Hello world, what I'm doing here?

-vlip ja sammy tänne-

Scott laahusti aulaan väsyneenä, hän ei oikein ollut nukkunut viime yönä, ensiksi hän oli vain istuskellut valveilla kirjoittamassa sanoituksia uusimpaan biisiinsä, lopulta saatuaan sen valmiiksi noin kolmen aikaan yöllä, rakas velipoika Chris hiipi kotiin jonkun naikkosen kanssa ja arvatenkin viereisestä huoneesta kuului niin kova meteli ettei Scott voinut nukkua.
Parin tunnin yöunien jälkeen olikin sitten raahauduttava jo kouluun joka ei oikein nuorukaista innostanut.

Scott pysähtyi limuautomaatin luona, tuikkasi pari kolikkoa masiinaan ja valitsi Coca-Colan. Automaatti hurisi vähän aikaa ja tiputti sitten kouruun limupullon. Poika heitti sen laukkuunsa kirjojen päälle ja siirtyi kahviautomaatin luokse.
Kahvi lorisi kuppiin ja Scott hörppäsi ensimmäisen hörpyn jo automaatin vierellä seistessään. Kahvi oli kamalan makuista, mutta ei automaattikahvilta oikein muuta voinut odottaakaan.

Nuorukainen vilkaisi lähellään nököttäviä nojatuoleja jotka olivat sattumoisin kaikki vapaina. Scottin kasvoille nousi pieni hymy, hän otti pari askelta ja rojahti nojatuoliin.
Scott siemaili kahviaan katsellen miten ihmiset kiiruhtivat aulassa, yksi nörttityttö hoiperteli niin iso kirjapino sylissään että vain tytön silmät vilkkuivat pelästyneinä kirjojen takaa, pari blondia kinasi keskenään ja joku hieman omituisesti pukeutunut nuorimies tonki kaappiaan sellaisella vimmalla että luulisi tämän hukanneen sinne jotain elintärkeää.
Scott nojasi nojatuolin selkänojaan tyytyväinen virne kasvoillaan, hänellä ei ollut juuri nyt kiire mihinkään.

Sammy käveli ulkoa aulaan ja pyykäisi etuhiuksiaan pois silmiltään. Tytön oranssinpunaiset hiukset roikkuivat valtoimenaan auki ja oikeastaan aika sekaisestikin, sillä neidolla oli tullut hieman kiire ehtiä kouluun. Aamulla herätyskello ei ollut herättänyt ja tyttö oli herännyt vain varttia aikaisemmin, kuin kouluun oli jo täytynyt kiiruhtaa. Päälleen Sam oli vetäissyt kaapista mustan t-paidan ja kaulaan tyttö oli käärinyt punaisen bandana huivin. Ja koska päivä oli lämmin, oli tytöllä jaloissaan vain lyhyet farkkushortsit. Converset toimivat kenkinä, kuten muinakin päivinä ja olalla roikkui mustapunainen Fred Perryn laukku.

Sammy suuntasi ensimmäiseksi nappamaan limsa-automaatista dr. pepper limsan ja sitten tyttö suuntasi katseensa aulassa oleviin ihmisiin. Ei ketään kunnolla tuttua naamaa, joten hyvä päivä siis tutustua! Sammy oli aamusta huolimatta hyvällä tuulella ja mikään ei voisi pilata tytön pirteyttä tänään. Sitten neitokaisen katse eksyi nojatuoleilla istuvaan poikaan, jonka Sammy tunnisti omaksi klikkiläisekseen. Senkin tyttö muisti, että S-kirjaimella tuon nimi taisi alkaa, mutta muuta ei muistanutkaan. Nythän olisi hyvä syy mennä juttelemaankin, vaikkei klikeistä Sammy muuten välittänytkään.

Tyttö otti muutaman rivakan askeleen ja istahti pojan vieressä olevalle nojatuolille.
"Böö!", Sammy hihkaisi iloisesti ja virnisti pojalle. Sitten neito korkkasi auki juomansa ja hörppäsi pienen kulauksen pullonsuulta.
"Nyt on pakko tunnustaa, etten muista sun nimeä. Ässällähän se alkoi? Kai? Ehkä? Toivottavasti, tai sitten oon nolannut itseni heti", Sam sanoi naurahtaen perään ja haroi sekaisin olevia hiuksiaan hetken. Sitten tyttö katsoi poikaa hetken silmiin, kunnes käänsi katseensa muuhun ympäristöön tutkaillen.
"Mä oon muuten Sammy, mut Samiks mua kutsutaan. Koska tuskin säkään mun nimeä muistat, vai?"

Scott nojasi selkänojaan ja katseli aulaa. Ihmisiä tuli vain koko ajan lisää, Scottin oli tunnustettava ettei hän tuntenut puoliakaan väestä. Toisaalta, ei hän halunnutkaan tuntea.
Scott huomasi punahiuksisen tytön tulevan aulaan, hänet poika oli ennenkin nähnyt. Scott ei ollut aivan varma, mutta oletti tämän olevan kolmosluokkalaisia.

Nuorukainen käänsi katseensa takaisin kahvimukiin jota piteli kädessään. Scott hörppäsi kahvinloput parempiin suihin ja heitti mukin kohti roskista.
Napakymppi, Scott ajatteli virnuillen mukin lennähtäessä suoraan roskikseen.

Joku tuli juuri silloin hänen viereensä ja tervehti sanomalla böö, Scottin kohotti hieman kulmiaan ja katsoi tulijaa.
Se punatukkainen tyttö oli istuutunut hänen viereensä.
"Iik", Scott vastasi tervehdykseen huvittuneena. Toinen arvuutteli nuorukaisen nimen alkavan ässällä ja Scott nyökkäsi.
"Jeps, ässällä. Scott", poika vastasi, otti rennomman asennon tuolissaan ja risti jalkansa.
"Huomasin äskön kun sä tulit, tunnistin kyllä että oon nähny sut joskus aiemmi mutta nimestä ei ollu hajuakaa", Scott virnisti kaivellen laukustaan kokispulloaan, kahvi ei ollut vienyt janoa.

Sammy naurahti huvittuneesti toisen tervehdykselle ja hymyili vain toinen suupieli koholla. Ainakin toinen osasi toimia hyvin tilanteen mukaan, mikä oli plussaa. Toisaalta rokkareistahan monet olivat tunnetusti melko huumorintajuisia ja mukavia kavereita, eikä Scott tehnyt asiaan poikkeusta nyt.
"Hienoa, muistin! Melkein siis. Koska ei meitä rokkareita ei nyt niiiin paljoa ole täällä kuitenkaan", Sammy sanoi sitten toiselle ja lopetti hiustensa näpräilyn.
"Siis mitä. Kaikkienhan pitäis mun nimi tietää! ... No ei vaan, mut kiva tutustua Scott", Sam sanoi hymyillen ja naurahti pienesti vielä lauseensa perään.

"Sä vissiin oot kakkosella? Tai kolmosella sä ainakaan et voi olla, koska en oo nähnyt sua meidän tunneilla..", Sammy mietiskeli ääneen ja yritti luoda jotakin keskustelua. Tytön silmät eksyivät hetkeksi tuijottamaan pojan suloisia silmiä, mutta hetken katseltuaan Sam käänsi kuitenkin katseensa pulloonsa. Tuijoteltuaan pulloaan tyttö hörppäsi uudemman kerran kylmästä juomastaan.
"Koska sut on rokkareihin luokiteltu. Tai siis voithan sä hevarikin olla, mutta syvästi epäilen. Niin millasta musaa teet? Tai kuuntelet?", Sammy kysyi vielä toiselta.

Tyttö höpötteli iloisesti Scottin vieressä ja poika tyytyi vain nyökkäämään pieni hymynkare kasvoillaan.
Nuorukainen otti hörpyn kokiksestaan ja jätti pullon pystyyn polvien väliin. Sinä aikana Sammy oli jo ehtinyt tiedustella oliko Scott kakkosella.
"Kakkosella oon joo", Scott vastasi punapäälle. Tyttö vilkaisi Scottia ja tiedusteli sitten nuorukaisen musiikkityyleistä.
"Kuuntelen lähinnä alternative metallia, punkrockia ja ihan tavallista rockia. Lemppariks voisin varmaa sanoo Three Days Gracen", Scott virnisti leveästi vieressään istuvalle tytölle. Puheenaihe oli nuorukaisen suosikkeja, tästä hänellä riittäisi puhuttavaa.
"Se mitä ite teen niin... No, se vähän vaihtelee. Kitaralla rämpyttelen ja kirjottelen omia lyriikoita. Velipoika joskus soittelee rumpuja ni soitetaa sit yhes. Mulla on kolme kitaraa", Scott höpisi innoissaan, hän oli toivonut pidemmän aikaa oman bändin perustamista. Chris oli tähän mennessä toiminut bändin toisena osapuolena, mutta isoveljellä ei oikein riittänyt aikaa musiikille.
Toisaalta, Scott pärjäsi ihan hyvin itsekseenkin, lyriikoitaan hän ei esitellyt kenellekään ja kitaran soittelu ominpäin onnistui hyvin. Tuskin hän edes onnistuisi soittamaan yhtä hyvin joidenkin muiden muusikkojen seurassa, Chrisin läsnäolo ei nuorukaisen soittoa häirinnyt, mutta jo Alexin läsnäolo samassa huoneessa sai pojan sekoamaan nuoteissaan.
"Entäs sä? Soitaks sä jotain?" nuorukainen tiedusteli Sammylta ja otti sitten uuden huikan kokiksestaan. Kylmä juoma tuntui hyvältä lämpimän kahvin jälkeen.

Sam kuunteli hymyssäsuin pojan puhetta. Oli mukavaa keskustella samanhenkisen ihmisen kanssa! Ja eipä tuon pojan ulkonäössäkään vikaa ollut, muttei se nyt ollut edes pääasia. Sammy tykkäsi kuunnella muita ja yleensä hänet otettiinkin 'terapeutiksi' sillä tytön olkapäätä vasten oli hyvä avautua.
"Three Days Grace on kyl hyvä, pakko myöntää. Itte kuuntelen kans aika paljon rockkia, mut kyl kaikki muukin menee. Rock on kyl se kovin juttu", Sammy vastasi nopeasti pjalle, ennenkuin toinen kertoi lisää. Toinen vaikutti aidosti innostuneelta tästä aiheesta ja Samkin tykkäsi puhua musiikista.

"Sulla sentään on joku kenen kanssa soitella. Mä joudun yksin rämpyttää kitaraa ja laulamaan. Toisaalta se on kyllä ihan vapauttavaakin vaan itsekseen laulaa. Mut niin kitaraa osaan soittaa, mut laulaminen on enemmän mun juttu", Sammy vastasi sitten pojalle hymyn kera ja hörppäsi pienesti juomastaan taas.
"Mäkin oon lyriikoita välillä kirjoitellut, se on ihanaa purkaa asioita musiikin muotoon", Sam sanoi sitetn vielä toiselle.
"Olis kiva joskus kuulla, että millasia biisejä sä oot tehnyt! Musta on niin siistiä kun joku osaa oikeasti kunnolla soittaa kitaraa ja sillein!", Sammy naurahti innostuen aiheesta.
"Mites, onks sulla koskaan ollut omaa bändiä? Vai vaan veljen kanssa oot soitellu?", Sammy kysyi vielä toiselta kiinnostuneesti.

"Kaikki menee? Tanssit salaa huoneessasi jonkun ikivihreän 40 -luvun klassikkobiisin tahtiin?" Scott virnisti toiselle tämän kerrottua musiikkimaustaan.
"Ei sillä ettei vanha musiikki olisi hyvää, sillä se kyllä on", poika jatkoi virneen laskiessa kasvoilla tavalliseksi hymyksi.

"Et oo koskaan mihinkään bändiin liittymistä suunnitellu? Ettisit muita muusikoita mukaas?" nuorukainen tiedusteli punatukkaiselta tytöltä tämän kerrottua että soitteli ja lauleskeli yksinään.
"Mulla lyriikoiden kirjottelu sujuu paremmin kuin asioista puhuminen, jotenki se on vaa enemmän mun juttu", Scott sanoi antaen samalla katseensa kiertää aulassa. Toisen sanottua että haluaisi kuulla Scottin biisejä, vaalean pojan kasvot kalpenivat hieman.
"Itteasias mä en anna kenenkään kuulla niitä. Chris on poikkeus", Scott sanoi pientä kireyttä äänessään. Ei hän halunnut olla töykeä tuolle tytölle joka vaikutti mukavalta, mutta hän ei voinut sille mitään ettei halunnut biisejään muiden kuunneltavaksi.
"En mä oo muuta ku Chrisin kanssa vaa soitellu. En usko et olisin kovinkaa hyvä bändimuusikko", Scott hymyili hieman pahoittelevasti, hänellä oli esiintymiskammo ja siihen laskettiin myös ne jotka eivät edes varsinaisesti kuunnelleet vaan soittivat mukana.

"Hups, nyt paljastuin", Sammy sanoi naurahtaen ja laittoi kätensä suunsa eteen ja katsoi poikaa hetken hämmentyneenä. Sitten tyttö siirsi kädellään etuhiuksiaan pois tieltä ja hymyili toiselle. Tosiaan vanha musiikkikin oli hyvää, silloin ainakin tuntui että asennetta oli enemmän. Toki nykyäänkin joillakin bändeillä oli asenne kohdillaan, muttei todellakaan kaikilla.

"Mulla oli bändi, kun asuin vielä Floridassa. Mutta sieltä muutettaessa bändi jäi sinne. Harmittaa sinällään, koska ne jätkät olivat taitavia soittajia! Ja kävin mä tossa koulun bändi jutussa, muttei sieltä mitään löytynyt. Oma bändi olis kyllä kiva", Sammy selitti ja välillä elehti käsillään puhuessaan toiselle. Sam katseli hetken aulassa olevaa väkeä, jota ei kovasti kyllä ollut, mutta käänsi kasvonsa takaisin poikaa kohden. Tyttö kuunteli kiinnostuneena toisen puheita.
"No höh. Oot ihan tylsä, mä uskon että sun lyriikat on mahtavia. Eiks kaikki hyvät lyyrikot aina epäile taitojaan? Vai miten se meni?", Sam sanoi sitten rennosti ja hymyili toiselle valkoiset hampaat loistaen.
"Vähättelet ittees! Kaikki on hyviä muusikkoja. Mut okei, en pakota", neito sanoi naurahaen ystävällisesti perään ja venytteli sitten raukeana.

Scott naurahti punapäälle ja hörppäsi kokiksestaan, se oli jo melkein loppu. Scott kulutti kofeiinipitoisia juomia ehkä hieman liikaa, muttei se juurikaan häirinnyt häntä. Joskus yöunet menivät kun tuli litkittyä liiaksi kokista tai kahvia, mutta olipas sitten ainakin koko yö käyttää musiikin tekoon.

"Joo-o, olis hienoa ensin soitella jossain autotallissa ja pikkuhiljaa siitä sitten kiivetä ylemmäs tikapuita. Hankalaa se kyllä olis mut sen arvosta. Mut mä en tuu koskaa saavuttaa mitään kuuluisuutta", Scott totesi katsoen melko vakavana Sammya.
"Ei se siitä johdu ettenkö mä arvostais sitä mitä oon tehny. Vaa siitä etten mä pysty", nuorukainen jatkoi toisen sanoessa että Scott vähätteli itseään. Eihän Scott omista töistään ylpeäkään ollut, mutta kyllä hän olisi niitä kehdannut muille näyttää ellei esiintyminen olisi ollut hänelle niin suuri pala purtavaksi.
"Perkele...", vaalea poika mutisi ja pörrötti hiuksiaan hermostuneena. Hän lörpötteli kaikki asiansa muille vaikkei oikeastaan edes olisi halunnut kertoa niitä. Tuskin vieressä istuva punapää juoruilisi että Scott on jonkinlainen friikki, mutta silti nuorukaista ärsytti oma käytöksensä.

Sam katseli ymmärtäväisin silmin vakvana puhuvaa Scottia. Toinen ei selkeästi pitänyt esiintymisestä, mikä oli kyllä varmasti vain harmi. Sammy tunsi, ettei Scott voinut olla huono. Se vain hehkui ilmassa, että tuo toinen osasi asiansa. Mutta miten nyt sitten Sammy voisi rohkaista esiintymään? Ei varmasti mitenkään.
"On se kyllä tunne, kun pääsee ensimmäiselle ns kunnon keikalle ja vaikka siellä ei olis kun kymmenen ihmistä, niin se tunne on kyllä mahtava esittää jotain omaa. Muistan vieläkin meidän ekan keikan Floridassa. Sitä ei kyllä unohda", Sam kertoi pojalle sitten hymyn kanssa ja pyöritteli limsapulloaan kädessään.

"Hei, ei mua haittaa kuunnella. Ja mä en oo noita juoruakkoja, jos sitä mietit", Sam sanoi ja osoitti katseellaan ohikulkevia blondeja cheerleadereita. Niin tosiaan, miehethän pitivät noista aivottomista kanoista. Kyllä, aivan oikein, Sammy oli hieman katkera sisimmässään noille. Pojat loivat sädehtiviä katseita noihin tyttöihin, mutta esim Sammy. Sammy oli jätkille vain yksi jätkistä, ei kukaan oikeasti edes voisi tähän ihastua. Niin.
"Sä oot ihan hölmö kyllä. Sano mun sanoneen. Uskoisit mua ja kokeilisit jotakin pientä esiintymistä, koska se fiilis on niin sanoinkuvaamaton!", Sammy sanoi sitten naurahtaen ja päätti tämän sanomisen jälkeen antaa asian olla. Ehkä tuo poika oli vain ujo, eikä uskaltanut siksi esittää kappaleitaan.

Scott kuunteli toisen kertoessa miten mahtavalta tuntui esiintyä yleisön edessä. Scott nyökkäsi ja puraisi huultaan.
"Se on varmasti tosi hienoo, mutta musta ei oo siihen. Ainakaan vielä", nuorukainen sanoi pieni pettymyksen vivahde silmissään. Esiintymiskammo ei todellakaan ollut pojan oma valinta.

Sammyn sanottua ettei ollut juoruakkoja, Scott vilkaisi nopeasti cheerleadereiden perään ja hymähti.
"Hyvä niin, kamalaa porukkaa", nuorukainen totesi seuraten miten kaksi vaaleaa tyttöä keikutteli pois näkyvistä. Olivathan nuo toki viehättäviä, mutta Scott oli sitä mieltä että ulkonäöstä kiinnostuttiin ja syvimpään rakastuttiin. Toisaalta, Scott ei uskonut rakkauteen, hän oli pettynyt monesti eikä uskonut että joku toinen voisi aidosti välittää toisesta ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia tai muuta vastaavaa.

"Mä oon kokeillut kerran. Siitä on vajaa kaks vuotta aikaa. Mä pääsin lavalle, jouduin paniikkiin ja rynnistin pois. Muut sai ihan kivat naurut", Scottin äänestä kuulsi selvästi kiukku ja ärtyneisyys, häntä inhotti miten ihmiset olivat kohdelleet häntä epäonnistuneen shown jälkeen. Jänishousu-Scott ei ollut enää paikalla, mutta jos hän menisi takaisin vanhaan kouluunsa Palm Springsissä, ihmiset varamasti alkaisivat taas kutsua nuorukaista tuolla nimellä.

Sammy nyökkäsi pojalla sympatiansa, tokihan tyttö jotenkin ymmärsi, että jos oikeasti oli kammo niin sille ei voinut mitään. Paitsi jos kammosta haluaisi eroon, olisi vain pakko ottaa pikkuaskelia ja yrittää esiintyä aina vain suuremmissa tapahtumissa, alkaen vaikka perheelle esiintymisestä jatkaen sitten suvulle jne.
"Idiootteja sellaset ketkä nauraa", Sammy totesi sitten vielä ja katsahti kännykästään kelloa. Aika oli vierähtänyt yllättävän nopeasti ja tunnit alkaisivatkin piakkoin. Tytöllä olisi terveystietoa ja opettaja ei tykännyt myöhästelijöistä. Sammy taas oli ollut muutenkin tässä jaksossa turhan monta tuntia pois TT:n tunneilta, joten pakko olisi nyt tunnille mennä.

"Mut hei, oli tosi kiva jutella. Ehkä lähet mun kanssa joskus kahville tai jotain? Olis kiva tutustua muusikkomiehiin paremminkin", Sammy sanoi sitten pirteästi hymyillen ja alkoi nousta hitaasti nojatuolista, odottaen kuitenkin pojan vastausta.
"Mulla tosiaan alkaa ihan kohta TT:n tunti ja maikka on aika.. vaativa", Sam selitti vielä toiselle.

//Nyt kyl jääti niin paljon, et ajattelin et on ehkä parempi jättää tähän. Maybe joskus toisten paremmalla idealla pelattais? Tai jotain : D

Tyttö vaikutti kannustavalta ja ystävälliseltä, joten Scott hymyili tälle sanomatta kuitenkaan mitään.
Sammy katsahti kelloaan havahduttaen myös Scottin siihen mitä kello olikaan nyt. Nuorukaisella olisi seuraavaksi äidinkieltä, kyseisellä tunnilla kyllä viihtyisi, Scott oli hyvä äidinkielessä. Harrastihan poika kirjoittamista lyriikoiden muodossa.

"Nii oli, kyl mä voin lähtee", vaalea poika vastasi tytölle tämän tehdessä lähtöä paikalta. Eihän pojalla mitään kahvikupposta vastaan olisi, uusia ystäviähän tarvittiin aina.
"Okei joo, mä ymmärrän", Scott virnisti ajatellen koulun opettajia, useampi oli melkoisen tiukka ja vaativa, olihan joukossa toki sellaisiakin opettajia jotka eivät niuhoittaneet liikaa tai olleet liian vanhanaikaisia.

Scott venytteli ja nousi itsekin tuoliltaan. Kai sitä olisi tunnille lähdettävä, vaikkei ihan tulipalokiire vielä ollutkaan.
"Mäkin tästä meen, morjens", nuorukainen sanoi, kaappasi koululaukkunsa heittäen sen olalleen ja heilautti sitten kättään tytölle lähtien kävelemään toiseen suuntaan.

// mjoo, joskus sitte voitais pelata vaikka just toi kahvilapeli tai sit jos keksitää jtn muuta : P