The path I walk is in the wrong direction

// vapaa muuten, mutta luokkana kakkonen tai henkilö on suorittamassa jotain kertaustuntia ts, koska tämä on kakkosluokkalaisten biologiaa :---D

San Diegon kirkkaan sinisen taivaan vallanneen auringon säteet tunkeutuivat luokkahuoneen ikkunasta sisään valaisten huoneen aamulla. Ihmisiä käveli sisään biologian luokkaan tasaiseen tahtiin.

Luokkahuoneen ulkopuolella seisoi vaaleahiuksinen tyttö, joka rutisti tummanharmaan koululaukkunsa hihnaa jännittyneenä. Hetken vielä epäröityään hän astui luokkaan sisään, tuntien ihollaan uteliaat katseet, kun ihmiset eivät tunteneet häntä. Hän tiesi, että uusista oppilaista aina haluttiin tietää lisää.

Sienna Knight oli ensimmäistä päiväänsä Aston High'ssa. Koulu oli suuri, paljon suurempi kuin edellinen. Ihmisiä oli vaikka mihin lähtöön, hän oli ehtinyt jo nähdä pelottavia, kannibaalien näköisiä tyyppejä ja sellaisia täydellisiä barbityttöjä, jotka oli huoliteltu päästä varpaisiin, hiukset kiharrettu viimeisen päälle, meikki täydellinen. Ja Sienna kateellinen. Vaaleahiuksinen tyttö loi silmäyksen omiin vaatteisiinsa: vaaleat, kuluneet farkut, musta toppi ja valkea huppari, joka oli jätetty auki, vaaleat, laineille kaartuvat hiukset oli jätetty auki. Hän tunsi olonsa muurahaiseksi ampiaispesässä. Kaikki tuntuivat tuijottavan... Vaikka se oli hölmöä, eihän kukaan häntä tuijottaisi. Kuka muka haluaisi, kun ympärillä oli paljon nättejä tyttöjä katseltavana?

Tyttö odotteli hetken paikallaan eksyneen oloisena, kunnes opettaja viittasi hänelle vapaan paikan takaa. Kaikeksi onneksi täällä ei ollut sellaista esittäytymiskäytäntöä luokan edessä... Mutta...
Paripulpetit. Sienna kurtisti kulmiaan ja huulten välistä karkasi äänetön parahdus. Paritöitä. Heti alkuun.
Pää painettiin alas, ennen kuin hän käveli takana olevan vapaan paripulpetin luo ja istuutui alas, laskien koululaukkunsa viereensä. Sormi pyöritteli vaaleaa hiussuortuvaa hermostuneena, ruskeiden silmien yrittäessä katsastaa jokaisen luokassa istuvan henkilön. Jos hänellä kävisi tuuri, luokassa ei olisi tasamäärää oppilaita, ja hän saisi tehdä töitä yksin.

Scott raahautui kouluun erittäin väsyneenä. Hänestä näki varmasti kilometrien päähän ettei mittarissa ollut kovinkaan montaa tuntia unta, sillä hän oli taas kerran valvonut myöhään musiikkinsa parissa. Yleensä Scott oli lyhyiden yöunien jälkeen vain laiska ja saamaton, mutta nyt hän tunsi olonsa kärttyiseksi, ehkä hän olisi tarvinnut lisää kahvia.

Nuorukainen pysähtyi hetkeksi luokan oven eteen kurtistaen kulmiaan. Perhana, oli biologiaa eikä hänellä ollut vieläkään paria. Scott inhosi biologiaa eikä hän todellakaan ollut siinä hyvä.
Nuorukainen asteli luokkaan ja lähti haahuilemaan kohti omaa paikkaansa. Hän ehti melkein istuutua pulpettinsa taakse, kun huomasi että hänen vieressään istui vaalea tyttö. Scott jumittui hetkeksi käsi tuolin selkänojalla, mutta rojahti sitten tuolilleen vaalean tytön viereen sanomatta sanaakaan.

"Sain sitten viimein parin", Scott virnisti ja toivoi tytön olevan lahjakas biologiassa, sillä häntä ei tänään huvittanut tehdä yhtään mitään mikä liittyi jotenkin tähän aineeseen.
Scott oli yleensä hieman ujo jos hänen piti aloittaa puhuminen jollekin tytölle, mutta vieressä istuva tyttönen ei liiemmin näyttänyt siltä että tämä purisi Scottilta pään irti jos poika sanoisi jotain.
"Taidat olla uusi? Mä oon Scott", poika esitteli itsensä ja kääntyi sitten vihreän koululaukkunsa pariin nostaakseen sieltä muutaman kirjan pulpetilleen.

// jei bileet seuraaa ! :-----)

Ruskeat silmät näyttivät eksyneiltä katseen harhaillessa pitkin luokkaa. Ketään ei näkynyt, luojan kiitos…. Varovasti neitokainen koululaukkunsa puoleen ja onki penaalin pulpetin kannelle, vain havaitakseen seuraavaksi, että luokkaan laahusti vielä yksi oppilas, vaaleahiuksinen poika, joka näytti näin lievästi ilmaistuna väsyneeltä. Jos Siennan rehellistä mielipidettä olisi kysytty kuvaamaan tuon ulkonäköä, olisi hän varmaan sanonut "kuin haudasta noussut", mikäli olisi viitsinyt.

Mutta nyt hän ei viitsinyt, kun poika käveli suoraan taakse, jäätäen hetken paikallaan kun huomasi, ettei viereinen paikka ollutkaan tyhjä, istuen sitten aloilleen. Hänen viereensä. Eikä...!
Sienna vilkaisi nopeasti toiseen keskittyen tuijottamaan sitten tyhjää liitutaulua, toivoen, että poika keskittyisi itseensä, eikä vaivautuisi huomioimaan häntä. Niinhän se yleensä meni, olisi mennyt edellisessä koulussa. Tai sitten hän olisi saanut ilkeitä kommentteja osakseen...

Kaikkea muuta jokatapauksessa, tänään hänen äänettömiä pyyntöjään ei kuunneltu alkuunkaan. Varovasti Sienna käänsi katseensa toiseen, hymyillen sitten hentoisesti tuolle. Oliko tuo pari-juttu nyt tarkoitettu hyvällä vai pahalla? Olisiko toinen halunnut tehdä töitä mieluummin yksin? Vaaleahiuksinen tyttö puraisi vahingossa huultaan, kukapa hänen kanssaan töitä ensinnäkään olisi halunnut tehdä…
"Hm... Joo, uusi... Ensimmäinen päiväni", tyttö sanoi hiven hermostuneisuutta äänessään, "Sienna." Tyttö haroi hiuksiaan, luoden sitten aran silmäyksen Scottiin.
"Tuota... Missä aiheessa te ootte menossa?" uskaltauduttiin kysymään, vaikka heti kysymyksen jälkeen Sienna ylipäätään katui sitä, että oli mennyt avaamaan suunsa. Kyllähän se kohta selviäisi joka tapauksessa, kun tunti ylipäätään alkaisi. Scott varmaan piti häntä typeryksenä, ei olisi ensimmäinen kerta.

Scott nosti kirjat pulpetilleen samalla kun Siennaksi esittäytynyt tyttö tiedusteli missä aiheessa luokka oli menossa. Scottin kasvoille kohosi pieni virne, hän aukaisi kirjan satunnaiselta sivulta, kyseisen sivun aihe oli käsitelty jo viikkoja sitten.
"Oikeestaan mä en oo ihan varma. Jotain soluhommeleita meillä ainaki viimeks oli. Piti tutkia jotain ihme mömmöö jollain suurentavalla vehkeellä", Scott vastasi tytön kysymykseen, tuskimpa pojan vastaus oli kauheasti Siennalle valottanut tunnin aihetta.

Opettaja järjesteli tavaroita pöydällään, joten aivan näillä sekunneilla tunti ei vielä alkaisi. Scottin katse kääntyi vieressä istuvaan vaaleaan tyttöön.
"Ootko sä hyvä tässä?" nuorukainen kysyi ja avasi uuden aukeaman kirjastaan joka ei vieläkään ollut oikea, tämäkin aihe oli jo käsitelty. Scott huokaisi ja iski kirjan kiinni, kai opettaja kirjoittaisi tarvittavan sivun taululle.

Kauaa oikeaa sivunumeroa ei tarvinnut odottaa, opettaja raapusti numeron 54 taululle, Scott aukaisi kirjan uudelleen ja tällä kertaa oikeasta kohtaa.
"Bilsa ei oikein oo mun lemppareita", poika totesi tonkien penaalistaan kynää, vaikkei hän kyllä jaksaisi minkäänlaisia muistiinpanoja kirjoitella, ehkä hän voisi hämätä opettajaa piirtelemällä jotain randomia vihkoonsa.
Scott alkoi piirrellä satunnaisia viivoja lehtiöönsä antaen opettajan lörpöttelyn mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Toista vaaleiden hiusten taakse piiloutunutta kulmaa kohotettiin kysyvään sävyyn, kun jätkä vastasi, ettei oikeastaan tarkalleen tiennyt. Soluhommeleita, ihme mömmöjä, suurentavia vehkeitä? Sienna vilkaisi pariaan epätoivoa ruskeissa silmissään, jätkä ei tainnut olla oikein kartalla ainakaan sen suhteen, mitä tuli biologiaan... Se ei sinänsä surettanut Siennaa, mutta tämä merkkasi sitä, että poika pistäisi hänet tekemään kaiken, myös omat tehtävänsä. Tuplamäärä tehtäviä... Hiljainen huokaus karkasi neitokaisen huulilta, tästä saattaisi tulla pitkä ensimmäinen tunti Aston High’ssa.

Kun toinen tiedusteli oliko hän hyvä biologiassa samalla selatessaan kirjan sivuja, Sienna käänsi katseensa toiseen.
"No kyllä mä jotain... osaan", vastattiin hetken mietinnän jälkeen, ei hän oikeasti ollut hyvä. Hyvä ei vain sopinut missään tapauksessa, eikä missään tilanteessa lauseeseen, jossa puhuttiin Siennasta. Hän ei ollut hyvä.

Sivunumeron taululle raapustanut opettaja kävi antamassa Siennalle kirjan, tytön avatessa sen oikealta sivulta. Scott kertoi, ettei biologia ollut hänen lempiaineitaan. Kas kummaa, olipa vaikeaa arvata... Jos Sienna olisi ollut rohkeampi ja itsevarmempi, hän olisi voinut sanoa jotain nasevaa vastakommentiksi, mutta koska hän ei ollut, neitokainen vain hymyili toispuoleisesti pojalle.

Opettajan alkaessa lörpötellä niitä näitä aiheesta Sienna raapusti tasaisella käsialalla muistiinpanoja uuteen vihkoonsa, ajatusten harhaillessa kuitenkin muualla, lähinnä vieressä istuvassa pojassa. Hän oli käynyt tämän aiheen edellisessä koulussaan jokin aika sitten, eikä Sienna kokenut enää kovin tarpeelliseksi kirjoittaa mitä ylös, hänellähän oli kaiken kattavat muistiinpanot kotonaan tästä. Niinpä tuo vilkaisi Scottiin, jääden tuijottamaan tuon satunnaista söherrystä tekevää kynää, katseen kohotessa tuon kasvoihin. Vasta kun opettaja käski heidän tehdä tehtävät pareittain, Sienna havahtui ja järkyttyi siitä, että hänen ajatuksensa olivat jämähtäneet paikoilleen ja hän oli jäänyt katselemaan Scottia! No okei, ei ihan kirjaimellisesti poikaa, vaan tuon kynää ja kättä ja sitten hetkeksi kasvoja... Noloa.
"Tuota... Osaatko sä tätä aihetta?" kysyttiin sitten vaisulla äänellä Siennan tuijottaessa vihkoaan, toivoen, ettei toinen ollut havainnut hänen varmasti häiritsevää tuijotustaan.

Vieressä istuva tyttö huokaili sen kuuloisena ettei ollut iloinen pojan vastauksesta. No, Scott lohduttautui sillä ettei tämä toki ollut ainoa aine jossa hän oli surkea, tyttö tulisi varmastikin huomaamaan asian, heillähän olisi ainakin todennäköisesti yhteisiä tunteja enemmänkin.

"Hyvä homma", Scott totesi Siennan sanottua että osasi jotakin. Se riitti Scottille, kunhan työt tulisivat jotenkin tehtyä. Opettaja huomaisi varmasti jos Scott ei tekisi mitään, joten nuorukainen päätti odottaa sopivan helppoa tehtävää saadakseen työstä oman osansa tehdyksi.

Opettaja lörpötteli luokan edessä ja Scottin vihkoon alkoi ilmestyä epämääräistä söheröä joka ei esittänyt mitään. Hetken piirreltyään nuorukainen huomasi että vieressä istuva vaalea tyttö katsoi häntä. Scott ei näyttänyt huomanneensa toisen katsetta, vain toinen suupieli kohosi hieman kasvot tiukasti vihkoon suunnattuina.
Scott oli jäänyt mietiskelemään tytön tuijotuksen syytä, joten nuorukainen säpsähti hieman kuullessaan tytön äänen.
"En. Mut jos sä osaat ni kyllähän tää työ onnistuu", Scott virnisti ja katseli taululta opettajan työohjeita. Tylsää. Scott voisi ruveta nukkumaan pulpetillaan, mutta sen opettaja ainakin huomaisi eikä Scott halunnut jälki-istuntoon toista kertaa tällä viikolla, se olisi jo liikaa. Yleensä Scott ei saanut jälki-istuntoa, mutta hän oli ollut lähipäivien aikana normaalia kärttyisämpi ja se yleensä johti siihen että opettaja karjui hänelle naama punaisena ja ojensi jälki-istuntolapun.

// tönkkökö edes.

Sienna tuijotti ruutuvihkonsa sivua, jolle oli ilmestynyt muutamia muistiinpanoja siistillä käsialalla. Lyijytäytekynää pyöriteltiin sormissa ja muutamia, nopeasti vedeltyjä luonnoksia alkoi ilmestyä sivun alalaitaan. Ei se ollut Siennan tapaista, että hän piirteli tunneilla, hän oli tunnollinen oppilas ja hoiti aina tehtävänsä, mutta hän osasi jo tämän aiheen, eikä vaaleaverikkö näin ollen kokenut tarpeelliseksi kirjoittaa ylimääräisiä muistiinpanoja. Toivottavasti opettaja ei saisi hänestä huonoa vaikutelmaa, kun hän vain piirteli…

No, tuo näytti keskittyvän niin tarkasti pätemään luokalle aihetta, ettei tuo liiemmin kiinnittänyt huomiota takarivin vaaleahiuksiseen tyttöön, joka näytti luultavasti vain kirjoittavan muistiinpanoja. Opettajalla kun oli muutakin hommaa sen lisäksi, että tuo yritti opettaa, kun muutama oppilas häiriköi, yksi tupakoi, toinen nakkeli etummaisia paperinpaloilla, kolmas viilasi kynsiään, neljäs syljeskeli lattialle, viides selitti kovaäänisesti syitä, miksi biologia oli perseestä.

Ruskeat silmät tutkivat luokkaa ja kääntyivät sitten vieressä istuvaan Scottiin, tytön hymyillessä vaisusti. Niinpä, tehtävät kyllä hoituisivat, kun hän osasi ne, ja hän tekisi ne. Katse kohotettiin liitutaululle, jonne tehtävät oli kirjoitettu ylös. Aika yksinkertaisia ja helppoja… Sienna silmäili kysymykset läpi, pyöräyttäen kynäänsä muutaman kerran kädessään, ennen kuin alkoi kirjoitella vastauksia ylös vihkoon. Sehän tässä oli pelin henki, Sienna tekee tehtävät ja pari sitten kopioi ne hetken päästä, eikö?

Scott alkoi tylsistyä pelkkään piirusteluun, hän ei ollut kovinkaan pitkäjännitteinen ihminen, vähän väliä oli keksittävä jotain uutta tai olo kävi tylsistyneeksi. Nuorukaisen katse seikkaili luokassa ja kasvoille kohosi pieni virnistys opettajan ojentaessa muutamalle tapaukselle jälki-istuntolappuja.
No, tällä kertaa tuo kiva lappunen ei ainakaan päätynyt Scottille.

Scott jatkoi luokkatovereidesta kyyläystä ja älysi sitten että Siennakin oli vain piirustellut vihkoonsa. Pojan kulmakarvat kohosivat ja tämä nojautui hieman lähemmäs vieressään istuvaa tyttöä.
"Aijai", poika sanoi leikkisästi virnistäen. Hän tiesi olevansa varmastikin ärsyttävä, muttei jaksanut välittää.
Sen enempää Scott ei kuitenkaan keskittynyt toisen tekemisiin, vaan hän alkoi raapustella yhden lempikappaleensa sanoja vihkoonsa. Hetkessä vihkosen sivulla oli suurikokoinen teksti;

Sittin' in the classroom thinkin' it's a drag
Listening to the teacher rap just ain't my bag
When two bells ring you know it's my cue
Gonna meet the boys on floor number two

Scott vilkaisi raapustelunsa jälkeen tyttöä joka näytti aloittaneen vastausten kirjoittamisen.
"Onks siellä mitään helppoa mulle?" poika tiedusteli taputellen päässään soivan kappaleen tahtia pulpettinsa reunaan.

Kun Scottin naama yhtäkkiä tuli lähemmäs ja toisen hengitys tuntui kevyesti iholla Sienna hätkähti ja oli kavahtaa kauemmas, kun säikähti sitä, mitä toinen oikein teki. Vaaleahiuksisen katse siirtyi vieressä istuvaan poikaan, tytön räpsäyttäessä ripsiään pari kertaa. Toinen näytti suloiselta virnistellessään tuolla lailla...
Hups, mille raiteille ajatukset taas harhautuivatkaan? Sienna tunsi poskiensa lehahtavan punaisiksi, hänellä oli tapana ajatella vääriä asioita väärään aikaan ja niiden seurauksena vain nolostella minkä kerkesi.

Täyteläisen ruskeat silmät käväisivät nopeasti toisen vihkossa, katseen kääntyessä sitten liitutaululle ja omaan vihkoon, missä se tiukasti pidettiin. Kynä liukui paperilla kirjoitellen vastauksia ylös, ei tässä kovin kauaa menisi.

Scottin kysymys herätti Siennan tuon ajatuksista, tytön kääntäessä päätään toisen suuntaan. Nuorukainen näytti raapustelleen vihkoonsa lisää kaikkea ylimääräistä, mistä mikään ei viitannutkaan biologiaan, ja käsi rummutti pulpettia siihen malliin, että Sienna jo ehti mieltää toisen rumpaliksi, ja levottomaksi sieluksi. Keskittymiskyky huippuluokkaa, ehdottomasti.
"No toi neljäs", vastattiin sitten tytön napauttaessa vihkoonsa ylöskirjoitettua kysymystä. Sama asia käytiin varmaan koulussa jo kolme vuotta sitten... Ja kaiken lisäksi löytyi suoraan kappaleen ensimmäisestä väliotsikosta, että jos Scott ei vastausta löytäisi, voisi Sienna myös päätellä, ettei toinen osannut lukea. Tai sitten omistanut aivoja, muttei tuo nyt niin tyhmältä vaikuttanut. Vihko siirrettiin lähemmäs Scottia tytön vilkaistessa vierustoveriaan pikaisesti.
"Voit kopioida ne ekat multa..."

Scott rummutteli edelleen rytmejä pulpettiinsa kasvoillaan pienoinen virne. Hän oli toki huomannut aiemmin miten tyttö oli ensiksi hätkähtänyt hänen lähestymistään ja kaikenlisäksi kevyesti punastunut. Scott ei viitsinyt kiusoitella tyttöä asiasta, Sienna oli todennäköisesti vain hivenen ujo, nuorukainen ymmärsi sen sillä hän oli sitä itsekin, vain vähän tilanteesta riippuen. Ei Scotty ollut niin suora ja itsevarma mitä mieluusti antoi muiden ymmärtää.

Tyttö kirjoitti vihkoonsa ripeästi, todennäköisesti vastauksia kysymyksiin. Scott keskittyi pulpetin rummutteluun, odottaen milloin opettaja kuulisi hänen puuhansa ja tulisi meuhkaamaan. Ei rummuttelu kovinkaan kovaäänistä ollut, mutta jos luokka sattuisi hiukankaan hiljentymään, rummuttelun kuulisi varmasti. Opettaja tuskin pitäisi pienestä musiikaalisesta lisästä luokassaan.

Scott lopetti rummuttelunsa hetkeksi kun Sienna vastasi hänen kysymykseensä kertoen että neljäs tehtävä voisi olla Scottille. Poika vilkaisi kysymystä ja kohautti sitten olkapäitään, ei hän tiennyt tuohon vastausta. Tai voi hyvinkin olla että tiesi, muttei vain muistanut. Nuorukainen vilkaisi kirjaansa nopeasti, silmät vaelsivat tekstillä hajamielisesti kunnes törmäsivät suoraan vastaukseen. Aha! Tyttö oli siis tosiaan bongannut hänelle helposti suoritettavan tehtävän.
Sienna lupasi että Scott voisi kopioida tältä vastaukset, poika virnisti hieman ja nappasi toisen vihon.
"Kiitti, tiesin et suhun voi luottaa", nuorukainen sanoi iloisesti aloittaen raapustaa vihkoonsa toiselta kopiotuja vastauksia lisäten vastauksen omaan kysymykseensä. Eihän biologia niin vaikeaa ollutkaan.

Vierestä kantautuva rummuttaminen olisi joskus aiemmin häirinnyt Siennaa, mutta nyt hän ei edes jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Olisi aivan tyystin turhaa huomauttaa asiasta Scottille, tuo tuskin jaksaisi välittää, vaikka hän käskisi toista lopettamaan.
Opettaja sen sijaan näytti häiriintyvän nuoren miehen rummuttelusta, luoden pistävän silmäyksen takapenkin työpariin.

Pellavapää kohotti ruskeat silmänsä ylös liitutaululle vain törmätäkseen opettajan ärtyneeseen katseeseen, loistavaa… Hän näytti saaneen sen luokan silmätikun parikseen, tai siltä tilanne ainakin uhkaavasti sillä hetkellä näytti. Ja neitokainen kun mieluummin teki tehtäviä ilman, että tunsi koko ajan jonkun haukan katseen porautuvan itseensä...

Rummuttelu taukosi, ainakin siksi hetkeksi, että poika käänsi katseensa kirjan puoleen. Sienna katsoi toista, ja tuli siihen tulokseen, ettei tuo tiennyt vastausta, ja hetken näytti siltä, ettei tuo vaivautuisi edes vilkaisemaan kirjan suuntaan, mutta ainakin sen verran tuo jaksoi tehdä… Ja näemmä löysi vastauksenkin. Se olikin ollut hyvin hankala tehtävä, Siennan 8-vuotias pikkuvelikin olisi löytänyt vastauksen… Jos hänellä edes olisi sen ikäinen pikkuveli.

Ai, sekö teki hänestä luotettavan, että hän antoi toisen kopioida tehtävien vastaukset? Toista kulmaansa kohottaen vaaleahiuksinen käänsi katseensa Scottiin, seuraten vierestä, kun toinen kopioi vastauksia omaan vihkoonsa.

"Kertoisivatko neiti Knight ja herra Braddock, mitä tällainen parityöskentely oikein on?"
Aivan vierestä kuuluva ärtynyt ääni sai Siennan hätkähtämään ja katse käännettiin vieressä seisovaan opettajaan.

Scott raapusteli tyytyväisenä Siennalta kopioimiaan vastauksia vihkoonsa, hän oli kopioinut jo lähes kaikki tehtävät kun havaitsi jonkun pysähtyneen heidän pulpettiensa äärelle, pian opettaja tiedustelikin ärtyneesti millaista parityöskentelyä tämä oli. Scott nosti katseensa opettajaan joka ei selvästikään ollut mielissään vastausten kopioinnista.
"Herra Braddock kopioi neiti Knightin tehtävät, koska herra Braddockin aivokapasiteetti ei ole riittävä näin vaikeaan työskentelyyn", Scott vastasi opettajalle tavoitellen ääneensä vakavaa ja sivistynyttä sävyä. Hymy yritti väkisin ängetä kasvoille, mutta Scott sai taisteltua virneen pois kasvoiltaan.
Opettaja saattaisi hyvinkin palkita Scottin nokkavuuden jälki-istunnolla, mutta Scott yritti parhaansa katsoa opettajaa mahdollisimman söpön ja vähä-älyisen näköisenä. Yrittää kannatti aina, vaikkei Scott uskonutkaan onnistumismahdollisuuksiinsa mokomalla löpinällä.

Samaan aikaan Scottin kännykkä alkoi väristä taskussa, onneksi hän oli muistanut laittaa sen äänettömälle. Kuka onneton siellä nyt soittaisi? Hän ei mitenkään voisi kaivaa kännykkäänsä taskustaan nyt, opettajahan näkisi sen välittömästi mikä tarkoittaisi heiheitä kännykälle loppupäiväksi. Se ei olisi missään nimessä sopivaa, joten Scott toivoi että opettaja ottaisi hatkat mahdollisimman nopeasti ja hän ehtisi vastaamaan tai ainakin tekstaamaan soittajalle mistä oli kyse.

Scott vilkaisi viereisessä pulpetissa kököttävää tyttöä odottaen mitä tämä sanoisi opettajalle. Samassa nuorukaisen mieleen tupsahti inhottava ajatus, järjestiköhän nyt tätä uuttakin tyttöä jälki-istuntoon? Se ei olisi kovinkaan hyvä tapa toivottaa toinen tervetulleeksi kouluun. Vaalea nuorukainen toivoi ettei opettaja rankaisisi tyttöä, mutta jos Scott saisi jälki-istuntoa, todennäköisesti saisi Siennakin.

// hittasin :---D

Hän oli pulassa.

Tämä oli hänen ensimmäinen koulupäivänsä, hänen ensimmäinen tuntinsa, ja hän oli jo vaikeuksissa! Ei entisessä koulussa opettaja ollut luokassa kiertänyt, se oli vain istunut kuin tatti pöytänsä takana ja mulkoillut vihaisesti. Ja huudellut ärtyneitä kommentteja, kun joku ei ollut tehnyt hänen mielikseen. Ei hän nyt varsinaisesti pulassa ollut, tai oikeastaan oli, mutta ainakin hän oli onnistunut hankkiutumaan opettajan silmätikuksi. Hienoa. Tosi hienoa.

Ja kun Scott vielä lisäsi puita tuleen, teki Siennan mieli itkeä. Miksi pojan piti leikkiä niin nokkelaa, halusiko tuo välttämättä hankaluuksiin?!
Opettajan kaulaa pitkin näytti kiirivän punainen raja, tuota ei näyttänyt miellyttävän ollenkaan Scottin nokkavat sanat.

"Jälki-istuntoa", kuuluivat sanat opettajan suusta, kun tuon ilme kasvoilla muuttui nauttivaksi. Oli niin mukavaa antaa typerille oppilaille jälki-istuntoa.
"Molemmille", lisättiin vielä opettajan luodessa pistävä katse ensin Scottiin, sitten Siennaan, joka tunsi kylmien väreiden kiirivän selässään. Opettaja näytti pelottavalta. Ja hän oli saanut jälki-istuntoa, ensimmäistä kertaa elämässään.
Tervetuloa Aston High Schooliin, tyttö toivotti itselleen mielessään, ilmeen lannistuessa. Tämä tarkoitti sitä, että hänen koulupäivänsä venyisi tunnilla, ja hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä myöhästyisi balettitunnilta...
"Odotan teidän saapuvan tähän luokkaan koulupäivänne loputtua", opettaja murahti vielä ennen kuin itsetyytyväisesti virnuillen poistui kaksikon pulpetin luota.

Siennan teki mieli ensimmäistä kertaa elämässään myös lyödä jota kuta opettajaa. Hän ei pääsisi balettitunnilleen, vain, koska tuo vanha hapannaama antoi jälki-istuntoa. Ja miksi? Koska hän oli ollut hyväsydäminen ja antanut Scottin kopioida tehtävät hänen vihostaan.

Scott katseli opettajaa jonka pää näytti räjähtävän minä hetkenä hyvänsä.
Räjähdystä ei kuitenkaan kuulunut, mutta tuo ilmoitti melkein hilpeästi että jälki-istuntoa oli luvassa.
"Miten tahdotte", Scott vastasi opettajalle maireasti hymyillen. Opettaja kuitenkin lisäsi vielä että Siennakin saisi jälki-istuntoa, tätä Scott ei ollut tahtonut, hän vilkaisi varovasti vieressään istuvaa tyttöä ja katsoi tätä pahoittelevasti muodostaen anteeksipyynnön äänettömästi huulillaan.
Opettaja murahti odottavansa heitä tähän luokkaan koulun päätyttyä, Scott pyöräytti silmiään ja mietti ettei nyt millään ollut enää merkitystä kun hän jo sai jälki-istuntoa. Nuorukainen otti musiikkipuhelimensa taskustaan, etsi sopivan kappaleen, laittoi volyymin täysille, lykkäsi puhelimen laukkuunsa huomaamattomaan pikkutaskuun. Nopeasti nuorukainen ojentautui penkillä ja samalla hetkellä kun hän oli suoristautunut istumaan kuin mallioppilas, laukku alkoi mesota kovaan ääneen Murderdollsien Motherfucker I don't care -kappaletta.

I hate your voice and I hate your face
Exterminate you from the human race
Life's a joke and the joke is on you
Hey you, it's true, you suck, fuck you

Scott ei antanut virnistyksen päästä kasvoilleen vaan hän istuskeli pulpettinsa takana sen näköisenä ettei tiennyt mistä musiikki oikein tuli. Nuorukainen toivoi että opettaja alkaisi syyttää vähän matkan päässä, myöskin takimmaisella rivillä istuvaa hevaripoikaa. Ehkä opettaja ymmärtäisi että Scott yritti vittuilla tälle, mutta nuorukainen laski sen varaan että opettaja ei osaisi laskea 1+1.

// hittiä ja tönkköä

Ruskeat silmät tuijottivat salamoiden opettajan loittonevaa selkää, jonka jälkeen päätä käännettiin vierustoverin puoleen. Häntä ahdisti, kun jokainen luokassa olija tuntui kääntyneen taakse päin, muutama taputti ja pari vislasi.

Sienna oli kuvitellut mulkaisevansa Scottia pahasti, mutta se näytti varmasti lähinnä säälittävältä – Scottin ilme sai vehnänvaaleahiuksisen tytön ilmeen sulamaan, ja tuo vain tuijotti huulet hivenen raollaan poikaa, ennen kuin havahtui ja käänsi kiireesti katseensa takaisin liitutauluun. Ja jälleen kerran Sienna tunsi itsensä typeräksi, Scott varmaan pitäisi häntä täydellisenä idioottina... Eipä olisi ensimmäinen ihminen, ei sillä. Mutta totta puhuen Sienna ei tahtonut, että ihmiset pitäisivät häntä idioottina. Tai ainakaan Scott, heidän pitäisi luultavasti istua jatkossakin biologian tunnilla pareittain.

Siennan yleensä niin suora ryhti lyyhistyi lyyhistymistään, kunnes tyttö vastoin tavallisia tapojaan rönötti pulpetin yllä kädet koukussa, kynän pyöriessä sormien välissä. Vilkaisu kelloon kertoi, ettei turhan paljoa aikaa ollut tunnista ehtinyt mennä. Kokonainen tunti, ja sekunti viisari tuntui liikkuvain kuin tervassa... Vaikka Sienna olikin tunnollinen oppilas, se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi mieluusti istunut koulussa homehtumassa, ehei, hänellä olisi ajalle paljon parempaakin käyttöä. Mutta valitettavasti tämä oli sellainen pieni muotoinen pakko, mutta aina kaikki ei voinut mennä oman mielen mukaan... Valitettavasti.

Seuraavan kerran vaaleaverikkö havahtui siihen, kun vierestä alkoi kuulua kovaa mesoamista. Pää kääntyi salaman Scottiin, joka näytti harvinaisen viattomalta - liian viattomalta ollakseen syytön. Siennan teki mieli hakata päätään seinään, kerjäsikö poika lisää hankaluuksia?!
Samaa mieltä näytti olevan opettaja, joka kääntyi kannoillaan kun "fuck you" oli ehtinyt kantautua koko kansan korville. Puna näytti kipuavan tuon kaulaa pitkin kohti päälakea, ja Sienna tuijotti luokan edessä seisovaa tomaattipäätä varmana siitä, että millä hetkellä hyvänsä tuon pää yksinkertaisesti poksahtaisi.

Scott tuijotti opettajaa joka oli juuri kääntynyt ympäri naama tulipunaisena, nuorukainen katsoi opettajaa aivan tavallisella ilmeellä yrittäen ihmetellä mistä musiikki mahtoi tulla.
Nuorukainen vilkaisi vieressään istuvaa tyttöä, tämä näytti ehkäpä hivenen kärsivältä... Scott tunsi hetken aikaa syyllisyyttä, mutta palasi takaisin tietämättömän, viattoman oppilaan rooliinsa.
Opettaja asteli eteenpäin näyttäen siltä että hänen päänsä lähtisi kohta ilmaan vinkuen kuin ilotulite. Scottilla ei olisi paljoakaan aikaa ennen kuin opettaja tulisi hänen luokseen, joten nuorukainen päätti toimia nopeasti.
Hän repäisi nopeasti vihostaan yhden sivun ja raapusti sille nopeasti "Koita kestää tai pelasta itsesi vielä kun voit" ja lykkäsi sen Siennan pulpetille, sulloi kirjansa laukkuun mesoavan puhelimen seuraksi ja pomppasi ylös tuoliltaan katse uhkaavasti lähestyvässä opettajassa.
"Sori, tilanne vaatii erikoistoimenpiteitä", Scott ilmoitti, otti pari juoksuaskelta ja livahti opettajan hölmistyneen naaman ohitse. Nuorukainen pysähtyi ovella, vilkaisi takapulpettiin missä Sienna istui, muodosti huulillaan sanan "Anteeksi" ja luikahti ulos ovesta.
Hän tiesi ettei tästä seuraisi mitään hyvää, joko opettaja lähtisi karjuen hänen peräänsä, kostaisi toimet Siennalle tai vielä jotain kamalampaa. Scott ei enää juossut päästyään ulos luokasta, vaan asteli tavallisesti kohti penkkejä jotka sijaitsivat pienen kaappirykelmän takana vähän matkan päässä luokkahuoneen ovesta. Scott laski laukkunsa penkin viereen ja istuutui penkille joka protestoi naristen.
Nyt jo tämäkin on mua vastaan, Scott totesi mielessään ja hymyili hieman. Nuorukainen toisaalta toivoi että tyttö olisi pinkonut hänen peräänsä, mutta varmastikaan tämä ei tekisi niin ellei haluaisi vaikuttaaa ihastuneelta. Scott oli hieman epäillyt että tyttö olisi kiinnostunut hänestä, ne jumittavat katseet puhuivat puolestaan. Mutta nuorukainen ei ollut hyvä tulkitsemaan toisia joten hän jätti asian mielestään ja keskittyi miettimään mitä tekisi nyt.

sori kesto ._.

// ei mitään :--) sori turhaa paskan jauhantaa sisältävää hittiä.

Opettaja näytti niin vihaiselta, ettei Sienna edes osannut sanoa, milloin oli viimeksi nähnyt jonkun, jonka naama helotti punaisena yhtä vahvasti kuin tuon, kielien suunnattomasta raivosta. Ilmeisestikään vaaleahiuksista tyttöä ei oltu siunattu sillä parilla, joka olisi opettajan suosikkioppilas, kaikkea muuta. Alkukäsityksen perusteella Sienna olisi uskaltanut väittää, että Scott suorastaan kerjäsi hankaluuksi puoleensa, sekä tahallaan että vahingossa.

Kun pulpetille yhtäkkiä ilmestyi paperilappu, josta paistoi hätäisesti raapustetut sanat "koita kestää ja pelasta itsesi vielä kun voit", kääntyi täyteläisten ruskeiden silmien katse salamana Scottiin, joka oli juuri saanut kirjansa sullottua laukkuunsa ja lähtenyt liikkeelle. Pienen hetken Siennan teki mieli hypätä pystyyn ja kiskoa blondi jätkä takaisin penkkiin ja käskeä tuota pitämään sen perseensä myös penkissä ja olemaan kunnolla, mutta jäätyneenä tyttö jäi vain tuijottamaan tuon selkää.

Väliaikaisesta koomastaan Sienna heräsi vasta, kun luokan ovi sulkeutui Scottin jälkeen, ja opettaja näytti tulevan kohti takapulpettia, kohti Siennaa, vihaisempana kuin koskaan. O-ou, ei hyvältä näytä...
Tyttö katsahti viereensä tyhjälle paikalle ja sitten ovelle, joka oli hetki sitten sulkeutunut hänen vierustoverinsa jäljessä. Hän ei halunnut jäädä opettajan haukuttavaksi ja kaikkien luokassa olevien silmäparien katseet tuntuivat kääntyneen häneen.
Tilanne oli niin ahdistava, että Sienna suorastaan tunsi kylmien väreiden kiirivän pitkin selkärankaansa jokaiseen ruumiin kolkkaan. Ennen kuin blondi ehti kunnolla kontrolloida tekemisiään, tuo nappasi uudet koulukirjansa ja vihkonsa, sulloi ne tummanharmaaseen koululaukkuunsa, nousten penkiltä. Katse painettiin maahan ja varottiin nostamasta sitä, kun tyttö hipsi vähin äänin, joskin kiireellä, opettajan ohi mutisten jotakin huonosta olosta, oksennuksesta ja terveydenhoitajasta.

Sienna ei uskaltanut jäädä kuuntelemaan, mitä opettaja sanoi hänen selälleen. Luokanovi avautui ja tyttö sulki sen kiireesti perässään, käännähtäen kannoilleen vain huomatakseen Scottin, joka näytti asettuneen istumaan eräille penkeille.
Ensimmäinen koulupäivä ei todellakaan mennyt putkeen. Hän oli hankkiutunut hankaluuksiin ensimmäiselle oppitunnilla, hänelle oli jo ehditty luvata tuntijälki-istuntoa ja hän oli ehtinyt viettää koulussa huimat puoli tuntia, jos sitäkään! Kaiken lisäksi hän oli sattunut lähtemään luokasta, jonka ilmapiiri oli alkanut käydä enemmän kuin ahdistavaksi, ja astunut käytävälle, jonka varrelle Scott näytti linnoittautuneen. Ja näin ollen jätkä varmaan kuvitteli hänen lähteneen tuon perässä, eikä... eikä se ollut tietenkään totta!

Oikea käsi puristi koululaukun olkahihnaa jännittyneenä. Sienna lähti hitaasti kävelemään Scottia kohti. Se tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, sillä hän ei pääsisi kovin pitkälle toiseen suuntaan, siellä olisi ilmeisesti vain lisää jotakin biologian tai vastaavien luokkia. Ja olisi noloa vain… kävellä pojan ohi.
Neitokainen seisahtui pojan eteen katsoen tuota hetken, ennen kuin räpäytti silmiään vaivaantuneena.
"... Hankkiudutko sä useinkin hankaluuksiin?" kysyttiin hetken epäröinnin jälkeen huulten kääntyessä epävarmaan, hyvin pieneen hymyyn.