Won't tell anybody how you turn my world around

[[Chaos ja Vivian, muut hus pois. : D Tapahtumapaikkana joku random baari :>]]

Blaise Brownlow ei muistanut, koska olisi viimeksi ollut niin kännissä kuin nyt oli. Ei sillä, että asia olisi varsinaisesti vaivannut häntä, sillä hänellä oli tavattoman hauskaa ja mieli tuntui varsin kevyeltä. Valitettavasti hän oli vain aivan pihalla siitä, missä hänen kaverinsa olivat; itse asiassa hän ei oikein tiennyt sitäkään, missä itse oli. He olivat lähteneet muutaman muun urheilijan kanssa alkuillasta kiertämään keskustan baareja (heillä kaikilla oli onneksi väärennetyt henkkarit ja Blaisen kavereilla lisäksi sen verran rahaa, että he pääsivät ongelmitta minne tahansa), ja nyt noin puolen tusinaa baaria myöhemmin tilanne oli se, että Blaise oli eksyksissä. Lisäksi hän oli hukannut paitansa jossain vaiheessa, ja nyt hänellä oli mukanaan vain tummanruskea nahkatakkinsa, joka sekin oli tällä hetkellä narikassa. (Hänen kropallaan tosin kehtasi kulkea ympäriinsä ilman paitaakin.) Nämä pikkujutut eivät kuitenkaan häntä juuri haitanneet ainakaan vielä tässä vaiheessa iltaa. Kellohan oli vasta pian kaksi, joten aikaa olisi vaikka kuinka kavereiden (ja paidan) etsimiseen! Tosin Blaisen rahavarat alkoivat olla jokseenkin vähissä, mutta äkkiäkös hän iskisi jonkun tytön tarjoamaan itselleen lisää juomista. Tai taksikyydin kotiin, mikäli hän ei kavereitaan löytäisi ennen valomerkkiä.

Poika nousi seisomaan baarijakkaralta, jolla oli hetken aikaa istuskellut, ja suuntasi hieman horjuvat askeleensa jonnekin ulko-ovien suuntaan. Ehkä hänen kaverinsa olivat jossain muualla? Toisaalta hän ei ollut varma, olivatko hänen kaverinsa sittenkin vielä tässä baarissa. Blaise seisahtui jokseenkin hämmentyneenä ja antoi katseensa kiertää runsaasti kansoitettua baaria. Ihan kuin hän ketään mokomasta väenpaljoudesta löytäisi! Poika tuhahti itsekseen ja otti taas askeleen eteenpäin vain törmätäkseen johonkuhun.
"Oho. Sori", urheilija nauroi kietoessaan kätensä törmäyksen kohteen ympärille pysyäkseen pystyssä. Hänen koordinaationsa näkyi todellakin olevan hukassa. Blaise tarkensi katseensa törmäyksen kohteeseen, joka paljastui pitkätukkaiseksi gootiksi tai joksikin sellaiseksi. Tavallisesti hän ei olisi vastaaviin ihmisiin juuri törmäillyt, mutta nyt hän jopa päätyi hymyilemään toiselle hurmaavasti ihan vain siksi, että tässä mielentilassa törmäilykin oli hänestä hauskaa.

Tänään Vivian antoi itselleen luvan olla kännissä. Väärennettyjä papereita ei välttämättä edes tarvittu, jos tiesi minne pääsi helposti. Niin, ja jos omasi huomattavasti itseään vanhempia tuttuja. Myönnettäköön kuitenkin, että kyllä ne väärennökset tältäkin pojalta löytyivät…
Poika oli reippaassa maistissa, eikä lainkaan varma olinpaikastaan. San Diegosta tuskin oli poistuttu, sen verran saattoi veikata. Naamat olivat kuitenkin suht tuttuja.
Vivianilla oli päällään musta pitkänhihainen paita, jonka päälle oli kiskaistu myrkynvihreä hihaton hupparipaita. Housut olivat mustat useilla soljilla ja remmeillä koristetut. Niissä saumat olivat ulospäin ja mustasta kankaasta huolimatta ompelulanka vihreää.
Pojalla oli kädessään konjakkilasi, kun hän yhtäkkisesti tuli tönäistyksi.
Ruskeat nappisilmät käänsivät katseensa yllättävän nopeasti häntä tönäisseeseen nuorukaiseen nautitun alkoholin määrään suhteutettuna.

Poika, joka häntä päin oli kävellyt kiersi kätensä Vivianin jäntevän ja pitkän vartalon ympärille, mikä sai tummaverikön hivenen hämmentymään. Kasvot sulivat pian huvittuneisuuden täyteiseen hymyyn.

“Iltaa.”

Toinen Vivianin kynsikkäiden peittämistä käsistä siirtyi häpeilemättä tuntemattoman pojan lantiolle ja kettumaisen virneensä toiselle suotuaan hän kulautti loput konjakit kurkustaan alas.

Törmäyksen kohde hymyili hänelle, mikä piristi Blaisen mielialaa ennestään. Aivan hyvinhän tyyppi olisi saattanut suuttua ja vetää häntä turpiin! Toisaalta kaveri oli aika hintelä, sen Blaise totesi tunnustellessaan hieman tuon vartta käsillään, mutta oli tuo häntä pidempi kuitenkin. Ja tässä tilassa Blaisesta ei juurikaan olisi puolustamaan itseään nyrkeiltä, eihän hän edes kunnolla hahmottanut omia liikeratojaan. Oli siis ehdottomasti parempi, että tyyppi vaikutti hyväntuuliselta.
"Ei mun ollut mitenkään tarkoitus törmäillä, mutta sitä nyt sattuu aina välillä", poika päätyi kuitenkin selittämään ihan vain varmuuden vuoksi, ettei toinen vahingossakaan luulisi hänen tarkoittaneen mitään pahaa. Samalla tuo antoi katseensa kiertää toisen olemuksessa; jep, toinen oli ilmiselvästi gootti. Angstiset vaatteet ja lävistyksiä korvat täynnä. Ja pitkät, tummat hiukset. Eikä Blaisen olisi normaalisti lainkaan sopivaa olla tämänkaltaisen pojan kanssa tekemisissä. Urheilija kurtisti hieman kulmiaan asiaa pohtiessaan. Niin, koulussa hänen pitäisi ignoorata kaikki gootit. Toisaalta nyt kukaan kermalainen ei ollut näkemässä, joten mitä väliä sillä olisi, kenen kanssa hän aikaansa viettäisi? Oivallus sai hymyn palaamaan taas pojan kasvoille, ja tuo ryhdistäytyi hieman, antaen käsiensä jäädä kuitenkin vielä toisen olkapäille.
"Mä olen Blaise", poika esitteli itsensä ja nyökkäsi hieman vain todetakseen, etteivät hänen silmänsä meinanneet pysyä liikkeen mukana. Tuo horjahti taas hieman, mutta sai onneksi tukea toisen pojan olkapäistä.
"Ja mun olis varmaan ihan fiksua mennä kohta istumaan, tai muuten mä olen kohta tuolla lattialla", poika totesi jokseenkin pölmistyneenä ja pudisti hieman päätään vain horjahtaakseen uudestaan. Ehkä olikin ihan hyvä asia, että hänen rahansa olivat melkein loppu; jos hän joisi yhtään lisää, hän varmaan sammuisi.

Ei kuulemma ollut tarkoitus törmäillä. Vivian naurahti, harvoinpa sitä ihmiset tahallaan tuntemattomiin kirjaimellisesti törmäilivät. Samapa tosiaan se, toinen oli ilmiselvästi humalassa, Vivianilla itsellään oli vasta nousujohteista juomista. Hänen kehonsa taisi vaatia aivan liiaksi alkoholia kunnon känniin.
Tämä satunnainen ihminen, jonka kanssa hän nyt oli puheväleissä näytti suhteellisen atleettiselle. Mielessä kävi mielikuvia siitä, miltä mahtaisi näyttää toisen paidaton yläkroppa. Mielikuvassa sixpack oli ihan huomioitava, mutta todellisuudesta hän ei ollut sen vertaa tietoinen.

Toinen kertoi nimensä, Vivian nyökkäsi. Hän ei ollut tänään ihmeemmin suulas, mutta sitäkin enemmän hän suorastaan janosi fyysistä sosiaalisuutta. Pitkähiuksisen pojan käsi laskeutui muka huomaamattomasti toisen lantion tienoolta tuon perseelle. Vitut hän toisen suuntautumisesta mitään tiennyt, saati edes välitti. Kokeilemalla asiat useimmiten selvisivät, ellei ollut aikaa tai halua ottaa perusteellisesti selvää taustatutkimuksin.
“Vivian”, poika kertoi oman nimensä, kun toinenkin kerta oli niin tehnyt. Häntä ei kiinnostanut yhtään jutustella turhia, mutta olihan tässä saalista kerrakseen… Ja sitähän hän puolihuolimattomasti oli pitkin iltaa etsiskellytkin.

“Joo toki. Kelpaako seura?”, Vivian vastasi toisen toteamukseen tummansävyisellä äänellään. Nappisilmien katse haravoi lähintä pöytää, jossa istui yksinäinen nuorehko naishenkilö… vaan eipä istunut enää, kun näytti lähtevän jonkun miehen kanssa kohti tanssilattiaa. Hyvä näin.
“Tonne”, pitkätukka tokaisi nyökäten päällään pöydän suuntaan.

Toinen ilmoitti nimekseen Vivian, eikä se kuulostanut Blaisen korvaan lainkaan tutulta. Niin no, eihän hänellä ollut tapana hengata goottien kanssa, joten ei hän olisikaan voinut tuntea ketään Vivian nimistä goottia. Mikä oli ihan hyvä, sillä jos hän olisi tiennyt toisen, ei hänen todellakaan olisi ollut fiksua hengata tuon seurassa. Saati antaa tuon pitää kättään hänen takapuolellaan. Jos Blaise olisi ollut yhtään selvempi, olisi hän varmasti kiusaantunut toisen kosketuksesta; nyt hän lähinnä ignoorasi sen, koska se ei oikeastaan häntä haitannutkaan.

Blaise soi jälleen kerran hymyn toiselle tuon tarjoutuessa hänen seurakseen. Ainahan hän mielummin seurassa istuskelisi kuin yksinään.
"Kelpaa kelpaa", poika vakuutteli ja suuntasi katseensa sitten Vivianin nyökkäyksen suuntaan. Tyhjä pöytähän tuli kuin tilauksesta.
"Tuokin kelpaa", urheilija tokaisi ja irrotti sitten otteensa toisen olkapäistä suunnatakseen kulkunsa pöydän luokse. Hänen askelluksensa ei ollut siitä varmimmasta päästä, mutta melkein kunnialla hän kuitenkin pääsi pöydän luokse, mitä nyt oli törmätä pariin ihmiseen ja kompastua tuolinjalkaan. Blaise istuutui (tai oikeastaan rojahti) alas ja suuntasi sitten taas katseensa Vivianiin. Toisen olemus oikeastaan hieman kiehtoi häntä, sillä ei hän ollut ennen ollut tekemisissä juurikaan goottien kanssa. Kaikki kermalaiset olivat kuin posliininukkia, joten pelkästään toisen pitkä hiuskuontalo oli jotain eksoottista Blaisen silmissä.
"Sori hei, etten mä tarjoudu tarjoamaan juotavaa tai mitään, mutta mun rahat on melkein finaalissa", poika havahtui katselemasta toista tajuttuaan, että heidän pitäisi ehkä hakea juotavaa tai jotain. Tai no Blaisen ei kannattaisi juoda tähän hätään lasillistakaan, sillä eihän hän kyennyt kunnolla istumaan aloillaankaan, mutta Vivian ehkä kaipaisi suunkostuketta.
"Mun kaveritkin hävis jonnekin, niin en voi lainata niiltäkään", poika huokaisi nojautuessaan kyynärpäällään pöydän reunaa vasten. Hän kyllä ripittäisi kaverinsa seuraavan kerran kun näkisi nämä, sillä ei ollut lainkaan reilua, että hänet näin vain jätettiin yksin. Mutta onneksi hän oli löytänyt muuta seuraa!

Seuralle Blaise ei sanonut kieltävää sanaa, eikä liioin pöydällekään. Poika lähti kohti sitä pöytää Vivianin seuratessa itseään. Toinen istui jo tuolilla, kun Vivian valtasi itselleen oman vastapäätä toista.
“Ei sun mulle tarvitse tarjota”, pitkätukka naurahti. “Enkä mä tarjoa sulle, kun sä olet jo tossa kunnossa.” Toinen ilmoitti että kaveritkin olivat karanneet, eikä tuo voinut heiltäkään lainata tarjotakseen basistille jotain. Kovasti sitä tuntui haittaavaan, mutta Vivian ei kokenut tarvitsevansa mitään juuri nyt. Hän hakisi sitten, jos siltä tuntuisi. Kyllä hänellä itsellään rahaa vielä ihan mukavasti oli.
“Ei haittaa yhtään. Mut miksi sun kaveris on jättäneet sut tänne yksin, lihanhimoisten ihmisten keskuuteen?” Hävytön, sitä hän kyllä osasi olla vähän nauttineena.

“Sä oot kyllä ihan oikeesti siinä kunnossa, et sun pitäis päästä nukkumaan”, Vivian tokaisi naurahtaen hetken toisen humalaista olemusta intensiivisesti seurattuaan. “Asutko sä kaukana?”

Blaise ilahtui hieman toisen vakuutellessa, ettei tuota haittaisi, vaikkei Blaise mitään tarjoaisikaan. Olisi ollut varsin ikävää, jos toinen olisi halunnutkin Blaisen tarjoavan tälle jotain. Ja ihan hyvä myös, ettei toinen tarjoaisi hänellekään. Urheilijan kroppa nimittäin ei olisi lisää alkoholia sietänyt tälle illalle. Poika mutristi aavistuksen huuliaan toisen ihmetellessä hänen kavereidensa toimintaa.
"Mä en todellakaan tiedä, mitä niiden päässä liikkuu. Ja mä en edes yhtään muista, missä vaiheessa näin ne viimeksi...", poika pohti hieman kettuuntuneena. Ei todellakaan ollut hänen mielestään reilua, että hänet niin vain oli hylätty.

Urheilija rypisti hieman otsaansa toisen uumoillessa, että Blaisen pitäisi mennä jo nukkumaan. Kieltämättä nukkumaan meneminen olisi varmasti hyvä vaihtoehto, mutta toisaalta se oli myös tylsin.
"Ei mua nukuta yhtään", poika totesi vähättelevästi ja huitaisi kädellään ilmaa kuin pyyhkäistäkseen mokoman idean nukkumaan menemisestä pois mielestään. Vivianin seuraava kysymys puolestaan sai urheilijan pohtivammalle kannalle.
"Öö tota... en mä varmaan?" Blaise arveli, vaikka oli oikeastaan ihan pihalla sen suhteen, missä päin kaupunkia oikeastaan oli tällä hetkellä. Urheilija irvisti pienesti kyseisen tosiseikan tajutessaan. Sen siitä sai, kun vain harhaili baarista toiseen kiinnittämättä mihinkään muuhun huomiota.
"Itse asiassa mä en edes tiedä, missä mä itse olen tällä hetkellä. Mutta en mä kyllä kauhean kaukana keskustasta asu", poika selitti hieman huolestuneen oloisena. Jos hän ei tiennyt, missä oli, miten hän muka löytäisi tiensä takaisin kotiin? Varsinkin kun hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa edes taksiinkaan. Auts.