä”, poitsukka sepusti hivenen ehkä epämääräisesti, mutta eiköhän tuo tyttö siitä jotain tajunnut. Ainakin sitten, kun maistoi tuota. Rude jäi tuijottamaan Coralille ojentamaansa palasta, mikä toikin hänelle joitain hyviä vanhoja aikoja mieleen.
”Mä muistan kuinka mä vedin noita pikkuipana ihan tohkeissani. Iskä vei mut aina meidän asunnon lähellä olevaan pikkukuppilaan”, Rude sepusti menneitä aikojaan hymy huulillaan. Hymy kuitenkin muuttui pian hivenen haikeaksi. Niin, eihän hän ollut nähnyt isäänsä sitten sen jälkeen, kun tuo oltiin toimitettiin vankilaan. Rude kuitenkin karkoitti nopeasti nämä ikävät ajatukset päästään ja hymy luotiin uudelleen kasvoille.

Ruud kietoi kätensä kuuman cappuccinonsa ympärillä ja nosti sen varovasti pöydältä. Tällä kertaa sitä ensin vähän puhallettiin, ettei hän taas polttaisi kieltään. Se nimittäin oikeasti oli kuumaa. No, ehkä se oli jo vähä ehtinyt jäähtyä. Toivon mukaan ainakin. Katse kupista siirrettiin vastapäätä istuvaan tyttöön, kun tuo sanoi heidän ehtineen juuri sopivasti kahvilaan. Katse käväisi vesipisaroiden koristamissa ikkunoissa. Vesisade koveni ja sade muuttui kauheaksi kaatosateeksi. Tummat nappisilmät siirrettiin taas tapittamaan Coralia.
”Niinpä näköjään”, poju vastasi helpottuneena itsekin. Olihan sateessa ihan kiva pomppia, mutta sitten kun sade loppui tai piti mennä takaisin sisälle, vaatteet tuntuivat niin inhottavan nihkeiltä ja kylmiltä ihoa vasten. Joten ei kiitos.
Kuppi nostettiin uudelleen huulille ja kuumaa nestettä kaadettiin kurkkuun. Samalla Coral puheli, että eihän hän tiennyt vielä oikein mitään tästä ja kyseli mitä Rude oli ottanut valinnaiseksi. Poju hymähti.
”Yllätys, yllätys, mulla on musa valinnaisena. Entäs itelläs?”, Ruud puheli ja esitti saman kysymyksen tytölle tapittaen tätä takaisin. ”Nii ja mitäs sä sitten haluisit tietää musta? Kaikkea saa kysyä”, Rude vielä kertoi aurinkoisena omana itsenään.

Toisen tiedolle Coral vain tyytyi hymähtämään. Niin, aivan varmasti. Kun toinen sitten maistoi palasta ja antoi arvionsa, ihan ookoo, tyttö katsoi toista tuimasti.
"Ihan OK? Sä oot outo", Coral mutisi ja otti yhden haukun donitsistaan jälleen. Ja kun toinen sitten ojensi sitä kummallista muroleivosta tytölle, tuo otti sen vastaan kiltisti enempiä marisematta. Haukattuaan tuon pienen palan suuhun, Coral katsoi toista hetken vakavissaan.
"On se sun muroleivoskin ihan OOKOO, mutta tää donitsi on parempaa", blondi virnistäen ja haukkasi taas jälleen yhden palan lautasellaan olevasta herkusta. Sen jälkeen yksi kippaus kuumasta kahvistakin tuntui hyvältä ja lämmitti kehoa huomattavasti.

Kun Rude kertoi lapsuudestaan ja Coral kuunteli lämmitellen kämmeniään kahvikupin ympärillä. Toivottavasti toinen ei vain alkaisi vetistellä, sillä sitä Coral ei enää kestäisi. Poika kuitenkin lopetti muistelunsa hymyyn ja blondikin päästi sisäisen huokauksen ettei siitä tullut mitään herkempää hetkeä, ei hän osaisi toimia sellaisessa tilanteessa. Kun poika sitten vastasi tytön kysymykseen ja kun Coral sai tietää että toisella oli valinnaisena musiikki, tuo virnisti pienesti.
"Mäkin haluaisin osaa soittaa jotain. Mutta olen niin älyttömän kömpelö kaikenlaisten soittimien kanssa", sitten Coral muisteli hetkeä milloin oli yrittänyt opetella soittamaan rumpuja. Oh My Godness, onneksi huone oli ollut äänieristetty, ja jos toinen olisi kuullut tytön soittavan niin Coral olisi vajonnut syvälle maanpinnan alle häpeästä. Ei hän voisi soittaa kenenkään kuullen, ei ikinä, ei vaikka maksettaisiin.

Tytöltä sitten kysyttiin sama kysymys ja tuo vastasi leveästi hymyillen.
"Mulla on journalismi ja Espanja, josta tosin en osaa kuin kirosanat..." Coral sai sanotuksi kun toinen sitten sanoikin jo että kaikkea saisi kysyä.
"Hihii, onko sulla sisaruksia? Kummalta sä oot periny sun silmät, äidiltäs vai isältäs?" Coral lateli kysymyksensä ja veti kasvoilleen varsin viattoman virneen toisen kysymyksen kohdalla. Eihän se mitenkään aiheeseen liittynyt, mutta.. no äh.
"Tiedätkö, joskus mä olen hieman kateellinen kun sisko meni ja pääs yksityiskouluun Pariisiin. Mä olen aina halunnut käydä siellä", tyttö sanoi hivenen mutristaen huuliaan ja saaden sitten päähänsä kuvan Pariisista. Ah, sinne hän lähtisi heti kun rahaa saisi, aivan varmasti.

Rude naurahti. Vai että oli hän outo, koska hänen mielestään tuo suklaakuorrutettu herkku oli vain ihan ookoota? No, naiset. Ei niistä ikinä saanut kunnolla selvää.
Seuraavaksi tyttö maistoi hänen muroleivostaan ja sanoi vuorostaan sitä ihan ookooksi. Ruud virnisti ja pudisteli päätään.
”Pah, on tää ny paljo parempaa ku se”, Rude puolusteli ja haukkasi hyväskäänsä. Mmn, se oli niiiiiiiin hyvää. Mutta tosiaan taas, ei heidän kannattanut alkaa väitellä kumpi leivoksista nyt oli parempaa. Niin kuin sitä oli jo ennemmin tullut todettua, kaksi kovapäätä vastakkain meinasi sitä, ettei väittelylle olisi ikinä tullut loppua.

Rude kuunteli korvat höröllä tytön sepustusta musikaalisista lahjoistaan. Huvittunut hymy syveni kokoajan lisää ja pian hän ei voinut ollakaan enää pidättelemättä naurahdustaan.
”Sut mä haluun kyllä nähdä esimerkiks jonku kitaran kaa. Millanen sointuhan siitä lähtis”, Rude puheli ja hymähti itsekseen mielikuvalle siitä, kuinka Coral rämpyttäisi aivan nuotin vierestä, mutta kuinka tuolla silti olisi täysi rock- asenne päällä.
”Ei vaa oikeesti, kyl mä uskon et jokanen oppii soittaan ees jotenki jotain jos oikeesti harjottelee tosissaan”, poju kertoi mielipiteensä ja Cappuccino kupillinen vietiin taas huulille ja hörpättiin. Oi että se oli hyvää.

Tyttö kertoi myös omista valinnaisistaan ja siitä, kuinka osasi espanjaksi vain kirosanat. Rude nyökäytti päätään ja näytti peukkua Coralille. Hyvä, hyvä.
”No eikö siinä oo sit aika lailla kaikki olennainen mitä tarvitaan?”, hän kysäisi kepeästi ja kulautti nyt loputkin kuumasta juomastaan kurkkuunsa. Hän itse ei osannut espanjaa varmaan sanaakaan. Tai ehkä jotain perus: hei, nimeni on joku ja semmoista. Ehkä.

Rude oli antanut tytölle luvan kysyä häneltä ihan mitä vain ja pian tämä saikin kuulla mielenkiintoisia kysymysvalintoja. Rude siirsi tyhjän kuppinsa sivuun ja mutusti leivoksensa loppuun.
”No mul on kaks siskopuolta”, hän aloitti ja jäi hetkeksi miettimään sitä toista kysymystä. Kummalta vanhemmistaan hän oli perinyt silmänsä? No, isällä oli siniset silmät, kai, joten varmaan sitten äidiltään.
”Sit silmät. Ööö.. Äiskältä”, poju virnisti ja tapitti äidiltä perityillä silmillään taas Coralia silmiin. Poju meinasi esittää saman kysymyksen tytölle, mutta tuo ehtikin taas aukasta suunsa. Poju virnuili itsekseen. Kerta kaikkiaan mikä papukaija tuo neiti oli. Mutta ihan hyvällä vaan.
”Mikset sitten sä itekki menny?”, poju hämmästeli. Olihan se epäreilua, jos sisko päästettiin Eurooppaan ja toista siskoa ei.
”Mä oon itekki miettiny et muuttais joskus viel takas Eurooppaan. Mut emt.”, poju sepusti ja hänen päähänsä taas muodostui kuva ihanasta Lontoosta. Kyllä pojun veri veti sinne ja aika kovaa. Englanissa hän oli lapsuutensa viettänyt.
”Ootsä muute sit ihan amerikkalainen vai virtaako sus vähän eurooppalaista?”, Rude kysäisi ja hymähti hieman. Hän oli aidosti kiinnostunut kuulemaan mistä tuo tyttö oli tänne San Diegoon päätynyt jos ny ylipäätään tuo tuli edes mistään San Diegon ulkopuolelta.

Ei Coral viitsinyt enää väitellä vastaan leivoksista. Hän kumminkin voittaisi sen väittelyn ja toiselle tulisi vain paha mieli, eikä sitten mikää olisi enää hauskaa. Ja kun poika sitten sanoi haluavansa nähdä Coralin kitaran kanssa, tuo irotti kätensä kahvimukista ja laittoi ne puuskaan eteensä.
"Soitan varmasti paremmin kitaraa kuin sä, jos matsi otettaisiin." Tuo sanoi virnistäen ilkikurisesti ja kun toinen sitten jatkoi vielä, niin blondin ilkikurinen virne vaihtui viattomaan hymyyn kasvoilla.
"Tai sit sä voisit opettaa mua", hymy vain leveni kasvoille entisestään ja vaikutti ehkä jopa hieman omahyväiseltäkin. Käyttää nyt toista niin hyväkseen, hyi hyi.

Pian tyttö otti uuden hörpyn kahvistaan ja virnisti pienesti kun toinen selitti että eikö ne kirosanat olleetkin kaikki oleellinen espanjan kielestä. Huvittavaa, todellakin. Ja sitten poika kiltisti vastasi tytön seuraaviin kysymyksiin, ainakin nyt Coral tiesi pojasta hiukan enemmän ja hetki hetkeltä yhä enemmän. Mihinköhän tämäkin johtaisi.
"Onko sun äitis blondi vai brunette?" Coral kysyi tapittaen toista hetken sen jälkeen kun toinen oli kertonut perivänsä silmät äidiltään. Mihinköhän sekin kysymys liittyi, no jaa.

Kun Coral oli kertonut siskonsa opiskelevan Pariisissa tuo hetken mietti miksei hän mennyt. Ehkä syy oli yksinkertainen, tai sitten vain pala palalta monimutkaisempi.
"Jaa-a. No mutta jos mä olisin mennyt, ei mekään nyt oltais tavattu. Eli voitko sä myöntää että olisit halunnut mun lähtevän jonnekin Pariisiin?" jälleen tuo tapitti toista tällä kertaa koiranpentu ilmeellään ja suupielet nousivat pienesti ylöspäin. Kiltisti tuo lopuksi kuunteli kun toinen selitti jotain eurooppaan paluusta ja otti jälleen uuden hörpyn kahvistaan. Ja sitten toinen päättikin kysyä oliko tyttö ihan amerikkalainen, tuo virnisti pienesti.
"Noo Las Vegasis syntyny, eli kai mä oon. Vaikka mistä sitä tietää onko meidän suvussa jotan espanja- tai ranskalaista." tyttö vastasi mietteisä ilme kasvoillaan. Voikun olisikin, vaikka suurella todennäköisyydellä ei ollut.
"Entä ootko sä ihan amerikkalainen vai onko sussa jotain muutakin?" Coral kysyi pieni pilke silmissään ja kietoi kämmenensä taas kahvikupin ympärille.

Tytön ilmoittaessa, että oli varmasti parempi soittamaan kitaraa kuin Rude itse, poju repsahti nauramaan. Justiinhan se oli ilmoittanut, ettei ollut kovinkaan taitava soittamaan juuri mitään. Ja Rude taas osasi soittaa ja itseasias ihan hyvinkin. Kai sitä nyt jotain oppi, kun sitä tosissaan oli harjoitellut. Rude meinasi kommentoida tähän jotain, mutta Coral ehtikin jo ehdottaa että Rude antaisi hänelle soittotunteja. Leveä virne valtasi poitsukan kasvot.
"Kyllä mä voisinkin. Ei siinä mitään", hän ilmoitti tytölle hymähtäen. Oli toinen sanonut sen sitten vitsillä tai tosissaan, Rude voisi joka tapauksessa opettaa tuota jos se halusi. Olihan se aina kivaa tavata sellainen tyyppi, joka joko soitti jotain tai halusi oppia soittamaan.

Tytön kysymyksen kävivät yhä oudommiksi. Niin että mitä. Oliko hänen äitinsä blondi vai brunette? Huvittunut hymy valtasi kerta toisensa jälkeen poitsukan kasvot. Hän ei ymmärtänyt miksi tyttöä kiinnosti juuri tälläiset epäolennaiset asiat, mutta eipähän siinä ollut mitään valittamistakaan.
"Brunette", poju myönsi virnistäen. Kauhistus! Tässähän kävi kokoajan vain enemmän selväksi, että Rude oli tullut pitkälti äitiinsä. Tosi miehekästä.
"Samoin iskä on brune", pojun oli pakko vielä ilmoittaa. Niin että eihän kaikkia piirteitä äidiltään perinyt. Niin.

Coral ei vastannut suoraan kysymykseen miksei ollut mennyt siskonsa mukana Pariisiin. Sen sijaan tuo esitti vastakysymyksen, että olisiko Rude tahtonut tuon sitten lähtevän jonnekkin Pariisiin. Sittenhän he eivät olisi voineet tavatakkaan koulunpihalla. Rude katsoi toista "aaawww"- ilmeellä, kun tuo tuo loihti taas suloisille kasvoilleen vieläkin suloisemman koiranpentu- ilmeen.
"Mn, mut ei sitä voi tietää jos oltais sitte törmättyki jossain päi sitä Eurooppaa", hän totesi siihen ja väläytti taas hurmuhymynsä tapittaessaan toista silmiin. Voi näitä heidän keskustelujaan.
Tyttö oli kumminkin ihan jenkeistä kotoisin, Las Vegasista jos tarkkoja oltiin. Pojun ilme muuttui hetkeksi hiukan hämmästyneeksi, mutta sitten taas pian leveään hymyyn.
"Hei vähä siistii", hän totesi siihen räpäyttäen silmiään pari kertaan. Olihan se nyt varmaan hienoa asua semmoisessa paikassa. Rude itse oli hiukan erilaisista olosuhteista lähtöisin. Pian tyttö kysyikin, että oliko Rude itse täysin jenkkiläinen vai jotain muuta. Rude nyrpisti nenäänsä ja heilautti hiuksiian pois silmiltään.
"En mä oo syntyjäni ollenkaan amerikkalainen. Mä muutin tänne 13-vuotiaana Englannin Shelfieldistä", poika kertoi ja luultavimmin Coral uskoi hänen kertomuksensa. Kyllähän tuosta hänen aksentistaan jo huomasi hänen tulevan jenkkejen ulkopuolelta. Shelfield oli mukava paikka. Joko sinne tai Lontooseen hän olisi voinut muuttaa aivan mielellään.

Rude kokosi astiansa kokoon tarjottimella ja siirsi sen nyt sivuummalla pöydälle jotta sai nostettua kyynerpäänsä pöydälle. Katse harhaili ikkunoissa. Hienoa, sade alkoi pikkuhiljaa laantua. Ei sitä yhdessä ja samassa kahvilassakaan koko päivää jaksanut istuskella. Suklaasilmän katse kohdistettiin taas tyttöön pienesti hymyillen. Hassua tosiaan, että hän oli juuri vasta alkanut tutustua tuohon.
"Hei haluisitsä tulla tänään käymään meidän bändikämpil? Saisit vaikka rämpyttää kitaraa jos haluut", poju ehdotteli rennonoloisena hiuksiaan haroen.


// EDIT. kirjotusvirheet koitettu nyt korjata X'D. vittu niit oli paljo. jaksanu taas tarkistaa ennen postaamista < 3 //

Toinen suostui kuin suostuikin Coralin ehdottamaan ehdotukseen opettaa tytölle kitaran rämpytystä. Vau, todella mahtavaa ja eivät he olleet tunteneet kuin vasta muutaman tunnit.
"Sepä hienoa", tyttö sanoi ottaen taas muutamia hörppyjä kahvistaan ja pian pohjakin häämötti tyhjyyttään. Kuppi laskettiin pöytään ja siirrettiin pienesti syrjään, että tarjoilija tajuaisi hakea sen pois. Tai siis, kai täällä nyt siivoojat oli. Seuraavaksi sitten Coral otti taas pari haukkua donitsistaan siirtäen katseensa sitten poikaan, joka kertoi äitinsä olevan brunette. Tyttö olisi jo voinut uskoa pojan tulevan äitiinsä, kunnes toinen kerkesi ilmoittaa isänsäkin olevan brunette.

Coral näytti sisäisti hieman pettyneeltä toisen vastaukseen, kun tyttö oli kysynyt olisiko toinen halunnut tytön lähtevän Pariisiin. Muttei tuo kuitenkaan näyttänyt sitä ulospäin, vaan hymyili leveästi. Ei tuo edes viitsinyt vastata siihen mitään, mitä olisi pitänyt sitten vastata? Ruden mielestä vegasissa asuminen oli siistiä, toisaalta taas se oli kaikkea muuta kuin siistiä.
"Emmä nyt tiedä. Se oli kaikkea muuta kuin siistiä, tai mitä muutakaan voisi sanoa, kun isä viettää kaiket päivät kasinolla peliriippuva-" Coral lopetti lauseensa töksäyttäen, hän oli puhunut jo liikaa. Nyt pitäisi keksiä jotain, millä tytön sanat saisi pyyhittyä pojan mielestä. "Vittu mä vihaan vegasii. Englannis oli varmaan kivaa? Oon kuullu siit mutten oo käyny, oon tällänen sivistymätön pentu", Coral lisäsi heti todettuaan vihaavansa vegasia ja naurahti pienesti kun ei hän ollut melkein missään maassa käynyt missä muut olivat.

Mitä? Kuuliko blondi oikein, oliko tuo poika tosiaan kutsunut tytön käymään heidän bändikämpillään? Coral haukkasi viimeiset palat donitsistaan ja siirsi kahvimukin lautasen päälle, siirtäen sitten astiat sivuun ristien kätensä pöydälle.
"Oikeesti? Se ois tosi kivaa", Coral vastasi tapittaen toista ehkä pelkkää iloa huokuvilla silmillään. Saiko hän todella soittaa kitaraa? Toisaalta oliko se nyt hyvä ajatus, kun muistelee viime kertaa milloin naapurit joutuivat valittamaan jopa kaksi kertaa että tyttö lopettaisi. Uskaltaisiko blondi oikeasti kokeilla soittaa pojan edessä? No, se selviäisi varmasti myöhemmin. Ja ei hän nyt niin huono voinut olla.. eihän..?

// ..Totaa jooo. Vähä tosiaan kesti vastaa >.< Sorisoriii //


Coral alkoi selittää siitä, että Vegasissa asuminen oli kaikkea muuta kuin siistiä peliriippuvaisen isänsä vuoksi. Juttu kumminkin loppui kuin seinään. Tyttö ei siis luultavasti halunnut puhua asiasta. Rude kohotti hieman kulmiaan, mutta päätti sitten olla sanomatta siihen mitään. Parempi niin, jos toinen ei kerta asiasta tahtonut puhua.
Rude naurahti tytön ilmoittaessa vihaavansa Vegasia ja sitten se tiedusteli Englannissa olevan varmaan kivaa. Rude kohautti taas olkiaan huolettomasti. ”Vai että sivistymätön pentu? En ny sanois et se kovin tärkeääki ois tietää kaikki briteistä”, tummatukka hymähti ja risti kätensä rinnalleen nojaten taas vasten sohvan selkänojaa. ”Mut joo. Kyllähän siel kivaa on. On se vähän erilaista ku tääl jenkeis”, poju sepusti pieni hymy huulillaan. Brittiveri virtasi hänen suonissaan, joten toki hän viihtyi Englannissa.

Tyttö suostui Ruden ehdotukseen, että hän tulisi käymään poikien bändikämpil ja kertoi sen olevan tosi kivaa. Hymy nousi kerta toisensa jälkeen tuon pojan kasvoille. Tai no, hymy tuskin katosikaan missään välissä. ”Hieno juttu”, Rude vastasi tapittaen tyttöä takaisin suklaasilmillään. Mitähän siitä opettamisesta oikein tulisi? Ruden kohdalla oli hyvinkin mahdollista, että hän vain repeäisi tytön epävireiselle soitolle ja siitä hän voisi saada tytöltä kostoksi ties minkälaista kohtelua ja mukilointia. No, aika sen sitten näytti mitä tapahtui.

”Vaihdettaisko välillä taas vähä tätä maisemaa?”, tummatukka ehdotti ja vilkaisi taas ulos ikkunasta. Sade oli laantunut kokonaan. Hyvä. Nyt olisikin hyvä aika siirtyä tästä hikisestä kahvilasta muualle. Ei voinut ollenkaan tietää, milloin alkaisi uudelleen sataa.
Tunnille pojua ei kumminkaan enää huvittanut mennä. Hän oli lintsannut ensimmäiset tuntinsa, joten miksi vaivautua enää parille viimeisellekään tunnille?
”Eiku nii joo! Hitto. Mul onki varattu aika tatuoijalle tänää. Siihen on viä 30 min aikaa..”, poitsu huokaisi hieman pettyneenä ja mutristi huuliaan. Miten hän saattoikaan unohtaa, että hän oli varannut ajan täksi päiväksi? Hän kun oli vielä hehkutellut uudesta tulevasta kuvastaan niin paljon, kuinka upea siitä tulisi. Hhmn.. Ehkä Coral oli vain niin sekoittanut hänen päänsä niin, että kaikki muut asiat unohtuivat hetkeksi. Phaaah, mahdotonta. Mutta..

Rude alkoi koota tavaroitaan kokoon ja valmistautui pian nousemaan ja lähtemään tatuoitavaksi. Pojulle tulisi kiire, jos hän ei pian pääsisi lähtemään. Sitä ennemmin kuitenkin oli pakko vielä hoitaa pari asiaa. Ensiksikin, pyytää Coralin numero. Poju kaivoi housujensa etutaskuista kolhiintuneen mustan kännykkäkorun somistavan puhelimensa ja alkoi näpytellä sitä.
”Jos sä vaiks antasit sun numeron ja mä soitan sit siin vähä illemmal. Oke?”, Rude ehdotteli ja tuijotti toista pikkupoikamaisesti hymyillen innoissaan.

Kun poika sitten selitti jotain jenkeistä, briteistä ja ties mistä muusta, mihin Coral vain myöntäili mumisella jotain epämääräistä aina pikku taukojen sattuessa kohdalle. Niin, olihan siellä erilaista kuin jossain San Diegossa, mieluusti Coral olisikin mennyt johonkin hohdokkaaseen maahan kuten vaikkapa Havajille taitai espanjaan. Pian kuitenkin tytön ajatukset kaikkonenivat Englannista, briteistä ja sun muusta mistä äsken puhuttiin, ja tuo alkoikin jo miettiä jatkoa treenikämpillä. Ehkäpä hän ei viitsisi soittaa pojan kuullen mitään, ehkä blondi voisi vain kuunnella kun toinen soitti jotain. Hmm, ja mitä ilmeisemmin jos Coral soittaisi jotain hän onnistuisi nolaamaan itsensä, eikä sellainen voinut käydä päinsä.

Toisen kysymykseen, vaihdettaisiinko maisemaa, Coral katsoi automaattisesti ulos kahvilan ikkunasta ja huomasi sateenkin jo lakanneen. Blondi ei kerennyt sanoa mitään vastaukseksi, kun poika jo kirosi jotain muistamaansa, eikä Coral voinut olla pienesti säpsähtämättä, niin ajatuksissaan kun oli. Kuitenkin tyttö katsoi poikaa sisäisesti pettyneenä kun toinen kertoi että hänellä oli aika jollekin tatuoijalle. Kuitenkaan lopussa Coral ei voinut olla virnistämättä, ja ehkä hieman tirskuilematta.
"Tatuoijalle? Ootko sä katsonut ittees, mihin sulla enää tatuointeja mahtuu?" Coral kysyi kohottaen hieman kulmiaan ja osoitti katseellaan toisen käsivarsia, jotka näyttivät olevan täynnä tajuointeja. "Tai älä sanokaan, ehkä on parempi etten tiedä-", Coral lisäsi nopeasti perään ja yritti saada äkisti muuta ajateltavaa.

Coral kiinnitti katseensa poikaa, joka kaivoi taskustaan jotain ja saatuaan sen esille tyttö huomasi sen olevan kännykkä. Ei blondi ensimmäiseksi älynnyt mitä toinen aikoisi, ehkä pojalle oli tullut jokin viesti tai jotain. No, sellaisiahan ne blondit ovat.. tyhmiä. Kuitenkin Coral virnisti kun toinen kysyikin tytön numeroa, jotta hän voisi soittaa sitten myöhemmin. Tuo muisteli hetken ja alkoi sitten luetella numeroita.
"555-552-5501", Coral sanoi sitten leveästi hymyillen ja vilkaisi sitten kelloon. "Pitääkö sun nyt lähteä?" tyttö kysyi ja mietti, että voisi mennä käymään ostarilla.
"Mä voisinkin mennä käymään keskustassa, kun ei kotiin kuitenkaan ole mitään asiaa, ennen kuin äidin siivousinto on poissa. Se ei halua että mä olen kotona, kun olisin muuten tiellä", Coral lisäsi loppuun syvän huokauksen ja nosti laukun olalleen ollakseen lähtövalmis. Kuitenkin ennen kuin blondi aikoi vielä lähteä, tuo nojasi päänsä käteensä ja uppoutui ihan vain hetkeksi tapittamaan toista ruskeilla silmillään.

/ höhöö, eipä se mitään. btw joo on se kiva numero X'D

// On joo kiva X3. Mn mitenkäs ny jatkuu? Jatketaan suoraa iltaan kun Rude laittaa tolle viestii vaaaaaaai? //

Rude räpäytti pari kertaa ruskeita nappisilmiään ja tuijotti tyttöä kummissaan. Se tirskuili. Hänellekkö? Miksi? No, siinä se sitten tulikin. Tuo puheli jotain siitä, että mihin paikkaan Rudelle muka tatuointeja vielä mahtuisi. Poju virnisti leveästi ja vilkaisi vuoronperään käsivarsiaan. Ja kädet eivät todellakaan olleet ainoat paikat, jotka poitsukalla oltiin koristettu tatuoinnein.
”Kyllä sitä aina jonnekki mahtuu yks lisää”, hän hymähti ja venytti hieman paitansa kaulusta niin, että solisluut paljastuivat. ”Mä laitan tohon sellaset ruusut”, Rude sepusti onnesti hehkuen. Hän oli suunnitellut niitä jo pitkään ja ne sopivat jo ennestään olevien kuvien joukkoon hyvin. Ne vähän niin kuin liittyivät pääkallon kuvaan, mikä Rudella oli rintakehässään.
Tytön seuraavalle kommentille poitsukka ei voinut olla naurahtamatta. Juurikin näin.

Tyttö kertoi kiltisti numeronsa, minkä Rude sitten näpytteli sitä mukaan talteen mustaan vekottimeensa joka myös kännykkänä tunnettiin. Katse siirrettiin taas Coraliin.
”Kiitti hei”, tuo virnisti ja tunki kännynsä takaisin sinne mistä oli sen kaivanutkin. ”Joo no oikeastaan pitää. Muute mä myöhästyn”, tummatukka sepusti suoden toiselle pahoittelevan hymynsä. Mielellään hän olisi jäänyt vielä chillailemaan tuon tytön seuraan, mutta kun muuta menoa oli luvassa. No, illalla sitten taas.
Rude nousi paikaltaan ja nosti hieman housujaan, jotka oli valua hänen päältään. Mitäs ei ollut osannut ostaa tarpeeksi lyhyttä vyötä niihin. Tai sitten tarpeeksi tiukkoja housuja. Tummatukka nosti tarjottimen pöydältä nyökytellen samalla tytön suunnitelmille ostarille menosta.
”Teeppä niin. Mä lähenki tästä ihan toiseen suuntaan, jotenka siis moikka ja nähdään illalla”, Rude väläytti vielä kerran leveän hymynsä Coralille, ennen kuin vei tarjottimensa astioineen palautuspaikalle, suunnaten sitten ulko-ovia kohti.
Rude heilautti rennosti kättään hyvästiksi tuolle, jonka jälkeen juoksikin kiiruusti bussille, joka juuri oli lähtemässä kahvilan pihasta Ruden kaipaamaan suuntaan. Mikä onni! Hän ei yhtään tiennyt bussin lähtevän näihin aikoihin. Hän ei ollut näköjään tänään ainakaan kävellyt tikapuiden ali tai nähnyt mustan kissan juoksevan tien yli, niin kuin Coral oli aiemmin puhunut. Sen tullessa mieleen, Rude ei voinut olla hymyilemättä itsekseen. Hassu tyttö, kerta kaikkiaan.

/ ihan miten haluut :--) ja lopetusviestinhän ei tarvitse olla pitkä~

Coral nyökkäili pienesti, eikä voinut olla virnistämättä kun toinen alkoi tohkeissaan selittää mihin kohtaan ja minkä kuvion hän aikoi ottaa. Huvittavaa. Poika sitten nousi pöydästä ja muistutti vielä, että illalla nähtäisiin. Luvassa siis oli mukava ilta, joten ei tarvinnut tylsistyä kotona.
"Joo moikka", Coral nyökkäsi ja kun toinen oli lähtenyt tyttökin nousi, siirsi laukun paremmin olalleen ja lähti kävelemään kahvilan ulko-ovia päin. Eikä tietenkään Coralin päässä liikkunut tällä hetkellä mitään järkevää ajatusta, kuin asiat tytön päässä heittäisivät kärrynpyörää. No jaa, pitäisi kuluttaa tämäkin päivä ainakin iltaan asti. Täältä tullaan ostari.