Feeling devastated

// kuka tahansa mukaan hieman lohduttamaan : D

Danielle istui autossaan parkkipaikalla ja nojasi päänsä rattiin. Ulkopuolisen silmin hän näytti varmasti erittäin koomiselta siinä röhnöttäessään, mutta tytön mieliala oli iloisesta kaukana.
Hän oli käynyt pari päivää sitten tapaamassa lääkäriään ja nyt lääkärin soitto oli pilannut koko päivän. Daniellella oli ollut loistava päivä, hän oli ollut loistavalla tuulella ja kaikki asiat olivat sujuneet juuri niin kuin niiden pitikin sujua. Vaalea cheerleader oli juuri lähtemässä kotiinsa upealla ajokillaan kun uusi puhelin rupesi iloisesti pirisemään laukussa. Danielle vastasi puhelimeen pirteästi, edes vilkaisematta soittajan numeroa.
Kauaa hän ei ehtinyt olla iloinen päivän kulusta, sillä uutiset jotka hän soittajalta kuuli, olivat murskaavia.
Sukupuolitauti? Hänellä?!

Danielle ei aluksi uskonut kuulemaansa, mutta sitten hänen mieleensä palasi eräs lauantai-ilta yhdessä upeassa San Diegon yökerhossa. Daniellellahan ei olisi ollut tarpeeksi ikää mokomaan, mutta hän oli onnistunut keplottelemaan itsensä sisään suhteilla. Neitokainen oli tavannut kyseisessä yökerhossa erään charmikkaan, itseään ainakin kymmenen vuotta vanhemman miehen jonka kämpille oli päätynyt viettämään yönsä. Danielle sai häädön heti ensimmäiseksi aamulla sillä komea mies jonka kanssa hän oli ollut, ilmoitti olevansa naimisissa ja vaimo tulisi minä hetkenä hyvänsä. Loukattuna Danielle rynnisti pois, muttei ollut osannut ajatella että mies oli jättänyt hänelle muiston.

Nyt cheerleader istua kökötti autossaan musertuneena. Hän ei kyennyt liikuttamaan kättään sen vertaa että saisi auton käyntiin, saatika pääsisi kotiin asti. Danielle ei tiennyt mitä hän olisi ajatellut, hänellä oli likainen ja kamala olo. Onneksi tautiin oli lääkitys ja hän olisi terve ankaran lääkekuurin jälkeen. Tieto ei silti juurikaan lohduttanut murtunutta nuorta naista.

/Me marssitaan paikalle:D


Vapaus! Asia mikä pyöri vaaleahiuksisessä päässä rokkarin melkienpä hyppiessä portaita alas. Poika hyräili mielessään vanhaa Monster Magnetin tuotantoa. Reippain askelin poika käveli lähemmäs parkkipaikkaa missä uskollinen sotaratsu odottaisi. Takkia sekä reppua Tommy retuutti vasemman käden varassa, vaate valintakin oli harvinaisen erikoinen. Vihreä puman t-paita ja tummat kangashousut joiden mallista ja merkistä pojalla ei ollut minkäänlaista aavistustakaan. Piha vilisi oppilaita, ja melkein koko ajan joku ohitti käveliän pyörällä tai skeittaamalla. Tommyn olisi tehnyt mieli juosta autolle ja lähteä heti jonnekkin lenuamaan ja roikkumaan kavereiden kanssa. Tosin kotona täytyisi käydä ensin syömässä, kotiruoka se miehen tielläpiti, ei mäkkärin hampurilaiset.

Parkkipaikalla rokkari hidasti kävelyään nähdäkseen jälleen kerran kermalaisten ökyautot. Vaikka ei ökyautot niin Tommyn mieleen olleetkaan, mutta hienojahan ne kuitenkin olivat. Poika hidasti vauhtiaan entisestään melkein pysähtyen paikoilleen ja venyttäen itsensä täyteen pituuteensa nähdäkseen autonsa, ei sitä aina voinut muistaa minne sen oli muutama tunti sitten jättänyt. Nopeasti poika kuitenkin tunnisti härpäkkeensä. Vieressä oli tuorehko avobemari jonka kuski oli todennäköisesti vaaleahiuksinen nainen jolla oli jonkin sortin murhetta. Hieman ennen autoa Tommy avasi lukot kaukosäädöllä ja tarkkaili edelleen bemaria. Ei naarmuja eikä lommoja, auto ainakin näytti ulkopuolelle olevan kunnossa. Poika avasi oven, heitti tavaransa takapenkille ja kääntyi bemarin puoleen.
"No siihenko bimbero sit levis? Tarviks apuu tai jotain?", rokkari sanoi kovaan ääneen tajuamattaan sanavalintansa huonoutta. Poika siirti katseensa ohjaajan paikalla istuvaan hahmoon puhuessaan.

Danielle itki hiljaa edelleen rattiin nojaten, hän ei välittänyt että ripsiväri valuisi poskille ja hiukset menisivät takkuun. Tyttö ei tiennyt kuinka kauan oli siinä ollut, kun hän ensiksi kuuli vieressä olevan auton lukkojen napsahtavan, sitten miehen ääni puhui jossain lähellä. Daniellella kesti hetken tajuta että se henkilö jolle ääni kuului, oli puhunut hänelle. Tyttö nosti katseensa puhujaan eikä huomannut miten muutama ripsivärin värjäämä kyynel tipahti hänen uudelle, sievälle mekolleen.
Daniellen silmät osuivat nuoreen vaaleaan mieheen joka seisoi vähän matkan päässä autonsa vieressä. Tyttö ei tunnistanut tätä vaaleaa nuorukaista, joten hän oletti ettei tämä ollut kerman edustajia. Tavallisesti Danielle olisi kaahannut pois paikalta jättäen mokoman nielemään pölyä, mutta nyt hän ei yksinkertaisesti kyennyt käynnistämään autoaan.
"Ei siinä mitään vikaa ole", Danielle sanoi yllättyen itsekin miten heikolta hänen äänensä kuulosti. Tytön suupielet kohosivat hieman surullisen näköiseen hymyyn kun hän tajusi miten naurettavalta varmasti näytti. Daniellen teki mieli ruveta huutamaan täyttä kurkkua, mutta hän oli siihen aivan liian väsynyt.

Toisaalta Danielle olisi halunnut vuodattaa kaiken, kertoa kaikesta toiselle joka nyt oli erehtynyt tytölle puhumaan. Mutta ei hän tehnyt sellaista, varsinkaan kun kyseessä oli joku jota hän ei tuntenut. Ei hän voinut riskeerata sitä että hänen juttunsa tulisivat kaikkien tietoon. Hänen olisi puhuttava Mattille heti kun näkisi tämän, veli ymmärtäisi häntä eikä kertoisi asioita kenellekään.

Poika risti kätensä odottaessaan vastausta. Muutamalla sivuttais askeleella rokkari pääsi auton konepellin tuntumaan ja istuutui konepellin reunalle katse edelleen lukittuna bemarin kabinettiin. Vaaleat hiukset liikkuivat ja kuski osoitti elonmerkkejä. Kuski nosti päänsä ja katseensa rokkaria kohden jolloin poika näki tytön kunnolla. Silmät olivat itkuiset, meikit levinneet... Voi vittu, ei avuntarjouksesta voisi suuttua, edes hieman naljailevasta tarjouksesta, vai voisiko? Tosin ei meikit nyt näin nopeasti leviäisi eikä tyttö ollut itkenyt pojan nähden. Ja tuskin kerman edustajaa noin hirveästi autorikko harmittaisi, tyttöä varsinkaan. Tommy ponkaisi heti seisaalteen ja jäi odottamaan tytön vastausta joka lopulta tuli hieman viiveellä. Pojan suu jäi rakoselleen tämän koittaessa keksiä sanomista tai jotain järkevää tekemistä. Rokkari nojasi bemaria kohti ja keräsi ajatuksensa kasaan.
"No hyvä et se toimii. Mut miks prinsessa on sit surullinen?", Tommy vastasi samalla toisen surulliseen hymyyn koittaen itse näyttää mahdollisimman kiltiltä. Poika avasi autonsa oven ja kurkotti sisälle. Hetken haparoituaan käsi löysi etsimänsä. Paperi nippu vedettiin hanskalokerosta ulos. Tommy otti päälimmäisen palasen ja nousi taas seisomaan. Poika otti askeleen ja pysähtyi aivan bemarin viereen. Rokkari kyyristyi jolloin pojan pää oli melkein samalla tasolla kuin tuntematton blondin. Toinen käsi ojensi paperin tytölle samalla kun kasvoille nousi kiltti virnistys.

Viereisen auton omistava nuorukainen oli selvästikin odottanut että blondin auto olisi ollut rikki, sillä tämä näytti hämmästyneen Daniellen sanottua ettei autossa ollut mitään vikaa. Poika tiedustelikin hetken kuluttua itkun syytä, Danielle mietti hetken kertoisiko vai eikö, samalla vaalea nuorukainen oli löytänyt jostain paperia ja ojensikin nyt sitä tytölle.
"Hmh, kiitti", Daniellen tapoihin ei kuulunut kiittää, mutta hänestä tuntui sopivalta sanoa kyseinen sana juuri nyt. Tyttö kuivasi silmänsä ja vilkaisi nopeasti sivupeilistä kasvojaan. Ripsivärivanat koristivat rumasti poskia, joten Danielle sipaisi kumpaakin poskea kevyesti paperilla. Vanat eivät lähteneet täysin, mutta sentään haalistuivat.

Tyttö käänsi katseensa pois peilistä toivoen ettei tämä paikalle tullut nuorukainen huomaisi miten silmät punoittivat ja iho näytti epätasaiselta. Ei sillä että Danielle olisi tähän nuoreen mieheen halunnut vaikutuksen tehdä, hän halusi vain näyttää hyvältä, oli sitten kysymys kenestä hyvänsä.
"Mä kuulin huonoja uutisia. Ei sen kummempaa..." Danielle sanoi tavoitellen puheeseensa normaalia äänensävyään, mutta epäonnistuen tavoitteessaan. Äänestä kuulsi edelleen itku lävitse, tyttö ei voinut muuta kuin manata hiljaa päässään miten ryhtyikään itkemään ihmisten ilmoilla. Häpeällistä, mutta onneksi näkijöitä ei ollut kuin yksi, sekin melko harmittoman näköinen.

Tyttö tihrusti vieläkin itkua ottaessaan paperin pojan kädestä. Tommyn olo tuli koko ajan vain kiusallisemmaksi, pitäisikö lähteä menemään vai ei, pitäisikö udella lisää, mitä helvettiä sitä pitäisi tehdä. Poika nousi jälleen seisomaan katsellen itkuista blondia. Meikit olivat levinneet suhteellisen kiitettävästi, jopa rokkari jota ei asia kiinnostanut tajusi sen. Eipä sen puoleen että se olisi poikaa haitannut. Tyttö oli vielä kaupanpäälle kauniskin, ensimmäistä kertaa ikinä Tommy ei jäätynyt tytön edessä, toinen kun sattui olemaan hieman vaisu. Poika koitti pitää kasvoillaan koko ajan hymyä ja muutenkin vaikuttaa kiltiltä ja mukavalta, vaikka tulos tuntuikin heikolta.

"No oli varmaan aika kauheita uutisia jos saa sunlaisen tytön itkemään", rokkari vastasi virnistäen. Pojan päässä pyöri edelleenkin mitä pitäisi tehdä. Paikalta pakeneminenkaan ei vaikuttaanut niin hyvältä idealta kuin normaalisti.
"Voisinks mä jelppiä sua jotenkin? Soittaa, hakea, noutaa? Vai pidänkö pääni kiinni ja tuun istuu siihen viereen nii voit itkee olkapäätä vasten?". Viimeinen lause oli tarkoittettu tunnelman keventäjäksi, rokkarilla oli tosiaan kiusallinen olo.

Nuorukainen joka oli ojentanut paperin Daniellelle, katseli auton ulkopuolelta tyttöä hymyillen. Danielle yritti hymyillä takaisin, tuntuihan se mukavalta kun toinen sentään yritti auttaa. Hymyilystä ei vain nytkään tullut mitään.
"Kauheimpia mitä oon tähän mennessä kuullu", tyttö niiskutti yrittäen lopettaa säälittävän käyttäytymisensä. Hänhän oli yksi koulun viehättävimmistä tytöistä, hän ei istuisi autossa vollottamassa muiden nähden! Toisen tiedustellessa voisiko auttaa vielä jotenkin, Danielle kokosi kaikki jäljellä olevat voimanrippeensä ja onnistui lopultakin hymyilemään niin ettei toinen luulisi hymyä irvistykseksi.
"No, kun kerran kysyit ni oisko liikaa vaivaa jos heittäsit mut kotii? Tää saadaan hommattua tästä kotii viel tänää, en vaa usko et oon oikeen ajokunnossa nyt", tyttö sanoi pitäen hymyn edelleen kasvoillaan. Hän nyppäsi avaimet pois virtalukosta jo valmiiksi, vaikkei toinen ollutkaan antanut suostumustaan. Danielle vain oletti että toinen suostuisi.

Tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen vakuuttuakseen ettei muita huutosakkilaisia tai suosittuja ollut lähistöllä. Olisihan se hieman noloa jos muut näkisivät Daniellen kaasuttavan pois jonkun vähemmän upean tyypin kyydissä. Ei sillä etteikö tuossa seisoskeleva poika olisi ollut komea, tämä ei vain ollut kermalaisia. Jos olisi ollut, Danielle olisi ehdottomasti tunnistanut tämän. Tytön mielessä kävi vielä nopeasti sekin seikka, että hänhän oli tässä tuppautumassa jonkun sellaisen kyytiin jonka nimeä ei edes tiennyt. Toisaalta, olivathan he samassa koulussa, tuskin vaalea nuorukainen olisi mikään hirveä gangsteri. Pelottavalta toinen ei ainakaan näyttänyt.
Danielle katsoi nuorukaista kysyvästi, odottaen mitä tämä vastaisi tytön pyyntöön.

Omille kavereilleen poika olisi jo hieman närkästyneenä todennut jotain ja käskenyt lopettaa itkemisen, vieraalle niin ei voinut tehdä. Normaalisti rokkari nyt ei sattunut olevan paras mahdollinen lohduttaja vaikka muuten luotettava turva olikin. Tommyä ärsytti suunnattomasti turha vatvominen ja asioiden murehtiminen. Itse poika ei murehtinut mistään ennenkuin oli pakko. Tyttö kertoi asian olevan kauheinta ikinä. Kauheinta ikinä oli hieman ympäripyöreä käsite, sekin riippui aivan ihmisestä. Rokkari asui yksin, oli saanut puukkoa kylkeen, elänyt joskus aika pienellä budjetilla kun tyttö todennäköisesti tuli "täydellisestä" kodista kaikkine etuineen ja herkkuineen. Tosin olihan molemmilla oma maailmansa.
"Noo mut jos tää on kauheinta nii sit ne vähemmän kauheet ei kuulosta ihan nii kauheilta", Tommy vastasi pienen mietinnän jälkeen nostaen kulmat ylös yrittäen näyttää filosofilta.

Kysymys kotiin viemisestä yllätti hieman pojan mutta nopeasti virnistys nousi nuoren miehen kasvoille.
"No kylhän se passaa, kummalla autol haluut mennä? Mä saan kyl kyydin pois ni ei tarvi jättää tätä sun sadanviidenkympin autoos tähän seisoo, mut ihan miten vaan?", rokkari nyökytteli. Todellisuudessa autot olivat melkein samanarvoiset, vaikkakin Tommyn auto maksoi osto hetkellä alle neljäsosan bmw:n hinnasta, mutta pellin alle ja virityksiin sekä varaosiin oli muutama dollari uponnut. Ulkonäkö hämäsi usein kermalaisia muutenkin. Koulusta lähtiessä sai kuunnella pilkkaa kun urheilijat huutelivat isin ostamista autoistaan pojan perään, tyhmimmät haastoivat jopa kisaan rahasta. Rokkari oli muutamaankin kertaan ajanut jauhot suuhun uhoajille, olihan hän tietääkseen koulun ainoa kisakuski.
"No kuskinanne toimii tänään Tommy, saa kutsua miksi haluua kuhan varmistaa että viesti menee perille", poika sanoi ojentaessaan kättään kättelyä varten sekä tuijottaen tyttöä kulmiensa alta virnistäen.

Danielle ei vastannut mitään toisen sanottua että kauhea juttu saisi vähemmän kauheat tuntumaan mitättömiltä. Poika oli ihan oikeassa, cheerleader oli eilen saanut hepulin katkenneesta kynnestä johon verrattuna tämä oli monin verroin kauheampaa. No, ehkä hän hetken ymmärtäisi olla valittamatta pikkujutuista, mutta hänen luonteellaan sitä ei jatkuisi kauaa.

Tytön kulmakarvat kohosivat hieman kun toinen tarjoutui jättämään oman autonsa parkkipaikalle ja ajamaan sen sijasta Daniellen autoa. Vaaleaverikkö mietti hetken siirtyäkö vain autonsa etupenkille, mutta tuli sitten ajatelleeksi että ihmiset huomaisivat varmasti nopeammin avoautolla kuin umpiautolla kulkevat ihmiset, eikä Danielle halunnut ottaa riskiä.
"Mennään vaan sun autolla", tyttö sanoi loikaten pois bemaristaan. Hän lähestyi toista autoa ja sen omistajaa pienoinen hymynkare edelleen hieman räjähtäneen näköisillä kasvoillaan.
"Danielle", tyttö esitteli itsensä, empi hetken mutta tarttui sitten toisen ojennettuun käteen. Ei hän ketään tartuttaisi kättelyllä.
Danielle mittaili katseellaan edessään olevaa pinkkiä menopeliä, sekään tuskin oli ollut kovinkaan halpa, varsinkaan jos poika oli sen tuossa kunnossa ostanut.
"Ihan kiva", cheerleader totesi edelleen auto katsellen. Hän piti enemmän avoautoista, mutta ajelihan tuolla mieluummin kuin vaikkapa jollakin tylsällä, tavallisella henkilöautolla.
Danielle kumartui sieppaamaan laukkunsa autostaan ja kääntyi sitten Tommyn puoleen.
"Mennäänkö?"

Tyttö istui edelleen murtuneena autossaan. Tommy ei ollut varma oliko filosofointi tuottanut tulosta vai ei. Rokkarin oloa oli hieman helpottanut tytön hymy, ilmapiirikään ei enää ollut kovin kiusallinen tytön puhuttua. Poika oli miettinyt kummalla autolla he liikkusivat muttei kauaa tarvinnut odottaa vastausta. Pienen ajatustauon jälkeen tyttö hyppäsi autostaan ja ilmoittaen seurueen liikkuvan Tommyn autolla. Hitto, olisihan se nyt ollut kiva kokeilla joskus bemariakin, mutta minkäs teet, rokkari mietti tytön kävellessä kohti. Tyttö mietti selvästi tarttuakko ojennettuun käteen mutta lopulta "vaaraa" uhmaten kätteli alempi arvoisempaa. Tytön esittäytyessä poika vain hymyili ja totesi ajatuksissaan toisen olevan kolmasluokkalainen.

"Kait me sit mennään mun autolla", poika totesi hymyillen. Tytön kehuessa autoa Tommyn mieliala parani täysin, olihan auto pojan ylpeys. Leveä hymy nousi pojan kasvoille tämän vastatessa Danielleksi esittäytyneelle tytölle.
"Joo mäki tykkään, se on musta söötti ku sika pienenä", ja käden heilautus autoa kohti väärinkäsityksien välttämiseksi. Tommy huomasi toisen mittailevan autoa katseellaan, mikäs siinä, kyllähän sitä sai tuijotella. Lopulta tyttö nappasi laukkunsa autosta ja kysyi joko lähdettäisiin, mikä oli hyvä, Tommy ei hirveästi nauttinut odottelusta.
"Joo mennää vaa". Poika avasi auton oven ja istui sisälle sivuttain, jalat vielä ulkona. Toinen käsi etsi avaimelle oikeaa paikkaa toisen käynnistäessä navigaattoria. Lopulta avain löysi itsensä ja rokkari starttasi. Moottori inisi muutamaan otteeseen uhkaavan kuuloisesti mutta lähti kuitenkin käyntiin. Matala jylinä soi hiljaa parkkipaikalla pojan hymyillessä leveästi autonsa äänille.

Danielle istuutui pelkääjänpaikalle kun Tommy istuutui käynnistämään autoa. Auto jyrähti käyntiin ja Daniellen kasvoille hiipi pieni hymy. Tytön oma auto kehräsi kuin kissa, tämä oli hieman toista maata. Danielle kuitenkin piti auton ääntä tavallaan seksikkäänä, naisen auton sopikin kehrätä, mutta jos miehen auto olisi kehrännyt, olisi se ollut hieman säälittävää.
Navigaattori pistettiin päälle, Daniellen katse kierteli autoa, eihän tämä niin kauhea ollut sisäpuoleltakaan.
"Sä tuskin tiet missä mä asun?" Danielle tiedusteli pieni huvittuneisuus äänessään, eihän toinen tietenkään tietäisi. Paitsi jos Tommy oli jonkun sortin stalkkeri, mitä cheerleader ei pitänyt kovinkaan todennäköisenä.
Vaaleaverikkö ilmoitti osoitteensa toiselle ja odotti että Tommy tietäisi missä päin kyseinen sijainti olisi.

Danielle kaivoi kännykkänsä laukustaan ja selasi luettelosta nopeasti Mattin numeron. Puhelin hälytti kahdesti ennen kuin Matt vastasi.
"Ootko jo kotona?" tyttö kiekaisi puhelimeen ensimmäiseksi, edes tervehtimättä veljeään.
"En oo, harkkoihin vasta menossa", poika vastasi sisarelleen aiheuttaen hymyn lässähtämisen Daniellen kasvoilla.
"No ku tuut sieltä pystyks hakee mun auton koulun pihalta?" tyttö tiedusteli toiselta toivoen ettei tämä ollut mennyt omalla autollaan harkkoihin.
"Voin mä hakea, mut miten sä sitte tuut kotii?", isoveli lupasi auttaa ja hymy palasi tytön kasvoille esitetystä tiedustelusta huolimatta.
"Eräs tyyppi koulusta heittää mut, eikä auto oo rikki, ei siitä oo kysymys", Danielle vastasi nopeasti ja sulki sitten puhelimen ennen kuin velikulta ehtisi esittää lisäkysymyksiä.
"Talla pohjaan", tyttö huudahti osoittaen puheensa nyt ratin takana istuvalle nuorukaiselle.

Poika nojasi rallipenkkiinsä tytön kiertäessä auton ympäri kartturinpaikalle. Auton sisusta oli aika sekalaisen näköinen, futuristiset näytöt ja säätönappulat vastaan ralliteemaa luovat rallipenkit, ratti ja muut ohjauslaitteet. Takapenkki oli kutistunut normaalia pienempään ja katon viertä meni ylimääräinen tukikehikko, turvallisuus syistä. Tommy sulki ovensa tytön istuessa sisään.
"Juu en tiiä, ainakaa vielä", poika vastasi ja nyökytteli päätään toisen luetellessa osoitettaan. Rokkari kyllä tunsi suurinpiirtein koko kaupungin, ainakin kaupungin osat tunnisti nimeltä, mutta ei kukaan voinut muistaa kaikkien teiden nimiä. Poika naputteli osoitetta navigaattoriin helpottaakseen suunnistamista. Danielle kaivoi puhelimen ja soitti jollekulle, mies ääni vastasi toisesta päästä. Vaikka Tommyä kiinnosti mikä tyttöä painoi ei hän kehdannut kuitenkaan kysellä kenelle toinen oli soittamassa, eihän se hänelle kuulunut. Todennäköisesti puhelu meni perheen jäsenelle, auton hakeminen koululta tuskin kuului kenellekkään muulle. Tommy vilkaisi blondia ja lähti hiljalleen liikkeelle autollaan. Harvinaisen rauhallisesti poika antoi auton lipua parkkipaikalla pitäen auton äänet hiljaisina. Mankan volyymin Tommy käänsi pienelle, mutta kuitenkin jättäen pelivaraa kuullakseen Bad religionin soiton. Lopulta tyttö lopetti puhelun ja antoi käskyn kuin laivan kapteeni. Käsky oli pojan mieleen, leveä hymy ilmestyi salamana pojan kasvoille.
"No se kyllä onnistuu, sanot jos rupee pelottaa...", poika sanoi ja samalla suoristi nilkkaansa, murina kasvoi ja mukaan nousi suhina konehuoneen puolelta. Pito hävisi takarenkailta kokonaan ja auto lipui parkkipaikan lopun sivuluisussa. Autotielle päästyään poika lennätteli keveästi reippaaseen ylinopeuteen ja pujotteli liikenteen seassa. Poika istui ylpeänä autossaan, eihän äskeinen vielä ollut mitään, kylmä moottori ja hieman alle puoli kaasulla.
"Onks sul jotain toiveita ton musiikin suhteen? Tai reitin? Tarviiks sun siis käydä jossain?",Rokkari kysyi ohittaessaan muutaman tila-auton.

Danielle virnisti kun toinen kehotti kertomaan jos tyttöä rupeaisi pelottamaan.
"En mä pelkää mitään. En varsinkaan vauhtia", tyttö sanoi hieman flirttailevalla äänellä. Päänsä sisällä Danielle moitti itseään, eihän hänen olisi sopivaa flirttailla tälle nuorukaiselle, toinenhan oli alemmasta klikistä! Toisaalta blondi ei voinut vastustaa pientä hauskanpitoa, joten hän piti virneen kasvoillaan ja valmistautui vauhtiin.
Tommy tiedusteli oliko tytöllä toiveita musiikin suhteen, Danielle vilkaisi radiota ja pudisteli sitten päätään, ei hänellä ollut vaikkei punkmusiikki kuulunut hänen suosikkeihinsa. Se sai kuitenkin nyt kelvata, tyttö ei ollut juurikaan musiikista edes kiinnostunut.
"Ei mun tarvi käydä missään, huristellaan vaan kämpälle suoraan", cheerleader ilmoitti hymyssäsuin auton puikkelehtiessa tiellä.
Kämppä ei oikein kuvannut asuntoa missä Danielle perheineen asusteli. Marchandit asuivat yhdessä alueen hulppeimmista kartanoista, Danielle oli asunut talossa syntymästään lähtien, herra Marchand oli ostanut talon vaimolleen häälahjaksi. Taloa oli hieman kunnostettu ostamisen jälkeen, mutta se näytti lähes samalta kuin 18 vuotta sitten.
Vaaleaverikkö seurasi hetken nuorukaisen vauhdikasta ajoa, Tommy oli melkoisen hyvä kuski.
"Sä oot tainnu tehä tätä paljon?" tyttö puoliksi totesi ja puoliksi kysyi, auto liikkui sulavasti kovassakin vauhdissa. Danielle vilkaisi taustapeiliin kuin odottaen näkevänsä vilkkuvat valot takanaan.
"Kohta on kytät perässä", cheerleader vitsaili hymy kasvoillaan, hän oli jo unohtanut jonkin aikaa sitten saamansa puhelun eikä surullisuudesta ollut enää jälkeäkään.

Tommy hymyili edelleen toisen väittäessä ettei pelkäisi mitään. Jos joku tuttu olisi väittänyt samanlaista olis rokkari tehnyt kaikkensa saadakseen toisen säikäytettyä. Poika kuitenkin havahtui seuraamaan
liikennettä ja navigaattorin ohjeita. Seuratessaan liikennettä poika ei edes huomannut tytön pudistavan päätään mutta totesi hiljaisuuden olevan myöntymisen merkki pojan omille musiikeille. Rokkari antoi nopeuden tasaantua, reippaaseen ylinopeuteen. Vauhti ei pojasta tuntunut kovinkaan kovalta, iltaisin vauhti ainakin kaksinkertaistui. Öisin kadut olivat kuin taistelutantere, eri jengien kisatessa. Tommy huomasi autossaan vallitsevan hiljaisuuden, jos melua ja musiikkia ei laskettu. Jotain puhuttavaa pitäisi siis saada aikaan, onneksi Danielle avasi suunsa ensin eikä rokkarin tarvinnut miettiä mitään järkevää sanottavaa. Hymyillen poika mietti hyvää vastausta, toinen taisi tosissaan tykätä vauhdista.
"Njooo, onhan tätä tullu tehtyä muutamaan otteeseen, taino päivittäin. Oikeestaan meikku elää täl hetkel ajamalla". Nopea vilkaisu blondin kasvoihin todisti ainakin sen ettei tyttöä enää harmittanut yhtäpahasti ja tämä nautti kyydistä, vaikka meikit olivatkin pitkin poskia. Poika ei voinut pidättää nauruaan toisen puhuessa poliiseista. Poika naurahti kovaan ääneen ja hiljensi vauhtia päästämällä jalan kaasulta. Lopulta naurun keskeltä rokkari sai itsensä kasaan vastatakseen.
"Nojoo, ne voi vähän hättyytellä mut ei ne perään lähe ku ei niil riitä autos teho ja kuskis taito. Ne odottaa liittovaltion autoja ja mieluummin sit jälkiäpäin ratsaa. Sen takii autot maalataan aika useesti, katoppa vaikka sinne peilin alle, sielt näkyy viel vihreetä edellisestä maalista. Nii ne ei voi sit väittää et se olin minä ku väri ei täsmää ja kilvistä ne ei saa mua jäljitettyä", poika selosti ylpeänä tietämystään sheriffien ihmeellisestä väestä. Olihan poliisi ainainen kiusa mutta kuten sanottu, normaalisti poliisi luovutti takaa-ajon suhteellisen nopeasti, jollei liittovaltion nopeammat autot ja taitavammat kuskit sattuneet olemaan lähellä.

"Miten ajamisella voi elää?" Danielle ihmetteli Tommyn kerrottua että eli ajamisella. Olikohan tällä sitten taksi? Danielle ei keksinyt muuta tapaa ansaita rahaa ajamalla, yleensä ajeluun vain kului rahaa. Auto missä he nyt istuivat ei kuitenkaan oikein näyttänyt taksilta.
"Mun veli on hakenu poliisiopistoon. En kyllä tiijä pääseekö se sinne, se pelas aikoinaa futista vähä ku ammatiksee ja loukkaantu melko pahasti, ehkä se vamma estää sen toimimisen kyttänä", cheerleader selitti, hän puhui mielellään Mattista, veli oli hänelle tärkein ihminen maailmassa.
"Joku kaunis päivä se vielä pidättää sut, se ajaa hyvin vaikkakin yleensä ihan nopeusrajoituksia noudattaen", Danielle velmuili kasvoillaan kiusoitteleva hymy.
Tyttö oli itsekin tehnyt paljonkin lainvastaisia touhuja, mutta veljen poliisihaaveet eivät silti haitanneet häntä, vaikka tietysti toinen valvoi häntä nyt jo erityisenkin tarkasti.
"Kappas", Danielle totesi huomattuaan vihreää maalia auton peilin alla. Kyllä hurjastelijat näemmä osasivat hommansa. Danielle oli niin keskittynyt miettimään takaa-ajotilanteita eikä hän aluksi huomannut oikealta tulevaa autoa.
"VARO!" blondi ulvaisi toisen auton ollessa jo nyt vaarallisen lähellä. Oliko toinen huomannut sen?
Danielle sulki silmänsä kauhuissaan ja toivoi että ne avatessaan auto olisi vain lipunut tyylikkäästi ohi ja vauhdikas matkanteko jatkuisi naarmuitta.

Miksei ajamisella voisi elää? Toinen ei siis tainnut tietää moottoriurheilusta ja kaupungin yön tapahtumista juurikaan mitään. Hieman tuhahten poika kuitenkin vastasi.
"Ajamisellahan elää ihan hyvin, kato kisaa kisaa, kait sä ny oot hollywoodin kaahaus leffat nähny? Ei se oikeesti oo iha hurjapäät meininkii mut ei kaukana siitä. Kyl aina välil o porukkaa enämpi liikkeel mut normaalisti on enemmän sellast underground meininkii ja jengien välisiä kisoja". Poika vilkaisi blondia puhuessaan, varmistaakseen että menee asia perille ja ettei toinen enää itke. Danielle kertoi veljestään joka aikoi poliisiksi, sielu menetetty poika ajatteli itsekseen muttei kehdannut sanoa ääneen. Paskalakit eivät sattuneet rokkarin parhaisiin kavereihin, vähäisetkin tapaamiset olivat olleet negatiivisiä pojan kannalta.
"No mut jos veljes ottaa mut kii nii voin sit lähettää terveiset nii voit sit tulla heittää mut himaan ni ei tuu sanomista", poika vastasi hymyillen takaisin. Vaikka rokkari ei normaalisti kehuskellutkaan olisi silti aika saavutus poliisilta saada tämä kiinni, tosin saattoihan aina bensa loppua tai moottori hajota.

Pojan selostuksen jälkeen tyttö käänsi päätään ja tutki auton maalipintaa. Rokkari huomasi oikealta tulevan auton ajoissa, kuten myös kyytiläinen. Tommy säikähti tytön kiljaisua ja teki hieman liian rajun väistöliikeen. Auto hyppäsi kokonaan toiselle kaistalle. Poika joutui tekemään vielä nopeamman käännöksen mutta sai auton takaisin omalle kaistalle pienen sivuluisun kanssa. Tilanne oli rokkarille normaali, joka päiväisestä puikkelehtimisestä, vain tytön huuto sotki pahasti pojan ajatukset, eikös blondi sanonut tykkäävänsä vauhdista?
"Hei, ei paniikkii ei paniikki, ei se kolahtanu, olihan se lähelllä mut läheltä ei lasketa", poika sanoi ja huokaisi, noin pahasti hän ei ollut liikenteessä säikähtänytkään vähään aikaan.

Tommyn puhuessa kaahausleffoista Danielle pudisteli päätään.
"Mä en kato paljoo leffoja. Tai no jos katonki ni ne on jotain romanttisia hommeleita, ei autoilla sekoilua", Danielle kertoi pojalle tajuamatta mitä tämä elokuvamaininnan jälkeen oikein höpötteli. Jengikisoja..?
Cheerleader katseli kyllä jonkin verran elokuvia, muttei ollut intohimoinen elokuvafanaatikko. Hänen katselunsa kuitenkin rajoittui täysin romanttisiin komedioihin ja jopa joihinkin draamoihin.
"Hah. Mä tuun mieluummin huiskimaan pampulla", tyttö virnisti toisen kommenttiin poliisien kynsistä pelastamisesta.

Kolarivaara lipui kaikeksi onneksi ohitse, mutta vain niukasti. Danielle tärisi hieman huultaan purren.
"Mä... pelkään rekkoja. Toi kai oli enemmän joku pienehkö kuorma-auto mut melkein rekka... Ja mä en tykkää niistä", tyttö sanoi toiselle hieman vapisevalla äänellä. Hän oli lapsena joutunut rekan töytäisemäksi ja loukkaantunut, käsi oli murtunut ja hän oli saanut useita mustelmia sekä haavan oikeaan ohimoonsa. Ohimossa oli edelleenkin arpi muistuttamassa onnettomuudesta, onneksi se oli kuitenkin sen verran huomaamaton ettei sitä näkisi ellei osaisi katsoa.
Miten joku pystyikään näkemään hänet näin lyhyessä ajassa monesti heikoimmillaan? Cheerleader alkoi olla todella ärsyyntynyt omaan heikkouteensa. Häpeällinen päivä.

Poika kohotti toista kulmaansa kuullessaan ettei tyttö katsonut elokuvia. Eikö kaikki muka leffoista pitänyt, rokkarin oli ainakin luullut niin. Poika itse jaksoi kyllä tuijotella elokuvia vaikka kuinka paljon.
"Oho, sähän ihmeellinen hiihtäjä oot jos ei eläväkuva jaksa innostaa. Ooks sit ennemminkin joku himo shoppaaja bilettäjä?", rokkari kysyi vilkaisten samalla vieressä istuvaa blondia.
"No jos tuut pamputtaa nii ota käsiraudat mukaan sit kans". Sanat tulivat rokkarin suusta ennenkuin tämä kerkesi edes ajatella asiaa tarkemmin. Noo tehty mikä tehty poika ajatteli itsekseen, ja tuskin toinen nyt loukkaantuisi.

Danielle oli avannut silmänsä jälleen ja kertoi pelkäävänsä rekkoja, tai ylipäätään isoja autoja. Tommy pohti päässään miten joku oikeasti saattoi pelätä autoja, rokkari ei pelännyt vaikka oli telonut itsensä autojen kanssa useamminkin.
"Noo mut ei me siihen osuttu, ei ollu vielä ees lähellä. Ai onks rekat tehny jotain tosipahaa sulle joskus?", Tommy heitti ohi mennen vastaukseksi. Poika hiljensi samalla vautia huomatessaan tulleensa hienosto alueelle. Ei nopeus vieläkään ollut rajoitusten mukainen mutta paljon turvallisempi, saattoihan pihoilta tulla vaikka lapsia. Kaikki talot olivat kuin linnoja ja huviloita pojan omaan asuntoon verrattuna. Rokkari tiesi olleensa onnekas saadessaan asuntonsa eipä hän olisi isompaa kämppä tarvinnutkaan mutta kyllähän se silti aina hieman masenti nähdä muiden ökytalot.
"Siis ei helvetti, paljon näil jannuil o rahaa...", poika sanoi hiljaa, melkein kuiskasi katsoessaan eräänkin arviolta miljoonan dollarin taloa jonka pihalla oli neljä useamman sadantuhannen dollarin autoja.

// sori kestosta!

"No jaa. Bileissä tulee käytyä ja shoppailu on kivaa..." Danielle hymyili nuorukaiselle leveästi, hän rakasti bileitä ja uusia vaatteita. Pinnallista ehkä, mutta niiin ihanaa.
"Ehkä otankin", tyttö virnisti vihjaavasti pojan lipsautettua käsiraudoista. Danielle antoi hetken aikaa mielikuvituksensa lentää kunnes ravisteli päätään karkottaakseen mielikuvat päästään.

Tommyn tiedusteltua olivatko rekat tehneet jotain tosipahaa hänelle, blondi nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan.
"Niinkin voisi sanoa... Mä jäin pienenä rekan alle... Tai no, se oli vaan joku pakettiauto, mutta ku olin pikkumuksu ni mulle se oli rekka", cheerleader sanoi hiljaa. Hän ei yleensä jakanut juttuja menneisyydestään, mutta jokin toisessa sai hänet puhumaan tavallista enemmän.
Danielle pisti merkille miten Tommy hämmentyi kun he saapuivat hienostoalueelle. Hymy palasi tytön kasvoille ja hän vilkuili ympärilleen toisen ihmetellessä miten paljon rahaa tällä väellä oikein oli.
"Paljon. Täällä asuu jokunen politiikassa vaikuttava kääkkä, muutama urheilija, jokunen musiikkialan tyyppi... Iskä soitti joskus kitaraa ja laulo yhessä bändissä, nykyään se on säveltäjämanageri. Äiti on näytelly ja laulanu oopperaa", Danielle värähti viimeisen lauseensa kohdalla, hän ei pitänyt liiemmin äidistään eikä oopperasta.
Marchandien talo tuli näkyviin ja tytön kasvoilla kareillut hymy sai hieman ylpeän vivahteen.
"Toi tuolla kadun päässä, se on meidän", Danielle ilmoitti tyytyväisenä.

Yllättävää, Daniellesta näki pitkälle tämän olevan koulun cheerleader kanoja joiden elämä pyöri bileiden, vaatteiden ja draaman ympärillä. Poika itse oli sijoitettu rokkareihin, hyvä niin. Rikkaaksi pennuksi Tommyä ei saisi tekemälläkään. Rokkari vain nyökkäsi vastaukseksi mutta kuullessaan blondin leikkisästi myöntyvän käsirautoihin painoi poika päänsä niskatukeen ja vilkaisi tyttöä kääntämättä päätään. Oikea jalka nostettiin kaasulta ja laitettiin jarrun läheisyyteen valmiina jarruttamaan jos toisen huumorintaju ei riittäisi. Hetken hiljaisuuden jälkeen miehenalku oli varma ettei vaaraa enää ole ja uskaltaisi jälleen puhua.
"Se on sit mun pelastus", rokkari totesi virnistäen.

Danielle avautui rekkojen tekosista johon poika ei oikeen osannut vastata. Poika oli kolhinut itseään autojen kanssa useasti muttei vielä jäänyt suoranaisesti rekan alle vaikka oli monesti ollut isojenkin autojen kanssa tekemisissä.
"Opetin kerran kaverille tätä autolla ajamista, ja vaikka oltiin pikkuteillä nii silti se päätti kattoo et kuinka läheltä rekkaa se osaa luistattaa perää, no sen driftaushan meniki sitte pitkäks. Nissanistahan katos kaikki siit takarenkaasta taaksepäin sitte. Ei siin sit muutaku ite yrittää samaa nii ei tullu pelkoo. Sattuks sua pahasti?", huolettoman kuuloisesti poika kertoi tarinaansa ja lopetti sen kysymykseen.
Kuunnellessaan blondin tarinaa kirosi poika hiljaa mielessään. Eihän raha tee onnilliseksi mutta kyllä raha silti on kiva asia.
"Just, ja siitä ne sit niinku tienaa nii paljon fyrkkaa et o varaa asuu tääl jossai huvilassa ja te ajelette iha törkeillä autoilla... ei jumalauta...", poika melkein kuiskasi viimeset sanat tuijotellessaan ympärillä olevia taloja. Daniellen näyttäessä taloaan poika nyökkäsi ja lopetti muiden talojen tuijotuksen.
"Kait se isäs ees soitti kunnon rokkii?", hieman nauraen poika kysyi.
"Ja pääseksää varmasti sisälle vai onks teil meksikolaisia palvelijoita talo täys?", kysymystä jatkettiin virnistäen ja hymyillen tytölle. Auto kääntyi pihatielle ja vauhti hidastui aivan kävely nopeuteen pojan rullatessa lähemmäksi ovea.