The scent of lemon, drips from your eyes

Vapaa pääsy. Joku Nyxin seuraksi vain. Jos ei nyt sekaisin mennä niin Quintonn on Nyx, kumpi nimi vain.

Aurinkoinen sää, lämmin tuuli ja kikattavat opiskelijat nurmikentällä. Aah, että Quintonn rakasti tuota hetkeä. Kaukana kuuli kuinka ruohonleikkuri kävi aktiivisesti. Ilmassa tuoksahti raikkaasti, juuri leikattua ruohoa. Aurinko hoivasi ihmisten ihoa ja olo oli kuin myyty.
Quintonn makoili maassa kädet taitettuna niskansa takana. Salaperäinen, mutta sitäkin tutumpi hymy oli valloittanut hänen huulensa ja kullanvihreät silmät hän oli painannut kiinni, jotta saisi kaikki irti tuosta hetkestä. Ja muutenkin, jos hän niitä silmuja auki pitäisi, saisi hän ikävän koettelemuksen auringolta, tuolta isolta tulipallolta. Nyxin päällä oli tällä hetkellä musta paita, jonka hän oli pistänyt kokonaan auki. Kaulassa roikkui itse tehty ketjukaulakoru kaikkineen ketjuineen. Housuina toimi mustat pillihousut, jotka olivat hieman kuluneet polvien kohdalta. Hiukset vedetty eteenpäin ja kaikki oli ok.

Quintonn vietti parasta aikaa ruokatuntia. Syöty fetasalaattilaatikko oli hänen vierellään, johon oli jäännyt vain pari palaa vihreätä salaattia ja iso pala sipulia, josta hän ei lainkaan pitänyt. Vajaa vesipullo oli tyhjän salaattilaatikon vieressä ja harmaa olkalaukku niiden molempien vieressä.
Hän ei kaivannut seuraa, mutta olisi se silti hyväksi. Poikanen nimittäin kuunteli mielellään ihmisten ongelmia ja yritti aina auttaa heitä. Voi kunpa joku vain tulisi keskustelemaan hänen kanssaan. Ympärillä näytti vain olevan kermayhdistyksiä joka lähtöön.

(( Me varmaan kelvataan Johnnyn kanssa? :> ))

Päivä oli todella aurinkoinen ja myös Astonin oppilaat olivat huomanneet sen. Nimittäin useimmat olivat siirtyneet pihalle syömään lounastaan, tekemään koulutehtäviä tai ihan muuten vain nauttimaan tästä ihanasta ilmasta ystäviensä kanssa. Iloinen nauru kaikui koulun pihalla, johon sekoittui hivenen kauempana nurmella käyvä ruohonleikkuri. Kaikilla näytti olevan hauskaa ja nämä tosiaankin nauttivat tästä poikkeuksellisen hyvästä säästä. Niin. Ainakin melkein kaikilla.
Johnnylla nimittäin oli nyt kaikkea muuta kuin hauskaa. Elämä nimittäin potki pojalla päähän nyt paljon pahemmin, kuin yleensä. Joka oli kyllä todella ihme, sillä ei nyt muille ollut mitenkään epätavallista, että Johnnylla oli todella vittumainen päivä. Eikä se oikeastaan ollut yllätys pojalle itselleenkään, vaikkei sitä ikinä myöntäisi. Vaikka, nyt ei ollut kysymys siitä tavanomaisesta mahti-vitutuksesta, kuin yleensä. Häntä kyllä ärsytti niin paljon, että olisi tehnyt mieli huutaa ja paiskoa tavaroita, mutta tässä oli silti jotain muuta. Poikaa nimittäin masensi ja itketti niin paljon, ettei mitään rajaa. Siitä olikin jo aikaa, kun Johnny oli viimeksi tuntenut jotain tällaista.
Rokkari potkiskeli tummilla lenkkareillaan nurmikkoa ja sai osakseen pari pahaa mulkaisua muutamalta koulun kermaan kuuluvalta tytöltä. Olivatko nämä sitten suosittuja, cheerleadereita vaiko rikkaita pentuja - se oli Johnnylle aivan sama. Hänestä tämä koulu oli muutenkin sekaisin moisten klikkien takia, mutta olkoot. Hän aikoisi joka tapauksessa tyytyä omaan seuraansa ja haistattaa pitkät moiselle järjestelmälle. Eihän hän loppujen lopuksi viettänyt aikaansa juurikaan muiden rokkareiden kanssa ja hevareiden kanssa nyt vielä vähemmän. Mikäli tämä touhu oli mennyt tällaiseksi, niin ehkä oli parempi näin.

Johnny oli vetänyt tänään ylleen löysän, mustan The Damnedin bändipaidan sekä tummansiniset, rikkinäiset farkut, joista roikkui muutama ketju sekä lantiolla keikkui vinosti niittivyö. Olalla keikkui nahkainen ja melkein hajoamispisteessä oleva olkalaukku, jota oli yritetty korjailla muutamalla hakaneulalla. Hiukset poika oli laittanut tavanomaisesti hivenen pörrölleen ja lävistykset sekä metalliset, raskaan näköiset korvakorut oli siististi paikallaan. Tummanruskeita silmiä reunusti jälleen musta kajaalikerros. Mikään ei pojan ulkonäössä poikennut tavallisesta paitsi se, että oikean silmän ympärys oli aivan sinisen violetti sekä alahuuli oli hivenen revennyt. Kaikki pystyivät huomaamaan tästä, että Johnny oli jälleen tapellut ja saanut pahasti turpaansa. Onneksi hän nyt oli kuitenkin välttynyt muilta näkyviltä vammoilta, mutta se ei tietenkään tarkoittanut etteikö sellaisia olisi ollut. Nimittäin hänen kyljessään oli muutamia, vähintään yhtä pahoja mustelmia kuin naamassakin ja hengittäminen sattui vieläkin. Niille urheilijoille haistatteleminen ei ehkä olisi silloin kannattanut ja mikäli Johnny olisi tajunnut lopettaa ajoissa, olisi hänellä luultavasti nyt pelkästään silmä mustana ja huuli revennyt. Ja sepä tässä Johnnya itkettikin. Miksi ihmeessä hän ei osaa pitää päätään kiinni ja lähteä paikalta ajoissa? Miksi hän aina jäi ottamaan turpaansa tietäen, ettei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia muutamia, timmissä kunnossa olevia urheilijoita vastaan? Yleensä hän unohti tällaiset tapaukset nopeasti ja paranteli haavojaan kaikessa rauhassa, mutta nyt sitten. Miksi ihmeessä hän koki asian näin?
Ajatuksissaan Johnny potkaisi vahingossa jotakin muovista, joka lensi vähän matkan päähän. Mikähän se lienytkin, mutta toivottavasti se ei nyt ollut kovinkaan tärkeä juttu. Nimittäin se mitä luultavammin kuului tässä ihan muutaman sentin päässä makaavalle ruskeatukkaiselle pojalle, joka näyttää nauttivan tästä ilmasta oikein kunnolla.
"Oho. Sori", Johnny mutisi, käveli muutaman metrin päähän ja potkaisi laatikon takaisin (joskin, se liukui taas muutaman metrin ohi) jatkaen kävelemistään. Hän käveli erään tyhjillään olevan pöydän luokse, joka sijaitsi varjoisessa paikassa aivan pihan reunalla. Rokkari kaivoi hetken olkalaukkuaan, vetäen sieltä yhden tupakan sekä sytkärin ja sytytti sillä nopeasti syöpäkäärön. Hän asettui istumaan pöydän reunalle ja jalat hän asetti tuolin päälle. Hän otti ensimmäiset sauhut tupakastaan ja hieraisi kasvojaan, kivun irvistyksen johdattelemana. Tämä oli juuri niitä päiviä, jolloin Johnny ihan oikeasti haluaisi kuolla.

Jo kaukaa Quintonn tunsi kuinka iloinen päivä muuttuisi asteen verran alemmaksi. Ei sentään, että hän siitä alkaisi jollekulle vittuilemaan. Hän tunsi lempeän tuulen mukana, että pian saisi kuunnella jonkun murheita. Ja ehkä siis myös tutustua uuteen ihmiseen. Eipä se lainkaan haittanut häntä, joka nautti osaksi kaikkien seuroista.
Quintonn avasi oitis silmänsä, kun hänen vieressä olevaa muoviastiaa potkaistiin. Säihkyvät, ystävälliset kullanvihreät silmät katsoivat suoraan potkijaa. Nuorukainen ei ollut lainkaan vihainen siitä, että hänen tavaraa potkaistiin. Se oli varmasti vahinko ja jo pelkkä "sori" riitti hänelle, eikä hän edes sitäkään kaivannut.
Friikki katseli kohottamatta päätään ylös ohi kävelevää poikasta. Tämä näytti siltä, että olisi saanut ronskisti joltakulta turpiin. Jo heti Quintonn tunsi suurta mielipahaa toista kohtaan. Ja pian hän kuulikin kuinka oma laatikko potkaistiin pahoittelevasti takaisin kuitenkaan siinä potkussa onnistumatta.

Nyx ei laisinkaan välittänyt enää laatikosta, ihan kuin se olisi tässä todella iso juttu. Vaan nuorukainen nousi kyynerpäitten varaan ja käänsi hitaan rauhallisesti toisen pojan luo, joka oli jo mennyt penkkien luo. Quintonn tarkkaili hiljaa tämän tuntemattoman tekemisiä ennen kuin päätti nousti ylös ja kerätä tavaransa kasaan. Oli jo nautittu liikaa auringosta, eiköhän siis siirrytä tuonne varjoon.
Quintonn asteli rauhallisesti, kädet perstaskuissa, kohti tummahiuksista poikaa. Huomatessaan, että tupakka sydytettiin, vaistomaisesti Nyx kokeili rauhallisesti taskussa olevaa marihuanaa. Hyvä, vielä se oli paikalla ja pian hän sujauttaisi sen huuliensa väliin. Kunhan nyt kaikki opettajat olisivat kaukana

"Hei, olet tainut saada pahasti turpiin", aloitti Quintonn ystäväeleisesti tietämättä miten toinen suhtautuisi hänen huomautukseen. Nuorukainen ei oikeastaan uskaltanut vielä istua, mutta hymyileminen kävi luonnostaan.

Toki toki :3

Johnny ei nyt oikein ollut osannut ajatella, kuka tämä maassa makaava poika oli ollut ja se oli jopa hänelle lähes samantekevää. Tuskinpa nyt pojan itsensä kannalta mitenkään tärkeä henkilö, sillä eihän hän tuntenut täältä koulusta ketään. Tai ainakaan ketään, joka olisi hänen kannaltaan merkityksellinen ja se oli jo melkoinen ennätys. Olihan poika asunut koko elämänsä tässä samaisessa kaupungissa, eikä ollut vieläkään suorastaan ystävystynyt kenenkään kanssa. Tietenkin tuttavia paljon löytyi, joiden kanssa saattoi lähteä kaupungille ottamaan oluen tai pari, mutta ei muuten. Kaikki ne lapsuudenkaveritkin olivat kasvaneet Johnnysta erilleen jo aikoja sitten, eikä hän voisi kuvitellakaan enää oleskelevansa näiden kanssa. Kyllä Johnny aina välillä törmäili näihin koulun käytävillä ja useimmat niistä jopa tervehtivät, mutta siihen se jäikin. Se kaveruus oli vain jäänyt ajan kuluessa ja nyt näillä oli uudet porukat, johon taasen saattoi kuulua Johnnyn mielestä hyvinkin epämielyttäviä ihmisiä. Eihän sitä voisikaan ajatella, että jotkut hänen lapsuuden ystävistään olivat nykyään urheilijoita ja pelasivat täysillä vaikkapa amerikkalaista jalkapalloa tai koripalloa.

Johnny vei jälleen tupakan huulilleen ja puhalteli aivan kaikessa rauhassa savua ulos keuhkoistaan. Häntä ei nyt edes jaksanut kiinnostaa, että joku opettaja voisi mahdollisesti käräyttää hänet polttamassa tupakkaa koulun alueella ja määrätä vaikkapa jälki-istuntoa tästä hyvästä. Se ei kiinnostanut nyt, eikä ollut koskaan kiinnostanutkaan. Joskus tuntui, että niistä jälki-istunnoista oli tullut pojalle ihan arkipäiväinen asia, joten asia ei enää jaksanut häiritä häntä. Tietenkin olihan se inhottavaa istua hivenen ekstraa pitkän koulupäivän jälkeen, kun muut oli päässyt kotiin, mutta mitäpä muuta Johnnylla olisi ollut tekemistä. Eihän hänellä kotonakaan ollut mitään muuta kuin kitara, levyjä sekä tietokone. Niin, ja tietenkin Sharon, mutta tytöllä nyt oli muutenkin omat kaverinsa. Ei tällä ollut aina halua viettää aikaansa veljensä kanssa, eikä tämän pitäisikään. Poika pyöritteli päätään ja uppoutui hetkeksi omiin ajatuksiin.
Nopeasti hän kuitenkin havahtui toteamukseen, joka ei nyt oikeastaan tullut hänelle minään yllätyksenä. Tietenkin jonkun oli pakko tulla hänelle irvailemaan siitä, että hän oli saanut jälleen kerran turpaansa ja muistutti mustan silmänsä takia lähinnä pandakarhua. Yllätyksenä pojalle tuli ennemmin se, kuka tämän toteamuksen oli sanonut. Johnny nimittäin nosti jokseenkin vittuuntuneen katseensa tulijaan, mutta se muuttui lähinnä hämmentyneeksi kun huomasi edessään seisovan juuri se samainen ruskeatukkainen poika, joka oli hetki sitten maanut nurmikolla. Ja jonka eväslaatikkoa hän oli pahoinpidellyt. Eihän tämä nyt voinut sellaisesta vetää herneitä nenäänsä, sillä sehän oli ollut silkka vahinko. Ja Johnnyhan oli pyytänyt anteeksi, joka oli kieltämättä pojalle melko harvinaista käytöstä.

"Niin olen joo. Ei tarvitse olla kauhean selvä näköinen, että moisen yksityiskohdan huomaa", Johnny totesi, ehkä hivenen kuivemmin kuin oli tarkotus ja vei tupakan jälleen huulilleen. Hän tarkasteli lievästi kiinnostuneena tuota hänen eteensä ilmestynyttä toista poikaa, sillä hän ei nyt luultavasti ollut nähnyt tuota aiemmin käytävillä. Tai sitten oli, mutta eipä poika ikinä ketään muistanut. Paitsi tietenkin ne aivan yli-komeat, joiden kanssa Johnny mieluusti voisi viettää aikaansa punkassa, mutta ei muuten. Ei tämäkään ilmestys mikään huononnäköinen ollut, mutta silti poika ei saanut päähänsä, että olisiko nähnyt tämän jossakin.
"Onko sulla oikeasti ihan jotain asiaakin mulle vai tulitko vain vittuilemaan mulle näistä mun ihanista pandameikeistä?" Johnny kysäisi sitten ja käänsi katseensa taas eteenpäin, nojaten nyt molemmilla kyynerpäillään reisiään vasten.

Quintonn oli oikeassa. Tuo tuntematon poika ei todellakaan halunnut kuulla sitä, että hänet oli hakattu. Eikä varmaan kukaan muukaan tahtoisi kuulla sellaista. Nyx tiesi käyttäytyvänsä huonosti, mutta eipä se häntä paljon pysäyttänyt. Ja vähemmän vaikuttivat tupakoivan pojan karheat vastaukset.

"Näköjään mun myötätunto ei kelpaa kaikille", Nyx hymyili mumisten ja istuutui pojan vastapäähän, jossa oli enemmän varjoa. Nuorukainen piti pienen tauon ennen kuin vastasi uudelleen toiselle. Hän oli hetki sitten vilkuillut, ettei opettajia olisi missään ja nappasi nyt takataskusta ruohoa ja sytytti sen kuin se olisi ollut ihan tavallinen tupakka. Quintonn rauhoittui hieman ja katsoi hymyillen kuinka huulten välistä lenteli sauhut.
"Huomasin vaan, että oles tupakkamiehiä. Näin on turvallisempaa."
Paljon kärsineet silmät tutkivat tuntemattoman pojan ulkonäköä. Muutamassa minuutissa Quintonnin kullanvihreät silmät saivat uutta eloa. Pirteästä pojasta oli tulossa paljon pirteämpi, mutta se oli vain pieni ero.

"Kuka sut veti turpiin? Ai, anna kun arvaan; näit urheilijoita ja päätit aiheuttaa päivän tappelun", Quintonn hymähti välittämättä seurauksistaan. Hänen silmät kävivät kierroksilla, mutta palautui hetkessä normaaliksi. Ihan kuin se olisi ollut vain nautinnon huippu.

Johnnyn katse poukkoili tässä toisessa ruskeatukkaisessa pojassa sekä kengänkärjissään - kuin hän ei tietäisi mitä pitäisi katsoa. Rokkari ei näet vieläkään oikein tajunnut, että miksi toinen oli päättänyt tulla pitämään Johnnylle seuraa, vaikka poika mitä luultavimmin näytti juuri siltä, ettei kaivannut muita ihmisiä ympärilleen juuri nyt. Nimittäin jotkut ihmiset olivat tulleet vain silkkaa tyhmyyttään hieromaan tuttavuutta pojan kanssa juuri silloin, kun tällä sattui olemaan hyvin vittumainen päivä ja saaneet sitten kasan haukkuja niskaansa. Ei rokkari sellaisessa mielentilassa osannut ajatella, että kenelle päätään aukoi tai ketä sitä nyt taas oli tultu loukattua ilkeillä sanoilla. Oli lähinnä pelottavaa, ettei Johnny osannut hillitä suutaan kun jokin asia pänni ihan totaalisesti. Niin kuin oli käynyt tässäkin tilanteessa, jolloin poika oli saanut turpaansa ainakin kaksi kertaa parempikuntoisimmilta urheilijoilta.
"Olenko mä muka myötätuntoa pyytänyt?" Johnny tuhahti toiselle ja vei jo hyvää vauhtia loppuun palaneen tupakan huulilleen. Hän ei todellakaan ollut niitä ihmisiä, jotka kaipasivat muiden myötätuntoa tai sääliä. Oli jo kyllin nöyryyttävää kulkea naama ihan ruvella, sillä siitä kaikki tietäisivät hänen saaneen todella pahasti turpaansa. Mutta vielä kauheampaa oli se, että joku muu vielä kehtasi tulla voivottelemaan sitä, että hänen naamansa oli todella pahassa kunnossa. Kyllä Johnny sen tiesi itsekin varsin hyvin, että hän näytti kuin junan alle jääneeltä, mutta ei siitä nyt tarvinnut tulla huomauttamaan.

Toisen vetäessä takataskusta tupakan (jos se nyt edes sellainen oli) ja sytyttäen sen, Johnny käänsi katseensa hivenen kauempana olevaan suureen ruohokenttään, jossa cheerleaderit näyttivät pitävän harjoituksiaan. Voi niitäkin raukkoja, jotka olivat valmiit tekemään ihan mitä vain, että pääsisivät tuohon ryhmään mukaan ja tämän avulla sitten suosittujen sisäpiiriin. Siinä moni tyttö saattoi puukottaa ystäväänsä selkään, että tavottaisi paikan tuossa typerässä huutosakissa. Johnny ei sitten jaksanut tajuta näitäkään, mutta eipä se ollut yllätys. Joskus tuntui, ettei rokkari vain yksinkertaisesti tajunut mitään tai ketään, joka hankaloitti elämää suuresti. Äkkiä poika kuitenkin havahtui siihen, että hän haistoi ympärillään jotain todella tuttua. Ruohoa? Kyllä vain. Ruoho ja tupakka haisivat aivan erilaisille, ja luultavasti typerämpi alempiluokkalainenkin olisi ne osanut erottaa.
"Mistä sä oot saanut tota? Tekis varmaan hyvää mullekin", Johnny kysäisi ja käänsi katseensa oitis tuohon toiseen poikaan. Jotain piristävää hän tässä tarvitsikin, sillä depressio alkoi painaa päälle ja se oli jo aivan liian vierasta Johnnylle. Ja mikäli sellaisia merkkejä hänessä joskus oli, niin poika paikkasi ne heti alkoholilla tai joillakin muilla päihteillä, että saattoi unohtaa tämän elämän vähäksi aikaa.

Rokkari oli viemässä tupakkaa viimeisen kerran huulilleen, mutta tämän toisen kysymys keskeytti hänen tekemisensä siihen paikkaan. Hänen ilmeensä oli varmaankin näkemisen arvoinen, sillä kysymyksen jälkeinen lause oli tullut lievänä yllätyksenä. Siis näkyikö se sitten niin selvästi, että Johnny oli saanut turpaansa juuri urheilijoilta? Tai näyttikö poika juuri sellaiselta, että hän voisi saada turpaansa kyseisen klikin edustajilta? Tietenkin, rokkari näytti ehkä rääväsuulta ulkonäkönsä perusteella, mutta kai nyt hänenkin näköisensä ihminen voi saada turpaansa muiltakin kuin urheilijoilta. Poika kuitenkin havahtui nopeasti siihen, että tupakka oli palanut loppuun ja käräytti nyt melkein hänen sormensa. Älähdyksen johdattelemana poika liiskasi sen pöydän pintaa vasten ja nakkasi maahan. Katse kuitenkin palautui varsin nopeasti tähän toiseen poikaan, mutta ilme oli muuttunut vähän enemmän nomaaliksi.
"Entä sitten jos olenkin? Musta tuntuu, ettei se tässä koulussa mitenkään harvinaista ole", Johnny tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen ja kallisti hivenen päätään. Siis mikä tyyppi toinen oikein oli? Pojasta olisi ihan mukava tietää.

Quintonn vilkuili toista, joka näytti siltä, että friikki oli tullut pahaan aikaan. Nuorukaisen katse hakeutui pakosta tuohon eväslaatikon potkijaan ja tutki oikein kunnolla tämän ruhjottua kasvojaan. Hänen mielestään riidan haastaminen oli täysin turhaa. Toki nyt urheilijat olivat tuollaisia, mutta.. elä elämääsi niin kukaan ei häiritse. Tai jotain sinne päin poika oli joskus kuullut.
"Et, mutta mä vaadin antaa sulle myötätuntoa. Säälisin, jos olisit kipsissä, mutta kun et oo niin hyvä vaan", Quintonn totesi rauhallisesti, eikä pannut pahakseen toisen pienelle kiukkupuuskalle.

Nuori herra painoi silmät hetkeksi kiinni ja antoi mielensä juosta vapaasti kaikkialla muualla kuin koulun pihalla. Vetäessään yhä uudelleen ja uudelleen ruohon huulilleen, jonkinlainen hyvänolon aalto kävi läpi. Piristykseen tottui, eikä hän huomannut enää hymyillevän niin kirkkaasti kuin hetki sitten. Poikanen naurahti itsekseen ennen kuin avasi silmänsä katsoen suoraan toisen puoleen. Hetkisen katsottuaan ja mietitettyään, Quintonn kaivoi taskustaan toisen ruohon ja heitti sen löysästi toiselle. Itse asiassa se oli viimeinen, mutta kyllä hänellä niitä oli, kun tarvitsi.
"Sielunkumppanini", naurahti Nyx ja vei oman takaisin huulilleen samalla, kun jatkoi puhumistaan: "Ja mitä muuta sä vedät kuin ruohoa?"

Quintonnia ei lainkaan haittanut tuollainen syvä hiljaisuus, jonka toinen osapuoli antoi. Hän oli niin uppoutunut ruohoonsa, ettei oikeastaan välittänyt paskaakaan. Paitsi, että kokeneena osasi kyllä olla ihmiseksi, jos opettaja säntäisi heidän luokseen. Ja niin oli käynyt, monta monta kertaa.
"Mut kui sä alennut sellaiseen?" Nyx siirsi katseensa ruohostaan kohti toiseen poikaan ja lukitsi katseensa.

Johnny sipaisi hivenen tummanruskeita hiuksia silmiltään ja katsoi toista lähes taukoamatta. Oli totta, että pojalla oli pahana tapana aukoa päätään juuri niille väärille tyypeille ja vastata sitten seurauksista ihan nyrkkien kautta, mutta sille poika ei taasen voinut mitään. Hän nimittäin inhosi sitä, kun joku toinen ihminen tuli pätemään ja hyppimään silmille. Varsinkin ihan tarkoituksella, jotta saisi pojan ratkeamaan liitoksistaan. Eivätkö ne tajunneet, ettei moinen käytös ollut enää tervettä? Ei Johnnylle, eikä sille toiselle osapuolelle. Kyllä poika nimittäin tapella osasi, vaikka aika usein jäikin pahasti alakynteen. Hän kuitenkin osasi käyttää nyrkkejään tarpeen tullen ja lyödä vastustajan silmän mustaksi.
Johnny kohotti hivenen kulmiaan ja naurahti perään. "Okei sitten", poika sanoi ja hymyili tuolle vinosti. "Mä sitten annan sulle myötätuntoa siitä, että sä sotkeennut asioihin, jotka eivät todellakaan kuulu sulle." rokkari tokaisi heti perään ja paranteli hivenen asentoaan pöydällä. Se toisten asioihin puuttuminen oli kieltämättä hyvin ärsyttävää, mutta ei Johnny kieltänyt sitä, etteikö itse sitä aina välillä harrastaisi. Ei sitä kuitenkaan osannut ajatella niin paljoa, mikäli joku muu ei tekisi sitä itselle. Johnny oli muutenkin todella tarkka omista asioistaan ja jos hän sanoisi jonkun asian olevan yksityinen, niin se myös pysyisi yksityisenä.

Rokkari seuraili hetken toisen ruohonpolttelua ja tajusi sitten tämän heittävät yhden hänellekin. Pojan kulmat kohosivat kysyvästi, kun hän pyöritteli sätkää kädessään. Saadessaan kuitenkin aiempaan kysymykseensä vastauksen, poika vei sen huulilleen ja sytytti sen nopeasti sytkärillään. Voi että, se osasi tuntua hyvältä. Täysin erilaiselta, kuin ensimmäinen sauhu tupakasta.
"Niinpä tietysti", Johnny naurahti ja katseli hetken savun leijailua ilmassa. Hän tiesi varsin hyvin, että tupakan polttaminen koulun alueella oli ankarasti kielletty, mutta ruohon polttaminen oli sitten ihan anteeksiantamatonta. Siitä voisi napsahtaa ihan mukava jälki-istunto sekä papereita kotiin vietäväksi, mutta nyt Johnnysta tuntui, ettei hän välittäisi yhtään moisista. Niitä lappuja sateli kotiin muutenkin; milloin unohdetuista kotitehtävistä tai koulutarvikkeista, milloin sitten tupakasta. Jälki-istunnoissakin poika oli ehtinyt istumaan näiden muutamien kuukausien aikana yhtä paljon, kuin jotkut istuivat vuodessa.
"Mitäkö muuta vedän?" Johnny naurahti sitten ja vei jälleen sätkän huulilleen. "Se vähän riippuu. Humalassa nyt milloin mitäkin, jotta saan pääni tarpeeksi sekaisin", hän jatkoi ja katseli sitten hetkein toista. Se oli totta, että Johnnylle kelpasi aineista ihan mikä vain - varsinkin vahvassa humalatilassa. Hän oli luultavasti kokeillut kaikkea kokaiinista heroiiniin, johon hän oli kerran jopa melkein jäänyt koukkuun.

Johnny oli viemässä jälleen ruohoa huulilleen, kun kuuli tämän toisen pojan kysymyksen. Suupielille kohosi jälleen pienehkö hymy ja huomasi selvästi, että poika oli tulossa paljon pirteämmäksi. Ja luultavasti ruoholla oli suuri osa tähän asiaan.
"Hyvä kysymys. Ehkä mä en vaan tykkää, kun mun varpaille yritetään hyppiä ja annan sitten nyrkkien puhua", rokkari tokaisi ja kohautti hivenen olkiaan.

Quintonnin suurentuneet pupillit tutkailivat ilmaan leijuvaa savupilveä. Se näytti selvästi haluavansa saada poikaan yhteyden. Häntä nauratti ja niinpä hän päästi ilmoilleen naurunsa, joka oli kuin pienen tytön kikatus. Pilvi ei jättänyt häntä rauhaan, vaan sille kasvoi kasvot ja iso, puhuva suu, joka näytti kuiskuttuvan hänelle vaikka mitä naurettavia asioita. Quintonn imi sätkää pitkään ja puhalsi pilveä vasten uuden pilven, joka kasvatti entistä naurettavaa päätä lisää yhdellä päällä. Nuorukainen pani äkisti käden suunsa eteen, koska ei tahtonut nauraa niin paljon ja että luuli jonkun pitävän häntä hulluna tai sitten ei vain tahtonut pilata hiljaisuutta, joka mukamas oli siellä koulun pihalla. Ei hän tajunnut, että pihalla pidettiin kovaa meteliä ja ettei tuollaisen pojan nauru rikkonut mitään.

Nyx hymähti hiljaa, mutta sisällä kieppusi edelleen sama nauruaalto, jonka hän väkisin yritti pidätellä. Nostettuaan katseensa pois tyhjästä ilmasta kohti vastapäiseen poikaan, sanat syöksyivät ohi korvien. Tai no, kyllä hän kuuli, muttei kuunnellut ja sen seurauksen ansiosta hänen vastauksensa oli puuta heinää.
"Aineet on hyvä juttu. Saa iloiseksi. Mikä vain käy, käy, käy.. Joo, niin käy", Quintonn nyökytteli hullun lailla ja imi sätkää vieläkin kauemmin. Että siitä piti saada kaikki irti.

"Etsä viittis lähtee mun kaa jonnekin?" Mumisi Quintonn välittämättä, mitä toinen oli hetki sitten vastannut häneen kysymykseen. Hän tunsi olonsa sen verran ahdistuneeksi, vaikka pirteämmästä päästä oli, että oli pakko häipyä koulun pihalta niin nopeasti kuin pystyi. Sen verran tajuissaan poikanen oli, että näki ohi kulkijoiden katseet. Ainakaan opettajat eivät ole menneet ohi.

Johnny huomasi, miten sauhut tästä toisen tarjoamasta sätkästä alkoi häneen vaikuttaa, joka tietenkin oli pelkkää positiivista. Rokkari oli ollut koko päivän turhan kireä ja ärähdellyt vaikka minkälaisista asioista muille ihmisille. Oli se sitten ollut sitä, että joku oli seissyt hänen edessään käytävällä tai sitten joku oli katsonut häntä muutaman sekunnin liian pitkään. Niinä huonoina päivinä Johnny saattoi räjähtää ihan pienistäkin asioita, joten ihmisten oli vain parempi jättää poika rauhaan. Mikäli ei halunut saada nyrkkiä keskelle kasvojaan tai ilkeitä haukkuja niskaansa.
Nyt sen sijaan, asia oli täysin toinen. Johnny oli muuttunut paljon rennommaksi ja saattoi jopa hymyilläkin. Hänen tummanruskeat silmät tapittivat jokseenkin kiinnostuneena tätä vastapäätä istuvaa poikaa, joka näytti olevan paljon paremmalla tuulella kuin rokkari itse. Tämä näet nauroi, joka sai kieltämättä Johnnynkin hymyilemään. Ei sillä, että hän olisi ymmärtänyt mille tuo nauroi, mutta muuten vain. Ehkä kama alkoi sittenkin vaikuttamaan aivotoimintaan pahemmin, kuin Johnny luuli. Tai... Ehkä se oli vain hyvä.

"Niin on joo", rokkari vastasi ja puhalteli jälleen savuja ulos keuhkoistaan. Hän tiesi varsin hyvin, että tästä ohitse kulki ihan suhteellisen monia ihmisiä, jotka aivan varmasti haistaisivat, etteivät he vetäneet ainoastaan tupakkaa. Ainakin voisi luulla niin, vaikka luultavasti tupakanpoltto oli yhtä paha rikos kuin ruohonkin. Kuitenkin, nämä voisivat ihan hyvin hälyttää opettajat paikalle ja silloin pojat olisivat korivaan myöten kusessa. Ja sitähän he eivät halunneet, tai ei ainakaan Johnny. Ehkä heidän olisi parempi vaihtaa maisemaa, ennen kuin joku tosiaankin hakisi ne opettajat paikalle ja laittaisi jätkät vastaamaan tästä.

Kuin toinen olisi lukenut Johnnyn ajatukset, sillä tämä jo kysyi, että josko poika voisi lähteä tämän kanssa jonnekin. Ilmeisesti tämän päässä pyörivät samantyyppiset ajatukset, kuin äsken Johnnyllakin. Tai sitten tuo ihan muuten vain halusi lähteä pois koulusta.
"Kyll, se käy. Mihin meinasit?" Johnny kysäisi ja vei jälleen sätkän huulilleen. Pojalle itselleen kyllä kävisi ihan mikä paikka tahansa - kunhan se ei nyt mikään kirjasto olisi. Siellä ei näet voinut oleskella olematta varpaisillaan tai niiden kirjastotätien kyttäyksen alaisena. Johnny halusi johonkin, jossa voisi irroitella ihan kunnolla ja sekottaa päänsä.
"Onko sulla muuten nimikin?" Johnny kysyi hetken päästä ja loi jokseenkin uteliaan katseen toiseen.

"Jonnekin syrjäisempään tai no ihan minne vaan sä haluas, mä seuraan sua kuin kiltti koira isäntäänsä, vaikket sä ole mun isäntä, mut siis kuitenkin.." Quintonn soperteli ja heilutti ilmassa käsiään. Hänellä ei tullut väkisin mitään järkevää paikkaa, vaikka mielessä kävikin Balboa puisto kaikkineen mausteineen. Siellä he pystyivät olemaan rauhassa, kunhan etsisivät jonkun todella syrjäisen paikan. "Tajusitsä sä vai olenko mä sulle aika vaikee tapaus, neeh?"
Luotiin suloinen hymy sätkä huulien välissä. Perkele. Hän tahtoi hymyillä ja kikatella kuin teini-ikäinen tyttö ihastuksensa kanssa, mutta osasi silti jotenkuten olla normaali itsensä. Okei, sanat eivät olleet ihan häntä.

"Kutsu sä mua vaan Quintonniksi tai Nyxiksi, ihan sama, mä tottelen sua millä nimellä tahansa", vastasi nuorukainen ja haroi hiuksiaan hymysuin. Sauhut lenteli uudestaan kohti taivasta. "Haluutsä kertoo sun nimes, oi runneltu poikaseni?"

Quintonn nousi ylös odottamatta toisen vastausta. Hänellä näytti olevan liian kiire pysyäkseen paikalla. Pilviveikko pysytteli kahdella jalalla, vaikka yhtä hyvin voisi kaatua ohi kulkevan nuoren päälle. Nyx nappasi laukun penkiltä ja varmisti hassulla tavalla, että kaikki oli mukana; änki päänsä sen sisään ja nosti sitten pois sieltä.
"Kaikki on mukana."

Johnny oli jo hetki sitten huomannut, että tässä vastapäätä istuvassa pojassa oli jotakin outoa tai sitten se oli vain tämän tapa puhua ihan mitä sattuu, mutta se oli aivan sama asia. Ei se rokkaria häirinnyt, sillä hän nyt tuntui muutenkin viettävän aikaansa melko useasti kaikenmaailman friikkien ja nistien kanssa, joten ei tämä poika olisi poikkeus. Olisihan se ihan mukava saada tuttavapiiriin muutama ihan selväjärkinen tyyppi, mutta oliko Johnny itsekään loppujen lopuksi niin selväjärkinen ihminen? Kuinka moni täysin päästään selvä oleva ihminen paneskeli ihmisiä ympäri kaupunkia, veti nappeja sekä alkoholia sekaisin ja haistatteli yhtenään kaikenmaailman urheilijoille ja sun muille hyväkuntoisille kaapeille, saaden vain turpaansa? Täytyi Johnnyn päässä olla jotain vikaa, että hän teki kaikkea noita yhtenään. Tai sitten häneltä vain yksinkertaisesti puuttui itsesuojeluvaisto.
"Mä voisin siis vaikka hypätä kalliolta mereen ja sä seuraisit perässä?" Johnny sitten kysäisi kun tuo heitti ilmoille ilmauksen koirasta ja tämän isännästä. Toki Johnnylle kelpasi, että hän saisi päättää paikan ja toinen vain seuraisi kiltisti perässä. Hänhän voisi johdatella toisen vaikka mihin, mikäli vain haluaisi. Rokkarin suupielille kohosi pieni virne. Okei, ehkei hän halua olla ilkeä. Ei ehkä tänään.

"Sä olet aika erikoinen tapaus", Johnny tokaisi tuon kysymykseen ja puhalteli savuja ulos keuhkoistaan. "Mutta kai se on ihan okei", hän vielä jatkoi ja sipaisi sitten muutaman tumman hiuskiehkuran pois silmiltään. Hänen katseensa vaelteli jälleen pihalla ja hän huomasi, että porukkaa alkoi jo valua sisällepäin. Tunnit luultavasti alkaisivat ihan näillä minuuteilla, mutta sekös ei kiinnostanut Johnnya juurikaan. Mielummin hän oleskelisi tässä jokseenkin omituisessa seurassa, kuin homehtuisi jollakin tunnilla, oli se sitten mitä tahansa.

"Sano Johnnyksi", rokkari vastasi tuon nimi-kysymykseen ja venytteli sitten nautinnollisesti käsiään. "enkä mä sitten tottele mitään muita nimiä kuin sitä, että tiedoksi vaan", hän jatkoi ja hänkin ylös.
"Ei sulla yhtään rahaa sattuis olemaan? Meinaan vaan, että mun tekis mieli jotain juomista", Johnny jatkoi heti ja kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Mitä vielä. Ensin hän pummii toiselta ruohoa ja nyt hänen pitäisi saada tältä rahaa juomisiinkin? Ai, että Johnny sitten osasi olla reilu. Mutta hän haluisi lähteä puistoon ja siellä oli tunnetusti mukava juoda samalla jotain kun nautiskeli nurmikolla aurinkoisesta säästä.