Eyes on Fire

//Rige & Mary-Ann, otsikko Twilight sountrackin kappale Eyes on Fire jonka esittää Blue Foundation ;)) //

Voi tätä tuskaa! Vielä minuutti alkavaan historian tuntiin, joka tulee olemaan yksi Lizbethin kamalin tunti koko hänen historiansa aikana. Ei historia aineena niin kamala ollut, ehei. Itseasiassa aine osasi usein olla hyvin mielenkiintoinen ja pohdiskeleva, mutta se ei ollut se pointti. Vaan se, että hän joutuisi istumaan Mary-Annen kanssa kokonaiset 75 minuuttia alle puoli metriä toisesta!
Brunette ei pelännyt henkiparkansa puolesta, vaikka olikin jo tavallaan varautunut, että Mary-Ann saattaisi hypätä roikkumaan hänen kurkkuunsa kiinni. Mutta mitä nyt Lizbeth toista vielä tunsi, niin naljailu oli blondin alaa, joten väkivallasta ei ollut vaaraa. Kuitenkin Mary-Ann oli hyvin arvaamaton... Joten mihin johtopäätökseen päädymmekään?

Lizbeth istuskeli pulpettinsa ääressä, jonka viereinen pulpetti oli vielä onneksi tyhjä, koskematon. Kun joku aina sipaisi sitä vahingossa ohikulkiessaan, nousivat hänen selkäkarvansa pystyyn. Kun sitten kukaan ei istahtanutkaan hänen viereensä, hän lysähti helpottuneena loikoilemaan tulilleen, mutta kuitenkin nosti sitten itsensä takaisin ryhdikkääseen ja rentoon asentoon. Hän suorastaan toivoi, ettei Mary-Ann tulisi kouluun. Hän ei kestäisi katsoa toista edes silmiin, sillä häntä kadutti. Kadutti niin kamalasti. Vaikka brunette ei muistanutkaan paljoa tapahtuneesta, muisti hän silti joitain kohtia yöllisestä tanssistaan Dannyn kanssa.
Hyi! Jo Dannyn nimi sai hänet melkein kakomaan inhosta. Hän ei haluaisi enää törmätä siihenkään blondiin. Nyt alkavat jo blondit riittää!
Tyttö hiplasi hermostuneesti harmaata mekkoaan ja naputti mustilla, kalliilla korkokengillään laattalattiaa. Miksi ihmeessä hän oli näin hermostunut?
Brunette päätti sitten rauhoitella itseään ja kaivaa kalliista Pradan laukustaan historian kirjan ja muistiinpanovälineet esille, sillä pian alkaisi tunti. Hän laski laukkunsa sitten lattialle -katsoen tietysti ensiksi, ettei siinä vain ollut mitään likaa- ja otti penaalistaan kynän esille ristien samalla jalkansa. Tyttö kaivoi penaalistaan peilin ja kohenteli vielä meikkejään haroen sitten paksuja hiuksiaan, jotka tänään näyttivät niin syötävän hyviltä, ja laittoi sitten peilin takaisin piiloonsa.
Nyt oli paljon varmempi olo.

Voi vittu...
Mary-Ann McAllister oli hetki sitten vilkaissut sisään historian luokkaan ja huomannut ex ystävänsä istuvan vanhalla paikallaan. Nyt M.A seisoi luokan ulkopuolella ja yritti jo valmiiksi miettiä käyttäytymistään ja sanomisiaan. Hän antaisi Lizin kuulla suorat sanat, vaikka toinen olikin ne kuullut jo samaisena ryyppyiltana, mutta se ei nyt ollut pääpointti! Vaan se, että Liz pitäisi nolata koko luokan edessä!
Cheerleader suoristi valkoisen hameensa helmaa ja oikoi vaaleanpunaista toppiaan. Hänen kaulallaan koristi valkoinen huivi ja kenkinä tytöllä oli mustat avokkaat, jotka sointuivat hyvin yhteen mustan pannan kanssa, jossa oli pieni rusetti. Siis totta kai Mary-Ann oli kauniina, ainahan hän oli kaunis ja hyvin puketunut.

Noniin. Sisään- ja uloshengitys. Sisälle siitä.
Korkojen kopina täytti luokkahuoneen, kun tyttö astui sisään. Hän heilautti kättään tutuilleen ja jäi hetkeksi vaihtamaan pari sanaa muutaman cheerleaderin kanssa, ennen kuin asteli ylväästi paikalleen Lizbethin vieressä olevalle pulpetille.
"Ai hei, selkäänpuukottaja. En meinannut huomata sinua", Mary-Ann puhui, kun oli aseuttautunut kunnolla istuutumaan paikoilleen ja laskenut laukkunsa pöydälle. Jalat ristittiin sievästi ja kädet laskettiin pöydälle, nekin ristittiin.
"On se kumma, kun oikeita ystäviä on nykyään vaikea löytää. Vai mitä, Helen?" M.A puhui nyt edessä istuvalle brunetelle, joka kääntyi hieman ihmeissään Mary-Anneen päin, mutta nyökkäsi epävarmasti.
"Siis mä tarkotan sellasia ystäviä, jotka kunnioittaa ja arvostaa toisiaan. Ystävät ei esim.. Varasta toisten miehiä tai jätä pulaan, eikö niin?" M.A puhui edelleen ja edessä istuva tyttö näytti siltä kuin ei olisi tiennyt, minne kuuluisi.
"Joo, on kyllä niin ihmeellistä, miten maailma onkaan muuttunut. Kaikki puukottaa selkään", vaaleaverikkö puhua pälpätti ja loi katseen vieressä istuville ihmisille, jotka nyökkäsivät.
"Liz tietää tästä asiasta aika paljon, vai mitä Liz?" Mary-Ann totesi sitten ja kääntyi katsomaan ex ystäväänsä ivallisesti virnuillen. Nyt tyttö oli ainakin saanut herätettyä luokassa olevien huomion.

Aivan kuten Lizbeth oli osannut odottaa, Mary-Ann aloitti "huomaamattoman" pakkomielteensä, jonka nimi oli "nolataan kaikki, jotka tekee toisin kuin mä haluan".
Brunette kuunteli maltillisesti toisen pälpätystä ja antoi sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, katsoen silmät tuimina tyhjälle taululle. Ehkä hänen olisi sittenkin vain ollut parempi jäädä kotiin märehtimään tapausta ja tyydyttävä vanhempiensa antamaan vaihtoehtoon; koulun vaihtoon. He kyllä joutuisivat muuttamaan pois San Diegosta, mutta mitä se hyödytti? Jos hän ei saisi selvitettyä välejään Mary-Annen kanssa, olisi muutto yhtä tyhjän kanssa, sillä syyllisyys kiduttaisi häntä nyt ja aina!
Lizin mietiskelyt jäivät kesken, kun Mary-Ann sanoi hänen nimensä ja hymyili vielä ivallisesti päälle. Tyttö käänsi vasten tahtoaan liioitellun ystävälliseksi muuttuneen katseensa toiseen ja hymyili maireasti.
"Voi äläs nyt, M.A! Kuka nyt sua selkään puukottas, kun oot noin ihana ja täydellinen prinsessa?" kysyttiin liioitellun hämmästyneesti siirappisella äänellä ja vilautettiin valkoista hammasrivistöä. Jos blondi lähti soitellen sotaan, niin täältä pesee!
"Mut voi, anteeksi, unohdin aivan. Kyllä säkin osaat olla itsekäs ämmä, joka paneskelee jokaista vastaantulevaa miestä, jotka on vähänkin hyvän näkösii. Ja aivan! Sähän omistatkin kaikki maailman miehet, varsinki niiden tietämättä. Oon pahoillani, että kännipäissäni suostuin prinssisi tanssinopetukseen." Lizbeth totesi hymy kasvoillaan ja korjasi istuma-asentoaan välittämättä muista keskustelun kuuntelijoista. Saavatpahan nämäkin kuulla hänen mielipiteensä Mary-Annesta ja tämän älyttömyyksistä.
Kaikesta huolimatta cheerleaderi kuitenkin piti blondista, yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka ei näyttänytkään sitä tällä hetkellä. Ajatus muuttamisesta ja koulun vaihtamisesta sai hänen vatsansa kouraisemaan ikävästi. Ei hän tahtoisi toiseen kouluun, vaikka pääsisikin kaikista halutuimpaan klikkiin, jonne Mary-Ann oli aina halunnut. Se vain tuntui niin väärältä ja epäreilulta toista kohtaan. Blondihan sentään yritti kovasti päästä suosituksi, kun taas hän ei ollut koskaan erityisemmin sinne halunnut. Joten olisi se aika epäreilua.

Lizbet vastasi kuin vastasikin Mary-Annen vittuilulle ja blondin huulilla kaunisteli ivaileva hymy. Siihen saakka, kunnes brunette aukaisi sievän suunsa uudemman kerran. Silloin tuo ivaileva hymy kaikkosi välittömästi hänen huuliltaan ja silmissä välähti viha. Lähistöllä olleet oppilaat ottivat heti turvaväliä tähän vihastuneeseen blondiin, joka ponkaisi nopeasti pystyyn ja läimäytti kätensä Lizbethin pulpetille.
"Mitä.. Sä.. Sanoitkaan..?" kuului hyvin vaarallinen murina tytön melkein liikkumattomilta huulilta. Tummansiniset silmät pidettiin tiukasti kiinni Lizbethin silmissä ja katse ilmaisi vain pelkkää vihaa. No okei, saattoi siinä välähtää myös ymmärtämättömyyttä ja loukkaatuneisuutta, mutta ainoastaan lyhyen hetken ajan.

Aivan. M.A tahtoi olla edelleen Lizin kanssa väleissä, mutta hän ei halunnut olla se, joka pyytäisi anteeksi. Eikä hän edes haluaisi antaa anteeksi, jos toinen pyytäisikin. Eli mitä oikein oli tehtävissä, sitä edes tämä blondi ei osannut sanoa. Hän joutui harvemmin tällaiseen kärhämään ystäviensä kanssa.

"Mä en vittu paneskele jokaista vastaantulevaa. Mä en oo huora", tyttö puolusteli itseään tiukasti ja taas se pieni ivallinen virne kohosi hänen vaaleanpunaisille huulilleen.
"Aawww, Liz odottaa prinssiä saapuvaks! Ihanko valkosella hevosella se tulis sua noutamaan?" cheerlader piikitteli, mulkaisi brunettea pahasti, kunnes istuutui takaisin omalle paikalleen.
Juuri silloin opettaja astui luokkaan.

Brunette seurasi pieni, ilkeä virne kasvoillaan blondin ilmeenvaihdosta, joka alkoi huvittaa häntä vain enemmän. Hän ei jostain syystä pystynyt ottamaan Mary-Annea tosissaan, vaikka kohta ehkä syytä olisi. Johtuiko se kenties siitä, että hän oli oppinut olemaan toisen puolella jokaisessa asiassa, eikä näin ollen saanut koskaan raivokohtauksia kontolleen.
Kun toinen nousi ja läimäytti kätensä pulpetille katsoi Lizbeth vain kylmästi toista. Vihdoinkin päästiin asiaan, meinasi tyttö sanoa, mutta onnistui pitämään huulensa visusti suljettuina. Tai sitten hän olisi voinut sanoa: "Voi sinua, varo nyt verenpainettas!", mutta senkään vuoksi hän ei viitsinyt avata suutaan. Mary-Annen olisi nyt aika ottaa vastaan kritiikkiä. Kritiikkiä, joka oli TOTTA, ajatteli hän itse mitä tahansa.
Neiti katsoi toista herkeämättä yhtä vihaisesti, kuin tämä häntä. Hän ei antaisi periksi tässä asiassa ja kääntäisi katsettaan pois, vaikka kuinka naurettavaa se olikin.

"Jaa", totesi Lizbeth, "mikäköhän sä sitten oot? Lutka?"
Hänen suupielensä nykivät pienesti tuon sanoessaan, se oli ollut varsin vapauttavaa. Ja sen lisäksi hänen huulilleen meinasi kohota leveä hymy, jonka hän sai nippanappa pidettyä poissa, sillä se ei tuntunut kuuluvan tähän tilanteeseen.
"Mitä siitä vaikka odotanki? Ei sen nyt ihan valkosella hevosella tartte tulla, valkonen auto kelpaa hyvin. Mut sehä olis vaan plussaa, jos se hevosella tulis mua noutamaan", brunette huomautti miettiessään toisen sanoja. Niin. Olisihan se mukavaa, että hänellekin löytyisi jostain se prinssi Rohkea. Kauankohan sitäkin oli odotettu? Viimeiset 10 vuotta kenties?
Lizbeth vilkaisi sivusilmällään opettajaa, joka asteli luokkaan pöytänsä ääreen.
Mitä hän nyt tekisi? Jatkaisiko hän Mary-Annen kanssa riitelyä vaiko nöyrtyisi sopimaan asian mahdollisimman äkkiä, jotta voisi vielä tämän tunnin aikana oppia jotain?

EI. Mary-Ann saa luvan olla se, joka pyytää ensimmäisenä anteeksi!

Mary-Annen kasvoille ilmestyi mitä suurempi raivo, kun toinen kehtasi kutsua häntä lutkaksi. Siinä vaiheessa oli itsehillintää hyvin vaikea pitää, mikä oli muutenkin tälle blondille melko mahdoton asia. Hän voisi ihan hyvin käydä Lizin kimppuun, repiä tämän kaunista tukkaa, repiä vaatteet toisen päältä, nolata toinen niin pahasti kuin vain ikinä voisi! Miten Liz kehtasi, haukkua lutkaksi? Se oli jo hyvin, HYVIN paha virhe!

"Unissas", cheerleader tuhahti loukkaavasti, kun Liz kertoi tosiaan odottavansa prinssi uljasta saapuvaksi. Opettaja aloitti oppitunnin kertaamalla viime tunnilla käytyjä sotia läpi, mutta nämä opetukset menivät täysin M.A:n kuuroille korville, sillä hän kihisi kiukusta ja katsoi Lizbethia uhkaavasti.
"Kuka muka sua haluis, ei halunnu se jätkä silloin viime vuonna. Kukas se nyt olikaan, se William", Mary-Ann aloitti vaarallisen taistelun. Tämä keskustelu ei päättyisi hyvin, kun oltiin jo turvauduttu piikittelemään vanhoilla torjumisilla.
Muut oppilaat, jotka olivat luokassa, kuuntelivat korvat höröllä Mary-Annen ja Lizbethin keskustelua tarkemmin kuin opettajan selityksiä luokan edessä.
"Ja kun et kerran saa ketään, niin isket sitten ystävien poikaystäviä. Tosi omaperästä hei, keksi jotain uutta!" blondi tuhahti hitusen kovempaan ääneen, jolloin opettajan herisevä sormi osoitti häntä.
"Neiti McAllister, pyydän hiljaisuutta."

Tyttö naurahti toiselle ja sanoi: "Vaikka sitten niin."
Lizbeth meinasi pudota tuoliltaan näin kuvainnollisesti sanottuna. Hänestä tuntui, kuin häntä olisi pyöty pölkyllä päähän ainakin kolmesti ja niin kovaa, kuin lyöjä vain pystyi. Tytön suu avautui hieman ja hän katsoi Mary-Annea silmät sepposen selällään.
Miten hän kehtasi?! Miten joku voi vajota noin alas ja vedota vanhoihin asioihin, jotka eivät edes liity toiseen mitenkään?! Brunette huomasi, että oli tehnyt pahan virheen kertoessaan siitä entiselle parhaalle ystävälleen. Ystävät eivät käyttäneet vanhoja asioita toisiaan vastaan! Eivät ainakaan tosi ystävät!
Mutta jossain, syvällä sisimmässään Lizbeth ymmärsi blondia, vaikka ei tiedostanutkaan sitä sillä hetkellä.
"Miten William liittyy tähän?!" karjaisi Liz turhankin kovaa ja ponkaisi seisomaan kesken opettajan taululle kirjoittamisen. Hän tunsi monet katseet selässään, kyljissään, joka puolella. Katseet, jotka olivat turhankin kiinnostuneita tyttöjen välisestä kärhämästä, joka oli hyvällä lykyllä kärjistymässä kunnon kissatappeluksi.
"Ja mä en yrittäny viedä sun poikaystävääjokaeitiedäolevansasitäsulle, vaan se ite tuli pörräämään mun ympärille ku herhiläinen ja houkutteli mukaan tanssilattialle sillä verukkeella, et se opettaa mua tanssimaan!" kiljuttiin sanatulvan ryöpsähtäessä ulos suusta.
"Sä vielä tiedät, etten osaa tanssia!" tyttö lisäsi ja sulki sitten suunsa purren hammasta yhteen estääkseen silmiensä lasittumista kyynelistä.

Se oli hyvin arka-aihe hänelle. Asia, joka oli satuttanut häntä kaikista eniten maailmassa, ja jonka vuoksi hän oli tatuoinut kylkeensä ne sanat, jotka kuvastivat hyvin hänen elämänsä ensimmäistä torjuntaa.

Mary-Annen huulille kipusi tyytyväinen virne, hän onnistui aina kaatamaan muurin, oli se kuinka vahva tahansa. Lizbeth kuulosti olevan murtumispisteessä ja se sai vaaleaverikön hymisemään tyytyväisyydestä - kunnes Lizbeth mainitsi sanan poikaystävän M.A:lle, joka tietenkin heti tajusi, että Liz puhui nyt Dannysta. Cheerleaderin huulet vääntyivät mutrulle ja Mary-Ann nousi salaman nopeasti pystyyn, Lizin eteen.
"Mä puhuinki vaa yleisesti", diiva sähähti poikaystäväaiheeseen ja asetti kätensä puuskaan. Hemmetti, kun Mary-Ann oli vahingossa livauttanut suustaan sanan poikaystävän. Se oli ollut silkka vahinko, jolla oli ollut vain tarkoitus aiheuttaa brunetelle mielipahaa!

"Joo, mä tiedän, ettet osaa tanssia. Aika paska juttu", tyttö vain puhui kevyesti ja yritti loihtia huulilleen ivallista hymyä.
"Ja käytät sitä just hyväkseks! Yrität niin houkutella jätkiä opettaa sua tanssii ja sitte liehettelet niitä", M.A puhui jo astetta verran kovemmalla äänellä ja nyt puuskaan asetetut kädet asetettiin lantiolle ja tyttö nojautui eteenpäin näyttääkseen silmiensä hohtavan raivon Lizbethille.
"Kuka tässä se pikkuhuora olikaan?" blondi kysyi kulma koholla, jolloin kuului pamahdus, mikä sai Mary-Annea ja Lizbethiä kuuntelevat oppilaat kääntymään opettajan suuntaan. Opettaja oli pamauttanut kirjansa pöytään ja näytti hyvin pöyristyneeltä.
"Neiti Rodriguez ja neiti McAllister, heti aloillenne tai... Tai joudutte molemmat jälki-istuntoon!" opettaja parkaisi epäauktoriteettimaisesti.
"Mä kiroon sut alimpaan klikkiin. Sä et enää koskaan pääse valokeilaan, et ainakaan mun läheisyydessä", Mary-Ann mutisi vaarallisella äänellä ja porautui Lizin silmiin.

Lizbeth puristi kätensä nyrkkiin jänteiden pingottuessa, jotka paistoivat vahvana ruskettuneen ihon alta, ja siirtyi puremaan raivokkaasti huultaan.
"Älä puhu paskaa", sähisi brunette huultensa ja hampaittensa välistä. Kuinka Mary-Ann edes vaivautui yrittämään? Kyllä Liz tiesi, että kyse oli vain ja ainoastaan Dannysta. Eihän hän ollut edes silloin blondin hyvänä ystävänä vilkaissutkaan tämän petikumppaneihin tai edes vaivannut päätään näillä, joten Mary-Annen yleistysyritys meni päin honkia.
"Sä yleistät!" kivahdettiin ja pamautettiin nyrkillä kovaa pulpettia, joka päästi pienen, epämääräisen äänen, rasahduksen kenties? Cheerleader ei kuitenkaan välittänyt siitä, ehei, hän vain keskittyi tuijottamaan toista vihan ja surun sekaisilla silmillään.

Kipu alkoi säteillä vasemman käden viidestä rystysestä, jolle tyttö irvisti pienesti, mutta keskittyi sitten Mary-Anneen.
"Kuule kerropas mulle, milloin mä oon muka käyttäny tota kundien hurmaamiseen. Ja mä olin sillon päissäni ja se sun ihana Dannys yritti juottaa mua vielä lisää, jotta pääsis kähmimään oikein kunnolla mua!" Lizbeth lateli takaisin blondille ja laittoi kätensä puuskaan sipaisten vaivihkaa rystysiään, joiden kipu alkoi levitä yhä laajemmalle alueelle kättä.
Brunette tuhahti toisen pikkuhuora kysymykselle, sillä se oli aivan aiheeton. Hän tiesi, ettei siihen noteeraminen olisi edistänyt asiaa, sitä paitsi, jos hän oli pikkuhuora, niin mikäköhän neiti prinsessa sitten oli?
Opettajan uhkaukset menivät puille paljaille, mutta äänensävy ja kiihtymys alkoivat taantua hitaasti.
"Kuule ei vois vähempää kiinnostaa, sillä mä en kohta enää koskaa astu jalallanikaan tähän kouluun", mumisi tyttö takaisin katsoen yhtä napakasti toista silmiin.

Lizbeth jatkoi yhä kiistelyä blondin kanssa, joka tuijotteli tummansinisillä silmillään brunettea hyvinkin halveksivasti. Hän aikoisi nyt sivuuttaa täysin tämän Danny keskustelun, se keskustelunaihe ei kuuluisi kenelläkään muulle kuin vain ja ainoastaa Mary-Annelle itsestään.

Kuullessaan toisen sanovan, että Liz ei kohta astuisi jalallakaan tähän kouluun, tuhahti cheerleader vain pöyristyneenä ja heilautti vaaleita hiuksiaan selälleen.
"Voi, et sä musta niin helpolla pääse, vaikka jäisitkin vain kotiin piilottelemaan todellisuutta!" M.A naureskeli ja katsahti epäuskoisesti Lizbethiä. Niin, toinen ei olisi häneltä turvassa missään, blondilla sattumoisin oli suhteita ympäri Amerikan rikkaimpia ja hienoja kouluja, joten piiloutuminen olisi tuolla brunetelle hyvin vaikeaa.

Huvittunut naurahdus karkasi Lizbethin huulilta ja hän katsoi blondia kuin vähä-älyistä konsanaan. Hän nosti huvittuneesti kulmaansa ja hymyili tälle.
"En mä kotiin jäiskään", brunette aloitti hymyillen maireasti silkin pehmeäksi muuttuneen äänensä säestyksellä, "Mä vaihdan koulua."
Viimeinkin hän sai sanottua sen. Kaikki nämä tuskalliset parisen viikkoa hän oli yrittänyt keksiä keinon, kuinka kertoa asiasta Mary-Annelle, vaikka tämä ei siitä ehkä välittäisikään. Oli Lizbeth sen verran jalo, että hän halusi toisen tietävän, minne oikein tuli katoamaan, lopullisesti.
Bruneten ilme ei kuitenkaan ollut niin voitonreimuinen, niin kuin luulisi. Hänen silmistään näkyi pieni hämmentyneisyys ja pikkuriikkinen silaus surua.
"... Mun vanhemmat on jo kauan jauhanu mulle, että mun pitäis vaihtaa koulua. Ja nyt mä viimein suostuin siihen", kerrottiin toiselle rauhoittelevan kuuloiseksi muuttuneella äänellä, "Lisäks oon käyny jo tutustumassa siellä."

Mary-Annen hyytävä ja omahyväinen virne haihtui hieman, kun Lizbeth kertoi, että ei aikoisikaan jäädä kotiin piilottelemaan. Toinen aikoisi... Vaihtaa koulua?
"Mitä vittua?" karkasi aivan ensimmäiseksi järkyttynyt parkaisi blondin huulilta ja katse oli nauliintuneena epäuskoisena brunetteen.
"Mikset sä oo sanonu mulle mitään?" blondi ärähti loukkaantuneena ja vimmastui uudelleen. Hän kuitenkin tajusi melko nopeasti sen, että hän oli puhunut ohi suunsa. Eihän häntä nyt pitäisi hetkauttaa se, että Lizbeth vaihtaisi koulua! Sehän olisi vain hyvä asia.
Eikö niin?

"Et sä silti pääse mua piiloon, jos sitä luulit", cheerleader puhui taas hiljaisuuden vallitessa luokassa. Jopa opettajakin oli hiljentynyt kuuntelemaan tätä välirikkoa.
"En mä sua näin helpolla päästä!" tyttö kivahti jo kovemmalla äänellä, tosin ääni kuulosti särkyvän viimeisen sanan kohdalla. Miten Liz kehtasi? Miksi toinen ei ollut kertonut hänelle mitään jostain koulunvaihto suunnitelmista? Todella pöyristyttävää, epäystävämäistä! .. Tosin he eivät olleet enää ystäviä, mutta silti !

Mary-Annen reaktio tuli pienenä yllätyksenä Lizbethille, joka ei kuitenkaan näyttänyt sitä kasvoiltaan. Mitä? Oliko se sittenkin kiinnostanut blondia? Vaikka he eivät ole enää edes ystäviä?
"No sitä vittua", meinasi brunette vastata, mutta piti suunsa supussa. Miten häneltä meinasi juuri tänään hypähdellä sammakoita suusta, kun sitä vähänkin raotti?
Tänään ei toisaankaan ollut hänen päivänsä.
"Mä oon yrittäny kertoo sulle, mutta en oo saanu tilaisuutta, kun aina oot karannu pois, ennen ku oon ehtiny ees tulla sun lähelles", Lizbeth kertoi pientä kovuuden säröä muuten rauhoittelevassa äänessään.

"En mä niin luullukaan. Tai no, aluks luulin. Mut kyl mä tiedän, etten pääsis sua ikinä pakoon, joten en enää ees yritäkään", todettiin ja vilkaistiin sivusilmällä opettajaa, joka katsoi hiljaisena molempia tyttöjä pientä mielenkiinnon pilkettä silmissään.
Et kai sinäkin, rouva opettaja?
"Mä tiedän", karkasi kuiskaus tytön huomaamattomasti väriseviltä huulilta.
Eihän Mary-Ann päästäisi häntä koskaan!
"Mutta mä en peru puheitani." brunette sitten ilmoitti jämäkästi palatakseen varsinaiseen asiaan, joka oli jäänyt pahasti kesken.
Tämä selvitettäisiin NYT ja TÄSSÄ!

Mary-Ann puri hampaitaan miettivästi yhteen, hän yritti miettiä, milloin muka Lizbeth oli yrittänyt tulla hänen lähelleen ja yrittänyt muka kertoa muuttosuunnitelmistaan. No okei, parikin tilannetta tuli mieleen, mutta miksi brunette ei yrittänyt millään muulla keinolla kertoa sitä.
"Tiesiks, että kännykätkin on keksitty, jotta niiden avulla informaatio toimis", vaaleaverikkö tiukkasi kärkkäästi ja mutristi murjottavasti huuliaan.

Haha, Liz siis tiesi sen itsekin, että ei pääsisi tästä cheerleaderista eroon sitten millään. Kyllä, Mary-Ann roikkuisi 'vihollisissaan' kuin illimato, se oli varma asia se.
"Ihan vaa näin by the way, mäkään en oo perumassa mun puheita", Mary-Ann vastasi herttaisesti ja virnuili tyytyväiseen tapaansa exystävälleen.
"Sä oot yhä mun silmissä petturi, selkäänpuukottaja, epäystävä ja katalin ihminen ikinä", M.A puhui ja hänen virneensä muuttui nyt hyytäväksi.

Liz muuttaisi, vaihtaisi koulua. Mary-Ann ei antanut näiden epämääräisten tunteiden näkyä kasvoiltaan sitten yhtään, mutta sisällään myllersi. Kaikki hienot muistot Lizin kanssa pomppasivat mieleen ja M.A:lla olikin kova työ pitää kasvonsa ilmeettöminä.

"Kyllä mä tiiän", totesi Lizbeth naurahtaen kuivasti toisen kommentille. Syy, miksi hän ei ollut laittanut viestiä tai yrittänyt soittaa oli yksinkertaisesti se, että hän pelkäsi- ei, hän oli VARMA, ettei Mary-Ann vastaisi. Jos hän laittaisi viestiä, toinen poistaisi sen, ennen kuin lukisi, ja jos hän soittaisi, toinen katkaisisi sen kesken kaiken, eikä suostuisi soittamaan takaisin.
Joten mitä hän olisi voinut tehdä?
"Olisko mun pitäny lähettää sulle kirje postissa?" sähähdettiin sitten vihaisesti.

"Ja sä oot ittees ajatteleva huora, väärinkäsitysten mestari ja ihmisten suhteiden tuhoaja", vastasi Lizbeth yhtä pistävästi takaisin ja antoi hymynsä kadota huulilta kokonaan. Mary-Ann ei ansaitsisi edes nähdä hänen hymyään, saati sitten häntä itseään. Miksi hän ylipäätään vaivautui? Hän voisi nytkin vain lähteä pois luokasta mitään sanomatta ja jatkaa elämäänsä muualla, toisessa koulussa, toisten ystävien kanssa, ilman pienintäkään muistelutuokiota näistä vanhoista ajoista. Eikä hänen tarvitsisi uhrata pienintäkään ajatusta Mary-Ann McAllisterille, sille ilkeälle, häijylle cheerleaderille, joka syyttää aina kaikkia kaikesta, muttei koskaan myönnä itse mitään.

"Miks me ylipäätänsä riidellään? Meidänhän pitäis olla parhaita ystävii ja ymmärtää toisiamme." ajatteli Lizbeth rypistäen pienesti otsaansa, johon ilmestyi pari ryppyä, jotka kuitenkin katosivat pian ajatuksen haihduttua ilmaan.

//Hei, sovitaanko, että nää sais nyt jälki-istuntoa ja sitte nää siellä koulun päätteeks jälki-istunnossa alkais selvitellä välejään? (:

Mary-Ann oli saamassa tarpeekseen. Hän ei suvainnut Lizin loukkaavia kommentteja, vaaleaverikkö ei todellakaan ansainnut tuollaista ystäväkseen! Huoritteli ja haukkui minkä ehti, eihän tuollaista voinut enää edes ystäväksikään kutsua!
Cheerleader oli jo muuttumassa hyvää tahtia punaiseksi vihasta, hän puri hampaitaan kovasti yhteen ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän saisi kohta elämänsä suurimman raivokohtauksen, jos häntä vähänkin yllyttettäisiin. M.A vain oli niin tunteidensa armoilla, että räjähtäminen oli hyvinkin mahdollista.

Kuitenkin, muiden onneksi, opettaja rykäisi luokan edessä ja sai kiinnitettyä tällä kertaa Mary-Annenkin huomion.
"Neiti Rodriguez ja neiti McAllister, odotan teitä koulun jälkeen jälki-istunnossa. Molempia", opettaja painotti uhkaavasti ja viittoi kädessä olevalla kynällään neitokaisia istuutumaan. M.A hakkasi kerran jalallaan maata vasten, jälki-istuntoa? Oliko opettaja ihan tosissaan? Hänellekö muka jälki-istuntoa.
"Mä kerron mun isälle, että te passisitte mut jälki-ist-"
"Tuplataanko jälki-istunto, neiti McAllister?" opettaja kysyi painokkaasti ja katseli vaaleaverikköä kulmiensa takaa. Cheerleder uihkahti hiljaa, alistuneena.

Ja niin peto oli piiloutunut. M.A istuutui omalle paikalleen, edelleen murjottavana. Hän ei enää edes suonut Lizille pienintäkään katsetta.

//Joo toki toki : >>

Opettajan mainitessa Lizbethin sukunimen, käänsi tyttö katseensa tähän. Pian, pari sekuntia sen jälkeen, hän sai kuulla joutuvansa jälki-istuntoon.
Siis mitä?! Hänkö joutuisi jälki-istuntoon? Ei voi olla totta!
Lizbeth katsoi silmät kipunoiden opettajaa ja meinasi aloittaa valittamisen, kun Mary-Ann ehti sitten ennen häntä. Ja taas isään vedotaan. Tyttö hyvä, kasva jo aikuiseks ja itsenäisty!
Brunette ei kuitenkaan raaskinut sanoa toiselle mitään, sillä ei halunnut enää jatkaa nahistelua muiden edessä, eikä varsinkaan halunnut tuplata jälki-istuntoaikaansa.
Neiti istahti tottelevaisesti pulpettinsa ääreen ja katsoi blondia, joka uikahti alistuneesti opettajan kysymykselle, joka kuulosti kyllä enemmän uhkaukselta.

Tunti alkoi kulua raivostuttavan hitaasti, jonka kulkua Lizbeth yritti koko ajan nopeuttaa vastaamalla opettajan kysymyksiin oikein ja johdattelemalla tätä aiheesta toiseen suomatta pienintäkään katsetta tai ajatusta Mary-Anneen.

Tuntui niin kamalan epäreilulta ja epätodenmukaislta joutua jälki-istuntoon. Siis jälki-istuntoon, Mary-Ann McAllister joutuisi jälki-istuntoon! Maailmankirjat olivat todellakin menneet aivan sekaisin ja M.A oli pitämässä siitä huolen, että tuo kiittämätön opettaja saisi ansionsa mukaan. Isi saisi hoidella hommia tytön päästessä koulusta kotiin. Hemmetti, hänen päivänsä venyisi tunnilla tuon typerän jälki-istunnon takia! Hänellä oli tänään muutakin tekemistä kuin istua luusereiden keskellä, hänellä olisi manikyyri, hieroja ja kampaaja! Miten hän muka ehtisi neljäksi manikyyriin, kun hän istuisi jälki-istunnossa?
Se pitäisi siis perua, manikyyri. M.A huokaisi nyrpeästi ja murjotti. Tämä päivä oli kerrassaan kamala, hirvittävä painajainen.

---

Kello 15.58

Blondi cheerleader seisoi erään luokan ulkopuolella ja keräsi rohkeuttaan. Hän hengitteli hetken aikaa kaikessa rauhassa ja yritti kestää ajatusta, että luokassa olisi hänen lisäkseen alempia klikkiläisiä. Hyi. Hyi hyi hyi! Ajatuskin sai inhonväreet kulkemaan selkärankaa pitkin ja tyttö parkaisi hiljaa. Hän ei kestäisi tätä kidutusta!

Kuitenkin jälki-istunnon aikeissa alkaa tyttö otti pitkän askeleen luokkaan ja jäi orpona seisomaan ovenpieleen. Hän mulkoili vaarallisesti pahisjengiä, jotka istuivat takarivissä keskenään. Pahikset soivat hänelle ivailevia virneitä, joihin M.A reagoi päätään pudistaen. Kehtasivatkin edes ottaa katsekontakia! Ja nuo friikit, jotka katselivat häntä piilolinssiensä takaa... Hyrrr, ei kiitos!

Mary-Ann syöksähti eturiviin vapaalle paikalle ja piti katseensa tiukasti edessään. Hän tunsi muiden katseet itsessään ja se oli sillä hetkellä hyvin epämiellyttävää. Häntä saivat katsella ainoastaan kermalaiset, eivät mitkään luuserit!
Tämä oli niin painajaista...
Tyttö laski päänsä laukkuaan vasten ja sulki silmänsä. Miksi häntä nöyryytettiinkään näin, ei blondi ollut tätä ansainnut! Lizbeth sen sijaan ansaitsisi.

Tämä ei tosiaankaan ollut reilua kohtelua opettajalta! Miten hän oikein kehtasi laittaa yhden parhaista oppilaistaan jälki-istuntoon vain pienen sanaharkan takia, joka ei loppupeleissä ollut päätynyt väkivaltaisuuksiin? Pöyristyttävää ja raivostuttavaa! Mutta turha sitä on enää valittaa, tehty mikä tehty, tehtyä ei saada tekemättömäksi, niin kuin usein joudutaan toteamaan.
Aivan varmasti Mary-Ann kertoisi tästä isälleen ja tämän isä soittaisi kouluun ja yrittäisi hoitaa asiat mahdollisimman tyttärensä edun mukaisiksi. Voi hyvä luoja, Mary-Ann! Aikuistu jo! Oletko koskaan ajattelut hoitaa asioitasi itse? Se tuntuu hyvin palkitsevalta ja hyvältä, usko pois. Ehkä voisit kokeilla sitä edes kerran?
Lizbeth jo ajatteli, mitä voisi Mary-Annelle saarnata jälki-istunnossa, sillä ei aikonut enää pitää suutaan kiinni. Näin hän tekisi, aivan varmasti.

-----

Kello 15.59

Italialaisamerikkalainen tyttö juoksi käytävällä pää kolmantena jalkana avonaiset hiukset liehahdellen tämän sännätessä toiselle puolelle koulua.
Mikä voisi olla vielä pahempaa kuin jälki-istunnosta myöhästyminen? Ei mikään!
Samalla rynnätessään vilkuili Lizbeth ympärilleen etsien katseellaan Mary-Annea, mutta ei tarkalla näöllään havainnut tätä koko matkan aikana. Ilmeisesti tämä oli jo mennyt jälki-istuntoon. Luoja! Minne hän oikein voisi mennä istumaan? Mahdollisimman kauas tästä vai mahdollisimman lähelle kenties? Olisihan siellä aivan varmasti muitakin kuin vain he. Esimerkiksi pari pahista, jotka eivät muuta teekään kuin mekastivat ja rettelöivät koulussa, jonka johdosta saivat aina jälki-istuntoa, ja alempi klikkisiä ilmestyksiä jotka olivat niin säälittävää sakkia. Varsinkin friikit! Hyi!

Luokkahuoneen ovi oli auki, jolloin Lizbeth hidasti juoksunsa kävelyksi ja rauhoitteli rinnassaan pomppivaa sydäntään, joka löi kiivaasti nopean juoksusuorituksen ansiosta. Kun sydän sitten asettui hieman vakaammaksi, käveli Lizbeth huolettomasti ovesta sisään ja tarkasteli katseellaan eteensä avautuvaa luokkahuonetta, jonka perää täyttivät pahikset ja hieman etäämpänä näistä, ne ihanat ja rakastettavat, friikit.
Viimeisenä bruneten katse osui tuttuun blondiin, joka istui yksikseen eturivissä varsin kankeana ja pää haudattuna kalliin laukun taakse.
Lizbeth tuhahti pienesti ja käveli sitten toisen pulpetin edestä viereiseen pulpettiin istumaan, sillä ei halunnut mennä yhtään lähemmäs pahisjoukkiota, jotka näyttivät entistä uhkaavammilta kuin tunneilla tai välitunneilla.
Tämä oli ilmeisesti heidän territoriotaan.

Neiti laski laukkunsa pulpetille, risti jalkansa ja laittoi kätensä rennosti puuskaan nauliten katseensa kelloon, jonka sekuntiviisari liikkui turhankin hitaasti ja vaivalloisesti.
Hän vilkaisi sivusilmällään viereisessä pulpetissa istuvaa Mary-Annea, joka jostain syystä sai hänen olonsa hieman mukavemmaksi, eivätkä takana istuvien katseet niin häirinneet häntä. Vaikka hänen ja blondin välit olivatkin rikki, toi Mary-Annen läsnäolo silti jollain tavalla turvaa hänelle.

Kauaa ei M.A saanut olla yksin, kun kuuli jo läheltään askelia. Päätä kohotettiin varovaisesti ylös ja tummansiniset silmät kääntyivät hitusen varuillaan katsomaan vierelleen. Mary-Ann katseli hetken aikaa viereiseen pulpettiin istunutta Lizbethiä ilmeettömänä, mutta sitten hänen kasvonsa vääntyivät kylmiksi. Tuhahtaen M.A paransi asentoaan niin, että hän istui suorassa tuolillaan ja käänsi katseensa Lizista eteensä. Opettaja istui pöytänsä takaa vaitonaisena ja tarkkaili luokassa olevia jälki-istunnon suorittajia tarkasti.

Jos tunti Mary-Annen, tiesi, että tämän blondin cheerleaderin oli mahdotonta istua hiljaa paikoillaan. Kun M.A oli hetken istunut kiltisti paikoillaan, käänsi hän katseensa ex-ystäväänsä ja kääntyipä jopa istumaan tätä päin, jotta Lizille selviäisi, että M.A aikoi puhua toiselle.
"No hei Liz", tyttö tervehti turhankin näytellysti ja antoi huulilleen kohota pirullisen virneen.
"Mahdat olla tyytyväinen, kun sait meidät tänne luusereiden sekaan", Mary-Ann puhui ja mulkaisi inhoten ympärilleen. Pahiset takapulpeteissa vislasivat heille ja friikit katsoivat heitä ahnaasti. M.A inahti silkasta inhosta ja haroi tuuheita hiuksiaan.
Aivan, jälki-istunto oli Lizin syytä. Kenen muunkaan? Ei Mary-Ann olisi ansainnut jälki-istuntoa, eihän hän ollut tehnyt mitään väärää kuin vain läksyttänyt ex-ystäväänsä!

Brunette oikein odotteli tuolillaan istuessaan, että milloin Mary-Ann aloittaisi taas naljailunsa, sillä hän tiesi, ettei päässyt tästä niin vähällä kuin miltä oli historian tunnilla näyttänyt opettajan jälki-istuntotuomion jälkeen.
"No hei, M.A", tervehti Lizbeth takaisin toista yhtä näytellysti kasvot rauhallisina ja käänsi sitten katseensa luokan edessä möllöttävästä kellosta Mary-Anneen.
"Äläs nyt, tää oli kyllä ihan sun syys, että opettaja passitti meidät tänne", Lizbeth totesi ja kääntyi myös istumaan blondia päin pieni hymy kohoten huulilleen, "Kai nyt sen muistat?"
Kun Mary-Ann siirsi sitten katseensa hänestä luokan perälle, päätti Lizbeth myös vilkaista heidän takanaan istuvia kovanaamoja ja hulluja. Pahisten viheltelylle tyttö väläytti hurmaavan hymyn kuin kiittääkseen näitä ja friikeille hän sitten nyrpisti nenäänsä, aivan eri reaktio kuin mitä blondilla oli ollut.
"Etkö sä aio kiittää noita ihania pahiksen pakanoita vislauksista?" kumartui Lizbeth lähemmäs Mary-Annen pulpettia kuiskaten melkein liikkumattomilta huuliltaan.
Kai sitä nyt täytyisi osata antaa takaisin pahiksille viheltelystä, vaikka siitä eivät ihan kaikki tuntuneetkaan pitävän.

Hetken spekuloituaan sanojaan, päätti Lizbeth yrittää taas rauhaa, jota oli alunperinkin yrittänyt, tosin huonolla menestyksellä.
"Suostutko sä kuuntelemaan mua ihan hetkisen verran? Haluisin selittää, mitä sillon siellä yökerhossa tapahtu", ehdotti brunette napittaen entistä ystäväänsä silmiin anovasti, jota tehosti mutristamalla suutaan vienosti.
Kai hänen nyt täytyi olla se järkevämpi osapuoli ja yrittää solmia edes jonkinlaista aselepoa, sillä riidoissa oleminen ei tekisi kummallekaan heistä hyvää, vaikka se ehkä saattaiaiskin näin alkuvaiheissa tuntuakin siltä. Ja jos hän vielä kouluakin vaihtaa, niin olisi se mukava saada suhtkoht hyvät välit pidettyä Mary-Annen kanssa, joka kyllä uhkauksensa puolesta järjestäisi hänelle surkeat olot uuteen kouluunsa, jos vain niin tahtoi.

Mary-Ann tuhahti Lizbethille ivallisesti, kun toinen väitti jälki-istunnon olevan hänen syytään.
"On vähän mustia aukkoja, tiedäks", blondi sanoi ivallisesti ja virnisti toiselle katalasti. Katse siirrettiin luokan eteen ja tyttö yritti vältellä vieressä istuvaa brunettea. Kuitenkaan hän ei osannut olla tuhahtamatta, kun Liz kysyi, eikö M.A aikonut sanoa pahiksille mitään.
"Niillä ei oo toivoakaan mun suhteen, joten miks edes vaivautua. Riittää, että mä tiedän, kenet mä ansaitsen", cheerleader supatti närkästyneenä ja taas kuului vihellys. Kylmästi Mary-Ann vain jätti sen huomioimatta ja alkoi letitellä vaaleita hiuksiaan. Eipä tässä muutakaan tekemistä ollut. Eikun olipas!
M.A kaivoi esille vaaleanpunaisen kännykkänsä ja alkoi näpytellä tekstiviestiä tyttökavereilleen. Tekstiviestissään hän totta kai kirosi saamaansa jälki-istuntoa ja sitä, kuinka Lizbeth hänet tänne passitti. Ainakin jotain mielihyvää tästä reissusta seuraisi, siitä tyttö oli pitämässä huolen.

"Ai tahot ihan selittää?" M.A kysyi pöyristyneenä ja siirsi pitkästä aikaa katseensa brunetteen.
"Mitä selitettävää sulla muka voi vielä olla? Teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!" tyttö tuhahti, kuitenkin sen verran hillitysti, että valvoja vain mulkaisi häntä kerran pahasti ja laski katseensa sitten takaisin lukemaansa lehteen.

Lizbeth vain pyöritteli silmiään. Niiin Mary-Annen tapaista. Yrittäisi suhtautua tähänkin pienellä huumorilla. Eiväthän pahikset heistä nyt oikeasti olleet kiinnostuneet, viheltelivät vain lämpimikseen. Siinä kaikki. Ja olihan se ehkä bruneten mielestä piristävää, että edes joku uskalsi edes esittää flirttailevansa hänelle, sillä Mary-Annen kanssa syttyneen riidan jälkeen olivat urheilijat ja rikkaat pysyneet poissa hänen läheltään. Totta kai jo koko koulu tiesi asiasta, olihan Gemma blondin paras ystävä.
Miksi häntä sätittiin? Ei se pelkästään ollut hänen syynsä. Danny itse oli aloittanut flirttailun, eikä hän! Oliko Danny saanut Mary-Annen uskomaan, että se oli hänen, Lizbeth Rodriguezin vika?
Ärrrr! Koko Danny alkoi raivostuttamaan tyttöä vielä vain enemmän. Voi kunpa koko juttua ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Hänen olisi vain pitänyt jäädä kotiin murjottamaan kun Mary-Ann ei ollut suostunut lähtemään mukaan juhlimaan.

"Kuules nyt", aloitti neito ja katsoi blondia silmiin haastavasti, "Mä en tarkottanu satuttaa sua. Mä en halunnu edes lähteä koko yökerhoon, mutta mut uhattiin raahata väkisin. Mä olisin vaan halunnu jäädä murjottamaan kotiin, kun sä nyyhkit Dannyn perään."
Tytön maltilliseen ja tasaiseen äänensävyyn alkoi sekoittua suuttumusta ja suivaantuneisuutta täysin hänen tiedostamattaan. Ajatukset sen aiheuttivat, eivät niinkään sanat joita hän laukoi suustaan.
"Danny oli se, joka alko piirittää mua. Se oli helkkarin sinnikäs eikä antanu mun olla vaikka tiuskin sille. Sit lopulta mä kuitenkin suostuin lähtee tanssii sen kanssa, kun se sano, että vois opettaa. Se oli kyllä pieni hätävale. Mä LUULIN etten osaa tanssia, kun en oo oikeestaan koskaan kokeillu. Ja olinhan mä juonukin jo jonkin verran, niin mun arvostelukyky oli asteikkoa -1!" kertoi Lizbeth blondille ja suoristi sitten ryhtiään.
"SE hinkkas itteensä mua vasten. SE sai mut innostumaan. SE onnistu alkoholin kanssa unohtamaan sut kokonaan!" brunette parkaisi, jolloin valvoja kääntyi katsomaan häntä vihaisesti. Lizbeth vain hymyili kauniisti valvojalle, joka mulkoili häntä hetken ja päätti sitten antaa tämän olla ja keskittyi taas lukemiseensa.

M.A kivahti halveksuvasti Lizin sanoille. Vai että Mary-Ann muka nyyhki Dannyn perään? Hah, senkun näkisi! M.A oli vain ollut hormoniensa vallassa ja jokainen asia, josta hän ei tuntunut saavan kiinni, sai itkettämään. Eihän Mary-Ann nyt missään nimessä ollut ihastunut Dannyyn, voi herranen aika sentään! Eihän siihen jätkään voinut ihastua, sellainen naistennielijä, limainen ja uskomattoman hyvä sängyssä ja mikä kroppa ja...
Vaaleaverikkö pudisteli päätäänsä ja ärähti uudemman kerran, itsekseen tosin. Hän oli todellakin aikeissa seota, eikä se olisi hyvä juttu sitten lainkaan!

Kun brunette oli saanut sanomisensa sanottua, siirsi M.A katseensa ikkunaan. Okei, hän kyllä tiesi, että Danny oli juuri sellainen kuin Lizbeth oli kertonut. Dannysta ei päässyt eroon, jos hän oli iskenyt silmänsä johonkuhun, hän tekisi kaikkensa, jotta saisi haluamansa. Aivan kuten Mary-Annekin. Niin, valitettavasti M.A joutui myöntämään itselleensä, että Liz taisi olla syytön. Lizillä ei olisi 'munaa' tehdä Mary-Annelle näin, sen M.A tiesi mainiosti. Mutta ei blondi voisi myöntää olevansa ollut väärässä! Ei, jos hän myöntäisi jotain sellaista, hänen vaikutusvaltansa vähenisi ja muille selviäisi, että Mary-Ann olisi erehtyväinen! Ei, M.A ei voisi ikinä myöntää olevansa erehtyväinen, hän oli aina oikeassa ja hänen sanaansa oli toteltava!
Okei, nyt olisi aika hieman rauhoittua. M.A oli puristanut nyrkkinsäkin kiinni niin tiukasti, että rystyset hehkuivat valkoisina. Hänen täytyisi sanoa jotain Lizille, mutta mitä?

"Liz", M.A aloitti tasapaksulla ja välinpitämättömällä äänellä. Tummasiniset silmät kääntyivät exystävänsä suuntaan ja tyttö tutkaili toista hetken aikaa vaitonaisena.
"Mä oon tullut siihen lopputulokseen, että..." vaaleaverikkö lopetti salaperäisesti ja katseli ystäväänsä edelleen ilmeettömästi.
"Että mä annan sulle vielä yhden tilaisuuden näyttää, että sä oot mun ystävä", M.A lopetti sitten, katsoi Liziä hetken aikaa vielä ilmeettömästi, kunnes pieni lempeä hymynkare kohosi hänen toiselle huulenpielelleen.
Niiin, ystävät olivat tärkeitä, eikä heistä niin vain luovuttaisi.

Kun kaikki sanottava oli sanottu, oli Mary-Annen vuoro sanoa oma mielipiteensä. Hän saisi edes sen etuoikeuden toimia tämän jutun päättäjänä, joko he jatkaisivat vihanpitoa tai sitten painaisivat tapauksen villasella ja olisivat hyvät ystävät, niin kuin ennen hyvinä aikoina.
Maltillisesti odotettiin blondin vastausta, katse naulittuna tähän. Mary-Ann näytti selvästikin mietteliäältä, mutta ei häntä siitä voisi syyttää. Jos Liz itse olisi hänen asemassaan, tekisi hän täsmälleen samoin ja punnitsisi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja asian selvittämiseksi, jos nyt edes haluaisi solmia rauhaa.
Mutta M.A:n tuntien tuo taisi vain ja ainoastaan ajatella sijaansa arvoasteikolla. Ei brunette siitä tuomitsisi toista, niin kuin ei muulloinkaan, vaikka olisi ehkä ollutkin aihetta.

Blondi cheerleaderi käänsi vihdoin ja viimein huomionsa häneen ja aloitti vaitonaisesti päätöksensä julkistamisen. Se oli menoa nyt.
"mä annan sulle vielä yhden tilaisuuden näyttää, että sä oot mun ystävä" tuntui suorastaan kaikuvan Lizin päässä enkelten kuoron säestämänä. Hän saisi anteeksi ja voisi jälleen olla ystävä M.A:n kanssa, rakkaan Mary-Ann McAllisterin, jonka kanssa oltiin koettu yhtä sun toista, mutta mikään ei ikinä painuisi unholaan.
"Ystäville pystytään antamaan anteeks", sanoi Lizbeth juhallisesti ja loi lempeän hymyn huulilleen, kurottautuen lähemmäs takaisin saanutta ystäväänsä ja halasi tätä tiukasti.
Opettaja rykäisi pienesti, kuin viestiäkseen, että halailu saisi riittää, mutta brunette ignoorasi tämän tuosta noin vain ja halusi pitää koko huomionsa M.A:ssa, sillä tämä hetki oli muistettava aina ja ikuisesti. Ehkä Mary-Annkin pystyi antamaan kaikille anteeksi, jos vain halusi?
Helpotuksen aalto lävisti neidon. Nyt se oli ohitse. Hänen ei enää tarvinnut pelätä ikävien juorujen lähtemistä liikkeelle, eikä koulun kerman kääntymistä häntä vastaan.