...when you got no place to go

Toisen huomautukselle Des iski virnistäen silmää. Ei hän välttämättä aivan niin pitkälle menisi, mutta kuitenkin. Toinen väitti, ettei ollut toivoton ja näytti kieltään saaden virneen sinitukkaisen kasvoilla syvenemään. Pikkupoika…
Nätisti tuo kattoi, ei siinä mitään. Joten kaiketi Wyn ei avuton ollutkaan, kuten sanoi.
Lupautui vielä syömäänkin, mihin Des naurahti ja oli jo kaapata toisen karhunhalaukseen, joskin tuli ajatelleeksi, ettei toinen edes tuntenut häntä. Saati sitten hän toista. Joten kaiketi parempi rauhoittua edes hieman.
“Hyvä poika”, sinihiuksinen kehui hymyillen. Toinen katosi, kutsui lapset syömään… muutakin kuin keksejä. Des naureskeli itsekseen miltei vedet silmissä laittaessaan paistinpannulle kannen levyä pienennettyään. Hautukoot varmuuden vuoksi hetken. Ei nuorimies tiennyt, oliko moinen täysin tarpeellista, mutta kuitenkin.
Toinen kertoi toisten leikkineen kiltisti, mihin Des hymyili. Jälleen.

Spagetit tuomittiin valmiiksi ja poika etsi käsiinsä lävikön. Homma hoitui ammattimaisella tottumuksella. No, olihan hän ollut opiskelija pian viisi vuotta, joten…
“Siinä sitä nyt on… Voi olla hieman kuumaa, mutta oletettavasti kelpaa… Keksien jälkeen”, Des naurahti.

Edwyn naurahti toiselle hieman, kun Des huomautti ruuan olevan varmasti hyvää keksien jälkeen.
"Kyllä se Aaroniin uppoo. Se nyt syö miltei mitä vaan." Cheerleader huomautti toiselle pojalle ja vilkaisi sitten olohuoneen ovensuulle, mistä ei vieläkään kuulunut tai näkynyt Aaronia.
"Aaron! Genau jetzt!" Wyn älähti ja pian pikkuveli ilmestyikin olohuoneen kautta keittiöön kädestä Sugaria pitäen ja hymyillen.
"Minä haluan Edwyn pikkusiskon." Tuo ilmoitti sitten irroittaen Sugarin kädestä ja istuutuen ruokapöytään. Vanhempi veljeksistä nappasi lautasen toisen edestä ja laittoi siihen ruokaa ja mättäsi sen sitten takaisin tuon eteen.
"Olen aika varma, etteivät vanhemmat enää halua lapsia." Edwyn huomautti Aaronille, joka irvisti.
"Ei kun minä ajattelinkin, että sinä hommat äkkiä jonkun itsellesi ja sitten te tsukitsuki ja minä saan sitten pikkusiskon."

Cheerleader katsoi Aaronia epäuskoisena, kunnes lievältä järkytykseltään otti itselleen lautasen ja laittoi siihen ruokaa. Puolet tosin Aaronin annoksesta. Noin 1/4 lautasesta.
"EI ne asiat ihan noin helposti mene. Kasvat katsos itse ja mietit uudestaan." Edwyn huomautti ja avasi sitten jääkaapin.
"Mitä te haluatte juoda?"

Des virnuili toisen kertoessa Aaronin syövän mitä vain. Ja siinä vaiheessa, kun puhuttu itse tuli keittiöön ja ilmoitti tahtovansa pikkusiskon, sinihiuksinen nauroi. Pikkusiskot olivat… no, riiviöitä. Tai tässä iässä ne menivät, joskin oli niissä pentuina sietämistä ollut.
Sinihiuksisen nauru syveni Aaronin keskustelun edetessä. Neitikin sai ruuan eteensä, mutta haarukan sijasta pienen lusikan. Spagettia Destiny sai pätkiä neidille veitsellä, ettei syöminen tuolle aivan mahdoton tehtävä olisi.
“Etköhän sä Sugarista saa osa-aikasiskon, niin ei tarvitse riivata Edwyniä”, Destiny virnisti Aaronille. “Sitä paitsi oikeissa siskoissa on paljon enemmän sietämistä. Nyt saa nähdä vain enkelipuolen, ei tarvitse katsoa tinttailua.” Sugarin kauriinsilmät katsoivat tuimasti sinihiuksiseen mieheen. “Mä olen ihan kilttityttö!”, neiti ilmoitti. Des nauroi.

Edwyn uteli juomisia, mikä sai huomion kiinnittymään tuohon vanhempaan tummaverikköön.
“Neidille maitoa ja mä pärjään vedellä”, nuorukainen ilmoitti antaessaan viimein tytölle luvan syödä päästen itse ottamaan ruokaa. Sotkuhan Sugin syömisestä tulisi, kun ei des ollut tajunnut muistaa ottaa ruokalappua mukaan.

Hymy Aaronin kasvoilla leveni, kun Destiny tarjosi Sugaria osa-aikasiskoksi.
"Kuulitko Edwyn! Minä sain osa-aikasiskon!" Brunette poika hihkui innoissaan ja nappasi veljensä kädestä maidon, kun tuo oli sitä pöytään laittamassa. Edwyn hymyili toiselle ja katsoi Sugaria.
"Olisiko sinusta Sugar kiva, jos Aaron olisi sinun isoveli?" Tuolta kysyttiin ja takaisin jääkaapille asteltiin. Vesikannu nostettiin pöytään. Samoin rasvaton-hyla maito. Viimein Cheerleaderpoikakin istahti veljensä vierelle.

Gonzalezin perheen esikoinen kaatoi omaa maitoaan lasiinsa ja hörppäs siitä hieman. Ruoka ainakin näytti hyvältä. Paremmalta kuin mikään hänen viimeaikana syömä. Ehkä hänen pitäisi alkaa syödä salaa jotain vähemmän terveellistä.
"Mitenkäs sinä nyt suostut tuollaista syömään? Vanhemmat saisivat raivarin jos näkisivät sinut." Aaron huomautti suu täynnä ruokaa. Edwynin posken päät punastuivay hyvin kevyesti.
"Ihan omasta tahdostani minä terveellisesti syön, Aaron." Isoveli huomautti nolona mumisten. Tuo oli niin perus pikkuveljeä. Ei ajatellut yhtään mitä suustaan päästi.

Destiny hymyili Aaronin tavattoman suloisen lapsekkaalle riehumiselle. Edwyn uteli Sugilta, olisiko Aaron kiva isoveli, tummatukkainen sai pikkutytön hymyilemään yhtä sädehtien kuin aurinko.
“Aaron on kiva!”, neiti julisti ja Des hymyili. “On kiva, mutta silti pitää syödä”, sinitukkainen isä muistutti pikkuneitiä, joka samantien veikin lusikan suuhunsa, joskin ensin onnistui tiputtamaan mekolleen. Ei siitä kukaan suuttunut, ainahan sen pestyä saisi. Sitä paitsi, Destinyn vikahan se ruokalapun puute oli.
Des noukki lasin ja laski siihen raanasta vettä. Lautaselle kasattiin spagettia ja kastiketta ja viimein porukan vanhimmainenkin pääsi syömään.

Aaron uteli normaaliin tyyliinsä, tässä tapauksessa ruokasuussa, Edwynin syömisiä. Des katsahti tuota kohottane jälleen kulmiaan, siirtäen Aaronista pian katseensa Edwyniin. Tuo oli punainen, sai sinihiuksisen hymähtämään.
“Ei ole terveellistä vetää pelkkää salaattia”, Des ilmoitti. “Mitä monipuolisempi ruokavalio, sen terveellisempi.”

“Eihän se tarkota parsakaalia?”, pikkuneiti uteli säikähtäneenä, onnistui pudottamaan lusikkansakin lattialle.
“Ei ole pakko syödä parsakaalia, mutta ei sitä fobioida tarvitse, neitiseni”, teini-isä hymähti nostaen lusikan lattialta. “Ja lusikka pidetään kädessä.”
Destinyn ei auttanut muu kuin pestä lusikka ja ojentaa se sitten takaisin Sugarille.

"Kuulitko, Edwyn. Minä olen kiva!" Aaron hihkaisi tyytyväisenä isoveljelleen, joka usein jaksoi kyllä myös marista Aaronin huonommista puolista. Molemmat silti tiesivät, etteivät kestäisi kotona ilman toista. Kiusaahan se vain oli. Hymy pikkuveljen kasvoilla vain leveni, kun keskustelu kääntyi isoveljen syömiseen. Edwyn vilkaisi edelleen nolostuneena Destinyyn.
"Ei kun kyllä minä syön muutakin kun salaattia, mutta-"
"Se saa syödä kerran viikossa kunnon liha aterian. Muuten se saa syödä vaan kalaa." Aaron juorusi samantien, eikä antanut toiselle mahdollisuutta edes selittää. Kyllä Wyn tiesi mitä tuo ajoi takaa. Veli odotti, että Destiny kysyisi miksi hän söisi niin. Aaron ei ymmärtänyt Edwynin harrastuksen piilottelua.

Edwyn asetti ruokaa suuhunsa ja maisteli sitä hitaasti. Mausteet maistoi, mikä ei ollut ihme. Eihän hän itse juuri koskaan käyttänyt mitään. Jopa suola maistui hänestä joskus liikaa ruuissa, vaikka sitä ei oltaisiinkaan lisätty. Suu nielaistiin tyhjäksi ja loppu arvio oli hyvä. Kyllä Destiny osasi ruokaa tehdä. Ei Sugar ihan huonoissa käsissä ollut.

Nämä veljekset olivat hyvinkin jännä parivaljakko. Aaron oli adhd ja Edwyn… tuo oli mysteeripoika. Ja kieltämättä Destinyn mielenkiinto oli herätetty, vaikka hän ei mitään kysynytkään. Kerrottiin, jos oltiin kertomassa. Ei hän tahtonut painostaa.
Silti, joku syy Aaronin selittämään ruokavalioon oli.
“Kuulostaa yksitoikkoiselta”, Des tyytyi toteamaan. Häntä kiinnosti, mutta se pitäisi jättää taka-alalle. Hän pärjäisi ilmankin tietoa, jos sitä ei hänen kanssaan tahdottu jakaa.
Sinitukkainen kaitsi sivusilmällä tyttärensä syömistä tyhjentäen samalla omaa lautastaan. Jotenkuten hän ainakin oli onnistunut, vaikkakin hänen makuunsa maustetta olisi voinut olla hieman enemmänkin. Nuoremmille näytti maistuvan mikä sai hymyn kareilemaan lävistetyillä huulilla.

Ei neiti aivan hirvittävästi onnistunut sotkemaan, mikä oli vain hyvä juttu. Maitoa ei läikyttänyt päälleen ollenkaan. Toisinaan Sugar taas sai aikaan tavattoman kaaoksen syödessään.

Cheerleaderpoika kohautti hieman harteitaan.
"Ehkä se on hieman yksitoikkoista." Hän myönsi. Kyllähän hän itsekin sen tiesi, mutta tottuneesti hän puollusteli asioita, mitä vanhemmat toivoivat hänen tekevän. Saihan hän usein vakuutella cheerleadertouhun hauskuuttakin ihmisille. Ei se vieläkään ollut poikien suosikkilaji. Aaron mutusti tyytyväisenä, hieman ahmien ruokaansa. Kai tuo oli tosissaan onnellinen, kun kerrankin sai kunnollisen oloista ja normaalia kotiruokaa. Yleensä kun kaikki tässä huushollissa oli niin siistiä ja liioitellun hienoa.
"Hei! Mehän voitais vaikka kattoa jotain elokuvaa kun ollaan syöty. Mulla on paljon lastenelokuvia." Aaron ilmoitti sitten hymyillen leveästi.

Edwyn pyöritti hieman päätään napaten lisää suuhunsa. He katsoivat usein kahdestaan ollessaan elokuvia. Vähän kaikenlaisia tosin. He nimittäin päättivät yleensä elokuvat vuorotellen.
"Ei sinun tarvitse koko ajan keksiä jotain tekemistä. Ties vaikka Sugaria nukuttaisi jo."

Edwyn myönsi ruokavalionsa yksitoikkoiseksi, vaikka se olikin kyseenalaistettava lause, kun nyt sattui alkamaan sanalla ehkä. Ruoka katosi hiljattain Destinyn suuhun tuon mietiskellessä itsekseen kaikenlaista. Joskin siitä ei tahtonut tulla mitään, kun piti kaitsea yhden vilkkaan pikkutytön syömistä. No, kuitenkin yritys hyvä kymmenen.
Aaron ehdotti lastenelokuvaa, mihin Destinyllä ei ollut mitään vastaan sanomista. Ainakaan enää sen jälkeen, kun Sugar ilmoitti tahtovansa katsoa elokuvaa. Sinihiuksisen isukin piti muistuttaa tytärtään siitä, ettei ruokasuussa puhuta.

“Ei nukuta yhtään!”, pieni kikkarapäinen tyttö ilmoitti kovaäänisesti. Destiny nappasi tytön syliinsä ja uhkasi syöttää, ellei syöminen muuten onnistuisi. Sugi taas oli kovasti sitä mieltä, että oli jo iso tyttö, eikä isin todellakaan tarvinnut syöttää häntä.

Edwynistä tuntui, että silmät alkoivat väkisin painua kiinni. Tuskin kello oli mitenkään erityisen paljon, mutta olihan hänen sisäinenkellonsa vielä sekaisin eilisen baarireissun ja aamuherätyksen jäljiltä. Eikä tilannetta auttanut Disneyn Alladin, jonka hän oli nähnyt vähintäänkin 1080 kertaa. Hitaasti Cheerleaderpoika painoi silmänsä kiinni. Luomet tuntuivat ihanan raskailta ja se tunne, että sai pitää silmiään kiinni oli ihana. Parissa hassussa sekunnissa poika oli nukahtanut ja hitaasti pää painui sivulle, kunnes pysähtyi hennosti nojaamaan vieressä istuvan Destinyn olkapäähän. Lattialla istuva Aaron vilkaisi hieman taakseen ja virnisti nähdessään isoveljensä.
"Ihme et se näinki kauan pysy hereillä." Tuo kuiskasi sitten hiljaa Destinylle ja käänsi katseensa takaisin ruutuun.

Edwyn ei ollut juuri koskaan nähnyt unia. Tai siis tietenkin oli nähnyt, muttei koskaan ollut muistanut mitään mitä niissä oli tapahtunut. Usein se harmittikin häntä. Aaron kun usein kertoi aamupala pöydässä ummet ja lammet unistaan ja paikoista missä tuo siellä oli päässyt seikkailemaan. Nytkään Edwyn ei nähnyt mitään unta. Ei hänestä ainakaan siltä tuntunut.

Kun jokaisen lautanen oli tyhjentynyt ja sinipäinen ne tiskialtaaseen kerännyt muiden tiskien joukkoon, päätti Aaron Sugarin avustuksella leffaksi Aladdinin. Eikä taaskaan mitään vastaansanomista Destinyn suunnalta.
Hän löysi paikkansa sohvalta, Edwyn omansa hänen vierestään. Porukan nuorempi kaksikko taasen istui lattialla lähempänä ruutua. Ainakin Sugarilla oli paha tarve hinata itseään likemmäs telkkaria ja Des sai huomautella pikkuneidille kokoajan pelottelevaan sävyyn siitä, kuinka tuosta seuraisi vain huonoa. Pullonpohjalaseilla uhkailu tuntui jostain syystä kauriinsilmäiseen lapseen toimivan aina.

Leffa kului, tuntui menevän kokonaan ohi. Pian Des sai sävähtää odottamatonta painoa olallaan, katsahdus sivulle kertoi Edwynin painaneen päänsä hänen olalleen. Ei mitenkään ihmeellisesti, nukahtanuthan tuo nuorimies oli. Destiny naurahti itsekseen, Aaron totesikin tuossa menneen ihmeen kauan aikaa.
Aladdin jatkoi pyörimistään, itsekseen sinihiuksisen pahiksen käsi siirtyi Edwynin selälle. Leffa sai onnellisen loppunsa ja Sugikin näytti jo siltä, että tyttörukan silmät olivat painua alati kiinni.
Destinyn oli vain pakko herättää olkaansa vasten nukahtanut poika suloisesta unestaan. Hetken Destiny töni toista hellästi.
“Hei ruusunen, oliko hyvät unet?”, pahis virnuili huvittuneena. “Mut hei, meidän pitäis ton neidin kanssa pikkuhiljaa lähteä. Lou sais raivarin jos tietäis, että mä annan Sugin valvoa näin myöhään…”

Edwyn hätkähti hieman, kun tunsi jonkun tönivän itseään. Hitaasti ja hieman sekavailme kasvoillaan poika nousi takaisin istuma-asentoon ja katsoi sitten unisena Destinyä.
"Ai katsottiinko me Ruususta?" Tuo totesi sitten hieman typeränä, kunnes tajusi samantien Destinyn vihjanneen ruususella häneen. Kevyt puna kohosi cheerleaderpojan kasvoille ja tuo nousi nolostuneena seisomaan.
"Joo...Alkaakin olla jo aika myöhä. Aaronkin voisit nukkumaan jo mennä." Wyn totesi sitten yrittäen ajaa päästään ajatuksen siitä, miten nolo tosiasia se oli, että hän oli tainnut nukkua viimeisen tunnin ajan Destinyn olkaavasten.

Aaronkin nousi lattialta seisomaan ja venytteli käsiään.
"Ihan ku minä ennenkään olisin tähän aikaan ruvennu nukkumaan." Tuo huomautti virne kasvoillaan. Tuon silmistä paistoi edelleen energia. Isoveli tuhahti pienesti ja haroi hiuksiaan hieman.
"Luen sulle vaikka iltasadun, kunhan rupeat nukkumaan. Minun pitäisi vielä pari hommaa tehdä ennen nukkumaan menoa." Poika mutisi ja katsoi sitten taas Destinyyn ja nyt hymyili hieman.
"Mutta oli kiva kun kävitte. Ois kiva joskus toistekin nähä vielä. Joskus jossain."

Toinen taisi olla kohtalaisen pihalla. No, normaalia se vasta heränneenä oli… Toinenkin totesi kellon näyttävän jo aivan kiitettävästi, mikä oli totta. No, onneksi Sugar saisi sitten nukkua autossa, niin tuo ei olisi niin samperin kiukkuinen koko matkaa.

“Oli kiva käydä ja pelastaa teidät nälkäkuolemalta ja kekseiltä”, Destiny virnisti. Sugar rupesi jo näyttämään siltä, että pian poljettaisiin jalkaa lattiaan ja ruvettaisiin mesoamaan. Des nappasi neidin syliinsä ja käänsi taas katseensa Edwyniin.
“Ja todellakin nähdään taas”, miehenalku hymähti. “Ei tää city niin iso ole..”