Beyond here lies nothing

Aaronin puheet saivat tytön hieman hämilleen. Hän katsahti sivusilmällä mitään sanomatta vieressään istuvaa poikaa ja napautti sitten pari kertaa polviaan hieman turhautuneena. Ilmiselvästi kaksikon tämänhetkiset ajatukset poikkesivat toisistaan hyvin paljon. Aaronin mukaan tutustuminen ei kovin hyvin sujunut, mutta Jenellestä tilanne oli kehittynyt poikkeuksellisen hyvin: toinenhan vielä istui siinä, eikä näyttänyt merkkejä poislähtemisestä. Ei tutustuminen blondiin ikinä ollut helppoa, eikä tyttö oikeastaan itse sitä edes tiedostanut. Toki oli rokkari pistänyt merkille, että monet tahtoivat poistua astetta nopeammin hänen seurastaan, mutta ei hän varsinaista syytä siihen ollut keksinyt. Sillä eihän hänessä ollut mitään vikaa. Tai ehkäpä tyttö ne viat hoksaisi hyvinkin nopeasti, jos hetken aikaa miettisi omaa käytöstään. Joka tapauksessa, jos Aaron oli sitä mieltä, että homma ei oikein sujunut, ei vika voinut olla ainoastaan Ellessä.
"No... anteeks?", pääsi kuitenkin suusta hieman epävarmaan ja kysyvään äänensävyyn, ei mitenkään vakuuttavasti.
Eipä blondi itsekään tajunnut mitä syitä hänellä oli muka pyydellä anteeksi, mutta sieltä se kuitenkin tuli. Sen jälkeen vaipui tyttö epämukavaan hiljaisuuteen ja palasi kattolautojen pariin.

Lautoja oli paljon vaikeampi laskea kuin lamppuja. Lamput erotti paljon helpommin toisistaan, kun taas laudoissa horisontti tuli nopeammin vastaan ja Jenelle ainakin meni ihan sekaisin mitkä laudat oli laskenut jo ja mitkä ei. Niinpä hiljaisuuden rikkoi vaimea, syvä ja pitkä huokaisu. Ja tietenkin Aaronin musiikki kuului hiljaisena vierestä jatkuvasti. Lisäksi esitettiin kysymys, joka liittyi tyttären soittimen rikkoutumiseen. Nopea vilkaisu vieressä istuvaan heppuun ja sitten katse siirrettiin tylsästi tarkkailemaan kirjaston muuta elämää, jota ei kuitenkaan hyvinkään paljoa ollut.
"En mä oikeen ees tiiä. Varmaan siitä vaan loppu patterit", blondi kertoi katkerana, "mutta on se ollu mulla jo sen verran kauan, että haluun uuden kuiteski."
Ja voihan olla, että soittimen kuntoa ei ollut yhtään edistänyt se, että se oli tiputettu lattialle suutuspäissään hiljentymisen jälkeen. Ja joka tapauksessa ei se enää kovin kauan kestäisi. Kuten tyttö itse sanoi, oli se hänellä jo sen verran kauan ollut. Ja siinä eteenpäin katsellessa, huomasi tyttö kuinka kirjaston rouva päätti jälleen vaellella kaksikon ohi. Hanki elämä, nainen.

Aaron räpsäytti silmiään pari kertaa ihmettelevästi, kun Jenelle pyysi anteeksi. Anteeksi, niin mistä? Eihän tässä ollut mitään anteeksipyydettävää edes tapahtunut. Vai oliko? Oliko miehenalku pudonnut jossain vaiheessa kärryiltä vai mikä oli jutun juju. "Miks sä anteeks pyysit?" rokkari kysyi hiljaa levollisella äänellä. "Eihän tässä oo mitään anteeksipyydettävää tapahtunut?" Aaron sanoi kysyvämmällä äänellä ja silmäili vieressä istuvaa Jenelleä kiinnostuneena. Kiinnostuneena sen takia, sillä tytöstä oli juuri ilmennyt uusi piirre; toinen osasi pyytää anteeksi. Tai no, anteeksi ja anteeksi, blondi oli sen aika huterasti sanonut. Aaron olisi kuvitellut, että tyttö olisi alkanut tiuskia jotain ei niin mukavaa, mutta sieltä olikin tullut anteeksipyyntö.
Jenelle näytti selvästi vaivaantuneelta istuessaan Aaronin vieressä, ja se tarttui lopulta myös miehenalkuun. Aaron kangistui ja yritti keksiä jotain, jolla tilanteen voisi pelastaa. Eiköhän sen pitäisi olla Aaron, joka sitä anteeksi pitäisi pyytää. Niin rokkarista alkoi jotenkin tuntua, mutta anteeksipyytäminen sai hänet kuitenkin varautuneeksi. Hän muisti kokeneensa samanlaista tunnetta aikaisemminkin, ja se oli tapahtunut silloin, kun hän oli seurustellut erään viisi vuotta vanhemman naisihmisen kanssa. Suhde päättyi siihen, kun Aaron oli pistänyt sen poikki. Ei, ei hän sitä niin vain pistänyt poikki. Hän oli vältellyt naista, ja silloin kun he olivat yhdessä, hän oli vähäsanainen. Lopulta suhde oli vain kariutunut.
... Ja miksi Aaron nyt ajattelikaan tätä? Ei tätä voinut nyt verrata mihinkään seurustelusuhteeseen! Huoh, rokkari taisi vain olla väsynyt. Väsyneenä hänen ajatuksensa vasta karkasivatkin lentämään. Eihän viime yönä oltukaan nukuttu kuin neljä tuntia, sillä Aaron oli löytänyt kiinnostavan musiikkiaiheisen nettisivun, jonka tutkimiseen kului tunti jos toinenkin.

Jenelle vastasi sitten Aaronin kysymykseen soittimestaan. Miehenalku tahtoi tehdä jotain sellaista, mikä voisi todistaa blondille sen, ettei Aaron nyt aivan tylsä ja hyödytön ollut. "No, olisinko mä saanu vähän kattoo sitä? Jos saisin sen vaikka jotenkin toimimaan, niin sun loppupäivä pelastuis?" Aaron kysyi sitten ja katsoi Jenelleä. Mutta sitten hän alkoi ajatella, että Jenelle saattaisi nyt luulla Aaronin haluavan tästä eroon. "Ihan hyvää hyvyyttäni ajattelin vain", Aaron lisäsi sitten vilpittömästi ja toiselle huulenpielelle kohosi pieni hymyntapainen virne.

Miksei Aaron voinut vain olla hiljaa? Tai ainakin hän olisi voinut olla esittämättä anteeksipyyntöön liittyviä kysymyksiä, sillä ne saivat Jenellen olon vain entistä tukalammaksi. Eihän hän vastauksia tiennyt ja koko sana anteeksi, oli saanut blondin vain katumuksen valtaan.
"Musta vaan tuntu siltä", totesi lyhyempi sitten hieman kiertelevästi, kysymyksiin varsinaisesti vastaamatta.
Ei kai tätä asiaa tarvinnut ruveta vatvomaan. Tarvitsiko anteeksi pyytämiseen nyt yleensä olla jokin syy? Kyllä tarvitsi.

Jenellen soitinpulma oli paljon hauskempi ja mielenkiintoisempi asia kuin turhien anteeksi-sanojen pohtiminen. Ja ilmoittipa Aaron jopa voivansa yrittää tehdä soittimelle jotain, jotta sen saisi ehkä toimimaan. Ruskeat silmät kääntyivät katsomaan poikaa ja kulmat nousivat hieman epäillen ylöspäin. Ai osaisiko nuorukainen tehdä soitimelle jotain? Se jäisi sitten nähtäväksi.
"Jos sä välttämättä haluat", vastasikin Elle myöntyvästi.
Ja soitin oli tietenkin tytön laukussa, jonka hän oli jättänyt pöydän luokse. Ihan fiksua sinänsä levitellä omia tavaroitaan ympäri koulun kirjastoa. Vaikka tuskin kulunut olkalaukku kenellekään kelpaisi. Ja sisältäkin löytyi vain pari kirjaa ja rämä soitin. Niin joo, mutta eihän pöydän luokse nyt muutenkaan ollut kuin parin metrin verran, joten koko ajanhan Jenellen omaisuus oli ollut valvovan silmän alla.
Niinpä tyttö siis joutui nousemaan lattialta, suunnistamaan pöydän luo ja tarraamaan laukkuunsa. Kaappasipa hän myös mukaansa pöydältä sen jumalattoman paksun kirjankin, sillä kai hänen olisi pakko tuohon tutustua, mikäli halusi saada esseensä valmiiksi ja päästä kurssista läpi.

Vajottuaan takaisin Aaronin vasemmalle puolelle, ryhtyi tyttö kaivamaan laukkuaan mielessään kulunut ja paljon maailmaa nähnyt soitin. Pian kämmenet tavoittivatkin tuon tutun möhkäleen ja laukusta paljastui tumma, monin naarmuin ja kolhuin varustettu mp3-soitin, jonka pieneen näyttöönkin oli ilmestynyt mukava naarmu. Ja tuo naarmu ei todellakaan kyllä siinä vielä aamulla ollut, siitä Jenelle oli varma. Kenties hänen täytyisi ryhtyä käsittelemään arvotavaroitaan hieman helläkätisemmin.
"Siinä. Kato ja ihmettele", blondi töksäytti sitten ja ojensi soitintaan kohti Aaronia.
Itse hän törkkäsi laukkunsa sylistään lattialle ja saman kohtalon sai myös tuo iljettävä nahkakantinen kirja.

Aaron päätyi sitten olemaan vain hiljaa, kun Jenelle sanoi perustelunsa anteeksipyynnölle. Toisesta oli vain tuntunut siltä. Hyvä on, enempää ei rokkari toiselta utelisi asiasta. Ehkä miehenalku sitten joskus myöhemmin tajuaisi toisen anteeksipyynnön tarkoituksen. Tai sitten ei.

Rokkari oli hyvillään siitä, kun Jenelle antoi hänelle luvan katsoa tytön soitinta. Aaron katsoi, kun Jenelle nousi hänen viereltään ja suunnisti hakemaan pöydän lähelle jättänytttä laukkuaan. Nyt miehalku suoristi ryhtiään suoremmaksi ja venytti käsiään pitkäksi eteen. Hän oli istunut jo aivan liian kauan kirjaston kovalla lattialla, että totta kai siinä alkoi paikkoja hieman särkeä.
Tyttö palasi takaisin hänen vierelleen ja alkoi kaivaa laukkuaan. Nähtyään Jenellen soittimen kunnon irvisti Aaron hienovaraisesti ottaessaan sen suuriin kämmeniinsä. "On tää ainaki hyvin säilynyt", Aaron totesi huvittuneena ja tarkasteli soitinsa sormissaan. Hän pyöritteli sitä hetken aikaa ympäriinsä tarkkaillen, oliko siinä jo ulkoisesti jotain epäkunnossa.

Hetken aikaa pyöriteltyään soitinsa käsissään päätti poika avata sen auki. Hän otti ensiksi pois patterit. Sen jälkeen hän kaivoi laukustaan pari patteria. Jep, Aaronin laukusta löytyi vaikka mitä. Vaikka hänen oma Ipodinsa ei pattereita tarvinnut, oli Aaronilla kuin hätävarana pattereita laukussaan. Ennen niitä oli tarvinnut vanhempaan soittimeen. Hän vaihtoi patterit Jenellen soittimeen ja kokeili, lähtisikö se toimimaan.
Mitään ei tapahtunut. "Eli ei tää ainakaan pattereista johdu", totesi poika hiljaa itsekseen ja vaihtoi soittimeen takaisin aikaisemmat patterit. Sen jälkeen hän kaivoi laukustaan pienen ruuvimeisselin toivoen, että se kävisi myös Jenellen soittimeen. Aaronin soittimeen se ainakin kävi. Älkää edes kysykö, miksi hänellä oli ruuvimeisseli mukana.

Aaron ruuvasi soittimen takakannen auki. Se oli aika täynnä kaikenlaista pölyä ja muuta roskaa, joten ensiksi Aaron puhalsi ne pois. Sitten hän katseli hetken aikaa soittimen sisältöä. "Joo, tästä on menny poikki tollanen johto. Kulunut poikki. Että uusi soitin olisi siis paikallaan", rokkari totesi sitten ja vilkaisi Jenelleä. "Sori."
Miehenalku ojensi soittimen takaisin toiselle, kun oli ruuvannut sen takakannen takaisin kiinni.

Ja niin Aaron sitten tarttui Jenellen paljon kokeneeseen soittimeen. Eikä tyttö voinut vieläkään olla epäilemättä pojan kykyjä tällaisessa asiassa, vaikka näyttävästi toinen sitten tiesi mitä tehdä. Tarkkana tyttö seurasikin, mitä toinen rokkari touhusi hänen omaisuutensa parissa. Ja pian blondi joutuikin hämmästymään, kun nuorukainen kaivoi pari patteria laukustaan. Kuka säilytti pattereita koululaukussa? No, varmaan Aaron ainakin ja kyllä Ellellekin se olisi hyvin tarpeellista näemmä. Pieni toivonkipinä syttyi kuitenkin tytön sisällä ja silmät seurasivat kenties entistäkin tarkemmin, kuinka patterit vaihdettiin toisiin. Joutuipa vaaleatukkainen päästämään pettyneen hymähdyksen tajuttuaan, että vika ei ollut pattereissa. Hemmetti, hänen paras kaverinsa oli siis todellakin rikki. No mutta, Aaronilla näyttikin olevan enemmän kokemusta rikkinäisistä mp3-soittimista, sillä jostain kumman syystä tuo taikoi laukustaan esiin ruuvimeisselin. Ja mikäli patterit olivat saaneet aikaan tytössä ihmetystä, kosivat kulmat suuremman hämmästyksen voimassa näyttävästi ylemmäs. No tämähän oli nyt jo aika pimeää. Toivonkipinä syttyi kuitenkin uudestaan ja tyttö pyrkikin parantamaan hieman asentoaan nähdäkseen entistäkin paremmin operaatiota.

Ei ei ei. Sammui sekin pieni toivo, kun Aaron julisti, että tämä kapine ei tästä enää virkoaisi. Hitto, no nyt se ainakin oli sitten rikki. Pettyneenä blondi vajosi hieman alemmas ja otti vastaan tumman ja niin tutun soittimensa. Katse viipyi hetken aikaa sen naarmuisessa pinnassa ja sitten pääsi tytöstä syvä huokaisu.
"No, sille ei sitten voi mitään", vaaleatukkainen totesi katkerana.
Mutta kuten hän oli aiemmin sanonut, ostaisi hän uuden joka tapauksessa. Vaan olihan se silti surullista tajuta, että tämän esineen matka oli nyt sitten tässä. Vähän kuin olisi hautaamassa tärkeää läheistä.
"Sä varmaan joudut useinki korjaileen tämmösiä. Vai miks hitossa sulla on ruuvimeisseli mukana?" esittipä tyttö sitten kysymyksen kääntäen pettyneen katseensa vieressä istuvaan poikaan.
Sisälle tupsahti jälleen pieni ärtymyksen aalto. Hän oli jo hetken aikaa luullut, että toinen saisi korjattua hänen rakkaan soittimensa. Aaron oli valehdellut.

Jenelle kuulosti katkeralta, kun oli saanut soittimensa takaisin. Aaronin oli tehnyt mieli pahoitella lisää, mutta hänestä tuntui, että pahoitteleminen vain lisäisi tuon blondin tytön turhautuneisuutta rikkimenneen soittimen takia. Eikä tämä edes ollut hänen syytänsä, hänhän oli vain ystävällisesti tarjotunut katsomaan tytön soitinta.

Aaron naurahti vilpittömästi, kun vieressä istuva Jenelle otti esille ruuvimeisselin, jonka miehenalku oli juuri ehtinyt työntää takaisin laukkuunsa. "Vanha tottumus. Mullakin oli joskus mp3-soitin ja sitä piti sitte lopulta alkaa hieman rempata, että sen sai taas toimimaan", Aaron selitti huvittuneena ja hieraisi poskeaan. "En oo jaksanu laukkuu tyhjentää, kuten varmaa pattereista sen jo huomasit", rokkari lisäsi vielä ja virnuili huvittuneena. Ei hänen iPodinsa tosiaan mitään pattereita enää kaivannut, mutta silti hän pattereita edelleen mukanaan kantoi. Ehkä olisi tosiaan hyvä jossain vaiheessa tyhjentää laukku ja katsoa, mitä aarteita sieltä oikein löytyi.

Rokkarin asento muuttui sitten rennommaksi, kun hänen ei enää tarvinnut Jenellen soitinta tutkia. Kuulokkeista kantautui yhä musiikkia nuorten korville. "Ootko ajatellut, mistä ostat uuden soittimen?" Aaron kysyi sitten, oikeasti kiinnostuneena. Katse käännettiin Jenelleen, jonka kasvoja miehenalku harmaansinisillä silmillään tutki. "Parissa paikkaa ois nimittäin nyt aika hyvät alennusmyynnit."
Jep, kyllä Aaron tiesi, minne elektroniikkaliikkeisiin kannatti suunnata, jos tarvitsi jotain musiikkiin liittyviä juttuja hommata.

Tyttö nyökkäsi hitaasti kuullessaan Aaronin selityksen ruuvimeisselistä. Ihan järkevältähän puhe kuulosti, mutta ei blondi vain tajunnut sitä, kuka jaksoi itse ruveta korjailemaan omia tavaroitaan. Kaikista helpoiten pääsi kuskaamalla rikkinäisen soittimen liikkeeseen tai ostamalla uuden. Siinäkin suhteessa nuori mies oli hyvin omituinen siis.
"Ookei. Mä en ees halua kuvitella mitä muuta sun laukusta löytyy", totesi Elle silmäillen toisen laukkua hieman ihmetellen.
Tosiaan, ties minkälainen Maija Poppasen laukku Aaronilla oli: pohjaton, josta pystyi kaivamaan esille kaiken, mitä sillä hetkellä kipeimmin tarvitsi.

Sitten piti jo miettiä mistä blondi hankkisi itselleen uuden soittimen. Kovasti ei tytöllä kokemusta ollut elektroniikan ostamisesta, joten hän mitä luultavimmin kävelisi vain lähimpään putiikkiin ja ostaisi hauskimman näköisen soittimen itselleen. Tämänkin kapineen, jota parhaimmillaan tungettiin takaisin laukkuun, hän oli saanut joululahjaksi ottovanhemmiltaan. Vaan nyt hänen todellakin pitäisi itse mennä kauppaan ja hoitaa homma kotiin, sillä Danielia tai Elenaa hän tuskin pistäisi asialle. Tietämättömyydestä huolimatta Jenelle onnistui taiteilemaan kasvoilleen hyvin näsäviisaan ilmeen leikkiessä hyvinkin pohtivaa Aaronin kysymyksen suhteen.
"Katotaas hmm... Kaupastahan niitä yleensä löytyy", kuului kommentti äänensävyllä, joka passasi kasvojen ilmeeseen kuin nenä päähän, "mutta senhän sä kai epäilemättä tajusit muutenki."
Ah, Elle oli sitten niin hauska. Hän virnisti omalle heitolleen ja keskitti sitten huomionsa takaisin Aaronin puheeseen. Alennusmyynnit? No nehän passasivat! Katseeseen syttyi utelias tuike ja tyttö kohottautui hieman ylemmäs.
"Ai jaa. Missä?" kuului kysymys.
Sinne kai tyttö saisikin sitten sännätä saman tien. Tuskin hän tätä päivää jaksaisi koulussakaan kuluttaa, sillä kyllä uuden soittimen hankkiminen oli paljon kriittisenpää kuin tutustuminen matematiikan ihmeelliseen maailmaan.

"Kaupasta tosiaan", Aaron ei voinut olla tokaisematta huvittuneena, kun Jenelle oli näsäviisaasti laukonut, että kaupasta niitä soittimia löytyi. Hän käytti jälleen toista kättään hiustensa seassa ja pöyhi niitä hieman. Hän kiinnosti Jenellen reagointi alennusmyynteihin, sillä Aaron ainakin itse niistä mielellään kävi. Jos kerran soittimia sun muita musiikkiin liittyviä välineitä sai halvemmalla, totta kai sinne täytyi mennä. Ei rokkarin lompakko tosiaan mikään loputon ollut. Pohja tuli aina harmmillisen nopeasti vastaan.

Jenelle tosiaan kiinnostui Aaronin mainitsemista alennusmyynneistä. No totta kai kiinnostui! Jos ei omistanut loputonta lompakkoa niin kuin Aaron, niin alennusmyynnit kuulostivat korviin varsin houkuttelevilta. Miehenalku kertoi Jenellelle, mistä toinen voisi alennusmyynnit löytää. Aaron tiesi kaksi paikkaa, joissa olivat alennusmyynnit alkaneet viime viikolla. Hän ei voinut mennä takuuseen siitä, oliko heillä sitte enää paljoa hyviä tuotteita jäljellä, mutta kannattaisi silti katsomassa käydä. Kaupat sijaitsivat keskustassa, tosin eri puolella keskustaa.

"Eli pitäiskö tässä sanoa nyt... Tervemenoa?" rokkari kysyi huvittuneemmin ja katsahti Jenelleen virnuillen. Jos Aaron olisi toisen sijassa, olisi hän jo matkalla alennusmyynteihin.

//Sori laatu .___.

Tarkasti tyttö kuuntelikin Aaronin selostusta, missä päin alennuksia parhaillaan oli. Suurin piirtein hän ymmärsi pojan puheista kaiken oleellisen. Ja mitä siitä vaikka hän ei löytäisikään oikeaa paikkaa? Sittenhän vain pitäisi mennä tosiaan sinne lähimpään kauppaan ja hommata uusi soitin sieltä. Ja tietysti piti toivoa, että rahaa riitti. Aaronin päätettyä puheenvuoronsa, nyökkäsi blondi hitaasti.
"Okei", hän totesi mietteliäänä ja istui sitten hetken aikaa paikoillaan hiljaisena pyöritellen itsekseen soittimen ostoreissua mielessään.
Paras ajankohtahan oli ehdottomasti tämä hetki: hyvällä tuurilla, ja melko todennäköisesti, hän voisi välttää kauheaa ryysistä kaupoissa, sillä suurin osa oli töissä tai koulussa tähän aikaan. Ja koska välituntikaan ei ollut vielä alkanut, olisi tytöllä hyvin aikaa livistää tiehensä näin hypärin päätteeksi ilman, että kukaan hänen loppupäivän opettajistaan huomaisi. Haha.

Tervemenoa. Tosiaan. Tyttö katsahti virnuilevaan nuorukaiseen, sieppasi laukkunsa ja paksun kirjan maasta ja ryhtyi sitten kampeamaan itseään ylös kirjaston lattialta.
"Joo. Pitäs", hän totesi noustuaan täyteen pituuteen ja heitti laukkunsa olalleen, "kiitti seurasta."
Kasvoille ilmestyi pieni hymy ja kulmat kohosivat hieman ylemmäs silmien katsoessa vielä Aaronia.
"Törmäillään", Elle totesi vielä lyhyesti, heilautti kättään ja katosi sitten hyllyjen taakse.


[[Kurrpurr, varmaan tää oli tässä. Kiitti seurasta ja pelistä. :))]]