Nice evening with nice people

Skeittaripoika asteli Bellen perässä huoneeseen ja seisahtui pienen matkan päähän ovensuusta. Pienesti hän vihelsi.
"Aika siisti huone on." Hän totesi ja antoi katseensa kiertää rauhassa hetken, ennen kuin asteli peremmälle. Hän todella piti huoneesta. Se oli valoisa ja paljon intialaistyylistä tavaraa. Hyvin tyttömäinen omalla tavallaan. Katse ajautui mieskalenteriin, mutta sen kautta suoraan Fall out boysin julisteeseen.
"Vai että Fall Out Boys? Sun pitää tutustua meidän bändiin. Ollaan parempia kuin nuo." Jamie naurahti ja käännähti sitten katsomaan vaaleaantyttöön.

"Tämä on aikalailla sinunnäköinen huone. Tai no, mitä minä nyt sinua tunnen. Tosin tuota kalenteria en olisi osannut odottaa." Poika virnuili ja nyökkäsi mieskalenteria päin ja istahti sitten sängylle lupia kyselemättä
"Mutta sekin on ok. Minun komeuteni varjoon nuo kumminkin jää nyt kun olen täällä." Poika jatkoi vitsailuaan ja hymyili leveästi Bellelle.

Belle katseli vierestä kun poika silmäili hänen huonettaan. Ainakaan tämä ei järkyttynyt, mikä oli hyvä juttu. Pojan mainitessa bändinsä, ex-cheerleaderin mielenkiinto heräsi. Ihanko totta Jamiella oli joku bändi? Miksei hän tiennyt siitä mitään? Ainakaan hän ei muistanut, että Bradley olisi koskaan maininnut mitään sellaista ja tottakai hän nyt muisti suunnilleen kaiken, mitä oli Jamiesta kuullut.
"Ai onko sulla joku bändi vai? Soitatko vai laulatko, vaiko molempia?" tyttö uteli kiinnostuneena. "Haluan kyllä joskus tulla keikalle jos sellaisia on."
Belle istuutui sängylleen, niin lähelle Jamieta kuin uskalsi, eli ei nyt niin kovin lähelle vaikka olisi halunnutkin. Hän vain ei uskaltanut, ei vaikka he olivat olleetkin niin läheisissä tunnelmissa twisteriä pelatessaan.

Blondi naurahti. Jamie kyllä tosiaan jätti kalenterin mallit varjoonsa, se nyt oli selvää. Bellen mielessä poika kun oli ollut ihanin kaikista jo melko pitkään, kukaan vaan ei tiennyt siitä mitään.
"Niinkö arvelet?" Belle kysyi virnistäen iloisesti, eikä kyllä kuulostanut yhtään siltä, että olisi ollut toista mieltä Jamien ulkonäöstä. "Katso nyt tuon vatsalihaksiakin, nehän on niin upeat!"
Belle oli ihailevinaan kalenterin mallia kovastikin, mutta naurahti sitten taas. Mallin vatsalihakset olivat oikeasti jo liian treenatun näköiset. Se ei ollut enää kovin hohdokasta hänen mielestään, liika kun oli aina liikaa.
"Okei, ei tuo nyt kyllä ihan mun makuun oikeasti ole," tyttö tuhahti ja katsoi sitten Jamieta hymyillen.

//Kökköistä taas vaihteeks...//

Jamien hymy leveni, kun Belle kysyi bändistä. Niinpä tietysti! Eihän hän ollut varmasti puhunut siitä edes tuon veljelle.
"Mä soitan kitaraa ja laulan. Sit tietty kanssa sanotan ja sävellän." Poika kertoi iloisena, mutta hymy hyytyi hieman, kun blondi tahtoi kuulemma tulla joskus keikalle.
"No, se nyt on vähän hankalampaa, kun rumpali on edelleen Englannissa. Kakkoskitaristi ja basisti muutti minun perässä tänne San Diegoon. Mutta me nyt ollaa silti soiteltu." Jamie selitti ja katsoi Belleen. Hymy nousi takaisin kasvoille, kun tuon nättejä kasvoja hetken katseltiin.
"Mutta minullahan on aina muistitikku mukana, jossa on meidän biisejä. Voin milloin vain niitä sinulle siirrellä, jos kerta kiinnostaa." Skeittari lisäsi ja katsoi miten toinen istahti hänen viereensä.

Katse kääntyi kuitenkin tytöstä takaisin poikakalenteriin ja kulmat kurtistuivat.
"Pyh. Yli arvostettuja tuollaiset muhkurat. Mikä idea se siinä on? Kyllä vähän pitää olla kunnon lihaa luiden ympärillä." Poika tuhahti muka suutahtaneena, mutta hymy kyllä kapusi väkisin takaisin huulille. Kaiken lisäksi vaaleatyttö kuitenkin myöntyi itsekin, ettei tuollaiset olleet makuun. Skeittarin kulma kohosi.
"Ei vai? Minkäslaiset pojat on sitten sinun makuun?"

Belle halusi entistä enemmän nähdä bändin joskus esiintymässä, kun kuuli Jamien olevan laulajana. Sitähän tätyi ehdottomasti päästä kuulemaan! Vielä pojan itsensä sanoittamia lauluja? Kuulosti erittäin lupaavalta ja houkuttelevalta. Jamiella oli varmasti ihana lauluääni, kun puheäänikin oli niin mukava.
Pian kuitenkin selvisi, että bändi ei ollutkaan ihan kokonaan kasassa. Rumpalin takia. Miksihän tuo oli jäänyt Englantiin, vaikka kaikki muut olivat tulleet San Diegoon? Harmillista, mutta eihän sille tietenkään mitään voinut, houkutella tietenkin aina saattoi, mutta ehkä rumpalilla oli omat syynsä pysyä poissa Amerikasta.
Tytön kasvoilta hetkeksi kadonnut hymy kohosi takaisin, kun toinen mainitsi muistitikkunsa.
"Ihan totta? Onko sulla se nytkin mukana? Voisit vaikka heti niitä laittaa mulle jos vaan haluat," Belle sanoi kasvot edelleen hymyilevinä.

Puheen siirryttyä kalenteriin, Belle hymyili. Ei hän kalenterin miehistä tosiaan siinä mielessä pitänyt, että olisi näitä ihaillut yli kaiken. Olihan komeita miehiä aina mukava katsella, mutta mieluummin hän kyllä katseli ihan tavallisemman oloisia miehiä, ei mitään liian treenattuja ja laitettuja. Kalentereissa olevat miehet olivat kaikenlisäksi lähes aina jotenkin liian poseeraavia, eikä tyttö pitänyt siitä. Ja se nyt oli ainakin varmaa, että joku kalenterimalli oli varmasti liian kiireinen ja naisten ympäröimä, ettei kannattanut edes uneksia sellaisen miehen seurasta.
Oli erittäin lähellä, ettei Belle ehtinyt tokaista pojan esittämän kysymyksen vastaukseksi pitävänsä juuri tämän kaltaisista miehistä. Viime hetkellä hän kuitenkin ehti sulkea suunsa ja tajuta, että voisi sanoa jotain vähemmän hänen kiinnostustaan ilmaisevaa.
"Sellaiset ihan normaalit. Ei mitkään liian lihaksikkaat ja itseään täynnä olevat. Pirtee ja iloinen täytyy olla ja suloinen," Belle selitti varoen ettei kuulostanut siltä, että vain luetteli jotain listaa ulkomuistista. "Ja sellasista miehistä nyt ainakin pidän, joiden kanssa on hauskaa. Ja kerro säkin nyt sitten millaiset tytöt sua kiinnostaa?"
Bellen oli tottakai pakko saada tietää. Ei hän saisi muuten rauhaa mielelleen, jos ei tiennyt oliko hänellä mitään mahdollisuuksia toisen suhteen. Kuitenkin toinen sanoisi pitävänsä jostain punapäistä tai hiljaisista nörttitytöistä.

Jamie hymyili toiselle ja kaiveli farkkujensa taskuja. Oma avain-nippu kaivettiin esille. Pienempänä skeittari pojalla oli ollut tapana tyttöjen tapaan keräillä erilaisia avainkoristeita, mutta pari vuotta sitten Jamie oli karsinut koristuksiaan. Nyt hänellä oli nipussa vain muutama avaimenperä ja kuusi avainta.
"Mä voin siirtää sulle pari vaikka samantien. Se ei ole ongelma. Ainahan meille fanit kelpaa." Poika hymyili ja irroitti vaaleanpunaisen muistitikun avainnipustaan. Puhe kääntyi kuitenkin Bellen unelmamiehestä hänen naismakuunsa ja pohtivainen katse vaihtui Jamien kasvoille.
"Millaiset mua kiinnostaa? En osaa oikein sanoa. Mulla on aika laajamaku hameväen suhteen. Mut pitää olla nätti, huumorintajunen ja...tyttömäinen." Skeittari puheli miettiväisenä.
"Joo. Tyttömäisyys on hyvä juttu. Varsinkin minihameet." Poika jatkoi ja virnisti päälle minihameiden kohdalla.

Rehellisesti sanottuna britti ei ollut ikinä miettinyt millaisista tytöistä itse piti. Tietenkin kaikki nätit yksilöt iskivät silmään, mutta millaisista hän oikeasti piti? Ainahan hän flirttaili vähän jokaiselle, mutta millaisiin hän oli elämänsä aikana ihan oikeasti ihastunut? Kerran hän oli ollut ihastunut erääseen pahistyttöön. Tuo ei vain ollut lämmennyt hänelle yhtään ja sitten oli ollut se tanssijatyttö...
"En sulle koko tikkua kyllä viitti antaa, ku siellä on valokuvia ja kaikkea, mutta voin itse siirtää sun koneelle joitain biisejä?" Jamie ehdotti sitten. Ehkä hieman viattomana yritti vaihtaa aiheen pois tytöistä.

Belle hymyili nähdessään toisen muistitikun. Vaaleanpunainen! Se ei tietenkään voinut Bellen mielestä olla mitään muuta kuin ylisuloista. Tyttö oli suorastaan iloinen siitä, että saisi Jamien bändin musiikkia koneelleen. Nyt hän sitten voisi kaiket illat vain loikoilla sängyllään ja kuunnella pojan ääntä ja unelmoida tämän näkemisestä.
"No sehän on hyvä. Koska mä luulen että musta tulee varmasti fani kunhan kuulen jotain teidän biiseistä," Belle totesi ja nousi sitten ylös sängyltään. Hän käveli pöytänsä luo, otti valkoisen läppärinsä ja tuli takaisin sängylle Jamien viereen. Kone käynnistettiin ja tyttö odotti jo innolla pääsevänsä kuulemaan toisen laulua. Samalla hän kuunteli toisen sanoja tämän naismausta ja suorastaan riemastui kuulemastaan. Hänellä siis oli selvästi mahdollisuuksia. Hän oli tyttömäinen, omasta mielestään nätti ja huumorintajuinen. Se nyt ainakin piti paikkaansa, että hänellä oli minihameita. Ehkä hän siis laittaisi seuraavan kerran kouluun hameen ja hakeutuisi taas kerran skeittareiden seuraan.
"Minihameet on kyllä kivoja. En tajua mikseivät kaikki tykkää niitä käyttää," Belle totesi. Hän arveli kuulostavansa jotenkin hömelöltä, muttei nyt jaksanut siitä välittää. Täytyihän Jamien nyt jollakin konstilla saada heti tietää, että hän käytti hamosia ihan mielellään.

Blondi unohtui hetkeksi miettimään omaa hamevarastoaan. Hänellä oli jo aika hyvä visio siitä, mitä laittaisi ylleen sitten kun oli kouluun taas lähdettävä. Musta minihame ja joku kivanvärinen toppi. Kengät nyt saisivat olla ihan mitkä vaan, paitsi eivät korkokengät. Niissä Belle ei viihtynyt kovin hyvin, eikä halunnut mennä Jamien eteen kompuroimaan ja nolaamaan itseään.
Tyttö havahtui ajatuksistaan, kun Jamie käänsi puheen takaisin musiikkiin. Hän vilkaisi Jamieta ja mietti, millaisia kuvia tällä sitten tikullaan oli, jos ei halunnut hänen niitä näkevän. Tai ehkä poika vain ajatteli, että hän ei löytäisi oikeita kappaleita mikäli tikulla oli niin paljon tavaraa.
"Sopii. Voit laittaa niitä sinne kaiken muun musiikin sekaan. Tai no, jotenkin että löydän ne sieltä sitten helposti," Belle sanoi ja ojensi läppärinsä pojalle. Tottahan tämän oli helpompi laittaa biisit, mikäli saisi koneen syliinsä.

Jamie nauroi hieman.
"Tietenkin susta tulee fani! Oonhan mä sentään siinä mukana." Poika huomautti ja otti läppärin vastaan toiselta ja otti paremman asennon sängyllä. Vaaleanpunainen tikku irroitettiin avain-nipusta ja laitettiin paikoilleen. Pieni hymy nousi pojan huulille, kun tikun sisältö saatiin auki. Kansioita oli monia ja kaikki oli kyllä aivan sekaisin. "Dry your tears" nimistä kansiota klikattiin ja parisenkymmentä musiikkitiedostoa aukeni esille ja kaksi valokuvaakin näkyi ja hymy vain leveni pojan huulilla. Kuvat olivat Lontoon ajoilta. He olivat mallailleen Denleyn kanssa vaatteita...Molemmissa kuvissa Jamie oli tosin ilman paitaa.
"Öööö...Minkälaisen kappaleen sinä tahtoisit?" Poika kysyi sitten vilkaisten hymyillen Belleä. Kappaleita selailtiin, kunnes eräästä klikattiin kiini ja se siirrettiin työpöydälle.
"Tämä on ihan minun soolokappaleeni. Et mene sitten tykästymään muihin liikaa. Mutta musiikkimme on tämän tyylistä, joten jos ihastut tuohon, niin saat lisää tai sitten maksat kymmenen dollara ja ostat meidän levyn." Jamie mainosti virnuillen ja pörrötti sitten hiuksiaan.

Poika selaili miettiväisenä kansiota.
"Ja ehkä laitan yhen meidän coverinkin. Mä nyt laulan ekana, mut Denley laulaa tokasäkeistön." Poika selitti ja siirsi vielä sen tytön työpöydälle ja napsautteli hetken, kunnes irroitti tikun koneesta ja tunki sen avain-nipun kanssa takaisin taskuunsa.
"Noin. Tervetuloa Dry your tearsin maailmaan... Tai ei ny ihan, mutta kumminkin." Jamie naureksi ja venytteli sitten hieman käsiään. Mitäköhän he seuraavana keksisivät? Katse käännettiin tyttöön vierellä.
"Jutellaanko jostain?"

+ Jamien biisi,coveri biisi ja kuvat =)

"Totta," Belleltä lipsahti, kun poika sanoi hänestä tulevan bändin fani ihan vain sen takia, että Jamie oli siinä mukana. "Niin voi hyvinkin käydä," tyttö lisäsi, vaikka varmasti toinen olikin ehtinyt huomata hänen pikku mokansa. Sillä mokana Belle sitä piti, vaikka ei häntä haitannutkaan se, että toinen tajusi hänen olevan kiinnostunut tästä. Mutta ei Belle uskaltanut olla liian avoin. Jos Jamie vaikka olikin rakastunut johonkin muuhun ja Belle menisi hölmönä paljastamaan tälle kaiken ihastumisestaan? Niin ei saanut tapahtua. Liian syvälle tunteidensa kohdalla Belle ei nyt halunnut vahingossa eksyä.
Blondi tyttö tietenkin toivoi, että toisella ei ollut ketään, eikä hän ollut kuullut mitään siihen viittavaa ainakaan veljensä suusta. Ja hän oli todellakin pitänyt korvansa auki aina, kun Bradley vain sattui mainitsemaan Jamien nimen.

Bellen kasvoille kohosi hymy, kun hän huomasi kuvat, joissa ilmeisesti oli Jamie, ilman paitaa. Tyttö vilkaisi poikaa ja mietti, saisiko nähdä tämän joskus yhtä vähissä vaatteissa, kuin tämä oli ollut toisessa kuvassa. Sitä hän toivoi, salaa.
"Mulle käy ihan mikä vaan. Eli laita mitä haluat," Belle sanoi, sillä hän ei nyt pystynyt keskittymään niinkään yksinkertaiseen asiaan, kuin kappaleen tyylin valintaan.
Tytölle sopi mainiosti, että hän sai nimenomaan sellaisen kappaleen, jossa Jamie lauloi yksin. Niinhän sen piti olla, hän saisi nyt kuulla vain ja ainoastaan Jamien ääntä, mitä uskoi tulevansa ihailemaan äärettömän paljon.

Ex-cheerleader odotti, että toinen sai kappaleet laitettua. Sitten hän päätti, että kuuntelisi niitä joskus myöhemmin, rauhassa, jotta pystyisi paremmin keskittymään Jamien äänen kuunteluun. Ja samalla hän saisi syyn jutella Jamien kanssa myöhemmin. Hän voisi sitten kehua tämän ääntä ja pyytää lisää kappaleita. Ehkä hän jopa saisi Jamien tulemaan toiste kyläilemään ja siirtämään kappaleita koneelleen kuten nyt.
"Jutellaan vaan," Belle suostui toisen ehdotukseen. "Mistä sä haluat jutella?"

"Voidaan jutella ihan mistä vaan. Vaikka tyttöjen jutuist. Tosin oon niissä aika huono, vaikka elänkin samassa talossa diiva kaksoiskoni kanssa." Jamie naureksi ja tajusi vähän jälkikäteen mitä oli sanonut. Ei hän ollut Bradleyllekään juuri puhunut Amberista. Hänhän yritti salata koko "olen vitun rikkaasta perheestä ja asun kartanossa." jutun. Pitäisi ehkä oppia vähän varomaan sanojaan. Hän ei tahtoisi että kaikki alkaisivat pitämään häntä sellaisena mitä hän oikeasti oli. Jamie kuitenkin tahtoi olla tavallinen muusikko skeittari. Mitä pahaa siinä oli? No, siskon mielestä paljonkin.
"Mut joo. Ootteks te asunu koko ikänne täällä San Diegossa?" Britti kysyi sitten väläyttäen toiselle lämpimän hymyn.

Poika pörrötti hieman ruskeita hiuksiaan ja antoi sinisten silmiensä katseen kiertää jälleen huoneessa. Harvoin hän oli pitänyt mistään huoneesta samalla tavalla. Värejä oli yhdistelty persoonallisesti. Tai ainakin niin, ettei Jamielle itselleen olisi tullut sellaista mieleen. Tosin eipä hän sisustus intoilija ollutkaan. Olihan Lontoossa hänen huoneensa ollut hienosti sisustettu, mutta ei skeittari itse sitä ollut päättänyt. Silloin koko talon oli pitänyt olla esittelykelpoinen. Toisin kuin nyt. Vanhemmat jättivät usein vieraille mainitsematta Jamien kellari huoneiston. Mikä oli hyvä. Ei hän tahtonut ketään randomeja pyörimään kotiinsa.

Belle naurahti. Vai kelpasi toiselle tyttöjen jututkin? Hän ei ainakaan osaisi sellaisia asioita puhua Jamien kanssa, oli tämä siinä kuinka taitava tahansa. Hetkinen! Jamie oli maininnut siskon. Sellaisesta ei Belle ollut koskaan kuullutkaan. Häntä kiinnosti tietää kuka tuo kyseinen tyttö oikein oli. Oliko hän paljonkin Jamien näköinen, yhtä mukava ja mielenkiintoinen? Toinen oli sanonut tämän olevan diiva, mutta oliko oikeasti niin? Todennäköisesti kyllä, koska Jamie tuskin muuten vain sanoisi niin. Ainakin Belle oletti, ettei toinen niin tekisi, mutta eihän siitä täysin varma tietenkään voinut olla.
Belle ei ehtinyt kysyä mitään siskosta, kun Jamie jo kysyi olivatko he asuneet kaupungissa koko ikänsä.
"Täällä me ollaan aina asuttu," Belle vastasi ja hymyili toiselle. "Mä oon vieläpä asunu koko ikäni tässä samassa talossa ja samassa huoneessa. Välillä kyllä tuntuu että voisi asua muuallakin, mutta kivahan täällä on olla."

Belle unohti aikeensa kysyä toisen siskosta. Hän halusi tietää enemmän Jamiesta itsestään, ei tämän siskosta. Tuosta ehtisi kaiketi ottaa selvää myöhemminkin.
"Asutko sä vielä kotona vai ootko hankkinut jo oman asunnon?" Belle sitten kysyi, ihan vain siksi koska häntä oikeasti kiinnosti. Blondia kiinnosti hyvin paljon sekin, missä päin San Diegoa Jamie asui. Tiesiköhän edes Bradley? Veli ei hänen muistaakseen ollut tainnut ikinä mainita asiaa. Miksi olisi edes maininnut?
"Mä oon joskus miettiny ihan tosissani oman kämpän hankkimista. Tai jos saisin Bradin suostuteltua, niin muutettais sen kanssa johonkin," Belle selitti hetken kuluttua. Se olisi toden totta hienoa! Sitten Jamie kävisi varmasti usein heillä kylässä ja saattaisi joskus jopa eksyä paikalle silloin, kun veli ei olisi kotona. Ja sekös vasta hienoa olisikin. Ehkä pitäisi ihan oikeasti kysellä Bradilta mitä mieltä tämä oli asiasta.
"Bradleyllä kyllä varmaan menisi hermot mun ystäviin ja meidän juttuihin," Belle sanoi sitten ja naurahti iloisesti perään. Niin, veli tuskin jaksaisi kovin useasti sitä, että Bellen ystävät istuisivat siellä pohtimassa miesasioitaan tuntitolkulla.

Tytsy kertoi asuneensa samassa talossa ja samassa huoneessa koko ikänsä. Toisaalta se kuulosti aika masentavalta, mutta toisaalta... Eihän Jamie itsekään ollut kuin kerran muuttanut ja se kyllä hänelle riittäisi. Hieman nolona naurahdettiin Bellen kysymykselle ja hiuksia harottiin.
"Joo asun kotona. Ei ne mua uskalla yksin mihinkään päästää. Oon kuulemma liian vilkas semmoseen." Jonkinsortin vastaus kehiteltiin. Olihan totuus hieman muutakin. Vanhemmat eivät kuulemma antaisi rahaa oman asunnon hankintaan, ellei arvosanat paranisi ja pysyisi korkealla. Lisäksi pitäisi luvata lähteä huipputason collegeen ja mitälie kaikkea muuta. No, Jamielle jäi siis yksi ainoa vaihtoehto. Hankkia kunnon ura muusikkona ja tienata itse miljoonat. Ajatus kuitenkin Bradista ja Bellestä asumassa kimpassa sai miettiväisen ilmeen katoamaan skeittarin huulilta ja vaihtumaan virneeksi. Katse käännettiin tyttöön.
"Brad tarttee kunnon poikamiesboxin. Et sä voi sen kaa mihinkään muuttaa."

Britti otti hieman rennomman asennon sängyllä. Risti-istuntaan.
"Mä itse asiassa joskus pari vuotta sitten harkihin muuttavani bestikseni kanssa kimppakämppään, mut se vähän kaatu sit siihen et ei siit ois mitään tullu. Ois eletty vaan pakastepitsoilla." Jamie kertoi sitten ja naurahti itsekseen. Jos sellaista oli jo heidän viikonlopun harjoittelutuokiot, niin millaista se kimppakämppä elämä sitten olisi? Jotain aivan kamalaa. Eihän Jamie ollut koskaan joutunut tekemään itse ruokaa saati sitten tiskaamaan. Kaikki olisi langennut Denleylle ja Denley ei ollut niissä asioissa lahjakas. Musiikki oli tuon juttu. Ei äidin rooli.
"Mut sä kyl varmaan tulisit toimeen Bradin kanssa kimppakämpäs. Mä en ikinä vois kuvitella asuvani siskon kanssa enää ees samassa kerroksessa."

"Ahaa," Belle sanoi. Vai oli Jamie villi? No, sehän oli vain mainiota. Villimmät ihmiset olivat aina hauskempaa seuraa, sen oli tyttö saanut huomata monesti elämänsä aikana. Toki hiljaiset ja rauhallisetkin ihmiset olivat hyvää seuraa, mutta olihan se nyt pakostikin mukavampaa, kun oli jotain menoa ja meininkiä.
"No se on kyllä totta," Belle myönsi. Veljelle tekisi hyvää asua omassa kämpässä, jossa saisi elää ihan niin sotkuisesti kuin huvittaisi. Tosiaan, sitä hän ei ollut paljoa edes ajatellut, kuinka sotkuista tulisi olemaan Bradin kanssa. Varmasti ruuanmuruja ja haisevia sukkia joka paikassa. Tai sitten ei.
Ei Belle tosin itsekään ollut mikään maailman siistein eläjä, mutta toisten sotkujen siivoaminen ei häntä kiinnostanut pätkän vertaa.
"No, Bradley on ainakin sellanen ihminen jonka kanssa saisin muuttaa asumaan. Ei äiti varmaan mua yksin mihinkään laskis, enkä sais mennä ihan kenen tahansa kanssa," tyttö naurahti ja katsoi jälleen kerran Jamieta hymyssä suin.

"Joo, ei se varmaan pidemmän päälle olis kovin kannattavaa. Siis jos pelkkiä pitsoja syö," Belle sanoi. "Ehkä mä voisinkin sillä konstilla saada Bradin asumaan mun kanssa, jos lupaan aina kokkailla meille jotain kivaa."
Belle oli samaa mieltä. Hän tulisi ehdottomasti toimeen Bradin kanssa. Hehän olivat melkein parhaimmat kaverit ja veli piti hänestä joskus liiankin hyvää huolta.
Nyt, kun Jamie oli taas maininnut siskonsa, Bellen uteliaisuus vei voiton. Vaikka hän halusi tietää Jamiesta, alkoi myös tämän sisko vaikuttaa mielenkiintoisemmalta. Varsinkin kun poika oli arvellut, ettei voisi asua edes samassa kerroksessa tuon kanssa.
"Millainen se sun sisko on, jos voi udella?" Belle kysyi kiinnostuneena, mutta silti yllättävän varoen. Toisen puheista oli saatu jo sellainen käsitys, ettei tuo juuri tullut toimeen siskon kanssa.

Jamie nauroi.
"Ei se oo. Maha on sekasin jo viikonlopun jälkeen, jos vetää pelkästään roiskeläppiä ja pakastepitsoja. Kokemusta on." Hän ilmoitti ja taputti elävöittämiseksi vielä hieman mahaansa. Belle kysyikin sitten hänen siskostaan. Hymy muuttui vinoksi virneeksi.
"Totaah. Amber on semmone....Amber. Ei sitä voi muuten kuvata. Meissä ei paljon samaa oo. Se kuvittelee olevansa maailman napa ja et kaiken pitää pyöriä sen ympärillä. Meidän yleisimmät aamupalakeskustelut on sitä, et mä syön liikaa kuluttamismäärääni nähen ja oon väärässä klikissä ja mun pitäs olla enemmän nii ku sen kaverit ja blahblahblah." Hän selitti ja sipaisi hieman hiuksiaan. Belleä katsottiin hieman. Voisiko toiseen luottaa? Jos hän nyt kertoisi olevansa miljonääri perheestä?

Henkeä vedettiin hieman.
"Amber on itse asiassa meidän koulussa. Tuski sä sitä muista rikkaist pennuist erotat vaik nimen sanonkin. Se on mun pitunen, hoikka, blondi ja käyttää vaan merkkivaatteit. Tosi ilkee alemmille klikeille. Eli tismalleen samanlaine ku muut rikkaat pennut." Skeittari kertoi ja virnisti hieman. Toinen voisi laskea yksi plus yksi yhteen. Ei rikkaiden pentujen klikkiin noin vain päästy. Piti olla rahaa ja todistaa se.
"Meil on sopimus, ettei kerrota tai myönnetä et ollaan sisaruksia. Ei tahota tulla enää yhistetyks toisiimme, niiku Englannis."

Belle kuunteli kiinnostuneena mitä toinen kertoi siskostaan. Kieltämättä Amber vaikutti hyvin erilaiselta kuin veljensä. Oikeastaan tyttö vaikutti juuri sellaiselta, millainen hänenkin olisi pitänyt olla, jotta olisi voinut säilyttää paikkansa cheerleaderina. Hän oli ollut kyllä taitava lajissa, mutta ei ollut niin pinnallinen ja itserakas kuin olisi pitänyt. Hän olisi luultavasti joutunut pihalle klikistä ilman pettämisepisodia, joka oli tuhonnut hänen ja erään Rebeccan ystävyyden lopullisesti. Rebecca oli ollut pinnallinen ja itserakas, mutta kuitenkin tuo oli pitänyt Bellestä. Bellekin kyllä piti muodista ja meikkaamisesta, mutta hän ei olisi edes päässyt cheerleadereihin ilman ystävänsä apua.
Kun toinen kertoi siskonsa olevan samassa koulussa, Belle yllättyi täysin. Hänellä ei ollut ollut minkäänlaista aavistusta, että Jamiella oli sisko, joka kuului kermaan. Niin kuitenkin siis oli. Bellenkin kohdalla olisi voinut hyvin olla niin, että Bradley olisi kuulunut kermaan, juuri rikkaisiin pentuihin. Hän olisi itsekin varmasti kuulunut kyseiseen klikkiin, ellei Rebecca olisi kertonut koko koululle hänen ufoilustaan ja kummitustaloseikkailuistaan. Kun hän vielä oli hyvä koulussa, niin oli ollut erittäin helppo pudottaa hänet nörttien kanssa samaan kastiin. Itse hän ei kyllä pitänyt itseään nörttinä, mutta kukapa hänen mielipidettään kyseli?

"Eli säkin siis voisit olla ihan hyvin rikas pentu jos käyttäytyisit niin kuin kermalaiset vaatii." Belle totesi. Sitten tyttö arveli, että voisi kaiketi aivan hyvin paljastaa millainen hänen ja Bradin tilanne oli. Se kun oli yllättävän samankaltainen, heistä vain kumpikaan ei kuulunut kermaan, eikä heillä ollut mitään vaitiolosopimusta.
"Mun täytyy varmaan nyt paljastaa, että me voitaisiin Bradin kanssa ihan hyvin kuulua rikkaisiin pentuihin. Mut Bradilla on sama juttu kuin sulla, se ei pukeudu oikein eikä käyttäydy niin kuin muka pitäis. Ja mulla taas on niin, että kun mut potkittiin pois cheerleadereista, niin ei mua kyllä enää kermaan huolittu. En taida olla tarpeeks pinnallinen."
Belle virnisti. Nyt oltiin sitten jo kerrottu suuren suuria perhesalaisuuksia. No, ei Berkleyn perheen rikkaus varmasti niin kovin suuri juttu ollut, mutta että Jamiella oli sisko kermassa! Se oli uutinen, jota ei varmasti tiennyt kovin moni koko koulussa.
"Mä en sit kyllä paljasta kenellekään että te ootte sisaruksia," Belle tajusi sitten sanoa. Hän ei halunnut toisen kuvittelevan, että saattaisi heti sännätä kertomaan uutisen jollekin tutulleen ja pian asia olisi koko koulun tiedossa. "Tietääkö Bradleykään että Amber on sun sisko? Etten vahingossa lipsauta sitä tietoo sit sille."

Jamie nyökkäsi hieman.
"Rahan perusteella joo, mut ei kyl muuten." Hän selvensi ja suu aukeni yllätyksestä, kun tuo kertoi etteivät hekään mitään köyhiä olleet ja että Belle oli ollut aiemmin cheerleader. Hetken aikaa poika vain tuijotti toista suu auki, kunnes naurahti hieman. Ei hän tajunnut edes vastata toisen kysymykseen tiesikö Bradley.
"Mä jo aiemmin mietinkin et miten noin nättityttö voi olla klikitettynä nörtteihin. Se ei sopinu mun ajatusmaailmaan loogisesti." Jamie virnisti ja vilkaisi sitten hieman ovea, ihan kuin Brad voisi olla vaanimassa sen takana.
"Itse asiassa ei. Kukaan ei tiedä. Tai no, yksien uusien perhetuttujen lapset jotka on meidän kaa samassa koulussa, mut ei muut. En taho et siit tulee semmost niiku briteis." Hän selvensi ja heitti sitten hupparin päältään.

"Must oli kyl jees olla suosittu, mut se oli hankalaa ku hengasin muusikoiden ja skeittareiden kanssa. Ja jos rehellisiä ollaan, et taho sitä ongelmaa Amberille. Vaik se on ihan ankee tyyppi suurimmanosan ajastaan, on se silti mun kaksoissiko." Skeittaripoika selitti ja hymyili pienesti. Vai että tämmöisiä salaisuuksia löytyi myös Bradleyn puolelta. Belle alkoi vaikuttaa hetkihetkeltä mielenkiintoisemmalta.

Blondi tyttö ilahtui Jamien sanoista. Toinen piti häntä nättinä ja se jos mikä oli ihana kuulla. Hän olisi voinut kuunnella samansuuntaisia puheita kyllä muidenkin suusta, mutta kun sanojana oli juuri Jamie, tuntui vähintäänkin täydelliseltä. Ei hän ollut sillä hetkellä ihastunut keneenkään muuhun kuin vieressään istuvaan poikaan, joten tottakai tämän sanat tuntuivat mahtavilta.
"Okei..." Belle sanoi. "No, tää saa sit jäädä meidän salaisuudeks. Ja niiden muiden jotka jo tietää."
Belle katseli Jamieta samalla kun tuo kertoi ajoista jolloin oli ollut suosittu. Toisella oli sitten täydelliset silmät! Niitä Belle olisi voinut katsella ties kuinka pitkään, mutta ei hän ihan kehdannut.

"Joo. Mä kyllä ymmärrän," Belle sanoi. "Mun mielestä olis paljon oudompaa jos sä et sietäisi siskoas ollenkaan. Se olis jotenkin tosi kummallista. Mä en ainakaan osais inhota Bradia vaikka se olis Astonin kusipäisin jalkapalloilija."
Belle naurahti. Bradia ei kyllä kukaan voinut edes kuvitella jalkapallojoukkueen kuumimmaksi tähdeksi.
"Mullakin oli ihan mukavaa kun olin cheerleader, mutta on kyllä jotenkin paljon rennompaa kun ei tarvi enää välittää mitä tekee. Se siinä kermassa olossa olikin kamalinta kun kaikki tiesi sun asiat melkein paremmin kuin sä itse. Piti just olla tietynlainen. Nyt on ihan kiva kun saa vapaasti harrastaa mitä haluaa ja olla just sellainen kun on."
Belle oli hetken aikaa hiljaa ja katseli vain Jamieta. Oli hassua, että he molemmat olivat salaa rikkaita. Ehkä heillä oli sitten jotain muutakin yhteistä?
"Mieti, mitä jos mä olisin vielä cheerleader," Belle aloitti. "Bradley ei ehkä olis uskaltanu tuoda sua tänne ja et ois päässyt pelaan mun kanssa twisteriä."
Tyttö virnisti. Oli kyllä tosiaan ihan hyvä juttu, että hän oli saanut painua alimpaan klikkiin. Eihän hän olisi edes saanut olla ihastunut Jamieen, jos olisi kuulunut vielä kermaan.

Jamie naurahti hieman ja otti rennomman asennon sängyllään.
"Pääosin mä en sitä siedäkään. Se esittää niin kamalasti. Se alotti sen ala-asteella ja on nyt niin pinttyny siihen rooliin, ettei tiiä enää ees kuka oikeesti on." Poika selitti. Samaa hän oli yrittänyt inttää siskolleensakin, mutta tuon mukaan mitään toisenlaista Amberia ei ollut. Masentavaa. No, ehkä tuo kasvaisi joskus aikuiseksi. Tai tuosta tulisi lopulta joku uusi Paris Hilton. Belle kertoi cheerleader ajoistaan ja skeittaripoika kuunteli aidosti kiinnostuneena. Hän ei olisi uskonut toista kermalaiseksi. Tai no, entiseksi kermalaiseksi. Oli ne klikit kyllä typeriä.

Sitten tytön jutulle naurahdettiin jälleen.
"Ai jos sä olisit cheerleader? Nooh, oisin varmaa väkisin tunkenut tänne, jos oisit cheerleader ja viel noin mukavaki." Hän vakuutteli ja hätkähti sitten hieman, kun puhelin alkoi soimaan taskussa. Toiselle virnistäen i-phone kaivettiin ja siirrettiin korvalle.
"Jeba? Ai moi mutsi. Öööö...En? Miks oisin? Noku sanoin et oon tänään muualla. No mitäs ihmettä ne meillä tekee?" Hän puheli kurtistaen nenäänsä hieman. Äiti puhui sillä ärsyttävällä äänen sävyllään. Jos ei toteltaisi, tulisi rangaistus.
"Kai se sitten on pakko, mutta turha oottaa et hienostelen. Käy se niinkin. Moikka." Puhelu loppui ja Belleä katsottiin pahoittelevasti.
"Jotkut isän työkaverit on tullu meille iltaa istumaan ja mun pitäs kuulemma olla paikalla."

"No... Ei kyllä kuulosta kovin kivalta," Belle sanoi. Hän ei osannut edes kuvitella, ettei olisi sietänyt Bradleytä. Isoveli oli hänelle rakkaampi kuin kukaan muu, joten vaikeaahan se oli yrittää kuvitella asioiden olevan toisin. Onneksi asiat olivat hänen kohdallaan niin kuin olivat, sillä muuten elämä olisi varmasti ollut kamalampaa. Jos Bradley esittäisi koko ajan, eikä yrittäisi tulla toimeen hänen kanssaan, niin missä hän silloin olisi? Ilman Bradia hän ei olisi jaksanut käydä enää koulua. Eihän hänellä vieläkään ollut kovin montaa hyvää kaveria ja kaikki vain sen takia, että hän itse oli tehnyt jotain typerää.
Synkät ajatukset karistettiin pois mielestä. Menneitä mokia ei kannattanut jäädä hautomaan, kun ei niille kuitenkaan mitään voinut enää tehdä. Hänen tapauksessaan se ei ainakaan ollut mahdollista. Nyt Belle päätti keskittyä Jamien seuraan ja olla miettimättä mitään typeryyksiä.

Belle oli juuri sanomassa, että jos hän olisi cheerleader, hän tuskin olisi kovin mukava. Toisen puhelin kuitenkin soi juuri silloin, joten tyttö pysyi hiljaa. Puhelun aikana hän ehti mainiosti unohtaa mitä oli aikonut sanoa, mutta ei sillä mitään väliä ollut.
Kun vaalea tyttö tajusi, että toisen piti mitä ilmeisimmin häipyä, hänen aivonsa vastustivat ajatusta. Hän ei halunnut Jamien lähtevän mihinkään. Nyt kun hän vihdoin oli saanut ihastuksensa seurakseen, niin pitikö tämän sitten lähteä niin aikaisin?
"Sä siis lähdet vai?" Belle kysyi, eikä omaksi harmikseen onnistunut kätkemään pettymystä äänestään. Miksi hänellä aina oli niin huono tuuri? Koskaan mikään ei sujunut niin kuin piti. Jamien olisi pitänyt olla hänen kanssaan vielä paljon pidempään, hän kun ei ollut vielä saanut läheskään tarpeeksi nauttia toisen läsnäolosta.