All I wanna do is have some fun. I got a feeling; I'm not the only one

- Rige tänne hahmollaan aseistautuneena~

Mitään erikoisempaa laulua vihellellen Lawrence liukui kengillään läpi suuren käytävän. Nuorukainen oli tapansa mukaan sonnustautunut aurinkolaseihin ja jos lähemmäs päästiin, niin tupakankin saattoi herran vaaleiden huulien välistä erottaa. Renkaat kenkien pohjissa olivat osoittautuneet yllättävän käteviksi ja sitä enempää ihmettelemättä mies nosti tupakan huuliltaan ja tumppasi sen vasten vaaleaa seinää. Law oli epäonnekseen niitä ihmisiä, jotka toimivat ennen kuin miettivät ja niinpä mies joutui jälkeenpäin tarkastamaan; ettei ketään opettajaa tai nörttiä ollut lähettyvillä. Tällä kertaa hän oli selvinnyt onnella ja tiputti tupakan viileälle lattialle. Nopeasti Lawrence sipaisi ruskeita hiussuortuviaan ja oikaisi olkalaukkunsa asentoa.

Law käänsi suuntansa kohti koulun suosittuja nojatuoleja, jotka tältä näkymin olivat vapaat. Hyvä onni siis jatkui yhä ja vinosti virnistäen nuorukainen lysähti yhdelle tuoleista. Lawrence painautui syvälle vasten tuolia ja haukotteli kevyesti, ennen kuin kiskaisi tummia, kireitä farkkujaan itselleen suopeampaan asentoon. Mies veti valkoista t-paitaansa ja hihatonta, harmaata huppariaan myös parempiin asentoihin ja sulki lopulta tyytyväisenä silmänsä aurinkolasien takana. Oli mukavaa laiskotella, kun oli paljon tekemistä. Muutenhan laiskottelussa ei olisi mitään hauskaa.

// I'm comiiiiiiiing !

Kevyet ja rauhalliset askeleet kävelivät koulun kopisevalla lattialla. Vaaleansiniset farkut hankasivat kävellessä, aiheuttaen pienen hankausäänen. Vaaleansininen, ohut pitkähihainen paita oli puettu ylle ja siinä ei näkynyt sillä hetkellä yhtään ryppyä.
Henriettellä oli jälleen yksi hyppytunti tässä välissä ja neiti oli päättänyt lähteä vaeltelemaan ympäri koulua. Tietenkin taka-ajatus oli se, että tyttö halusi uutta inspiraatiota kirjotuksiinsa. Ehkä hän tapaisi jonkun mielenkiintoisen ihmisen, joka antaisi hyvän inspiraation Henille.
Mustakantista vihkoa puristettiin tiukasti rintaa vasten ja jäänsiniset silmät tutkailivat valppaana ympärille.

Henrietten nenään kantautui pienoinen tupakanhaju ja tytön katse laskeutui alas maahan. Hen kyykistyi ottamaan lattialta tupakantumpin, tumppasi sen vielä niin lattiaa vasten, että se ei enää sauhunnut ja heitti sen lähellä olevaan roskikseen. Silloin Henin katse törmäsi nojatuoleihin, joissa yhdessä niistä laiskotteli joku oppilas.
Olikohan tupakanjämät tämän nuorukaisen jäljiltä? Ei sillä, että Henriette olisi moisesta pahemmin välittänyt, häntä vain alkoi kiinnostaa, millainen toinen oli luonteeltaan. Oliko nuorukainen mukava ja kiltti? Ei, ei toine kovin mukava voinut olla, jos tupakantumppeja heittelisi ympäri koulun sisätiloja. Olisiko toinen sitten kapinallinen?
Sen enempää ajattelematta Henrietten uteliasuus oli saanut tytön jalat jälleen liikkumaan.

Neiti istahti toiselle nojatuolille toisen vierelle ja laski laukkunsa alas maahan. Hän asetti vihkonsa syliinsä ja solmi hiuksensa nutturalle. Nyt katse siirrettiin katsomaan nuorukaisen kasvoja.
"Hei", Henriette tervehti tyynesti ja soi toiselle pienen hymyn.
"Oliko se sinun tupakkasi?" neiti kysyi uteliaasti. Ääni ei kuulostanut painostavalta tai vihaiselta, pikemminkin uteliaalta ja vilpittömältä.

Lawrence havahtui avaamaan silmänsä tummien aurinkolasien takana. Brunette sipaisi poskeaan ja riisui aurinkolasinsa nähdäkseen paremmin kuka hänen seuraansa oli astellut. Mies käänsi katsettaan ja kohotti leukaansa kysyvästi. Mies kohtasi pähkinänruskeat hiukset ja hitaasti nosti katseensa sinisiin silmäpareihin. Nuori naishahmo oli sitonut hiuksensa yksinkertaiselle nutturalle ja kysyvästi Law kohotti vasenta kulmakarvaansa. Oliko tuo nainen äskettäin esittänyt hänelle kysymyksen? – kyllä oli. Mielessään Lawrence käski itseään miettimään ennen kuin ajatteli. Ajatukset eivät taaskaan käyneet yksiin ja vahingoniloisesti mies naurahti jossain päänsä sopukoissa.
Hän oli siis sittenkin jäänyt kiinni siitä tupakasta? No mikähän auttaisi hänet pois tästä niin sanotusta pinteestä.
Nainen Lawrencen tummien silmien edessä oli ottanut lehtiön esille ja hetkeksi Law jo kuvitteli itsensä johonkin haastatteluun. No ei sillä ollut juurikaan merkitystä; ei hän piitannut mitä hänestä kirjoitettaisiin – niin kauan kun se ei pitänyt paikkaansa. Mielessään nuorukainen säti itseään aloittamaan jutustelut – vastakysymyksellä tietenkin.
”Kun voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin ja kissa putoaa aina jaloilleen, niin mitä tapahtuu, jos voileipä sidotaan kissan selkään voipuoli ylöspäin?” Lawrence kysyi mahdollisimman sarkastisesti ja risti kätensä polvilleen. Hänen siis nähtävästi täytyi aloittaa tämän päivän uuden tuttavuutensa kanssa jutustelu piikittelemällä? – tästä hän vielä ehtisi itseään sätiä.

Henrietten kulmat kurtistuivat hiukan, kun poika vihdoin ja viimein vastasi hänelle. Vastasi hänelle... Mitä? Olihan se ymmärrettävissä, että Hen ei vielä ihan kaikkia lauseita ymmärtänyt, sillä ranskankieli oli kuitenkin aika tiukasti kiinni Henriette päässä.
Tyttö hymyili toiselle edelleen, ehkä nyt hieman väkinäisemmin kuin äsken. Katse laskettiin katsomaan vihkoa sylissään ja tyttö mutristi hivenen huuliaan. Tämä ei tainnutkaan lähteä aivan niin kuin Hen olisi halunnut.
"Kiitos, kun jaoit tämän tiedon kanssani", tyttö sanoi sitten tyynesti ja siirsi jäänsiniset silmänsä katsomaan jälleen nuorukaista.
"Olen Henriette Fournier. Entä ketä minun on kunnia puhutella?" Henriette esittäytyi hyvin kohteliaasti ja esitti mielestään myös kohteliaan vastakysymyksen nuorukaiselle.
Jos toisen suusta tulisi jälleen jotain epämääräisyyksiä, olisi Henrietten ehkä paras liueta paikalta. Jos toinen ei edes nimeään kertoisi, se varmasti tarkoittaisi sitä, että toinen ei halunnut jutella tytön kanssa. Korjaan, nörttitytön kanssa, jolla oli hyvin hämärä mustakantinen vihko sylissään.

Lawrence oli ulospäin mahdollisimman neutraalin näköinen, vaikka sisäisesti virnuilikin huvittuneena tytön reaktiolle.
Hän tosin oli ollut turhankin töykeä, sillä eihän neitonen ollut tehnyt mitään erikoista. Pienesti Law huokaisi ja vei kätensä niskansa taakse. Niskassaan mies tunsi lämpimän kätensä, mutta oikealla kädellään Lawrence ei tuntenut mitään. Ei lämpöä eikä kosketusta. Nuorukainen ei ollut edes koskaan varma mitä sormea liikutti. Käsi kyllä totteli ja liikkui normaalisti, mitään ruskeahiuksinen ei kuitenkaan tuntenut. Hymähtäen mies vastasi tytön nihkeään kiitokseen ja yritti hieman pehmentää ilkikurista katsettaan. Käsi laskeutui nojatuolin käsinojalle ja mies päätti yrittää jotenkin suhtautua suopeammin brunettea neitoa kohtaan.
”Olen Lawrence, Law tai Rence siis”, nuorukainen sanoi ja nopealla vilkaisulla siirsi katseensa kattoon. Hänenkin olisi varmaan hyvä hieman aukoa suutaan, ettei puhuminen jäisi yksin tuon tytön huomaan. Ja luonnollisestihan Lawrence oli puhelias, hän vaan sattui olemaan hieman ivallisella tuulella ja se muotoili hänen luonteestaan sarkastisemman juuri sille hetkelle.
”Miksi sinulla on lehtiö?” Lawrence kysyi päätään hieman kallistaen.

Kuinka Henriette ilahtuikaan, kun nuorukainen kertoi nimensä. Tietenkään, tätä ilahtumisen tunnetta ei kasvoilla näkynyt ollenkaan. Kaikki hänen tunteensa pysyivät visusti pään sisällä.
Hen soi toiselle lempeän hymyn ja hänen katseensa pysyi hetken aikaa Lawrenceksi esittäytyneessä nuorukaisessa, mutta toisen kysyttyä vihkosta, Henriette laski katseensa vihkoonsa.
"Oikeastaan se on enemmän tavallinen vihko kuin lehtiö. Minä pidän kirjoittamisesta ja kannan sitä aina mukanani", neiti selvensi ja nosti katseensa toiseen.
"Saan uusista ihmisistä inspiraatioita", Henriette selvensi vielä tarkemmin.

"Lintsaatko vai onko sinullakin hyppytunti?" Hen kysyi muina miehinä ja hymyili hennosti toiselle. Enemmän tyttö oli kuitenkin sen lintsaamisen puolella katsellessaan toista, mutta eihän sitä voinut koskaan tietää.

Henriette oli siis näitä kirjoittaja tyttöjä? Kirjailijaksiko tuo aikoi? Inspiraation haku meneillään, ugh. Lawrence epäili sitä, että hänestä saisi minkäänlaista aihetta tarinoihin. Mikähän kirjoittamisessa muuten ihmisiä viehätti, sitä Law ei ollut koskaan pohtinut. Ala-asteella kirjoittaminen oli ollut ihan mukavaa, mutta vanhemmiten teksteiltä oli vaadittu koko ajan enemmän ja enemmän. Nuorukaisen mielenkiinto sitten olikin jäänyt niille teilleen. Lyhyempi kaksikosta kysyi uuden kysymyksen ja Rence naurahti kuivasti, painaen päänsä vasten nojatuolin nojaa. Hyppytunti tosiaan oli ollut, mutta nuorukainen ei ollut jaksanut seuraaville tunneille raahautua. Vastaus oli siis helppo;
”Lintsaan”, Lawrence vastasi kuin se olisi ollut itsestään selvyys. Mies virnisti pienesti ja nosti aurinkolasinsa takaisin silmilleen. Aulan värit muuttuivat tummimmiksi ja mies siirsi katseensa jaloistaan takaisin uuteen tuttavuuteensa.
”Mutta sen sinä varmaan jo arvasit. Itselläsi on sitten hypäri?” Lawrence kysyi ja risti kätensä ristiin syliinsä.

Henriette tyytyi nyökkäämään, kun poika oli arvaillut tyttösen vaihtoehdon lintsaamisesta oikein ja hymyili, kun poika arveli tytöllä olevan hyppäri.
"Kyllä. Minä olen enemmän näitä tunnollisia oppilaita", Hen myönsi avoimesti ja hymähti huvittuneena. Tyttö sipaisi kasvojen eteen tulleet etuhiukset korvansa taakse ja katseli tätä uutta tuttavaa kiinnostuneena. Mitähän toisesta saisi irti?
Silloin Hen muistikin, kun oli kävellyt pojan luokse, että toisen kengissä oli näkynyt jotain outoa. Henrietten katse liukui nyt toisen kasvoilta toisen kenkiä tutkimaan.
"Sinulla on erikoiset kengät", Henriette totesi tyynesti ja odotti, että toinen kertoisi niistä tytölle. Aivan kuin niissä olisi ollut rullat, niin Henriette ainakin luuli nähneensä vilaukselta.

//Niin, kai sillä nyt oli ne rullakengät XD

Lawrencella ei ollut mennyt puolta sekuntia kauempaa, kun hän oli jo tiennyt sen mitä Henriette oli mennyt itsestään kertomaan. Hetihän sen huomasi, että nainen oli enempiä tunnollisiin oppilaisiin päin. Kiltiltähän tuo näyttikin, ei sitä kieltämään. Lawrence sulki hetkeksi silmänsä lasien takana, ennen kuin avasi ne ja luuli jo hetken olevansa koulu psykologilla tai jotain. Hetkeksi Rence kuvitteli Henin sellaisen aivopsykologin tittelin omistajaksi. Naisen katse oli uskomattoman tutkiva, onkiko hän jotain? Lawin huulien välistä karkasi matala hymähdys. Äkkiä naisen katse oli jo aivan toisaalta ja Law ryhdisti selkänsä vilkaistakseen itsekin jalkapariaan. Nainen huomautti Lawin tummanruskeita rullakenkiä erikoisiksi ja Rence naurahti.
”Niin ovat, ostin Lontoosta”, Lawrence sanoi ja pörrötti huolettomasti hiuksiaan. ”Kätevät, ei tarvitse hyvätasoisella maalla kävellä kun liu’un varpaat koholla. Alussa se oli hankalaa, mutta homma onkin yllättävän helppoa kun tasapainoani harjoitin”, Ruskeahiuksinen kertoi ja nosti sitten katseensa tytön kenkiin. Niissä ei mitään erikoisempaa tainnut olla.

Henriette ei itse ollut koskaan nähnyt tai edes kuullut tuollaisista kengistä, joten tytön ihmetys oli sen takia melko suuri.
"Mitähän keksitään seuraavaksi, kun kerran ei jakseta enää edes kävellä", tyttö totesi itsekseen, ei tietenkään millään tapaa halunnut loukata toista. Hen ei välillä vain ymmärtänyt uusia keksintöjä. Mitä virkaa näillä kengillä sitten oli, joissa oli rullat? Eikö rullaluistimet ajanut sitä asiaa, että niillä sai luistella maalla?
Henriette ei vain ymmärtänyt.

Tytön katse nousi pojan kengistä takaisin pojan kasvoille. Henin huulille kohosi hivenen huvittunut hymy.
"Harrastatko sinä muutakin kuin kengillä liukumista?" Henrietten oli välttämättä kysyä se juuri tuolla tavalla ja naurahti hennosti.

//Sori, kun on tällastä yksinkertaista XD katson gossip girlia samalla :,D

//pelaaja hahmoineen poistui listoilta, pelin voi siis katsoa päättyneeksi jollet halua lopetusvuoroa tms. heittää..//