You can try to tell me what is right or wrong

- Jill & Wilfredin poitsut, kiitos <'; -

Romeo oli lysähtänyt istumaan keinuun autiolla leikkikentällä. Niin, lapset olivat tähän aikaan jo varmasti nukkumassa. Rastapäistä poikaa oli kielletty menemästä kotiin. Tai isä oli vihjannut selkeästi, että hänellä oli naisseuraa, joten poikaa ei kotona kaivattu. Ei Romeota kiinnostanut paikalla naisten aikaan ollakaan, tietyistä syistä. Sitäpaitsi naisia yleensä häiritsi, jos miehellä oli lapsia. Ja vieläpä paikalla.
No, Romeo pärjäsi. Häntä ei liikuttanut nyt naida ketään tai iskeä muutenkaan. Hän menisi Jeolle yöksi jos aikoisi nukkua, tummapoika otti ystävänsä vastaan koska vain. Tuon vanhemmat kuitenkin olisivat sen verran kännissä, etteivät tajunneet tapahtumista yhtään mitään.

Luurit, jotka Romeolla oli kaulassaan soittivat tarttuvaa biittiä, josta basso erottui selvänä. Romeo polkaisi jalallaan pienen vaudin keinuun ja huokaisi. Tuolla oli tänään yllään punaisen, luonnollisesti liian suuri, vetoketju huppari, jonka alla tummanvioletti printtipaita ja niiden kanssa kivipestut XL kokoiset farkut vyöllä päällä pysyen. Jalassa kuluneet lenkkari ja käsissä rispaantuneet kynsikkäät, jotka olivat päältä mustat ja alta punaiset. Rastat roikkuivat vapaina, eikä tuolla tänään ollut edes capia. Tai vielä aamulla oli ollut, mutta se oli tainnut jäädä Camillalle.. No jaa, Romeo saisi sen kyllä takaisin kun pyytäisi.
Luurit heitettiin korville ja ruskeat silmät vilkaisivat dekin olevan vielä paikallaan keinun jalkaa vasten, siinä mihin jätettykin.

Hetken mielijohteesta Romeo nappasi taskustaan kännykkänsä ja rupesi naputtamaan viestiä. Niin, hän oli hankkinut Andrew Wilfredin numeron käsiinsä muutaman päivän sisällä tapahtuneesta. Nyt siitä oli hetki jo kulunutkin, Romeo oli mennyt sekaisin päivistä. Hänellä kun ei ollut tapana laskea eikä edes pysyä perässä. Näytölle ilmestyi tekstiä, Romeo lukaisi sen kertaalleen läpi ennen lähettämistä. Hän ei tahtonut olla tahditon tai mitään. "Naidaan, tuu meille", viesti olisi ollut jotain niin mautonta jopa Romeolta. Niin, eikä seksi ollut edes päällimäisenä mielessä nyt, hän tahtoi vain nähdä pikkupetoa...
"Hei, prinsessa, tajuun kyllä jos sulla on parempaakin tekemistä, mut en panis seuraa lainkaan pahakseni. Oon aseman läheil leikkipuistossa, jos liikuttaa. -R"
Romeo painoi lähetä ja tunki kapulansa taskuun katsahtaen taivaalle.

Wilfredin talossa oli ollut yllättävän rauhallista näin parina päivänä. Vanhemmat, joita ei koskaan kotosalla näkynyt, mokomat kun asuivat työpaikoillaan, eivät tuoneet minkäänlaista eloa taloon. Pikkuneiti oli lähtenyt isovanhempien luokse jo lähes viikko sitten, joten eipä paikalle jäänyt muita kuin kaksoisveljekset ja kotiavustaja. Yllättävintä oli se, että Danny oli jäänyt kotosalle veljensä seuraksi. Niin, yleensä tuo kun ravasi jokaisella vapaa hetkellä baarissa tai jossain muualla, mistä löytyisi hyvännäköitä silmäruokaa. Poika oli kuitenkin päättänyt jäädä Andrewin kanssa kotiin, sillä hän ei tosiaankaan uskaltanut jättää tuota yksin. Parin päivän aikana Andrew oli käyttäytynyt pelottavan vaisusti ja totta kai huolehtelevaisena veljenä Danny oli udellut ja lopulta väkisin vetänyt tiedon tapahtuneen syyksi. Kuulemaa ei ollut vaikea uskoa, oikeastaan se olisi pitänyt arvata. Toisinaan Dannyä säälitti hänen heikko kaksoisveljensä, onneton ihastelija. Ja ihana veli kun hän oli, ei voinut Danny missään nimessä ensinnäkään sietää sitä, että Andrew tykkäsi naisten sijasta miehistä. Se oli sairasta. Mutta eniten suututti se, että joku sellainen ihminen kuten Romeo, oli saanut särjettyä hänen veljensä tuollaiseen kuntoon. Romeosta Danny ei tiennyt kuin muutaman jutun Andrewin puheiden jälkeen, mutta hän vihasi tyyppiä nyt jo koko sydämestä.

Danny vilkaisi seinäkelloa. He makoilivat Andrewin huoneen sängyllä, telkkaria katsellen. Hontelompi oli kietoutunut peittoonsa ja tapitti ohjelmaa, kun taas blondi tuijotti veljeään.
"Mä arvostan sun huolenpitoa, mutta mä en tee kuolemaa, joten sun ei tarvitse tuijottaa mua koko aikaa", Andrew kuiskasi ääni hieman käheänä. "Mä lupaan etten mä kuole sillä välin ku sä räpyttelet silmiäs".
"Älä oo typerä", Danny tuhahti ja tökkäisi veljeään selkään.
Andrew heitti peiton pois, nousi ylös ja lähti tallustelemaan huoneen poikki kohti ovea. "Minne sä olet menossa?", Danny kysyi heti.
"Ajattelin käydä pesemässä kasvot", toinen vastasi voipuneena. "Lupaan etten tapa itteäni".
Taas ärsyyntynyt tuhahdus. "No hyvä niin. Pyyhi samalla toi lamaannus susta pois", poika huuteli Andrewin perään.
Kännykkä rupesi värisemään vieressä. Automaattisesti Danny nappasi sen käsiinsä, luullen sitä omaksi. Heillä kun sattui olemaan samanlaiset kännykät. Viesti tuskin oli kuitenkaan tarkoitettu hänelle, joten poika viisaana vilkaisi kännykän takakuoreen, jossa oli kuviona pienen pieni tähti tarra. Viesti ei ollut hänelle, sillä puhelinkaan ei kuulunut hänelle, vaan Andrewille.
Danny tuijotti vihaisena kännykän näyttöä. Tämän piti olla siltä Romeolta. Keneltä muultakaan? Johan oli pokkaa. Ensin satuttaa toista ja nyt vielä perään lähettelee tälläistä.
Tarkemmin ajattelematta miten Andrew toiselle vastaisi, näpytteli Danny vastaukseksi; "tuun kohta". Tuskinpa Romeo mitään epäilisi, koska tuskin edes tiesi Dannyn olemassaoloa. Andrewin viestit muutenkin olivat yleensä aika yksitoikkoisia.

Danny nappasi oman kännykän mukaansa, lähti portaat alas, joissa oli törmätä Andrewiin.
"Pärjäätkö sä hetken yksin?".
Ruipelo katsoi hieman ihmeissään. "Joo? minne sulle tuli hirvee kiire?"
"Ei oo sun asias", Danny vastasi. Sen enempää Andrew ei rupenut utelemaan, koska tiesi, ettei saisi vastausta. Hän oli heistä kahdesta surkeampi tälläisessä. Danny kyllä saisi hänestä irti mitä tahansa, mutta Andrew sen sijaan..
Kengät jalkaan ja nahkatakki niskaan. Eikä kauaa kestänytkään kun Danny riensi Romeon mainitsemaan paikkaan. Hetken pälyilyn jälkeen tuo löysikin toisen. Ensimmäisenä ajatuksena oli, että oikeasti? tuo? Niin tosiaan, Danny kun oli aivan erimaata kuin Andrew. Täysin.
"Odotteletko jotain tärkeääkin?", Danny kysyi ääneen ilmestyen rastapäisen skeittari jätkän vierelle. "Sä taidat olla Romeo", ääni kireänä ja suuttumusta täynnä puhuttiin, hampaita kiristellen. "Sä et ehkä tunnetkaan mua, mä olen Danny - Andrewin veli. Mahtoikohan sulla olla jotain asiaa mulle?".

/ANTEEKS viesti. tää oliki yllättävän vaikeeta XD ja varsinki väsyneenä/

Romeo sai vastauksen yllättänkin nopeasti, kännykkä kauvettiin taskusta ja lyhyt viesti lukaistiin läpi. Hymy levisi pojan huulille, ei hänen ainakaan yksin tarvitsisi kuolettavan tylsää iltaansa viettää. Andrew toisi siihen eloa.
Kauaa pojalla ei todellakaan kestänyt, Romeo havaitsi liikkeen ja tiputti luurit kaulalleen. Hymy oli lämmin kun tuo yritti paikallistaa poikaa. Se kuitenkin valahti olemattomiin, kun rastapää totesi tuon olevan ihan eri henkilö. Toinen kulma kohosi hieman, mutta pian pieni hymynpoikanen kohosi huulille. Ei lainkaan pahan näköinen... Suusta syljetyt sanat kuitenkin veivät ajatukset pois toisen ulkomuodosta. Romeo katsoi silmiin poikaa, joka oli tullut hänen vierelleen. Puhui, puhui ja puhui. Saaden Romeon vain tuijottamaan blondia. Se oli todella kireän oloinen. Oliko Romeo sittenkin tehnyt jotain väärin..?

"Joo, olen", rastapää vastasi tasaisella äänellä nousten jaloilleen. Hän ei tahtonut istua, mikä varmasti johtui varoittavasta itsepuolustus mekanismista, joka ihmisen sisään oli tapana asettaa. Tai sellainen jopa tiedostamatta tuosta rastapäisestä skeittaripojasta löytyi. Toinen oli ilmoittanut olevansa Danny ja adrewin veli. Kysynyt vielä mitä asiaa Romeolla toiselle mahtoi olla. Ensimmäisenä mieleen tuli, että viesti oli mennyt väärään numeroon tai sitten Andrewille oli sattunut jotain. Toinen kuitenkin tiesi hänen nimensä, mitä nyt pelkästä ensimmäisestä kirjaimesta ei voinut päätellä. Tai toki voi, mutta vain pienellä todennäköisyydellä kykeni osumaan oikeaan. Oliko Andrew lähettänyt veljensä tekemään Romeolle selväksi, ettei pidettäisi yhteyttä? Sen tuo olisi kuitenkin voinut laittaa ihan vastausviestinäkin.
"Onko Andrew ihan ok?", Romeo kysyi oikeasti kiinnostuneena ja ingnooraten toisen kyselyt. Niihin oli turha vastata, Romeolla kun ei asiaa blondille ollut. Ja sen verran järkeä hänenkin päässään oli, ettei mennyt yrittämään tuota poikaa.

Romeo pyöräytti yksittäistä rastapötköä sormissaan katsetta toisen silmistä irrottamatta. Danny tuntui kylmältä, sen päässä tuskin liikkui positiivisia ajatuksia Romeosta. Niin ,tiesihän skeittari olevansa kusippä ja tehneensä väärin. Hän oli satuttanut Andrewia, hän tiesi sen. Ja jos hän olisi ollut vähemmän itsekeskeinen ihminen, hän tuskin olisi toisen etua ajatellen ottanut koodia Andrewiin. Mutta Romeo oli Romeo ja tuskin muuttuisi siitä mihinkään suuntaan.

Ärsyttävän rauhallisella äänellä rastapäinen heppu vastasi esitettyyn kysymykseen. Danny suorastaan tulvi vihaa, mutta todellakin tahtoi jututtaa jätkää ennen mitään suurempia tapahtumia ennen, joten puristi tiukasti kätensä nyrkkiin ja yritti keskittyä vähäksi aikaan lannistamaan sitä vihantulvaa, mikä sisällä myllersi. Harvinaista, että toinen tosiaan tahtoi jutella ja siirtää vihaansa. Kylmä, läpitunkeva katse tiiraili toista koko ajan, hetkeksikään otetta irrottamatta toisesta. Romeo oli noussut pystyyn, ehkä tajunneen, ettei tässä oltu tultu viettämään mitään kivaa hengailua.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin rastapää aukaisi uudestaan suunsa. Kysymys sai Dannyn naurahtamaan, joka kuulosti melko mielipuoliselta sen vihan aiheuttaman raivon takia.
"Ai sekö sua kiinnostaa? vai että onko Andrew kunnossa? sä varmaan kusetat mua", poika tuhahti, kaivoi takin povitaskusta tupakka-askinsa, otti sieltä yhden ja sytytti sen. "Annas kun mä mietin... nii, onkohan Andrew kunnossa? no mitä vittu luulet", Danny ärähti. Toisen kysymys oli aivan naurettava. Eikö Andrewista muka päällepäin näkynyt miten heikko ja herkkä hän oli? Mitä itua oli mennä leikkimään niin rikkoutuvan kanssa?
"Ja jos nyt sattumoisin mietit että mitäköhän mä täällä teen ja missä Andrew on, niin mä voin vähän selittää, ettet tunne oloas täysin tiedottomaks", poika aloitteli ja karisteli välissä tupakkaansa. "Niin tosiaan. Andrew makaa sängyssä, muuta se ei ookaan tässä lähiaikoina tehnyt - siinä sulle samalla vastaus sen vointiin. Ja se ei tiedä sun viestistäs mitään. Mä otin oikeuden lukea sen ja myöskin vastata. Musta vähän nimittäin tuntuu siltä, että meidän pitäis vähän keskustella", hän jatkoi puheitaan, astuen pari askelta toista lähemmäksi.

Voi helvetti miten vaikeaa oli saada hallittua sitä suuttumuksen määrää. Piti hallita myös puhe, askeleet, kaikki liikeet. Se oli ihan järjetöntä. Ei mikään ihme, että hän oli niin usein tappeluissa. Hulluhan tälläistä kauaa kestäisi.
"Oliks sulla joku erityinenki syy haluta Andrew tänne?", Danny kysäisi karmivan jäätävällä sävyllä. "Halusitko sä kenties lisää saada sen päätä sekasin ja paskoo sitä? niitä muita sairaita juttuja mä en sit mainitsekaan..", Danny yökkäsi. Andrew oli ainoa syy minkä takia hän ei tahtonut homoista, niistä luonnonoikuista laittomia. "No kuitenkin, ihan tiedoks, ettet sä tuu enää sitä näkemää, koska muuten sä joudut vastaamaa siitä mulle. Ja mä oon tosissani".
"Ei mut hetkinen. Eihän sua varmaan edes kiinnosta vittuakaan oikeesti missä se on ja mitä sille kuuluu", hän älähti ja heitti lähes loppuun palaneen tupakan pois.

Toisen olemus ei tiennyt hyvää, mutta Romeo ei antanut sen seikan itseään häiritä. Toinen vaikutti siltä, että tahtoi lyödä. ja varmasti löisikin, jos Romeo ei käyttäytyisi kuten toinen tahtoi. niin, käyttäytyisikö Romeo? Tuskimpa vain, häntä ei saatu pomppimaan kenenkään tahdon mukaisesti. Silti ajatukset pyrkivät mieleen. Miksi toinen oli niin kireänä, oliko Andrew sitten ihan paskassa kunnossa..? Omatunto, jota oltiin pidetty olemattomana pyrki tökkimään Romeota, mutta poika ei huomioinut sitä.
Danny nauroi Romeon kysymykselle, rastapään kasvot kavahtivat ilmeettömiksi poika ei irrottanut katsettaan toisen silmistä, kuten ei Dannykään hänen. Toinen epäili, ettei Romeota oikeasti voinut liikuttaa Andrewin kunto. Toinen pisti tupakaksi, eikä Romeo reagoinut siihen mitenkään. danny sai hänen puolestaan luulla rastapäästä mitä ikinä tykkäsi, poika oli toki jo tajunnut, ettei Andrew kunnossa ollut. Hän tahtoi vain varmistuksen.
Danny kertoikin hänelle Andrewin makaavan sängyssä ja ettei tuo muuta lähiaikoina ollutkaan tehnyt. Romeo pudisti hivenen päätään. Ei helpottanut oloa yhtään, hän tiedosti vain hivenen paremmin olvensa paska ihminen. Sen hän tosin oli tiennyt jo aiemminkin.
Danny astui lähemmäs ja ilmaisi, että heidän pitäisi keskustella. Romeo kohotti hieman leukaansa, eikä vaivautunut peruuttamaan sitä yhtä askelta. häntä ei kiinnostanut lyödä toista, mutta eiköhän sekin luonnistuisi jos tarve sitä vaati.

Blondi jatkoi ristikuulusteluaan, yritti kai saada Romeosta jotain irtikin. Oliko hänellä erityinen syy saada Andrew tänne? Ehkä. Entä halusiko hän sekoittaa pikkupedon päätä ja paskoa tuota? Ei, sellainen ei ollut käynyt mielessä. andrew oli antanut hänelle luvan ottaa yhteyttä. Romeo ei ollut mikään luonnonlahjakkuus lukemaan ihmisiä. Aavistuksens ahänellä oli, mutta jos kerran sanottiin jotain nii nsitä yleensä myös piti tarkoittaa. Tässä tapauksessa hän ei olisi saanut luottaa siihen, että Andrew olisi kyllin vahva kieltäytymään.
"Eli sulle ei käy, että mä nain sun veljeäs?", Romeo töksäytti tasaisella äänellä. Hänen ei ollut ollut tarkoitus sanoa ajatustaan ääneen, mutta enää sille ei mitään mahtanut. "Mun ei ole tarkoitus saada Andrewia rikki", rastapää sanoi. Hän vain tuppasi rikkomaan ihmisiä säheltäessään, tahtomattaankin.

"Ja musta on sääli, että sulla on musta tollanen kuva. En mä nyt ihan tunteeton ole, mutta se tuskin sua liikuttaa", poika tuhahti mitaten Dannya jopa halveksivalla katseella. Hän ei pitänyt tuosta tyypistä, olkoon kuinka hyvännäköinen vain ikinä lystäsi. Luonne kusi totaalisesti, Romeo ei olisi osannut yhdistää tuota suloiseen pikkupetoon lainkaan.
"Sä haluat lyödä mua", Romeo totesi itsestään selvyyden ääneen. "Sulla on siihen varmasti syykin, mut mä en tahdo lyödä sua. Älä anna mulle syytä tahtoa."

Toinen edelleen niin rauhallinen käytös ärsytti Dannyä taas entistä enemmän. Tämä todella oli hänen veljensä pään saanut niin pyörälle? Tämä omituinen rastapää, joka ei tuntunut välittävän mistään mitään. Paitsi itsestään. Kammottavaa, että heillä oli jotakin yhteistä Dannyn kanssa. Tai no, ei täysin. Välittihän Danny Andrewista. Ja senhän takia tänne oltiin tultu. Tämä nuorukainen ei tosiaankaan antaisi tuon ihme skeittari hiimun sotkea enempää Andrewin elämää.
Romeo kysäisi, etteikö blondille siis kävisi se, että hän naisi tämän veljeä. Ekana mielessä kävi oksennus, mutta Danny päätti sivuuttaa sen. Kuinka sairas jonku piti olla?
"Hyi vittu sä oot sairas", Danny yökki, tahtoamattakin. Ei hän meiannut sanoa sitä ääneen, mutta se nyt vahingossa lipsahti. "Ei jumalauta. Onko sulla minkäänlaisia tunteita? No onneks sentää myönnät, ettei Andrew merkitse sulle vittuakaan. Nai ketä haluat, mutta sä jätät mun veljen rauhaa", käskytettiin ääni vahvana. Jos toinen ei suostuisi, niin siinäpä saisi itse sitten kärsiä.

Romeo totesi, ettei ollut täysin tunteeton. Danny vain pyöritti silmiään nopeasti, tietysti taas raivoissaan tuhahtaen.
"Luuletsä, että sä pärjäät mulle? oikeesti?", blondi kysyi ivalliseen sävyyn ja antoi taas raivon sekoittaman naurun karata hetkeksi suustaan. Tässä kyllä ei ollut mitään naurettavaa. Hän olisi kerta kaikkiaan repiä hyypiön pala palalta ja kiduttaa elävältä. Sairasta..? Kyllä.
"Et sitte voinu kerätä jotain muuta panolistaas Andrewin sijasta? ei tullu mielee, ettei se ehkä oo sellanen ihminen, joka kestäis jotain tollasta paskaa? ja sä et vittu tunne edes koko ihmistä, sä et tiedä mitää mitä se on joutunu kokemaa ja sä.. ei helvetti". Viha alkoi nousta niin pahasti pintaan, että piti hetki antaa aikaa rauhoittua.
"Mä en tosiaankaan tajua minkä ihmeen takia se odotti, että ottaisit siihen yhteyttä...", huokaistiin perään. Uskomatonta miten helveksuttavaan sävyyn toinen oli puhunut Andrewista. Kyllähän tässä valmiiksi tiedettiin mikä tuo jätkä oli, mutta luulisi että toinen olisi edes vaivautunu esittämään tuntevansa jotain merkitystä velipoikaa kohtaan.

Danny julisti Romeon sairaaksi ja poika naurahti epäuskoisesti. Tämä otusko todella oli Andrewin veli? Ei voinut sanoa muuta kuin etteivät veljekset muistuttaneet toisiaan paljoakaan. Toisesta Romeo piti omalla mittaasteikollaan jo hivenen liikaa ja tämä toinen taas... No, myönnettäköön että Danny oli sietämättömältä vaikuttava tyyppi. Romeo ei pitänyt ylipäänsä siitä että hänelle sanottiin vastaan tai uhottiin.
"On mulla tunteita", Romeo tuhahti. Hän vain ei isannut oikein hallita niitä, sitäpaisti suurin niistä oli sammuttamaton himo. "ja juu en, en yhdistä Adrewia samaan lauseeseen sen vitun kanssa." Romeo alkoi pikkuhiljaa kyllästyä tuohon blondiin, pian hänkin olisi valmis lyömään. Helppotapa ärsyttää oli tulla kertomaan kuinka kusipä Romeo oli. Tulla kertomaan totuutta hänen luonteestaan kun muka edes tiedettäisiin siitä mitään.
"Sun veljes on spesiaali", poika ilmoitti. se ol ijo suuri kohteliaisuus Romeon mittapuulla, tunteiksi sitä ei voinut sanoa, että Romeo rakasti seksiä Andrewin kanssa. Ja piti hän pojan muistakin puolista, muttei tahtonu myöntää sellaista itselleen. "Mikä ei tarkoita ettenkö mä naisi ketä mua vain sattuu huvittamaan."

"Kuules nyt macho, sä et ole yli-ihminen", Romeo tuhahti mitaten katseellaan nopeasti toisen kropan. Pärjäisi hän, mutta ei voisi väittää että olisi ylivoimainen. Luultavasti aika tasaväkistä, jos toinen ei sitten sattunut olemaan ammattialinen. Romeo harrasti tanssia, mikä antoi hänelle nopeat reaktiot plussakseen.
"Niin, mä en tunne Andrewia, mulla ei ole mitään syytä väittää vastaan", romeo huokais. Hän jätti mainitsematta tosiseikan, että sillä kyseisellä listalla olikin monia muita Andrewin lisäksi. Ja se sitten taisikin olla se puoli, jonka takia Andrew oli paskana. Koska hän oli idiootti ja kykenemätön sitoutumaan millään tapaa. Danny ihmetteli, että Andrew odotti Romeon ottavan yhteyttä. Poika katsahti toista hieman kummeksuen.
"Mä otin yhteyttä", rastapää totesi. Niin, se olikin niitä harvoja puolustuksia, joita hän oikeasti sai käyttää. "Joskin se hieman epäonnistui, mistä ei voi syyttää mua."

Tunteiden puhumisen Danny ohitti kokonaan. Turhaan siitä oli enää kinastella oliko toisella tunteita ollenkaan vai ei, sillä Danny oli päätellyt siihen vastauksen ja päätti pysyä siinä. Sanoipa toinen sitten mitä ikinä tahtoi. Ja tehkööt mitä tahtoi. Kunhan vain pysyisi kaukana Andrewista. Siitä heidän tulisi puhua. Romeo saisi vaikka naida kaikki koulusta ja vaikka koko kaupungin läpi, mutta Andrew ei enää tuon listaan sekottuisi. Eikä Andrew toisen perään kauaa itkisi. Ruipelo nyt sattui vain olemaan tälläinen, että hetken aikaa surettiin, mutta tokenisi pian. Vaikka tämä sängyssä makoileminen olikin mennyt jo yli ja täysin naurettavaksi.
Romeo ilmoitti, että Andrew oli spesiaali, joka sai hämmentyneen ilmeen aikaiseksi Dannyn kasvoille. "Pistätkö sä sun hoitoja johonki järjestykseen?", hän kysyi jo uskomatta korviaan. Tässä vaihteessa blondi alkoi jo vähän miettimään mitä hänen tulisi tehdä Andrewille, että saisi siitä normaalin. Totta kai hän välitti veljestään juuri tuollaisena, mutta jos nyt edes osaisi kiinnostua oikeisiin henkilöihin. Naiset oli tarkoitettu miehiä vasten.

"Ehken, mutta et säkään", Danny huomautti ja jätti senkin siihen. Siitä voitaisiin jatkaa kohta. Mahdollisimman rauhallisena poika kuunteli loputkin Romeon lausahdukset. Danny pudisteli päätään hermostuneena.
"Niin otit. Ja luojan kiitos mä olin siinä ku se viesti tuli. Ihan pelottaa ajatella mitä olis tapahtunu jos Andrew olis nähnyt sen".
Tiivis ja kylmä tuijottelu alkoi jo kyllästyttämään. "Vitut. Miks tuhlata suhun aikaa? tulin vaa ilmottamaa, että sä jätät Andrewin rauhaa. Kyllä se parin päivän päästä tokenee", hän ilmoitti ja kääntyi lähteäkseen. Pari askelta kauemmaksi, pois, pois.
"Mutta toisaalta", Danny puhui taas, pysähtyen paikoilleen. Uusi käännös. Hän käveli toisen luokse, aivan eteen ja tuijotti toista läpitunkevalla, inhoavalla katseella. "Ma kyllä nyt haluisin tässä kohtaa sun sanovan mulle, ettet sä enää yritä ottaa siihen yhteyttä tai ohimennen edes moikkaa sitä".
Dannyä kuitenkin kyllästytti jo niin paljon vihan pidätteleminen, ettei jäänyt odottelemaan vastausta vaan heilautti nyrkkinsä suoraan kohti toisen naamaa.

Katse Romeon silmissä viileni hieman, hänen harvinaisen välinpitämätön luonteensa alkoi muovautua. Kun Romeo suuttui, hän useinmiten vain mökötti. Mutta kun tarpeeksi kauan ärsytettäissin, niin ei tuolla kohtuullisen lihaksikkaalla pojalla ollut takeita olla lyömättäkään. Danny oli jo vähällä katkaista sen viimeisenkin hermon, jonka jälkeen rastatukkaisen pojan päässä naksahtaisi ja tuo sekoisi täysin. Romeo ei ollut tyyppiä, joka ajatteli ennen tekoa. Hän ajatteli seurauksia erittäin harvoin, eikä osannut ottaa niitä vakavasti jälkeen päinkään.
"Mä en järjestä niitä. Eikö sulla raukalla ole koskaan ollut hyvää panoa? Ne erottaa perussetistä heti", rastapää tuhahti katsahtaen jo ylimielisen oloisena tuota blondia. Kädet puristuivat vuoroin nyrkkiin ja vuoroin auki. Romeo heitti päätään hieman taakse haastava katse silmissään ja ilmoitti kulmakarvojaan kohottaen, että odotti Dannyn käyvän kimppuun. Rystyset naksautettiin taivuttamalla sormia. Danny myönsi, ettei ollut yli-ihminen, ilmoitti ettei uskonut Romeonkaan olevan. Ja rastapää tiesi ettei hänkään ollut. Hän tiesi, että häneen voisi sattua. Henkisellätasolla tuskin, mutta sentään fyysisesti. Kai hänessä oli hieman tunnevammaisen vikaa.

Danny kääntyi lähteäkseen, Romeon toinen kulma kohosi hivenen. Ei, eipä toinen mihinkään lähtenyt. Pieni hymy kävi huulilla, jotain yhteistä sentään. Molemmat tuntuivat muuttavan mieltään melko nopeasti. Toinen tuli takaisin ja huitasi nyrkillään, mitä Romeo ei kerinnyt väistää. Toinen osui kipeästi poskeen, mihin rastapää älähti ärtyneesti. toinen oli kinunnut lupausta, muttei odottanut vastausta ennen kuin löi.
Romeokin huitaisi nyrkkiin puristettua kättään kohti toisen kauniita kasvoja. Hänen omiaan ei yritetty turmella ilman vastalausetta.
"Kuules kusipää, toi ei ole ihan parastapa yrittää saada mua vakuuttuneeksi ideasi tasosta", rastatukkainen skeittaripoika ärähti varsin tulistuneella äänellä. Ruskeissa silmissä paloi liekit. Vaikkei Romeossa ollutkaan katutappelijan vikaa, hän oli muutamia otteluja sivusta seurannut ja teoriassa tiesikin mikä sattui.
Romeon poskessa sykki tuntuva kipu, mutta parhaansa mukaan tuo yritti sen unohtaa. Ei saanut jäädä valittamaan, kohta sattuisi vain lisää.
"Sitäpaitsi, mä haluan kuulla tuon saman Andrewin suusta. Sitten mä jätän sun veljesi rauhaan."

Nyrkki oli osunut toisen poskelle, jolloin kuului pieni tuskainen älähdys. Danny nosti leukaansa ja katsoi toista vihaavana, jotenkin myös tyytyväisenä itseensä. Oli kuitenkin väärä aika ruveta miettimään hyviä taitoja ja alkamaan kehuskelemaan itseään, sillä nyt toinen vastasi samalla mitalla takaisin, eikä Danny sitten päässytkään väistämään. Ei hän tosissaan edes ollut uskonut, että toinen aikoisi lyödä takaisin. Hänestä Romeo vaikutti nössöltä. Mutta eihän hän tuota tuntenut. Eikä halunnut.
Myös Dannyn suusta karkaisi pieni äänähdys kun toisen nyrkki oli osunut häneen. Toinen puhui hänelle vakuuttuneisuudesta tai jotain sinne päin.
"Etkö sä parempaan pysty?", Danny kysyi. Raivoon alkoi liittyä mukaan tappelun kiihko. Lurjumus kun tykkäsi tapella, jonka takia olikin joutunut vaikeuksiin aika usein ottein.

"Joo no etpä tuu kuulemaan", blondi tokaisi kylmästi, halu lyödä uudelleen toista. Andrew ei ikinä tulisi sanomaan toiselle näitä, mitä Danny oli selitellyt. Sen takia Danny joutui tänne pistää asialle pisteen ja käskeä toisen jättämään hänet rauhaan. Hän ei missään nimessä hyväksyisi sitä, että Andrew näkisi Romeota. Muuten blondi olisi voinut jättää tänne tulematta, mutta koska rastapää kävi samaa koulua hänen veljensä kanssa, ei onnistuisi vain se, että Danny katsoisi etteivät toiset näkisi vapaa-ajalla. Niimpä Romeon pitäisi olla välinpitämätön Andrewia kohtaan, jos toinen vaikka sattuisi törmäämääm tähän koulun käytävällä. Danny ei tasan lähtisi minnekään ennen kuin saisi siihen lupauksen toisen suusta.
"Sä et nimittäin ota siihen enää yhteyttä, sä et moikkaa tai puhu sille koulussa, et edes katso. Sä oot täysin välinpitämätön sitä kohtaan, huomioimatta mitenkään", käskettiin hampaita taas kiristellen. "Jos sä nyt sen tajuisit nii tää vois jäädä tähän".
Danny tarttui kiinni toisen paidasta rinnuksen kohdalta, katsoen suoraan toisen silmiin jäänvaaleilla silmillään. "Joko sä ymmärrät vai pitääkö mun vielä selventää mitä tapahtuu jos sä et tottele mua?"

Romeo osui ja oli siihen suhteellisen tyytyväinen. Toi sähisi jotain siitä, etteikö Romeo pystynyt parempaan poika murahti.
"Kun sä lyöt, mä lyön takas. Ja jos sä et lyö kovaa, niin mulla ei ole syytä lyödä sen paremmin", rastapää ilmoitti katse suoraan toisen silmiin suunnattuna. Silmät paloivat, vaikka Romeo yrittikin pitää ilmeensä kurissa ja tyynenä. Huonosti hän siinä menestyi, Danny vain ärsytti häntä niin uskomattoman paljon.
Danny tokaisi, ettei Romeo tulisi kuulemaan sanoja Andrewilta itseltään. Poika nyökkäsi pienesti.
"Siinä tapauksessa mulla ei ole mitään halua tehdä kuten sä vaadit", rastapää totesi tasaisen tyynellä äänellä uhmaten Dannya ja samalla omaa terveyden tilaansa. Hän ei hetkeäkään epäillyt, etteikö blondi löisi uudemmankin kerran. Romeo löisi kyllä takaisin, siitä Dannykin sai olla varma. Muutamaan otteeseen rastapää oli sen tuolle kertonut. Uskoi jos oli uskoakseen, toteutettavissa se kuitenkin oli.

"Ja miksi sä oikeasti kuvittelet, että mä sua kuuntelisin", Romeo huokaisi turhautuneena. Toinen oli kiinni hänen rinnuksissaan. Danny ilmoitti vielä, että jos Romeo oli tajunnut keskustelu päättyisi tähän. Räkäisesti rastapää naurahti ja kai hänestä löytyi itsetuhoisia piirteitä, kun hän vastaukseksi sylkäisi kohti toisen kasvoja.
"Vedä, Danny Wilfred, vittu päähäsi", Romeo sähähti ja soi toiselle pirullisen hymyn. Sytytyslangalle oli jo annettu liekki, flirttaileva ja normaali Romeo oli syösty vallasta, sen oli kaapannut tuohtunut ja vittumainen Romeo, jolla ei ollut mitään aikeita tehdä yhtikäs mitään mikä olisi ollut Dannyn mieleen. Romeo uhmasi ja tiesi vielä siitä kärsivänsä.
Hän aikoi kuitenkin tehdä selväksi, ettei ollut yhdenkään panonsa veljen pompoteltavissa. Jos jokaisen loukkaantuneen tytön veli olisi onnistunut saamaan Romeon tahtoonsa olisi pojan puhelimen luettelossa huomattavasti vähemmän numeroja.

Ei edelleenkään rastapää suostunut toteuttamaan sitä toivetta, minkä takia tänne oltiin tultu. Hyvä ettei tässä ruvettu vähitellen tärisemään siitä raivon määrästä. Silmät loimusivat vihasta ja myöskin siitä ällötyksestä, minkä aiheuttivat Romeon kaltaiset ihmiset. Hetken Danny jo mietti, ettei tahtoisi hirveästi toiseen koskea. Ensinnäkin blondi piti toista hyvin nuhjuisen näköisenä, pukeutui todella tyylittömästi. Ja eikö rastoihin aina tunkeutunut jotakin pikku ötököitä? No tuskinpa, mutta kyseessähän oli Danny, joten tuon ajatukset sattuivat olemaan mitä olivat.

Romeo sylkäisi blondia kohti. Nähtävästi tässä oltiin jotenkin tänään hitaita, sillä väistäessään sylkeä se kuitenkin osui hänen poskeensa. Taas suuri tunne täytti hänet oksennuksesta, mutta ajatus jälleen väistettii. Kovin ottein ja voimalla toinen tönäistiin irti Dannyn otteista, jolloin tämä pääsi pyyhkäisemään syljen nahkatakkinsa hihaan. Kai olisi ostettava uusi takki. Tätä hän ei enää pukisi päälleen. Ja voi kuinka sairasta, millä hän täällä rupeaisi desifioimaan poskensa?
"Ootpa sä hyvä tappelemaa tai et, nii kannattais silti vähän miettiä kenen kanssa ryhdyt sellaseen", Danny uhitteli. Okei, ei hän mikään maailman vahvin ollut, mutta hän saisi kyllä toisen muillakin tavoin pois kuvioista, jos siihen alentuisi. Ensinnäkin hänellä oli rahaa, jonka avuin hän oli ennenkin saanut tehtyä vaikka mitä tuhoja toisille. Ei hänen tarvitsisi kuin palkata joku Andrewin vartijaksi kouluun ja käskettää tapattaa Romeo, jos tuo aikoisi lähelle. Mutta se oli täysin typerä ajatus, joten niin asiaa ei ainakaan tultaisi hoitamaan. Vaihtoehtoja olisi silti vaikka kuinka. Jos tämä ilta ei tulisi onnistumaan Dannyn toiveiden mukaan, hän palkkaisi sitten jotkut Romeon perään, tai myöhemmin frendejen kanssa kävisi jututtamassa toista. Mutta mieluiten Danny hoiti asian nyt, tässä, kahden Romeon kanssa.
Yhtäkkiä, nopein liikkein lähti molemmat nyrkit vuoronperään kohti Romeota, toinen suunnistaen kohti kasvoja ja toinen vatsan lähistöä.

Danny uhkaili, Romeo pyöräytti silmiään. Tuolla tavoin toinen ei häneen yliotetta saisi, Romeo ei antaisi periksi vaikka kuinka hakattaisiin. Oli Andrew sen arvoinen tai ei, Romeon kunnia oli kuitenkin ensisijainen asia. Kyllä, hän todellakin uskoi sellaisen omistavansa. Ego ei särkynyt pienistä kolhuista, mutta Romeo ei aikonut olla helppo vastus.
Danny tönäisi Romeon kauemmas itsestään ja muutaman askelen poika horjahti taaksepäin saaden sitten taas tasapainonsa takaisin. Kädet puristettiin nyrkkiin ja päätä kallistettiin hieman. Ruskeat silmät mulkoilivat blondia ja huulet puristuivat tiukaksi viivaksi.
Danny kävi taas päälle, toinen oli pirun nopea, mutta siinä suhteesta tanssista olikin Romeolle jotain hyötyä. Poika yritti tarttata Dannyn ranteesta väistäessään hutaisten nyrkkiään väkivaltaisella voimalla toisen palleaan. Hän itse sai tiukan osuman leikaansa, toinen nyrkki töytäisi vatsan seutua, rannetta metsästettiin tiukkaan otteeseen.

Romeo puri ärtyneenä hampaitaan yhteen ja yritti saada tasapainonsa pitämään samalla horjuttaen Dannyn omaa. Muutama askel haki ja tasapaino jotenkin piti. Romeo otti hieman etäisyyttä toiseen laskematta suojaustaan hetkeksikään, ruskeat silmät seurasivat toista valppaina.
"Et sä mikään ihan turha jätkä ole, jos sä teet tän kaiken veljes tähden", Romeo tuhahti pienen hymyn käyden huulillaan. Niin, jotain plussaa tilanteesta tuolle blondillekin. Pitikö sekin sitten sanoa ääneen, siitä rastapää ei ollut lainkaan varma. Tuo ei tehnyt aloitetta seuraavaankaan iskuun, hän ei löisi enää jos Dannykään ei löisi. Mihin hän ei uskonut hetkeäkään. Toinen vaikutti äkkipikaiselta ja varsinkin siltä, että tahtoisi teurastaa Romeon. Ihan kunnioitettavaahan oli, että blondi koki noin vahvan puolustusvietin Andrewia kohtaan, mutta Romeo ei osannut sitä oikein arvostaa. Hän saattoi olla toisen reviirillä himoitessaan tuon veljeä, mutta ilman pätevää syytä Romeo ei siltä reviiriltä ollut poistumassa. Hänelle tarpeeksi pätevä syy oli kuulla Andrewin itsensä suusta tahto, jota Danny yritti hänelle väkisin tuputtaa.

Ihan kiitettävästi taisivat Dannyn osumat toiseen osua, mutta samalla hänkin sai osuman palleaansa. Pieni henkäisy kuului kivusta, mutta onneksi toinen ei ollut saanut osuttua niin lujaa, että keuhkot olisivat tyhjentyneet. Ei sekään kuitenkaan lähellä ollut. Blondi huomio sen, ettei Romeo tainnut olla sellainen tyyppi, joka aikoi helpolla luovuttaa. No eipä ollut Dannykään. Tämähän kävi blondista hyvinkin mielenkiintoiseksi, niin tosiaan, sen kaiken raivon ja vihan sekaan mahtui nähtävästi vaikka minkälaisia tuntemuksia. Eikä hän voinut olla huomiomatta myöskään toisen sulavaa liikettä. Kenties harjoitellut itsepuolustusta? tanssia? Luultavasti tanssia, sillä Romeo ei selvästikään normaalisti ollut väkivallan kannalla. Siitä he poikkesivat suuresti, kuten lähes kaikesta. Olihan se miinusta Dannylle jos toinen oli tanssia harrastanut, mutta voittoa hän ei missään nimessä toiselle suosisi. Häntä ei helpolla voitettu. Myös blondi oli harrastanut kyllä tanssia, mutta vain muutaman vuoden pienenä penskana. Eikä todellakaan omasta tahdosta. Sen takia se olikin loppunut lyhyeen.

Romeo astui muutaman askeleen kauemmaksi, tarkkaavaisen näköisenä. Danny tuijotti toista kuin kissa hiirtä, kuin saalista. Saalis toinen todellakin oli, muttei missään mielessä sänkyä varten vaan hautausarkkua.
"Tässä ei oo todellakaa kaikki mitä mä sen takia tekisin", Danny töksäytti toista mulkaisten. "Sä et varmaa osais kuvitellakaa mitä mä sen takia voin tehdä. Sen asian suhteen mulla ei oo mitään rajoja", hän lisäsi vakavissaan, raivon puuskiessa koko ajan enemmän ja enemmän.
Tässä ei tarvittu enää puheita kun toinen ei voinut ottaa hänen sanojaan tosissaan. Jos ei voinut kerta suostua jättämään Andrewia rauhaan, niin turhaa tässä sitten lörpöteltiin. Joten taas hyökättiin kohti toista, nyrkit ojolla. Kummankin kohteena oli kasvot, mutta senkin jälkeen hän ei lopettanut, vaan kädet jatkoivat yrittäen mäiskiä toista tarpeeksi ja moneen otteeseen.

Danny selvästi kihisi raivosta Romeota kohtaan. Ei, toisen aikeena ei todellakaan ollut luovuttaa se tuskin kävi edes tuon mielessä. Miksi Romeon kohdalle piti aina osua kaikkein kovapäisimmät yksilöt? Ei ollut oikeutta maailmassa, mutta sekös olisi ollut asia, jota Romeo nyt tahtoi pohtia.
Danny väitti varmana, ettei Romeolla ollut aavistustakaan mitä kaikkea toinen oli valmis Andrewin eteen tekemään. No, ehkei Danny ollutkaan ihan niin paska ihminen kuin Romeo oli olettanut. Rastapäällä ei silti ollut aikeissa tehdä toiselle kunniaa tai myöntyä tuon tahtoon. Hän tahtoi yhä vain kuulla sanat Andrewin huulilta.
"Sä olet sitä tyyppiä, joka pitää kynsin hampain kiinni omastaan?", Romeo tuhahti katse Dannyssa, joka kävi päälle. Raivokkaasti ja sellaisella nopeudella, että Romeolle teki tuskaa jo ainoastaan pysyä perässä.

Han sai osuman kasvoihinsa, mikä aiheutti silmien automaattisen sulkeutumisen käsi haraisi ilmassa tarratakseen kiinni blondiin hiuspehkoon. Romeo tunsi veren rautaisen maun suussaan, muttei antanut pikkuseikan häiritä. Toinen käsi hakeutui tarttuakseen Dannya ranteesta. Silmät rävähtivät auki ja viileä katse iskettiin vasten kasvoja.
"Mua inhottaa nähdä omia piirteitäni muissa ihmisissä", Romeo tuhahti halveksivalla äänellä ja sylki verta suustaan. "Mä olen sulle yhden lyönnin auki, sä saat sen kyllä pian takaisin, usko huvikseksesi."
Danny jatkoi riehumistaan ja pääsikin pian niskanpäälle. Romeo yritti puolustaa itseään parhaansa mukaan, iski kun sai siihen tilaisuuden, mutta joutui pääasiassa käyttämään ketteryyttään hyväksi väistellessään. Velkalyöntejen määrä sen kun kasvoi.

Danny ei aikonut vastata mitään toisen kysymykseen, jolla toinen näennä yritti huomauttaa blondin omistushalusta. Eikä hänellä ollut edes aikaa sellaiseen kun aikomuksena tässä oli lyödä toisen naama lyttyyn, ei kuunnella väitteitä tai kysymyksiä, eikä ainakaan enää keskustella. Tämän rastapään kanssa hän ei ikinä tulisi pääsemään yhteisymmärrykseen, ei todellakaan. Hän ei ikinä voisi sietää tämän jälkee toista katseessaan.
Osumat olivat osuneet toiseen, mutta pian Romeo tarttui hänen ranteistaan ja heitti väliin taas jonkun typerän lauseen. "Meissä ei oo mitää samaa", Danny sylki, vaikka tiesi itsekin puhuvansa täyttä paskaa. Kyllä hän oli huomannut heillä yhteisiä asioita, mutta hän ei aikonut ottaa sitä hyvänä. Häntä ei verrattaisi tuollaiseen turhaan ihmiseen kuten Romeo. Tyytyväinen hän tällä hetkellä oli ainoastaan siitä, että huomasi toisen vuotavan verta.

Vastauksen jälkeen hän oli jatkanut lyöntejään vielä kovemmalla tahdolla, voimaakin ehkä lisännyt. Hyvin rastapää sai kuitenkin itseään suojattua, osuikin häneen ehkä liiankin usein. Mutta kyllä Danny näki olevansa voitolla, paljollakin.
Pian hänkin tunsi sen verran kovan iskun, että veri alkoi vähitellen maistumaan suussa. "Ei jumalauta, jätkä", tuo puuskutti raivoissaan ja lisäsi vautia käsiinsä.
Askeleet, jotka lähenivät heitä, eivät keskeyttäneet poikaa.
"Mitä vittua te teette? Danny, LOPETA!", kuului Andrewin ääni, joka läheni heitä kauempaa. Danny pysäytti hetkeksi liikkeensä, mutta yritti silti kaikin voimin pitää Romeon paikoillaan. Ties onnistuisiko vai ei.
"Andrew, mee kotii!", Danny käskytti kaksoisveljeään. Hontelo poika lähentyi heitä, pian jo ollen aivan heidän vierellää. Toinen näytti olevan aivan pihalla, kauhun vallassa ja peloissaankin.
"Lopettakaa", Andrew pyysi.
"Mä käskin sun mennä kotiin", blondi sanoi tiukasti.
Sitten Andrew vilkaisi Romeota, näyttäen vielä järkyttyneemmältä. "Mitä sä oikein teet? etkö sä nää että se vuotaa verta?".
Danny kavahtui kauemmaksi rastapäästä ja kääntyi kunnolla veljeään kohti, joka huomasi tämänkin suussa pienen haavan tihruttamassa punaista verta.
"Andew, mene nyt ihan oikeesti."
"En mä voi jättää teitä tänne!", Andrew kiljahti kauhuissaan. Hän vilkaisi Romeota. "Ootko sä kunnossa?", hän kysyi hiljaisella äänellä.
Danny tuhahti vieressä. "Et kai sä tosissas kysy tolta että onko se kunnossa!?". Puheista huolimatta ruipelo katsoi edelleen Romeota ja odotti toisen vastausta. Mitä vittua täällä oikein tapahtui?

Danny kiisti heidän yhtäläisyytensä, eikä rastapää ruvennut väittämään. Hänellä oli täysi työ yrittää pidätellä blondia edes jonkin moisen välimatkan päässä itsestään. Tuo oli työläs tapaus, osasi kyllä sen mitä teki. Romeo sai kuitenkin paikan ja iski toista kasvoihin onnistuneesti. Veri valui toisen suupielestä. Ei, Romeo ei nauttinut siitä, mutta se oli pala kostoa. Siitäkös Danny vasta suuttuikin ja Romeon vastarinta alkoi tuntua huteralta, pojan oli pakko turvautua jalkoihinsa ja heilauttaa itseään hieman sivulle saadakseen paikan jälleen lyödä toista.
Pian Romeon korviin kantautui tuttu ääni ja kädet vaipuivat silläkin uhalla, että Danny käyttäisi Romeon kysyttömyyden tehdä mitään hyväkseen. Raukkamaisuutta se olisi ollut, sitä ei käynyt kiistäminen.
Dannykin näytti pysähtyneen. Siinä he molemmat, kaksi poikaa verissä päin, tuijottivat tuota ruipeloa, jonka tähden he olivat tapelleet. Danny käski veljeään kotiin, Andrew aneli heitä lopettamaan, Danny käski uudelleen. Romeo mulkaisi blondia poikaa.
"Pidä nyt sinä pääs kiinni", rastapää ärähti jäinen katse Dannyssa siirtäen ruskeat silmästä Andrewiin antaen katseen pehmetä. Andrew katseli järkyttyneenä häneen, verta... Niin, Romeo pyyhkäisi sitä kynsikkääseensä kämmenselällään.
Romeo kuunteli keskustelua hieman ulkopuolisen oloisena. Hän ei sisäistänyt kaikkea, eikä hän tahtonut ottaa siihen osaa. Ei vielä. Andrew kääntyi kuitenkin hänen puoleensa ja kysyi hänen vointiaan. Rastapää naurahti.

"En mä noin pienestä kuole", Romeo hymähti vaisusti. Tuli mieleen heidän ensimmäinen kohtaamisensa, Romeo oli silloinkin verissäpäin. Hänellä oli taipumusta siihen, joskin useinmiten kaikki oli itse aiheutettua. "Sä et kuulemma ole kunnossa", rastapää sanoi tutkaillen ruipeloa katseellaan.
"Mä haluan, että sä sanot mulle itse, etten mä kuulu sun elämääs ja mä saan painua helvettiin sun silmistä", Romeo totesi katsoen Andrewia silmiin. Hän ei oikeasti tahtonut kuulla sanoja vaikka toisaalta tahtoi. Itsekäs puoli huusi, ettei Romeota saanut kieltää ja se suorastaan olematon kaistale, joka ajatteli muita potki päähän käskies Romeota ottamaan järjen käteen ja toteamaan, että oli oikein poistua pienen ja herkän pojan elämästä kokonaan.
Dannyn rastapää sulki ajatuksistaan kokonaan ja pyski olemaan kuin toista ei edes olisi ollut.

Ruipelo sai kysymykseensä vastaukseksi pienen naurahduksen ja vasta sen jälkeen sanoja. Se ei ollut tarpeeksi todiste hänelle, että toinen oli kunnossa. Elossa kyllä, mutta verta vuotavana, taas tälleen uudemman kerran. Rastapään elämä taisi olla varsin mielenkiintoista kun jo molempina kertoina tuon nähdessään tämä oli vuotanut verta. Mutta tällä kertaa se oli Andrewin syytä kun hän oli mennyt kertomaan veljelleen asioita, jotka eivät tuolle kuuluneet. Ei hän kuitenkaan tahalleen niitä ollut mennyt lörpöttämään, Danny oli väkisin ne hänestä ulos kiskonut.
"Mä oon ihan kunnossa", Andrew vastasi, vilkaisten veljeään ja palauttaen sitten katseensa Romeoon. Mitäköhän Dannykin oikein oli kertonut toiselle? Ruipelo oli ihan kunnossa, jokseenkin hieman maassa..
Ennen kuin Andrew kerkesi vastata toisen viimeisiin sanoihin, palasi Danny keskusteluun. "Ei jumalauta, etkö sä jo ymmärrä, ettei sulla oo enää mitää oikeutta puhua Andrewille?", hän ärjyi.
"Danny hei, rauhota".
"Sä et sano enää sanaakaa tolle. Et mitää", Danny sanoi hontelommalle rystyset valkoisena.
Pelokkaana, että Danny seuraavaksi suuttuisi hänelle, kääntyi Andrew rastapäätä kohti. "Mähän sanoin sulle, että sä voit ottaa yhteyttä muhun", hän kuiskasi, mutta ei uskaltanutkaan katsoa toiseen hetkeä pidempään nyt kun blondikin tarkkaili vierestä raivosta pihisten.

"Mä oon tosissani, sä meet nyt himaa. Mä selvitän tän tilanteen Romeon kanssa", käskytti taas toinen.
"Minkä tilanteen?", Andrew parahti. "Eihän tässä oo mitää selvitettävää!"
"Se käyttää sua hyväksee ja kirjaa sut johonki sairaasee panolistaa ja yrittää satuttaa sua minkä kerkee!"
Andrew katsoi veljeään. Hän ei tiennyt mitä sanoisi. Miten hän saisi toisen rauhoittumaan?
"Sä et merkitse tolla mitää, se haluu vaa panna sua".
Miten ikävältä se taas tuntuikaan kuulla se ääneen. "Mä tiedän. Mennää nyt vaa kotii".
"Sä meet, mä jään", tuo korjasi.
"Mä en lähe ilman sua".
"Älä ala nyt pelleil -"
"Tää on naurettavaa! tässä ei oo mitää ongelmaa! mennää nyt kotii!", Andrew puhui jo hieman vahvemmin, kunnes kääntyi Romeota päin. Tuntui niin hirveältä katsoa heitä molempia siinä suut veressä. "Anteeks. Mä oon niin pahoillani. Mä vannon etten tienny tästä", hän mutisi.

Andrew väitti olevansa kunnossa, mutta Romeo antoi oman mielipiteensä julki katsoen tuon kerran vielä kokonaisuudessaan läpi päästä varpaisiin ja takaisin pudistaen kevyesti päätään. Hän tiesi särkeneensä jotain, hän tiesi myös repivänsä sen jonkun auki, jos se oli edes kerennyt arpeutumaan. Romeo naksautti kieltään ja soi pojalle pienen hymyn. huomio siirtyi kuitenkin ruipelon veljeen joka oli alkanut karjua taas sitä samaa vanhaa, jota Romeolle oli jo hetki tässä toitotettu.
"Pidä sinä nyt sienä nokkasi erossa tästä, niin mun ei tarvi taittaa sitä", Romeo murahti mulkaisten jälleen kerran blondia varoittavasti. hän ei ehkä voittaisi koko erää, mutta jonkin verran kuitenkin. Jokainen jälki, jokainen mustelma ja haava oli Romeolle pieni voitto.
Andrew yritti jälleen saada veljeään rauhoittumaan, Danny korotti ääntään ja Romeon teki mieli lyödä blondia ja kieltää tuota komentelemasta ja yrittämästä hallita ruipelon elämää. Andrew sanoi, että että oli antanut luvan ottaa yhteyttä. Romeo vilkaisi Dannyyn ja antoi kulmiensa ja päänsä liikkeen välittää jonkinlaisen 'mitäs minä sanoin' -viestin toiselle. Taas hän kerjäsi verta nenästään.

Romeon katse ja korvat seurasivat veljesten tappelua. Niin, Danny tahtoi suojella Andrew ilmoitti tietävänsä. Niin, Romeo käytti tuota hyväkseen, muttei vaivautunut oikaisemaan ettei listannut mitään tai pyrkinyt satuttamaan. Hän tiesi tavoittelevansa vain omaa etuaan ja samalla satuttavansa Andrewia. Toinen kääntyi jälleen hänen suuntaansa ja pahoitteli, sanoi ettei ollut tiennyt. Romeo pudisti hieman päätään.
"Sun ei tarvitse pyytää multa mitään anteeksi", Romeo sanoi. "Mut ehkä on parempi, et sä noukit ton kermaperseen mukaasi ja lähdet kotiin, prinsessa. Sun kannaltas on parempi, et me ei nähdä enää", poika jatkoi sipaisten rastoja hieman kasvoiltaan.
"sä tiedät ettei mulla ole antaa sulle sitä, mitä sä haluat", Romeo sanoi vielä ruskeiden silmiensä intensiivistä katsetta Andrewista irrottamatta.

Ainoa syy siihen, ettei Danny nyt hyökännyt uudelleen rastapään kimppuun, johtui Andrewin läsnäolosta. Ties mitä traumoja tuo heikko, pelokas poika saisi. Oli Andrew joutunut näkemään vaikka mitä Dannyn seurassa, mutta jos blondi Romeon kimppuun tässä hyökkäisi uudelleen toisen edessä, saattaisi tilanteesta tulla entistä pahempi. Eikä hän tahtonut itse veljeään satuttaa. Tämä ei ehkä siltä vaikuttanut, mutta hän vain pelastaisi toisen tulevalta pahalta. Kovasti saatiin kyllä tehdä taas sen eteen, että pystyttiin pitämään itsehallinta kurissa. Muutaman kerran blondi oli kuitenkin rastapään lausahduksien jälkeen astunut lähemmäksi tätä varoittavasti.
"Hetkinen. Miten sä tajusit tulla tänne?", Danny kysyi yhtäkkiä väliin kääntyen kohti veljeään.
Andrew kääntyi myös kohti toista. "Kivan idean taas keksit, mut surkeesti toteutit. Unohdit poistaa Romeon ja sen sun lähettämän viestin", vastattiin.

Danny ei voinut uskoa todeksi, että Romeo oli kutsunut hänen veljeään prinsessaksi. Kun taas Andrew ei voinut uskoa koko juttua mitä tuo komea rastapää oli suustaan päästänyt. Eikö toinen nyt sitten itse halunnut nähdä häntä?
"Ihan ku mä olisin sulta aikeissa vaatia jotain sellaista", Andrew kuiskasi, laskien katseensa pois toisen silmien luota. "Mut nii.. jos sä niin tahdot", sanottiin entistä hiljempaa.
Tietenkään Danny ei tahtonut uskoa tilannetta todeksi. Yrittikö Andrew itse hajottaa itsensä palasiksi? "Okei, tää menee nyt liian pitkälle", hän totesi ja nappasi voimalla Andrewia ranteesta, kääntyen kuitenkin katsomaan Romeota. "Me kaks jutellaa vielä".
"Danny, kiltti, lopeta jo. Pliis, mä vannon että tää on eka ja viimenen kerta ku pyydän sulta jotain". Raukan ääni alkoi vähitellen murtumaan. Eikä hän itsekään tiennyt johtuiko se sen takia, että tilanne oli saada häneltä järjen vai Romeon sanojen takia.
"Hiljaa. Me mennää nyt kotii, sinnehän sä iteki tahdoit", sanottiin ja poika lähti raahaamaan veljeään mukaansa.
Andrew voihkaisi toisen ilkeän tuntuisen otteen takia. "Mutta ku mä tahtoisin vielä jutella Ro-", lause kuitenkin keskeytettiin, sillä Danny mulkaisi niin karmivasti ruipeloa, ettei tämä viitsinyt sanoa lausettaan loppuun. Niin herkkä kun toinen oli, sai hän tehdä kaikkensa sen eteen, ettei ruvennut itkemään.

Danny näytti kireältä ja uhkailikin selvästi Andrewin silmän välttäessä. Romeo oli kuin ei tajuaisikaan vihjauksia. Andrew oli kuulemma osannut paikalle, koska Danny oli tyhmä ja ei ajatellut kaikkea. Eihän pienempi sitä niin sanonut, mutta se olikin Romeon kaunistelematon tulkinta tapahtuneesta.
Adrew sanoi hiljaa, ettei vaatisikaan romeolta mitään. Poika huokaisi hiljaa päätään pudistaen. "Sun pitäisi vaatia, sä olet liian hyvä, että sun tarvitsisis tyytyä vain puolikkaaseen", Romeo hymähti. Hän olisi tahtonut vetää toisen syliinsä ja kuiskia tuon korvaan,, ettei tahtonut toisen menevän minnekään vaan jäävän. Itsesuojeluvaisto esti sen tempauksen, Danny olisi varmasti friikannut täydellisesti.
"En mä niin sanonut", Romeo huokaisi turhautuneena. "Sä tiedät kyllä mitä mä tahdon, ja sen takia sun pitääkin lähteä."

Danny ilmoitti mielipiteensä tilanteesta ja tarrsi erittäin kivuliaan näköisesti veljeään rasteesta. Romeo älähti tulistuneena. "Päästä nyt jumalauta irti! Sun on turha tulla valittamaan mulle kuinka helposti Andrew menee rikki, kun itse kohtelet sitä tolleen", Romeo töksäytti mitaten katseellaan Dannya. Hänen kätensä olivat puristuneina nyrkkiin. Teki mieli lyödä, teki niin pirusti mieli vain lyödä...
Ja silti poika hillitsi itsensä.

Romeon vastaukset ruipelon hiljaisiin lauseisiin pyöri mielessä kun Danny oli saanut hänet raahattua pari metriä kauemmaksi. Niin paljon Andrew olisi tahtonut vielä keskustella rastapään kanssa. Hän tiesi, ettei ikinä tulisi toista saamaan itselleen, mutta jos Romeo jaksaisi nähdä häntä edes silloin tällöin, hän saattaisi jopa tottua ajatukseen. Ei kai se niin paha asia olisi? Mutta toisaalta olisiko se mahdollista? Nähtävästi Romeo tahtoi nähdä häntä, niin nainnin takia, mutta jaksaisiko hän paria kerran jälkeen enää ollenkaan? Eikös kaikki jotka harrastivat vain yhden tai parin illan juttua, kyllästyneet yhteen nopeasti, vaikka välissä olisikin muita.

Ruipelo oli jo täysin luopunut ajatuksesta, että saisi jäädä tänne edes minuutiksi kun rastapää alkoi huutamaan Dannylle. Blondi pysähtyi paikoilleen kääntyen, mutta ei päästänyt vieläkään irti veljensä kädestä. Andrew joutui siis samalla itsekin kääntymään ja hyvä ettei jalat lähtenyt alta kun Danny oli ollut niin nopea liikkeissään. Kauhistuneena hontelompi katsoi Romeota, kuin yrittäen varoittaa, ettei todellakaan kannattaisi sanoa enää mitää blondille. Hän yritti samalla pelokkaalla ilmeellään huomauttaa, että vaikka Danny olikin normaali uhittelija, joka päiväinen tappelija, hänen kanssaan ei kannattaisi ruveta pelleilemään. Mutta sellaista oli varmaan vaikea saada selville pelkän ilmeen avulla, ja varsinkaan nyt kun pojan silmät olivat täyttymäisillä kyyneleistä.
"Sä et rupee mulle sanelee miten kohtelen Andrewia", Danny sanoi raivostuneena. Hän saattoi vaikuttaa ihan mielipuolelta, mutta todellakin teki tämän kaiken vain koska tahtoi pelastaa toisen Romeon kynsistä. Ehkä hieman väärällä tavalla, mutta.. Danny. Blondi sitten lähti kävelemään takaisin toista kohti, ilmeellä joka kertoi valmiiksi mitä toinen oli aikeissa tehdä. Andrew tarttui Dannyä kädestä.
"Nyt lopetetaa tää", Andrew sanoi anelevasti. Osaisipa hän vaatia silleen, että Danny oikeasti tottelisi häntä. Kuitenkin toinen onneksi pysähtyi, mutta ei ruipelo uskaltanut päästää toista irti. Totta kai blondi saisi itsensä irti, helpostikin. "Ei enää tappelua. Ei tää selvii väkivallalla, yritä nyt ymmärtää", Andrew yritti sanoa. "Eikä tässä edelleenkää oo edes mitää selvitettävää. Anna nyt olla, kiltti". Kyynel, joka karkasi Andrewin poskelle oli ehkä se tärkein tekijä koko illassa, nimittäin Danny rentoutti vihasta jäykistyneen kroppansa, katse veljessään. Ruipelo päästi irti ja pyyhkäisi kyyneleen pois.
"Anna mun jäädä tänne", hän kuiskasi toiselle, vaikkei ollut edes varma tahtoiko Romeo hänet tänne enää. Tarkkaavainen katse kasvoillaan blondi kääntyi Romeota päin. Hän nosti leukaansa hitusen, tuijotti vain toista. Niin ja seuraavaksi?

Romeo oli ainakin saanut blondin huomion itselleen. Se niistä hyvistä puolista sitten. Danny näytti siltä, että repisis oikein mielellään sisuskalut Romeosta pihalle vaivautumatta edes ensin viiltämään vatsaa auki. niin sairaalta kun se ikinä kuulostikaan. Andrewin ilmeestä kävi kyllä selväksi, että Romeo koetti onneaan. Hänelle oli jo selvinnyt, ettei Danny mikään toistaitoinen tappelija ollut. Hän ei pidemmänpäälle tulisi blondille pojalle pärjäämään. Se oli sivuseikka, hän vain näki punaista toisen tavassa kohdella Andrewia kuin rukkasta. Olkoonkin kuinka avuton tai veli tahansa.

Danny raivosi hänelle ja Romeo nosti hieman leukaans auhmakkaan tuokin. "Äläkä sä yritä sanella mulle mitä mä saan ja mitä en saa tehdä." Danny ei näyttänyt mitenkään olevan mielissään Romeon käytöksestä, rastapää tiesi pian saavan kimppuunsa vihaisen ja vaarallisen pojan. Pelastus oli jotenkin yllättävä Andrew tarttui toista kädestä ja kyynelsilmin pyysi toista lopettamaan. Danny näytti heltyvän ja Romeon nyrkkiin puristetut kädet hölläsivät hieman. Andrew oli saanut dannyn heltymään, eikä romeo epäillyt vahvaa sidettä veljesten välillä. sellainen todella löytyi.
Romeo vastasi Dannyn katseeseen, he olivat nyt kilpailijoita, jotka... Jakoivat Andrewin? Kuulosti typerältä.
"Mä en kajoa siihen, jos se helpottaa sun mieltäsi yhtään", Romeo lausui tasaisella äänellä katsoen vuorostaan suoraan Dannyn silmiin. Ruskeat silmät näyttivät, että Romeo tarkoitti lausumiaan sanoja. Katse ei ollut mikään ystävällinen, hieman varautunut, kireäkin.
"Me vain jutellaan." Katse kääntyi lepytettynä Andrewiin, jolle Romeo soi pienen rohkaisevan hymyn. Hän ei tahtonut nähdä toisen itsekevän.

Andrew vain mielessään kiitti Romeon sanoja. Sillä jos toinen olisi alkanut sanomaan tyyliin jotan sellaista, että blondin olisi pakko antaa ruipelon tehdä mitä haluaa ja he menisivät naimaan jos tahtoivat, niin siinä vaihteessa edes Andrew ei olisi enää saanut Dannyä leppymään.
Edelleen arvioiden blondi tuijotti rastapäätä, ihan kuin miettien mitä tekisi. Uskaltaisiko hän jättää Andrewin toisen armoille? Kaikkihan sen nyt tiesivät, että Andrew ei osannut sanoa lähes mihinkään ei ja valittamatta totteli muiden käskyjä. Ties mitä kamaluuksia täällä tulisi tapahtumaan.

"Ei vittu", Danny henkäisi, kääntyen katsomaan Andrewia. "Sä tuut kotii yöks. Mä soitan sulle tunnin kahen sisällä, jos et vastaa mä vannon että mä tapatan ton jätkän". Niin, mitä? Antoiko Danny todella veljelleen luvan jäädä? Kaksin Romeon kanssa? Tänne? Oikeasti?
"Kiitti", Andrew sanoi oikeasti kiitollisena, pienen hymynkin toiselle näytti.
"Äh, turpa kiinni. Katoki et vastaat siihen saatanan kännykkää", hän sanoi tiukasti. "Ja sä.. jos Andrew makaa seuraavat kaks päivää taas sängyssä ja viel pahemmassa koomassa nii sä saat katua", töksäytettiin vielä Romeolla ja sittenkös Danny jo kääntyi ja lähti. Pari kertaa hän kääntyi katsomaan perään, kuin tarkistaen etteivät he tehneet mitään typerää tai eivät edes seisseet liian lähekkäin.
"Se lähti", Andrew mutisi hämmästyneenä ääneen itsekseen, katsoen veljensä perään.

Danny oli yhä varautunut, mutta Romeo ei ruvennut vaikeuttamaan tilannetta inttämällä tai jauhamalla. Hän vain hiljeni odottamaan toisen mielipidettä. Sen olisi parempi olla myötämielinen ja Danny saisi kipittää pian helvettiin, ettei Romeon tarvitsisi vaarantaa päätään sanomalla mitään typerää enää.
Danny ilmoitti että Andrew saisi mennä kotiinsa yöksi ja tuo soittaisi tunnin tai parin päästä. Romeo hillitsi voitonriemun, sillä kuvitteli sen kai voivan kääntää blondin pään eikä tuo luottaisikaan veljeään Romeon seuraan.
Romeo ei sanonut mitään Dannyn hänelle osoittamiin sanoihin. Hän ei voinut luvata, koska ei todellakaan tiennyt mitä Andrew seuraavat kaksi päivää tekisi. Hetki kului ennen kuin blondi oli poissa, Andrew vahvisti sen vielä sanoillaan ja Romeo hymyili pienesti.

"Et sit makaa koomassa, nätti. Et mun takia", Romeo huokaisi astuen askeleen lähemmäs vain koskettaen muutamalla sormellaan toisen poskea. "Mun ei ole tarkoitus aiheuttaa sulle ongelmia tai pahaa mieltä, älä kiltti ole typerä, koska mä olen idiootti", rastapää jatkoi puhumistaan tasaisella äänellä. Kädet hakeutuivat kevyesti koskettamaan toista olkapäistä. "Etkä tyhmäile ja kiellät mua, kun menee liiaksi", Romeo tokaisi, vaikka tiesikin ettei Andrew mitään sanoisi. Hän ei makaisi toista tänään, ihan vaikka vain koska oli liian itserakas uhratakseen päänsä yhden panon tähden.
Romeo huokaisi syvään ja veti toisen syliinsä kiertäen kätensä toisen ympärille. Andrew todellakin oli niin pieni, suloinen ja haavoittuvaisen oloinen. Pikkupoika, jota Romeo ei saisi satuttaa tai johon ei saisi kajota. Vielä kertaalleen poika huokaisi syvään. "Sä halusit jutella?"