Could you walk and talk at the same time

[ vapaa peli! shane ]

Vaikka kello tuli lähemmäs neljää yöllä, Shane oli yhä jalkeilla, ja täysin pirteä. Poika oli juuri lopettanut työvuoronsa klubilla ja oli nyt kävelemässä puiston halki autonsa luokse. Pikkusisko oli lainannut Mustangia veljensä työvuoron ajaksi ja jättänyt sen sitten jonkun kaverinsa pihaan. Tutun pihassa auto oli turvassa ja sieltä se olisi helppo löytää - auton etsiminen jostain kadunkulmasta neljän aikaan yöllä olisi turhauttavaa ja väsyttävää, eikä Shanella olisi energiaakaan juosta auton perässä. Nyt hänellä oli täysin tarkka osoite - ja jos auto ei ollut siinä osoitteessa, jokin olisi pahasti pielessä. Skyen kaveri oli kuitenkin sen verran tuttu Shanellekin, ettei auto aivan tuntemattoman käsissä ollut. Pikkusiskoon saattoi luottaa, ei se veljensä autoa minne tahansa olisi jättänyt ja se kaverikin tiesi, että hänellä saattaisi ihan hyvin mennä neljään asti. Ei sen pitäisi tulla yllätyksenä, että hän tulisi tähän aikaan yöstä soittelemaan ovikelloa saadakseen Mustangin avaimet. Olihan se hieman törkeää, mutta kaveri oli tietoinen asiasta. Skye oli vannottanut, että kaveri oli ymmärtänyt että kyse oli neljältä aamuyöstä, eikä iltapäivästä. Ei sitä kuulemma haitannut. Hän ei kuitenkaan muuta kuin ottaisi autonsa avaimet ja häipyisi. Siihen menisi muutama minuutti maksimissaan.
Vaikka Shane oli itse täysin tottunut myöhäiseen aikatauluunsa ja valvomiseen, joidenkin mielestä se ei ollut sopivaa olla yhä jalkeilla tähän aikaan yöstä. Shanesta se oli, hänelle se ei ollut koskaan ollut mikään ongelma. Hän oli ongelmitta pysynyt valveilla yömyöhään asti - vielä silloinkin, kun hän ei vielä ollut saanut sitä työtä tuttunsa klubilla. DJ'n työ oli otollinen hänelle jo senkin takia - hän oli yöeläjä, hän jaksaisi tulla töihin ja pysyisi valveilla vielä valomerkin jälkeenkin. Ja totta kai hän oli erittäin kiinnostunut musiikista ja tanssimisesta - tämä oli aivan täydellistä hänelle. Se oli vielä niin hauskaa, ettei se edes tuntunut työltä. Hän olisi melkein voinut tehdä sitä palkatta. Tosin ainoastaan melkein.

Klubilla oli ollut yllättävän rauhallista, vaikka tänään olikin perjantai ja ilma oli pysynyt loistavana koko päivän. Puistossa ei vieläkään ollut varsinaisesti kylmä - tälläisena päivänä kesällä klubi olisi ollut aivan tukossa. Mutta nyt oltiinkaan aivan keskellä vuotta. Klubi oli saatu täyteen ja ilta oli hyvin onnistunut. Ne kaikkein tapahtumarikkaimmat illat ulottuivat kyllä Shanenkin työpisteelle asti - kyllä hän kaikesta riehujista kuuli, vaikka ei koskaan joutuisikaan tekemisiin niiden kanssa. Tänään niitä ei ollut ollut kovin pahasti. Portsari ei ollut joutunut heittämään kuin muutaman bilettäjän pihalle. Yksi pariskunta oli pistetty pihalle selvittämään suhdesotkujaan ja yksi tyttö ei ollut ottanut sitä niin hyvin, kun baarimikko oli kieltäytynyt tarjoilemasta enää enempää - vahvasti humaltunut tyttö oli riehumisensa takia jouduttu poistamaan klubilta. Menestyneelle klubille se oli aika hyvin perjantai-illaksi.

Katuvaloista riippumatta puistossa oli jo huomattavan hämärää. Aurinko ei edes nousisi vielä muutamaan tuntiin. Mutta Shane oli niin tottunut kaupungin pimeyteen - tuskin koskaan oli enää valoisaa, kun hän lähti töistä. Siksi hän olikin sitä mieltä, että kaupunki oli parhaimmillaan öisin - silloin oli viileää ja hiljaista. Ei tungoksia eikä häikäisevää aurinkoa.
Vaikka Shanea ei nyt väsyttänytkään yhtään, hän tiesi ettei työvuoron aiheuttama adrenaliiniryöppy kestäisi enää kuin muutaman tunnin. Sen poika oli oppinut erittäin hyvin - kun adrenaliini loppuisi, hän sammuisi aivan saman tien. Silloin pitäisi olla omassa sängyssä, eikä vielä auton ratissa. Ja hän nukkuisikin koko huomisen päivän. Ihan jo senkin takia, että hän olisi taas seuraavan yön töissä. Kavereiden mielestä se oli kaikkein huonoin puoli tässä työssä - viikonloppuisin hän nukkuisi päivät, koska oli yöt töissä. Hänestä ei siis ollut seuraksi alkuunkaan. Illalla ne olisivat tietenkin voineet lähteä klubille hänen kanssaan, mutta silloinkin hän olisi töissä siellä.

# Tunkeudun seuraksi Rubyllä :> asu

Kävellessään pitkin puistotietä, Ruby puhui jokseenkin kovaäänisesti ja aggressiivisesti puhelimeensa, jättäen varsin ikävän tervehdyksen ennen kuin sulki puhelun. Hänen teki mieli heittää puhelin maahan ja talloa se nilkkureidensa koroilla muusiksi, mutta jätti tällä kertaa sen pelkäksi ajatukseksi. Ei tyttöä suotta ärsyttänyt. Hän oli tänään hyvää hyvyyttään mennyt erään ystävänsä luoksi lohduttavaksi olkapääksi, koska kyseisen ystävän parin vuoden mittainen seurustelusuhde oli yllättäen päättynyt. Hän tiesi, että ystävättärensä oli varsin ajattelematon ihminen ja siksi Ruby halusi myös varmistaa, ettei nainen tehnyt mitään typerää. Ruby oli pyytänyt isäpuoltaan viemään hänet kaupunkiin ihan vain siltä varalta, jos ystävätär sattuikin avaamaan viinipullon - Ruby ei missään nimessä ajaisi autolla vaikka olisi ottanut vain pienen huikan. Eikä perhe varmaankaan pitäisi siitä. No, viinipulloa ei ollut avattu eikä sen puoleen tehty mitään muitakaan laittomuuksia; kaksikko oli istunut sängyllä ja syöneet tunnepuuskissaan paketillisen jäätelöä, puhuneet asioista ja haukkuneet exänsä alimpaan helvettiin. Loppuilta olikin mennyt muffinseja syödessä ja hyvää komediasarjaa katsellessa. Ja nyt kello näytti miltei neljää aamuyöllä.
Ruby ei oikeastaan tiennyt mitä tekisi. Kukaan kotona ei vastannut puhelimeen, se siitä kultaisesta lupauksesta "soita heti, niin tulen hakemaan". Äiti ja Curtis olivat mitä ilmeisimmin menneet nukkumaan ja isoisä oli kai nukahtanut jonkun sarjan ääreen. Pikkuveljistä nyt ei ainakaan ollut hakemaan. Kuinka paskamainen tuuri pitikin sattua! Ruby oli jätetty yksin yön selkään ja joutui vain kiroamaan kohtaloaan. Kotiin hän nyt ei missään nimessä kävellyt, joten joko nuori nainen hengailisi täällä niin kauan, että joku vastaisi puhelimeen tai sattuisi heräämään muutamien tuntien päästä. Yhdestä asiasta Ruby oli ainakin sataprosenttisen varma - vanhemmat saivat kuulla kunniansa kunhan vain tyttö pääsisi kotiinsa.

Ainakin puisto oli viihtyisä näin oisin. Porukkaa ei ollut läheskään niin paljon kuin päiväsaikaan, eikä kylmyyskään sattunut liiemmin vaivaamaan. Ilman takkia kun Ruby oli lähtenyt ystävänsä luokse. Ainakin jollain oli nyt asiat hyvin. Vaikka Ruby osasikin nyt inhota tätä yötä, oli hän kuitenkin saanut ystävänsä paremmalle tuulelle. Vielä kun itse saisi yönsä jotenkin pelastettua. Aussineito otti rennomman asenteen ja pyyhki ärtymyksen pois kasvoiltaan, koetti vielä soittaa kotiinsa. Ei vastausta. Kaipa hän sitten vain odottaisi. Aikaa hän ei kyllä millään saisi kulumaan, ellei pistäisi nukkumaan puiston penkille, mitä hän nyt ei ikimaailmassa voisi tehdä. Ainahan hän voisi palata ystävänsä luokse, joka ei asunut kaukana puistosta. Kuinka hankalaa se vain mahtoikin olla, yritti Ruby löytää mahdollisimman paljon hyviä puolia tästä sattumasta; hän voisi vaikka kerrankin nauttia oman itsensä seurasta ja pohdiskella omia asioitaan. Toisaalta, mitä pohtimista niissä oli? Hän ajautuisi kumminkin pelaamaan puhelimellaan ja kuluttaisi viimeisetkin virrat koko kapistuksesta.
Ruby käveli hyvän aikaa tietä pitkin ja ajelehti puolihuomaamattaan istuskelemaan penkille. Hänen ohitseen lipui vähän väliä ihmisiä, toiset olivat romanttisella yökävelyllä ja jotkut taas palailivat klubeilta enemmän tai vähemmän humalassa. Tyttö pyöritteli iPhoneaan toisessa kädessään, nojautui eteenpäin ja laski päänsä vasten kämmentään. Mikä surkea yö.