Eyes on Fire

Jotenkin M.A ei ollut ollenkaan varautunut Lizbethin halaukseen, ja kun toinen halasi häntä, häkeltyi vaaleaverikkö täysin. Nopeasti hän kuitenkin palautui takaisin maanpinnalle ja halasi ystäväänsä tiukasti.
"Joten nyt sun ei tartte muuttaa minnekään", M.A sanoi hilpeästi ja erkanuttuaan halauksesta hänen huulillaan säteili mitä aurinkoisin hymy. Niin, Liz oli aivan varmasti keksinyt koko muutto touhun päästään. Eihän semmoinen nyt ollut mahdollista, ei lainkaan! Minne muka Liz muuttaisi, ei minnekään, Liz asuisi täällä! Brunette oli vain käyttänyt muutto keinoa siihen tarkoitukseen, että saisi M.A:n tuntemaan syyllisyyttä heidän riidastaan, eikö niin?
"Tänään mennään heti sovintoshoppaamaan", vaaleaverikkö kiiruhti vielä nopeasti sanomaan ja jatkoi pirteää hymyilemistään. Miten ihanaa se olikaan, kun oli tällaisia ystäviä?

Jep. Lizin ja M.A:n riita oli jo täysin unohduksissa ja katse oli suunnattu jo kauas tulevaisuuteen.

"Ai niin se muutto..." muisti Lizbeth sitten, kun M.A oli mennyt mainitsemaan siitä. Toivottavasti vanhemmat eivät olleet jo innostuneet maksamaan sitä hienoa, suurempaa asuntoa, jota he olivat kuulemma jo jonkin aikaa katselleet, mukamas kaiken varalta. Niin varmaan! Isä ei vain halunnut, että hän pyöri kaiken maailman diivojen seurassa, mutta mitä jos hän oikeasti piti siitä? Ja äiti! Mokomakin petturi! Väitti, että kyllä olen puolellasi, mutta sitten loppu peleissä vaihtaakin puolta. Kuinka tuo nyt pitäisi ottaa vastaan?
"Tota... Toivottavasti ne ei oo jo menny maksamaan sitä asuntoo.." brunette esitti pienen toivomuksensa ääneen ja katsoi ystäväänsä hieman anteeksi pyytävästi.
Olihan hän ensin ollut myös sillä kannalla, että heidän kannattaisi muuttaa, mutta eihän se mitään olisi auttanut.
Voi luoja! Hän niin toivoi, että asuntoa ei oltaisi vielä ostettu!

Mary-Ann ehdotti, että he lähtisivät sovintoshoppaamaan, joka kuulosti tällä hetkellä hyvin houkuttelevalta. Milloin viimeksi he olivatkaan shopanneet yhdessä?
"Joo, shoppaaminen käy hyvin. Mulla onkin sulle paljon kerrottavaa", hihkaistiin innostuneesti ja iskettiin silmää.

Mitä.
"Mitä?" M.A henkäisi ja hänen kasvoillaan säteillyt aurinkoinen hymy hyytyi. Oliko Lizin perhe... Oikeasti tekemässä muuttoa? Oliko Liz oikeasti muuttamassa?
"Ei!" tyttö kivahti ja kurtisti ymmärtämättömästi kulmiaan. Hän tarrautui ystävänsä käsiin ja piteli niitä tiukasti.
"Sähän et muuta. Tajuutko? Sun porukat voi muuttaa, jos ne haluaa, mutta sä et voi", cheerleader intti tiukasti ja katsoi ystäväänsä vakavasti.
Hän ei todellakaan päästäisi Liziä enää käsistään.

Shoppaaminen oli unohtunut ja tyttö katsoi brunettea yhä vakavasti.
"Sä et muuta", tyttö vain intti ja mutristi murheellisesti alahuultaan.

Brunette ei voinut muuta kuin mutristaa huuliaan ja rypistää otsaansa toisen reaktiolle.
"M.A. Sä tiedät, etten mä pysty mitenkää vaikuttaa mun vanhempien päähänpistoihin. Ja iskä ei suostus jättää mua vanhaan kotiin, enkä mä vois muuttaa sukulaisille asumaan, kun lähimmät asuu tyyliin Italiassa", selitti Lizbeth rauhoittavasti blondille cheerleaderille, mutta tuskin se mitään auttaisi.
Ei hän itsekään haluaisi muuttaa, mutta minkä hän sille mahtoi alaikäisenä, vanhempien holouksen alaisena, kun ei häntä yleensäkään kuunneltu?
"Mut mä voin soittaa ja kysyy, jos ne ei oliskaa ehtiny ostaa sitä taloo?" tyttö ehdotti sitten ystävälleen ja vilkaisi jälki-istunnon valvojaa.
Miten hän pääsisi soittamaan vanhemmilleen, kun jälki-istunnossa ei yleensäkään sallittu puhelinten kanssa leikkimisellä?

Pitäisikö vaan keksiä tekosyy, että pitäisi päästä vessaan?

M.A mutristi vain enemmän huuliaan. Niin, hänellä ei tainnut olla valtaa vaikuttaa Lizin vanhempiin. Eivätkä tytön vanhemmat tainneet edes pitää vaaleaveriköstä, sitä M.A ei tosin ymmärtänyt. Tai siis, miksi muka hänestä ei voitu pitää? Olihan M.A ostanut heille aina joululahjat ja näin...
Liz kysymys keskeytti Mary-Annen ajattelut ja vaaleaverikkö nyökkäsi hätäisesti. Heti tyttö alkoi miettiä suunnitelmaa siihen, miten Liz pystyisi soittamaan puhelunsa.
Ongelmaan löydettiin vastaus melko nopeasti. Tyttö kumartui Lizin puoleen ja viittoi opettajaa, joka heitä valvoi.
"Pyydä päästä vessaan", M.A ehdotti. Ainakin sillä tavalla Liz pääsisi soittamaan vanhemmilleen salaa.

Cheerleader nyökkäisi vaivihkaa toisen ehdotukselle ja kaivoi opettajan huomaamatta kännykän käteensä, jonka laittoi selkänsä taa. Tyttö nousi seisomaan ilmoittaen muitta mutkitta valvojaopettajalle menevänsä vessaan ja lähti suunnistamaan luokasta ulos, ilman että opettaja edes ehti sanoa mitään.
Aivan sama, mitä tuo haaska olisi halunnut hänelle sanoa. Vessaan oli päästävä ja heti!

Vähän ajan kuluttua brunette palasi takaisin jälki-istuntoluokkaan ja istahti rennosti takaisin omalle pulpetilleen, laittaen iPhonensa takaisin pulpetilla kököttävään laukkuunsa, luoden sitten katseensa Mary-Anneen.
"Äiti sanoi, että iskä ei ollu halunnukaan muuttaa siihen taloon, joten ne ei ollu tehny tarjousta", ilmoitettiin suorastaan juhlallisesti ja hymyiltiin lämpimästi kaupan päälle.
Mikä helpotus se olikaan kuulla, että isä oli muuttanut mielensä!
"Sanoin vielä, että en haluu muuttaa, nyt kun kaikki on hyvin. Äiti lupas neuvotella iskän kanssa siitä, eli se on jo varma nakki ettei me muuteta", Lizbeth kertoi vielä ystävälleen.
"Joten, vieläkö me ollaan menossa shoppaamaan?"

Hienoa, Liz pääsikin helposti käymään vessassa. Mutta hei oikeasti, valvoja oli kyllä todella typerä. Kuka tahansa pääsisi soittelemaan kännykällään vessassa ollessaan, jos kerran jälki-istunnossa ei saanut puhua. Taas huomasi, miten hyvä ja valpas henkilökunta koulussa oli. Tosin, nyt tämä oli M.A:n ja Lizin eduksi, joten tyttö päätti jättää huomiotta tämän asian.
Toki tyttö itse sai puhua puhelimeen milloin tahtoi, ei opettajilla ollut moiseen sanavaltaa. Niin, Mary-Annen isukki nimittäin lahjoitti eräänä päivänä mukavan summan rahaa koululle, jonka jälkeen opettajat olivat kohdelleet vaaleaverikköä kuin kuningatarta. Niin, siis tietenkin suosittuja kohdeltiin enemmän kuin M.A:ta, mutta se olikin suosittujen oma etu. Josta Mary-Ann niin haaveili.

Viimein brunette palasi, ja onneksi iloisten uutisten kanssa. Mary-Ann henkäisi helpottuneena ja sipaisi hiuksensa korvansa taakse.
"Hienoa, hienoa hienoa", cheerleader mutisi huojentuneena. Se nyt tästä olisikin puuttunut, jos Lizbeth olisi muuttanut! Miten M.A kestäisi ilman ystäväänsä? Miten M.A:n valta tämän kestäisi?
Okei, nyt ei ollut sopivaa ajatella valtaa ja mainetta, kun oli kyse ystävästä, mutta hei. M.A on M.A.
"Te ette siten muuta", Mary-Ann sanoi käskevään ja vaativaan sävyyn suoden ystävälleen tiukan katseen, joka kuitenkin pian muuttui iloiseksi ja innostuneemmaksi.
"Kaupat odottavat meitä heti tän jälkeen", tyttö sanoi kulmiaan kohottaen ja vilkaisi valvojaan, joka mulkaisi tyttöjän pahasti. Mary-Ann loihti huulilleen kauniin ja vilpittömän hymyn.
Mitä, eivätkö tytöt nykyään saaneet muka puhua keskenään! Hävytöntä ja ennenkuulumatonta!

Bruneten huulilta karkasi huvittunut naurahdus toisen tuimalle ilmeelle ja käskevälle äänensävylle. Ei hän sille mitään voisi, jos vanhemmat nyt yhtäkkiä haluaisivatkin pysytellä alkuperäisessä suunnitelmassa, eli muuttamisessa. Isä ei voisi tehdä sitä, ehei, hän kärsisi aivan valtavista omantunnontuskista, jos hän niin tekisi, sillä joka ikinen kerta yhteenotoissa isää vastaan olivat talon naiset. Ja joka ainoa kerta se oli selvä tappion merkki isälle, joka kuitenkin parhaansa mukaan yritti saada naiset alistumaan tahtoonsa.
"Hienoa!" hihkaistiin innostuneesti ja seurattiin blondin ystävän katsetta, joka oli siirtynyt nyrpeän näköiseen opettajaan. M.A:n esimerkin mukaisesti Lizbeth loi hurmaavan hymyn huulilleen esittäen niin kilttiä enkeliä kuin vain voi.
Mitä? Mitä he muka olivat nyt tehneet?
Samassa cheerleaderilla välähti, jonka yhteydessä katse käännettiin takaisin toiseen cheerleaderiin.
"Mulla on sulle muuten tärkeetä asiaa, kunhan päästään täältä pois." aloitettiin varuillaan ja huokaistiin sitten syvään, "Mä en ihan oikeesti tiiä, et mitä teen sen asian kanssa.."
Nyt kun he kerta olivat hyviä ystäviä jälleen, halusi Lizbeth myös jakaa huolensa ja ilonsa blondin kanssa. Tuopa ei nimittäin tainnut tietää, että hänen tylsän väritön seuraelämänsä oli saamassa värejään takaisin.
Mutta voiko hän pyytää Mary-Annelta minkäänlaisia neuvoja seurustelun suhteen, kun eihän tämä harrastanut kuin irtosuhteita päivästä toiseen eikä koskaan tuntunut vakiintuvan ja jäävän aloilleen?

M.A oli kuin yhtä hymyä, olihan hän taas väleissä pitkäaikaisen ystävänsä kanssa. Tuntui hyvältä saada Lizbeth takaisin rinnalle, kun kaikenlaista oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan. Ai niin, pitäisiköhän Lizille kertoa suunnitelmasta, jonka tarkoituksena oli nöyryyttää Gisele ja pudottaa suosituista? Jep, myöhemmin. Silloin, kun cheerleader olisi varma, ettei heitä kuultaisi. Olihan se huippusalaista asiaa. Liziin pystyi luottamaan ja brunettekin varmasti olisi Mary-Annen puolella, kun M.A kertoisi, mitä Gisele oli hänelle sanonut silloin pihalla. 'Ehkä ne vielä joskus kyllästyvät blondiin panoon ja sitten sulle kyllä tulee ongelmia kun et saa jokapäiväistä huomioannostas'. Gisele, se kauhea huora!

Lizbeth alkoi taas puhua, varovaisella äänensävyllä. M.A:n toinen kulma kohosi viekkaasti ylös, kun tyttö nojautui lähemmäs brunettea ystäväänsä.
"Mmm, koskeekohan tää mahdollisesti tätä erästä... Urheilijapojua, jonka kanssa sä oot alkanu viettää enemmän ja vähemmän aikaa..?" cheerleader kysyi vilpittömästi ja pian huulille kohosi omahyväinen virne.
"Muru, mä tiedän kaiken. Jopa susta", tyttö sanoi kevyempään äänensävyyn ja sipaisi Lizin käsivartta kädellään. Aivan, M.A oli tämän koulun silmät ja korvat.
"No... Kerro kaikki", Mary-Ann kuiskasi innokkaana silmät säihkyen uteliaisuudesta.

Mary-Annen tietoisuus asiasta sai vain enemmän tytön arastelemaan puhumista ja tämä rykäisi hermostuneesti. Miten hän olikaan voinut luulla, että M.A olisi jäänyt epätietoisemmaksi hänen touhuistaan, kun heidän ystävyytensä oli... No... Tauolla?
Harmaat silmät katsoivat hieman välinpitämättömästi blondin kättä, joka sipaisi nopeasti hänen kättään, jonka jälkeen katse nostettiin jälleen toiseen.
Pieni huokaisu pääsi ulos tytön suusta, kuin merkkinä siitä, että hän valmistautuisi avaamaan sanaisen arkkunsa. Huulia kostutettiin nopeasti kielellä ja hiuksia siirrettiin korvan taa.
"Se oli outoa", aloitti Lizbeth kertomisensa pienellä toteamuksella, "Mä olin ulkoiluttamassa tapani mukaisesti Rossia ja Chadia, sama tavanomainen lenkki heti koulun jälkeen. Sitten me vaan satuttiin törmäämään Balboa Parkissa. Liam oli ulkoiluttamassa sen koiraa, sellasta pientä, valkosta karvapalloa. Voi että se oli sulonen! Ei me siinä mitään ihmeellistä, kuin että vaihdettiin pari sanaa ja sitten huomattiinkin, että sen pieni pentu oli päässy pujauttamaan päänsä pois kaulapannasta ja siellä se jo viipotti viimestä päivää. Mä nyt ajattelin, että voisin auttaa pennun kiinniottamisessa, joten menin mukaan."
"Mulla tais olla hyvä tuuri, kun löysin sen ennen Liamia", lisättiin vielä hieman omahyväisesti ja nostettiin katse kattoon, josta se siirrettiin sitten hetken kuluttua takaisin M.A:han.
"No, se tietysti halus kiittää ja pyys kahville vähän myöhemmin. Olisinhan mä heti voinu mennä, mutta en oikeen kehdannu mennä pilalle menneissä vaatteissa... Kun se pentu oli piiloutunu pusikkoon ja se maakin oli ihan... yh... märkää ja mutasta..." cheerleader nyrpisti nenäänsä muistikuvalle, jossa patikoi mudassa ja mullassa kauniin valkoisilla ja kalliilla korkokengillään, jotka olivat olleet sen pienen reissun jälkeen kaikkea muuta kuin valkoiset. Ja olihan hän saanut pari koristetta hiuksiinsakin, kun oli joutunut kumartumaan ja nostamaan pennun syliinsä.

Ryhtiä parannettiin ja kädet laitettiin kauniisti ristiin pulpetilla.
"Ja siitä se sitten lähti."

Mary-Ann kuunteli tarkkaavaisena Lizin kertomusta siitä, kuinka Liz ja Liam oikein tapasivat. M.A:ta alkoi hitusen huvittaa, sillä nimiensä perusteella nuo kaksi sopisivat hyvin yhteen. Mutta blondin kasvoilla ei näkynyt lainkaan huvittuneisuus, vaan kiinnostuneisuus ja vilpittömyys. Kyllä Mary-Annea ystävänsä kertomus kiinnosti ja oi, miten paljon kiinnostikaan. Cheerleader oli jo aivan innoissaan esittämässä kysymyksiä, ja kun Liz viimein hiljeni, tarttui M.A tilaisuuteen.
"No?" M.A kysyi ja hymyili viekkaasti.
"Miltä susta tuntuu? Onks Liam nyt 'se oikea'? Ootteks te jo ollu sängyssä? Onks se hyvä?" Niin, peruskysymyksiä, joita Mary-Annen suusta yleensä tuli, jos joku hänen tutuistaan alkoi seurustella.

"Se näyttää vähän... Pelottavalta. Ne sen kulmakarvat tekee sen pelottavuuden.." Jep, ja nyt oli vuorossa blondin mielipide tästä uhreilijapojusta.
"Ja... Nii, tää yks Susan tais olla ihastunu siihen..." Mary-Ann pohdiskeli ääneen ja yritti miettiä vielä, mitä hänelle tuli Liamista mieleen.
"Sillä on kyllä hyvä kroppa", cheerleader puhui taas ja kallisti päätään muistellessaan, miltä nuorukaisen kroppa oli näyttänyt silloin, kun M.A oli pojan viimeksi nähnyt.
"Mutta... Kyllä se vaikuttais ihan kelpo kaverilta", M.A virnisti sitten ja odotti, mitä Liz aikoisi tähän sanoa.

//lalalalalalalalaaa

"Ei!" huudahti Lizbeth Mary-Annen kysymykselle, jolloin herätti vihaisen näköisen valvojan huomion. Tyttö hymyili tälle hieman nolona. Ei hänen nyt niin kovaa ollut tarkoitus sanoa.
"Tai siis... Ei me nyt niin pitkällä olla..." lisättiin hieman myöhemmin lauseen täydennykseksi.

"Oot oikeessa, se on hyvä tyyppi", brunette myötäili toista ja vilkaisi kelloa, joka näytti jo niin paljon, että jälki-istunto olisi heidän osaltaan ohitse.
"No niin, lähdetäänpäs shoppaamaan luottokortit kipeiks!" pulpetin äärestä noustiin, laukku heitettiin olalle ja poistuttiin mahdollisimman nopeasti luokasta, sillä sinne cheerleader ei tosiaankaan halunnut jäädä. Mutta ei jälki-isunto niin pahasta ollut, tosin voisi tehdä valituksen valvojasta, joka antoi muiden puhua ja leikkiä puhelinten kanssa niin paljon kuin lystäsi.

Sen ehtisi tehdä myöhemmin.


//the end ja kökkö lopetus, kiitos pelistä ♥