Open your eyes

- aimee & Apple ~ -

Mila laskeutui alas portaita venyttäen käsiään ja haukotellen. Neidillä ei tietenkään ollut muuta päällä kuin mustat stringit ja niihin sopivat mustat rintaliivit. Niin, ja silkkinen musta aamutakki, erittäin lyhyttä mallia ja hieman sinne päin kiinni sidottuna. Mitäänhän se ei peittänyt, mutta muodon vuoksi se päällä olikin. Punapään hiukset olivat takussa, kasvot meikittömät. Vielä neiti ei ollut kerinnyt suihkuun asti, nälkä oli sen verran kova ja viimeksi oli tullut syötyä eilen aamupäivällä. Kaipa jääkaapista jotain syömäkelpoista löytyisi...

Keittiöön päästyään Mila sai ilokseen huomata, että keittimessä oli tuoretta kahvia. Seven kasasi aamiais tarpeitaan tiskipöydälle ja teki lähtöä töihin. Mila halasi pikkuveljeään pikaisesti ja toivotti hyvää työpäivää. Pianpa toinen kaksosista katosikin ovesta johonkin ja Mila kaivoi kaapista mukin johon kaatoi höyryävän kuumaa mustaa nestettä.
Kuppi laskettiin pöydälle ja tatuoitu kissanainen keinahteli jääkaapille valikoiden itselleen purkin yugurttia ja yhden bissen. Pöydältä tuli napattua appelsiini.

Pahis tyttö istui jalat ristien tuolille nauttiakseen terveellisen aamiaisensa pöydän ääressä. Käsi sekoitteli kahvia pienellä lusikalla hetken, kunnes tyttö avasi yugurttipurkin syödäkseen sen sisällön samaisella lusikalla. Pöydällä näkyi olevan joku muotilehti, jonka malleille oli näköjään keritty jo piirtämään viiksiä ja silmälaseja. Tyttö pyöräytti silmiään, syyllinen nyt saattoi olla kuka vain. Paitsi ehkä Honey, jonka lehti suurimmalla todennäköisyydellä oli. Tai ehkä Orangen... Jaa, väliäkös hällä.
Mila iski bissen korkin auki pöydänkulmaan ja kumosi nestettä hieman kurkkuunsa laskien sen pöydälle ja jatkaen aamiaisestaan nauttimista.

Platinanvaalea, joka suuntaan sojottava ja vähintäänkin hallitsematon hiuspehko pilkisti esiin turkoosin peiton alta, ennen kuin ihmiseksi tunnistettava olio mönki sen alta laiskasti pois, silmät puoliksi ummessa. Apple venytteli nautinnollisesti, ennen kuin lähti hipsimään alakertaan, yllään vaaleansini-valkea raidallinen toppi ja mustat, lyhyet shortsit, jotka olisivat menneet kyllä alushousuistakin, jos olisivat olleen vähän ohuemmat.

Tyttö laahusti väsyneenä huoneestaan ulos ja oli matkalla kompastua kynnykseen. Hän tunsi olonsa aina aamuisin äärettömän väsyneeksi - ainakin siihen saakka, kunnes sai ensimmäinen kupillisen kahvia. Olo virkistyi heti! Ja sitä Applella tälläkin hetkellä teki mieli, kahvia. Ajatus mustasta kofeiinipaukusta virkisti mieltä sen verran, että platinapää hyppelehti loput portaat alas kaksi kerrallaan ja tanssahteli keittiöön, suoraan kahvinkeittimelle napattuaan matkalla mukin mukaansa.

Saatuaan kuppinsa täyteen neitokainen vetäisi itselleen tuolin ja käpertyi sille polvet lähellä rintakehää, käsien pitäessä kahvimukia sylissä. Tyttö joi aimo kulauksen, tarkastellen ruskeilla silmillään pöydän toisella puolella istuvaa siskopuoltaan.
"Persoonallinen aamiainen", kuului pirteä toteamus tuon huulilta ennen kuin suu täytettiin kahvilla. Hmm, olutta, appelsiinia, kahvia, jugurttia… Jep, kyllä sitä persoonalliseksi voisi sanoa. Kukaan muu kuin Mila ei syönyt noin. Tai juonut.

Mila huomioi vain sivusilmällä keittiöön pelmahtaneen Applen. Punapää naurahti bongatessaan lehden keskustelupalstalle kirjoitetuista kommenteista. Kuulakärki kynällä, Sevien käsialaa. Oli tainnut velipuolella olla tylsää aamusta kun muut vielä nukkuivat... No, oma oli vikansa kun harrasti vapaaehtoisesti aamuvuoroja muiden vielä opiskellessa.
Seven oli kirjoitellut omia kommenttejaan teinityttöjen ongelmiin. Oikeastaan vlejestä olisi tullut hyvä psykologi.. Toisaalta tuon suorat kommentit lyttäisivät hieman herkempien itsetunnon.

Applen kommentti Milan aamiaisesta nosti vihreän katseen siskoon ja Jamie hymyili leveästi kumoten jälleen olutta kurkkuunsa. Täytyihän hänen nyt saada päivä käyntiin, kahvia ja olutta toistetn kahvin ja tupakan sijasta. Toisaalta tatuoitu tyttö tarvitsisi kohta myös aamusauhunsa...
Bisse laskettiin pöydälle, erittäin naiselliseen tyyliin Mila röyhtäisi. "Toisten päivä alkaa oluella, toisten tupakalla ja joidenkin kahvilla, mä tartten niitä kaikkia", JR totesi hörpäten vuorostaan kahvistaan.

Neitokainen naurahti heleästi siskopuolensa vastaukselle että röyhtäisylle siemaillen kahviaan. Muki olikin pian kitattu tyhjäksi ja tyttö kävi kaatamassa itselleen toisen kupin, sekoittaen tällä kertaa sekaan maitoa. Samaan asentoon penkille käpertyen ruskeat silmät seurasivat platinanvaaleiden hiuksien alta punapään liikkeitä, tuon käännellessä välillä lehtien sivuja.

Hetken vaiteliaana vain toisen liikkeitä tuijoteltuaan ja siemailtuaan juomaansa, Apple hymähti.
"Mikä päivä tänään on?" kysyttiin varsin viisaasti, mutta hän ei oikeasti muistanut. Tai tiennyt, miten vain, hän kun tahtoi olla toisinaan joka toisesta asiasta vähintäänkin pihalla, keskittymistä kun ei riittänyt jokaiseen asiaan mihin olisi tarvinnut. Ainakaan sellaisiin, kuin viikonpäivät, lukujärjestys, koulu…. Ne olivat tylsiä, eikä Freja pitänyt siitä ollenkaan, että hänellä oli tylsää. Tylsä oli… tylsää ja typerää, miksi pitää tylsää kuin voi pitää hauskaa?

Applen logiikka on pettämätön. Tai on ainakin ollut tähän saakka, ja ainakin tytön itsensä mielestä se tulee olemaan vielä sellainen pitkän aikaa.

- töks -

Apple kysyi häneltä päivää, punapää kohotti katseensa siskoon lagauksen kera. "Torstai.. Vaihtoehtoisesti keskiviikko", neiti ilmoitti olkiaan kohauttaen. "Mun muisti ei pelaa vielä näin aamusta", jatkettiin pienen hymyn kivutessa kasvoille. syömähommia jatkettiin kuin keskeytystä ei ollutkaan. "Joku on piirtäny tolle miehellä boobsit", Mila ilmoitti nauraen. "Mustalla tussilla, eikä ihan pieniäkään. Ollu varmasti hyvin jännää", Jamie tuhahti hymyillen. "Ei sillä, et tisseissä mitään vikaa olis", Mila vielä tokaisi kuin hänen mielipiteellään olisi ollut suurtakaan väliä.

Mila haukotteli leveästi oikaisten hieman aamutakkiaan ja kumoten bissen alas kurkustaan. Lehti sysättiin sivuun ja vihreät silmät soivat katsen Applen ruskeisiin. Neii virnisti pienesti noustessaan ylös ja jääkaapille suunnatessaan napaten sen hyllyltä kaljan palaten taas aamupalansa pariin.

// töks töks

Apple vain kallisteli päätään, tuosta vastauksesta nyt ei päässyt puusta pitkälle. No, keskiviikko tai torstai, ei kai sillä nyt niin suurta väliä ollut. Kahvimuki asetettiin takaisin turvallisesti huulille ja hörpättiin, korvien samalla sieppaillessa pöydän vastakkaisella puolella istuvan Milan sanomisia. Jotakin se selitti mustasta tussista ja tisseistä, Apple vain nyökytteli ajatuksissaan ryystäen kofeiiniannosta kurkkuunsa. Ei hänen huomionsa voinut jakautua kovinkaan moneen osaan tähän aikaan aamusta, häntä väsytti ja keskittymiskyky ei ollut huipussaan, ei todellakaan. Ja joku oli joskus väittänyt hänen kärsivän lievästä AD/HD:sta, tuskinpa vain. Hänhän oli itse rauhallisuuden perikuva, ainakin aamuisin, jos ei päivällä. Tyttö haukotteli makeasti, onneksi parin kahvikupin jälkeen olo olisi kuin uudestaan syntyneellä, että ei tässä vielä hätiä mitiä.

Ruskeat silmät seurasivat laiskasti vanhemman tytön kulkua jääkaapille ja takaisin, ei sieltä näyttänyt muuta kuin kaljaa löytyvän. Eipä kuulunut hänelle, platinablondi oli aina ollut sitä mieltä, että heidän perheensä oli jotenkin paljon persoonallisempi kuin muiden.
"Ootko sä nähny Acidia? Ja Geneä?" kysäistiin sitten ennen kuin hukuttauduttiin takaisin kahviin. Niin, hän oli kuullut vähän kaikenlaista, mutta hän ei Acidia ollut hetkeen nähnytkään. Geneen hän kyllä oli törmännyt...

Mila ynähti ja nousi ylös napaten kaljan mukaansa, neiti suunnisti hellalle, nojautui sen reunaa vasten ja pisti liesituulettimen päälle. Hänhän ei ulosasti jaksanut vaivautua! Käsi avasi tottuneesti yhden vetolaatikon ja nosti astiaa vetäen sen alta askin ja stendarin. Noin, eihän se punatukkaisen neidon ollut, mutta eipä se estänyt häntä tietämästä piilopaikkoja. Tiesipä hän, että erään kirjan välistä olohuoneen kirjahyllyssä löytyi kolme lappua happoa, eivätkä nekään hänen olleet.
Tupakkaa imeskeltiin siinä rennosti, savut päästettiin ulos ja kurkkuun kaadettiin kaljaa. Apple uteli Acidista ja Genesntä. Mila virnisti vähän.
"Acid oli eilen mun luona", tyttö vastasi ja raapi päätään vetäen sormensa sitten läpi punaisesta tukasta. "Geneä en ole hetkeen sitten nähnytkään..."

"Kuinka niin?", Jamie kysäisi. Hän ei ymmärtänyt muuten vain kysyttyjä kysymyksiä, ainakaan näin aamusta. "Taasko jotain päättömyyksiä, kuinka Acid muka olisi hakannut jotain Geneä kiusanneita tyyppejä?", Mila virnisti. Päättömyyksiäpä todellakin... No, siltä osin, että kyllä se oli viimeksi ollut Mila, joka löi ensin. Ja Genenhän ei tarvinnut tietää ihan kaikkea, mitä Lyonin veljeksien keskimmäinen tuon seläntakana veljensä hyväksi sääti...

Apple käpertyi paremmin tuolille ja hörppi kahviaan, sen loputtua pyöritteli mukia sormissaan. Ruskeat, vieläkin aavistuksen uneliaat silmät tuijottivat Milaa, joka nyt parhaillaan poltteli tupakkaa liesituulettimen luona.

Platinablondi pyöritteli hiuksiaan, kohautti sitten olkiaan.
"Kunhan vain kyselen", sanottiin vastaukseksi, mutta tupakoivan perheenjäsenen jatkaessa Apple pyöritteli päätään. Mitäköhän tuohon nyt sitten sanoisi, jatkaisiko juttua ja ottaisi selvää asioiden todenperäisyydestä vai sanoisiko vain jotain turhaa ja lähtisi kouluun? Siinä vasta kysymys...

"Totta puhuen mä kuulin, että sä olit jutussa mukana", tokaistiin virnistyksen kera. Eihän se nyt mitään uutta olisi ollut, että Mila olisi ollut siellä, missä tapahtui.

Mila kohautti olkiaan Applen vastaukselle, eikä udellut enempiä. Siinäs kyseli, eipä blondi sillä vahinkoa Milalle aiheuttanut. Ja sisko oli aina sisko, vaikkakin sitten puolikas. Eipä Mila kokonaisia sisaruksia omistanutkaan.
Kissanaisen huulilta kalrkasi sointuva naurahdus Applen tuodessa kuulemansa julki. Kissamaisen virneen annettiin laskeutua huulille, joilla se hetken koreilikin muuttuen sitten liikkeeksi ja lopulta ääneksi.
"Ehkä hieman... Mutta ne tyypit todellakin ansaitsi sen. Sitäpaitsi, enhän mä nyt voinut päästää Acidia yksin kärsimään rangaistusta... Jota ei kyllä lopulta sitten edes tullut. Ja varmasti olisi tullut, jos mä olisin antanut sen höntin itse yrittää selviä ongelmiaan. Se nyt ei ole uutta, ettei Acid pärjäisi ilman mua. Mä olen maailman napa ja aurinko vaan säteilee mun hohdokkuuttani. Mä olen liian vaatimaton antaakseni koko linnunradan pyöriä mun ympärillä", neiti puhui olkiaan kohauttaen tasaisella äänellä, josta ei olisi osannut tulkita pitikö Mila toimittaa hoitoon vai heittikö tuo vain jotain omintakeista läppää.
Punapäinen pahistyttö nyt oli ainakin isänsä silmäterä, mutta eipä näin isossa perheessä jakamatonta huomio saanut, eikä Jamie sitä kaivannutkaan.

"Mutta se musta. Mitä sun elämääsi kuuluu? Mitään kivaa, mistä mä en edes vielä tiedä? Uteliaana tahdon tietää nykytilanteen, pikkusisko."

Apple kuunteli Milan sanoja naurahtaen tuon sanottua sanansa, hän oli aina tiennyt, että sisko oli huvittava tapaus. Tuon jutut olivat aivan jotakin omaa luokkaansa, voisi kuvitella, että ihmiset jäivät huuli pyöreinä miettimään, mitä tuon päässä oikein liikkui…. Eipä siinä, kuka oikeastaan otti yhdestäkään Leestä varsinaisesti selvää? Tuskin kukaan, tai Apple ainakin uskalsi epäillä vahvasti.
"Jep, näinhän tää juttu menee", vahvistettiin blondin virnistäessä pöydän toisella puolella istuvalle siskopuolelleen.

Turhautunut huokaus karkasi tahtomattakin Applen huulilta kun vanhempi tiedusteli mitä hänen elämäänsä kuului.
"Hei pliis, sä tiedät kaiken", tuhahdettiin tytön heilauttaessa vaaleat hiuksensa pois kasvojen edestä.
"Nykytilanne on sama kuin menneisyys, ei mitään päivitettävää", vastattiin sitten Applen kohauttaessa samaan syssyyn olkapäitään, hänen elämänsä tuntui olevan kovin tylsää nykyisin. Pitäisi varmaan pistää elämä risaiseksi ja keksiä jotakin älyvapaata hommaa, että saisi jotakin actionia, tätä menoa hän löytäisi itsensä matojen syötävänä haudasta, kun hän kuoli tylsyyteen.

"Heitätkö kouluun?" kysäistiin sitten hivenen toiveikkaasti, hän ei aamusta oikein ollut niitä reippaimpia ihmisiä, joten autokyyti kelpaisi, paremmin kuin hyvin. Laskien toki sen varaan, että Mila ylipäätään aikoi raahautua kouluun saakka.

Apple ilmaisi olevansa täysin samaa mieltä Milan teoriasta saaden täten punapään hymyilemään. Ja silti vaalea pikkusisko ei suostunut kertomaan mitään, no ei sitten. Ketään ei pakotettu puhumaan, jos kyse ei ollut mistään kuulumisia tärkeämmästä.
“Kuulostaa sekä tylsältä että epäuskottavalta”, neiti ilmoitti virnistäen. Aina sitä nyt jotain tapahtui. Ainakin jos sattui kuulumaan tähän sukuun…
Ja jos siskokulta puhui totta niin tuo tarvitsisi vähintään jotain tekemistä. Pitäisi varmaan yrittää saada Apple mukaan johonkin Jamien monista harrastuksista. Tosin… Ehkä pitäisi vain kehittää joku källi, vähintäänkin ilmoittaa sisko tuon itsensä puolesta deittihakuun. Typerää ja lapsellista, jonka takia se niin hauskaa olisikin. Niin, ja kenellä tässä olikaan se tylsä elämä? Kai Applen oli pärjättävä omillaan ilman punapään aivoituksia.

Vaaleaverikkö pyysi kyytiä, Mila virnisti. “Kunhan muistat kypärän”, Jamie huomasi muistuttaa. Eihän sitä sopisi isää suututtaa kyysäämällä nuorimmaista moottoripyörällä ilman kypärää. Robert saisi hermoromahduksen, miesparka.
Vihreät kissansilmät etsivät katseensa kohteeksi kellon, joka ilmoitti aikaa vielä olevan. Ei siis kiirettä, tylsää. Kiire olisi ollut oiva tekosyy ajaa ylinopeutta. Niin, ihan kuin myöhästyminen olisi pahatarta muka jotenkin haitannut.
“Paitsi etten mä varmaan sais lainmukaan ajaa”, Jamie huomasi muistuttaa. Hänhän oli juuri vetänyt muutaman bissen aamunalkajaisiksi.

Leveä virnistys, johon sekoittui ripaus ilkikurisuutta kohosi keijukaismaisen platinablondin huulille, kun Mila totesi hänen sanojensa olleen tylsiä ja epäuskottavia. Eiväthän ne nyt ihan totuus olleet, sen Apple saattoi myöntää itselleen, mutta eihän Milankaan kaikkea tarvinnut tietää… Ainakaan jos tuo heittäytyisi samanlaiseksi kuin Acid, jos tietäisi, että joskus ihmiset nakkelivat häntä pitkin seiniä – eivät kyllä kovinkaan usein, Applella oli tapana pistää aika pippurisesti kampoihin, mutta ei hänkään aina kaksimetrisiä korstoja vastaan pärjännyt, useimmiten kyllä.

"Joo joo äiti", Apple naurahti punapäisen puoli-isosiskonsa sanoihin, tuo osasi välillä käyttäytyä kyllä varsin huolehtivaisesti ja äitimäisesti, vaikka rehellisesti sanottuna Mila ei oikein mitään äiti-ainesta ollut, ainakaan Applen mielestä. Tai hän ei osannut kuvitella pahista kävelemässä lastenrattaiden kanssa tai tuudittamassa lasta uneen, huhhuh sentään...

Platinablondi vilkaisi kaljapulloon, kohautti sitten olkapäitään.
"Uskallan väittää, että et jaksa välittää", tyttö tokaisi, "ja että tommonen yks pullo ei nouse sun päähän nostamallakaan." Niinpä, saattoi olla toki niin, että Mila oli joskus kenties saattanut maistella jotakin miestä vahvempaa. Ihan vain siis harvoin ja harkitusti toki kerrallaan.

Siskon virne kertoi paljon, Mila vain hymähti tietäväisesti jättäen aiheen siihen. Hänellä ei ollut tarvetta lypsää vastausta väkisin… Ei nyt, eikä tässä tilanteessa. Kyse oli vain Applen yksityiselämästä, jolla ei oikeastaan suurempaa merkitystä Jamielle ollut.
Pahisneito hymyili oikein herttaisesti siskopuolen kutsuessa häntä äidikseen. Ja tosiaan, Milasta ei olisi ollut ainesta äidiksi, jos hän joskus lapsia saisi, mikä oli erittäin epätodennäköistä, ei voinut todeta muuta kuin että voi lapsi raukkoja. Punapäisen mustenahkaisen nuorennaisen miesihannekaan ei ollut kovin isällistä sorttia…

Platinapäinen blondi osui väitteellään täysin oikeaan ja sai siten myös Milan virnistämään kissamaisesti. ”Yllytätkö sä mua rikkomaan lakia?”, neiti kysyi vaivautumatta edes teatralisoimaan äänensävyään, kulmakarvojen kohotus ja pieni vinohko hymynkare saivat sanat kuitenkin tehostetuiksi siten kuin ne oli tarkoitettukin. ”Ja tossa on muuten ihan hyvä pointti”, myönsi vanhempi Leen sisaruksista.
”Eli kipitä hakemaan itselles kypärä, niin ei myöhästytä aivan kamalasti”, tyttö hymähti sipaisten aamupörröisiä, punaisia hiuksiaan. Tosin, hyvähän hänen oli puhua, kun hänen fysiikan tuntinsa oli alkanut jo tunti sitten. Ei vain napannut ihan näin aamutuimaan…

Apple pörrötti villistä joka suuntaan sojottavaa platinanblondia hiuspehkoaan ja kohautti olkapäitään leveän virnistyksen kera.
"En yllytä, mutta sä yllytät itseäsi", vastattiin kepeään sävyyn, kun tyttö hypähti penkiltä ylös, kipitti kahvin keittimen viereen ja omi viimeisetkin pisarat itselleen, kulauttaen ne nopealla ranneliikkeellä kurkustaan alas.
"Äläkä väitä muuta, kyllä mä sen verran tunnen sua", huikattiin vielä oven yli, kun Apple totteli puoli-isosiskoaan ja kipitti yläkertaan. Päälle vedettiin nopeasti mustat haaremifarkut ja muutaman asteen liian räikeän pinkki t-paida, jonka rinnuksiin oli lätätty muutamia abstrakteja kuvioita valkoisella ja keltaisella.

Vastoin kaikkia tapojaan Apple veti hiuksensa korkealle päänsä päälle poninhännälle, ja loput edessä roikkuvat taiteiltiin taakse rusettipannalla. Meikkiä näytettiin naamalle sen verran, että muutama kerros ripsiväriä ja pikaiset, suttuiset rajaukset silmiin, ennen kuin tyttö hyppelehti jo takaisin portaat hyräillen pirteästi. Näin nopeasti hänkin piristyi, parin kahvikupillisen voimalla.

Alakerrassa kypärää etsittiin hetki eteisen kaapista, tytön nakellessa raa’asti kaikki tiellä olevat vaatteet ensin eteisen lattialle ja löydettyään kypäränsä takaisin kaappiin. Ja järjestyksestä ei ainakaan ollut enää tietoakaan.
"Joko sä oot valmis?" huikattiin eteisestä, jonka lattialle tyttö oli majoittunut risti-istuntaan odottamaan Milaa. Paitsi hänen koululaukkunsa oli jossain... jossain. Otsa rypistyi hivenen ja kampesi hetken kuluttua itsensä pystyyn, minnehän hän senkin oli ehtinyt jo jättää, äskenhän se vielä oli roikkunut olalla.