Wanna be somebody

<< Vapaa peli. Apinan look sekä kengät. <<

"Mä en enää ikinä tuu sun kyytiin."
"Sitten sä joudut kävelemään."
"No ainakaan mä en kuole nuorena."
"..."

Aulan ovi avautui juuri parhaaksi kun koulun kello päätti soida tuntien alkamisen merkiksi. Brandi pysäytti serkkutyttönsä tarraamalla tuon kädestä kiinni ja kääntäen tuon sitten itseään päin.
"Pärjäätkö sä nyt varmasti?" kysyttiin vaativasti, vaikka kasvoilla olikin hyvin epävarma ilme.
Se taisi olla eilinen päivä, kun April oli päätynyt oikein näkyvästi jonkun kermalaisen pompoteltavaksi. Tytön eteen oli lätkäisty kasa myöhässä olevia tehtäviä ja tietenkin tuota oli pitänyt vielä vähätellä oikein kuuluvalla äänellä. Ei siis ollut mikään ihme, että neiti Darcyn katse oli säälivä ja hieman pelokas kun se tähdättiin toiseen tyttöön. Ei hän halunnut, että serkun ensimmäiset päivät Astonissa kuluivat tällä tavalla. Mutta ei ollut kyse siitä mitä Brandi tahtoi ja mitä ei, sillä hän ei ollut mikään sanomaan vastaan koulun käytännölle. Astonissa nörtin tehtävä oli olla nörtti. Ja siihen piti myös Aprilin tottua. Varsin näyttävästi uunituore nörttityttö pyöräyttikin silmiään ja riuhtaisi kätensä irti toisen otteesta.
"Joo joo, äiti", hän tuhahti ja vilkaisi sitten ympärilleen nopeasti.
Jotkut cheerleaderit loivat kaksikkoon hieman paheksuvia katseita. Näille ei kai sopinut, että sukulaiset saivat keskustella niitä ja näitä keskellä koulun aulaa, mikäli toinen sattui kuulumaan nörtteihin ja toinen rikkaisiin pentuihin.
"Ja sitä paitsi, pyyhi toi säälittävä ilme pois. Se ei ole kovin uskottava", totesi April vielä kuivasti serkulleen mukavalla brittiaksentillaan.
Ilme Brandin kasvoilla ei kuitenkaan muuttunut sen kummemmin suuntaan eikä toiseen käskystä huolimatta. Tyttö sai kuitenkin aikaan jonkinmoisen hymyn, jonka tarkoituksena oli tuoda Aprilille pientä rohkaisua tulevaa päivää varten.
"Okei. Mun pitää nyt mennä. Soittele jos tulee ongelmia. Sullahan on mun numero?" tummatukka puheli sitten rauhallisesti kulmiaan hiukan kohottaen.
Toiselta suunnalta kuului vain pienehkö tuhahdus ja jälleen April pyöräytti silmiään.
"Joo joo, mee jo. Sä myöhästyt kohta", kuului luuserin suusta.
Brandi ei vastannut toisen sanoihin kuin nopealla hymyllä, vilkaisi seinällä olevaa kelloa ja lähti sen jälkeen kättään sukulaistytölleen heilauttaen kohti omaa luokkaansa.

Kun Brandikin oli mennyt, oli aulassa ainoastaan April, joka nyrpisteli vielä nenäänsä serkkunsa perään, mokomakin kiiltokuva. Hän ei voinut vieläkään käsittää, kuinka ei ollut päässyt kerman joukkoon. Hän kuului noiden parempien ihmisten pariin. Hän oli liian hyvä nörtiksi. Huokaisten April kääntyi kohti kahviautomaatteja. Tämän yhden hypärin voisi siis kuluttaa vaikkapa ryypiskelemällä kahvia ja tehden muutaman matikan laskun. Ja nyt kun aula kerta oli tyhjä, hän voisi kaikessa rauhassa tehdä tuon kaiken istumassa yhdessä tyhjässä nojatuolissa. Niin, olihan hän huomannut, että ne suosituimmat oppilaat saivat enimmäkseen käyttää noita pehmeitä tuoleja. Nyt kun kukaan ei kuitenkaan ollut paikalla, voisi hän ihan hyvin nauttia hetken tuosta tilaisuudesta.

Automaattiin pudotettiin kolikko, jonka jälkeen piti vain odottaa, että kahvi valmistuisi. Hetken päästä April saikin käteensä kupin höyryävää, jonka jälkeen otettiin suunta kohti erästä tyhjää sohvaa. Hieman rispaantunut olkalaukku tipautettiin tuolin viereen lattialle ja kahvikuppikin laskettiin viereiselle pöydälle. Istuttuaan sohvalle, ryhtyi April kaivelemaan laukustaan vielä matikan kirjaa ja penaalia. Kirjat asetettiin kahvikupin viereen, jonka jälkeen tyttö ryhtyi etsimään oikeaa sivua. Kahvista otettiin huikka jos toinenkin. Oikeastaan Aprilin olo oli oikein mukava: ympärillä oli pelkkää hiljaisuutta, kahvi oli ihan ok:ta ja matikka oli aina ollut jostain syystä rentouttavaa.

//wööp, mie tuun giselen kanssa 8D tyttöni looksit, laukkuna jotain randomia~ :b

Gisele Kim oli hiukan myöhässä koulusta.

Hänellä oli mennyt ikuisuus vaatteiden ja korujen valinnassa - lähinnä koska hänen massiivinen vaatehuoneensa oli aivan helkkarin sekaisin. Hiustenlaittokin oli ottanut aikansa, tytöllä oli ollut hieman ongelmia kun hän oli pohtinut kihartaako hiuksensa vaiko eikö. (Loppujen lopuksi hän oli päätynyt pitämään tummat kutrinsa suorana.) Ulkonäköongelmian ratkettua hän äkkäsi että joku ääliö oli parkkeerannut yhden perheen Aston Martineista suoraan pihatielle, Giselen Veyronin autotallinoven eteen, joten hän ei saanut rakasta autoaan ulos. Vittuilun vuoksi hän oli käynyt nappaamassa kyseisen Aston Martinin avaimet, ja ajanut sillä kouluun vain todetakseen että hänen vakioautopaikkansa oli käytössä, ja siihen oli parkkeerattu mauton sinimusta Nissan, jonka tuunaamiseen oli varmaan käytetty enemmän rahaa kuin Giselen korkokenkiin. Hän olikin joutunut ajamaan punaisen avo-DBS:nsä jonnekin parkkipaikan laidoille, ja sitten hän ei edes viitsinyt kiirehtiä. Hän oli jo myöhässä Brownin tuplakemiasta, mutta onneksi Abel Brown varmasti ymmärtäisi.
Ja jos ei ymmärtäisi, niin isiä voisi aina pyytää soittamaan koululle...

Kaikesta tästä voinee päätellä että Gisele Kim oli kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella. Hän oli jo muutenkin melkein stressaantunut ihmisraunio, mutta kaikki tälläinen kiirehtiminen vain ärsytti häntä lisää. Hän oli ihan varma, että mikään ei voisi saada häntä vittuuntumaan yhtään enempää. Astuessaan sisään Astonin aulaan, hän kuitenkin totesi olevansa väärässä.

Giselen tummat silmät haravoivat nopeasti tilan, ja hän totesi sen tyhjäksi lukuunottamatta jotain randomia nobodya, joka sattui istumaan siinä kohdin sohvaa, jolla hän yleensä muiden suosittujen kanssa istui. Miksiköhän ihmeessä ihmiset luulivat nykypäivänä voivansa istua mihin halusivat? Gisele alkoi tuntea olonsa pikkuhiljaa joksikin istumapaikkapoliisiksi, niin arkipäiväiseltä väärien ihmisten häätäminen hänen paikaltaan alkoi tuntua. Rehellisesti sanottuna, jos Gisele olisi ollut hiukankin paremmalla päällä, ja kiinnostunut kemiasta ja Brownin tunneista, olisi hän saattanut jättää asian sikseen - mutta ei nyt. Hänelläkin oli niitä hetkiä, jolloin hänen oli vain pakko päästä purkautumaan alempiarvoisten niskaan. Sitä paitsi hänellä oli sellainen olo että tässä pitäisi alkaa ottaa diivampi ja ilkeämpi asenne itselleen. (Ehkä Giselestä oli tulossa vainoharhainen, mutta hänestä tuntui että ihmiset eivät suhtautuneet häneen enää yhtä vakavasti...)
Tuo tyttö, tuo mitättömän näköinen ilmestys oudoissa vaatteissa, sopi purkautumis- ja egoboostaustarkoituksiin mainiosti. Ei sillä, tuon tyyli vaikutti ihan kivalta ja eikä tuo muutenkaan ulkonäöllisesti ollut niin hirveä kuin monet muista nobodyista, joita Astonissa oli. Mutta - toisilla oli tapana olla väärässä paikassa väärään aikaan, ja tuo mimmi oli totisesti väärässä paikassa, ja vieläpä hyvin väärään aikaan.

Gisele oli jumittanut hetken aulan ovilla, tutkimassa penseä katse silmissään tuota epäonnista tyttöstä. Nyt neiti Kim kuitenkin otti ja suuntasi tytön luo, ja sovitti huulilleen suloisen minä-tiedän-mitä-haluan-ja-yleensä-saan-haluamani -hymynsä. Hän oli jokseenkin varma, että jos matikkaan syventynyt tyttö ei ollut jo tajunnut oven kolahduksesta että joku oli paikalla, niin korkkareiden kopinan viimeistään piti tiedottaa asiasta. Gisele laski takamuksensa sohvan viereiselle pöydälle, hymy edelleen huulillaan.
"Anteeksi", aasialaispiirteinen sanoi anteeksipyytävään sävyyn. Määrätietoinen, mutta söpö hymy yhdistettynä tuohon äänensävyyn... hmh, Giselen toimintaa nähnyt voisi sanoa että tyttö valmistautui pienimuotoiseen draamailuun. "Kukahan sä mahdat olla?"

<< Jeiii <<


Ulko-oven kolahdus ei kantautunut keskittyneen tytön korviin. Eikä hän tosiaankaan tiedostanut kenenkään läsnäoloa ennen kuin kuuli korkojen kopinaa. Katse nostettiin matikan kirjasta ja tähdättiin äänen suuntaan. Yhden sekunnin ajan April tunsi, kuinka sydän teki yhden ylimääräisen pamauksen jonka jälkeen ryhtiä parannettiin lähes huomaamattomasti ja ruskea katse siirrettiin nopeasti takaisin matikan tehtäviin. Okei, takana oli Astonia vain pari päivää, mutta totta kai hänelle oli tehty selväksi, ketkä omistivat tämän koulun. Eikä Gisele Kim todellakaan voinut olla tepastelemassa häntä kohti hymy huulilla. Ehkäpä koulun kakkostyttö vain suuntasi kohti kahviautomaattia. Kai se nyt oli ihan normaalia, että automaatille hymyiltiin ennen sen käyttöä? Nopea vilkaisu yhteen koulun suosituimmista kertoi kuitenkin, että toinen ei todellakaan matkannut kohti automaattia. Ja tuo hymy ei todellakaan muistuttanut ihan sitä... ystävällistä hymyä?

Kun Gisele sitten istahti viereiselle pöydälle, oli Aprilin ilme melko hämmästynyt ja joku olisi ihan hyvin voinut kutsua häntä hieman vajaan näköiseksi. Varsin hyvin tyttö tiedosti itsekin oman typerän ilmeensä. Ääni päässä käski asettaa kasvot peruslukemille, mutta jostain syystä se ei vain onnistunut. Oh my fucking god, tämä ei todellakaan voinut olla totta. Ap ei oikeastaan tiennyt oliko tämä hyvä vai paha juttu. Ja kun aasialaistyttö alkoi sitten puhumaan, meni britillä hetken aikaa tajuta toisen kysymys. Ai halusiko neiti Kim tietää kuka April oli? Suu teki hetken aikaa omia liikkeitään, jonka jälkeen nörtti rykäisi hieman, vilkaisi nopeasti muualle ja nielaisi ihan huomaamattaan.
"April", sanottiin yllättävänkin kuuluvalla ja vakaalla äänellä, "April Halliway."
No niin, ryhdistäydy tyttö hyvä. Eihän kyseessä tosiaan ollut kuin yksi koulun vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, joka mahdollisesti oli mukana päättämässä kuka oli kuka. Eli ei mitään paineita. Tämä vain saattoi olla Aprilin tilaisuus loistaa ja osoittaa olevansa tarpeeksi hyvä koulun parempaan sakkiin. Tosiaan, nyt todellakin pitäisi esittää omat parhaat puolensa.

Kasvoille onnistuttiin loppujen lopuksi muodostamaan kohtuullisen rento hymy, mutta silmät kuitenkin kielivät melko suuresta hämmästyksestä ja siitä, että tilanne ei ihan ollut luuserin hallinnassa. Mistä nyt piti puhua? Mistä kermassa yleensä puhuttiin? Miksi Ap oli näin lukossa? Ei tällainen jäätyminen ollut ihan hänen tapaistaan. Katse pälyili jälleen hieman ympärille ja sattuipa tyttö huomaamaan toisen punaiset korkkarit. Melko vaatimattomilta Aprilin omat näyttivät toisen kenkien rinnalla.
"Upeat kengät", pääsi tummatukan huulilta.
Halliway, olet nero.

Tuo brunette tyttö vaikutti hieman vajaalta, mutta Gisele oli toisaalta tottunut aiheuttamaan muissa oppilaissa tuollaisen reaktion, joten hän odotti kärsivällisesti vastausta yksinkertaiseen kysymykseensä. Hymy ei värähtänytkään, kun toinen sitten päätti rykäistä ja sai vihdoin nimensä ilmoitettua. April Halliway siis - miksiköhän tuo nimi tuntui tutulta? Gisele antoi katseensa tarkastella toista vielä tarkemmin, aloittaen kengistä ja jatkaen aina mekon kautta hiuksiin ja lopuksi kasvoihin. Huulia mutristettiin ja kulmia kurtistettiin kun Gisele yritti saada päähänsä mistä oli tämän Aprilin nimen kuullut. Juorujen kautta varmaankin, mutta missähän yhteydessä...

April sitten meni ja avasi pikkuisen suunsa ennen kuin Giselen muisti oli virkistynyt. Toiselta pääsi sellainen tylsä 'oih sulla on ihanat kengät' -repla, jolle Astonin perintöprinsessa pyöräytti säälivästi mielessään silmiään. Jahas, tässä oli sitten taas yksi semmoinen pyrkyri. Ihan kuin sellaisia ei olisi tarpeeksi jo kermassakin! Säälivää asennetta ei kuitenkaan näytetty ulospäin - olihan Giselellä tapoja. Hän hymyili säteilevään tyyliinsä ja naurahti, joskin vähän alentavaan sävyyn.
"Voi, ei nää ole kuin kai Donna Karanin viime sesongin kengät - eivät kovin erikoiset", Gisele sanoi hyväntuulisesti ja heilautti kättään väheksyvästi, mutta kun hän jatkoi, oli äänessä hiukan terää. "Mutta ethän sä sellaista tajuaisi, vai? Hyvä yritys kuitenkin."
Tyttö heilautti hiuksensa taakse suureleisesti, kääntäen katseensa hetken muuhun aulaan hymy edelleen huulillaan. Häntä edelleen mietitytti miksi tämän nobodyn nimi kuulosti niin tutulta. Harmillisesti se syy ei suostunut tulemaan hänen päähänsä. Gisele kurtisti lähes täydellisiä kulmakarvojaan hieman ja käänsi tummat silmänsä takaisin tähän Apriliin. April Halliwayhin. Se hymy ei tietenkään poistunut missään vaiheessa aasialaispiirteisen suositun huulilta.

"Sovitaan että sä nyt saat istua tuossa hetken", Gisele sanoi toiselle tytölle vähän samantapaiseen sävyyn kuin jolla tuomari lieventää kuolemaantuomitun tuomiota pelkäksi elinkautiseksi. "Mä nimittäin oikeasti haluan tietää miksi sun nimesi kuulostaa niin tutulta, joten voisitko valottaa asiaa hieman?"

<< voivoi, anteeksi hirveästi tästä kestosta. <<


Niin. Eihän April todellakaan tiennyt mistään Donna Karanin kengistä. Ei hän ollut ikinä kuullutkaan mistään hemmetin Donna Karanista. Koulupäivän päätteeksi Brandi saisi kyllä sivistää serkkuaan näillä hienoilla merkeillä. Eihän siitä mitään tullut kun tiesi ainoastaan jonkun H&M:n.
"Niin. Aivan", totesikin nörtti olkiaan kohauttaen Giselen kommentille.
Tämä ei nyt oikein tainnut sujua. Ei ainakaan siten miten sen olisi pitänyt sujua. Tätä vauhtia April kökkisi vielä ensiviikollakin nörttien lokerossa ja kirjoittelisi cheerleadereiden esseitä. Itse asiassa sitä hän taitaisi tehdä ensivuonnakin.

Kahvista otettiin yksi hörppy lisää samalla kun tyttö kuunteli tarkasti mitä neiti Kimillä oli asiaa. Hän saisi istua tässä, okei. Ja seuraavaksi tuumasi luuseri vetää kahvia henkeensä. Kuulostiko Aprilin nimi jotenkin tutulta? Eihän se voinut olla mahdollista. Pilailiko tuo suosittu hänen kustannuksellaan? Kahvikuppi laskettiin takaisin pöydälle ja sitten katse käännettiin Giseleen.
"Tutulta? Et sä ole voinut kuulla musta mitään", möläytti tyttö omaan suoraan tapaansa tippaakaan tällä kertaa ajattelematta kenen kanssa keskusteli.
Nopeasti hän kuitenkin hoksasi, että sanat saattoivat kuulostaa hieman töykeiltä. Ja sitä hän ei nyt tietenkään oikein halunnut.
"Tai siis, mä muutin vasta hetki sitten Briteistä tänne", kertoi hän sitten, "oon käynyt Astonia vasta muutaman päivän."
Eli Gisele Kim oli erehtynyt. Tai jospa koulussa oli joku muukin April Halliway, johon kakkostyttö oli nörtin sekoittanut. Niin sen täytyi olla. Eihän Gisele voinut mitenkään tietää sitä syytä, miksi April oli joutunut jättämään Lontoon. Ei, sitä ei tiennyt kukaan. Tai sitten neiti Kimillä oli jotain omia pikku yhteyksiä Lontoon kouluun ja oli sitä kautta saanut kuulla mitä oli tapahtunut. Mutta ei se nyt voinut olla mahdollista.

Nörttitytön kahvin hörpinnästä tuli Giselelle mieleen että hän voisi ehkä itsekin ostaa kupposen, mutta toisen vastatessa suositun tiedusteluihin, haihtuivat kaikenmaailman ravintoon liittyvät hajatelmat viimeksi mainitun päästä. Prinsessa Kimin hymyyn tuli hieman säälivä sävy, katseeseen samaten. Voipunut huokauskin karkasi suositun vaaleanpunertavilta huulilta - olipa Gisele tänään melodramaattisella päällä!

Luuserityttö ei tuntunut yhtään tietävän miten selvillä Astonilaiset olivat opiskelutovereidensa asioista. Kaikki tiesivät ketkä olivat vihamiehiä, ketkä seurustelivat ja pitivät toisistaan sillä tavalla (jopa ennen asianomaisia!), ketkä olivat viime viikonloppuna sängyssä ja kenen kotoa löytyi hamppuviljelmä. Se, miksi April Halliwayn nimi kuulosti tutulta, oli kuitenkin edelleen Giselelle hämärän peitossa.

April yritti lieventää noiden aiempien, kieltämättä hieman töykeiden sanojensa antamaa vaikutelmaa selittämällä tilannettaan tarkemmin. Ei Giseleä oikeastaan kiinnostanut kauanko tämä oli Astonissa ollut yadda yadda yadda, sillä bruneten mielenkiinnon varasti kokonaan tieto Aprilin kotiseuduista.
"Sä olet... Brandin siskopuoli tai joku sellainen, etkö olekin?" Gisele kysäisi. Hän ei ollut ihan täysin varma, vaikka muistelikin kuulleensa eilen (tai sitten toissapäivänä?) jotain epämääräistä juttua Brandi Darcyn siskopuolesta (tai serkusta), joka oli britti ja jossa oli samaa näköä kuin Darcyn tytössä. Samaiseen yhteyteen oli liitetty jokin nimi, joka muistutti hyvin paljon Halliwayn nimeä (tosin Gisele myönsi, että se saattoi olla joku Halliwell tai Hallowaykin, ihmiset puhuivat niin epäselvästi!). No okei, näin lyhyesti sanottuna Gisele ei ollut yhtään varma, oliko juuri tämä Halliway-niminen se josta oli kuultu, mutta eihän tässä mitään menettäisi jos kysyisi. Ja hänellähän oli sitä paitsi oikeus kysellä niin paljon kuin tahtoi, olihan hän sentään suosittuja ja tämä toinen vain nörtti.