...when you got no place to go

Edwyn asetteli vielä varovasti pari pokaalia lakanakaappiin ja sulki oven. Aaron oli jumittunut olohuoneeseen katsomaan Kim Possiblea. Pikkuveli rakasti Disneychannelia. Katsoi tuota päivät pitkät.
"Eli et sitten mainitse mitään Cheerleader hommia?" Edwyn vielä varmisti veljeltään, jolle oli saman lauseen todennut varmasti jo kymmeniä kertoja. Aaron heilautti vain kättään. Kyllä tuo varmasti sen jo muistaisi. Lähinnä Wyn itse hermoili. Destiny ei vaikuttanut ihmiseltä, joka piti kermalaisista tai hienosto ihmisistä. Heidän asunto kun oli hieno, niin ei lisäksi tarvitsisi paljastaa Cheerleader taustoja.

Wyn sipaisi hieman hiuksiaan parempaan asentoon. Hän ei ollut vaivautunut vaihtamaan vaatteitaan. Eipä aiheuttaisi enempää hämmennystä. Aaronia vilkaistiin. Tuon katse oli täysin liimautunut telkkariin. Ihmeellistä miten rauhallinen tuo oli.
"Millon ne tulee?" Pikkuveli kysyikin sitten yllättäen kääntämättä katsettaan ruudusta. Edwyn istahti veljensä vierelle istumaan nostaen jalat sohvalle eteensä.
"Kutsuin puoleksi. Eiköhän ne kohta tule, elleivät ole eksyneet." Cheerleader vakuutteli ja nyrpisti hieman nenäänsä, kun Aaron söi keksejä. Hän ei ollut tehnyt vielä ruokaa. Hän oikeasti toivoi, että Destiny auttaisi.
"Sinä hermoilet ihan turhaan, Wyn. Ihan turhaan."

Tässä heti kuvia tost kämpäst, ku unohan kumminki xD

Olohuone

Keittiö

Wynin huone

Aaronin

Muut huoneet ei oo oleellisia ;D

Destiny pysäytti autonsa hulppean näköisen omakotitalon pihaan katsellen tuota vain hetken epäröiden. Kaiketi hän sitten oli löytänyt oikeaan paikkaan, ainakin osoite tuntui täsmäävän.
Poika nousi ratin takaa ja kiersi auton vapauttaakseen pikku prinsessansa turvaistuimestaan ja nostaen tuon syliinsä. Pelkääjänpaikan lattiatilasta heitettiin reppu roikkumaan olalle. Auton ovet lukittiin ja tottumuksesta tarkistettiin, että ne myös menivät lukkoon.

Poika oikaisi mustaa Marilyn Mansonin paitaansa, jonka päälle oli vedetty aukinainen huppari. Jalkoihin taas harmaat kollarit ja vihreät conssit.
Sugarin asentoa toisen käden varassa korjattiin ja sormi painoi ovikelloa. Hampaissa jauhettiin purkkaa.
Ei Des oikeastaan tiennyt miksi hän täällä oli. Hän oli kun oli pyydetty ja Edwyn vaikutti mukavalta. Eipä valitettavaa, siis.

Cheerleaderpoika hätkähti rajusti, kun ovikello soi. Hän ei ollut odottanut toisia! Hieman lamaantuneea poika istui vain paikoillaan, kunnes tajusi Aaronin nousevan seisomaan.
"Sä oot kyllä vähän sääli nyt. Mitä sä jännität? Iha ku oottelisit jotain ihanaa tyttöö kylään." Pikkuveli näsäviisasteli ja asteli ovelle. Edwynkin nousi. Eihän hän tahtonut vaikuttaa siltä, että oli katsomassa piirrettyjä yksin.

Aaron talsi ovelle ja vetäisi sen auki. siinä olivatkin Destiny ja Sugar. yllätysyllätys.
"Hyvä! Nyt mä saan ruokaa." Brunette poika totesi ja asteli takaisin sisälle keksipakettinsa kanssa. Edwyn asteli olohuoneesta keittiöön, jonka yhteydessä eteinen oli.
"Löysittekö ihan hyvin?" Kermalainen kysyi hymy huulillaan. Heidän kodissaan oli sinihiuksinen poika. Vanhemmat saisivat hermoromahduksen jos tietäisivät.

Ovi aukesi ja Aaronin ensimmäinen kommentti oli täynnä innostuneisuutta. Joskin poikaa oltiin taidettu pitää nälässä, tai vaihtoehtoisesti ruokittu kekseillä, kuten aiemmin kaupassa oli kerrottu eräällä kerralla käyneen. Toisaalta, keksipakettihan tuolla kourassa olikin, Destinyn lävistetyillä huulilla koreili syntisen leveä hymy. Katse siirtyi Aaronin selästä Edwynin ruskeisiin silmiin.
“Ei suurempia ongelmia”, sinihiuksinen poika vastasi ja siirtyi tytär sylissään toiselle puolelle ovea sulkien sen perässään. Tummat ja upottavat kauriinsilmät selasivat läpi hulppean keittiön. Se oli tyylikäs kyllä, mutta jotenkin… No, kai se nyt oli selvää, ettei se iskenyt Destinyn makuun. Eikä sen edes tarvinnut.

Des nappasi Sugarin päästä pipon ja riisui takin ja kengät laskien pikkutytön omille jaloilleen. hetken Sugar katseli ympärilleen ja nappasi isäänsä housunlahkeesta. Ei näyttänyt uskaltavan lähteä tutkimusretkelle.
Des hymähti upottaen kätensä hupparintaskuihin.Hän olisi voinut sanoa jotain nokkelaa, mutta jätti sanomatta. Eipä sitä oikeastaan ollut varaa heitellä pieniä piikkejä, kun oli itse lähtöisin samanlaisista maisemista.

Edwyn tajusi hieman jälkijunaan, että pikkuveljellä oli edelleen keksipaketti käsissä. No, nyt ainakin Destiny tiesi, että poika ei ollut kovinkaan innokas kokkaamaan. Aaronille oli tosissaan mätätty keksipaketti ja mehupullo käteen aiemmin. Ei sillä, oli Wynillä itselläänkin jo nälkä, mutta hän söi yleensä eri ruokia kuin pikkuveli.
"Sugar? Mä kaivoin sulle mun vanhoja leluja. Voidaan niillä leikkiä. Kyllä siellä on bari barbiaki. Ne vaa on Edwynin lelukaapista otettu." Aaron puheli pikkutytölle ja näytti sitten kieltä isoveljelleen, joka tuhahti.
"Just joo. Sinä voitkin hävitä siitä sitten leikkimään barbeillasi." Cheerleader naurahti hieman sarkastisena. Pikkuveli kohautti vain harteitaan. Tuo selvästi piti Sugarista, mikä oli toisaalta hassua. Olivathan nuo eri ikäluokkaa.
"Osaatko jo kävellä? Voidaan käydä samalla kahtomassa mitä meidän lakanakaapista löy-"
"Joo nyt lopetat Aaron, tai et oikeesti saa ruokaa koko päivänä." Edwyn sihahti pikkuveljelleen.

Hymyssä suin poika kuitenkin kääntyi katsomaan Destinyä.
"Niin, haluatko tosissaan tehä ruokaa mun kanssa? Pakko tuo pirpana on ruokkia, vaikka parempi sille ois olla pari päivää syömättä." Edwyn tuhahti ja piilovittuili näin ohi mennen pikkuveljelleen. Aaronilla kun oli viimeisien viikkojen ajan ollut jonkin sortin varhaismurrosiän ulkonäkö kriisi. Eihän tuo lihava ollut. Päin vastoin. Nuorella pojalla oli vain edelleen pieni söpö lapsuus ajan pömppis, jos tuota rupesi katsomaan tarkkaan ilman paitaa. Tietenkin se katoaisi parin vuoden sisällä, mutta sitähän Edwyn ei kertoisi.

Aaron kertoi pikkutytölle kaivaneensa esiin vanhoja leluja, tyttö nauroi iloisesti. Edwynin lelukaapista oli kuulemma kaivettu barbejakin. Des nauroi, kun Wyn puolustautui sarkastisella sävyllä. Destinylle ei selvinnyt, kenen ne barbit oikeastaan olivat, mutta eipä sillä oikeastaan suurempaa merkitystäkään ollut. Aaronin hoiviin sinitukka saattoi huoletta jättää pikkutyttönsä, jollain tasolla hän luotti tuohon ylivilkkaaseen poikaan. Ja eipä edes Des kyennyt tytärtään pumpulissa kasvattamaan, vaikka jollain tasolla olisi tahtonutkin.
Aaron kysyi Sugarilta osasiko tuo kävellä, tyttö nyökytteli päätään ja irrotti otteen isänsä housuista. Pitihän pojalle nyt näyttää kuinka tehtiin piruetti. Ehkä tyttö yliarvoi kykynsä ja pyllähti takamukselleen lattialle. Parkua tuo ei päästänyt vaan hieman pudisteli päätään säikähtäneenä ja nousi itse ylös. Selviytyjä, Des hymähti. Ja selväksi oli käynyt, että lakanakaapissa oli jotain, mistä Wyn ei tahtonut heidän tietävän.

Pojan kauriinsilmät löysivät taas kohteekseen nuoremman pojan, Des virnisti. Edwyn uteli, tahtoiko Destiny tehdä ruokaa tuon kanssa. Pirpana olisi ruokittava, mitä Des kannatti, vaikkakin Wynin mielestä olisi ollut parempi jättää tuo pariksi päiväksi ilman ruokaa.
“Toki, jos sä oikeasti olet niin avuton, että poltat keittiön ilman valvontaa”, Destiny nauroi ja vilautta lävistettyä kieltään Wynille.

Wyn naurahti ja haroi nolona hieman hiuksiaan.
"En minä välttämättä toivoton ole. En vain ole oikein ruuanlaittaja tyyppiä." Hän tarkensi. Toisella oli lävistetty kieli...Luoja miten paljon Wyn oli tahtonut tehdä niin omalleenkin, mutta siihen ei lupaa saisi ikinä. Aaron vaikutti ohjaavan Sugarin omaa huonettaan kohti, niinpä Edwyn otti suunnakseen keittiön.
"Meillä on tosissaan kaikkea mahdollista mistä oletettavasti voi tehdä ruokaa." Hän tarkensi ja seisahtui kosketusnäytöllisen hellan viereen.
"Minä en vain osaa. Se on se julma tosi asia." Hän naurahti ja kurkkasi hieman kulman taa. Aaron oli jumittunut olohuoneeseen, kun Amerikan lohikäärme oli alkanut.
"Kai Sugar saa katsoa televisiota? Ne nimittäin taisi jumittua olohuoneeseen?"

Ehkä joidenkin mielestä oli typerä kysymys, saiko lapsi katsoa piirrettyjä, mutta omassa lapsuudessaan Wyn ei ollut saanut niin tehdä. Tai, olisi ehkä saanut, mutta vanhemmat pitivät kyllä huolen, ettei aikaa sellaiselle turhuudelle jäänyt. Oli Cheerleader sitten vanhemmalla iällä katsellut monet piirretty sarjat läpi veljensä kanssa. Tuolla kun ei ollut läheskään samat säännöt kuin isoveljellään lapsena.

Toinen oli nolon oloinen, kun puhuttiin tuon ruuanlaittotaidoista, tai kaiketi pikemminkin taidottomuudesta. Toivoton tuo ei omasta mielestään kuitenkaan uskonut olevansa, vaan pikemminkään ei vain ollut tyyppiä Destinyn väite sai vain naureskelemaan. Toinen selosti lisää ja Des kuunteli. keittiössä oli kuulemma oletettavasti kaikenlaista, josta ruokaa saattoi nauraa. Sinihiuksinen ei mahtanut mitään sille, että naureskeli toiselle aivan avoimesti. Tuo taisi oikeasti olla aivan pihalla. Toisen avuttomuus ei ollut mitenkään huono puoli, teki pojasta vaan sympaattisen. Suloisenkin… jollakin pikkupoikamaisella tavalla.
Edwyn kysyi Destinyn mielestä kummallisen kysymyksen, johon poika toki vastasi, vaikka oudoksuikin kysymystä itseään.
“Eipä kai sieltä mitään haitallistakaan tule. Tai ainakin mä uskallan luottaa Aaroniin sen verran”, poika vastasi. Kaiketi nuo kuitenkin piirrettyjä katsoivat, eivätkä mitään kyseenalaista.

“Mitä te nyt haluatte syödä?”, poika kysyi sutaisten hiuksensa kiinni niskaan ranteessa pitämällään hiuslenkillä. Eihän Destinykään mikään taikuri keittiössä ollut, mutta perheellinen ja suhteellisen lahjakas nyt kuitenkin. Melkein mikä tahansa sujui, jos oli resepti ja kaikenlaista pientä kivaa saatettiin saada aikaan ilmankin, ihan vain loogisen ajattelun turvin.

Wyn naurahti hieman.
"En nyt aina menis Aaroniin luottamaan. Mutta se on kyllä piirrettyaddikti, ei sillä." Hän huomautti ja katsoi Destinyä, kun tuo kysyi mitä he tahtoisivat syödä.
"Nooh, mä nyt syön varmaan oman annokseni, minkä hain aiemmin tänään. Oon salaatti linjalla nääs, mutta Aaron...Ihan mitä vain keksit. Se syö mitä tahansa." Cheerleader sanoi ja istahti pöydän kulmalle istumaan. Hänellä oli hieman hyödytön ja typerä olo. Oliko hän hieman uusavuton? Oli...
"Mä voin tosissaan olla täs häsläämässä kanssa ja teki voitte syyä meillä. Ei ongelmaa."

Edwyn avasi jääkaapin oven ja otti sieltä valmiin salattiannoksen. Hän ei itse asiassa edes pitänyt salaatista, mutta vanhemmat käytännössä pakottivat. Piti syödä terveellisesti, niin jaksoi. Se oli masentavaa, kun pikkuveli sai söidä mitä tahtoi. Samoin vanhemmat itse. Muovisessa rasiassa oleva annos asetettiin pöydälle.
"Oisin muuten tästä Aaronille antanut, mutta se vihaa salaattia."

Edwynin mukaan Aaroniin ei tullut luottaa, mikä sai Destinyn katsomaan tuota hieman pidempään kauriinsilmillään, kunnes hymähti. Piirrettyaddikti oli kaiketi ihan hyvä katsomaan pienen lapsen perään. Tosin Destinyhän tässä oli velvollinen ja kyllä tuo nyt aina välillä katsoisi, ettei Sugar karkaisi mihinkään, jos Aaron sattuisi jumittamaan tv:tä. “En mäkään luota mun pikkuveljiin pätkän vertaa, mutta kyllä tuollainen pikkuenkeli menisi niidenkin seurassa”, poika naurahti. Kaksoset nyt olivat omaa luokkaansa, joskaan snaken seuraan Sugia ei voinut jättää. Ties mitä kaikkea pikkuneiti sen jälkeen osaisi sanoa. Onni sinänsä, että Seven oli huomattavasti rauhallisempi tapaus.
Edwyn ilmoitti, että oli salaattilinjalla ja vain Aaron heitä kahdesta kaipasi syötävää. Destinyn oikea kulma kohosi huomattavasti ja poika irvisti.
“Ei tolla voi pärjätä”, nuorimies väitti varmalla äänellä. Hän itse ainakin olisi nääntynyt nälkään. Väkisinkin moinen pisti sinitukkaisen pahispojan miettimään, sairastiko Wyn kenties anoreksiaa tai jotain.
“Ok, kiitti. Mutta mä varmaan joudun köyttämään sut tuoliin kiinni ja syöttämään väkisin”, Destiny ilmoitti hymähtäen pienesti.

“Ei se väärin ole, mäkään en piittaa”, Destiny nauroi. “Meillä Lou on se, joka hoitaa tuon heinäosaston. Ja Sugariakin on hankala saada syömään. Hyvää vauhtia siitä kasvaa isin tyttö, joka vihaa parsakaalia”, Destiny virnisteli.
Suurempia hienostelematta poika suunnisti tutkimaan jääkaapin sisältöä, kun kerta oli annettu lupa tehdä mitä vain. Ja kaiken laista pientä kivaa sieltä sitten löytyikin.
“Jos mä teen suikaleliha kastikkeen ja makaronia tai spagettia?”, poika virkkoi. “Kai teiltä mausteita löytyy.” Kaapista napattiin paketti porsaanlihasuikaleita ja hetken mielijohteesta paprika. Joskin hetken poika epäröi. “Onko teillä mitään allergioita, et pitääkö varoa jotain?”

Wyn purskahti nauruun, kun Destiny ilmoitti sitovansa hänet penkkiin kiinni ja syöttämään.
"Eikun katsos olen terveysruokavaliolla liikenteessä." Hän tarkensi hieman ja katseli penkistä käsin poikaa hymyillen, kun tuo puheli tyttärestään ja parsakaalista. Oli mukavaa miten toinen selvästi oikeasti välitti lapsesta, vaikka ei vaikuttanutkaan kovin vanhalta itsekään. No, eipä Wyn olisi ensitapaamisella baarissa voinut uskoa, että Destinyllä olisi edes lapsi. Saati sitten perhettä. Wyn oli täysin ajatuksissaan ja häneltä menikin hetki tajuta vastata tosen ruokaehdotukseen.
"Joo. Se on ihan hyvä. Voinks mä auttaa jotenkin?" Hän kysyi ja naurahti sitten.
"No, autan ainakin sillä, että kerron allergioista? Niitä ei ole." Poika totesi ja suti hieman hiuksiaan.

Cheerleader nousi penkiltä ja asteli olohuoneen reunalle. Aaron vaikutti käyneen hakemassa lelujaan olohuoneeseen, jotta he voisivat Sugarin kanssa leikkiä ja katsoa disney channeliä samaan aikaan. Lattialla näytti olevan autoja, isoja leegoja, Turttles-hahmoja, prätkähiiri-hahmoja ja pari barbieta.
"Pärjäätte näköjään ihan hyvin?" Isoveli kysyi ja Brunette pikkuveli käänsi katseensa veljeensä.
"Ja Ja Bruder.. Ja Ja." Tuo vain tuhisi takaisin ja Edwyn virnisti.

“Mä voin väittää ettei se kovin terveellistä pidemmän päälle ole pelkällä salaatilla elää”, poika hymähti. Toinen nauroi hänelle, mikä ei ollut Destinyn mielestä loukkaavaa, vaan pikemminkin vain tarttuvaa. Ja saikin sinitukkaisen rumpalipojan virnuilemaan itsekseen.
Edwyn vastasi Destinyn kysymykseen, joskin hieman myöhässä, mikä vain syvensi virnuilua vanhemman pojan kasvoilla. Kelpasi kuulemma ja Edwyn halusi tietää, miten saattoi auttaa. Ja kertoi sitten vielä, ettei allergioita ollut.
“Ok. Jos sä viitsit etsiä mulle paistinpannun ja kattilakin olis jees”, poika pyysi.

Äänistä päätellen olohuoneen puolella oli kaikki ok, mitä nyt veljesten välisestä keskustelusta sai irti. Destiny laski jääkaapista kokoamansa eineet tiskille.
Destiny silmäili jälleen keittiötä paikantaakseen maustekaapin ja tutkiskellakseen hieman sen sisältöä, jotta tietäisi mitä kaikkea keksisi sianlihaan laittaa makua tuomaan. Jos Des jotain osasii, niin maustaa. Muuten ruuanlaitto olikin sitten hieman niin ja näin. Mutta minkäs sitä tottumuksilleen mahtoi. Harvemmin sitä kuitenkaan itse ruokaa laitettiin, kun asui yhdessä upean naisen kanssa. Joskin, Luo oli juuri sitä maata, joka olisi sopinut palkkasotilaita komentamaan kantavalla äänellään, tulisella temperamentillaan ja särkymättömällä kovapäisyydellään.
“Jos eka hoidetaan toi kastike ja mietitään vasta sitten kun se on kondiksessa, että mitä syödään sen kanssa.”

Edwyn palasi keittiöön ja availi hetken kaappeja, kunnes laittoi tiskipöydälle paistinpannun ja kattilan. Kyllä hän sentään tiesi minkänäköisiä ne olivat!
"Syön minä muutakin, mutta tämän päivän energiat, kalorit ja muut scheisset on jo täynnä." Hän vakuutteli lisää ja jäi norkoilemaan hieman toimettomana paikoilleen. Miten kastike edes tehtiin? Hänellä oli oikeasti saamaton olo. Kai nyt normaalisti tämänikäiset osasivat sentään yhden kastikkeen tehdä itse?
"Meil on sitä makaroonia ainakin?" Hän ehdotti sitten ja kaiveli lisää laatikoita, kunnes löysi pussin makaroonia ja toisenkin heti perään. Kyllä heiltä aina makaroonia löytyi. Sitä hän osasi jopa keittää. Mutta kyllä sekin maistui kuivalta, kun lisäkkeenä oli vain ketsuppia ja salaatinkastiketta...

"Asutteks te siis tyttöystäväs kanssa kolmestaan jossain päin San Diegoo vai?" Ewyn kysyi sitten aloittaakseen jonkinlaista keskustelua. Ainakin sellaisen käsityksen hän oli saanut. Poika oli aiemmin maininnut jonkun tytön nimen. Ainakin kaikella logiikalla Wyn voisi päätellä niin. Ei hän ainakaan ollut kuullut, että teininä saadut lapset eläisivät isänsä eikä äitinsä kanssa. Ei Wyn tiennytkään kyllä monia teiniäitejä... Tarkemmin ajateltuna ei yhtään.

Edwyn kertoi syövänsä muutakin, mutta tämän päivän kalorit ja muu oli jo kasassa. Des irvisti, hänestä itsestään ei koskaan olisi moisia laskemaan, mutta mitäpä sitä turhia. “Aika neuroottista”, nuorimies hymähtikin.
Makaronia kuulemma löytyi ja muutaman pussin nuorempi pöydälle heittikin, Destiny nyökkäsi. Myös kattila ja paistinpannu löytyivät. Sinihiuksinen pisti hellan levyn päälle ja voita pannulle availlen jo muovia possunlihaan päältä.

Wyn kysyi Destinyn asumisesta, perheestä. kauriinsilmät suunnattiin toisen silmiin ja poika hymyili. “Joo. Tai siis eihän Lou ole mun tyttöystävä, vaan.. No, se on vaikee selittää. Se on upein nainen ikinä, mut mun paras kaveri. Ja silti mun tyttären äiti.. Se on vähän monimutkaista”, Destiny virnisti. “Me ollaan molemmat vapaita menemään miten tykätään.”
Destiny löysi laatikoita availemalla paistinlastan, josta todellakin oli hyötyä ruuanlaiton kanssa. Eihän kukaan heistä varmasti tahtonut palanutta suikalelihaa syödä.

Wyn oli ollut kaivamassa itselleen vesipulloa jääkaapista, kun Destiny oli alkanut selittämään asumistilannettaan.
"Joo, kuulostaa aika monimutkaiselta." Poika totesi, mutta hymyili kuitenkin. Kannu vettä saatiin otettua pöytään ja pari lasia mukana. Itseasiassa tasan neljä. Jos vaikka nuorempienkin teki mieli juoda. Wyn kaatoi vettä omaan lasiinsa ja joi sitten hieman.
"Mutta toisaaltahan toi on aika hyvä järjestely... Niin kuin Sugarin kannalta. Tosin, en minä itse voisi exän kanssa asua saman katon alla, vaikka lapsikin olisi. Vaikka oltaisiin hyviä ystäviä. Varmasti rupeaisi vanha suola janottamaan jossain vaiheessa." Cheerleader puheli ja joi hieman lisää vettä. Tosin, eipä hänellä ollut yhtään exää kenen kanssa hän pystyisi edes elämään saman katon alla. Saati sitten lasta tekemään.

Edwyn nojasi tiskipöydän kulmaan ja katseli Destinyä. Oli aika koomista, että he olivat tavanneet kahdesti ja nyt käytännössä täysin vieras poika kokkasi heillä. Tällaista ei varmasti tapahtunut normaalielämässä.
"Seurusteletko sitten tällä hetkellä?"

Toinen myönsi Destinyn tilanteen kuulostavan monimutkaiselta, mihin pahis hymähti. Sugarin kannalta järjestely todellakin oli hyväksi todettu ja oli hyvä, että se kuulosti siltä myös muiden korviin. Tapeltua Loun kanssa ei useinkaan tullut. Moinen oli sitä paitsi täysin turhaa, sillä nainen voitti aina. Edwyn kuulemma ei pystyisi asumaan exänsä kanssa, lapsenkaan tähden. Vanhasuola saattaisi ruveta janottamaan, mikä oli Destinynkin pakko myöntää.
“Välillä”, sinihiuksinen myönsi. “Mutta ei se ylitsepääsemätöntä ole.”

Des sipaisi hiuksiaan ja katsahti Edwyniin, joka taas katseli häntä. Tahattomasti poika jäi tuijottamaan toista ja nojautuikin hieman pöytään. Edwyn kysyi seurusteliko Destiny tällähetkellä, poika pudisti päätään.
“Mä olen kamalan kranttu ja aitoja ihmisiä liian harvassa”, poika hymähti. Loussakin huomio oli kiinnitetty vahvaan kuoreen, jonka sisälle piilotetun ihmisen poika oli tahtonut nähdä. Ja siihen hän oli joskus jopa rakastunut. Des ei ollut kiinnostunut tytöistä, jotka meikkasivat liiaksi ja joilla oli pakottava tarve tuoda itseään julki. Hän kiinnitti huomiota niihin, jotka yrittivät sulautua taustaan. kaiketi hän oli päästään vialla.
“Ehkä vielä joskus, elämä rupeaa käymään tylsäksi pidemmänpäälle ilman mitään säätöjä.”

Edwyn nyökytteli hieman.
"Sekin tosiaan varmaan riippuu ihmisestä. Minä en kai ole vain tavannut sellaista tyttöä kenen kanssa tuommoinen järjestely onnistuisi." Poika totesi olkiaan hieman kohauttaen. Kenenkään kanssa tuommoinen ei olisi tullut edes mieleen. Eipä Edwynin suhteen tosin olleet kestäneetkään pitkään...Koskaan. Destiny kertoi olevansa kranttu ja se sai Wynin nauramaan hieman.
"Se on kyllä totta. Ettei aitoja ihmisiä paljoa enää nykyään löydy. Olen huomannut ihan saman. Ja loppupeleissä kenestäkään ei voi olla koskaan varma onko toinen aito vai ei." Cheerpoika selitteli ja joi sitten vettään. Aika syvällistä puhetta jopa häneltä. Mutta sehän oli vain totta.

Tyhjäksi juotu vesilasi laskettiin pöydälle. Seuraavat sanat kuitenkin saivat pojan tuhahtamaan hieman vaistomaisesti.
"Sinulla on sentään oma elämä..." Edwyn tuhahti hieman ajatuksissaan tajuamatta oikeastaan edes sitä, että sanoi asian ääneen. Haarukka napattiin eräästä kaapista ja salaattia alettiin järsimään. Toisaalta Wyn syytti vanhempiaan koko tylsästä elämästään, mutta toisaalta kaikki oli ihan hänen omaa syytään. Mitäs ei kehdannut sanoa vastaan. Olihan hienosto elämästä tullut jo jonkinsortin pakkomielle hänelle. Omalla kierolla tavallaan hän tahtoikin olla korkeammalla klikillä koulussa, mutta toisaalta hän taas vihasi sitä henkensä kaupalla.

//Vastaile siihen Romeo-Haleenki? >< =P //

Edwyn puhui ihan totta, ihmisestähän se pitkälti riippuikin. Ei varmasti olisi ollut Destinystäkään jakamaan kämppäänsä ihan kenen kanssa tahansa. Pojalla kun oli ollut mitä omituisimpia tyttöystäviä… Ja oikeastaan naistyyppejä laidasta laitaan.
“Mä oon henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei ole olemassakaan sitä oikeaa. Ihan kuka tahansa on hyvä, jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa. Tosin.. En mä tiedä, siinäkin teoriassa on aukkoja”, poika hymähti.
“Ja aitous on hyvin suhteellista myös. Kuka tahansa saattaa vaikuttaa aidolta ja olla silti jotain aivan muuta. Ja aidoissakin ihmisissä on kötketyt puolensa.”
Oli oikeasti lähes käsittämätön ajatus, että he olivat tavanneet Edwynin kanssa vasta eilen, eivätkä edes tunteneet toisiaan. Juttu kuitenkin luistija ainakin näillä näkymin Wyn tuntui hyvältä jätkältä.

Toisen ilmoitus siitä, että ainakin Desillä oli oma elämä pakotti teini-isän katsomaan toista toinen kulma hivenen koholla. Mikäs tämä kommentti nyt sitten oli?
“Haluatko sä tarkentaa?”, poika kysyi. Äänen sävy ei ollut mitenkään painostava, vaan pikemmin kyseessä oli vain kepeä kehotus. “Ja ei mun elämäkään enää niin kovin oma ole. Lapsi sitoo paljon. Siinä, millon joskus saattoi hetken mielijohteesta lähteä ulkomaille halpalennolla vaaditaan nykyään paljon järjestelyjä”, Destiny hymähti. Oikeastaan, ei hän koskaan ollut ollut persoona, joka vaikka Milan tavoin saattoi tehdä moisia tempauksia hetken mielijohteesta.

Edwyn katsoi hetken hieman tyhmänä Desiä, kunnes tajusi mitä toinen oli tarkoittanut tarkentamisella.
"Eikun en. Minä puhuin vähän itsekseni ja näin...Mutta tuskinpa hirveästi katus Sugarin saamista? Näytät niin rakastavalta isältä." Cheerleader puhui ensin nopeasti, kunnes vaihtoi aiheen nopeasti takaisin toiseen. Hän ei tahtoisi puhua itsestään tai paljastella muutenkaan mitään erikoista. Ei ainakaan elämästään.

Ja aitous. Siitähän he olivat juuri puhuneet. Eihän Wyn itsekään nyt ollut kovinkaan aito. Hänhän salasi oikein urakalla tärkeitä osia itsestään. Mutta miksi? Miksi ihmeessä hänelle oli nyt niin tärkeää Destinyn mielipiteet? Wyn kohautti omille ajatuksilleen harteita. Ei pitäisi koskaan miettiä liikoja.
"Oot sä sit paljonkin reissannu? Ku esimerkkinä heitit ton matkustamisen?" Edwyn kysyi sitten seuraavan kysymyksen, jotta aihe todellakin pysyisi vieraassa.

Des virnisti toiselle. Tuo puhui jotenkin hivenne hätääntyneeseen sävyyn, mikä sai toisesta Destinyn silmissä pikkupojan. Ja ikäeroa ei tosiaan varmastikaan kovin paljoa löytyisi.
“Turha elämää on katumiseen tuhlata, tehty mikä tehty ja sen kanssa pitää kyetä elämään. Ja Sugar on mulle pitkälti koko elämä tällä hetkellä”, poika hymähti. Hän tosiaan rakasti tytärtään ja oli onnellinen, että tuon äiti oli juuri Lou eikä kukaan muu. Pahempiakin vaihtoehtoja olisi ollut. Ja Lou oli kuitenkin hänelle todella hyvä ystävä tätä nykyä.
“Ja kyllä mä vielä lapsia haluan. Voin veikata millasta tonkin prinsessan kanssa on, kun se on teini”, Des naureskeli. “Mä vahtaan ikkunassa konekiväärin kanssa ja jos yksikin kaksilahkeinen tulee piikkiaidan sille puolen niin ammun sen. Nyt ajatukselle voi vielä nauraa, mutta sitten kun se on ajankohtaista niin mä olen vakava.”

Toinen kysyi sinitukkaisen reissaamisesta ja rumpalipoika pudisti hieman päätään. “En mä oo kovin spontaani koskaan ollut. Esimerkki tuli lähinnä tota.. Miten sen nyt sanoin.. Äidin uuden miehen esikoisesta. Mila on aina ollut sellanen, et kun se saa jotain päähänsä niin sitä päätä ei enää käännetä. Siinä naisessa oli hetkellisesti riittävästi jopa mulle… Sitoutujaksi sitä ei tosin voi sanoa”, poika virnuili.
“Saanko mä kysyä millaset porukat sulla on? Talosta päätellen ei pullantuoksuista kotiäitiä.”

Edwyn kuunteli aidosti kiinnostuneena Destinyn puhetta lapsien hankkimisesta. Tuollaisia asioita cheerleader ei itse ollut koskaan edes ajatellut. Joillekin ne eivät olleet ihan ajankohtaisia vielä. Ensin pitäisi kai tyttöystäväkin hankkia...Ja niitähän ei ihan puissa kasvanut. Ei ainakaan sellaisia, kenen kanssa Edwyn pystyi edes harkitsemaan jonkinlaista suhdetta. Jälleen brunette kuunteli toisen puheita, kunnes kasvoille kohosi kevyt puna. Aihe oli kääntynyt jotenkin kummasti hänen vanhempiinsa.

"Tota...Normaaleja? Tiukkoja perfektionisteja. Niiden mielestä. Minä olen täydellinen ja Aaron jotain aivan muuta." Wyn selitti ehkä hieman apeana. Se ei ollut yhtään reilua pikkuveljeä kohtaan. Ja hän itse vihasi olla perheen lellikki. Hän olisi tahtonut olla jotain aivan muuta. Edwyn kallisti hieman tuoliaan ja katsoi olohuoneeseen. Siellä lapset napottivat edelleen telkkaria katsoen.
"Hört mit dem Fernsehen auf und geht zu spielen!" Hän älähti sitten muka äkäisenä Aaronille ja tuon katse kääntyi televisioruudusta veljeensä. Pienesti tuo tuhahti ja nousi seisomaan.
"Ja, Bruder..." Tuo mutisi ja alkoi sitten ohjata Sugaria perässään kohti omaa huonettaan.

Toisen vastaus sai Destinyn kulman kohoamaan asteella. Näin siis tällä kertaa…
“Normaalin käsitys on häilyvä”, sinihiuksinen totesi. “Ja jokaisen lapsen pitäisi olla vanhemmilleen täydellinen…” Miehen katse kääntyi hellaan ja hän käristi suikaleita. Ne pitäisi kaiketi maustaakin piakkoin… “Mun isoveli on vankilassa ja silti isä osaa olla Justicesta ylpeä. En mä sitä logiikkaa käsitä”, poika hymähti pudistaen hieman päätään.
“Sä puhut saksaa ja se kielii siitä, ettet sä ole aina asunut San Diegossa”, Destiny hymähti. “Ja mun on ihan pakko kysyä”, hän aloitti kääntyen jälleen katsomaan ruskeilla silmillään Edwyniin. “Minkä ikäiselle pojalle mä myin alkoholia kysymättä papereita”, Des naurahti. Ei sellainen ollut hänellä käynyt edes mielessä. Toinen oli kuitenkin ollut sisällä siihen aikaan, kun alaikäisillä ei ollut klubille mitään asiaa… No, ei se oikeastaan pahemmin edes vaivannut.

“Haluatko sä vahvasti maustettua, lähes mautonta vai jotain siltä väliltä”, Des uteli jälleen aihetta vaihtaen. Sitä hän olikin harrastanut aika tiuhaan.

Edwynin kulmat kohosivat merkittävästi, kun Des kertoi veljensä olevan vankilassa ja silti tuon isä oli ylpeä. Miten se oli edes mahdollista? Jos edwyn joutuisi vankilaan, häviäisi häneltä kunnia samantien. Saati sitten jos Aaron joutuisi. Tuon nimi varmasti pyyhittäisiin sukupuusta. Hän meinasi jo kysyä miten toisen veli oli betonin sisään päätynyt, mutta Destinyn kysymys sai oman katoamaan.
"Itse asiassa en ole. Olen aina asunut tässä samassa talossa ja maassa. Mutta isäni on saksalainen ja puhuu meille aina saksaa. Äiti taas on espanjalainen, joten se puhuu sitten sitä. Englanti on sitten opittu vähän muiden kautta." Cheerleader puheli ja katseli toisen ruuan laittoa. Ehkä olisi kannattanut alusta asti seurata, ehkä hänkin olisi voinut oppia jotain.

"Saksa tuntuu vain luonnollisemmalta kuin mikään kieli. Siksi me usein käytetäänkin sitä Aaronin kanssa." Hän lisäsi vielä, kunnes Destinyn seuraava kysymys sai punan kohoamaan hänen kasvoilleen. Tuota kysymystä hän ei ollut olettanut saavansa kuulla. Eikä hän nyt tiennyt miten vastata.
"Laita jotain neutraalia, niin ei Aaronin makuhermot pala." Hän vastasi kuitenkin ensin ruokakysymykseen. Voittipa ainakin hieman miettimis aikaa.
"Olen 18." Edwyn vastasi kuitenkin rehellisesti kysymykseen. Toinen oli kuitenkin tyttärensä kanssa hänen kotonaan. Mitä tuo voisi tehdä?...Kertoa vanhemmille...Ei Destiny sellaista kuitenkaan tekisi. Ainakaan toivottavasti.
"Kai teet sitä nyt sen verran, että tekin siitä voitte syödä? Vai saako Sugar syödä edes vielä normaalia ruokaa?"

Toinen näytti kummastuneelta kuullessaan Justicesta, mutta ei kysynyt. Mikä ei sinänsä olisi Destinya haitannut, mutta eipä haitannut kysymättömyyskään. Hän vain oli toisinaan liiankin huoleton. ja välillä huolehti liiaksikin.
Sinihiuksinen sai kuulla toisen olevan aivan paljasjalkainen san diegolainen. Oikeastaan se oli teini-isälle yllätys. Saksankieli kuitenkin selitettiin isällä ja osasipa toinen kuulemma espanjaakin. Destiny virnisti. Itse hän puhui jälkeen mainittua, vaikkakin hyvin kehnosti. Hän oli kertaalleen erehtynyt valitsemaan espanjan valinnaiseksi ja sitten suutuspäissään keskeyttänyt sen, koska hänen kielipäänsä vain ei ymmärtänyt yhtään mitään. Yhtä hepreaa hänelle oli ranskakin, vaikkei hän sen opiskelua ollut koskaan edes harkinnut.

Toinen kertoi saksankielen olevan luonnollisin ja kieli, jolla tuo keskusteli pikkuveljensä kanssa. Mutta senhän sinitukkainen pahispoika oli jo saanutkin huomata.
Rumpali vilkaisi Edwyniin saaden virnistää tuon punehtuneille kasvoilla. Vai niin… Mitähän tästä sitten pitäisi päätellä? Ei vastausta ikäkysymykseen, mutta maustekysymykseen kylläkin. Ja sekin vastaus tuli Aaronin puolesta. No, ei sitten liiaksi. Vastasi poika ensimmäiseenkin kysymykseen, kahdeksantoista kuulemma. Uskoako vai olla uskomatta? No, ei hän menettäisi mitään, joten miksipä muka ei. Se tarkoitti kahden vuoden ikäeroa hänen hyväkseen. Tai kaiketi miltei kolmen?
“Syöhän neiti ja riittää tästä. Ja sä et luista tästä, mä oikeasti vaikka sidon sut tuoliin ja syötän”, Destiny hymähti sipaisten hiuksiaan. Mausteita laitettiin hieman, joskaan ei liiaksi. Ja koska kyseessä oli kastike, tarvitsi mies myös vettä ja ruokakermaa. Ei mitään reseptejä vaan lonkalta, fiiliksen mukaan. Samalla vanhempi laittoi myös spagetin kiehuvaan keittymään.

“Noi on pian valmiita. Kai sä sentään pöydän osaat kattaa?”, Des ilmoitti lausuen sitten kysymyksensä hieman kiusaavalla sävyllä.

Edwyn naurahti kevyesti, mutta aidosti.
"Sidot vaikka tuoliin? Sitoisit minut omassa kotona?" Hän huomautti virnistäen vielä päälle. Olihan Wynillä kamala nälkä, mutta ei hän saisi ruokavalion takia syödä. Vanhemmat saisivat raivarin. Tosin...Eiväthän nuo olleet kotona? Destiny kehotti sitten häntä kattamaan pöydän, vaikkakin hieman kiusaten.
"En minä ihan toivoton ole. Vaikka ehkä siltä näytänkin." Cheerleader huomautti ja näytti pienesti kieltään pojalle, ennen kuin nousi ja alkoi ottamaan lautasia kaapista. Sugaria varten hän otti pienemmän lautasen ja asetteli ne pöydälle. Seuraavasta kaapista otettinkin esille laseja ja lautasten vierelle ne asetettiin.
"Kai minä voin vähän sitä ruokaasi syödä." Edwyn totesi sitten mietittyään ja asteli olohuoneeseen ja siitä Aaronin huoneen ovelle.
"Sugar ja Aaron. Kohta on ruoka valmista."

Aaron kohotti toista kulmaansa ja laski ironman lelun lattialle barbien vierelle.
"Muuta kuin keksejä?" Tuo kysyi muka ihmeissään ja Edwyn tuhahti.
"Justjust. Ota neiti mukaan ja tule keittiöön." Poika huomautti ja hymyili hieman pienelle tytölle ja asteli takaisin keittiöön.
"Nuoremmat tulee kohta. Leikkivät kiltisti keskenään."