I just wanna be with you

- Minä niin pidän vessapeleistä, eikä juuri ainuttakaan ole, joten ~ niin, sonsu&Luna♥ -

Välillä oli hyviä päiviä, toisinaan taas huonoja. Jotkut päivät olivat miltei täydellisiä, toisina joka ikinen yritetty asia kaatui ensimmäiseen kynnykseen. Tämä oli taas yksi niistä, joita paskoiksi päiviksi saattoi kutsua. Tai niin oli ainakin tuon kakkosluokkalaisen friikin kohdalla, Jupiter saattoi olla ulkomuotoonsa tyytyväinen, mutta siihen päivän hyvät puolet sitten jäivätkin. Se, että pitkähköt, mustat hiukset laskeutuivat somasti laineilla olkapäille kauniita, siistillä meikillä somistettuja kasvoja reunustaen ja se, että tummat farkut ja punaisen paita istuivat täydellisesti sopien vieläpä toisiinsa, ei korjannut sitä että kaikki muu ontui. Mikään ei tuntunut onnistuvan, biologian pistokoe oli ollut niin yllättävä, että Jupiter oli saanut siitä hylätyn, kun ei vain ollut tiennyt mitään, matematiikassa hän ei ollut ymmärtänyt yhtään mitään, ja nyt liikunnasta hän lintsasi istuen vessan lattialla tuijottaen ajatuksiinsa täysin vaipuneena vastakkaista seinää. Edes ajatukset eivät pysyneet kasassa. Poika koki itsensä huonoksi, hän oli huono. Hän särki sydämiä, kohteli muita huonosti ja oli eittämättä riippuvainen seksistä. Miksi hän ei voinut olla normaali, samanlainen kuin muut? Mitä helvettiä hän juuri ajatteli?! Eihän Jupiter edes tahtonut olla kuten kuka tahansa muu. Sehän olisi ollut varsin tylsää ja mielenkiinnotonta. Toisaalta, mieluummin tylsää kuin paskaa. Mutta olihan sekin toisaalta väärin, kun ajatteli ettei kenelläkään muulla mennyt huonosti. Joillakin tosiaan meni vielä huonommin.

Oli kulunut jo aikaa siitä, kun Jupiter oli särkenyt pojan, josta oikeasti piti. Hän ei tahtonut pahaa kenellekään, eikä ainakaan kenellekään, joka oli mukava ja ihana ihminen. Ja Luna todella oli sitä, poika josta Jupiter piti. Ja heidän välisensä ongelma olikin juuri se, että Jupiter piti monesta muustakin. Ja ei, hän ei pystyisi luopumaan kaikista vain yhden ihmisen tähden. Eikä hän olisi edes osannut päättää, kuka se olisi jolle hän itsensä antaisi yksinomistettavaksi. Niin hyvää ihmistä ei ollutkaan, että tuo olisi pojalle yksinään kelvannut. Yksi ihminen ei kyennyt täyttämään kaikkia tarpeita. Ja se oli suurin ongelma.

Naurunrämäkkä kaikui käytävällä kun Luna juoksi käsi nenällään lähimpää vessaa kohti. Pojan askeleet kaikuivat hiljaisillä käytävillä nopean hengityksen tahdittamina. Päästyään vessan ovelle Luna avasi sen, läimäytti kiinni ja jäi nojaamaan siihen hengittäen nopeasti. Pelko leiskui pojan silmissä. Muutama kovis oli saanut hänet kiinni, kun Luna oli ollut menossa seuraavalle tunnilleen, eikä aikaakaan kun Lunan hiljaisuus oli alkanut käydä poikien hermoille ja nyrkki oli puhunut. Pakoyritys oli onnistunut öykkäreiden nauraessa Lunan surkealle ilmeelle.
Hetken paikallaan panikoituaan Luna lähti vapisevin jaloin altaille ja avasi hanan kääntäen veden kylmälle. Luna nojasi altaaseen ja katsoi itseään peilistä. Hänen musta tukkansa sojotti pörröisenä ja otsatukka oli hieman sotkeutunut nenästä tulevaan vereen, hänellä oli päällään ei enää niin valkoinen kauluspaita ja mustat farkut. Pojan ote lavuaarista tiukkeni.
"Vittu!"
Luna potkaisi seinää lavuaarin vieressä ja pamautti nyrkkinsä sen reunaan. Hetken hengitettyään rauhallisesti Luna laittoi kätensä jäätävän kylmän veden alle ja puhdisti naamansa. Poika etsi paperitelineen ja kuivasi naamansa katsellen vihaisesti itseään peilistä. Paperi rypistyi palloksi ja lensi roskakoriin. Hetken pyörittyään edestakaisin lavuaarien edessä tukkaansa hermostuneesti sukien Luna seisahtui ja nojasi käsillään yhteen lavuaariin pudottaen päänsä alas. Silmät suljettuna hän yritti rauhoittua.
Rauhoittuminen ei kuitenkaan ollut kuulunut pojan tekemisiin enää vähään aikaan. Kokoaikainen hiusten näpertely ja ylenpalttinen ajatteleminen oli täyttänyt Lunan päiviä siitä lähtien, kun Terin selkä oli loitonnut hänen luotaan jonkin aikaa sitten. Miksi hänen piti olla niin vaikea? Ärsyynyt murahdus pääsi pojan suusta kun tämä nosti päänsä ylös katsosakseen itseään kulmiensa alta. Helvetin helvetti.

Jupiter sävähti vahvasti oven käymistä, vihreät silmät jäivät tuijottamaan vessoihin rynnännyttä, ja Terille jo ennestäänkin tuttua, poikaa. Jupiter sipaisi hiuksiaan ja vain tuijotti apaattisena, silmät levinneinä, eikä saanut edes suustaan sanaa ulos. Toinen vuoti verta, Jupiteria se huoletti. Ja mustatukkainen friikkipoika oli hypätä kattoon toisen kirotessa. Sana ei sopinut lainkaan Lunan suuhun, ainakaan Jupiter ei ollut osannut kuvitella toisen käyttävän voimasanoja. Kai sitä saattoi ihminen aina välillä erehtyäkin, sehän oli ainoastaan inhimillistä.
Jupiter nousi ylös ja astui epävarman askelen lähemmäs Lunaa. Epävarmuus ei ollut kyseiselle mustatukalle luontaista, se oli ahdistavaa ja outoa.

”Oletko sä ok?”, poika kysyi katsellen toista huolestuneena ja nojautuen vasten allasta. Hän olisi tahtonut niin kovasti kietoa kätensä toisen ympärille ja puhua kaikkea, mutta eihän hän sellaista uskaltanut tekemään. Epävarmuus ei todellakaan ollut tuttu tunne Jupiterille, mutta kaikista itsevarminkin kykeni olemaan epävarma… ainakin jos oli sattunut satuttamaan pahastikin toista henkilöä selvittämättä asiaa.
Jupiter oikoi paitansa helmaa, senkin hän teki katse tiiviisti Lunassa. yritti hymyillä, saaden aikaan vain epätoivoisen häiveen hymystä, varjon.

- lyhyt D: -

#mitää lyhyt#

Säikähtäen poika hätkähti ylös selkä seinää vasten yllättynyt ilme silmissään. Liike sai Lunan laukussa olevan pienen tiu'un helähtämään. Hän luuli olleensa yksin. Luna katsoi edessään seisovaa poikaa nyt silmille lentäneen tukan alta. Hänen sydämensä teki jotain hyvin erikoista rinnan alla, jätti lyöntejä välistä ja tuplasi vauhtia yhtäaikaa. Pojan keuhkot unohtivat työnsä täysin ja aivot nappasivat keskeltä lausetta poikki.
Luna vain tuijotti.
Ruumiintoiminnot starttasivat uudelleen ja pitkä henkäys nosti Lunan rintakehää. Ter oli niin kaunis. Ja surkean näköinen. Eihän hän ollut aiheuttanut sitä? Ei tietenkään, miksi olisi. Olihan siitä jo aikaa. Terillä oli varmasti jo joku uusi.. Jolle puhua. Ilkeä vääntö mahassa sai Lunan heräämään. Luna kääntyi lavuaarille ja sulki hanan hiljaisena. Pojan kädet olivat kylmän nihkeät ja epämukavat. Luna katsoi paitaansa peilin kautta ja huokaisi. Tästä tulisi keskustelu kotona. Kokoajan hänen sydämensä muistutti epänormaalilla rytmillään, kenen vieressä hän seisoi.
Poika ei halunnut tuntea tätä rassaavaa kipua enää. Asian ajatteleminen vai pahensi tilannetta. Luna oli toitottanut itselleen moneen kertaan näin hitaina päivinä samaa, vanhaa tarinaa: Et voi tehdä mitään mikä korjaisi tilanteen. Katkeruus on taas sinun osasi.
Lunan teki mieli olla vihainen Terille, se oli helppoa ja tuttua. Miksi hän oli tehnyt niin hänelle? Miksi, miksi toinen oli mennyt huijaamaan poikaa näyttämään tunteitaan ja saanut ne taas kauemmas kuoren alle? Luna tiesi, että Ter ei ansainnut tätä vihaa. Jupiter oli niin pieni. Ja hento. Viha Lunaa itseään vastaan nousi tämän pään sisällä.
Kaikki tämä epätoivo tuotti uudenlaisen tunteen, jota myös muut suruksi kutsuivat, Lunan pään sisälle. Vihaisena olo jäi pelkäksi surkeaksi yritykseksi, Luna nosti katseensa Jupiteriin. Se ei paljastanut mitään.
"En."

#sorg jos on epämääräistä hyppelyä asiasta toiseen, Lunan pää on niin sekasin etten itekkää saa sitä ruutuun :'')#

Jupiter katseli toiseen vihreillä silmillään, toinen kielsi olevansa kunnossa ja Jupiter näytti siltä kuin olisi voinut pillahtaa itkuun. Sanoiko toinen sen ollakseen ilkeä hänelle? Iskien jälleen vasten kasvoja totuuden siitä, että hän oli läpensä paska ihminen? Niin tai näin, mutta siten se Teriin osui.
“Luna.. mä…”, poika sopersi joutuen keskeyttämään kaiken vain nielläkseen kyyneleitä. ja miksi hänen piti nykyään itkeä kokoajan? “Sä olet vihainen mulle”, poika huokaisi surkeana ja kääntyi peilin puoleen. Takaisin katsoi kaunis, mustahiuksinen poika, jonka silmät olivat surulliset. kajalit pysyivät siististi siinä, mihin ne oli laitettukin. Toisin olisi, jos poika pillahtaisi itkuun. Sitten ne valuisivat pitkin poskia sotkien.

“M -mä olen pahoillani. Luna, sun pitää”, Jupiter puri huultaan ja huokaisi. Poika repäisi käsipaperia ja kostutti sitä hyvin vähän ja rupesi lupaa kysymättä putsaamaan toisen kasvoja. Verta Ter ei ollut koskaan kammonnut, se oli hänelle hyvinkin arkipäiväinen asia. Kesken paperilla toisen kasvojen putsaamisen Ter niiskahti ja painoi itsensä vasten toisen rintaa antaen paperin tippua lattialle. Enää kyyneleille ei mahdettu mitään, ohuet käsivarret kiedottiin tiukasti toisen ympärille ja Jupiter pyrki niin lähelle kuin mahdollista.
“En mä tahdo tahallani satuttaa, enkä mä tahdo että kenellekään jää pahamaku suuhun, koska mä olen typerä. Anteeksi, Luna”, poika soperteli hiljaa. Hän puristi silmiään tiukasti kiinni aikomatta itkeä nyt.

Jupiter alkoi puhumaan ja änkyttämään itkuisellä äänellä. Ei tämä ollut sitä mitä hän oli halunnut saada aikaan. Ärh. Jupiter kääntyi tuijottamaan peiliä ja lausui valheita.
"Enkä ole, päinvastoin.."
Luna mutisi ja katsoi Teriä peilin kautta. Turhaantuneenä Luna potkaisi maata ja seuraili laattojen viivoja silmillään. Lattia oli ällöttävän likainen ja sai pojan nostamaan katseensa paljon kauniimpaan kohteeseen. Luna oli juuri vetäisemässä henkeä sanoakseen, että oli vihainen itselleen eikä toiselle, kun Ter taas alkoi puhumaan ja hiljensi hänet. Silti hän vetäisi henkeä kun Ter kääntyi hänen puoleensa ja alkoi putsata hänen naamaansa. Lunan suu jäi vähän auki ja poika katseli suurin silmin Jupiterin keksittynyttä naamaa. Sitten poika olikin jo hänen sylissään ja Luna pysähtyi hämmennyksissään vain kuuntelemaan Jupiterin sanoja. Hitaasti Luna kiersi kätensä toisen ympärille ja laski päänsä Terin olkapäälle sulkien silmänsä ja hengittäen syvään.
"saat sä anteeksi, mutta saanhan määki anteeksi? En mää tarkottanu että sulla olis paha mieli.. Taisiis, mullahan tää ongelma on.. Tai nii."
Puhumisesta ei oikein tullut nyt mitään joten Luna vain hiljeni ja rutisti Jupiteria. Vaikka asiat eivät olleet vielä kohdallaan, niin nyt tuntui hyvältä. Ja Luna halusi että tämä jatkuisi näin hyvänä, muttei tiennyt oliko se mahdollista. pakko sen oli olla. Poika vain hengitti syvään ja hymisi tyytyväisenä toisen kaulaan. Varovainen hymynkaare nousi jopa suunpieliin. Eihän nyt tarvinnut puhua, kun oli niin hieno hetki. Poika alkoi hiljaa hyräilemään karhealla äänellään "varovasti nyt" biisin melodiaa ja huokaisi. Olipa hempeilyä.

Toinen väitti, ettei ollut vihainen. Sanojen kuuleminen Lunan huulilta helpotti mustatukkaisen friikin oloa huomattavissa määrin.
Toisen kädet, jotka kiedottiin hennomman kehon ympärille löysäsivät kiristävää tunnetta Jupiterin sisällä. Huomattavasti. Sanat, jotka antoivat anteeksi miltei vapauttivat. Kyynelten virta pitkin poskia vain lisääntyi, päätä puskettiin vasten pidemmän rintaa.
“Älä, Luna”, poika huokaisi näpertäen toisen paidan kangasta. “Mulla on ongelma ja sen takia mä tuotan pahaa mieltä muillekin. Ei sulla ole mitään anteeksi pyydettävää”, poika kertoi epäselvästi mumisten vasten toista.

Toinen piti mustatukkaista friikkiä tiiviisti lähellään. Piti ja hyräili jotain kappaletta ja Jupiterin olisi tehnyt mieli jatkaa itkuaan. Hän kuitenkin puri hammasta ja tiukensi otettaan. Painoi päätään tiiviimmin vasten toisen rintaa ja yritti olla itkemättä.
Luna oli niin… Luna oli aivan liian kiltti hänelle. Ja hänellä oli todella typerä olo, Ter tunsi itsensä idiootiksi. Miksi piti pitää niin paljon? Tai oikeastaan, miksi piti pitää niin monesta niin paljon? Miksi oli niin kovin vaikeaa olla ja elää? Miksi, miksi ja miksi…

#Joo, pyydän syvästi anteeksi aktiivisuusongelmaani, mutta on muutenki ollu jotenkin hyvin vähän motivoivaa elämää menossa niintuotajoo#

Luna huomasi pienen nyytin rentoutuvan syleilyssään hitaasti mutta varmasti. Poika hiljeni kuuntelemaan toisen ääntä ja nautti pitkästä aikaa toisen näprätessä tämän paitaa. Tämän teki mieli protestoida toisen sanoihin, mutta päätti luovuttaa. Tässä kiistassa ei olisi voittajaa, joten miksi kinata takaisin? Kyllä se joskus voitaisiin selvittää. Siksipä poika vain tuhahti ja suukotti toisen olkapäätä päänsä alla. Ter tiukensi otettaan ja tuli lähemmäs mikä ei haitannut Lunaa yhtään.
Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisen hetken jälkeen Luna päätti liikahtaa ensimmäisenä. Poika otti kiinni toisen kämmenistä ja irrotti ne ympäriltään ottaen askeleen taaemmas katsoen edessään seisovaa poikaa. Hänen valkean paitansa veriläntti oli hireoutunut hieman myös Jupiterin paitaan ja Luna katsoi länttiä harmissaan.
"Mä pilasin sun paidan."
Mutisee hyvin hiljaa ja koskettaa plänttiä sormellaan. Jupiterin paita oli pilalla. Hymähtäen laskee sormensa alas ja nostaa katseensa sitten Terin kasvoihin. Epävarma katse tuijotti toisen silmiin vaikka Lunan teki mieli laskea se samantien takaisin alas. Hetken Lunan kantti kesti, mutta lopulta pojan oli laskettava katseensa alas kun mahanpohjan väännöt kävivät sietämättömiksi.

- gaah, anteeksi laittoman pitkä kesto! ;__; -

Tuntui hyvältä vain olla, kun toinen ei töninyt häntä pois ja ruvennut huutamaan. Sen Ter olisi kaiketi ansainnut, mutta eihän moinen ollut lainkaan Lunan tyylistä. Eikä tuo tuntunut olevan Terin läheisyydestä pahoillaankaan, mikä oli sekin vain hyväksi.
Toinen irrotti Jupiterin itsestään ja surkutteli pojan paitaa, mihin mustatukkainen friikki vain naurahti päätään pudistellen.
“Ihan sama. Se on vaan paita ja aina sen voi pestä”, Ter virnuili. Olo oli helvetin hyvä, kun toinen oli siinä. Luna katsoi hetken, Ter hymyili. Toinen laski katseensa ja friikkipoika nojautui jällen lähemmäs pussaten huolettomasti toista huulille. Ei mitenkään syventäen, vain pieni kosketus.

“Ei sun tarvi ujostella mua”, poika muistutti hymyillen.